White Party Pikapeli | Tapahtui nenää puuteroidessa

Avoin peli. Lauantai 28. maaliskuuta.
Pikapeli: Pieni, päätapahtumasta eriytetty ympäristö ja hetki. Sopii pistäytyä ja poistua; sopii rakennella pidempääkin peliä.
Päätapahtuma #whiteparty #kingi

Juhlat olivat hyvässä tuoksinassa ja Josefina sattuneista syistä (MONTA) sen verran tuiskeessa, että se vähän ahdisti. Piti päästä pois väkijoukon keskeltä. Ankarasti skarpaten esteratsastajatar harppoi naistenhuoneeseen, johon ei kumma kyllä ollut jonoa, ja tunsi olonsa heti paremmaksi, kun saattoi astua tyhjään tilaan. Josefina asettui peilin ääreen ja totesi helpottuneena, että ei ainakaan näyttänyt suttuiselta ja järjettömän päihtyneeltä, mikä olisi ollut tyylitöntä. Huulipuna tosin oli vähäsen haipunut, sitä oli varmasti tarttunut lasien reunoihin.

Josefina ryhtyi kaivamaan huulipunaa pikkuisesta laukustaan. Se löytyi, mutta sitten se lipesi käsistä. Toimintakyvyttömänä Josefina katseli, kuinka mokoma esine vieri ja kieri suoraan lähimpään vessakoppiin suljetun ja lukitun oven ali. Piru.

"Anteeksi", Josefina sanoi hetken hampaitaan kiristeltyään ja toivoi, että kopissa olisi sentään joku mukava henkilö. "Huulipunani taisi vieriä sinne."

#whiteparty #kingi

Piileskelin naistenhuoneen vessakopissa kuin mikäkin pelkuri, olin yrittänyt pyöriä ympäriinsä ja katsoa, josko uskaltaisin ottaa johonkuhun kontaktia, mutta ei, ei sitten millään. Päädyin vain istuskelemaan yksinäni ja tuntui, että olin ainoa joka tuli paikalle ilman seuralaista tai tuttua. Esitin vilkuilevani välillä puhelinta, kuten odottaen jotakuta, mutta sitten päätin paeta ja mennä vessaan. En tiedä kuinka kauan oli mennyt, istuin kopissa täydessä tällingissä ja pieni ahdistuskin puski päälle, täällä oli niin kovasti porukkaa ja kaikilla oli jotain meneillään. En myöskään ollut loistanut tuloksien suhteen sitten ensimmäisen kouluradan jälkeen, joten minään liika ylpeänä en paikalla pyörinyt. Tiesin voivani parantaa ja yritin pysyä tapani mukaan positiivisena.

Korkokengät kopsahtelivat ja joku saapui naistenhuoneeseen. Vaistomaisesti pidätin hieman hengitystäni ja mietin kehtasinko tulla ulos, tämä voisi olla tilaisuuteni jutella jollekin. Kuulin naisen huokaisun ja tämän laukusta lähtevän narinan ja sen sisällä olevien esineiden kilinän. Nousin ylös ja olin nappaamassa kiinni kahvasta kun huulipuna vieri suoraa jalkojeni juureen. "Anteeksi" kuului oven toiselta puolelta, naisella oli mielestäni kiltin oloinen ja miellyttävä ääni. "Huulipunani taisi vieriä sinne" toinen jatkoi pahoittelevaan sävyyn. Nostin punan varovaisesti lattialta ja tulin ulos, toivottavasti ihan kasassa olevan näköisenä. "Ei mitään, tässä" sanoin ja ojensin sen takaisin naiselle hymyillen. Tunnistin tämän heti Josefina Rosengårdiksi, olinhan seurannut hänen menoaan instagramissa jo tovin. Nainen oli kaunis livenäkin, ihanat suklaiset hiukset ja sinisilmät. Mutta en saisi tehdä liikaa johtopäätöksiä, en tuntenut Josefinaa, joten yritin pidätellä itseäni herättelemästä liikaa toiveita, että voisimme tutustua.

Mitä keksisin, tilanne oli niin äkillinen. Kävelimme molemmat takaisin peilien eteen ja katsahdin itseäni. Hiukset ja meikki olivat pysyneet paikoillaan, mekkoani jouduin hieman ojentamaan erikoisen alaosan leikkauksen takia. "Lili" sanoin lopulta ja katsahdin naiseen lempeästi. "Kaajapurolainen, mutta uusi, ei olla törmätty aiemmin" jatkoin itseni esittelyä, ulkoa tyynenä, mutta sisältä hermostuen.

Okei, Josefina ajatteli, olisi voinut käydä huonommin, ja hymyili hyvin kohteliaasti ja hyvin kiitollisesti huulipunan ojentajalle. Olisi voinut käydä paljon, paljon, paljon huonommin. Vaikka uuteen tuttavuuteen törmääminen (humalassa) olikin tosi jännittävää, kopissa olisi aivan yhtä hyvin voinut olla myös esim. Märta Merenheimo. Se olisi aivan varmasti vetänyt huulipunan pöntöstä alas tai vähintäänkin sanonut jotakin ilkeää, varmana se olisi huomauttanut että Josefina näytti humaltuneelta eikä Josefina halunnut näyttää humaltuneelta.

Uusi tuttavuus esittäytyi ystävällisesti, ja Josefina ryhdistäytyi ja hymyili taas, nyt ilahtunutta hauska tavata -hymyään.

"Lili?" hän varmisti ja painoi samalla nimen mieleen. "Mäkin olen kaajapurolaisia. Tai siis, niin. Mä olen siis Jusu, mulla on Granni ja Piki siellä Purtseilla."

Josefina vilkuili vaivihkaa uutta kaajapurolaista, Liliä, ja tiesi kyllä tämän hevosen. Blue oli näyttävä, upea ratsu, vähän eksoottinenkin, ja Kaajapuroille ei sentään muuttanut uusia asukkaita niin tiuhaan ettäkö sen olisi muutenkaan voinut missata.

"Se sun hevonen on upean näköinen", Josefina kehui vilpittömästi, ja mietti ohikiitävän hetken, rohkenisiko sanoa että niin oli omistajakin - illan look oli hyvin harkittu ja onnistunut! Mutta ei Josefina sentään rohjennut olla niin suora. Siitä olisi voinut tulla vaivaannuttavaa.

Sen sijaan hän keksi muuta jutunjuurta, kun nyt kerran tässä samassa tilassa oltiin ja sellainen tuntui kohteliaalta.

"Muistanko väärin vai haitteko tekin Janna Luhdan valmennusrinkiin?" hän tiedusteli.

Josefina esittäytyi, mutta käytti nimitystä Jusu, ehkä tuo oli lempinimi jota voisin myös käyttää hänestä. Nainen kertoi Grannista ja Pikistä, joita olin silloin tällöin talleilla morjenstanut, molemmat mielestäni ihania. "Kyllähän mä sut tiedän hei! On seurannut sun instaa, tykkään!" vastasin ja mietin oliko outoa että tiesin hänestä enemmän kuin tämä minusta, olikohan se epämukavaa? "Mä olen kuule pistänyt myös merkille että Granni on vähän sellainen erakko ja Piki enemmän sellanen 'jee mennään mennään, kaikki on ihanaa' luontonen, eniveis.. ihania hevosia sulla molemmat" jatkoin ja hymyilin katsoen naista päin, huomasin vasta nyt tämän olevan hieman humalassa. Jos tässä kävisi niin että nainen unohtaisi koko keskustelun, olisi se harmi. Tämä kuitenkin kehui tammaani, mikä tuntui todella hyvältä. Olinhan siitä itsekkin ylpeä, se oli niin täydellinen pakkaus ja sopiva minulle.

"Muistanko väärin vai haitteko tekin Janna Luhdan valmennusrinkiin?" Jusu kysyi.
"Joo, sinäkin? Mä oon kolmos ryhmässä, taietaan olla ereissä - harmillisesti, kun en hoksannut! Mä tosiaan aattelin että ois hyvä saada joku valmentaja nyt tähän kisoja tukemaan." vastasin ja päätin kuitenkin vielä lisätä sinistä huulipunaani, tuo väri kun oli niin haastava, että kohta se kuitenkin himmenisi. "Huomenna ois ollut se tutustumismaastokin.." jatkoin vielä vähän hiljaisemmalla äänellä, yrittäen viestittää että siellä olisi ollut kiva jatkaa keskustelua.

Josefinan poskia kuumotti aivan pikkuisen, kun Lili kehui hänen instagramiaan. Hän toivoi kovasti, että olisi osannut sukkelasti sanoa että oi, kiva kuulla tai jotakin muuta sellaista mitä sosiaalisesti kyvykkäät ihmiset sanoivat vastaanottaessaan kehuja. Jotenkin sanat eivät vain tulleet ulos, mutta kyllä Josefina sentään hymyili mielissään kiitokseksi.

Hevosista jutustelu sujui vaivattomammin.
”Joo, ne on kyllä tosi erilaisia persoonia. Hauska työskennellä niin erityyppisten hevosten kanssa”, Josefina hymähti kepeästi.

Hymyilytti, kun valmennusrenkaasta syntyi helposti puhuttavaa – ja samalla vähän kauhistutti: nii-in. Huomenna pitäisi pystyä ratsastamaan. Grannin kanssa olisi pari starttiakin. Onneksi Belisan kanssa tarvitsisi vain maastoilla... ja tutustua uusiin ihmisiin. Yhtäkkiä Josefinaa jännitti huominen ja kadutti tämä ilta.

”Voi, joo, totta, taidetaan olla eri ryhmässä. Mulle oli melkein kaikki nimet omasta ryhmästä ihan vieraita”, Josefina kertoi ja kokeili hieman nutturansa kestävyyttä: ihmeen hyvin se vaikutti pysyneen vauhdissa mukana.

”Toivottavasti ne on yhtä mukavia kuin sinä”, Josefinalta lipesi vilpitön toive.

"Mä en kovin hirveesti aatellu juoda, kun huomenna taas tosiaan ratsaille" vastasin naurahtaen. "Mun ryhmässä taisi olla ainoastaan yksi Aaron, jonka kanssa muistelen joskus kisanneeni samoissa luokissa, muut oli kyllä itsellekin ihan tuntemattomia" jatkoin. Enhän mä Aaroniakaan tuntenut, mutta se oli ainut nimi jonka tunnistin.

Jusu toivoi katsausporukan olevan yhtä mukavia kuin minä.. mitä?! Olin ylpeä, olin onnistunut antamaan itsestäni oikeanlaisen kuvan, kerrankin. Usein tuntui että meni vähän miten meni. Uskaltaisinkohan kysellä, miten usein tyttö kävi talleilla, jos hän vaikka olisi kiinnostunut joskus lähtemään vaikka maastoon taluttelemaan. Vai oliko se liikaa, ehkä kuitenkin.
Päädyin vain vastaamaan, että tuo oli ehkä ihaninta mitä olin hetkeen keltään kuullut. Hymyilytti, sillä tuo nainen vaikutti oikeastaan ihan mun tyyliseltä, tykkäsin tämän rauhallisesta olemuksesta.

Naistenhuoneen ilma oli hieman tunkkainen, se oli varmasti tällaisina iltoina kovassa käytössä. Tajusin vasta nyt, ettei minun olisi kannattanut jäädä tänne pidemmäksi aikaa, kaikkien näiden eri hajuvesien vahvat tuoksut olivat saaneet pääni jomottamaan. Naisilta yleensä kehtasi kysyä, jos heillä sattuisi olemaan buranaa tai muuta kipulääkettä, joten yritin mahdollisimman ystävällisesti sellaista pyytää. "Hei, ei sulla sattuis oleen särkylääkettä? Mulla päätä särkee, kai täällä on niin vahvoja tuoksuja".

Josefina tarkasteli vaivihkaa Liliä, joka vaikutti ystävällisen lisäksi järkevältä. Olisihan hänen itsensäkin pitänyt vähintäänkin juoda vähän, ellei siis olisi peräti kuulunut jättää se vähäkin väliin. Kilpailut ja kaikkea seuraavana päivänä, hyvä tavaton.

"Munkaan ei kyllä ollut tarkoitus juoda", Josefina tunnusti uskaltamatta arvailla ääneen, mahtoiko itse tuntea kilpailuiden lähtö- ja tuloslistoilta saman Aaronin vai jonkun muun. Ja kun tunnustamisessa oli alkuun päästy, jatkoa seurasi kuin itsestään: "Enkä oikeastaan kauheasti olekaan, mutta se vanha viisaus että ei tyhjään mahaan, ja ehkä sekin että vettä väliin, vähän unohtui. Ja kun tuolla oli sen Robertin..."

Josefinan pää kallistui mietteliäänä, mutta hänen luonteelleen epätavanomainen puhetulva ei tauonnut.

"... ystävä Alviina vaati vetämään shotin ja mä en yleensä vedä. Silläkin on hevonen Purtseilla, siis Robertilla, sellainen iso harmaa Harry. Se on kouluratsastaja, siis Robert."

Sitten se iski Josefinan tajuntaan. Hän oli juuri puhunut tuikituntemattomalle, tai siis nimen verran tutulle, pitkästi. Alkoi hävettää. Oli kaiken lisäksi lähellä, etteikö hän tirskahtanut wc-tilojen yhteydessä lausutulle tuoksuarviolle. Hajuvesiähän siinä tietysti tarkoitettiin, ja deodorantteja ja hiuslakkoja ja kaikkea yökerhoon kuuluvaa.

Josefina nieli ohimenneen huvittuneisuuden ja yritti työntää sivuun myös häpeän.

"Särkylääkettä? On mulla", hän lupasi ja ojensi pian pientä särkylääkeliuskan pätkää Lilille. "Tiskiltä varmasti ainakin saat vesilasin. Toivottavasti helpottaa."

Sitten tuli epätietoinen olo. Josefina ei keksinyt yhtäkkiä mitään sanottavaa, ja he olivat olleet siinä jo melko kauan ja hän kaipasi raikasta ilmaa. Olisiko epäkohteliasta poistua? Mutta voihan sen tehdä kohteliaastikin.

"Oli kyllä mukava jutella, mutta nyt mä voisin ainakin käydä vähän ulkona. Raitista ilmaa. Toivottavasti sulla on hauska ilta ja ehkä nähdäänkin vielä! Ainakin tallilla, ja Seppeleessä, jos ei enää täällä", Josefina toivotteli ja mietti tilasta poistuessaan taas oliko siinä liian monta sanaa. Varmaan oli. Hävetti, hävetti, hävetti.