Kellonaika on nyt 26.09.21 23:13

6 osumaa on löytynyt haulle 0

Kartanopäiväkirjat

Kumman kaa
Joskus joulukuussa 2020

"Pullo viiniä!"
"Niin! Viiniä meille kiitoooooos!" Aliisa julisti huomattavasti kovemmalla äänellä.
"Ei tarvitse kailottaa, Huru-rakas", Isabella sovitteli ja piteli hetken korviaan.
"Äh ei tuo tarjoilijanhupakko kuullut sinun hienostunutta huudahdustasi! Nyt ei olla cocktaileilla, Isbe haloo, Kingissä joutuu 'kailottelemaan' – ja hihi tiedätkö mitä muuta!! Kaljoittelemaan!! Hei!! Tarjoilija!! Neiti halooooo, kaljaa! Tuo kaljaa!"
"Ei kyllä se viinipullo on ihan hyvä, jätä siihen vain…"
"KALJAA!"

Isabella hymyili kauniille nuorelle baarityöntekijälle pahoittelevasti oman, vielä toistaiseksi hienostuneen, humalansa takaa.
"Jos nyt sitten tuot Aliisalle tuopillisen sitä kaljaa. Laita samaan laskuun."
"NIIN! Kaljaa."
"Juu kyllä, tuli selväksi."
"Isbe-isbe! Tanssimaaan!! HEI – muistatko meidän viime kerran? Eikö me tanssittu silloin pöydillä!!"
"Hirveää! Ei kai?"
"Kylläpä taidettiin. Ei sitä Hurut niin usein Sokkain neitien kanssa baarissa tanssahtele, ettenkö sitä muistaisi! Joskus keväällä!!"
"Ah aivan niinpä olikin. Kamalaa, niin usein Kingissä!"

Aliisa loi Isabellaan pitkän katseen, joka oli humalaiseen tapaan hivenen huojuva vaikkakin samaan aikaan liian rauhallinen.

"Usein? Usein? Milloin viimeksi olet poiminut baarista kotiisi jonkun herkun?"
Aliisan kysymys tuli niin yllättäen, että viinit menivät neiti Sokalla väärään kurkkuun.
"Noh noh Isabella, eipäs sievistellä. HA! Niinpä olikin!!! Taisitpa viimeksi kyylätä pikkubroidiani! Takapuolta aivan erityisesti. Vaikka jäikin haaveeksi", Aliisa piikitteli virnuillen.
"Äläs nyt. Mikä sen nimi olikaan…? Samuel? Samuli?"
"Muistat kuitenkin. En ihmettele vaikka olisit pyytänyt numeron ja käynyt niin sanotusti omalla ajallasi ajelemassa!"
"Aliisa! En kai sentään. Eikös se herkkupeppu ollut vaikka kuinka nuori! Tosin, yhteystietoja ei voi koskaan olla liikaa… Ehkä tarvitsen vielä joskus Samuel-Samulin ammatillista apua."
"Haha ja mitähän se mahtaa olla?"
"No sellaista.. apua. Siinä työssä… jota hän, öhöm, tekee. Hyödyllisiä kontakteja... tiedäthän..."

Aliisa tirskahti nauruun, eikä Isabellankaan pokka enää pitänyt surkean selittelyn äärellä. Oikeastaan viini alkoi imeytyä mehevästi perijättären elimistöön.
"Ha! Isbe! Aliisa! Mitäs täällä kikatellaan?"
"Ei helvetti! Paakkanen! Anteeksi kiroiluni, hienoneiti Sokka."
"Ei haittaa, eipäs neiditellä vaan viinitellään!"
"Ihanaa! Kuulostaa suunnitelmalta. Sori Isbe, lainaan sun lasia. Onpa täällä täyttä! Hirveän vaikeaa saada baarimikon huomio", Paakkanen ilmoitti, istuutui heidän loossiinsa ja pisti hörpäten.
"Täällä ei kai oikeasti ole pöytiintarjoilua", Isabella huomautti nihkeällä äänensävyllä.
"Ai miten niin??"
"Niinpä, mitä?? Vaikka totta, huonosti se on kyllä ilman sinun seuraasi toiminut."
"Joo sain kuulla siitä ystävältäni tässä taannoin. Kuulemma työkaverinsa ovat aivan kyllästyneitä erioikeuksia vaativiin perijättäriin", Isabella matki mäkättäen.
"No johan on! Ehkä käyt täällä sittenkin liian harvoin, ei riitä kerran keväällä ja kerran joulukuussa! Pitää tuoda enemmän rahaa firmalle niin saat palvelua", Aliisa päätteli tietäväisenä.
"Keväällä? Ootko käynyt Isbe täällä tänä vuonna??" Inna kysyi ja korjasi samalla toppiaan paremmin näyttävän dekolteensa peitoksi.
"Niin, ajattele."
"Kenen kanssa?"
"No minun tietenkin!" Aliisa julisti. "Taisin kyllä kaapata Isabellan. En ole ihan varma. Joka tapauksessa se lopulta kuolasi veljeäni, niin tasoissa oltiin."
"Kuulostaa Isbeltä", Inna tirskautti, ja Isabella pyöritteli tälle tuhahdellen silmiään.

"No, mitäs Paakkasen rakkauselämään kuuluu? Näytät vetävältä", Aliisa tiedusteli ja hörppäsi aimo kujauksen tuopistaan.
"Kuuluisikin!"
"Ai, niin huonosti asiat."
"Kelpaisi kyllä minullekin."
"Koskas sinä olet Isbe viimeksi saanut??"
"Kauheaa! Aika suora kysymys."
"Eihän tässä pitänyt sievistellä."
"Niin Isbe! Keneltä? Juusolta vai..?"
"Äh, ei, en ole nähnyt Juusoa sillä tavalla nyt hetkeen. En tiedä muutenkaan. Sehän lähtee pian Englantiin, ainakin joksikin aikaa. Pitää varmaan keksiä joku muu yhtä ihana järjestely – onneksi tässä on vielä Cup-aikaa jäljellä, ehkä Juuso ehtii, öhöm, pyörähtää perinteisesti kartanon kautta."
"Hahahah, ei sievistelyä, me sanottiin! Eli kuka on iskenyt edellisen Juuso-kerran väliin?"

Isabella siemaisi viinistään ja vastasi sitten: "No, Nicholas. Muistatko Inna sen valmentajan Kanadasta?"
"MUISTAN! Ai se! Haha, no sehän oli sitten oikein vanhojen verestelyä."
"Mmm ihan mukavaa kyllä.."
"Vai mukavaa! Varmasti!" Aliisa parkui, esittäen draamattisempaa kuin mitä toivottavasti olikaan.
"Hei mutta Aliisa!"
"No hei vaan!"
"He, he. Mitenkäs Anton? Entä se sun tyttöystävä??"
"Äh Taija ei ole enää kuvioissa. Ja Anton. Noh, kunpa tietäisin! Entäs Verneri? Ei sen kanssa sitten ole ollut mitään lohtua eron jälkeen…?"
"Ei! Kamalaa, ei. Kyllä se loppui ihan kokonaan."
"Ai, harmi."
"Niinpä."
"No mutta, Isabellankin Kanadan matkasta alkaa olla aikaa.. odotas, yksi, kaksi, kolme… No helvetti, monta päivää jo kuitenkin! Kuukausi? Tai jotain, että eiköhän oteta puutteelle!"
Naiset nauroivat hersyvästi ja kilistivät kuka mitäkin alkoholilasiaan. "Sille!"
"Ja pissahädälle!"
"Inna!"
"No mitä! Pakko käydä. Hyvin voi tehdä sen sitten oikein juhlamenoin", Paakkanen kikatti ja livahti naistenhuoneeseen.

***

Inna oli päässyt pissalleen ja takaisin, Aliisa ostanut ja kumonnut monta kaljaa, Isabella läikyttänyt viiniä silkkipaidalleen, minkä lisäksi jokaisella oli ollut jonkun ohikulkijan kanssa flirttiä, joka ei ollut johtanut mihinkään. Niinpä kolmikko oli jälleen loossissaan, surullisesti samojen asioiden äärellä.

"Höh! Miten tylsä valikoima täällä!"
"Niinpä! Liikaa tuttuja, liian nuoria –"
"Ahahah, Isbeee, onko tänne päästetty alaikäisiä vai miten ei kelpaa, ha-ha-hah"
"No ha-ha katso nyt itse! En minäkään nyt jokaiseen siloposkeen tai räkänokkaan silmiäni iske."
"Niin koska ne eivät halua kaltaistasi vanhaa haaskaa", Aliisa livautti, mutta vakuutteli sitten vitsailleensa. "Ethän loukkaantunut?"
"En en! Ja sitä paitsi, totta toinen puoli! Ei vanhempi nainen ole monellekaan miehelle mikään läpihuutojuttu."
"Joo, vaatii munaa", Inna tirskautti.
"HEI MUUTEN", Aliisa kailotti sitten ja tuli huomaamattaan kaataneeksi yhden viinilaseista. Isabella heitti lammikon päälle pienen ruttuisen servetin, vaikka se ei varsinaisesti mitään pelastanutkaan. "SE MEIDÄN PERINNE!"
"Mikä perinne??"
"No meidän perinne! Kumman kaa!"
"JAHAS! Mikä se semmoinen perinne on? Miksi mä en tiedä siitä?" Inna huudahti.
"Koska sellaista ei ole."
"Onpas! Me visailtiin tästä viimeksi, ja nyt kun me tehdään se uudestaan, niin tästä tuli perinne", Aliisa järkeili itsepintaisesti. "Okei. Keksi sä Isbe nyt pareja, tehdään taas jooko jotkut kategoriat!!"

Eteen ilmaantui salmiakkishotteja (pöytiintarjoilu oli ilmeisestikin alkanut luistaa). Isabella kulautti yhden ja luovutti sitten Aliisan pyynnölle virnuillen. "Okei, täältä pesee. Ensin hmmmm, valmentajat! Kumman kaa olisit mielummin, Danielin vai Laurin, Aliisa?"
"Danielilla on kuulemma pätäkkää... maksaisikohan... noh, mutta totuuden nimissä kyllä kestävyysurheilija kiinnostaisi. Ja onhan Lauri tavallaan ehkä eläväisempi luonne. Inna?"
"Mä sanon Daniel! Lauri on liian lyhyt eikä yhtään mun tyyppiä! Isbe?"
"Lauri! Danielilla on se hemmetin lapsi ja ex-vaimo, ne jotenkin latistaa tunnelmaa. Vaikka no, ehkä Laurissakin alkaa olla pientä isi-vivahdetta… ei se kyllä vielä haittaa liiaksi... Mutta hei, sitten, hmmm.. Purtsilaiset! Kumman kaa: Verneri vai Robert, Aliisa?"

Aliisa alkoi tirskua, eikä ihan vähääkään. "Eikä… apua… ha-ha-haa… autta-kaaaa mulla-tulee-pissat-housuun ahahahaha"
"Mitäää ei se nyt niin hauska kysymys ollut!"
"No Verneri TIETENKIN! Ei kun… hetkinen, apua"
"No mitä nyt??"
"Ei mitään sinänsä. Kamalaa! Hahahah… Tajusin vain juuri, että Robertkin on niin sanotusti kokeiltu – EIKÄ SITTEN SANAAKAAN TÄSTÄ ROBERTILLE", Aliisa vannotti, ja Isabella ja Inna vain nauroivat – kumpikin silti tahoillaan pohtien, että tiesikö Aliisa sitten millainen Verneri oli (tai apua, millainen Robert oli, jos pelkkä ajatus Verneristä voitti).
"Ehkä teillä oli liian kämppiksellistä kemiaa", Isabella ehdotti kikattaen. "Inna?"
"Verneri! Kaikesta huolimatta. Robert on vain liian poikamainen – hei älä sano että sä vastaat sen!"
"En tiedä, ehkä vastaankin! Onhan se nyt hurjan söpö, ja Verneri on... sanotaanko nyt että aika nähty", Isabella väisteli. "No entäs sitten kenttäratsastajat! Juuso vai Jesse?"
"Juuso. Jesselle miinusta tylsästä pukutyöstä ja lapsesta."
"Jesse! En mä vaan voi sanoa Juusoa."
"Ai, mä kyllä sanon. Jessellä on se hiton lapsi. Sitä paitsi, Juuso on hirveän hyvää ajanvietettä, miten sä et Inna muista sitä. Okei, sitten: esteratsastajat! Kumman kaa, Antonin vai Alexanderin?"

Aliisalta odotettiin taas vastausta ensin ja tällä kertaa tämä tuhahteli ja huokaili. "En sano kummallekaan ei, MUTTA haluaisin läimäyttää Antonia sen norjalaisen tyttöystävänheitukan vuoksi! Ja ehkä kamalinta – kuulin tästä Viiviltä!"
"Ai", Isabella lausahti, "ei se sitten välttämättä mikään tyttöystävä ole."
"No liian tiiviisti heilastelee kuitenkin!!"
"Hei, sehän asuu toisessa maassa."
"Mutta Viivi ei ole yhtään romanttinen. Jotain söpöilyä se on varmasti nähnyt tai jopa kuullut jotain suhdepaljastuksia lurkkiessaan missälie!!"
"Mmm, on kuullut tai ei, niin jospa odotetaan luotettavampaa todistajaa. Sitä paitsi, eihän teidän suhteen pitänyt olla vakava??"
"Ei se.. no, ei se kai ollutkaan", Aliisa kiemurteli vähän vaikeana. Ihan kuin olisi pinnistellyt ottaakseen selvää omista tunteistaan.
"Okei, no… Ymmärrän tavallaan. Teillä oli vaan tosi hyvä järjestely, vähän niin kuin mulla ja Juusolla", Isabella koetti, ja kaljatuoppiinsa eksynyt Aliisa viittoi jotakin epämääräistä vastaukseksi pelkällä kehonkielellään. Innakin oli ottanut kasvoilleen myötätuntoisen ilmeen, mutta kun olutlasin pohja häämötti, Aliisa käskytti kaikki lopettamaan synkistelyn ja jatkamaan erittäin tärkeää visailuperinnettä.

"Eli mihin me jäääääätiiiin? Aliisa ottaisi periaatteessa kaikki, siis sori kummankin, Alexanderin ja Antonin, sillä ehdolla että pääsee ensin läpsäisemään Antonia, eikö? Entäs Innis?"
"Alexander. Ei perusteita."
"Ai, onpa salamyhkäistä, hihih! Mä en oikein tiedä!"
"No, annapa tulla Isbe. Sulla on taas jotkut hölmöt perusteet eikö. Mikäs Antonissa?"
"Nokun se on Vilan vuokraaja."
"Sitähän tässä ei kysytty. Aksulin kohdalla varmaan sama vanha syy?? Serkku-asia häiritsee edelleen, mikä on vähän hölmöä kun sinähän yrität monessa asiassa olla kuin mikäkin kuninkaallinen", Aliisa huomautti, kaikella rakkaudella.
"Ha-ha, tosi hauskaa. Joo mutta ihan totta. Mitä serkumpi, sen herkumpi."
"Isbeee, ei se edes päde tähän! Kai??" Inna nauroi.
"Joo totta muuten, haha! Mitä vähemmän serkku sitä enemmän herkku?? Pitäisi varmaan kaivaa pölyinen sukututkimus kirjastohuoneesta ja selvittää tämä asia – ei mutta ihan tosissaan, vastaan silti kuitenkin Anton. Onhan se nyt.. krhm, sellainen raavas."
"Hei eipäs unelmoida liiaksi Sokka hyvä!! En haluaisi läimäyttää sinuakin!"
"Okei, okei. Otetaan vielä muutama pari! Miehiä vielä riittää. Okei eli… kamalan väristen läikikkäiden hevosten ratsastajat?"
"Mikä kategoria toi nyt on?"
"No Rasmus ja Jonathan, kumpi?"
"Mä sanon edelleen Jonny! Rassella ei mahda olla riittävästi mielikuvitusta ja huumorintajua."
"Niin, siinä on se vahva poikaystävä-vivahde", Isabella myötäili heidän aiempaa visailuaan hämärästi muistellen. "Mun täytyy varmaan sanoa silti Rasmus. En mä tiedä, jotenkin kauheaa kun Jonny on mun alainen. Inna?"
"Ehkä Jonathan. Rasse on kuitenkin... no, Rasse", Inna vastasi, ja Isabella ja Aliisa myötäilivät liioitellusti nyökytellen.

"Keksitkö Isbe monta vielä?"
"No nyt tulee ainakin vähän erilainen! Entäs hevostyöläiset! Groomit, tallimestarit, mitä näitä on! Kumman kaa olisit Aliisa, Innan groomi Jooa vai meidän oma rakas Penna??"
"Penna!! Mutta sillä ehdolla, että sen suu on tukittu pintelillä. Onhan se nyt kaunis katsella."
Inna tirskahteli ja kiirehti vastaamaan: "Miten tähän voi sanoa Penna?? Ehdottomasti Jooa!"
"Joko se on testattu?" Aliisa täräytti, mutta Inna näytti vain kieltään.
"Mäkin sanon kyllä Jooa. Pennan kanssa olisi liian outoa, vaikka epäilemättä se olisi etevä siinäkin." Seurasi hetken tyrskähtelyä seksin teoreettisista ulottuvuuksista ja kama sutran ulkoa opettelusta, ennen kuin keskustelu palautui normaalin hiprakkaiseksi.

"Okei otetaan enää viimeiset ekstra-kategoriat. Näistä osa on ollut jo", Isabella päätti ja jatkoi, "ensin ylimieliset esteratsastajat. Kumman kaa, Alexander vai Lukas?"
"Oi, Aksuli!" Aliisa heläytti, ja ryhtyi oikein tunnelmoimaan, "Tiedättekö, miten sen hymy on alkuun niin mairea, vaikeasti tulkittava, pidätelty, mystinen, rietas… Ja sitten se repeää oikein leveäksi!"
"Ahaa, eipä taideta tietää mutta sinä selkeästi tiedät!"
"Puolustks..puoluks… no hitto puo-lus-tus.."
"Puolustukseksesi?"
"Joo, se! Niin, se on kyllä hyvä! Puolustus.. noihansama siis en tiennyt, että se oli mun kämppiksen veli! Pääsi lipsahtamaan kokeilujen puolelle, tiedättehän!"
"En epäile yhtään, että se on hyvä, mehän ollaan sentään sukua!" Isabella huokaili parkuen.
"Ei hitto teitä", Inna nauroi, "vaikka mäkin sanon kyllä taas Alexander. Ei vieläkään perusteluja!"
"Ei se kaipaa perusteluja."
"Eipä niin. Mutta mä sanon Lukas enkä ole edes pahoillani. Sekin näyttää ihastuttavan kusipäiseltä."
"Makunsa kullakin. No, eli viimeinen kumman kaaitus sitten. Tee joku hyvä!"
"En mä tiedä onko tää hyvä, mutta vika joka tapauksessa!! Äsken oli esteratsastajia niin otetaan nyt koulu. Nää ei oo molemmat kyllä mitään vittumaisia mutta..."
"No kakista nyt Sokka!!"
"Mikke vai Robert?"
"Hah! Okei, nooooo, sanonkin Robert. Se on kotoisa", Aliisa perusteli, "vaikka no, mikseipäs sitä Kivaakin kokeilisi."
"Kivaa? Hahaha kuka sanoo Mikkeä kivaksi, vaikka ymmärrän uteliaisuuden… Se on kiva TAI SIIS, houkuttelee. Sanon Mikke", Isabella livautti ja uppoutui pienesti haaveilemaan. Kaksi muuta vaikuttivat olevan sen verran päihtyneitä jo, että puolikas paljastus hänen ja Miken vuosien takaisista salaisuudeksi jääneistä seikkailuista humahtivat jonnekin yhteisen naurupilven sekaan.
"Mä sanon myös Mikke!" Inna ilmoitti.
"Hei älä sano, anna mä arvaan –"
"–Robert on liian poika!" Aliisa täydensi Isabellaa.
"No on se!!" Inna vahvisti, ja koko seurue otti yhdet sille.

kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 20.12.20 14:12
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kartanopäiväkirjat
Vastaukset: 24
Luettu: 1536

White Party Pikapeli | Tapahtui nenää puuteroidessa

#whiteparty #kingi

Piileskelin naistenhuoneen vessakopissa kuin mikäkin pelkuri, olin yrittänyt pyöriä ympäriinsä ja katsoa, josko uskaltaisin ottaa johonkuhun kontaktia, mutta ei, ei sitten millään. Päädyin vain istuskelemaan yksinäni ja tuntui, että olin ainoa joka tuli paikalle ilman seuralaista tai tuttua. Esitin vilkuilevani välillä puhelinta, kuten odottaen jotakuta, mutta sitten päätin paeta ja mennä vessaan. En tiedä kuinka kauan oli mennyt, istuin kopissa täydessä tällingissä ja pieni ahdistuskin puski päälle, täällä oli niin kovasti porukkaa ja kaikilla oli jotain meneillään. En myöskään ollut loistanut tuloksien suhteen sitten ensimmäisen kouluradan jälkeen, joten minään liika ylpeänä en paikalla pyörinyt. Tiesin voivani parantaa ja yritin pysyä tapani mukaan positiivisena.

Korkokengät kopsahtelivat ja joku saapui naistenhuoneeseen. Vaistomaisesti pidätin hieman hengitystäni ja mietin kehtasinko tulla ulos, tämä voisi olla tilaisuuteni jutella jollekin. Kuulin naisen huokaisun ja tämän laukusta lähtevän narinan ja sen sisällä olevien esineiden kilinän. Nousin ylös ja olin nappaamassa kiinni kahvasta kun huulipuna vieri suoraa jalkojeni juureen. "Anteeksi" kuului oven toiselta puolelta, naisella oli mielestäni kiltin oloinen ja miellyttävä ääni. "Huulipunani taisi vieriä sinne" toinen jatkoi pahoittelevaan sävyyn. Nostin punan varovaisesti lattialta ja tulin ulos, toivottavasti ihan kasassa olevan näköisenä. "Ei mitään, tässä" sanoin ja ojensin sen takaisin naiselle hymyillen. Tunnistin tämän heti Josefina Rosengårdiksi, olinhan seurannut hänen menoaan instagramissa jo tovin. Nainen oli kaunis livenäkin, ihanat suklaiset hiukset ja sinisilmät. Mutta en saisi tehdä liikaa johtopäätöksiä, en tuntenut Josefinaa, joten yritin pidätellä itseäni herättelemästä liikaa toiveita, että voisimme tutustua.

Mitä keksisin, tilanne oli niin äkillinen. Kävelimme molemmat takaisin peilien eteen ja katsahdin itseäni. Hiukset ja meikki olivat pysyneet paikoillaan, mekkoani jouduin hieman ojentamaan erikoisen alaosan leikkauksen takia. "Lili" sanoin lopulta ja katsahdin naiseen lempeästi. "Kaajapurolainen, mutta uusi, ei olla törmätty aiemmin" jatkoin itseni esittelyä, ulkoa tyynenä, mutta sisältä hermostuen.
kirjoittaja Lili L.
lähetetty 28.03.20 17:17
 
Etsi: Arkisto 2020
Aihe: White Party Pikapeli | Tapahtui nenää puuteroidessa
Vastaukset: 7
Luettu: 297

White Party Pikapeli | Tapahtui nenää puuteroidessa

Avoin peli. Lauantai 28. maaliskuuta.
Pikapeli: Pieni, päätapahtumasta eriytetty ympäristö ja hetki. Sopii pistäytyä ja poistua; sopii rakennella pidempääkin peliä.
Päätapahtuma #whiteparty #kingi

Juhlat olivat hyvässä tuoksinassa ja Josefina sattuneista syistä (MONTA) sen verran tuiskeessa, että se vähän ahdisti. Piti päästä pois väkijoukon keskeltä. Ankarasti skarpaten esteratsastajatar harppoi naistenhuoneeseen, johon ei kumma kyllä ollut jonoa, ja tunsi olonsa heti paremmaksi, kun saattoi astua tyhjään tilaan. Josefina asettui peilin ääreen ja totesi helpottuneena, että ei ainakaan näyttänyt suttuiselta ja järjettömän päihtyneeltä, mikä olisi ollut tyylitöntä. Huulipuna tosin oli vähäsen haipunut, sitä oli varmasti tarttunut lasien reunoihin.

Josefina ryhtyi kaivamaan huulipunaa pikkuisesta laukustaan. Se löytyi, mutta sitten se lipesi käsistä. Toimintakyvyttömänä Josefina katseli, kuinka mokoma esine vieri ja kieri suoraan lähimpään vessakoppiin suljetun ja lukitun oven ali. Piru.

"Anteeksi", Josefina sanoi hetken hampaitaan kiristeltyään ja toivoi, että kopissa olisi sentään joku mukava henkilö. "Huulipunani taisi vieriä sinne."
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 28.03.20 10:34
 
Etsi: Arkisto 2020
Aihe: White Party Pikapeli | Tapahtui nenää puuteroidessa
Vastaukset: 7
Luettu: 297

Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Sen kun tietäis

Ajankohta tuntematon

Kävipä tässä eräänä päivänä (en nyt mitenkään voinut enää muistaa aivan tarkkaan) sellainen asia, että meillä oli duunissa palaveri. Tai siis niin, olihan sellaisia aina silloin tällöin, joten ei tämä juttu yksinään nyt ihan riittänyt ylittämään uutiskynnystä. Me kuitenkin jatkettiin palaverin lempparityökaverini kanssa epäviralliseen tyhypäivä-osioon, kun Tuija ja Jorma jäivät hommiin, ja mentiin reippaalle kävelylle raittiiseen ulkoilmaan. Elikkäs käveltiin kuulkaa aivan majatalolta Krouviin asti, mikä oli jo melkoista reippailua, mutta jaksoihan sitä kun motivaatio eli määränpäässä odottava palkkio oli riittävän suuri.

Jonkun aikaa me jouduttiin olemaan ihan yksinämme, koska oli vielä vähäsen aikaista suurille kaljakansainvaelluksille. Kuitenkin jo noin kahden juoman mittaisen ajanjakson jälkeen seuraan liittyi yhteinen tuttumme ja minun kaverini, ja sitten homma alkoi vähitellen ns. levitä käsiin, koska asteittain porukka suureni ja meteli koveni.

Jossakin vaiheessa me sitten oltiin Krouvin sijaan Kingissä, en tiedä miksi, ja vielä vähemmän tiedän kenen idea oli lähteä siitä sitten Murronmaalle. Joka tapauksessa mä olin kohta taksin takapenkillä Isabella Sokka vierelläni ja huiskis vain, sitten oltiinkin jo Murronmaalla paremman menon perässä.

Hauskaa kyllä, siellähän sitten totisesti oli sitä menoa ja meininkiä. Me ruodittiin Isabellan kanssa nautinnollisesti illan silmänruokatarjontaa olematta turhan valikoivia siinä kenestä arvioita annettiin, ja päädyttiin myös leikittelemään vähän Kumman kaa? -kysymyksillä. Kun oli ensin koluttu sillä tavalla paikalla olevat tuntemattomat, mä riemastuin omasta tosi hyvästä ideastani:
"Hei mä keksin! Pelataan tätä kategorioittain! Öö, työntekijät. Penna vai Jonny?"
"Olisi todella epäammattimaista minulta esimiehenä vastata tuollaiseen", Isabella piti vielä pintansa.
"No höh. Otetaan sitten vähän etäisempiä. Kategoria... ankeat kouluratsastajat! Mikke vai Daniel?" kysyin, ja tuumasin sitten: "Vaikka sua ei kyllä varmaan toi ankeus haittaa."
"Mitä tarkoitat?"
"Kun nyt kerta pidät kivistä, niin ei nuo kaksi ole kovin kaukana siitä."
"Hmh, voihan asiaa kai noinkin tarkastella. Mutta tilastoja ja todennäköisyyksiä arvioiden luulen, että Mikessä on enemmän toteutumispotentiaalia. Daniel on... tai en tiedä onko mutta vaikuttaa omituisen immuunilta", Isabella kuvaili, ja minä pohdiskelin hetken asiaa. "Olisihan siinä toki haastetta, mutta liekö vaivan arvoinen.
"Ehkä se on salaa tosi villi", yritin vielä parantaa mielikuvaa Susinevasta: ei ollut kovinkaan mieltäylentävää dumata yhtäkään harvinaisuutta nimeltä rikkaat hevosmiehet varhaiskeski-ikäistyneeksi ja siten no-goksi.
"Ihan tosi salaa sitten", Isabella tirskahti, siemaisi (ei kuitenkaan vielä siinä vaiheessa iltaa suoranaisesti hörpännyt) juomaansa ja näytti vielä juotuaankin etäisen huvittuneelta. "Oliko sulla muita kategorioita."
"Kenttämiehet?" ehdotin.
"Äääh, tylsä kategoria - tiedäthän, ex ja vakiintunut vierailijavalmentaja, ei paljon pohdittavaa niissä", Isabella vastasi ja paljasti samalla, että tiesi välittömästi keitä tarkoitin.
"Hmm. Alexander Rosengård ja, öööööö. Kuka muu? Meinasin sanoa että Arne mutta... tehdäänkin velikategoria! Alexander Rosengård ja se Merenheimon Maiköli."
"Olen toiselle heistä sukua."
"Aa. Ups. No mitenkäs noi vuokraajat, Anton vai Rasmus? Anton satanolla, Rasmus on liian poikaystävä mun makuun."
"Olisi varmasti epäasiallista vastata tuohonkin", Isabella huomautti, mutta oli jo sen verran höllännyt pipoa, että vastasi sitten kuitenkin. "Ja aika paha muutenkin. Toisella on kyllä unenomaiset pakarat mutta tuossa poikaystäväasiassa olen vähän samalla kannalla, rasittava piirre. Jos tahdon jonkun seuraamaan itseäni sydämet silmissä, hankin koiranpennun."
"Sanos muuta. Eli päätöksemme on yksimielinen?"
"Tasainen, mutta kyllä, luullakseni yksimielinen."

Sen osion illasta mä muistin siis taas ihan kirkkaasti. Sitten aika hypähti eteenpäin, oli hajanaisia muistikuvia sieltä täältä, mä tiedän käyneeni tupakalla ainakin kerran, ja sitten mä muistan taluttaneeni Isabellan luo Samuli-veljeni. Kaveriporukkansa kuskina tunnollinen urheilujanuorukais-Samuli oli selvinpäin mutta me emme, ja voin vain arvailla, vaikuttiko se mitenkään pikkuveljeni pikaiseen poistumiseen paikalta. Minun mielestäni esittelytilaisuus meni oikein mukavasti, sillä olimme Isabellan kanssa iloisia ja ihania, mutta jotenkin broidi näytti tosi vaivaantuneelta ja lähti heti ensimmäisen tekosyyn varjolla ystäviensä seuraan.

"Kuinka vanha sanoitkaan veljesi olevan?"
"Pikkuveli, Isabella hyvä. Hädin tuskin kahtakymmentä!"
"Ai, ihan lapsiko, anteeksi sitten. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että esimerkillisen urheilullinen takapuoli kyllä hämäsi."
"Mahdoitko muuta katsoakaan?"
"Aliisa! Ei kai se sentään niin näkyvää ollut? Hyvä tavaton, taidan ottaa lasillisen vettä."

Illan aikana minä siis opin, että:
a) Isabella Sokka vapaa-ajalla oli sentään eri toista kuin tallialueilla esiintyvä hienoneiti Sokka.
b) Häntä viehättivät hyvät pyllyt.

Mutta yksi asia mulle ei koskaan selvinnyt. Tai siis niin, jäihän illasta aika monta kysymysmerkkiä käteen, mutta tämä nyt ihmetytti ihan erityisesti: mistä kumman syystä vietinkään iltani Isabellan kanssa? Mun muistikuvani olivat selkeästi senlaatuiset, että ensin se ei ollut paikalla, ja sitten ihan ilman mitään ennakkovaroitusta (kutsuinko mä sen????) se vaan olikin osa mun iltaa. Vähäsen omituista.

kirjoittaja Aliisa H.
lähetetty 21.03.20 10:44
 
Etsi: Spin off
Aihe: Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru
Vastaukset: 18
Luettu: 1318

White Party Photo Booth

White Party – Photo Booth


After ridet lauantaina 28.3.2020
#whiteparty Kallan #kingi

Kuvauta itsesi Kingin Photo Boothissa (jaa asukuvasi!)
White Party -kutsu


Kuvaajana Jesse Kaajapuro
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 10.03.20 23:20
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2020
Aihe: White Party Photo Booth
Vastaukset: 15
Luettu: 679

Sivulauseita | Tilda Mustamaa

9.11.2019   |   K y l i e

Savukone pölläyttää kerralla niin paljon, että tunnen tanssilattian hämyn kurkunpäässä. Alkoi olla tungoksen hetki. Suljen silmät. Huokaus. Nykäisen kengänpohjan irti tahmeasta lattiasta ja pyörin keinahtaen ympäri.

Sama nainen katsoo nurkkapöydästä ja kihertää seuralaisensa kanssa. Se näytti siltä, että oli juuri julkisen kaapistatulon myötä leikannut hiukset lyhyiksi. Epävarmuuden päälle oli liimattu vähän röyhkeyttä. Virnistys oli rohkea, mutta lyhyt. Uskalsiko katsoa? Oliko tutka hälyttänyt oikein?

Katson takaisin. Pidempään kuin toisen pokka kestää. Nainen kääntää katseen lasiin, sitten ystäväänsä ja taas takaisin minuun. Vannon, että sen poskia kuumotti. Monenko kappaleen ajan tätä oli jatkunut? Sen verran pitkään, että alkoi kyllästyttää.

"Tanssitaanko?"


We can get into the groove
I can watch you move



En ikinä lähtenyt Kingiin, paitsi tänään. Se oli liian lähellä, liian pieni, liian vähän valinnanvaraa. Nyt kuitenkin hipaisen kylkeä, lantiota. Siirryn vähän kauemmas, hymyilen ja lisään vauhtia. Pari tyhmää tanssiliikettä ja naurua. Lähemmäs. Muutama juoma. Nopeasti alas meneviä, nousuhumalaisia.

"Mennäänkö?"

Narikkalaput, katseita, joihin ei tarvinnut jättää enää tulkinnanvaraa. Tungoksessa on pakko, helppo olla lähellä. Hengitys tuoksuu huulikiillolle ja alkoholille. Ovi pamahtaa takana kiinni ja tihkusateinen lokakuinen yö laskeutuu painavan hiljaisena mattona lyhytsanaisen dialogin päälle.

"Mä asun ihan tässä lähellä."
"Kiva. Kävelymatkan päässä?"
"Joo, jos sua ei haittaa et sataa?"
"Ei haittaa. Kävellään vaan."

Autoja on vähän, ihmisiä on vähän. Kipinöitä ilmassa vähän enemmän. Olin unohtanut nimen, tai en ollut kuullut sitä. Naisen hiusten väri taittaa punaiseen katulamppujen valossa. Poskipäällä on kauneuspilkku.

Nauru nousee matalalta korkeammalle kun tämä rentoutuu. Suu on pieni, amorinkaari korkea. Pyyhkäisen sateen pisaroimaa poskea kerrostalon alaovella.

Sisällä ehdin juoda puolikkaan oluen. Se on tarjoiltu muodon vuoksi.


Later you can sing to me
Like a shining star



***

Herään venytellen, eilisen basso on muuttunut päässä lieväksi krapulajyskeeksi. Lakanoissa tuoksuu seuraava aamu. Hipsin ikkunalle ja päästän kylmää ilmaa sisään.

Sängystä kuuluu vaimea ynähdys ikkunan narahtaessa auki. En olisi jaksanut kerätä vaatteitani ja lähteä. Istun sängynlaidalle ja annan katseen kiertää huonetta. Seinällä on kehyksissä Pulp Fiction -juliste, ikkunalaudalla viherkasveja ja kirjapinoja.

Ajatukseni olivat vaellelleet viime aikoina Time Of My Life - hetkistä vauvoihin. Viime viikolla oli ollut ehkä ensimmäinen kerta elämässäni kun olin tuntenut munasarjoissani sen kun katsoin vauvaa. Heidin uuden uutukaista pientä ihmistä, jonka kanssa nainen oli hengaillut maneesin katsomossa.

Mietin miltä tuntui kun koti tuoksui maidolle ja kahville, jolta kuvittelin Heidin kodin tuoksuvan. Elämä olisi rytmitetty pienen ihmisen perustarpeiden kaavalla. Oliko kaikki itku silloin onnen pehmentämää?

Kylmä viima käy käsivarren paljaaseen ihoon. Tässä minä mietin vieraan naisen sängyssä vauvoja. Haistelin varmaan oman elämäni seuraavaa kriisiä, sitä kolmenkympin. Asettumisen tarve oli tullut vaivihkaa. Teki mieli samaan aikaan rimpuilla vastaan ja vain antaa olla, asettua. Vauvoja? Ei kai sentään, mutta toista ihmistä olin taas alkanut kaivata. Se tarve tuli jo pimenevän syksyn myötä. Viikonloppupesää sänkyyn ei ollut yhtään niin ihanaa tehdä yksin.

Katselen sitä nuoren näköistä nukkuvaa naista. Miksi ei? Mistä sen tiesi? No, nimettömyys ei ehkä olisi paras lähtökohta.

Puen ja poistun pieni paniikki porrasravissani. Jos toinen heräsi oven kolahdukseen ja tulisi kuitenkin perään? Mitä sitten? Mistä sen tiesi?

kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 09.11.19 10:07
 
Etsi: Spin off
Aihe: Sivulauseita | Tilda Mustamaa
Vastaukset: 13
Luettu: 954

Takaisin alkuun

Siirry: