Sunnuntainumero

Mä olin ajoissa tallilla, niin kuin sunnuntaisin kuuluikin olla. (En sentään silti kukonlaulun aikaan - niin maalainen mä en ollut, ja kuuluihan sunnuntaisin myös nukkua pitkään.) Joka tapauksessa: ihan ekana mä suuntasin loungeen pissille. Ja ha! Kyllä oli kannattanut tulla.

Loungen pöydälle oli levitetty Kallan Sanomat. Eikä siinä vielä kaikki: joku oli saanut jostain hyppysiinsä niitä semmoisia pirullisia Cup-tilastoja, joista olin kuullut. Pitkä taulukko oli koottu useasta A4:sta ja kiinnitetty siististi, mutta röyhkeän pröystäilevästi hyvin näkyvälle paikalle seinään.

Pissahätä unohtui sen siliän tien. Taulukko oli kiinnostava! (Lehti ei niinkään, aukeamalla oli syntisen paljon tekstiä ja nolla kuvaa.)

"Ha! Kuka kumma..." mä pohdiskelin ääneen, ja käkätin sitten heti perään pohdinnalleni. Ensimmäinen ajatus taulukon esille laittajasta oli ollut Isbe, mutta sen nimi oli niin alhaalla listalla että tuskinpa oli kehdannut! Ha-ha!!

Vaan missä olin minä? Viivi, Vivienne, vee...
"CHE??" multa pääsi. Alempana kuin Isbe! Öö varmaan, sain kaksi ruusukettakin??

Koska jostain syystä olin Kallassa siihen kellon aikaan, olin päättänyt tulla Auburniin Vilaa moikkaamaan Monacon lätyn jälkeen ja kenties ratsastamaankin. Riippuu vähän jaksaisinko, koska eiliset muuttopuuhat olivat vieneet mehut aika hyvin eikä yölläkään tullut nukuttua kovin paljoa....

Ennen kuin edes Vilan luokse haahuilisin, päätin piipahtaa loungessa kahvilla siinä toivossa, että vähän piristyisi.
Sinne päästyä teki mieli luikkia takaisin tulosuuntaani ja unohtaa kahvit tai ratsastusvarusteisiin pukeutuminen, koska kukas muukaan kuin Viivi siellä seistä tönötti tuohtuneen näköisenä.
Huokaisin syvään. Se oli niin keksittynyt joidenkin lappusten tavaamiseen, et ehkä se ei edes huomaisi mun saapuneen paikalle ja vaikka huomaiskin, niin kai mä nyt yhden kahvikupin ajan jaksaisin sen juttuja? Aikuinen mies kuitenkin olin niin enhän mä nyt jotain pikkulikkaa voinut karkuun juosta?!

Kaadoin kahvia itselleni, jonka jälkeen ihan silkkaa uteliaisuuttani hiivin Viivin selän taakse katsomaan, mitä se oikein sieltä seinältä tavasi. En ihmettelis yhtään, vaikka Penna olisi laatinut pilkuntarkat ohjeet siitä, miten hevosia tuli hoitaa, ratsastaa ja miten tallissa tuli käyttäytyä...

Ei ollut. Kalla CUP-tilastoja niissä oli... Taliaivoillani en heti tolkkua lippulappusista saanut, mutta kyllä ne sitten alkoi selkeentymään.
"Mites meni?" avasin typeräni suuni ennen kuin ennätin itseäni estelemään. En kyllä ollut yhtään kiinnittänyt huomiota Viivin suorituksiin viime vuoden osakilpailuissa...

Alkoi ilmeisesti muodostua jonkinlaiseksi perinteeksi, että mä olin Auburnin kartanon mailla syntymäpäivänäni - olihan nyt jo kolmas sellainen putkeen. Tämän vuoden syntymäpäivä oli ollut erityisen rento, koska mulla oli vapaapäivä ja olin päässyt tallille Jessen ja Sofian kanssa ratsastamaan molemmat tammat. Kannustusjoukot olivat hytisseet niin kentän laidalla kuin maneesissakin, kun sää oli Sipsin ratsastamisen jälkeen huonontunut ja olin päätynyt Zelian kanssa maneesiin.

"Menen jo katsomaan, onko siellä tuoretta kahvia vai täytyykö keittää", huikkasin Jesselle, joka oli jumiutunut Sofian vaunuille. En ollut varma, oliko tyttö edelleen unessa vai ottaisiko mies lapsen mukaansa. Sillä ei kuitenkaan ollut mulle mitään merkitystä, koska olin jo tottunut katseisiin ja tiesin, ettei kukaan Auburnin vakiokävijä pitäisi mua Sofian äitinä.

Loungessa mua vastassa olivat Anton ja Isabellan kummityttö, jonka ajatuksista ja suusta lipsahtelevista sanoista ei voinut koskaan tietää etukäteen.
"Moi, onko täällä kah-", aloitin, mutta lause keskeytyi huomatessani kaksikon tuijottelemat listat. Mun suuni napsahti kiinni, kun huomasin listojen otsikon ja mun katse siirtyi pöydälle leväytettyyn sanomalehteen.

Uteliaisuus otti vallan: oliko Kallan Sanomiin kirjoitettu jotain Auburniin liittyvää? Otin askeleen lähemmäs ja siristin silmiäni silmäillessäni uutista CUPin tuloksista. Tunnistin nimeni ja pieni hymy kutitteli suupieltäni tajutessani, että lyhyt pätkä oli kirjoitettu positiiviseen sävyyn ja että mut ja Zelia oli ylipäänsä noteerattu. Vaikean alkukauden jälkeen toinen sija oli mulle työvoitto, johon olin tyytyväinen.

"Kallan uutiskynnys ylitetty", hymähdin huuliani mutristaen ja vilkaisin Antonia ja Viiviä miettien, olivatko he jo ehtineet vilkaista lehtijuttua.

"Joo", vastasin Matildalle miettimättä, kuuliko hän vastaustani vai ei.
Sofia availi pikkuhiljaa silmiään enkä muutenkaan olisi häntä "uskaltanut" jättää vaunuihin yksikseen, joten nappasin tytön syliini ja lähdin hoitolaukku olallani Matildan perään sen jälkeen, kun olin siirtänyt vaunut sellaiseen paikkaan ettei ne missään tilanteessa olleet kenenkään tiellä.

Loungessa oli Matildan lisäksi myös Anton sekä se joku pikkutyttö, jonka olin nähnyt pariin otteeseen mutten ollut painanut nimeä mieleen kovin tarkasti.
Kipaisin nopeasti vessan puolelle vaihtamaan Sofialta vaipan. Vaikka pidin Kaajapurojen tallista, oli siitä huolimatta helpompi Sofian kanssa käydä Auburnissa, jossa oli sisävessa ja loungessa pystyi helposti lämmittämään tytölle evästä.

"Hei", tervehdin kaikkia ja Antonin epämääräisen mutinatervehdyksen jälkeen siirryin Matildan viereen Sofia sylissäni.
"Mitäs luet?" kysyin naiselta ja odottamatta vastausta siirsin katseeni Kallan Sanomien lehtijuttuun. Kyseinen lehti tuli minulle myös kotiin asti, mutta tänä aamuna en ollut sitä vielä ehtinyt vilkaisemaankaan. Matildalla oli kuitenkin syntymäpäivä, joten aamulla olin Sofian ja kissat ruokittuani alkanut valmistamaan naiselle aamupalaa sänkyyn ja lehtijuttu oli jäänyt lukematta. Välistä oli jäänyt myös aamiastarjoilu sänkyyn, sillä Matilda oli herännyt ja noussut ylös ennen kuin olin ennättänyt aamupalan hänelle viemään.

Hymyilin lukiessani juttua, etenkin siinä kohdassa kun siellä puhuttiin Matildasta ja kosketin naista kevyesti olkapäälle.
Etenin tekstissä pidemmälle ja ylpeydestä johtuva hymy vaihtui hämmentyneeksi hymyksi.
"Kenttäratsastuksen rankingissa neuvosto teki kenties kaikkein radikaaleimman päätöksen. Ranking-ykköseksi kruunattiin Kaajapuroja edustava Jesse Aro, joka muiden lajien voittajista poiketen ei suoraan sijoittunut yhdessäkään osakilpailussa.

Mitä? Todellakin olin hyvin tietoinen siitä, etten ollut lopullisissa kenttätuloksissa sijoittunut kertaakaan, joten en villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut edes haaveilla, että minä olisin ranking-ykkönen.

Ah. Mun ystäväni Antoooonius pujahti loungeen, varmaan ihmettelemään näitä samaisia listoja – ja ihan liian aikaisin!! En ollut vielä keksinyt, miten ujuttaa sijoitustani vähän korkeammalle. Saksista ja liimasta saattaisi jäädä turhan karkeita jälkiä... ja mistä sellaisetkin välineet löytäisi??

Antooniuksella oli silmät vähän sirrillään, niin kuin aikuisilla usein ennen aamukahvia oli. Ja sinne suuntaanhan se kuikuili, mutta minähän en ketään varten kahvia keitellyt!!

Ai, paitsi näemmä kahvia oli silti. Anton siemaili kuuluvasti ja sai puheensa toimimaan.
"Ai mitenkö meni?" sihautin. "Siis mä sain pari ruusuketta ja mun nimi on tuolla."

Lähdin juoksuttamaan sormeani nimilistalla, kunnes löysin Antonin.
"Siiiis mitä kukkua, säkin sait sen (mulle kuuluneen) juniorivoiton Vilalla?? En tajua tätä keskiarvojuttua."

Sitten loungeen pyrähti Matilda, cool esteratsastaja, joka oli yksi meistä monista mahtavatukkaisista. Tänään se ei kyllä näyttänyt yhtä vaaralliselta kuin joskus. Ehkä sillä oli hyvä päivä?

Aika pian sen perässä tuli tutunoloinen setä, jolla oli vauva sylissään. Huikkasin kaikille ciaot, vauvallekin vähän tuimistellen, kun ne sitten ihan aikuisina ryhtyivät lukemaan lehteä. (Paitsi se vauva tietenkin. Se heilutteli käsiään ja näytti siltä, että tarttuisi ihan kohta mun valtoimenaan rehottavaan tukkaani.)

"Miten meni?" mä kysyin Matildalta ja vauva-sedältä viileesti, ja yritin pitää turvavälin kuolaajaan.

Olin niin uppoutunut pohdintoihini Kalla CUPin pisteytysjärjestelmästä ja oman rankingsijoitukseni fiilisvertailuun viime vuoteen nähden, että Viivin kysymys oli mennä kokonaan ohi.
"Hmh?" mumahdin kääntäen katseeni hitaasti minua tuijottavaan tyttöön rekisteröiden sen kysymyksen yhdeksänkymmenen prosentin varmuudella. Olikohan se kysynyt, miten mulla oli mennyt?

"Mun sijoitus rankingissa on sama kuin viime vuonna", totesin tyynesti enkä suinkaan siksi, että olisin kokenut tarvetta pysyä maanläheisenä sijoitukseni vuoksi, vaan siksi, että Viivin tuijotus oli jollain tapaa pelottavaa enkä halunnut, että tyttö alkaisi seuraavaksi tivata mitä mä oikein hourin. Paras ratkaisu tilanteen laukaisemiseksi oli siis vastata kokonaisella, neutraalilla lauseella, joka ei tarvittaessa mennyt edes vastauksesta - vain pelkkänä toteamuksena.

Jos olisin osannut niin olisin varmaan voinu selittää Viiville miten ne keskiarvot sun muut laskettiin, mutta eipä mulle noita älynlahjoja niin hirveästi oltu suotu että suorilta jaloilta olisin ne järkevästi osannut selittää.

Tietty niillä, jotka starttasi useammalla hevosella monessa luokassa oli parempi sijoitus? Riippuen toki olivatko sijoittuneet.
Meikäläisen nimi ei todellakaan siellä huipulla ollut, koska Vilan kanssa ei kovin kummoisesti sijoituttu.
Tulevalta kaudelta en kyllä uskaltanut sen parempaa tulosta odottaa, koska valmentautumiskerrat olivat huoooomattavasti vähäisemmät kuin monella muulla.

Eipä se kyllä ollu sijoittunut loungeen saapunut Jessekään, jonka nimi löyty listan häntäpäässä. Liekköhä se Inka sitte millainen kisaratsu? Jää nähtäväksi....

Koska Viivikin oli siirtynyt häiriköimään muita, nytkähdin itsekin tuijottamaan Kallan Sanomia.
Epämääräinen ölähdyskorahdus karkasi kahvikuppiin kun luin sieltä itsestäni. Olin peräti kolmas! Eihä se sitte kovin perseelleen menny?!

Jusun ja Matildan pärjääminen ei yllättänyt.
Vielä vähemmän Sarahin voitto koulussa. Sehä tuntui olevan melkein joka viikonloppu jossain kisoissa ja viikot valmentautu. Millä rahalla? Mikenkö?
Ihan sama. Ei kuulunu mulle. Pitäskö mun etsiä joku rikas leskirouva ja ryhtyä sen... Öö... Toyboyksi? Ketäs siinä valtuustossa olikaan? Silmiä käydä vähä niille räpsyttelemässä ja....
Viitsi vitsi.

"Minä en taida uskaltaa edes noita tilastoja vilkaista", Herra Kenttävoittaja totesi nyökäten kohti seinällä olevia lippulappusia nykiessään takkinsa narua Sofian sormista.

Matildasta ei paljoa irronnut, sillä mulla ei ollut pienintäkään vainua sen edellisvuoden sijoituksesta. Mutta se ei haitannut. Coolit ja vähäpuheiset ihmiset olivat kunnioituksensa ansainneet. Sitä paitsi: aika nopsaan huomasin, että liilatukalla oli mennyt hyvin. No, olisi kyllä mullakin mennyt, jos olisin saanut Amandalta Sipsin.

"Mä vähän luulen, että tänä vuonna mulla menee loistavasti. Pontuksessa on potentiaalia, mulle on sanottu", tokaisin, vaikka ei kyllä kukaan ollut sanonut niin.

Antonillakin oli mennyt hyvin Kalla CUP:ssa, vaikka näissä toisissa lappusissa sen nimi ei ollutkaan niin hyvällä sijalla. Vaan ihmekös se olikaan: isossa listassa oli paaaljon myös ulkomaankielisiä nimiä. En ollut edes hoksannut, miten Kallan kaltaiseen räkäkylään saattoi tulla kisaajia muilta mailta. Vaikka tarkemmin ajatellen, olinhan mä kuullut varsinkin englantia kisapaikoilla, mutta se nyt ei ollut ihme: täällähän asui ihmeen monta engelsmannia.

Sitten loungeen tupsahti Isbe.
"Ciaaaaaao mama!" huikkasin, ja se irvisti-hymyili, niin kuin aina kun mamattelin. Isbe tervehti paljon kauniimmalla ilmeellä muita, ja pysähtyi sitten hänkin katsomaan kulmat aikuisten vakavassa kurtussa niitä listoja. Eli ei se kyllä niitä itse ollut ripustanut. EHKÄ AMA??? Se oli ykkönen – hahahah varmaan muuten oli! Tulosten peukalointia?? Vai oliko se vaan oikeasti muka parempi kuin esteratsastajat, voihan pojat ja keräkaalit.... Olinko aliarvioinut koulukiemuroiden mahtia kaikki nämä vuodet?!

Ihan alkoi tukkaa kiristää siinä pohtiessani esimerkiksi sitä, olisiko Amanda herännyt meitä aiemmin länttäilläkseen voitonlistojaan, kun älysin kysäistä Isbeltä.
"Miten meni?" (Anton oli aloittanut sen, mutta musta se oli aika osuva kysymys.)
Isbe vilkaisi muhun pikaisesti, kohautti harteitaan ja vastasi: "No. Puolivälin paremmalla puolella."

Sitten se kävi nyysimässä tallilaisten kahvit jäätävän isoon kuppiin, eikä mulle selvinnyt, oliko 'puolivälin parempi puoli' hyvä vai huono tulos. Ilmeestä ei tiennyt, oliko se tyytyväinen vai vähän onneton. (Mokomakin kivikasvoinen kivien tonkija.)

"Nähdään valmennuksissa!" se huikkaili Matildalle, Antonille ja vauva-sedälle ja huiteli sitten jonnekin.

Kohotin kulmaani ja nyökkäsin neutraalisti Viiville, joka alkoi selittää Pontuksesta (ponistaan?) niin itsevarmasti, ettei siihen olisi kyennyt moni ammattiratsastajakaan.

Isabellan ilmestyminen paikalla antoi mulle mahdollisuuden uppoutua vielä hetkeksi uutisen pariin. Zeliasta kirjoitettu osuus sai typerän hymyn kutittelemaan edelleen suupieltä, vaikkei mun loppusijoitukseni rankingissa johtunut ainoastaan omasta tammastani - ei lähellekään. Se johtui Sipsistä, jonka kanssa treenit olivat lähteneet rullaamaan nopeasti ja jonka ansiosta mulla oli mahdollista edes haaveilla kolmenkympin luokkiin siirtymisestä. Oikeaa aikaa sille mä en vielä tiennyt, mutta koska valmennuskuviot olivat pyörähtämässä vasta kunnolla käyntiin, tiesin tunnistavani sopivan hetken.

"Lähdetäänkö vaan kotiin keittämään kahvit?" mumahdin puoliääneen Jesselle katse kahvipannussa, jonka paikalta nopeasti poistunut Isabella oli tyhjentänyt sulavasti valtavaan kahvikuppiinsa. Käänsin katseeni miesystävääni vältellen katsomasta vahingossakaan Antonia välttääkseni minkäänlaisen huulenheiton mahdollisuuden.
"Mä ainakin lähden", jatkoin ottaen ensimmäiset askeleet kohti ovea, pyyhkäisten ohimennen Jessen kämmenselkää. Loin mieheen pitkän, kysyvän katseen, ennen kuin tartuin loungen ovenkahvaan ja pujahdin tallikäytävän puolelle sydän vieläkin Kallan Sanomien uutisoinnista häkeltyneesti pompahdellen.