Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Roolitukset uusiksi

Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 21.10.19 20:10

22.10.2019 Kalla-Murronmaa
@Jesse A.:n kanssa, suljettu

Musta tuntui, etten ollut kovin hyödyllinen remonttiapuri salaattiannokseni kanssa, mutta pitkään nukkumisen ja salitreenien jälkeen lähimarketin salaattibaarista kasattu reilusti myöhästynyt lounas kelpasi enemmän kuin hyvin. Olin ollut pitkästä aikaa töissä koko viikonlopun, koska mun täytyi hyvitellä menneitä - ja tulevia - kisaviikonloppuja, jotka vaativat mut toivomaan viikonloppuvapaita kiusallisen paljon.

"Sarah kysyi tänään, mennäänkö me sinne sen halloween-juhliin", mumahdin muistaessani naisen viestin, joka oli oikeastaan ollut seurausta siitä, että mä olin kysynyt Sarahia mukaan salille. Me ei oltu treenattu hetkeen yhdessä ja olin leikkinyt ajatuksella nyrkkeilystä, mutta Sarah oli vastannut vasta siinä vaiheessa, kun mä olin jo ehtinyt tehdä perinteisen treenini. Virallinen kutsu juhliin oli tullut eilen, mutta tapani mukaan mä olin heittänyt vastaamisen sijaan kysymyksen takaisin - ja senkin vasta seuraavana päivänä.

"Se vaatisi tietysti pukeutumista", huomautin kulmiani kohotellen ja käännyin survomaan pahvisen salaattikulhon roskikseen. Vissypullo sihahti kiertäessäni sen korkin auki samalla, kun naulitsin katseeni Jesseen yrittäen tulkita miehen ilmeistä, mitä mieltä se Sarahin teemabileistä oli. Mä en itse ollut oikein mitään mieltä, vaikken ollut suoranaisesti ollut pahoillani tajutessani, että lauantain aamuvuoron ja sunnuntain iltavuoron ansiosta ehtisin paikalle.


Viimeinen muokkaaja, Matilda T. pvm 22.10.19 20:18, muokattu 1 kertaa
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 21.10.19 20:49

"Halloween-juhliin?" ähkäisin suoristautuessani jaloilleni lattian rajasta, jonne olin viimeiset listat saanut naputeltua sillä välin, kun Matilda oli syönyt omaa salaattiaan.
Enää ei tarvitsisi kuin kyhätä kissoille ulkoilutarha terassille ja sitten kai sitä pääsisi jo muuttamaan.

Pyyhkäisin käsiäni housujen lahkeisiin ja katsoin keittiössä häärävää naista "et ole tosissasi"-ilmeellä.  Ei minulla Sarahia mitään vastaan todellakaan ollut, mutta naisen synttäreillä oli kieltämättä ollut aika vanha olo ja uskoin vieraslistan koostuvan aikalailla samoista henkilöistä.
Eikä Halloween-juhlat todellakaan kuulostaneet sellaisilta pippaloilta, jonne olisin kovin innoissani lähdössä. Varsinkaan jos sinne pitäisi pukeutua jotenkin teeman mukaisesti...
Ja totta kai sinne piti.

Epätoivoinen irvistys käväisi kasvoillani, kun kävelin Matildan luo keittiöön.
"Haluatko sinä mennä sinne?" kysyin valuttaessani hanasta vettä käyttämääni kahvimukiin. Kyllä minä nyt aina yhdet halloween-pirskeet kestäisin, mikäli Matilda sinne haluaisi lähteä.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 21.10.19 20:56

Tuijotin Jesseä kulmat kurtussa, koska olin ensin aivan varma, että mies bluffasi. Ei siinä, että se kyseenalaisti mun tahtotilani Sarahin juhlia kohtaan, vaan siinä, etten ollut muka maininnut asiasta jo eilen. Mä olin nimittäin elänyt siinä uskossa, että olin puhunut kutsusta illalla, kun olin kiirehtinyt Jessen luo työvuoron päätyttyä.

"No", hymähdin. "En mä tiedä."
Tuijotin taas mietteliäänä vettä laskevaa Jesseä ja yritin tosissani miettiä, olisiko osallistumisessa enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Sarah tulisi eittämättä ainakin esittämään dramaattisen loukkaantunutta, ellen mä - me - ilmaannuttaisi paikalle. Toisaalta naisen pitäisi myös ymmärtää, jos en kokenut halloween-bileitä luontaisimmaksi ympäristöksi meille.

"Sarah taisi sanoa viimeksi, että jäin sille bileet velkaa. Kun lähdettiin niin aikaisin", myönsin kierrättäen katsettani Jessen kiinni naulaamissa listoissa, jotka näyttivät hyviltä remontoidussa asunnossa. Sarahin edellisistä juhlista puhuminen aiheutti kylmiä väreitä, eikä se johtunut mistään muusta kuin mua vastapäätä seisovasta vihreäsilmäisestä miehestä.
"Että nyt meidän täytyisi olla pidempään", inahdin pienesti virnistäen ja haastoin Jesseä katseellani.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 21.10.19 23:45

Sammutin hanan ja pudistelin päätäni huvittuneena.
"Vai niin", mutisin hörpätessäni vettä ja piilottelin mukin taa ilkikurista virnettä, joka puski kasvoille kuin väkisin.

Sarahin synttäreiltä olimme kyllä livahtaneet omiin juhliimme ennätysajassa, mutta mitä olin Antonilta kuullut, ei me Matildan kanssa oltu jääty mistään paitsi. Ainakaan miehen muistin mukaan...

"Miten sinne sitten pitää pukeutua?" kysyin laskiessani mukin käsistäni ja katsoin Matildaa pää aavistuksen kallellaan.

Olin kyllä suunnitellut pyhittäväni viikonlopun tavaroiden pakkaamiseen, mutta ei kai Sarahin kutsusta kehdannut kieltäytyäkään.
Voisihan siellä olla ihan kivaakin?
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 22.10.19 18:20

Jessen olemuksesta saattoi päätellä, ettei mies ollut niin kovin pahoillaan halloween-juhlista edes ajatuksen tasolla.
"Halloweenin tyyliin?" ynähdin yrittäen muistella Sarahin kutsussa mainitsemaa pukukoodia. "Miten silloin nyt yleensä pukeudutaan."

Kysymykseen vastaaminen sai mut pohtimaan ensimmäistä kertaa, mitä mä oikeasti pukisin päälleni, jos tilanne etenisi hyväksyvään vastaukseen kuten sillä hetkellä uhkaavasti näytti.
"Ei mulla ainakaan ole mitään naamiaisasua tai mitään lähellekään sellaista", myönsin tiedostaen, ettei ollut koskaan bongannut Jessenkään vaatekaapista mitään vastaavaa. Ajatus niin turhaan asiaan sijoittamisesta turhautti, mutta ehkä mahdolliselle asukokonaisuudelle löytyisi markkinat Kallan Facebook-kirpputoriryhmien "yv av jono kissan kaiman koiran mitat" -meiningin huomioiden.

"Joten jos me mennään, täytyisi kai hommata joku asu - Sarahin tietäen sinne ei muuten pääse sisälle", huoahdin katse vihreissä silmissä.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 22.10.19 19:05

Hieroskelin takaraivoani mietteliäänä. Kieltämättä teki mieli jonkun tekosyyn varjolla luistaa juhlista, mutta kyllä sitä yhden illan kestäisi? Kai.

"Niin no, ei kyllä ole minullakaan", totesin. Kaappien kätköistä ei todellakaan löytynyt mitään naamiaisasuja. Ei ennen eikä jälkeen Kallaan muuton.
Suupielet nytkähtivät, kun mietin etten minä ennenkään ollut antanut sen häiritä. Tarvitsisi vain kaksi ilmapalloa, meikkiä ja peruukin sekä melkein sopivat naisten vaatteet ja se olisi siinä  niin kuin joskus Vaahterapolun halloween-juhlissa.
Ehkei kuitenkaan... Matilda tuskin haluaisi Sarahin juhliin Jessietä seuralaisekseen.

"Pitäisikö meidän lähteä käymään Murronmaalla? Oli tänään tarkoitus muutenkin käydä siellä rautakaupassa ostamassa häkkiverkkoa siihen kissojen tarhaan, joten jos käydään samalla reissulla katselemassa niitä naamiaisasuja", ehdotin enkä estänyt silmieni pyörähtämistä päässä viimeisen sanan kohdalla.

"Kai siellä joku liike on, mistä niitä voisi löytyä?" kohautin harteitani.
"Jos löydetään jotain niin samahan se on sitten sinne Sarahinkin luo mennä", hymyilin varovaisesti, sillä en edelleenkään aivan riemusta kiljuen ollut juhliin lähdössä.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 22.10.19 19:39

Puuskahdin tuskastuneena, koska vaikka Jessen idea Murronmaalle lähtemisestä oli hyvä, naamiaisasujen realisoituminen todennäköisesti vain aiheuttaisi takapakkia pienesti juhlia kohtaan välähtäneelle vihreälle valolle. Nyökkäsin kuitenkin hitaasti, koska itsepähän olin koko keskustelun aloittanut ja Sarah odotti edelleen vastaustani.

"Kai siellä on", toistin mietteliäänä ja liikahdin kohti naulakkoa varmistaakseni, että puhelin ja kaikki muu oleellinen oli edelleen siellä missä pitikin.
"Lähdetäänkö me heti?" mutisin jatkaessani matkaa kohti vessaa. Ennen oven sulkemista perässäni mun katseeni pysähtyi taas Jesseen, jota en osannut kuvitella missään asussa.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 22.10.19 19:59

"Lähdetään vain niin päästään joskus poiskin", mutisin.
Helsingissä varmasti olisi ollut liike jos toinenkin, joka myisi kaiken maailman asuja, mutta sinne asti ei kyllä lähdettäisi yhden halloween-juhlan takia.

"Jos ei löydetä mitään, niin ainahan me voidaan pitää omat pippalot jossa ei tarvitta mitään vaatteita", virnuilin vessasta tulleelle Matildalle, joka pyöräytti silmiään ja läpsäytti minua kevyesti käsivarteen.

Häkkiverkko oli löytynyt nopeasti ja olin saanut sen tungettua auton peräkonttiin kaadettuani ensin takapenkit nurin.
Rautakaupasta matka jatkui keskustan suuntaan, sillä olin pikaisesti googlettanut Murronmaan mahdolliset naamiaisasuliikkeet ja totta kai sieltä oli sellainen löytynyt.

Pysäköin Hondan kadun varteen liikkeen läheisyyteen ja huokaisin syvään. Mainoskyltti sisäänkäynnin vieressä lupaili runsasta naamiaisasuvalikoimaa enkä voinut olla pyörittelemättä päätäni niin huvittuneena kuin vähän tuskastuneenakin.
"Kaikkeen se minäkin sinun kanssa joudun", tuhahtelin avatessani turvavyön ja vilkaisin Matildaa, josta en oikein saanut selkoa, oliko hän oikeasti halukas lähtemään Sarahin juhliin vai ei.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 22.10.19 20:09

Murronmaalla oli rauhallista maanantain kunniaksi, eikä Jessen häkkiverkkoineen tarvinnut jonottaa rautakaupan kassalla kauaa. Mun ajatukset olivat koko kauppareissun juosseet erilaisissa pukuvaihtoehdoissa, jotka eivät siihen mennessä olleet houkutelleet mua millään tasolla.

"Juu", tuhahdin takaisin luoden Jesseen merkitsevän katseen. Sen olisi pitänyt kyllä tietää, että lause olisi pitänyt muotoilla ennemmin "kaikkeen se minäkin sinun kanssasi Sarahin takia joudun".
"Katsotaan alerekki, eiköhän sieltä löydy jotkut Frozen-mekot", mutisin sulkiessani auton oven perässäni.

Naamiaisasuliikkeen kassatiskin takana norkoileva nuori nainen nytkäytti päätään, kun astuin Jessen edellä liikkeeseen. Mulle iski välitön tarve peruuttaa vasten miesystävääni pukuloiston nähdessäni, mutta hengitin syvään ja astuin rohkeasti ensimmäiseen hyllyväliin eläinasujen keskelle.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 22.10.19 20:35

"Minä haluan olla sitten Elsa", ilmoitin, koska tietojeni mukaan kyseisessä Frozenissa sen niminen hahmo oli. Siihen loppuikin tietoni kyseisestä elokuvasta.
Hondan vilkut välähtivät, kun painoin avaimien napista ovet lukkoon ja harpoin Matildan perässä sisälle liikkeeseen.

Minun teki mieli ehdottaa lähtemistä heti ensimmäisen minuutin sisällä vedoten siihen, ettei mitään löytynyt, mutta päätin kuitenkin tutkia tarjontaa ajatuksen kanssa.

"Tämmönen päällä varmaan paistuisi", mutisin hypistellessäni jotain apinapukua. Ei sitä ainakaan siis... Tai oikeastaan mitään eläinasua.

"Miten olisi tämä?" hekottelin erittäin aikuismaisesti. Olin bongannut seinustalla olevat muovipakkauksen, joka kuvan mukaan sisälsi jonkinlaisen penis-puvun. Kokovartaloky...khrm.
"Ei ehkä kuitenkaan", yskähdin ja laitoin paketin takaisin paikoilleen salamannopeasti, sillä huomasin myyjän vilkaisevan minua tylsistyneen oloisena. En varmaankaan ollut ainoa, joka niille puvuille oli naureskellut.

"Pitääkö meidän pukeutua jotenkin samanlaisiin asuihin? Niin kuin pariskunnat yleensä kai tekevät", mutisin siirtyessäni seuraavaan väliin.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 22.10.19 21:03

Ensin Jesse oli ehdottanut vitsillä kyseenalaista asua ja sitten mies tiedusteli täysin tosissaan, täytyikö meidän pukeutua yhteneväisesti.
"Ei kai?" ähkäisin katse merirosvoasuissa, joiden silmälaput kuvittelin jo vastakkaisiin silmiimme. "Tai enhän mä tiedä."

Hyllyvälissä seisoessani ehdin katua koko puheenaihetta Sarahin naamiaisleikeistä. Miten me muka pukeutuisimme? Tuhlaisinko mä tosissani rahaa kertakäyttöiseen kangaskasaan, kun säästin kaiken ylimääräisen loppuvuoden kilpailuihin?

"Eihän meidän ole pakko mennä", mutisin hiljaa ja vedin Jesseä takinliepeistä hyllyn kulman taakse niin, ettemme olleet enää suoran näköyhteyden päässä myyjään.
"Ne sun ehdottamat alastonbileet eivät pakottaisi ostamaan turhanpäiväistä asua", virnistin katse vihreissä silmissä. Mun katse herpaantui hetkeksi asuvalikoimaan, jonka näkeminen vain lisäsi turhautumistani.
"Ei täällä ole mitään, mitä mä tuntisin millään tapaa omakseni", huoahdin kääntäessäni katseeni takaisin Jessen kasvoihin.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 23.10.19 17:06

En voinut muuta kuin hymyillä Matildalle. Niin, eihän meidän ollut pakko mennä ja minun ehdottamat kahdenkeskiset bileet olisivat varmasti paremmat, mutta alkumutinoistani huolimatta olin liikkeessä kierrellessäni huomannut jo vähän innostuvani niistä hölmöistä naamiaisista.

"Eikö se ole sellaisten pippaloiden tarkoitus? Pukeutua johonkin ei-omaan ja esittää jotain muuta?" mutisin tummien silmien katseeseen uppoutuneena.
Nykäisin katseeni irti Matildan silmistä ja katsahdin vieressäni oleviin asuihin.
"Et esimerkiksi ole vankikarkuri. Toivottavasti ainakaan", naurahdin ja nostin rekistä mustavalkoraidallisen vankipuvun naisen nähtäväksi. Heiluttelin haalaria Matildan edessä ja kurotin kättäni naisen taakse, sillä olin huomannut siellä olevan minulle jotain.
"Enkä minä poliisi", ähisin nykäistessäni poliisiunivormua jäljittelevän vaatekappaleen naisen nähtäväksi.
En varmasti ollut ainoa mies, joka ei joskus pikkupoikana olisi haaveillut poliisin ammatista. Tai palomiehen.

Hölmö ilme kasvoillani seisoin siinä Matildan edessä pidellen kahta asua käsissäni ja kohautin harteitani.
"Olin kyllä näkeväni täällä niitä Frozen-mekkojakin jossain, mutta taisi olla lasten kokoja vain..."
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 23.10.19 18:45

Jessen ajatus oli mielenkiintoinen - niin, minähän voisin valita juuri luonteelleni päinvastaisen roolin. Mun katse viisti vankikarkurin asua nopeasti ja pysähtyi sitten Jessen pitelemään poliisiasuun.

"Mähän voisin olla poliisi", ähkäisin sivuuttaen Jessen mutinat mekoista. Pyörähdin rekkien puoleen ja kävin poliisiasuja läpi naisten mallia katseellani havitellen. Lady fit löytyi kuin löytyikin, enkä mä ihan saanut pidettyä ilikurista, hivenen voitonriemuista virnettä poissa huuliltani.

"Sä olisit varmaan halunnut olla poliisi", myhäilin mallaten univormuhaalaria senhetkistä asuani vasten. "Mutta raidat pukevat sua varmasti yhtä hyvin."
Samalla mä olin kai lukinnut Sarahin halloween-juhlallisuudet kalenteriin.
"Halloween-teemalla tähän täytyy varmaan lisätä jotain raakaa, mutta eihän se ole ongelma", mutisin katse verivanoja jäljittelevässä chokerissa.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 23.10.19 19:28

Matildan mallaillessa eteensä naisten versiota näyttämästäni poliisipuvusta, olin jo huomauttamassa ettei naispoliiseilla oikeasti ollut mitään noin vartaloa myötäilevää haalaria, mutta aika nopeasti nielin vastalauseeni. Koska nainen näyttäisi tyrmäävän hyvältä esittelemässään asussa. Vaikka ainahan Matilda hyvältä näytti, oli yllä mitä vain. Tai ei ollut...

Minulle oli oikeastaan se ja sama, missä asussa Sarahin luo menisin.
"Hmm, niin. Toisaalta, minähän puolustan lakia jo ammattini takia, joten hypätään rajan toiselle puolelle", virnistin tunkiessani poliisipuvun takaisin sinne, mistä olin sen ottanutkin.
Kääntelin henkarin varassa roikkuvaa vankihaalaria ja huomasin sen olevan vielä oikeaa kokoakin. Pukukriisi taisi olla sillä selvä?

En oikein osannut sanoa mitään Matildan pähkäilylle siitä, pitäiskö asukokonaisuuteen lisätä jotain raakaa. Koska en itselleni ainakaan sillä sekunnilla keksinyt mitään raakaa tai pelottavaa. Olisiko saapumiseni juhliin tarpeeksi teeman mukaista?  Tuskin...
"Sinä ainakin tarvitset käsiraudat", kumarruin kuiskaamaan naisen korvaan.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Matilda T. 23.10.19 19:55

"Niin, kyllä, sun kahlitsemiseesi", vastasin luoden Jesseen merkitsevän katseen. Käsiraudat kuuluivat poliisin varusteisiin, joten tietenkin mä kotiuttaisin muoviset versiot jo ihan uskottavuuden nimissä.
"Että turha yrittääkään paeta", mutisin hiljaa, puraisin huultani ja käänsin vielä vähän merkitsevämmän katseen pois vihreistä silmistä pitääkseni tunnelman rennon puolella.

Ennen kassalle pääsyä mä olin jo vastannut Sarahin kutsuun myöntävästi. Tuntui absurdilta maksaa jokin niin turha ostos kuin vähän liian tiukka poliisiunivormu, mutta samaan aikaan siinä oli jotain niin uutta ja ihmeellistä, että mä jopa melkein huvituin. Sen tosiasian pidin kuitenkin visusti poissa kasvoiltani siihen saakka, että pääsin ulos naamiaisasuliikkeestä.

"Kaikenlaista", puuskahdin leveästi virnistäen viskatessani ostoskassin takapenkille. "Mä ilmoitin Sarahille, että me tullaan."
Naisen tuntien juhlissa oli tarjolla runsaasti alkoholia ja koska mun toleranssini oli hyvin alhainen, takaisin viihtyvyyden suhteellisen helposti.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Jesse A. 23.10.19 20:26

Purin poskeni sisäpintaa, etten olisi jatkanut vitsin heittoa kahlitsemisista ja sen sellaisista. Mutta koska meidän lisäksi liikkeessä oli myös työntekijä, vitsailu sai jäädä.

"Mhmm, hyvä", mutisin kävellessäni kuskin puolelle.
Laskin hetkeksi käsivarteni auton katolle ja katsoin toisella puolella seisoskelevaa Matildaa pieni hymy kasvoillani.
"Jos en ihan väärin muista, niin se 26.päivä on muuten juurikin se meidän ensitapaamisen vuosipäivä", kerroin. Lauantaina olisi siis tavallaan kaksin verroin juhlimisen aihetta: Sarahin halloween-bileet sekä me.
Tällä kertaa emme kuitenkaan olisi Krouvissa. Ja tällä kertaa saisin tuon violettihiuksisen naisen mukaani...
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Roolitukset uusiksi Empty Vs: Roolitukset uusiksi

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa