Sähköä ilmassa

Lauri naurahti Heidin vastaukselle ja käveli astiakaapeille haluamatta sotkeentua naisen ruoanlaittoon. Mies halusi itse hoitaa omat kokkailunsa, joten soi mielellään saman rauhan myös toisille.
"Katan pöydän ja sitten varmaan nautin maisemista", Lauri tokaisi nostaen kaapista kaksi vaaleaa ruokalautasta.

Pöydän kattamisessa ei kestänyt kauaa, mutta onneksi Heidin ruoanlaitto oli jo hyvällä mallilla. Lauri etsi käsiinsä vesikannun ja täytti sen valmiiksi, jääden sitten nojailemaan keittiötasoon parin metrin päässä Heidistä.

"Auburnissa on kenttäkilpailut kesäkuun lopussa", Lauri sanoi muistettuaan aamulla tutkimansa kilpailukutsun. Mies aikoi ilmoittautua kolmen tähden luokkaan Vargasilla, mutta oli luokkavaihtoehtoja tutkiessaan jäänyt haaveilemaan toisesta startista vaativammassa luokassa. Valmentajana ja ratsuttajana oman tason ylläpitäminen oli tärkeää, eikä Vargas tuntunut vielä valmiilta tasonnousuun.

"Millä tasolla Eyonilla olikaan kilpailtu?" Lauri kysyi. Mies oli ratsastanut oria säännöllisen epäsäännöllisesti niin sileällä kuin esteilläkin, ja oli kaavaillut tulevalle viikolle maastoestetreenejä.

"Tämä selvä", Heidi vastasi hymyillen leveästi ja kääntyi sitten jatkamaan jauhelihakastikkeen tekoa. Nainen siirsi kasvoilleen valuneet, edelleen suihkusta kosteat hiuksensa korvansa taakse. Kastikeaineet poreilivat hiljalleen paistinpannussa, levittäen asuntoon herkullisia tuoksujaan. Heidi tunsi mahansa kurnivan aavistuksen ja vauva liikehti vatsassa malttamattoman oloisena.

"Ai on vai?" nainen mumahti aavistuksen yllättyneenä. Hän ei ollut ehtinyt juurikaan tutkia kilpailukalentereita ja ilman Jusua olisi tuskin muistanut Power Jump-kilpailuitakaan. Niitä, jotka järjestettäisiin Auburnissa Jusun taitavan ratsastuksen ja hänen ihanimman mummohevosen vuoksi.

"Neljän tähden luokissa. Haluaisitko sä startata sillä? Miltä se on nyt tuntunut, kun se on kotiutunut Runiaciin?" Heidi kysyi hämmentäen kastiketta samalla, kun piti katseensa tummissa silmissä. Spagetti pitäisi kohta valuttaa vedestä ja ruokakin olisi valmista.

Heidi ei selvästi ollut siihen hetkeen saakka ollut tietoinen kisoista, mutta nyt oli. Nainen oli kuitenkin ymmärtänyt Laurin vihjailevan kysymyksen, joka liittyi Eyoniin.

"Se vaikuttaa sellaiselta, jolla voisin hyvinkin startata neljää tähteä", Lauri myönsi pienesti hymyillen. Mies ehtisi treenata keskitetymmin vielä monta viikkoa, mikä olisi hyvin siihen nähden, että ratsu oli tullut Heidille kisakentiltä ja Lauri itsekin oli kohtuullisessa kisavireessä.

"Joten jos se liikenee lainaan", mies hymähti ja kallisti aavistuksen päätään. "..starttaisin sillä mielelläni."
Tummien silmien katse viipyi Heidissä ja Lauri mietti, kuinka väärältä välimatkan kurominen umpeen olisi tuntunut. Heidi voisi vaikka luulla, että Lauri oli vain lainaratsun perässä.

Siitä huolimatta Lauri ei miettinyt hetkeäkään munakellon pirahtaessa. Mies liikahti Heidin viereen, laski kannen kattilan päälle ja valutti vedet lavuaariin ilman erillistä pyyntöä.

"Hyvä. Ja tottakai se liikenee lainaan. En mä oikein itsekään sillä pääse ihan vielä kilpailemaan", Heidi vastasi naurahtaen ja värähti yhtäkkiä kovin intensiiviseksi muuttuneen katseen alla tahattomasti.

Laurin läheisyys tuntui hyvältä, muuttuen sitten tukahduttavaksi, edelleen hyvällä tavalla. Heidi ei tiennyt miten se oli edes mahdollista.

"Mä luulin, että sun piti vain nauttia maisemista", nainen lausahti virnistäen ja sammutti molemmat levyt. Ennen, kun Lauri ehtisi auttamaan häntä kastikkeen kantamisessa, Heidi siirsi pannun keittiön pöydälle.

"Ota vaan viiniä tai olutta ruokajuomaksi, jos haluat. Mun puolesta voidaan siirtää auton haku huomisellekin. Ellet välttämättä halua mennä vielä tänään tallille", nainen ehdotti sitten kääntyen katsomaan Lauria vino hymy huulillaan.

Heidin yritti pitää katseensa mahdollisimman kevyenä, vaikka muistot edellisestä yöpymisestä heräsivät hyvin vahvoina henkiin.
"Vierashuoneen sänky on edelleen käytettävissä, mikäli haluat juoda."

Laurin kulmat kohosivat, kun Heidi antoi yllättäviä - tai ei niinkään - vaihtoehtoja illan jatkumiselle. Miehen mielessä häilähti järjen ääni, joka kyseenalaisti Heidin luona yöpymisen. Mitä siitä seuraisi? Alkaisiko samassa osoitteessa yöpymisestä tulla tapa? Olisiko se huono asia?

Lauri huokaisi ja antoi huvittuneen hymyn kiivetä suupieliinsä.
"Ei kai sillä niin kiire ole, aamullahan me ollaan menossa samaan suuntaan", mies huomasi mutisevansa samalla, kun käveli jääkaapille hakeakseen toisen oluen. Laurilla ei ollut varsinaista hinkua juoda raskaana olevan naisen seurassa, mutta siinä hetkessä olut tuntui jonkinlaiselta sinetiltä päätökselle.

Vasta syödessään Lauri tajusi, ettei ollut syönyt sitten aamupäivän. Mies pyöritteli Eyonin starttiin liittyviä treeni-ideoita päässään ja nautti ruoasta. Tummien silmien katseen noustessa vastapäätä istuvaan Heidiin, Laurin suupieleen kipusi pieni virne.
"Meinasitko saada sen avaimen toimimaan huomiseksi? Vai asunko täällä koko tulevan viikon", mies vitsaili syömisen lomasta.

Heidi oli onnellinen, kun Lauri haki jääkaapista illan toisen oluen. Ei niikään siitä, että mies joi alkoholia, vaan siitä, että tämä halusi jäädä yöksi. Brunette nautti seurastaan ehkä aavistuksen verran liikaa, mutta ei jaksanut murehtia sitä.

Laurin vitsi nosti naisen suupielet vinoon virneeseen. Hän pyyhkäisi suutaan lautasliinaan harkitun hitaasti.
"Siinä tapauksessa sun kannattaa ehkä ostaa oma saippua ja hammasharja tänne. Voi olla melko ikävää tuoksua naiselle koko viikon ajan", Heidi vastasi pitäen Laurin katseesta kiinni.

"On mulla vara-avaimet siihen", hän kuitenkin myönsi kietoen pitkää spagettia haarukan ympärille.

Laurin suu jäi raolleen, kun mies hymyili huvittuneesti ja pudisteli hitaasti päätään. Heidi osasi lähteä mukaan vitsailuun ja se oli piirre, joka teki naisesta persoonallisen. Jossain muussa tilanteessa Lauri olisi luetellut päässään Heidin muutkin hyvät piirteet, mutta olosuhteiden vuoksi mies kielsi luettelon itseltään.

"Siinä tapauksessa tämä päättyy aamulla", Lauri totesi vakavana, muttei voinut vastustaa kiusausta räpsäyttää ovelasti silmiään ja suunnata huomiotaan sitten tyynesti lautaseensa, joka tyhjeni hyvää vauhtia.

Koska Lauri ei halunnut olla kuormittava vieras, mies alkoi oma-aloitteisesti siivota pöytää ruokailun päätteeksi. Tummien silmien katse pysähtyi tuijottamaan hetkeksi ulos sateen kastelemasta ikkunasta. Sää näytti edelleen synkältä, mutta sade tuntui heikentyneen hetkeksi.
"Kenttä ei ainakaan pölise huomenna", Lauri puuskahti huvittuneesti kumartuessaan täyttämään astianpesukonetta.

"Sääli", Heidi tuhahti pyöritellen silmiään Laurin silmäniskuille. Mielessä kävi ajatus antaa miehelle muuta ajateltavaa sellaisen eleen myötä, mutta brunette tyytyi keskittymään lautasensa tyhjentämiseen. Ehkä hän vielä jonain päivänä saisi toteuttaa äänettömästi lausutut uhkaukset.

Ainakin, jos se Heidistä itsestään oli kiinni.

"No ei. Onneksi sen pohja tehtiin hyvin, niin se kestää kaatosateenkin", nainen vastasi seuraten Laurin katsetta ulos.
"Ja jos aamullakin sataa vielä, niin onneksi on maneesi", hän lisäsi hymyillen.

"Onhan se", Lauri hymähti. "Mutta täytyy nauttia Suomen kesästä, vaikka sitten pienen sateen kera."
Maneeseihin tottunut mies viihtyi etenkin Vargasin kanssa ulkokentällä, koska molemmat nauttivat enemmän ulkoilmasta. Talvikaudella maneesi oli pelastus, mutta jo keväällä Lauri oli alkanut hyödyntää kenttää yhä aktiivisemmin. Herkkäsieluisemman Malachain kanssa mies hyödynsi maneesia etenkin tuulisilla säillä, muttei jaksanut hyysätä mustan orinkaan kanssa liikaa.

Kun pöytä oli siistitty, Lauri tarttui puoliksi juomaansa olueen ja kohotti tölkin huulilleen. Juoma maistui hyvältä ja mies harhautui taas ajattelemaan juhannusta ja kaveriporukkansa mökkikutsua. Olisiko hänen täytynyt kuitenkin ilmoittaa tulevansa paikalle? Lauri tiesi, että kun peruskuulumiset olisi vaihdettu, puhe kääntyisi nopeasti naisiin ja siitä Laurin naisrintamaan. Mies hymyili itsekseen vilkaistessaan Heidiä, josta kertominen ei olisi mitenkään yksioikoista. Missä kulki ystävyyden ja jätkiä kiinnostavien seikkojen raja? Mikä Heidi Laurille oli?

"Et kai harkitse enää takan lämmittämistä?" Lauri heitti brunetelle stopatakseen päänsisäisen ylianalysointinsa.

Heidi oli juuri aikeissa kysyä mieheltä, että mikä tämän kasvoille piirtyneen hymyn syy olo, kun Lauri kysyi takasta. Hän oli palellut aiemmin niin paljon, että tulen sytyttäminen oli tuntunut varsin houkuttelevalta ajatukselta.

"No en. On mulla nyt jo ihan sopivan lämmin", nainen vastasi. Käsi pyyhkäisi tottunein elkein toisen puolen hiukset korvan taakse.

"Sitä paitsi, mä voin aina hyödyntää yöksi jäävää ihmispatteria, jos mulle tulee oikein kylmä", Heidi lisäsi ja virnisti hieman.
"Haluatko katsoa telkkaria vielä, vai joko alkaa väsymys painaa vanhoja luita?"

Siniset silmät tarkkailivat Laurin kasvonpiirteitä, ajatukset viipyillen lämmössä, jota toisen läsnäolo jo pelkästään sai aikaiseksi.

"Ai, nukutko nykyään vierashuoneessa?" Lauri tiedusteli toinen kulma kysyvästi koholla. Mies peitteli virnettään huonoin tuloksin ja hörppäsi lisää olutta tölkistä, joka oli jo lähes tyhjä. Toinen tölkki saisi riittää, koska jos pelkkä MM-kultahuuma oli laskenut itsehillinnän alas, Lauri ei tiennyt miten alkoholi vaikuttaisi. Tai no, tiesi, vähän liiankin hyvin.

"Miten haluat", mies hymähti laskiessaan tyhjäksi hörppäämänsä tölkin käsistään. "Enkä mä ole vanha."
Tummat silmät katsoivat Heidiä haastavina, eivätkä suupielet taipuneet aiempaan, lämpimään virneeseen. Sen sijaan mies halusi sanojensa vakuudeksi pitää pokerinaamansa.

"En kyllä ole hetkeen ehtinyt tuijottaa telkkaria", Lauri totesi hetken tilannetta mietittyään ja lähti valumaan päättäväisesti kohti olohuonetta. Mies istahti rennosti suurelle sohvalle ja vilkuili ympärilleen kaukosäätimen toivossa.

"Ehkä. Mä en ole kokeillut vielä nukkua siellä", Heidi kertoi hymyillen hieman vinosti. Laurin ikäpuolustelut sai naisen nostamaan kätensä ilmaan.
"Anteeksi, et ole vanha", brunette myönsi. Virne piti pintansa Heidin kasvoilla.

Päätään pudistellen nainen nappasi vielä lasillisen vettä mukaansa ja seurasi Lauria sitten olohuoneeseen.

Sohvan lähestyminen sai Heidin miettimään hetken istumajärjestelyjä, mutta ajatteli sitten murehtivansa turhaan. Nainen istui Laurin viereen, mutta ei silti aivan toisen kylkeen kiinni. Heidi ojensi viereensä unohtuneen kaukosäätimen miehelle.

"Saat päättää mitä katsotaan", nainen kertoi. Katse tutki tummia silmiä, joiden väri oli jälleen muuttunut miltein mustaksi hämärässä valossa.

Lauri vain hymähti puoliääneen tuntiessaan sohvan joustavan Heidin istuessa miehen viereen. Tummat silmät kääntyivät hitaasti katsomaan kaukosäädintä tarjoavaa naista.
"Okei", Lauri huoahti. "Omapahan oli valintasi."
Miehen huulilla kävi virne, kun Lauri painoi kaukosäätimen virtanappia ja alkoi selata kanavia.

Vaihtoehtoina olleista koko perheen elokuvasta, draamasarjasta, hääohjelmasta, parista dokumentista ja ruoanlaitto-ohjelmasta Lauri valitsi viimeisen. MasterChef Australian uusinta oli juuri sopiva valinta ihmiselle, jota ruoanlaitto kiinnosti ja joka ei ehtinyt seurata sarjoja kuin satunnaisesti.

"Jos en olisi valinnut talousalaa ja sitten hevosalaa, olisin voinut opiskella kokiksi", Lauri mietti kääntämättä katsettaan televisioruudusta. Mies ei tiennyt itsekään, kuinka tosissaan oli kommenttinsa heittänyt, mutta oli joka tapauksessa tyytyväinen nykytilanteeseen. Hevosista ja ratsastuksesta oli jo tullut harrastuksen sijaan työ, eikä ruoanlaittoa kannattanut uhrata.

Lauri valitsi MasterChefin kaikista ohjelmavalinnoista, eikä Heidi oikeastaan ihmetellyt sitä. Valinta ei ollut huono, kokkausohjelmaa oli ihan mielenkiintoista seurata.

Nainen nojasi pehmeisiin istuntyynyihin ja laski kätensä mahalleen lapsen möyriessä iltariehojaan.

"Mm, susta olisi tullut hyvä kokki", Heidi myötäili hymyillen ja vilkaisi Lauria.
Hän kuvitteli toisen puku päällä liiketapaamisiin ja mietti millaista elämää toinen oli viettänyt ennen Saksaan lähtöä. Naista muutenkin kiinnosti tietää Laurista lisää, mutta muistutti itseään, ettei kaikkea tarvinnut aina tietää. Toinen kertoisi kyllä itse ajan kanssa asioita, joita halusi kertoa.

"Mutta mitäpä sä et osaisi", Heidi lisäsi ja virnisti pienesti.

"No jaa", Lauri murahti korjaten asentoaan sohvalla. Mies laski kaukosäätimen käsistään ja nosti Heidin puoleisen kätensä sohvan selkänojalle, koska ei löytänyt sille järkevää paikkaa hipelöimättä jatkuvasti vieressään istuvaa naista.

"No tuo oli jo liioittelua", Lauri huomautti huvittuneesti Heidille ja käänsi katseensa brunetteen. "Mä en osaa leipoa. Enkä puhua ruotsia. Enkä piirtää. Enkä tehdä isoja päätöksiä niin, että ne miellyttäisivät kaikkia."
Mies napsautti suunsa kiinni viimeisten sanojen päätteeksi. Mistä sekin oli tullut? Laurin oli ollut tarkoitus luetella ensimmäisenä mieleen tulevia asioita. Jostain syystä niihin oli lukeutunut päätös, jonka mies oli tehnyt seurustellessaan Karon kanssa. Silloin Lauri oli valinnut oman uransa parisuhteen ohi, eikä mies ollut lainkaan varma, ilahtuisiko Heidi siitä tiedosta.

Laurin luettelointi oli alkanut hyvin kevyellä äänenpainolla, mutta se loppui hieman vakavammassa tunnelmassa. Heidi ei tietenkään osannut sanoa minkä takia. Siitä kysyminen poltteli naisen takaraivoa, mutta hän ei ollut uteleva ihminen. Ei asioissa, joissa vaistosi toisen ajatusten karanneen muualle.

"Mä osaan leipoa, ruotsia puhun vain pakotettuna. Piirtotaidoista voidaan olla monta eri mieltä, mutta kaipa mä koiran osaisin ihan tunnistettavasti taiteilla", hän vastasi hymyillen pehmeästi.

Sinisten silmien katse lepäsi edelleen Laurissa.
"Ja koska isot päätökset olisivat niin helppoja, että ne miellyttäisi kaikkia. Sen vuoksi kai niitä kutsutaan isoiksi päätöksiksi", Heidi lisäsi ja hipaisi toisen reittä hellästi. Ele oli enemmän lohduttava, kuin sellainen, joka sai sykähtelemään.

Laurista tuntui, että Heidi oli tiedostanut muutoksen miehen olemuksessa vähän turhankin hyvin. Lauri irvisti, kun bruneten äänensävy pehmeni ja tämä puhui isoista päätöksistä filosofiseen sävyyn. Tummat silmät seurasivat Heidin sormia, jotka kävivät Laurin reidellä ja katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin.

"Sinäpä sen sanoit", mies totesi, huokaisi itsekseen ja yritti palauttaa huomionsa takaisin televisioon. Ohjelma oli kuitenkin mainoskatkolla, joten Laurin katse palasi nopeasti takaisin Heidiin.
"Taidat tietää, mistä puhut isojen päätösten suhteen", mies virkkoi vastustaen halua luoda merkitsevä katse bruneten vatsaan, jonka olemassaolo oli taas hetkeksi unohtunut. Laurista tuntui häiritsevältä ajatella itsensä ylimääräisenä häiriötekijänä, joka mies epäilemättä oli Jessen käsityksen mukaan - siis siitäkin huolimatta, että mies seurusteli Matildan kanssa.

Heidi hymähti, hänen ei tarvinnut kysyä tarkentavia kysymyksiä tietääkseen mistä Lauri puhui. Pienestä ihmeestä, joka jarrutteli heidän kummankin mielitekoja. Vauvasta, jonka äidiksi hän oli kovaa vauhtia tulossa.

"Niimpä taidan tietää", nainen vastasi katsoen mahaansa. Käsi silitti ajatuksien keskellä kumpua, jonka olemassaolo oli ollut pienestä käden heilautuksesta kiinni.

"Mä meinasin tehdä abortin", Heidi paljasti katsomatta Lauria.
"Vasta, kun me oltiin lääkärin vastaanotolla ja mulla oli se pilleri kädessä ja Jesse oli jättänyt mut yksin sinne huoneeseen, mä päätin, että pitäisin lapsen. Kaikesta huolimatta en ole katunut sitä päätöstä."
Siniset silmät hakeutuivat vihdoin miehen kasvoja kohden, miettien halusiko toinen oikeasti kuulla siitä kaikesta.

Henkisesti Lauri hätkähti. Se oli sellainen hätkähdys, joka ei näkynyt ulospäin, mutta joka tuntui jysähdyksenä miehen rintakehässä. Heidin avoin puhe aborttiharkinnasta vain vahvisti Laurin käsitystä naisesta, joka oli jo siihen mennessä antanut vahvan kuvan itsestään.

"Se ei varmasti ollut helppo tilanne", Lauri sanoi käännettyään hetkeksi pois harhailleen katseensa takaisin sinisiin silmiin. Mies veti kätensä pois sohvan selkänojalta ja nojautui eteenpäin hieraisten käsiään yhteen harkitessaan, olisiko tasavertaista ottaa miehen oma, suurempi päätös puheeksi.

"Mä taas jätin mun avopuolison ja koko meidän yhteisen elämän tämän työn takia", Lauri kertoi. Miehen teki mieli kääntää katseensa pois Heidistä, muttei antanut itselleen lupaa tehdä niin. Sohvalla istuva mies oli rehellisin versio Laurista ja siksi mies halusi sinnitellä.

"Jos en olisi tehnyt päätöstä niin nopeasti ja lähtenyt Saksaan, ratsastus olisi jäänyt harrastukseksi", Lauri jatkoi. "Kaikista ironisinta siinä varmaan oli se, että mä tein sen päätöksen sen jälkeen, kun olin käynyt työhaastattelussa oman alan hommiin."

Heidi ei ollut varautunut Laurin sanoihin. Abortista puhuminen oli sysähdyttänyt liikkeelle muistoja, joiden ajatteleminen teki kipeää. Hetkiä, joiden uudelleen eläminen tuntui keuhkoja ahdistavan pahalta, mutta joista hän oli selvinnyt hengissä.
Ehkä jopa kasvanut ihmisenä niiden myötä.

Siksi nainen ei myöskään osannut reagoida Laurin uutiseen muulla, kuin katseellaan. Hän mietti selitetyn tilanteen päässään ajan kanssa, koska ei halunnut möläyttää mitään idioottimaista sillä tavalla jaettuun salaisuuteen.

Asiaan, joka oli varmasti myös muokannut Lauria ihmisenä.

"Sen päätöksen kanssa ei varmasti ole ollut helppo elää", Heidi sanoi lopulta ja hymyili. Ele oli pehmeä, kiitollinen ja välittävä, ehkä vähän liiankin ottaen huomioon toisen sanat. Sen, että mies oli ennen jättänyt parisuhteen työn vuoksi. Se ei kuitenkaan koskenut häntä, Lauri ei ollut satuttanut häntä teollaan.

"Kadutko sitä?"
Heidin sormet hapuilivat tummaverikön kämmentä puolivahingossa. Hän piti vakaasti katseensa tummissa silmissä.

"Kadun ja en kadu", Lauri vastasi kohauttaen harteitaan. Mies huokaisi raskaasti ja pudotti katseensa hetkeksi Heidin sormiin, jotka olivat taas ilmestyneet Laurin iholle.
"Kukapa haluaisi olla se paska jätkä, joka jättää naisensa lähteäkseen ratsastamaan Saksaan", Lauri jatkoi väkinäisesti naurahtaen. "Mutta jos mä en olisi lähtenyt silloin, en olisi lähtenyt ollenkaan."

Tummien silmien katse oli noussut takaisin Heidin kasvoihin ja ne tutkivat naisen ilmettä. Laurin sanat eivät näyttäneet järkyttäneen Heidiä, tai sitten nainen osasi peittää reaktionsa.
"Karo ei ottanut sitä mitenkään hyvin", Lauri kertoi ja irvisti muistolle, jossa mustahiuksinen nainen näytti koko tunteidensa kirjon Laurin kerrottua päätöksestään. "Ei se ymmärtänyt. Ei ymmärrä vieläkään."

Lauri oli yrittänyt ottaa Karoon yhteyttä Saksasta, mutta nainen oli halunnut vetää tiukan linjan. Laurin palattua Suomeen miehen ystävät olivat vihjailleet uudesta mahdollisuudesta, mutta tarinan toinen päätähti Karo oli vaikuttanut edelleen jähmeältä. Siinä vaiheessa Laurikin oli jo ehtinyt tehdä tuttavuutta parin naisen kanssa, eikä väkisin yrittäminen ollut enää tuntunut kokeilemisen arvoiselta vaihtoehdolta.

Heidillä ei ollut sanoja, joilla olisi voinut viedä toisen mieltä polttelevan tunteen pois. Ei ainakaan sellaisia, joita Lauri ei olisi joskus kuullut. Ei sellaisia, jotka eivät kuulostaneen salahelinöiltä jo naisen omassa mielessä.

Ehkä aina ei tarvinnutkaan olla sanoja. Sormet pysyivät silti Laurin kädessä.

Heidi muisti sanat, jotka mies oli lausunut keittiössä, kun hän oli tullut takaisin Oulusta. Ne, joissa toinen oli sanonut joutuvansa elää valintojensa kanssa. Koko riita tuntui äärimmäisen typerältä sillä hetkellä.

"Mä en tiedä saako näin sanoa, mutta mä olen ainakin iloinen, että niin kävi", nainen sanoi hiljaisella äänellä ja tunsi ujon hymyn hiipivän kasvoilleen. Sellaisen päätöksen myötä Laurista oli kehittynyt taitava ratsastaja, joka pärjäsi myös Malacahin selässä.
"En tiedä tekeekö se musta ihmishirviön, mutta rehellisyyden nimissä..." Heidi puri alahuultaan ja mietti mahtoiko Lauri tuohtua hänen sanoistaan.

Lauri tunsi hetkellisesti pientä epätoivoa sisällään, koska pelkäsi Heidin pitävän itseään kusipäänä, joka valitsi itsensä kumppaninsa sijaan. Siksi bruneten vastaus sai miehen kulmat kohoamaan pykälän ja Laurin katseen kääntymään sohvapöydästä sinisiin silmiin.

Heidin sanat hymyilyttivät Lauria, mutta samalla ne myös aiheuttivat uudenlaista epätoivoa. Miehen hymy oli jopa hivenen surumielinen, kun tämä mietti, kuinka paljon sellaiset sanat olisivat voineet toisessa tilanteessa merkitä. Tai merkitsiväthän ne nytkin, mutta Lauri tunsi käsiensä olevan sidotut asian suhteen ainakin siihen asti, että Heidin ja Jessen lapsi olisi maailmassa ja tilanne tasottuisi.

Mutta tasottuisiko se milloin? Tasoittuisiko se koskaan? Miksi Lauri halusi sen tasoittuvan?

"Niin", mies hymähti vaisusti. "Kai sä saat sanoa niin."
Lauria turhautti ajatella, että Heidi oli ensimmäinen nainen Karon jälkeen, johon mies oli halunnut tutustua aidosti ihmisenä, ei potentiaalisena petikaverina. Siihen oli tietysti vaikuttanut Heidin raskaus, mutta Lauri uskoi sen vaikuttaneen asiaan molemmin puolin.

Laurin huulilta pakeni huokaus, kun mies korjasi asentoaan sohvalla ja veti kätensä pois Heidin käden alta voidakseen viedä käsivartensa takaisin sohvan selkänojalle.

Heidi ei osannut tulkita Laurin ajatuksia, vaikka olisi niin paljon halunnutkin. Miehen ilme näytti ristiriitaiselta ja toisen koko olemus tuntui jotenkin uupuneelta. Hän ei halunnut udella, vaikka toisen ajatusten selventäminen oli kaikki, mitä nainen siinä tilanteessa olisi halunnut saavuttaa.

Laurin käden hävitessä bruneten sormien alta, asettautui tietynlainen epämiellyttävä tunne Heidin mahanpohjalle. Tuntui turhauttavalta arvailla millaisessa tilanteessa he mahdollisesti olisivat olleet ilman pientä lapsenkokoista koloa välissään. Ja oliko lapsi ainut jarrutteleva asia heidän välissään.

Heidi nojasi taaksepäin varovasti. Laurin tummat silmät näyttivät väsyneiltä, eikä nainen voinut olla miettimättä mikä kaikki siihen olotilaan vaikutti. Muistot tästä Karosta, vai ajatus hänestä? Vai jokin muu?
"Kaikki hyvin?" kysymys oli hiljainen ja siniset silmät maltilliset tutkiessaan toisen kasvoja. Laurin käsi oli vain hipaisun päässä naisen olkapäistä, eikä Heidi tiennyt oliko soveliasta antautua toisen avonaiseen syleilyyn vaiko ei.
Oliko sellainen läheisyys rajoitettu vain kiekkopelin jälkeiseen huumaan, jonka jälkeen todellisuus oli iskenyt kovaa vasten kasvoja?

Lauri tajusi kaiken paistaneen todella selkeästi kasvoiltaan vasta kuullessaan Heidin kysymyksen. Mies vastasi naisen tarkkaavaiseen katseeseen päätään kallistaen ja hymyili pienesti nyökätessään.
"Joo, ei tässä mitään elämää suurempaa", Lauri totesi tyynesti ja pudotti katseensa hetkeksi syliinsä. Televisioruudussa pyörivä ohjelma ei enää kiinnostanut, koska miehen ajatukset mylläsivät tämän päässä antamatta hetken rauhaa.

"Mulla ei ole Karon jälkeen ollut mitään.. Mitään järkevää", Lauri kertoi tuntiessaan tarvetta selventää ajatuksiaan Heidille. Jäi naisen itsensä laskettavaksi, kuinka monta vuotta se teki, koska Lauri itse ei halunnut mainostaa asiaa. Olihan miehellä ollut naisia, mutta ne suhteet olivat rajoittuneet epäsäännölliseen tapailuun, jossa motiivit olivat molempien osapuolten osalta olleet selkeitä ensitapaamisesta lähtien - ja suurin osa niistäkin oli jäänyt Saksaan.

"Mutta ehkä se on ollut ihan oma valinta", Lauri mutisi vähän vaikeasti hymyillen ja palautti katseensa Heidin kasvoihin. Mies tuskaili yllättävän paljon sitä, saisiko hänen vieressään istuva brunette hänestä huonon kuvan, muttei meinannut löytää sanoja neutralisoimaan sitä mahdollisuutta.