You make me sweat

Lauri ei ollut varma, mikä Heidin reaktio lopulta oli. Nainen pyysi saada kuulla lisää ja se sai ruskeahiuksisen miehen huokaisemaan katse viinilasissa.
"Minusta piti tulla bisnesnero", Lauri murahti itseironiaa äänessään. Mies hymyili vähän vaisusti ja vilkaisi Heidin sinisiä silmiä.
"Niihin vuosiin mahtui helvetisti viinaa - ja naisia."

Ei Lauria huolestuttanut, mitä Heidi tämän menneisyydestä ajatteli, koska nainen oli nähnyt nykyisyyden.
"Tai no, oikeastaan se olisi täytynyt sanoa toisin päin", mies mutisi vähän kiusaantuneesti hymyillen. Lauri haroi hiuksiaan ja mietti Heidin uutta kysymystä siirtymisestä hevosalalle.

"Ei kai", Lauri huokaisi. "Se oli monen tekijän summa. Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä Saksaan, päätin olla ensin kenttäratsastaja. Talousala odottaa kyllä."
Se oli hyvin rehellinen vastaus, sillä Lauri ei osannut rajata ammatinvaihdosta mitenkään tiettyyn hetkeen.
"Valmentajuus tuli kuvioihin vasta Saksassa, kun päädyin muutaman kerran kentän laidalle ihan huvin ja urheilun vuoksi ja sain siitä kehuja. Siitä se ajatus sitten lähti", mies jatkoi selostustaan. "En mä usko, että tämä on loppuelämän ammatti, vaikka hevoset jossain muodossaan varmasti pysyvätkin aina mukana. Voisi sitä elantonsa hankkia helpomminkin."

Lauri hymyili itsekseen, jatkoi viininsä maistelua ja punnitsi ajatuksiaan: olikohan hän kertonut Heidin mielestä liikaa vai liian vähän?
"Lisää tarkentavia kysymyksiä?" mies tiedusteli päätään kallistaen.

Lauri kuulosti hetki hetkeltä yhä enemmän täysin eri henkilöltä puhuessaan menneisyydestään. Heidiä kiinnosti erityisesti tietää, että oliko miehen elämässä jokin selkeä käännekohta, joka sai vanhan Laurin jäämään taka-alalle. Sillä tuskin se mies oli täysin poistunut hillitystä versiosta.

"Hmm", Heidi mumahti ääneen, kertoakseen ymmärtävänsä.

Olisi ollut helppoa latoa vain kysymystä kysymysten perään, mutta nainen ei halunnut väsyttää toista tulvalla. Eikä yhdessäkään mieleen juolahtaneessa kysymyksessä tuntunut olevan mitään sisältöä, ne eivät kertoisi hänelle kuka Lauri oli oikeasti.

"Oletko sä ikinä ollut rakastunut?"
Kysymys lipsahti, kun Heidi yritti keksiä parempaa vaihtoehtoa kysyttäväksi. Nainen virnisti pienesti.
"Sori, mun ei ollut ihan täysin tarkoitus kysyä sitä. Ainakaan noin suoraan."

Lauri oli odottanut, että virne palaisi Heidin huulille ja nainen esittäisi uuden, yhtä haastavan kysymyksen miehen taustoihin liittyen. Sitä ei kuitenkaan tullut ja Laurilta kesti hetken sisäistää kysymystä, jonka brunette oli hänelle juuri esittänyt.

Lauri tuijotti Heidin sinisiä silmiä kuin olisi yrittänyt päättää, oliko nainen kysynyt sitä tosissaan. Brunette ehti pahoitella suoraa kysymystään, mutta se oli jo jäänyt pyörimään Laurin mieleen enemmän tai vähemmän lähtemättömästi. Mies oli raottanut Heidille sitä osaa menneisyydestään, josta ei ollut niin ylpeä ja sai nyt mahdollisuuden todistaa, että oli muutakin kuin entinen kusipää.

"Olen", Lauri vastasi. Mies kahlasi ajatuksissaan aikaan ennen Saksaan lähtöä. Mielikuva mustahiuksisesta naisesta oli pysynyt tarkkana, vaikka Lauri ei ollut nähnyt tätä sitten lähtönsä. Pöytään katseensa mietteliäänä laskenut mies kohtasi taas Heidin katseen ja mietti, odottiko nainen Laurin jatkavan kertomustaan tai heittävän kysymyksen takaisin.

Olen.

Laurin vastaus oli lyhyt, eikä Heidi tiennyt oliko soveliasta kysyä tarkentavia kysymyksiä. Tai halusiko hän edes tietää. Oliko Lauri koskaan särkenyt kenenkään sydäntä tarkoituksella?

Nainen vastasi katseeseen, jonka Lauri hänelle antoi. Brunette hengähti syvään ja mietti. Eniten oikeastaan sitä, miten kovin hänen teki taas mieli suudella toista. Paremmin, pidempään ja tarkoituksenomaisemmin, kuin silloin aiemmin.

"Miten vanha sä olet?"

Kysymys kuulosti kevyeltä, mutta se oli vain suoja todellisia tunteita varten. Heidi ei tiennyt millaiseen solmuun oli itseään saattamassa, yritti vain pitää itsensä pinnalla ja selviytyä. Ehkä Lauri saisi pian tarpeekseen ja vain jättäisi hänet siihen keittiön pöydän ääreen?

Ikäkysymys tuli yhtä yllättäen kuin sen edeltäjäkin. Olikohan niillä jokin yhteys?
"Kolmekymmentä", Lauri vastasi katse sinisiin silmiin naulittuna, sillä miestä kiinnosti, miltä Heidi näyttäisi vastauksen saatuaan. Lauri ei ollut varma bruneten iästä mutta uskalsi epäillä, että tämä oli nuorempi - ei paljon, mutta kuitenkin.

Olisi kuitenkin ollut liian itsestäänselvää kysyä Heidin ikää, eikä se tuntunut Laurista niin oleelliselta tiedolta.
"Tässäkö kohtaa toteat, että voisit viettää perjantai-iltasi paremminkin kuin kolmekymppisen poikamiehen kanssa?" Lauri veisteli kasvot vakavina, antaen suupielensä kaartua viiveellä kysymään virneeseen.

Heidin seurassa ei ainakaan päässyt pitkästymään, siihen tulokseen Lauri oli tullut. Mies vilkaisi kelloaan ja nousi ylös, käveli uunin luo ja kumartui vilkaisemaan siellä kypsyvää ruokaa.
"Ruoka on kohta valmista", mies totesi rennosti hymyillen ja toivoi, että Heidi auttaisi kattamisen kanssa.

Laurin vastaus sai pienen hymyn kaartumaan Heidin huulille. Nainen pudisti päätään bruneten kysymykselle huvittuneena.
"En keksi ketään, jonka seurassa olisin mielummin tällä hetkellä. Sähän kokkaat ja viihdytät, mitä enempää nainen voi toivoa?"

Heidi seurasi ruokamestarin liikehdintää ja imi keuhkojensa täydeltä keittiössä leijailevaa ruoan tuoksua. Nainen yritti olla välittämättä kumartuneen Laurin tarjoamasta näkymästä. Itsehillinnän rakoillessa muutenkin viimeisimmillään.

Tuoli narahti lattiaa vasten, kun Heidi nousi jalkojensa päälle. Parin askeleen päästä naisen käsi avasi kaapin, joka sisälsi lautasia.

"Näyttääpä se hyvältä", nainen totesi, kun ruoka oli nostettu katetulle pöydälle. Kattaus oli pelkistetty, mutta antoi kaiken kunnian Laurin valmistaneelle ruoalle. Heidi siirsi katseensa Laurin silmiin ja hymyili viekkaasti.
"Voittaa pakastepizzan mennen tullen."

Ilmeisesti Laurin ikä ei haitannut Heidiä millään lailla, joten ehkä nainen ei ollut kovin paljon nuorempi. Lauri seurasi sivusilmällä pöytää kattavaa naista, tarkisti broilerin kypsyyden ja valmistautui nostamaan ruoan pöytään.

"Se tässä vähän oli tavoitteenakin", Lauri huomautti huvittuneesti. "Jos ei voittaisi, olisin varmaan aika onneton kokki."
Mies viittoi Heidiä ottamaan ruokaa ensin vastaten naisen hymyyn.
"Toivottavasti maistuu", Lauri hymähti ja toivoi, että ruoan maut olivat kohdillaan.

Ja olivathan ne, onneksi. Juures- ja vihanneskuutiot olivat pehmenneet ja broilerin pintamauste hipoi täydellisyyttä. Se oli hyvin helppo ja yksinkertainen ruoka, jonka kanssa olisi voinut mennä metsään nimenomaan mauttomuudella.

Heidi otti lautaselleen tasaisesti kaikkea, vain vaivoin pidättäytyi hukuttamasta laustastaan ruoan alle.
Ensimmäinen suupala oli kuin pala taivasta, nainen yritti pitää neutraalin ilmeen Laurin tarkkaavaisen katseen alla.

"Mmmh", Heidi mutisi epämääräisesti ja peitteli hymyään mietteliään näköisenä.
"Ihan super hyvää, täytyy useamminkin käyttää sun kokkitaitoja hyväksi", nainen luovutti hymyillen.

"Jos ei hevos- tai liikeasiat kiinnosta jossain vaiheessa, susta tulisi loistava kokki", brunette kehui pieni virne huulillaan.

Lauri oli tuntenut jännittyvänsä hetkeksi, kun Heidin kasvoilta ei ollut voinut lukea mitään naisen kokemasta makuelämyksestä. Kun brunette oli antanut palautteensa hymyillen, Lauri oli huokaissut henkisesti syvään ja virnistänyt Heidin kokkiheitolle.

"Minulla oli aikaa ruoanlaitolle ennen kenttäuran valitsemista", Lauri totesi syömisen lomasta. "Jotain hyödyllistä niihinkin vuosiin siis mahtui."
Kyllä mies nykyäänkin löysi aikaa laadukkaan kotiruoan valmistamiseen, mutta harvemmin se oli yhtä rentouttavaa ja kiireetöntä. Harvoin Lauri oli viikonloppuakaan vapaalla, joten siinä mielessä alkava viikonloppu oli monellakin tapaa poikkeus.

Ruoanlaiton Lauri pitäisi kuitenkin mieluusti jatkossa vain vapaa-ajan aktiviteettina. Kaikesta mies ei halunnut lähteä luomaan itselleen uraa - sen suhteen kokopäivätyö hevosten parissa riitti.
"Täytyy olla tekemättä kaikista kiinnostuksen kohteista töitä", Lauri totesi huvittuneeseen sävyyn ja kohotti viinilasin huulilleen.

Heidin hymy viipyi tämän kasvoilla.
"Totta", nainen kommentoi ura-asiaan ja keskittyi sitten syömään.

"Musta tuntuu, että mun housut ratkee kohta", Heidi sanoi, vaikka olikin pukenut päälleen venyvät housut. Ajatus kuvitteellisen napin avaamisesta oli houkutteleva, vaikkei olisi auttanut tuumaakaan.
"Meinasin tarjota eilen leivottua mustikkapiirakkaa jälkiruoaksi, mutta muhun ei ainakaan mahdu enää yhtään mitään. Sä saat kyllä ottaa, jos haluat", nainen kertoi raukea hymy kasvoillaan.

Laurin huulilta karkasi tahaton naurahdus Heidin tuskailun vuoksi.
"Se on hankalin osuus tällaisissa illoissa", mies totesi suupieli toispuoleiseen virneeseen kaartuneena.

"Ei taida minuunkaan upota, kiitos", Lauri hymähti ja tyhjensi viinilasinsa. Mies istui hetken tuolilla ja nautti mukavan juttuhetken ja hyvän ruoan jälkeisestä tyytyväisyydestä, joka paistoi myös vastapäisen bruneten kasvoilta.

"Minä voin korjata pöydän, keskity sinä sulatteluun", Lauri ilmoitti noustessaan ylös pöydästä. Ruokaa oli jäänyt vielä yhteen tai kahteen annokseen eikä mies ollut lainkaan pahoillaan asiasta.
"Tuosta jää sinulle parit pizzankorvikeannokset", Lauri virnuili nyökäten uunivuoan suuntaan samalla, kun poimi Heidin lautasen naisen edestä. Mies taiteili astioiden kanssa tiskikoneelle ja alkoi täyttää sitä tottunein ottein siihen nähden, että oli ensimmäistä kertaa tallinomistajattaren keittiössä.

"Sä olet ihana, kiitos", Heidi lausahti, vaikka jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut ajatella sanavalintojaan hieman pidempään. Nainen odotti hetken jännittyneenä, että reagoisiko Lauri sanoihin vaiko ei.

"Mä voin laittaa nuo astioihin. Ootko varma, ettet halua ottaa itsellesi osaa mukaan?" Heidi kysyi ja nousi seisomaan.
Brunette katsoi astiakonetta täyttävää Lauria kysyvä hymy kasvoillaan.

Jälleen kerran Heidin teki mieli hiipiä miehen lähelle ja koskea tähän edes vähän. Tummanruskeilla silmillä oli ihmeellinen vaikutus naiseen, eikä brunette tiennyt vieläkään miksi.

Lauri vilkaisi huvittuneena Heidiä, jonka huulilta kuulunut sanavalinta oli tarttunut miehen korvaan. Naisen kasvoilla oli juuri niin lipsahdus-ilme kuin mies oli olettanutkin.

"Olen varma", Lauri vakuutteli. "Ehdin viikonloppuna laittaa ruokaa niin paljon, että sillä täyttää jääkaapin ja pakastimen moneksi viikoksi."
Jonkun korvaan miehen viikonloppusuunnitelmat olisivat voineet kuulostaa erikoisilta, mutta koska Laurin sosiaaliset piirit olivat nykyisellä asuinpaikkakunnalla pienet eikä mies ollut jaksanut ajaa etelämmäs, ruoanlaitto ja tallilla ramppaaminen riitti hyvin.

Astianpesukoneen täytettyään Lauri seisoi hetken keittiössä tietämättä mitä tehdä. Miehellä ei ollut kiire mihinkään, mutta jos Heidi näyttäisi yhtään väsymyksen merkkejä, tämä poistuisi vähin äänin häiritsemästä naisen iltatoimia.

"Selvä", Heidi vastasi hymyillen ja ryhtyi pakkaamaan ruokia lasisiin purkkeihin.

Saatuaan ruoat jääkaappiin, nainen kääntyi katsomaan hieman hukassa olevalta näyttävää Lauria. Halusikohan mies lähteä jo kotiin malttamattomana, vai jäädä vielä hetkeksi.

"Haluatko jäädä vielä? Takan tuijottelut jäivät melko vähiin", Heidi kysyi virnistäen pienesti, viitaten aiemmin käytyyn keskusteluun rentoutumisesta.
"Ja koiralenkillekin pääsisi sulattelemaan ruokia, jos haluaa. Ei sun toki ole mikään pakko jäädä, suoritit jo tärkeimmän rastin ruokkimisen suhteen", nainen sanoi ja nojasi kevyesti jääkaapin oveen.

Lauri katsoi sinisiä silmiä punniten vaihtoehtojaan.
"Ehkä maltan olla vielä hetken, vaikka koti kovasti jo odottaakin", mies puuskahti muka vakavana. Häntä ei odottaisi kukaan ja vähiten tuore vuokra-asunto, jota saattoi juuri ja juuri kutsua kodiksi.

Koiralenkki havahdutti Laurin miettimään Heidin koiraa, jota ei ollut näkynyt. Miehestä se tuntui epätavalliselta käytökseltä koiralle, mutta ehkä kyseessä ei ollut kovin sosiaalinen yksilö.

"Sinulla on hieno koti", Lauri myönsi tuijoteltuaan hetken tarkemmin keittiön pintoja. Mies oli nähnyt vasta pienen osan talosta, jonka rinnalla hänen nykyinen asumuksensa kalpeni.

Heidi yritti miettiä oliko Lauri nyt vain kohtelias, vai halusiko toinen todella jäädä?
"Hyvä seura on kyllä tervetullutta", nainen vastasi hymyillen ja mietti sitten mahtoiko Lauri ajatella, että hän oli todella yksinäinen. Tosin, eipä naisella ihsn hirvittävän montaa ystävää ollutkaan. Kiireinen elämä hevosten ja vartiointiyrityksen pomona oli karsinut lähellä olleita ihmisiä melkoisesti.

"Kiitos, voin näyttää sulle muutkin huoneet, kun pelkän keittiön. Talohan on vasta alle vuoden vanha, sillä vanha paloi viime vuonna näihin aikoihin", paljastin samalla, kun kävelin käytävän kautta olohuoneeseen. Takka räiskyi edelleen iloisesti ja loi kodikkuutta isoon tilaan, jossa oli valtavan kokoinen kangassohva.
Milo makasi omalla pedillään ja raotti silmiään ihmisten ilmestyessä sen läheisyyteen.

Lauri oli jo hymähtämässä myöntyvää, kiinnostunutta vastausta, kun sanat jumittuivat miehen huulille Heidin jatkaessa lauseensa loppuun.
"Paloi?" Lauri toisti aidon hämmentyneenä. Hän oli kuvitellut Heidin nykytilanteen joiltain osin vaikeaksi, muttei ollut osannut arvata, ettei naisen elämän aiemmat tapahtumat olleet nähtävästi olleet sen helpompia.

Heidiä seuraavan Laurin kulmat kurtistuivat. Haluaisikohan nainen puhua tapahtuneesta? Tummien silmien katse liikahti Heidin selästä lattiatasossa makaavaan koiraan, jota puolitutun miehen läsnäolo ei tuntunut hetkauttavan.

Lauri katseli ympärilleen olohuoneessa, jonne takassa rätisevä tuli loi tunnelmaa. Tuli elementtinä oli kiehtova, mutta nyt Heidin kertoman jälkeen Laurin ei tehnyt mieli viritellä aiheesta keskustelua, ihan sattuneesta syystä.

"Mmh, viallinen ilmalämpöpumppu muistaakseni. Se aika on vähän hämärän peitossa. Oli mahtava tapa viettää viimeiset päivät 25-vuotiaana poliisin kuulusteltavana. Kai ne ajatteli, että olisin ollut vain vakuutusrahojen perässä", Heidi kertoi muistellen vuoden takaisia tapahtumia ristiriitaisin tunnelmin.

"Muistan siitä vaan sen, kun heräsin savun ja liekkien keskeltä. Onneksi mulla ei ollut Miloa vielä silloin", nainen jatkoi istuessaan sohvalle.
Heidi vilkaisi Lauria, ehkä tulipalosta puhuminen ei ollut kovin tunnelmaa nostattavaa.

"Sori, ei ollut tarkoitus masistella", brunette letkautti ja viritti pienen, pahoittelevan virneen kasvoilleen.

Lauri mietti omaa 25-vuotispäiväänsä, joka oli ollut huomattavasti vähemmän dramaattinen.
"Rajua", mies puuskahti tietämättä mitä muutakaan olisi osannut sanoa.

"Sinun täytyy pahoitella vähemmän", Lauri huomautti jo vähän hymyillen. Mies vilkaisi vielä kerran takkaa, ennen kuin käänsi katseensa syvänsinisiin silmiin.
"Jatkuuko esittelykierros vielä?" mies naurahti ja kuuli tassujen vaimean rapinan. Heidin koira käveli Laurin viereen, nuuhkaisi tämän jalkaa ja löntysteli heidän ohitseen keittiöön.

"Olet siis.. Kaksikymmentäkuusi?" Lauri murahti kohteliaan uteliaasti hymyillen odottaessaan, että Heidi jatkaisi kierrosta ja näyttäisi suunnan.

"Oon itsekin huomannut", Heidi totesi hymyillen. Hän todella oli nykyään paljon pahoillaan asioista.

"Jatketaan vaan", nainen sanoi ja nousi ylös, seuraten Milon liikkeitä.
"Joo, täytän maanantaina kaksikymmentä seitsemän", Heidi vastasi virnistäen, käveli toimiston ovelle.
"Tässä on mun toimisto, siinä vieressä on vierashuone", nainen kertoi ja odotti hetken, kunnes jatkoi matkaansa pesuhuoneeseen ja saunaan.

"Ja tässä on mun makuuhuone", Heidi lopetti kierroksen virnistäen, vilkaisten ovensuussa vieressään seisovaan Lauriin. Toinen oli ihan hipaisun päässä hänen sormistaan.

Heidillä olisi syntymäpäivä maanantaina. Lauri oli kommentoimassa asiaan jotain, mutta Heidi jatkoi tomerana esittelykierrosta ja sai miehen pysymään hiljaisena.

Talo oli kauttaaltaan moderni ja hyvin sisustettu. Kun Heidi pysähtyi viimeisenä makuuhuoneensa ovelle, Lauri tajusi miettivänsä, mitä ajatuksia naisen sinisten silmien taakse sillä hetkellä kätkeytyi.

"Aiotko juhlistaa syntymäpäiviäsi mitenkään?" Lauri kysyi luotuaan silmäyksen makuuhuoneeseen, jonka oviaukossa seisominen oli vähemmän kiusallista kuin olisi voinut kuvitella.
"Ei sillä, että minua tarvitsisi kutsua", Lauri virnisti pahoittelevasti, ennen kuin Heidi ehti vastata mitään.

Heidi siirtyi nojaamaan selällään ovenkarmiin, kasvot Lauria kohden. Sormet turvassa selän ja karmin välissä.
Virne nousi naisen kasvoille.
"Etkö sä ole kuullut, vuosisadan bileet tiedossa, live artisteja, tanssiesityksiä ja sellaisia", Heidi vastasi hymyillen viekkaasti.

"Ajattelin tehdä vähän töitä ja hoidella hevosasioita ja viettää ihan kotipäivän. Voit sä tietenkin valmistaa mulle jonkun synttäriaterian, jos haluat."

Heidi ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen, tutki vain Laurin tummia silmiä hämärässä valaistuksessa.

"Ei kantautunut tämä tieto minulle saakka", Lauri murahti huvittuneena. Heidi se osasi aina viedä jutun uudelle tasolle.
"Vai että synttäriaterian", brunettea katsova mies hymähti. "Jos olisin tiennyt, olisin julistanut tämäniltaisen sellaiseksi."

Laurin huulilla oli virne, joka kertoi, ettei tilanne ollut oikeasti niin huono.
"Eikö syntymäpäiväsankarin kuulu leipoa kakku tai jotain?" mies tiedusteli vaihtaen painoa jalalta toiselle. Lauri oli vetänyt kätensä puuskaan Heidin tarkkaavaisen katseen edessä.

"Minä voin sitten tuoda lahjaksi piñatan. Saat purkaa aggressioita - ja karkkia", Lauri heitti luoden sinisiin silmiin haastavan katseen.

"Tämäniltainen olisi kyllä kelvannut paremmin, kuin hyvin. Harmi vaan, että nyt mä tiedän miten hyvää ruokaa osaat laittaa. En kai mä vaan kertaan tyytyisi?" Heidi vastasi hymyillen herttaisesti.

"Voin mä kakun leipoa, jos sitä joku lupaa tulla syömään. En kuitenkaan ajatellut lihoa tarpeellista enempää raskauden myötä."
Piñatan myötä Heidi nauroi jo ääneen.
"Vaikutanko mä niin latautuneelta, että tarvitsen oman piñatan? Karkki tosin kelpaa hyvin", nainen kysyi.

"Mihin aikaan herraa saisi odotella kakku-ruoka-piñata bileisiin? Tarviiko mun kutsua muita, onko se outoa, jos me pidetään bileet kahden kesken?"
Heidi vastasi toisen haastavaan katseeseen, vaikka iholla tuntui kihelmöintiä.

Lauri koki parhaimmaksi olla kommentoimatta Heidin latautuneisuutta - olisikohan parin viikon takaisen suudelmankin voinut laittaa sen piikkiin? Hymy välkehti tummissa silmissä asti, kun Lauri pudisteli huvittuneena päätään.

"Ei varmaan olisi", Lauri totesi rennosti. "Mutta menen valmentamaan Auburniin illaksi ja ennen sitä täytyy hakea Vargas mukaan."
Mies irvisti pahoittelevasti. Pitäisikö hänen ehdottaa, että he voisivat juhlistaa Heidin syntymäpäivää joku toinen päivä? Vai oliko kaikki naisen puhe syntymäpäivistä vain vitsiä?

“Saat toki lähteä mukaan kannustamaan, kakunsyöjiäkin löytyisi varmasti", Lauri naurahti.