Valmentajalta valmentajalle

Lauri seurasi Auburnin maneesissa työskenteleviä ratsukoita. Se oli jo toinen kerta, kun mies teki niin, mutta tällä kertaa valmentajana oli viimeksi Laurin seuraan liittynyt Heidi. Lauri ei ollut tiennyt Heidin valmentavan, ennen kuin nainen oli aamupäivällä maininnut asiasta ohimennen tallilla. Niinpä Lauri oli koukannut Vargasin ja Malachain estetreenien jälkeen Orijoelta Kallaan ja ehtinyt seuraamaan viimeistä ryhmää, jossa työskenteli yksi tuttu ratsukko.

Laurin ja Heidin välit tuntuivat neutraaleilta, tai niin Lauri tilanteen koki. Kartanolla pidettyjen lanseerausjatkojen jälkeinen yö oli pyörinyt mielessä useamman päivän, mutta koska kumpikaan ei ollut tehnyt asiasta numeroa, se oli hiipunut hiljalleen mielestä. Se oli ainakin Laurin mielestä hyvä asia, koska kaksikko näki toisensa lähes päivittäin. Ja Heidi oli raskaana.

Lauri kuunteli Heidin ohjeita ja mietti, kehtaisiko kysyä naiselta kunnon koulurääkkiä itselleen ja Vargasille. Koulu oli ehdottomasti heikoin osuus kenttäratsukon lajeista, vaikka Lauri vannoikin sileän nimeen hyppäämisen tasapainottamiseksi. Sileäntreeni ja kunnon kouluratsastus olivat kuitenkin kaukana toisistaan eikä Laurille tekisi pahaa joutua hikoilemaan Vargasin koulusatulassa.

Lauri nyökkäsi Heidille tervehdyksen, kun uskoi naisen huomanneen hänet. Lauri ei halunnut häiritä, mutta toivoi voivansa vaihtaa pari sanaa Heidin kanssa kysyäkseen naisen valmentajanroolista.

Tie Tähtiin ratsukot olivat olleet kaikki motivoituneita ratsukoita, mutta kilpailuiden ankara tahti näkyi jokaisessa. Se oli niitä asioita, jotka kehittyivät ajan kanssa, yleensä siinä vaiheessa, kun ratsastettavia oli yli 6 päivässä. Tietynlainen kestävyyskunto.

Heidi oli laittanut merkille tutut kasvot maneesin laidalla. Tai olihan siellä useampikin sellainen, mutta ainoastaan yhdet niistä saivat katseen viipymään hetken pidempään. Lyhyt hymy ja pieni nyökkäys riittivät vastaamaan tervehdykseen, kun katse jo siirtyi takaisin ratsukoihin.

"Seuraa tahtia, sen pitää pysyä täysin samana ja muuttua vasta halutessasi", nainen huomautti yhdelle ratsukolle ja käveli muutaman askeleen ravaavan ratsun vierellä. Hän puristi ratsastajista viimeiset hikikarpalot ulos ja antoi sitten luvan loppuverryttelyyn.

"Hei", Heidi tervehti kävellessään hakemaan juomapulloaan Laurin lähellä olevalta penkiltä. Brunette yritti olla huomaamatta sitä, kuinka jokainen liike oli edelleen liian hallittu miehen seurassa.

Heidin vaativuus yllätti. Laurista oli edelleen kiinnostavaa seurata toisten valmennuksia ja nyt se oli erityisen kiinnostavaa, koska kyseessä oli vaativan tason ryhmä. Ja ohjeita jakoi Laurille tuttu henkilö.

"Hei", Lauri vastasi rennosti hymyillen ja seurasi, kuinka Heidi tarttui juomapulloon. Ratsujen kaviot rummuttivat maneesin pohjaa, kun ratsukot loppuverryttelivät ravissa. Lauri nyökkäsi nopean tervehdyksen Nitalle, joka oli ratsastanut miehen valmennuksessa maanantaina.

"Miten paljon sinä olet valmentanut?" Lauri kysyi uteliaana. Kun Heidi oli maininnut lähtevänsä Auburniin valmentamaan, mies oli ollut juuri lähdössä Vargasin kanssa maneesiin ja havahtunut ajattelemaan naisen sanoja kunnolla vasta monen minuutin viiveellä, kun Heidi oli jo kadonnut. Ehkä jälkeenpäin esitetyt kysymykset paikkaisivat Laurin vähäsanaisuutta.

Kylmä vesi tuntui tyhjässä vatsassa ja sai vauvan liikehtimään levottomana. Tunne oli edelleen outo, vaikka nainen tottuikin siihen hetki hetkeltä enemmän. Laurin kysymys sai siniset silmät palaamaan miehen kasvoille.

"Viime aikoina ihan liian vähän. Mutta aiemmin paljonkin. Enimmäkseen koulua, mutta esteitä myös tarvittaessa. Oikea monitaituri", nainen vastasi hymähtäen, hymy kasvoillaan. Tämä muisteli niitä vuosia, kun oli ratsastanut kymmeniä hevosia päivässä ja vielä valmentanut yhtä monia.

"Ajattelin ryhdistäytyä nyt valmentajan roolissa sattuneista syistä", Heidi jatkoi ja vilkaisi hymyilleen ympärilleen. Kukaan ei ollut kuuloetäisyydellä, mutta raskaudesta puhuminen ei silti tuntunut täysin luontevalta. Ainakaan niin julkisessa paikassa.
"Piditkö näkemästäsi?" brunette jatkoi, eikä äänensävyyn piiloutunutta flirttailua saanut peitettyä edes neutraalilla hymyllä. Miksei hän osannut olla normaalisti?

"Aivan", Lauri nyökkäsi. Joko asia ei ollut tullut koskaan puheeksi tai mies ei vain muistanut Heidin puhuneen valmentajanurastaan. Lauri veikkasi ensimmäistä, koska olisi muussa tapauksessa harkinnut kotivalmentajan hyödyntämistä jo aiemmin.

"Ihan mukiinmenevää", Lauri vastasi suupieli nykien. Raskausajan saattoi toden totta käyttää hyödyksi valmentamisen saralla ja mies piti sitä fiksuna päätöksenä Heidiltä. Nainen vaikutti muutoinkin kaikin puolin viisaalta ja ehkä se oli syy, miksi Lauri oli yllättynyt Heidin vihjailevasta kysymyksestä. Vai oliko mies vain kuvitellut kaiken?

Hetken Laurin teki mieli vitsailla huomaamistaan pikkuseikoista ratsukoissa, jota viittä ratsukkoa yhtä aikaa tarkkaileva Heidi ei olisi mitenkään voinut huomata - kuten Laurikaan ei olisi voinut - mutta mies nieli sanansa. Sen sijaan tämä halusi alleviivata edellistä heittoaan vitsinä:
"Ei vaan, mahtuisiko kalenteriin yksi kunnon kouluvalmennus minulle ja Vargasille? Tekisi hyvää keskittyä välillä omaan tekemiseensä koulusatulassa."

Laurin kysymys sai Heidin mietteliääksi, eikä mitenkään oikealla tavalla. Hän muisteli miehen sanoja valmennussuhteesta ja imagosta, asioita, joita ei halunnut olla tai tehdä. Jos Heidi suostuisi, olisiko se viimeinen naula arkkuun heidän kaverisuhteelleen? Halusiko nainen pitää vielä höyhenen verran ovea auki, jos he sittenkin haluaisivat...ei.

"Tottakai mahtuu, eihän mulla ole kuin aikaa nykyään", Heidi vastasi hymyillen.

Jotenkin silti Laurin läsnäolo sai pienen kihelmöinnin tapahtumaan jalkapohjissa, tai sitten se saattoi olla monen tunnin seisomisesta johtuvaa.
"Olisi pitänyt pakata eväät mukaan", nainen huokaisi ääneen mahansa kurniessa tyhjyyttään. Hän oli unohtanut syödä ennen tallille lähtöä. Pelkkä vesidietti ei pitänyt raskaana olevaa tiellä selvästikään.

"Hyvä", Lauri vastasi empimättä. "Perjantaiaamu kävisi parhaiten."
Lauri jäi punnitsemaan Heidin olemusta ja elekieltä, koska nainen ei tuntunut ihan niin varmalta valmennuskuviosta - tai sitten Lauri oli tulkintoineen aivan hakoteillä.

"Mietin samaa tänne lähtiessäni", Lauri murahti huvittuneena. Mies oli vaihtanut ratsastusvaatteet siviileihin aikeenaan käydä kaupassa kotimatkalla.
"Olisiko myöhäinen lounas mitään? Jos tiedät jotain hyviä paikkoja", Lauri kysyi ja hymyili kohteliaasti. Tällä kertaa mies ei ehdottanut syömistä luonaan, eikä toisaalta tuntenut ehdotusta mitenkään vääränä. Olisi hyvä jutella Heidin kanssa niin, että viimeisetkin rippeet edellisen yhteisen ruokahetken jälkimainingeista voitaisiin jättää taakse.

"Vai jatkuuko valmennukset vielä?" Lauri tajusi vielä kysyä kulmat mietteliäästi kurtussa.

Heidi otti puhelimensa esille ja merkkasi Laurin valmennuksen kalenteriinsa välittömästi. Niin hän ei ainakaan unohtaisi sitä.

Laurin ehdotus ruoasta sai melkein naisen kulman nousemaan ylös, mutta brunette sai vaivoin pidettyä ilmeensä kurissa.

"Pionista saa kahvilaruokaa ja Monacosta pizzaa. Koivun majatalosta löytyy laajempi ruokakattaus, he toimittavat Sokille kilpailuruoatkin", Heidi vastasi yrittäen olla ylianalysoimatta tilannetta. Kohtelias hymy koristi naisen kauniita kasvoja, eikä tämä näyttänyt ulospäin lainkaan niin hämmentyneeltä.

"Ja tämä oli viimeinen ryhmä", Heidi lisäsi vielä tarkennuksena.

"Ai, hienoa, saat valita paikan", Lauri mutisi hyvillään ja nousi ylös. Suurin osa ratsukoista oli siirtynyt kävelemään ja mies huomasi pari uteliasta katsetta olematta varma, kenelle ne oikeastaan oli osoitettu. Vasta hetken tuijottamisen jälkeen Lauri tunnisti yhden ratsastajan Seppeleen omistajaksi ja heilautti kättään tallinomistajalle, jonka ratsastuskoulun oppilaille ja yksityisille oli järjestänyt pari vuotta sitten tehokkaan treeniviikonlopun.

"Lähdetäänkö? Joudutaan ajelemaan peräkkäin, mutta ei kai se ole niin vakavaa", Lauri virkkoi ääneen ja laskeutui sitten katsomosta. Mies toivoi, ettei heitä vastaan kävelisi liian uteliaita ihmisiä, sillä Lauri muisti kyllä, kuinka Matildakin oli heti esittänyt epäilyksensä. Silloin Heidi tosin oli ollut pukeutuneena miehen vaatteisiin toisin kuin nyt.

"Mennään vain."

Oli vieläkin kutkuttavaa astella maneesista ulos Laurin vierellä. Heidi ei halunnut antaa itselleen tilaisuutta ajatella asiaa, vaan jokaisella askeleella mietti mitä tilaisi ja mihin he menisivät.

"Ehkä Koivusta saadaan parhaiten rahoille vastinetta, rasvainen pizza ei houkuttele pätkääkään. Voin ajaa vaikka edeltä", Heidi lopulta oli päättänyt ja asteli oman lava-autonsa luokse. Nainen rakasti sitä, että hänen autonsa oli korkea ja tehokas, vaikka nyt raskauden myötä kyytiin kiipeäminen oli käynyt hieman työlääksi. Eikä auto ollut ehkä kovin lapsiystävällinen myöskään.
Ajatus Raptorista luopumisesta oli tehokkaasti sivutettu tähän saakka.

"Nähdään siellä", nainen huikkasi vielä ja nousi melko kevyeen näköisesti auton ohjauspyörän taakse.

Majatalolla oli hyvin pysäköintitilaa ja Heidi parkkeerasi autonsa hieman kauemmaksi. Se vei vähintään 1,5 auton tilan, mutta asia ei haitannut auton omistajaa tippaakaan.

Ajomatkan aikana Laurin päässä pyörivät Koivun majatalo, perjantain kouluvalmennus ja edellä ajavan lava-auton ratin taakse kavunnut Heidi. Maasturillaan perässä ajavan miehen sormet naputtivat rattia, kun tämä seurasi sinisen auton käännöstä risteyksessä ja tajusi heidän olevan perillä.

"Onko tämä suosittukin paikka?" Lauri tiedusteli Heidiltä parkkipaikalla, jota ei voinut kutsua täydeksi. Mies muisti Heidin maininneen majatalon toimittamista ruoista ja tuli hiljaa mielessään siihen tulokseen, ettei ruoka voinut olla kovin huonoa, jos se kelpasi Sokan sisarille.

"Hei", Lauri ähkäisi huvittuneena. "Olenhan minä syönyt näiden ruokia, en tosin täällä vaan Auburnin kartanolla. Silloin tammikuun valmennusten aikaan, kun Isabella kutsui illalliselle."
Lauri tajusi vasta puolessa välissä kertomustaan, ettei tiennyt yhtään kuinka Heidi reagoisi tietoon kartanoillallisesta. Olivatkohan tallinomistajat hyvissä väleissä? Heidi ei varmaan olisi valmentanut Auburnin ratsukoita, jos eivät olisi. Lauri vilkaisi vierellään kävelevää naista ja toivoi, ettei ollut avannut myöhäistä lounasta väärällä puheenaiheella.

"Tietääkseni, mutta toivottavasti näin myöhään olisi vähän vähemmän asiakkaita", Heidi vastasi Laurille ja huomasi ajattelevansa miten luontevaa olisi kietoa sormet miehen sormien lomaan.
Miksi ajatus oli ilmestynyt hänen mieleensä?
Brunette tunki kätensä takkinsa taskuihin ja puraisi alahuultaan herätelläkseen jälleen järkensä jostakin.

Laurin sanat saivat tahattomasti Heidin kulman nousemaan ylös ja kevyen virneen kohoamaan tämän kasvoille.
"Vai niin", nainen kommentoi. Ajatukset Laurin imagosta vaelsivat Heidin mieleen, kun tämä käveli miehen avaamasta ovesta ravintolatilaan sisään.

Oli ristiriitaista tuntea sellaista vetoa ihmiseen, joka selvästi halusi tuntea hänet vain kaveripohjalta. Järki myönnytteli, että oli vain hyvä pitää ihmiset käsivarren mitan päässä. Hän oli päästänyt Jessen liian iholle ja sai maksaa siitä loppuelämänsä, vaikkei katunutkaan päätöstään.
Silti katse eksyi muotoilemaan talvitakin peittämiä lihaksia, joiden näkeminen ei ehdottomasti ollut kuulunut kovin kaverillisiin tapahtumiin.

"Tervetuloa, istukaa vain, niin tuomme listat hetken kuluttua", Koivun emäntä totesi meidät nähtyään ja Heidi käveli melko tyhjän ravintolan hiljaiseen kulmapöytään ja riisui takkinsa pois. Sen alla ollut vaaleanharmaa neuletakki ei tarjonnut kovin tehokasta suojaa raskaudelta, josta ei voinut enää erehtyä.

Majatalon ravintola ei ollut täysin autio, mutta kaikin puolin rauhallinen. Lauri kierrätti katsettaan tilassa ja pysäytti sen sitten Heidiin, joka oli riisunut takkinsa. Miehen katse putosi tahtomattakin naisen vatsanseudulle, sillä se tuntui kasvaneen roimasti sitten viime näkemän. Lauri nielaisi miettiessään, kuinka he todennäköisesti näyttivät kulmapöydässä istuessaan pariskunnalta, joka nautti raskausajasta yhteisellä lounashetkellä.

"Oletko.. Voinut hyvin?" Lauri tiedusteli kurtistaen kulmiaan hapuillessaan oikeita sanoja. Mies ei ollut varma, ottiko Heidi sellaisen kysymyksen hyvin vai turhauttiko uteleminen naista. Lauri piti katseensa visusti sinisissä silmissä, kun kummun tuijottaminen tuntui liian häiritsevältä - ja jopa loukkaavalta.

Kaksikon saavuttua heidät tervetulleeksi toivottanut nainen toi pöytään vesikannun ja ruokalistat.
"Olisitteko kaivanneet jotain muuta juotavaa?" tämä kysyi lämpimästi hymyillen.
"Ei kiitos", Lauri vastasi ja käänsi sitten katseensa pöydän vieressä seisovasta naisesta Heidiin.

Laurin aiheen vaihtava kysymys vahvisti Heidin ajatuksen siitä, ettei vatsakumpu voinut olla enää huomaamaton. Ettei se ollut valtava vain hänen omasta mielestään enää.
"Olen, kiitos kysymästä. Vähän alkaa tuntua, noh, paisuneelta, mutta ei se ole liian häiritsevää vielä. Ihan normaalisti pystyn tekemään kaiken", nainen vastasi hymyillen ja siirsi katseensa ruskeista silmistä ruokalistoja tarjonneeseen naiseen.

"Kiitos", Heidi nyökkäsi myöntäen ja heidät jätettiin jälleen kahdestaan pöytään.
Nainen kohtasi Laurin katseen hetkellisesti, tutki niiden tulkitsemattomuutta, kunnes laski katseensa ruokalistaan.

Siniset silmät liikkuivat riveillä uskottavan näköisesti, mutta ajatus oli jäänyt pohtimaan katsetta. Heidi ei vieläkään ymmärtänyt miksi väkisin halusi tuntea vastapäätä istuvaa miestä kohtaan tunteita, joita toinen selvästi ei halunnut.
Miksi Lauri halusi viettää hänen kanssaan aikaa senkin jälkeen, kun he olivat sopimattomasti suudelleet yhtenä yönä miehen asunnolla.
Kysymykset jäivät suljettujen huulten taakse, sillä nainen ei halunnut kysyä niitä ääneen.

Ruokalista tarjosi Laurille tämän kaipaaman kiintopisteen, johon keskittyä hetkeksi edes näennäisesti. Olikohan ollut järkevä ehdottaa ulkona syömistä, kun mies olisi voinut aivan hyvin vedota kiireisiin ja ajaa ruokakaupan kautta kotiin?

"Mitä ajattelit syödä?" Lauri kysyi, koska ei halunnut hiljaisuuden venyä heidän välillään. Miehen mielessä pyörähti kysymys siitä, rajoittiko raskaus Heidin syömistä, mutta sen kysymistä ääneen mies ei edes harkinnut. Heidi pystyi sanojensa mukaan tekemään kaiken ja se toteamus sekä sen tulkinta riitti Laurille hyvin.

Lauri kaatoi vettä ensin Heidille ja sitten itselleen saadakseen kostutettua suunsa, jota kuivasi. Mies laski ruokalistan eteensä pöydälle ja huomasi listat tuoneen naisen katselevan heidän suuntaansa - kohta täytyisi tehdä päätöksiä.

Laurin sanoilla kesti hetki prosessoitua Heidin päässä, sillä tämä oli niin ajatuksissaan.
"Mm, ehkä vain päivän lounaan. Tuskin se ainakaan pahaa on", nainen vastasi ja hymyili mietteliäänä, katse Laurissa, joka kaatoi heille vettä.

"Mitä sä odotat sun valmennukselta?" Heidi kysyi lopulta, sillä häntä kiinnosti tietää Laurin lähtökohdat.
"Miten paljon sä olit ratsastanut koulua? Muutakin siis, kuin kenttäohjelmia", nainen täsmensi ja virnisti hieman.

Heidän keskustelunsa häiriintyi, kun heidän tarjoilijansa pelmahti pöytään.
"Päivän lounas, sikäli mikäli siinä kaikki sopii tässä tilassa", nainen tilasi hymyillen ystävällisesti ja siirsi sitten katseensa Lauriin samalla, kun ojensi listansa pois.

Päivän lounasannos oli osunut Laurinkin silmiin listasta, koska mies ei osannut päättää muiden vaihtoehtojen väliltä. Majatalon ruokalista oli yllättävän laaja ja Lauri tuli hiljaa mielessään siihen tulokseen, että Heidin komppaaminen tilauksessa voisi olla helpoin ratkaisu.

Laurin kulmat kohosivat Heidin kysyessä valmennuksesta ja miehen kouluratsastustaustasta. Naisen virne puhui puolestaan ja sai Laurin suupieli nytkähti.
"Viime vuosina enimmäkseen vain niitä kenttäohjelmia", mies naurahti huvittuneena. "Mutta Saksassa starttasin pari kertaa koulukisoissa. Se ei ole missään nimessä vahvin laji, mutta sileä on minulle lähtökohta kaikessa - ja kaikkien hevosten kanssa. Se ajatus iskostettiin syvälle selkäytimeen silloin, kun päätin siirtyä täysipäiväiseksi kenttäratsastajaksi."

Lauri ei ehtiyt jatkaa pidemmälle, kun heiltä tultiin ottamaan tilauksia.
"Meillä on tänään tarjolla kana-katkarapurisottoa sekä kermaista savulohikeittoa, salaattipöytä kuuluu molempiin", tarjoilija kertoi hymyillen. Lauri tilasi itselleen keiton ja kiitti ruokalistoja mukaansa keräävää naista.

"Olen siis valmentautunut sillä saralla aiemminkin, mutta siitä on aikaa ja ratsu oli toinen", Lauri hymähti vielä aiempaan keskusteluun viitaten tarjoilijan poistuttua tilausten kanssa. Mies katsahti Heidiin noustessaan ylös aikeenaan katsastaa salaattipöydän antimet.

Suunnitelma perjantaista alkoi muovautua Heidin päässä, hän ei tulisi päästämään Lauria helpolla.
"Katsotaan mitä mä keksin teidän päänmenoksi", nainen vastasi myhäillen mahdollisimman näkyvästi. Ehkä toinen puoli valmennuksesta hikoiltaisiin hermoillessa jo ennen perjantaita?

Laurin noustessa ylös Heidi seurasi tämän perässä kuin yhteisestä sopimuksesta. Takit olisivat turvassa Koivun kaltaisessa paikassa ja paikka oli muutenkin melko tyhjänä. Tuskin kukaan huomaamatta pääsisi vaeltamaan kulmapöytään.

Salaattipöytä näytti houkuttelevalta, Heidistä oli raskasta joutua miettimään jokaisen ruoka-aineen kohdalla sen sopivuutta raskauden kanssa.
Nainen päätyi ottamaan ihan perussalaatin ja palan uunituoretta patonkia.
Lauri jäi vielä salaattipöydän ääreen, kun Heidi asteli takaisin heidän pöytäänsä.

Siellä he olivat lounastreffeillä ilman treffejä.

Lauri ei pitänyt kiirettä kasatessaan salaattilautaselle vähän kaikkea. Mies mietti Heidin myhäilyä valmennuksesta ja oli melko varma, että nainen laittaisi hänet hevosineen töihin. Laurin täytyisi kevään mittaan panostaa omaan valmentautumiseensa muutenkin, että ratsukko pysyisi parhaassa mahdollisessa vireessä.

Pöydän ääreen palannut Lauri hymyili itsekseen laskiessaan täyden salaattilautasen eteensä. Päätös ulkona syömisestä ei kaduttanut enää yhtään ja mies toivoi, että Heidi ajatteli samoin.
"Montako ryhmää ehdit valmentaa tänään?" Lauri kysyi katse sinisiin silmiin nousseena. Mies oli havahtunut aikajanaan, sillä iltapäivä oli jo pitkällä ja Heidi oli lähtenyt Orijoelta aamulla.

Koska he eivät olleet treffeillä, Heidi aloitti salaattilautasen syömistä jo ennen Laurin palaamista pöytään. Naisen edellisistä treffeistä oli vierähtänyt jo niin kauhistuttavan pitkä aika, ettei tämä edes varmasti olisi osannut olla oikein.

Lauri palasi pöytään hymy huulillaan, ainakaan miehellä ei tainnut olla kovin kurjaa.

"Neljää, c:stä vaativaan b:hen. Lähes jokaisessa oli kisaväsymistä havaittavissa, eivät ole tottuneet sellaiseen ratsastusmäärään. Hyvin sinnittelevät kyllä, mutta ei niistä ammattilaisiksi vielä olisi", nainen vastasi virnuillen. Hän oli ollut positiivisesti yllättynyt ratsastajien motivaatiosta silti.

"Pari kertaa olisi tehnyt mieli näyttää selästä käsin miten sitä hevosta ajetaan", Heidi lisäsi vielä ja vilkaisi mahaansa, jossa vatsalaukkuun ehtinyt ruoka otettiin ilmeisen ilolla vastaan.
"Auburnlaiset tuntuivat olevan parhaiten valmistautuneita ja järjestelmällisesti myös näyttivät hyviltä."

"Hmh, siinähän on ollut valmennettavaa kerrakseen", Lauri totesi syömisen lomasta. Mies mietti, mitä Heidi tarkoitti ammattilaisen käsitteellään, koska Lauri ei osannut määritellä sitä täysin itsekään. Mies oli nähnyt niin monta erilaista ammattiratsastajaa, että käsitys ammattimaisuudesta ratsastuksen saralla oli melko vääristynyt.

Lauri naurahti Heidin mainitessa halustaan käydä itse satulassa. Sitä mies ei ollut tehnyt itse kertaakaan. Lauri halusi auttaa ratsastajaa parantamaan tilannetta omin avuin ja tarjosi korkeintaan mahdollisuutta ratsutukseen tai läpiratsastukseen. Lauri panosti mieluummin hevoseen kerralla vähintään puoli tuntia kuin häiritsi ratsastajan mahdollisuutta ratkoa ongelmatilanteita satulasta käsin itse valmentajansa avustuksella.

"Niin, sieltä tuntuu löytyvän lupaavia ratsastajia joka tasolta", Lauri murahti vähän hymyillen. Auburnin taso oli yllättänyt miehen ensimmäisten valmennusten aikaan, vaikka tallin maine oli kiirinyt miehen korviin etukäteen. Siksi Lauri oli ottanut Matildan ehdotuksen valmennusviikonlopun suunnittelusta vastaan mielenkiinnolla: miksi mies ei olisi tarjonnut valmennustaan tallilla, jossa ratsukot valmentautuivat ja valmentautuivat niin aktiivisesti?

Heidi huomasi kaipaavansa ratsastusta. Lyhyet käynnit Carleen selässä olivat tarpeellisia, mutta silti hirvittävän riittämättömiä. Hän oli onneksi löytänyt hyvät ratsastajat hevosilleen, mutta kaipasi itse niiden selkään yhä enemmän.
Carlee ja Epione olivat ainoita turvallisia ratsuja ja Epionen nainen oli antanut lähes täysin jo Vivian käyttöön.

"Pääsisipä itsekin ratsastamaan", Heidi haaveili puoliääneen.

Hän oli kateellinen jopa Jusulle, joka oli päässyt Ruotsiin kilpailemaan ja joka lähtisi kesäksi Saksaan. Ollappa itsekin vielä nuori ja vapaa ja vähemmän raskaana.
Aikaisemmin ajatus olisi säikäyttänyt Heidin, mutta nyt hän ymmärsi, ettei ajatuksillaan leimannut lasta. Hän sopeutui mielellään uuteen elämäänsä, joka oli vasta alkamassa. Äitiyteen.

"Onko sulla sisaruksia?" nainen huomasi kysyvänsä Laurilta ennen, kuin ehti kerätä ajatuksiaan jälleen kasaan.

Lauri naurahti myötätuntoisesti Heidin kommentille.
"Paluu satulaan on varmasti odotettu siinä vaiheessa, kun sen aika on", mies totesi hyväntuulisesti. Sinisiin silmiin katsoessaan Lauri tajusi, ettei muistanut lainkaan, oliko Heidi koskaan kertonut milloin vauvan oli määrä syntyä. Sitä Lauri ei osannut eikä halunnutkaan päätellä itse.

"On", Lauri vastasi yllättyneenä. "Kaksi nuorempaa isän uudesta avioliitosta. 20- ja 23-vuotiaat, veli ja sisko."
Sisaruspuolet olivat Laurille melko etäisiä, koska tämä näki heitä nykyään aika harvoin ja oli asunut pääosin äidillään. Molemmat olivat kuitenkin Merikantoja ja Lauri toivoi, että voisi vielä joku päivä lähentyä heidän kanssaan.

"Sinulla?" Lauri heitti kysymyksen takaisin miettien, mistä se oli Heidin mieleen juolahtanut. Sivusilmällään mies huomasi tarjoilijan lähestyvän heitä annosten kanssa ja siirsi salaattilautasensa sivummalle.

Heidi huomasi yllättyvänsä siitä, että Lauri kertoi niin avoimesti vastauksen kysymykseen. Pidättäytyvyys oli ollut yksi selkeimpiä miehen piirteitä tähän mennessä, eikä epämääräinen vastaus olisi ollut lainkaan odottamaton. Nainen mietti miltä Laurin puolisisarukset näyttäisivät, olisivatko he yhtä Laurimaisia?

"Ei itseasiassa, olin ainut lapsi", Heidi vastasi. Hän ei ollut ikinä ollut kovin läheinen vanhempiensa kanssa, mutta oli aina välillä toivonut sisarusta elämäänsä.

Lohikeiton tuoksu sai veden herahtamaan kielelle.
Perheestä puhuminen tuntui edelleen kovin väkinäiseltä, vaikka lapsen myötä siihen pitäisi myös tottua.
"Tapasin lapsen isän äidinkin viikonloppuna", Heidi tokaisi ääneen ajatuksissaan.

Lauri kiitti ruoat tuonutta naista kohtelias hymy huulillaan ja palautti huomionsa takaisin Heidiin. Mies meinasi lisätä, kuinka oli äidillä ainoana lapsena asuessaan tuntenut olonsa useimmiten ainoaksi lapseksi, mutta jätti sen sanomatta. Ei se ollut oleellista.

"Ai?" Lauri murahti ja laski lusikan takaisin lautaselle. Heidi ei ollut puhunut lapsen isästä, mutta tämän henkilöllisyys oli silti mietityttänyt Lauria pariinkin otteeseen. Miehelle oli epäselvää, mikä kaksikon välinen suhde oli, koska Heidi tuntui asuvan yksin tai vastaavasti tämän kumppani oli hyvin piiloutuvaa sorttia. Eihän sitä toisaalta tiennyt, vaikka maailmalla ratsastaneen naisen lapsen isä kilpailisi silläkin hetkellä jossain päin Eurooppaa.

"Menikö kaikki hyvin?" Lauri kysyi kulmiaan kurtistaen. Sille oli jokin syy, että Heidi oli maininnut asiasta ja mies tahtoi ilmaista, että oli valmis kuuntelemaan. Se soti osaltaan Laurin kehittämää neutraaliutta kohtaan, mutta kiinnostus vei voiton, sillä mies halusi ymmärtää Heidin tilannetta paremmin - olihan nainen alun alkaenkin kertonut raskaudestaan ennen kuin se oli ollut näkyvää.