Kellonaika on nyt 07.08.20 21:26

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Sunnuntaitarinoita

#whiteparty
Auburnin kartano, 28.3.2020

"Sshhh, mennään ihan hiljaa, ettei Viivi herää", Isabella kuiski ja sipsutteli korkokengissään naurettavan ylivarovaisesti. Cee nyökkäsi ja näytti siltä, että kaatuisi hyvin pian mihin tahansa vuoteeseen. Silti naisen väsyneessäkin katseessa oli tavanomaista äidillistä huolta: olihan Viivillä kaikki hyvin, olihan se pärjännyt kartanolla yksin illan, olihan se pessyt hampaansa ja syönyt iltapalaksi muutakin kuin karkkia?

Tom taas oli vasta hiljattain herännyt juhlatunnelmaan ja omien sanojensa mukaan ‘päässyt humalassaan sen bloody nuisancen tasolle’, millä hän ilmeisesti viittasi Robert Harringtoniin. Mies hekotteli itsekseen ja lähti sitten äänekkäästi aulan portaissa tömistellen kohti hänelle varattua vierashuonetta.

Isabella mietti välähdyksen ajan, pitäisikö miespolo saattaa, mutta totesi sitten ettei eksymiseen kuollut. Hän ja Cee livahtivat Isabellan huoneistoon, jonka alakerran vierashuone oli muuttunut enemmän tai vähemmän pysyvästi Viviennen omaksi tilaksi. Kaksikko raotti huoneen ovea hyvin hiljaa, ja sitten he odottivat yhdessä, että jommankumman hämäränäkö sopeutuisi ensin.

Isabellan näkö oli tarkempi, Ceen äidinvaisto vahvempi.

Ceen suusta kuului terävä henkäisy, kun he huomasivat saman. Vuode oli lähes koskematon – päiväpeitto oli heitetty syrjään, mutta peitto oli aivan liian siististi, jotta siinä olisi yksikään Viivi nukkunut.
“Ei hätää. Ehkä se on kipittänyt mun vuoteeseen?” Isabella ehdotti, vaikka kurkussa tuntui selittämätön pala. Kai 12-vuotias oli pärjännyt yksin kartanolla, olihan?

Cee pinkaisi portaat, Isabella hankkiutui eroon korkokengistään ja laittoi sitten juoksuksi. Naiset saavuttivat makuuhuoneen oven lähes samaan aikaan ja Cee vinkaisi reaktioitaan hallitsematta “Viivi!” riuhtoessaan oven auki.

Silti kumpikaan ei osannut valmistautua näkymään. Isabellan vuoteessa nukkui suuri hahmo. Se hengitti raskaasti, kuorsasikin ehkä vaimeasti, ja oli kaikesta päätellen mies.

Cee ja Isabella vilkaisivat silmät pyöreinä toisiinsa – veressä virtaava viini teki tilanteen käsittämisestä entistä vaikeampaa – kun sitten hahmon takaa nousi tuttu, erittäin pörröinen hiuskuontalo, jota seurasivat erittäin unenpöppöröiset ja ärtyneet kasvot.
“Che??” Viivi tiuskaisi ja putosi sitten takaisin tyynyyn.

Cee ja Isabella jatkoivat toistensa järkyttynyttä tuijottamista, kun Cee sitten teki siirtonsa ja kävi poimimassa umpiunisen tyttärensä syliin.
“Mmmm, öitä”, nainen kuiskasi, silmäsi sänkyyn jäänyttä möykkyä epämääräisin tuntein ja lähti vaivalloisesti raahaamaan täysin veltoksi retkahtanutta tyttöään huoneesta. Paikalleen jäätynyt Isabella vastasi toivotukseen sanoilla, jotka eivät tulleet kuuluviin.

Oven kolahtaessa kiinni perijätär havahtui, hiipi varovasti oman vuoteensa viereen ja tökkäisi kokeeksi hahmoa.
“Ö”, kuului, mutta kääntyi se sentään hiukan.
Vieläkään mitään käsittämättä Isabella riisuutui ja kävi miehen viereen makaamaan.
Jep, oli se Juuso. Mutta mitä ihmettä??

Koivun majatalo, 29.3.2020

Aamu oli outo, kirpeä ja useiden vesilasillisten täyteinen. Isabella oli pukeutunut päästä varpaisiin mustaan ja verhonnut väsyneet silmäparkansa aurinkolaseihin. Ceen silmät olivat turvonneet, Tom ei suostunut poistumaan vierashuoneesta lainkaan, vaan silti kuljettajaksi pestattu Juuso Sherman oli se, joka valitti taukoamatta väsymyksestään. Viivi lauloi autossa niin, että jokaisen päätä kivisti, eikä Isabellalla ja Ceellä riittänyt vielä voimia edellisiltaisen setvimiseen.

Koivun majatalolla kävi miellyttävä kuhina, mutta paljon CUP-väkeä puuttuikin. Isabella oli tietoinen Ruunaan kilpailuista, mutta niiden lisäksi kyse saattoi hyvin olla venyneistä jatkoistakin. Perijätär täytti lautasensa hedelmillä ja kantoi ikkunapöydän ääreen kokoelman erilaisia nesteitä. Vasta useamman tuorepuristetun appelsiini-greippimehulasillisen ja toisen kahvikupillisen aikana Isabella uskaltautui avaamaan keskustelun. (Okei, Cee oli sitä ennen kysynyt varovasti: “Kehtaanko heittää kurkkuviipaleet silmille??” mihin Isabella pudisteli villisti päätään.)

“Mitä ihmettä teit kartanolla?” Isabella aloitti mennen kiertelemättä suoraan asiaan ja kohdisti sanansa Juusolle.
Juuso haukotteli, mokomakin, ja virnisteli sitten poikamaisen veikeästi.
Vastustamattoman komea väsyneenäkin! Isabella ehti ajatella, mutta keskittyi sitten kuunteluun.
“Niin. Luulen, että tämä tarina kuuluu Viiville”, Juuso naureskeli, ja naiset suuntasivat uteliaan-epäileväiset katseensa brunssibuffetista innostuneeseen kiusankappaleeseen, jonka edessä notkui kukkuralleen kerätty lautanen.

"Hassu juttu oikeastaan, se", Viivi aloitti kirkkaalla äänellä, mutta keskeytti hetkeksi ahtaakseen suuhunsa kaksi palaa rocky roadia samaan aikaan. "Hybätarina."
“Niin, anna tulla vain”, Isabella kannusti ja ojenteli turhaan lautasliinaa suupieliä varten.

"Okei eli siiiis. Mä löysin kirjastosta Nummelan ponitallin. Kirjan. Anyways, ahmaisin yhden ja siinä tulikin pelottava kohtaus. No, ei siinä vielä mitään, mutta ajattelin josko sen unohtaisi tutkimalla vähän kartanoa. Ei auttanut – teillä on hurjan pelottavaa, varsinkin kun huoneet on älyisoja eikä tiedä mistä valot menee päälle. No joo sitten mä menin piknikille Aman kanssa…"

"Häh?"
"Mitä 'häh'? Itselles?"
"Aman?"
"Niin, Ama. Esim Amanda mutta ystäville? Kuunteletko yhtään?"
"Anteeksi, en vain ihan pysynyt perässä."
"Siiis. Mä menin sen luo, ja me tehtiin lettuja ja syötiin niitä lattialla tosi pehmeen viltin päällä, se oli jotain ööö.. hairia tai jotain mihin ei saanut läikyttää. Niitten mukana tuli vaahtokarkkeja, nallekarkkeja, mustikoita, kinuskikastiketta, suklaahippuja…"
"Häh, minkä mukana?"
"No lettujen! Ootteko kaikki jotenkin vajaita tänään? Lähetti tuli kuulemma sen verran kaukaa että jäätelö olisi sulanut, muuten oltaisiin saatu sitäkin. Sitten Amanda antoi mulle viiniä, oikeastaan maistatti erilaisia mutta en tykännyt. Italian mummulla on parempaa."

Cee oli sanomaisillaan jotain, mutta Isabella toppuutteli. Perijätär loi ystäväänsä merkitsevän katseen: Viivi liioitteli toisinaan, ja jos tyttö nyt suuttuisi, he eivät välttämättä kuulisi koko tarinaa.
“Niin. Okei. Eli söitte Amandan kanssa lettuja sen asunnolla. Yöllä??”
“Joo-o. Niinhän mä sanoin. Se kuitenkin joi sitä viiniä ja sanoi, että piti lähteä vielä juhlimaan, mutta se oli tietysti ystävällinen ja tuli nukuttamaan mut, kun olin silloin aluksi sanonut että kartano oli vähän pelottava.”

“Ai, vai niin. Kiva ele Amandalta”, Cee pakottautui sanomaat todelliset mielipiteensä nieleskellen.
“Joo. Se oli kyllä hyvä ja sen tarinat oli ihan huiseja. Ama kertoi Isbe siitä teidän hulluksi menneestä isoisästä joka laukkaili ympäri kyliä ja ampui itsensä ja hevosensa hautausmaalle tai jonnekin metsään –”, naiset henkäisivät kuuluvasti, Juusokin terästäytyi kuuntelemaan tarkemmin, “–ja se oli tavallaan vaan sellainen hyvä aloitus, oli tallipalot ja kaikki ja kiljuvat kuolleet hevoset jotka paloi tuhkaksi, mutta sitten viimeinen tarina... Mä olin jo vähän nukahtamassa ja vähän jännäilin, kun sitten Ama viimeiseksi kertoi, että kartanossa asuu kummitus.”

“Amanda kertoi”, Viivi madalsi ääntään, sai siihen melko kohtalokkaan sävyn, ja Isabella toivoi, ettei se ottanut kenties mallia edellisiltaisesta Amandasta, “että kartanon kummitus on päätön ratsumies. Ilkeä murhaaja, jonka pää katkaistiin KIRVEELLÄ Kallan kylän keskustassa!!! Kartanon joku heppu oli ilmiantanut sen, enmuistatarkkaan, ja siksi se kosti kaikille, jotka kulki kartanolla! Siinä oli joku juttu, että se liikkui vain öisin eikä se päässyt huoneisiin sisään, mutta käytävillä se ratsasti!! Ja koska siltä oli katkaisu pää, se halusi uuden pään, eikä käytäville saanut mennä ettei se vaan tulisi kirveen kanssa ja kkkhh!”
Viivi teki nopean ja terävän kurkunleikkaus -eleen, ja lopetti sitten tarinansa dramaattiseen hiljaisuuteen.

“Öö okei, kuulostaa… tuota, pelottavalta”, Isabella nieleksi. “Jäikö Amanda sitten valvomaan, että nukahdit?”
“No ei!” Viivi ilmoitti, kuin se olisi ollut itsestäänselvää. Selvästi tuijotuksista ärtyneenä tyttö selitti: “Sen piti tietenkin ehtiä omaan asuntoon äkkiä päättömän ratsumiehen alta.”
“Ja Juuso tuli kartanolle... miten?” Isabella kysyi, ja piteli jo valmiiksi päätään. Ajatuksiin sattui.

Juuso tyrskähteli ja lähti pokkana täydentämään lautastaan ja kahvikuppiaan, mutta palasi tuossa tuokiossa kuuntelemaan neiti Viviennen selonteon asioista.
“Amanda oli lähtenyt ja kaikki oli hyvin. Mutta sitten yhtäkkiä mua alkoi pelottaa ihan huisina.”
“Viivi-kulta mikset soittanut minulle?? Tai Isabellalle??” Cee parahti ja törkkäisi vahingossa salaattia lautasenreunan yli valkealle liinalle.
“Ei teitä saanut häiritä! Amanda sanoi!”
“Voi kultapieni ei se ole häiritsemistä, olenhan sanonut, että aina saa soittaa –”
“Äiti!!! Kuuntele!! Kun kaikki meni hienosti! Mua pelotti jonkun aikaa, mutta sittenpä olin nokkela”, Viivi kivahti, ja koputteli kulmat kurtussa ilmeisen pätevää pääkoppaansa.

Isabella ja Cee mulkoilivat toisiaan kauhunsekaisin tuntein: Viivin hoksottimet tuntien nyt voisi seurata ihan mitä vaan. Naiset hengittelivät kalpeina, kun hyväntuulisuutensa säilyttänyt Juuso, joka alkoi ilmeisimmin piristyä, sanoi: “Kerro vaan Viivi.”
“Ihan sama. Ei noi kuuntele.”
“Kuunnellaan kuunnellaan.”
“Mä oooon nokkela.”
“Niinpä oletkin. Kerro vaan. Meillä on vaan vähän, öö, tukka kipeä.”

Viivi tuhahti, kulautteli alas lasillisen mehua ja maisteli juustokakkua ennen kuin suostui jatkamaan kertomustaan.
“Eli Amanda oli juuri paennut päätöntä ratsumiestä, mua pelotti yksin huoneessani enkä tietenkään voinut lähteä käytävälle sen perään, enkä saanut pilata teidän juhlia soittamalla turhaa puhelua. No, mullahan ei ollut oikein kenenkään numeroa paitsi Laurin, signore “Moncherino di Mare”:n, numero. Mutta Latekin oli varmasti niissä juhlissa, mä olin hoksannut, ja siksi lähetin sille vain wapissa ‘moi’ ja sitten heti perään ‘ei mitään’. Sen sijaan, nokkela kun olin, mä muistin teidän keskusteluista, että Juuso ei tule! Niinpä mä ajattelin, että lettumestari-Juuso varmasti auttaisi mua pulassa.”
“Mutta… sullahan ei siis ollut Juuson numeroa?”
“Ei niin, mutta”, Viivi sanoi ja koputteli taas pahaenteisesti ‘hoksottimiaan’, “muistin sen kamalan laulun! Nolla-sata-sata! Sieltä löytyy kaikki!”
(Cee hyperventiloi ja Isabellan hymy oli kireä.)
“Mutta che cavolo, ei niiltäkään noin vain kaikkea löydy!! Vaadin että haluan puhua Juusolle, eikä se täti heti uskonut kuka Juuso ja mun piti kamalasti selvittää ja arvailla missä se oikein asuisikaan, ja sitten mä soitin kahdelle väärällekin Juusolle, toinen ei vastannut ja toinen oli hirveän töykeä, kun sitten lettumestari-Juuso vastasi ja selitin miten HIRVEÄ hätä mulla oli ja olin yksin kartanolla ja...”  

Ceetä pyörrytti. Valkoviini yritti virrata ylöspäin ja veri tuntui samaan aikaan sekä kohisevan että pakenevan kehosta. Isabella kyseli taustalla, mihin aikaan Juuso sitten oli tullut, ja tämä vastasi olleensa kartanolla kolmelta aamuyöllä (vajaa tunti ennen heidän paluutaan) ajettuaan kamalaa vauhtia Vientareelta. Tämä oli ymmärtänyt Viivin itkunsekaisista puheista, että tyttö oli jäänyt yksin koska Isabellalle ja Ceelle oli sattunut jotakin ‘tosi pahaa’. Cee ei pystynyt kommentoimaan, sillä mielessä pyöri kammottava puhelinlasku ja mahdollinen lastensuojeluilmoitus numeropalvelun tädin toimesta.

“Juuso ajaa. Kuohuviiniä?” Isabella ehdotti ja tunkeutui Ceen katseeseen merkitsevästi. Siihen hän osasi vastata. Kyllä, ehdottomasti kyllä.

kirjoittaja Cecilia B.
lähetetty 31.03.20 13:26
 
Etsi: Spin off
Aihe: Sunnuntaitarinoita
Vastaukset: 2
Luettu: 315

Valmentajalta valmentajalle

Auburnissa (ja myöhemmin Koivun majatalossa) 20.3.2019 @Heidi N.:n kanssa, suljettu
#koivunmajatalo

Lauri seurasi Auburnin maneesissa työskenteleviä ratsukoita. Se oli jo toinen kerta, kun mies teki niin, mutta tällä kertaa valmentajana oli viimeksi Laurin seuraan liittynyt Heidi. Lauri ei ollut tiennyt Heidin valmentavan, ennen kuin nainen oli aamupäivällä maininnut asiasta ohimennen tallilla. Niinpä Lauri oli koukannut Vargasin ja Malachain estetreenien jälkeen Orijoelta Kallaan ja ehtinyt seuraamaan viimeistä ryhmää, jossa työskenteli yksi tuttu ratsukko.

Laurin ja Heidin välit tuntuivat neutraaleilta, tai niin Lauri tilanteen koki. Kartanolla pidettyjen lanseerausjatkojen jälkeinen yö oli pyörinyt mielessä useamman päivän, mutta koska kumpikaan ei ollut tehnyt asiasta numeroa, se oli hiipunut hiljalleen mielestä. Se oli ainakin Laurin mielestä hyvä asia, koska kaksikko näki toisensa lähes päivittäin. Ja Heidi oli raskaana.

Lauri kuunteli Heidin ohjeita ja mietti, kehtaisiko kysyä naiselta kunnon koulurääkkiä itselleen ja Vargasille. Koulu oli ehdottomasti heikoin osuus kenttäratsukon lajeista, vaikka Lauri vannoikin sileän nimeen hyppäämisen tasapainottamiseksi. Sileäntreeni ja kunnon kouluratsastus olivat kuitenkin kaukana toisistaan eikä Laurille tekisi pahaa joutua hikoilemaan Vargasin koulusatulassa.

Lauri nyökkäsi Heidille tervehdyksen, kun uskoi naisen huomanneen hänet. Lauri ei halunnut häiritä, mutta toivoi voivansa vaihtaa pari sanaa Heidin kanssa kysyäkseen naisen valmentajanroolista.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 17.03.19 20:49
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Valmentajalta valmentajalle
Vastaukset: 42
Luettu: 486

What now?

Koivun majatalo 28.08.
Mukaan @Matilda T., suljettu #koivunmajatalo

Istuttiin Gracen kanssa brunssilla Koivun majatalossa. Olin jo pitkään halunnu näyttää paikan Nanalle ja kuten arvelin, mummi tuli hienosti juttuun myös omistajapariskunnan kanssa. Vaikkei ikäihmisten englannin taito ollut mikään 10+, kaikki ymmärsivät toisiaan.

"So tell me, why haven't you introduced your girlfriend to me already ?" Kysymys tuli mulle ihan puskista, samalla ku sekotin lusikalla maitoo paremmin kahvin sekaan. Puolittaine hymy, joka yritti kohoo mun huulille, katos lähes yhtä nopeesti.
"We...", alotin selittää viimesintä paskamyrskyy Nanalle, ku tutut kasvot ilmesty kuppilan ovista sisälle.

Nana huomas mun kalpenevat kasvot. Nainen käänty ympäri tuolissaan ja varmasti huomas Matildan. Violetteja hiuksia ei moni sivuuta, eikä kauniita kasvoja. Grace viitto naiselle, jonka katse oli taas kuin hieroglyfit; tulkitsematon.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 27.08.18 15:32
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: What now?
Vastaukset: 18
Luettu: 382

Takaisin alkuun

Siirry: