Tie Tähtiin! Estevalmennus 13.3.

2.
Reita - Sand Pond
Ei Reitalla ole sukunimeä, koska meillä on sama nimi, enkä halua antaa hänelle vierasta sukunimeä


Kouluratsastusta on harjoiteltu paljon, koska Riitta, Pondin emäntä, on ollut sitä mieltä, että se on meille äärimmäisen tarpeellista. Väitin aluksi vastaan, koska hypätähän minä halusin. Sittemmin vastaanväitteideni loppuminen ei suinkaan tarkoittanut sitä, että olisin ollut Riitan kanssa koko ajan enemmän ja enemmän samaa mieltä! Ei: pikemminkin hän uuvutti minut. Tänään päästessämme pitkästä aikaa hyppäämään Pondin kanssa, minun oli kuitenkin myönnettävä itselleni, että Riitta on ollut oikeassa kouluvalmennuksista.

Minusta tuntuu, että Pondin lihaskunto on kehittynyt niin paljon, kuin näin lyhyessä ajassa on mahdollista. Se kantaa itsensä paremmin ja vaivattomammin, vaikka onkin yhä vielä melko rautakankimainen pötkylä. Se on aina osannut hypätä, mutta nyt lähestymisissä ja ponnistuksissa oli jotain sellaista jäntevyyttä, joka siltä on aikaisemmin puuttunut. Se laukkasi aina suoraan rohkeasti esteelle, uskalsi mennä rennosti tarpeeksi lähelle ja jopa hyppäsi matalammalta. Olen kuvitellut tähän asti, että Pondin suhteettoman suuret hypyt johtuivat joko esittämisenhalusta tai konkariudesta: lainattu tammanihan hyppää puolitoista metriä ratana. Nyt minusta alkoi tuntua, että epävarmuudesta ne johtuivat! Pond ei ole luottanut kroppaansa, ei varsinkaan minun kanssaan, ja on ikään kuin varmuuden vuoksi ponnistanut aina vähän liian aikaisin ja liian korkealle. Mutta poissa oli kaikki se. Jopa okseri, joka oli meidän molempien mielestä radan kunnioitettavin este. ylittyi rennolla, sopivalla ilmavaralla.

Tämän valmennuksen pääaiheena olivat kuitenkin hyvät tiet. Teiden suoruudessahan meillä ei ole ikinä ollut ongelmia! Pond on niitä hevosia, jotka ajautuvat oikeaan kurssiin mielellään ja pysyvät siinä mutkittelematta ja vääntyilemättä. Ennemminkin tiukat käännökset ovat ongelmakohtamme. Pond on yhtä raskas, pitkä ja suuri hevonen kuin minä ratsastaja, ja vaikka meillä molemmilla on pitkät jalat, joilla on helppo juosta lujaa, ei meistä tule ikinä yhtä ketteriä kuin ponitytöistä ja tyttöjen poneista. Tällä radalla oli tilaa tehdä laajoja kurveja. Itse asiassa tiet oli rakennettukin niin, että meidän piti kiertää muut esteet aina ulkopuolelta ennen seuraavaa hyppyä. Jos joskus, kerrankin, sattuisi kisoihin tällainen rata, siitä olisi meille ihan uskomaton etu. Pond on kuin tehty tähän, eikä niihin pieniin ja ketteriin käännöksiin, joita yleensä halutaan.

Laukanvaihdot menivät muuten jälleen kerran surkeasti. Se on ehdottomasti minun syyni. Olen nähnyt miten Riitta ratsastaa itse Pondilla. Hänelläkin on vaikeuksia, vaikka hän on minua merkittävästi taitavampi, mutta kyllä hän sentään ihan tavalliset laukanvaihdot saa osumaan kohdilleen. Minä en, vaikka tiedän sen olevan yksi kompastuskivistäni ja kiinnitän siihen paljon huomiota myös kotona harjoitellessamme. Mutta kyllä minä vielä saan niistäkin kiinni! Olemmehan me jo näin paljon kehittyneet kaikessa muussakin! Varmaan pitää mennä vielä tosi moneen niihin Riitan pakottamista kouluvalmennuksista, niin alkaa sujua myös esteillä.

(402 sanaa)

Inari - Oxeye Daisy ryhmä 1

Mulla oli super hyvä fiilis. Dana oli timinut sunnuntaina saaristossa Henryn valmennuksessa pätkittäin aika hyvin, ja tänään vuorossa oli taas Isabellan valkka Auburnissa. Isabella oli osoittautunut todella hyväksi valmentajaksi viimekertaisen perusteella. Enkä valehdellut kun sanoin olevani todella innoissani valmennuksesta vieraassa paikassa. Auburnin siisti meininki sai mut kuitenkin tuntemaan oloni vähän kalaksi kuivalla maalla. Dana ei ollut mikään super tasokas kuumuva lämminverinen, mutta aika näppärä kisaponi kuitenkin. Mitään parempaa en voinut toivoa kun mahdollisuutta kilpailla ja valmentua Danan kanssa melkein koko kevään ajan. Jo pelkkä kotitallilla harjailu olisi riittänyt mulle. Onneksi Auburnin väki oli tosi ystävällistä, enkä nähnyt kenenkään katsovan meitä vinoon. Ilmapiirikin oli reilu, eikä siitä huokunut orastava jännitys toisista osakilpailuista, jotka lähestyivät jo vauhdilla.

Vasta maneesissa tajusin päässeeni oikeaan tehovalmennukseen. Valmennusryhmä koostui neljästä ratsukosta, joista kolme kisasi easy tasoa ja yksi mediumia. Isabella ja joku vaaleahiuksinen nuori mies olivat koonneet maneesiin kolme estettä joista yksi oli okseri. Meitä oli kehotettu saapumaan valmennukseen reilusti ajoissa, jotta verryttelylle jäisi enemmän aikaa. Aloitimmekin verryttelyt melko omatoimisesti heti kun pääsimme satulaan.

Dana ei ollut tänään todellakaan kaikkein reippaimmalla päällä. Heti jos jäin yhtään matkustelemaan enkä keskittynyt kunnolla alkoi vauhti hidastua uhkaavasti. Ravi oli tuskaista, ja hiki alkoi virrata selkääni pitkin, kun jokaisessa käännöksessä askellaji vaihtui käynniksi. Koitin herätellä Danaa parhaani mukaan, mutta epäonnistuin aika lailla. Odotukseni valmennuksesta eivät enää olleet kovin suuret. Laukka sujui vähän paremmin, mutta siinäkin oli vaarana koko ajan, että vauhti hidastuisi raviin.

Tulimme muutaman kerran jokaisen esteen verryttelyksi. ”Jos se poni ei liiku reippaammin, lopeta se pohkeella nakuttelu. Jatkuva naputus ei auta mitään” , Isabella ohjeisti, ”Puolipidäte, uusi napakka pohje. Älä jää puristamaan” Yritin parhaaani mukaan totella neuvoja, ja vähitellen alkoi Danasta löytymään vähän kaasuakin. Mitään erittäin hienoja ja ilmavia hyppyjä emme saaneet aikaiseksi, mutta enää emme madelleet aivan kuin maan matoset. ”Just noin. Muista selkeät nopeat avut. Nyt oli ihan hyvä”, Isabella sanoi viimeisen verryttelyesteen jälkeen.

Valmennuksen teemana oli pitkät huolelliset tiet. Tällä kertaa ei siis ollut ohjelmassa tiukkoja kääntämisiä. Ihan kivaa vaihtelua ja osittain pitkät tiet oli mulle ja Danalle helpompia. Tässä vain oli vaarana no, se vauhdin hidastuminen. Me hypättiin kolmantena. Ehdin siis katsomaan muutaman radan ennen omaa suoritustani. Ensimmäinen este sjui ihan hyvin mallikkaalla lähestymisellä. Eikä toinenkaan paha ollut. Tie oli ehkä vähän kiemura, mutta hyppy hyvä. Kolmatta estettä eli okseria lähestyttäessä vauhti hiipui täysin. Lähestyminen oli niin matomainen, ettei tuloksena ollut edes mikään kunnon kielto. Vauhti vain yksinkertaisesti loppui kesken.

Isabella käski meidän tulla saman tien uuudestaan. Toiseen rataan löytyi jo enemmän poweria. Lähestymiset tosin kärsivät vähän, keskittyessäni pitämään vauhtia yllä. Okserille tuli taas vähän hidas lähestyminen, mutta pääsimme silti yli kohtalaisen hyvässä rytmissä. Muihin ratoihin mahtui niin hitaita, kuin reippaampia pätkiäkin. Ilman enempiä kieltoja selvisimme kuitenkin valmennuksesta.

”No sehän muuttui nopeaan!”, Isabella naurahti kun saimme viimeisen ratamme päätökseen. Dana oli kaahottanut kuin viimeistä päivää. Meno ei kyllä ollut kovin paljoa nätimpää alkutunnin matohyppyihimme verrattuna, mutta esteradoillahan oli tärkeää olla nopea ja selvitä virhepisteittä. Sekä tietenkin pysyä selässä. Tai no oikeasti ponin hallinta oli tärkein asia. Se vaan kuullosti niin tylsältä.