Treeniä treenin perään

4.2.2019 Auburnin kuntosalilla @Sarah R. kanssa, suljettu

Auburnin kuntosali oli mulle suhteellisen vieras paikka. Mä olin oikeastaan jopa unohtanut sen olemassaolon, kunnes Sipsiä viime viikolla tammatallissa varustaessani mun katse oli osunut kuntosalin oveen. Miksi mä en voisi hyödyntää sitä ja ottaa tallireissuista irti vielä vähän enemmän?

Puomitreeni Zelian kanssa oli lämmitellyt lihaksia hyvin, joten vaihdettuani tallivaatteet salikamoihin mä kierrätin katsettani tilassa ja tulin siihen tulokseen, että viikonlopun salitauon jälkeen lihaskuntotreenit lattiatasossa eivät olisi pahitteeksi. Olin lipsunut treeniohjelmastani viimeiset pari viikkoa ja se turhautti, koska mun täytyisi olla täydessä treenauskunnossa nyt, kun mun täytyisi valmistella Zelian lisäksi Sipsiä ensimmäisiin osakilpailuihin.

En voinut olla miettimättä, miten reagoisin, jos joku tuttu tallilainen pölähtäisi paikalle kesken vatsalihassarjojen. Keskustan salilla törmäsi harvemmin liian tuttuihin kasvoihin, mutta tallin sisällä treenaaminen tuntui kuntosalilolosuhteista huolimatta erikoiselta. Toistaiseksi tila oli tyhjä, mutta mun tuurillani en olisi kauaa yksin. Pieni irvistys kävi kasvoillani, kun aivan liian pian sen ajatuksen jälkeen salin ovi raoittui ja pahaksi onneksi mä tunnistin ne kasvot. Vaikka mulla ei ollut mitään Sarahia vastaan, mä olisin valehdellut väittäessäni, etten olisi vältellyt naista Jonathanista eroamisen jälkeen ja hiljaisuuden pitkittyessä kohtaamisista oli tullut yhä oudompia.

"Moi", mumahdin keskeyttämättä liikesarjaa, jonka aioin saattaa päätökseen Sarahin läsnäolosta huolimatta.

Tänään mulla ei ollut tallilla ketään ratsastettavaa, mutta olin silti saanut kulutettua pari tuntia Effin ja varsan kanssa. Olin harjannut varsaa jo useamman kerran ja laittanut sille riimun päähän joka kerta, kun harjasin sen. Vielä en ollut pitänyt sitä kiinni, mutta senkin aika tulisi aika pian. Mitä aiemmin varsa oppisi seisomaan paikoillaan hoidettaessa, sitä parempi.

Vaihdoin vessassa tallivaatteet treenivaatteisiin, sama se oli käydä salilla samalla, kun tallilla kerran oli. Sidoin lyhyet hiukseni ponnarille ja suoristin sini-mustia urheilutrikoitani ennen salin puolelle siirtymistä. Olin laittanut kuulokkeet korviini ja hätkähdin, kun näin Matildan salin lattialla. Riisuin toisen kuulokkeista juuri, kun nainen tervehti.

"Moikka!" sanoin reippaasti, vaikka välimme olivatkin olleet harmillisen viileät viime aikoina.
Teki mieli kysyä Matildan kuulumisia, mutta sen sijaan nousin lämmittelemään juoksumatolle ja säädin vauhdin reippaalle kävelytahdille.

Sarah tervehti mua, mutta siihen se jäikin. Nainen käveli juoksumatolle ja hyppäsi lämmittelemään samalla, kun mä tein sarjan loppuun ja tasasin hetken hengitystäni matolla. Tuntui hyvältä saada lihakset töihin ja tallensin tunteen takaraivooni siltä varalta, että treenien jättäminen väliin tulisi mieleen viikon kuluessa.

Mä punnersin, kyykkäsin ja tulin siihen tulokseen, että pieni juoksu tekisi hyvää. Lenkkeilykin oli jäänyt vähemmälle kovien pakkasten vuoksi, mutta mä tiesin, että jaksaisin siitä huolimatta juosta matolla samalla tavalla kuin ennenkin.

Hörppäsin vettä ja nousin matolle säätäen sen muutaman minuutin kävelyn jälkeen hölkkävauhdille. Lenkkareiden tamppaus mattoa vasten kuulosti rauhoittavalta ja mä onnistuin jopa unohtamaan samassa tilassa treenaavan Sarahin läsnäolon.

Kokemuksesta tiesin, että Matildan kanssa kärsivällisyys oli hyve. Vaikka kuinka halusin keskustella naisen kanssa, pysyin hiljaa ja odotin, että tämä ehkä prosessoisi itse avautumisen aluille ainakin.

Siinä vaiheessa, kun Matilda nousi viereiselle juoksumatolle, päätin ryhdistäytyä ja kokeilla jäätä kepillä.

"Miten sun ja Zelian treenit on menneet viime aikoina?" kysyin hölkkäävältä naiselta ja mietin olisiko pitänyt nopeuttaa maton liikettä sopimaan tämän askeleihin vaiko ei.

Matolla mulla oli aikaa miettiä. Ajatukset valuivat väkisinkin Jesseen ja meidän virallistamatonta, suhteentapaista sekamelskaa kohti, koska sen ympärillä vellova varjo oli mielessä ensimmäisenä aamulla ja viimeisinä minuutteina ennen nukahtamista illalla. Se varjo kasvoi Heidin sisällä ja vaikka mä kuinka yritin unohtaa sen, asian tiedostaminen teki olon vaikeaksi ja ahdisti. Enkä mä olisi halunnut, että Jessen ajatteleminen aiheutti myös sellaisia tuntemuksia.

Sarah kysyi Zeliasta. Vilkaisin vieressäni juoksevaa naista ja kohautin harteitani.
"Siinähän ne", totesin sen enempää sanojani miettimättä. "Laurin ratsutus teki sille tosi hyvää."

Mitähän ihmiset ajattelivat siitä, että turvauduin Merikantoon Zelian kouluttamisessa? Loppujen lopuksi sillä ei ollut väliä, koska olin itse tyytyväinen Laurin tyyliin ratsuttaa nuoria hevosia ja hevosia ylipäänsä. Itsehän mä päätin, mihin rahani sijoitin, ja tässä tapauksessa vastine niille painoi vaakakupissa enemmän.

Matilda mainitsi Laurin ja vaivatta ajatukseni lähtivät pienelle laukalle, muistelin kuinka olin löytänyt kaksikon kahvittelemassa loungessa. Olikohan kaksikon välillä jotain muutakin, kuin pelkkä ratsutusdiili?

Se ajatus sai muhia sisälläni vielä hetken, pitäisi ensin lämmitellä Matildaa nyt, kun puhe oli saatu soljumaan.

"Zelia näytti ainakin tosi hyvältä Laurin alla. Musta sä olet saanut sitä eteenpäin tosi kivasti", sanoin ja pysäytin juoksumaton. Lämmittelyt oli nyt tehty ja seuraavaksi siirryin leuanvetotangolle. Siitä oli tullut uusi viholliseni.

Sarahin kehut saivat mut hymähtämään itsekseni: puhuikohan se vain lämpimikseen?
"Lauri tekee ihmeitä", vastasin huuliani mutristaen jatkaen juoksemista Sarahin poistumisesta huolimatta. Seurasin naisen matkaa leuanvetotangolle, jollaisista olin itse pysynyt kaukana. Sille ei oikeastaan ollut muuta syytä kuin se, ettei mulla ollut mitään hajua, saisinko vedettyä edes yhtä leukaa.

Mun ajatukset risteilivät nyt Jessen ja Zelian välillä. Yritin ohjata niitä tarkoituksellisesti enemmän Zeliaan, jonka kanssa mun täytyisi keskittyä vuoden ensimmäiseen starttiin valmistautuessa. Olin ilmoittautunut testimielessä myös koulukisojen helpoimpaan luokkaan nähdäkseni, hahmotinko tammani koulutustasoa lainkaan.

Mun olisi kai ollut parempi jättää Matilda treenaamaan rauhassa, mutta sillä taktiikalla me tuskin oltaisiin puhuttu ennen ensi joulua, jos silloinkaan.

"Mitäs uutta miesrintamalla?" pommitin ja odotin Matildan reagoivan kysymykseeni tavalla tai toisella. Ensimmäiset viisi leukaa menivät jo melko kivuttomasti, mutta sen jälkeen alkoi jo poltella.

"Sä näytät jotenkin..tyynemmältä, kuin Jonnyn kanssa. Tai siis, sillä tavalla tyytyväisemmältä", jatkoin epäilyksieni kanssa ja virnistin naiselle hyväntahtoisesti.

"Mitäs uutta miesrintamalla?"

Sarah kysyi sen muina naisina ja sai mun kulmani kohoamaan hiukan: mistä helvetistä se kysymys oli tullut? Laskin katseeni juoksumaton nappeihin ja tuijotin kellotaulua miettien, kuinka voisin vastata naisen kysymykseen. Mun ei suoraan sanottuna tehnyt mieli kertoa Jessestä ja vaikuttaa täydeltä kusipäältä jatkettuani eteenpäin "niin nopeasti" Jonathanin jälkeen. Toisekseen mulla ei ollut mitään käsitystä, kuinka tilanne jatkuisi Jessen kanssa.

"Vaikea sanoa", tyydyin toteamaan, miettien Sarahin lisäystä. Tyynemmältä? Tyytyväisemmältä? Musta ei tuntunut oikealta pohtia, olisiko mahdollista, että mun olemukseni olisi ollut jotenkin erilainen Jonathanista eroamisen jälkeen. Mies oli taakse jäänyttä elämää, mutta ei se tarkoittanut automaattisesti sitä, että olisin katunut kaikkea välillämme ollutta ja tapahtunutta.

"Ai", vastaus karkasi huuliltani ja se oli osittain yllättynyttä reagointia Matildan vastaukseen ja osittain puhdasta kipua, kun kiipesin viimeisen mahdollisen leuanvedon väkisin ylös. Laskeuduin tangolta maahan ja venyttelin käsivarsiani, joita poltteli kovin.
Istuin punnerruspenkille ja ryhdyin treenaamaan selkälihaksiani.

"Tai siis, luulin, että sulla oli.. no tiedäthän, on jotain sutinaa. Siltä se ainakin vaikutti mun silmiini viime viikonloppuna."

Kyllä sen ja Laurin välillä jotain kipinöitä oli lentänyt, siitä olin varma.

Sarah tuntui olevan liekeissä sekä treenin että mun kuulusteluni suhteen. Ilmeisesti naista ei häirinnyt mun ja Jonathanin ero, koska se tivasi tuoretta tietoa nykyisitä kuvioistani.

Mun kulmat kohosivat sanan sutina kohdalla: tiesikö Sarah Jessestä? Miten? Kysymykset risteilivät mielessäni, kun mietin kohtaamisiani Jessen kanssa valmennusviikonloppuna. Silloin, kun Heidi ei ollut vielä pudottanut pommiaan, välimme olivat olleet lämpimät, mutta talliolosuhteissa hillityt - paitsi loungessa, mutta ei Sarah ollut siellä ollut. Tai kukaan muukaan. Ilmeisesti nainen oli kuitenkin kuvitellut nähneensä jotain merkittävää.

"Ai?" ynähdin muka tietämättömänä, mistä nainen puhui. "Tunnetaan me, no, entuudestaan."
Se ei ollut valhe, koska olinhan mä tuntenut Jessen ennen valmennuksia. Sen enempää en halunnut valoittaa mun ja miehen välejä, koska niiden senhetkinen hataruus sai mut suojelemaan salaisuutta entistä enemmän.

Matilda ei suuttunut, ei sulkeutunut ainakaan kokonaan, vastasi vain vähän epämääräisesti mieskuvioistaan. Senkö vuoksi Merikanto oli suostunut tulemaan Auburniin saakka? Mies oli kertonut asuvansa mittavan välimatkan päässä, eikä vierailu Kallan kokoiselle paikkakunnalle voinut olla pelkästä rahasta kiinni.

"No, kiva, jos siitä tulee jotain", sanoin ja hymyilin. Matilda kaikessa sulkeutuneisuudessaan mielestäni silti ansaitsi olla aidosti onnellinen.
"Keillä kaikilla osallistut seuraaviin osakilpailuihin? Muistaisin, että siellä oli Zelian lisäksi muitakin hevosia sulla?"

Yritin vastata Sarahin hymyyn, mutta juostessa se jäi yrittämisen tasolle. Hiljensin maton vauhtia tajutessani, ettei mun kannattanut repiä liikaa tauon jälkeen.
"Niin", ynähdin vielä, toivoen, että Sarah oli oikeassa siinä, että musta ja Jessestä todellakin voisi vielä tulla jotain.

Sarahin kääntäessä puheen osakilpailuihin mun oli taas helpompi hengittää. Se saattoi myös johtua hidastuneesta vauhdista, jonka hidastin entisestään jääden kävelemään matolle sykettä tasaillen.
"Zelialla, joo, Sipsillä myös", aloitin irvistäen Sipsin nimen kohdalla. "Älä kysy, Amanda tarvitsi sille kuskin esteille. Sit mun entisen ylläpitohevosen omistaja pyysi menemään sillä metrikahdenkympin."

Neljässä startissa olisi tekemistä, mutta onneksi mä pidin kisaamisesta. Tammojen osuus tosin oli 50-50, sillä Zeliasta ei tiennyt yhtään etukäteen enkä mä osannut vielä edes arvailla, millainen Sipsi olisi esteradalla.
"Käyn kokeilemassa Zelialla myös kooännän", hymähdin koulustartin muistuessa mieleeni. Ruunikko saattaisi poistua radalta kouluaitojen yli, mutta olisinpahan käynyt ainakin kokeilemassa.

Sipsi. Mä olin käynyt vilkuilemassa Amanda ratsastusta uudella tammallaan, se tuntui olevan aika tammamainen tapaus. Jopa enemmän, kuin Effi oli, tai ainakin eri tavalla.

"Sulla on sitten kädet täynnä, toivottavasti ne kulkee hyvin", vastasin ja pidin pienen hengähdystauon, jonka aikana nostin edestäni lattialta ison levypainon yläselälleni.
"Meistähän tulee sitten oikein kilpakumppanit", sanoin virnistäen.
"Effi on silloin vielä mammalomailemassa, mutta meen Riepulla KN ja Helpon A:n. Siitä tulee ainakin mielenkiintoista. Vähän harmittaa kyllä, etten sitten yksiä kisoja enempää päässyt Lefalla, vaikka toisaalta kiva, että se löysi hyvän vuokraajan itselleen."

"Mmm", mumahdin Sarahin sanoille ja astuin pois matolta. "En tiedä vielä yhtään, millainen Sipsi on hypätessä. Laadukas kuulemma ainakin."
Sarah oli starttaamassa myös koululuokissa, mikä ei ollut mikään ihme Auburnin kaltaisella tallilla. Oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että tallilaiset osallistuivat oman tallin kisoihin ja taistelivat CUP-pisteistä.

"Niin", hymähdin Sarahin kommenttiin Lefasta. "Se oli pätevä lainaratsu myös esteille."
Ruunan hoitaja, joka oli auttanut mua kisojen aikaan, oli ilmeisesti ylentynyt vuokraajaksi, koska olin nähnyt blondin myös Laurin valmennuksissa.

"Mietin ensin, että Lauri oli startannut Zelialla metrin, mutta tuon koulustartin takia en halua kuormittaa sitä liikaa", kerroin, koska nyt kun olin päässyt vauhtiin, tuntui vapauttavalta puhua suunnitelmista jollekin, joka ei vielä tiennyt niistä. Laskeuduin lattiatasoon venyttelemään, koska sekin oli jäänyt harmittavan vähälle.

Mun oli hetki oikeasti pakko keskittyä käyttämään lihasryhmiäni oikein. Paino selällä antoi kunnon vastuksen selkälihastreeniin, enkä halunnut satuttaa itseäni keskittymällä puhumiseen treenauksen sijaan.

"Ehkä ihan hyvä päätös, turha rasittaa sitä liikaa. Ehtii sitten myöhemminkin. Onko Lauri tulossa muilla hevosilla cuppiin?" kysyin ja peittelin virnettäni levätessäni ennen viimeistä sarjaa.
Siinä ainakin kaksikko ehtisi viettää aikaa keskenään.

Jättäydyin venytykseen, joka poltteli takareidessä ja mietin, oliko Lauri puhunut tulevansa kilpailemaan Kallaan. Toisaalta talvikaudella Suomen kenttäkilpailut olivat kortilla, eikä matka ollut niin mahdoton ainutlaatuisen kenttästarttimahdollisuuden vuoksi ainakaan, etten olisi ihmetellyt nähdessäni Merikannon lähtölistoilla.

"En itse asiassa tiedä, ei olla puhuttu siitä", totesin. Mua kiinnosti kyllä nähdä Laurin ori omin silmin, koska ainakin kuvissa se näytti hienolta. Mies oli kertonut antaneensa orilleen pidemmän loman vuodenvaihteeksi ja todennut viikonloppuna alkavansa vasta palautella sitä treeneihin. Lauri oli jopa heittänyt, että jos tilanne sattuisi joskus sopivaksi, voisin kokeilla Vargasia itse.

Joidenkin valmentajien kanssa vain klikkasi ja mä tiesin kokemuksesta, että omistautuneista valmentajista kannatti pitää kiinni.

Olin koko ajan vakuuttuneempi, että Matilda ja Lauri olivat synkanneet muullakin tavalla, kuin vain valmennussuhteellaan.
Ehkä oli parempi antaa suhdekyselyiden toistaiseksi olla, Matilda kyllä lipsauttaisi asian esille, jos tahtoi.

"Toivottavasti tulee, olisi kiva nähdä sen ratsastamista enemmäkin. Mulla on kyllä sellainen olo, että imen tällä hetkellä kaikkea mahdollista ratsastusoppia kuin sieni. Tekisi mieli päästä ratsastamaan enemmänkin, mutta onneksi Riepu on nyt käytössä. En mä ole aikaisemmin kuvitellutkaan, että haluaisin oman hevosen, mutta nyt muhun on kyllä iskenyt sellainen treenikärpänen, että oma hevonen voisi olla ihan kiva."

Tajusin, etten ollut ajatellut edes päässäni asiaa ihan loppuun asti ennen, kuin nyt vasta. Ajatus oli muhinut jossakin takaraivossa ja nyt olin sanonut sen jo ääneen. Noh, aina sai haaveilla.

Sarah alkoi puhua treeni-innostaan ja mä nyökkäilin menemään venyttelyjeni ohessa.
"Omassa on puolensa", irvistin miettien Zeliaa, jolla todellakin oli puolensa hyvässä ja pahassa. "Mä en edes harkinnut omaa hevosta ennen kuin Haukka oli mulla ylläpidossa puoli vuotta."

Se oli totuus, koska ori oli tullut mulle nopealla varoitusajalla ja ilman, että olin hakenut itselleni mitään muuta kuin hevosta, jota voisin rapsutella ja käydä satunnaisesti selässä. Haukasta oli kuitenkin tullut niin vakituinen osa arkeani, että hevoseton elämä oli ylläpidon lopun alkaessa häämöttää tuntunut entistä ahdistavammalta ajatukselta. Siitä ja perintörahoista se sitten olikin lähtenyt.