Pavor

Sarah istui edelleen eteisen lattialla liikkumattomana. Hän oli muutama tunti sitten katsonut vierestä, kun hänen rakas abuelansa oli viety sairaalaan.

Nainen ei ollut itkenyt kyyneltäkään ambulanssin lähdettyä. Pienet verijäljet kämmenessä olivat täydellinen jäljennös naisen kynsistä, jotka hän oli upottanut saadakseen takaisin osan hallinnasta.
Latino ei ymmärtänyt miten niin oli päässyt käymään, kuinka hän ei ollut huomannut abuelan sydänvaivoja ajoissa.
Selviäisikö abuela kohtauksesta?
Tulisiko abuelasta enää oma itsensä, jos selviäisi?

Niin paljon kysymyksiä vilisi Sarahin päässä, että tämä ei saanut napsautettua kehoaan enää takaisin toimintaan. Hän oli kuin unihalvauksessa, josta poispääsyä ei tuntunut löytyvän mistään.

Mies oli sopinut näkevänsä Sarahia ja tämän isoäitiä Elisaa kahvin merkeissä myöhemmin keskiviikkona. Thomas oli päässyt naisen kotipihalle ja nousi autosta hyvillä mielin. Viimeisin tapaaminen oli ollut tämän veljen Jonathanin tunnemyrskyn seassa.

Koputtaessaan Sarahin kerroksen etuoveen, Thomas muisti Elisalta saadut oudot, koomset mutta tarpeelliset lahjat. Hetken odoteltuaan mies pysähtyi kuuntelemaan, josko oven takaa kuuluisi ääniä. Ei mitään.

Thomas kiersi ensimmäisen kerroksen oven taa koputti siihen. Ehkä nuori brunette oli siirtynyt viettämään Elisan kanssa aikaa vanhemman naisen omaan kerrokseen. Nuori mies koputti uudestaan ja jäi odottamaan. Ei mennyt pitkään, kun Sarah avasi oven.

Kuitenkin naisen kasvot eivät olleet nauravaiset, kuten yleensä kaksikon kohdatessa. Väsyneen ja järkyttyneen näköinen nainen oli vain varjo Sarahista.
"You okay? What happened?" Thomas astui eteiseen ja veti oven perässään kiinni. Sarah näytti pieneltä ja hennolta. "Where's Elisa?"

Koputus ovessa sai Sarahin vihdoin liikkeelle. Nainen nousi hitaasti ylös ottaen seinästä tukea ja käveli ovelle. Hän ei tiennyt kuka oven takana oli, mutta tavastaan poiketen ei myöskään vilkaissut ovisilmästä.
Thomas hymyili, hurmaavasti ja iloisena, eikä Sarah tuntenut mitään. Miehen kasvot muuttuivat pian ja huoli valtasi kauniin hymyn paikan.

Eteiseen laskeutui pimeys, kun Thomas sulki ulko-oven, Sarah ei välittänyt valon puutteesta. Se oli liian arkipäiväistä murehtia lampusta.

"Sala de emergencias", Sarah vastasi väsyneenä, ihmetellen vain sitä, että sai vielä äänensä kuuluviin. Sitä nainen ei tajunnut, että oli vastannut Thomakselle espanjaksi, eikä englanniksi.

"Sala de emergencias"

Ainoa sana, minkä Thomas oli ymmärtänyt kuulosti vahvasti englannilta. Emergency. Mies oli kuutamolla. Mitä oli tapahtunut? Liittyikö onnettomuus Elisaan? Sitäkö toinen yritti kertoa?
"Let's go sit down, okay? I'm sure it's not as bad as it seems", mies yritti kuulostaa vakuuttavalta, mutta pelkäsi epäonnistuneensa.

Kun Thomas ohjasi naisen sohvalle, Sarahin ilme oli vakava, huolestunut mutta silti tyhjä. Oliko toinen shokissa? Sitä Thomas ei olisi ihmetellyt.
"Can you, please, tell me what happened? You're scaring the living Jesus out of me..."

Sarah huomasi olevansa olohuoneessa, mutta ei muistanut miten oli sinne päätynyt. Thomaksen kysymys havahdutti naisen jälleen hetkeksi, tämä kuvitteli mielessään tilanteen uudelleen.

"Tulin kotiin, en löytänyt abuelaa mistään.." nainen aloitti ja hiljeni sitten. Hän muisti miten oli löytänyt isoäitinsä lattialta. Kipu, joka oli vavahduttanut hänen rakkaimpansa heikkoa ruumista. Kiinni puristetut silmät, käsi sydämen päällä. Kuinka isoäidin hengitys oli ollut niin heikkoa, että jokaisen hengenvedon Sarah oli kuvitellut abuelan viimeiseksi.

"Mun pitää lähteä sinne", nainen tokaisi päättäväisesti, mutta keho ei suostunut liikkumaan. Hän oli niin uupunut.
Sarah tuijotti kenkiään, niissä oli vähän mutaa, miksi hän oli pukenut valkoiset kengät syksyllä?

Nainen oli silmin nähden järkyttynyt. Thomas yritti saada pienistä palasista rakennettua edes jonkin näköistä kuvaa, jonka avulla ymmärtäisi mitä oli tapahtunut.
"Whoawhoawhoa, go where?" Mies varoen asetti kätensä naisen ristiselälle. "Sarah, look at me." Mies hellästi, mutta päättäväisesti laittoi toisen kätensä naisen poskelle ja käänsi naisen päätä itseään kohden.

"Breath, slowly. Tell me, what happened when you got home. Where was Elisa. In what condition was she. And what happened after you found her. Take your time."

Thomas. Mies käänsi Sarahin kasvot itseensä kohden ja jotenkin latino alkoi sulaa. Nainen katsoi tuttuihin vaaleisiin silmiin, jotka olivat nyt niin murheellisen näköiset. Hän hengitti syvään sisään, ulos, sisään ulos.
Sarah tunsi kyyneleiden kohoavan silmiinsä ja puristi taas kätensä nyrkkiin niin, että kipu lamautti kehon.

"Abuela oli saanut sydänkohtauksen ja on nyt sairaalassa", Sarah sai lopulta kerrottua ja tuijotti seinää Thomaksen takana.

Vasta kohdistettuaan katseensa takaisin Thomakseen nainen antoi itsensä hyväksyä sen tunnevyöryn, jonka oli tunkenut syrjään.
"Mua pelottaa."

Sydänkohtaus. Oli se sitten lievä tai vakava, se oli aina huono juttu.
"I'm so sorry...", Thomas sanoi ja veti naisen kiinni rintaansa. "You wanna go see her? If they let you, at the hospital." Nainen nyökkäsi ja Thomas tunsi liikkeen rintaansa vasten.

Thomas auttoi Sarahin ylös sohvalta ja katsoi Sarahia rohkaisevasti.
"It'll be okay, I'm sure of it." Mies antoi hellän pusun bruneten otsalle ja otti tätä kädestä kiinni ja kysyi tarkennusta mihin sairaalaan Elisa oli viety.

***

Saapuessaan Sarajan aluesairaalan pihaan, Thomas vilkaisi vielä vieressään naista, joka ei ollut sanonut sanaakaan ajomatkan aikana.
"If you don't want me there, I'll just wait here."

Maisemat olivat kiitäneet ohitse sumussa, kun Thomas oli ajanut heidät sairaalalle. Sarah muisti hetkiä, kun oli katsonut ilotulitusta abuelan kanssa uutena vuotena, kietoutunut saman viltin alle katsomaan elokuvaa, itkenyt olkaa vasten, kun oli satuttanut itsensä treeneissä.

Sairaala näytti kylmältä, tunteettomalta. Thomas puhui taas ja Sarah tunsi sykkeensä nousevan ajatuksesta, että joutuisi yksin kolkkoon sairaalaan.
"I need you there", nainen vastasi ja puri alahuultaan, jottei alkaisi itkemään.

Sarah nousi autosta ylös ja kietoi parkatakkia paremmin päälleen. Hän mahtoi olla näky suuressa sinisessä takissaan, valkoisessa kynähameessaan ja korkokengissään, joissa oli mutaa.
Latino tarttui Thomaksen käteen ja pariskunta käveli hiljaisuudessa sairaalaan sisälle.

Tiskin takana kaksikon otti vastaan valkoisiin pukeutunut sairaanhoitaja. Puolikuun muotoisten lasiensa takaa nainen katsoi arvostellen nuorta paria.
"Iltaa, vierailuaikamme ovat valitettavasti menneet jo." Thomas kuuli, ettei nainen ollut yhtään pahoillaan, vaikka olikin niin sanonut.

"Elisa Reyes tuotiin tänne sydänkohtauksen takia." Thomas ei jaksanut alkaa tappelemaan hoitajan kanssa, joten tämä esitti asiansa suoraan.
"Onko toinen teistä omainen?" Monotoninen ääni kaikui tyhjässä odotusaulassa. Thomas käänsi katseensa Sarahiin, joka tuntui tärisevän tämän käsipuolessa.

Yhä enemmän Sarah oli kiitollinen Thomaksesta. Mitä hän olisi tehnyt ilman toista?

"Sarah Reyes, Elisan pojantytär", latino vastasi rauhallisella äänellä, vaikka kätensä tärisivätkin. Sen jälkeen, kun vastaanotossa oleva nainen rupesi hakemaan tietokoneelta tietoa, Sarahiin iski epävarmuus. Mitä jos naisen ilme muuttuisi ärsyyntyneestä pahoittelevaksi?
Mitä jos naisen seuraavat sanat alkaisivat "olen todella pahoillani"?

"Hän näyttää olevan teho-osastolla, voin viedä sinut käymään, mutta Elisa tarvitsee nyt paljon lepoa. Vierailu ei tule olemaan pitkä. Ja vain lähiomainen saa tulla mukaan", nainen vastasi ja loi merkittävän katseen Thomakseen.

"Thomas on mieheni. Hän tulee mukaan", Sarah totesi hoitajalle, kuin olisi kertonut taivaan olevan sininen. Hätävale antoi kummasti voimaa naiselle ja tämän käsien tärinä lakkasi hetkeksi, kun Sarah tuijotti hoitajaa vakaasti.
"Hyvä on."

Sarahin mies.

Thomas piti itseään naisen "miehenä", mutta yhteys ja se, mutta miten nainen asian toi ilmi... Thomas ei voinut olla miettimättä, oliko se tarkoittanut enemmän kuin poikaystävä?

Sairaanhoitaja lähti viemään meitä kohti tehoa Sarahin kiitettyä naista. Thomas tunsi olonsa ulkopuoliseksi, muttei aikonut karata mihinkään. Brunette tiesi Sarahin tarvitsevan tätä vierelleen.

Hoitaja pysähtyi huoneen 05 eteen, avasi sen ja astui syrjään.
"Anna teille hetken aikaa, mutta muista; ruova Reyes tarvitsee lepoa, joten..."
"We know", Thomas keskeytti hoitajan.

Sarah oli ollut ihan varma, että Thomas olisi antanut valheen ilmi jollain tapaa, mutta sen sijaan he olivat pian matkalla teho-osastolle.

Hoitajan lähtiessä Sarah alkoi taas epäröidä. Halusiko hän nähdä abuelaa niin heikkona? Thomaksen kevyt tuuppaus pisti naisen jalat liikkeelle ja verhon takaa heille paljastui peittoihin kääritty Elisa.
Letkuja oli hirvittävän paljon, tasainen piippaus ja sydänmonitoriin piirtyvä viiva toivat pienen turvan Sarahin mieleen. Silti hän ei kyennyt pyristelemään siitä ajatuksesta, että oli kuin pikkutyttö sillä hetkellä.
Kaikki tuntui kamalan pelottavalta.

Sarah ei irroittanut hetkeksikään Thomaksen kädestä. Hän ei kävellyt lähemmäs, seurasi vain etäältä heikon näköistä naista sairaalasängyssä. Hän ei halunnut herättää ja häiritä kovia kokenutta isoäitiään.
"She looks so tired. And old", Sarah kuiskasi tuntien olonsa jälleen voimattomaksi.

Elisa näytti ikäiseltään maatessaan sairaalan vuoteella. Ja hennolta. Vaikkei mies ollut nähnyt Sarahin isoäitiä niin montaa kertaa, oli hän huolissaan naisen voinnista.
"I know the doctors will do everything to keep her healthy." Thomas ei voinut olla kuulematta mielessään Gracen ääntä ja sanoja, kun syöpä oli löydetty aikaa sitten. "They have to", miehen ääni oli kuin kuiskaus.

Thomas astui naisen taa ja kiersi kätensä Sarahin ympäri. Hän halusi lohduttaa naista, saada tämän olon varmemmaksi tulevasta, muttei tiennyt miten. Hetken aikaa, kaikki tuntui liian sattumanvaraiselta. Voisiko mies mitenkään piristää toista?
"Just say if you need anything, after all, I'm your man." Pieni ujo hymy käväisi miehen huulilla.

Thomaksen äänestä kuulsi tuska läpi ja Sarah oli kiitollinen, että oli päässyt irti horrostilastaan, että saattoi kuulla sen. Miehen kädet tuntuivat vahvoilta ja Sarah nojautui toisen kehoa vasten hakien tukea ja turvaa.

Abuela pärjäisi kyllä, nainen ei ollut luovuttanut tähän mennessäkään, eikä tulisi luovuttamaan nytkään.

Thomaksen vitsailu ei myöskään mennyt Sarahilta ohi.
"I said husband, churri", nainen vastasi ja tönäisi brunettea kevyesti päällään.
"Let's go, I'll check up on her tommorrow. She needs to sleep", Sarah kuiskasi ja kääntyi ympäri antaakseen tiukan halauksen miehelleen.

Naisen maha kurni äänekkäästi.
"Sorry."

Aviomies oli sana, jota Thomas ei ollut tottunut kuulemaan kenenkään suusta. Käsitteenä se oli miehelle yhtä vieras kuin ydinfysiikka keskustelun aiheena. Hetkellinen kauhu siitä, mitä sana sisälsi, pyyhkäisi bruneten kehon läpi ja sai tämän jännittymään.

Hieman varoen tämä kiersi kätensä bruneten ympärille, Sarahin pitäessä miestä lähellään. Kurniva ääni latinan mahasta nostatti ujon hymyn Thomaksen huulille.
"Is nearest pizzeria ok?" mies hymähti toiselle, ja samaan aikaan hoitaja ilmestyi ovelle.
"Anteeksi, mutta mun on pakko vaatia teitä poistumaan." Thomas nyökkäsi hoitajalle ja kiitti tätä ohittaessaan vanhemman naisen oven suussa.
"Thank you."

Käsi kädessä kaksikko palasi takaisin autolle ja herrasmiehenä Thomas avasi apukuskin oven brunetelle.

Sarah aavisteli sanavalintansa aiheuttavan tuntemuksia Thomaksessa, mutta toivoi myös miehen tajuavan itse, että sen toteuttamiseen ei oltu menossa lähivuosina. Ei todellakaan.

Nainen istui etupenkille ja sulki silmänsä hetkeksi yrittäen karistaa mielikuvaa abuelasta verkkokalvoiltaan. Thomas käynnisti auton ja lähti ajamaan, Sarah pysyi jälleen vaiti ja mietti miksi näin oli tapahtunut.

"Kiitos", Sarah sanoi Thomakselle ja katsahti vieressään istuvaa miestä.

Yksinäinen sana hiljaisuudessa hätkähdytti Thomaksen. Mies tunsi meripihkan väriset silmät itsessään. Tämä katsahti naiseen vieressään, muttei uskaltanut pitää katsettaan kauaa poissa pimeältä tieltä.

"Ei mitään, vähintä mitä mä voin tehä." Suomen kieli kuulosti oudolta miehen omaan korvaan, varsinkin kun tämä itse oli sanonut sanat ääneen. Thomas hapuili Sarahin käden omaansa ja rutisti sitä rohkaisten toista. "She'll be okay. I promise."