Velmun päiväkirja

Kallan Mauvelous
"Velmu"
FWB-ori, omistaja Mikael Aarnisuo

Paluu Auburn Estateen 3.11.2018

Ostettuani Auburnista varsan niin alkuun mietin oliko se iso erhe. Minun tilassani olisi kannattanut ostaa valmiimpi hevonen, joka olisi koulutettu vähintään vaativiin luokkiin. Minä kuitenkin olin aina pitänyt nuorista ja tällainen koululupaus kun oli ollut tarjolla, niin pakko sellaiseen tilaisuuteen oli tarttua. Saipahan alusta asti tehtyä itselleen juuri sopivan hevosen. Sitä paitsi yritin samalla saada ostetuksi rinnalle myös vanhempaa hevosta, sillä jos halusi menestyä niin yhdellä hevosella ei loppujen lopuksi pitkälle pötkitty. Ratsastaja tarvitsi treeniä paljon ja yhtä hevosta ei kannattanut rasittaa liiaksi jos sen halusi kestävän.

Oli outoa kävellä pitkästä aikaa Auburnin tallin käytävillä. Ne tuntuivat niin tutuilta ja vierailta samanaikaisesti, etten ollut ihan varma olinko kaikkien mielestä tervetullut. Muutama vastaantulija katsoi minua ainakin mietteliäänä. Varsinkin sellaiset kasvot, jotka olivat nähneet minut jo Haitan aikoina. En kuollaksenikaan muistanut nimiä. Tieni kuitenkin loppui automaattisesti yhden karsinan eteen, jossa nykyinen hevoseni majaili.

Karsinasta vilkuili uteliaan oloinen varsa ja minäkin katselin sitä. Siitä oli vasta hetki kun pieni ori oltiin vieroitettu emästään ja huomasin kyllä siinä olevan hermostuneisuuden. Astuinkin pian karsinan sisälle puolivuotiaan seuraksi ja annoin sen haistella kämmenenpohjiani ennen kuin astuin lähemmäs. Silitin sen kaulaa samalla kun varsa tutkaili minua jo vähän innokkaammin. Mauvelous oli varsin suloinen ilmestys ja se sai hymyn minunkin huulilleni.

Annoin kämmeneni liukua mustalla karvalla käyden nuoren joka kohdalta lävitse. Se oli tapa, jonka tein aina omien hevosteni kohdalla. Siinä tunsi jos jossain lihaksessa oli esimerkiksi lämpöä tai jos joku jalka oli kerännyt nestettä. Oli hyvä tuntea hevosensa läpikotaisin. Pienestä pitäen tässä tilanteessa.

Jäin lopulta vain seuraamaan hevosen elekieltä. Se sai minut ehkä aavistuksen haikeaksi, sillä luulin aina, että edellinen hevoseni olisi ollut se, joka vie minut tähtiin. Sitä hevosesta olin todella tykännyt ja en pystynyt vielä sanomaan oliko tästä koskaan sen korvaajaa. Tämä tuntui niin erilaiselta jo nyt. Tosin pienenä kaikki olivat epävarmempia.

”Minä jo odotinkin milloin näkisin sinut Velmun kanssa”, tuttu ääni kuului takaani ja sai hetkeksi sydämeni pysähtymään. Ei pelkästä yllätyksestä, koska olin kuullut askelten tulevan. Ainoastaan tulija itse oli sellainen, jota en ollut odottanut. Sellainen, jota olin ehkä jopa pelännyt.

Käännyin ympäri henkäisten.

”Isabella”.

Täydellisesti kiiltävä, 12.01.2019

Sillä oli pitkät jalat. Sen olisi kuka vaan pystynyt myöntämään. Silti se oli vähän epätasapainoisen näköinen, joten musta se olisi ollut ennemmin Marvi kuin Velmu. Se ei ollut nätti. Söpö ehkä, mutta söpö hevonen oli vaan söpö hevonen. Ei muuta. Onneksi se oli vielä nuori ja kasvava yksilö, sillä muuten en olisi kestänyt sitä. Itseasiassa en vieläkään ollut tutustunut pieneen oriin kunnolla. Danni oli auttanut minua sen kanssa melkein alusta asti, kunnes hoitajan sopimusta ei ollut syntynyt. Nyt olin periaatteessa yksin tuon kanssa. En tykännyt siitä ajatuksesta. Hoitajat ja muut ihmiset olivat olemassa sitä varten, että ne olisivat kasvattaneet tuon minulle ja hoitaneet siihen kuntoon, että voisin vain liikuttaa sitä. Sitten kun se olisi niin iso, että sillä voisi ratsastaa. Nyrpistin nokkaani tälle ajatukselle. Hevoset oli kivoja joo, mutta tästä puuttui sellainen tietynlainen olemus. Ehkä en halunnut vain myöntää, että ikävöin edellistä hevostani Haittaa ja vertasin sitä laatuyksilöä jokaiseen muuhun...

Velmu katsoi minua karsinassaan vähän kyllästyneen näköisenä. Aluksi se oli ollut hyvin utelias minua kohtaan, mutta seisottuani ovella varmaan vartin niin se ei enää odottanut mitään.
”Musta tuntuu, että se ei syö sua”, naapurikarsinan edustalla seisova vastakkaisen sukupuolen edustaja totesikin minulle ja katsoin häntä tuimasti.
”Ja musta tuntuu, että asia ei kuulu sulle ollenkaan”, vastasin kylmästi Minkaksi muistamani hävitessä jo karsinan sisälle. Mitään ei enää kuulunut takaisin.

Siirsin katseeni takaisin hevoseeni tai oikeastaan hevosen puolikkaaseen. Kävelin sen viereen ja heti orin katse valpastui.
”Meidän kai sitten pitää alkaa tulemaan toimeen”, tuumasin pujottaen samalla päitset Velmun pieneen päähän. Ori ravisteli ja mä hymähdin.
”Halusit tai et”.

Olin jo taluttamassa Velmua ulos karsinasta kunnes katsoin varsaa uudemmankerran ja irvistin. Sillä näytti harja olevan vähän ylikasvanut ja kyljessä näkyi pienen pieni likatahra. Mun perfektionistin mieli koki sillä hetkellä kärsimystä ja irrotinkin narun riimusta. Hain käteeni sen sijaan sakset, kamman ja harjan. Siitä oli hetki aikaa kun olin viimeksi käsitellyt hevosta näin, mutta se tuntui uskomattoman hyvältä. Siistin sitä varmaan puolisen tuntia uuteen uskoon ennen kuin olin täysin tyytyväinen varsan ilmeeseen. Sitä siistimpää ja kiiltävämpää varsaa ei varmaan ollut missään.

Lähtiessäni taluttamaan oria ulko-ovia kohden mä olin pitkästä aikaa tyytyväinen hevosenomistaja ja mietinkin jo päässäni skenaarioita mitä voisin harjoitella varsan kanssa maastolenkillä. Velmu käyttäytyisi kohta taluttaessakin kuin täydellisyys.

Hevosten seura oli aina parasta terapiaa ja siinä ei koolla ollut väliä.

Se kun hermot meni 04.03.2019

Kuulin jo kaukaa kuinka hevoskoppi rymisi ja paukkui tasaisella tiellä. Se sai vaistomaisesti minut astumaan edemmäs ja kohottamaan kulmiani. Tiesin kenen hevonen oli tulossa ja tuollainen ääni ei täsmännyt lainkaan minun hevoseni kuljetukseen. Tuollainen kuulosti kuljetuspelkoisen eläimen kuljettamiselta ja minun nelijalkainen osasi käyttäytyä kyllä erinomaisesti matkustaessa. Tiesin sen, koska olin itse opettanut sen. 2-vuotias ori oli saapumassa viimeisimmältä näyttely-kierrokseltaan ja tiesin, että se oli viimein ansainnut Finest Foal -tittelin. Nyt pitäisi olla ylpeyden, ei kauhun hetket..

Pian koppia vetävä maasturi ajoi eteeni ja raivoisa mieskuski hyppäsi miltein vauhdista ulos. Partasuinen ukko käveli eteeni nyrkkiä puiden ja katseeni muuttui ihmetyksestä varsin tuimaksi.
"Jos toi sun saatanan elikko on runnonut mun omaisuutta niin tiedäppä vaan, että saat ison laskun perästä!!"
"Mun omaisuus ei tee sellaista ilman hyvää syytä", vastasin yllättävän tyynesti, vaikka ääni kuulsi kylmyyttä.
Astuin uhkaavasti askeleen lähemmäs miestä. "Joten jos mun hevosella ei ole kaikki kunnossa, niin sen jälkeen kannattaa pelätä Aarnisuon nimeä."
Ukko meinasi sanoa jotain vastaan, mutta hänen onnekseen hän sulki vain suunsa.

Ohitin parrakkaan ja avasin reipahkosti lastaussillan vain nähdäkseni tutisevan hevosparan.

Varmoin ottein sain aika nopeasti väsyneen nuoren seisomaan pihalle ja yhtä nopeasti parrakas lähti pois koppeineen. Jäin seisomaan hiestä märän, loimitetun hevosen viereen. Katsoin sitä säälien ja lähdin taluttamaan sitä talliin enempiä empimättä. Velmu seurasi perässäni kiltin koiran tavoin, mutta minä olin äkäinen. Askeleet olivat voimakkaat ja silmissä näkyi melkein raivo. Muut tallissa olijat osasivat onneksi kyllä heti minut nähdessään väistyä, sillä olin sillä tuulella, ettei kukaan säästyisi kiukultani. Moni asia meni, mutta jos kallisarvoisen hevoseni saattoi tähän tilaan niin ei hyvä.

Talutin orin pesupaikalle. En sitonut sitä edes kiinni kun aloin riisumaan siltä kuljetussuojia ja sitten loimea.

"Mitä sille on käynyt?" Kuulin yllättäen varovaisen naisen äänen takaani. En edes vilkaissut siihen suuntaan, niin en tiennyt kuka oli kyseessä. Ei siinä, että olisin muutenkaan tunnistanut ketään.
"Sen kun tietäisin!", tuhahdin ja aloin letkulla huuhtelemaan hikistä hevosta.
"Mä haen sille loimen..", vaatimaton ääni sanoi ja nyökkäsin vain.

Tämä tuntematon naishenkilö auttoi minua laittamaan orini kuosiin ja vasta kun se pääsi karsinaansa syömään heinää niin osasin aavistuksen rentoutua.

Silti sanoin vain "kiitos", ja lähdin ovet paukkuen Auburnista. Oli asioita selvitettävänä.

Perhe on pahin, mutta perhe silti, 30.03.2019

Mikael puristi kahvikuppiaan tiukasti käsissään istuutuessaan veljensä kanssa samaan pöytään. Tämä oli jopa hieman yllättynyt kun oli löytänyt Matiaksen etsimästä häntä Auburnin käytäviltä. He eivät olleet puhuneet enää sen yhden illan jälkeen. Sen, jonka jälkeen Mikke löysi itsensä rauhoittumasta putkasta. Nyt nuorempi veljeksistä ei edes enää näyttänyt siltä, että oli saanut pahasti turpiinsa. Niin kauan siitä oli jo ollut.

Matias näytti laskeskelevan pöydällä olevia murusia, sillä mitään katsekontaktia ei tullut pitkään aikaan.

"Niin..", Mikke joi lyhyen siemauksen kupistaan. "Sulla oli jotain asiaakin?"
Loungessa ei onneksi ollut ainakaan vielä muita ihmisiä, mutta tarpeen niin vaatiessa molemmat veljekset tiesivät, että riita olisi aina mahdollinen. Aivan sama, vaikka itse Amanda - tai Isabella Sokka olisivat olleet paikalla.

Matias katsahti Mikkeen viimein vähän hätääntyneen oloisena. Mies avasi välillä suunsa, sulki sen ja avasi taas. Sitten suupielet olivat hetken tiukkana viivana.

"Lähde mun kanssa Ruotsiin".

Mikael kohotti ja sitten kurtisti kulmiaan yllättyneenä. Heillä oli aika paha välirikko meneillään ja tuosta vain pikkuveli uskalsi kysyä häntä yhdessä mukaan jonnekin. Ja se jonnekin oli vielä Ruotsi.
"Miksi hemmetissä Ruotsiin?", Mikke pähkäili ja yritti unohtaa heidän viime riitansa, vaikka välillä hänellä meinasi kiehahtaa yli. Miten tuo kehtasi..
"Katsomaan hevosia".
"Estehevosia?"
"Jep"
"Mihin sä mua tarttet?"

Sen jälkeen veljekset tuijottivat toisiaan jännittyneen oloisena. Matias ei selvästikään halunnut myöntää tarvitsevansa veljensä apua.

Tuijotuskilpailu lakkasi siihen kun Minan hoitaja astui sisälle. Kumpikaan ei kuitenkaan kiinnittänyt häneen mitään huomiota.

"Haluan sut mukaan arvioimaan niitä. Kaikki hevoset on nuoria ja toivoin, että olisin voinut käyttää oston jälkeen sun palveluita hyödyksi", nuorempi mies katsoi Mikkeä vakaasti ja selvästi miettien uskalsiko hymyillä vai ei.
"Mitä mun palveluita?"
"No siis tiedäthän sinä. Oot ennenkin ratsuttanut nuoria."
"En estehevosia."
"Hevonen mikä hevonen."

Taas pitkä hiljaisuus.

"Mä en ymmärrä miksi auttaisin sua kaiken jälkeen mitenkään. Kehtaatkin syyttää mua eka murhasta ja sitten yhtäkkiä haluatkin multa palveluksia", Mikke nousi ärsyyntyneenä pöydän viereen seisomaan ja näki Märtan tuijottamassa heitä vähän matkan päästä.
Sen takia mies siirsi huomionsa hetkeksi naiseen.
"Ja sinä!" Mikke korotti ääntään. "Katokki, että Mina on kolmen vartin päästä maneesissa."
Nainen nyökkäsi, pyöräytti silmiään muka salassa ja lähti huoneesta yhtä nopeaan kun oli aiemmin ilmestynytkin.

"Yhtä hyvä kohtelemaan naisia ku aina ennenki", Matias töksäytti ja sai veljensä ilmiselvästi vihaiseksi. Ennen kuin pahempaa kuitenkaan ehti sattua niin Matias jatkoi: "Mutta siis en pyydäkään, että hyvää hyvyyttäsi sitä tekisit. Voin maksaa".
Sormet naputtivat pöytää stressaantuneena.

"Mulla on rahaa", Mikke huokaisi rauhoittuneempana.
"Kuka sanoi, että maksan rahalla?", nuorempi virnisti ja sai jopa toisenkin hymyilemään aavistuksen. Harvinaista. "Mutta siis kellään ei oo rahaa liikaa ja mä mieluusti yrittäisin korjata meidän välejä. Oot kuitenkin mulle ainoa asia mitä voi kutsua perheeksi."
"No nythän menee jo melkeen söpöilyksi", Mikael naurahti. "Milloon meinasit sitten lähteä?"
"Ensviikolla".
"Jos saan jonkun huolehtimaan tosta hevosesta ni joo. Mut ilmaseksi en sitä tee, vaikka perhettä oot."
"Hienoa!"

Niinpä veljekset häipyivät kumpikin omiin suuntiinsa. Tarkoituksena lähteä ensiviikolla Ruotsiin katsomaan hevosia. Estehevosia..

Mikke käveli Velmun karsinalle. Nuori ori katsoi vähän malttamattoman näköisenä oven takaa ja ovea avatessa sitä jouduttiin käskemään taaksepäin. Pari vuotias hevonen oli niin energistä sorttia, että sille sai jatkuvasti keksiä puuhaa. Suitset odottivat jo mustan päässä, sillä Matias oli keskeyttänyt urakan niille sijoilleen. Mikke vetikin hanskat käteensä ja kiinnitti liinan kuolaimiin. Sitten lähti taluttamaan oria maneesiin.

Maneesissa ei onneksi ollut ketään, joten Mikael antoi hevosensa kävellä vapaammin vieressään. Samalla tehtiin tottelevaisuusharjoituksia, joissa nuori osasi olla energisyydestään huolimatta kuuliainen. Se pysähtyi heti kun Mikkekin pysähtyi ja se liikkui miehen perässä kuin liimattuna. Jalat tosin steppailivat välillä, sillä pelkkä seisominen otti selvästi hieman orin hermoille.

Lopulta liinaa pidennettiin ja Velmu käveli sievää ympyrää Mikaelin ympärillä. Sen korvat kääntyilivät tiuhaan ja välillä hevonen pälyili omistajaansa.
"Ravi", käsky kuului ja ei tarvinnut kauaa odottaa kun nuori veti pukkilaukkaa liinan päässä.
Mikke hiljensi hevosen ensin rauhalliseen raviin ja siitä sitten kasvattaen ravin tahtia. Sitten hetki käyntiä.
"Laukka", ja taas pierupukkilaukkaa ympyrällä.
Samaa toistettiin taas toiseen suuntaan, kunnes maneesin ovi kävi ja Mina asteli sisään hoitajansa vierellä.

Mikael antoi Velmun kävellä vielä pari kierrosta, kunnes talutti sen Martan ohitse.
"Taluta sitä sen aikaa kun käyn viemässä tän pois", Mikke sanoi yllättävän ystävällisellä äänellä, koska puhuessaan muisti Matiaksen sanat.

Niinpä nuori ori vietiin takaisin karsinaansa. Siltä otettiin varusteet pois ja Mikke kävi huolehtimassa ne omille paikoilleen. Sitten kypärä päähän ja takaisin maneesiin. Amanda oli eilen ratsastanut Minalla, joten tänään se saisi vähän rennompaa treeniä. Samalla mies yritti miettiä pitäisikö tämän kohdella Minan hoitajaa paremmin ja olisikohan tämän hoitajan saanut viikoksi lisäpestiin liikuttamaan nuorta oriakin? Niine mietteineen Mikke talsi maneesissa ottamaan ohjat käteensä.

Ongelmia näkyvissä, 22.05.2019


Miken mielestä oli mukavaa seurata Velmun ensimmäisiä ratsastuskertoja. Siis jos oli oikein, ettei mies voinut tehdä jotain muuta järkevää sillä aikaa kun ammattilainen hoiti työtänsä. Linnea Lindgård oli pakosti halunnut, että Mikael oli tullut katsomaan heidän työskentelyään, jotta mies osaisi jatkaa sitten oikeasta kohdasta, vaikka osasihan hän - tietenkin - asiat entuudestaan paremmin kuin Lindgård. Se syy miksi Mikke oli hakenut toisen sisäänratsastajan ja alkuunpanijan hevoselleen oli vain se, että hän ei viitsinyt hoitaa niitä asioita itse. Hän halusi sillä aikaa keskittyä esimerkiksi Minaan, naisiin, kuntoiluun ja mainitsinko naiset jo?

Velmu oli ollut hieno. Niin se oli ollut aina kun sille opetti uutta. Se sisäisti kaiken nopeasti ilman turhaa jahkailemista. Paitsi, että nyt siitä oli kasvanut velmu pienellä veellä. Ori oli ollut niin helppo aina, ettei Mikke osannut arvata kuinka se perusasiat opittuaan heitti GP-tason ratsastajaakin seinään kuin parhainkin rodeohevonen.

Sillä kerralla katsoessaan ratsastuskertaa mies alkoi epäileväksi. Koko kevään oria oli opetettu hiljalleen ratsun hommiin. Mikke halusi, ettei missään edetty liian nopeasti, koska olihan Velmu vasta kolme JA hevosesta nyt kaavailtiin aika etevää kouluratsua. Ehkä siitä olisi ylimmälle koulutustasolle asti jos kaikki menisi miten pitäisi.

Eli ei näin...

Mikael Aarnisuo piti suunsa tiukasti kiinni kun seurasi miten Lindgård yritti saada hevosta juoksutuksen jälkeen aisoihin. Pikku rodeoheppa ei vaan halunnut tulla voitetuksi kun se heitti Linnean kolmatta kertaa selästään. Mikaelin mielessä pyöri monta asiaa, koska temppuilu oli alkanut vasta nyt. Olihan hevosen selässä käyty monta kertaa, eikä edes eläinlääkäri ollut löytänyt hevosesta vikaa.

Ehkä Linnea siis oli..

a) .. lihonut, eikä Velmu tykännyt lisääntyneestä painosta selässään.
b) .. sittenkin liian kokematon nuorten hevosten kanssa kun ei edes pysynyt selässä.

Tai hevonen oli..

a) .. sielustaan liian villi ja vapaa.
b) .. liian energinen, vaikka sitä olisikin käytetty liinassa ennen selkään menemistä.
c) .. ekan kerran lennättänyt ihmisen niin sanotusti vahingossa, koska oli innoissaan ja sen jälkeen siitä tuli vain paha tapa.

Mikael ei tiennyt. Ainakin Lindgård löi ohjat hänen käteensä ja kieltäytyi tulemasta enää uudelleen.

Siinä vaiheessa virhe oli jo tapahtunut ja koska mies vain pystyi niin tämä oli tallin ilmoitustaululle laittanut lapun, jossa etsi ratsuttajaa nuorelle hevoselleen. Sellaista, joka taitaisi selässä pysymisen taatusti. Auburnissa oli taitavia ratsastajia ja ehkä Mikke pääsisi hyödyntämään heitä viimein.

Kukaan ei vaan vielä saanut tietää oikeaa syytä miksei mies uskaltanut kiivetä itse oman hevosensa selkään.

Mimmi Kallasvuo Auburniin, 24.06.2019
(naisen näkökulma)


Musta oli outoa kävellä Auburn Estateen. Sehän oli ihan oikea hevostalli! Hienoa siellä oli kun olin yleensä ajatellut tallien olevan kulahtaneita ja haisevia (kuten yleensä hevosihmisetkin), mutta ei. Tämä paikka oli ihan vastakohta sille ja nyt ymmärsin miksi Mikael Aarnisuokin viihtyi siellä. Hevosia en silti ymmärtänyt. Siskorakaskin kuitenkin oli niihin joskus hurahtanut, joten kaipa miehetkin pystyivät siihen TAI miehet tekivät sitä naisten vuoksi?


Itse olin ihan hukassa koko paikassa. Sehän oli ihan valtava!


Vaeltelin sinne sun tänne ja mietin rakennuksien merkityksiä. Päätin lopulta mennä isoimpaan, joka näytti ihan hallilta. Vetäisin oven auki ja astuin isoon tilaan, jossa  näytti olevan katsomoita. Täällä ilmeisesti ratsastettiin niitä hevosia, tuumin vain. Ainakin keskellä hallia oli ruskea hevonen, joka näytti stressaantuneelta ja selässä oleva nainen katsoi minua tuimasti. Ei ihmekään jos hevonen stressasi, jos selässä istuvakin näytti noin vihaiselta.


"Maneesiin voisi tulla vähän rauhallisemmin!", nainen tiuskaisi ja säpsähdin sitä. Nolotti ihan kauheasti kun teki heti jotenkin väärin.
"Anteeksi, en tiennyt", pahoittelin ja poistuin yhtä nopeasti pois.
Hävetti, nolotti ja toivoin, etten törmäisi tuohon enää uudestaan.


Seisoessani auringonpaisteessa taas ulkona tuli kauhean epätoivoinen olo. En tuntenut kuuluvani joukkoon, enkä oikeastaan kuulunutkaan. Tiesin, että hevosilla oli neljä jalkaa, turpa ja kaviot. Ja sen, että niiden selässä tykättiin istua. En ymmärtänyt miksi ja sitä miten ratsastus luettiin muka edes urheiluksi?!


Seisoskelin ulkona ajatellen, että tänne tuleminen oli vain tosi typerä idea. En tiennyt mitä tehdä ja minne mennä. Jos joku käveli ohi niin yritin näyttää siltä, että olisin odottanut jotakuta ja tottakai piti näyttää samalla nätiltä. Aurinkolasit päässä seisoskelin tallin edessä (jota en tiennyt talliksi) ja säpsähdin taas kun kuulin jonkun puhuvan.


"Mimmi?", tunnistin Miken äänen heti. Se kävelytti jotain mustaa hevosta ja ajattelin, että se taisi olla miehen oma.  "Mitä hemmettiä sä täällä teet?"
Mikke pysähtyi suuren eläimensä kanssa ja katsoin niitä molempia ujoina.
"Oscar kertoi, että sut löytäisi täältä", sanoin.
"Miksi?"
"Kun kysyin vaan", tuntui taas nololta. Ei olisi pitänyt tulla, mutta mietin rikasta Aarnisuota koko ajan yhteisen iltamme jälkeen. "Halusin nähdä sut uudestaan."


Mikael katsoi mua yhtä tuimasti kuin se nainenkin. Sitten se pyöritti päätänsä ja lähti taas kävelyttämään mustaa hevosta eteenpäin.
"Vitun huono idea", se vain tuhisi ja mä silti juoksin sen viereen. Vähän jännitti kyllä seistä niin lähellä hevosta.

Silti mä seurasin Mikkeä kun se vei hevosensa aitaukseen ja vasta kun se lukitsi portin niin se kääntyi mun puoleen.
"Mimmi, tietääkö Oscar meistä?", Aarnisuo katsoi mua mietteliäänä.
"Ei.. eikä sen pidäkään".
"Kai sä tajuat, että se mitä me tehtiin niin oli väärin?"
"Tietenkin", vastasin. Mitenköhän tyhmänä mies piti minua? Yritin kuumeisesti miettiä mikä tekosyy olisi hyvä tähän tilanteeseen selittämään tänne tuloani. Enhän voisi kertoa kuinka olin ihastunut häneen.

"Mä oon hevosihminen kanssa tai ainakin olen ollut!" Se lause tuli vähän änkyttäen, mutta onneksi yllättävän todentuntuisesti. Enhän mä ollut hevosihmisiä ollenkaan oikeasti. IKINÄ. "Ja aattelin, että pitkästä aikaa olisi kiva käydä tallilla kun täällä on kerran tuttujakin.. -sinä", kohautin olkiani ja yritin esittää varmaa, vaikka sydämeni hakkasi niin kovaa, että ajattelin Miken näkevän sen.


"Jaaa", mies tyytyi sanomaan. "Jos sua kerran kiinnostaa hevoset edelleen niin oisko hoitajanpesti kiinnostanut? Velmun hoitaja ei oo oikein käynyt ja tarvitsisin apukäsiä sen kanssa. Riippuu tosin miten kokenut oot?", Miken toinen kulma kohottautui ylös. "Velmu on aika vaikea tapaus välillä".

Mun sydän hakkasi vaan kovempaa kun tajusin mitä mies kysyi ja sitä miten meinasin heti jäädä valheesta kiinni.
"Siis tota… niin… Tiiät Dannin.. Joo, oon harrastanut hevosia yhtä kauan kuin sekin!" Sanoin epävarmasti ja mietin sanottiinko edes ikinä, että harrastettiin hevosia????
"Tai siis osaan käsitellä kaikenlaisia ja kaiken kokoisia.. hevosia..", jatkoin vielä vähän nolompana.  "Olisi kiva alkaa hoitamaan sun hevosta", hymyilin ja mietin miten saisin vain viettää Miken kanssa enemmän aikaa.


"Hienoa!", Mikkekin jopa HYMYILI ja kertoi, että voisin aloittaa huomenna niin hän voisi kertoa miten kaikki hommat hoidetaan.


Hienoa! Musta tuli juuri Velmun hoitaja, vaikka en tiennyt hevosista mitään.

Hyvä alku kaikelle, 09.07.2019
(Mimmin näkökulma)

Mä olin pari viikkoa(!) eli siis ihan oikeasti joku neljätoista päivää esittänyt kipeää. Kyllähän olin töissä käynyt, mutta Mikael Aarnisuolle olin ilmoittanut olevani sairas. Olin käynyt ekana hevosenhoitajapäivänä tallilla kuuntelemassa Mikaelin neuvoja, että miten Kallan Mauvelousta aka Velmua hoidettiin, kohdeltiin ja palvottiin. Se ei vaan muuttanut sitä tosiasiaa, etten ollut aiemmin edes koskenut hevosiin.

Tänään mun oli kuitenkin jo pakko mennä tallille, koska Mikellä oli kuulemma muuta. Mä kun olin kuvitellut, että näkisin hyvännäköistä miestä ainoastaan enemmän pestin saatuani, mutta ei. Näköjään hevosen hoitaminen oli tärkeintä silloin kun tuhlaripoika oli muualla. Sekös harmitti. Koko ideahan meni ihan hukkaan.

Nyt mä seisoin aitauksien edessä ja pitelin kädessäni riimua, sekä narua. Yritin hirveästi muistella miten Mikke oli niistä puhunut. En ollut niistä ihan varma, mutta uskoakseni olin ihan oikeassa. Tuntui siltä. Suurikokoinen musta hevonen aitauksen portin edessä kuitenkin pelotti, joten olin seisonut varmaan vartin turvallisen välimatkan päässä siitä.

Lopulta avasin portin tärisevin käsin ja kävelin kohti Velmua.
"Ethän sä aio syödä mua?", yritin vitsailla hevoselle vain pehmittääkseni pelkotilaani. Olin lukenut netistä, ettei hevosille saanut näyttää pelkäävänsä.

Velmu vain tuijotti minua korvat ojossa ja se näytti tosi kiltiltä. Sitten se kuitenkin näytti kuin naurahtavan minulle kääntyessään ympäri ja juostessaan pakoon. Pyöräytin silmiäni. Sitten lähdin kävelemään hevosen perään aavistuksen jo turhautuneena.

En ehtinyt kauaa kävellä aitauksen sisällä, kunnes ori laukkasi ohitseni huimaa vauhtia. Olin eka ihan varma, että se juoksisi vain päältäni, mutta ei. Se väisti minua varmaan parilla metrillä ja silti säikäytti minut perinpohjin. Katsoinkin sitten vain hevosen suuntaan ja tajusin ihan liian myöhään mitä oli käynyt. Velmu nimittäin juoksi auki jättämästäni portista pihalle..

"Ei, ei, ei..", kirosin juostessani uudestaan hevosen perään naru kädessäni.

Haahuilin Auburnin pihalla ihan älyttömän kauan. Pelkäsin kauheasti mitä Mikke tuumaisi kun olisin kadottanut hänen kallisarvoisen karvakasansa. Entä jos hevoselle sattuisi jotain? Joutuisinko maksamaan? Mitenköhän rappiolle se minut ajaisi? Minut suorastaan valtasi pakokauhu kun Velmua ei vain näkynyt missään.

"Onko tää sulta kadoksissa?", tutun naisen ääni kuului pian takaani ja käännähdin ympäri.
Nielaisin kun huomasin kuka piti Velmua otteessaan. Se oli juuri se nainen, jonka hevosen olin viimeksi säikäyttänyt hallissa. Myös blondi taisi tunnistaa minut.

"Jaa sinä. Mä aattelin jo viime kerralla, että kuka oot.."
Nielaisin uudestaan samalla kun nappasin toisen pitelemästä narusta kiinni.
"Oon Velmun hoitaja", vastasin vain, sillä en halunnut minua yhdistettävän Danniin, joka tiesi muka kaikesta kaiken.
"Mimmi siis..", tarjosin toiselle varovaisesti kättäni.
"Tilda Mustamaa", blondi tarrasi käteeni yllättävän reippaasti. "Mä voin auttaa sua Velmun karsinalle asti."
"Mä pärjään kyllä", mutisin vastahakoisesti.
"Tarviin ton riimun kuitenkin takas ja en ehkä lähtis pihalla sitä vaihtamaan kun orit on oreja yleensä".

Niinpä Mustamaa pääsi muutenkin neuvomaan minua ja hänen ansiostaan aloin vähän oppimaan hevostelunkin hyviä puolia. Yhä silti pelkäsin sitä jos Mikke saisi tietää, etten ollut läheskään siskoni veroinen.

Suuri paljastus, 19.07.2019

Mikke katsoi ja katsoi kuinka epätoivoiselta pinteleiden kääriminen näytti. Kuka ei OSANNUT kääriä pinteleitä? Mies ei ollut uskoa silmiään kuinka noin yksinkertainen ja hänelle  tärkeä asia ei onnistunut.
"Kai tiesit, ettei pinteleiden kuulu olla polvissa?", Mikke hymähti epäröivästi. Kai nyt Dannin sisko osasi yhtä hyvin kuin Dannikin? Tämä Kallasvuohan oli vielä vanhempikin.

Nainen katsoi mustahiuksista miestä pelokkaana keskeyttäen käärimisen.
"Ei ne polvissa asti ole…", Mimmi tuumasi alakuloisesti siirtämättä katsettaan Aarnisuosta. Kai sen nyt tyhmäkin näki, ettei valkoiset pintelit olleet niin ylhäällä. Olihan nainen lukenut netistä vaikka mitä!

Mikke katsoi hattaratukkaista naista kylmästi.
"Mimmi. Jos sä et os…", mies keskeytettiin.
"Mä osaan!", vanhempi Kallasvuo katsoi miestä pelästyneenä. "Teen vaan uudestaan ja.."
"Ja et siltikään osaa paskanvertaa", Mikael kohotti kulmiaan nojatessaan karsinan oveen.
"Miksi siis väitit muuta?".


Mimmi huokaisi ja poisti pintelin Velmun jalasta ja nousi seisomaan. Hän katsoi Mikkeä suurilla sinisillä silmillään kovin surullisen näköisenä.
"Koska…", sievä nainen aloitti varovaisesti. "Koska, halusin nähdä sua enemmän sen jälkeen kun.. kun tehtiin iso virhe."
"Eikö Oscar vieläkään tiedä?"
"Ei".
"Herranjestas nainen! Mitä sä edes aattelit?!", Mikke lähes raivostui. "Entä jos Velmulle olisi käynyt jotain kun et osaa? Tiedätkö miten arvokas se on? Olisitko maksanut kaiken?... Vaan mun takia?"


Mimmi harmistui edelleen. Tietenkin hän oli ajatellut, mutta sen takia hän oli yrittänyt opetella ja hän oli yrittänyt Tildaltakin kysyä aina neuvoa.
"Sä pilasit mun elämän!" Nainen älähtikin itku kurkussaan. "Mun on pakko kertoa Oscarille kun se palaa ja luuletko että se haluaa enää olla mun kanssa?"
Mikke huomasi monen tallilaisen katsovan heitä. Jopa talliin saapunut neiti Isabella Sokka oli kiinnittänyt katseensa heihin.
Se oli ihan sun oma moka!" Mikke huudahti naiselle takaisin. "Itsepä olet tilanteesi itsellesi hommannut!"
Aarnisuon teki niin pahaa sanoa kauniille naiselle pahasti, mutta hän oli liian ärsyyntynyt kun Velmu oltiin vedetty mukaan.

"Älä sano noin!", kyyneleet alkoivat virrata Mimmin kasvoja pitkin samalla kun pintelirulla tippui naisen kädestä maahan. Jopa Mikke harmistui hieman kun näki toisen itkevän. Ennen kuin mies ehti tehdä elettäkään niin nainen lähti kävelemään pois. Nähdessään Isabellan nainen selvästi tunnisti tämän ja höpisi jotain kuinka kamala Mikke oli. Mimmin kadotessa Isben katse siirtyi mieheen, joka kohautti vain olkiaan ja meni itse jatkamaan pinteleiden käärimistä. Piti se hevonen saada liikkeeseen kuitenkin vielä tämän päivän aikana.

Kaikesta huolimatta joku oli varmaan ensimmäistä kertaa osunut Mikkeä oikeaan kohtaan, koska mies tajusi, että häntä oikeasti satutti kun Mimmille oli tullut paha olo. Hän ei osannut edes lopettaa naisen ajattelemista enää.

Pieni pala tallilta, 24.07.2019

Mikke ei ollut pitkään aikaan näin poikki. Hän katsoi vain Auburnin ulko-ovelta sadekuuroa, jonka kiihtyvä tahti sai vain miettimään miten kiitollinen hän olikaan, että Minalla oli hoitaja. Velmulla ei ollut. Ei enää. Ei itseasiassa ollut koskaan. Sellaisen Mikke olisi kyllä tarvinnut, koska niitä hevosen sotkuisempia ylläpitojuttuja varten piti olla hoitaja. Luulisi, että rahalla olisi saanut vaikka mitä, mutta ei hyvää, osaavaa ja pitkäaikaista hoitajaa (orjaa). Vähän kuin Märta… tai ei ihan sellaistakaan. Aarnisuo kun  muisti yhä väärät varusteet ja vaikkei maininnut niistä naiselle mitään niin kyllä varusteet syynättiin nykyään tarkasti läpi ennen selkäännousua.


Huokaisten mies käveli ovelta Loungeen kaatamaan itselleen kupin mustaa kahvia. Vielä oli vartti sovittuun tapaamiseen, sillä Mikael oli sopinut Minan hoitajan kanssa, että Mina olisi kankien kanssa varustettuna maneesissa tasalta. Niinpä mies käveli kuppinsa kanssa istumaan pöydän ääreen ja vasta sitten hän tajusi jonkun istuvan häntä vastapäätä.


Mikke mittaili katseellaan ruskeatukkaista naista ja katse kiinnittyi heti meripihkan värisiin silmiin. Niihin jäi tietyllä tavalla kiinni, mutta Aarnisuo ei hävennyt tuijottamista. Tai hävennyt mitään ylipäätänsä (ainakaan jos muisteli viuhahtelua kartanon juhlissa). Mies muisti nähneensä tämän naisen ohimennen aina joskus, muttei nimeä tiennyt vieläkään, joskaan se ei ollut mikään yllätys. Sinänsä mies ei sitä halunnut edes kysyä tai edes jutella nyt mitään. Niinpä Mikael keskittyi juomaan pelkästään kahviansa vilkuillen välillä kelloa. Täsmällisyys oli tärkeintä!


"Onko tärkeääkin menoa?", nainen yllätti Miken huomioimalla tämän kysymyksellä. Kellon jatkuva vilkuilu oli siis huomattu.
"Ratsastamaan pitäisi mennä", mies totesi lyhytsanaisesti vaikuttaen edelleen haluttomalta keskustelemaan. Nainenkin tyytyi vain nyökkäämään ja siinä välissä Mikael joikin kuppistaan suuren hörppäyksen, joka sai miehen palauttamaan kupin nopeasti pöydälle. Ilman maitoa kahvi osasi olla kuumaa ja kielessä tuntuva polttava tunne ei ollut kiva.

"Eikö Velmu ollutkin sun?", tuli taas yllättävä jatkokysymys ja mies yritti hymyillä hieman vastatessaan.
"On joo", mustahiuksinen totesi ylpeänä ja mietti mitäköhän naisia tämäkin oli. "Tarkkasilmäinen ja kaunis siis ainakin…", tämä lopulta tuumasi ääneen saaden naisen naurahtamaan. Mieskin rentoutui hieman ja virnisti perään.
"Mikke Aarnisuo", mies tarjosi nopeasti perään kättänsä, johon nainen ei kuitenkaan tarttunut, mutta esitteli itsensä Sarahiksi.
Siihen Mikke ainoastaan nyökkäsi ja samalla hän nousi pöydästä ylös vieden kahvikuppinsa puoliksi tyhjänä seuraavalle pöydälle. Siihen lisättiin aavistus maitoa ja sen jälkeen kahvi kipattiin kurkusta alas ennätysnopeasti.


Mina ja Märta kävelivät kuin kävelivätkin maneesissa ajallaan alkukäyntejä, joten Mikke kävi ainoastaan ajatustasolla hevosen varusteet  läpi ja totesi ne oikeiksi.


Onneksi!


Sen jälkeen Mina ja Mikke treenasivat vajaan tunnin aiheena sulkuväistöt ja laukanvaihdot. Treeniä eivät haitanneet maneesiin saapunut kiukkuisen oloinen Matilda, eikä katsomossa tuijottava Märta. Sellainen on hyvä treeni kun voi vain keskittyä hevosen aktiiviseen liikkumiseen.

Pieni askel eteen, 20.08.2019

Mikaelia harmitti kun syksyn tavoitteet piti tehdä uusiksi. Tarkoitus oli alunperin treenata Velmua kesän ajan ja osallistua seuraavaan Kalla Cupiin. Kesän vaikeudet kuitenkin vaikuttivat yhä ja kisaamiset piti siirtää ehkä jopa ensivuoteen. Inna oli ratsuttanut oria onneksi enemmän tai vähemmän kesän aikana, joten siitä oli sentään tullut siedettävä. Edelleen Velmu oli villi ja riehakas, mutta sitä pystyi jopa hallitsemaan. Sen eteenpäin vieminen oli vain yllättävän hidasta. Nyt tarvittiin siis vain kärsivällisyyttä.

Sitä Mikellä ei ollut.

Ennakoinnin takia mies oli kuitenkin käynyt koko kesän katsomassa valmiimpia hevosia. Hänen oma kisakautensa pitäisi saada käyntiin viimeistään syksyllä. Muuten kisarutiini katoaisi kokonaan kun miehellä ei Minan lisäksi ollut aikuisia hevosia. Siispä Mikke menisi tänään Velmun liikuttamisen jälkeen pohjoisempaan katsomaan Shalera-nimistä tammaa. Mikaelin vanha tuttu oli suositellut koeratsastamaan edes hevosen, joten se se oli tehtävä. Odotukset eivät olleet kuitenkaan kamalan korkealla, koska kisatuloksia hevosella ei ollut yhtään. Sekin oli nuori ja vain vähän valmiimpi kuin Velmu.

Nyt mies kuitenkin pisti jalkansa jalustimeen ja nousi hevosensa selkään Auburnin maneesissa. Alkukäynnit käveltiin aina puolipitkin ohjin Velmun kanssa, koska sillä oli niin nopeat refleksit ja se osasi yllättää villiintymällä kesken kaiken aina joskus. Näin tilanteisiin pystyi varautumaan ja tilanteet pystyttiin lopettamaan ennen niiden alkamistakaan.

Velmu tykkäsi liikkumisesta ja se jäikin edestä helposti liian vahvaksi. Siinä oli kuitenkin paljon samoja piirteitä emänsä kanssa ja sen takia Mikelle oli suhteellisen tuttua liikuttaa myös Mina Junioria. Velmussa oli myös samaa arvoa ja ylimielisyyttä, joten mustasta huomasi sukunsa vaikutukset helposti. Isänsä puolelta tuli sitten hyvä piirre -reippaus. Mina kun osasi olla varsin tahmeaakin sorttia.

Velmun askel oli juuri sellainen, josta Mikke tykkäsi. Sellainen pehmeä ja iso. Tuntui, että istui laadukkaan hevosen selässä, vaikka puoliverinen olikin ihan lapsi vielä.

Mikke treenasi puolentunnin ajan lähinnä suoruutta ja sitä, että kaikki käskyt mitä hevoselle antoi niin tapahtui heti eikä joskus. Sellaista peruskoulutusta ennen kuin edes pystyisi siirtymään erilaisten liikkeiden opetteluun. Jostain se kuitenkin piti aloittaa ja tästä se lähti.

Ilkivaltaa Auburnissa
16.10.2019

Syksy oli Miken mielestä kurjaa aikaa. Yleensä se oli ihan kivaa, mutta ei tänä vuonna. Ensin mies oli saanut tietää, että Oscar ja Mimmi olivat eronneet hänen takiaan. Eikä siinä edes vielä kaikki! Mimmi oli raskaana ja kenen lapsi oli? No Miken. Eihän mies olisi sellaisesta haaveillut mitenkään päin, mutta niin vain kävi, eikä nainen suostunut tekemään aborttia. Ei edes, vaikka Aarnisuo olisi heltynyt avaamaan suurta lompakkoaankin sen takia. Ehei. Siitä tarjouksesta sai vain turpiin.

Nyt kävellessään sateessa tarhoille päin Miken hymy hyytyi uudemman kerran. Ei pelkästään sään takia tai sen, että vastaan tuli ihmisiä. Ei. Tämä juttu oli paljon isompi.

Velmu nimittäin seisoi tarhassaan riimu päässään, vaikka mies oli varta vasten kieltänyt sen. Olihan tuo ehkä helpompi tapa, koska hevosta oli vaikea saada joskus kiinni, mutta ohjeistuksena oli ottaa tarvittaessa herkkuja mukaan. Nytkin Mikke kaivoi taskustaan omenan, jonka avulla nuori ori käveli itse miehen luokse tämän avatessa porttia.

Omena ojennettiin Velmulle ja vasta sitten hevosta tukittiin tarkemmin. Riimuun oli kiinnitetty myös naru, joka lepäili mustan nelijalkaisen lapojen päällä. Hevosta oli selvästi haluttu pitää kiinni. Miksi? Lähes heti Mikke huomasi kuitenkin syyn. Velmun harjaa ei enää ollut!

Joku idiootti oli leikannut Velmun harjan olemattomiin otsatukkaa myöten. Ainoastaan hännän jouhet olivat siististi paikoillaan. Aarnisuo siveli hevosensa uutta kaljua ulkonäköä ja nyrpisti nenäänsä. Kuka uskalsi tehdä näin HÄNEN hevoselleen? Hänen arvokkaalle orillensa?

Vihaisena Velmua lähdettiin taluttamaan tallia kohden. Miehen askel oli yllättävän rauhallinen jos ajatteli miten paljon hänen sisällänsä kuohui. Tämän tekijä ei pääsisi vähällä.

Ensimmäisenä käytävällä tuli vastaan Märta saksien kanssa ja Mikke pysäytti naisen niille sijoilleen samalla kun pysähtyi itse Velmun kanssa.
"Sulla ei taida olla tietoa kuka Velmua on saksinut?", Mikke kysyi kylmään sävyyn ja se sai naisen hämilleen.
"N..niin mitä?", Märta ei selvästikään ymmärtänyt tilannetta ja mies joutui osoittamaan paremmin tilanteen aiheen.
"Oho!", olikin Minan hoitajan toinen reaktio. "Onko joku oikeasti tehnyt sille noin?"

"Sä ainakin olet saksien kanssa liikenteessä", Mikke mainitsi ja se sai naisen vilkaisemaan käsiään.
"Aa joo!", Märta naurahti kevyesti. "Mut et kai sä kuvittele että mä tekisin noin?"
"Jaa a", Mikael hymähti ja lähti taluttamaan Velmun karsinaansa. Naiselle ei suotu enää sanaakaan, koska jos mies ärtyneenä sanoisi jotain ajattelematta niin ehkä Minaa ei laitettaisi hänelle enää koskaan valmiiksi?

Hevonen jätettiin uudelleen tarkistettuna karsinaansa ja Mikke meni loungeen kahvikupilliselle. Pitihän sitä vähän hengähtää ja rauhoittua. Loungessa näppärän näköinen brunette asetteli uusia kukkasia pöydälle ja mies katsoi häntä hetken ennen kuin uskalsi juttusille.

"Et ole sattunut näkemään vieraita ihmisiä tänään tallilla?", Mikke kysäisi yllättävän kiltillä äänensävyllä.
Nainen katsahti häneen ujosti ja lopetti kukkien asettelemisen.
"En, en kai?"
"Mun hevoselta on leikattu jouhet pois ja haluun tietää kuka sen teki?"
"Ömm.. mä en tiedä siitä mitään".
"Mutta jos saat tietää niin kerro mulle heti".
Brunette nyökkäsi mietteliään oloisena.

Sitten Aarnisuo istahti penkille otettuaan kahvia. Kaikenlaiset ajatukset pyörivät miehen mielessä, kuten miksi Märtalla oli ollut sakset tai entä jos syyllinen oli työntekijä, joka tiesi miten Velmu käyttäytyy. Entä jos se oli joku tallilaisista, joka kantoi Mikelle jostain kaunaa? Sen Mikke ainakin tiesi, että kohta kaikki paikallaolijat saisivat antaa hänelle selvityksen asiasta!

Uusi tuttavuus
25. joulukuuta: Rasmuksen joulukuu 22/24

Mä, Mr. Nice Guy, otin reippaana poikana Miken Velmun liikutuksen vastuulleni joulupäivästä vuodenvaihteisen jälkeiselle viikolle saakka. Se oli nuori hevonen, joten sitä ei tarvitsisi jumpata päivittäin eikä paljon kerralla, joten mä uskoin pärjääväni vaikka kyseessä olikin Ihan Oikea Amandan ja Isabellan Kasvattama Kouluhevonen. Mä olin joka tapauksessa lomalla ja luuhaisin Auburnissa kaikki päivät, joten helpostikos siinä sivussa yhden vauvahevosen liikuttaisi.

Mä pääsin kokeilemaan Velmua ensimmäisen kerran heti joulupäivänä. Vaikka Mikke oli sanonut, että sillä voisi hyvin myös hypätä tai tehdä puomijuttuja, mä päätin tutustua oriin ensin ihan sileällä. Velmu osoittautui häseltäväksi oripojaksi, joka onnistui harjaamisen ja varustamisen aikana tallomaan mun varpaille noin kymmenen kertaa ja huitaisemaan mua häntäjouhillaan silmään, mutta mitenkään tuhma se ei kyllä ollut. Millään se ei olisi malttanut seisoa aloillaan, kun mä kipusin isokokoisen hevosen selkään, mutta heti liikkeelle päästyään Velmu tuntui rauhoittuvan ja odotti lisäohjeita sen sijaan, että olisi keksinyt tekemistä itse.

Me tehtiin ihan helppoja juttuja: vähän väistöjä ja taivutteluja käynnissä ja ravissa, helppoja siirtymiä, temponvaihteluita ja sen sellaista pientä. Mä fiilistelin Velmun isoa, ponnekasta ravia, jollaista Branista ei saisi ulos koskaan. Välillä lapsihevonen jäi hitusen kiireiseksi ja kaikkosi avuilta, mutta se palasi tahtiin nopeasti ja tuntui pääsääntöisesti varsin kypsältä ikäisekseen.

Ehkäpä mä kokeilisin joku päivä hypätäkin Velmulla, mä suunnittelin loppukäyntejä kävellessäni. Se olisi varmaan ihan yritteliäs hyppyhevonen, vaikka tekniikka ei vielä päätä huimaisikaan. Täytyisi vain katsoa, etteivät Sokat (tai lähinnä Amanda) osuneet vahingossakaan samaan aikaan maneesiin – mä en halunnut niiden haukankatsetta seuraamaan kasvattinsa työskentelyä, kun Velmu oli mulle vielä ratsuna niin vieras. Ehkä mä voisin pestata Märtan varoittamaan, jos Amanda lähestyisi maneesia?

Velmun kisadebyytti 11.01.2020 (sija 20/24)

Lomamatka Ruotsissa oli tehnyt Mikaelille todellakin hyvää. Henkisellä ja fyysisellä tavalla. Hän oli päässyt treenaamaan vaativan tasoisia hevosia montakin päivässä ja miehestä tuntui, että hän oli itse täysin skarppina. Sen takia Suomeen palattuaan hän oli päättänyt, että nyt oli Velmun aika näyttää mistä se oli tehty. Ilmottautuminen Runiacin helppo a-tasoiseen luokkaan tuntui Mikestä hyvältä ratkaisulta. Velmu osasi jo sen tason asiat oikein hyvin kotopuolessa, vaikka voima ei vielä täydellisyyteen ihan riittänytkään.

Voiman puute ei kuitenkaan ollut ihan se joka jäi vajaaksi. Mikään ei mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt. Kisasuorituksen jälkeen Mikke tajusikin muutaman asian.

1. Lapset katsomossa ei ole hyvä asia.
2. Väärät kuolaimet ei ole hyvä asia. (hoitaja missä olet kun sitä kaivataan?)
3. Passagen alkeita ei kannata yrittää esittää A-tasolla.
4. Velmu pelkää Celine Dionin ääntä. My Heart Will Go On -soittoääni ei ollut hyvästä kisasuorituksen aikana.

Kuitenkin heidän edelleen oli mennyt jopa poneja (!) ja Mikke hymähteli vain Sarahille tämän kysyessä fiiliksiä. Ponit mielessään ei voinut paljoa naiselle puhua...

Tulevaisuuden suunnitelmissa olikin ehkä kokeilla palata kisatunnelmissa yhtä alempaan luokkaan ja varmistaa, että kaikki sujui muutenkin miten pitäisi. Kisahoitajan hankinta orille olisi siis välttämätöntä. Samalla Mikke alkoi jo laatimaan Velmun viikottaista liikuntasuunnitelmaa, miettimään tulevia kisoja, jotta saisi hevoselleen varmuutta ja miettimään mahdollisia valmennuksia.

Mikke odotti innolla jo ensimmäistä kisakauttaan Velmun kanssa!

Kuvasta kiitokset R.!

TORSTAI
16.01.2020

Sarah keventeli valkoisen ruunan selässä kuin ei tuntisikaan miestä. Joskus Mikke huomasi kuitenkin lyhyen vilkaisun, muttei uskonut, että kukaan muu huomaisi sellaista. Välillä mies mietti kuitenkin mitä Antoninkin päässä oli eilen pyörinyt kun oli niin vain tullut ja keskeyttänyt hänen ja Sarahin hienot keskustelut. Nytkin Anton istui katsomossa katsellen ilmeisesti naisen menoa? Mitähän sekin halusi Sarahista, Mikke tuumi.

Velmu ei kuitenkaan pitänyt Miken ajatusten harhailusta ja "säikähti" mukamas jotain. Mies ei edes horjahtanut hevosensa selässä, mutta ärsytyskäyrä nousi selvästi. Eihän hänen hevosensa voisi käyttäytyä huonosti juuri silloin kun Mikke ei ollut ainut maneesissa.

Mikke lyhensi ohjia aavistuksen ja otti tuntuman paremmaksi. Velmua koottiin aavistus pohkeen avulla ja muutoksen huomasi heti oriissa. Se keskittyi taas tekemiseen, kuten ratsastajansakin. Mies teki hevosellaan loivaa avotaivutusta pitkillä sivuilla ja päätyihin tehtiin ympyrät lennokkaammin askelin. Velmu oli todella hyvä, eikä Mikke olisi vielä syksyllä uskonut miten nopeasti hevonen olisi edennyt ellei olisi nyt nähnyt sitä omin silmin. Aivan sama oliko kisadebyytti mennyt aivan saatanan huonosti niin silti Mikke uskoi, että Velmu tulisi olemaan Haitan korvaaja. Ihan vielä ei tuntunut, että hevosesta tulisi sellainen kuin hänen entisestä kilpuristaan, mutta ehkäpä siitä tulisi parempi ja Mikelle hienompi?

Mies päätti lähteä Velmun kanssa maastoon kävelemään loppukäyntejä, sillä ei halunnut rasittaa päätänsä enempää Antonin miettimisellä. Olihan Sarah nyt kaunis, muttei jokaisen miehen pitänyt Miken mielestä naista tiirailla sillä silmällä tai oikeastaan millään silmällä.

Velmu käveli vähän liiankin reippaasti ja mies sai jarrutella sen menoa vähän väliä. Silti Aarnisuo otti puhelimensa riskillä toiseen käteensä tarkistaakseen viestejään. Siellä ei nyt ollut mitään ihmeempää, koska eihän miestä tunnettu sosiaalisista taidoistaan. Olihan Mikellä niitä nyt loppuunsa ihan hyvin, mutta hän vältteli ystävyyssuhteiden luomista. Oli parempi olla yksin.

Ainoastaan ex-tyttöystävä Siljan viesti pomppasi esille.

"Kallan Sanomissa hienoa asiaa... lue".

Mikke pysäytti Velmun kokonaan ja meni puhelimellaan nettiin. Pieni epäilys kalvoi miehen sisintä, sillä pahansuopa veli toimittajana ei ikinä tiennyt hyvää. Nytkin otsikko totesi:

"Matias Aarnisuo aikoo paljastaa sukunsa epätäydellisyyden".

Aikoo?

Sisältö kertoi vain, että Miken veli aikoi julkaista kirjan omasta elämästään lähiaikoina ja siellä paljastettaisiin kuulemma ihan kaikki siitä miten Matias oltiin hylätty perheestään, siihen asti miten Kallan reunamilla sijaitseva pieni ratsutalli paloi. Mikke tuntui menevän siitä pieneen shokkiin. Jos hänen veljensä vihasi häntä niin kovasti niin teksti tulisi tuskin olemaan kovin erilaista. Entä jos Sarah lukisi sen ja saisi kuulla Miken synkän menneisyyden? Sen, että hän oli perheensä musta lammas.

Velmu ei halunnut pysyä aloillaan ja steppaili hermostuneen oloisena. Se kyllä aisti ihmisen epävarmuuden, eikä se tiennyt miten yllättävään tilanteeseen olisi pitänyt reagoida. Mikke yritti pitää hevosta aloillaan, mutta lopulta luovutti antaen sen kävellä taas eteen. Hevosen selässä istuminen oli yllättävän rauhoittavaa aina ja vei pakostikin ajatuksia muualle. Mikellä ei kuitenkaan ollut hyvien tietojen päivä, sillä hänen puhelimeensa tuli juuri uusi viesti.

"Ainiin, ajattelin sullekin kertoa, että mun laskettu aika on 6.4.2020 ja haluaisin jutella siitä sun kanssa".

Sekin siis vielä. Matiaksesta ja Mimmistä olisi tullut yhdessä kunnon kauhukaksikko, sillä jo erikseen he häiritsivät Miken elämää ihan liikaa.

Se, joka juo teetä
12.02.2020

Maanantai pyöri Miken mielessä liiankin tiuhaan tämän kävellessä loppukäyntejä maneesissa. Uudet valmentajat ja muut härpäkkeet oltiin julkaistu jo eilen, eikä mies ollut niihinkään ehtinyt perehtyä vielä yhtään, vaikka olisi oleellista suunnitella valmentautumista vähän paremmin jo. Velmun kanssa sellainen oli jo aiheellista. Nytkin orilla oli viikkosuunnitelmat ja sitä oikeasti ratsastettiin. Silti maanantai vei vielä kaikesta voiton.

Maanantaina Sarah oli jutellut sen Robertin kanssa tai silloin mies oli aluksi kuullut nimen Roopeksi. Ei siinä. Uteliaisuus oli herännyt tuota miestä kohtaan, joka oli huomattavasti lyhyempi kuin Mikke, koska hänen ja Sarahin keskustelut olivat joiltain osin kaikuneet maneesissa vähän liikaakin. Jo silloin mies oli miettinyt noiden kahden välejä, koska tiettävästi hänellä ja Sarahilla oli jotain juttua. Ei Robertiksi paljastuneen (kiitos Aliisan) kanssa. Vai oliko Aarnisuo ihan väärässä?

Mikke purki Velmulta varusteet pois ja jäi harjailemaan sen mustaa karvaa ajatuksiinsa uppoutuneena. Velmu ei välittänyt poissaolevasta omistajastaan, sillä sekin keskittyi vain etsimään heinänkorsia maasta. Välillä se töytäisi turvallaan Mikkeä, mutta mies ei siitä paljoa välittänyt. Vasta kun jokainen karva meni täydellisesti orin ihoa vasten mies tajusi, että ehkä hän tarvitsi kahvia enemmän kuin mitään. Velmu jätettiinkin omaan rauhaansa raskaan treenin jälkeen ja Mikke suunnisti loungea kohti.

Oven avattuaan ja sisälle käveltyään tämä tajusi, ettei ollut huoneessa yksin. Ehei. Ei läheskään. Hetken miehen teki mieli kääntyä kokonaan ympäri ja lähteä Auburnistakin muualle, mutta lopulta kahvin himo vei voiton. Hän käveli tottuneesti muista välittämättä keittimen luo ja kaatoi siitä itselleen ison kupillisen. Mustana, niin kuin aina.

Sitten tämä käännähti kannoillaan ja istahti pöydän ääreen Sarahin viereen. Se ei sanonut mitään, eikä Mikkekään tohtinut pilata kireää tunnelmaa tervehtimällä. Huoneen ilmapiiri muuttui yllättävän kiusalliseksi Miken hörppiessä vain kahviaan. Sen verran mies nosti päätään, että tajusi vastapuolen istujan juovan teetä. Kuka mies joi teetä? Oliko se homo tai jotain? Siinä vaiheessa Aarnisuo jopa toivoi osuneensa oikeaan.

Robert yskäisi, sanoi Sarahille jotain ja nousi pöydästä juuri sopivaan aikaan. Mikke vain odotti, että teetä lipittävä mies poistui huoneesta ennen kuin käännähti Sarahin puoleen.

"Mitä toi täällä teki?" Mikke tiuskaisi yllättävän kylmään sävyyn. Yleensä mies puhui naiselle paljon pehmeämmin.
"Eikö sen pitäisi olla siellä maalaistallilla?" Aliisa oli kertonut Robertista vaikka sun mitä kun Mikke oli vain vähän yrittänyt kysellä eilen.

"Kaajapuroilla joo. Robert kävi hakemassa sen tavarat. Siltä jäi kuulemma maanantailta jotain tänne ja pyysin sitä sitten kahville", Sarah vastasi tyynesti, vaikka mies näki naisen kasvoilta paistavan jännityksen.

"Jaaha".
Mies siirsi katseensa kahvikuppiinsa ja naputteli sitä sormellaan. Sitten siitä juotiin iso kulaus, koska sitä Mikke tarvitsi: mustaa eliksiiriä. Sarahia ei katsottu enää ollenkaan. Miehestä tuntui, ettei nainen kertonut koko totuutta. Tosin eihän Mikael ollut suoraan sitä edes kysynyt. Harottiin hiuksia ja ehdittiin juoda loput kahvit ennen kuin mies katsoi naista uudemmankerran.

"Onko teillä jotain?" Aarnisuo kysäisi ja jäi odottamaan naisen reaktioita.

"Mitä jotain?", Sarah tuntui esittävän oikein tyhmää, vaikka sen kasvojen eleet kertoivat paljon enemmän kuin se itsekään taisi aavistaa.

"Kyllä sä tiedät mitä mä tarkoitan", Mikke huokaisi. "Kuulin mitä se suokilla ratsastava tyttö teistä puhui. Flirttailusta ja näin".

"Ei Robert flirttaillut", Sarah korjasi. "Ei Ava tiedä meistä mitään", nainen pyyhkäisi sormellaan hiussortuvan kasvoiltaan korvan taakse ja hetkellisesti Mikke meinasi unohtaa keskustelunaiheensa kauniin naisen edessä. Onneksi vain meinasi.

"Eli nyt puhut jo teistä.."

"Mikke!", nainen ärähti hieman. Tenttailuun menisi varmaan melkein jokaisella hermot.
"Me vaan puhuttiin treeneistä. Siitä kuinka menisin mielummin Effillä, vaikka Lefakin on ihan kiva. Robert taas puhu laukanvaihdoista. Ei muuta. Ollaan.. tota.. nähty joskus aiemmin kisoissa vaan ni vaihdettiin nyt kuulumisia".

"Aha", Aarnisuo totesi tylysti.
"Noh, onko meidän illallissuunnitelmat yhä voimassa?"

"Joo".

"Hyvä."

Daniel #susineva valmentaa
Velmun ensimmäinen kouluvalmennus
26.02.2020


Mikael oli laittanut Velmun hienoksi omalla tarkalla tyylillään. Valkoinen huopa ja valkoiset pintelit, jotka oltiin laitettu kuin viivoittimella tekivät nuoresta orista heti vakuuttavamman. Kaikki eivät olisi jaksaneet vaivautua valmennukseen näin, mutta miehelle tämä oli vain hyvä syy laittaa hevonen entistä siistimmäksi. Mikke olisi varmaan käyttänyt aina hevosellaan valkoista, mutta ex-tyttöystävä Silja oli aikoinaan opettanut, että värien käyttö oli joskus paljon hienompaa kuin pelkkä valkoinen.

Aarnisuo verrytteli Velmun todella huolellisesti, koska halusi valmennuksesta kaikki irti. Silloin hevosen piti olla lämmin lihaksistoltaan. Mitään kovin haastavaa ei verryttelyn aikana kannattanut nuoren kanssa tehdä, jotta sen mielenkiinto säilyisi pidempään. Verryttely tapahtuikin siirtymisten ja hyvin vapaan muodon kanssa.

Viisi minuuttia ennen valmennuksen alkamista ratsukko siirtyi Kastanja-areenan puolelle kävelemään. Sarah oli juuri lopettelemassa valmennusta Lefan kanssa ja Mikke ihaili naisen olemusta puoliverisen selässä. Hevosnaisiin oli helppo ihastua ja Sarah teki asiasta huomattavasti helpompaa vielä. Mies katsoi naista varsin avoimesti, vaikka varsinaista treeniä heillä ei enää ollut päällä. Susineva jutteli naisen kanssa ilmeisesti palautteen muodossa, mutta siihen Mikke ei kiinnittänyt kauheana huomiota.

Sarahin lopulta poistuessa, oli Miken vuoro siirtyä Daniel Susinevan valvovan silmän alle. Nainen oli hymyillyt miehelle ja Aarnisuo vastasi siihen flirttailevalla virnistyksellä.

”Velmu kaipaa eniten tasapainoa, voimaa ja suoruutta”, oli Miken ensimmäinen kommentti hevosestaan valmennuksen alussa ja he juttelivat hetken Danielin kanssa tunnin tavoitteista ennen tehtäviä.

Tunnin työskentely oli oikeaa ja rankkaa. työskentelyä, vaikka välissä hevoselle annettiinkin luovia taukoja. Danielilla oli sanottavaa niin takajalkojen aktiivisuudesta kuin myös Miken istunnasta. Olihan Aarnisuon kunnon valmentautumisesta aikaa ja Velmukin oli yhä sen verran raakile, että tämä oli orin ensimmäinen valmennus koskaan.

Valmennuskalenteri oli Mikellä täydempänä kuin koskaan, joten Daniel muisti jossain välissä mainita nuoren hevosen palautumisesta ja treenin suunnitelmallisuudestakin. Mikke tiesi paljon, mutta otti kokeneemmalta neuvoja kuin vettä imevä pesusieni. Silloin kun oli suurimmaksi osaksi kouluttanut hevosen itse niin ei ehkä nähnyt kaikkia esillä olevia virheitä.

”Vastalaukassa uskalla hakea suoruutta vahvemmin vasemmassa kierroksessa”.

”Kokoa välillä selkeämmin ja päästä nopeasti, jotta sen voima kasvaa, muttei kerralla rasitu liikaa”.

”Teidän ei ole tarkoitus näyttää perunalta”.

”Niin miltä?” Mikke joutui kysymään edellisen kommentin jälkeen.

”Mm.. joo siis.. Enemmän jalkaa ja päästä hieman edestä”.

”Juuh...”

Valmennuksen jälkeen Mikael oli henkisesti rasittuneempi kuin pitkiin aikoihin. Silti onnistumisen tunteetkin olivat mielessä, eikä mies jännittänyt kauheasti Susinevan tulevaa valmennusta. Olihan mies sopinut, että Daniel valmentaisi jatkossa heitä aina kerran kuukaudessa. Näin kehittymistä pääsisi Cecilia Blankleyn lisäksi seuraamaan joku muukin.

Robert käveli hevosensa kanssa Miken ja Velmun ohitse. Heillä taisi vuoro olla seuraavana Danielin valmennuksessa. Kumpikin vilkaisivat toisiaan kulmiensa alta, mutta sanaakaan ei vaihdettu. Hyvä niin. Mikke ei vieläkään ollut varma mitä miehiä Roobertti olikaan. Sekin tosin varmasti selviäisi aikanaan.

Velmu, jonka piti olla Marvi
27.02.2020

”12.01.2019: Sillä oli pitkät jalat. Sen olisi kuka vaan pystynyt myöntämään. Silti se oli vähän epätasapainoisen näköinen, joten musta se olisi ollut ennemmin Marvi kuin Velmu. Se ei ollut nätti. Söpö ehkä, mutta söpö hevonen oli vaan söpö hevonen. Ei muuta.”

Nyt Velmu oli jo ihan sopusuhtainen, vaikka se kaipasikin hurjasti enemmän lihasta ja voimaa. Siitä huomasi, että rakenteella oli olennainen osa kehitykseen ja siihen taas vaikuttivat geenit. Minalta ja Melancholylta sai ihan hyvät pohjat sille, että heidän jälkeläisestään tulisi myös jotain. Mina oli kuitenkin tasoltaan intermediate I ja Velmun isä taas oli kisannut menestykkäästi Grand Prixiä. Sen takia Miken vauvahevonen kehittyi helpommin kuin esimerkiksi hänen edellinen hevonen Haitta. Toki Velmunkin kanssa oli alku hyvin vaikea, eikä kisadebyytti mennyt kovinkaan.. noh.. hyvin. Ratsastettavana se kuitenkin parani jatkuvasti ja loppuvuodelta odotettiin enemmän.

Mikaelilla oli alussa vaikeuksia hyväksyä itselleen ihan erilainen hevonen kuin Haitta oli ollut, mutta nykyään mies on jo ihastunut mustaan ratsuunsa. Toki musta väri tuo hankaluuksia perfektionistin mieleen ja hevosen karvaa harjataan, sekä pyyhitään enemmän kuin Miken Porschea. Voisi siis ehkä saada kiiltävimmän hevosen tittelin jos kilpailukausi ei ota onnistuakseen?

Söpö Velmu ei ehkä enää ole, sillä kun se kesällä koki (edelleen ratkaisettoman) tapauksen, jossa sen harja kynittiin kokonaan pois niin Mikke omalla oudolla tavallaan ihastui lyhyempään malliin ja orilta yhä löytyy lyhyeksi leikattu pystymalli. Hyvällä tuurilla joku uskaltaa mainita sen kamaluudesta Mikaelille ja mies antaisi hevosen harjan kasvaa jo pidemmäksi. Toki nyt säästytään letittämiseltä.

Ratsastettavana Velmu on todella energinen ja se omaa erittäin isot liikkeet. Ihan sen takia Mikke käyttää puolet elämästään kuntosalilla ja näyttäähän heidän meno jo ihan kivalta. (Siedettävältä). Velmu osaa kulkea halutussa muodossa ja sitä on suhteellisen helppo kootakin. Laukka on hevosen heikoin askellaji tällä hetkellä, koska kun lihasta ei ole tarpeeksi niin se ei jaksa koota kovinkaan paljoa. Silti Mikke uskaltaa tänä vuonna kokeilla jo helppoa aata rohkean hevosensa kanssa. Sen näkee myöhemmin onko se farssi vai ei.

Velmu on Miken mielestä kiva hevonen. Se ei ole vaikea, vaikka se on tosi energinen. Kiltti, mutta jääräpäinen. Aarnisuon ykkösratsu, jonka kanssa mies uskoo pääsevänsä vuoden päästä jo vaativiin luokkiin.

Ruunaankosken kilpailut
07.03.2020

Mikael Aarnisuo oli harvinaislaatuisesti saapunut kahden hevosen voimin kilpailemaan kaksipäiväisissä koulukilpailuissa Ruunaankoskelle. Mukana Velmun kanssa oli Miken uusi hevonen Panu, joka oli jo 14-vuotias ruuna. Se oli paljon kokeneempi kuin Velmu ja siitä tulikin hyvä menopeli miehelle vaativiin luokkiin. Mikke nimittäin oli itse vaativa a -tasoinen ratsastaja, mutta ongelmana oli aina ollut yhtä kokeneen hevosen puute. Nyt sellainen löytyi! Panu auttaisi miestä viemään Velmuakin pidemmälle ja nyt kisakausi pääsi starttaamaan kunnolla.

Mikke starttasi ensin Velmun kanssa helppo a -luokan. Hänellä oli lähtövuoro neljäntenä, heti Sarahin jälkeen. Miehestä oli hienoa osallistua samaan luokkaan naisen kanssa, koska se herätti entistä enemmän kilpailumoodia. Totta kai Aarnisuo halusi olla parempi kuin Sarah. Siinä taisi olla kyse pienestä miehisestä esittämisestä.

Silti Velmun kanssa kisattiin vasta toinen startti koskaan ja vaikka sillä oli hyvä pohjakoulutus niin Mikkeä jännitti aloittaa sen kanssa näissä luokissa. Viime kilpailuiden jälkeen hän oli miettinyt kovasti alempaa luokkaa, koska ne olivat menneet älyttömän huonosti. Cecilia oli valmentajana kuitenkin viime valmennuksessa kertonut, että turhaan Mikke kilpailisi sillä pienempiä luokkia kun hevonen oli selvästi A-tasoinen. Toki treenausmielessä pienemmät luokat olivat ok kilpailukokemusta haettaessa, mutta nyt haluttiin kilpailutuloksia tietyllä tasolla. Velmu ei kuitenkaan ollut jännittäjä ja sen kanssa oli yleensä helppo suorittaa.

Mikke suorittikin Velmun kanssa todella hyvän radan pienestä alkujännityksestä huolimatta. Mies oli kuitenkin saanut Reyesiltä onnentoivotukset ennen suoritusta, joten Mikke uskoi senkin tuoneen varmuutta peliin. Onnesta ei missään nimessä ollut kysymys vaan silkasta hyvästä keskittymisestä ja tekemisestä.

Parivaljakko pääsi jopa sijoille asti ja vaikka mies haki aina voittoa (tietenkin) niin kolmas sija ei tällä kertaa ollut pettymys. Varsinkaan kun prosentit olivat todella hyvät (68,070 %). Se kertoi, että hevonen oli oikealla tasolla. Nyt pitäisi Velmulle saada paljon voimaa, kehitystä ja kokemuksia kilpailuympäristöistä niin ehkä ensi kaudella senkin kanssa kisattaisiin vaativia luokkia.

Panun kanssa ei mennyt niin hyvin, mutta viidessija oli miehelle ihan hyvä. Varsinkin kun hän oli mennyt kummankin hevosen kanssa Sarahin ja ennen kaikkea sen Robertin ohitse. Toki erityisesti nainen oli taitava ratsastaja, mutta kerrankin Aarnisuo sai olla ylpeä hevosestaan ja ratsastuksestaan.

Vaativa b -luokka meni Panulla edelleen tasaisen hyvin ja vaikka se ei edelleenkään sijoihin sen kanssa riittänyt niin prosentit olivat hyvät (67,143 %). Silloin miestä kuitenkin kismitti Robertin suorittaessa paremmin.

KALEVI VIRTANEN
20.03.2020

Oli kaunis maaliskuinen ilma ja Mikke oli päättänyt harvinaislaatuisesti käydä Velmun kanssa maastossa. Aurinko paistoi ja linnut lauleskelivat miehen mielestä jopa ärsyttävän usein. Velmu sentään oli yllättävän rauhallinen ja se vaikutti tykkäävän vaihtelusta. Ei kovaa koulutreeniä vaan pitkä maastolenkki. Mikestä tällaiset olivat kauhean tylsiä ja pitkästyttäviä. Maastolenkit olisivat olleet mieluummin hoitajan puuhaa, mutta minkäs sille mahtoi, ettei kukaan kestänyt Velmun hoitajana päivää pidempään. Se ei johtunut siitä, että Velmu olisi ollut vaikea ori, ehei. Miken perfektionistin luonne oli se, mikä karkoitti jokaisen aika nopeasti.

Kavioiden ääni kuului tiellä varsin hyvin ja se oli sentään Mikenkin mielestä rentouttava ääni. Ori kuunteli taas kaikkea muuta ja se muutaman kerran säpsähteli metsästä kantautuvia rasahduksia. Miestä ei kiinnostanut sellainen pätkääkään. Häntä lähinnä harmitti, että oli jättänyt puhelimensa vahingossa autoon, koska ei voinut kuunnella nyt edes musiikkia.

Kauempaa takaa kuului auton ääni ja se sai Miken ottamaan Velmun ohjia lyhyemmiksi. Ei ori yleensä autoista välittänyt, mutta tuo auto kuului tulevan aika kovaa, joten koskaan ei voisi tietää miten pakoeläin siihen reagoisi. Mies ottikin Velmun kanssa vielä muutaman raviaskeleen, jotta he ehtivät suoralle, jossa autoilijalla olisi mahdollisuus nähdä heidät.

Mikke siirtyi hevosensa kanssa vielä lähemmäs reunaa huomatessaan auton jo ihan lähellä. Punaisen Volvon kuski ei kuitenkaan hidastanut lainkaan ja Velmu tuntui hermostuvan takaa tulevasta ajoneuvosta. Se käännähtikin säikähtäneenä ympäri ja Mikke puristi ohjiaan tiukemmin. Lopulta auto viuhahtikin ohi aivan kuin kaasua painaen ja Velmu parka hypähti pystyyn. Miehen onneksi se ei vauhkoontunut kokonaan ja pian musta ori oli taas täysin hallinnassa. Joskaan se ei ollut läheskään yhtä rauhallinen enää.

Mikkeä tuollainen ajaminen kiukutti, mutta hän yritti ajatella kaikkea muuta, jotta Velmu olisi saanut taas rentoutta kävelyynsä.

"Tuollaisilta tyhmiltä autoilijoilta pitäisi kortti ottaa pois", mies puuskahti hevosellensa tuohtuneena. Eihän siinä ollut mitään järkeä, että hirvieläimiä varottiin, mutta hevosia ei.

Valitettavasti Mikke ei ehtinyt kauaa Velmun kanssa kävelemään, kunnes huomasi sivutiellä saman punaisen Volvon. Kuski avasi autonsa edessä punaista porttia ja Aarnisuo ravasi auton taakse raivoissaan.

"Saat kyllä olla saatanan tyhmä kun ajat hevosen ohi kuin hullu!" Velmu ei halunnut mennä Volvon vierelle lainkaan ja Mikke sai urakalla pidellä sitä edes aloillaan. Mieskuljettaja kääntyi ihmeissään ympäri, mutta ei kovin iloisen oloisena.

"Ketä sinä hulluksi tulet huutelemaan?" Kalju mies tuijotti ratsukkoa varmaan yhtä vihaisena mitä Mikke oli hänelle. Vanhempi mies omasi varmasti kyllä kylmemmän katseen mitä Mikaelilla oli koskaan näkynyt.

"Kai sä tajuat miten vaarallista on ohittaa hevonen noin. Olisit voinut tappaa mutkin samalla!"

"Lähe kuule painelemaan kotias siitä! Tämä on yksityisaluetta! Jos tuut vielä kerrankin tälle alueelle ni kadut sitä", mies ei tuntunut kuuntelevan Miken raivoamista yhtään. Sen sijaan mies vilkuili vaivihkaa Velmua, mutta sitä Aarnisuo ei edes huomannut. Niin tuohtunut tämä oli.

"Jos mun kallisarvoinen hevonen loukkaantuu joskus sun takia niin se on kuule sun viimeinen teko koskaan", Mikke mumisi vielä miehelle ennen kuin käänsi Velmun ympäri. Ori tuntui olevan tästä ratkaisusta hyvinkin helpottunut ja se otti muutaman raviaskeleen nopeuttaakseen poistumista pahan Volvon luota.

Mikke ei katsonut enää kertaakaan taakseen, vaikka jos hän olisi katsonut niin hän olisi huomannut kuinka vanhempi mies oli jäänyt mietteliäänä katsomaan heidän peräänsä.

Auburnissa Mikke oli yhä raivoissaan koko maastolenkistä ja käski ensimmäisen vastaantulijan tarkistamaan rekisterinumeron omistajan. Siihen tehtävään Mikke pakotti Antonin ja yllättävän säyseästi mies totteli käskyä. Pyynnöltä se ei olisi kuulostanut mitenkään päin.

"Joo tää löys auton omistajan tiedot", Anton tuumi Miken riisuessa Velmun varusteita pois.

"Sen omistajan nimi?"

"Kalevi Virtanen."

Cecilian valmennus
26.03.2020

Mikael oli oikeastaan ihan onnellinen miten hyvin vuoden kilpailukausi oli startannut. Sijoituksia ei ihan joka kerta ollut tullut, mutta prosentit ovat melkein aina olleet yli kuudenkymmenenviiden. Vain Auburnin kilpailuharjoitusten Helppo A -rata oli 63% ja sekin johtui ainoastaan huonoista laukkapisteistä. Blankleyn valmennuksen alkuvaiheilla valmentaja totesikin, että laukkaa kannattaisi treenata erityisesti tämän päivän valmennuksessa.

"Velmun kanssa laukka askellajina on aina ollut ilmeisen helppo, mutta nyt kun kokoamisastetta halutaan enemmän niin sen laatu on samalla huonontunut. Niin ei saisi missään nimessä käydä, mutta nyt niin on vaan käynyt", Cecilia kommentoi ja Mikke irvisti hieman sisäisesti. Huonot kommentit eivät ikinä olleet hyvästä kun haluttiin olla ainoastaan parhaita.
"Kilpailuharjoituksissa teidän meno näytti ihan hyvältä, mutta Kalla Cupissa se ei riitä jos haluaa sijoille."

"Tässä on vaan tää päivä ja huominen enää", Mikke totesi pysäyttäen hevosensa keskelle maneesia. "Tarkoitatko sä, että meidän ei kannattaisi edes osallistua?"

"En", Cee sanoi tyynesti ja käski ratsukkoa jatkamaan ravissa. "Teillä ei mitään isoa ongelmaa ole ja Velmu osaa kyllä paljon. Sun pitää vaan itse keskittyä paremmin, jotta et anna hevosen mennä niin miten SE haluaa. Päästät sen liian helpolla."

"Jatka ravissa avotaivutusta pitkillä sivuilla. Huolehdi, että takajalat pysyvät koko ajan aktiivisina. Velmulla on kiva pitkä askel, joten sulla pitäisi olla helppoa keskittyä jokaiseen askeleeseen!"

Mikke pyöräytti silmiään. Helppoako tämän piti Velmun kanssa olla? Ori oli onneksi kropastaan suora, koska suoruus ja tasapaino oli miehelle yksi tärkeimmistä asioista perusratsastuksessa. Velmu kuitenkin olisi halunnut avotaivutuksessakin taipua liikaa ja Miken mielestä hän ratsastikin hevosta jo jokaisessa askeleessa. Muutenhan hevonen olisi mennyt todellakin niin miten se haluaa.

"Myötää ohjasta hieman! Vaikka me treenataan koko ajan kokoamisasteen kasvattamista niin et voi pitää hevosen päätä liian kasassa. Anna sille ihan vähän vielä edestä tilaa ja sitten vasta pyydä siltä aktiivisempia jalkoja. Noin, nyt se kulkee heti tyytyväisemmin eteen."

Jo noinkin pieni korjaus sai ison tunteen selkään ja Mikael huomasi miten hevosen liike muuttui aavistuksen rennommaksi, mutta samalla se työnsi takaa paremmin eteen. Mies tiesi että hän otti helposti kädellä enemmän kuin pitäisi ja se johtui siitä, että Velmu oli tosi energinen ratsastettava. Joskus tuntui, että ratsasti ennemmin pommia kuin hevosta ja sen takia Mikke oli hieman varuillaan koko ajan. Se taas ei ollut hyvästä.

"Noniin. Nyt kun avotaivutus näyttää jo hyvältä niin aletaan työstämään laukkaa. Jatka tehtävää ihan samalla tavalla kuin aiemminkin, mutta keskellä sivua nosta laukka ja tee keskiympyrä laukassa. Sitten jatkat avotaivutusta ravissa taas uraa pitkin."

Mikke teki työtä käskettyä ja nosti avotaivutuksesta suoraan hyvin valmistellun laukan. Velmu laukkasi kivalla askelluksella koko ympyrän ja sitten muutaman askeleen kokoaminen ja taas hallittu siirtyminen raviin, sekä siitä avotaivutukseen.

"Heti uudestaan! Pidä ulko-ohjan tuki nostossa ja heti sen jälkeenkin. Ratsasta sitä koko ympyrän ajan. Istuit siellä selässä tekemättä mitään."

"No enhän", Mikke hymähti, muttei kehdannut väittää enempää vastaan. Cecilia oli nyt ainut toivo jos mies halusi edes pärjätä viikonlopun kilpailuissa.

Mies teki siis täysin kuten Blankley halusi ja huomioi ulko-ohjan tuen erityisen hyvin. Samalla hän huolehti tasapainoisesta menosta. Velmu tuntui todella hyvältä ja Aarnisuota hymyilytti.

"Onko sulla laji menossa vaihtoon, koska ratsastat kuin esteratsastaja? Missä on se ratsastustyyli miten ratsastit Velmua jo alemmalla tasolla? Älä siis päästä hevosta menemään noin kovaa. Se menee avotaivutuksen ajan tosi kivassa hallitussa muodossa, mutta kun nostat sillä laukan niin se kaikki hallittu katoaa siitä. Saat helposti kokoamistakin enemmän kun et anna sen mennä vain noin kovaa."

Mikke huokaisi syvään ja hän yritti uudestaan. Senkin jälkeen tehtävä piti suorittaa vielä pari kertaa ennen kuin tuli hyväksyvä nyökkäys valmentajalta. Velmu tuntui väsyvän ja Miken kärsivällisyys loppua ennen kuin mies edes tajusi, mitä Cecilia häneltä halusi. Kilpailihan Mikke jo vaativalla tasolla toisen hevosen kanssa. Joskus oli vain vaikea huomata perusjuttuja toisen hevosen kanssa, joka oli melkein liian tuttu.

"Laukan laadukkain osuus on aina heti kun se on nostettu. Sellaisena sen laukan pitäisi tosin pysyäkkin ja sitä voi helposti treenata vain nostamalla niitä laukkoja", Blankley kertoi ja Mikke nyökkäili ymmärtäväisenä. Tämän hän tiesikin jo.
"Joltain muulta en ehkä vaatisi näin paljoa heti, mutta tiedän tavoitteesi Velmun kanssa ja et pärjää sen kanssa vaativissa luokissa jos et saa laukkaa hurjasti paremmaksi. Haluankin, että nyt vain teet käynti - laukka - käynti siirtymisiä ihan uraa pitkin. Valmistele laukka hyvin ja siirrä se heti käyntiin, ennen kuin flow-fiilis katoaa."

Tämä tehtävä oli sellainen, jossa Velmu ja Mikke toimivat hyvin yhteen. Mies jaksoi oikeasti keskittyä ja hevosen kuuliaisuus parani jokaisen siirtymisen myötä. Laukkasiirtymiset olivat puhtaita ja teräviä, jolloin myös siirtyminen takaisin käyntiin oli helppoa. Hevonen tuli hienosti avuille ja se alkoi kokoamaan itseään hienosti.

Tehtävän jälkeen Cee käski ratsukkoa laukkaamaan ympäri maneesia ilman mitään ympyröitä. Piti antaa hevosen ensin sujua eteenpäin ja sitten sitä piti vuorostaan taas koota hurjasti. Haluttiin lisättyä laukkaa, keskilaukkaa ja koottua laukkaa. Cecilia halusi, että Mikke leikittelisi tällä ja pitäisi hevosen koko ajan avuilla. Ihan lopuksi valmentaja käski Miken vielä koota Velmua laukassa niin paljon kuin hevonen antoi myöten ja heti onnistumisen jälkeen piti myödätä ja antaa sen sujua taas eteen.

"Loppuhan meni jo paljon paremmin!" Cee hymyili tyytyväisenä. "Teidän kannattaakin harjoitella laukkaamista ihan kotiläksynä. Ei pelkkää kokoamista, mutta niin, että jokainen askel on hallittu. Nyt anna sen ravata vaan mahdollisimman vapaasti ja mene kävelemään maastoon sen kanssa loppukäynnit. Janna ja Gee tulevat tänne kohta niin ota Velmun kanssa kunnon loppuverkka. Pidä sen liikkuminen mahdollisimman letkeänä ja onnea viikonlopun kisoihin!"

Älä kyseenalaista kouluratsastajaa
01.04.2020

"Nää pintelit on huonosti", Mikke katsoi tuimasti hoitajaharjoittelijaansa Eerikaa, joka vilkaisi miestä Velmun jalkojen tasolta.
"Mun mielestä..."
"Sillä ei ole väliä mitä mieltä sinä olet. Jos olen sitä mieltä, että ne ovat huonosti niin silloin ne ovat huonosti. Laita uudestaan."

Mikael Aarnisuo oli viimein löytänyt itselleen hoitajaehdokkaan Siljan ja Katyan jälkeen. Tämä tapaus vaikutti monia muita paremmalta, mutta silti sitä oli yhä koulutettava ja kokeiltava. Ehkä se oli yhtä huono kuin monet muut tai ehkä tämäkään ei kestäisi tarkkoja ohjeita siitä, miten Velmua hoidettiin tai pitäisi hoitaa. Eerika oli kuitenkin vaikuttanut lupaavalta, koska hän oli kilpaillut kuulemma helppo A -tasolla, eikä hän ollut esteratsastaja, kuten suurinosa vapaista hoitajista taisi olla. Eerika oli myös täysi-ikäinen, joten mies voisi uskaltaa jättää orin hänen hoidettavakseen. Ainakin joskus.

Nyt Eerika laittoi Velmun pinteleitä keskittyneesti uudestaan ja Mikke tarkkaili osasiko nainen laittaa pinteleitä tällä kertaa oikeasti oikein ja osasihan hän.

Myös satulointi ja suitsiminen oli tarkkaa työtä. Mikke kertoi miten niiden piti täsmälleen olla ja selitti kuinka jalustimia ei saisi säätää IKINÄ lyhyemmiksi tai pidemmiksi. Eerika nyökkäili ujosti miehen vieressä ihmetellen salaa natsikäytöstä...

Velmu vietiin seuraavaksi maneesiin ja Mikke käski epäröivän Eerikan taluttaa oria. Hoitajanpestiin kuului nimittäin hevosen hoitaminen ja kävelyttäminen ennen liikutusta, sekä myös liikutuksen jälkeen. Kävelyttäminen saisi tapahtua maasta tai selästä. Se vain piti hoitaa kunnolla.

"Kuinka voin kävelyttää sitä selästä jos en saa säädellä jalustimia. Enhän mä pääse silloin edes sen selkään?" Ujo hoitajaehdokas vilkaisi arasti Miken suuntaan saaden miehen ainoastaan tuhahtamaan.

"Jos ei pääse selkään ni silloin ei liikuta muuta kuin maasta."

Siihen Eerika ei vastannut mitään.

"Pyydä Velmua kävelemään nopeammin. Jos se ainoastaan löntystelee niin ei se lämpeäkään kunnolla."

Mikke ei ollut huonolla tuulella vaan ainoastaan vakavalla päällä. Hän ei ollut voittanut Kalla Cupin ensimmäistä osakilpailua, eikä edes sijoittunut. Se ei saanut miestä vihaiseksi vaan motivoituneemmaksi. Cecilia oli ollut oikeassa: jos laukka ei paranisi viikonloppuun mennessä niin sijoituksia ei tulisi. Nyt tähdättiinkin kesän osakilpailuja varten ja sitä varten piti hommata hoitaja. Näin ratsastajalla ei menisi turhiin asioihin aikaa.

Nyt vaan piti selvittää, että pärjäsikö Eerika Aarnisuon hevosenhoitajana.

Pakoon maailmaa
18.04.2020

Mikke ei tiennyt yhtään miten paljon Auburnilaiset lukivat lehtiä ja vaikka hän tiesi, että etusivun uutinen oli aina etusivun uutinen niin häntä itseään ei kiinnostanut miten moni tiesi hänestä ja Sarahista, vaikka olihan suhde sellainen, että sen tarkoitus oli olla salainen. Hän osasikin olla Auburnissa tavalliseen tapaansa hyvin itsekseen, koska mies oli tottunut tietynlaiseen julkisuuteen. Satunnaiset katseet tuntuivat normaaleilta. Sellainen ei miestä siis pahemmin hetkauttanut. Ainoastaan naisen mielipide oli iso juttu ja sitä Mikke mietti hyvinkin kovasti. Hän oli laittanut Sarahille monta viestiä loungessa tapahtuneen selkkauksen jälkeen, mutta mihinkään tämä ei ollut saanut vastausta.

Mies katseli Eerikaa, joka kiristeli Velmun leuka- ja poskihihnaa tavalliseen tapaansa. Nainen oli ainakin vielä osoittautunut hyväksi apuriksi tai ainakin pitkäaikaisimmaksi tähän asti.

"Onko nyt hyvä?" Eerika varmisteli ja Mikke nyökkäsi heti hyväksyvästi. Hän oli katsellut naisen tekemisiä tarkkana ja kaikki oli tehty oikein.

Mies lähetti vielä viimeisen viestin Sarahille: [ Voidaanko puhua? ] ja laittoi sitten puhelimensa taskuun.

"Voit mennä kävelyttämään Velmun maneesiin. Tuun kohta perässä", olivat Miken nopeat sanat hoitajalle ja sitten tämä käveli rivakasti loungeen, jossa ei onneksi ollut tänään ketään.

Mikke vain istui huokaisten pöydän ääreen ja antoi itsensä nojautua käsiinsä. Maailma tuntui sillä hetkellä vaikealta paikalta olla ja miehen mielessä pyöri vaikka mitä. Mikke mietti Sarahia ja heidän suhdettaan, Mimmiä ja hänen vauvaansa, sekä Hanna Brentgårdia, joka oli tarjoutunut ottamaan Miken kilpailemaan kesällä Ruotsiin. Kaikki olivat isoja juttuja, eikä Mikke perhana vie tiennyt miten noin isoja asioita piti käsitellä. Hänhän oli vain mies Kallan kylässä. Olisiko hänestä mihinkään?

Puhelin piippasi viestin merkiksi ja Mikke nappasi Androidin nopeasti käteen taskustaan. Viesti ei ollut vieläkään Sarahilta ja pettymys paistoi miehen kasvoilta. Onneksi kukaan ei ollut sitä näkemässä. Mikke olikin laittamassa puhelinta jo syrjään, kunnes hänen päähänsä tuli idea. Idea, joka veisi kaiken muun hänen mielestään pois ja hän pääsisi pakoon draamaa. Puhelimeen otettiin esille keskustelu Hannan kanssa ja alle minuutissa oltiin lähetetty naiselle yksinkertainen viesti.

[ Etkö lähtenytkin jo huomenna takaisin Ruotsiin? Mahtuisiko kyytiin kaksi hevosta lisää? ]

Treenistä Velmun kanssa ei tullut mitään. Mikke ei varmaan koskaan ollut ratsastanut orilla noin huonosti ja sen takia mies päätti ratsastuksen jo puolen tunnin päästä. Velmu annettiin takaisin Eerikalle ja Mikke itse meni katsomoon istumaan. Hän katsoi kuinka nainen kiipesi jakkaralta puoliverisen selkään ja antoi sen kävellä puolipitkin ohjin ympäri maneesia. Juuri niin, miten Mikke oli ohjeistanutkin.

Mies otti puhelimen uudestaan käteensä ja ilahtui, että edes joku vastasi hänen viesteihinsä. Sarah ei sitä ollut tehnyt vieläkään, mutta Hannalta oli tullut vahvistus hänen idealleen.

[ Lähdetään vasta tiistaina 12 aikoihin. Nappaan sut matkaan ilomielin! ]

Mikke hymyili. Hän lähtisi pian Ruotsiin ja hänen pitäisi ilmoittaa vielä Eerikalle ja Auburniin hänen hevosensa hetkellisestä poissaolosta. Hänestä tuntui pahalta, ettei hän voisi nähdä Sarahia hetkeen kasvotusten, mutta ehkä oli hyvä antaa tilanteen tasottua. Olihan sitä Hanami week kuitenkin tulossa pian ja silloin he kohtaisivat melkein pakosta.