Kahvikupillisen äärellä (off)

// Auburnissa 9.1.2018, mukaan @Ellen N., ei avoin


Mä olin kahvi-ihminen ja se oli suurin syy, miksi mä olin jäänyt viipyilemään tallitupaan Haukan ratsastamisen jälkeen. Ori oli ollut tänään tahmeampi kuin eilen, joten mä olin tehnyt lyhyen treenin lähinnä taivuttelujen parissa.

Kahvinkeittimellä oli kuitenkin jatkuvasti porukkaa. Siis oikeasti - Auburnissa se tuntui porisevan jatkuvalla syötöllä enkä mä tiennyt, mihin väliin olisin hyökännyt.
Mutta ainakin mä olin käyttänyt sen tarkkailuajan hyödyksi ja järjestellyt kaappia niin, että kaikki tavarat mahtuivat paremmin kuin hyvin.

Lopulta tallituvassa hiljeni ison lössin valuessa tallin puolelle sillä aikaa, kun mä olin pesemässä käsiä vessan puolella. Hyökkäsin tallituvan pienelle tupakeittiölle ja kohdistin tyytyväisenä katseeni keittimeen, joka oli hetkellisesti jäänyt vaille jatkuvaa hipelöintiä. Johan saataisiin tähänkin iltaan kofeiinia.

Mua laiskotti niin maan perkeleesti että jopa ärsytti. Mua ei koskaan laiskottanut. Mutta nyt laiskotti. Ehkä syynä oli Meidhir jota olin pyydystänyt ensin tarhasta kymmenen minuutia ja sitten kun se teki taas uudelleen täyskäännöksen juosten pierien mua pakoon toiseen suuntaan mä annoin asian olla. Ihan vaan annoin sen olla. Vittuako mua kiinnosti juosta sen perässä hangessa lumen työntyessä kenkiin. 

Ehkä me tarvittiin kumpikin hengähdystauko. Mä käppäilin tallitupaa kohti. Käytävillä parveili ihmisiä. Kaikki tuntui tulevan toimeen toistensa kanssa ja mä moikkasin reippaasti niitä saaden vain puolilta vastaukset. Ei se mitään hei. 

Repäsin voimalla tallituvan oven ja sen avautuessa kevyemmin kuin oletin olin lyödä sillä itteeni naamaan. 

''Dumma JÄVLA dörr!'' kiekaisin ja paiskasin oven vielä perässä kiinni. 

Ensimmäinen asia mihin mä kiinnitin huomiota tallituvassa oli liilatukkainen nainen ja sen hieman pelästyneet silmät. Mä en ymmärrä. Mikä näitä vaivaa. Miksi taas väripää? Ei oo totta. Se kaatoi itselleen kahvia. Mä tykkäsin kahvin mausta vaan suklaassa, jäätälössä ja kakuissa. Muuten en. Musta tuntui että olin ainoita jotka joi joko teetä (vihreää teetä vaan) tai kaakaota. 

''Ah, tjena, täällä olikin joku'', virnistin naiselle.

"Joo."

Se oli lyhyt, ytimekäs vastaus. Se ei osoittanut minkäänlaisia tunteita, edes sitä suunnatonta ärsytystä siitä, että mun rauhallinen kahvihetki oli keskeytynyt ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan. Mä vilkaisin blondia, jonka olin kuullut raivoavan ovella ruotsiksi. Pysyisikin siinä kielessä, niin meillä olisi vielä vähemmän puhuttavaa.

Mä en kuitenkaan voinut enää perääntyä, koska olin jo ehtinyt kaataa kahvin suureen kuppiin. Niinpä mä vedin itselleni tuolin ja istahdin pöydän ääreen kaivaen puhelimen toppaliivin taskusta. Kristiina oli tykittänyt kolme uutta viestiä, joista kaksi näytti koskevan Haukan kuulumisia uudessa kodissa. Viimeisessä viestissä nainen pyysi tuomaan punaista maitoa kaupasta, joten mä oletin sen olleen harhalyönti.

Jaha satans, ajattelin liilapään vastatessa mulle. Se istui kahvikupposensa kanssa pöydän ääreen. Ja mä kävelin vuorostani tiskipöydälle, täytin vedenkeittimen ja siinä odotellessa lusikoin kaakaojauhetta kuppiin, jonka otin kaapista napannut. 

''Säkö oot nyt Matilda sitten, vai?'' kysyin tuijottaen naista. Se nyökkäs. ''Niin mä päättelin, Jemiina olikin mulle kertonut, että joku uus oli tullut. Ja noista'', osoitin sen päätä, ''hiuksista päättelin sitten että sen on pakko olla sä.''

Hymyilin sille. ''Vaikka toisaalta täällä on aika paljon, tollasia, joiden pää on värjätty.''

Matilda hymähti mulle. Mä kaadoin kiehuneen veden kuppiin ja istuuduin sitten sitä vastapäätä pöydän ääreen. Mä tarkkailin naista, joka katseli puhelintaan tiiviisti. 

''Mulla on vähän jätte fuckin' dålig päivä'', irvistin sille. ''Sitä mä tossa ovella raivosin, hah, mun ori päätti olla pelle eikä antanu sitten millään kiinni tarhasta. Sunko se kirjava heppa on?'' päättelin ääneen ja Matilda kattoi vihdoin mua. Ihme.

Me oltiin tavattu noin viisi minuuttia sitten, ja nyt se blondi avautui elämästään kuin me oltaisiin vanhoja tuttuja. Mulla meni hetki sisäistää kaikki se puhetulva. Siis hiukset? Mä olin toistaiseksi bongannut vain the hiukset eli tallimestarin sekä kaappinaapurini, joka ei tämän nenän edessäni istuvan tytöntyllerön tapaan ollut mitenkään ilmeisen puheliasta sorttia. Onneksi.

"Joo, Haukka on mulla ylläpidossa", virkoin hitaasti, laskien katseen takaisin blondista puhelimeen. Mulla ei ollut mitään hajua sen nimestä, mutta mä oletin, että jos se koki tiedon jollain tapaa tarpeelliseksi mulle, se lurittelisi nimensä ihan omatoimisesti.

Mä selasin hetken Facebook-ryhmän hevosmyynti-ilmoituksia ihan aikaa tappaakseni. Samalla siinä oli ripaus toivoa siitä, että mun kahviseuralaiseni - joka ei ollut edes ottanut kahvia - tajuaisi etten mä ehkä ollut paras vertaistuki mitä huonoihin päiviin tuli. Tai noin niin kuin yhtään mihinkään.

''Jaaa, eikö sulla sitten oo varaa hevoseen vai kuinka se on vaa ylläpitoheppa?'' kohotin sille kulmiani. ''Aika hassua silleen i princip.''

Matilda ei juuri puhunut tai puhissut, mikä oli ihan ok, niin mä sain suollettua sille mun asiat ilman häiriöitä, koska ne olis saanut mut ärsyyntymään entisestään. Mä epäilin Matten olevan mua aikalailla vanhempi, ainakin sille ilmestyi pieni ryppy otsaan kun se intiimisti tuijotti puhelintaan. 

''Sä et sit kauheesti puhu'', naurahdin ja Matte kattoi mua sekunninmurto-osan, kunnes laski katseen taas puhelimeen. ''Ja siellä puhelimessa on vissiin aika tärkeetä asiaa, laita nyt vielä vastaukses google translaten suuhun niin mä saisin jotain vastakaikua tähän monologiin'', virnistin. Mä oisin halunnut ees jotain muutakin kuin muminaa vastaukseks.

''Joo nå ei siinä, musta ihan kiva kattoa tota sun otsaan muodostuvaa ryppyä sun silmien sijaan'', sanoin muina naisina ja Matilda nosti katseensa. ''Noin, tosi kiva, paljon parempi.''

Ensin se kyseenalaisti mun varallisuuteni. Sitten se kommentoi mun rypyistä. Se tyttö leikki hengellään.

Mä laskin hitaasti mielessäni kolmeen, ennen kuin laskin puhelimen liioitellun hitaasti pöydälle. Blondi tapitti mua jokseenkin vaativana ja ilmeisen tyytyväisenä siihen, että oli saanut huomioni. Oliko sen jotenkin vaikea ymmärtää, että mä halusin vain juoda iltakahvini rauhassa sen sijaan, että olisin hihittänyt platinablondin pikkuprinsessan kanssa?
Olisi mullakin ollut kommentoitavaa värjätyistä hiuksista.

"Haukka tuli mulle mun entisen valmentajan kautta, sen omistaja on paksuna", valaisin blondia kaivaen ääneeni mahdollisimman feikki-innokkaan sävyn. "Se on kilparatsu, ei voinut jättää seisomaan yhdeksäksi kuukaudeksi."
Mä vilkaisin puhelinta, joka oli värähtänyt ryhmään ilmestyneen kommentin myötä.
"Ja täällä mä seuraan hevosilmoituksia, Haukka on mulla todennäköisesti vain kesään asti. Mites sulla, pappa betalar?"

Mä siristin silmiäni, että ivallisuus purisi varmasti.

''Heeejj, chillaa, ei tarvii kimppaantua'', nauroin, mitä se ny yhtää oli noin kiukkunen kun ei se ensin ees puhunu mulle ja mä oisin halunnut keskustella. Sekasin. ''Pappa betalar indeed, se betaalaa myös mamman menot, ettei sillä. Vähän säälin iskää, mamma on sellanen gold digger että oksat pois'', Matildan ivallisuus sen äänestä tihkui äyräiden yli, mutta mä koitin olla kypsä. Edes joskus. 

''Aika kiva, toi hepan tilanne, et sulla kävi sellanen tuuri, että sain valmiin kilpahepan alles, mulla ei oo ihan sama tilanne, mutta musta on tosi kiva saada itte treenata heppaa ja kouluttaa sitä, tietty Isben ja Aman avulla, mutta kuitenkin. Se sun heppa näyttää kyllä tosi kivalle'', hymyilin. Paikkaa nyt Ellen sun tilanne, din jävla idiot, snart hatar hela stallet dig. ''Haukka siis, näppärän näköinen puoliverinen, varmasti tuutte pärjäämään kisakentillä - jos siis sinne tähtäätte.''

Mä koitin lukea Matildan ilmettä, mutta mä en saanut siitä mitään irti. Varsinkaan nyt kun se katsoi taas puhelintaan eikä mua, silmät on ihmisen peili, vai miten se sanotaan. Mä hörppäsin helvetin kuumaa kaakaota ja nousin kaivelemaan jääkaapista maitoa.

Sen blondin ja mun keskustelu oli elävä todiste siitä, etten mä hallinnut small talkia. Enkä mä oikeasti jaksanut edes yrittää, koska olin jo käyttänyt päiväkohtaisen sosiaalisuuteni töissä - siis asiakaspalvelussa.

Sait valmiin hevosen alles.
No, pystyihän sen ajattelemaan niin ja siltä se varmasti ulkopuolisen silmään näyttikin. Todellisuudessa mä en noin vain ollut saanut Haukkaa, vaikka loppujen lopuksi sitä oli tyrkytetty mulle niin entisen valmentajan kuin Haukan omistajankin toimesta, vaikken ollut todellakaan hakenut ylläpitohevosta. Kuuden vuoden ratsastustauon jälkeen oli mun mielestäni ihan kelpo suoritus palata satulaan keväällä ja ottaa syksyllä vastuulleen, ensimmäistä kertaa ikinä, ihkaoikea estehevonen.

"Ei se niin valmis ole. Estestartteja löytyy kyllä, mutta parhaat kisavuodet ovat vielä edessä", kerroin, koska jääkaapille nousseen tytön ajatuksenjuoksun saattoi miltei kuulla eikä kyselytunti ollut varmasti vielä ohi.
"Mä olen ehtinyt startata sillä muutamat kisat, vielä vähän hakemista ratsastustauon jälkeen. Koulukisoista me on saatu parit ruusukkeet, Haukan omistaja meinasi pyörtyä kun kuuli niistä", irvistin.

''Aaa'', otin jääkaapista maidon ja kaadoin sitä kuuman kaakaon sekaan Matildan selittäessä niiden parista yhteisestä startista. ''Haukkakin taitaa olla nuori sitten, tai kin ja kin, Meikku on vaa raaka, sai seistä vissiin kasvaa kaikessa rauhassa eikä heti alettu ratsukouluttaan ja nyt se tulee sitten takkiin sen kanssa, kun ei mistään välillä tuu mitään.''

Maito takaisin kaappiin ja istuin takaisin alas. Musta oli kiva, että nainen mua vastapäätä oli kans alkanut puhumaan jotain. Siitä alkoi heti saamaan enemmän selkoa kun se puhui eikä istunut tuppisuuna. 

''Hah, pyörtyispä joku meidänkin onnistumisista, mutta ehei'', irvistin. ''Mammaa ei vittuakaan kiinnosta se, miten mulla menee mun TYÖHEVOSEN kanssa ja iskä ei juuri tiiä hevosista mitään muuta kuin maksupuolen. Kun me lähettiin hakemaan Meidhiriä mamma oli sitä mieltä, että se oli ihan väärä hevonen mulle, en mä sillä kehity ja niin edelleen. Iskä ei kai tiennyt mitä ajatella, kun mamma oli vihanen ja mä suhteellisen ilonen. Se sitten onnitteli mua ja pahoitteli mammalle. Tyyppillistä siltä. Se on meijän sovittelija.''

Mä bablasin mun perheongelmista Matildalle, joka ei näyttänyt kuuntelevan juuri mitään. Poikaongelmista mä en sille puhuis, se oli mua vanhempi ja ties vaikka tuntisi jo Josefinin. Tuhahdin ääneen. Ja join sitten suuren kulauksen kaakaota, joka oli jo juotavaa. 

''Mitäköhän mä tekisin Meikun kanssa, onko ehdotuksia?'' kysyin vaikka mulla oli jo aika varma suunnitelma.

"Haukka kääntyi vuoden alusta yhdeksänvuotiaaksi, mutta sitä on rakennettu maltilla", tiesin kertoa blondin papatuksen väliin. Mua alkoi vähitellen häiritä, etten mä tiennyt puhetulvaisen tytön nimeä, koska tämä mielleyhtymä olis ollut helppo liittää sellaiseen tulevaisuuden varalle.

Mä jatkoin myynti-ilmoitusten selaamista, mutta kuuntelin tasaista puheensorinaa ainakin puolella korvalla. Onneksi mun porukat eivät olleet vaikuttaneet mun tekemisiin enää vuosikausiin, koska mä en kestänyt sitä, että joku puuttui mun elämään. Mä halusin hallita elämääni itse ja Haukan tuloa lukuunottamatta mä olin onnistunut siinä jo pitkään.

Blondin kysyessä treeni-ideoita mun oli kelattava hetki taaksepäin muistellakseni, oliko se antanut enempää faktoja hevosestaan. Se oli ori, työhevonen ja Meikuksi se oli sitä juuri kutsunut.
"Mä itse keskityin tänään vain jumppailuun, paljon asettelua ja taivuttelua", vastasin olkiani kohauttaen. "Haukka on aika jähmeä sileällä, vaatii paljon työstöä."

Hörppäsin jo jäähtyneen kahvitilkan kupin pohjalta ja nousin ylös huuhtaistakseni sen. Vesimukillisen aikana mä harkitsin, olisiko enää viisasta edes ajatella takaisin istuutumista. Toisaalta se, että mä edes harkitsin sitä, oli sille uhmakkaalle nuorelle naiselle jonkinasteinen erävoitto.

"Mä taidan lähteä kotiin. Törmäillään", puuskahdin napaten pöydälle jääneen kännykän liivin taskuun. Näytölle oli syttynyt eilen ladatun Tinderin ilmoitus ja mä saatoin vain toivoa, ettei se utelias tytöntyllerö ollut ennättänyt bongata sitäkin.

Todennäköisesti se jäi kuitenkin vain nimenomaan toiveen tasolle.

''Periaatteessa mäkin voisin ehkä jumppailla Meikun kanssa, se oli kuitenkin eileen ihan hyvä ja jos ketään ei oo maneesissa nii päästellä sitä ympäri pari kierrosta se on meistä kummastakin kivaa'', hymyilin. ''Skit. Mä tajusin oikeesti tykkääväni mun hevosesta. Tai siis. Aina mä oon siitä tykännyt, mutta oikeesti, se on niin helvetin ärsyttävä välillä että mä en ymmärrä miten mä jaksan sitä. Mutta ehkä mä vaan tykkään siitä.''

Kiva ajatus painui mun mieleen ja se saisi pysyä siellä, kun lähtisin uudelleen pyydystämään oria sisälle. Matilda näytti tekevän lähtöä. Se huuhteli kuppiaan ja joi vettä kahvin päälle, joka varmaan maistui pahalle suussa. Mä kaivoin oman puhelimen esiin. Oishan se ollut outoa lähteä samaan aikaan, suomalaisiahan me vaan ollaan. 

''No, ehkä mä keksin jotain tekemistä Meidhirin kanssa, aina mä oon keksinyt, mutta kiitos ideasta tai jotai'', virnistin puhelimelle eikä Matilda siten nähnyt sitä. Se oli jäykkä. Olemukseltaan siis. 

''Pling'', sen puhlin ilmoitti pöydällä ja puhelimen näyttö heräsi. ''Olet saanut uuden...'' ehdin lukea, kun Matilda nappas sen kouraansa. 

''Ehhh... Eikö Tinder oo muka jo kuollut sovellus? Tai niin, että sitä käyttää vaan epätoivoset?'' kyselen naisen perään kun se hyvästeli mut puhuen mun päälle. ''Joo, heippa, vi ses!'' ja ovi pamahti kiinni sen perästä. Ei tää mennyt niin huonosti kuin olisi voinut - vai?