Talviaamun kuntopiiri 11.11. (off, avoin)

Kirpeä pakkasilma nipisteli poskiani laittaessani mustaa audiani lämmitystolppaan. Asettelin ajastimen naksumaan muutaman tunnin päähän, pystyihän sitä siirtämään jos tallipäivä venyisi. Maassa lojui laukullinen tavaraa, tänään nimittäin treenataan!

Olin kysellyt Auburnin keskusteluryhmässä löytyisikö innokkaita osallistujia aamujumppaan. Monet olivat kiinnostuneita, mutta en loppupeleissä tiennyt kuinka moni osallistuisi. Raahasin kapsäkkini tallituvan puolelle, jossa jo kahvi porisi tuttuun tapaan. Itse en välittänyt kahvista vaan aukaisin appelsiinin makuisen tölkin Celciusta.

Laukustani löytyi eri voimakkuuksilla olevia kuminauhoja, kevyitä painoja, sekä jalkapallo. Tarkoituksenani oli vetää rento mutta virkistävä aamujumppa, jonka jälkeen halukkaat saivat ottaa matsin lumisessa jalkapallossa. En tiennyt kuinka hyviä (huonoja) heittäytyjiä tallin porukka oli, mutta toivoin parasta ja valmistelin tsemppausääntäni. Tallin puolelta alkoi kuulumaan puhetta ja odotin innolla tulijoita.

Tilda tiiraili kasvojaan auton taustapeilistä ja naista nauratti. Silmänympärys oli mustunut yön aikana ja näytti varsin edustavalta. Kallan naapurikunnasta oli löytynyt nyrkkeilysali, pieni ja sopivasti alkeellinen. Treenaajakunta koostui räkänokkaisista pikkupojista ja muutamasta aikuisesta miehestä, joiden sanavarastoon kuului lähinnä murahduksia. Vanhan koulukunnan nyrkkeilysankarit olivat katsoneet salin ovelle ilmestynyttä naista kieroon, mutta todenneet ettei tämä täysin onneton tapaus ollut vaikka eihän naisten nyrkkeily mikään urheilulaji ollut. Tilda päätti tällä kertaa kohauttaa olkiaan tälle idiotismille ja piestä kaikessa hiljaisuudessa myöhemmin ilmat pihalle jokaisesta epäilijästä yksi kerrallaan. 

Tauosta huolimatta lyöntien liikeradat löytyivät lihasmuistista vaikka etusuora olikin auttamattoman hidas ja lantio tuli joka lyönnillä jäljessä. Adrenaliinipiikki oli huumaava kun nainen päätti ruosteisilla taidoillaan ottaa sparrimatsit, tottakai, jo ensimmäisissä treeneissä. Päässä oli helissyt kun pari muhevaa koukkua osui leukaan ja yksi terävä suora keskelle naamaa.

Tilda hymyili kuin Naantalin aurinko startatessaan autonsa aamulla. Tässä se lääke harhailevaan mieleen oli: rääkkiurheilu! Kyllä muuten nyt unohtui tiukat takamukset kun sai purkaa paineita kehässä lihakset hapoilla, kohotti treenimotivaatiota kummasti myös ratsastuksen osalta. Tästä syystä Tilda oli tarttunut salamana Jemiina tarjoukseen vetää treenit talliporukalle. Huomenna nainen tuskin saisi itseään enää sängystä ylös särkevine lihaksineen, mutta väliäkö tuolla. Tästä alkaisi alkkisterapeutin terveellinen rappio, jota urheiluhulluudeksikin kutsutaan.

Tallikäytävällä parveili jo pari muuta innostunutta ja löysimme Jemiinan tallituvasta pirteänä ja esimerkillisenä nauttimassa terveellistä juomaansa.

Josefin oli joskus kolme vuotta takaperin harrastanut urheilua vielä nimettävästi, mutta ratsastuksen lopettamisen jälkeen oli sekin tuntunut ihan tyhjältä ja turhauttavalta. Tätä aikaa ennen hän oli oikeastaan pitänyt varsin paljon muusta urheilusta, lukuunottamatta lenkkeilyä. Mutta kaikki oli ollut vain ratsastusta varten ja myöhemmin se tuntuma lajeihin kuin lajeihin oli hiipunut.

Sitten eräänä päivänä Josefin oli pysähtynyt peilin eteen. Ja vaikka hän oli tehnyt sitä miljoonia kertoja, useita kertoja päivässä, juuri tällä kertaa hän tajusi miten kaukana oma kroppa oli ihanneminästä. Ajatus synnytti samaan aikaan pienen epätoivon ja tahdon voiman tunteen takaisin vanhojen urheiluharrastusten pariin.

Kun Jemiina oli laittanut Auburnin keskusteluryhmään kyselyä, kiinnostaisiko porukkaa kuntopiiri tajusi Josefin, että hänellä olisi viimein mahdollisuus päästä aloittamaan, muuten kun se oli tuntunut niin vaikealta.

Talvinen aamu oli kirkas ja nainen tunsi olevansa niin täynnä tarmoa ja uutta urheiluintoa, että päätti hölkätä Auburniin autoilun sijaan. Vaikka varsinainen hölkkä ei kuulunut lempijuttuihin, tänään hän päätti aloittaa senkin. Kymmenen kilometrin matka ei kuitenkaan ollut mikään aloittelijan lenkki ja Auburnin pihaan lopulta saapuessaan Josefin tunsi kroppansa olevan ihan tulessa. Hetken hänen treeni-intonsa oli mennyttä, mutta päästessään talliin ja nähdessään muut lähti tahdonvoima ennennäkemättömään nousuun kropan ollessa vielä täysin maitohapoilla.

Olin vetänyt jalkaani paksuimmat urheilutrikooni sekä pukenut päälle hengittävän, mutta lämpimän takin. Päähän söpö vaaleanpunainen pipo, ja urheilulookini oli lenkkareita vaille valmis. Olin ilmoittautunut Jemiinan pitämään aamuiseen jumppatuokioon, joka oli kuulostanut kivalta idealta. Näin aamulla herätessäni en ollut asiasta enää niin varma ja ulos kylmään säähän lähteminen tuntui itsessään vastenmieliseltä tehtävältä.

Tallin parkkipaikalla näkyi jo autoja, joten ilmeisesti aika moni ilmoittautujista oli myös oikeasti ilmestynyt paikalle. Ilmeisesti Jemiinan innokas ja positiivinen olemus ennakoi myös viihdyttävää kuntoilutuokiota. Minun teki mieli kääriytyä vilttiin ja istua tallitupaan hörppimään kahvia, sen sijaan että olisin osallistunut muiden mukana. Halusin kuitenkin esiintyä edukseni myös tallilla, joten ainakin yrittäisin olla aktiivinen.

Marssin tallin läpi suoraan kahvihuoneeseen tuoreen kahvin toivossa. Jemiina oli jo paikalla järjestelemässä tavaroitaan.
”Huomenta”, mutisin ja kävelin suoraan kahvinkeittimelle, joka tiputteli juuri viimeisiä pisaroita pannuun.