Katso eteesi! (off)

Avoin roolipeli, tervetuloa! Sijoittuu 2.11 päivälle.

Kurvasin ukilta perinnöksi saadulla mustalla Impalalla Auburn Estaten pihaan ja en voinut kuin ihailla. Paikka oli juuri sellainen, minkälaiseksi olin kuvitellutkin Isabellan kertoman perusteella. Parkkeerasin uljaan sotaratsuni vapaalle paikalle ja astuin ulos autosta. Parkkipaikalla oli monta muutakin autoa joten oletin, että paikalla on useitakin henkilöitä, joihin pääsisin tutustumaan ensimmäisellä tallikerrallani. Ilma oli oikein raikas pikku pakkasen ansiosta ja aurinkokin yritti pilkistää pilven raosta - täydellinen keli talleiluun. Vetäisin oikein pitkät henkäykset raitista ilmaa keuhkoihini ja nostin toppatakkini vetoketjua ylemmäs koska pakkasta oli kuitenkin useampi aste. Lähdin astelemaan kohti tallirakennukseksi tunnistamaani rakennusta ja vilkuilin samalla ympärilleni. Tarhoissa oli useita hienoja hevosia nauttimassa päiväheiniään ja yritin samalla vilkuilla näkyisikö Minaa missään. Yksi hevosista näytti ensimmäisessä tarhassa tutulta, mutta en mennyt vannomaan olisiko se uusi hoitohevoseni. Lähestyessäni tallin ovea, pyörähtelin vielä ympäri ja ihastelin paikan kauneutta. "Tulisin varmasti viihtymään täällä!" ajattelin.

Tallin ovella vilkuilin vielä aiemmin tarhassa ihastelemaani tammaa samalla kun aukaisin oven. En kerennyt astua ovesta sisään, kun tunsin osuvani johonkin. "AUTS!" kivahdin kun tajusin törmänneeni johonkin.
- Katsoisit eteesi! joku huudahti minulle ja jäin hämmentyneenä katsomaan henkilöä, johon juuri törmäsin.

Riepun valkea turpa työntyi kaltereiden välistä pysähtyessäni karsinan eteen. Ojensin hymyillen käteni kohti ruunaa. Ensimmäisinä kuukausina olin ollut hevoselle kuin ilmaa, mutta pikkuhiljaa Riepu oli alkanut osoittamaan yhä enemmän vastavuoroisia huomionosoituksia. En ollut edes tajunnut, miten nopeasti hevoseen saattoi luoda tällaisen suhteen - vaikka Riepu taisikin olla minulle tärkeämpi, kuin minä olin sille. Pujahdin kimon karsinaan ja upotin käteni sen pehmeään kaulaan.

Samettisen karvapeitteen liukuessa sormieni lomassa huomasin unohtaneeni lapaseni autooni. Miten ihmeessä olin näin hajamielinen, ulkonahan oli sentään pakkasta. Vaikka Riepu tällä hetkellä lämmittikin minua, en voinut antaa myöhemmin herkkien sormieni paleltua, joten vastentahtoisesti lähdin ruunan karsinasta kohti tallin parkkipaikalle johtavaa ovea. Yritin olla mahdollisimman nopea joten lähdin vauhdilla ovesta ulos. Joku kuitenkin avasi oven puolestani ja harpoin päin tätä talliin saapujaa.
"Katsoisit eteesi", kivahdin naiselle, luoden vasta nyt ensimmäisen varsinaiseen katseen tähän. Hän oli hieman minua pidempi, mustan hiuspalmikon laskeutuessa pipon alta. Mielenkiintoni kuitenkin herätti se, etten ollut nähnyt naista Auburnissa aiemmin. Olikohan tämä joku vuokraaja tai hoitaja? Sen ainakin tiesin, ettei uusia yksityisiä otettu talliin.

"Mä en ole nähnyt sua täällä ennen", totesin luoden naiseen kysyvän katseen, toivoen tämän esittelevän itsensä.

"No anteeks!" huudahdin, mutta jatkoin vähän rauhallisemmin: "Anteeks, oon oikeesti todella pahoillani." Temperamentini tuli taas tänään vähän turhan voimakkaasti esille, mutta onneksi nollasta sataan laskeutuminen tapahtui yhtä nopeasti kuin se lähti nousukiitoon. Mutta toisaalta, mitä sitä piilottelemaankaan. Edessäni seisonut vaaleatukkainen nainen katsoi minua selvästi kysyvällä ilmeellä, mutta hetken aikaa kuulin päässäni vain jomotuksen. Pahus, siihen tulee varmaan iso kuhmu!

Palattuani takaisin tähän maailmaan kuulin naisen esittävän epäsuoran kysymyksen: "Mä en oo nähny sua täällä ennen".

"Et niin. Olen vastikään muuttanut paikkakunnalle." sanoin ja jatkoin taas pienen hiljaisuuden jälkeen: "Aloitan Auburnissa hoitajana."

Naisen anteeksipyytely sai mun sykkeen tasaantumaan aavistuksen ja mielipiteeni tulokkaasta kallistumaan positiivisempaan suuntaan. Mustahiuksinen ei vastannut kysymykseeni heti, mikä sai minut pohtimaan, oliko toinen saanut päähänsä kolauksen ja unohtanut kuka oli.
"Aloitan Auburnissa hoitajana."
Ahaa, uusi hoitaja, joten olin lähestulkoon oikeassa arvailuni kanssa.

"Minkä hevosen?" kysyin suoraan ennen kuin vaivasin turhaan päätäni arvailemalla. Sormeni alkoivat kohmettua kylmästä ilmasta ja työnsin käteni takkini taskuihin. Miksi me seisoskelimme vielä ovensuussa?
"Mä oon Ellie, vuokraan Riepua. Oon ollu Auburnissa jo aika pitkään, voin näyttää paikkoja", sanoin. En oikeastaan tiennyt miksi tarjouduin pitämään esittelykierrosta uudelle hoitajalle, mutta eipä minulla ollut kiire kotiinkaan.

"Aivan, niin, totta. Rupean hoitamaan Minaa. Ja mie muuten olen Gabriella." sain vastatuksi vaaleaverikölle. Miten mie nyt näin sekoilen? ajattelin mielessäni, kun en saanut edes kunnon keskustelua toisen kanssa aikaiseksi. Kopsahdus taisi sekoittaa pääni pahemman kerran tai jotain. Iso kuhmu päähän ainakin tulisi.

Nainen, joka oli esitellyt itsensä Ellieksi ja kertoi vuokraavansa Riepua, lupautui esittelemään paikkoja koska oli ollut tallilaisena jo kauan. Ajattelin vain mielessäni, että toivottavasti pitkä hevoshistoria Auburnissa ei tarkoita sitä, että olisi jotenkin toisten yläpuolella niinkun monella tallilla on tapana. No, aika näyttää ja voihan se olla, että täällä on asiat ihan toisin. Enhän tunne tallilta vielä ketään.

Ulkona pakkanen alkoi purra oikeasti luihin ja ytimiin ja jouduin taas vetämään takkini vetoketjua ylemmäs. Oven suussa seisominen ei ollut enää kovin mielekästä, joten otin Ellien tarjouksen esittelykierroksesta vastaan ja odotin innolla, mitä tuleman pitää.

Gabriellaksi esitellyn naisen murre särähti korvaani - se kuulosti vähän juntilta. Peräännyin kuitenkin ovelta sisään Gabriellan hyväksyessä tarjoukseni esitellä tallia ja lähdin kävelemään eteenpäin tallissa olettaen naisen seuraavan perässä.
"Nojoo, täällä päädyssä on lähinnä karsinoita, mutta tännepäin kun kävelee löytyy hoitopaikkaa ja pesukarsinaa", viitoin kädelläni eteenpäin. "Mina asuu tossa rehuhuoneen viereisessä karsinassa, mut se näyttää olevan nyt tarhassa."

"Varustehuone on toi ovi suoraan edessä, mutta varmaan mielenkiintoisin paikka täällä on tallitupa, siellä on yleensä aina joku keittämässä kahvia", jatkoin matkaani kohti tallitupaa, jossa toivottavasti joku olisi tosiaan keittänyt kahvia. Sormeni olivat edelleen jäässä pakkasilmasta, eikä mikään kuulostanut niin houkuttelevalta kuin kuppi kuumaa. Varmistin, että Gabriella seurasi edelleen perässä, ennen kuin työnsin oven auki.


(Nyt olis jollakulla hyvä mahis liittyä mukaan olemalla tallituvassa (; )

Raahasin ison laukullisen talviratsastuskamppeita Auburnin tallitupaan aikeissani päivittää valikoimaa. Kaapissani oli tällä hetkellä vain yksi kevyttoppatakki ja yksi paksumpi liivi, eivätkä ne vielä kovin kummasti lämmittäisi tulevilla pakkaskeleillä. Laskin laukkuni kaappini viereen lattialle ja aukaisin kaapin oven. Tutkailin räjähtänyttä järjestystä. Tykkään, että tavarat olisivat tip top, mutta laiskuus iskee aina välillä ja käy huonosti. Ehkä pitäisi hommata varusteiden järjestelijä, Tevin tavaroille myös.

Riisuin kaikki henkarit ja tyhjensin hyllyt vaatteista ja muista rojuista. Ennen talvikamppeiden täyttöä pyyhin vielä hyllyt ja täynnä sormenjälkiä olevan oven. Juurikun aloin laittamaan uusia vaatteita hengareihin, ovi aukesi.

Auburnin talli kuhisi elämää: lyhyessä ajassa useampi eri henkilö oli pyörähtänyt tallituvassa, napannut mukiinsa kupillisen kuumaa kahvia, nautiskellut sen ja painunut takaisin askareidensa pariin. Verneri huuhteli kahvipannun kylmällä vedellä ja asetteli sen takaisin keittimen levylle. Tätä menoa uudehko moccamaster kuluisi pian puhki, eikä mies edes halunnut tietää, monennettako kertaa kyseinen laite napsautettiin tänään päälle.

Love oli jäähdyttelemässä hoitopaikalla villaloimi niskassaan, eikä enää jaksanut ottaa kovinkaan suuria kierroksia vieraasta tallista: Verneri oli ratsastanut mustaa oriaan vasta toisen kerran Auburnin maneesissa, mutta Love tuntui sopeutuvan järjestelyyn yllättävänkin mutkattomasti. Tallituvassa kuului kahvinkeittimen iloinen porina sekä vauhdikasta järjestelyä ja kaapin kolinaa: vaaleahiuksinen tyttö näytti unohtaneen koko ympäröivän maailman järjestellessään tavaroitaan. Verneri päätti olla häiritsemättä blondin siivoustalkoita ja nojaili keittiötasoon, kun tuvan ulkopuolelta alkoi kuulua lähestyvää reipasta jutustelua. Kiinnostuneena mies siirsi katseensa ovelle, mikä avautui vauhdikkaasti.

Lähdin Ellien perään kävelemään ja vilkuilin samalla ympärilleni. Esittelykierros oli aika suurpiirteinen, mutta kaikki tarvittava tuli ensimmäisellä kerralla tutuksi. Nyt ainakin tiesin missä Mina asustaa, eikä tarvinnut kissojen ja koirien kanssa etsiä karsinajärjestyksiä mistään tai ylipäätänsä käydä kaikkia karsinoita lävitse. Varusteet ja muut tarvittavat varmasti löydän itsekin varustehuoneesta.

Ellie kertoi viimeisenä tallin mielenkiintoisimmasta paikasta, joka oli tallitupa. Itsekin kahvia juovana arvostan, että saa kesken tallipäivän käydä hörppäämässä kupposen kuumaa kahvia.
"Kahvi kelpaa aina" sanoin ja yritin väsätä naamalleni jonkun hymyn tapaisen ennenkuin astuimme ovesta sisään.

Ensimmäisenä katseeni osui ruskeahiuksiseen mieheen jonka ilme oli varmasti yhtä kysyvä ja kiinnostunut kuin minunkin. Kyllä aina uudet tuttavuudet kelpaa. Kallasta kun en tuntenut vielä oikein ketään. Ajatukseni kuitenkin herpaantui, kun kuulin jonkun kolistelevan jossain päin kaappiriviä.

"Öö. Hei. Mie oon Gabriella ja ensimmäistä kertaa täällä." esittäydyin, mutta se oli jotenkin vielä vaivaantuneempaa, kuin aiemmin vaaleaverikön kanssa.

Käännyin katsomaan tallituvan ovelle, josta sisään astui Ellie ja joku mustahiuksinen tyttö. Katseeni kuitenkin siirtyi keittiötasoon nojailevaan komistukseen, jonka päättelin Verneriksi. Olin kuullut muiden puhuvan hänestä ja hienosta oristaan. En tiennyt kauan hän siinä oli seisoskellut, olin uppoutunut tehtävääni joka näytti sillä hetkellä aika epätoivoiselta. Katsoin vaatekasaa päätäni pudistellen ja siirryin sitten lähemmäksi porukkaa tutustumisten toivossa.

Uusi tyttö esitteli itsensä Gabriellaksi. Katsoin häntä päästä varpaisiin ja arvelin hieman itseäni vanhemmaksi ja erittäin sopivaksi Auburniin vaatteidensa perusteella.
"Heippa! Mie oon Jemiina. Omistan Tevin, sen nyffiorin ja vuokraan Amandan Lefaa", esittäydyin.
"Kuulutaan siihen esteporukkaan Ellien kanssa", jatkoin vilkaisten toista blondia joka hymyili takaisin. Vilkaisin myös Verneriä. Tiesin hänen valmentavan esteillä, esittäytyminen oli tarkoitettu myös hänelle.

"Moi Jemiina", tervehdin blondia hyväntuulisesti. Tyttö oli yksi ainoista ihmisistä tallilla, jota saatoin jopa kutsua kaverikseni. En oikeastaan ollut vielä tutustunut kovinkaan hyvin muihin tallilaisiin - Jonnya lukuunottamatta - vaikka aikaa olikin kulunut jo useampi kuukausi. Ystävyyssuhteiden luominen ei oikeastaan kuulunut vahvuuksiini. Tallituvassa oli Jemiinan lisäksi myös tummahiuksinen mies, jota en ollut aikaisemmin nähnyt täällä. Mies oli pitkä ja hyvännäköinen, joten soin tällekin kohteliaan hymyn.

Ilmassa leijui tuoreen kahvin tuoksu ja kahvinkeitin porisi kotoisasti. Gabriella ja Jemiina esittäytyivät toisilleen, mutta oma huomioni oli enemmänkin kiinnittynyt kolmanteen henkilöön.
"Mä oon Ellie", hymähdin, suoden sanani lähinnä tälle tuntemattomalle miehelle - muuthan jo tiesivätkin nimeni. Mies näytti ainakin minua reilusti vanhemmalta, arviolta ehkä samaa ikäluokkaa kuin Mikael Gren.
"En ole nähnyt suakaan täällä ennen, ootko uusi valmentaja, tai jotain?" lausuin arvaukseni ääneen katsellen uteliaasti miehen vihreitä silmiä.

Oven avautuessa sisään tupaan astui kahdet uudet kasvot: etunenässä itsevarma blondi, joka etäisesti muistutti omistajittarista Amandaa, ja tämän perässä hieman ujohkon oloinen nainen mustine hiuksineen. Molemmat olivat pukeutuneet tyylikkäästi, joten ulkoisen olemuksensa puolesta kaksikko istui Auburnin tyyliin uskottavasti. Myös kaappiaan raivannut vaaleaverikkö havahtui työn touhusta, kun naisista lyhyempi esittäytyi heti Gabriellaksi. Verneri hymyili ystävällisesti antaen katseensa kiertää kaikissa uusissa tuttavuuksissa. Ensikertalainen taisi olla tutustumiskierroksella, jota epäilemättä ovenpielessä seisova blondi johti. Mies käänsi katseensa Jemiinaksi itsensä esitelleeseen naiseen, joka katsoi iloisesti takaisin.

"Terve vaan kaikille, Kaajapuron Verneri", ruskeahiuksinen huikkasi samalla kuullen, kuinka kahvinkeitin alkoi hiljentyä vain tasaiseksi naksunnaksi. Verneri nappasi kaapista mustan mukin, kaatoi siihen vasta keitettyä kahvia ja kääntyi sitten taas naisten puoleen. Blondi, joka kertoi nimekseen Ellie, otti heti asiakseen selvittää, kuka Verneri oli miehiään - tämä vastasi naisen pistävään katseeseen kohottaen hyväntuulisesti kulmiaan.
"Vanha konkari Gabriellaan verrattuna, oonhan mä jo toista kertaa täällä", Verneri virnisti.
"Itse asiassa mulla on diili maneesin vuokrauksesta, joten käyn täällä Loven kanssa treenailemassa. Porukoiden pelolle kyhäämä pikku kenttä ei oikein vastaa laatuvaatimuksia", mies hymähti ja kohtautti olkiaan. Tämä otti hörpyn mukistaan ja irvisti - liian kuumaa, liian mustaa. Hitto. Toivottavasti kaikki halukkaat pystyisivät juomaan kahvinsa ilman, että sitä joutui kaatamaan viemäristä alas.

"Mutta osuit kyllä oikeeseen, oon myös valmentaja. Estevalmentaja. Toistaiseksi täällä Auburnissa en oo vielä koutsannut ketään, mutta ehkä joskus jos tarvetta tulee", Verneri lisäsi ja katsoi Ellietä, joka vaikutti aidosti uteliaalta ja kiinnostuneelta tutustumaan uusiin ihmisiin.

Minulle on aina ollut vaikeaa tulla uuteen jo "valmiiseen" porukkaan vaikka muuten sosiaalinen olenkin joten katselin hiljaa vierestä kun jo ennestään tutut Jemiina ja Ellie huikkasivat moikat toisilleen. Jemiinan ilme näytti jokseenkin epätoivoiselta hänen tuijottaessaan vaatekasaansa. Voi kyllä, tiesin tuon tunteen varsin hyvin kun itsekin sain välillä idean ruveta siivoilemaan kaappeja ja siinäpä sitä sitten oltiin.

En oikein vieläkään osannut tarttua mukaan keskusteluun, jota Ellie aloitti reippaasti Verneriksi esittäytyneen miehen kanssa. Vernerikin ilmeisesti oli uusi täällä, joten en ainakaan ollut ainut. Minä vain jotenkin olin alusta asti normaalia ujompi, lienetkö se johtui jäätävästä ensikohtaamisesta minulle tallia esitelleen vaaleaverikön kanssa. Yritin kuitenkin kuulostaa kiinnostuneelta - ja tottakai olinhan minä. Sitä kait kutsutaan tutustumiseksi uusiin ihmisiin.

"Ootan innolla, jos pääsisin joskus itekin valmentautumaan Minan kanssa. Olis kiva käydä vaihtelun vuoks myös estevalmennuksissa, mutta katotaan nyt miten homma ylipäätänsä lähtee käyntiin" naurahdin hieman kun yritin vähän liittyä keskusteluun mukaan etten vaikuttanut ihan hiljaiselta hissukalta. Olihan minulla omat mielipiteeni ja osasin niistä yleensä pitää kiinni jos annettiin aihetta, mutta kuten sanottu, uuteen porukkaan oli vähän hankala päästä mukaan kun tuntui että kaikki olivat jo hitsautuneet yhteen. Täällä kuitenkin ensivaikutelma on kaikista hyvin avoin.

Kuuntelin mielenkiinnolla, kun kahvia hörppivä (näin kyllä sen irvistyksen!) mies kertoi omista taustoistaan. Samalla itsekin kipaisin kaapista itselleni kahvikupin ja kaadoin kahvia kuppiin. Tämä todellakin näytti siltä, että varmaan lusikka jäisi pystyyn jos kokeilisi. Otin silti riskin ja hörppäsin.
"Tämähän on ku tervaa jois, kuka tän on keittäny?" irvistin ja naurahdin samalla kun kaadoin kahvin viemäristä alas. Taitaapa pitää ruveta keittämään uudet kahvit ihan suosiolla. Eihän tätä juo Erkkikään - tai Vernerikään - ihan sama.
"Vai halusiko Ellie sitä kahvia?" kysäisin virnistäen.

"Mua ja Lefaa saa ainakin valmentaa!" Huikkasin nopeasti väliin Vernerin kerrottua, ettei hän ole Auburnista vielä ketään valmentanut.
"Kunhan ensiksi mentäisiin lähes joka kerta samaan suuntaan", sanoin vitsillä. "Sitten voitaisiin alkaa reenaamaan kunnolla ja korkealle", jatkoin. Ellie tiesi mistä puhuin, Lefa oli kuuma isolla Koolla. Heillä Riepun kanssa sujui sentään paremmin ja olin jo innolla lähdössä katsomaan heidän ratsastustaan Vernerin opissa.

Gabriella oli Auburnissa ensimmäistä kertaansa, mutta vaikutti sopeutuvan porukkaan oikein hyvin. Hän jo vitsaili Vernerin kanssa kahvista tottuneesti, vaikka alkuun vaikutti hieman hiljaiselta.
"Mä en ainakaan sitä kahvia juo", naurahdin muiden irvistyksille.

Mystinen brunette esitteli itsensä Verneriksi, hymyillen maltillisesti. Hymy sopi raamikkaalle miehelle paremmin kuin irvistys, joka vilahti Vernerin kasvoilla tämän siemaistessa kahvia. Eikö tumma juoma ollut ehtinyt jäähtyä tarpeeksi, vai mahtoiko se olla vain pahaa? Epäilykseni kahvia kohtaan nousi hieman. Oma hymyni sen sijaan ainoastaan leveni arvatessani miehen toimenkuvan ainakin lähes oikein. Vihreät silmät tuntuivat tarkkailevan minua, enkä itsekään kääntänyt katsettani.

Olin jo melkein unohtanut, että huoneessa oli muitakin minun ja bruneten lisäksi, kun Jemiina ilmaisi tarpeensa valmennuksiin. Lefan kanssa olisikin työstettävää kenellä tahansa, siinä vasta oli mutkikas ratsu. Riepun vauhdikas meno oli kuin automaattiponilla ratsastusta ruunikkoon verrattuna. Myös uusi tyttö yritti liittyä mukaan keskusteluun, vaikuttaen kuitenkin hieman epävarmalta. Sivuutin kuitenkin molempien kommentit ja astelin lähemmäs tiskipöytää ja Verneriä.
”Sattuipa sopivasti, me treenataan Riepun kanssa esteillä, tähdätään aika korkealle”, ilmoitin miehelle hymyillen hurmaavinta hymyäni. ”Otettaisiin kyllä mielellämme vastaan vinkkejä ammattilaiselta.”

Gabriella kommentoi maistamaansa kahvia kärkkäästi ja vilkaisin tummahiuksista naista, joka tarjosi kupillista myös minulle. Jostain syystä naisesta jäi epämiellyttävä fiilis. Ehkä siksi, että tämä keskeytti hyvin alkaneen juttutuokioni Vernerin kanssa.
”Ei kiitos”, kieltäydyin lähes yhtä aikaa Jemiinan kanssa, väläyttäen Gabriellalle hymyn, joka tosin muistutti enemmän irvistystä.

”Sun porukoilla on siis talli jossain tässä lähellä?” käännyin takaisin Vernerin puoleen. Olin kuullut jotain huhua lähellä olevasta pienestä talliss, mutten sen kummemmin ollut kiinnostunut asiasta. Ennen kuin nyt. Vaikka olinkin onnellisesti parisuhteessa erään tietyn punapään kanssa, jostain syystä rauhallisen oloinen mies vaikutti kiinnostavalta. Eikä estevalmentajakontakteja voinut koskaan olla liikaa.
”Käytkö sä jossain muualla valmentamassa vai?” jatkoin uteluani.

Kahvi oli pahaa, ja sen huomasi myös Gabriella. Nainen kertoi haaveistaan Minan kanssa, mutta naurahti nenää nyrpistäen maistaessaan miehen keittämää kahvia. Verneri nojasi edelleen keittiötasoon silmäillen mustahiuksista naista, joka kaatoi kahvinsa viemäristä alas. Juuri niin kuin mies oli pelännytkin. Blondit kieltäytyivät edes maistamasta, joten Verneri päätti urhoollisesti juoda keittämänsä myrkyn.
"Tunnustan", Verneri sanoin virnistäen, näyttämättä kuitenkaan yhtään nololta.
"Mutta puolustaudun sillä, että Lähi-Idässä kahvi oli aina laihaa, ihan sama miten paljon siihen käytti puruja", tummahiuksinen pyöritteli mustaa litkua mukissa, nostaen sitten katseensa sen pohjalta takaisin tallituvan naisiin.

Molemmat vaaleaveriköt, Ellieksi ja Jemiinaksi esittäytyneet, antoivat itsestään kunnianhimoisen esteratsastajan kuvan: kuullessaan miehen olevan estevalmentaja, naiset ilmoittivat tarpeistaan ammattilaisen treenille. Auburn tarjosi loistavat puitteet kehittymiselle ratsastajana, ei pelkästään harrastus- vaan myös kilpailumielessä, joten ei ollut yllättävää, että tallilaisten motivaatio oli tapissaan. Verneri kohotti kulmiaan ja naurahti rennosti.
"Täähän vaikuttaa siltä, että mun pitää sopia siskosten kanssa myös jonkinlaisesta valmennusdiilistä, jos kerta tarvetta on", tummahiuksinen pyöritteli hartioitaan ja hörppäsi sitten kahvia. Edelleen pahaa.
"Jep, porukoiden talli on noin kolmisen kilometriä tästä kartanolta pohjoiseen päin", Verneri vastasi Ellielle, joka oli astellut itsevarmasti lähemmäs. Mies katseli vaaleaverikköä vihreillä silmillään ja virnisti toista suupieltään kohottaen.
"Käyn siellä missä tarvetta on. Toisin sanoen just nyt pidän lähinnä yksityisvalmennuksia", Verneri vastasi.

Nuori mies tunnusti virnistäen keittäneensä myrkkykahvit, mutta tyytyi kuitenkin juomaan keittämänsä myrkyn. Miten urhea teko! Kuuntelin kahvia hörppien toisten tyttöjen kertoessa halukkuudestaan valmentautua Vernerin silmän alla. Varsinkin Ellie kuunteli Vernerin juttua silmät kiiluen. En vielä tiennyt, millaisista hevosista oli kyse, mutta tulisin varmaan näkemään sen tässä ajan mittaan. Molemmat blondit kieltäytyivät kahvista hyvin alkaneen keskustelun keskellä, joten tyydyin itse kuuntelemaan vierestä ja juomaan paremmalle maistuvaa kahvia. Miulla ei ollut tarvetta estevalmentajalle - ainakaan tällä hetkellä, joten en oikein voinut liittyä keskusteluunkaan täysin mukaan.

"Käyn siellä missä tarvetta on. Toisin sanoen just nyt pidän lähinnä yksityisvalmennuksia", Verneri kertoi. Heitin vastakommentin takaisin, kun kerrankin sain suuvuoron:
"Hyvä tietää jatkoa ajatellen" hymyilin.

Uusi tyttö vaikutti hiljaiselta, mutta sai lopulta suunsa auki Vernerin mainitessa yksityisvalmennukset. Molemmat tummatukkaiset hymyilivät, Elliellä vain silmät kiiluivat. Olihan tämä estevalmentaja komea ja halusin itsekin käyttää hänen taitojaan hyväksi, mutta en kuitenkaan lähtenyt sen enempää puhumaan itsestäni.

Sain lopulta kaappini järjestykseen ja ilmoitin kaikille lähteväni ratsastamaan. Aikeissani oli maastoilla Tevin kanssa ja sen jälkeen käydä vielä Lefan kanssa maneesissa.
"Olisiko täällä maastoseuraa?" Kysyin vielä ennenkuin lähdin.

Myös oma hymyni kääntyi pieneen virneeseen Vernerin mainitessa yksityisvalmennuksista. Minun täytyisi ehdottomasti sopia miehen kanssa joskus sellaisesta.
"Kuulostaa hyvältä", hymähdin ja vilkaisin sitten Jemiinaa, joka oli ilmoittanut lähtevänsä maastoon. En ollut vielä liikuttanut Riepua, joten maastoilu voisi olla hyvä vaihtoehto.
"Mä voisin lähteä mukaan", ilmoitin. "Tuu säkin Gabriella mukaan, näytetään sulle samalla maastoja", ehdotin yhtäkkiä suoden naiselle mahdollisimman ystävällisen hymyn. En pyytänyt naista mukaan niinkään siksi, että olisin halunnut olla ystävällinen tai ehdottomasti viettää aikaa tämän kanssa, vaan ehkä pikemminkin siksi, etten halunnut tämän jäävän kahden komean estevalmentajan kanssa. Ties mitä siitäkin olisi syntynyt.

"Noniin, mennään sitten!" Odottamatta Gabriellan vastausta nappasin tämän käsivarresta kiinni ja lähestulkoon raahasin tämän ulos tallituvasta kohti Minan karsinaa.

Kaikki ehkä menivät, ehkä eivät, kivasti maastoon, the end!