Suunnistuskilpailu 4.10.2017 (TT)

Tapahtuma järjestetään keskiviikkona 4.10.
Tuona päivänä rastit ovat oikeasti löydettävissä Auburnin sivuilta (ei foorumilta).
Viimeinen ilmoittautumispäivä on maanantaina 2.10.
Tapahtuma on vain tallilaisille avoin.

Kuittaamisaikaa on sunnutaihin 15.10. asti, mutta tällä kertaa kuittaaminen on täysin vapaaehtoista. Jos et ehdi kirjoittaa tai piirtää tapahtumasta, niin et silti putoa pois joukkueestasi. Meininki on siis samalla rento ja kilpailuhenkinen (jokaiselle jotakin)!

Julia ja Valerie mukaan tammajoukkueeseen!

- - -
4.10.

Suunnistuskilpailu sai minut tänään Auburniin jo aamun utuisimpina tunteina. Tahdoin vakuutella muille, että laidunlaukkojen suoritukseni jäisi yhdeksi ainoaksi kerraksi, kun näyttäytyisin sellaisena kartanomiljöössä...
Omahyväiset vuokraajat ja yksityisten omistajat sensijaan eivät saapuneet paikalle ajoissa, toisinkuin minä ja Jonny. Kyselimme Isabellalta taukoamatta peukaloiden pyörittelyn lomasta, milloin saisi lähteä.
"Malttakaa nyt mielenne", brunette tuhahti yrittäen kuulostaa vakavalta, mutta pehmeni samantien ja väläytti talliin kääntyessään hymyään, jota ei usein naisen kasvoilla nähnyt. Olihan se aika koomista, että olimme niin innoissamme - tai sitten vain kilpailunhenkisiä. Jemiina sentään malttoi mielensä ja kuunteli meidän kyselytuntia sivukorvalla, puuhastellen samalla tallihommia odottamisen lomassa.

Puoli tuntia punapään kanssa tankkasimme itseämme hyperaktiivisiksi kahvilla, miettien 'salaista' sotasuunnitelmaamme rastien etsimiseen. Välillä siitä oli salaisuudet kaukana volyymitason ansiosta. Yhtäkkiä Isabella avasi oven taukohuoneeseen ja sanoi ne kolme pientä sanaa; "Saatte varustaa hevoset."
Hyvä, ettemme juosseet talliin varustamaan ratsujamme. Jonny auttoi Valerienkin satulan alas satulaseinämältä, ja minä kuskasin muita varusteita Eelan karsinan edustalle. Innosta pinkeinä jäimme hoitamaan hevosiamme karsinoihin, joka vaati taktisen suunnitelmamme kertausta huutaen. Nyt ei ollut aikaa siirtyä hoitopaikoille keskustelemaan.
"Aloitetaan me alkupään rasteilla, kun löydetään ne kumminkin ensin", Jonny huudahti itsevarmasti ja nauraen vastasin hänen olevan oikeassa. Kukaan muu joukkueemme jäsenistä ei ollut saapunut paikalle.
"Oritiimi saa kyllä niin turpaan", mies totesi pilkalliseen sävyyn. En olisi ehkä lähtenyt vannomaan vielä voittoamme, mutta fiilis piti saada kohdalleen. Onnistuihan se näinkin.
"Laukataan ihan täysillä", intoilin ja sain sabinovoikkon säpsähtämään kimeää äänensävyäni. Brunette perijätär pudisteli päätään kauempana ja kuunteli älynväläyksiämme huvittuneena. Lähinnä hän katseli Jonnyn perään, mutta minähän en luonnollisesti älynnyt, mitä olisi voinut olla tekeillä.
"Milloinkohan Ellie saapuu?" Jonny pohti kuuluvasti tallin halki, mutten vastannut mitään. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, milloin muut ajattelivat tulla noutamaan meidän ansaitsemaa voittoa kanssamme. Mies varmasti kuvitteli metsästävänsä rasteja romanttisesti ravaten kohti auringonlaskua, Ellie vierellään. Toisin kuitenkin kävi ja hän joutui pettymään, vaikka varmasti tiesi naisen luonteen noudattavan omia aikojaan.
"Valmista?" Huusin ovensuulta, jolloin Jonathan oli heti valmiina lähtemään kanssani suunnistamaan.
"Team J&J valmiina lähtöön!" Jonathan möläytti äänekkäästi, johon nostin peukkuni ylös hymyillen.

Odottaessamme Isabellan antamaa lähtömerkkiä Lotta pitkine punaisine hiuksineen oli saapunut Jemiinan tueksi. Emme olleet edes huomanneet hänen saapumistaan, kun Mustiksen karsina sijaitsi tallin päädyssä. Loin Jonnyyn katseen, johon mies vastasi omalla, pohtivalla ilmeellään. No, nyt piti vain toivoa friisiläisoriin olevan sokerista tehty herkkähipiäinen.
Syöksyimme tallipihalle Isabellan perässä, missä Tevi ja Jemiina jo seisoivat kuin armeijan leivissä. Suunnistussää tunnosti kolealta, mutta mehän ei siitä lannistuttu. Ei ollut vielä niin kylmä, että Valerie olisi tarvinnut ratsastusloimen ylleen, tai ainakin tänään se olisi saattanut häiritä laukantäyteistä maastoretkeä. Minäkö kilpailunhenkinen? En missään nimessä.
Bruneten perijättären jaettua meille kartat sekä muistiinpanovälineet, toivotti hän onnea matkaan. Siinä samassa olin jo pistänyt laukaksi porukan mukana, Jonathanin jäädessä nielemään pölyä. Eelamummu saavutti meidät kyllä nopeasti, eikä Valeriekaan voinut olla tuntematta pientä kilpailuhenkisyyttä. Täydessä terässä olevaan tammakaksikkoon verrattuna oritiimi vaikutti etenevän rauhallisemmalla tahdilla, huokuen itsevarmuutta. Kohta saivat nähdä, mistä nämä neitokaiset oli tehty!

Syksysateiden pehmittämä maasto oli tasaista ja pehmeää, joten emme Jonnyn kanssa aikailleet vaan jatkoimme laukaten. Eela näytti nuortuvan silmissä voitonhimoisen ratsastajansa kanssa.
"Minä en taida karttaa tarvita", Jonathan uhosi mutta toppuuttelin miestä suurissa puheissaan. Mitä nopeammin olimme valmiita, sen parempi. Rastit eivät olleet kovin hankalia löytää, joten aikaa kului huomattavasti vähemmän etsimiseen, mitä olin kuvitellut.
Sovimme miittaavamme lähempänä tallia nähdäksemme, miten jälkeenjääneillä (tirsk) ratsukoilla rastien etsintä luisti. Riepua olimme pitäneet tammajoukkueen mustana hevosena, eikä pelkästään tämän sukupuolen vuoksi.
Kimoa ei tosin näyttänyt rastien löytäminen kiinnostavan pätkän vertaa, eikä Elliekään suoranaisesti nauttinut, sään moittimisesta päätellen. Epi nyt oli... noh, täysiverimäinen itsensä ja näytti laukkaavan täyttä päätä pellolla Annan kanssa, missä ei rasteja todennäköisesti ollut yhtä ainoata enempää.
"Voi taivas", tuhahdin ja katsahdin Jonathaniin, joka riensi ruunikon ratsunsa kanssa kyselemään prinsessan kuulumisia. Huokaisten kaivoin muistiinpanoni esiin ja tarkistin rastit. Yhdessä Team J&J oli saanut kaikki kahdeksan rastia listaan. Loistavaa!
"Joudutaan nyt kuitenkin", totesin kyyhkyläisille ja mukaan soluttautuneelle Annalle, joka hengästyneenä pidätteli puuskivaa täysiverikköä. Oreja ei näkynyt mailla halmeilla, joten tätä voittoahan ei meiltä enää voinut viedä!
Viljelimme mielissämme kultareunuksellista ajatusta voitosta, joka alkoi hiipua entisestään, mitä enemmän oreja kartanon pihalta puiden takaa paljastui. Amandan voitonriemua ei voinut olla kuulematta, kuten ei myöskään Isabellan ääretöntä pettymystä. Jemiina vilkutti Tevin kyydistä pirullisesti meille, eli häviäjäjoukkueelle.
"Hävisitte just poniratsukolle kahdella vaivaisella minuutilla", huokaisi tummempi omistajatar osoittaen Jemiinaa, jota Amanda ylisti taukoamatta. Jos olisin voinut valita päivän nähdäkseni blondin, mallinmittaisen naisen noin pirteänä, se ei ainakaan olisi ollut tänään.

Anna ja Epi mukaan kans

Santtulin kanssa mukana!

Minä osallistun mielelläni mukaan Lefan kanssa!

Mustiksen kaa mukaan

Minä ja Riepu mukaan!

Jep, Tevin kanssa mukaan!

Päivitystä sääntöihin: Yksi suunnistaja saa etsiä kaksi rastia (myös peräkkäin) ilman mitään miinuksia, sillä joukkeissa on sen verran vähän jäseniä. Klo 18 jälkeen kaikki rajoitukset poistuvat ja kuka vaan joukkeista saa etsiä loput rastit sekä aloittaa tehtävän ratkaisun (=muodostaa sana rastien kirjaimista). Annetaan kuitenkin siihen iltakuuteen asti kaikille osallistujille aikaa ehtiä koneen äärelle ja etsiä! (:

(Psst. Jos et osallistunut tapahtumaan VIP:n mennessä, mutta sinulla on tylsää, saat halutessasi Isabellalta tai Amandalta linkin orien tai tammojen chatiin. Lisämaastoilijat ovat tervetulleita, ei oteta tätä liian vakavasti!)

ORIT MENIVÄT JA VOITTIVAT TAMMAT KAHDELLA MINUUTILLA.

Isabella romahti tuloksen kuultuaan, Amanda poksautti samppanjan auki ja nauroi räkäisesti.

Kiitokset osallistujille! <3