Vesipedot vauhdissa

Vilkaisin aktiivisuusrannekkeeni kellotaulua. Jesse oli pudottanut mut juuri tallille ja jatkanut matkaansa Kaajapuroille, jossa varustaisi Inkan ja starttaisi matkan kartanolle niin nopeasti kuin suinkin ehtisi. Sillä aikaa mä suitsisin Zelian, pyytäisin apua ylemmiltä voimilta tamman satulattomassa selässä kestämiseen ja olisin valmiina uittoreissulle heti kirjavan tamman ilmestyessä näköpiiriin.

"Hyvää iltaa", hymähdin piirtopäälle, joka vaikutti onnekseni olevan varsin leppoisalla tuulella - jopa epäilyttävän leppoisalla. Tamma puski päätään syliini ja sain kunnian rapsuttaa sen otsaa niin, että valkoiset karvat vain pölisivät. Vasta tämän hellittelyhetken jälkeen raaskin naksauttaa riimunnarun kiinni violettiin riimuun ja ohjata Zelian ulos tarhasta.

Koska ulkona oli mielettömän lämmin, muttei läkähdyttävän paahteinen sää, en halunnut hukata hetkeäkään tallin viileydessä, vaan marssitin Zelian tammatallin sisäpihalle ja sidoin sen kiinni toiseen hoitopuomiin.
"Odota siinä", mutisin ennen kuin suuntasin kiireiset askeleeni kohti yksityistallia suitsien hakemista varten. Kuuntelin pihan ääniä aina tallin ovelle saakka, mutta koska en kuullut hirnuntaa tai mitään muutakaan merkkiä levottomuudesta, uskaltauduin jatkamaan matkaani.

Palatessani hevosia oli kaksi.
"Moi", tervehdin Vilaa kiinni sitovaa Antonia ja kurtistin kulmiani Zelialle, joka liikehti levottomasti puomillaan kuin yrittäen päästä tekemään tuttavuutta mustan tamman kanssa. Se oli yleensä nuivalle ruunikolleni hivenen epätyypillistä käytöstä, enkä voinut olla puuskahtamatta ääneen.
"Mitä luulet: onko enemmän uhka vai mahdollisuus lähteä uittamaan tätä, jos se käyttäytyy oudosti? Tässä tapauksessa siitä voisi olla etua", heitin Antonille pudottaessani riimun Zelian kaulalle suitsiakseni tamman.

Uskokaa tai älkää, meikäläinen oli vähentänyt kaljottelua, joten perjantai-illan kunniaksi olin tallilla sen sijaan, että olisin istunut kaljatuoppi kourassa jossain terassilla - vaikka kyllähän se terassi huurteisineen houkutteli.
Mutten mä baariin jaksaisi yksin lähteä, mutta toisaalta ei mua tänään myöskään kiinnostanut muiden ihmisten seurakaan.

Tosin mun "Ei jaksa muita"-päivä vähän kusahti siinä vaiheessa, ku sidoin Vilan toiseen hoitopuomiin Zelian lähettyville. Tuskin se Rosengårdien kasvatti siinä "muuten vain" hengaili, joten omistaja varmasti olisi lähettyvillä.
Ja sieltähän se Matilda paikalle pölähtikin.
"Moi", mutisin takaisin.

Ajattelin, että se keskustelu oli siinä, mutta Tammilehto yllätti ja ryhtyi rupattelemaan.
Jep, mun "ei jaksa muita"-päivä ei todellakaan onnistunut, koska mulla oli ollut lämpimän kesäpäivän kunniaksi käydä uittamassa Vilaa ja Matildalla kuulosti olevan samat suunnitelmat ruunikkonsa kanssa.
"Nii... En tiiä?" mietiskelin ääneen.  Oli kyseessä kaksi- tai nelijalkaiset naisoletetut, ei niiden ajatuksenjuoksusta saanu selkoa.
"Voidaanki mennä varmaan samaa matkaa ku oli mullakin ajatuksena uittaa Vila tänään", puuskahdin sitten vähän reippaammin. Jos kerran samaan suuntaan oltiin menossa, niin samapa tuo oli mennä yhtä matkaa? Olisipahan joku naaramassa mut rantaan, mikäli hukkuisin.

Avatessani keskustelun Antonin kanssa mun mielessä ei ollut käynyt lainkaan se mahdollisuus, että Seljavaaralla oli lämpimälle kesäillalle samankaltaiset suunnitelmat. Tuijotin miestä pyrkien piilottamaan yllättyneisyyteni, joka saattoi siitä huolimatta pilkahtaa kasvoiltani.

"Aa", köhähdin ja keskitin huomioni hetkeksi Zeliaan, joka ei ottanutkaan kuolaimia suuhunsa ensimmäisellä yrittämällä. "Joo.. Mun vaan pitää odottaa Jesse mukaan."
Hymyilin, tai ehkä enemmänkin irvistin vähän vilkaistessani nopeasti Antonia, joka ei epäilemättä ainakaan säikähtäisi Jessen läsnäolosta kuullessaan.

En enää sitonut Zeliaa kiinni, vaan taiteilin kypärän päähäni ja jäin hetkeksi miettimään, tarvitsisinko sittenkin satulahuovan pehmentämään farkkushortseilla ratsastamista. En kuitenkaan ehtinyt punnita asiaa kovin kauaa, kun huomasin Zelian ja Vilan päiden kääntyvän. Näköpiiriimme ilmestynyt kirjava tamma hörisi ja mä hymyilin sen ratsastajalle.

Tervehdin hoitopaikoilla seisoskelevia ihmisiä paikalle saavuttuani.
"Mä tuun teidän mukaan!" Anton ilmoitti minulle moikkauksensa jälkeen ja yllättyneenä nyökkäsin vastaukseksi. Vilkaisin Matildaa huvittuneen kummastuneena, mutten sanonut mitään.
Ei minua tietenkään haitannut yhtään, että Anton lähtisi mukaan. En vain olisi osannut odottaa tätä.

"Paitsi jos teillä on jotkut söpöt pussailu-uittotreffit niin en mä sitten", blondi mies murahti jostain Vilan takaa.

"Eii meillä sellaisia", nauroin.
"Vai onko?" kysäisin Matildalta.

Jessen kasvoilta näkyi yllättyneisyys, mikä ei varsinaisesti yllättänyt mua - olihan Anton kutsunut itsensä mukaan uittoretkellemme, enkä todellakaan ollut ehtinyt informoida avopuolisoani asiasta.
"Meillä on selvitään hengissä -uittotreffit", vastasin puolittainen hymy huulillani. "Onpahan yksi auttaja enemmän, jos tämä keksii omat kuvionsa."

Zelian paljas selkä tuntui liukkaalta shortsieni alla ja ensimmäiset sata metriä mä puristin polviani ruunikkoa vasten epävarmana siitä, kestäisinkö kyydissä mikäli Zelia päättäisi tehdä yhtäkään sivuttaisliikettä. Olin ratsastanut tammalla ilman satulaa pääosin maneesissa tai kentällä ja silloinkin yleensä ratsastushousut jalassa satulahuovan kera.

"Ette sitten ota yhtäkään askelta ravia", puuskahdin Zelian ottaessa kipinää metsästä kantautuvasta rapinasta. Pakotin itseni rentoutumaan, jonka myötä myös tamman askel rentoutui.

Koska kumpikaan pariskunnan osapuolista ei "kieltänyt" mua lähtemästä mukaan saati näyttänyt siltä, etten olis ollut tervetullut uiskentelemaan hevosten kera, saatoin vähän rentoutua.
Okei, oli kyllä vähän olo kuin kolmannella pyörällä, kun siitä tallipihalta lähdettiin liikkeelle, mutta hällä väliä!

"Ai, raviako pitää mennä?" naureskelin Matildan sanat kuultuani ja Jessekin näytti kurkkaavan olkansa yli kysyvä ilme kasvoillaan.
Pudistin sille päätäni ettei se ottaisi vitsailuani tosissaan.
"Vai laukkaa?" Jesse kysäisi Inkansa selästä. "Ettei vahingossakaan peruuteta ojaan?"
Mihin hiton ojaan? En ymmärtänyt, mutta miehen piruileva katse oli suunnattu Matildaan, joten ajattelin tän olevan joku niiden inside-läppä tai jotain.
Voi kuinka herttaista. Hyh.

Mutristin huuliani mieskaksikon liittoutuessa mua vastaan. Kun Jesse alkoi vielä piruilla mulle ojavarmasta hevosestani, siristin silmiäni ja vastustin halua näyttää keskisormea. Suurin syy sen piilossa pysymiselle oli steppaileva Zelia, jonka ohjissa halusin pitää jokaisen sormeni.

Ranta alkoi lähestyä ja mä huokaisin helpotuksesta vain päästäkseni jännittämään Zelian reaktiota veteen. Tamma oli toistaiseksi käynyt vain kahlaamassa vesiesteessä ja rantavedessä jalkojen viilentämisen näkökulmasta, koska kaikkea muuta kuin sataprosenttisen maastovarmana hevosena mun mieleeni ei ollut ennen tätä kesää juolahtanutkaan idea uittamisesta.

"Jompi kumpi niistä varmaan menee veteen ykkösellä?" mutisin katse vedessä, johon Zeliankin huomio oli kiinnittynyt. Kierrätin katsettani Jessen ja Antonin välillä, koska molemmat miehistä istuivat veteen tottuneiden kenttäratsujen kyydissä.

Inka kieltämättä vaikutti siltä, että olisi aivan valmis syöksymään veteen samantien, mutta kuuliaisena hevosena kuitenkin odotti minulta lupaa.
Antonillakin kuulosti olevan jonkinlaisia ongelmia Vilan kanssa.

"Naiset ensin?" ehdotin riisuessani päälläni olevaa t-paitaa pois.
"Voidaan kai me mennä ensinkin jos näyttää ettei Zelia halua tulla?"

Loin Jesseen pitkän katseen, jonka aikana mietin, yrittikö se saada mua suistumaan ratsailta heti uiton alkajaisiksi. Liu'uin alas Zelian selästä jättääkseni vaatteet nurmikolle, vaikka mulla ei ollutkaan mitään vahvaa aavistusta siihen, suostuisiko tamma edes menemään veteen. Tuntui oudolta taluttaa Zelia lähimmän kiven viereen pelkissä bikineissä ja huomasin vältteleväni Antoniin päin katsomista viimeiseen saakka.

"No, syteen tai saveen", mumahdin taiteiltuani itseni takaisin Zelian selkään. Aiemman etenemisen sijaan tamma tuntui jämähtäneen niille sijoilleen ja se tuijotti järveä jokseenkin järkyttyneen oloisena. Maiskautin suutani herättääkseni Zelian transsistaan ja hitaasti tamma lähti valumaan kohti syrjempää rantaa, jossa olin kuullut hevosia uitettavan.

Rantavesi oli Zelialle täysin ok, kuten olin arvellutkin - tamma marssi sinne ongelmitta ja kumartui nuuhkimaan vedenpintaa. Kun annoin lisää pohkeita, ruunikko alkoi kuopia vettä etusellaan.
"Hei", älähdin yllättyneenä, kun Zelian paino alkoi siirtyä uhkaavasti etusille. "Et sä voi siinä piehtaroida."

Ehdin pudottautua alas Zelian selästä juuri ennen kuin tamma laskeutui makuuasentoon rantaveteen. Se ei alkanut piehtaroida, mutta sen elämä tuntui jollain tapaa jumiutuneen.
"Vähän helppiä, jooko?" ähisin mieskaksikon suuntaan maanitellessani tammaani ylös.

Kyllä. Yritin olla katsomatta, kun Matilda riisuuntui vaatteistaan...
Mutta hei, olin mies, jonka tyttöystävän tapainen (tai jotain) asui toisessa maassa ja vähäisetkin näköhavainnot  naisvartaloista rajottui läppärin näyttöön, joten kuin lumottuna jäin tuijottamaan pelkät bikinit päällä olevaa Matildaa. Joo, se seurusteli mun kaverin kanssa ja kai mä ehkä voisin myös Tammilehdon laskea mun kaveriksi, mut silti.. En mä sokea ollut!
Mut ihan sama. Ihan varmasti jokainen sitä kroppaa olisi katsellut!

Paitsi Jesse ei sillä hetkellä katsellut, koska ilmeestä päätellen oli huomannut mun tuijotuksen.
"Sori", mutisin nolostuneena.
Mies vain naurahti, iski silmäänsä ja mä vain aattelin, että se mokoma sai tuota naisen kroppaa katsella ihan päivittäin... Ja koskea ja... ihan mitä vain.
NO NIIN! Jos nyt kuitenkin keskityttäisiin siihen, miksi tänne oltiin tultu...

Zelia ainakin keskittyi!
Uimaan tultiin ja ruunikko tamma myös teki sen heti rantavedessä.
Meitä "ehkä" vähän Jessen kanssa nauratti, mutta jotta Zelia nousisi ylös jorpakosta, mentiin Vilan sekä Inkan kanssa parivaljakon ohi.
Vilahan otti kunnon spurttihypyn eteenpäin heti, kun kaikki neljä jalkaa oli vedessä ja meinasin jopa tuiskahtaa alas sieltä. Jessen "Whoa!"-äänähdys selkäni takana antoi ymmärtää, ettei Inkakaan täysin rauhallisesti viileään veteen pyyhältänyt.

"Kaikki hengissä?" nauroin ääneen, kun Vila kahlasi entistä syvemmälle enkä edes estellyt sitä.

Mun hevoseni maatessa autuaan tyytyväisenä rantavedessä laskin kaiken toivoni Inkan ja Vilan varaan. Kun kenttäratsut ponnahtelivat veteen kaikkea muuta kuin sujuvasti, Zelian reaktio veteen alkoi jopa tuntua leppoisalta. Antonin nauru havahdutti mut ajatuksistani ja huomasin Zelian kuikuilevan tammakaksikon perään. Käytin tilanteen hyväkseni ja naksautin kieltäni saaden tammaan vihdoin liikettä.

Uhkarohkeaa tai ei, päätin lähteä syvemmälle Zelian vieressä toivoen, että tamman karkuuttamisen sijaan pääsisin selkään vedessä. Ruunikon turpa viisti vedenpintaa sen kävellessä vierelläni siihen pisteeseen saakka, että mä olin saanut uida jo hetken eivätkä tamman kaviot enää koskeneet pohjaa. Mulle meinasi tulla kiire, mutta tarrauduin Zelian harjaan ja potkaisin itseni sujuvalla uimapotkulla makuulleni tamman selkään.

"Mukana!" huikkasin suoristauduttuani uivan Zelian selkään. Pinnalla pysyttiin, ainakin toistaiseksi.

Ei minua haitannut/suututtanut yhtään, että Anton oli jumittunut hetkeksi jos toiseksikin tuijottamaan Matildan kroppaa, koska hei... Kukapa sitä ei olisi katsonut?
Enkä olisi suuttunut, vaikka Matilda olisi jumahtanut tuijottamaan Antonin t-paidan alta paljastuneita lihaksia. Minäkin täysin heterona ehkä jäin niitä tuijottamaan, sillä blondi mies oli mitä ilmeisemmin ottanut kuluneen puolen vuoden aikana kunnon spurtin salilla käymisen suhteen.
Ehkä tunsin jonkinlaista nolostumista sillä hetkellä, koska saattoi olla niin, että oma kroppa oli vähän päässyt "rupsahtamaan" varsinkin vatsan seutuvilta. Stinakin oli taannoin nauranut, että minulla oli sellainen daddybody, kun olin erehtynyt naisen edessä pyyhkäisemään hikistä otsaani paidan helmalla.
No... Ainakin se kelpasi Matildalle. Vielä...

Inka pyyhälsi Vilan innoittamana ihan täyttä päätä jorpakkoon, mutta joutui kuitenkin hetken aikaa odottamaan, sillä mustan tamman "kiitäessä" syvemmälle, me jäimme katsomaan, pääsisikö Matilda Zeliansa kanssa rantavedestä pidemmälle.
Pääsivät he.
Hymyilin leveästi naiselle, joka Zelian kanssa kuroi minut kiinni ja vilkaisin Antonin loittonevaa selkää.
"Kukaan ei ole vielä hukkunut", virnistin.

"Vielä", irvistin Jesselle. Annoin Zelian pysyä Inkan lähettyvillä toivoen, ettei Jesse päästäisi tammaa liian pitkälle lenkille. Tammani kaltaiselle kokemattomalle uimarille pidempi uintireissu voisi käydä lihaksiin ja sitä mä en halunnut.

Vedessä oli mukavan viileää. Päivä oli ollut kuuma, joten veden viilentävä vaikutus virkisti ja sitä se vaikutti tekevän myös hevosille.
"Mennäänkö rantaan kahlailemaan?" kysyin Jesseltä ja aloin kääntää Zeliaa kohti rantaa. Inkaa hanakasti seurannut ruunikko teki työtä käskettyä ja koska olimme uittaneet hevosia hetken rantaviivan suuntaisesti, ei mennyt kauaakaan, kun tunsin Zelian liikkeen muuttuvan tamman kavioiden yltäessä pohjaan. Tarrasin kiinni ruunikon harjasta varautuakseni kovempaan liikehdintään ja veden vastuksen katoamiseen eikä mennyt aikakaan, kun Zelia hypähti reilummin eteen ja laittoi tasapainoni koetukselle.

"Hieno", kehuin rantaveteen pysähtynyttä tammaa, joka puuskutti niin selkeästi, että pyysin sen takaisin liikkeelle ja ohjasin kuivalle maalle jäähdyttelemään.

Toisaalta olisin halunnut mennä Inkan kanssa vielä syvemmällekin, koska Anton ja Vilakin meni, mutta koska Matilda oli se minun "alkuperäinen" suunnitelma/seurue ja hän ehdotti rannassa kahlailua, pidätin Inkaa ja käänsin sen turvan osoittamaan kohti rantaviivaa.

Musta tamma ja sen ratsastaja ei tainnut edes huomata, että muu seurue oli jo lähtenyt kohti rantaa. Hellerajat olivat paukkuneet rikki jo useampana päivänä, joten Vilan viihtyvyys viileässä vedessä ei varmaan tullut kenellekkään yllätyksenä.
Lähempänä rantaa laskeuduin alas Inkan selästä ja annoin tamman kuoputella jalallaan vettä sydämensä kyllyydestään. Lopulta se teki sen, mitä Zeliakin oli tehnyt jo heti ensimmäisenä, eli heittäytyi makoilemaan veteen ja minäkin sukelsin viileään veteen.

"Noniin, tulehan", maanittelin kirjavaa tammaa, kun olin noussut "upposukkeluksista" ja lähdin taluttamaan sitä lähemmäs Matildaa.
Antonkin oli huomannut meidän "katoamisen" ja saanut Vilan tulemaan lähemmäs rantaviivaa.
"Kaikki hengissä?"

Annoin Zelian kiertää suurta ympyrää sivummalla ja katselin rantaan, jota kohti Jesse oli ohjannut Inkan. Ei mennyt aikaakaan, kun kirjava tamma toisti Zelian kuviot ja sai mut virnistämään vahingoniloisesti.

"Mm-h", mumahdin vastaukseksi Antonille. Päästin Zelian nuuhkimaan rantaviivaa ja huomasin tamman valuvan hitaasti kohti vettä.
"Ei viitsi ahnehtia, kun tämän uintikunto on puhdas nolla", selvensin ratkaisuani jättää uinti yhteen lenkkiin. Kahlailu oli kuitenkin asia erikseen, joten annoin Zelian kahlata polvensyvyiseen veteen. Ruunikko alkoi kauhoa vettä etusellaan, mutta koska ihoni oli jo märkä, jalkoihini roiskuva vesi ei haitannut lainkaan.

"Vesi taitaa olla Zelian mieleen", totesin antaessani tammalle ohjaa, jotta se sai nuuhkia vettä räiskytyksen lomassa. Ruunikko hengasi vedessä täysin rentoutuneena, jonka vuoksi mäkin uskalsin hengähtää: kaikki tosiaan olivat hengissä.