Avventura in Finlandia | Marc

Menolippu Suomeen ja avoimet suunnitelmat. Uhka vai mahdollisuus?

16.02.2021

Mä olin palannut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin Suomeen hyvin tarkan toimeksiannon kanssa. Mun täytyisi löytää pomolle uusia hevosia. Jostain syystä tuolla oli sellaisia asiakkaita, joille tuo ajatteli löytyvän sopivia hevosia täältä. Projekti oli tavallaan helppo sillä minulle oli annettu vain budjetti jokaiselle hevoselle sekä raamit mitä haettiin, mutta sain itse tehdä päätöksen siitä millaisia hevosia lopulta ostaisin. Ennen palaamistani olin valmentanut kaikkia jotka olivat ostamassa hevosia joten minulla oli paljon parempi kuva siitä, millaisia hevosia alkaisin katselemaan. Apunani oli myös videoita ratsastajista erilaisten hevosten kanssa joten projekti pitäisi olla toivottovasti helppo.

Olin ajanut suoraan lentokentältä suoraan lähemmäs Kallaa, sillä olin katsonut sieltä erästä ponia ja toista hevosta jotka voisivat olla mielenkiintoisia vaihtoehtoja tässä diilissä. Provikallisesti ne eivät olisi kovinkaan kummoisia, mutta jokainen euro mitä tämä diili toisi pankkitililleni olisi vain positiivistä ja ehkä jatkossa diileistä voisi tulla rahakkaampia. Kuitenkin jostain olisi aloitettava ja hevosten etsiminen ei aina olisi se nopein projekti. Maanatai meni vielä aikatauluja sovitellessa sekä sopiessa parista uudesta hevosesta kysellessä.

Tänään oli kuitenkin aika käydä katsomassa tuota ponia. Myynti-ilmoitus oli kuulostanut paljon paremmalta kuin mitä lopputulema sitten olikaan. Olihan kimo poni ihan kaunis ja hyvä liikkeinen, mutta se ei kuitenkaan ollut mielestäni ihan sitä millaisena se oltiin laitetuttu myyntiin. Ponissa oli kuitenkin jotain sellaista minkä vuoksi päätin pitää sen mielessäni. Ponin omistaja oli tietenkin omalla tavallaan pettynyt siihen että siitä ei tullut kauppoja, mutta ymmärsi kyllä selvitettyäni miksi päätin jättää tarjoamatta ponista.

Hevonen kuitenkin sen sijaan oli mielestäni aliarvioitu niin maksimitasollisesti kuin hinnallisesti, mutta jälkimäistä en kuitenkaan kertonut hevosen omistajalle, sillä se olisi vain positiivinen ongelma uudelle omistajalle. Hevonen oli vielä nuori ja sen vuoksi hieman vihreä, mutta siitä huomasi että sitä oltiin rakennettu rauhassa ja sen kanssa ei oltu edetty liian nopeasti. Noustessani sen selkään se oli ehkä hieman väsähtänyt, mutta silti liikkui energisesti sekä sen ponnistuksessa oli edelleen voimaa ja muutenkin teknisesti se oli tasapainoinen. Loppupeleissä sovin kaupat tammasta ja kerroin myyjälle ilmoittavani heti kun tietäisin milloin ja millaisella järjestelyllä se lähtisi Italiaan.

Huomenna olisi edessä vielä pari koeratsastusta sekä torstaina mahdollisesti parin valmennettavan kanssa tapaamiset ja koevalmennukset. Viikonloppuna en kuitenkaan tekisi mitään muuta, kuin nauttisi olostani suunnatessani Auburnin kartanolle seuraamaan kenttäkilpailuja, sillä kaipasin niiden tunnelmaa ensimmäistä kertaa vuosiin ja toisaalta olisihan se mielenkiintoista nähdä miten tuollainen kisa taipuu hallikilpailuksi, sillä kotimaassa noita ei ole järjestetty.

19.02.2021
#kallacupkalat

Itä-Suomi ei ollut paljastunut hyväksi tukikohdaksi toiminnalle joten olin päätynyt katselemaan uutta asuntoa Kallasta sekä Orijoelta. Pari asunnoista oli ollut jo heti ulkoa katsoessa sellaisia joista en tulisi pitämään vaikka niille tekisi mitä ja valitettavasti vain päästessäni sisään totuus oli karumpaa kuin mitä ulkopuoli paljasti. Kuitenkin yksi Kallassa sijainnut rivitalo kaksio vaikutti ihan lupaavalta ja lupasin ilmoittaa asunnon vuokraajalle viikonlopun aikana päätökseni asunnon suhteen.

Asuntonäyttöjen jälkeen kerkesin onnekseni käydä vielä koeratsastamassa pari hevosta mutta niistäkään ei kumpikaan tuntunut olevan sopivia viimeisten tarvitsemieni hevosten aspekteihin. Käytyäni vielä nopeasti syömässä oli aika suunnata Auburnin kartanolle jossa viettäisin koko viikonlopun seuraamassa kenttäkilpailuja ja samalla yrittäisin vielä mahdollisesti suunnata koeratsastamaan pari hevosta ja katsomaan yhden ponin jotta saisin hankittua loput tarvitsemani hevoset Giulion pyyntöön. Olisihan jo nykyisetkin lihottamassa pankkitiliäni mukavasti, mutta silti tuollakaan summalla ei eleltäisi kovinkaan pitkään joten tasainen rahan tulo olisi ihan mukavaa varsinkin tälläisillä summilla mitä näistä diileistä oli tulossa.

Auburnin kartano oli näyttävä paikka astellessani talvisen maiseman halki kohti tallipihaa. Kysyttyäni hieman ohjeita löysin tieni maneesiin jossa koulukoe oli alkamassa. En muista olinko ikinä seurannut kaikkia koulukokeita joten oli mielenkiintoista päästä seuraamaan tällä kertaa kilpailut kokonaisuudessaan, sillä omista kenttäajoistani oli sen verran pitkä.

Yllätyin kuullessani ensimmäisen luokan kolmanneksi ratsukoksi kuulutettavan Silverfoxes Hell or Highwaterin. Muistin seuranneeni kimon hannoverilaisen uraa keskieuroopassa ja tiesin sen kisanneen yhden tähden tasolla, joten oli suuri yllätys nähdä se nyt pikkuluokassa. Muistin kyllä kuulleeni kylläkin että ori olisi palannut takaisin omistajalleen joten epäilin että orin ratsastaja olisi tuon omistaja joka oli ilmeisesti kuntoutunut siten että tuon oli mahdollista aloittaa kilpailemaan orillaan. Ratsukko tuntui suorittavan ihan tasaisesti eikä luokan seuraavatkaan ratsukot olleet kovinkaan suurten tähtien näköisiä.

Luokan viides ratsukko kiinnitti huomioni jo heti kun he saapuivat maneesiin. Hevosesta huomasi että se oli nuori, mutta silti jotenkin se oli valmiin oloinen. Nopeasti tuli selville että tuon hevosen ratsastajakaan ei ollut ihan mikään sunnuntaikilpailija ja mielestäni ratsukko olisi voinut suoriutua ehkä jopa korkeammastakin tasosta, mutta toisaalta jos kyseessä oli todellakin nuori hevonen olisi kuitenkin parempi rakentaa se rauhassa kun kiirehtiä.

Ennen toista luokkaa kerkesin käydä hakemassa kahvia ja sattumalta näin vilauksen henkilöstä jonka epäilin olevan luokan voittaneen hevosen ratsastaja. Otin jo muutaman askeleen tuota kohden, kunnes hän katosi näköpiiristäni ja koska minulla ei ollut mitään tietoa siitä mihin suuntaan hän poistui, palasin takaisin maneesiin sillä seuraava luokka oli juuri alkamassa.

Toisessa luokassa suorittaminen oli jo korkeammalla tasolla sillä osa ratsukoista suoritti jo yhtä tähteä ja ehkäpä toisaalta värinsäkkin puolesta luokasta pisti parikin kirjavaa tammaa silmiini. Varsinkin jälkimäisenä startanneesta tuntui huokuvan taito, mutta jostain syystä se ei nyt vain tullut esille vaikka ratsastajan asennosta ja toiminnasta oli huomanut että tuo oli tehnyt töitä todennäköisesti päivän kisaratsunsa kanssa, mutta palaset eivät vain tänään löytäneet paikkojaan. Luokkien vähetessä myös taso nousi. Kuullessani toiseksi viimeisen ratsukon ratsastajan nimen yhdistin sen samaan ratsastajaan joka oli tehnyt jo aikaisemmin minuun vaikutuksen.

Tuloksellisesti yllätyin lopputulemasta mutta toisaatla aina ei voisi voittaa, vaikka alla olisi monta hyvää ratsua. Kolmen tähden luokka olikin mielenkiintoista seurattavaa sillä tuloksien puolesta se tuntui olevan todella tasainen ja luokassa oli ainakin pari sen näköistä ratsastajaa että nuo eivät olleet ensimmäistä kertaa starttaamassa tällä tasolla. Kimon hevosen ratsastajan nimi oli tuttu jostain, vaikka en saanutkaan suoriltaan päähäni missä olisin siihen törmännyt. Voisi olla että se oli jossain kisareissulla tullut keskusteluissa esiin tai sitten olisin vain lukenut miehestä jostain.

En tiennyt mitä olin odottanut tämän tason kilpailulta maassa joka ei ehkä ollut niitä hevosurheilun huippumaita, mutta tasainen tulostaso oli osoittanut että jotain täälä taidettiin osata tehdä oikein ja mielenkiintoni päästä tutustumaan asioihin tarkemmin vain heräsi. Ehkä toisaalta jossain kohtaa saattaisin myös omata mahdollisuuden kulkea kisavermeissä pitkin kisapaikkoja ja nähdä tunnelmaa siellä missä se oikeasti on sähköistä, mutta siihen projektiin tarvittaisiin hevonen, jota minulla ei valitettavasti enään ollut.

20.02.2021
#kallacupkalat

Eilinen oli selkeyttänyt sitä, mihin ratsukoihin mä kiinnittäisin tänään huomiotani. Koska olin varmistunut siitä, että kimo hannover ensimmäisessä luokassa oli juuri se hevonen josta olin kuullut puhuttavan seuraisin mielenkiinnolla sen suoritukset kuten myös sen nuoreksi epäilemäni ratsun menon ja isompien tasojen kirjavien menoa.

Kimo jatkoi tänään tasaista suorittamista ja nyt ratsastajasta alkoi hieman loistaa mennyt loukkaantuminen. Olin tehnyt illalla pientä selvitystyötä ja vakuuttanut itseäni että muistin ratsukoita oikein joten tänään olisin entistä suuremmalla mielenkiinnolla seuraamassa ratsukoiden menoa. Seuratessani nuoreksi epäilemäni hevosen menoa sain vain uutta vahvistusta sille että kyseessä olisi todellakin nuori ratsu ja mielenkiintoni päästä kyselemään tuosta lisää vain nousi. Ratsastaja tuntui pelaavan ratsunsa kanssa hyvin yhteen vaikka varmasti hallissa olevat maastoesteet toivat omia ongelmiaan ja se oli omalla tavallaan myös suorituksesta huomattavissa.

Kirjavien kohdalla tuloksia oli mielenkiintoista seurata. Toisen luokan kohdalla positiivinen yllätys oli edellisenä päivänä luokkansa häntäpäähän jäänyt täysiverinen näytti olevan kotonaan esteillä ja se oli nopean ja näppärän näköinen ratsu. Vaikka se näytti jo eilen ihan lupaavalta tuntui että vasta nyt se oli elementissään, kuten myös seuraavassa luokassa ollut ratsukko. Seurattuani ratsastajalta nyt neljännen radan päätin vähintäänkin yrittää muistaa seurata tuon kisauraa, ellen onnistuisi tapaamaan ratsastajaa ja vaihtamaan tuon kanssa ajatuksia ratsuistaan sekä ylipäätään vain hevosista.

Viimeisen luokan mielenkiintoisimman ratsastajan suorittaminen tuntui myös olevan maastoesteillä parempaa ja kuunnellessani sen vähän mitä ymmärsin välituloksista olin positiivisesti yllättynyt että ero kärkipaikoilla oli hyvinkin pientä. Viimeisenkin palkintojenjaon ollessa ohitse suuntasin vielä kerran kohti kahviota jos onnistuisin nappaamaan kupillisen mukaan paluumatkalle. Kuitenkin paluumatkani teki pienen kaarroksen löytäessäni tieni talliin jossa oli menossa sellainen tuttu kisojen jälkeinen kuhina. Väistelin risteävää liikennettä parhaani mukaan kunnes matkani pysähtyi kuitenkin erään karsinan eteen ja annoin katseeni tutkia asukasta kunnes tasapainoni heilahti törmäyksen voimasta.

”Anteeksi!” oli ainut sana jonka jotenkin ymmärsin pitkästä selityksestä.
”Forgive me, I’m not trying to be rude but may I ask you to repeat that in english. Unfortunately I missed the first time” yritin valita sanani mahdollisimman kohteliaiksi ennen kuin pieni huulillani majaileva hymy katosi pahvisen kahvimukin sisään.

2010, Italia

“No no no. Non come quello!” kiivas parahdus kuului jostain selkäni takaa. Käännyin katsomaan Giuliota joka pudisteli päätään kävellessään nostamaan juuri pudottamamme puomin.
”Concentrati Marc, concentrati!” Giulio palasi paikalleen ja viittilöi minua tulemaan tehtävän uudelleen. Siirsin ratsuni uudelleen liikkeelle ja valmistauduin tekemään tehtävän uudelleen, mutta en päässyt edes tehtävän kanssa samalle linjalle, ennen kuin minut pakotettiin hidastamaan.
”Mitä tuo laukka nyt on? Nyt pistät sen liikkumaan kunnolla ennen kuin edes ajatteletkaan hyppäämistä. Ei tuolla hiivinnällä pääse esteistä ylitse! Oletko edelleen kaksitoistavuotias? Mihin minä olen aikani tuhlannutkaan...”

Mua ärsytti Giulion pikkutarkkuus suuresti. Musta tuntui että me ei oltu edetty pitkään treeneissä mihinkään kun mies vain halusi saada kaikkia pieniä asioita hiottua. Meidän valmennus oli kestänyt varmaan toista tuntia ja mulla ei ollut energiaa enään askeleenkaan ratsastamiseen. Kuitenkin mä purin vain hammasta ja yritin ratsastaa jokaisen askeleen sellaisella tavalla joka voisi olla Giulion mieleen. Kuitenkin meni vielä monta yritystä ennen kuin tuo mies päästi meidät viimein hyppäämään.

Kun pääsimme hyppäämään mä jouduin oikeasti keskittyä vain siihen että mä pysyin satulassa koska mun voimat oli ihan loppu.
”Fantastico! Completo!”
Kuullessani nuo kaksi sanaa mä huokaisin helpotuksesta. Mä tiesin että valmentautuminen ei olisi helppoa Giulion silmien alla, mutta ikinä ei valmennus ollut näin pitkä ja intensiivinen. Okei, ehkähän tässä oli myös pieni osa omaa laiskuuttani mutta tänään oli ollut vain sellainen päivä että valmennus oli ollut huono idea. Tuon valmennuksia ei kuitenkaan peruttu ilman isompia mutinoita tai seuraamuksia joten olin vain yrittänyt parhaani mukaan löytää kaikki viimeiset energian rippeeni selvitä tästä valmennuksesta. Kyllähän mä tiesin että viimeiset neljä vuotta Giulion opeissa olivat olleet vaikeita ihan syystä ja jos mietin sitä mistä lähdin tuolloin liikkeelle olihan edistyminen ollut ihan huimaa ja toisaalta oli ihan hullua ajatella että minä, nuori mies pienestä kylästä olin päätynyt tuon valmennettavaksi.

”Tuo viimeinen rata oli sitä Marc mitä haemme. Ei sellainen rämpiminen mitä alku oli. Sinun täytyy keskittyä jos haluat oikeasti kehittyä. Tuollaisella haahuilulla siitä ei tarvitse edes haaveilla ja sellaiseen minun on turha tuhlata aikaani.” Loppukommentti oli lyhyt ja sitä ytimekkäämpi kehotus minulle kasata itseni ja keskittyä siihen mitä olin tekemässä. Jäähdyttelin ratsuni huolellisesti ennen kuin kävin hoitamassa sen pois ja lopulta siivoamassa vielä esteet pois kentältä ja tasoittamassa ponnistuspaikkojen kuopat. Viimeisenkin tolpan ollessaan paikoillaan mietin miltä tuntuisi jos voisi vain tulla valmennukseen ilman että rata täytyisi aina rakentaa ja purkaa. Olihan Giulio kertonut monesti perustelut tälle tavalleen, mutta silti se oli turhauttavaa. Ainakin päivinä kun aikaa, saati energiaa ei ollut ja piti vielä jaksaa muistaa estevälejä, tyyppejä ja olla ajoissa ja hereillä.

Askeleeni poistuessani kentältä kohti pyörääni olivat enemmänkin laahustavat kuin reippaat ja pohdin oikeasti olisinko valmis panostamaan ratsastusuraani kaikkeni sittenkään vaikka saisinkin oppini eräältä parhaista.

26.02.2021
#kallacupkalat

Kisatunnelma oli vetänyt mut taas Kallaan ja Auburnin kartanolle. Listalla oli muutamia tuttuja nimiä edelliseltä viikonlopulta, mm. Alsila, Aro, Merikanto sekä se yksi jota en osannut mitenkäänpäin lausua. Kuitenkin odotin mielenkiinnolla näkeväni ratsukoiden suorituksia.

Ratsukoista mielenkiintoni varastivat luokan toinen lähtijä, sillä olisi mielenkiintoinen nähdä miten ratsastaja pärjäisi muiden nuorten ratsujen kanssa ja millaisia ratkaisuja tuo tekisi. Radan suunnittelu näytti ainakin olevan kohdillaan sillä rata ei mielestäni tuottanut liikaa nollia, mutta silti se ei ollut liian helppokaan, mikä näkyi varsinkin osan virhepisteissä. Lopulta minut ehkä hieman yllättikin vain kolme tuplanollaa, mutta toisaalta myös moni oli ehkä sortunut siihen että ratsastaisi liian lujaa toisen kierroksen. Toisaalta ratsujen ja osin myös varmasti ratsastajien ollessa kokemattomia tällaiset virheet varmasti olisivat sellaisia joita tulisi tehtyä usein joten olisikin mielenkiintoinen nähdä miten pitkällä juoksulla ratsukoiden urat aukeaisivat ja millaisia tuloksia nuo tekisivät. Selkeästi oli nähtävillä että pohjatyö oli tehtynä hyvin joten tulevaisuus oli lupaava mielestäni monenkin kohdalla.

Seuratessani 120cm luokan rataantutustumista muistelin omaa, nyt jo yli vuosikymmenen takaista nousua kyseiselle tasolle.

Loppuvuosi 2008

”Prepararsi Rossi, Colombo, Romano, Greco e Di Bianchi” kuulutus kaikui kisapaikalla. Hypistelin ratsuni ohjia.
”Sei sicuro di ricordare di cosa stavamo parlando?” Giulion haukankatse tuijotti minua maan kamaralta. En ollut ihan varma siitä, miten innostunut olin itse asiasta, että hyppäisin ensimmäisen 120 cm kisaratani tällaisissa kilpailuissa, mutta Giuliolle ei laitettu vastaan. Joten radalle oli mentävä ja mieluusti palattava vielä puhtaan suorituksen kanssa.
”Si. Huolelliset tiet, oikea määrä laukkoja eikä tyhmiä riskejä”
”Brava”

Sen jälkeen ei auttanutkaan kuin ratsastaa radalle heti kun Romano oli päässyt oman ratansa jälkeen pois. Muutama kymmen sekuntia mitä edellisen ratsastajan rata kesti, tuntui noin puoleltatoista sekunnilta ja pian oma nimeni kajahtikin seuraavaksi ratsastajaksi. Keräsin ohjia hieman lyhyemmälle, siirsin ratsuni laukkaan, ennen kuin oli aika tervehtiä tuomaria ja kääntää ratsun nenä kohti lähtölinjaa ja radan ensimmäistä, 160 cm Grand Prix esteeltä vaikuttavaa pystyä.”

Esteiden noustessa myös ratsastajien taidot tuntuivat nousevan. Yllätyin totaalisesti ensimmäisen kierroksen nollista ja muutaman ratsukon suoritus menikin hieman ohitse pohtiessani tason korkeutta. Kuitenkin kuullessani etäisesti tutun ratsun nimen lähtevän radalle sain keskityttyä taas siihen mitä olin tullut tekemään. Musta läsipää oli mielestäni kilpaillut edellisenä viikonloppuna eri ratsastajan alla. Ratsukosta huomasi että töitä oli tehty vaikka yhteistyössä tuntuikin olevan pientä pätkimistä sielä ja täälä. Ajoittain tuntui kuin olisin katsellut omaa ensimmäistä rataani.

”Ensimmäinen pysty selvitetty, neljä laukkaa, kakkonen, loiva kaarre diagonaalille ja okserille” muistan ajatelleeni, ennen kuin okseri olikin jo edessämme ja ennen kuin tajusin mitään, ratsuni oli ponnistanut ilmaan. Siitä paikasta ei ollut mitään mahdollisuutta päästä esteen ylitse ja painoin silmäni tiukasti kiinni ja pidätin hengitystäni.

*thump*

Avasi silmäni ja tajusin olevani edelleen selässä. Kolmas este läheni, laukka-askel, ylös, hyppy. Katse neloselle. Kyllä tämä vielä tästä.

Puomien kohotessa ensin kolmeen kymppiin, sitten neljään kymppiin ja lopulta aina GP tasolle 160 cm korkeuteen tuntui ratsastajien tiet lyhenevän ja tiukkenevan. Muutamat ratsastajat, joiden olin nähnyt mittailevan pidempiä teitä radankävelyssä ottivat nyt turhia riskejä ja niistä johtuvia turhia puomeja.
”Non ha senso” huokaisin itsekseni nähdessäni miten taas yksi puomi putosi liiallisen riskinoton seurauksena.  Mä olin toisaalta tyytyväinen siitä, että vaikka riskejä otettiin ei mikään noista tilanteista päätynyt kaaokseen. Muutamaan kertaan kuitenkin oli kuultavissa miten koko katsomo pidättää hengitystään hypyn lähtiessä liian pohjasta ja kaikkien vain toivoessa että ratsukko pääsee esteen ylitse. Hyppy onnistui, mutta seuraava ratsukko toisti saman tempun, mutta jos mahdollista vain pahemmin. Tämä hyppy, yhdistettynä siihen että kyseessä oli radan viimeinen este, sai hengitykseni salpautumaan ja muistot iskemään veitsen lailla tajuntaani.

”Paramedici sul posto immediatamente!”

21.04.2021

Viimeinen kuukausi ei ollut sisältänyt oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Musta tuntui että elämä Suomessa oli löytänyt sellaiset toimivat urat joissa se eteni tasaisella tahdilla eteenpäin. Kuitenkin musta tuntui että multa puuttui jotain täältä ja oikeastaan mä tiesin mitä se oli ja se oli kunnon hevonen treenata ja kilpailla. En kuitenkaan tiennyt olisiko järkevää hankkia oma hevonen vai yrittää etsiä jotain diiliä jossa molemmat hyötyisivät asiasta. Ehkä toisaalta voisi olla järkevää etsiä hiljalleen jotain varsaa tai nuorta hevosta josta voisi alkaa hiljalleen tekemään itselleen kisaratsua.

Toisaalta mulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa siitä, että millaiselta kasvattajalta voisi saada laadukkaan nuoren hyvällä hinnalla sillä mä en ollut tutkinut varsojen ja nuorten hevosten myynti-ilmoituksia sillä silmällä että olisin voinut etsiä itselleni sopivaa diiliä sekä tietenkin se, mistä voisi löytää nuorelle hevoselle sopivan tallipaikan Kallasta tai järkevän ajomatkan päästä. Ehkä nyt kun sopivat hevoset Giulion ostoslistalta alkoi olle löytynyt, olisi hyvää aikaa keskittyä toisenkin projektin etsimiseen. Hevosen tuominen Italiasta Suomeen kun ei vaikuttanut kovinkaan järkevältä ratkaisulta, vaikka kotimaassa olisikin hyviä vaihtoehtoja hevosiksi joita tuoda mukanaan.

Toisaalta hyvin mahdollista olisi että se vanha käppänä ei edes antaisi minun ottaa mitään hevosista mukaani joten ehkä tuota ideaa ei kannata edes esittää kun menee seuraavan kerran käymään kotona. Vaikka mä en ollutkaan kisannut pitkään mä olin yllättynyt siitä miten paljon ja laadukkaita kisoja täälä olisi ollut tarjolla. Alkuun kisaamattomuus ei haitannut ollenkaan, mutta nyt ääni oli muuttunut kellossa ja palo kisaradoille oli syttynyt kuin huomaamatta joten ratsuttomuus alkoi tällä hetkellä olemaan enemmän kuin huomattava häiriötekijä.

Sitä ennen oli hyvä tuudittautua sillä tiedolla että olin onnistunut löytämään monta laadukasta ratsutettavaa hevosta, vaikka kenenkään kohdalla ei ollut mahdollista vielä edes ajatella kilpailemista tai ainakin vähintään noissa tapauksissa omistajat halusivat itse kilpailla hevosella tai sitten tuosta ei ollut tarkoituskaan tehdä kilpahevosta. Osa nuorista ratsutettavista oli vain muuten liian raakoja kisakentille. Muutettuani Kallaan Maaliskuun alussa olin joutunut tekemään muutamia nyt itselleni epäsuotuisia päätöksiä, mutta onneksi menetettyjen ratsujen tilalle olisi näillä näkymin tulossa uusia ratsuja joten ehkä jossain kohtaa myös minulla olisi taas kilparatsu alle johonkin lajiin.

Kallaan muuttamisen jälkeen ne satunaiset vapaahetket joita minulla oli ollut, oli mennyt hölkätessä ristiin rastiin ja olihan sitä muutamana iltana tullut vierailtua myös Krouvissa. Eniten aika oli mennyt vain ihmisten seuraamiseen, mutta hiljaisimpina iltoina ja hetkinä oli tullut myös vaihdettua muutama sana Krouvin omistajien kanssa. Olin oppinut vähän lisää kylästä ja sen historiasta sekä suomesta ylipäätään. Krouvissa oli tullut kohdattua myös vaikka ja minkälaista kulkijaa enkä oikeastaan jaksanut enään edes ihmetellä miten moneen muotiin suomalaiset taipuivatkin.

Vuosi 2021 oli ollut mielenkiintoinen ja olisi sitäkin mielenkiintoisempaa nähdä, mihin se minut vielä johdattaisi tässä seikkailussani.

22.04.2021

Vaikka mä olin luullut että mä olisin muka löytänyt kaikki hevoset mitä Giulio halusi, mutta juuri silloin tietenkin mies tajusi esittää vielä yhden pyynnön. Kai miehen onni oli että mä olin vielä kotona joten mä saatoin selata myyntipalstoja vielä hetken vaikka se olikin hieman hidasta mulle koska mä en ymmärtänyt edelleenkään tarpeeksi suomea jotta en olisi joutunut kääntymään Google kääntäjän puoleen koko ajan. Lopulta mä kuitenkin löysin parikin sopivaa vaihtoehtoa ja toisesta mä päädyin jopa jo soittamaankin.

Ääni linjan toisessa päässä ei kuulostanut kovinkaan vakuuttuneelta kertoessani asiani, mutta lopulta saimme sovittua koeratsastuksen hevoselle loppuviikolle ja sain keskittyä etsimään itselleni hevosta. Lopulta tuo sovittu päivä saapui ja lähdin jo aamusta ajelemaan kohti tuota tallia jossa hevonen asui ja ajomatkalla mietinkin että mitä hevosen katsomisesta tulisi jos myyjä oli ollut jo valmiiksi sitä mieltä että minulle ei olisi ehkä ihan paras myydä hevosta. Lopulta saavuin perisuomalaisen näköiselle tallille ja noustessani autosta ja päästessäni kohti tallia, rakennuksesta käveli ulos noin viisissä kymmenissä oleva nainen ja tuota varmaan puolet nuorempi nainen jonka blondin ja hyvin vaalean bruneten rajamailla olevat poninhännällä olevat hiukset heilahtelivat askelten tahdissa.

”Hello, I’m Marc di Bianchi. I did call about the horse for sale.”
”Hello. I’m Jaana and this is Ella” nainen tarjosi kättään käteltäväksi ja vastasin naisen kättelyyn ennen kuin jatkoimme kohti tallia. Tallissa minua odotti rautias nuori hevonen joka oli selkeästi hoidettu todella huolella tätä tilannetta varten. Naiset jäivät hieman taka-alalle kun kiersin hevosen ympäri. Annoin katseeni mittailla hevosta korvista kavioihin ja vain ylipäätään tutkin millainen ratsu oli myynnissä. Lopulta annoin käsieni tutkia rautiaan jalat nähdäkseni olisiko niissä huomattavissa jotain kolhuja tai muita huolta nostattavia asioita. Kuitenkin kaikki tuntui olevan kunnossa, joten kysyin olisiko mahdollista varustaa hevonen, ennen kuin minulle näytettiin mihin varusteet olivat nostettu joten poimin satulan käsivarsilleni ja lähestyin sen kanssa rautiasta. Nostin satulan ehkä hieman reippaasti tuon selkään, mutta halusin nähdä miten ratsu reagoisi siihen koska uudessa kodissa tuo ei välttämättä olisi aina kuin kukka kämmenellä.

Ainut reaktio tähän oli jonkinasteinen pieni notkahdus eteenpäin joka oli positiivistä sillä tiesin että sellainen reaktio olisi sallittua Giulion tallissa. Ollessani kiristämässä ratsun vyötä kuulin miten puhelin soi jossain sillä suunnalla ja pian sen jälkeen puhetta ja askeleita. Suoristaessani itseni huomasin että Jaana oli poistunut paikalta ja olin jäänyt kaksin Ellan kanssa. Kyselin naiselta myynnissä olevasta hevosesta kaikenlaisia tietoja ja vaikka en ollut lopulta ihan täysin vakuuttunut siitä että olisiko rautias sittenkään juuri se oikea vaihtoehto tähän tarpeeseen.

”So is the horse coming for you?” Ella kysäisi nostessani suitsien niskahihan ruskeiden korvien ylitse.
”Ei, se on pomolleni. Etsin kyllä myös itselleni hevosta, mutta mielummin jotain valmiimpaa jonka kanssa voisi olla mahdollisuus päästä kisakentille. Ehkä myös joskus myöhemmin sitten varsaa tai nuorta hevosta josta kouluttaa itselleni tulevaisuuden kisaratsua. Nyt kuitenkin tarvitsen valmiin hevosen jotta pääsen myös hakemaan tuntumaa kisoihin täälä Suomessa.”
”Okei. Valmiimpi hevonen kuulostaa kyllä tuossa kohtaa hyvältä ajatukselta. Millaista hevosta olet tarkemmin etsimässä itsellesi jos tosiaan tällä hetkellä kokeilet pomollesi hevosta?” Ellan kysymyksistä oli selkeästi huomattavissa mielenkiinto aihetta kohtaan vaikka toinen yritti olla liian tungetteleva.
”Mahdollisesti jotain kenttähevosta, tai sitten rataesteille tai kouluun. Mahdollisesti ehkä sellainen jota voisi kouluttaa eteenpäin tai sitten vähän taidokkaampi tapaus jonka kanssa voisi päästä kisaamaan vaativia luokkia”

Tuntui oudolta puhua omista hevoshaaveistani sillä ne olivat kuitenkin tällä hetkellä viimeisenä mielessäni olevia asioita ja olinkin tyytyväinen siitä että Jaana palasi takaisin käytävälle.
”Anteeksi, minun oli pakko vastata tuohon. Täälä näyttää olevan valmista. Haluatko että Ella näyttää sinulle ensin vai nousetko heti satulaan?” nainen jatkoi suoraan siitä mihin olimme jääneet kun tuon oli ollut vastattava puhelimeen.
”Voin mieluusti nähdä ensin miltä hevonen vaikuttaa ratsastettuna. Ainakin tähän mennessä se on ihan positiivisen oloinen.”
”Se on hyvä kuulla” keskustelun kieli vaihtui hetkeksi Suomeen, kun Jaana ja Ella puhuivat jotain keskenään ennen kuin vanhempi nainen palasi taas puoleeni ”Ella tuo hevosen pian kentälle, me voimme siirtyä jo sinne valmiiksi.”

Lähdin seuraamaan Jaanaa kohti kenttää joka ei ollut suuri, mutta siitä huomasi että siitä pidettiin huolta. Kentällä oli valmiina muutama este, pari pystyä joista toisen alla oli lyhyt vesi sekä okseri. Parin minuutin kuluttua Ella saapui rautiaan hevosen kanssa ja seurasin miten tuo käyttäytyi naisen kiristäessä vyötä vielä lisää ja laskiessaan jalustimia sekä lopulta nousi rautiaan selkään. Mitä pidemmälle seurasin ratsukon menoa pohdin hevosen jokaista reaktiota asioihin, sillä tiesin millaiset asiat olisivat sellaisia jotka eivät olisi sallittuja Giulion hevosille. Tähän asti olin tyytyväinen näkemääni ja jos hevonen olisi myös hyvä ratsastaa uskoisin sen olevan todella hyvä lisä Giulion talliin.

Rautias näytti hyvin tasapainoiselta ratsulta ja se näytti jopa selvittävän muutaman matalan hypynkin Ellan alla hienosti. Jossain kohtaa nousin itse hevosen selkään ja hain tuntumaa siihen miltä rautias tuntui ratsastaa. Siitä huomasi että se oli nuori ja vielä hieman työn alla, mutta se vaikutti todella lupaavalta. Laskeuduttuani alas hevosen selästä ja luovutettuani ohjat Ellalle, lupasin palata parin päivän päästä asiaan uudelleen, kunhan olisin vain ottanut ensin yhteyttä työnantajaani ja puhunut hänen kanssaan hevosesta. Lopulta tiemme erosivat ja koko paluumatkan Kallaan mietin hevosen plussia ja miinuksia, laskien kumpia siinä olisi enemmän ja olisiko siitä sittenkään lopulta Giuliolle hevoseksi.

24.04.2021

Mä en ollut varautunut heräämään kahdeksan aikaan soivaan puhelimeen. Varsinkaan kun kyseessä oli tuntematon numero, mutta mä en kuitenkaan voinut olla täysin varma siitä jotta mä en olisi missaamassa täysin uutta asiakasta joten mä päädyin avaamaan puhelun.

“Marc”
“Hi Marc. My name is Alexandra and I got your number from Giulio De Rosa. I have this stallion called Noblissimo that I bought from him and I contacted Giulio because I needed some help with the horse and that’s how I got your number. As I think that the horse is familiar to you?”
“Joo, Noblissimo on tuttu hevonen koska ratsutin sen aikoinaan” mielenkiintoni heräsi heti kun kuulin tutun nimen. “Millaisia ongelmia sinulla on orin kanssa?”
Noblissimo ei ollut aina se helpoin vaikka se osasikin esittää hyvinkin kilttiä ja mukavaa hevosta.
“Periaatteessa suurin ongelma on minä. Noblissimosta, tai Noblesta piti tulla minulle hevonen isommille tasoille, mutta olen ajoittain vähän arka hyppäämään ja ori aistii sen. Valmentajamme mukaan me olisimme valmiita isoille radoille, mutta ehkä mulle olisi helpompaa jos joku muu kisaisi sillä ensin muutaman kilpailun. Ori on ilmoitettu Kalla Cupiin kenttään sekä rata esteille ja kouluun joten siinä olisi mahdollisuus kisata orilla jos ne eivät tule liian nopeasti” Alexandra lopetti puheensa.
“Kyllä mä uskon että me pärjätään silloin. Voisin tulla ratsastamaan orilla joku päivä ja katsoa siitä miten jatkamme” haroin hiuksiani paremmin ruotuun samalla kun tein mielessäni jo alustavaa suunnitelmaa “Noblen” kohdalle. Juttelimme naisen kanssa vielä herken ja saimme jonkinlaisen suunnitelman aikaan, joten tämän pohjalta saatoimme molemmat tehdä omat aikataulumme.

Ei ihan se tapa millä odotin uuden kisahevosen löytyvän, mutta parempi kuin ei mitään. Lopetettuani puhelun Alexandran kanssa nousin viimein ylös ja siirryin keittiöön kahvin keittoon sekä käymään vielä kerran lävitse mielessäni pari päivää sitten näkemäni rautiaan plussia ja miinuksia, kunnes poimin kahvini mukaani ja näppäilin puhelimeni osoitekirjasta esiin Giulion numeron ja soitin miehelle. Puhelu Giulion kanssa oli lopulta odottamaani pidempi, mutta mies yllättäen kertoi että rautias kuulosti sopivalta lisältä tuon talliin joten saatoin sopia sen ostamisesta. Lupasinkin hoitaa rautiaan ostoon liittyvät asiat heti, joten puhelun päätyttyä valitsin seuraavan numeron ja parin tuuttauksen jälkeen linja jälleen aukeni.

”Helin puhelimessa Ella”
”Hi, It’s Marc. I was testing the chestnut couple of days ago”
”Oh hi! Have you made up you’re mind yet?”
”Kyllä ja itseasiassa sen vuoksi soitinkin. Puhuin pariinkin otteeseen työnantajani kanssa ja tuo olisi kiinostunut ostamaan hevosen jos se on edelleen myynnissä”
”Tuo kuulostaa mahtavalta. Välitän uutiset Helille joten hän varmasti ottaa yhteyttä kun vain palaa takaisin. Mites, onko sinulla vielä ratsu hakusessa?”

Päädyin pitämään taktisen mittaisen tauon. Olihan minulla toisaalta jo Noblissimo ainakin kaksi viikonloppua käytössä, mutta toisenlainenkin ratsu voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto, varsinkin jos se olisi pidempiaikaisessa käytössä.
”Itse asiassa on”
”Okei. Itse asiassa mun työnantajalla olisi ylläpitäjää hakemassa seitsemän vuotias koulutamma. Sen kanssa on treenattu vaativaa b:tä, mutta sillä pitäisi olla potentiaalia myös a:han. Ei mikään superstara, mutta ei nyt ihan mikään takapihan puskaratsukaan.”
”Kuulostaa mielenkiintoiselta. Olisiko tammaa mahdollista tulla katsomaan ja kokeilemaan jokin päivä?”
”Sopisiko ensi viikolla vaikka jo heti maanantaina? Esimerkiksi kello 15?”
”Maanantai kello 15 sopii hyvin.”

Lopettaessani aamuni kolmannen puhelun mietin miten yllättäviä käänteitä tämä lauantai oli pitänyt sisällään. Sovin vielä Noblissimon omistajan kanssa koeratsastuksen samalle maanantaille ja lopun päivästä ajattelin pyhittää täysin levolle, sopien kuitenkin vielä Helin kanssa päivän kun rautiaan kauppakirjat voisi käydä allekirjoittamassa. Ehkä päätös jäädä tänne ei sittenkään ollut huono.

26.04.2021

Ajellessani kohti Noblessimon kotitallia Suomessa mietin millainen ori olisi nykyään ratsastaa. Mä en ollut ratsastanut orilla puoleen vuoteen ja sitäkin ennen Noblessimo oli alkanut muuttumaan ratsastettavuudeltaan, tai sitten seitsemän vuoden työ orin kanssa alkoi tuottamaan viimein hedelmää ja mä aloin oppimaan millainen se olisi ratsastaa.

Parkkeerattuani autoni tallin parkkipaikalle ja noustuani autosta, huomasin miten minua kohti lähti kävelemään noin 170cm pitkä nainen.
”Alexandra?”
”Yes. You must be Marc?”
”Kyllä. Hauska tavata sekä mukava päästä tapaamaan taas Noblessimo.”
”Kuin myös. Noble odottaa tallissa. En varustanut oria valmiiksi kun en tiennyt haluatko tehdä sen itse” hopeahiuksinen puheli astellessamme kohti tallia.
Astuessani sisään talliin yllätyin siitä miten moderni se oli. Alexandra johdatti minut pienemmälle käytävälle, jonka yhdestä karsinasta katseli tuttu hapannaama.

”Hey ragazzo” tervehdin Noblessimoa saaden orilta vain happaman silmäyksen. Vaihdoin Alexandran kanssa muutaman sanan orista ja siitä millainen heidän yhteistyönsä oli ollut ennen kuin nainen tarjoutui suuntaamaan kentälle rakentamaan muutaman esteen valmiiksi ja sitä ennen tuo kertoi minulle mistä löytäisin Noblessimon varusteet. Rautiaan varustaminen oli samanlaista takkuamista kuin aina ennenkin, vaikka erona taisi olla hiuksenhieno hitaus orin liikkeissä. Työskentely Noblessimon kanssa tuntui ihanan kotoisalta ja toi mieleen kaikki ne hyvät ja huonot, ajoittain kylläkin vain huonot, hetket punaisen hevosen kanssa.

Lopulta rautias oli varustettuna ja lähdin taluttamaan Noblessimoa kohti kenttää. Hetken jo luulin jotta ori muka käyttäytyisi, mutta viime metreillä sen piti alkaa taas kokeilemaan onneaan ja jouduinkin hienoisesti muistuttamaan Noblessimolle siitä kumpikos meistä olikaan se, joka määräsi. Lopulta pääsimme rautiaan kanssa kentälle ja kiristettyäni satulavyötä vielä pari reikää, olin viimein valmis nousemaan Noblessimon selkään. Parin askeleen jälkeen kävi selväksi että ori oli yhtä hankala ratsastaa, kuin mitä se oli ollut nelivuotiaasta alkaen. Hakiessani parempaa tuntumaa Noblessimon ratsastamiselle onnistuin saamaan rautiaan muutaman kerran pukittamaankin, ja oloni muuttui sitä kotoisammaksi mitä pidemmälle orin ratsastamisen kanssa pääsin. Noblessimossa oli sitä samaa potentiaalia ja liikettä kuin mitä muistinkin siinä olevan mutta se oli ehkä hieman helpompi ratsastettava kuin mitä se oli vielä edeltävänä vuonna ollut, mutta helpoksi ei orin ratsastamista voinut siltikään sanoa.

Verryteltyäni rautiaan sileällä rauhassa käänsin Noblessimon ensimmäiselle esteelle. Ori löysi jostain ihan uuden vaihteen liikkumiselle ja jouduinkin oikeasti jarruttelemaan oria saadakseni pidettyä sen hallinnassani eikä Noblessimo pitänyt siitä että käänsin orin voltille ennen ensimmäistä estettä. Parin yrittämisen jälkeen sain viimein ohjattua Noblessimon esteelle siten että sain orin suhteellisen tasapainoisesti lähestymiseen ja hyppyyn vaikka rautiaasta oli edelleen tutulla tavalla hankala ratsastaa.

Saatuani orin hyppäämään muutaman hyvän ratapätkän, loppuverryttelin sen rauhassa, ennen kuin käänsin huomioni Alexandraan sen verran kuin mitä Noblessimo antoi minun siirtää huomiota muualle.
”Se tuntuu yhtä rasittavalta kuin aina mutta silti niin tutulta. Jos todellakin tarvitset apua Noblessimon kanssa niin olen todellakin valmis auttamaan”
”Kuulostaa mahtavalta. Puhutaanko lisää tallissa?”
”Sopii, Noblessimo alkaa tuntumaan siltä että se auttaa minut pian alas.”
Palattuamme rautiaan kanssa talliin ja hoidettuamme Noblessimon pois, sovimme Alexandran kanssa tarkemmin siitä miten jatkaisimme Noblessimon kanssa ennen kuin palasin takaisin autolleni.

Minulla oli pari tuntia aikaa ennen kuin minulla oli seuraava tapaaminen Ellan kanssa joten mä kerkesin käydä syömässä pikaisen lounaan ja vaihtamassa vaatteet. Suunnatessani lopulta kohti tallia, jonka osoitteen olin saanut Ellalta mietin millainen hevonen olisi kyseessä, sillä minulla ei ollut kovinkaan suurta mielikuvaa siitä että millainen tämä tamma olisi ollut. Kuitenkin mä epäilin Ellan puheiden perusteella sitä, että kyseessä voisi olla paljon helpompi tapaus kuin mitä Noblessimo oli, mikä olisi varmasti mukavaa tasapainoa ja helpompaa tutustumista kisakulttuuriin täälä.

Lopulta mä olin ajallaan paikalla ja erään rakennuksen edessä mä näin Ellaksi tunnistamani naisen joten kävelin suoraan tuon luokse ja tervehdinkin naista ennen kuin astuimme sisälle talliin. Talli oli paljon siistimpi ja muutenkin jotenkin ammattimaisempi kuin mitä monetkaan näkemäni tallit olivat. Hoitopaikalla meitä odotti jo valmiiksi varustettuna musta puoliverinen, joka näytti olevan hieman korkeampi kuin Noblessimo. Mustan tamman vieressä seisoi vanhempi nainen ja esittelin itseni tuolle ja nainen esittäytyi Anmariksi. Ella otti ohjat nopeasti käsiinsä ja alkoi kertomaan minulle enemmän tammasta ja hevonen esiteltiin minulle Sinevan Leslienä. Lyhyen keskustelutuokion jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti maneesia.

Maneesissa Ella nousi Leslien selkään ja lopulta siirsi tamman liikkeelle. Seurasin Leslien liikettä hetken maneesin laidalta, ennen kuin astelin maneesin hiekalle ja seurasin Leslien liikkumista Ellan alla. Tamma vaikutti vastaavan Ellan apuihin hyvin sekä heti kun siltä jotain pyydettiin. Jonkin ajan kuluttua vaihdoimme Ellan kanssa paikkoja ja nousin itse Leslien selkään. Musta hevonen jännittyi hieman tuntiessaan painoni selässään, mutta pyysin tamman liikkeelle ja annoin Leslien tottua uuteen ratsastajaan ennen kuin keräsin tamman ohjia tuntumalle ja aloin pyytämään tammalta aktiivisempaa käyntiä.

Leslie ei ollut liikkeiltään mikään superstara, mutta tammassa oli sopivaa potentiaalia tuntua ja se oli oikeastaan täysin freesi tuulahdus rautiaan jälkeen. Vaikka Leslie oli koko ratsastuksen ajan hieman kireä ja jännittynyt tamma silti vaikutti minut sillä se voisi olla myös mukava projekti todistaakseni mahdollisille uusille asiakkaille että voisin viedä hevosia eteenpäin. Lopulta hidastin Leslien ravista käyntiin ja annettuani tamman kävellä loppukäynnit laskeuduin sen selästä ja käännyin Ellan puoleen.

”Millainenkos diili tammasta olisi tarjolla?”
”Tamman kanssa saisi treenata ja kisata omatoimisesti sekä mahdollisesti myöhemmin tammasta voisi olla mahdollisuus saada varsa.”
”Okei, kuulostaa hyvältä ja Leslie vaikuttaa todella mukavalta tammalta joten omasta puolestani olen valmis tekemään tammasta diilin jos vain te olette tyytyväisiä.”
Ella ja Anmari juttelivat hetken keskenään ja lopulta nuo kääntyivät puoleeni ja sain kuulla että myös molemmat naiset olivat tyytyväisiä minuun joten palattuamme talliin Ella jäi hoitamaan Leslietä samalla kun kävin tekemässä Anmarin kanssa paperityöt. Kiitettyäni molempia naisia ja sovittuani vielä muutamasta asiasta suuntasin takaisin autolleni ja mietin että miten elämäni oli kääntynyt siitä että kävin vain ratsastamassa satunaisia hevosia siihen, että minulla oli kaksi hevosta, joiden kanssa treenata kunnolla sekä aloittaa kisaamista uudessa maassa pitkän tauon jälkeen.

10.05.2021

Joko musta oli tullut vanha, tai puiset puomit eivät olleet muuttuneet yhtään sen pehmeämmäksi alustaksi laskeutua kuin ne olivat olleet kymmenen vuotta takaperin. Jos aamulla oli ollut papparaisolo noustessani sängystä, ei se ollut yhtään helpompi kun edessäni seisoi sillä hetkellä vuorelta tuntuva Leslie. Pään sisäisiä perkeleitä lausuen nousin ensin jakkaralle, ennen kuin asetin vasemman jalkani jalustimeen, vedin syvään henkeä ja varasin painoani paremmin oikealle. Lopulta suuntasin liikevoiman ylöspäin ja heilautin hyvin kankeasti oikean jalkani mustan koulusatulan takakaaren ylitse ja löydettyäni myös oikean jalustimen päkiäni alle, laskeudun hyvin hitaasti ja varovaisesti istumaan satulaan. Leslie tuntui hieman jännittyvän liikeradoistani, joten odotin että tamma hieman rentoutuisi ennen kuin annoin sille merkin lähteä liikkeelle.

Mustan askel oli lyhyehköä mutta tasaista ja tällä hetkellä en saattanutkaan toivoa mitään muuta. Ensimmäiset kilpailut Leslien kanssa olisivat tulossa noin parin viikon kuluttua, joten totta puhuen jokainen ratsastuskerta olisi pitänyt käyttää tamman kanssa treenaamiseen, sillä yhteistä eloa oli vain parin viikon verran takana. Kuitenkin toissapäiväinen ilmalento tuntui kropassa todella inhottavasti ja jos olisin saanut valita tälläkään kertaa, olisi voinut olla mahdollista että erään punaisen paholaisen päivät olisivat luetut.

Leslie sai kävellä pitkät alkukäynnit vapaalla ohjalla, samalla kun tunnustelin omaa oloani tamman satulassa. Ajatus siitä, että musta tamma ei todennäköisesti keksisi mitään temppuja lievitti hieman hermojani kunnes raskaan huokaisun saattamana aloin keräilemään nahkaohjia paremmalle tuntumalle ja hakemaan tammaa aktiivisemmalle käynnille. Verrytellessäni Leslietä sen askellus ei onneksi ainakaan pahentanut kolotuksiani joten annettuani enemänkin itselleni, kuin tammalle muutaman kierroksen mittaisen hengähdystauon, keräsin ohjat uudelleen käsiini ja lähdin ratsastamaan tulevan Kalla Cup:in kilpailurataa lävitse.

Radassa oli onneksi paljon ravia sekä käyntiä, vaikka laukka oli myös mukana radalla. Leslien askel oli pehmeä ja sitä oli helppo hakea tempoltaan sellaiseksi missä oli suhteellisen kivutonta istua. Kiitin mielessäni luojaa siitä, että Leslie halusi miellyttää ratsastajaansa omalla tavalla ja se oli helppo palkita pikaisilla rapsutuksilla sään vierelle. Kokoaminen, tai paremminkin ”kokoaminen”, ei ollut tänään nähnytkään sitä mitä haettiin mutta annoin asian tällä kertaa livahtaa ohitse ja pyrin ratsastamaan vain mahdollisimman suuren osan kisaradasta niin hyvin kuin se oli tänään mahdollista.

Radan ollessa muutamaan otteeseen ratsastettuna lävitse kokonaisuudessaan tai tietyiltä osilta, luovutin tämän päivän treenin suhteen ja kiitin mustaa ratsuani pitkällä rapsutuksella. Laskeuduttuani satulasta ja kääntäessäni Leslien turvan kohti tallia, tuntui kuin kävelyni olisi ollut enemmänkin vaappumista tai köpöttelyä normaalin kävelyn sijaan ja toivoinkin että huomenna ainakin suurimmat kolotukset olisivat poissa jotta olisi mahdollista ratsastaa molemmat lainaratsut.

16.05.2021

Jos helteistä piti etsiä jotain hyvää, niin se todellakin oli se, että Noblessimo oli kerrankin lähempänä normaalia hevosta kuin päätöntä kanaa. Tietenkään punainen hevonen ei voinut siltikään käyttäytyä koko aikaa, mutta sen liikkeet eivät olleet niin teräviä kuin yleensä. Ratsukon menneisyys oli helpottanut yhteistyön löytymistä mutta silti punainen ori oli testannut ratsastajan sietokykyä enemmän kuin tuo muisti hevosen ikinä kokeilleen. Ehkä ärtymyksen taustalla saattoi myös hieman olla suuttumusta itseensä ja ennakkoluuloihin, sillä vaikka miten vaikeaa se olikin itselleen myöntää, oli italialainen lähtenyt hieman liian pessimistisenä treenaamaan punaisen hevosen kanssa kohti muutaman päivän päässä siintävää Kalla Cupia.

Kuumimmat ajat ratsukko oli käyttänyt kouluratsastuksen hiomiseen ja edelleenkään tummahiuksinen mies ei tiennyt mitkä kaikki Jumalat ja henget tuon täytyisi lahjoa, jotta koulukoe, saati muutkin kokeet menisivät hyvin ja ori tekisi mahdollisimman hyvän tuloksen kokonaiskilpailussa. Noblessimon kanssa kun mistään ei voinut olla varma, vaikka italialaisella alkoikin olemaan ehkä pienen jyväsen verran enemmän luottoa siihen että kilpailut menisivät lopulta hyvin, vaikka mikään ei ollut ikinä varmaa kun ratsuna oli punainen paholainen.

Uudemman ratsunsa kanssa italialaisella ei ollut mitään odotuksia tulevaa Kalla Cupia ajatellen. Leslie oli osoittautunut paljon tasaisemmaksi ratsuksi kuin mitä Noblessimo oli joten siinä mielessä italialainen oli pohtinut että mustaan tammaan voisi luottaa hieman paremmin tuloksen suhteen. Mies tiesi että voisi olla myös hyvin mahdollista jotta musta tamma stressaantuisi kilpailupaikalla sen verran, että se ei liikkuisi verryttelyssä tai kilpailuradalla joten tarkemmat odotukset Leslien suorituksesta olisikin parempi luoda vasta verryttelyssä, kun näkisi miten tamma reagoisi kilpailupaikkaan ja sen vilskeeseen.

Vaikka molemmat ratsut olivatkin omalla tavallaan kysymysmerkkejä, Noblessimo suurempana kahdesta, oli italialainen silti tyytyväinen jo siihenkin että paluu kisaradoille olisi tapahtumassa, vaikka sitten pelkkien hylkäyksien hakemisen merkeissä.

21-23.05.2021
Yhteisteksti  @Rasmus A. :n kanssa
#Kallacupkaksoset

Kahden tähden luokka oli ollut tasainen, vaikka siltikään ratsukot eivät olleet päässeet helpolla. Vihreät silmät olivat seuranneet herkeämättä jokaisen ratsukon suorituksen, analysoiden valintoja ja pohtien miten itse olisi jokaista ratsua kuljettanut esteeltä toiselle. Kuitenkin palkintojen jaon huuman laantuessa oikean käden sormet juoksivat pikaisesti melkein mustien, kypärän latistamien hiuksien lävitse ennen kuin mies kääntyi ympäri ja lähti suuntaamaan kohti tallia jossa miehen lainaratsu oli vieraskarsinassaan.

Ensimmäiset kilpailut punaisen orin kanssa olivat olleet juuri niin hankalat kuin mitä italialainen oli odottanutkin, mutta Marc oli tyytyväinen siitä että Noblessimo ei ollut aiheuttanut kuitenkaan suurempaa kaaosta verryttelyissä, vaikka katastrofin ainekset olivat ajoittain olleetkin kasassa. Punaisesta orista ei ollut tullut kovinkaan paljoa miellyttävämpää ratsua, vaikka mies ei ollut työskennellyt orin kanssa kuukausiin, kun hevonen oli myyty suomeen.

Noblessimo oli majoitettu väliaikaisesti melkein Branin karsinaa vastapäätä. Rasmus oli juuri taluttanut orinsa talliin päivän koitoksen jälkeen ja riisui siltä varusteita. Kahden tähden taso oli Branille vielä hieman haastava, mutta Rasmus oli tyytyväinen siihen, kuinka hevonen oli tsempannut osakokeesta toiseen. Sijoitus tuloslistalla ei kuitenkaan ollut kovin kummoinen, ja rutiinia he kyllä tarvitsisivat, mutta sitä ei voinut saada muuten kuin kisaamalla. Branin osalta kisat kuitenkin jatkuisivat vasta alkusyksystä Rasmuksen lähtiessä seuraavalla viikolla Saksaan ilman kirjavaa oria.

Rasmus laski satulan satulatelineeseen ja alkoi harjata satulahuovasta irtokarvoja pois. Niitä riitti, vaikka Bran oli klipattu. Ovi kävi, ja Rasmus kääntyi vilkaisemaan tulijaa. Tummahiuksinen mies oli kuitenkin Rasmukselle vieras: Rasmus muisteli nähneensä kasvot joskus jossakin, mutta ei tiennyt tulijan nimeä.

Marcin matka kohti Noblessimon karsinaa oli keskeytynyt, Alexandran soittaessa miehelle ja tuo oli joutunut ajoittain hieman siloittelemaan punaisen orin käytöstä sanavalinnoissaan, sillä mies ei halunnut aiheuttaa naiselle yhtään enempää stressiä orista kuin mitä tuolla jo nyt oli. Astuessaan käytävälle italialainen huomasi käytävällä seisovan miehen joka piteli käsissään valkoista kisahuopaa, harjaten siitä irtokarvoja. Miehen edessä olevassa karsinassa seisoi kirjava hevonen joka oli helppo tunnistaa, sillä kahden tähden luokassa ei ollut kovinkaan montaa kirjavaa.

Päästyään karsinalle Marc poimi käsiinsä Noblessimon konjakin värisen nahkariimun sekä narun, seuraten sivusilmällä pienen matkan päässä seisovaa miestä. Olettaessaan että toinen ei ehkä olisi syvällä ajatuksissaan, italialainen avasi suunsa.
“Nice rounds along the weekend.”

Rasmus laski satulahuovan käsistään ja vilkaisi nopeasti ympärilleen kuin varmistaakseen, että toinen todella puhui hänelle. Koska ketään muita ei ollut näköpiirissä, Rasmus hymyili pikaisesti.

“Trying our best”, hän sanoi ja vilkaisi Brania. Vaikka kirjava oli hieman haparoinut viikonlopun aikana, Kisse oli tehnyt jälleen hyvää työtä, eikä sen sijoitustakaan tarvinnut hävetä. Toisen punarautias ori ei kuitenkaan ollut kilpaillut kummassakaan luokassa häntä vastaan, vaan Rasmus oli kiinnittänyt huomiota hevosen laadukkaaseen hyppyyn ja elastiseen liikkumiseen yhdistetyllä helpon ja yhden tähden radalla. Lähtölistan nimi olikin kuulostanut ulkomaalaiselta, Rasmus mietti. Mike? Mark?

“That one yours?” Rasmus kysyi nyökäyttäen päätään rautiasta hevosta kohden. “He looks talented.”

“No, I just agreed to do a few shows with him to start off his career in Finland. I’ve known him since he was four and just broken in. Let’s just say that we weren’t the perfect match but we made it work although age has definitely not brought wisdom to this horse” Marc vastasi ennen kuin taputti Noblessimoa pikaisesti kaulalle “if he would know how to behave he could be a horse for bigger classes” mies jatkoi sitoessaan oria sen verran kiinni, että tuon oli mahdollista avata loimen soljet ja lopulta vetää se pois punaisen orin päältä. Viikatessaan fleeceä Marc oli kiitollinen siitä että oli sitonut Noblessimon kiinni, sillä tummahiuksinen oli ihan varma että tuon olkavartta saattaisi tällä hetkellä muussa tapauksessa koristaa selkeä mustelman kohta.

“Comportarsi” italialainen kuiskasi punaiselle orille, samalla kun alkoi harjaamaan punertavaa karvaa luimussa olevien korvien takaa.

Rasmus katsahti toista ja yritti tulkita kieltä. Kuulosti ehkä hivenen samalta kuin Viivin italiankielinen sähinä ponilleen.

“I see”, hän vastasi sitten ja siirtyi harjaamaan suojia puhtaaksi. “Good job, then. Does he live here in Kalla?”

Vaikka Kallan piirit olivat pienet, Rasmus ei muistanut nähneensä rautiasta aiemmin - ehkä se oli tullut kauempaa. Sitä mukaa kun Rasmus oli kiinnostunut kenttäratsastuksesta, oli hän alkanut katsella myös kenttähevosia tarkemmalla silmällä, yrittänyt oppia lisää sukulinjoista ja seurannut tuttujen ja vähän muidenkin kisasuorituksia huolellisemmin. Ties vaikka hän joku päivä omistaisi oman kenttähevosenkin lainaratsujen sijaan.

”Thanks. He’s a nice one whe he focuses. He lives in Espo” Marc yritti lausua paikkakunnan nimen kuten se kuuluisi. ”How about you? Own ones? Or do I remember wrong that you had one in the first class. Youngster?” Kiukutteleva punarautias ei antanut hoitajalleen mahdollisuutta uppoutua keskusteluun kunnolla ja tuo joutuikin väistämään kisatakin hihaa lähestyneitä hampaita. Mies komensi ratsuaan uudelleen Italiaksi, ennen kuin mies jatkoi Noblessimon harjaamista samalla kun mietti että oliko udellut toiselta liikaa, sillä jos jotain menneet kuukaudet olivat opettaneet, eivät suomalaiset olleet aina sitä puheliainta kansaa.

Italialainen toivoi kuitenkin että olisi kysynyt sellaisia kysymyksiä jotka voisivat viedä keskustelua eteenpäin ja ehkä auttaa miestä luomaan uusia suhteita hevosalalla, sillä Marcilla ei ollut kuitenkaan vielä kovinkaan suuria suhteita uuden maan hevosihmisiin eikä miehellä toisaalta ollut myös tarkkaa tietoa siitä että millaiset hevospiirit Suomessa olivat.

“Ah okay, so long way ahead”, Rasmus tulkitsi paikan Espooksi. Hän stoppasi Branin, jonka oli tunkemassa karsinasta käytävälle, ja taputti oria kaulalle. Vaikka Bran oli utelias ja vilkas, ei se kuitenkaan ollut yhtään pahansisuinen, kun taas rautias ori vaikutti hieman tulisieluisemmalta tiukasti luimussa pysyvine korvineen.

“It’s a bit complicated”, Rasmus vastasi, eikä kehdannut alkaa avata hevoskuvioitaan - siitostamma-Laraa, osaomistus-Carria ja monenmoisia ylläpito- ja kisaratsudiilejään - sen tarkemmin. “But this is not mine, and neither is the youngster, I just ride her. She was great this weekend.”

Kisse toden totta oli tienannut jälleen rusetin, ja Rasmusta jopa vähän harmitti, ettei ehtisi kilpailemaan tammalla kenttää liki koko kesänä. Mutta toisaalta nuorelle hevoselle loma tekisi taatusti hyvääkin.

“Are you in Kalla only for the show?” Rasmus uteli. “And by the way, I’m Rasmus.”

“I actually moved here a couple of months back, it felt like a good point to make a base and see where things would go. As it turned out they went into a interesting way” tummahiuksinen vastasi samalla kun irrotti punarautiaan narusta ja poistui karsinasta ennen kuin sulki oven kunnolla.

“Marc. Nice to meet you.”

“Are you competing next weekend? Or is eventing your only sport?” italialainen jatkoi kyselyään samalla kun huolehti jotta punaisen orin tavarat eivät olisi leveällä ja muutenkin että karsinan ympäristö olisi siisti, sillä mies haluaisi tarjota muille hyvän mielikuvan ratsukosta, vaikka punainen ori olikin varsinkin verryttelyssä yksi piru.

“Cool”, Rasmus nyökäytti päätään. Ei ihmekään, että toinen oli näyttänyt tutulta - Kallan piirit olivat tosiaankin pienet ja saattoi olla, että Rasmus oli nähnyt Marcin jo vuoden ensimmäisessä osakilpailussa. “Yeah, there’s plenty of stables and competitions nearby.”

Rasmus tarttui harjaan ja alkoi harjata Brania, kun varusteet oli saatu järjestykseen. Ori oli kaulalta vähän kostea, mutta ei niin hikinen, että olisi kaivannut pesua. “I’m competing in showjumping as well, with this one and with a few other horses. It’ll be my last show in Kalla in a while in fact, I’m leaving for Germany on Sunday. We’re probably coming back for Kalla Cup in August. Maybe I’ll see you there?”

Marc kuunteli tobianon harjaamista aloittanutta Rasmusta.
”Europe offers a nice offering of shows. Germany has nice show arenas so it offers nice changes for shows. I’ve done a few there.”

Vastausta siihen, että olisiko Rasmus tapaamassa Marcin elokuun Cupissa mies joutui pohtimaan hetken. “Maybe as a spectator. I’m not sure if I do have any horses to do shows with, as this one will be competing with his owner and I’m not sure what will happen with the other one as she’s a new horse to me and you never know what the owners decide to do.” Marc päätti vastauksensa samalla kun tuo riisui viimeinkin hiostavat saappaansa ja vaihtoi ne mustiin Niken lenkkareihin.

Rasmus nyökäytti päätään. Vaikka hänellä oli ollut jo pitkään hyvää onnea ratsastettavien hevosten kanssa eikä yhtäkään skismaa hevosten omistajien suuntaan (mikä tietysti oli hyvä, kun hevosten omistajiin lukeutui mm. hänen avovaimonsa isä ja Rasmuksen oma äiti), Rasmus tiesi muiden hevosilla kilpailemisesta aiheutuvan epävarmuuden.

“I know the feeling”, Rasmus virkkoi ja vilkaisi Marcia, joka alkoi tehdä lähtöä. “Hopefully you’ll find a horse to compete with. At least there should be plenty of opportunities here in Kalla. See you maybe in August, then.”

“I hope so. Would be nice to keep doing shows here and build up a stronger name and a career. Good luck for the rest of the show and hopefully all goes well during the journey to Germany and hopefully the results will be good during the shows there.”

“Thanks!” Rasmus hymyili pikaisesti ja laski harjan takaisin pakkiin heilauttaakseen kättään Marcille. “Best of luck to you, too.”

20.05.2021
#kallacupkaksoset

Potkut vavahduttelivat traileria kun Noblessimo ilmoitti kärsivällisyytensä päättymisestä. Italialainen kirosi itsekseen punaisen orin käytöstavattomuutta samalla kun tuo asteli itseään melkein 15cm pidemmän blondin vierellä.

Pennaksi itsensä esitellyt mies oli näyttänyt Marcille minne Noblessimon voisi majoittaa viikonlopun ajaksi ja jo heti kättelystä tummahiuksinen oli positiivisesti yllättynyt miehestä. Vaikka blondin käytös oli todella suoraviivaista ja ehkä jopa jäykkää, se ei ollut italialaiselle mitään uutta ja oikeastaan mies tunsi olonsa vain kotoisammaksi. Aikoinaan toinen olisi saattanut alkaa pistämään vain periaatteesta vastaan, mutta ikä ja kokemukset olivat onneksi tuoneet viisautta miehelle ja nyt tuo osasi jopa arvostaa tuollaista suoruutta kuin mitä Penna Vaanila tuolle edusti.

Palattuaan trailerille ja pujotettuaan suitset punarautiaalle, mies huolehti että naru ei voisi valahtaa pois orin kaulalta. Lopulta tuo kiersi trailerin takasillalle ja avattuaan pressun availi vielä salvat ja lopulta takapuomin. Noblessimo tuli ulos trailerista juuri niin vauhdikkaasti kun sen oltiin oletettukin tulevan ja lopulta italialainen pääsi taluttamaan tanssivaa oria kohti sille varattua vieraskarsinaa. Noblessimosta olisi voinut luulla jotta punarautias suorittaisi jo nyt seuraavana päivänä koittavaa koulurataansa ja Marc toivoikin että ori rauhoittuisi taas ensimmäisen tunnin sisällä, miten se oli parivaljakon yhteisen kisauran lopussa alkanut rahoittumaan kisapaikoilla.

Punaisen jäädessä huutamaan vieraskarsinaansa tummahiuksinen mies suuntasi takaisin ulos ja matkalla tuo ohitti Vaanilan painostavan katseen. Jatkaessaan päättäväistä matkaansa trailerille hakeakseen lainaratsunsa varusteet Marc tunsi miten ruskeat silmät olisivat edelleen ainakin osin porautuneena tuon selkään. Toivottavasti Noblessimo olisi rauhoittunut 55 minuutin kuluttua…

21.05.2021
#kallacupkaksoset

Kisatunnelma sai väsyneen miehen silmiin uudenlaista pilkettä, parivaljakon palatessa hevostarkistuksesta lainakarsinalle. Edellinen yö oli mennyt pohtiessa sitä, miten kilpailut punarautiaan orin kanssa tulisivat menemään. Kyseessä olisi kuitenkin ensimmäinen kerta, kun ratsukko olisi astelemassa parrasvaloihin syksyn 2020 jälkeen. Vaikka Marc oli istunut Noblessimon satulassa muutamaan otteeseen sen jälkeen kun tuota oltiin pyydetty auttamaan orin kanssa, oli silti epävarmaa, että miten punarautias käyttäytyisi lopulta verryttelyssä. Kisaradasta puhumattakaan.

Käännettyään orin karsinaansa ja valikoituaan muutaman täsmäiskuun sopivan harjan, oli italialainen juuri avaamassa karsinan ovea kun tuo kuuli päättäväisiä askeleita takaansa. Jo ennen kuin Marc näki vilaustakaan vaaleista hiuksista ja suorasta ryhdistä, ruskeiden silmien päättäväisestä katseesta puhumattakaan tiesi tuo olevansa jonkinlaisessa pulassa punarautiaan orin käytöksen vuoksi. Vasta kun mies saattoi olla täysin varma siitä, että Vaanila oli tarpeeksi kaukana, saattoi tuo huokaista syvään ja siirtyä karsinaan aloittamaan viimein punarautiaan harjaamista. Miehen onneksi ori ei ollut onnistunut polkemaan itselleen yön aikana haavoja, mikä olisi voinut olla hyvinkin mahdollista Noblessimon kohdalla. Lopulta harjat vaihtuivat letitystarpeisiin ja mies alkoi taas muistelemaan miten punainen, hieman kämmentä leveämpi harja taipuikaan ensin leteille ja sen jälkeen sykeröille, jotka mies päätyi vielä lopuksi ompelemaan, vain varmistaakseen niiden säilymisen koko viikonlopun ylitse.

Hevosen ollessa varustettuna mies kiinnitti vielä punaisen rusetin orin häntään ja palasi käytävälle riisuakseen omat college housunsa sekä hupparinsa, paljastaakseen valkoiset, uutuuttaan hohtavat kisahousut, sekä samaa värisävyä olevan kisapaidan, joka peittyi kuitenkin mustan, hyvin istuvan kisatakin alle. Ollessaan myös itse valmis, Marc päätyi irrottamaan ratsunsa ja taluttamaan sen ulos, jotta saattoi nousta satulaan ja lähteä suuntaamaan kohti derbykenttää, jossa ratsukko saattoi valmistautua tulevaan koulukokeeseen. Vieraat ratsukot saivat punaisen orin kierrokset nousemaan uudella tavalla ja italialiainen saikin tehdä töitä sen eteen että ratsu kuunteli miehen apuja ja tuolla oli jonkinlainen kontrolli ratsuunsa. Hiljalleen Noblessimon turpa alkoi hakeutumaan alaspäin ja ori löysi parempaa työskentelymuotoa, eikä ollut niin raskas kädelle tai muutenkaan ratsastaa.

Kuunnellessaan luokan prosentteja mies huokaisi helpotuksesta, sillä tänään riittäisi jos ratsastaisi vain niin tasaisen radan kuin Noblessimo sallisi ja antaisi sitä kautta orille helpon paluun kenttäkilpailuihin. Ratsastaja halusi tehdä parhaansa jotta ori saisi hyvän tuloksen, mutta tuo myös tiesi että ratsun kanssa ei saanut luoda mitään oletuksia. Ratsastaessaan kisaradalle tunne siitä, että Noblessimo kokosi itseään enemmän ja löysi sellaista oikeanlaista polkemista askeleeseensa, sai miehen toiveet nousemaan hieman enemmän. Lopulta rata ei ollut ihan täysin rikoton, mutta katsellessaan myöhemmin 67,78 % lopputulosta ja tasaista kutosten ja seiskojen riviä, saattoi mies olla ihan tyytyväinen tulokseen.

Prosentit eivät olleet orin parhaimmat alkaneella kaudella, mutta italialainen tiesi, jotta tulos olisi voinut olla huonompikin. Luokan puoliväliin osunut sijoitus ei oikein herättänyt vielä minkäänlaisia ajatuksia mahdollisesta sijoituksesta, vaan mies päätti ratsastaa jokaisen osakokeen parhaalla mahdollisella tavalla ja katsoa mihin se riittäisi. Kunhan vain jokin tulos tulisi.

22.05.2021
#Kallacupkaksoset

Punarautias ori näytti kotiutuneen hyvin väliaikaiseen karsinaansa tummapiirteisen miehen saapuessa Auburnin kartanolle. Pysäytettyään autonsa tallin pihalle oli mies pohtinut millaisen näytöksen ori olisi aiheuttanut ja miten tuo perustelisi orin käyttäytymisen kisapaikalla tallimestari Vaanilalle, mutta miehen onneksi tuo ei törmännyt blondiin. Sen toivottavasti täytyi tarkoittaa sitä, että muistikuvat pitivät paikkaansa ja ori olisi rauhoittunut jo edellisenä iltana.

”Hey ragazzo” mies melkein kuiskasi punarautiaalle, astuessaan karsinaan ja sulkiessaan oven huolella takanaan, ennen kuin tuo tarkisti orin jalat sekä muutenkin että ratsu olisi kunnossa. Ratsunsa kunnon tarkastettuaan mies kerkesi vielä harjaamaan punaruskean karvan huolella lävitse, ennen kuin tuo sai suitsia orin sekä lähteä kohti kilpailuiden toista vet chekiä. Vaikka ori esittelikin muutaman tanssahtelevamman askeleen sekä muutenkin tuntui olevan hyvinkin kevyt kavioistaan, se läpäisi hevostarkastuksen, joten ratsukon tie jatkuisi maastokokeelle.

Palautettuaan punarautiaan karsinaansa, oli miehellä vielä aikaa palata takaisin kotiin vaihtamaan vaatteet, ennen kuin paluu Auburniin olisi ajankohtaista ja samalla olisi myös aika alkaa laittamaan ratsua kisakuntoon. Maastosta voisi tulla orin kanssa joko nopea ja helppo, tai sitten täyttä tuskaa. Noblessimo oli omalla tavallansa hyvin rasittava ratsastaa, sillä orin mieli tuntui muuttuvan sormien napsautusta nopeammin ja mitään ennakko-odotuksia ei voinut oikeastaan ikään tehdä.

Palattuaan takaisin Auburniin, oli kisatunnelma jo käsin kosketeltavaa ja vaikka tummahiuksisella olikin omat epäilyksensä, päätti tuo silti nauttia kisahuumasta täysin rinnoin. Verryttelyssä punainen tuntui keskittyvän ratsastajaansa ja tuon pyyntöihin joten toiveet hyvästä maastosta uskalsivat kurkistella omista piiloistaan italialaisen sisällä. Punainen ei tuntunut edes katsovan mitään esteitä, saati edes veteen menoa ja ori laukkasi pitkällä, voimakkaalla askeleella eteenpäin, suorittaen esteen toisensa jälkeen. Ratsastajalla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaisen maaston he olivat tehneet joten virheetön suoritus ja toinen sija olivat tuolle omanlaisensa yllätys. Italialainen tiesi että ajoittain orin vahvuus oli esteillä koulun sijaan joten parannus edellisen päivän puolivälistä sijoituksille kelpasi.

Keskivertainen koulukoe sekä puhdas ja nopea maasto kiinnittivät ratsukon kolmannelle sijalle väliaikatuloksissa ja poistuessaan illalla kartanon talleilta, Marc tiesi että seuraavalle päivälle ei saisi asettaa mitään oletuksia ja enemmänkin vain rukoilla kaikkia jumalia olemaan suotuisia ratsukolle.

23.05.2021

Jos tippumisten pitäisi olla sulavia, ei miehen suoritus ollut läheskään sellainen. Päänsisäisiä perkeleitä lausuen italialainen ponnisti itsensä jaloilleen kentän hiekalta. Pyyhittyään suurimmat hiekat pois kilpailuasustaan, tuo palautti ohjat punarautiaan kaulalle ennen kuin asetti vasemman jalkansa jalustimeen ja ponnisti itsensä takaisin satulaan ja haki ratsunsa liikkeelle, palatakseen uudelleen esteelle jolle ratsunsa oli päättänyt viime hetkellä kieltää, saaden ratsastajansa uhrautumaan maan vetovoimalle. Nyt hyppy onnistui ja vielä paria verryttelyhyppyä myöhemmin mies oli valmis ratsastamaan kisaradalle.

Ilmeisesti myös ratsu tiesi että nyt olisi tosi kyseessä ja sen ratsastettavuus muuttui täysin, eikä satulassa istuvan, vasenta kättään arkovan ratsastajan tarvinnut tehdä muuta kuin pitää ja näyttää suuntaa. Puoliverisen laukka-askel tuntui pitenevän ja lyhenevän omatoimisesti ja ajoittain mies tunsi kunnolla miten ori haki kaiken voimansa takasilleen ja ponnisti esteen ylitse. Korkeudellisesti esteet eivät tuottaneet hevoselle hankaluuksia, mutta mies halusi ratsulle mahdollisimman ehjän suorituksen, joten mitään riskejä oli turha ottaa. Puomit pysyivät kannattimillaan mikä tarkoitti ratsukolle toista puhdasta rataa, mutta huolellinen ratsastus oli vaatinut sen verran sekunteja, että ratsukko jäi luokassa kolmannelle sijalle.

Toinen nollarata tarkoitti myös sitä, että ratsukolle kirjattiin ensimmäisistä yhteisistä kenttäkilpailuista vuosiin 48,3 virhepistettä, jotka oikeuttivat ratsukon koko luokan kolmannelle sijalle. Luokan kärki oli ollut hyvin tasaista ja ratsukko ei hävinnyt toiseksi tulleelle kovinkaan paljoa, mutta se ei miestä silti haitannut, vaan tuo oli tyytyväinen siihen että punainen ori sai tasaisen kisasuorituksen alleen ja kokemusta suomen kilpailuista joten tästä olisi hyvä jatkaa Noblessimon kanssa eteenpäin.

Yhteisteksteinä @Isabella S. kanssa

29.5.2021
After Ride #kallacupkaksoset

Kartanon puutarhassa oli aavistuksen viileää, vaikka ilta oli vielä valoisa. Isabella kietoi siron neuletakin mekkonsa päälle ja jätti tyhjän viinilasin yhdelle pienistä pöydistä. Laventelit, salviat ja samettikukat kukkivat kauniisti isoäidin tuoksupuutarhaksi kutsumassa osassa, ja Isabella mietti, mahtoivatko kesäkukat kukoistaa Power Jumpin aikaan. Jos kesästä tulisi sateinen, puutarha olisi varmaankin runsas mutta ulkojuhlinta tylsää; ja jos taas kuuma, vaatisivat kasvit ja tavan nurmikkokin hirvittävästi kastelua.

Ehkä turvallisinta olisi palkata täysipäiväinen puutarhuri kesäksi – itse asiassa, juuri niin hän tekisi. Oli outoa tajuta, että vakituista puutarhuria ei ollut muutamaan vuoteen ollut.

Isabella tiiraili edelleen kukkapenkkejään ja rytisti kulmiaan muutamalle röyhkeälle rikkaruoholle perennojen joukossa, kun hän huomasi kulkeutuneensa tuntemattoman miehen vierelle. Tuntematon oli tosin turhan painokas sana, sillä Isabella tiesi miehen kilpailleen Kalla Cupissa – varsin kiintoisalla menestyksellä vieläpä.

“Hi. Nice to meet you, I’m Isabella Sokka. Have you been enjoying your evening?” hän tiedusteli kohteliaasti hymyillen ja ojensi kättään asiallista kättelytervehdystä varten.

Marc pyöritteli hitaalla liikkeellä kullanruskeaa Hennessyn VSOP:ta kädessään olevassa lasissa. Tunnelma after rideillä tuntui olevan rento ja siellä täällä näkyi pariskuntia tai pieniä porukoita juttelemassa. Montaakaan sanaa tuo ei ymmärtänyt ympärillään käytävistä keskusteluista, joten mies yllättyi kun tuota puhuteltiin englanniksi.

Vihreät silmät kiinnittyivät vierelle saapuneeseen naiseen, ensin tuon ruskean eri sävyissä kulkeviin hiuksiin sekä sen jälkeen kasvoihin ja vartaloon. Mies tarttui toisen käteen, vastaten kättelyyn. ”Marc Di Bianchi. Nice to meet you too. Yeah, although knowing more of the language would help” mies toivoi ettei kuulostanut ylimieliseltä vastatessaan, ennen kuin konjakkilasi nousi miehen huulille.

Isabella nyökäytti esittäytymiselle, vaikka todellisuudessa hän tiesi Marcin nimen jo. Kalla Cupiin ilmaantui kyllä säännöllisesti uusia kasvoja, muttei niin usein tai niin montaa kerrallaan, etteivätkö uudet jäisi mieleen. Nimen lisäksi hän ei kyllä muuta tiennytkään.

“Ah, no doubt about it”, hän vastasi small talkiin.
“Gorgeous stallion, the one you rode. Impressive work in cross-country and great jumps! But he doesn’t seem to be too easy...?” Isabella jatkoi, ja muisteli CIC1-luokan verryttelyissä ja palkintojenjaossa mieleenpainunutta rautiasta, joka oli ilmiselvästi varsin reaktiivinen.

“He is a nice horse. Fiery but age has brought some wisdom to him although it’s not really showing. Not sure if he’ll ever be old and wise” tummahiuksinen vastasi toisen kehuihin. Noblessimossa oli kyllä potentiaalia, mutta se, milloin tuo halusi sitä esitellä eikä pöllöillä kuin nelivuotias oli aina yhtä iso mysteeri kun orin kanssa alkoi tekemään töitä.

“You also had nice rounds with the black mare. She seemed a steady goer in all of the classes. May I ask from who she is?” Viimeinen kysymys sai miehen miettimään oliko tuo utelemassa liikaa, mutta kai tuo oli vuosien aikana vain muuttunut hieman liian uteliaaksi varsinkin kun tuo oli miettinyt oman varsan hankintaa ja näin ollen tutustunut tarkemmin eri sukuihin ja siihen, millaisia varsoja erilaisista yhdistelmistä oli syntynyt.

“Oh, thank you. Vilanna is Finnish breeding, foaled once herself. Her sire is Montblue Dom, a deceased black show jumping stallion. Vila is pleasant to ride, perfect for eventing. So much nicer than my stallion with which I competed last year. He’s more like your stallion, strong and stubborn and a chestnut too”, Isabella jaaritteli ja hymähti väkisinkin Cavasta puhuessaan. Orille täytyisi keksiä jotakin lisäohjelmaa päiviinsä, sillä sille seikalle oli tullut lopullinen päätös, ettei Isabella kilpailisi orilla enää ainakaan kenttää. Matkaratsastuksessa hän varmaan vielä jatkaisi, vaikka turhan maireasti sekään lajikokeilu ei ollut alkanut.

“Is Noblessimo yours? Are you going to compete more in Finland, or do you live here?” perijätär kysyi ja tarkasteli miehen selvästi rentoutuneita piirteitä.
”No. I was planning on maybe doing some deal with my then boss, but he was sold here. Now I just agreed to help his owner with a few shows as I know him and his tricks. I might do some shows with Noblessimo and then I have this dressage mare to compete with. Maybe it’s finally time for me to buy my own horse or try to figure something out.” Hevoskuviot olivat olleet miehen mielessä viime aikoina, varsinkin kun tuo tiesi että teiden eroaminen Noblessimon kanssa olisi väistämätöntä ja tuo olisi ilman kisahevosta rataesteille tai muuhun hyppäämiseen.

”I was supposed just to visit but the beauty and peacefulness of the country made me stay. I’ve been living since March in Kalla.”
“What a small world! Welcome to Kalla, even if I’m bit late with my welcomes. And sorry to hear about the riding deal troubles, that’s sadly quite common in horse business. It was pleasure to meet you Mr. Di Bianchi, but now – let me excuse me”, Isabella toivotti ja väläytti jälleen valjua hymyään.

”It definitely seems like so”, italialainen myötäili naisen sanoja. ”Also thank you for the welcomes. And what comes to the riding deal troubles it’s a familiar feeling although usually there are more horses to ride than hours in the day but I’m hopeful that things will turn out well in the end in a way or another. But it was nice to meet you too ms. Sokka.”

Perijätär nyökäytti ja oli jo matkalla puutarhan toisessa reunassa huiskuttavien Innan ja Juuson luokse, kun hän tuli miettineeksi, ettei ollut lainkaan kysynyt Marcin ammattia. Ensivaikutelma kuitenkin kertoi, että mies olisi ratsastajana ammattilainen, ja ajatus alkoi muhia hänen päässään. Marcin onneton hevostilanne saattoi olla hänen onnensa – olettaen, että mies piti tulisella Noblella ratsastamisesta (ja ylipäätään sen tyylisistä hevosista) eikä ollut vaikkapa taloudellisesti pakotettu kilpailemaan sillä. No, jos mies tosiaan asui Kallassa ja kilpaili kesän Suomessa, niin oli vain ajan kysymys koska he tapaisivat uudestaan.

23.6.2021
The Four-Leaf Clover #ansamaa

“Mister Di Bianchi! So we meet again”, Isabella hymyili ja nyppäisi vaivihkaa tiukasta lettikampauksestaan muutaman heinänkorren. Ansamaan juhannusviikon kilpailut olivat vetäneet paljon kenttäväkeä, mikä ei ollut lainkaan yllättävää. Erityisesti joukkuekilpailu tuntui saaneen kilpailijoihin ylimääräistä säpinää.

Rilla oli tehnyt hyvän kouluradan, Vila kohtalaisen, muttei lähellekään parastaan. Rilla oli suorittanut tarkasti myös estekokeessa, Vila taas nappasi harmillisesti yhden puomin. Huomenna oli luvassa välipäivä ja vasta sitten päästäisiin maastokokeen pariin.
“Are you competing or just watching?” Isabella kysyi, sillä hän ei muistanut Marcia ja Noblea ainakaan Rillan luokasta, mutta miehellä oli kuitenkin yllään ratsastusvaatteet.

”Nice to meet you too ms. Sokka.” Italialainen oli yllättynyt jonkun tunnistaessa itsensä. Mies kun ei olettanut olevansa kovinkaan tunnettu vielä Suomen hevospiireissä, vaikka tuo oli saanut jo pari vakio valmennettavaa ja tuon nimi oli löytynyt muutamien kilpailuiden lähtölistoilta.

”I’m competing. Just doing the easy class with Noblessimo. Not with super results though” mies hieroi niskaansa hieman kiusaantuneena huonosta kisamenestyksestään. Mies oli tottunut vuosien aikana siihen, että tulokset olisivat ajoittain huonoja, mutta jostain syystä Isabella Sokan edessä mies nolostui tuloksistaan kuin reilu vuosikymmen takaperin, aloittaessaan kisa uraansa Giulion ratsuilla.

“Oh”, Isabella tokaisi ja hyppysellinen kevyttä punaa kohosi hänen kasvoilleen. Kalla Cupissa hienon kenttäkisan tehnyt Noble oli ilmeisesti hieman erilaisella tuulella ja jokin Marcin vastauksessa ja lannistuneisuudessa toi Isabellan mieleen (liiankin elävästi) kaikki Cavan kanssa koetut super-epäonnistumiset. Välillä oli tuntunut, että heidän kilpailukautensa tähtäsii ennätysvirhepisteiden kalasteluun.

“I know the feeling”, nainen mutisi. “The chestnut stallion I mentioned you about – you don’t probably remember, but he was and is so annoying. We made some really bad results, sometimes I was so embarrassed.”

Isabella vilkaisi vaivihkaa Marciin ja heitti sitten rohkeasti jopa vitsailevaan sävyyn: “You can try him sometime if you want. Like, if you happen to miss all the troubles with Noble once he’s back to his owners!”

Mies teki parhaansa peittääkseen hämmästyksensä. Naisen tarjous oli jotain mitä mies ei ollut osannut odottaa, mutta mikä voisi osoittautua mielenkiintoiseksi.
”Thank you for the offer. He sounds like an interesting horse and I would definitely want to try him if you need someone to help with him” ajatus siitä, että mies voisi löytää näinkin helposti uuden ratsun, sai tuon miettimään kaikkia mahdollisuuksia mitä uusi, tasokas ratsu voisi tarjoilla miehelle.

Kuitenkin italialainen muistutti itselleen, että mikään ei olisi varmaa ennen kuin nimet olisivat sopimuksessa ja senkin jälkeen ratsu voisi lähteä alta milloin tahansa, sillä mies oli vuosien aikana oppinut että aina jollain oli tarpeeksi rahaa ostaakseen hevosen tuon alta vaikka sen hintalapussa olisi miten monta nollaa tahansa.

“Well don’t thank me just yet! Save it after you’ve tried him…” Isabella naurahti. “Although, he can be amazing too. And actually, he behaves well with my sister – she’s a co-owner and a dressage rider, and my job was to compete eventing since Cava is really a eventing horse. Me and few others have jumped with him too, but eventing is the main sport he needs help with, cause I’m done with that. We just don’t get along well enough, so why fight it, right? He’s a breeding stallion too, from unique Czech thoroughbred bloodlines. I actually own one of his colt, and I do hope he’ll end up more like his dam or I’ll probably just sell him. But oh – sorry for keeping you! If you’re interested, we could discuss more later… Let say, after midsummer? I can call you later if I can have your number..?”

Isabella katsoi suoraan italialaisen vihreisiin silmiin ja keskittyi olemaan olemukseltaan täysin ammattimainen, jottei puhelinnumeron pyytäminen vaikuttaisi röyhkeältä tai antaisi väärää vaikutelmaa. Hänen selostuksensa Cavasta oli polveillut ehkä liiaksikin ja hän toivoi, ettei ollut pelästyttänyt miestä tai kylvänyt turhia ennakkoluuloja. Vaikka Cava oli haastava, niin ei se mikään pahantahtoinen ollut. Isabellalle oli valitettavasti kehittynyt jonkinlainen asennevamma puolikasta oriaan kohtaan, eikä sen siirtyminen mahdolliseen uuteen ratsastajaan ollut toivottavaa.

Italialainen ei voinut sanoa että tuon mielenkiinto ei noussut kuullessaan lisää punaisesta orista jota tuolle tarjottiin kokeiltavaksi. Kuitenkaan mies ei antanut itsensä innostua liikaa, koska kaikki voisi edelleen mennä siltikin pieleen.
“Oh, don’t worry I have all the time in the world” italialainen nosti hymyn kasvoilleen, pehmentäen ammattimaista olemustaan. “It sounds good. Do I write it down or shall I just say it?” vihreät silmät tutkivat edessään seisovaa naista samalla kun tuo valmistautui antamaan toiselle numeronsa.

“You can write it here”, Isabella sanoi ja ojensi miehelle puhelimensa, johon näpytti valmiiksi uuden yhteystiedon Marc Di Bianchi.
“Good luck to cross-country!” hän toivotti vielä lähtiessään.

Mies poimi käsiinsä tuolle ojennetun puhelimen ja naputteli oman numeronsa nimensä alapuolelle. Vihreät silmät tutkivat vielä kerran numeron lävitse, jotta tuo saattoi olla varma että olisi kirjoittanut suomalaisen numeronsa italialaisen sijaan. Numeron varmistuessa oikeaksi, tuo ojensi puhelimen takaisin Isabellalle. “Here you go. Good luck for you too!”

28.05.2021

Rataestepäivään lähtiessä tummahiuksinen ei tiennyt että mitä päivästä saattaisi tulla. Estekorkeus ei vielä hiponut punarautiaan maksimitasoa, mutta ratsun myös omatessa luonnetta, ei aina voisi olla täysin varma siitä, että miten kisarata menisi. Varsinkin kun kyseessä olisi Noblessimon ensimmäinen isompi rata pitkään aikaan, sillä alkukauden ori oli kilpaillut vain matalemmilla tasoilla hakien rutiinia niin kilpailemiseen taas uudelleen, kuin myös auttanut uutta omistajaansa hakemaan rohkeutta kilpailla hieman luonteikkaan orin kanssa.

Jo verryttelyssä Noblessimo näytti säpäkämpää puoltaan ja pariin otteeseen Marc miettikin että olisiko tuo kohta uudella tutkimusmatkalla Auburnin kartanon kentän pohjaratkaisuihin. Kuitenkin mies pysyi ratsunsa satulassa ja onnistui pääsemään tuon kanssa myös kisaradalle. Noblessimo suoritti puhtaan ja nopeahkon perusradan, mutta uusinnassa orin kierrokset meinasivat hieman täyttyä liikaa ja näin ollen viimeiseltä esteeltä se nappasi mukaan puomin. Luokan nopeimmalla 0-4 tuloksella ratsukon nimi löytyi kahdeksannelta sijalta, mikä oli italialaisen mielestä lopulta ihan kelpo tulos tilanteeseen nähden.

29.05.2021

Sunnuntaihin ja kouluratsastuspäivään miehellä meinasi tulla vähän kiire ja tuo olisikin maksanut vaikka, ja mitä siitä luksuksesta että olisi saanut vain nousta valmiiksi varustetun ja parhaassa tapauksessa jopa verrytellyn ratsun selkään. Kuitenkin mies joutui itse hoitamaan näissä kilpailuissa kaiken ja kuten tuo vähän epäilikin, hätiköinti ei tuottanut tulosta ja punarautiaan prosentit jäivät 61,780 %. Kuitenkaan tulosta ei ollut aika jäädä murehtimaan, vaan tuo saikin kääntää katseensa suoraan seuraavaan ratsuun ja valmistautua kisasuoritukseen Leslien kanssa.

Musta tamma oli paljon tasaisempi ja mukavampi ratsastaa, kuin punarautias joten miehellä olikin paljon parempi tunne tammasta ja siitä että sen kanssa voisi onnistua jopa ratsastamaan mukavan kisasuorituksen. Leslie osoittikin tasaisuutensa, sillä ehkä hieman lyhyestä verryttelystä huolimatta, tamma liiteli luokan seitsemännelle sijalle prosentein 68,643 %. Eroa sijoille ei jäänyt paljoakaan joten Marc oli tyytyväinen tamman suoritukseen ja ehkäpä seuraavalla kerralla tamman suitsia koristaisi ruusuke.

19.06.2021

Triplaroolitus valmentajana, ratsuttajana sekä kilpailijana oli miehelle täysin uusi kokemus, tuon tarjotetta Noblessimon omistajalle vinkkejä ja neuvoja tulevalle kilpailuradalle. Ratsukko oli ensimmäistä kertaa kilpailemassa helppoa A:ta joten Marc yritti tarjota naiselle parhaat mahdolliset vinkit ja neuvot, ennen kuin ratsukko starttasi luokan ensimmäisenä radalle. Mies lausuikin kaikki mahdolliset rukoukset punarautiaan puolesta, mutta ilmeisesti tänään kaikki tähdet ja muut olivat kohdillaan, sillä ori suoritti todella hienon kisaradan ja ratsukko kerrytti prosentteja 77,500. Leslien kohdalla taas sitten päivä ei ollut se paras ja tamma keräsikin reilut 61% minkä puolesta ratsukon nimi löytyi tuloslistan häntäpäästä.

Kuitenkaan tulos ei italialaista suuremmin harmittanut, sillä Alexandran ja Noblen onnistuminen oli tuolle helpotus niin tuloksenkin puolesta, kuin myös senkin puolesta, että se voisi tuoda miehelle vähän lisää meriittejä ja mahdollisesti uusia valmennettavia suomessa. Leslienkään tulos ei ollut mitenkään huono ja mies oli tyytyväinen siitä, että tamma oli suorittanut ehjän radan ja oikeastaan kaikki virheet ja rikot mitä rataan oli mahtunut, menikin miehen omaan piikkiin.

23-26.6.2021

Koska edellinen viikonloppu oli ollut Noblessimolle kisaviikonloppu, mies oli ajatellut ottaa rennosti Four Leaf Cloverissa. Kuitenkin nopeasti tuli selville että olisi ehkä sittenkin kannattanut ottaa vain CIC1 tason startti alle näissä kilpailuissa, ratsukon kerätessä reilut 53% kouluradalta ja ollen luokkansa häntäpäässä.

Seuraavan päivän rataesteet eivät sujuneet ratsukolta kovinkaan paljon mahtavammin, virhepisteiden näyttäessä kahdeksaa. Miehen onneksi, tai epäonneksi tuo päätyi uudelleen puheisiin Isabella Sokan kanssa ja mies ei tiennyt mitä tuon olisi pitänyt ajatella kun omalla tavallaan tuosta tuntui että kaikki se työ, mitä mies olisi tehnyt ratsujensa sekä valmennettaviensa kanssa olisi valumassa hukkaan vain surkeiden kisatulosten vuoksi. Vaikka toinen ei varma ollut, saattoi tuo silti pitää mahdollisena sitä, että tällainen epäonnistuminen kääntäisi mahdolliset asiakkaat etsimään toisia valmentaja vaihtoehtoja. Näin ollen yllätys olikin suuri, kun Sokka pyysi miehen numeron, luvaten olla yhteyksissä mahdollisesta ratsastusdiilistä.

Välipäivän Marc käyttikin luomalla suunnitelmaa seuraavan päivän maastoesteille. Suunnitelman luomiseen kuului pitkä ja polveileva puhelu italiaan Giuliolle, ja lopulta mies ei ollut lähtötilannetta viisaampi, mutta tuo päätti että pakko sitä olisi vain yrittää. Yrittämistä todellakin oli ilmassa, ratsukon poistuessa maalialueelta 35 virhepistettä rikkaampana. Tuloksia oli turha jäädä edes odottamaan, sillä tällaisella pohjanoteerauksella jumbosija olisi enemmän kuin ilmeinen.

30.06.2021

Puhelimensa soidessa italialainen ei ajatellut asiaa sen tarkemmin, vaan poimi laitteen käteensä ja liu’utti sormeaan näytöllä vastatakseen puhelimeensa. Lyhyt ja ytimekäs puhelu Isabella Sokan kanssa sai ajatukset juoksemaan tummien hiusten alla ja lopetettuaan puhelun mies mietti että ehkä tuo olisi tehnyt jotain oikein, kerta tuolle oltiin valmiita tarjoamaan hevosta ratsastettavaksi.
Kaikki kuitenkin varmistuisi parin päivän päästä, kunhan mies olisi ensin päässyt kokeilemaan hevosta, vaikka tuo oli enemmän kuin varma siitä, että toinen punarautias ori olisi tuon tyylinen ratsu. Vaikka miehen mielikuva olikin muodostunut vain sen perusteella mitä tuo muisti orin kisasuorituksesta sekä itse Isabella Sokan puheista.

08.01.2022

Palattuani Suomeen mä olin ollut päivittäin yhteydessä kotiin. Emilion kuntoutuminen oli alkanut ja vaikka edistyminen ei ollut suurta, jos sitä nyt tapahtui edes päivittäin nosti innostusta koska se tarkoittaisi että veljellä voisi olla mahdollisuus kuntoutua vaikka se ottaisi varmasti aikaa. Uusi vuosi oli suunnitelmiltaan vielä suurimmilta osilta auki joten mä en tiennyt miten paljon mulla olisi mahdollisuuksia lähteä kotiin ja nähdä Emiliota.

Miettiessäni miten mä viettäisin uutta vuotta, sillä olin varannut lopulta ihan liian lyhyen loman kotona, olin päätynyt alkoon ja siellä viskihyllyn kautta viinihyllylle. Ollessani juuri tutkimassa valikoimaa keskihyllyiltä – kalliimpien viinien ollessa liian fiinejä suunnittelemaani tarkoitukseen – mä kuulin kuinka jonkun äänensävy nousi samalla kun tuo selkeästi oli nähnyt jonkin tuttunsa. Kuitenkin vasta kun tuo samainen ääni lähestyi mua, mä tajusin olleeni puhuttelun kohteena ja kohta Stinaksi. Jotenkin meidän keskustelumme eteni siihen, että olin lupautunut lähtemään tuon kanssa uudenvuoden bileisiin, vaikka en ollut täysin saanut kiinni siitä, että missä kyseiset juhlat olivat. Lopulta me oltiin päädytty ehkä yhteen epätodennäköisemmistä paikoista ikinä ja muutaman kerran tuli illan aikana mietittyä että mihin mä olin itseni laittanut, viettäessäni uutta vuotta kilpakumppanini kotona.

Seuraavana aamuna olo kertoi selkeästi edellisestä illasta, mutta onneksi se alkoi paranemaan nopeasti ja vuoden ensimmäinen päivä sujui hitaasti. Sunnuntai meni hieman uudistaessa seuraavan päivän aikataulua, sillä Giulio oli tehnyt suunnitelmia osin selkäni takana ja Quintissimo olisi saapumassa seuraavana päivänä suomeen. Hevostilanteen paraneminen – edes hetkellisesti – oli ihan positiivistä ja toisaalta odotin mielenkiinnolla että pääsin taas työskentelemään Quinnin kanssa, sillä tamman kanssa työskentely oli jäänyt vähiin koska käteni olivat olleet täynnä Noblessimon kanssa. Tokikaan vielä mulla ei ollut tiedossa ketään, jolle mä voisin tammaa kaupata, joten Quinnin kanssa tultaisiin keskittymään vain treenaamiseen sekä näyttöjen kasaamiseen suomessa jotta sen myynti toivottavasti helpottuisi. Mitään kiirettä sille ei onneksi oisi ja meidän diili olisi ainakin alkaneen vuoden voimassa ja sen jälkeen katsottaisiin Giulion kanssa jatkoa jos tamma olisi edelleen mun alla.

Alkavan vuoden kisakalenteria saisi siis ainakin alkukaudesta kasata kolmelle hevoselle ja vuoden edetessä vain kahdelle, mutta molemmat ratsut olisivat onneksi sen verran erilaisia että ehkäpä alkaneesta vuodesta tulisi ihan mielenkiintoinen.

25.04.2023

Jotenkin mä olin ajautunut sellaiseen tilanteeseen, että mulla ei ollut ratsuikäistä hevosta.

Tokihan olin vuosien aikana tottunut siihen, jotta ratsut lähtisivät alta, mutta en muistanut olinko ollut ikinä sellaisessa tilanteessa, jossa olin jäänyt täysin ilman ratsua. Ymmärsin kyllä Isabellan näkemyksen siitä, että miksi Cavaan liittyvä diili purettiin. Ehkä silti olisin toivonut, jotta tuloksemme punaisen orin kanssa olisivat vakuuttaneet Sokan siitä, että olisimme voineet jatkaa eteenpäin.

Olin kuitenkin tyytyväinen siitä ajasta mitä meillä oli Cavan kanssa ja se tarjosi minulle samalla myös mahdollisuuden nähdä, jotta minusta olisi kilpailemaan kenttäratsastuksessa korkeammallakin tasolla. Kenttäratsastuksessa kilpaileminen Cavan kanssa oli saanut minut myös miettimään sitäkin, olisiko minun kannattavaa vaihtaa lajia. Toki en tiennyt kuinka paljon suomessa oli kenttähevosia ilman ratsastajia, joten voisi olla, että väliaikaisen ratsun etsinnässä menisi pitkään. Tokihan silloinkin, kun Leo olisi sellaisessa iässä, jotta tuota voisi ratsuttaa, ei osaavammasta kakkosratsusta olisi mitään haittaa.

Toistaiseksi en kuitenkaan ajatellut ainakaan aktiivisesti etsiä uutta ratsua, mutta pitäisin kuitenkin silti silmät auki mahdollisesti mielenkiintoisten diilien osalta. Onnekseni olin onnistunut keräämään suomessa muutaman valmennettavan ratsukon, joten odottaessani oman hevostilanteeni paranemista voisin keskittyä valmennuspuuhiin. Ratsastamaankin onnekseni pääsisin sillä olin aikanani sopinut käyväni ainakin kerran kuussa ratsuttamassa Noblea.

Leon kanssa me ei päästäisi vielä hetkeen tekemään mitään orin ollessa vasta puolitoistavuotias. Tokihan kiirehtimällä varsasta ei saisi varmastikaan hyvää kisaratsua, joten varsa saisi kasvaa ja kehittyä rauhassa. Ensikuulle olin merkannut kalenteriini Storywoods Dressage Centerillä järjestettävän irtohypytystilaisuuden. Tilaisuus olisi hyvää treeniä nuorelle orille monipuolisesti ja samalla se myös valmistaisi meitä molempia edessä olevaa estevarsojen laatuarvosteluun. Vaikka Leo olisi lähdössä kesälaitumelle pystyisin onnekseni silti pitämään nuoren orin kevyessä treenissä kohti laatuarvosteluita.

Toisaalta tässä kohtaa ei tiennyt mitä tapahtuisi, kun parikymmentä orivarsaa päästettäisiin samalle laitumelle, joten voisi hyvin olla, että saisimme unohtaa koko laatuarvostelut. Kuitenkin vielä toukokuun ajan voisimme treenata kohti laatuarvosteluja ja sitten kesäkuulla Leo pääsisi kesälaitumelle, jossa ori saisi olla elokuun loppuun asti. Se, mihin Leo muuttaisi laidunkauden jälkeen olisi vielä avoinna sillä ainakaan tähän mennessä orille ei ollut varmistunut tallipaikkaa mistään.

Tokihan voisi olla, jotta loppukesästä saisimme myöntävän vastauksen tallipaikkahakemukseeni, jonka olin Auburniin jättänyt. En kuitenkaan stressannut tuota asiaa vielä, vaan yritin uskotella itselleni, jotta tilanne selviäisi varmasti jossain kohtaa. Muutenkin tulevaisuudessa oli paljon kysymysmerkkejä, joten ehkä olisi paras antaa vain ajan näyttää millaiselle suunnalle elämäni olikaan vielä muuttumassa.