Ojien välissä

Vastasin Matildan hymyyn ennen kuin nainen käänsi katseensa pois. Itsekin tuijottelin hetken Sallin niskaa ennen kuin nostin katseeni takaisin seurassani olevaan naiseen.  

"Molemmat", totesin olkiani kohauttaen ja yritin pidätellä takaisin kasvoille hiipivää hymyä.
En tiennyt, tarkoittiko nainen meillä minua ja itseään vaiko maastoseuraa hänestä sekä Zeliasta, mutta molemmat voisin ottaa tavaksi.
Kai minä ja Matilda oltiin jo jollain tasolla me, mutta mitä se sitten ikinä tarkoittikaan, oli pimennossa. Eihän me oltu mitään määritelmiä vielä annettu tälle meidän jutulle. Pelkkä kaverillinen suhde se ei kuitenkaan ollut mistään näkökulmasta. Ei enää.

"Kuulostaa hyvältä", hymähdin ja hetkeksi mun katse laskeutui vihreistä silmistä huuliin, jotka olivat turhauttavan tavoittamattomissa. Yhtä turhauttavaa oli tiedostaa se, että suunnittelemani lenkki oli kohta palauttanut meidät risteykseen, josta molemmat jatkaisivat eri suuntiin.

Zelian oli pakko kiriä Sallin edelle ja mä annoin tamman kävellä omaa vauhtiaan. Jessen seura tuntui hyvältä ja vaikka maastoreissu oli meinannut saada ikävän käänteen, en olisi voinut olla tyytyväisempi ideaani. Olihan se ehkä vähän salaperäistä samoilla Kallan metsissä lumisateen keskellä, mutta ainakaan ylimääräisiä silmäpareja ei ollut näkynyt. Se oli meille helpoin tapa hevostella yhdessä ilman paineita muista.

"Olisi pitänyt valita pidempi lenkki", mumahdin tutussa risteyksessä. Zelia yritti hivuttautua omatoimisesti kohti Auburniin vievää tietä, joten pysäytin tamman penkan viereen sen kaulaa rapsuttaen.

Minun teki niin mieli ohjata Salli aivan Zelian viereen ja kurottautua suutelemaan Matildaa, mutta koska hevosista ei koskaan tiennyt, jätin suunnittelmani ajatuksen tasolle. Suudelmasta ei olisi tullut mitään, mikäli tammat olisivat sillä sekunnilla päättäneet läheisyyden olevan liikaa ja ryhtyneet tappelemaan. Sallista ja Zeliasta kun ei koskaan tiennyt...

"Niin", puuskahdin kun meidät erottava risteys oli saavutettu. "Ensi kerralla sitten vähän pidempi lenkki."

Pysäytin Sallin turvallisen välimatkan päähän Zeliasta ja vilkaisin meidän menosuuntaamme. Mieluusti olisin vielä hetken ollut Matildan ja Zelian seurasta, mutta jalkani kaipasivat jo kuivia sukkia ylleen.
"Mitäs tämän jälkeen?" kysäisin kääntäessäni katseeni takaisin Matildaan hymy kasvoillani. "Kelpaako seura myöhemminkin vai oliko sinulla jotain muita suunnitelmia?"

Tietysti olin salaa odottanut Jessen tarjoavan seuraansa, mutta mun suupielet kohosivat silti tyytyväiseen virneeseen.
"Ei taida olla", hymähdin ovelasti. "Ajattelin tulla illalla saunomaan."
Se oli tietenkin tuulesta temmattu ajatus, mutta se sopi siihen hetkeen.

"Nähdään", hymyilin ennen kuin annoin Zelialle luvan liikkua. Tamma oli niin turhautunut, että annoin sen ravata pienen pätkän kevennellen hajamielisenä sen reippaiden askelten tahtiin. Tällaisia lauantaipäiviä täytyisi harrastaa useamminkin.