Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Sivu 7 / 7 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7

Siirry alas

jusmus - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 11.07.22 20:19

SOMMERSOLVERV
8. heinäkuuta 2022
Kirjoitettu tulosliven aikana reaaliaikaisesti reagoiden

#SSV2022

"Letit on pian valmiit. Onko hyvät?"
"Tiiän katsomattakin, että on. Sä oot letityskone. Kiitos!"

Jusu ei enää muistuta Rasmusta siitä, miten tämä on luvannut opetella letittämään itse.

"Mennäänkö hetkeksi katsomaan kisoja? Ehditään vielä hyvin."

Radalla on näyttävä kimo Vasco X.

"Noi on niin komeita. Jos en ratsastaisi esteitä, varmaan alkaisin harrastaa tollaisilla kouluratsastusta", Jusu virnistää.
"Vähän kiireinen", Rasmus, suuri kouluratsastusasiantuntija, arvioi. "Ja epätasainen. Saas nähdä mitä tuomarit sanoo."
"Se näyttää vielä aika nuorelta", Jusu sanoo katsellen hevosta armollisin silmin.
"Niin taitaa olla."

Luokka etenee.

"Pitäisikö kohta lähteä valmistelemaan Brania kävelytettäväksi?" Jusu kyselee.
"Oota, mä haluun nähdä tän."
"Kenet?"
"No tää on yksi Holma. Mä tavallaan tutustuin siihen silloin laivalla, kun oli paljon niitä seppeleläisiä siellä. Ja kun jouduttiin jakamaan se hytti sen Cellan kanssa."

Rasmus ei ole vieläkään toipunut kokemuksestaan, mikä hymyilyttää Jusua. Hän muistaa yhä, kuinka avomies kertoi hyttivaraussekoilustaan hänelle niin vaikeana, että hänen epäilyksensä heräsivät.

"Tapahtuiko jotain", Jusu kysyi silloin sydän kauhusta kiemurrellen — miksi muuten mies olisi niin hankalana!
"EI!" Rasmus kiekaisi hätäisenä. "Ei, ei mitään semmoista. Ei tietenkään! Tai Cella oli rinta…liiveissään aika paljon, mutta mä en katsonut. Mä menin vessaan."
"Menit vessaan?" Jusu ei oikein ymmärtänyt puolisonsa kertomusta.
"No. Niin. Että siitä ei tulisi kiusallista."
Silloin Jusu alkoi nauraa niin että Rasmuksen posket punoittivat. Hän oli melko varma, että tilanne oli ollut kiusallinen jo valmiiksi.

Helppo B on niin suuri luokka, että he ehtivät katsoa yhdessä senkin alkua ennen kuin Rasmuksen täytyy lähteä Branin luo. Jusu ilmoittaa jäävänsä katsomaan luokkaa, jossa on tuttujakin kuten Ava Zenzillä, Lidia Maralla ja Viivi äitinsä arabioriilla.

"Kova taso", Rasmus kommentoi ensimmäisen ratsukon jälkeen, mutta taso ei säily yhtä kovana seuraavien ratsukoiden aikana. Jususta on opettavaista nähdä tuomareiden eri tavalla pisteyttämiä ratoja peräkkäin.
"No, ei tässä varmasti ruusukkeet helpolla irtoa, kun jo nyt on kaksi yli 70 prosentin tulosta", hän povaa juuri ennen kuin Rasmus poistuu katsomosta ja jättää hänet yksin.

Thyra-Jorunnin hevosen nimi hymähdyttää Jusua, mutta tulos ei varmasti ratsastajaa.

Viivin suoritusta Jusu katselee penkillään etee nojaten. Kun teinin suoritus on niinkin onnistunut kuin on, hän arvelee, ettei Viiviä ehkä tarvitse peläten vältellä loppuviikonlopun ajan; tarvitsisi, jos suoritus olisi ollut surkea ja kiharapää kiukkuinen kaikessa teinimäisessä kiukkuvoimassaan.

Kun Jusu kuuntelee hitusen alle 60 prosenttia saaneiden ratsukoiden luisuvan luokan häntäpäähän, hän irvistää vähän. Ne prosentit kuulostavat realistisilta hänelle, esteratsastajalle, ja niillä ei selvästi olisi näissä kisoissa mitään jakoa kasvojen säilyttämiseen. Ajatella, että vielä keväällä hän harkitsi alkavansa kilpailla kouluratsastuksessa Grannin kanssa, ennen kuin päätyi antamaan sen Billy Centerille ylläpitoon.

"Hyvä Ava", hän mutisee itselleen tuntemattomasta syystä, kun Purtsilan tallikaveri pitkältä ajalta ratsastaa tiensä kiinni sijoihin. No, eipä sijoittuneisuutta kauan kestä, mutta tuskin se Avaa suuresti surettaa: hän ratsastaa nuorella hevosellaan kenttärankingissa, jossa tällä suorituksella otetaan varmasti hyvät asemat.

Jos Jusu aiemmin ihailikin Antoninin PRE-hevosta, saa myös Malmilan sympaattinen suomenhevonen ihastuneita katseita osakseen. Vilihuiskis! Miten hauska nimi, ja miten suloinen hevonen. Kuinkahan pahasti puoliverisiä kasvattavat vanhemmat pyörisivät (no, eivät sentään haudoissaan vaan) vuoteissaan, jos kuulisivat hänen ajatuksiaan?

Auburn Estaten nimen mainitseminen saa Jusun aina ryhdistäytymään ja toivomaan menestystä ratsukolle. Olisi sentään hienoa tuoda ulkomaisille kisakentille upeita suorituksia muiden ihasteltavaksi ja näyttää, että täältä pesee. Pohjimmiltaan purtsilalaisesta sydämestä riittää kyllä Auburninkin kannustamiseen; samalta kylältähän sitä ollaan, ja pitkä työsuhde ja Pikin nykyinen tallipaikkakin hänet sinne sitoo.

On hauskaa nähdä kilpailuissa laaja rotukirjo: puoliveristen rinnalla erilaisia täysiverisiä, suomenhevosia, joitain ponejakin ja paikallista norjalaiskantaakin. Se lienee matalien luokkatasojen suomaa luksusta yleisölle, sillä mitä ylemmäs tasoilla kiivetään, sitä yksitoikkoisemmaksi käy rotuvalikoima.

Mitä pidemmälle luokka etenee, sitä todennäköisempänä Jusu alkaa pitää sitä, että joutuu onnittelemaan Viiviä. Samaan aikaan Ava putoaa tuloslistoilla alemmas kuin Jusu olisi arvellut. Se muistuttaa häntä aiemmista ajatuksistaan: jos kuusikymmentä prosenttia kuulostaa hänestä hänelle itselleen kelpo tulokselta, se kertoo vain siitä, ettei hän ole kovinkaan syvällä kouluratsastuksessa. No, ei ollenkaan syvällä.

Jännitys alkaa tiivistyä, kun kolmas luokka — se, jossa Rasmus ja Brankin suorittaisivat koulukokeensa — lähestyy alkuaan. Heti toisena starttaavan Pontson suoritukseen Jusu suhtautuu suurella mielenkiinnolla. Viivi on ollut kovassa vedossa aiemmassa luokassa, mutta ilkikurinen pullukka poni voi tarjoilla sirkushuvejakin. Sitä edeltää kuitenkin tavattoman sievä ja kuuluttajalle hiuksenhienoja vaikeuksia aiheuttava Llygedyn Dewydd, joka saa Jusun haikailemaan nyt vuorostaan isojen welshien perään.

"Hmm", Jusu mumahtaa, kun Viivi ratsastaa itselleen jälleen syytä hymyyn. Mitähän tytön valmennuksessa on tapahtunut?

Edellisluokan upealla suorituksella nimiinsä vieneen vaalean täysiverisen vire on kai mennyt, ja Latviaa edustavan ratsukon vasta onkin. Niin hyväntahtoinen kuin Jusu onkin, hän ajattelee, että jokainen heikko tai keskeytetty suoritus parantaa Rasmuksen mahdollisuuksia.

Branin letit ovat yhä kasassa, kun se saapuu valmistautumaan suoritukseensa. Jusu pidättää henkeään. Rasmus ei ole treenannut Branin kanssa koko kesänä, tietenkään, kun hevonen on ollut eri maassa kuin he. Silti Jusu toivoo maagista suoritusta, sellaista kuin aiemmin Pariisissa — mutta sellaista ei tule. Jos aiempien luokkien kovaa tulostasoa on uskominen, tuskin tässä noustaan keskitasoa ylemmäs. Niin kovasydäminen Jusu ei ole, ettäkö toivoisi luokan kaikille muille ratsukoille tasonnotkahdusta oman puolisonsa edun nimissä. Kai se on urheilijan solidaarisuuttakin: Jusukin tietää, miten joka kisassa toivotaan hyvää suoritusta.

Wahlmanin myötä Rasmus keikahtaa jo viimeisen sijoittuneen osaan, ja luokkaa on runsain mitoin jäljellä. Jusu yrittää ajatella, että kenttärankinghan ratsukon päätavoite on, ja siinä on vielä kaksi ratkaisevaa osakoetta jäljellä. Ties vaikka ratsukko toistaisi saman tempun kuin Tanskassa: hyvän estekokeen ja huikean maaston! Koulukokeen palkintosijoilta heidät kiilaa hauskanvärinen puoliverinen Siquirres, jonka päistärikköys saa Jusun muistelemaan takavuosien ratsutettavaansa Kerttua. Mitähän sillekin nykyään kuuluu?

Ja mitä kaikkea muuta sitä tuleekaan kisojen tuoksinassa miettineeksi: sitä, onko Sonia Stordahl yhä Antonin, jonka somesta nainen on Jusulle nimitasolta tuttu, tyttöystävä, ja mitähän Antonillekin oikein kuuluu, ja kun kerran ajattelee Antonia, voi aivan hyvin myös muistaa Aliisa Hurun olemassaolon ja laittaa tälle "hei mitäs sulle kuuluu" -viestiä. Sen tehtyään Jusu päättää lähteä etsimään Rasmusta — tämä on varmaan jo ehtinyt kävelyttämään Brania hyvän aikaa, ja ehkä he voivat käydä ostamassa syötävää ennen luokkienvälisen tauon mukanaan tuomaa ruuhkaa ja palata sitten katsomaan kilpailuita.


Viimeinen muokkaaja, Jusu R. pvm 14.07.22 13:39, muokattu 1 kertaa

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Entinen tallilainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 1266

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Inna P. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

jusmus - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 14.07.22 13:38

SOMMERSOLVERV II
9. heinäkuuta 2022
#SSV2022

Viivin pää on paisunut lähes sietämättömiin mittoihin, enkä puhu hänen koulunutturaltaan vapautetun hiuspaljoutensa uusista ulottuvuuksista. Hän on pärjännyt eilen kisoissa hyvin niin äitinsä arabioriilla kuin omalla Pontsollaankin. No, Aamoksella tuloslistan osalta huikaisevan hyvin ja jos Pontson kanssa nyt ei sijoitusta tullutkaan, kyllähän sellaiset prosentit kansainvälisten kilpailuiden tuoksinassa helposta A:sta jo olivat jonkinlainen saavutus kuitenkin. Viivihän oli eilen kuin varteenotettava kouluratsastaja konsanaan.

Nyt se haluaa olla tuikitarpeellinen hevosenhoitaja.

"Kiitos Viivi", sanon kohteliaasti harkitsematta hetkeäkään, että antaisin Artun kallisarvoista jalostusoritoivoa tai Dierk Mayerin kilpatammaa edes hevosia ikänsä käsitelleen koululaisen käsiin kisapaikan hulinassa. Ei niin, etteikö Viivi voisi pärjätä – mutta mitkä huudit ja vastuukysymykset edessä odottaisivatkaan, jos asiat eivät menisikään kuin Strömsössä! "Mutta Nita on luvannut auttaa mua."
"Hö, mutta ei se mitään! Voin auttaa Rasmusta!"
"... Petra auttaa."
"Etkö sä sitten pelkää, että Petrahan voi yrittää kietoa Rasmuksen pikkurillinsä ympärille? Mä en vokottelisi", Viivi yrittää saada tahtonsa läpi vaikka kuinka kieroin keinoin, "mähän olen lapsi." Vain silloin kun sen myöntämisestä voi olla hyötyä, ajattelen kuivasti sen lausunnon perään.
"En mä kyllä usko, että Petra yrittäisi iskeä Rasmusta."
"Miksei yrittäisi?" Viivi tivaa, ja kysyy ovelasti, enkö mä pidä omaa siippaani yleisellä mittapuulla tavoittelun arvoisena.
"Marc on tuolla", sanon liukkaasti kalla-italiaanon nähdessäni a) tumpatakseni puheenaiheen heti alkuunsa kuin loppuunpoltetun tupakan ja b) päästäkseni parhaassa tapauksessa herhiläisestä eroon. "Mene kysymään siltä, jos se tarvitsee apua." (Ole hyvä, Marc!)

Viivi lähtee kuin lähteekin. Katselen hetken epäluuloisena hänen peräänsä; ties vaikka kaartaisi takaisin! Kun luotan siihen, ettei niin käy, suuntaan Teddyä valmistelevan Nitan luo.

"Pääsit siitä eroon", Nita kommentoi.
"Usutin sen Marcin vaivoiksi", sanon, ja niskaani pistelee, kun pelkään Viivin hiipineen selkäni taakse todistamaan, kuinka kutsun häntä vaivaksi.
"Ha! Kiva sille."
"En keksinyt muutakaan", sanon potien vain hienoista syyllisyyttä tekosistani (kaipa Marc aikuisena ihmisenä osaa potkia yhden pontevan teini-ihmisen jaloistaan, jos niin haluaa). "Oi, kivat letit! Oot loistohoitaja, kiitos."
"Tuli aika tasaiset! Vaikka tässä olikin aika ohutta tää harja, tai kun vertaa tänne", Nita sanoo liu'uttaen kättään Teddyn kaulaa pitkin korvien takaa kohti keskustaa.
"Totta, mullekin tulee aina tänne alkuun aika pienet ja harvat letit", myöntelen.
"Pitäisikö sen otsatukka jättää auki? Se näyttää aika söpöltä niin, sellaiselta villevallattomalta", Nita fiilistelee.
Tarkastelen hetken nuorta mustaa oria päätäni kallistellen ja lopulta nyökkään innostuneena.
"Jätetään! Vaihtelu virkistää! Ja onhan se nyt oikeasti söpö."

Söpö todellakin! Teddy on herttainen hevonen, ja niin ammattiratsuttajana kuin tässä nyt oman yritystoiminnan ja Artun asiakassuhteen myötä ollaankin, olen hevoseen jo kiintynyt vähän samaan tapaan kuin omiinikin. Syystä tai toisesta minulla on aina ollut enemmän tammoja ratsastettavani ja niin sanottuina sielunkumppaneinani, mutta Teddyn myötä on myönnettävä, että on sydämessäni kai tilaa oreillekin. Jonkinlaisille, ainakin. Tästä kyseisestä poikahevosesta on mahdoton olla pitämättä, sillä se yrittää aina vilpittömästi parhaansa ja tekee nöyrästi töitä kanssani.

Jos Teddy on hankala ratsastaa, syy on usein lyhyen mietiskelyn jälkeen selvä. Se on nimittäin hyvin herkkä ja jännittyväinenkin, mutta viime kädessä reagoi hyvin tarkasti siihen, mitä minä sen satulassa teen. Jos vastaan hevosen jännittymiseen jännittymällä itsekin, huomasin sitä itse tai en, kierretään siinä sitten ikuista ongelman korjaaminen uudella ongelmalla -kehää. Vielä en aina osaa toimia sen kanssa oikein. Sellaista gurua minusta ei ole tullut. Uskon meidän kuitenkin olevan oikealla tiellä.

"Onneksi otettiin vaan pikkuluokka", sanon verryttelyn jälkeen meitä tsemppaamaan poikenneille Rasmukselle, Petralle ja Nitalle. "Sitä jännitti välillä verkassa, kun joku meni läheltä. Se tuntuu vähän omaan kuplaansa käpertyneeltä."
"No mutta jos joku osaa sitä ratsastaa niin sä", Rasmus vakuuttelee huolettomana.
"Vauvahepan ekat kisat", Petra virnistää. "Eikös se niin ollut? Että ei turhia paineita! Radalla käyminenkin on jo uusi kokemus."
"Totta", mutisen.

Meidät kuulutetaan radalle valmistautumaan, ja irvistän pienesti kuullessani joutuvani yleisön eteen saatesanoilla "suomalainen kuuluisuus" – ja vieläpä tunnettu työstäni nuorten kanssa! Ei turhia paineita! Kohtapa nähtäisiin, oliko tunnettu sama kuin taitava.

Teddy tuntuu lyhyeltä. Se ei ole mikään pieni hevonen, mutta nyt se on kuin kasaan kurtistuva haitari. Ratsastan sitä jalalla eteen, mutta yhtä hyvin voisin puristaa sitä suoraan ylöspäin! Hevospolo vain kipittää. Mietin, voiko hevonen pidättää hengitystään niin että se pyörtyy. Patistelen Teddyn raviin ja kevennän niin rennosti kuin voin, annan sille aikaa ja ymmärrän, että Hannabyn nuorten oriarvostelun ja joidenkin rataharjoitusten lisäksi sillä ei ole kokemusta tällaisista tilanteista.

Onneksi sen järkytys tasaantuu nopeasti. Ori hyväksyy olevansa yksin areenalla ja alkaa kuulostella apujani. Rata alkaa alitempoisena, mutta jossakin kolmannen ja neljännen esteen välissä hevosessa tapahtuu muutos, joka sallii minun ratsastaa paremmin ja helpommin. Esteet ovat niin pieniä, ettei puomien pudottamisen vaaraa juuri ole, mikäli suinkin osuu edes lähelle soveliasta ponnistuspaikkaa. Niin kauan kun Teddy ei kieltäydy ja saan pidettyä yllä sopivan ratatemmon, meillä ei pitäisi olla hätää.

Eikä olekaan. Muutamien horjahtavien leiskautusten sävyttämä rata heittää meidät luokan kärkeen, emmekä me siitä sitten enää putoa kuin yhden sijan alaspäin. Kokemustenhakureissu poikiikin meille sievän punaisen norjalaisruusukkeen, jonka taustalle kirjaan päivämäärän, luokan, kilpailupaikan ja sijoituksen. Ehkä suorituksemme ei tasoltaan ole yhtä vakuuttava kuin eilen vaativissa luokissa ruusukkeita pokanneiden kallalaiskouluratsukoiden, mutta onhan tämä sentään Teddyn ensimmäinen ruusuke!

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Entinen tallilainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 1266

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Inna P., Jesse A., Lidia R., Lena H. and Petra L. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

jusmus - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 11.09.22 13:00

Huoli
11. syyskuuta 2022
#jusmus #eedit

Kahvi oli laihaa. Josefina istui, joi, eikä valittanut. Aamu oli jäänyt taakse, päivä taittunut keskikohtansa yli, ja mitä pidemmäksi päivä kului, sitä mietteliäämmäksi Josefina kävi. Hänen mietteensä tekivät hänestä hiljaisen, mutta hiljainen hän oli muutenkin, eikä vaitonaisuus herättänyt huomiota etenkään, kun hän kuitenkin livautti kohteliaan kommentin sinne ja toisen tänne keskustelun lomaan.

"Kiitos kovasti, Eedit", nuori nainen sanoi lopulta, nousi ja auttoi ohimennen pöydän siistimisessä. Etäisesti kahvinmakuisen veden maidonsekaiset jämät hän kaatoi posliinikupista lavuaariin. "Nyt minun on mentävä. Lähdemme Rasmuksen kanssa tallille."
"Niin, niin toki, tietenkin. Onhan teillä elämä elettävänä, ja kaunis syyspäivä, niin kovin kaunis, olkaahan paljon ulkona. Taidan itsekin käydä kävelemässä, ja josko puolukkaa löytyisi, vaan ehkä ensin käyn levolla. Vielä riittää valoa pitkälle..."

Naapurinrouvan polveilevan puheen saattelemana Josefina poistui pihamaalle, kiitteli vielä mennessään Eeditiä seurasta, lounaasta ja kahvista, ja hetken harkittuaan nielaisi halunsa sanoa, että Eedit olisi varovainen, jos lähtisi metsään puolukoita etsimään. Mikä hän oli aikuista naista holhoamaan. Reipasta, aikuista, ikääntyvää ja kesän aikana kömpelömmäksi ja hössöttävämmäksi käynyttä naista.

"Ai sä tulitkin", oli Rasmuksen käyttämä tervehdys, kun Josefina astui heidän keittiöönsä.

Rasmus oli jo täysissä tallipukeissa.

"Joo, anteeksi, tiedän että sanoin että lähdettäisiin vähän aiemmin, mutta Eedit tahtoi... se kattoi jo pöydän ja alkoi keitellä kahvia. En raaskinut lähteä heti. Mutta mä käyn vain vaihtamassa vaatteet ja mennään sitten heti."

Edellispäivän Josefina oli käyttänyt kilpailuissa Pikin kanssa. Tänään hän oli kuljettanut Eeditin kirkkoon ja istunut tämän vieressä kuuntelemassa jumalanpalvelusta, odottanut sen jälkeen aulassa kun leski vaihtoi kuulumisia tuttujen ikäihmisten kanssa ja vastaanottanut kehuja ja kiitoksia siitä, kuinka mukavaa oli, kun Eeditillä oli sellainen ihastuttava nuori naapuri. Mukava maastolenkki syyssäässä odotteli.

Rasmus ajoi ja Josefina pureskeli huultaan.

"Mua vähän pelottaa", nainen sanoi lopulta.
Rasmus vilkaisi häntä ja hölläsi hieman jalkaa kaasulta, niin kuin Josefina olisi ollut peloissaan lievän ylinopeuden vuoksi. Rasmus saattoi aivan hyvin ajatella, että niin oli. Hän teki toisinaan sellaisia konkreettisia tulkintoja.

"Musta tuntuu, että Eedit alkaa vähän höpsähtää", Josefina kertoi sitten.
"Aijaa?"
"Mm. Mä oon miettinyt sitä."
"Mikä saa sut ajattelemaan niin?"
"En mä tiedä. Tai sellaiset pienet asiat. Se tuntuu erilaiselta kuin ennen, kun sehän on aina ollut niin skarppi kaikessa, sellainen..."
"Tolkku", Rasmus ehdotti, ja Josefina nyökkäsi, vaikkei ollut aivan varma, mitä tolkku oikeastaan tarkoitti. Mutta kyllä se varmasti tarkoitti samaa kuin skarppikin, sitä mitä Josefina ajoi takaa: Eedit hoiti asiansa säntillisesti ja oli korkeasta iästään huolimatta hyvin kiinni tässä maailmanajassa.
"Tänäänkin se rupesi ihan yhtäkkiä hosumaan ja huolehtimaan, että kiusaus pitää ottaa uunista, ja että uuni pitää sammuttaa ettei vain tule tulipalovaaraa, vaikka se oli jo vähän aikaisemmin nostanut sen vuoan jäähtymään ja vetäytymään, ja mä näin itse että se sammutti uunin. Ja sitten kun se keitti kahvia, ja kahvinpurut loppui paketista, se ryhtyi ottamaan kaapista uutta pakettia ja unohti laittaneensa vasta kaksi mitallista puruja siitä edellisestä paketista keittimeen. Se vain laittoi uuden paketin peltipurkkiin ja pisti purkin pois. Enkä mä viitsinyt ottaa sitä vaniljakastikettakaan, mitä se piirakan kanssa tarjosi, kun siinä oli kyllä päiväykset menneet jo ihan tosi kauan sitten. Ei sillä ennen ollut sellaista, että asiat vanhenee jääkaapissa eikä se yhtään katso päiväyksiä."

Josefina oli hetken hiljaa.

"Vai ylireagoinkohan mä?" hän kysyi sitten kulmat kevyesti kurtussa ja naama huolestuneeseen ilmeeseen mutristuneena. "Onko noi ihan tavallisia juttuja vaan?"
"No", Rasmus aloitti verkkaisesti. "Kyllä mäkin ehkä vähän miettisin, jos äiti vaikka alkaisi käyttäytyä noin. Mutta voihan se olla, että sillä oli vaan asioita mielenpäällä. Ehkä sitä voi nyt rauhassa seurailla vähän."
"Mm", mumisi Josefina.

Hän päätti visusti todella seurailevansa Eeditin oloa. Josefina oli naapurinrouvasta enemmän huolissaan kuin oli omista elossaolevista isovanhemmistaan. Hänen isovanhempansa olivat välittävän suvun ympäröimiä. Eeditillä ei juuri ollut ketään. Hänen puolisonsa oli kuollut ja poikakin menehtynyt jo vuosia aiemmin, tapaninpäivän tsunamissa, eikä Eeditin siskosta enää ollut usein vierailemaan hänen luonaan, sillä ikä painoi jo molempia. Josefina tunsi olonsa neuvottomaksi miettiessään, mitä tekisi, jos havaitsisi Eeditin voinnin huononevan ja ilmassa alkaisi olla merkkejä siitä, ettei heidän vuokranantajansa ehkä enää pärjäisi itsenäisesti naapuriasunnossa.

Mutta ehkä hän huolehti liikaa. Aikaa oli varmasti vielä jäljellä: hyvää, hyvinvoivaa aikaa.

"Äiti muuten kutsui meidät kylään", Rasmus muisti kertoa, kun he lähestyivät Auburnin parkkipaikkaa. "Heti kun ehditään. Se haluaisi kuulla meidän kesästä, ja nähdä meitä. Ja kuulemma udella vähän hääsuunnitelmista." Niitä sanoja saatteli pikkuruinen irvistys ja sitten epätietoisen näköinen vilkaisu Josefinaan. "Onko meillä sellaisia?"

Josefina ravisteli Eedit-huolen mielensä perukoille ja keskittyi uuteen puheenaiheeseen. Hän naurahti pehmeästi puolisolleen.

"Ehkä", hän myönsi kepeästi. "Ajankohtaahan me jo vähän mietittiin, ja mä pikkaisen googlasin paikkoja ja löysin ehkä kivan valokuvaajankin, ja sitten oli joitakin cateringeja... mutta jos olisi ravintolahäät niin sittenhän tarjoilut olisi juhlapaikan kautta. Voitaisiin vaikka katsoa vähän niitä paikkoja tänään, niin säkin voisit alkaa haudutella, että millaista haluaisit."
"Okei", Rasmus sanoi lakonisesti pysäyttäessään auton ja vaihtaessaan  vaihteen parkille. "Joo."
"Tehäänkö lämpimiä voileipiä?" Josefina vielä ehdotti, mukavaa hääpalaveroinnin kirjomaa koti-iltaa suunnitellen, ja he suuntasivat kohti talleja ja rauhallista, palauttelevaa syysmaastoa, joka häviäisi varmasti vauhdissa keskiviikkoiselle sänkipeltoretkelle mutta rentouttavuudessaan ei lainkaan.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Entinen tallilainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 1266

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Rasmus A., Matilda T., Sarah R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

jusmus - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 13.12.22 11:33

Päivän väri: valkoinen
10. joulukuuta 2022

Josefinan olo on samanlainen kuin lauantain lumisade: kepeä, leijaileva, kauniskin. Usein hän ei tunne itseään sellaiseksi, mutta tänään mieli on lempeä ja ajatukset höttöisen romantiikan pehmentämät. Hän on juuri hyvästellyt kahvitteluhetken päätteeksi yhtä matkaa kotejaan kohti lähteneet vierailijat — Vilhelmina-siskon ja Hanna-bestiksen — sekä Heidin, joka on ennättänyt paikalle vauva-arjen keskeltä. Josefina askeltaa kohti parkkipaikkaa, jolle Rasmuksen on määrä kaartaa hetkenä minä hyvänsä. Lumihiutaleita laskeutuu Josefinan pipolle ja kaulahuiville. Valkea maisema on rutkasti kauniimpi kuin vain muutamaa viikkoa aiemmin valloillaan ollut pimeä ja harmaa.

"Heippa!" Josefina heläyttää avatessaan Rasmuksen auton oven ja istahtaessaan apukuljettajan penkille, ja koska punaposkinen poikaystävä, jonka pipon alta kiemurtelevat näkyville pähkinänruskeat hiuskuohut, näyttää kertakaikkisen vastustamattomalta, Josefina nojautuu suikkaamaan tälle suukon.

Rasmus hätkähtää ensin, ilahtuu sitten ja mukautuu tilanteeseen. Suukko liukuu suudelmaksi ja toiseksikin, ja kun nuoret nojautuvat takaisin kumpainenkin oman penkkinsä selkänojaa vasten ja auto valuu liikkeelle, molemmat hymyilevät.

"Löytyikö se oikea?" Rasmus utelee; ensi talven morsian vaikuttaa niin tyytyväiseltä, että ties vaikka.

Josefina kuitenkin kohauttaa olkiaan vieno hymynviive kasvoillaan ja pudistaa sitten pienesti päätään.

"Ei ihan", hän sanoo. "Ihan kivoja parikin, mutta mikään ei tuntunut siltä. Sellaiselta että tässä se on."
"Ai, no, harmi", Rasmus tokaisee, vaikka aistiikin, ettei Josefina ole kovinkaan tai kenties lainkaan lannistunut.
"Mm, niin, no. Oli hyvä käynti silti. Oli kiva nähdä kaikkia pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia, ja pukujenkin osalta tämä oli hyödyllistä. Nyt mä tiedän edes vähän tarkemmin, mitä etsin."
"Otitko kuvia?" Rasmus kysyy vikkelästi, kurtistuu sitten mietteliääseen ilmeeseen ja lisää: "Vai saanko mä siis nähdä edes? Jos – eikö siinäkin ole joku perinehuuhaa. Ettei saa."
"Äsh, joku vanha uskomus että tulee huonoa onnea, jos sulhanen näkee — mutta en mä taida olla ihan niin perinteinen kuitenkaan", Josefina naurahtaa. "Ja sitä paitsi mikään tänpäiväisistä ei ole mun hääpuku muutenkaan. Me otettiin kuvat niistä parista, jotka oli ehkä lähimpänä sitä, mitä haluan, niin voin sitten vielä miettiä niitä. Voin mä ne sulle näyttää."
"Äiti varmaan innostuisi", Rasmus ennustaa samalla kun naksauttaa vilkun päälle kääntyäkseen ulos keskustasta ja kohti vanhempiensa kotia vievälle reitille. "Näytä sillekin."

Alsilat ovat kutsuneet heidät jouluiselle lounaalle. Jouluiselta elämä alkaa tuntuakin, Josefina ajattelee. Vuoden viimeinen tentti on takanapäin ja edessä on muutama höllä viikko lepoa varten. Ne tulevat tarpeeseen, ja ihan ehdottomasti ne auttavat joulun tunnelmaan virittäytymisessä.

Vaikka ihan kuin se nyt olisi hänelle, talven lapselle ja joulusieluiselle, ylitsepääsemättömän vaikeaa muulloinkaan.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Entinen tallilainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 1266

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Louna R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

jusmus - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 04.04.23 14:15

Uusi suunta
Maalis-huhtikuu 2023

AALLOILLA
Montako laivamatkaa me ollaankaan jo tehty? Ajatus häilähtää Josefinan mielessä, kun hevosrekka vyöryy puolipilvisen aamupäivän keskeltä laivan hämärälle autokannelle. Monta. Niin monta, ettei matkoja enää siivitä jännitys vaan tuttuudentunne.

Tällä kertaa aallot keinuttavat laivaa kovasti ensimmäisen illan aikana. Rasmus voi pahoin ja makaa kasvot huulia myöten valkoisena sängyllään. Josefina silittää hänen hiuksiaan ja lupaa sanattomasti, että kaikki järjestyy.
"Mä hoidan hevoset. Koita sä vaan selvitä", Josefina sanoo.

Työnjako on hyvä ja toimiva. He ovat erinomainen tiimi. Merimatkalla Saksaan ja elämässä yleensä.

Onneksi merenkäynti hieman tyyntyy yön kuluessa. Aamulla taivas on aurinkoinen ja aaltoilu maltillista, ja Rasmuskin poistuu hytistä harkitun kevyelle aamiaiselle ja kannelle haukkaamaan happea. Josefina ujuttaa sormensa miehen sormien lomaan ja nauttii siitä, miten laivamatkalla aika aina pysähtyy heidän ympärilleen.

TIEN PÄÄLLÄ
Rasmus ja elämä on taas yhtä hymyä, kun moottoritie lyhenee heidän edessään ja pitenee takanaan. Heidän ohitseen paahtaa autoja, joita eivät hevosrekkaa koskevat rajoitteet pidättele. Matka kuitenkin etenee, eikä Riesenbeck ole enää mahdottoman kaukana.

Josefina ajaa, kerrankin, ja Rasmus nojaa päätään vänkärinpenkkiin ja fiilistelee Spotify-soittolistaa ja kotimaata pidemmälle edennyttä kevättä.

"Tuntuu kuin oltaisiin menossa kotiin", hyväntuulinen Rasmus sanoo leppoisalla äänensävyllä. "Vaikkei ollakaan. Jännää että kohta meillä voi olla ihan oma koti."
"Mua pelottaa sekä se jos ne ei hyväksy tarjousta että se, jos ne hyväksyy sen", Josefina tunnustaa.
Rasmus naurahtaa.
"Mitä? Miksi?"
"Se on niin iso asia! Mä haluan tosi kovasti tallin sun kanssa, ja oman talon, mutta kyllä mä myös pelkään, että mitä jos kaikki meneekin mönkään. Ei mene", Josefina kiiruhtaa sanomaan, "mutta jos. Meillä on sitten isot rahat kiinni paikassa, jota me ei saadakaan toimimaan tai jossa me ei viihdytä, ja mitä jos työmääräkin yllättää meidät ja uuvutaan…"
"Rehellisesti, mä en usko että mulle enää Hannin paikan pyörittämisen jälkeen tulee mikään työmäärä yllätyksenä. Tai pomolle työskentelyn, sen puoleen."

Josefina ihailee Rasmuksen luottavaista sävyä ja päättää ottaa siitä mallia.

Kuin ihmeen kaupalla heidän talo- ja tallietsintänsä on nopeasti saanut ensimmäiset jännittävät käänteensä. He ovat saaneet neuvoteltua lainalupauksen ja, vastoin odotuksiaan, löytäneet jo ensimmäisen kiinnostavan kohteensa. Konkurssin kumoama ratsastuskoulu kauppaa tilojaan ja pariskunnan visiot lähtevät lentoon; lähinnä Rasmuksen, sillä Rasmus uskaltaa unelmoida vaikkei usko unelmiensa toteutuvan. Josefina puolestaan uskaltaa uskoa puolisonsa unelmiin ja jalostaa niistä suunnitelmia, vaikkei itse rohkene ensimmäisenä haaveita keksimään. Kun Rasmus kertoo puoliksi huumoriin — kuin suojaavaan kuplamuoviin — käärien kertoa ajatuksiaan tallista, toiminnasta, laajentamisesta, asioina jotka eivät kuitenkaan ikinä tapahtuisi, Josefina nyökäyttää usein mietteliäänä päätään ja sanoo, että kyllä se voisi onnistua.

Moottoritie jää taakse. Pari risteystä, muutamia ohitettavia huoltoasemia, taloja teiden varsilla.

Hof Graubach lähestyy.

Heidän kesiensä koti, kunnes se tänä kesänä ei enää olekaan sitä.

"Se naapuritontti…" Josefina aloittaa mietteliäänä sovitettuaan hevosrekan nopeuden maantierajoitukseen.
"Harmi että se talo oli ihan roskaa", Rasmus tuumaa. "Olisi ollut upeet näkymät."

Näkymistä se oli alkanutkin. Kun Josefina oli Ruskamäen tilan asuinrakennuksen kierrettyään lausunut ääneen harminsa siitä, ettei järvenrantatontilla olevasta talosta oikeastaan nähnyt järvelle, yritteliäs välittäjä oli valpastunut välittömästi. Hän kun oli myös naapuritontilla seisovan asuinkiinteistön uusi välittäjä. Talo tontteineen oli ollut myynnissä pitkään, välittäjät olivat vaihtuneet ja hintapyyntöä rukattu pienemmäksi ja pienemmäksi, ja kuntokartoituksessa selvisi syy.

"Se kyllä pitäisi purkaa", Josefina toteaa ykskantaan. "Ei kukaan osta sellaista pommia. Tulisi halvemmaksi tai ainakin olisi varmempaa rakennuttaa uusi talo."
"Pitäiskö ruveta talonrakennusprojektiin", Rasmus naurahtaa ja tekee sen taas: sävy naurun alla on enemmän innostunut kuin mitään muuta.
"Se kyllä lykkäisi tallin remppasuunnitelmia", Josefina linjaa ja saa puolisonsa katsomaan itseään uteliaana, hämmästyneenäkin.
"Meinaatko että oikeasti?"
"En tiedä. Mietin sitä. Mutta hintapyyntö on aivan liian suuri. Jos… jos vaan tökättäisiin kepillä jäätä. Tarjottaisiin jotakin hävytöntä. Pilkkahintaa. Ja sitten se olisi myyjän haltuun — ottaisi tai jättäisi. Todennäköisesti jättäisi."
"Niin. Tallin toiminnanhan saisi käyntiin pienemmälläkin, ja sitten vaan.. "
"... pala kerrallaan."
"Se on loppuelämän koti kuitenkin. Varmaan."
"Niin, jos me tehdään siitä semmoinen."

He päättävät miettiä asiaa.

TÄÄLLÄ TAAS
Jos laivamatkailu tuntuukin tutulta, elo Dierk Mayerin talleilla vasta onkin sitä. Asiat loksahtavat nopeasti omille urilleen: hevoset, jopa matkaan hivenen rauhattomasti suhtautunut Teddy, kotiutuvat nopeasti ja Rasmus ja Josefina sitäkin nopeammin. Joe louskuttaa rakastavan kiusoittelevalla tavalla leukojaan kuten aina ennenkin ("You nasty TRAITORS! Can't believe you won't be here this summer!") ja pomo huokuu ikuista arvovaltaansa. Valmentautumisviikot antavat paljon oppia ja ajateltavaa, ja siinä ohessa pariskunta sisäänratsastaa nuoria tammojaan, jotka ovat saaneet kasvaa saksalaisilla laidunmailla siihen saakka.

Desin kanssa työskentely saa kai Rasmuksen nostalgiseksi ja kaipaamaan Lara-tammaansa, jonka kuopus Desi on.
"Siistiä, jos mulla joskus on Lara ja Desi samassa pihassa", mies sanoo. "Omassa."
"Ehkä piankin", Josefina hymähtää, vaikka he ovat päättäneet, että heidän kolmevuotiaansa saavat olla Riesenbeckissä vielä ainakin ensi kevääseen. Kaja, joka on taitava nuorten kanssa ja tekee aina perusteellista työtä hevosten ratsastettavuuden eteen, saa jatkaa heidän aloittamaansa työtä Desin ja Seran ratsukoulun osalta. Nelivuotiaina tammat sitten matkustavat Suomeen, ja, jos kaikki sujuu kuten he toivovat, puoliveritammat toden totta liittyvät silloin heidän omassa kotipihassaan asuvan hevoslauman jatkeeksi.

Ja jo heidän ensimmäisen Saksan viikkonsa aikana se unelma harppaa aimo matkan lähemmäs.

Heidän tarjouksensa Ruskamäen hevostilasta hyväksytään. Sitä seuranneen autuaan sokin keskellä seuraa vieläkin yllättävämpi tieto: Ruskanokka 1 on myös heidän, vaikkei kumpikaan aidosti uskonut, että heidän suunnattoman heppoinen tarjouksensa menisi läpi.
"Se myyjä ei varmaan uskonut enää pääsevänsä tönöstä ikinä eroon", Rasmus arveli pöllämystyneenä uuden elämänvaiheen kynnyksellä kiikkuessaan.

HEVOSKAUPOILLA
He hankkivat matkamuistoja kotiinviemisiksi — ja rahaa poikimaan, toivottavasti. Saksan ja Latvian hevosmarkkinat on ilman muuta syytä hyödyntää, Keinupuun tallin toiminnasta Hanni Hevoskauppiaan sairasloman ajan vastaava Rasmus on jo etukäteen päättänyt. Desin ja Seran sisäänratsastuksen ja Raven Crossingin Iron-kilpailuiden lisäksi tavoitteena on löytää pari nuorta hevosta myytäväksi. Joe vitsailee, että Rasmus on tekeytynyt oikein vakavasti otettavaksi aikuiseksi.

"Look at you", Joachim puuskahtaa silmiään huvittuneesti pyöritellen. "Running a business, buying houses and stables, got the girl. I'm twice your age —"
"— no you're not —"
"— and I still have no idea what I wanna be when I grow up."
"Ah", puuttuu pomo puheeseen. "And when exactly do you plan on doing all that growing up? You're a Peter Pan."
"You could come work for us", Rasmus livauttaa Joelle viattoman ehdotuksensa.

Kaksi vanhempaa miestä nauraa. Joe väittää, ettei Rasmus ikipäivänä onnistuisi maksamaan hänen palkkaansa, ja pomo puolestaan ilmoittaa, ettei Rasmus ymmärrä millainen päänsärky Joe on palkollisena. Seuraavaan hengenvetoon Dierk kuitenkin toteaa tarvitsevansa Joen kaltaisen itsesuojeluvaistottoman, hevosen kuin hevosen kyydissä roikkuvan jockeyn.

Niin Itsenäinen Aikuinen Rasmus ei kuitenkaan ole, etteikö kysyisi kokeneiden hevosurheilun kehäkettujen mielipidettä parista Josefinan ja hänen koeratsastamasta hevosesta.

"Look", Joe aloittaa. "You've got to learn to trust your instinct." Sitten mies kuitenkin jakaa muutamia hyviä huomioita hevosista, joiden välillä Josefina ja Rasmus ovat pallotelleet. Lopullisen päätöksen pariskunta tekee itse, mutta on mukavaa, kun Joe lupaa, että hänelle voi myöhemminkin lähettää videoita myyntihevosista kantaaotettavaksi.

KILPAILUISSA
Latviassa pariskunta pääsee pitkästä aikaa kansainvälisten kilpailuiden tunnelmaan. Josefinaa jännittää lähinnä Teddyn puolesta: viisivuotias ori on paitsi nuori, myös aika herkkä.

Ei niin herkkä kuitenkaan, ettäkö unohtaisi tosipaikan tullen miten esteitä hypätään. Kattia kanssa! Jos nuori ori hetken aikaa verryttelyssä säpsyy ja meinaakin käpertyä omaan kuplaansa, pian se päättääkin olla rohkea. Josefina arvostaa hevosta, joka on niin yhteistyöhaluinen, että jännittyneisyydestä huolimatta tulee kuulolle, kun hän alkaa pyytää siltä siirtymisiä ja vie sitä lämmittelyesteille. Radalla Teddy tuntuu omalta itseltään, tai ehkä se on ihan vähän enemmän menossa kuin kotitreeneissä. Josefina antaa mustan orin laukata eikä vedä vastaan. Hyvässä tasapainossa hevonen virtaa esteeltä toiselle. Tekeminen on helppoa.

Tuntuu lähes huijaukselta sijoittua, kun on ikään kuin vain kruisaillut radan vähällä päänvaivalla. Mutta niin he vain tekevät: edelle karauttaa vain kovan tason ammattinimi, Aifric Flockhart, ja heidän kannoillaan palkintojenjakoon taas marssii Heidin kasvatti Lauri satulassaan. On helppo hymyillä, kun he vaihtavat onnittelusanoja keskenään, ja hymyä kirkastaa sekin, että myös Rasmuksen Aku saa ruusukkeen.

"Kyllä näkee, mistä päin Suomen hevospitäjät löytyy", Lauri heittää vitsillä, kun he ovat ratsastaneet ulos palkintojenjaosta.
"No, toivottavasti muuallakin Suomessa voi treenata niin että menestyy", Rasmus sanoo hartaasti.
Laurin katse on niin tulkitseva, että Josefina kiirehtii selittämään:
"Me muutetaan. Meidän tarjous meni läpi ja ostettiin Liekkijärveltä pieni hevostila ja rantatontti taloa varten. Mutta mä haluaisin kertoa itse Heidille, jos vain sopii", hän sanoo. Josefina ei aio pakottaa Lauria salailemaan tai valehtelemaan.
"Tietenkin", Lauri lupaa ensin, ennen kuin onnittelee heitä uudesta elämänkäänteestä.

Se saa sen tuntumaan kovin viralliselta. Mitä useammalle he asiasta kertovat, sitä todemmaksi tallin ja tontin omistajaksi loikkaaminen muuttuu. Josefinan vatsanpohjaan tömähtää jännitys, jolla ei ole mitään tekemistä kilpailuiden kanssa. On pelottavaa muuttaa haaveita todeksi. Silloin kun haave on pelkkää kuvitelmaa, siitä voi tehdä rajattoman ihanaa, toimivaa ja tunnelmallista. Vasta unelman eläminen tuo mukanaan realismin rosoisuuden.

Mutta Josefina on valmis. Hän katsoo Akua jaba-alueelle kävelyttävää Rasmusta ja luottaa sydämensä tehneen oikean valinnan. Tulkoon rosot, kevään kurakelit ja syksyn pimeydet, työntäyteiset päivät ja pitkät talviyöt — yhdessä he ne taltuttaisivat.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Entinen tallilainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 1266

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Isabella S., Sarah R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

jusmus - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 20.05.23 12:21

Romantiikka: peruttu
Hannaby Hanami Week 2023

Kukkivat kirsikkapuut, hulppea linna, yhteinen kilpailumatka puutarhajuhlineen ja gaalaillallisineen. Mikä romantiikan kehto!

Paitsi.

Että.

Koko ajan on kiire.

Menomatka on viimeinen rauhan hetki, siis sitten kun kaikki on saatu pakattua (ja kaikella tarkoitan PALJON asioita, sillä kilpailuiden jälkeen Rasmusta ja hevosia odottaa uusi koti) ja jokainen hevonen on lastattu (niitä on kuusi) ja on ehditty ajoissa laivaan. Sitten toivotaan, että kaikki menee hyvin: että hevoset matkustavat rauhassa ja hyvävointisina ja ettei Rasmukselle iske matkapahoinvointi ja ettei minun orastava flunssani ylly kunnon taudiksi. Kaikki meneekin hienosti.

Perillä alkaa hulina. Meillä on kolme kilpailevaa hevosta kummallakin ja vain kaksi käsiparia, mutta onneksi myös Joe, Merit ja Steffi ja Linus heidän kisahoitajinaan ovat paikalla. Teemme ystävyys- ja avunantosopimuksen, ja niin meille kaikille ilmestyy hevosten ruokintavuoroja mutta myös vapaata niistä.

Minulla on kuitenkin täysi aikataulu, sillä Lumo Rider on paikan päällä ja heidän yhteistyökumppaninaan ja sponsoriratsastajanaan olen töissä. Viimevuotisten kuvausten, joissa työskentelin Billy Centerin kanssa, tapaan valokuvia ja videoita otetaan markkinointiin tänäkin vuonna. Yhden kisapäivän ajan pidän My Dayta Lumon Insta-storyissa, ja onneksi se on maanantai, sillä Teddy hyppää taas tyylilleen uskollisena hyvin ja saa ruusukkeen (Rasmus on nauranut aamupalalla makeasti sille, kun myönsin nähneeni jo viikon päivät, tai siis yöt, painajaisia siitä, että jäämme ensimmäistä kertaa sijojen ulkopuolelle ja Arttu Vettenranta hakee orinsa raivoissaan kotiin — kuulemma Arttu ei missään tapauksessa tekisi niin ja vain minä voin stressata yötolkulla moista). Minun on helpompi esiintyä rennosti My Day -videoklipeillä, kun tuloslistat ovat puolellani. Ehkä somen kommenttikentät eivät täyty niin vikkelästi "ratsastustaidoton itseään täynnä oleva sukurahaturhake" -diskurssista, vaikka eiköhän niitäkin viestejä vielä saada. (Ja niitä, joissa kilpaa huomautellaan, että minulla on leveä perse / ei persettä lainkaan.)

Tiistaina kilpailen Grannilla, joka hyppää latteasti. Mietin itsekseni, onko Billy Center jossain katsomassa suoritusta. Jos on, hän varmaan huomaa kaikki ne paikat, joissa olisin voinut ratsastaa paremmin.

Liikaa aikaa murehtimiseen ei kuitenkaan ole, sillä on juostava suihkuun ja laittauduttava Cherry Coctail Hourille. Suhtaudun epäilyksellä Aliisa Hurun tarjoukseen laittaa hiukseni (hän on kuulemma katsonut kampausaiheisia TikTokkeja ja osaa n. kaiken mitä keskiverto parturi-kampaaja), mutta lopputulos on ihmeen mukiinmenevä. Boheemi lettikampaus saa seurakseen kukkamekon, jossa on samaa bohohenkeä ja puoleen reiteen ulottuva helma. Annan pisamien kuultaa läpi meikistä ja luotan luonnollisiin sävyihin.

Rasmus ei älyä kehua minua kauniiksi, minkä pistän merkille ja pahastun hieman, mutten tietenkään sano mitään ääneen.

Iiris Valla sen sijaan vallan suitsuttaa lookiani, ja tekee sen sulavasti ja luontevasti. Olemme tutustuneet Lumo Riderin kautta. En varsinaisesti tiedä, kuka Iiris oikein on — en muista häntä kisapiireistä enkä kehtaa udellakaan kauheasti — mutta Lumo haluaa tiimiläistensä olevan kuin yhtä ystäväpiiriä, ja niin meidät kuvataan yhdessä.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sillä Iiris tuntuu omaksuvan minut heti ystävänkaltsiseksi.
"Mikä sattuma, että sä muutat Liekkikselle!" hän heläyttää.
"Niin", sanon, ja tarkennan: "Vaikka tietysti vasta myöhemmin kesällä, kun mulla on vielä se harkka. Mutta sitten on kiva tulla, no, uuteen elämään."
"Hyvin sanottu! Uudelle elämälle", Iiris virnistää, kilauttaa lasiaan omani reunaan ja alkaa sitten kertoa ihmisistä, joihin minun pitää sitten tutustua (ja hän voi, tietysti, toimia esittelijänä). Kaikella kunnioituksella ja josefinamaisuudella jätän sanomatta åäneen, ettei mm. tämä tiktokkaava Julianna Holma kuulosta aivan minuntyyppiseltäni ihmiseltä.

Billyn kanssa juttu ei luista samalla tavalla kuin Iiriksen. Dynamiikka välillämme tuntuu keikkuvan epätasapainossa, enkä aivan saa kiinni siitä, mistä (muusta kuin omasta sosiaalisesta kömpelöydestäni) se johtuu. Vaihdamme muutamia virkkeitä Billyn käytössä olevista hevosista, sitten minun, ja Billy arvioi asiantuntevasti ja päättävään sävyyn, että Aesthete Felis vaikuttaa lupaavimmalta hevosistani. En uskalla sanoa, että olen itse Pikin suuri fani, enkä lopulta tiedä, miten merkittävä lausahdusse olisi. Teddy on hieno ori, eikä ratsujeni hyvyys ole toisiltaan pois.

"Tigraine toki on suvukas", Billy kehuu, ehkä velvollisuudentunnosta, sillä hänhän tietää itsekin omakohtaisesti, ettei tammassa itsessään riitä kapasiteettia sukunsa tapaan kaikkein suurimpiin luokkiin.
"Se on", myönnän, ja sitten: "Olen pohtinut sen varsottamistakin, mutta ei ehkä ihan vielä. Siitä voisi kuitenkin tulla hyviä varsoja. Yksi mulla on kotona kasvamassa, ja se on hieno. Seuraavan voisin ehkä myydäkin."
"Hmm, niin", Billy äännähtää, ja pohdin, kuvittelikohan hän minun yrittävän kaupata varsaa itselleen — eikä minua haittaisi, jos hänen käsiinsä päätyisi Grannin varsa, mutta enhän minä halua vaikuttaa tungettelevalta kaupustelijalta! Mutta hetkessä Billy on tempautunut jonkun muun tärkeämmån ihmisen matkaan, ja minä jään yksikseni miettimään, kuinka tylsänä ja typeränä hän mahtoi minua pitää.

Yksinäisyyttä ei kestä kauan.

"Lillsyrran", kuuluu Alexanderin viileä ääni takaviistosta, ja kuten on meidän väleillemme kuvaavaa, minä olen pakotettu kääntymään isoveljeni puoleen.
"Alexander", sanon, enkä sitten tiedä miten jatkaa.
"Oletpa hipihtävä", hän kommentoi, yllättävän näköisenä itsekin.
“Ja sinä… pastellinen”, kuvailen, sillä mitään muuta vastakommenttia en keksi Alexanderin laventelinvärisestä puvusta. “Yllättävä.”
Alexander nauraa vähän ja kohauttaa olkiaan.
“Joskus pitää shokeerata.”
“Aliisako tuon puvun valitsi?” kysyn huvittuneena. Puvun shokkiarvo tosin hiipuu koko ajan. Kun sen häkellyttävästä väristä pääsee yli, huomaan, että puku — tietenkin — on hyvin leikattu ja istuu pitkän, hoikan veljeni ylle. Ja toteuttaahan se juhlan pukukoodin leikkisyyttä, arvelen.
“Zoë”, Alexander sanoo lyhyesti ja pehmeästi.

Pehmeästi! Räpsäyttelen häkeltyneenä silmiäni. Se sävy ei sovi Alexanderiin sen enempää kuin laventelinlilakaan. Lisäksi olen yllättynyt koko Zoë Villigeristä: siitä, että hän on yhä kuvioissa.

“Muutan Sveitsiin”, Alexander sitten ilmoittaa, noin vain ja ykskantaan.
“Mitä?”
“Rakennutamme tallia Zoën kanssa. Mä olen aina halunnutkin johtaa omaa tallia, ja Zoën rahoilla se onnistuu”, hän kertoo ja vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä. Mieleeni palaa elävä muisto Auburnissa pidettyjen Power Jumpien jatkoilta. Siellä Alexander virnuili, että hän koettaa saada sveitsiläisestä posliiniastiastoperijättärestä itselleen sokeriäidin.
“Oletko sä tosissasi sen kanssa?” minun on pakko antaa uteliaisuudelleni periksi.
“Talli on mun pitkäaikaisimpia tavoitteita. Se, että saadaan hyviä hevosia enkä ole Falkencreutzin tai kenenkään muunkaan pompoteltavana, on unelmatilanne”, isoveljeni joko ohittaa tai ymmärtää väärin kysymykseni.
“Ei kun Zoë Villigerin”, penään. “Oletteko te ihan oikeassa suhteessa?”
“Mikä nyt on oikea suhde”, Alexander sanoo huolettomasti ja kohauttaa olkiaan, ennen kuin vaihtaa puheenaihetta hevosiin.

Illan päätteeksi huomaan olleeni enemmän kenen tahansa muun seurassa kuin oman puolisoni. Poistummekin juhlasta eri teitä. Kun minä saavun huoneeseemme, Rasmus on jo nukkumassa, hiekanvärinen puvuntakki rypyssä nojatuoliin viskaistuna. Hänen hiuksissaan tuoksuu shampoo ja jäämiä hajusta, jonka yhdistän Joachimin polttaman tupakan savuun.

Seuraavana päivänä aamiaispöydässä avaan Instagramin. Huomaan tulleeni merkityksi Iiris Vallan instagrampostaukseen. Siinä me poseeraamme kaikessa juhlaglamourissamme kauniin auringonlaskun aikaan, ja näyttävän Iiriksen rinnalla näytän tietysti harmaavarpuselta, mutten nyt sentään hirvittävän epäedustavalta kuitenkaan. Tarkkaillessani kriittisesti itseäni (ovatko kasvoni pulskistuneet, näyttääkö ranteeni paksulta vai sirolta) silmäni takertuvat yksityiskohtaan —

— tai pikemminkin sen puutteeseen —

— kihlasormukseni. Se on kadoksissa. Iiriksen postaamassa kuvassa siitä ei näy jälkeäkään, ja sen huomatessani tajuan, ettei se ole sormessani nytkään. Alan kuumeisesti muistella, milloin otin sen sormestani, ja uskoisin muistavani: kun kosteutin kasvojeni ihoa suihkun jälkeen, vai otinko sen pois jo ennen suihkua? Joka tapauksessa sen täytyy olla hotellihuoneemme kylppärissä, varmaan lavuaarin reunalla. Sinne kiiruhdan ensimmäisenä aamiaisen jälkeen.

Mutta ei se ole.

Käännän äkkiä ympäri myös sänkymme petivaatteet ja pengon läpi pöydän ja laatikostot, mutten löydä sormusta. Rasmus rauhoittelee: kyllä se löytyy. Minä en rauhoitu.

Se ei ole missään. Perintösormus on kadoksissa.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Entinen tallilainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 1266

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Matilda T., Sarah R. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

jusmus - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 7 / 7 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa