Toisaalla | Julia Luoti

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 07.10.17 18:51

Toisalla | Julia Luoti

Mistä alkaisin
Ja minne kaiken päättäisin...


Viimeinen muokkaaja, Julia L. pvm 28.06.18 19:08, muokattu 1 kertaa

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 07.10.17 18:55

8. lokakuuta 2017 - 1

Muutto oli tullut nopeammin kuin osasin edes kuvitella, eikä minulle ollut jäänyt aikaa etsiä uusia ystäviä muualta kuin tallilta. Nopeasti laidunlaukkojen jatkoilta uusia tuttavuuksia oli tullutkin, muttei se tarkoittanut, että olisin hylännyt vanhat ystäväni täysin. Vientare ei ollut maailman toisella puolen, vaan sadan kilometrin päässä Kallasta. Jokainen viikonloppu hurautin katsomaan, miten vuokraajat pärjäsivät hevosteni kanssa, kuten nytkin. Tänään kuitenkin tarvitsin aikaa ihan itselleni.
Ruunivoikko tallusti letkeää käyntiä allani hyvin tyytyväisenä, kun vihdoin ja viimeinkin olin vääntänyt sen kanssa koulukiemuroita pitkän kaavan mukaan. Kirppu ei koskaan ollut katkera, mikäli joutui viettämään muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Siksi sen kanssa oli niin mukavaa tehdä töitä. Heitin arvauksen ilmoille, ettei tamman tuleva vuokraaja jaksanut odottaa sen luottamusta, joka oli pitkän työn tulosta.

Kirppu odotti selvästi jotain kurkistelellessaan minua karsinan oven takaa. Tunsin nappisilmäisen katseen paremmin kuin hyvin ja kipaisin taukohuoneen pakastimesta hakemaan neidin mieleistä herkkua, eli vadelmamehujäätä. Se taisikin olla tämän kesän viimeinen.
"Tullaan tullaan", totesin hörisevälle lellikille ja pudotin jäisen herkun tamman ruokakuppiin. Ihmetellessäni puoliverisen outoja mieltymyksiä huomasin jonkun tuijottavan meitä.
"Hei vain", Inna totesi viileänsävyisesti ja moikkasin yllättyneenä häntä takaisin. Emme olleetkaan nähneet koko viikonloppuna, kun Inna oli käynyt katsomassa yhtä myytävää taloa ja minä muutin Kelmiä Vaahterapolkuun. Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen nainen teki jo lähtöä omiin touhuihinsa, kunnes pysäytin hänet.
"Tota, lähtisitkö mun kanssa sunnareille- tai siis, yksille johonki tähän lähelle?" Hymyilin sulkiessani Kirpun karsinanoven. Ilta oli vasta nuori, joten pystyin helposti ottamaan yhden, vain yhden, ja ajaa myöhemmin takaisin Kallaan.
"No, kaipa se käy", brunetti totesi mukamas mietiskellen, vaikka hänestä paistoi läpi, ettei nainen voinut vastustaa kiusausta. Inna sanoi  vaan laittavansa Sasnakin takaisin tarhaan, jolloin minulle jäi aikaa odotellessani harjata Kirpun kuraiset suojat puhtaaksi.

Ehdotin Innalle läheistä Taunon terdeä, jota todella kutsuttiin syrjäkuppilaksi. Inna purskahti nauruun käynnistäessään punaista Audiaan. Kysyin kulmiani kurtistaen, oliko hänellä jotakin vastalauseita.
"Et oo tosissas", Inna totesi ja muisteli meidän edellistä kertaa Taunossa. Se ei ihan tainnut mennä niinkuin suunniteltiin, mutta paljon paremmin mitä yleensä. Muistaakseni..
"Noo, jätettäneen sen muistelu sikseen", hymähdin nolona ja ohjeistin naiselle tietä. Terassi näytti olevan suljettu, mutta kai me viihdyimme sisälläkin haisevine hevoskamppeinemme, mikäli alkoholi virtasi. Inna tilasi tottumuksensa mukaan lonkeron jäillä, eikä voinut sietää minun olueni kitkerää tuoksua. Avasin keskustelun hyvin tyypillisesti istuuduttuamme.
"Mitäs Paakkasen Innalle kuuluu?" Kysyin ja otin ensikulauksen viileästä kaljastani. Innasta huomasi, ettei hän halunnut heti kuulla, miten minun taipaleeni ökytallilla oli alkanut. Minulla ei tosin ollut aikomustakaan kertoa, jos hän ei itse tahtonut kuulla.
"Yritän kuumeisesti etsiä taloa, jotta pääsisin Santasen nurkista pois. Tuomokin on ollut innokkaana mukana katselukierroksella", hän vastasi pääpiirteittäin sen mitä jo tiesinkin, mutta meille molemmille taisi olla yhtä auki, tahtoiko Tuomo muuttaa naisen kanssa yhteen.
"Oishan se jo aikakin", totesin huvittuneesti miettien meidän viimeisen viiden vuoden aikana toiminutta asumismuotoa. Santasten talo vaikutti enemmän tallilaisten kommuunilta kuin täysipäiseltä omistajattaren lukaalilta. Tuskin täysipäistä Milasta koskaan tulisi, mutta kyse olikin periaatteesta.

Oluttuoppi kävi huulillani yllättävän nopein liikkein, että jouduin tilaamaan toisen tyhjän lasin kaveriksi. Inna katseli minua arvioivasti, mutta minä tiesin kyllä, missä raja menisi.
"Miten sä oot viihtynyt?" Inna kysyi ennenkuin ehdin lypsää naiselta enempää tietoa hänen parisuhteestaan. Yllätyin hieman vakavasta äänensävystä, enkä epäillyt ollenkaan Innan olevan katkera, mutta jotain nainen haki takaa.
"Oikein hyvin. Työt maistuvat, opiskelu siinä sivussa. Valerie on varsin kelpo nuorikko ison egonsa kanssa suuressa ja kunnianhimoisessa miljöössä", naurahdin katsahtaen bruneten kasvoja, jotka nousivat hiljalleen hymyyn. Ystävieni oli vääjämättä hankalaa nähdä minut potentiaalisena kenttäratsastajana, kun olin tottunut tyytymään aina puskaratsastajan maineeseen. Uskoin, että hän vain pelkäsi minun jättävän 'vanhan elämän' taakseni tuosta vain, vaikka asiat eivät olleet niin kristallinkirkkaita kun vaikuttivat olevan.
"Sehän kuulostaa mukavalta. Kartanolla on varmasti varakkaat ja erittäin oman arvonsa tuntevat perijättäret?" Nainen sanoi uteliaasti sivuten aihetta, mutta kohautin vain olkiani. He vain olivat kasvaneet varakkuuteen, minkäs sille mahtoi. Tuskin olisin itsekään vähään tyytyväinen, mikäli kaikki oltaisiin tuotu pienestä pitäen hopeatarjottimella, sormia napauttamalla.
"Niiin, mukavia naisia ja taitavia ratsastajia. Valmentajina erittäin säntillisiä", huomasin itseni kehuvan siskoksia. Noin kauniit sanat olivat kehittyvän ratsastajan näkökulmasta ymmärrettäviä, mutta yllätyin itsekin etten ollut ärsyyntynyt naisten pröystäilyyn, joka yleensä aiheutti minussa päinvastaisia reaktioita. Oliko se katkeruutta, en tiennyt itsekään, mutten ollut vielä tuntenut Auburnissa olevani väärällä planeetalla.
"Kyllähän mä huhuja olen kuullut", Inna tokaisi tietävän oloisena ja otti jäitä kilisevästä lonkerostaan suullisen. Mieleni teki kysyä, mistäköhän lähteistä juorut olivat peräisin, mutta jätin ne täysin omaan arvoonsa. En alunperinkään kiinnostunut kartanosta siksi, että siellä liikkui enemmän perättömiä juoruja uteliaiden vääristeltävänä keskivertotalliin verrattuna.
"Minä en noita juoruja oikein seuraa", vastasin toppuuttelevasti kulmiaan kohottavalle naiselle. Rivien välistä oli luettavana, ettei mielestäni kannattanut alkaa tekemään kuulopuheiden myötä itselleen käsityksiä miltei tuntemattomista ihmisistä.

"Yks ginilonkero", brunetti tilasi tiskiltä ja tippasi vanhanoloiselle, hiljaiselle baarimikolle kympin setelistään loput. Minusta ei tainnut tätä tahtia enää Mazdan rattiin olla, mutta kyllä minä vielä kyydin kotiin keksisin.
"En tiedä yhtään, mitä Tuomo minusta tahtoo", Inna huokaisi vihdoin ja sanoin naiselle muutaman sanan parisuhteista. Mikäli ne eivät tuntuneet lähellekään oikeilta, ei kannattanut jäädä roikkumaan. Kliseiset parisuhdeneuvoni tuntuivat menevän kuuroille korville.
"Tinder vaan tulille", tokaisin huvittuneesti vaikkei toki parivaljakon suhteessa ollut mitään nauramisen aihetta. Sain Innalta vastaukseksi hyvin kyllästyneen katseen.
"Mulle kelpais kyllä uusi alku, susta näkee että oot onnellinen", vihreähupparinen nainen totesi ehkä hieman äkkipikaisestikin, pyöritellen hupparinsa valkeita naruja käsissään hermostuneesti. Tummaverikkö tuskin osasi kuvitella, että alintajuntaisesti ajattelisi noin radikaalinkin päätöksen tuovan ongelmiin helpotuksen.
"Oon vaan tyytyväinen", hymyilin posket punaisina, kiitos alkoholin. Ajatukset tuntuivat pehmeiltä mutteivat helpommilta ratkottavaksi, vaikka kuinka kaljaa kumosi. Yhtäkkiä muistin, mistä Inna tulisi takuula paremmalle tuulelle.
"Etkä millään arvaa kuka on myös majoittautunut jälleen samalle tallille!" Huudahdin jo äänekkäästi humalatasostani johtuen ja katsahdin Innaa, joka ei malttanut olla kuulematta vastausta.
"No Rasmus tietysti", nauroin, ensin kaataessani viimeisetkin kaljanjämät tuopistani kitusiin. Brunette repesi nauramaan, päivitellessään kaikkia mahdollisia kommelluksia, mitkä mies oli tallilla jos toisellakin nähnyt. Siitä huolimatta välimme olivat edelleen vaivaantuneet, vaikkei kumpikaan odottanut mitään muuta kuin puhdasta ystävyyttä.
"Ompahan yksi ihminen taas vähempi Vaahterapolusta", Inna tokaisi naurun tyrehdyttyä. Huokaisin syvään ja puistelin päätäni. Niin ne ajat olivat muuttuneet, eikä sille voinut mitään. Jokainen kulki parhaaksi näkemiään polkujaan.
"Ootko muuten kuullut Nellasta?" nainen hyppäsi hetkeksi aiheesta minulle vakavampaan, ikäänkuin jotain tärkeää olisi minulta jäänyt kuulematta. Pudistin päätäni ilmeettömästi ja Inna otti paremman asennon baarijakkaralla. Se olikin seuraava mysteeri ratkottavaksi ja kaipasi ehdottomasti vielä yhden oluen lisää.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 11.11.17 15:17

11. marraskuuta 2009 - 2

Peppi ei ihan kohdannut unelmiani ponista, millainen ajatuksissani laukkasi kouluradalla. Kaltoin kohdeltu amerikanponitamma ei todellakaan soveltunut ensiponiksi, mutta toivomani ulkonäkö ja hintalappu olivat loppupeleissä merkanneet eniten vanhemmilleni.
Harjasin pitkät, kullanvaaleat hiukseni letittääkseni ne. Hevostytön lookin viimeisteli lumenvalkea villapaita, jossa yksisarvinen kirmasi sateenkaarellaan.
Laskeuduin yläkerran huoneestani portaat alas. Isä istui pyöreän keittiön pöydän ääressä, niinkuin yleensä. Se luki päivän lehteä niin pitkään, että osasi sen ulkoa. Äiti oli vieläkin töissä. Hän teki niin paljon töitä, että jaksoi vuoron jälkeen vain nukkua seuraavan alkuun.

Pöydässä odotti valmiiksi täytetty lautanen. Istuuduin pöydän kolmannelle tuolille, nostaen lusikan kauniiseen käteeni.
"Ehditkö auttamaan mua viikonloppuna Pepin kanssa?" Kysyin varoen isältäni, joka luki sanomalehteä turhankin tiuhaan tahtiin normaaliin verrattuna. Kahvi seisoi kupissa koskemattomana.
"En taida ehtiä", hän totesi pahoittelevaa äänensävyään käyttäen. Vastaus ei sinänsä hätkäyttänyt minua, joten jatkoin murojen lappamista suuhuni. Kun olin saanut oman ponin, vanhempani olivat ehdottomasti olleet sitä mieltä, että minun täytyi pärjätä sen kanssa yksin. Neljätoistakesäisellä poninomistajalla opittavanaan oli vielä paljon.
"Milloin pääset viemään meitä kilpailuihin?" Kysyin jälleen, vaikkemme olleetkaan Pepin kanssa valmiita ulkopuolisiin kissanristiäisiin. Mutta vielä joskus kun oltaisiin, tarvitsimme kipeästi apujoukkoja.
"Katsotaan", kuului se sama vastaus kuin aina ennenkin. Katse ei käynytkään minussa, vaan jatkoi hermostunutta lehdenlukua. Silloin minua suututti ja pamautin nyrkillä pöytää kiehuessani. Joka aamu toistui se sama, yksipuolinen keskusteluni. Isää ei kiinnostanut mikään muu kuin päivän lehti.
"Onko sulla koskaan aikaa mulle?" Lähes huusin noustessani aamupalapöydästä. Äänenkorotukseni oli nykyään kuin arkipäivää.
Isä katsoi minua vihdoin silmiin ja sulki lehtensä. Sen silmistä paistoi epävarmuus.
"En tiedä", hän huokaisi päätään pudistellen. Väärä vastaus.
Minun murrosiässä herkistynyt mittani paukahti täyteen. Tyrkkäsin tuolin huolimattomasti pöydän ääreen, painellen keittiöstä suorinta tietä ulos reppu selässäni. Minulla ei ollut vielä aavistustakaan, että tänään meidän välinen keskustelu jäisi viimeiseksi.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 18.11.17 23:04

12. marraskuuta 2017 - 3

Kaipasin todenteolla vapaan viikonlopun Kallasta. Raskas viikko kaipasi kevennystä enkä tiennyt mitään parempaa ajatusta, kuin hypätä Kirpun selkään. Tulista tammaa oltiin viimeaikoina ratsastettu enemmän ja sen huomasi heti. Se vaati heti täsmällisyyttä apuihin ja ruoski lautasiaan huiskivalla hännällään, mikäli pohkeeni olivat liian takana. Ohjia sain pitää kuin kukkaa kämmenellä Kirpun vispatessa muuten päätään martingaalin varassa. Estehevosemmehan oli liekeissä ja kilpailuita varten täydessä terässä!
Temmokas laukka kumisi maneesissa ratsastaessani temperamenttista puoliveristä kohti reilusti metristä okseria. Noustessani kevyeeseen istuntaan minusta tuntui, kun olisimme kivunneet hiljalleen Mount Everestille. Päästin ruunivoikon tekemään itse hyviä hyppypaikkoja, jotka se hallitsi nykyään järisyttävän hyvin.
Olin aavistuksen suuruudenhullu kyykyttäessäni Innaa nostamaan esteitä jokaisen kerran jälkeen, mutta juuri nyt fiilis oli täysin kohdillaan. Kirppu otti kasvavat esteet tiellään vastaan avosylin, eikä pidätellyt kykyjään. Flow vei meidät aivan uusiin ulottuvuuksiin ja oli niinkin armollinen, ettei yksikään puomi tipahtanut vauhdikkaiden hyppyjemme lomassa. Täydellinen onnistuminen nostatti hymyn kasvoilleni, sekä tunnelmaa entisestään.

Hengästyneenä puuskutimme hyppyrupeaman jälkeen letkeät loppuravit, joissa Kirpun askel nousi maneesin hiekasta irtonaisesti. Kirppu ei edelleenkään luovuttanut lempihevoseni titteliä kenellekään muulle, vaan osasi yllättää kerta toisensa jälkeen. Tämä tamma osoitti olevansa kerrassaan täydellinen.
"Vau! Empä tosiaan oo nähnyt sun estekammoa noin uhkarohkeana", Inna huokaili pudotellessaan puomeja alas kannattimilta.
"Sen siitä saa kun omistaa nykyään vaan potentiaalisia puoliverisiä", naurahdin pärskähtelevän läsipään selästä. Kieltämättä rakkauteni kohde poneista esteillä loistaviin puoliverisiin vahvistui koko ajan.
"Puoliverisistä ja estekammosta puheen ollen, Suvi aikoo päästää Nymin vuodenvaihteessa kärsimyksistään", kerroin Innalle vaivihkaa, toisinkuin olin ajatellut kertovani. Asia sai edelleen palan nousemaan kurkkuuni. Vanhalla mustanpäistäriköllä alkoi olla enemmän päiviä takana kuin edessään. Nymi oli ikäänsä nähden kilpaillut menestyksekkään uran rataesteillä korkeimmalla mahdollisella tasollaan. Siinä sivussa tamma tutustutti minut turvallisesti takaisin esteratsastuksen saloihin. Inna meni hiljaiseksi ja nyökkäili minulle ymmärtäväisenä entisen hevosensa kohtaloon.

Löysimme pian itsemme taas Taunosta, kuinka ollakaan, niinkuin viimekin kerralla. Emme vaan voineet kieltää, etteikö juttu olisi luistanut paremmin yhden huurteisen äärellä. Ehkä oli jo sopiva hetki rikkoa Innan kanssa jäätä, vaikka viimeksi olinkin mennyt sanoissani liian pitkälle. Nainen ei kuitenkaan edes muistanut juorupiiriämme, joten hyvillä mielin nostin täyden tuopin huulilleni.
Tummaverikkö avasi suunsa hyvin äkkiä, ennenkuin kerkesin edes tiedustella kotikylän kuulumisia.
"Onks jo löytyny jotain pientä kivaa säätöä vai ootko edelleen vaan tunnollinen opiskelija?" Inna uteli minulta avoimesti hymyillessään tuoppinsa takaa. Ujohkosti katsahdin muualle hänen poraavan katseensa alta ennenkuin kohautin olkiani epätietoisuuden merkiksi.
"Eikä! Kerro heti millanen", nainen huudahti astetta kovemmalla äänellä tyrkätessään minua olkapäähän. Inna tiesi paremmin kuin kukaan, että olin todella huono valehtelemaan. Pudistelin päätäni pahemman luokan Ulla Taalasmaalle.
"No me tavattiin Kallan pubissa ja juteltiin vaan niitä näitä. Me vaan tultiin heti hyvin juttuun. Mut se heittäyty heti aluks mustasukkaseksi kun näki mut kahvilla yhen tallikaverin kanssa", selitin vajuvaa olutlasia käsissäni pyöritellen.
"Siiis... Hetikö te..?" Inna purskahteli nauruun yhdistellessään palapelin paloja suureksi kokonaisuudeksi.
"No ei tietenkään!" Tiuskaisin uteliaalle ystävälleni, saaden hänet pidättämään nauruaan. Toisaalta minulla ei ollut enää mitään menetettävää.
"Tai no joo", huokaisin vajotessani baaritiskille. Inna nauroi kahta kauheammin.
"Mut jos kerrot yhtään kellekään, niin tapan sut", osoitin etusormellani Innaa, joka veti sormillaan kuvitteellisen vetoketjun suunsa suojaksi. Juoruilu tästä vielä puuttuisikin.
"Hei, laita meille toiset samanlaiset", yhtäkkiä nainen totesi baarimikolle, johon jo harmaantunut mies nyökkäsi vastaukseksi.
"Palan halusta kuulla lisää", hän jatkoi käännähtäessään minua kohti. Samalla kun hymy kohosi kasvoille, pyöräytin silmiäni leikkisästi.

"No mut, entäs Vaahterapolun kuulumiset?" Tokaisin äkisti kun sain tarpeekseni omista höpinöistäni. Asiat Jonnan kanssa olivat yhtä suurta kysymysmerkkiä, enkä välittänyt jauhaa niistä ennenkuin sain asiat hänen kanssaan selviksi.
"Ollaan saatu uus työntekijä ja mulle tulee uusi hevonen" Paakkanen sanoi iloisesti yllättäen minut täysin. En ollut kartalla enää läheskään niin hyvin, kuin ennen. Kiireideni takia Kiarakin on jäänyt miltei kokonaan Emilian hoidettavaksi. Aloin todella pudota kärryiltä.
"Ai? En tiennytkään", nolostelin kulauttaessani kaljaa tarkoituksellista suuremman suullisen. En tiennyt kummasta olin enemmän kiinnostunut, joten nainen selitti minulle molemmista pienen kertomuksen.
"Huhhuh, pitäis ehkä käydä enemmän täälläpäin", totesin päätäni puistellen ja sain Innan hiljentymään tuoppinsa äärelle.
"Mulla on ollut ikävä sua", kuulin naisen sanovan hädin tuskin ääneen. Tunsin samantien viiltävän piston sydämessäni. Katsoin ilmeetöntä parasta ystävääni, joka piirteli jotain sormellaan baaritiskiin alakuloisena.
"Enhän mä oo mihinkään kauas muuttanut. Ja onhan sulla Tuomo", tuhahdin turhautuneesti, sillä hän varmaan luuli edelleen minun jättäneen taakseni kaiken entisen.
"Me erottiin Tuomon kanssa", Inna sanoi vaisusti eikä ollut kaukana, etteikö hän olisi pian purskahtanut itkuun. Hämmentyneenä nostin käteni bruneten olalle, mennen täydellisen sanattomasti. Kuinka äkkiä yhteiset talohaaveet olivatkin jo haudattuja unelmia. Hetkeen en osannut sanoa yhtään mitään.
"Ei siitä oikeestaan olis tullu mitään", nainen nieli kyyneliään ja katsahti minua vihdoin vettynein silmin. Toivottavasti hän ei ollut ainakaan kuunnellut minun parisuhdeneuvoja, jotka olivat vähintäänkin aina yhtä huonoja. Huokaisin syvään, jonka jälkeen humalatilastani johtuen uskaltauduin antamaan ystävälleni pitkän, lohduttavan halauksen.
"Se ei ollu sit sun arvoinen tyyppi", sanoin silittäessäni itkuaan pidättelevän Innan tummia hiuksia. Oivoi, ei toivoakaan että yhdet olisivat jääneet yksiin.

"Joko sulla on tinder tulilla?" Kihersin tunnelman vaihtuessa shottien jälkeen takaisin surkuttelusta hillityksi iloisuudeksi.
"No emmä semmosia. Tykkään hevosmiehistä", ystäväni hymyili ja näin sieluni silmin tämän ajatuksiin; lihaskimppuja hevoshommissa. Jouduin huitomaan hänet takaisin kuumista ajatuksista maanpinnalle.
"Sitten vaan metsästämään", tyrkkäsin brunettea kyynärpäälläni niin kuin hän oli aiemmin minulle tehnyt.
"Harmittaa, kun Simoran valmentajakin vaihtoi silloin aikanaan työpaikkaa eikä keretty kunnolla tutustua. Se Mikael oli kyllä yksi komistus", hän nauroi, naama loistaen kuin sydänsilmäemoji. Hetkinen, Mikael?
"Jos puhutaan samasta miehestä, se on ratsuttajana Auburnissa", möläytin ja sain itseni kiinni pienestä juoruilusta. En tosin ollut sanonut vielä mitään merkittävää, mitä voitaisiin käyttää minua vastaan.
"Eikä! Kaikesta ne naiset saakin nauttia", brunette tuhahti sammaltaen puheessaan aavistuksen. Niimpä sai, ainakin toinen siskoksista.
"Nojoo, onhan se varmaan ihan hyvä ratsastajakin", naurahdin kuin asiasta toiseen poiketen, sillä juttu oli lähtenyt menemään ihan väärille raiteille. Inna nyökytteli vaikuttaen siltä, että unohti täysin millainen hän oli miehiään hevosten parissa.

"Hei! Nyt ku ollaan villejä ja vapaita niin täytyy käydä enempi ulkona", tummaverikkö keksi pidentäessään hetkittäisiä katseitaan entisestään päähän kipuavien promillejen takia.
"Voit bongailla mulle naisia ja mä sulle miehiä, niinkö", nauroin avoimesti sille, että ensimmäistä kertaa olimme molemmat samaan aikaan sinkkuja. Katseeni ei koskaan irronnut noista vihreistä silmistä. Hetken naurua kestikin, kunnes viaton katsekontakti muuttui todella totiseksi.
En kuvitellut pienessä selväpäisessä mielessänikään tekeväni mitään tällaista, mutta humala yllytti minua hyppäämään tunnelman vietäväksi. Aivan vahingossa kurottauduin lähemmäksi ystävääni, nostaen käteni tämän punertavalle poskipäälle. Järjenääni palasi päähäni viimehetkellä ja irroitin käteni pitkää katsetta luovan Innan kasvoilta pikaisesti.
"Sori", huokaisin järkyttyneesti palaten takaisin juomani pariin, jättäen Innan istumaan paikoilleen jähmettyneenä. Voi hiton alkoholi, joka teki ihmisestä minusta aina ihan idiootin.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 19.11.17 21:33

17. marraskuuta 2017 - 4

En tunnistanut paikkaa mistä heräsin. Raotin silmiä tahtomattani kirkastuvaan aamuun. Tahdikkaasti otsalohkoa hakkaava päänsärky toivotti minut heti tervetulleeksi darran porteille saapumisesta. Voivoi, niin vähästä viinistä niinkin paljon harmia.
Käännyin ympäri peittäen ohuella peitolla miltei alastoman kroppani, mutta se oli turhaa. Vieressäni minua odotti kylmä, tyhjä sängynpuolikas. Nousin vieraasta sängystä nopeasti, sillä tajusin heti hienovaraisen vihjeen. Nyt helvettiin ja äkkiä.
Tildan huomaavainen ele puhui kuitenkin toista. Keittiö notkui valmiiksi laitettuja ruokatarvikkeita, joten nappasin jotain pientä murahtelevan mahan täytteeksi, etten pahentanut oloani enää entisestään.
Pöydällä napotti kaiken kukkuraksi paperilappu. Mustekynällä rustattuna oli lähinnä selitys, miksi heräsin asunnosta yksin. Mutta ei selitystä, miten olin ylipäätään päätynyt tänne.

Tuijotin maanläheisen harmaata mekkoani lattialla. Ulkona villitsi rankka sadekuuro, enkä mielellään olisi pistänyt tuota rättiä enää päälleni, varsinkaan tuohon säähän.
"Voi luoja", huokaisin pienen morkkiksenkin kolkutellessa kylään. Keräsin vähäiset vaatekappaleet puulattialta syliini. Onneksi tummanpuhuva villakangastakkini oli niin pitkä, että peittäisi paljaan ihoni miltei täysin sääriä lukuunottamatta. Tilasin itselleni taksin kotiin ja päätin ajavani tänään suorinta tietä Vaahterapolkuun.
Puristin rattia kaksin käsin jotta sain vapinan lakkaamaan edes hetkeksi. Hädin tuskin olin edes ajokunnossa, mutta selvisin perille ennätysajassa. Pieni ratsastuskoulu näytti niin kotoisalta ja olin haljeta onnesta nähdessäni Milan työn touhussa pieruverkkarit ja kumpparit jalassaan.
"No hyvää päivää neiti Luoti! Onkohan teillä jotkut kuvaukset vai mistä moinen meikki ja pistävä tuoksu?" Omistajatar vinoili ja näytin tälle varoittamatta keskisormeani. En ollut tohtinut kiirehtiessäni pestä hyvin säilyneitä silmämeikkejäni pois ja no, eihän ne Auburnin jatkojuhlat mitkään limpparinlitkijäiset olleet.
"Millä hevosella saa lähtä maastoilemaan?" Takeltelematta kysyin Milalta suoraan, joka pudisteli minulle hetken päätään.
"No jos oot ratsastuskunnossa niin Tessa kaipais liikuntaa", minua lyhyempi brunette naurahti painellessaan tarhoille päin. Voikun kiva! Tammahan muistutti kooltaan kuin väriltäänkin ennemmin norsua kuin hevosta.

"Inna! Honey I'm home!" Huudahdin Santasten talon ulko-ovelta brunetelle, joka makasi sohvalla pienenä myttynä peitonmutkassa. Nähdessään minut hänen silmiinsä pilkahti heti himpun verran enemmän eloa.
"Me lähetään maastoon nyt", tokaisin halatessani häntä. Välimme olivat baariepisodin jälkeen ihan yhtä hyvät kuin ennen, ellei lämpimämmätkin. Siis, kaverimielessä tietysti.
"Ilomielin", brunette naurahti ja ensimmäistä kertaa minun ei tarvinnut suostutella ystävääni mukaan maastojen valtausretkelle. Inna heitti vaatteita päällensä yllättävän nopeaan tahtiin ilman, että minun tarvitsi kahdesti käskeä.

"Hevosetkin pelkää sua kun näytät tolta", tummaverikkö totesi varustaessaan omaa suurta kimoaan. Ransu oli lauhkeampi tapaus kuin häntä korkeampi puoliveriratsuni, joka puisteli minulle päätään kiukkuisena.
"Pää kiinni ja auta mua!" Tuhahdin Innalle joka ei saanut alkanutta naurunpyrskähdystä loppumaan. Jouduin hyväksikäyttämään Innan pituutta, sillä en millään meinannut yltää satuloimaan suurensuurta tammaa.
Nieleskelin ylös kumpuavaa huonoa oloani ja pomppasin rampilta Tessan selkään. 180-senttinen tamma ei ehkä ollut järin hyvä valinta maastoratsuksi. Pienikin katse alas kimon korkeudelta sai minut voimaan pahoin krapulan ja korkeanpaikankammon seurauksena.
Keikuimme kirahvin kokoisten ratsujemme selässä pitkin isoja hiekkateitä ja ahtaita kinttupolkuja, kahlaten peltojen kinoksetkin läpi.
"Mitäs sä oot tällä kertaa mokannu?" Brunette aloitti varovasti mutta odotti vaativana minulta katsekontaktia.
"Ai mitenniin mokannu?" Tuhahdin kiukkuisena arvioivalle kysymykselle ja sain Tessan kääntelemään suuria korvia ääntäni kohti.
"Yleensä juokset aina sun ongelmias pakoon", Inna totesi harvinaisen tietävästi oriinsa selästä. En voinut todistaa hänen väitettään vääräksi, sillä pitkälti se oli täysin totta. Pidin tiukan ilmeen peittämässä todellisia ajatuksiani.

Matkallamme sade muutti muotoaan lumihiutaleiksi. Suuret kimot näyttivät tulevan toimeen erityisen hyvin, joten annoimme niiden kulkea vierätysten miltei pitkin ohjin.
"Juuso aikoo tulla käymään joulukuussa", nainen totesi entisen lauseensa jatkoksi, minun pysyessä hiljaisena.
"Eikai sua haittaa se?" Kysyin huolestuneesti, sillä pelkäsin naisen retkahtavan siihen mieheen uudelleen. Eron jälkeen suhteesta ei voinut enää tulla ainakaan mitään kovin lupaavaa.
Inna puri huultaan luoden välillemme pitkän ja piinaavan hiljaisuuden. Tunnelman rikkoi Ransun äänekäs pärskähdys, joten patistin katseellani Innan vastaamaan kysymykseeni. Hän kohautti olkiaan tietämättömästi.
"Ehkä sun kannattas vaan keskittyä tulevaan eikä haikailla menneitä", puuskahdin tarkoituksellista töykeämmin, saaden ystäväni hiljenemään kokonaan. Hän tiesi varmasti itsekin minun olevan oikeassa, muttei tahtonut luovuttaa ajatusta eksästään.
"Ehkä", tummaverikkö empi hiljaa. En katseellani erottanut, oliko sade kostuttanut naisen kasvot vai vierivätkö kyyneleet punertavia poskipäitä pitkin. Parempi, etten tiennytkään.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 20.02.18 23:04

21. helmikuuta 2018 - 5

Kuten arvasinkin, Kirppua vuokrannut Essi ei viihtynyt minun ja Innan lempilapsen kanssa kovinkaan kauaa. Sen kipakahko tammamaisuus kiukustutti nuorta esteratsastajaa, joka halusi kehittyä nopeasti harrastuksensa parissa. Kärsimättömyys loisti ratsukon kisatuloksista, eikä suunpielet juuri nousseet vihreistä ruusukkeista.
Viimeinen tikki hänelle tuntui olevan vuokrahevosensa syyskaudelle osunut mammaloma. Se pysäytti tietysti uuteen kauteen valmistautumisen välittömästi.
Lätkäisin vuodenvaihteessa uuden vuokraajahaun Facebookkiin uusille tuttavuuksille ja lisäksi tallin taukohuoneen seinälle, mikäli joku tuttu tahtoisi puoliverisestä kivan kilpailukaverin.

Vihdoin lupaava ehdokas oli ilmiantanut itsensä minulle Messengerissä, väittäessään pystyvänsä treenaamaan estehevosemme ennätysajassa kilpailukuntoon. En uskoisi, ennenkuin näkisin. Niimpä Lukas saapui tänään  näyttämään taitonsa Rinnsteinin maneesille tasan kello 15.00.
"Kerro jo, millanen tyyppi sieltä tulee", Inna kyseli toistamiseen harjatessaan ruunivoikon pehmeää talvikarvaa. Kirpun maha pullotti vielä söpösti varsomisesta. Sillä ei juuri oltu ratsastettu Kurren syntymisen jälkeen.
"Näät sitten", hymyilin karsinanovella malttamattomalle brunetelle. Parhaalla ystävälläni ei ollut aavistustakaan, että (toivottavasti) hyvän ratsastustaitonsa lisäksi uusi vuokraaja oli varmasti silmää miellyttävä, nuori mies. Minuahan hänen ulkonäkönsä ei oikeastaan viehättänyt, vaan ennemminkin suuret puheet taidoistaan hevosten parissa. Innaa ei tunnetusti haitannut, mikäli lihaksikkaita kaksilahkeisia näki useammin hevoshommissa.
"Entä jos se ei pärjää ollenkaan Kirpun kans?" Kuulin kysymyksen Kirpun jalkojen juuresta, paijatessani pientä mustanvoikkoa orivarsaa. Pudistelin päätäni varmanoloisena.
"Pärjää se, ainakin omien sanojensa mukaan", vastasin ympäripyöreästi ja sain mietteliään naisen vain huokaisemaan turhautuneena.

Kirpusta odottaminen ei ollut yhtään mukavaa. Se heitteli päätään malttamattomana ruskeiden nahkaohjien varassa. Kello löi 15.11, eikä tätä 'komeaa kilparatsastajaa' näkynyt mailla eikä halmeilla. Taisi tajuta itsekin puhuvansa puuta heinää. Hyvä vain, ettei ilmestynyt paikalle nolaamaan itseään.
"Jaaha, ehkä mä sitten ite kiipeän tän selkään", Inna huokaisi tuskastuneena, aikeissaan noutaa kypäränsä katsomosta. Ja sillonkos maneesin ovi kävi. Vai muka naisia sai aina odottaa...
"Mä tulin nyt kokeilee sitä Caelicola Lumosta", sisään astunut hujoppi sanoi katsahtaessaan tuimakatseiseen ystävääni. Yleensä Innan piristäminen oli haasteellista, mutta Lukas omasi mitä ilmeisemmin taikavoimia. Yksi hiustenhieraisu ja hymynripe suklaasilmineen lämmitti Innan kiukusta jähmettyneet kasvot sekunneissa. Naiset...
Vasta yskäistessäni kuuluvasti sain toisiinsa tuijottavan kaksikon huomion.
"Eli siis Kirppua. Sä oot vähän myöhässä, mut menkööt tän kerran", tokaisin laskiessani jalustimet reilusti pidemmiksi, mitä ne olivat Essin jäljiltä. Lukas kiinnitti vihdoin huomionsa minuun, nyökäten. Minua ei niin vaan voitettu puolelleen pelkällä komeudella.
"Se on sit herkkä ottamaan nokkiinsa", muistutin selkään kivunnutta tummaverikköä, joka nojaili satulassa kokeilevasti puolelta toiselle.
"Mä handlaan tän kyllä", Lukas heitti, vaikka näin Kirpun harottavista korvista tilanteen etenevän pian väärille raiteille.
"Ja mä tunnen mun hevosen", loin mieheen arvioivan katseen, ennenkuin totesin tietävänä.

Maneesin pohjahiekka pöllysi suuriaskelisesta laukasta. Mammassa näytti olevan virtaa kuin pienessä laumallisessa hevosia. Välillä Lukaksen satulaan töksähtelevä istunta sai Kirpun karkaamaan ohjastuntumalta. Silmiin sattui.
"Kohta oot mennyttä miestä, jos et istu satulaan", huudahdin maneesin katsomosta kuuluvasti toiseen päätyyn.
"Älä kokoajan käskytä sitä, sehän ratsastaa tosi hyvin", Inna tyrkkäsi minua olkapäällään ja piti katseensa tiukasti uudenjäykässä parivaljakossa.
"Se sano mulle aikovansa viedä Kirpun ennätysajassa takasin kisakentille. Tolla istunnallako? Empä usko", sanoin olkia kohauttaen vieressäni intoilevalle brunetelle, jota kiinnosti pelkästään vuokraajaehdokkaan ulkonäkö.
"Mä uskon", Inna sanoi varmasti osoittaessaan nyt jo pärskähtelevää Kirppua.
Ehkä se sai Kirpun kulkemaan ihan kohtalaisesti, pärskähtämäänkin, mutta minulla oli silti epäilykseni.

Rennonletkeää ravia katsellessani saatoin heltyä hieman.
No myönnettäköön, ehkä se kumminkin jotain osasi. Vielä huonossa lihaskunnossa oleva tamma vaikutti tyytyväiseltä uuteen ratsastajaansa, mikä oli kaikista tärkeintä.
"Me niin otetaan toi", Paakkanen kihisi ja riensi hakemaan Kirppua nuoren miehen käsistä.
"Ja kukas sä olitkaan?" Tummaverikkö hymyili parasta hymyään ratsailta laskeutuneelle miehelle, silmät sydämminä. Voi luoja...
"Niemenpää. Lukas siis, tietysti", pisamakasvoinen brunette vastasi tälle itsevarmasti. Pyörittelin silmiäni niin itseänsä täynnä olevalle miehelle.
"Niin, kai me sit toivotetaan sut tervetulleek-", myönnyin epäsuorasti, ennenkuin ystäväni keskeytti minut.
"Ai Niemenpää vai?" Inna kyseenalaisti Lukasta tänään ensimmäistä kertaa, enkä malttanut odottaa, miksi.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 04.03.18 19:29

15. tammikuuta 2018 - 6

"Pikemminkin mun", huokaisin Innalle.

Inna ei kerennyt esittää kysymystulvaansa loppuun, kun Krouvin ovelta brunette huomasi minut haukankatseellaan. Ja mä niin tiesin, mihin tämä tuli johtamaan. Vedin edessäni puolillaan juojaansa odottavasta kaljasta pitkän kulauksen. Tästähän saattoi tulla hurjan hauskaa.
"Ai moi, en tiennykkää että oot viihteellä", Jonna totesi kylmänviileästi, istuutuessaan viereiselle jakkaralle baaritiskin ääreen. Tyypillistä piikittelyä, mitä olin kuullut ennenkin.
"Ei tässä ihmeempiä, otetaan Innan kanssa yhet sen uudelle työlle", tokaisin katsahtaessani tummiin pukeutunutta brunettea. Estottomasta humalatilasta johtuen annoin katseen vaeltaa luvattoman pitkään koko naisen kauneudessa.
Merensiniset silmät kohdattuani sain yhtä tiiviin kontaktin osakseni, mistä kuulsi läpi naisen todellinen olemus. Se pyysi epävarmuuttaan peittelevän koppavasti saada lupaa liittyä seuraan. En suoranaisesti suostunut mihinkään, mutten täysin torjunutkaan.

En tohtinut katsoa poispäin ennenkuin brunette viimein muisti olevansa vihainen, tai vähintäänkin aavistuksen mustasukkainen.
"Innan?" Pienempi brunette kyseenalaisti tutkaillessaan kolmannella baarijakkaralla väkinäisesti hymyilevää ystävääni. Inna ei uskaltanut sanoa sanaakaan, vaan pysytteli tiukasti sivustaseuraajan roolissa.
"Joo, mun parhaan ystävän", nyökkäsin korostaen ystävyyttämme superlatiivilla. Jonna nyökähti mahdollisimman huomaamattomasti ja esitti juomatoiveensa salamana paikalle pyyhältäneelle baarimikolle.
Ilme naisen kasvoilla vaikutti aavistuksen pehmeämmältä, joten saatoin sisäisesti huokaista helpotuksesta. Draamalta oltiin vältytty, ainakin vielä toistaiseksi. Inna seurasi keskusteluamme kuin tennisottelua, vähintäänkin kiusaantuneena. Kiinnostusta se taisi silti olla, koska ennemminkin minua nolotti selitellä tekemisiäni Jonnalle.
"No mutta, sepä mukavaa. Yhet sille", sinisilmäinen brunette kilisti tuoppiaan omaani ja veti vaahtoavasta tuopista suuren suullisen.

En tiennyt, kumman puoleen olisin kääntynyt. Edessäni siintävää seinää, joka notkui  erilaisia viinaksia, tuntui niin paljon helpommalta tuijottaa, kuin kumpaakaan naisista vierelläni. Hetken kestänyt hiljaisuus vaikutti jo niin piinaavalta, että koin parhaakseni puhua suoraan.
"Tota m-" kerkesin aloittaa, kunnes Jonna keskeytti minut vaatiessaan suunvuoroa.
"Mun pitää käydä vessassa, sori", hän mutisi pikaisesti kiirehtien takavasemmalle, vältellessään selvästi kiusallista tilannetta.
"Selvä", huokaisin epätoivoisesti tuijottaen paikalta poistuneen naisen perään, sillä oikeastaan minua pelotti käännähtää toisen seuralaiseni puoleen.
"Onks tää nyt se nainen, mistä et suostu puhumaan?" Inna kysyi saaden minut hätkähtämään ajatuksistani.
"Mistä sä semmosta päättelit?" Kurtistelin kulmiani kyselevälle brunetelle, joka pyöräytti silmiään tietäväisenä. Ehkä oli parasta puhua jo suoraan.
"No, onhan se. Muuten viehättävä persoona mut huomaat varmaan, missä mättää", sanoin ja pyörittelin tuoppia käsissäni hermostuneesti. Tyhmä mustasukkaisuus tahrasi ihastuttavan naisenalun mainetta turhaan.
"Mitä sä sit siinä vielä odotat?" Inna naurahti kaivaessaan puhelintaan pikkulaukusta.
"Mä pärjään kyllä", hän jatkoi näpyttelyn lomasta ja sai minut huokaisemaan. Äh, eihän tän nyt näinkään pitäny mennä..

Suunnitelmasta poiketen annoin parhaalle ystävälleni halauksen ja poskisuudelman kiitokseksi kivasta illasta, sillä hän päätti tilata taksin kotiin. Eipähän mulla ollut ainakaan mitään menetettävää.
"Kiitos, mä hyvitän tän vielä", totesin Innalle horjahtaessani alas tiskin äärestä. Askeleeni hoippuivat hieman, mutta onnistuin pitämään itseni pystyssä naistenvessoille saakka. Sopivasta humalatilasta johtuen en ehtinyt psyykata itseäni, vaan vedin oven auki sen suuremmin sanojani harkitsematta.
"Oho! Iisisti", samalla ovenavauksella minuun törmännyt Jonna nauroi. Ulkopuolisen silmiin tilanne saattoi näyttää siltä, että olisin juossut suoraan naisen syliin. Vahingossa siis, tietysti.

Tunsin pakottavaa tarvetta sanoa jotakin, muttei yksikään sana tullut ulos suustani. En vain osannut pukea sekavia tunteitani järkeviksi lauseiksi. Lisäksi päässä poltteleva alkoholi sekoitti ajatuksenjuoksuani.
Hetken mielijohteesta päätin unohtaa sanat ja tarttua tilaisuuteen. Nopeampaa kuin ajatukseni edes kulki, olin painanut itseni ja huuleni kiinni Jonnaan. Ihan vahingossa siis, tietysti!
"Okei", nainen mumisi hämmentyneenä pyyhkiessään suudelmasta sotkeutunutta huulipunaansa.
"Anteeks, en osannu sanoo muutakaan", hätäännyin, sillä tarkoitukseni ei todellakaan ollut olla niin päällekäyvä.
"Sit en tainnu kuulla, mitä sanoit", tummaverikkö virnuili fiksuna.
"Mä haluun olla sun kanssa", möläytin ääneen, vaikken selvässä mielessäni todellakaan tiennyt, halusinko. Humalainen minä jäi kuitenkin odottamaan malttamattomana naisen reaktiota.

***

"Kuka siellä!" Hätkähdin hereille ja huudahdin kuullessani hiljaista musiikkia asunnosta. Tarkemmin tyynyni alta, jossa puhelimeni hälytti saapuvaa puhelua.
"Luoja sentään", tuhahdin kaivaessani kosketusnäyttöäni lakanoiden seasta. En odottanut puhelua keneltäkään, varsinkaan näin aikaisin aamusta. Näytöllä vilkkui Mila Santanen, mutta mitä asiaa sillä nyt saattoi olla?
"Moi?" Haukottelin luurin toiseen päähän yhtenä kysymysmerkkinä. Olikohan Kiaralle sattunut jotain?
"Tohveli oottelee tallilla, että haet sen hoitoon", tallinomistajatar huudahti puhelimeen, kuulostaen suuren väkijoukon ympäröimältä.
"Mistä sä oikeen höpiset?" Katsahdin kelloa, joka ei ollut ylittänyt vielä edes seitsemää.
"Mä lähen Kanadaan etsimään uusia tuulia elämään", Mila ilmoitti minulle hyväntuulisena, kuin se olisi normaalikin matkankohde ratsastuskoulun omistajalta.
"Häh? Mistä sä sellasta oot saanu päähäs", kysyin hämmentyneenä ja tarkistin kellonajan uudestaan. Kyllä vain, maanantai 6:38.

Mahonginpunaiset hiukset tuoksuivat aavistuksen kookokselle, enimmäkseen tupakansavulle. Vein sormiani ajankuluksi pitkissä, silkinpehmeissä hiuksissa, mikä sai vaalean ihon värähtelemään.
"Olen vain. Jesse jää tänne huolehtimaan muista hepoista", nainen jatkoi outoa selitystään.
"Aaaivan. Hetki vain, nii oon siellä", tein elettä noustakseni, mutta tummaverikkö kiristi halausotettaan vyötärölläni.
"Älä turhaan, mä oon jo lentokentällä. Nähdään kun palaan!" Kuulin viimeiset sanat, kunnes linja sulkeutui.

Siinä sitten istuin kuin puulla päähän lyötynä, enkä tiennyt tarkalleen vieläkään, oliko nainen tosissaan- vai hyvin, hyvin humalassa.


Viimeinen muokkaaja, Julia L. pvm 10.04.18 22:06, muokattu 1 kertaa

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 24.03.18 16:48

23. maaliskuuta 2018 - 7 #auburngoesabroad

Viikkoja sitten en todellakaan ajatellut edessä olevan miltei vuorokauden verran matkustelua, koska tunnetusti maantieto ei kuulunut vahvuuksiini. Tai, ajatuskin arvostetun valmentajan väliinjätetystä valmennuksesta oli pahempi, kuin itse välimatka. Aikaa tapettavaksi kertyisi hurja määrä tunteja, enkä keksinyt kiireessä muutakaan kuin pakata kaikki rästitentteihin vaadittavat koulukirjat mukaani. Hurjan hauskaa matkasta ei varmaan saisi tekemälläkään, sillä meidän välit Innan kanssa olivat edelleen kovin viileät kaiken sen lisäksi tietysti, mitä muuta tyhmää alkoholi sai minut tekemään viime perjantaina.
Ensimmäisen kirjan läpipläräys onnistui minulta hetkessä vaikka väsyneinkin silmin. Aikainen herätys ei takuulla ollut kenellekään mieleinen, jonka pystyi päättelemään mielenkiintoisista puheenaiheista porukkamme välillä. Sää ja sen vaihtelevuus paikkakuntakohtaisesti näytti puhuttavan huolestuttavan montaa.
Suurella, asfalttisella aukealla tuuli kohtuullisen paljon auringonpaisteesta huolimatta. Herkimmät hevoset ottivat lähtöjä suurimpien puuskien seurauksena, mutta Valerie näytti pysyvän kokemattomuutensakin nojalla rauhallisena. Ajatuskin hirvitti, miten nuorikko selviäisi stressaavan pitkästä ja elämänsä ensimmäisestä lennosta, mutta tyynesti tamma tyytyi kohtaloonsa, seuraten reippaasti kokeneempia lajitovereitaan. Ongelmallinen ei ollut tänäänkään oikea sanavalinta kuvaamaan Valerien järkkymätöntä matkustajanluonnetta.

En ollut eläessäni matkustanut niin mukavaksi tehdyssä lentokoneessa. En tietenkään, eihän minulla ollut todellisuudessa varaa tähän nytkään. Matkustusmuotoon mielletty ja tyypillinen ahtaus puuttui, vaikka en onnistunutkaan löytämään itselleni paikkaa, missä olisin voinut syrjäytyä koulukirjoineni rauhassa. Istahdin lupaa pyytämättä Vernerin ja Ellien läheisyyteen, sillä näköyhteys kahteen brunetteen oli minulle täysin riittävä. Ne näyttivät viihtyvän hyvin keskenään. Ties mistä jauhoivatkaan, kun en ollut kuulemassa, vaikka kuinka yritin lukea lauseita Isabellan huulilta. Mitäköhän sekin ajatteli siitä perjantaisesta episodista? Pidin vieläkin itseäni täydellisenä idioottina. Kuka hyppäsi mustasukkaisuuden puuskissaan kuuman, heteron valmentajansa kaulaan? Minä tietysti, tuhannen tuiskeessa. No, ainakin tiesi tismalleen, mitä siitä ajattelin. Köh.
Ajatuksissani erehdyin jättämään pitkät päälle, eikä kestänyt kauaa, kun tumma silmäpari kohtasi tuijotukseni. Voi hitto.

Kiinni jäätyäni en tohtinut enää vilkaistakaan tummaveriköitä päin. Olisin mielelläni puhunut Ellien, joka viime aikoina näytti tahtovan tutustua oma-aloitteisesti, sekä Vernerin, josta saatu ensivaikutelma oli herrasmiesmäinen, kanssa, mutta keskittymiseni herpaantui välittömästi, sillä kaksikon välillä oli ehdottomasti enemmän flirttiä kuin keskustelua, johon olisin voinut liittyä mukaan.
Nyt, jos koskaan, minulle suotiin tilaisuus. Keräsin rohkeutta syvin hengenvedoin, kunnes nousin rikkoakseni kiusallisen hetken minun ja Innan, ehkä Isabellankin, välillä. Sokka huomasi eleeni hiljentyen ja nojautui heti takaisin penkkinsä selkänojaa vasten.
"Hei, voitaisko me puhua?" Kysyin varovasti Innalta, joka istui uutta ystäväänsä vastapäätä. Nainen katsahti minuun vihertävillä silmillään, nyökäten vaisusti. Istuin nahkaiselle penkille sanoakseni jotain vakuuttavaa, mutten vielä tismalleen tiennyt, mitä.

"Anteeks kaikesta siitä mitä tapahtu. Ei ollu tarkotus riidellä", aloitin varmasti, mutta Inna vaikutti kiireiseltä näplätessään paidanhelmaansa. Se ei yrittänytkään sanoa mitään. Kiemurtelin kiusaantuneena penkissä, kunnes huokaisin tyytymättömänä.
"Mulla vaan oli jotain tyhmii ennakkoluuloja Juusoa kohtaan, mut ei oo enää", vakuuttelin vilpittömästi. Juuso oli aina ollutkin hyvin ulospäinsuuntautunut, tahtomattaankin, eikä se tietysti tarkoittanut mitään pahaa. Sen, jos kuka, tiesi parhaiten itse Inna.
"Kelpaisko tää hölmö ystävä vielä sun huonekaveriks?" Kysyin nostaessani katseen naisen käsistä takaisin kasvoille, jonka ääntä kaipasin kuulla kipeästi juuri nyt.
“Mun oikeestaan piti tulla hieroon sun kanssa sovintoa jo aikasemmin”, Inna vastasi pian ja loi kasvoilleen pienen hymyn.
“Totta kai sä kelpaat.”

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 29.06.18 21:21

28. kesäkuuta 2018 - 8

Utelias silmäpari on tuijottanut hiekkakentällä treenaavaa ratsukkoa jo tovin. Lukaksen silmään näyttää siltä, ettei tamman toinen omistajatar ole istunut hevosensa selässä aikoihin. Pärskähtelevä, kilparadoille takaisin noussut puoliverinen lähestyy pystyestettä epävarmasti, jolloin ylin puomi löytää tiensä kolahtaen pehmeään hiekkaan. Esteratsastaja löytää lähestymisestä heti korjattavaa, paljonkin.
Ruunivoikko hyppää uudemman kerran punaisen okserin ylitse; nyt varmemmin, muttei se saa siltikään Lukaksen siunausta. Tie on aivan liian vino ohjastukea tarvitsevalle estehevoselle. Mitä ihmettä nainen oikein haluaa räpiköinnillään saavuttaa?

Puheensorina kantautuu juuri sieltä karsinasta, mihin pitkä nuori mies harppookin. Vaikka tarpeettomia lässytyksiä olisi ihana kuunnella, Lukas avaa suunsa varoittamatta.
"Sä oisit voinu ilmottaa tulostas", tyhjähkössä tallissa sanat säpsähdyttävät blondin sijoiltaan. Äänen lähteen huomatessaan sen kasvoilta on luettavissa turhautunut irvistys. Miksi ihmeessä se pääsee valloilleen aina tämän tietyn mieshenkilön läsnäollessa?
"Sori, mut tää on edelleen mun hevonen", vaaleaverikkö kääntyy ja jatkaa tamman kirsikanväristen suitsien purkamista välinpitämättömästi vuokraajansa kohtaan.
"Jonka kanssa sä pilaat meidän edistyksen jos jatkat tollasta epävarmaa ratsasteluas", Lukas päättää lauseen vahvasti omallaan, eikä saa naisen huomiota, vaan pitkän hiljaisuuden. Julia nypläilee viimeisenkin soljen auki suitsista ja pudottaa ruunivoikon suussa limoittuneen kuolaimen kämmenellensä. 

Katsekontakti syntyy viimein Julian puuhia silmäilevän miehen kanssa.
"Oliks sulla jotain oikeetaki asiaa?" Hän sivuuttaa aiemmat sanat vedettyään karsinan oven visusti kiinni perässään. Tyytyväinen hymy tekee tuloaan Lukaksen kasvoille. Neiti päivänsäteen huomio on viimein saavutettu.
"Paakkanen suostui ajatukseen, et lähdettäis Caelicolan kans kisaamaan Power Jumpiin, Kanadaan", sen suu käy eikä aiheuta vastapuolessa minkäänlaisia tunteita. Nainen vaan haroo hiuksiaan pitkälle poninhännälle, johon tuhkanvaaleat laineet asettuvat vaivattomasti.
"Lopeta toi typerä virallisuus, me tunnetaan jo tarpeeks hyvin", Julia viimein vastaa närkästyneenä, kun ei keksi muutakaan sanottavaa. Tietääkseen hän on antanut Kirpun täysipäiväiselle vuokraajalle täyden oikeuden kilpailla tavoitteellisesti, mutta maltillisesti kilpauralle palautuneen tamman kanssa. 
"Onks se sulle ok?" Sivuaskeleet astuvat naisen tielle blokatakseen kulkuväylän kipakalta puolituiselta, jotta miehenalku saisi vastauksen epäsuoraan kysymykseensä. Sinisten silmien katse kohoaa takaisin ylös kivisestä tallikäytävästä, jonne se aiemmin vajosi oman tilan toivossa. Julian olat kohahtavat kertaalleen, minkä päätteeksi virallisen tuomion antaa nyökkäys, sekä vaivalla huulille puskettu hymy. Lukas tekee eleen siirtyäkseen, jolloin omiin jupinoihinsa vaipunut vaaleaverikkö jatkaa matkaansa tallin toiseen päähän.

Lukas näkee jotain harvinaista; hymyn Julia Luodin huulilla. 

Päättäväisenä Niemenpää kokee tilaisuutensa tulleen. Nyt, tai ei koskaan, tunsivathan he jo tarpeeksi hyvin, Julian sanojenkin mukaan. 
Miltei samoissa jalanjälkissä hän pujottelee käytävällä seisovan Kurren ohitse ja leväyttää määränpäänsä, eli varustehuoneen oven auki. Vaaleaverikkö ei jaksa enää edes esittää yllättynyttä.

"Mä tiiän ettet sä oo oikeesti tollanen."

"Anteeks mitä?" Naurunsekainen kysymys karkaa naisen huulilta, samalla kun kädet jatkavat likaisen satulahuovan irroitusta tonnien arvoisesta estesatulasta. Lukas tuntui aina tietävän kaikesta ja kaikista kaiken, eikä epäillyt sanoa mielipiteitään ääneen. Julia tuskin malttoi odottaa, mitä pellavapää sanoillaan oikein tarkoitti.
"Tosin, toi sun kipakkuus on ihan piristävää", brunetti tokaisee nojautuessaan satuloiden täyttämään seinämään. Oranssi satulahuopa lentää samassa pyykkivuoren päällimmäiseksi. 
"Usko tai älä, tällänen mä oon", Julia uskottelee miehelle nostettuaan kätensä puuskaan. Ei Lukaksen tarvinnut tietää, että tylyys johtuu vain ja ainoastaan hänestä. Näemmä se ei häntä haittannutkaan, ennemminkin päinvastoin. Sittenhän tämä ihmissuhde palveli hyvin molempia osapuoliaan.

Lukas lähestyy senttejä lyhyempää naista koskettaakseen tämän kirurginvihreän hupparin peittämää olkapäätä. Typeräkin osaisi lukea Julian torjuvaa elekieltä, mutta uhkarohkeana mies koittaa tikulla syvää jäätä.

"Sitten mä tykkään susta tollasena."

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 17.08.18 23:42

30. heinäkuuta 2018 - 9

Siinähän se nyt on. Päiväkirja - internetin suosittelema ihmeparannus ihan kaikkeen. Tadaa!
Sitä kirjoittamalla mun pitäisi oppia luottamaan kykyihini ja seuraamaan vaistoani. Epäilen ohjennuoran olevan tuulesta temmattu lohdutuskeino oman surkeutensa unohtamiseen, sillä googlediagnoosit eivät juuri koskaan pitäneet paikkaansa. Tai mikäli pitivät, päämäärässäni minua odotti syöpä.

Naputan kynää pöytää vasten. Tekstiä ei irtoa päivämäärää ja kuulumisia enempää. Miten joku jaksoikaan löytää jokaisesta päivästä kolme positiivista asiaa? 
Minilomalle mukavasti asennoituneena puhelimeni ei päästä pienintä värähdyksen ääntäkään, kuten toivottavaa lomalla onkin, lukuunottamatta hartaasti odottamaani puhelua Kanadasta. Kun tuskastun mietiskelyyn, väitän kokoon kuivuneiden ruusujen ja ihan siedettävän selfien olleen tämän päivän kohokohta. Pyh.
Vasta kun on liian myöhäistä, huomaan kaksi missattua puhelua Innalta. Hitto! 

Bestikseni vastaa puheluuni ensimmäisten sekuntien aikana. Nyt ei taida olla kaikki kohdallaan.
"Hei! Ihana kuulla susta, miten teillä menee?" Huudahdan puhelimeen hymyhuulin, muttei vastaanotto ole yhtä aurinkoinen. 
"Joo-o, no ei kovin hyvin", ystävätär murahtaa närkästyneenä ja tunnen kulmakarvojeni nytkähtävän hämmennyksestä. Pyörittelen vaaleaa hiussuortuvaa odottavasti etusormeni ympärille. Inna ei pihahdakkaan kertoakseen, missä oli mennyt vikaan. Sen sijaan dramaattinen huokailu saa minut vain huolestuneeksi.
"Ai. Mistäs moinen äänensävy?" Hypähdän malttamattomana sijoiltani ja vaellan kämpässä edes takas. Matalan kerrostalon pihapiiri näyttää ikkunasta kurjalta. Keltainen nurmikko ja puiden nuupottavat lehdet eivät somistaneet rapistunutta pihakiikkua enää sitten ensimmäisten kevätpäivien.
"En päässy ite ees kisaamaan, perkele. Rikoin mun ranteen verkassa. Jusu oli ainoa, joka tunsi Ransun selästä käsin mun lisäks", Inna paljastaa. Katseeni seuraa ennemmin tuulessa notkuvaa kiikkua, kun aukeavaa keskustelua. Vai niin. Olipas typerää saada minut säikähtämään täysin turhaan. Eihän sitä koskaan tiennyt, vaikka Lukas olisi hukuttanut hevosemme Waterphewin rannikolle kiukunpuuskissaan.

"Siis.. Jusu starttasi kolmella hepalla? Tyttörukka", kysäisen aavistuksen ihmetellen, sillä olen saanut siitä tytöstä täysin eri vibat. Ennemmin sen tapaista olisi pyydellä anteeksi yrityksestään tavoitella voittoa niin monella hevosella. Toisaalta, tunnen Innan liian hyvin. Suuttuessaan se pakottaisi vaikka ensimmäisen vastaantulijan hevosensa selkään. Hänellä kävi tuuri, sillä Jusu on todella helppo uhri.
"No joo. Se voitti koko roskan, niinku Lukas julisti heti kun Heidi iloitsi tammansa uudesta tittelistä", naurahdus kantautuu Yukonista Kallaan asti. Ah, siinä toinen sankari suuttuessaan.

Taistelen mielihaluani vastaan olla kysymättä, miten Lukas suoriutui radasta. En halua antaa Innalle kuvaa, että minua kiinnostaisi, mutta no, kiinnostaahan minua. Paljon enemmän kuin Innan ranne.
"Miten hyvin Lukaksella meni?" Mä kuitenkin keskeytän voivottelun ja aion vedota Valerieen, mikäli nainen esittää jatkokysymyksiä. 
"Ai hyvin? Kirpun kaa yks pudotus lankulla, mut se oli kyl tuurista kii."
"No höh! Okei, entäs Valerien rata?" Huokaisen pettyneenä, mutta pidän toivoa yllä. Valerie voi vaikka yllättääkin. 
"Molemmat sarjan esteet alas. Se oli muutenki aika kamalaa katsottavaa."

Kamalaa katsottavaa. 

En tiedä halusinko kuulla yksityiskohtia, miksi. Riehuikohan Valerie radan lävitse kuin uhmaikäinen kakara vai löytyikö syy ratsastajasta? En halunnut edes ajatella. Syy on joka tapauksessa vain ja ainoastaan Lukaksen. Sen, jos jonkun, piti osata käsitellä nuorta, ohjauksen tarpeessa olevaa hevosta. 
Pitelen päätäni joka kuhisee raivosta räjähtäviä ajatuksia. Tässä ei mieltä piristä nyt edes ne eteisen hikiset ruusut.
"Vai että kamalaa, just! Ei olis IKINÄ pitänyt antaa sille lupaa lähtä. Mä ku luulin et mä voin luottaa mun ykköshevosen sille. Muka osaavalle ratsuttajalle, joo-o. Mut vitut, turha luulla että meistä tulis tän jälkeen enää ikinä mitään!" Päästän sammakoita suustani, jolloin Inna vaikenee. Hetkeksi.

"Teistä tulis mitä?" Inna kysyy sitten uteliaana, saaden sydämeni melkein pysähtymään. Mitä? Niinkö mä just sanoin? Lukasta ja Valerietahan mä tarkoitin, tietysti. 
"Nii, siis, niistä tulis mitään", yritän korjata viatonta aivopierua mutta ystäväni takertuu lillukanvarsiin. 
"Mut sä sanoit meistä!"
"En sanonu", jatkan vakuuttelevasti valehtelua itsellenikin.
"Sanoit! Aijaa, teillä nyt siis on oikeesti jotain? Empä osais edes kuvitella sua miehen kanssa."
"Mitä, no ei! Ei tosiaan oo. Eikä tuu. Ainakaan sen kanssa. Tai että kenenkään kanssa tulis olemaan. Miehen, siis."
"Täähän käy jännittäväks", Inna naurahtaa keskeyttäen hermostuneen sekoiluni ja voisi jatkaa vaikka ikuisuuden kiusoitteluaan. Teen asialle pisteen heti.
"Joo, olipa kiva jutella. Nähään Suomessa, moi!" Hyvästelen naisen kohteliaasti vaikkakin kiireesti ja suljen puhelimen ennenkuin Inna ehtii sanoa vastalauseita. En halunnut kuulla enää sanaakaan koko himputin Lukaksesta. 

Suttaan miehen nimen aikaansaannoksestani päiväkirjaan. Mä irtisanoisin Lukaksen tehtävästään heti, kun näkisin ne idioottimaiseen virneeseen taipuneet kasvot Suomenmaalla.
Raivon vallassa suttattu paperi saa jäädä pöydälle, kun Tilda kutsuu minut luokseen. Mikä olisikaan parempi tapa unohtaa tuo typerä mies? Vastaan saapuvani pikimiten viinipullojen kera.


_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Julia L. Eilen kello 21:38

12. elokuuta 2018 - 10 #rassenhaaste

Heräsin päiväuniltani varttia yli seitsemän. Tärähtänyt pääkoppa tarvitsi näemmä ekstrapaljon lepoa. Vasta nyt ajatukset tuntuivat selkenevän, kun koko muu päivä oli kulunut sumussa.

Puhelimessa odotti uusi viesti Sarahilta.
"Mikä on vointi? Vieläkö riittää pelkkä hellä huolenpito, vai joko on tarvetta asiantuntevammalle parantajalle?"

Anteeksi?

"Hmm, mistäköhän mahdat puhua? Ja hyvä, kiitos, burana riitti vallan hyvin."
"Öhh. Siis sun tippumisesta tänään? Suukot auttaa kipuun? Ei kai sulle tullu aivotärähdystä?"

Puristin kosketusnäyttöäni. Ei hitto. Toivottavasti en ollut nolannut itseäni pahasti, sillä mä en muistanut yhtään mitään. Toisaalta harmitti, että suutelu kuuman latinon kanssa oli pyyhkiytynyt mielestäni tyystin.

"Voitko kertoo lisää yksityiskohtia? Olinko hyväkin?"

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Toisaalla | Julia Luoti

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa