Kellonaika on nyt 26.06.19 19:03

11 osumaa on löytynyt haulle 0

Riepun päiväkirja

26.02.2019 / Amandan kouluvalmennus

Riepu oli väsyneen oloinen, kun harjasin sitä verkkaisesti ruunan omassa karsinassa. Sen valkoinen karvapeite oli melko puhdas jo alkujaan, Ellie oli klipannut sen karvat siististi. Edellispäivän Tie Tähtiin kilpailuiden Helppo A luokan voitto jaksoi vieläkin hymyilyttää, vaikka tiesin, että pian joutuisin siitä huolimatta hikoilemaan ihan yhtä lailla, kuin olin Kalla CUP:in sijojen jälkeenkin hikoillut.
Vilkaisin rannekelloa ja nostin jakkaran karsinan puolelle. Annoin Riepun haistella sitä hetken ja kiipesin sitten sen päälle seisomaan. Valkoisen hevosen harja taipui kauniille, tasaiselle hollantilaiselle letille. Olin aina rakastanut laittaa hevosia virheettömään esiintymiskuntoon, eikä sillä ollut väliä oliko edessä kilpailut vaiko Amandan valtavan rento kouluvalmennus.




Olisikohan mahdollista vain rentouttaa kaikki lihakset ja valua perunasäkin lailla Riepun selästä maneesin pohjalle? Huomaisikohan kukaan, jos Riepu jatkaisi vain itsenäisesti siksak-väistöjen tekemistä? Riepun väsymys oli väistynyt, olihan sen huippukunnossa oleva kilpailuhevonen, kuntoonlaiton raukeudesta ei ollut enää ripaustakaan jäljellä. Kovasta treenauksesta huolimatta omat lihakseni huusivat kuitenkin hoosiannaa, enkä tahtonut jaksaa lopputunnista enää pitää itseäni edes pystyssä satulassa. Riepu tietenkin huomasi sen ja ryhtyi possuilemaan juuri, kun se oli näyttänyt Amandankin mielestä hetken siedettävältä.
"Ratsasta sitä hevosta, tai häivy maneesista", Amanda kivahti ja keräsin jostain varavarastojen varavarastosta vielä ripauksen energiaa. Enää kymmenen minuuttia ja saisin lysähtää Riepun kaulalle ja kuolla pois.




"Can you bring me a drink, churri, I'm so thristy", anoin ja katsoin collareissa keittiössä pyörivää miestä väsyneesti.
"Sparkling wine or water?" Thomas kysyi käsi jääkapin ovenkahvalla.
"Mmmm", mietin ja uppouduin syvemmälle sohvan uumeniin vilttini kanssa.
"Both?" vastasin lopulta virnistäen.
"Sure", Thomas vastasi naurahtaen ja otti jääkaapista sekä kuoharipullon, että vesipikarin. Seurasin kuinka brunette kaatoi vettä pitkään lasiin ja kuohuvaa etikettivirheellisesti viskilasiin. Mies kaatoi itselleen myös lasillisen ja kantoi sitten kaikki kolme lasia olohuoneen pöydälle.
"There you go, dear", Thomas sanoi ja otin vesilasin ensin sormieni väliin. Televisiossa pyöri jokin toimintaleffa, kun painauduin lämpimän miehen kylkeen kiinni.
"Thank you, churri."

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 28.02.19 20:08
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 47
Luettu: 1971

Epin päiväkirja

R A A P A L E I T A   L E I R I STÄ

#RGesteleiri #rassenhaaste


H E N R I K   28/09/18

Valmentajani Henrik Strand oli aivan toista maata kuin kumpikaan Sokan sisaruksista. Mies hymyili paljon ja oli niin yltiömukava, että se tuntui melkein huvittavalta. Voisiko tällaista valmentajaa ottaa edes tosissaan? No, sai mies kuitenkin pisteitä siitä, että oli erikoistunut nimenomaan nuoriin hevosiin. Hänellä oli heti hyvä asenne 5-vuotiaaseen tuulispäähäni, joka otti kierroksia uudesta ympäristöstä.

Perjantain ratsastus koostui vain perusjutuista ja puomeista, mikä oli sopivasti palauttava treeni Epille. Edellisenä päivänä olimme nimittäin olleet Amandan rääkissä, ja se jos mikä vei sekä ihmisestä että hevosesta mehut. Mutta ainakin nyt oli tutustumisluokan kouluohjelma niin visusti kaalissa, että ihme jos möhlittäisiin Kalla CUPin seuraavissa osakilpailuissa!


D U S T Y   29/09/18

Lauantaiaamuna pääsimme asiaan: hyppäämään. Nurmikenttä oli pohjana tuttu, mutta kaikki vieraat hevoset häiritsivät edelleen Epin keskittymiskykyä. Alkuverryttely menikin tamman perseillessä ja haastaessa lajitovereita kilpajuoksuun. Huoh. Onneksi Henrikiä vain huvitti; Isabella olisi jo nauranut meidät ulos kentältä.

Iltapäivällä Epi sai jäädä tarhaan riehumaan, kun satuloin ratsukseni yhden kurssihevosista. Alexanderin vetämä maasto oli virkistävää mutta tehokasta treeniä. Dusty oli 10-vuotias kimo, ja vaikken juuri väristä välittänyt, oli se aika kaunis tapaus herasilmineen. Dustyn isot liikkeet tuntuivat ihanan kotoisalta satulaan ja se myös hyppäsi todella isosti. Mutta tasapaino piti! Milloin olin edes viimeksi ratsastanut jollain muulla kun Epillä? Ei taivas siitä oli aikaa.


Q A L A N T I   30/09/18

Kavalettityöskentely oli Epille lastenleikkiä, mutta luojan kiitos se käyttäytyi vihdoin vähemmän lapsellisesti kuin ensimmäisenä kahtena päivänä. Tai no, hypyt olivat kavaleteille aivan liian suuria, mutta ainakaan tamma ei ruvennut säätämään omiaan radan ulkopuolella.

Alexanderin yllättävä väliintulo ja hevosten uudelleenjako oli aamulla herättänyt mielenkiintoni, mutta kun vihdoin istuin rautiaan selässä iltapäivällä, olin suoraan sanoen pettynyt. Qalanti oli kauniista nimestään ja ulkomuodostaan huolimatta aivan mielettömän tylsä. Se oli kaikkea muuta kuin vauhdikas ja temperamenttinen Epi. Läsipää oli persoonaton ja sen askeleet olivat yhtä kaukana lennokkaasta kuin kilpikonna linnuista. Sitä joutui ratsastamaan eteen eikä jarruttelemaan (kuten Epiä aina), mutta hypyt sentään olivat kelpoja.


T Y T T I   01/10/18   #paljastustehtävä @Heidi N.

Rataharjoituksen aiheuttama jännitys purkautui viimeistään iltapäivällä, kun Tytti johdatti leiriläiset palauttelevaan maastoon. Nätti blondi loisti hymyä ja rupatteli kaikille kuin olisi tuntenut heidät pidempäänkin kuin yhden nopeatempoisen viikonlopun. Erityisen pitkään naisen katse tuntui viipyilevän Heidissä. Ai mistä tiesin? Minun katseeni viipyili Heidin ratsussa, sysimustassa orissa, jonka katse oli täynnä tulta. Jos oma tammani ei olisi ollut nuori ja keskellä lupaavaa kisakautta, olisin varmaan mennyt ja kysynyt astutusta sen siliän tien.

Palattuamme takaisin kartanolle en voinut pitää suutani kiinni, vaan kuiskasin ohimennen Heidille:
”Huomasitko, miten tää eräs blondi katto sua?”

Heidi häkeltyi, mutta minä marssin tietäväinen virne kasvoillani talliin Epiä taluttaen.


J E S S I    02/10/18

Jouduin Qalantin selkään uudestaan. Sivuutin kuitenkin harmituksen ja mietin, miksi Rosengårdit laittoivat minut ratsastamaan tällaista hevosta. Oliko se kiusantekoa? Jos olisi ollut kyse Alexanderista, se olisi saattanut olla tottakin, mutta nyt valmentajanani oli Jessi. Vihreäsilmäinen brunette oli vastakohta Rosengårdin miehille. Jessi ei hymyillyt turhia tai heitellyt väliin vitsejä, vaan valmensi asiallisesti ja vaativasti.

Ehkä minut haluttiin saada pois mukavuusalueeltani. Eihän sitä muuten voinut kehittyä. Ja vaikkeivät nämä ihmiset voineet tietää sitä, olin elellyt omassa kuplassani koko menneen kesän. Ehkä tällainen paikallaan junnaaminen haittaisi Epinkin kehitystä. Ajatus säikäytti, mutta motivoi keskittymään tähän ei-niin-mukavaan hevoseen täysillä. Ja me saatiin aika hienoja hyppyjä.


E P I   03/10/18

Jännitti, mutta ei sitten kuitenkaan. Epi oli perseillyt leirin alkuun, mutta oli sittemin ollut paremmassa kurissa. Metrikymppi oli meille vielä ratana uutta, mikä toi hommaan oman haasteensa. Metriä olimme startanneet pari kertaa. Tiesin, että Epin kapasiteetti yltäisi vielä sen ylikin, mutta olimme vasta nostaneet estekorkeutta itsenäisessä treenissä.

Itse kartanon isäntä Arne Rosengård arvioi suorituksen, mutta osana kilpailuhenkilökuntaa oli lähes koko Rosengårdin väki. Alexanderia ei näkynyt, mikä ei sinänsä yllättänyt. Olimme Epin kanssa viidensiä, mikä oli metrikympistä täysin ok tulos. Noottia tuli epäröinnistä, mikä tietysti heijastui nuoreen hevoseen heti.

Kommentti: “Rytmi ei aivan tasainen. Pidä rohkeammin pääsi, viime hetken muutokset kostautui.”
kirjoittaja Anna S.
lähetetty 09.10.18 21:17
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Epin päiväkirja
Vastaukset: 21
Luettu: 1245

Yhtenä iltana | Rasmus A.

tammikuu 2013
Riesenbeck, Saksa

Tie on pimeä ja liukas, sade sentään on lakannut. Joachim ajaa yhdistelmää tyytyväisenä yhdellä kädellä. Sietääkin; se voitti vuoden ensimmäisissä kilpailuissa metrineljäviiden luokan uudella ratsastettavallaan, Alenalla, ja mä tulin kolmanneksi metri kolmessakympissä mun omalla Calypsolla. Joachimia oli ärsyttänyt lähteä vain kahden hevosen kanssa yli tunnin kisamatkan päähän, mutta pomo oli halunnut lepuuttaa nuoria ja GP-hevosia vielä ja Joachimkin oli lakannut nurisemasta päästyään huippukunnossa olevan Alenan satulaan.

Mä en ehdi tajuta mitä tapahtuu. Varmaan tiessä on mutka, varmaan se on vähän jäinenkin. Mä tunnen kuinka auto lähtee voimakkaasti nykäisten sivuluisuun, kiertyy poikittain tielle, ja sitten rysähtää kun traileri kaatuu kyljelleen ojaan.

xxx

Joka puolella on verta. Vittu miten voikin olla paljon verta. Kuuluu ryskettä, veri kohisee mun korvissakin, ja mä huomaan toivovani vimmatusti että se oli Alena joka jäi alle.  

Mutta kyllä se on Alenan suojitettu takajalka, joka potkii toistuvasti ilmaa kun tamma yrittää päästä ylös. Mä ja Joachim revitään sitä taaksepäin ja kun Alena lopulta nousee seisomaan suunnilleen naarmuakaan vailla, mä tiedän jo että toista hevosta me ei tänä iltana saada trailerista elävänä ulos.

Calle hengittää vielä, mutta sen kyljessä on outo lommo ja ainakin toinen etujalka varmaan kokonaan poikki, mä näen luun ja kaikki, ja hevostahan siitä ei enää tehdä.

xxx

Poliisi käy ampumassa Callen sinne ojaan, ja sinne hevosenraato ja traileri jätetään, kun pomo tulee hakemaan eloonjääneet. Se soittaa jonnekin kaatopaikalle ja ne lupaa käydä aamulla siivoamassa vahingot.  Jos mä pystyisin, nauraisin sille miten saksalaista tämäkin vaan on: asiat hoituu, nopeasti, järjestelmällisesti, kylmästi.

Mä en silitä Callea viimeistä kertaa, en oikeastaan katso siihen päinkään. Mä nousen pomon upouuden hevosauton kyytiin. Se ei ollut antanut sitä meille aamulla. Jos olisi, oltaisiinko me kaikki kuolleita vai kaikki elossa?

”You can still stay, Rasmus”, pomo sanoo kun me ollaan päästy moottoritielle. Se vilkaisee mua, mutta mä tuijotan tietä.

”Yeah”, mä vastaan. Yeah right.

xxx


”Take care”, Joachim sanoo lentokentän aulassa ja lyö mua jotenkin veljellisesti selkään.

”Thanks”, mä vastaan. Jättimäinen urheilukassi mun jaloissa on täynnä ratsastuskamoja ja mä mietin, voisinko vaan jättää ne tänne, pyytää Joachimia vaikka polttamaan ne.

Eihän mulla ole enää hevosta millä ratsastaa, niin mitä mä niillä tekisin.

”Come back one day”, Joachim jatkaa. ”We have horses for you to ride, y’know.”

Mun tekisi mieli sanoa, että mä olisin mieluummin loppuelämäni ratsastamatta kuin hyppäisin pikkuluokkia pomon nelivuotiailla viripäillä ja miettisin mitä olisin voinut Callen kanssa saada, mutta mä vain totean samalla kun käännyn jo kohti turvatarkastusta: “Let’s see how it goes.”


#sarahinhaaste4 #rassenhaaste
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 06.09.18 16:07
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 13
Luettu: 500

I have to save a rum| Inna Paakkanen

15.1.2011
 Kuusitoistavuotias Inna Paakkanen istui jalat sohvalla ja ensimmäisen lukiovuoden pitkänmatikan kirja nojasi jalkoihin. Päässä tytöllä oli sangalliset kuulokkeet, joista meni johto MP3-soittimeen. Vihreät silmät tapittivat väsyneinä matikanoppikirjaa. Hän ei oikeastaan ymmärtänyt siitä mitään.

Mieluummin Inna olisi ollut ulkona kavereiden kanssa, mutta vanhemmat olivat pakottaneet pysymään kotona nokka opiskelussa kiinni. Niin surkeasti hänen opintonsa oli Nokian lukiossa lähtenyt liikkeelle.

 Yhtäkkiä isä istahti kuopuksensa viereen sohvalle. Inna veti kuulokkeet pois korviltaan ja katsoi isäänsä kysyvästi.
 ”Mitä nyt?” Inna kysyi ja ihmetteli kuinka isä laski kätensä tytön polvelle.
 ”Elsa on sairalaassa”, isä kertoi ja Innan sydän hypähti.
 ”Miksi?”
 Miksi kummitäti oli joutunut sairaalaan?

16.1.2011
 Seuraavana päivänä Inna ja hänen vanhempansa ajoivat Taysiin. Innaa ei otettu mukaan lääkärin kanssa keskusteluun. Sen sijaan hän joutui istumaan käytävällä hermostuneena. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Inna pääsi viimein tapaamaan tätiään. Täti oli kalpea ja kaikenlaisissa letkuissa kiinni. Elsa soi Innalle heikon hymyn.

 ”Mitä tapahtui?” Inna kysyi hädissään, kun istahti sairaalasängyn viereen.
 ”Inna..” tytön äiti aloitti varoittavasti, mutta Elsa ojensi kummitytölleen kättänsä hymyillen.
 ”Ihanaa, että tulit”, Elsa sanoi heikosti hymyillen. ”He murehtivat aivan turhaan yhtä typerää pyörtymistä.”

 Inna kuitenkin näki tätinsä silmistä, että tämä valehteli. Kyyneleet silmissä hän tarttui tädin kädestä ja puristi sitä hiljaa. Inna pelkäsi menettävänsä tädin. Pelottavaa.

24.5.2011
 ”Älä rasita häntä liikaa”, äiti komensi ja Inna tuhahti, kun työnsi kypärän päähänsä.
 Hän asteli ärsyyntyneenä äitinsä ohitse sinisen Yamahan luokse, käynnisti ja sen kaasutti ylinopeutta pois kevarillaan. Taysin henkilökunta oli tottunut jo Innan vierailuihin. Inna pyrki vierailemaan useina päivinä viikoista syöpäosastolla.

 Elsa ei voinut paremmin ja se suretti Innaa. Hän ei tiennyt mitä tekisi ilman kummitätiään. Ainoastaan Lea-mummi oli yhtä tärkeä. Elsa ei jaksanut enää niin paljoa. Nytkin täti vain nukkui. Hiukset olivat lähteneet aikoja sitten sytostaattihoitojen takia, eikä Elsalla olisi mitään mahdollisuuksia päästä kotilomalle.

 Innaa ärsytti, että kummitäti joutuisi viettämään viimeisiä aikoja tässä tylsässä sairaalahuoneessa parin huonekaverin kanssa.

19.7.2011
 Innalle oli ollut selvää jo monta kuukautta, ettei Elsa paranisi enää koskaan. Silti se oli vienyt nuoren teini-ikäisen tytön pohjalle, kun uutinen Elsan menehtymisestä saavutti hänen korvansa. Inna oli silloin ratsastamassa ylläpitohevosellaan, Dorianilla. Isä tuli hakemaan hänet tallilta kotiin, kevari jäi tallinpihaan.

 Kahden viikon kuluttua Elsa haudattiin. Tilaisuus oli liian suuri, Elsalla oli paljon ystäviä. Inna pysytteli hiljaisena pöydässä koko tilaisuuden läpi. Vanhemmat yrittivät saada häntä lukemaan adresseja. Inna ei pystynyt. Elsa-tädin kuolema oli liikaa. Inna menetti suurimman tukiverkkonsa typerälle aivokasvaimelle.

 Miten se oli mahdollista? Elsa oli aina ollut urheilullinen ja hyvä kaikessa. Miten yksi typerä kasvain saattoi viedä voiton?

30.8.2013
 Miten Inna oli saattanut olla niin sinisilmäinen perheelleen? Miksei hän ollut tajunnut, että hänen oma äitinsä vain halusi nyysätä hänen perintörahojaan? He riitelivät, pahasti. Kyse oli Elsan perinnöstä. 1,5 miljoonaa Innalle heti käyttöön. Kaksi vuotta Innalla kesti tajuta mitä Paula Paakkanen todella halusi, kun pyysi tyttärensä rahoja milloin mihinkin. Talon lainanlyhennyksiin, typeriin omiin reissuihinsa kylpylään ja kaikkeen mahdolliseen.

 ”Sun pitää tehdä mistä ikinä unelmoit”, Elsa oli sanonut Innalle sairaalavuoteellaan viimeisinä päivinään.
 Inna todella halusi toteuttaa tätinsä toiveen, eikä pystyisi siihen kotona. Päätös tuli vain sekunneissa. Inna ei ottanut mitään mukaan, kuin koiransa ja lähti ovet paukkuen tietämättä mihin nyt menisi.

27.10.2013
 Inna oli pyytänyt hoitohevosta Vaahterapolun ratsastuskoulusta. Hän ilmoitti itsensä myös tunneille. Hoitohevoseksi hän sai rautiaan torinhevosen, Rexonan. Ensimmäinen päivä oli mukava. Inna siivosi tamman karsinan, puhdisti sen varusteet ja teki tuttavuutta itse hevosen kanssa harjauksen parissa. Rexona sai myös omenan.

 Pari viimeistä kuukautta olivat sekavat. Inna löysi väliaikaisen asunnon Vientareesta. Vuokrasopimus ei jatkuisi loppuvuotta pidemmälle. Hänen pitäisi siis etsiä itselleen uusi asunto. Lisäksi Inna oli päässyt opiskelemaan ammattikouluun merkonomiksi aikuiskoulutukseen. Inna ihan tykkäsi alasta. Myös Launo oli kotiutunut hyvin Vientareeseen. Olihan se outoa kaksivuotiaalle koiralle muuttaa kerrostaloon, mutta karvakorva oli sopeutuvainen.

 Innalla oli erittäin hyvä tunne Vientareesta. Se oli kotoisa.

27.12.2013
  Pahvilaatikko käsissään Inna avasi omakotitalon oven ja ilmoitti iloisesti olevansa paikalla.
 ”Inna is here!”
 ”Paetkaa!” oli Petran sarkastinen vastaus, kun Inna asteli peremmälle ja laski pahvilaatikon uuden kimppakämppänsä olohuoneen lattialle.
 Mila Santasen avopuoliso, Joonas, oli lähtenyt ja pikkulinnut visersivät Innalle vapaasta vuokrahuoneesta. Tietysti Inna oli heti kysellyt huoneen perään. Sitä paitsi vuokrasopimus yksiöstä oli päättymässä.

 Mila ja Petra auttoivat Innaa tavaroiden viemisessä vapaaseen huoneeseen yläkertaan. Se oli huoneista pienempi. Petra oli valloittanut isomman. Saatuaan kaiken valmiiksi Inna liittyi kämppisten seuraan olohuoneeseen. ”Löytyykö korvatulppia?”
”Kui?” Mila kysäisi.
”Jotta voin pistää ne korviin, kun Julia tai Oskari on kylässä.”
Innaa heitettiin tyynyillä.

#rassenhaaste
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 23.08.18 19:21
 
Etsi: Spin off
Aihe: I have to save a rum| Inna Paakkanen
Vastaukset: 36
Luettu: 1164

Kartanopäiväkirjat



Mustikkapiirakkaa ja teejuhlat
Lauantaina 4.8.2018

Yöt, aamut, päivät ja illat olivat muuttuneet viileämmiksi. En pitänyt siitä lainkaan, sillä elokuun olisi kuulunut olla vielä kesäkuukausi. Kääriydyin mielenosoituksellisesti vilttiin, vedin paksut villasukat jalkaan ja tein useamman tunnin töitä mökin keittiössä. Söin pikaiseksi lounaaksi eilistä kanasalaattia, ratsastin Vilan sekä Ankan ja pohdin sitten kuumeisesti, mitä tekisin lopun päivää.

Yritin pitää poliisiasian poissa mielestäni, mikä oli vaikeaa. Sitten keittiössä ajatukseni harhautuivat kanakeittoon. Olin luvannut viedä sitä Innalle. Siis luvannut itselleni, että veisin sitä Innalle. Mutta oliko Kanadan tapahtumista jo liian pitkä aika? Ehkä Innalla ei edes ollut enää mitään vaivoja. Turhautuneena pukeuduin liiankin lämpimästi ja lukitsin mökin oven lähtiessäni.

***

Metsässä tuoksui havu, hiekka ja turve. Haaveilin ja haistelin metsän tuoksuja, kunnes ryhdyin keräämään mustikoita. Saalis oli käytettyyn aikaan nähden melko laiha, sillä kuiva kesä oli totisesti verottanut satoa. Olin kuitenkin alitajunnassani kuunnellut luonnontieteilijä-työkavereideni vinkkejä ja päätynyt turvesuomaiseen maastoon, jossa mustikat olivat saaneet kosteutensa. Löysin ämpärillisen, ja mättäissä kökkiminen oli lopulta aika terapeuttista.

En kuunnellut musiikkia, enkä oikeastaan ajatellut mitään. Tai en ajatellut, ennen kuin sain vaivaannuttavan ajatuksen. Entä jos joku näkisi? Mutta metsä oli hiljainen. Kukaan tuskin saisi Isabella Sokkaa kiinni marjastamasta. Sitä paitsi, voisin aina väittää pieniä, mutta pulleita mustikoitani thaimaalaisnaisilta ostetuiksi. Ilta-aurinko paistoi vielä hennosti pilvien lomasta.

***

Yksinäisessä mökissä yllätin itseni tänään uudelleen, sillä yhtäkkiä, noin vain jatkumona marjastukselle minä aloin leipoa. Puin komerossa iät ja ajat riippuneen vaalean pellavaessun päälleni ja googletetulla ohjeella ryhdyin soveltamaan ja sotkemaan keittiötä. Piirakka siitä kuitenkin tuli – ja kerrassaan herkullinen sellainen. Pakkasessa oli onneksi vaniljajäätelöä, joten makunautinto oli täydellinen.

Siinä piirakkaa maistellessani ja teetä hörppiessäni päätin, että eristäytyminen saisi riittää. Tarjoaisin Innalle (ja Julialle, ettei se olisi niin epäilyttävää) juuri tällaista herkullista piirakkaa, sillä minulla oli ihan oikeasti huono omatunto Juusosta. Tai siis, kaikki liittyi tietenkin Innan loukkaantumiseen Kanadassa. Sen takia Inna tarvitsi mustikkapiirakkaa. Juuso taas oli pelkkä sivujuoni sotkuisessa tarinassa.

***

Sunnuntaina 5.8.2018

Ratsastin maastossa Ankalla. Hiekkatie oli hiljainen ja sää pilvinen. Vain kavioiden kopina ja hiekan rahina piti seuraa kuulolleni, edes linnut eivät laulaneet. Mietin mustikkapiirakkakestejä uudelleen.  En kerta kaikkiaan voinut tarjoilla edes ystävilleni jotakin itse tehtyä – olisin vaikuttanut luovuttaneelta kotirouvalta tai köyhtyneeltä entiseltä kartanonomistajalta, varsinkin jos tarjoilut olisi hoidettu vaatimattomassa mökissä.

Tarvitsin enemmän vieraita, hienompia tarjoiluja. Teejuhlat! Niinpä niin! Ja vieraslistalle pääsisivät sosiaalisesti tärkeät tyypit. Valmennettavani ja tallitutut, kyllä. Paitsi Niko. Niko ei ollut valmentautunut kesällä riittävästi, ja tulisi kuitenkin Nitan avecina. Sarah ei, sillä nainen ei ollut kanssani tallilla missään tekemisissä. Ei sillä, että minulla olisi ollut mitään naista vastaan.

***

Luotin siihen, että kaunis latino löytäisi ystävän ja tulisi juhliin kuitenkin, mikä oli tarkoituskin. Mutta jos nainen saisi oman kutsunsa, tämä toisi epäilemättä Thomasin. Ja sitä minä en halunnut. Itse asiassa, vieraslistalle tulisi ennätysvähän miehiä. Ei Thomasia, ei Verneriä, ei Juusoa, ei Ollia. Eikä Nicholasta, joka vihjaili olevansa parhaillaan Helsingissä. Ehdottomasti ei ketään Purtseilta. Paitsi Jusu. Jusu oli tärkeä. Entä sitten Jusun vanhemmat? Kutkuttava ajatus, mutta teini-ikäisistä koostuva vieraslistani tuskin vakuuttaisi heitä, vaan pikemminkin nolaisi minut. Joten ei heitäkään. Aveceina saivat minun puolestani saapua ketkä vain, mutta omaa kutsua en kenelle tahansa osoittaisi. Nämä olisivat Isabellan hienostuneet teejuhlat, eivät Auburnin.



#rassenhaaste - koosta tarina tasan sadan sanan raapaleista
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 20.08.18 15:00
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kartanopäiväkirjat
Vastaukset: 20
Luettu: 568

Minan päiväkirja

16.08.2018 - Muutkin mokaa

Olin yrittänyt koko eilisen illan ja tämän aamun rentoutua. Kaksi teinityttöä Kaajapuron tallilta oli lupautunut Minan hoitajaksi tämänpäiväisiin kilpailuihin. Neidit olivat tallipihassa tasan sovittuun aikaan ja ryhtyivät kantamaan osoittamiani tavaroita kohti traileria ja vetoautoa.
“Miksei me voida harjata sitä ja..” kuulin sinitukan nurisevan, kun hän oli poistumassa satulan ja suitsien kanssa tallista.
“Uskon kyllä, että teillä on kilpailupaikalla aivan riittävästi aikaa hengailla Minan kanssa. Olen tammasta kuitenkin vastuussa, enkä tiedä yhtään millä tuulella se tänään on.” Ilmoitin Avalle ja Jannalle, jotka vilkaisivat toisiaan merkitsevin katsein.
Jätin tytöt omaan kuplaansa ja viimeistelin vuokratammani trailerimatkaa varten. Tästä päivästä tulisi pitkä ja mielenkiintoinen.

“Mitä sä kisaat tänään?” kysyi polkkatukkainen rillipää takapenkiltä.
“Helppo A ja B” vastasin lyhyesti.
“AI. Etkö hyppää?”
“En”.
“Kuvittelin, että Mina pärjäisi esteillä hyvin noilla koivillaan”, Ava kommentoi.
“Kyllä se kai jotain hyppääkin”.
“Mutta sä et?” Janna ihmetteli.
“En oo vuosiin hypänny estettäkään”.
“Mikset?” Ava tivasi.
“Tipuin lapsena pahasti puomien sekaan” selitin yksinkertaisesti.
“Ja et oo sen jälkeen hypänny?” Janna ihmetteli.
“En.”
“Sulta jää niin paljon pois, kun et hyppää.” Ava tuumasi.
“No, ei se mua harmita. Mentiin Mustiksen kaa paljon kavalettejä treenissä.” Kerroin tytöille.
“Mustiksen, eikös se ollu se friisiläinen?” Janna pohti ääneen.
“Joo” vastasin nyökäten. “Mutta möin sen”.

Hevonen allani oli jännittynyt kuin jousi, kuten itsekin. Astelimme kouluradalle ja yritin saada tamman ravaamaan mukavin, pitkin askelin. Pian kuului vihellys ja parin ravivoltin jälkeen suuntasin lähtötervehdykseen. Pysähdys venyi pitkäksi ja Mina oli malttamaton. Siirtymät olivat täysin poissa tasapainossa, eikä tamma kulkenut mitenkään ohjan ja pohkeen välissä; takajalat olivat tallissa ja turpa lähinnä taivaissa. Lisäksi jokin katsoja tuntui jännittävän tammaa epätavallisen paljon, joten yhteen kulmaan ratsastaminen oli lähes mahdotonta. Tiesin jo valmiiksi, ettei meidän suorituksella päästäisi palkinnoille, kunhan saataisiin edes hyväksytty rata. Huokaisin lopputervehdyksen lähestyessä ja yritin rentoutua parhaani mukaan. Pysähdys oli hieman parempi kuin ensimmäinen. Poistuimme radalta kasvoni mutrussa.

Valmistauduin toiseen rataan ja katselin Sylvi Ojanteen rataa. Kimo ori kulki nätisti naisen alla, mutta selkeä ajatuskatkos heille syntyi, sillä he unohtivat ratsastaa yhden tehtävän. Totesin, etten ollutkaan ainut, joka osasi mokata totaalisesti koulukilpailuissa. Kuka nyt ulkopuolelle muka tulisi kilpailemaan, jos ei ollut varma omasta tasostaan? Itse ainakin, olihan kokemus molemmille kultaakin kalliimpi. Sain oppia tuntemaan vuokrahevoseni uusissa olosuhteissa ja tamma pääsi tutustumaan vieraisiin paikkoihin. Muuten Sylvin rata oli moitteeton, ehkä seiskan tai kasin luokkaa. Toisaalta meidän jälkeen vielä starttaisi ratsukko, jota en tutenut ja heidän menonsa vaikutti moitteettomalta. Irvistin ja ajattelin, että tulisimme taas jäämään ilman sijoitusta tälläkin radalla.

Niin päivä oli pulkassa, kaksi läpäistyä rataa ja likoille tarjoiltu kantiinista kunnon eväät. He olivat halunneet jäädä vielä vähäksi aikaa katsomaan esteitä, tosin siellä ei ollut kuin yksi ratsukko ja siirtymä aika oli lyhyt. Nautin kyllä esteratsastuksen katsomisesta, mutten itse olisi ikinä kyennyt metriselle radalle. Ratsukko pudotti yhden puomin, mutta ratsastaja jatkoi silti hymyillen. Ihailtavaa toimintaa. Täytyisi itsekin päästää irti epäonnistumisista ja keskittyä onnistumisiin. Lopulta radan ollessa ohitse hoputin tytöt lastaamaan Minan, joka oli onnellisena syönyt ruohoa. Tytöt kovasti kyselivät, olisinko menossa seuraaviin osakilpailuihin, mutta vastasin heille vain epämääräisesti. En ollut vielä itse varma ja huominen valmennus kertoisi paljon valmiudestamme.

#rassenhaaste #heidinhaaste
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 19.08.18 21:41
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Minan päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 1938

Riepun päiväkirja

29. lauantai 18. elokuuta

    klo 12:47, tallin piha
Asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin vaalean hevosen satulaan. Riepu seisoi tyynenä paikallaan, mutta heti antaessani sille luvan liikkua se pyrähti eteenpäin kuin sähköiskun saaneena. Se oli jälleen vauhdikkaalla päällä, ajattelin kerätessäni ohjaa. Sileän- ja estetreenejä oli viime aikoina tullut sen verran runsaasti, että tänään päätimme käydä tekemässä virkistävän, ihan tavallisen maastolenkin.

Ohjasin ruunan kohti maastopolkuja ja annoin sen kulkea rennosti omaa tahtiaan, joka oli melkoisen reipas. Olisi se vauhdikaskin maastoreissu mielenvirkistystä. Pitkän käyntipätkän, useiden raviaskelien ja muutaman laukkasuoran jälkeen Riepu tuntui rauhoittuneen ja saatoimme kävellä nyt pidemmällä ohjalla. Aikaa oli kulunut kuitenkin ihan kiitettävästi, joten päätin kääntää hevosen takaisin päin.


    klo 14:59, satulahuone
Vaikka Riepu pääsikin tänään helpolla, se ei tarkoittanut löysäilypäivää muille. Olin levittäytynyt satulahuoneeseen varusteiden ja puhdistusaineiden kanssa, sillä en ollut vähään aikaan putsannut Riepun varusteita perusteellisesti, omistani puhumattakaan. Eivät suiset ja satula erityisen likaiset olleet, pyyhinhän ne tietenkin ainakäytön jälkeen, mutta halusin kuitenkin purkaa ne osiin ja puhdistaa perusteellisesti.

Sain olla satulahuoneessa jopa pääosin rauhassa. Muutama kävi hakemassa varusteita, mutta ketään ei haitannut levällään olevat varusteet. Jokusen tovin ahkeran hinkkaamisen jälkeen Riepun nahkavarusteet olivat kuin uudet ja omat saappaanikin kiilsivät puhtauttaan. Nyt saatoin hyvällä omallatunnolla lähteä kotiin rentoutumaan - toisin sanoen laittamaan kasvonaamion, katsomaan jotain elokuvaa ja nauttimaan lasillisen hyvää valkoviiniä.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 19.08.18 17:01
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 47
Luettu: 1971

Toisaalla | Julia Luoti

12. elokuuta 2018 - 10 #rassenhaaste

Heräsin päiväuniltani varttia yli seitsemän. Tärähtänyt pääkoppa tarvitsi näemmä ekstrapaljon lepoa. Vasta nyt ajatukset tuntuivat selkenevän, kun koko muu päivä oli kulunut sumussa.

Puhelimessa odotti uusi viesti Sarahilta.
"Mikä on vointi? Vieläkö riittää pelkkä hellä huolenpito, vai joko on tarvetta asiantuntevammalle parantajalle?"

Anteeksi?

"Hmm, mistäköhän mahdat puhua? Ja hyvä, kiitos, burana riitti vallan hyvin."
"Öhh. Siis sun tippumisesta tänään? Suukot auttaa kipuun? Ei kai sulle tullu aivotärähdystä?"

Puristin kosketusnäyttöäni. Ei hitto. Toivottavasti en ollut nolannut itseäni pahasti, sillä mä en muistanut yhtään mitään. Toisaalta harmitti, että suutelu kuuman latinon kanssa oli pyyhkiytynyt mielestäni tyystin.

"Voitko kertoo lisää yksityiskohtia? Olinko hyväkin?"
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 18.08.18 21:38
 
Etsi: Spin off
Aihe: Toisaalla | Julia Luoti
Vastaukset: 11
Luettu: 408

Tallipäiväkirja

Loungeen astellessa huomasin tumman nahkalaukun jääneen pöydälle. Miehen se ei mitenkään voinut olla. Liian huolimattomasti otin kahvoista kiinni ja laukku putosi tumahtaen lattialle, paljastaen kolme tavaraa sisälmyksistään. Ne eivät pahemmin jättäneet arvailuiden varaan, kenelle laukku kuului.
Kukas muukaan kuin mallin mitoissa oleva perijätär Amanda Sokka. Jos A.S. kirjaimin varusteltu avaimenperä ei kertonut kaikkea, viimeistään vaaleanpunainen lompakko ja viereen pudonnut ajokortti, kertoivat ja vahvistivat ensimmäisen epäilyni siitä, kuka Korsia oikein kanteli mukanaan.

Topics tagged under rassenhaaste on Foorumi | Auburn Estate 1h5oqf

Heitin tavarat takaisin laukkuun ja jätin sen niille sijoilleen. Enempää siihen kajoamatta, laitoin kahvinkeittimen laulamaan ja odottaessani jäin selaamaan myytävien hevosten ilmotuksia netistä. Miks? Hyvä kysymys, pelkästä uteliaisuudesta varmaan.

#heidinhaaste #verkunhaaste #rassenhaaste
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 17.08.18 22:05
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja
Vastaukset: 55
Luettu: 2739

Effin päiväkirja

17.08.2018

I brushed Effi with care. She stood quite quietly, her ears turning and twisting to follow the sounds. I hummed quietly and followed my hands with my gaze as they made their way trough the mares coat.
The brush was replaced by boots, I carefully adjusted them to Effis legs. After those I put a saddle on her and then putted on her bridle.

We walked to the outdoor ring and mounted Effi. She was quite frisky and I lead her to walk to the rail.
We started off easy - some flexion and leg yield exercises. Effi warmed up nicely.
__

Effi responded fast to my commands. We continued working in trot and I was careful to make every step count. Amanda was really pedantic, so I had to work extra hard to make sure I sat up straight and Effi was responding accurately.

"Good girl", I praised when Effi did well, she snorted and we continued working until Effi was submissive.
After the ride I washed her thoroughly with shampoo and made sure all her white marks were actually white. I was nervously looking forward to Monday, because then we would have a visiting trainer to look at our riding.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 17.08.18 21:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 82
Luettu: 2756

Grannin päiväkirja

Raapaleita repaleista
17. elokuuta 2018 -- #rassenhaaste

Auts. Lämmin poutapäivä oli houkutellut mut ratsastamaan t-paidalla, mikä, näin jälkikäteen analysoituna, oli ollut aivan hervottoman typerä virhe. Ilmalento Grannin korkealla kiikkuvasta satulasta ojanpohjalle oli ollut melkoinen jysäys. Suorastaan tunsin, kuinka mun koko kehoni suunnitteli kostosärkyä saadakseen mut uskomaan, että hevosilla ratsastaminen oli typerää ja vastuutonta toimintaa. Mutta kun en mä olisi Grannista uskonut! Olihan se oikea muulintöllykkä, mutta ei sellainen, jonka kuvittelisi viskaavan ratsastajansa pöpelikköiseen ja kivikkoiseen ojaan.

Pöpeliköstä ja kivikosta ja siitä aluksi mainitusta ja parjatusta t-paidasta puheenollen: ai saasta! Kylläpä kirpaisi. Taistelin tieni pois pusikosta ja tunsin itseni Ruususen luo orjantappurapusikon poikki säntääväksi prinssiksi. Voi repaleista ihoani.

* * * * *

Mulla ei sitten ollut hajuakaan siitä, minne mun hevoseni oli kadonnut. Niinpä. Se mahdoton moukka oli karauttanut matkoihinsa taakseen katsomatta. Tässä sen taas näki. Grannin kiintymys muhun oli täydellisen olematonta. Olin kuullut sellaisista hevosista, jotka pysähtyivät ja näyttivät syyllisiltä ja / tai peräti huolestuneilta tajutessaan, että ratsastaja oli singahtanut eri suuntaan kuin hevonen itse. Joopa joo.

Itsekseni jupisten lähdin marssimaan tallille ja pohdiskelin, miten surkea suhde mulla oli mun hevoseen. Ai jukra, miten se saikin mun koko ratsastuksellisen ja hevosenkäsittelyllisen itsetuntoni revittyä näin riekaleiksi yhdellä tempauksella. Matka sujui itseäni sättiessä. Kyllä Granni olisi odottanut, jos olisin tehnyt itsestäni sille merkityksellisemmän laumanjohtajan.

* * * * *

Yritin toistuvasti tavoitella Verneri Kaajapuroa tai muuta tallilla olijaa tiedottaakseni tilanteesta. Mulle vastasi jostakin käsittämättömästä syystä Janna, ja mun oli tarkistettava puhelimeni näytöltä, kenelle mä oikein olin soittanut. No Vernerille! Miksei Janna ollut Verneri? Miksi mun piti puhua Jannan kanssa?

"Sun hevonen tuli jo tänne", Janna kertoi ja jatkoi yhteen pötköön: "Verneri ja Mikael sai sen kiinni. Verneri tarkistaa sitä nyt. Sillä on joku hirveä haava."

Ai kamala. Näin kauhukuvia Grannista, josta riippui repaleisia nahanpaloja kuin irvokkaita kuusenkoristeita. Mitä jos se oli vaurioitunut pahasti?

"Ai", Janna hönkäisi yhtäkkiä, ja mä toivoin, ettei se ollut pettynyt sanoessaan: "Se näyttikin todellista pahemmalta."
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 17.08.18 16:19
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 90
Luettu: 4422

Takaisin alkuun

Siirry: