Kellonaika on nyt 20.03.19 23:15

13 osumaa on löytynyt haulle 0

Kartanopäiväkirjat



Väsyneen mielen viiltävää analyysiä
Maanantaina 26.3.2018

”That went rather well”, mr. Bateman kommentoi poikamaisesti hymyillen. Isabella hymyili väsyneenä takaisin ja pysäytti Ankan löysätäkseen satulavyötä loppukäyntien ajaksi.
”It’s been a while, we should catch up. Maybe straight away if you haven’t got any plans…?” mies jatkoi ja loi vihjaavia katseita Isabellan hevosenhoitajaan. Pienikokoinen perijätär havahtui ja pahoittelevasti hymyillen ratsasti tammansa Gabriellan luo.

”Kävele sen kanssa reilusti, mene vaikka maastoon jonkun kanssa. Jalkoihin voisi laittaa varuiksi linimenttiä ja pyyhi se kostealla sienellä, kokonaan ei varmaan tarvitse pestä”, Isabella ohjeisti.
”Joo joo ja joo. Kyllä mie jo tiedän”, Gabi naurahti ja tamman ratsastaja vaihtui vikkelästi. Ankka pärski hieman ja oli läheltä katsottuna hikinen.
”Sori”, perijätär naurahti ja nosti käsiään ilmaan. ”Taidan olla vähän liian hysteerinen. Hoida se talliin niin kuin parhaaksi näet.”

Nicholas Bateman oli kuunnellut ja katsellut hevosenluovutusta kulmat kohollaan.
”This mare is your favorite, isn’t she?” Nicholas kysyi silmät tuikkien.
Isabella vain mutisi epämääräisesti. Häpeili hieman, ettei käyttäytynyt ammattikilparatsastajan tavoin. Se olisi ollut helpompaa, jos ratsastettavia olisi ollut monta ja mielessä myllertänyt vähemmän.
”You haven’t changed a bit. So cold and yet so caring.”
Se oli pelkkä toteamus, vaikka eipä Isabellalla ollut aikomustakaan vastata.

Kolmissakymmenissä oleva Bateman levitti kätensä Isabellan olkapäille ja lähti johdattamaan naista hellästi talliin päin. Ruskeahiuksisen miehen kosketus yhdessä tuikkivan olemuksen kanssa sai perijättären rentoutumaan. Hän joisi mielellään kupillisen kahvia tai lasillisen viiniä miehen kanssa, vaihtaisi samalla kuulumiset ja juoruilisi yhteisistä tutuista.

Kävely toisen saattamana oli hidasta ja hankalaa, ja Isabella hätkähti nostaessaan katseensa jaloistaan. Verneri. Yhtäkkiä Nicholaksen kädet tuntuivat paljon painavammilta naisen olalla. Koko tilanne oli muuttunut hetkessä intiimimmäksi. Mitä Verneri ajatteli, miksi sen kasvoilta oli aina niin hankala lukea mitään? Isabellaa ahdisti, sillä vaikka hänellä ei ollut koskaan ollut mitään Nicholasin kanssa, he olivat asuneet samalla ratsutilalla useamman vuoden ajan ja työskennelleet tiiviisti yhdessä, kun hän oli ollut kaukosuhteessa Vernerin kanssa. Mitä jos Verneri saisi tästä tilanteesta väärän kuvan, luulisi hänen pettäneen silloin aikanaan?

Verneri oli nyt ihan lähellä, nyökkäsi tervehdykseksi.
”Hey, man”, Nicholas tervehti iloisesti ja irrotti otteensa Isabellasta. Verneri mutisi takaisin ja miehet paiskasivat kättä kuin eivät olisi pitkiin aikoihin nähneet, vaikka Vernerikin oli ollut valmennuksessa.

Isabella tarkkaili piinaavassa mielentilassa näitä kahta urheilullista, suunnilleen yhtä tummahiuksista miestä. Nicholas oli muutaman vuoden vanhempi, ruskeasilmäinen ja aavistuksen hoikempi, mutta olemuksissa oli paljon samaa. Luonteiltaan miehet erosivat kuin yö ja päivä. Isabella ahdistui, kun huomasi vertailleensa miehiä ajatuksissaan, mutta pian hermostus väistyi kiukun tieltä. Syke nousi ja suupielet mutristuivat. Kyllä, hän näki aivan oikein. Verneri oli täydellisen välinpitämätön. Siis eikö sitä kiinnostanut lainkaan Isabellan ja Nicholaksen lempeät välit?

Harmistuneena Isabella suipisti suunsa ja lähti harppomaan edeltä talliin. Hän ei osannut päättää, kumpi oli pahempi vaihtoehto. Se, että Verneri kuvitteli jotain väärää, vai se, ettei tämä vaivautunut kuvittelemaan lainkaan? Nicholas juoksi perijättären pian kiinni ja palautti kätensä tämän olalle, mutta tällä kertaa kainaloon kaapattu nainen jatkoi kulkuaan jäykkänä kuin viulunkieli.

#auburngoesabroad #kanada
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 20.08.18 14:14
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kartanopäiväkirjat
Vastaukset: 18
Luettu: 414

Kartanopäiväkirjat



Kanadaan
Perjantaina 23.3.2018

Isabella Sokka johdatti tallilaisensa ensin Helsinkiin, sitten Kanadaan. Naiselle ei jäänyt matkustuksesta juuri mitään muuta mielikuvaa, kuin että tämä kävi kaikissa mahdollisissa väleissä tunnustelemassa Ankan jalkoja pienenkin turvotuksen varalta. Matkan aikataulu oli tarkkaan suunniteltu, ja sen ansiosta Isabella saattoi olla hyvinkin poissaoleva. Asiat rullasivat itsestään ja pilkulleen suunniteltua aikataulutusta oli helppo noudattaa aivottomasti.

Vasta viimeisellä lentopätkällä nainen uskalsi hengähtää. Hän oli pelännyt loppuun asti, että poliisit tulisivat hakemaan hänet jostakin mitättömästä syystä kuulusteluun, tai että ne olisivat asettaneet hänet matkustuskieltoon. Kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnostunut kallalaisen perijättären hevosretkestä Kanadaan.

Isabella yritti olla tavallisella tavalla sosiaalinen ja kohtelias, mikä johti rupatteluun Innan ja Julian kanssa. Julia loi useampaankin kertaan naiseen pitkiä katseita, jotka eivät aina jääneet Isabellalta huomaamatta. Isabella tuijotti aina huomatessaan takaisin, tuskin havaittavasti hymyillen. Juliasta oli tullut oudon baarikohtauksen jälkeen tuttu ja läheinen. Jollakin tapaa.

***

Piinaava matkustusrupeama oli hetkellisesti ohitse. Isabella puunasi ja syynäsi Ankkaa minkä ehti, ja oli talutellut tätä itse jo välilaskun aikana. Jossakin vaiheessa, talutellessaan rakasta kimoaan määränpäässä, Nicholas Batemanin hulppean tallin pihamaalla, Verneri Kaajapuro ilmaantui naljailemaan.
”Isbe, rauhoitu. Sulla on hevosenhoitaja tota varten”, mies tuhahti. Silmissä oli tuttua ja samalla tulkitsematonta pilkettä.
Isabella mulkaisi miestä harmistuneena. Toden totta, hän oli vimmassaan huolehtinut Ankasta pääosin itse. Gabriella oleskeli pihamaalla ja vaikutti toimettomalta. Hetken itseään keräillen Isabella talutti tammansa Gabriellan viereen ja kohotti kasvoilleen harkitun hymyn.

”Viitsisitkö kävellä Ankan kanssa vielä ainakin vartin? Voisin putata sut sen selkään ilman satulaa. En usko että se tekee mitään tyhmää”, perijätär sanoi hymyillen. Kaikkien muiden ratsuja taluttivat hoitajat ja Isabella tunsi pienen pistoksen omassatunnossaan. Nainen muisti hyvin etäisesti, miten tärkeää oli ollut saada hoitaa mummin kilpatammaa.

Autettuaan ilahtuneen Gabriellan puoliverisensä selkään Isabella jäi haaveillen pihamaalle. Nicholasta ei ollut vielä näkynyt, onneksi. Kartanon perijätär odotti kohtaamista ristiriitaisin tuntein. Vernerin loittoneva selkä ja Ankan selässä rennosti keikkuva tummaverikkö sai naisen yhä syvempiin mietteisiin. Gabriella muistutti ulkonäöltään hyvin paljon häntä itseään. Ja juorujen mukaan Vernerin ja Gabriellan välillä oli jotakin.

***

Ilta Vancouverissa
Sunnuntaina 25.3.2018

Kilpailut menivät miten menivät. Helpommassa luokassa, 80 cm maastoesteillä Isabella ja Ankka saivat ruusukkeen tulemalla kolmansiksi. Sijoitus oli ok, mutta kaukana perijättären tavoitteista. Luokkakorkeuden piti olla naurettavan helppo ja sitä se olikin. Aika vain ei ollut riittävän hyvä, sillä ensimmäisessä luokassa Isabella oli jonkin verran säästellyt tammaansa. Toisessa luokassa tunnelma oli erilainen. Siinä starttasivat kaikki muutkin auburnilaiset – ja ennen kaikkea Verneri.

Kilpailuhenki oli äärettömän korkealla, ainakin Isabellan puolelta. Vernerin musta ori oli kuin vastakohta Isabellan kimolle tammalle, eikä nainen mahtanut olla ajattelematta, miten kauniin varsan niistä kahdesta saisi. Ajatus muuttui kuitenkin häiritseväksi ja verryttely sen seurauksena hätäiseksi. Koko suoritus oli liian kiireinen ja maastossa tehdyt valinnat hyppypaikkojen ja teiden suhteen useimmiten vääriä.

Kilpailuasetelma meni liikaa ihon alle ja Verneri suoriutui paineen alla paremmin. Mies voitti koko luokan ja Isabella oli kasvatuksensa mukaisesti pakotettu onnittelemaan tätä. Tuttu veteraani oli jo antamassa palautetta tulevaa varten, mutta sulki nopeasti suunsa. Nyt ei oltu enää yhdessä kilpailumatkalla, ei sillä tavalla, ja kumpikin ymmärsi sen. Myös Julia ja Valerie sijoittuivat Isabellaa paremmin, mikä ei kumma kyllä vaivannut perijätärtä lainkaan. Ratsukko oli sentään hänen valmennettavansa ja naisesta itsestään tulossa jonkinlainen ystävä.
”Onnea. Hieno suoritus”, Isabella hymyili Julialle, joka otti onnittelun hämillisenä vastaan.

Loppupäivä oli tyhjä. Matkustuksen, hevosenhoidon ja pakollisen ruokailun suoritettuaan Isabella ei enää keksinyt tekemistä. Oikeastaan häntä kadutti, että oli pyytänyt Gabriellaa mukaan. Ilman ahkeraa hoitajaa matka olisi ollut kiireisempi ja sopivasti raskaampi. Levottomat mietteet katkesivat kevyeen koputukseen.

Perijätär avasi hotellihuoneensa oven ja hämmästyi iloisesti huomatessaan Jannan. Tyttö ei sentään kantanut kaunaa hänen ja Vernerin erosta, vaan käyttäytyi ihanan aikuismaisesti.
”Ai hei ihana! Tule peremmälle.”
Jannan kanssa hän ei ollutkaan puhunut pitkään aikaan.

Tyttö astui sisään hymyillen ja halasi entistä ’isosiskoaan’ pikaisesti. Tarkkasilmäisenä Isabella ymmärsi hymyn pinnalliseksi. Oliko Jannalla huolia? Ensimmäinen poikaystävä tai joku ihastus kenties? Toivottavasti ei, sillä Isabella ei taatusti osaisi antaa tunneneuvoja. Käytännönläheisempiä vinkkejä kyllä...
”Tiedätkö sä siitä Innasta?” tyttö pamautti yhtäkkiä.
”Siis hmm tietenkin, se käy meillä Auburnissa. Miten niin?”
”Ei kun ajattelin vaan. Se lirkutteli kauheasti puhelimessa, niin ajattelin olisiko sillä poikaystävä”, Janna hymyili. Ääni oli oudon epäaito ja selitys kiireinen. Kulmiaan kurtistellen Isabella yritti miettiä kysymyksen tarkoitusta, mutta vastasi sitten vain olkiaan kohautellen.
”Lirkuttelu kuulostaa kyllä vähän oudolta, mutta on sillä mies. Juuso, vieläpä tosi komea”, Isabella vastasi hymyillen, mutta katui heti loppua. Ilme valahti noloksi.
”Jaa”, tyttö vastasi mulkaisten. Mistä nyt tuuli? ”Se ei mua kyllä kiinnostanut. Mutta kiitti! Nähdään huomenna.”
”Mitä sä sillä tiedolla–” Isabella aloitti, mutta Janna oli jo livahtanut hotellin käytävään.

#auburngoesabroad #kanada
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 20.08.18 14:11
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kartanopäiväkirjat
Vastaukset: 18
Luettu: 414

Cariadin päiväkirja

29.07.2018 - Power Jump finaali


ARVOLUOKKA 8 [29 os.] tuomari: VRL-13375
1. Josefina Rosengård (VRL-05265) - Hestia Carlee VH14-031-0675 Like a Star @ heaven  PJ'18 Champion
2. Heidi Näyhö (VRL-01725) - Cariad VH17-031-0425


Cariad oli tullut toiseksi vuoden 2018 Power Jumpin pääluokassa ja sen emä sai arvoisensa päätöksen kisauralleen mahtavalla ykkössijalla!
Tästä ei kasvattaja enää ylpeämmäksi omista hevosistaan voi tulla!

- En enää ikinä epäile mun ja Cariadin yhteistyötä, meni meillä kuinka huonosti tahansa, lupaan!

#powerjump2018 #auburngoesabroad
kirjoittaja Heidi N.
lähetetty 30.07.18 20:34
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cariadin päiväkirja
Vastaukset: 30
Luettu: 975

Cariadin päiväkirja

28.07.2018 - Power Jump 2018 Orange Wood Ranch, Kanada

Heidi pureskeli alahuultaan mietteliäänä kävellessään rataa. Naista huolestutti ihan syystä, sillä edelliset hieman tärkeämmät kilpailut olivat helposta luokkakorkeudestaan huolimatta menneet täysin penkin alle ja nyt esteet olivat niitä kilpailuita huomattavasti korkeammalla. Heidin ratsuna toimiva Cariad oli kyllä valmis näille korkeuksille, mutta he yhdessä ratsukkona eivät välttämättä.
Brunette yritti parhaansa mukaan keskittyä askelten laskemiseen, sekä tiukkojen mutkien huolelliseen valmisteluun, mutta ajatukset karkailivat väkisin epäonnistuneeseen kilpailusuoritukseen. Se oli kuin harmaa pilvi naisen ympärillä muuten niin aurinkoisena päivänä.
Heidi oli aikaisemmin päivällä jännittänyt Cariadin emän Carleen suoritusta, nainen oli lainannut vanhaa kisakumppaniaan ystävälleen, Josefinalle ja oli tyytyväinen päätökseensä. Josefina oli ratsastanut hyvin, eikä alun alkaenkaan Heidille ollut ollut tärkeää parivaljakon pärjääminen kilpailuissa. Carlee oli nauttinut ja se oli ollut kaikkein tärkeintä.

Musta turpa oli samettisen pehmeä. Lämmin ilmavirta kutitti kättä, kun Heidi silitti Cariadin turpaa hajamielisenä. Nainen halusi päästää irti ahdistavasta tunteesta sisällään, keskittyi sormiensa alla tuntuvaan pehmeyteen ja kullanruskeiden silmien luottavaiseen katseeseen.
"Me selvitään tästä yhdessä", Heidi kuiskasi tammalleen ja hymyili varovasti. Hopeanmusta laski päätään entisestään ja hengähti syvään. Ele tuntui avaavan puristavan lukon Heidin sisällä ja brunette sulki silmänsä hetkeksi. Hän uppoutui ajatukseen, jonka oli juuri sanonut ääneen. Syteen tai saveen, he olivat tässä yhdessä.

Heidi tarkisti vielä huolellisesti, että kaikki Cariadin varusteet olivat kunnossa. Jokaisen soljen nainen kävi läpi ja suoristi otsapannan ja sen alla olevan korvahupun. Kilpailupaikan jännitys oli käsin kosketeltavaa ja vihdoin myös brunette tunsi jännityksen hyvällä tavalla.
Metallikenkien rahina hiekkatietä vasten kertoi siitä, että ratsukko oli päässyt matkaan kohti lämmittelykenttää. Siitä eteenpäin kilpailuiden tulos olisi kiinni enää vain tuurista ja taidosta. Jos kaikki menisi hyvin, parivaljakolla oli täysi mahdollisuus olla Power Jump 2018 mestareita.

Tuomarin kommentti: "Tunnelma tulee loistavasti esille, ja tarina lyhyenkin kertomuksen ympärillä saa lukijan mukaansa tunteella."
Tulos: 8/15, joilla kvaalasimme itsemme huomisen finaaliin

#powerjump2018 #auburngoesabroad
kirjoittaja Heidi N.
lähetetty 28.07.18 20:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cariadin päiväkirja
Vastaukset: 30
Luettu: 975

Power Jump 2018 Kanadassa

🇨🇦  Power Jump 2018 | 28.-29.7. 🇨🇦

Tämän vuoden Power Jump -kilpailut järjestetään osalle auburnilaisista tutulla tallilla, Orange Wood Ranchilla Kanadassa. Kilpailuiden virallisesta kutsusta löydät kattavat ohjeet. Kilpailulla on jo pidempi historia ja olisi ehdoton kunnia saada seuraava voittaja Auburnista, mistä syystä Isabella lähtee kaikkien innokkaiden hyppääjien kanssa jälleen kerran Atlantin yli. Power Jumpiin liittyy kaikenlaista hauskaa oheisohjelmaa, joten tiedossa on mielenkiintoinen hevosviikonloppu!

Lyhykäisyydessään:
- Isabella lennättää joukkonsa jälleen Pohjois-Amerikkaan kilpailemaan
- Majoitus kohteessa, mutta mikäli OWR:lla on täyttä, hevoset jälleen Nicholas Batemanin tallille
- Jokainen osallistuu itse VIP:n (27.7.) mennessä
- Tarkempi matkasuunnitelma tehdään lähempänä (todennäköisesti reissussa to-ti)
- Tähän topiciin voi ilmiantaa osallistumisensa ja kehitellä yhteistä tarinaa
- Aiheeseen liittyvät tarinat ja ropet #powerjump2018 ja/tai #auburngoesabroad
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 13.06.18 16:33
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Power Jump 2018 Kanadassa
Vastaukset: 8
Luettu: 290

Huippuvalmennus ja kilpailut Kanadassa

🇨🇦 Maastoestekilpailuiden tulokset & auburnilaisten menestys 🇨🇦
(kilpailukutsu) #auburngoesabroad #kanada

Luokka 3. 70-80 cm
1. Emma - Didgeridoo
2. Veera R. - SN The Hatter
3. Isabella - No Duchess

4. Jannica - Atlantic Age
5. Jannica - Tornseglare HIP
6. Jannica - Blazing Comet

Luokka 4. 90-100 cm
1. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21
2. H. VRL-14527 - Tocornal
3. Jannica - Golden Hidalgo

4. Julia Luoti - Valerie
5. Isabella - No Duchess
6. H. VRL-14527 - Beau de Brass
7. Inna Paakkanen - Tranquille K
8. Jannica - Mascotshen
9. Veera R. - SN The Hatter
10. H. VRL-14527 - JB Crimson King
11. Jannica - Niittymäen Olympia


🥂 Hyvä me, onnea etenkin @Verneri K. 🥂
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 27.03.18 14:57
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Huippuvalmennus ja kilpailut Kanadassa
Vastaukset: 1
Luettu: 324

Gabriellan ajatelmia part. 472957434

20.3.2018 - voi paniikki!

"Muista passi! Lähtö Auburnista 23.3 aamuyöstä, tarkempi aika ilmotetaan vielä."

Sain tuossa yksi päivä mielenkiintoisen viestin perijätär Isabella Sokalta. Ihmettelin monttu auki ihan pidemmänkin hetken mistä oli kyse ja nolotti myöntää, ettei minulla ollut hajuakaan. Mihin olinkaan mennyt lupautumaan ja olin sen näin pahasti unohtanut? Paniikissa avasin Honorin ja Jonathanin viestikeskustelun. Jonny tiesi tallilla melkein kaikista ja kaikesta kaiken ja tältä uskalsi kysyä mistä olin jäänyt paitsi.

"Tota.. Tosi nolo kysymys, mutta mitä tapahtuu 23.3?" näpytin viestin ja painoin lähetä-nappia.

Puhelimen ilmoitusääni ilmoitti saapuneesta viestistä muutamaa minuuttia myöhemmin. Napsautin viestin auki.

"Ootte lähös Kanadaan. Kuis?"

"Siis minäki?"

"No näin ainaki lukee Auburnin ilmotustaululla. Gabi are u drunk?"

"OH SHIT! Nyt oon niin lirissä. En oo, mut selitän joskus. Kiitti bro. <3"

Heitin puhelimen sohvan peränurkkaan ja juoksin etsimään makuuhuoneen kaapista passia. Yleensä säilytin kaikki tärkeät paperit tietyssä laatikossa, mutta passia ei meinannut löytyä mistään. Tämähän tästä vielä puuttuisi, että lähtöön on muutama päivä ja passini olisi mennyt vanhaksi. Olin saanut laatikon sisällön jo aivan mullin mallin, mutta passi loisti poissaolollaan. Onneksi tajusin katsoa toisesta laatikosta, koska jostain syystä se oli livahtanut alempaan laatikkoon melkein aiheuttaen sydänkohtauksen. Vapisevin sormin avasin passin ja katsoin voimassaoloajan. 29.09.2018. Koska reissusta olikaan paluu? Shit! Sen kyllä ehkä pitäisi riittää.

Juoksin takaisin puhelimen ääreen ja googletin passin voimassaoloajan. Muistelin sen olevan niin, että passin piti olla voimassa kotimaahan paluun jälkeen vielä puoli vuotta. Oikeassa olin. Nyt vain pitäisi enää saada selville paluupäivä. Ei voinu mitenkään olla niin huono tuuri, että se jäisi juuri muutaman päivän vajaaksi…

Toivottavasti Jonny ei kerro Isabellalle tästä unohduksesta, ei varmaan hirveesti heru lisäpisteitä perijättären suunnilta.

#auburngoesabroad
kirjoittaja Gabriella S.
lähetetty 26.03.18 17:52
 
Etsi: Spin off
Aihe: Gabriellan ajatelmia part. 472957434
Vastaukset: 16
Luettu: 460

"Tuutko mun esiliinaks?"

26.3. Nicholas Batemanin valmennusta katsomassa
ei avoin, mukaan @Niko L.
#auburngoesabroad

Kisa- ja valmennusreissun neljäs päivä alkoi vaatia jo veronsa ja yöunet oli jääny vähän vähemmälle kokoaikaisen stressin takia. Matka itsessään oli todella opettavainen ja varmasti hyvin ainutlaatuinen, joten yritin nauttia siitä täysin rinnoin, vaikka vähän väliä mietinkin miten se Ankka nyt pärjää ja onhan sillä kaikki hyvin ja voivoivoi. Ankka oli oikein mukava sekä fiksu uus tuttavuus ja sen kanssa toimiminen oli todella rentoa vaikka pitikin olla erityisen tarkka sen hoidossa. Tottakai, koska reissu on myös hevosille tosi rankka, niin sen mukaisesti niitä pitää myös hoitaa - vaikka välillä tuntu ettei Isbe anna hoitaa hevosenhoitajan velvollisuuksia, niinkuin kuuluu.

Oli todella kunnia päästä edes sivusta seuraamaan Nicholas Batemanin valmennuksia, koska tiesin tämän olevan todella hyvä valmentaja. Aioin imeä kaikki opit ja käyttää niitä hyväksi kotipuolessa ja sitä kautta tulla paremmaksi ratsastajaksi. Tai ainakin niin uskottelin itelleni.

Istahdin seuraamaan ratsukoiden alkuverryttelyjä Nikon viereen maneesiin, Ellien ja Jannan istuessa vähän kauempana. Ellien ja Jannan kanssa yhteiselo samassa huoneessa sujui ihan kohtuullisesti, mutta ei meistä ystäviä tule vaikka mikä olisi. Tytöt on vähän liian hienohelmoja, varsinki ku ite oon tottunu olemaan kädet ja naama paskassa.

“Nyt pitää laittaa oppimisimuri päälle, että muistaa sit kokeilla kaikkia uusia vinkkejä kotipuolessa.” naurahdin miehelle ruskeat silmät innosta tuikkien.
kirjoittaja Gabriella S.
lähetetty 25.03.18 21:25
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: "Tuutko mun esiliinaks?"
Vastaukset: 14
Luettu: 112

Tuttuja myös lätäkön takana

25.3.2018
Orange Wood Ranch, Kanada #auburngoesabroad
suljettu, mukana @Julia L.

Päivä oli tähän asti ollut kiireinen. Ensin aamupalan jälkeen laitoimme kaiken valmiiksi päivän kisoja varten. Lastasimme itsemme varhain paikallisesta Bed & Breakfastista kohti Orange Wood Ranchia. Isabella piti kyllä hyvin jöötä, joten porukka oli ajoissa paikalla laittamassa hevosia kuntoon. Ulkoistin hyvin Ransun harjaamisen uudelle tuttavuudelle Nikolle. Poika vaikutti ihan mukavalta.
”Älä vie sitä pihalla ennen kuin oon tarkistanu kaikki”, komentelin Nikoa. ”Laita mustat pintelit takasiin ja bootsit kaikkiin jalkoihin.”
No, tuskin poika ainakaan ensimmäistä kertaa oli hevosten kanssa tekemisissä. Ei Isabella muuten olisi sitä mukaan ottanut.

Puhelin soi vihreän liivini taskussa ja vastasin siihen katsomasta sen kummallisemmin kuka siellä soitti.
”Noh?”
”Paviaani. Missä te ootte? Mä oon täällä parkkipaikalla…” tuttu ääni kysyi ja ilmeeni kirkastui.
Varmistin soittajan katsomalla puhelimen ruutua ja nostin puhelimen takaisin korvalle.
”Mila!” hihkaisin iloisesti. ”Me ollaan tallissa. Tullaan pihalle”, ilmoitin.
”Okei, joo, moi”, Mila sanoi ja lopetti puhelunsa.
Tungin puhelimen takaisin taskuun ja käskin Nikoa laittamaan Ransun loppuun kuntoon. Sen jälkeen poika voisi käydä taluttamassa ruunaa pihalla. Tarkistaisin varusteet sitten myöhemmin.
”Julia! Santanen on saapunut”, huutelin blondia, joka oli oman hevosensa ääressä yhdessä Jannan kanssa. ”Se odottaa meitä parkkipaikalla.”
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 25.03.18 19:47
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: Tuttuja myös lätäkön takana
Vastaukset: 6
Luettu: 143

Toisaalla | Julia Luoti

23. maaliskuuta 2018 - 7 #auburngoesabroad

Viikkoja sitten en todellakaan ajatellut edessä olevan miltei vuorokauden verran matkustelua, koska tunnetusti maantieto ei kuulunut vahvuuksiini. Tai, ajatuskin arvostetun valmentajan väliinjätetystä valmennuksesta oli pahempi, kuin itse välimatka. Aikaa tapettavaksi kertyisi hurja määrä tunteja, enkä keksinyt kiireessä muutakaan kuin pakata kaikki rästitentteihin vaadittavat koulukirjat mukaani. Hurjan hauskaa matkasta ei varmaan saisi tekemälläkään, sillä meidän välit Innan kanssa olivat edelleen kovin viileät kaiken sen lisäksi tietysti, mitä muuta tyhmää alkoholi sai minut tekemään viime perjantaina.
Ensimmäisen kirjan läpipläräys onnistui minulta hetkessä vaikka väsyneinkin silmin. Aikainen herätys ei takuulla ollut kenellekään mieleinen, jonka pystyi päättelemään mielenkiintoisista puheenaiheista porukkamme välillä. Sää ja sen vaihtelevuus paikkakuntakohtaisesti näytti puhuttavan huolestuttavan montaa.
Suurella, asfalttisella aukealla tuuli kohtuullisen paljon auringonpaisteesta huolimatta. Herkimmät hevoset ottivat lähtöjä suurimpien puuskien seurauksena, mutta Valerie näytti pysyvän kokemattomuutensakin nojalla rauhallisena. Ajatuskin hirvitti, miten nuorikko selviäisi stressaavan pitkästä ja elämänsä ensimmäisestä lennosta, mutta tyynesti tamma tyytyi kohtaloonsa, seuraten reippaasti kokeneempia lajitovereitaan. Ongelmallinen ei ollut tänäänkään oikea sanavalinta kuvaamaan Valerien järkkymätöntä matkustajanluonnetta.

En ollut eläessäni matkustanut niin mukavaksi tehdyssä lentokoneessa. En tietenkään, eihän minulla ollut todellisuudessa varaa tähän nytkään. Matkustusmuotoon mielletty ja tyypillinen ahtaus puuttui, vaikka en onnistunutkaan löytämään itselleni paikkaa, missä olisin voinut syrjäytyä koulukirjoineni rauhassa. Istahdin lupaa pyytämättä Vernerin ja Ellien läheisyyteen, sillä näköyhteys kahteen brunetteen oli minulle täysin riittävä. Ne näyttivät viihtyvän hyvin keskenään. Ties mistä jauhoivatkaan, kun en ollut kuulemassa, vaikka kuinka yritin lukea lauseita Isabellan huulilta. Mitäköhän sekin ajatteli siitä perjantaisesta episodista? Pidin vieläkin itseäni täydellisenä idioottina. Kuka hyppäsi mustasukkaisuuden puuskissaan kuuman, heteron valmentajansa kaulaan? Minä tietysti, tuhannen tuiskeessa. No, ainakin tiesi tismalleen, mitä siitä ajattelin. Köh.
Ajatuksissani erehdyin jättämään pitkät päälle, eikä kestänyt kauaa, kun tumma silmäpari kohtasi tuijotukseni. Voi hitto.

Kiinni jäätyäni en tohtinut enää vilkaistakaan tummaveriköitä päin. Olisin mielelläni puhunut Ellien, joka viime aikoina näytti tahtovan tutustua oma-aloitteisesti, sekä Vernerin, josta saatu ensivaikutelma oli herrasmiesmäinen, kanssa, mutta keskittymiseni herpaantui välittömästi, sillä kaksikon välillä oli ehdottomasti enemmän flirttiä kuin keskustelua, johon olisin voinut liittyä mukaan.
Nyt, jos koskaan, minulle suotiin tilaisuus. Keräsin rohkeutta syvin hengenvedoin, kunnes nousin rikkoakseni kiusallisen hetken minun ja Innan, ehkä Isabellankin, välillä. Sokka huomasi eleeni hiljentyen ja nojautui heti takaisin penkkinsä selkänojaa vasten.
"Hei, voitaisko me puhua?" Kysyin varovasti Innalta, joka istui uutta ystäväänsä vastapäätä. Nainen katsahti minuun vihertävillä silmillään, nyökäten vaisusti. Istuin nahkaiselle penkille sanoakseni jotain vakuuttavaa, mutten vielä tismalleen tiennyt, mitä.

"Anteeks kaikesta siitä mitä tapahtu. Ei ollu tarkotus riidellä", aloitin varmasti, mutta Inna vaikutti kiireiseltä näplätessään paidanhelmaansa. Se ei yrittänytkään sanoa mitään. Kiemurtelin kiusaantuneena penkissä, kunnes huokaisin tyytymättömänä.
"Mulla vaan oli jotain tyhmii ennakkoluuloja Juusoa kohtaan, mut ei oo enää", vakuuttelin vilpittömästi. Juuso oli aina ollutkin hyvin ulospäinsuuntautunut, tahtomattaankin, eikä se tietysti tarkoittanut mitään pahaa. Sen, jos kuka, tiesi parhaiten itse Inna.
"Kelpaisko tää hölmö ystävä vielä sun huonekaveriks?" Kysyin nostaessani katseen naisen käsistä takaisin kasvoille, jonka ääntä kaipasin kuulla kipeästi juuri nyt.
“Mun oikeestaan piti tulla hieroon sun kanssa sovintoa jo aikasemmin”, Inna vastasi pian ja loi kasvoilleen pienen hymyn.
“Totta kai sä kelpaat.”
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 24.03.18 16:48
 
Etsi: Spin off
Aihe: Toisaalla | Julia Luoti
Vastaukset: 10
Luettu: 352

Night in Vancouver

Sijoittuu sunnuntai-iltaan 25. maaliskuuta
Vancouver, Kanada #auburngoesabroad
( suljettu, mukaan vain @Inna P. )

Paineltuaan pehmeästi suupielensä puhtaaksi viininpunaiseen lautasliinaan, Verneri Kaajapuro asetteli aterimet siististi kello viiteen lautasensa päälle. Kauniisti katetulla pöydällä hehkuivat kynttilät, joiden loistetta ravintolan intiimin himmeä valaistus korosti. Isabella Sokka ei ollut kiristellyt kukkaronsa nyörejä varattuaan varmasti yhden Vancouverin kalleimmista hotelleista tallilaisten yösijaksi.

”Ankka ei meinannut tajuta, että sen hiekkakumpareen yli piti ihan oikeasti hypätä”, Isabellan iloinen ääni sai viereisessä pöydässä istuvan pariskunnan katsomaan kummastellen toisiaan. Suomen kieli yliväsymyksen ja viinin värittämänä oli Kanadassa ilmeisesti eksoottista kuultavaa.
”Joo Valeriella oli kans siinä sulateltavaa”, Julia Luoti kohotti viinilasin huulilleen.
Verneri hymähti naisten keskustelulle, mikä oli jo pidemmän aikaa pysynyt päivän maastoestekilpailuissa. Matka oli ollut kaikille rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja hevoset olivat reagoineet vaihtuviin ympäristöihin kukin tavallaan.

Puheensorina pöydän ääressä kiihtyi, kun Ellie von Brandt innostui vaihtamaan keskustelun erikoisesteistä kilpailupaikan myyntikojuihin. Blondin naisen kiinnostus tyylikkäisiin ratsastusvaatteisiin ja hevosten varusteisiin ei tullut sotaveteraanille yllätyksenä. Verneri loi nopean vilkaisun oikealla puolellaan istuvaan Inna Paakkaseen. Nainen söi vielä viimeisiä rippeitä ruoastaan ja näytti nauttivan illasta. Sotaveteraani tunsi hymyn nousevan kasvoilleen. Eilispäivän yllättävä kohtaaminen oli saanut Vernerin kiinnostumaan brunetesta.

”Kuka ottaa jälkiruokaa?” Isabellan leikittelevä kysymys havahdutti Vernerin ajatuksistaan takaisin ravintolaan.
”Hmh. Mä en taida, oon ihan täynnä”, mies naurahti ja haroi ruskeita hiuksiaan, samalla kun Julia mutisi jotain amatööristä selatessaan jälkiruokalistaa. Gabriellan ujo katse pöydän toiselta puolelta sai ylös napitetun kauluspaidan kuristamaan Verneriä: välit mustahiuksisen kanssa olivat jääneet monen mutkan kautta vähintäänkin vaivautuneiksi.

”Lähetkö jalottelemaan? Ulkoilma vois auttaa tähän ähkyyn”, Verneri kurottautui kuiskaamaan Innalle.
”Ellet sitten haluu jäädä jälkkärille”, mies virnisti poikamaisen ovelasti.
kirjoittaja Verneri K.
lähetetty 23.03.18 21:45
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: Night in Vancouver
Vastaukset: 8
Luettu: 259

Huippuvalmennus ja kilpailut Kanadassa

Auburn Estate goes abroad!

(Oikea vastaus on: KÄNÄDÄ)

Auburn Estatesta lähtee Isabellan johdolla ratsukoita Kanadaan, Tyynenmeren rannikolle. Matkan kohokohtana on Orange Wood Ranchilla järjestettävät maastoestekilpailut, sekä Isabellan valmentajatuttavan Mr. Batemanin koulu- ja estevalmennukset. Hevoset majoitetaan alkuun Orange Wood Ranchille, joka sijaitsee mielettömissä maisemissa pienessä Waterphew'n kaupungissa, Yukonin territoriossa. Valmennukset pidetään Vancouverissa.
Kilpailu- ja valmennusmatka kestää 23.-27.3.2018.


OHJELMA:

Perjantai 23.3. Hevosrekalla Kallasta Helsinkiin (n.1,5h) ja lento Kanadaan (Helsinki-Vancouver). Lennot klo 08.10-14.45 (matkustusaika 15h 35min, 1 välilasku). Hevoset omaan majoitukseensa Nicholas Batemanin tallille Vancouverin lähistöön ja ratsastajat hotelliin kaupungin keskustaan. Hevosilla vapaata jaloittelua tarhoissa pitkän matkustuspätkän jälkeen. Ratsastajilla vapaa ilta (aikaerosta nauttien..).
Huonejako: 1) Isabella 2) Inna & Julia 3) Verneri & Niko 4) Ellie, Gabriella & Janna (4hh)

Lauantai 24.3. Hevosten lepopäivä/ toinen matkustuspäivä. Ratsastajat ja hevostenhoitajat pääsevät Isbellan ostamalle turistikierrokselle Vancouverissa. Ratsastajille venyttelyä ja lihashuoltoa ennen huomista kilpailua. Hevosten taluttelu/ kevyt ratsastus, minkä jälkeen lento (Vancouver-Whitehorse) klo 16-18.20, jota seuraa vielä lähes neljän tunnin automatka Waterphew'n rannikkokaupunkiin. Hevosten majoitus Orange Woodiin (taluttelua tms. ennen karsinoihin laittamista) ja ratsastajat paikalliseen Bed & Breakfastiin.

Sunnuntai 25.3. Maastoestekilpailut Orange Wood Ranchilla. Lounas B&B:ssä, jonka jälkeen matkustusrupeama takaisin Vancouveriin. Hevosten huolellinen hoito ja ratsastajien lihashuolto. Illallinen Vancouverin hotellilla.

Maanantai 26.3. Huippukenttäratsastaja Nicholas Batemanin valmennuskokonaisuus englanniksi. Saman päivän aikana ensin tunnin rataestevalmennus klo 13-14 ja kouluvalmennus klo 17-18. Valmennuksen taso ratsukoiden mukaan, mutta yläkanttiin. Tarkoituksena kehittyä ja haastaa itseään. Tarvittaessa Mr. Bateman nousee itse ratsun selkään jossakin valmennuksen vaiheessa. Isabella tuntee valmentajan, joten hinta on naurettavan edullinen. Illalla pöytävaraus ravintolaan, sekä ratsastajien ja apujoukkojen ansaitsemat jatkot (pöytä/VIP-tila yökerhosta). Osallistuminen jatkoille oman harkinnan mukaan.

Tiistai 27.3. Hotelliaamiainen ja lounas, hevosten kävelytystä ja hoitoa ennen matkustusrupeamaa. Paluulento (YVR-HEL) klo 16.20-16.45 (matkustusaika 14h 25min, 1 välilasku).


MUKANA KILPAILEMASSA:

@Inna P. @Julia L. @Verneri K. @Isabella S.

Inna Paakkanen - Tranquille K (luokka 90-100 cm)
Julia Luoti - Valerie (luokka 90-100 cm)
Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 (luokka 90-100 cm)
Isabella Sokka - No Duchess (luokat 70-80 cm & 90-100 cm)

TUKIJOUKOT:

@Gabriella S. @Niko L. @Ellie von B.

Isabellan hevostenhoitaja: Gabriella Stern
Julian hevosenhoitaja: Janna Kaajapuro
Innan hevosenhoitaja: Niko Laiho
Vernerin hevosenhoitaja: Ellie von Brandt


Kilpailuihin liittyvät tarinat
Kanadan matkasta saa kirjoittaa niin paljon kuin haluaa. Päiväkirja- ja spin-off teksteihin mukaan häshtäg #auburngoesabroad (myös #kanada jos haluaa tarkentaa). Näin tekstit löytyvät helposti! Myös valmennuksesta saa kirjoittaa, mutta siitä ei ole tulossa tämän tarkempaa tapahtumaa tai kuvausta (paitsi erityistoiveesta). Ilmoittaudu Isabellalle, jos haluat vielä matkaan mukaan. Aiheesta on tulossa lisäksi yhteinen roolipeli.

kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 11.03.18 15:35
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Huippuvalmennus ja kilpailut Kanadassa
Vastaukset: 1
Luettu: 324

Valerien päiväkirja

3. maaliskuuta 2018 - #15 #valerienpäiväkirja #auburngoesabroad

Nostin estesatulan pois hionneen Valerien selästä, ja irroitin tummanruskean estehuovan kuivumaan satulan päälle. Sabinovoikko ummisteli silmiään estekarkeloidemme jälkeen, joten annoin tamman levähtää tallissa rauhassa, ennenkuin vein sen takaisin ulkoilemaan. Samassa tarhassa ulkoilevat ratsuhevoset pärjäsivät keskenään ihan hyvin ilman pomottavaa, rumaa ankanpoikasta.
Matkallani varustehuoneen uumeniin kuulin ja näin uuden tallityöntekijän hoippuvan talikonvarressa. Päätin olla kohtelias ja kysyä, miten aamu oli lähtenyt käyntiin.
"Ai hei..? Onko kaikki ihan o-"
"Loppuuko tää kysely IKINÄ?" Tummaverikkö murahti itsekseen keskeyttäen lauseeni eikä ajatellutkaan vilkaisevansa mua suoraan silmiin. Ilmeisesti en ollut ensimmäinen, joka huomasi ylisuuret kumisaappaat yhdistettynä tuhrittuun silmämeikkiin.
"Äh, soriiii", pahoittelin uteliaisuuttani, vaikka olisi tehnyt mieli sanoa lohdutukseksi tietäväni tunteen. Jatkoin kuitenkin matkaa satulahuoneeseen mukisematta. Eipähän hävettänyt enää yhtään omat tyylimokat nähdessäni Gabriellan niin viehkeänä pieruverkkareissa heti aamutuimaan.

Tutkailin ilmoitustaulua, samalla kun vedin aamupäivän ensimmäistä kahvikupillista. Jouduin hieraisemaan silmiäni, kun tajusin sinertävän A4:sen ilmestyneen keskelle taulua.

"Huippuvalmennus ja maastoestekilpailut Kanadassa"

KANADASSA ASTI? Silmät suurina tuijotin loungen ilmoitustaulua. Eihän mulla nyt ollut mitään mahdollisuutta lähtä mukaan, ellen voittaisi lotossa. Tai alkaisi palkkamurhaajaksi. Tai valmistuisi lääkäriksi heti tänään. Tai hankkisi itselleni vanhaa, rikasta mieselättäjää, josta ajatuskin puistatti. Hyi.
Kateellisena jatkoin lukemista, yllättyäkseni silminnähden. Isabellalla vaikutti olevan jonkunlaisia kontakteja huippuvalmentajaan, eivätkä matkakustannuksetkaan kuulostaneet pilviä hipovilta, kuten olettaa saattoi. Sehän oli vain muutama satanen sinne tänne..

"Julia Elisa, kappas", Inna pamahti loungeen ja juoksi heti kahvipannun äärelle.
"No mutta, Inna Alisa", vastasin käyttäen naisen toista nimeä. Hauskaa, että ne olivatkin siunaantuneet niin samanlaisiksi. Ehkä äitimmekin olivat salaa parhaita kavereita.
"Mä aattelin lähtä kenttäleirille Kanadaan!" Katsahdin Innaan hymyillen. Päätin juuri äsken mielessäni lähteväni ja suusta ulos tullessaan ajatus kuulosti vielä hullummalta, kun olin kuvitellut.
"No ohhoh. Etkö yhtään sen kauemmas?" Brunette naurahti epäuskoisena, ennenkuin vilkaisi osoittamaani paperilappusta ilmoitustaululla.
"Heko heko. Isabella on järkänny sen suhteillaan", selitin tarkemmin brunetelle, joka suuntasi istumaan nahkaiselle sohvalle mustan myrkkynsä kanssa.
"Hieno homma", Inna mutisi välinpitämättömänä. Nainen ei kerennyt ehtiä edes sisäistämään asiaa, kun sain kuningasidean.

"Mut hei, sähän voi lähtä mun kanssa!" Hihkaisin innosta pinkeänä ja ryntäsin kirjoittamaan itseni osallistujaksi. Mageeta. Päästäisin Valerien kanssa yhdessä maailman toiselle puolelle huippuvalmentajan käskytettäväksi. Opinto-ohjaajani tuskin innostuisi ajatuksesta, mutta olihan kevään opinnot muutenkin jo tarpeeksi levällään.
"Jaa, milläköhän hevosella?" Ystäväni huokaisi hullulle ehdotukselle. Innan oli tultava joka tapauksessa, koska minä käskin. Pakottaisin ja painostaisin niin kauan, että nainen kaappaisi loppupelissä vaikka keppihevosen ratsukseen, ellei muuta keksinyt.
"Ootas, mulla on siis... yks jalkavammanen, kolmella varsat alla, yks nuori KOULUheppa..", Inna jatkoi vinoiluaan ja laski sormin hevosiaan.
"Aasi! Ootko ihan unohtanu et sulla on myös yks kilpailukuntonen esteheppa?" Puuskahdin vastustelevalle brunetelle. Jos se hyppäsi rataesteitä, miksei maastoesteitäkin.
"Niimpä, joka on JUUSON treenattavana", Inna painotti 'poikaystävänsä/tämänhetkisen hoitonsa' nimeä, tai mitä ikinä nyt toisilleen olivatkaan.
"Sit otat vaikka Kirpun", korotin jo ääntäni koska olin kerennyt rustata nimeni osallistujalistalle. En helvetti lähtisi reissuun pelkkien tuntemattomien nimien kanssa. Verneri Kaajapuro, who?
"Mä en haluu nähä Lukasta enää ikinä", Inna vaikersi nolon lapsuudenihastuksensa takia. Onneksi keksin aina keinon, mistä nainen takuuvarmasti innostuisi.

"No, ehkä mä pyydän Milaa", totesin tyynesti poistuessani loungesta talliin. Inna jäi tuijottamaan niille sijoilleen luullessaan, että Milakin saattaisi hypätä hevosen selkään ja ilmestyä paikalle, mikäli pyytäisin. Todellisuudessa nainen nautti hevosettoman huolettomasta olostaan Kanadassa täysin siemauksin- ja siemauksilla tarkoitan kaljaa. Ainoa seura, mitä kolmikymppisestä naisesta irtosi, oli ryyppyseura. Kanadalainen yöelämä taatusti oli värikkäämpää kun täällä, joten saatoin hyvällä tuurilla hyödyntää tarjousta.
"Hee-ei! Juuso varmaan lainaa Ransua mielellään", nainen huudahti perääni, enkä voinut pidättää nauruani. Julia 1 - Inna 0.
"Hienoa!"
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 05.03.18 15:01
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 34
Luettu: 1793

Takaisin alkuun

Siirry: