Puten päiväkirja

Kello oli hieman yli ilta viiden Jemiinan ohittaessa Kallan Kaasarin pienen hevosautonsa kanssa. Valkoisella hevossiluetilla koristeltu tummasininen hevosauto oli vain muutaman vuoden vanha, virheettömässä kunnossa niin sisältä kuin ulkoa. Jemiina oli hankkinut auton muutettuaan Pietarin luokse, sillä hän halusi itse kuskata hevosiaan valmennuksiin ja kilpailuihin – ja koska Pietarin isompaa autoa ei B-kortilla ajettu. ”Elämäni paras ostos”, Jemiina ajatteli – karkuun lähteminen omalla autolla oli yllättävän helppoa.

Kun Auburnin kartanorakennus alkoi siintämään etualalla, Jemiinan kasvoille levisi pieni hymy. ”Ihan just siinä”, Jemiina tekstasi Isabellalle ja kääntyi sitten katsomaan oikealla puolella näkyviä tarhoja. Ensimmäisestä porukasta naisen silmiin osui hänen vanha vuokrahevosensa Lefa sekä seuraavasta tarhasta yksinään käyskentelevä Amandan hieno kouluori Fellu. Hymy Jemiinan kasvoilla levisi – hän tiesi tulleensa takaisin kotiin.
”Aja vaan tuonne tammatallin eteen, niin ei tarvitse niin pitkää matkaa kantaa tavaroita”, Isabella viittilöi suihkulähteen reunamilta. Jemiina nyökkäsi. Hän käänsi hevosautonsa parkkipaikalta kohti tallia ja lähti hitaasti lipumaan Fellun tarhan ohi. Ori katseli pihapiirin menoa uteliaana, mutta arvokkaasti.

Pysäköityään tallin eteen, Jemiina lähti avaamaan sivussa olevaa lastaussiltaa. Putte hörisi matalasti kuullessaan salvan aukeutuvan.
”Perillä ollaan”, Jemiina huikkasi ruunalle joka hirnahti vielä kuulleessaan muiden hevosten ääniä.
”Vai tällaisen olet mennyt hankkimaan”, sanoi Isabella hieman huvittuneena saavuttuaan Jemiinan ja Puten luokse. ”Tai olenhan minä teidät nähnyt muutamaan otteeseen, mutta oikeasti”, hän jatkoi.
”Tämmöisen, tämmöisen”, Jemiina vastasi. ”Pelastin tämän reilu vuosi sitten talvella puskasta. Tällä on upea suku ja hirveästi potentiaalia, en voinut vastustaa”, Jemiina jatkoi naurahtaen.
”Onhan se ihan kivan näköinen… suomenhevoseksi”, Isabella sanoi silmäillessään Puttea. ”Mutta näin ystävällisenä vinkkinä, mielestäni sinun potentiaalisi menee hukkaan tämmöisen ponin kanssa”, hän jatkoi ja loi silmäyksen blondiin.
”Hmh..”, Jemiina hymähti ensin mietteliäänä, mutta jatkoi: ”Tiedän, en mä tätä loppuelämän kotiin ole ostanut. Sopivaa ratsua on vain ollut hankala löytää, mutta kilpakentille on niin kovasti tehnyt mieli.” Isabella nyökkäsi, sanoi jotain myötäilevää ja lähti sitten ohjaamaan Jemiinaa ja Puttea kohti ruunan uutta karsinaa. Putte käveli pörhentelevästi ja hirnahteli useaan otteeseen saaden vastauksia ympäri Auburnin pihapiiriä.

Isabella näytti Puten karsinan olevan tammantallin toisen siiven perällä. Oven jälkeen käytävän vasemmalla puolella oli kaksi karsinaa, joista toinen oli varattuna aiemmin viikolle tulleelle hevoselle ja toinen Putelle. Jemiina talutti hevosensa karsinan eteen, otti kuljetussuojat tältä pois ja päästi sitten ruunan tutustumaan uuteen karsinaansa. Putte tutki nopeasti joka kulman ja heittäytyi sitten kuivikkeen sekaan piehtaroimaan. Ruuna ei paljoa stressannut tuntemattomasta paikasta, vaan näytti erittäin tyytyväiseltä runsaisiin kuivikkeisiinsa ja ikkunaan, josta näki tallin sisäpihalle.
”Voisin näyttää vielä Putelle varatut varustepaikat ja lähden sitten jatkamaan omia hommiani”, Isabella sanoi ja pyysi Jemiinaa seuraamaan varustehuoneeseen.
”Jos tulee jotain kysyttävää, niin soita”, Isabella sanoi toinen jalka ovenraossa. ”Ja muista tulla maanantaina allekirjoittamaan tallipaikkasopimus!” Hän vielä huikkasi kannoiltaan.
”Joo!” Jemiina huudahti perään. Hän vilkaisi vielä puhelintaan ja lähti sitten hakemaan Puten tavaroita hevosautosta.

Jemiina poistui toimistosta paperinivaska käsissään. Hän oli juuri ollut kirjoittamassa kesätallipaikkasopimusta Isabellan kanssa. Sopimus käsitti puolihoitopaikan syyskuun viidenteentoistapäivään saakka, rehut sitten kun Jemiinan omat rehuvarastot tyhjentyisivät sekä tarhan siivouksen. Karsinan siivouksen sekä liikutuksen hän oli valmis tekemään itse, sillä töitä naisella ei tällä hetkellä ollut ja aikaa tallilla pyörimiseen oli riittämiin. Jemiina oli irtisanonut Vientareen työpaikkansa toukokuun lopussa, sillä hänen oli päästävä kylästä pois heti. Hän oli vuokrannut Murronmaalta pienen kalustetun yksiön, joka oli joltain opiskelijalta kesävuokralla, mutta nyt hänellä oli aikeissa hankkia pysyvämpi asunto joko kaupungista tai Kallasta. Sekä työpaikka. Jemiina oli lähettänyt muutamia avoimia työhakemuksia mm. Kallan kuntosalille ja Murronmaan liikuntakeskukseen, niin pt:n, hierojan kuin fysioterapeutinkin hommiin.

- Kappas! Kukas se sieltä tulee?! Huudahti Ellen Jemiinan työnnettyä päänsä loungen ovesta sisään. - Naista ei ookkaan näkynyt hetkeen, Ellen jatkoi noustessaan halaamaan Jemiinaa. Jemiina naurahti ja vastasi tallikaverinsa halaukseen.
- Mukava nähdä, Jemiina sanoi ja loi silmäyksen Elleniin. Jemiinan entinen kilpaponi oli aikoinaan ollut Ellenin ratsun karsinanaapuri, ja naiset olivat muutenkin tulleet hyvin juttuun kun Jemiina vielä kävi Auburnissa. Jemiina irrotti otteensa Ellenistä ja kääntyi katsomaan tallituvassa olevaa toista henkilöä.
- Jemiina, vaaleatukkainen nainen sanoi ystävällisesti.
- Ellie, Jemiina vastasi ja levitti käsivartensa uuteen halaukseen. - Mukava nähdä sinuakin.
- Samoin, Ellie vastasi. - Siitä on aikaa, hän jatkoi.
- Niin on, Jemiina sanoi ja hymyili molemmille kavereilleen leveästi.
- Mulla alkaa valmennus tunnin päästä, joten pitää siihen lähteä valmistautumaan, Jemiina sanoi penkoessaan kaappiaan. - Mutta olisi mukava joku päivä käydä läpi kuulumisia, vaikka lasillisella, hän jatkoi kypärä ja saappaat käsissään.
- Todellakin! Ellie hihkaisi. - Laitellaan viestiä ja sovitaan päivä, hän jatkoi. Ellen ja Jemiina nyökkäsivät.
- Nähdään! Jemiina huikkasi vielä loungen ovelta ja lähti kiiruhtamaan kohti tammatallia.

--

Jemiina oli hakenut Puten tarhasta, harjannut sen, letittänyt tuuhean harjan siistille ranskanletille ja varustanut ruunan hyvissä ajoin ennen valmentajan saapumista. Hän oli kerennyt taluttaa ratsunsa kentälle ja nousta jo selkään, kun Lauri Merikanto saapui paikalle.
- Hyvää iltaa, mies sanoi astuessaan portista sisään.
- Iltaa, Jemiina huikkasi ohittaessaan miehen. Nainen oli pyytänyt Puttea kävelemään, jotta alkukäynteihin ei tuhlautuisi liikaa aikaa.
- Tosiaan, mä olen Lauri, Lauri Merikanto, mies esitteli itsensä. - Ja siellä selässä oli Jemiina? Ja Puhuri, eikös vain? Tämä jatkoi varmistellen.
- Kyllä, Jemiina Rajala, Jemiina nyökkäsi. Ja aivan, Virmalan Puhuri, mutta Puteksi kutsutaan, nainen jatkoi ja taputti ratsuaan kaulalle.
- Mukava tutustua, Merikanto sanoi. Jemiina yhtyi miehen sanoihin nyökäten.
- Aletaanpas sitten hommiin, voit kerätä ohjat käteen, valmentaja sanoi lyöden kämmenet yhteen. - Ajattelin jos käytäisiin vaan kaikki askellajit läpi. Tehdään sellaista tehtävää, jossa tulee paljon suoristamista, asetuksien vaihtoa ja taivuttamista. Täten näkisin, miten hevosesi liikkuu ja myös sinun ratsastustyyliäsi, hän jatkoi silmäillessään Jemiinan reaktiota. Jemiina nyökkäsi.

Ratsukko aloitti käyntityöskentelyllä – S-R suoraan, R käännös vuorotellen oikeaan tai vasempaan. He tekivät samaa tietä myös ravissa, keventäen. Seuraavaksi valmentaja pyysi Jemiinaa istumaan perusistuntaan ja tekemään I-kirjaimesta voltit molempiin suuntiin, muuten reitti pysyi samana. Kun tätä tehtävää oli tultu muutaman kerran, sai ratsukko lyhyet välikäynnit. Käyntien aikana Merikanto kertoi laukkatehtävän ohjeet. Reitti pysyi lähes samana, S-R radan poikki, I:ssä voltti siihen suuntaan, kumpaan aikoi R:stä kääntyä, voltin jälkeen laukannosto I:stä ja laukkaa E-S tai H-S puoleen väliin saakka suunnasta riippuen, jonka jälkeen uudestaan S-R linjalle. Kulmien ratsastaminen, suoristus ja suoraan ratsastaminen, asetus oikeaan – vasempaan, taipuuko vai punkeeko, hevosen reagointi apuihin ja siirtymiset. Näitä asioita valmentaja tarkasteli ratsukon työskentelyssä ja oli näkemäänsä ihan tyytyväinen.
- Näen potentiaalia, mutta tekemistä on, Merikanto sanoi valmennuksen loputtua. Jemiina oli samaa mieltä. Nainen kiitti valmentajaa ja kertoi odottavansa torstain valmennusta innolla.

"Se ei kieltämättä oikein tahdo pysyä irti puomeista. Tällainen jumppailu tekee sille hyvää ja matalammatkin korkeudet riittävät. Ravissa hypyt olivat alusta asti terävämpiä, eikä puomeja kolissut - kannattaa siis ottaa niitä mukaan omaankin treeniin. Laukassa se parani loppua kohden ja innari palveli tavoitetta hyvin: sen oli noustava heti edellisen hypyn jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa."

Lauri Merikannon sanat estevalmennuksen jälkeen olivat lohduttavat kuulla. Olin ollut jo pitkään sitä mieltä, että kyllä Putesta vielä skouppia löytyisi. Kun Merikannon tasoinen valmentaja vahvisti aatteeni, olin haljeta onnesta. Me hyppäisimme tänä vuonna vielä 110 cm luokkia, nyt kun on oikeanlaiset avaimet kädessä ja niitä osataan (ehkä) käyttää. Hymyilin itsekseni kylmätessäni ruunan jalkoja. Estetreenejä valmentajan kanssa tulee olemaan vielä lähes joka viikko, ja kuten Merikanto suositteli, lisään innaritreenejä myös omiin harjoituksiini.

Putte joi antaumuksella melassivettään. Sille päivän treeni oli ollut aika rankka, mutta se suoriutui siitä kuitenkin loistavasti. Huomenna kävisin sen kanssa palauttavalla maastokäppäilyllä, ja sen jälkeen jatkuisi treenit kouluväännön merkeissä. Lauantaina määränpäänä on taas Storywoods ja koulukisat. Vaikken kilpaillut cupissa ihan tosissani (koska en halua leimaantua kouluratsastajaksi), oli finaalipaikka saatava. Pietari nappasi finaalipaikan heti ensimmäisestä osakilpailusta ja pakkohan mun on sille näyttää, että kyllä mekin pärjäämme. Toki Pietarilla on hieno kouluratsu – tai no kouluratsun alku – ja mulla vaan Putte. Mutta silti.

Kun Putte oli juonut vetensä, talutin sen karsinaansa, jossa väkirehut ja heinät jo odottivat. Ruuna työnsi turpansa heti kuppiin ja alkoi mutustelemaan ruokaansa. Välillä se napsaisi tukon heinää ja yritti samaan syssyyn syödä lisää rehuja. Sottapytty. Katselin vielä hetken hevostani ja lähdin sitten viemään omia tavaroitani toisen tallin puolelle. Kartanon pihalla oli hiljaista. Yökosteus oli jo laskeutunut maahan ja hento sumuverho peitti suurinta osaa pihapiiristä. Ilma oli tyyni ja hieman aavemainen. Kaunista, ajattelin ja astuin sisään yksityistalliin. Valot oli tallin puolelta jo suljettu, joten hipsin nopeasti loungeen. Laitoin osan valoista päälle, jotta näkisin vaihtaa vaatteeni ja järjestellä kaappini. Kun olin valmis, siirryin tallin puolelle pimeyteen. Muutamasta karsinasta kuului vaimeaa hörinää.
”Minä täällä vain”, kuiskasin hevosille ja hiivin nopeasti ulos. Ketään ei edelleenkään näkynyt. Päärakennuksessa kuitenkin paloi muutama valo, kuten myös tallin vintillä.

Viimeiset kaksi viikkoa Auburnissa alkaisi huomenna, enkä ollut vielä kerennyt tehdä sen tarkempia suunnitelmia Puten varalle. Sitä oli muutamat juonioriratsastajat käyneet katsomassa ja Käkiharjuilla kisoissa käytyämme, siitä oli kiinnostunut useampikin esteratsastaja. Putte suoritti todella virheetöntä rataa ja itsekin olin silloin skarpeimmillani. Ykkös- ja kolmossija nollaradoilla olivat tähän mennessä kautemme kohokohtia. Minulla oli kuitenkin vielä hetki aikaa päättää ruunan kohtalo ja toivoin todella, että se saisi majailla Kalla Cupin loppuun asti Auburnissa ja sen jälkeen lähteä toivottavasti uudelle omistajalle. Pitäisi vain muistaa kysyä asiaa.

Ankka palaisi myös muutaman viikon kuluttua Suomeen. Ratsutusjakso ei ollut mennyt ihan suunnitellusti, sillä siellä selvisi, ettei orista olisi koskaan kenttäratsuksi – se oli liian arka. Tarkoituksenani oli vielä osallistua orin kanssa syyspäiväntasauksessa esteiden junioriluokkaan ja sen jälkeen sekin lähtisi myyntiin. Tiedossa oli siis hevoseton loppuvuosi, sillä sopivaa uutta ratsua ei ollut vielä löytynyt. Olin etsinyt jo lähes starttivalmista kenttähevosta, joka suoriutuisi vähintään CIC1 -radoista. Tarjonta on vaan näyttänyt niin heikolta, että pitänee kohta alkaa katselemaan kenttävarsoja.

Silittelin voikon ratsuni karvaa kävellessäni sen kanssa alkukäyntejä maastossa. Laurin estevalmennus alkaisi kymmenen minuutin päästä – aiheena lähestymiset ja uusinta. Yritin tsempata itseäni koko edellisen yön, etten siirtäisi turhautumistani Putteen. Valmennukset olivat menneet meidän osaltamme viimepäivinä hyvin, mutta en ollut tyytyväinen viikonlopun kisasuorituksiin. Putte oli tehnyt parhaansa, mutta oma keskittymiseni oli jossain aivan muualla ja näin ollen niin koulu- kuin estesuorituksetkin olivat menneet penkin alle. En edes tiedä kenen idea oli startata kolmessa eri luokassa _saman_ päivän aikana, kun ensimmäinenkin luokka oli alisuoriutumista. Jestas.

--

”Sehän näyttää oikein mukavalta ja rennolta”, Lauri sanoi ravatessamme alkuverryttelyn maapuomeja.
”Jep”, vastasin ja karistin kaikki muut ajatukset pois mielestäni. Nyt pitää keskittyä vain valmennukseen.