Bluen päiväkirja

Saapuminen

Vedin paksuhkot verhot pois ikkunan edestä, niistä pöllähti jo vähän pölyä, vaikka ei siitä ollut kuin muutamia päiviä, kun siivosin kunnolla. Hippuset jäivät ilmaan leijailemaan ja ne saattoi erottaa valokeilassa tarkasti. Olo oli virittynyt, sillä tänään Blue muuttaisi uudelle tallille, pois tuttujeni kotipihasta, jossa se oli jonkin aikaa joutunut viettämään. Heillä oli talli, mutta sen kunnossa ei ollut kehumista. Tammalla oli siellä sentään kaverinaan vanha ja pyöreä poni, jonka jalat alkoivat jo pettää. Blue tulisi saamaan nyt ison kasan uusia ystäviä, ehkä se piristyisi siitä, samaa toivoin myös itselleni. Olihan minulla muutamia hyviä kavereita, mutta ei hevospiireistä. Nuo ihanat eläimet kun olivat lähes koko elämäni, oli joskus vaikea löytää keskusteltavaa ei hevos ihmisten kanssa.

Olin puunannut tamman eilen illalla loistoon, jotta se saapuisi Kaajapuroille hienona. Välillä valkeiden jalkojen pito puhtaana oli haastavaa, mutta olin onneksi löytänyt hyvät tuotteet niiden pesuun. Bluessa oli friisi verta, mikä teki sen harjasta kiharaisen ja paksun. Minulla oli tapana letittää se öiksi. Olin pitänyt kaikki mahdolliset tallikamat ja tamman varusteet kotona, jotta ne pysyisivät puhtaana ja hyvässä kunnossa Bluen muuttoon saakka, sillä tuttujeni tallin puitteet tuntien, siellä niitä olisi päässyt nakertamaan hiiri jos toinenkin. Olin tutustunut myös Auburniin, mutta sen suuruus kaikin tavoin oli ajanut minut valitsemaan huomattavasti kotoisamman Kaajapuron. Minä viihdyin enemmän pienemmässä piirissä, enkä - ainakaan vielä - vaatinut luksusta. Kunhan kaikki perustarpeet tulisi täytettyä ja talli pidettäisiin siistinä, se riittäisi meille.

Havahduin ajatuksistani Tossanin kiehnätessä jalkaani vasten. "Mitäpä Tossan, nukuitko hyvin?" puhuin pojalle hiljaa ja venyttelin, kunnes siirryin pukemaan ja siitä aamupalalle. Viirumamma loikoili vielä unisena uuninpäällä, jonka olin vielä eilen lämmittänyt. Pian tulisi kesä ja tuokin lysti jäisi vähemmälle. "Zicoo" huusin, kun kaadoin raksuja kippoihin. Pian kolmaskin kissa oli paikalla ja kuuntelin niiden mouruamista sekä syömisestä lähtevää rapinaa. "Mä lähden tallille kuulkaas. Onkohan siellä kissoja?" puhelin kolmikolle lopetellessani ruokailua. Mikäli tallilla ei olisi kissaa, mikä tosin tuntui epätodennäköiseltä, voisin ottaa joskus Viirumamman mukaan. Se nimittäin meni koirasta sillä saralla, että totteli hyvin ja tuli luokse. Tuo vanha mamma lähinnä käppäilisi perässä ja jäisi aurinkoa ottamaan sekä seuraamaan pihan menoa. Se oli minulla usein puutarhassa mukana, kun laittelin taas jotain uutta.

Radiosta soi hiljaisella musiikki, kun ajoin Kaajapuroille päin. Olin käynyt hakemassa tamman, sen kamat ja sanonut heipat. Pieni jännityksen ja innostuksen tunne velloi mahani pohjalla. Olin ilmoittanut tulostamme tietysti etukäteen, joten joku meitä olisi varmasti vastassa. Kaarsin tumman mustangini pihaan, kärryn poukkoillessa perässä. Oloni helpottui heti hieman, kun näin miten ihanalta paikka näytti. Vaikka keli olikin mitä oli, pystyin kuvittelemaan tallin nättinä varsinkin kesäaikaan. Pihalla istuskeli kaksi henkilöä, vanhempi nainen ja nuorempi mies, ehkä minua hieman vanhempi. Sammutin auton ja heilautin tervehdyksen. Molemmat lähtivät tulemaan kohti. Kävelin avaamaan takaluukkua, jonka avaamiseen mies tuli heti auttamaan.

"Verneri Kaajapuro" tämä esittäytyi ja kättelimme.

Kättelin myös vanhempaa naista, joka esittäytyi Tiina Kaajapuroksi, Vernerin äidiksi. Heissä olikin paljon samaa näköä. Pyrin tuttuun tapaani hymyilemään molemmille ja pitämään jonkinlaista katsekontaktia, kun jutustelimme hieman. Muutama minuutti ja jännittyneisyys alkoi hälvetä, molemmat vaikuttivat niin kovin mukavilta. Tiesin tehneeni hyvän päätöksen tallin suhteen. Olin minä Verneristä toki hevosihmisenä kuullut, mutta en koskaan nähnyt. Hänestä sai varman, hyväntuulisen ja rehellisen vaikutelman. Tiina oli sympaattinen ja tämä auttoikin minua myöhemmin varusteiden laittelussa paikoilleen. Verneri oli hetken vilkuillut tammaani sen uudessa karsinassa, jonka jälkeen tämän oli pitänyt mennä.

Tiina heitti minulle päivän päätteeksi vielä lenkin ympäri tallin tiluksia ja näytti miten mikäkin toimii. Tämä kertoi myös vähän jotain jokaisesta hevosesta, mikä oli ihana lisä. Tiinan lähtiessä iltapuuhiin talolle, ohitseni käppäsi vielä muutama nainen, joista toinen ensin käveli ohitseni, palaten kuitenkin hyvin pian takaisin.

"Hei, uusi tyyppi?" brunette aloitti, johon vastasin myöntävästi.
"Heidi Näyhö" tämä esittäytyi ja minä tein jälleen saman.

Toinen naisista oli Stina Elola, jonka vihreisiin hiuksiin ei voinut olla kiinnittämättä huomiota. Rakastin, kun joku uskalsi vetää päänsä noinkin rohkealla värillä ja nainen näytti vieläpä tajuttoman hyvältä. Huomasin melko pian, Stinan olevan muutenkin luonteeltaan räväkkä ja eloisa, pidin hänestä. Heidi oli hiljaisempi, mutta ei yhtään mitäänsanomattomampi, tämä vaikutti lempeältä ja kiltiltä. Tuolle ruskeahiuksiselle uskaltaisi varmasti jatkossakin mennä juttelemaan. Stinan mennessä menojaan, jäin vielä nojailemaan Heidin kanssa Bluen karsinalle. Nainen kertoi oman tammansa olevan tiineenä, mikä ihana asia kuulla. Heidillä oli oma talli Orijoella, en yllättynyt, sillä tämä vaikutti tallinpitäjä henkiseltä heti alusta alkaen.

Ajaessani kotiin aurinko oli jo lähes laskenut, sen säteet vielä hapuilivat puidenlatvoja kaukana horisontissa. Päivä oli mennyt hyvin, tästä se lähtisi, minun ja Bluen uusi luku. Haluaisin päästä kilpailemaan useampiin isoihin kisoihin, mutta saa nähdä, sitä ei koskaan tiedä mitä aika tuo tullessaan. Tällä hetkellä fiilikseni olivat kuitenkin hyvät ja odotukset tulevaan korkealla. Olin ratsastanut Bluella paljon ja se oli huippu kunnossa, vain tekniikassa oli hiontaa, kuten siinä aina oli, nuorihan tamma oli myös. Aikaa ei olisi hukattavaksi, vaan reeni olisi pidettävä yllä, sillä me tulisimme kilpailemaan Kalla CUP:in ensimmäisessä osakilpailussa kenttäosuudella, jo ensiperjantaina. Olin kuitenkin hyvin valmistautunut ja tamma oli tuntunut tasapainoiselta ja puhtaalta vielä viime ratsastuksella, toivottavasti kaikki sujuisi hyvin. Minulle riittäisi, että tamma pystyisi suorittamaan kilpailussa samalla hyvällä tasolla kuin kotona, eikä suoriutuisi tasoaan huonommin. Juuri nyt minulla ei ollut mitään syytä ajatella että niin kävisi.

Tunteita

Kenttäosuus takana ensimmäisestä osakilpailusta ja fiilikset toistaiseksi hyvät. Tamma oli yllättänyt kouluosuudella erittäin positiivisesti. Oli siinä toisaalta kimpale hyvää tuuriakin, juuri sinä päivänä satuttiin pelaamaan hyvin yhteen ja se palkittiin prosentein 76,93, nostaen meidät toiselle sijalle. Onnistumisen tunne on niin ihana, muistan miten vatsassa kupli.

Se onni ei kaukaa meitä jaksanut katsella, vaan meni menojaan. Tulimme maastoesteillä toiseksi viimeiseksi ja ratsastin ehkä koko elämäni huonoimman radan. Kaikki meni pieleen, alun alkaenkaan laukka ei lähtenyt pyörimään rytmissä ja puolessa välissä rataa olin keskeyttää. Kai en lopulta kuitenkaan pystynyt luovuttamaan, vaan toivoin että homma alkaisi sujua, näin ei kuitenkaan käynyt. Olin hämmentynyt, tämän piti olla meidän laji, mutta tamma tuli kokoajan huonosti esteille. Kai huonot sattumukset vain alkoivat seurata toisiaan, kasaantuivat ja loppu oli katastrofi.

Vielä seuraavana päivänäkin mietin tapahtumia ja syynäsin omia virheitäni. Sain kuitenkin koottua itseni ennen esteosuutta ja ratsastimme radan hyvin, vain yhdellä pudotuksella, joka sekin oma mokani. Tulimme viidenneksi, mikä passasi minulle oikein hyvin. Oli onni, että saimme lopettaa viikonlopun lopulta positiivisiin fiiliksiin ja kokonaistuloksissa sijalle 7. Tästä olisi hyvä jatkaa. Pidin tietysti silmällä Vernerin menoa, tämä nimittäin kilpaili samassa luokassa kanssani. Mies on kyllä taitava, en sitä kiellä ja Love hieno hevonen, joskin olin saanut siitä näin nopeasti sellaisen kuvan, että ori oli hieman haastava.

Olin parhaillaan kaupungilla, minun olisi löydettävä jotain nättiä päällepantavaa lauantain after rideihin. Tiesin, että sen oli oltava valkeaa, mutta muuten olin melko hakoteillä. Olihan minulla omastakin takaa jo mekko jos sata toistakin, mutta en uskonut kelpuuttavani niistä mitään. Koin, että tilaisuus olisi kannaltani tärkeä, olin uusi ja tämä olisi ensimmäinen hyvä tilaisuuteni löytää lisää ystäviä ja luoda suhteita kaupungin hevospiireihin.

#kevatpaivantasaus