Paluu satulaan

"En malta odottaa", Heidi vastasi ja yritti olla virnistämättä turhan leveästi. Naisen sormet pyyhkäisivät Laurin käsivartta heidän kävellessään vielä kerran maneesin ympäri Epione perässään.

"Vaikea valinta", brunette mietti ääneen.
"Ehkä mielenkiinto Vargasin suuntaan voittaa tällä kertaa. Jos se vain sulle sopii?" Heidi päätyi lopulta vaihtoehtoon ja hymyili.
"Ja aivan ehdottomasti haluan kokeilla sun VegasVargaseja sitten, jos ja kun selviän edes puolikuntoiseksi."

Naisen teki mieli siirtyä vieläkin lähemmäksi Lauria, mutta pitäytyi suhteellisen tuttavallisen välimatkan päässä. Ajatukset treffeistä olivat häilyneet Heidin mielessä iltaisin ja yön pimeinä tunteina, kun unettomuus lennätti mielen vaellukselle. Hän ei uskaltanut kysyä, tai edes vihjailla mitään sen kaltaista, sillä niin paljon oli tapahtunut pienessä ajassa. Heidi halusi uskoa, että oli jo toipunut synnytyksen pahimmista pyörteistä, mutta tiesi todellisuuden varsin päinvastaiseksi.

"Mitä sulle kuuluu, hevosjuttujen ulkopuolella?" nainen uteli ja siirsi katseensa Laurin silmiin.

"Okei, Vargas oli aika hyvä eilen", Lauri vastasi toinen kulma Heidin vastauksesta kohonneena. "Toivotaan, että sama draivi jatkuu tänäänkin."
Lauri oli keskittynyt viimeisimmissä treeneissä suoruuteen ja saanut oria hellittämään vasemmalta, joka oli ollut loppukesästä ajoittain työlästä.

Lauri ei voinut sanoa yllättyneensä Heidin kysymyksestä, koska se oli oikeastaan leijunut molemmin puolin heidän välillään tallista saakka.
"Sitä samaa", Lauri hymähti. "Aloitin taas lenkkeilyn."
Juoksuharrastus oli jäänyt auttamatta vähemmälle huomiolle kevään ja kesän kiireiden vuoksi, mutta nyt, kun Lauri oli havahtunut siihen, että vuorokauteen oli ilmestynyt extratunteja, mies oli käyttänyt ne hyväksi. Lenkeillä hän pystyi myös miettimään asioita ja ajatukset olivat hevosjuttujen lisäksi pyörineet myös Heidissä.

"Miten teillä on mennyt? On pitänyt tulla käymään, mutta", Lauri mutisi, jääden hetkeksi miettimään sopivaa sanavalintaa. "..en ole halunnut häiritä teidän arkeanne."

Heidi hymyili yllättynyt ilme kasvoillaan kuultuaan Laurin juoksuharrastuksesta.
"Vai lenkkeilyä", nainen mutisi puoliääneen, eikä tohtinut kertoa omaa mielipidettään juoksemisesta. Sitä oli mukava katsella, ehdottomasti ainakin, mikäli Lauri olisi se, joka juoksisi.
"Siihen et kyllä saa raahattua mua mukaan, valitan", Heidi virnisti.

"Hyvin. Vaihtelevasti. Toisaalta kamalan tylsästi, mutta sitten taas ei. Yritetään Jessen kanssa saada sovittua kastepäivää ja Matilda kävi Jessen kanssa kylässä yksi päivä", Heidi selosti, kun he siirtyivät maneesista tallin puolelle. Siellä ei näkynyt edelleenkään ristin sielua.

"Ai, vaunut olisivat varmaan antaneet hyvän vastuksen", Lauri murahti virnistäen ja antoi katseensa viistää maneesin hiekkaa. Mies oli käynyt pari kertaa lenkillä tallilta käsin päästäkseen juoksemaan hiekkateillä asfaltin sijaan. Metsässä juokseminen tuntui muutenkin mielekkäämmältä kaupunkimaisemia ihan tarpeeksi elämänsä aikana tuijotelleelle Laurille.

Tallissa oli hiljaista, joten Heidin sanat upposivat hyvin Laurin tajuntaan. Mies vilkaisi vierellään kävelevää brunettea kuullessaan tämän mainitsevan Matildan nimen. Kuinkahan sekin vierailu oli mennyt? Sitä Lauri ei kuitenkaan kysynyt ääneen, vaan nosti kätensä puuskaan ja pysähtyi hoitopaikan eteen.
"Täytyisiköhän minunkin käydä kylässä", mies mutisi ja jäi odottamaan Heidin reaktiota sanoihinsa. Lauri ei oikeastaan ollut varma, miksi kyläily oli jäänyt niin vähälle. Mies oli tarkoittanut aikaisempia sanojaan rauhan antamisesta, mutta jos Matilda oli astunut Heidin ja Jessen perhekuplaan Heidin kotiin, täytyisi Laurinkin olla valmis tekemään niin.

Epione kääntyi vaivatta hoitopaikalle oikein päin, se näytti varsin tyytyväiseltä, vaikkei ollut päässyt käyntiä isompaan vauhtiin.

"Jos haluat. Kotona mä suurimmaksi osaksi olen", Heidi vastasi hymyillen ja piti katseensa tummissa silmissä.
"Sun seura on aina tervetullutta", nainen jatkoi ja antoi silmissään välähtää aavistuksen.

Heidin teki mieli kokeilla rajan yli astumista. Sellaista, jossa ei tarvitsisi miettiä kosketusta tai sanoja, joita lausuisi ääneen. Varovainen ajatus treffeistä häilyi naisen ajatuksissa.
"Muistaakseni meidän piti tehdä jotain yhdessä jossain vaiheessa? Kahdenkesken."
Brunette piti äänensä hiljaisena, vaikka talli oli edelleenkin tyhjä heitä lukuunottamatta. Vain satunnaiset sadepisarat rummuttivat rakennuksen kattoa ja Epionen kaviot naksuivat tamman vaihtaessa asentoaan.

Lauri nyökkäsi hymyillen katsoen sinisiä silmiä. Miksi hän ei haluaisi? Mies valehtelisi, jos yrittäisi uskotella itselleen, ettei olisi jatkanut juoksuharrastustaan siksi, että nimenomaan Heidin seuran puute oli tuonut lisää aikaa moneen päivään. Lenkkipoluilla Lauri oli myös purkanut sitä turhautumista, jota Karon kohtaaminen Helsingin yössä oli aiheuttanut.

"Niinkö?" Lauri hymähti kulmat kurtussa, mairea hymy huulillaan. "Oletkohan nähnyt unta?"
Mies mutristi huuliaan ja mittaili Heidiä katseellaan havahtuen siihen, miten pieni nainen olikaan ilman vauvavatsaa.

Lauri oli jättänyt treffisuunnitelmat sikseen vauvan synnyttyä, koska miehestä oli tuntunut, että ne täytyisi istuttaa siihen hetkeen, kun he vihdoin pääsisivät jonnekin kahdestaan. Olivathan he kahdestaan siinäkin hetkessä, mutta ennen vauvan tuomaa kuilun alkua heidän välillään oli ollut jännitettä, jonka turvin ajatus virallisista treffeistä oli tuntunut luontevalta jatkumolta.

"Mitä haluaisit tehdä?" Lauri kysyi nojaten toisen käsivartensa hoitopaikan seinään päästäkseen luontevasti lähemmäs Heidiä, joka purki ponitammaansa pois.

"Saattaa sekin olla", Heidi vastasi ja yritti olla virnuilematta, vaikka se osottautuikin varsin haastavaksi. Tummien silmien katse tuntui polttavan matkallaan ja naisen teki mieli kiemurrella edes vähän. Epionen varusteisiin keskittyminen toi hyvän häiriötekijän heidän välilleen nousseelle sähköisyydelle.

"Ruoka, liikunta ja takkatuli kuulostaisi varsin ihanalta tällä hetkellä. Mulla ei ole oikeasti mitään väliä, kunhan saadaan olla kahdestaan kerrankin", nainen vastasi ja astui Epionen suitsien kanssa Laurin eteen, vähän liian lähelle ollakseen vain kaverillinen.
"Pidätkö näitä hetken?" Heidin äänen mataluus yllätti naisen itsensäkin tämän ojentaessa ruskeita nahkasuitsia tummaverikön käsiin.

Laurin katse oli seurannut Heidin liikehdintää ja seurasi siinäkin vaiheessa, kun nainen astui lähemmäs ja ojensi suitsia.
"Pidän", mies mutisi pohtien samalla toimivaa treffikokonaisuutta Heidin ehdottamista palasista. Ruoka onnistuisi, samoin liikunta, mutta takka löytyi vain naisen - ja nykyään tämän lapsen - kodista.

"Ei nuo toiveet mahdottomilta kuulosta", Lauri sanoi ja kallisti aavistuksen päätään. Nahkasuitset roikkuivat miehen kädestä, kun tämä vaihtoi painoa jalalta toiselle ja vilkaisi Epionea, joka kurkotteli turpaansa Laurin suuntaan. Mies muisti aikeensa ratsastaa Vargas, muttei halunnut hakea oria vielä järkyttämään pienen ponitamman elämää.

Heidi melkein toivoi, että tallin ovesta olisi kävellyt joku, jonka läsnäolo olisi pakottanut tilanteen katkeamaan. Häiriötekijöiden puuttuessa naisen oli pakotettava itsensä jatkamaan Epionen hoitamista, vaikka olisi mieluusti jäänyt siihen Laurin lähelle.
"Mun odotukset on melko helppo ylittää, ottaen huomioon, etten edes muista koska olisin ollut treffeillä viimeksi", brunette huomautti suupieli kaartuen virneeseen. Satula liukui vaivatta cremellon selästä alas, eikä se naisen onneksi painanut ihan niin paljon, mitä hevosten koulusatulat painoivat.

Napattuaan suitset Laurin otteesta Heidi katosi hetkeksi varustehuoneeseen ja järjesteli ajatuksiaan takaisin kokoon. Puhelimeen katsominen sai naisen huokaisemaan helpotuksesta. Jesse ei ollut laittanut viestiä tai soittanut, joten vauvalla ei ollut hätää. Kypäränsä Heidi jätti kaappiin puhelimensa vierelle ja palasi takaisin tallin puolelle sitoen hiuksiaan uudelleen korkealle ponnarille.

"Harjaan Epionen nopeasti vielä, voidaan sitten hakea se Vargas sulle?" brunette ehdotti ja nappasi Laurin vieressä maassa olevasta hoitolaukusta pölyharjan käteensä.
Tummanvioletti highneck sadeloimi asettautui paikalleen ponin selkään vaivatta ja saatuaan remmit kiinni, Heidi kääntyi Laurin puoleen uudestaan.

"Hyvä pointti", Lauri naurahti jättäen valoittamatta omaa edellistä treffikokemustaan. Kiteytettynä mies oli kuitenkin aika lailla samoilla fiiliksillä kuin Heidi, muttei oikeastaan jaksanut paineilla asian kanssa.

Lauri ei tarjoutunut avuksi Epionen loimittamisessa, koska Heidi halusi selvästi hoitaa poninsa kuntoon itse. Hevosiin tottunut Lauri olisi todennäköisesti vain tuskastunut ponin äärellä kumarrellessaan, joten järjestely sopi hänelle senkin takia.
"Mennäänkö?" Lauri mumahti, vaikka sinisten silmien katseessa oli jotain sellaista, joka ei puoltanut kiirehtimistä. Lauri ei kuitenkaan ollut varautunut viettämään tallilla koko päivää ja mikäli mies haluaisi ratsastaa vielä Malachainkin, täytyisi Vargas saada liikkeeseen mahdollisimman nopeasti.

Ulkona oli alkanut ripsiä vettä, joten Lauri ei aikaillut suunnatessaan orinsa tarhalle Heidin jatkaessa poninsa kanssa eri puolelle pihaa. Tummalla sadeloimella loimitettu ori antoi helposti kiinni ja lähti seuraamaan omistajaansa ripein askelin.

"Joo", Heidi nyökkäsi ja vapautti ratsuponin hoitopaikan naruista ja seurasi miestä oikealle ja ulos tallista. Lauri lähti vasemmalle ja Heidi oikealle, Carlee odotti pihattokaveriaan jo takaisin. Hopeanmusta vanhus väisti verkkaisesti Epionea ja tämän narun päässä kävelevää naista portilla. Heidi päästi ponin irti ja jäi hetkeksi rapsuttamaan rakasta puoliveristä sen sadeloimen alta.

Siniset silmät seurasivat pihan perältä tallia kohden suuntaavaa kaksikkoa. Vargas näytti varsin iloiselta päästessään töihin ja Lauri kyyristeli sateen vuoksi aavistuksen. Heidi sulki pihaton portin takanaan ja vilkaisi mustaa oria vasemmalla puolellaan.
"Sä olet kuulemma seuraava", nainen huomautti Malachaille, joka söi ruokiaan yllättävän rauhallisena sateesta ja tuulesta huolimatta.

Kävellessään takaisin talliin, Heidi mietti mahtuisiko vieläkään tallin satulahuoneen kaapissa olevaan kevyttoppatakkiin vai ei. Jännityksen sulaessa pois, sen tilalle oli tullut syksyisen ilman jättämä viileys, jota brunette ei halunnut vaalia vilustumiseen saakka. Nainen käveli Laurin ja Vargasin ohitse satulahuoneeseen ja kaivoi esiin tummanpunaisen takin. Heidi tunsi olonsa varsin tyytyväiseksi vetoketjun solahtaessa kiinni yllättävän helposti.

"Miten teillä on mennyt viime aikoina, selkäongelmien lisäksi?" Heidi uteli päästyään takaisin miehen ja tämän kimon luokse, nauttien takin lämmittävästä vaikutuksesta.

Lauri oli juuri ehtinyt kiinnittää Vargasin hoitopaikalle ja riisua orilta loimen, kun Heidi ilmestyi paikalle takin vaihtaneena.
"Ihan hyvin, nyt kun on ollut pakko miettiä sileäntreenit sellaisiksi, että niistä on jotain hyötyä", Lauri myönsi hiuksiaan haroen. "Tänään voisin ottaa taas puomeja mukaan, ne ovat hyvää jumppaa."

Haettuaan Vargasin varusteet Lauri alkoi harjata orin karvaa läpi tottunein ottein ja kumartui puhdistamaan kimon kavioita.
"Helvetti", mies puuskahti huomatessaan etukengän irvistävän. "Tältä on kenkä irti."
Lauri kokeili kenkää ja sen irrotessa lisää suhteellisen hellästä nitkuttelusta, mies haki tallin omasta kengityspakista apua ja väänsi kengän irti.
"Milloin kengittäjä oli tulossa seuraavan kerran, muistatko?" Lauri mutisi tutkien kaviota katseellaan. Maneesin pehmeän pohjan ansiosta ratsastus ilman yhtä kenkää olisi mahdollista hetken, mutta useampia treenejä mies ei haluaisi vajaalla kengityksellä Vargasia liikuttaa.

Heidin kulma kohosi aavistuksen, kun nainen kuuli Laurin kiroavan Vargasin kaviolle.
"Eikä", brunette irvisti hieman pahoittelevasti ja keskittyi silittelemään orin turpaa sen aikaa, kun hevosen omistaja lähti hakemaan kengityspakkia.

"Ensi viikolla, torstaina muistaakseni", Heidi kertoi ja huokaisi aavistuksen.
"Voin kyllä soittaa, jos sillä olisi vaikka asiaa tänne suuntaan aiemminkin", nainen lisäsi eikä jäänyt odottamaan varmisteluja Laurin suunnalta. Puhelin korvallaan Heidi piti katseensa tummissa silmissä, häivähdys toiveikasta hymyä huulillaan.

"Näyhö tässä hei", brunette aloitti puhelun ja selosti sitten lyhyesti asiansa. Epämääräisten muminoiden ja yksittäisten sanojen myötä nainen lopetti puhelun alle minuutissa.
"Huomenna, sillä on yhdeksältä joku asiakas Murronmaalla ja tulee sen jälkeen heti tänne", Heidi varmisti ja antoi puolikkaan hymyn nousta kasvoilleen.

"Okei, hienoa", Lauri hymähti kiitollisena. Mies oli kyykistynyt laittamaan Vargasille suojia ja tiiraili vielä viimeisen kerran etukaviota, jonka reuna näytti siistiltä.
"Otan liinan mukaan ja pyöräytän sitä varmuuden vuoksi liinassa, että nähdään aristaako se tuota etusta", Lauri mutisi suoristautuessaan. "Vargasilla on kyllä kestävät kaviot, joten uskon, ettei se yhden päivän kengättömyydestä säikähdä."

Lauri varusti orin loppuun ripein ottein ja haki kypärän päähänsä Vegasin karsinan edustalta. Puoliverisen kolme kenkää ja yksi kengätön kavio kolahtelivat tallikäytävällä matkalla maneesiin, jonka hiekkaan askeleet vaimentuivat.

Koska Vargas liikkui liinan päässä puhtaasti käynnissä ja ravissa, Lauri talutti orin Heidin luo ja irrotti liinan.
"Pidätkö sitä sen aikaa, että laitan jonkun puomitehtävän?" Lauri kysyi tarjoten ohjia brunetelle.

"Hyvä idea", Heidi tokaisi hyväksyvästi ja seurasi sitten vierestä kun Lauri varusti orinsa tottunein ottein. Vargas nautti saamastaan huomiosta ja odotti selvästi innoissaan töihin pääsyä.

Kolmen kengän epätasapaino kuului selkeästi betonilattiaa vasten, kun Heidi seurasi ratsukkoa maneesin puolelle. Reuna-aitaan nojaaminen tuntui luonnolliselta sinisten silmien seuratessa liinan päässä pyörivän orin liikkeitä.
"Mieluusti", nainen lupautui ottaen Vargasin ohjat käsiinsä. Ori seurasi kuuliaisesti hänen vierellään Laurin rakentaessa maneesin kulmassa olevasta puomivarastosta itselleen tehtävää.

"Tuntuu edelleen vähän oudolta, että voi kävellä näin vaivatta taas", Heidi hymähti pysäyttäessään kimon puoliverisen sen omistajan vierelle.

"Epäilemättä", Lauri vastasi huvittunut hymy huulillaan. Mies oli saanut vietyä muutamia puomeja eri puolille maneesia ja tarttui Vargasin ohjiin valmiina nousemaan orin selkään. Puoliverisen liikkeitä täytyisi tunnustella vielä selästä käsin, vaikka Lauri oli melko varma, ettei Vargas aristaisi etustaan.

"Miltä se näyttää?" Lauri varmisti Heidiltä annettuaan Vargasin ravata hetken isoa, matkaavoittavaa ravia pidemmällä kaulalla. Orin liikkeet tuntuivat tutuilta Vegasin jälkeen, vaikka Lauri oli vähitellen alkanut päästä jyvälle myös tammansa sielunmaisemasta.

Lauri kevensi istuntaansa ja nosti laukan verrytelläkseen Vargasia. Ori pärskähteli ja tuntui hyvältä ja ennen kaikkea suoralta - se ei jäänyt kiinni vasempaan kuolaimeen tai heittänyt takaosaa uran sisäpuolelle.

Heidin luovutettua Vargasin ohjat sen omistajalle, nainen jäi seuraamaan hevosen liikettä maneesin keskelle.
"Varsin hyvältä, kolmikenkäisenäkin", brunette vastasi hymyillen ja tunki kätensä kevyttoppatakin taskuihin. Jos raskaana ollessaan nainen oli ollu kuumissaan lähes taukoamatta, ongelma oli kääntynyt lähes päälaelleen sen jälkeen.

Laurin kevyt istunta oli tasapainoinen, eikä sitä katsellessa tarvinnut pohtia mikä oli kenttäratsastajan käytetyin ratsastusasento. Heidi kääntyi pientä ympyrää maneesin keskivaiheilla, eikä lupauksestaan huolimatta kommentoinut juurikaan Laurin ratstusta. Pääosin siksi, ettei siitä löytynyt loppujen lopuksi korjattavaa.

Miehen pyytäessä häntä muuttamaan yhden puomitehtävän puomeja eri asentoihin, Heidi teki työtä käskettyä. Viimeisen puomin nostaminen sai naisen selän vihlaisemaan ikävästi, hyvästä lihaskunnosta huolimatta monen kuukauden vääristynyt kehon kantaminen ja sen jälkeen painavan kaukalon kantaminen olivat vaatineet veronsa.
Yllättynyt ynähdys karkasi Heidi huulien välistä ja nousemassa ollut puomi päätyi kumahtaen takaisin maneesin pohjalle.

Lauri ei ollut empinyt hetkeäkään pyytäessään Heidiä fiksaamaan viuhkamaista puomiasetelmaa, jonka oli jättänyt turhan ahtaaksi. Kun mies kuitenkin kuuli bruneten äännähdyksen ja näki sivusilmällään puomin tömähtävän hiekkaan, oli Vargas siirretty laukasta käyntiin sekunnin sadasosissa.
"Sattuuko johonkin?" Lauri ähkäisi vaistomaisesti jalkauduttuaan. Satulasta laskeutuminen oli tapahtunut niin nopeasti, ettei mies ollut ehtinyt tajuta sitä itsekään, hölmistyneesti vieressä seisovasta Vargasista puhumattakaan.

Lauri tunsi syyllisyyden pistoksen sisällään: hänen ei olisi pitänyt pyytää vasta raskaana ollutta naista siirtelemään puomeja. Mies seurasi huolestuneena naisen kasvojen ilmeitä ja nosti kätensä bruneten alaselälle. Tummat silmät eivät laskeneet katsettaan hetkeksikään, vaikka Vargas vaihtoi painoa jalalta toiselle Laurin takana ja nykäisi samalla ohjista niin, että miehen täytyi antaa toisen kätensä valahtaa Heidin ympäriltä.

Heidi suoristeli itseään vielä siinä vaiheessa, kun tajusi Laurin olevan jo siinä. Ajatus siitä, että missä vaiheessa mies oli jalkautunut satulasta ja päässyt jo siihen, kulki hitaasti naisen mielessä. Alaselälle ilmestyneet kädet saivat Heidin ajatukset entistä enemmän solmuun ja vastatessaan, naisen kurkusta ilmestyi vain epämääräistä muminaa.

Tummat silmät näyttivät huolestuneilta ja olevan niin kovin lähellä.
"Selkään. Vähän, lihaskramppi ehkä", Heidi yritti uudemman kerran vastata, äänen kuulostaessa varsin katkonaiselta.

"Hyppäsitkö sä sen selästä vauhdissa alas?" brunette naurahti aavistuksen varovasti ja vilkaisi nopeasti Laurin selän takana olevaa kimoa, palauttaen sitten katseensa takaisin miehen silmiin.

Lauri alkoi automaattisesti rullata päässään kaikkia tietämiään keinoja Heidin tilanteen helpottamiseksi, kun tämän naurahdus keskeytti miehen ajatukset.
"Suunnilleen", Lauri puuskahti edelleen hämmentyneenä reflekseistään, jotka olivat toimineet kirjaimellisesti ajatusta nopeammin. Vargaskin tuntui sopeutuneen tilanteeseen, sillä miehen takaa kuului orin huokaus.

"Pystytkö seisomaan selkä suorassa?" Lauri kysyi toivoen näkevänsä Heidin kivun laukeavan. Hetken hämmentyneen huvittuneesti hymyillyt mies vakavoitui, koska hän muisti aiheuttaneensa Heidin ahdingon itse.
"Sori, mun olisi pitänyt käydä korjaamassa ne itse", Lauri mutisi eikä edes tajunnut pyyhkäisevänsä Heidin kasvoille valahtaneen hiussuortuvan sivuun ennen kuin tunsi naisen lämpimän ihon sormiensa alla.

Heidi pyöritteli päätään huvittuneena, ollen myös varsin otettu Laurin reaktiosta siihen, että häneen oli sattunut. Sellaiset pienet - tai tässä tapauksessa varsin näyttävät - eleet saivat naisen pitämään toisesta vain entistä enemmän.

"Enköhän. En mä usko, että se oli mitään vakavaa", Heidi myötäili ja kokeilevasti suoristi itseään, pitäen toista kättään huomaamattaan Laurin käsivarrella, jonka kämmen lepäsi yhä hänen alaselällään.

"Ei se...mitään", nainen henkäisi tuntiessaan kosketuksen kasvoillaan. Heidi ei saanut katsettaan käännettyä tummista silmistä, jotka tuntuivat edelleen murehtivan liikaa.
"Itsepähän nostin selällä, enkä jaloilla", brunette lisäsi hiljaisella äänellä ja virnisti hieman. Hän ei halunnut liikahtaa milliäkään, sillä pelkäsi kutkuttavan tunteen häviävän jälleen järjen jalkoihin.

Heidin selkä näytti kestävän seisomista eivätkä naisen jalatkaan vaikuttaneet pettävän tämän alta, joten Lauri saattoi kuvainnollisesti huokaista helpotuksesta ja vilkaista oriaan, joka seisoi edelleen heidän takanaan. Vargasin olemuksesta saattoi kuitenkin aistia sen, ettei ruunikonkimo seisoisi aloillaan loppupäivää.

"Sut täytyy opettaa takaisin tavoille", Lauri murahti suupieli nykäisten ja antoi sormiensa viipyillä Heidin kasvoilla. Mies muisti hyvin, mihin sellainen tilanne oli muutaman kerran johtanut, mutta tyytyi vain siristämään aavistuksen silmiään ja venyttämään hetkeä sen verran, että Heidinkin oli pakko nähdä hetken mahdolliset käänteet.

"Täytynee palata satulaan", Lauri totesi antaen virneensä venyä, ennen kuin pudotti sormensa Heidin kasvoilta ja antoi kätensä laskeutua naisen selältä.

"Vai niin", Heidi mumahti painaen itseään aavistuksen kasvoillaan viipyileviä sormia vasten. Alahuuli eksyi hetkeksi naisen hampaiden väliin, tämän tuntiessa Laurin siristelyt aivan koko kehossaan.

Heidi tiesi, että Lauri tiesi mitä teki ja oli aivan varma, että mies nautti saamistaan reaktioista.

"Sulla jäi hyvät puomijumpat vähän kesken", nainen huomautti antaen toisen suupielensä kohota hieman virneeseen. Heidi antoi sormiensa liukua viipyillen irti Laurin käsivarrelta.

"Niinpä", Lauri puuskahti kääntyen ympäri piilottaakseen hymynsä, jota ei saanut vedettyä pois kasvoiltaan. Mies ponnisti vaivattomasti Vargasin satulaan ja taputti oriaan kiitokseksi kärsivällisyydestä. Sellainen Vargas ei Laurille tullessaan ollut oikeastaan ollut, vaan Laurin oli täytynyt opettaa ori siihen.

Puomityöskentely jatkui ravissa ja Lauri oli tyytyväinen Vargasin päivän työskentelymotivaatioon. Ori oli vahvasta liikkumisestaan huolimatta kuulolla ja asetteli kavionsa huolella puomeilla, mikä oli toivottavaa myös kengättömän kavion vuoksi.
"Tämä ei ole hetkeen ollut näin hyvä", Lauri mutisi nostaessaan laukan. Mies jäi työskentelemään hetkeksi uran ja puomien sisäpuolelle ja väistätti Vargasin takaosaa hetkeksi sisälle voidakseen sen jälkeen suoristaa orin huolella takaisin uralle.
"Sileään panostaminen kannattaa", mies lisäsi ja vilkaisi Heidiä, jonka suhtautumisen kommenttiinsa tiesi sanomattakin.

Heidi käveli pientä ympyrää vetreyttääkseen aavistuksen kivistävää selkäänsä. Se ei ollut kunnon kipua, ennemminkin pientä painetta, joka kertoi, että lihaksen toiminta oli häiriintynyt hetkeksi.

Käveleminen auttoi myös siirtämään ajatukset Laurin takapuolesta Vargasin liikkumiseen.

"Yllättävää", Heidi virnisti ja kohotti toista kulmaansa huvittuneena. Laurin istunnassa oli tapahtunut kehitystä sen kahdeksan kuukauden aikana, mitä he olivat tunteneet. Nainen ei uskonut olevansa yksin syyllinen kehitykseen, mutta otti ainakin pienen osan siitä omille harteilleen. Lauri halusi kehittyä ratsastajana ja sellaista ihmistä oli aina ilo valmentaa.

Heidi tunsi olonsa levolliseksi seuratessaan ratsukon työskentelyä ja mietti mitä askeleita elämänsä toisi eteensä seuraavien kuukausien aikana.
Ja myöskin sitä, että olisiko outoa, jos Lauri saisi kutsun hänen ja Jessen lapsen ristiäisiin?