Paluu satulaan

Vegas venytti kaulaansa sitä mukaa, kun Lauri antoi ohjien lipua pidemmiksi sormiensa lomassa. Tamma oli ollut viileässä kelissä tavallista vireämpi, mikä ei ollut haitannut ratsastajaa lainkaan. Vegas oli sellainen ratsu, jonka kanssa tutustuminen oli kesken ja siksi Lauri otti tamman kaikki erilaiset treenimoodit vastaan mielenkiinnolla.

Tuuli yltyi, kun Lauri laskeutui alas tummanrautiaan satulasta. Mies vilkaisi taivaalle ja totesi hiljaa mielessään harmaat pilvet nähdessään, ettei kenttä olisi oivallisin valinta Malachain ratsastukseen. Maneesiin kuitenkin mahtui aina, joten valmennusvapaan päivänsä ratsastukselle varannut Lauri voisi aivan hyvin suunnata mustan orin kanssa sisätiloihin.

Vegas pyöräytti korviaan kaksikon päästessä talliin. Laurin katse osui hoitopaikalle sidottuun hevoseen, jonka ohi Vegas puoliksi hiippaili.
"Ai, hei", Lauri ähkäisi tajutessaan, että ratsun kanssa hoitopaikalla seisoi Heidi. Mies oli aikeissa kysyä, oliko tallinomistajatar alkanut varustaa ratsuja ratsastajilleen, mutta piti suunsa kiinni pyöräyttäessään Vegasin karsinaan.

Satulaa oikealle kohdalle asettelevat kädet tärisivät aavistuksen jännityksestä. Heidillä oli sellainen olo, kuin olisi ollut pahanteossa, vaikkei oikeasti ollutkaan. Lapsen jättäminen Jesselle useammaksi tunniksi tuntui jo itsestään musertavan pahalta, mutta kun siihen päälle lisättiin vielä hetken mielijohteesta tehty päätös, naisen käsien tärinä oli täysin oikeutettua.
Nahkainen satulavyö kolahti kovaa hoitopaikan seinää vasten sen livettyä bruneten sormien välistä. Heidi käänsi katseensa nopeasti Lauriin ja tämän taluttamaan tummanrautiaaseen tammaan.

"Hei", nainen tervehti tietämättä ihan saiko piilotettua hermostuneisuutensa rennoksi tarkoitetun hymyn taakse.

Epione seisoi hievahtamatta, vaikka tamma varmasti tajusi omistajansa henkisen tilan siinä hetkessä. Heidi painoi kätensä hetkeksi ponin kaulalle saadakseen itseään rauhoitettua edes hieman ennen, kun kurotteli uudelleen satulavyötä sormiinsa. Violetit pintelit sopivat täydellisesti ruskean satulan alla olevaan kouluhuopaan, näky sai bruneten hymyilemään aavistuksen siirtäessään korkeaa ponnariaan alemmaksi ennen kypärän laittoa.

"Miten Vegasin kanssa meni?" Heidi kysyi tajutessaan, että Lauri todella oli edelleen vain muutaman metrin päässä heistä. Nainen siirsi katseensa tamman karsinan suunnalle ja mietti näkikö tummaverikkö kuinka tummanruskea kypärä painui hänen päähänsä, kuin se olisi tehty siihen kuuluvaksi.

Lauri alkoi purkaa Vegasia ripein ottein. Tummanrautias ei hievahtanutkaan, kun mies avasi suitsien remmit, ujutti suitset pois tamman päästä ja siirtyi avaamaan satulavyötä.
"Ihan ok, se liikkui yllättävän kivasti. Johtui varmaan tuulisesta kelistä", Lauri puuskahti itsekseen irvistäen. Mies pujahti käytävän puolelle laskeakseen varusteet hetkeksi karsinan edustalle, mutta pysäytti etenemisensä siinä vaiheessa, kun huomasi Heidin seisovan hoitopaikalla kypärä päässään.

"Paluu satulaan, vai?" Lauri hymähti niin kevyesti kuin osasi, peitellen senhetkiset tunteensa taitavasti. Mies muisti heidän keskustelleen jo Heidin raskauden aikana, miten paluu ratsaille olisi järkevintä toteuttaa. Lauri oli olettanut, että Heidi ottaisi ajankohdan puheeksi hänen kanssaan, mutta toisaalta he olivat olleet odotettua vähemmän tekemisissä. Siihen syy oli Heidin elämä vauva-arki ja Laurin loppukesän hektisyys kisojen ja töiden parissa.

Lauri sai laskettua Vegasin varusteet pois käsistään ja siirsi katseensa ponitammaan, joka nökötti hoitopaikalla. Mies ei ollut nähnyt kyseistä nelijalkaista liikkeessä kuin ohimennen, eikä osannut siksi arvioida, oliko se kuinka vireä tapaus. Siinä vaiheessa Laurin ei kuitenkaan auttanut kuin luottaa Heidin harkintakykyyn - kai nainen tiesi, milloin oli valmis palaamaan satulaan ja mikä tallin ratsuista oli viisain valinta siihen operaatioon.

Laurista näki selvästi sen hetken, kun toinen oli tajunnut tilanteen. Heidiä hermostutti niin kovin, että nauru meinasi purkautua väkisin suljettujen huulten välistä. Miehen kasvoilla käynyt tunnetila hävisi nopeasti tämän saatua ajatuksensä jälleen liikkeelle.

"Katsotaan nyt selviänkö niin pitkälle", brunette vastasi puhaltaen ilmaa huultensa välistä mahdollisimman hiljaa rentoutuakseen edes hieman. Siniset silmät tuijottivat hetken violettia kristalliotsapantaa mietteliäinä ja lopulta Heidi nosti suitset käteensä. Epione käänsi päätään aavistuksen omistajansa suuntaan, sen sinisten silmien katse oli edelleen lempeä.

"En mä oikeastaan edes suunnitellut tekeväni sitä vielä. Tänään."
Heidi puri alahuultaan ja henkäisi uudemman kerran syvään.

"Hermostuttaa", nainen puuskahti irvistyksen ja virnistyksen kilpaillessa tämän kasvoilla, katseen siirtyessä suitsista Laurin kasvoihin.

Lauri oli huomaavinaan Heidin hermostuneisuuden ja naisen sanat vahvistivat sen. Tummien silmien aavistuksen huolestunut katse pehmeni, kun Lauri lopetti tilanteen ja Heidin ratsastuskunnon analysoimisen ja keskittyi tarkastelemaan naisen ilmeitä.

"Ajattelitko, että on kovin fiksua lähteä yrittämään yksin?" Lauri tiedusteli suupieli nykien. Mies palasi karsinaan ottamaan Vegasin suojat pois ja niputti ne kahteen pakettiin samalla, kun palasi käytävälle, josta varusteet täytyisi seuraavaksi kantaa satulahuoneeseen.

Lauri liu'utti karsinan oven kiinni takanaan jättäen Vegasin hetkeksi karsinaan jääneen heinätupon pariin ja alkoi haalia tamman varusteita syliinsä vilkuillen sivusilmällä hoitopaikan suuntaan.

"Tietenkin", Heidi vastasi saaden itseään jo hieman itsevarmemmaksi koko tilanteessa.

"Silloin kukaan ei olisi todistamassa miten GP-tason ratsastaja ei pysy edes käynnissä hevosen selässä", nainen jatkoi ja vapautti Epionen riimussa kiinni olleet narut. Tamma ei sittenkään liikkunut, kun sen päitset valuivat Heidin käsivartta pitkin kyynärtaipeeseen ja niiden tilalle vaihtui oliivi-kuolaimella varustetut englantilaiset suitset.
Saatuaan suitset pujotettua korvien taakse, brunette heilautti kädessään olleen riimun hoitokassin päälle ja siirsi katseensa karsinan sulkeneeseen Lauriin.

"Luonnollisesti nyt, kun ajattelee asiaa vähän enemmän, niin olisihan se kovin järkevää, jos siellä olisi läsnä silmäpari, joka ei tuomitsisi sellaisista hiekanmaisteluista", Heidi lausui harkitusti, tietämättä antoiko varsin kiireisen Laurin aikataulu sellaisia myönnytyksiä. Miehen seurassa oleminen tuntui omituiselta, sillä heidän välillään ei ollut enää samanlaista soljuvaa kanssakäymistä jatkuvasti, mitä siinä aiemmin oli ollut. Pienet hetket siellä täällä saivat kuitenkin Heidin uskomaan, että se tila saattaisi olla saavutettavissa vielä.

"Onko sulla kiire?"

Lauri pyrki pitämään hymyn kasvoillaan pienenä nyökätessään Heidin perusteluille. Miehen katse viipyi bruneten varustamassa ponissa, jota Lauri ei voinut tarjoutua itse ratsastamaan ensin pystyäkseen sulkemaan pois sen mahdollisuuden, että ratsulla olisi turhaa virtaa.

"Nyt kun kysyit", Lauri hymähti ottaen ensimmäisen askeleen kohti satulahuonetta varusteiden kanssa. "Ei ole."
Mies soi Heidille nopean hymyn toivoen, että nainen malttaisi odottaa sen aikaa, että hän ehtisi viedä ensin varusteet ja sitten Vegasin.

"Anna mun auttaa selkäänpääsyn kanssa", Lauri mutisi harppoessaan kohti satulahuonetta. Mies ei viipynyt huoneessa kauaa, eikä hidastellut palatessaan Vegasin karsinalle pyyhkäistäkseen tamman nopeasti läpi harjalla ennen tummanrautiaan loimittamista sadeloimella tarhaa varten.

Heidi jännitti sen jälkeen eri tavalla, muttei osannut selittää millä tavalla se oli erilaista. Solkia näpertävät sormet tärisivät aivan yhtä lailla, kuin aikaisemminkin, mutta jännitys oli jotenkin tippunut mahanpohjalle. Se oli ehkä odottavampaa sillä hetkellä, kun se oli aiemmin ollut vain kauhistunutta.

"Annan", nainen lupasi seuraten Laurin kiireisiä eleitä Vegasin ympärillä. Tamma näytti epäluuloiselta ja hetken Heidi mietti mahtoiko mies huomata itse kuinka rajalla kulki hektisyytensä kanssa sillä hetkellä.

"Mä taluttelen tätä sen aikaa, ei kiirettä. Maltan ehkä odottaa viisi minuuttia pidempään ennen itseni nolaamista", Heidi huokaisi hermostuneisuutensa keskellä ja kuunteli miten rautakengät napsuivat betonilattiaa vasten. Epione oli sen verran kevyt, ettei sen kavioista lähtenyt samanlaista kumisevaa ääntä, mitä vaikka Zevin kävellessä kuului.

Maneesi oli hiljainen oven sulkeutuessa ratsukon takana. Heidi napsautti hämärtyvään halliin valot päälle ja hetken ajan niiden surina täytti hiljaisuuden.
"Sun pitää olla erityisen hienosti tänään, prinsessa", nainen mutisi cremellolle ponille vierellään. Se tuhahti syvään ja käveli tasaisesti omistajansa askeleessa. Vivia oli huolehtinut Epionesta jo pidemmän aikaa, sillä sen kisastartit olivat tulleet täyteen jo aikaa sitten.
Tamma oli silti vireä kaikessa kiltteydessään, eikä Heidi odottanut istuvansa puuhevosen selkään. Mikäli hän sinne asti pääsisi edes.

Lauri tajusi kiirehtivänsä liiaksi vasta, kun Vegas teki yllättävän ratkaisun ja jähmettyi karsinaansa siinä vaiheessa, kun mies oli lähdössä viemään tammaa ulos. Lauri huokaisi syvään, rentoutui ja hölläsi riimunnarun keskittyen tummanrautiaaseen, joka ei ollut vielä kertaakaan käyttäytynyt niin. Läsipään katse oli epäluuloinen, kun Lauri naksautti kokeilevasti kieltään ja yritti sulattaa omantunnon pistosta, joka nousi pintaan väkisinkin. Loppukesä oli ollut kiireinen ja tutustuminen uuteen hevoseen oli tapahtunut osittain pakon vuoksi turhan hätäisesti - ainakin maasta käsin.

Vegas ei kuitenkaan halunnut jäädä tyhjään talliin loppupäiväksi, vaan seurasi hetken mietittyään omistajaansa ulos ja jäi ihan tyytyväisen oloisena tarhaansa. Lauri sen sijaan jatkoi matkaansa suoraan maneesiin ajatukset hevosissaan harhaillen. Vargas oli telakalla hyppyjen suhteen hierojan kanssa käydyn keskustelun pohjalta ainakin elokuun loppuun saakka, koska orin lihaksisto oli ottanut jostain itseensä.

"Joko haluat selkään?" Lauri kysyi katseltuaan hetken maneesissa kävelevää parivaljakkoa. Mies antoi kaiken kiireyden valua pois kehostaan jäädessään odottamaan Heidiä poneineen selkäännousujakkaran vierelle. Olikohan nainen varmasti valmis nousemaan satulaan?

Heidi nyökkäsi, vaikka liike ei ollutkaan niin itsevarma, mitä nainen olisi halunnut sen olevan. Satulaan nousemiseen oli takertunut paljon piiloon työnnettyjä tunteita, joiden läsnäolo oli varsin ahdistavan selkeää sillä hetkellä. Muisto maastokävelystä, kuinka Zevi oli pelästyttyään jyrännyt Laurin, joka vuorostaan oli horjahtanut hänen päälleen oli vahvasti mielessä Heidin pysäyttäessä Epionen miehen vierelle. Sen seurana olivat kaikki ne tuhannet ja taas tuhannet kerrat, kun hän oli pudonnut hevosen selästä, hyvin ja huonosti. Kaikki sairaalareissut murjottujen jäsenien ja murtuneiden luiden kanssa.
"Ei se tästä ainakaan helpommaksi muutu", Heidi mietti ääneen ja siirsi katseensa varsin lähellä olevan miehen tummiin silmiin.

Hetken verran naisen mielestä poistui kaikki epävarmuus, sillä tummanruskeiden silmien katse oli ennenkin saanut häneltä jakamattoman huomionsa. Niin kävi myös sillä kertaa, vaikka hetki olikin varsin lyhyt.

"Pidätkö kiinni?" Heidi kysyi päästyään takaisin jännityksensä pariin ja ojensi sitten ruskeat ohjat Laurin otteeseen. Brunette käänsi selkänsä miehelle, kiristi satulavyötä vielä hieman ja pudotti sitten jalustimet alas. Kypärän leukahihna tuntui kuristavalta, mutta nainen ei uskaltanut löysätä sitä milliäkään. Se oli ollut sopiva ennen, se oli sopiva nytkin, vaikkei tuntunutkaan sillä hetkellä siltä.

"Jos kuolen, saat Malachain", Heidi virnisti hieman, nosti vasemman jalkansa violettiin jalustimeen ja siirsi sitten painonsa ponin selän ylitse. Oikea jalustin löytyi vaivatta ja hetken nainen tunnusteli vain tunteita, joita varsin tuttu satula sai aikaiseksi. Ahdistusta, pelkoa, mutta myös intoa ja iloa, joka tuntui kiihtyvänä sykkeenä kurkussa asti.

Laurista tuntui, että hän olisi halunnut sanoa jotain: joko kyseenalaistaa Heidin valitseman ajankohdan tai vastaavasti kannustaa naista satulaan. Kumpikaan ei kuitenkaan tuntunut oikealta ratkaisulta, koska kaikki Laurin keskittyminen meni bruneten sanojen ja ilmeiden tulkitsemiseen. Miehen pitelemä ponitamma vaikutti tyyneltä, joten Lauri yritti ottaa siitä mallia antaessaan Heidin valmistautua selkäännousuun kaikessa rauhassa.

"Et kuole", Lauri puuskahti, vaikka Heidin kommentti olikin lähinnä huvittanut miestä. Malachaista oli tullut miehelle merkittävämpi ratsu kuin tämä oli osannutkaan odottaa ensimmäisen ratsastuksen perusteella. Miehen ote oli vakaa, kun tämä tuki varmuuden vuoksi Heidin satulaan nousemista pitäen kiinni toisesta jalustimesta. Laurin käsi väisti Heidin jalan löydettyä tiensä jalustimeen ja laskeutui sitten hetkeksi naisen saappaalle.

"Kaikki hyvin tässä vaiheessa?" Lauri varmisti rohkaisevasti hymyillen eikä väistänyt vielä ponin viereltä. Mies ei itse asiassa aikonut väistää Epionen viereltä hetkeen, vaan aikoi kävellä tamman lähettyvillä ainakin niin kauan kuin Heidi sen sallisi.

"Kaikki hyvin", Heidi vakuutteli ja antoi tunteidensa soljua lävitseen. Niiden hallitseminen oli muuttunut jälleen helpommaksi, vaikka vasta hetki sitten päättynyt raskausaika piti kehoa edelleen varsin tiukasti otteessaan.
Pieni hymy nousi naisen kasvoille tämän siirtäessä katseensa valkeista korvista Laurin hymyileviin kasvoihin.

"Ihan sellainen olo, kuin olisi taas alkeistunnilla ratsastuskoulussa", brunette vertaili ja viivytteli liikkeelle lähdön kanssa. Nahkasaappaidenkin läpi tuntuva sormien paine oli omiaan pitämään naisen tiukasti paikallaan vielä hetken.

Pohje puristi vain vähän cremellon ponin kylkiä ja tamma nytkähti käyntiin. Sillä ei ollut tyypillinen ponikäynti, sitä oli työstetty vuosia kouluradoille sopivaksi. Ensimmäisen askeleen horjahduksen jälkeen rytmi kuitenkin löytyi nopeasti ja Heidi venytti pohkeitaan parempaan asentoon.

Lauri naurahti Heidin kommentille ja puristi rohkaisevasti naisen pohjetta ennen kuin antoi sormiensa laskeutua saappaalta. Tummien silmien katse viipyili bruneten sivuprofiilissa, ennen kuin siirtyi tarkkailemaan Epionen reaktioita. Tamman toinen korva pyörähti ja kuolainrengas liikahti ponin maistellessa kuolainta hetkeä ennen ensimmäistä askelta, johon myös Lauri ehti mukaan.

Hetken Lauri oli hiljaa ja antoi Heidin tunnustella ensimmäisiä käyntiaskeleita pitkään aikaan. Miehen kasvoilla oli pieni hymy, kun tämä käveli vaivattomasti ponitamman käynnin tahdissa toivoen, ettei Heidi loukkaantunut sellaisesta holhoamisesta.

"No, miltä se tuntuu?" Lauri kysyi vilkaisten Heidiä, joka tuntui istuvan huvittavan alhaalla pääsääntöisesti hevosratsukoita valmentaneen miehen mittapuulla.

Käynti oli Heidin mielestä aina ollut vaativin askellajeista. Raville löytyi helposti rytmi ja laukan sai aina työstettyä hevosen luonnollisen tahdin kautta oikeaksi. Käynnissä oma istunta ja ratsun tasapaino olivat todellisessa tulikokeessa koulukentillä.
Tasainen huojunta herätteli vatsalihakset, joissa tuntui liikehdintä jo muutaman askeleen jälkeen. Se ei ollut varsinaisesti kipua, mutta painetta selkeästi paikoissa, joissa nainen ei ollut sellaista tuntenut ennen lasta.

"Oudolta. Tutulta ja sitten taas ei. Mä en ole ratsastanut Epionella varmaan vuoteen, siinä vielä yksi outous lisää. Carlee olisi ehkä ollut siinä suhteessa helpompi hevonen ensimmäiselle kerralle", Heidi vastasi tarkkaillen itseään valtavista peileistä aina mahdollisuuden saatuaan.

"Tämäkin on mun oma kasvattini, sen isänemä oli valtavan kaunis, musta puoliveritamma. Estepainoitteisesta suvusta huolimatta siitä tuli super laadukas kouluhevonen."
Heidiä hymyilytti puhua hevosistaan jännityksestä huolimatta. Laurin läsnäolo rauhoitti hermoja, joiden kireys alkoi hellittää pikkuhiljaa heidän kiertäessä maneesia maltillisessa tahdissa.

"Uskon", Lauri totesi, vaikkei ollut itse joutunut pitämään viikkoa pidempää taukoa ratsastuksesta. Vaikka ajatus tuntui vieraalta, Heidin kuvaileman tunteen kautta oli kuitenkin helppo saada kiinni tuntemuksista, joita nainen kävi sillä hetkellä läpi. Paluu satulaan oli ehkä tehty, mutta tie samalle tasolle kuin ennen raskautta ottaisi aikansa jo ihan fysiikan vuoksi. Laurilla tosin ei sparraisi Heidiä minkäänlaisilla odotuksilla, koska mies ei ollut nähnyt naista ratsailla ennen tätä päivää.

"Saa nähdä raaskisinko astuttaa Vegasin jossain välissä", Lauri mutisi Heidin raotettua poninsa sukua. "Olisihan minulla joka tapauksessa Vargas, jos saan sen vain takaisin hyppyjen pariin."
Miehen kasvoilla kävi pieni varjo, kun tämä ajatteli oriaan, joka oli hypännyt viimeksi Power Jumpissa.

Heidin kulma kohosi yllättyneenä naisen kuullessa Laurin astutuspohdintoja. Keskittyessään miehen kasvoihin, bruneten istunta laski tämän huomaamatta hetkeksi rennoksi. Epione vastasi rentouttamalla askeltaan ja sen askelpituus piteni entisestään.

"Mikä Vargasilla on? Mun piti kysyä sitä jo viikonloppuna, kun et startannut sillä kisoissa", Heidi kysyi aavistuksen varovasti. Hän ei ollut varma oliko taustalla jokin vakavakin syy, vaiko ei. Naisen teki mieli koskettaa toista, mutta jälleen ratsastukseen siirtyvät ajatukset pitivät tämän kädet visusti cremellon ponin sään kummallakin puolella.

"Se on hetken telakalla", Lauri vastasi katse maneesin seinään kohdistuneena. Tuntui oudolta, ettei Heidillä ollut ajantasaista tietoa Vargasin hyppytauosta, mutta niin vauvan syntymä oli tallinomistajattaren tallirutiineihin vaikuttanut.
"Se tuntui Power Jumpissa loppua kohden niin oudolta, että aloin poissulkemaan vaihtoehtoja. Hierojan mukaan syy on selässä, mutta se on onneksi lihasperäistä ja mahdollista jumpata kuntoon sileällä."

Lauri oli ollut huojentunut diagnoosista, sillä vaikka Vargas ei ollut ontunut tai ollut epäpuhdas, miehen takaraivossa oli silti käynyt pelko jostain vakavammasta. Lauri aikoi kuitenkin käyttää orin vuositarkastuksessa syksyllä ja varmistaa, että kaikki olisi ok ennen estetreeneihin palaamista.

"Ei mitään sen kummempaa siis, toivottavasti", Lauri naurahti vaisusti ja vilkaisi poninsa selässä istuvaa Heidiä. Mies hivuttautui parin askeleen päähän voidakseen katsoa ratsukkoa kauempaa.
"Se ei näytä yhtään hullummalta ottaen huomioon, että se on joutunut virallisesti äidinkuljettimeksi", Lauri virnisti.

"Ai", Heidi älähti yllättyneenä. Yllätystä seurasi nopeasti harmistuminen siitä, ettei hän ollut kysellyt Laurilta jo aikaisemmin asiasta. Sillä hetkellä nainen tajusi kuinka tehokkaasti oli eristäytynyt lapsen myötä ihan kaikesta ulkomaailmasta. Jopa sen henkilön kohdalla, jonka olisi halunnut huomattavasti enemmän läsnäolevaksi omaan elämäänsä.

"Toivottavasti. Kurjaa, jos sille nyt tulisi jotain pahempaa", brunette hymyili hieman kannustavasti. Heidi yritti kaivaa mielestään muistilistan, että kysyisi jatkossa enemmän läheistensä kuulumisia.

"Äidinkuljettimeksi", nainen virnisti hieman, vaikka Lauri ei ollut lausunut sanaa lainkaan pahalla.
"Enkö enää ole vakavasti otettava kilparatsastaja, kun olen äiti-ihminen nyt?" Heidi kysyi kohottaen kulmaansa merkitsevästi.

"En voi ottaa kantaa tuohon", Lauri vastasi antaen tyytyväisen virneensä leventyä. "En ole nähnyt kuin tämän äitiversion."
Tummien silmien katse oli ystävällinen eikä lainkaan niin huvittuneen piikittelevä kuin miehen lausumat sanat. Lauri pysähtyi sijoilleen ja mietti kauanko mahtaisi kestää, että hän näkisi Heidin ratsastamassa kunnolla - tai jopa virallisesti hänen valvovien silmiensä alla.

Lauri vajosi hetkeksi ajatuksiinsa, sillä hevosasioista puhuminen oli suunnannut miehen mietteet hevosiin. Vegasin astuttaminen oli vain kaukainen ajatus, sillä Lauri ei ollut aiemmin omistanut tammaa ja joutunut siksi edes harkitsemaan moista. Nyt miehen fokus olisi yhteistyön hiomisessa etenkin, kun ykkösratsun virkaa pitävä Vargas oli poissa pelistä esteiden osalta. Lauri ei kuitenkaan aikonut ottaa sileäntreenejä löysin rantein ja oli ohjeistanut myös Sarahia ja Matildaa siihen, että orin ratsastuksessa olisi aina jokin agenda. Matildaa ei tosin ollut näkynyt hetkeen, mutta nainen oli lupautunut liikutusavuksi loppuviikolle, kun Lauri olisi yön yli valmennusmatkalla ja miehen hevoset jäisivät muuten kahden päivän seisonnalle.

"Sarah ja Matilda käyvät loppuviikosta ratsastamassa Vegasia ja Vargasia", Lauri totesi Heidille ohimennen, vaikka informaatiosta olisi todennäköisesti hyötynyt enemmän esimerkiksi tallia pyörittävä Viljami.

"Äitiversio yrittää hakea vielä omia uriaan selkeästi", brunette mietti puoliääneen.
Heidi ohjasi Epionen suurelle ympyrälle pysähtyneen miehen läheisyyteen. Sinisten silmien katse tutki kasvoja, joiden takana tapahtui paljon. Sen verran nainen oli oppinut tuntemaan Lauria, että tiesi ajatusten vieneen tummaverikön mennessään.

"Okei", Heidi vastasi miettien Matildaa ja välejä, jotka olivat edelleen tuntemattoman hankalat. Hän ei tiennyt millä ne korjaantuisivat, tai tulisivat edes melko normaaleiksi kaiken tapahtuneen jälkeen.
"Kiireinen loppuviikko tiedossa?" nainen kysyi vetäen johtopäätöksiä Laurin toteamuksesta. Epione heilautti päätään aavistuksen ja jostain selkärangasta Heidi aktivoi pohkeellaan tammaa eteen. Se venytti askeltaan ja nainen siirsi ulkopohkeellaan tamman takaosaa sisälle. Poni reagoi ja nousi ryhdikkäämmäksi omistajansa alla.

"En mä ihan kaikkea näköjään ole vielä unohtanut", Heidi virnisti hieman ja pysäytti cremellon suoristuksen jälkeen. Tamman takajalka jäi hieman taakse, mutta se korjasi sen itse välittömästi.

"No joo, olen yhden yön poissa. Puolen viikonlopun vapaa on sen arvoista", Lauri hymähti survoen kädet goretextakkinsa taskuihin. Miehen katse seurasi ratsukkoa, joka haki yhteistä säveltä ja löysi sen nopeasti.

"Et", Lauri myönsi suupieli huvittuneesti nykien. "Ei se taito noin vain katoa, kunhan tatsi löytyy takaisin. Ei kannata kiirehtiä, se tulee itsestään ajan kanssa."
Lauri tiesi mistä puhui, koska oli auttanut asiakastaan vastaavanlaisessa tilanteessa.

Lauri katseli Heidin tasaista keinuntaa satulassa ja mietti, kuinka usein alkaisi nähdä naisen satulassa - tai ylipäätään tallilla.
"Jessekö hoitaa vauvaa?" Lauri kysyi.

"Varmasti", Heidi myötäili ja nyökkäsi sitten pehmeästi Laurin puhuessa hitaista askeleista. Häntä ei enää jännittänyt istua Epionen selässä ja sen huomasi myös tamman askeleista. Siltikin, seesteisyys oli vain valhekuva, sillä mikäli naisen olisi pitänyt siirtää poni raviin tai laukkaan, olisi rentous poissa hyvinkin nopeasti.

"Joo", brunette vastasi ja pysäytti cremellon Laurin vierelle.
"Ihan hirvittävää jättää oma lapsi toisen huolehdittavaksi, vaikka kyseessä onkin isä. Ehdin kyllä sen ansiosta hoitamaan vaikka miten paljon rehutilauksia ja inventoimaan muutenkin talven varalle asioita valmiiksi tallissa", Heidi selvensi, pieni hymy suupielissään. Hänellä oli aivan valtava ikävä tytärtään, vaikka tiesi vauvan olevan parhaassa mahdollisessa hoidossa.

"Parempi vain totuttautua siihenkin pikkuhiljaa, sen lisäksi vauvalle ja Jessellekin tekee varsin hyvää olla kahdestaan."
Epione ei liikahtanutkaan sen omistajan valuttaessa itsensä mahdollisimman varovasti maan tasalle. Sormet korjasivat hieman kypärän asentoa ja päätyivät sitten rapsuttamaan valkeaa karvaa ratsuponin kaulalla.

"Varsin etevä äitikuljetin."

"Se vaatii varmasti totuttelua", Lauri vastasi voimatta edes käsittää, millainen tilanne Heidillä ja Jessellä oli vauva-arjen pyörittämisen kanssa kahdessa eri osoitteessa. Mies ei kuitenkaan jäänyt miettimään asiaa enempää, koska Heidin mainitsemat rehutilaukset ja talven valmistelut saivat Laurin ajattelemaan loppuvuotta. Onneksi Runiacissa oli maneesi, jonka ansiosta treenikausi ei syksyn ja talven välimaastona katkeaisi huonoon pohjaan.

"Kieltämättä", Lauri naurahti katse Heidin pitelemässä ponissa. Mies ei ollut ehtinyt tarjoutua avuksi naisen jalkautumiseen ja oli oikeastaan ihan tyytyväinen siihen: kyllä Heidi olisi pyytänyt apua, jos olisi sitä tarvinnut. Tai niin Lauri ainakin halusi uskoa.

"Malachain satulaan ei varmaan ole vielä hetkeen asiaa", Lauri mutisi luoden Heidiin varovaisen merkitsevän katseen. Pidemmän päälle ajateltuna ja bruneten hevosmaun tuntevana Lauri oli jopa ehdottaa omia hevosiaan aloitteluratsuiksi, mutta hillitsi sanansa ainakin toistaiseksi.

Ajatus Malachain selkään kiipeämisestä aiheutti ainakin sillä hetkellä enemmän puistatuksia, kuin innon värähtelyjä. Heidillä ei ollut kiire päästä mustan paholaisen selkään. Hermostunut naurahdus karkasi naisen huulilta.
"Harmi. Ajattelin seuraavaksi pyytää, että laittaisit sen mulle valmiiksi sillä välin, kun kävelytän tätä vielä hetken", brunette vitsaili ja lähti kävelemään maneesin uraa pitkin. Epione seurasi kaksikkoa vapaana, eikä näyttänyt elettäkään siitä, että olisi poistumassa omille teilleen.

"Meinasitko vielä ratsastaa jonkun? Voin tulla huomauttelemaan pikkujuttuja sun istunnasta, jos haluat. Mulla on sen verran vielä aikaa ennen, kun menen Jessen luo hakemaan vauvaa", Heidi uteli ja irroitti kypärän päästään, siirtäen sen sitten käsivarrelleen kannettavaksi.

Laurin suupieli nykäisi Heidin heittäessä Malachain varustamisesta, mutta vielä enemmän se nytkähti virneen suuntaan, kun nainen tarjoutui viralliseksi huomauttelijaksi.
"Vai huomauttelemaan", Lauri mutisi hiuksiaan haroen antaen huvittuneen hymyn levitä kasvoilleen. "Odota vain, kun pääsen huomauttelemaan sun istunnastasi."

Lauri antoi katseensa viipyä sinisissä silmissä, ennen kuin vakavoitui miettimään, kumman oreista ottaisi seuraavaksi työn alle.
"Ratsastin vasta Vegasin, joten siellä on vielä musta ja valkoinen jäljellä", mies kertoi antaen Heidille mahdollisuuden ilmaista kiinnostuksensa jompaa kumpaa kohtaan. Lauri oli melko varma bruneten valinnasta, sillä olisi yllättävää, jos Heidi nimeäisi Vargasin.

"Täytyy tehdä ratsunvaihtoja myös toiseen suuntaan, kunhan olet taas täydessä iskussa", Lauri hymähti. Tekisi hyvää saada Heidin mielipide sekä Vargasin että Vegasin ratsastettavuudesta, koska nainen oli muodostanut käsityksen niistä vain näkemänsä perusteella.