Tervetuloa kotiin

Monacossa ei ollut ruuhkaa siihen vuorokauden aikaan, joten Jesse sai kaksi pizzaa nopeasti eteensä.
Siinä odotellessaan hän oli muistellut, kuinka Matildan kanssa olivat suunnitelleet silloin joskus menevänsä kyseiseen pizzeriaan syömään mutta silloin oli ollut paikka aivan tupaten täynnä. Siitäkin tuntui olevan pieni ikuisuus jo...

Heidin luo takaisin päästyään Jesse hiippaili hiljaa keittiöön, sillä arveli niin äidin kuin tytön olevan vielä unten mailla, koska talossa oli hiiren hiljaista eikä halunnut herättää kumpaakaan.

Unien sijaan Heidin mielen täytti tyhjyys, joka kieli siitä, miten uupunut nainen lopulta olikaan. Tietämättä itsekään miten pitkään oli nukkunut, vasta pizzan herkullisen tuoksun levitessä asunnossa, nainen havahtui pikkuhiljaa hereille.
Sekaava olotila päiväunista tuntui pitävän kuitenkin sitkeästi pintansa ja hetken ajan Heidin piti käynnistellä yhä väsyneitä aivojaan liikkeelle. Nukkuvan vauvan katsominen tuntui vieraalta aluksi, eikä brunette tunnistanut seiniä, joiden keskeltä oli herännyt.

Kolahdus toiselta puolelta taloa havahdutti loppujen lopuksi naisen kunnolla siihen hetkeen. Sekunnin sadasosan adrenaliiniryöpyssä oli vaikea muistaa kuka asunnossa oli hänen lisäkseen.

"Mm, pizzaa", Heidi mumisi rauhoiteltuaan vilkasta mielikuvitustaan muutaman minuutin ajan ennen keittiöön siirtymistä. Vatsan äänekäs kurina sai virneen nousemaan bruneten kasvoille. Hän ei muistanut koska oli viimeksi kuullut sen äänen omasta kehostaan.
"Mulla on nälkä", nainen tokaisi avatessaan oman pizzalaatikkonsa, veden herahtaessa kielelle samalla hetkellä, kun lämmin höyry kosketti tämän kasvoja. Sormissa ollut itkuhälytin päätyi keittiön tasolle pizzalaatikon vierelle.

Jesse oli ehtinyt laskemaan lautaset pöydälle, kun Heidi ilmestyi huoneeseen. Pöytää kattaessa mies oli miettinyt, miten oudolta sellainen touhuaminen Heidin luona oli tuntunut, mutta toisaalta kai hänen pitäisi siihenkin tottua, sillä tulisi varmasti jatkossa viettämään talossa aikaansa huomattavasti enemmän kuin siihen mennessä oli viettänyt.

Jesse hymyili brunetelle, joka aukoi omaa pizzalaatikkoaan vähän virkeämmän oloisena. Ilmeisesti nainen oli saanut levättyä.

"Ajattelin muuten pitää muutaman viikon isyyslomaa elokuun lopulla", Jesse kertoi siirtyessään pöydän ääreen. "Osakilpailuiden jälkeen."

Miehen suupieli nytkähti sanan isyysloman kohdalla. Eihän se nyt mitään leppoisaa lomailua tulisi olemaan.
Kesälomaa hänelle ei ollut oikein ehtinyt kertymään ja ne vähäisetkin päivät hän oli käyttänyt Lagosin reissuun.

"Loput sitten, kun haluat palata työelämään ihan kunnolla."

Jessen isyyslomailmoitus ei tullut oikeastaan yllätyksenä. Muutoin hyvin positiivista asiaa varjosti silti katkera ajatuspiikki Heidin mielessä, joka mietti isyystestiä ja sitä, miten se isyysloma eri tilanteessa jäisi käyttämättä. Hän tiesi mikä testin tulos tulisi olemaan, sillä vaihtoehtoja ei juurikaan ollut, mutta se ei poistanut koko testin tarpeellisuutta Jessen mielestä.
"Ihanaa", oli kuitenkin bruneten vastaus ja hymy naisen kasvoilla vaikutti aidon iloiselta. Mitä se suurimmaksi osaksi tietenkin myös oli.

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Me tullaan sitten tietysti kannustamaan teitä osakilpailuihin", Heidi jatkoi ja siirtyi itsekin pöydän ääreen syömään. Siinä nälässä hän olisi melkein voinut syödä seisaaltaan, mutta esimerkin voimin jaksoi odottaa pöydän ääreen.
Siitä huolimatta pizzapalat päätyivät sormiin ja sitä kautta suuhun haarukan ja veitsen sijaan.

"Joko alkaa mieli uskoa, että vauva on vihdoin täällä?" nainen kysyi, vaikka olisi halunnut kysyä Matildan mielipidettä asiaan. Hän ei kuitenkaan kysynyt, ensinnäkin siksi, ettei asia kuulunut hänelle ja toiseksi siksi, että siitä innostuneena Jesse saattaisi kysyä Laurin mielipidettä asiaan.
Heidi ei ollut puhunut hänen ja Laurin väleistä kenenkään kanssa, vaikka Jessekin oli asiasta hienovaraisesti yrittänyt kysellä.

Jesse nyökkäsi suu täynnä pizzaa Heidin kannustamispuheille.
"Oma pieni kannustusjoukko", mies totesi hymyillen, kun oli saanut nielaistua suunsa tyhjäksi ja hörppäsi sanojensa päätteeksi vettä lasistaan. Ei hänen kisatuloksilla hirveästi juhlittu, mutta väliäkö tuolla.
Hetken Jesse uppoutui miettimään Sallin astuttamista, sillä ajatus oli alkanut houkuttelemaan entistä enemmän. Mutta jos hän niin lopulta päättäisi, saisi se odottaa ensi kevääseen.

"Mikä vauva? Onko meillä vauva?" Jesse leikitteli ja kurkisteli pöydän alle sekä pälyili ympärilleen. "En minä näe mitään vauvaa. Joko se syntyi?"

Kasvoja koristi leveä hymy, kun mies lopulta nosti katseensa Heidiin.
"Eiköhän se ole aika jo uskoa. Niin uskomatonta kuin se onkin."

Heidin syömistahti rauhottui huomattavasti toisen palan jälkeen, vatsalaukun muistutellessa siitä, miten se vielä haki paikkaansa naisen sisällä.
"Ha-ha", siniset silmät seurasivat Jessen leikkimielistä etsimispeliä. Heidi mietti miten eri tavalla kaikki olisi, jos he olisivat oikeasti uusi pieni perhe miehen kanssa. Jos toinen ei olisi halunnut lähteä ja valita toista naista hänen sijaan. Nyt varsinkin bruneten ajatukset olivat viipyilleet useasti ihmissuhteissaan, kun pienen pieni vauva ja synnyttäminen toivat hyvin vahvoina perheen naisen mieleen.
Siihen, miten hänen tyttärellään tulisi olemaan vain yksi isovanhempi ja miten lapsen vanhemmat eivät olleet millään tasolla pariskunta. Heidi oli miettinyt paljon tulevaisuutta ja sitä, miten asia tulisi vaikuttamaan lapsen omakuvaan myöhemmällä iällä.

"Niimpä. Tuntuu, että omat ajatukset on ainakin ihan solmussa vielä ihan kaiken mahdollisen asian suhteen."

Heidin katse hakeutui hetkeksi keittiön ikkunasta ulos. Hän tarvitsisi vielä reilusti aikaa ajatustensa jäsentelyyn ja siihen, että uskoisi todella uuden elämäntilanteensa.
Naista pelotti ajatella miten lapsi sopeutuisi hänen arkeensa ja sitä, miten hänen tulisi muuttaa arkeaan sopeutuakseen lapseensa.

Kuinka kukaan tiesi koska olisi oikea hetki palkata lastenhoitaja ja miten pahasti ihmiset katsoisivat häntä, jos hän tekisi sellaisen päätöksen? Hyväksyisikö Jesse sellaisen, jos lastenhoitaja tulisi jossain vaiheessa ajankohtaiseksi? Katse hakeutui takaisin vihreisiin silmiin, kohtelias hymy pysyi edelleen huulilla, vaikka ajatukset olivatkin kilometrien, tai tässä tapauksessa vuosien, päässä.

Jesse hymyili rohkaisevasti Heidille. Kaikki tuntui olevan solmussa, mutta ehkä ne solmut ajan kanssa siitä aukeaisivat?

"Ehkä se helpottaa sitten 18 vuoden päästä, kun tyttö muuttaa pois kotoa", mies pohdiskeli. Saattoihan se olla, että tällä hetkellä vielä pinnasängyssään nukkuva lapsi muuttaisi jo aikaisemminkin pois, esimerkiksi opiskelujen perässä tai sitten vasta myöhemmin.
Eikä se huoli ja vastuu omasta lapsesta loppuisi edes lapsen aikuisuuteen.  

Heidi näytti mietteliäältä eikä Jessekään voinut olla pohtimatta tulevaisuutta siinä samalla. Eihän sitä koskaan tiennyt, mitä elämä toisi eteensä nyt, huomenna, vuoden päästä tai sitten, kun muutaman päivän ikäinen tyttövauva olisi täysi-ikäinen.
Vuosi sitten Jesse oli ollut Vientareessa yrittämässä pitää Vaahterapolkua pystyssä ja nyt hän oli Kallassa, Heidin keittiössä ja saattoi kutsua itseään isäksi.