Tervetuloa kotiin

Heidi tunsi olonsa omituiseksi vaihtaessaan omia vaatteitaan päälleen sairaalan vessassa. Peilistä tuijottivat väsyneet silmät, joita edes vuosien rankka ympärivuorokautinen työtahti ei ollut saanut siihen kuntoon. Nainen nosti puolet pitkistä hiuksistaan ylös sotkuiselle nutturalle, toivoen sen piristävän kasvojaan edes hieman.

Pienen pieni vauva ääntelehti levottomasti äidin pukiessa sen päälle auttamatta hieman liian isoja kotivaatteita. Lääkäri oli käynyt arvioimassa heidän kummankin kunnon melkein tunti sitten ja Jesse oli matkalla hakemaan heitä kotiin.
"Me päästään kotiin, rakas", Heidi mutisi tyytyväinen hymy huulillaan.
"Kunhan sun isi pääsee tänne asti", nainen lisäsi tunnustellen sanaa suussaan. Se tuntui ihan yhtä ihmeelliseltä, kuin puhutella itsestään lapsen äitinä. Kai sekin oli vain asia, johon ajan myötä tottuisi.

"Jos kaikki menee hyvin niin päästään jo maanantaina kotiin." oli Heidi sanonut Jesselle lauantaina puhelimessa ja sen turvin mies oli pyytänyt pomoltaan kyseistä päivää vapaaksi, kaiken varalta. Aamulla oli ollut vain yksi palaveri, mutta siihen hän oli pystynyt osallistumaan Skypen kautta.

Palaverin jälkeen Heidi oli soittanut, että hän ja tyttö olisivat valmiina lähtemään kotiin, joten mies ei aikaillut hetkeäkään vaan hyppäsi autoonsa.

Jesse koputti huoneen oveen ennen kuin avasi sen.
"Moi. Joko täällä ollaan valmiita?" hän kysyi ihan  varmuuden vuoksi hiljaisella äänellä, koska ei halunnut herättää mahdollisesti nukkuvaa lasta. Hänen lasta. Heidän vauvaa.
Ei mies ollut vieläkään oikein käsittänyt, että hän oikeasti oli nyt isä. Koko viikonlopun ajan Jesse oli odottanut, että heräisi jostain kummallisesta unesta hetkenä minä hyvänsä, mutta ei. Totta se oli.

Oven koputus sai Heidin mahanpohjan kiertymään aavistuksen, mutta huulille piirtyvä hymy oli silti onnellisen odottava. Jännitys oli selkeästi tunnettavissa Jessen asteltua huoneeseen. Kotiinlähtö tuntui jälleen askelta todellisemmalta ja Heidiä kauhistutti se, ettei lääkärit tai hoitajat olleet enää samojen seinien sisällä heidän kanssaan.

"Hei, ollaan joo. Toitko kaukalon autostasi?" nainen kysyi tutkien vihreiden silmien katsetta uteliaana. Hän mietti näkyikö niissäkin yhtälailla odotus ja pakokauhu.
Tutkimisen keskeytti uusi koputus ja huoneeseen ilmestyi huoneessa useamman kerran käynyt mieslääkäri.
"Otetaanko tässä vielä ne isyystestin näytteet ennen, kun lähdette kotiin?" lääkäri kysyi katse Jessessä, joka oli kyseistä testiä itse vaatinut.

Heidi toivoi, ettei hiljaisuudellaan olisi tuonut aivan niin selkeästi mielipidettään esille. Hän saattoi vain pitäytyä siinä toivossa, että miehet olisivat keskittyneempiä itse kokeeseen, eikä äidin katseeseen, joka tuijotti hieman turhan intensiivisesti lapsensa kasvoja sillä hetkellä.

Jesse nosti selkänsä takaa pitelemäänsä turvakaukaloa Heidin nähtäväksi. Totta kai hän oli sen muistanut ottaa mukaansa.

Jesse ei ehtinyt kuin pari askelta ottaa ovelta lähemmäs Heidiä ja lasta, kun mieslääkäri astui sisälle.
Lääkärin sanat kuultuaan hän huokaisi turhautuneena. Koko isyystestin vaatiminen oli päässyt unohtumaan siinä kaikessa hässäkässä ja se tuntui muutenkin sillä hetkellä niin turhalta, mutta Jesse halusi kuitenkin olla täysin varma.

"Otetaan vaan", hän mutisi ja lääkäri ohjeisti hänet istumaan läheiselle tuolille.
"Tämä solunäyte otetaan suun limakalvoilta molemmilta. Tuloksissa menee korkeintaan sen pari viikkoa", mieslääkäri selitti valmistellessaan näytteenottoa jonka aikana Jesse ehti luomaan Heidiin pahoittelevan katseen. Hän tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että oli testiä ylipäätänsä vaatinut...

Vielä enemmän hän moitti itseään, kun tyttölapsi ei näytettä antanut ottaa niin helposti. Lapsi itki, mutta onneksi lääkäri hoiti hommansa nopeasti.
"Me ilmoitamme tuloksista sitten, kun saamme ne. Lähetämme myös kirjallisen lausunnon postitse", mieslääkäri selitti.
Jesse nyökkäsi jäykästi ja vilkaisi Heidiä, joka rauhoitteli itkevää lasta.
"Te voitte lähteä nyt kotiin. Onneksi olkoon vielä kerran ja muistakaa, että jos tulee kysyttävää niin neuvolaan voi aina soittaa", lääkäri sanoi tehdessään lähtöä huoneesta.

"Anteeksi", Jesse mutisi oven sulkeuduttua lääkärin perässä.

Vauvan itkeminen sai Heidin olon todella kurjaksi, eikä nainen voinut mitään sisällään heräävälle suojeluvietille. Sellainen turha lapsen härnääminen tuntui tarpeettoman itkun herättelyltä ja ahdistus, joka lapsen reaktio aiheutti, tuntui tukehduttavan pahalta. Heidi toisteli mielessään rauhoittavia ajatuksia ja vältteli edelleenkin Jesseen katsomista, peläten katseensa kertovan miehelle kaiken ajatustyönsä, jota hiljaisuudella peitteli.

"Kiitos", Heidi tokaisi kohteliaasti ennen, kun ovi sulkeutui lääkärin perässä. Jessen mutina sai naisen puremaan alahuultaan, jottei olisi möläyttänyt mitään turhamaisuudesta ja luottamuksesta. Järki yritti selittää bruneten päässä miten testin tekeminen oli vain hyvä asia, jolloin ilmaan ei jäisi kysymyksiä tai epävarmuutta kenenkään kantilta.

"Ei se mitään", Heidi sai vihdoin vastattua ja huulilla käynyt hymy oli vain puoliksi aito.
"Toivottavasti se tuo sulle tarvittavan mielenrauhan", nainen lisäsi hitusen aidomman hymyn kera.

Lapsen saaminen yksinkertaiselta näyttävään kaukaloon ei ollut ihan niin helppoa, kuin olisi voinut luulla.

Jesse kohautti hämillään olkiaan. Kyllä hän uskoi, että testin tulokset todistaisivat hänet isäksi, mutta olisi ainakin mustaa valkoisella sen myötä.

"Onko sinulla nyt varmasti kaikki omat tavarat kasassa?" Jesse kysyi vilkaisten ympärilleen ja auttoi sitten naista kiinnittämään turvakaukalon soljet tytön ympärille.

Mies hymyili leveästi lapselle, joka ei vielä siihen mitenkään osannut vastata. Mutta ajan kanssa kyllä.

"Uskoisin niin", Heidi vastasi antaen katseensa kiertää huoneessa. Puhelimen laturinkin hän oli muistanut pakata Laurin tuomaan sairaalakassiin takaisin.
"Otatko hänet?" nainen kysyi solkien ollessa vihdoin kiinni ja nosti oman laukkunsa varovasti olkapäälleen. Kaikissa bruneten liikkeissä oli harkittu hitaus, sillä hän ei halunnut aiheuttaa itselleen enempää kipua, kuin oli tarpeen.

Jesse osasi kiinnittää turvakaukalon autoon hämmentävän helposti ja Heidi mietti oliko kyse tuurista vai siitä, että liikettä olisi harjoiteltu. Hän itse kiersi auton toiselle puolelle ja istui takapenkille kuskin penkin taakse. Siitä hän saisi rauhoiteltua tytärtään mikäli kotimatka osottautuisi lapselle epämiellyttäväksi kokemukseksi.

"Aja varovasti", Heidi muistutti vaikka tiesi sanojensa olevan turhia. Nainen ei uskonut hetkeäkään, että Jesse olisi tahallaan aloittanut ajomatkaansa hurjastelemalla oma lapsi ja vasta synnyttänyt äiti takapenkillään.

Jesse ei voinut irrottaa katsettaan vauvasta nostaessaan turvakaukalon. Kaukalo oli näyttänyt niin pieneltä ilman "matkustajaansa", mutta nyt se vaikutti valtavan kokoiselta, sillä tyttö näytti niin pikkuiselta siinä.
"Eiköhän lähdetä kotia kohti", Jesse lausahti hymyillen.

Kun sekä lapsi että Heidi olivat turvavöissään takapenkillä, Jesse starttasi autonsa.
"Ajan. Ei meillä tällä kertaa ole kiire mihinkään", mies naurahti vilkaisten Heidiä taustapeilistä. Edellisellä yhteisellä ajomatkalla oli ollut kiire...

"Pitääkö käydä kaupassa? Onko sinulla ruokaa kotona?" Jesse kysäisi, kun he olivat päässeet Murronmaan rajojen ulkopuolelle.

Pieni, varovainen virne kävi Heidin huulilla Jessen vitsaillessa kiireestä. Hän oli käynyt läpi perjantain tapahtumia hyvin monta kertaa ja todennut, että oli ollut todella tuurista kiinni, ettei mikään ollut mennyt pieleen. Synnytys oli edennyt valtavan nopeasti eikä ollut mitenkään itsestäänselvää, että he olivat ehtineet sairaalalle tai että Jesse oli ehtinyt mukaan.
Nainen oli varsin onnellinen siitä, että kaikki oli mennyt niin hyvin loppujen lopuksi.

"Pitää käydä", Heidi vastasi mietteliäänä. Hänen kaapissaan olevat ruoat olivat loppuraskauden pikkupurtavia, eikä kaapeissa ollut juuri nimeksikään maitoa lapselle.

"Käydään vaikka siinä Kallan keskustan kaupassa?" brunette mietti ääneen silittäen tyttärensä pikkuruisia sormia onnellinen hymy viipyillen huulillaan.

Vaikka Jesse oli normaalistikin maltillinen kuski (poislukien hetket, jolloin on saanut juuri kuulla tulevansa sittenkin isäksi ja kun on ajamassa synnytyssairaalaan), tällä kertaa hän oli entistä varovaisempi eikä hätiköinyt ollenkaan.
Kyydissä oli sen verran arvokas lasti ettei virheisiin todellakaan ollut varaa.

"Olisikohan sellainen kantoreppu kätevä? Vai mitä ne nyt olikaan..." Jesse mietiskeli ääneen, kun oli nostanut kaukalon autonsa takapenkiltä ja lähtenyt kävelemään kohti kaupan sisäänkäyntiä.
"Ei tarvitsisi kantaa tätä kaukaloa ihan joka paikkaan."
Olisihan hän voinut laskea lapsensa kaupan kärryissä olevaan istuimeen, mutta tyttö oli nukahtanut matkan aikana eikä halunnut herättää tätä availemalla solkia ja nostelemalla syliin.

"Ja olisit myös lähempänä äitiä ja isää sellaisessa", mies kuiskutti vauvalle onnellinen hymy kasvoillaan.

"Olisi varmaan", Heidi vastasi, vaikka epäili, että Jesse ei puhunutkaan suoraan hänelle, tai ainakaan odottanut välttämättä vastausta puheeseensa. Nainen seurasi lastaan ja tämän isää huomattavasti rauhallisempaan tahtiin, sillä käveleminen tuntui tuskalliselta sillä hetkellä. Olihan hän vain muutama vuorokausi sitten synnyttänyt lapsensa.

Kaksikko ei juurikaan keskustellut syvällisiä kylmälaitteiden välissä. Heidi antoi Jessen höpötellä tyttärelleen ja yritti itse ajatella tyhjillä aivoillaan mitä tarvitsisi kaupasta. Hidasta etenemistä hidasti entisestään se, että brunette yritti muistaa tarvitsemansa katsomalla jokaista kaupassa esillä olevaa tuotetta.
Maitoa, lisää tutteja, ruokaa hänelle. Saippuaa, puhdistuspyyhkeitä. Oluthyllyllä Heidin ajatus pysähtyi, sen osaston nainen oli ohittanut ajattelematta yhdeksän kuukauden ajan. Ajatus viinilasillisesta tai oluttölkistä viehätti yllättävän paljon, mutta lopulta nainen jatkoi matkaa kohti kassoja.

"Halutaanko me jäätelöt?" brunette kysyi pakasteosaston keskellä ja siirsi vihdoin katseensa Jesseen.

Jesse antoi Heidin miettiä kaikessa rauhassa, mitä tarvitsisi ja keskittyi lähinnä lapsensa katseluun. Hänestä tuntui jotenkin omituiselta olla lapsensa kanssa kaupassa. Hyvällä tavalla omituiselta.

Joku lapsi juoksi heidän ohitseen ja tämän äiti komenteli vähän matkan päässä, ettei saisi tuolleen karkailla. Jesse hymähti huvittuneena.
Onneksi vielä menisi pitkä tovi ennen kuin heidän lapsi säntäilisi pitkin kaupan käytäviä aiheuttamassa ylimääräisiä sydämentykytyksiä vanhemmilleen katoamistempuillaan.
"Talutushihna olisi myös hyvä", Jesse naurahti itsekseen. Ehkei kuitenkaan...

Heidin kysymys sai miehen heräämään vauvakuplastaan siihen hetkeen.
"Halutaan. Riittääkö yksi per nenä vai otetaanko ihan paketti?" Jesse kysyi hymyillen ja kurkisteli jäätelöiden täyttämään pakastealtaaseen.

"Otetaan vaan paketti", Heidi myöntyi hetken pohdittuaan, noukki paketin altaasta ja laski sen Jessen työntämiin kärryihin.
"Valmis", nainen kertoi ja suuntasi sitten kassoille. Tavaroiden siirtäminen kärryistä hihnalle oli työlästä, mutta Heidi ei pyytänyt apua. Hänen olisi selvittävä siitä myöhemmin myös lapsen kanssa, koska Jesse ei olisi huolehtimassa toisesta koko ajan.

Ostoskassien siirtämisen kärryistä autoon Heidi jätti sillä kertaa suosiolla Jesselle. Vaikka lääkärit olivatkin vaikuttuneita hänen nopeasta palautumisestaan, useamman kilon ostoskassien nostelu heti synnytyksen jälkeen tuskin olisi ihailtava suoritus.

Kotona odotti oudon tyhjä talo, sillä Milo oli edelleen Vivialla hoidossa eikä kukaan siivoojaa lukuuottamatta ollut käynyt talossa. Kisoihin lähteminen näkyi vielä naisen asunnossa pienillä vihjeillä, hän ei todella ollut ajatellut päätyvänsä synnytysosastolle perjantai aamuna kotoa lähtiessään.

"Jaksatko kantaa tavarat sisälle, voin katsoa vauvaa sen aikaa?" Heidi kysyi Jesseltä laskiessaan kotiavaimensa niille tarkoitettuun kulhoon ja näppäiltyään murtohälyttimet pois päältä.

Jesse tarkkaili Heidiä sivusilmällä, kun nainen latoi ostoksiaan hihnalle. Bruneten kasvoilla oli päättäväinen ilme, mutta oli siitä havaittavissa myös pientä väsymyksen tapaista. Toisaalta eihän se mikään ihme ollut: nainen oli synnyttänyt vasta eikä pienen vauvan kanssa varmasti helppoa ollut edes sairaalassa, jossa apua oli kuitenkin tarjolla hoitajista.

"Tietenkin", Jesse vastasi heidän päästyä Heidin luo ja lähti sitten takaisin autolleen.
Hän onnistui pujottamaan sairaalakassin virkaa toimittaneen pussukan sangat käsivartensa ympärille ja otti sitten kauppakassit molempiin käsiinsä.

"Äiti muuten tulee keskiviikkona", mies puhisi ängetessään kantamuksiensa kanssa eteiseen.
"Saatoin ehkä lipsauttaa valkoisen valheen hänelle että pääsisitte vasta huomenna kotiin. Ajattelin, että haluat rauhassa kotiutua ennen kuin äiti tänne säntää", Jesse kertoi laskiessaan kauppakassit hetkeksi lattialle jotta saisi riisuttua kenkänsä.

Ritva Aro oli kyllä ollut tulossa Kallaan heti lauantaiaamuna, mutta Jesse oli jotenkin ihmeellisesti saanut äitinsä malttamaan mielensä siihen saakka, että Heidi ja tyttö olisivat kotona.

Heidi nosti vauvan kaukalosta syliinsä. Pienen, heiveröisen lapsen piteleminen tuntui edelleenkin oudoilta. Nainen kääntyi katsomaan ovesta sisään astellutta Jesseä. Toisen sanat saivat bruneten hymyilemään.

"Hyvä tietää. Ja kiitos, ehkä muutama päivä omaa rauhaa tekee hyvää. Sä saat tietenkin olla täällä niin paljon, kuin haluat vain. Vierashuoneen sänky on käytettävissä", Heidi vastasi. Hän seurasi vauvan kanssa miehen perässä keittiöön, jossa Jesse alkoi laittaa ostoksia jääkaappiin pyytämättä.

"Ihme kyllä, ettei Ritva ole jo tullut tänne asti, olisin kyllä odottanut sitä lauantai aamuna jo sairaalalle", brunette lisäsi kulmaansa merkitsevästi kohoitellen.

Jesse laski leipäpussin kädestään keittiön tasolle ja katsahti Heidiä sekä lasta hymyillen.

Tietenkin hän halusi viettää lapsensa seurassa mahdollisimman paljon aikaa eikä halunnut sysätä kaikkea vastuuta vauvan hoidosta Heidin niskaan, mutta olisiko yökyläily vähän liian outoa?

"Mhmm, niin. Kotona toki on kissat, mitkä pitää käydä ruokkimassa", hän sanoi. Aamullakin pitäisi nousta töihin..
"Ja Matilda..." mies mutisi tuskin kuuluvalla äänellä. Eiväthän he yhdessä asuneet, mutta Matilda ei todellakaan suhtautuisi Heidin luona yöpymisiin hyvällä. Eikä hän uskonut, että nainen suostuisi majottautumaan Heidin vierashuoneeseen Jessen kanssa.
Se jos mikä olisi ollut outoa. Toisaalta koko tilanne oli muutenkin outo.

"Minä kun ajattelin äidin hyppäävän vaikka taksiin jo silloin perjantai-iltana", Jesse naurahti lopulta taitellessaan tyhjää muovipussia pienemmäksi. Hän heilautti kädessään olevaa myttyä kysyvä ilme kasvoillaan, koska ei tiennyt missä Heidi säilytti muovipusseja tai heittikö ne suoraan roskikseen.

"Aivan", Heidi nyökkäsi muistaen jälleen olevansa vain pieni osa Jessen elämästä. Hän oli ehtinyt pienessä vauvakuplassaan jälleen pyöritellä itsensä sellaiseen valhemaailmaan, josta putoaminen ei tuntunut mukavalta.

"En olisi yhtään yllättynyt", nainen vastasi virneen käydessä tämän huulilla nopeasti, jäykän oloisesti.
"Roskiskaapissa on teline niille", Heidi nyökkäsi muovipussia kohti.

"Mä voisin käydä suihkussa, jos pidät häntä sen aikaa?" brunette ehdotti ja ojensi tyytyväisen näköisen lapsen sen isälle. Enempää lupia kyselemättä Heidi asteli makuuhuoneeseen, josta valitsi itselleen puhtaat vaatteet ja siirtyi sitten pesuhuoneeseen, lukiten oven perässään.

Tuttu suihkutila tuntui ihanan turvalliselta ja antoi uudelle äidille hetken omaa rauhaa. Ajatukset tuntuivat valuvan veden mukana lattiakaivosta pois, jättäen onton tyhjyyden jälkeensä.
Hän ei ollut enää raskaana. Hän oli äiti.

Laittaessaan muovipusseja oikealle paikalleen m Jesse mietti oliko Heidi loukkaantunut, kun hän ei yöksi ollut jäämässä.

"Mene ihmeessä. Kyllä me pärjätään", Jesse totesi hymyillen ottaessaan vauvan syliinsä. Hän ehti vilkaisemaan Heidin perään tämän lähtiessä makuuhuoneeseensa, mutta keskittyi sitten lapsensa kasvojen tutkailuun.

"Olet sinä kyllä pikkuinen", mies hymähti onnellisena. Pesuhuoneen ovi sulkeutui ja Jesse lähti lapsi sylissään kiertelemään paikkoja selostaen samalla, mitä missäkin oli.
"Isillä ei ihan näin paljon tilaa ole. Ainakaan vielä."

Epävirallisen asuntokierroksen Keskeytti kuitenkin itkemään alkanut lapsi, mikä sai Jessen säikähtämään hieman.
"Shhh, ei mitään hätää", mies tyynnytteli vauvaa. Olikohan tytöllä nälkä? Vai joko ehti tulla äitiä ikävä?

Jesse vilkaisi kylpyhuoneen suuntaan. Ei hän nyt ainakaan Heidiä voisi mennä häiritsemään. Pakko hänen oli näistä tällaisista tilanteista itsekin selvitä.
Itkun syy kyllä selvisi, kun Jesse veti syvään henkeä rauhoitellakseen itseään.
"Aha", hän tyrskähti nenäänsä nyrpistäen.

"Jessus", Jesse tuhahteli laskettuaan lapsen hoitopöydälle ja aukaisi vaipan.
"Olisit voinut odottaa sen verran, että äiti tulee suihkusta", mies vitsaili päätään pudistellen.

Onneksi sairaalalla oli opastettu vaippojen vaihdossa, mutta tuntui kuin kaikki opit olisivat kadonneet päästä heti, kun sairaalan ovista oli ulos astunut.
"Miten sinuun edes mahtuu näin paljon pas.. Kakkaa?" Jesse murahti ja varoi hengittämästä nenän kautta.

"Täällä tapahtui pienimuotoinen räjähdys", mies kertoi suihkusta tulleelle Heidille.

Heidi tunsi olonsa entistä väsyneemmäksi sulkiessaan suihkun hanan. Kylpyhuone tuntui nihkeältä lämpimän vesihöyryn kietoessa huoneen otteeseensa. Peili piti vinkaisi bruneten pyyhkäistessä sitä kädellään, paljastaen hetkeksi sumuisen kuvan pinnallaan.

Vaatteiden pukeminen kostean nihkeän ihon päälle tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä ja sai Heidin pysähtymään moneen otteeseen ennen, kun kevyet kesävaatteet olivat vihdoin päällä.
"Jaahas", nainen naurahti ja istahti sängylleen seuraamaan vaipan vaihto-operaatiota.

"Onneksi sulta näyttää sujuvan vaipan vaihto varsin hyvin", Heidi kommentoi puolittainen virne huulillaan.
"Luojan kiitos ehdin laittaa kaiken jo valmiiksi vauvaa varten, olisi mukava nyt pohtia mistä tekisi vaipparoskiksen ja millä pöydällä vaipan voisi vaihtaa", nainen lisäsi hymyillen.

"Lähes luonnonlahjakkuus", Jesse hymyili leveästi pyyhkiessään käsiään puhdistusliinaan muttei kyllä myöntänyt, että oli hetken joutunut arpomaan kummin päin vaippa pitikään laittaa.

"Onneksi ehdit. Ja minäkin. Melkoisen viikonlopun valitsi syntymiseen", Jesse naurahti keskittynyt ilme kasvoillaan. Pikkuisen bodyn pukeminen pikkuiselle vauvalle tuntui vaikealta, sillä mies pelkäsi lapsen menevän rikki kaikesta siitä "vääntelystä".

Päätä tukien Jesse nosti lapsen taas syliinsa ja siirtyi sitten istumaan Heidin viereen sängyn laidalle.

Heidi vastasi Jessen luonnonlahjakkuus-arpomiseen huvittuneella päänpudistuksella ja virneellä.
"Niin valitsi. Olisi siinä ollut mahdollisesti paljonkin muuta tekemistä kisoihin liittyen, mutta vauva taisi valita toisin. Vaikka olen aika onnellinen, että se on nyt ohitse. Viimeiset viikot oli melko tukalia ja vaikka olo onkin kuin junan alle jääneellä, niin tästä on toivottavasti vain suunta ylöspäin", nainen lausui seuraten katseellaan kaksikon siirtymistä hoitopöydältä sängyn reunalle. Patja liikahti aavistuksen Jessen istuessa hänen viereensä.

"Ja aika mahtavaa, että hän on nyt siinä. Että säkin saat pidellä meidän tytärtä", brunette lisäsi ja tönäisi tummaverikköä varovasti olkapäähän olkapäällään.
"Pitänee varautua siihen selkäsaunaan keskiviikkona sitten", Heidi lisäsi virnistäen ja siirsi vauvan päässä olevaa pipoa aavistuksen parempaan asentoon.

"Mitenkähän sun kissat mahtaa suhtautua uuteen perheenjäseneensä?"

Jesse hymyili Heidille ja pisti merkille naisen väsyneet kasvot.
"Niin. Vihdoin minäkin saan pidellä", mies mutisi. Vauva hänen sylissään haukotteli makeasti.

"Eiköhän äidillä ole huomio kiinnittynyt tähän, ettei muista sinulle sitä selkäsaunaa antaa", Jesse naurahti katsellessaan, kuinka vauvan silmät painuivat kiinni. Miehellä ei ollut hajuakaan, kauanko Ritva aikoisi Kallassa viipyä, mutta tiesi ettei nainen ihan parin päivän sisällä takaisin Ouluun lähtisi.

"Hmm, en tiedä. Kyllähän siellä Vaahterapolussa vauvojakin silloin tällöin kävi, mutta silloin ne pääsivät pihalle karkuun tarpeen tullen", mies mietiskeli. Kissakolmikko oli tottunut ihmisiin eivätkä olleet yleensä arkoja tai vihaisia uusia tuttavuuksia kohtaan, mutta eläimet olivat aina eläimiä. Ei niistä koskaan tiennyt.

"Toivottavasti", Heidi mumahti miettien miten tosissaan Ritva Aro oli antamassa heille selkään salailun vuoksi. Jesse tosin oli varmasti oikeassa siinä suhteessa, että oman lapsenlapsen näkeminen ensimmäistä kertaa varmasti saisi unohtamaan sellaiset uhkailut alkuunsa.

Nainen nyökkäili toisen kissapohdinnoille.
"Milo näkee vauvan huomenna ensimmäistä kertaa, kyllähän sekin vähän jännittää. Onhan se lapsia ennenkin nähnyt vaikka missä, mutta ei näin pieniä vauvoja eikä tietenkään koskaan kotonaan. Kyllä mä Miloon luotan, mutta aina siinä on se pieni mahdollisuus, ettei kaikki suju hyvin."

Heidi piti lyhyen, pohtivan hiljaisen hetken siinä välissä. Ajatus siitä, että hänen pitäisi luopua perheenjäsenestään uuden sellaisen vuoksi, tuntui hirvittävältä.
"Vivia on luvannut ottaa sen itselleen, mikäli näillä kahdella ei mätsää, mutta se on kyllä ihan viimeinen vaihtoehto", nainen jatkoi ja peitti sitten haukoituksen kämmeneensä.
"Mutta eiköhän kaikki mene hyvin. Niin meillä, kuin teilläkin."

Jesse kuunteli Heidin mietintöjä Miloon liittyen pieni hymy kasvoillaan.
"No, Milo on sen verran fiksu koira joten tuskin teillä tulee ongelmia", mies totesi lopulta.

"Tämä ainakin nukkuu ihan täyttä häkää", Jesse sanoi hiljaa ja kosketti tytön sormia hellästi.
"Sinäkin taidat kaivata lepoa?" hän mutisi siirtäessään katseensa Heidiin. Viime päivät olivat varmasti olleet rankkoja molemmille.

"Ottakaa te nokoset. Minä voin vaikka tehdä ruokaa sillä välin, lupaan että maistuu paremmalta kuin sairaalan pöperöt", Jesse lupasi.
"Tai jos haluat vaikka pizzaa niin voin käydä hakemassakin. Mitä ikinä haluatkin."
Mies nousi varovaisesti ylös sängyn laidalta ja käveli pinnasängyn luo. Hellästi hän laski nukkuvan vauvan omaan sänkyynsä eikä typerän onnellinen hymy lähtenyt hänen kasvoiltaan mihinkään. Siinä se vauva nyt sitten vihdoin ja viimein nukkui. Omassa sängyssään.

"Kieltämättä aika voimaton olo tällä hetkellä", Heidi myönsi väsynyt hymy huulillaan.

"Oi, pizza kuulostaisi mahtavalta. Ja päiväunet myös", nainen huokaisi ja seurasi sitten miten Jesse laski heidän tyttärensä pinnasänkyyn. Heidi katsahti hymyillen vauvan vieressä olevaa pehmolelua, jonka lapsen kummitäti oli hankkinut kuukausia sitten. Nainen toivoi todella, että siitä tulisi heidän lapsensa ykkösunilelu sitten hieman isompana.

Heidi kertoi oman tilauksensa Jesselle ja odotti kunnes mies oli sulkenut ulko-oven perässään. Sen jälkeen hän kääriytyi paksun untuvapeiton alle, katsellen hetken nukkuvaa lasta muutaman metrin päässä.
Vartin unet tekisivät varmasti hyvää, Heidi ajatteli lipuessaan hämärän rajamailla.