Onko elämää Power Jumpin jälkeen?

Virne ei pysynyt poissa Heidin kasvoilta aivan yhtä hyvin, kuin Laurin. Nainen oli tietysti tyytyväinen siihen, että vaikka Malachai oli hyväksynyt Laurin laumaansa, se silti piti häntä korkeimmalla jalustalla. Ori oli ehdottomasti yksi hänen lempihevosistaan, sillä sen vaikeudet heijastivat tasollaan myös hyviin puoliin.

Laurin katseeseen vastaaminen tuntui kutkuttavana tunteena mahanpohjassa saakka. Heidi oli tyytyväinen siihen, miten heidän välinsä olivat pysyneet muiden silmissä aivan yhtä asiallisina, kuin ennenkin. Ystävyyden julkisivusta huolimatta heidän välinsä olivat ehdottomasti siirtymässä johonkin syvempään.
Tilaisuuksista huolimatta Heidi halusi silti jarrutella, sillä lapsen myötä kukaan ei voinut tietää mitä heidän välillään tapahtuisi. Hän ei ollut tekemässä toisesta toista isää lapselleen, mutta täysin ilman vauvaa he eivät myöskään tulisi varmasti elämään.

Lauri joutuisi itse päättämään pysyisikö hänen elämässään vaiko ei.

"Nähtävästi", Heidi vastasi virne huulillaan ja avasi portin kaksikolle. Malachai kuitenkin pysähtyi hänen kohdalleen ja laski päänsä naisen edessä. Heidi painoi kämmenensä lämmenneelle kaulalle, tuntien liikkumisen jättämän nihkeyden ihollaan.
Nainen hymyili pehmeästi ja antoi kätensä liukua karvapeitteellä Malachain huokaistessa syvään. Hän ei tiennyt oliko Lauri saanut tavata sitä paholaisen puolta vielä kertaakaan.

Lauri seurasi kuinka Heidi siveli orinsa kaulaa. Kaksikon välinen yhteys näkyi, eikä Malachaita liinan päässä pitelevä mies voinut olla livahtamatta ajatuksissaan Siperiaan.
"Ei jumiteta tähän", Lauri puuskahti itsekseen hymyillen, kun Heidi hevosineen oli saanut hetkensä ja liikahti kohti tallia saaden Malachain seuraamaan perässä.

Malachain poislaitossa ei kestänyt kauaa. Tummat silmät seurasivat oria, joka ei yllättäen kiirehtinyt päästessään vapaaksi, vaan suuntasi suoraan juoma-astialleen. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, kun Lauri suuntasi kulkunsa takaisin talliin aikeenaan siistiä hoitopaikka loppuun niin Vegasin kuin Malachainkin jäljiltä.

"Vargas taitaa jäädä huomiselle", Lauri mutisi vilkaisten kelloaan. Mies ajaisi illaksi valmentamaan ja vaikka ajomatkaa kertyisi suuntaansa vain vähän reilu tunti, Laurin oli tarkoitus ehtiä kauppaan ennen sitä. Vilkaisu puhelimeen kertoi odotettujen rehujen saapuneen Matkahuollolle, mikä vaikutti aikatauluun entisestään.
"Lähden hakemaan rehuja keskustasta, lähdetkö mukaan?" Lauri hymähti napatessaan Vegasin unohtuneen harjapakin käteensä.

Heidin teki mieli vitsailla jotakin mustasukkaisuudesta, mutta tyytyi vain virnuilemaan kävellessään kaksikon takana takaisin tallin puolelle. Hän ei seurannut Lauria ja Malachaita ulos asti, vaan jäi tallin viileyteen, venytellen edes hieman kipeytyneitä lihaksiaan. Sellainen etupainoisuus hyvästä lihaskunnosta huolimatta tuntui pidemmän päälle kehossa.

"Voin lähteä", Heidi vastasi hymyillen, vaihtaen sitten ilkikurisen virneen huulilleen.
"Kantoavuksi tietenkin, kun et kuitenkaan jaksa nostaa niitä rehusäkkejä yksin", nainen jatkoi heidän kävellessä Laurin autoa kohti satulahuoneen oven sulkeuduttua heidän perässään.

Oli outoa kulkea paikoissa ilman Miloa, mutta käytännön syistä Heidi oli antanut koiran Vivialle hoitoon. Hän ei pystynyt lenkittämään aktiivista koiraa sillä hetkellä kunnolla ja oli tietenkin hyvä, ettei se jäisi hoitamatta mahdollisen synnytyksen käynnistyttyä.
Ja tietenkin Heidi vieraili Vivian luona lähes joka päivä.

"Sinäpä sen sanoit", Lauri puuskahti huvittuneena ja kaivoi auton avaimet taskustaan. Vaikka mies oli jättänyt maasturin parkkiin tallin kulmalle varjopaikalle, autosta huokuva lämpö oven avaamisen myötä sai Laurin irvistämään.
"Koeta kestää", mies murahti startatessaan auton saadakseen ilmastoinnin puhaltamaan viileää ilmaa kuuman tilalle.

Lauri parkkeerasi maasturinsa lastauslaiturin läheisyyteen ja vilkaisi vieressään istuvaa naista.
"Nauti viileydestä, minulla ei kestä kauaa", mies totesi hymy kasvoillaan ennen kuin nousi autosta ja antoi oven valahtaa kiinni perässään. Tuttu Matkahuollon myyjä oli syöksähtää rehusäkkien luo heti Laurin nähdessään, mutta vaivautui katsomaan lähetystunnuksen muodon vuoksi.
"Kiitos taas", Lauri hymähti iäkkäämmälle naiselle ja lähti kantamaan ensimmäisiä säkkejä autoon.

"Onko sulla käyntiä jossain? Tarvitseeko rehuvarastoja tai muuta täyttää ennen kuin", Lauri tiedusteli antaen puheensa hiipua loppua kohden. "..joudut hetkeksi ulos kuvioista?"
Tummat silmät seurasivat Heidin kasvoja siltä varalta, että mies oli asetellut sanansa väärin.

Kasvoille hyökännyt kuumuus sai Heidin myös irvistämään aavistuksen, mutta siitä huolimatta tämä kiipesi autoon istumaan.
"Saatan ehkä sulaa tähän penkille, mutta väliäkös sillä", nainen vitsaili naurahtaen ja jäi odottamaan koska ilmastoinnin lämpö vaihtuisi viileyteen. Siinä ei onneksi mennyt kauaa.

"Will do", Heidi mumahti jääden mielellään kylmään ilmavirtaan odottamaan. Katse kiersi asfaltoidussa pihapiirissä jääden seuraamaan pakettiautoa lastaavaa keski-ikäistä miestä hetkeksi. Kun toinen nosti katseensa, Heidi käänsi omansa pois ennen, kun ne kohtasivat toisensa. Katse hakeutui puhelimen näytölle, joka oli hiljentynyt rajusti viimeisten viikkojen aikana.

"Mä en tiedä mitä sä vihjailet", brunette virnisteli Laurin sanoille, sormet leväten rennosti mahansa päällä.
"Mutta ei oikeastaan. Mä olen järjestellyt kaiken vähän turhan hyvin ja nyt saan kärsiä tylsyyksissäni. Jäätelö kyllä maistuisi", Heidi vastasi lopulta luoden merkitsevän katseen virneensä taustalla Lauriin. Sellainen keskikesän jäätelödieetti ei ollut ihan ravintosuosittelijan unelma, mutta ehkä se ei haitannut. Hän söisi jälleen terveellisesti ja hyvin lapsen syntymän jälkeen.

"Okei", Lauri vastasi. "Jäätelöä siis."
Maasturi lipui pois Matkahuollon takapihalta, muttei kiihdyttänyt Orijoen keskustan läpi vievällä tienpätkällä vaan kääntyi seuraavasta risteyksestä torin kupeessa sijaitsevalle parkkipaikalle.
"Oletan, että tuo kioski kelpaa?" Lauri tiedusteli luoden Heidiin merkitsevän katseen, ennen kuin avasi auton oven poistuakseen toistamiseen autosta.

Kioskilla oli lapsiperhe, jonka jäsenillä oli vaikeuksia jäätelömakujen päätöksessä. Perheen äiti loi Lauriin ja Heidiin pahoittelevan katseen, jonka Lauri kuittasi neutraalilla hymyllä.
"Päätä valmiiksi mitä otat", Lauri kumartui mutisemaan Heidin korvaan. Mies ei ollut itse syönyt vielä yhtään kioskilta ostettua jäätelöä sinä kesänä, mutta valinta oli silti selvä.

"Yksi pieni pallo salmiakkia ja", Lauri sanoi jäätelönmyyjälle edellisten asiakkaiden saatua jäätelönsä ja kääntyi vilkaisemaan Heidiä nojaten tiskin reunaan toisella kädellään.

"Paremmin, kuin hyvin", Heidi vastasi ja yritti peitellä lapsenomaista virnistystä kasvoillaan. Hänen melkein olisi tehnyt mieli tarttua Laurin kädestä kiinni heidän kävellessä kioskia kohti, mutta ei vienyt asiaa ajatusta pidemmälle. Silti heidän sormensa pyyhkäisivät toisiaan kerran jos toisenkin varsin luonnolliseen tapaan lyhyen matkan aikana.

Laurin sanoja seurannut ilmavirta bruneten korvanjuuressa sai naisen värähtämään hieman, tyytyväisen hymyn koristaessa tämän huulia. Heidi nyökkäsi melko huomaamattomasti, pitäen katseensa perheessä heidän edessään. Ajatus siitä, että hänestä oli hyvinkin pian tulossa sellainen perheen äiti, sai edelleen sekaalaisia tunteita aikaiseksi. Oliko hän todella valmis siihen kaikkeen?

"Vaniljapehmis", Heidi jatkoi luontevasti Laurin lausetta ja antoi katseensa pysyä rennolta vaikuttavassa miehessä. Ilmeisesti toinen ei ollut ahdistunut juurikaan edellisistä asiakkaista edes hänen seurassaan ollessaan.

Jäätelöt saatuaan he istuivat nauttimaan niistä varjoisalle puiston penkille. Heidi katseli heidän edessään virtaavaa pientä jokea hetken, kunnes kääntyi katsomaan Lauria.
"Kiitos jäätelöstä", hän sanoi hymyillen, hän ei ollut silläkään kertaa inttänyt vastaan Laurin kaivaessa lompakkonsa jäätelötilausten jälkeen esille.

"Ole hyvä", Lauri vastasi ja hymyili vilkaistessaan sinisiä silmiä, joiden omistaja tuntui onnelliselta vaniljapehmiksestään. Vaikka Laurin ilta tulisi olemaan kiireinen ja ennen lähtöä oli vielä tehtävää, yksi jäätelöiden parissa vietetty kymmenminuuttinen ei pilaisi aikataulua.

"Tämä on ollut erikoinen kesä", Lauri virkkoi mietteliäs hymy kasvoillaan. "Valmennettavia on riittänyt, samoin kuin ratsastettavia. Ja seuraa."
Viimeisen sanan kohdalla mies vilkaisi Heidiä ja tuli miettineeksi, miten oli pitänyt huomionsa niin visusti brunetessa, ettei ollut kiinnittänyt huomiotaan muihin naisiin. Vaikka juttu Heidin kanssa oli vielä täysin auki, Lauri ei ollut halunnut loukata naisen tunteita eikä ollut edes kaivannut lisää täytettä muutoinkin hektiseen elämäänsä.

"Niinhän se on ollut", Heidi vastasi ja yritti olla näyttämättä ihan liian onnelliselta viimeisen sanan kohdalla. Siihen sanaan liittyi myös Henrietta, jonka nimeä nainen ei ollut vielä unohtanut. Tai sitä tunnetta, minkä sen tilanteen tajuaminen oli saanut aikaiseksi.
"Ja uusia hevosia", brunette lisäsi iloinen hymy kasvoillaan. Se riitti silmiin saakka helposti.

"Kai se on jonkinlaista tasapainoa, miten mun työt vähenee ja sulla ne vain lisääntyy?" Heidi pohdiskeli ääneen, maistellen pehmistään.

"Toisaalta ihan hyvä joutua vähän hidastelemaan edes joskus, tajuaa ainakin hetken verran miten kovaa normaalisti kulkee", nainen lisäsi tutkien Laurin kasvoja.
"Ja ehtii vähän nauttimaan maisemistakin sillä tavoin", Heidin suupieli kääntyi itsepintaiseen virneeseen, jota ei estellyt tippaakaan.

"Täytyykö mun huolestua, että viet multa asiakkaat vielä joku päivä?" Lauri virnisti jäätelötötterönsä takaa. Mies ei tiennyt, missä määrin Heidi oli valmentanut, koska naisella tuntui riittävän töitä ilman sitäkin pestiä.
"Täytyy joka tapauksessa takoa silloin kun rauta on kuumaa", Lauri totesi vielä, sillä vaikka lisääntyneiden valmennusten ja reissaamisen aikatauluttaminen toi välillä haasteita, mies oli tyytyväinen tehtyään valmentamisesta ammatin, jolla tuli toimeen.

"Mmm-h, hyvä pointti", Lauri rykäisi huomattuaan Heidin merkitsevän virneen. Mies yritti keskittyä hetkeksi jäätelöönsä, joka oli jo alkanut sulaa, mutta tämän ajatukset poukkoilivat milloin missäkin. Miten kauan Heidi pysyisi kotona vauvan kanssa? Milloin nainen palaisi satulaan ja miten se vaikuttaisi asioihin? Kuinka Heidi tasapainottaisi elämänsä ja missä roolissa Lauri siinä olisi?

Viimeisen ajatuksen kohdalla Lauri tiesi olevansa itse suuren päätöksen edessä. Siinä hetkessä mies kuitenkin sulki turhautumisen pois mielestään - vielä ei oltu siinä pisteessä, että päätöksiä täytyisi tehdä. Ensin kaksikko kävisi treffeillä ja tunnustelisi tilannettaan ilman sitä pientä muuttujaa, jonka saapuminen mullistaisi ainakin Heidin elämän.