Onko elämää Power Jumpin jälkeen?

Tummanrautias oli tuntunut ensimmäiseen hyppyyn saakka nihkeältä, eikä Lauri ollut voinut kuin miettiä, oliko viime viikon matkustuksella Saksasta Suomeen ja hiostavalla, ukkosta enteilevällä säällä vaikutusta Vegasiin. Tamma ei nimittäin ollut veistetty samasta puusta kuin ratsut - Vargas ja Malachai - joihin Lauri oli tottunut. Hypätessä Vegas kuitenkin syttyi ja tamman estesatulassa istuntaansa keventävä mies sai säädeltyä laukkaa ihan eri tavalla.

Lauri huomasi kenttää lähestyvän hahmon, jonka vaappuvasta liikkumisesta oli vaikea erehtyä. Siihen oli syynsä, ettei Lauri ollut pyytänyt Heidiä avukseen: vaikka naisen kommenteista olisi varmasti ollut hyötyä, brunette ei olisi malttanut pysyä vatsansa kanssa irti puomeista. Niinpä Lauri oli päättänyt hypätä itsenäisesti ja laskeutunut siihen astikin korottamaan esteitä sopivissa väleissä aikeenaan hypyyttää Vegasia parilla eri korkeudella.

"Hei", Lauri hymähti ennen kuin nosti laukan, ratsasti päätyyn suuren voltin ja käänsi Vegasin kohti suoraa kahden pystyn linjaa. Tummanrautias imi pystylle hyvin, mutta Lauri huolehti, että laukka rullasi myös toiselle pystylle. Tamma hyppäsi tarkasti vaikean värisen, vaalean esteen ja venytti kaulaansa saadessaan pykälän verran pidempää ohjaa onnistuneiden hyppyjen jälkeen.
"Ilmoittauduin Power Jumpiin - menen tällä 120, Malachailla 130 ja Vargasilla 140", Lauri Vegasin ravatessa kentän pitkän sivun aidanviertä. Hän oli puhunut ilmoittautumisista Heidille niin monesti, että koko elämä tuntui pyörivän Power Jumpin ympärillä. Lauri oli kuitenkin harkinnut luokkakorkeuksia pitkään ja tehnyt valinnat puhtaasti hevoset edellä. Vegasin kanssa ensimmäisen startin suhteen ei kannattanut ahnehtia ja Malachain kanssa täytyi huomioida se, että mahdollisuus oli starttiin vain yhdellä korkeudella - pienempiä esteitä ori ei kunnioittaisi, mutta suuremmilla kuumuminen voisi koitua kohtaloksi. Vargasin kanssa edellinen metrineljäkymmentä oli sen sijaan tuntunut kohtuulliselta, joten Lauri ei halusi antaa orille mahdollisuuden näyttää taitonsa.

Tuskainen olotila oli nykyään Heidin arkea. Nainen yritti muistuttaa itselleen, että sitä täysinäistä oloa kestäisi enää kaksi viikkoa, pahimmassa tapauksessa kolme. Sellaisen ajatuksen helpottava vaikutus hälveni silti nopeasti lämpimän auringon alla. Kaikki muut saattoivat iloita kesän palaamisesta ja lupauksesta helteistä, mutta Heidi ei ollut kovin mielissään. Hengittäminenkin tuntui jollain tasolla turhan vaikealta sillä hetkellä.

Suupielet kaartuivat silti hymyyn naisen vastatessa Laurin lyhyeseen tervehdykseen. Siniset silmät tarkkailivat ratsukon etenemistä, Vegas vaikutti edelleen todella hyvältä ostokselta. Se oli järkevä siinä missä Vargaskin, Heidi ei tiennyt olisiko Lauri ikinä valmis ostamaan itselleen sellaista vatipäätä, millaisia suurin osa hänen omista hevosistaan oli.
Suku, rakenne ja käyttöominaisuudet menivät luonteen edelle niin hyvässä, kuin pahassakin.

"Ihan fiksuja luokkia. Malachai kannattaa lämmitellä hyvin ja ottaa sille mielummin liikaa, kuin liian vähän hyppyjä alle", Heidi vastasi nojaillen kevyesti valkoiseen puuaitaan, vaikka tiesikin, että Lauri tiesi sen jo.
"Miltä ne on nyt tuntuneet, kaikki kolme? Vegas ainakin näyttää tosi hyvältä."
Brunette pyyhkäisi ajatuksiinsa jälleen eksyneen kateuden piikin taka-alalle. Se oli ollut yhä enemmän läsnä lähestyvien Power Jump kisojen alla, sillä hän olisi halunnut osallistua. Jos ei ratsastamalla, niin vähintään valmentamalla, mutta ei uskaltanut tehdä sitäkään enää niin viimeisimmillään raskaana.

Tyytyminen pelkkään katsojanrooliin tuntui katkeralta, mutta Heidi muistutti yhä edelleen itseään, että se oli hyvästä syystä kaikki. Hän ehtisi taas ensi vuonna, jos vielä silloin haluaisi.

"Mmh, niin ajattelinkin", Lauri nyökkäsi huvittuneesti irvistäen ja käänsi ravaavan Vegasin voltille pysyäkseen kuuloetäisyydellä. Malachain kanssa miehen oli tarkoitus kompensoida puuttuvaa verryttely(kaaos)luokkaa nimenomaan pitkällä verryttelyllä.

"Tuntuisipa myös", Lauri totesi Heidin kehuihin Vegasista. Tamma ei ollut yhtään hullumpi, mutta mies epäili sisäänajovaiheen kestävän normaalia pidempään. Tummanrautiaan ratsastettavuus oli itsessään oma lukunsa, mitä puoliverisen sukupuoli ei ainakaan helpottanut.

"Mutta kyllä se tästä, en lataa tälle mitään paineita", Lauri totesi siirtäessään Vegasin käyntiin. Hyppyjä oli turha ottaa liikaa, koska miehen täytyisi ehtiä hyppäämään tummanrautiaalla vielä pari kertaa ennen kisoja. Treenit täytyisi suunnitella fiksuiksi ja monipuolisiksi, että ne tukisivat ensimmäistä yhteistä starttia.

"Mitäs teidän päivään?" Lauri tiedusteli luoden merkittävän katseen Heidin vatsanseutuun.

"Niin, parempi antaa toiselle tilaa sopeutua. Olihan sillä pitkä matka Saksasta, ei siitä palautuminen ole helppoa ihan jokaiselle hevoselle", Heidi vastasi ja hymyili hieman. Vegas onneksi kuitenkin vaikutti ulkopuolisen silmiin ihan normaalilta. Eikä sitä tiennyt oliko matkustaminen vai mahdollinen kiima sotkemassa tamman ajatuksia sillä hetkellä.

"Keskustelua siitä, miten vähän ruokaa mun vatsalaukkuuni tällä hetkellä mahtuu. Koko ajan olisi nälkä, mutta lapsi painaa luonnollisesti mun sisäelimiä kasaan, niin ei sinne mahdu mitään", Heidi vastasi naurahtaen ja pudisti huvittuneena päätään.
"Sellainen olo, kuin olisi ruokaähkyssä koko ajan, paitsi olo ei helpotu missään vaiheessa."

"Me ollaan eletty tämä päivä leivällä ja jäätelöllä, ihan kelpo kesädieetti", nainen lisäsi vielä virnistellen. Hänellä ei ollut mitään tekemistä enää näin lähellä laskettua aikaa, sillä matkustaminen tai fyysinen rasitus olivat ehdottomalla kieltolistalla.

"Tylsistyn kuoliaaksi vain", Heidi hymähti ja heilautti kättään epämääräisesti ilmassa.
"Onko sulla vielä hevosia jonossa?"

"Hmh, kuulostaa siltä että pysytte hengissä", Lauri puuskahti huvittuneena. Jos Heidi ei olisi juuri kertonut miten hänen vatsansa ei vetänyt ruokaa vauvan viedessä kaiken tilan, mies olisi tarjonnut brunetelle mahdollisuutta tulla syömään luokseen. Nyt tarjous jäi kuitenkin lausumatta ääneen, sillä Vegas kompuroi askeleen verran ja Laurin huomio keskittyi hetkeksi kävelevään tammaan.

Lauri jalkautui taluttaakseen loppukäynnit maasta. Vegas roikotti päätään matalalla, kun tammaa taluttava mies valitsi reitikseen keskiympyrän kaltaisen.
"En ole itse asiassa varma. Hevosista", Lauri sanoi tajuttuaan, ettei ollut vastannut Heidin kysymyksiin muista ratsuista. Mies oli ratsastanut sekä Vargasin että Malachain eilen, eikä ollut suunnitellut orien loppuviikkoa sen tarkemmin - eikä suunnitellut sillä hetkelläkään. Laurin ajatukset olivat nimittäin uhkaavasti valuneet aiemmin mielessä juolahtaneeseen ruoanlaittotarjoukseen, mutta sen lisäksi ajatus treffeistä oli jäänyt pyörimään miehen mieleen.

Treffi-idea juonsi juurensa juhannukselta, jolloin Laurin kaveriporukka oli tullut kaljanhuuruisen mökkielämän lomassa johtopäätökseen, jonka mukaan Merikanto oli treffien tarpeessa. Lauri itse oli vain pudistellut huvittuneena päätään, koska tilanne Heidin kanssa oli monimutkainen. Nyt ajatus ei kuitenkaan tuntunut enää niin absurdilta, koska naisen valtava vauvakumpu oli kuin tikittävä kello ja h-hetken lähentyminen vei joka minuutti heitä lähemmäs aikaa, kun ajanvietto kahden kesken vaikeutuisi.

"Haluaisitko sä tehdä jotain?" Lauri kysyi pysäyttäen Vegasin Heidin eteen. Mies kelasi viikonlopun suunnitelmia mielessään todeten itselleen, ettei repaleiseen valmennusviikonloppuun olisi järkeä sekoittaa yhtäkään raskaana olevaa naista.
"Siis sitten, kun Power Jump on hoidettu pois alta", Lauri ähkäisi antaen varovaisen kysyvän hymyn hiipiä suupieleensä.

Jos Heidin pääkoppa tuntui sveitsiläiseltä reikäjuustolta sillä hetkellä, sitä tuntui myös Laurin ajatuksenkulku muistuttavan. Miehen osittainen vastaus hevosiin liittyen tuntui etäiseltä hiljaisuuden jälkeen esitettyyn kysymykseen.

Siniset silmät kuitenkin vastasivat tummien silmien katseeseen, hyväksyen sen, ettei Lauri välttämättä tulisi täsmentämään hevosasioita. Toisaalta, hän näkisi sen ehkä pian, mikäli toinen ottaisi uuden ratsun käsittelyynsä.

"Tehdä jotain?" Heidin ääni oli ennemmin toteava, kuin kysyvä siinä vaiheessa. Mieli yritti päätellä mikä oli saanut Laurin kysymään sellaisen kysymyksen.

"Tietysti haluan, ottaen toki huomioon rajoituksen tehdä suunnilleen yhtikäs mitään. Mitähän sillä Merikannolla olisi mielessään?"
Heidi katseli tammansa vieressä varovasti hymyilevää miestä, eikä voinut olla tuntematta pientä sykähdystä sydämessään. Laurin seurasta oli pienessä ajassa tullut erityisen tärkeää, vaikka pelko kaiken sen menettämisestä olikin alati taka-alalla. Niin paljon oli vielä auki heidän välillään.

"Niin", Lauri yskähti tiedostaen, miten epämääräiseltä kysymys oli kuulostanut. Mies pyöritteli tarkentavia sanavalintoja mielessään samalla, kun käänsi katseensa Lauria käsivarteen turvallaan tökännyttä tammaa. Vegas vaikutti varsin leppoisalta ja tuijotti uutta omistajaansa silläkin hetkellä kysyvästi, muttei lainkaan seisoskelusta turhautuneesti.

"Ei vielä mitään tarkkaa", Lauri ähkäisi ja naksautti vapaalla kädellään kypäränsä leukaremmin auki. "Mitä ihmiset nyt yleensä tekevät.. Treffeillä?"
Lauri toivoi, ettei hänen äänensävynsä ollut muuttunut liikaa, koska mies ei halunnut tehdä tilanteesta outoa. Tummat silmät tutkivat ilmettä Heidin kasvoilla samalla, kun Lauri alkoo pyöritellä brunetelle sopivia treffivaihtoehtoja mielessään. Olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos raskaus ei olisi rajoittanut vaihtoehtoja, koska kaikista mieluiten Lauri olisi sillä hetkellä nimennyt vaihtoehdoksi pitkän, rennon maastoretken Orijoen metsiin.

Treffeillä.

Heidi jäi hetkeksi sanattomaksi hormonien kaataessa lisää löylyä naisen kehossa tapahtuville tuntemuksille. Miten yksi pieni, melkein kasuaalisti ilmoille heitetty sana saattoi saada ihmisen niin onnelliseksi ja kauhistuneeksi samanaikaisesti. Treffeillä käyminen ei ollut enää epämääräistä pussailemme välillä, mutta emme ole ehkä ystäviä enempää siltikään tilannetta.
Kaiken sen ajatusmaailman lisäksi Heidi ei ollut myöskään käynyt treffeillä vuosikausiin.

"Mä en tiedä, siitä on niin kauan aikaa", nainen vastasi lopulta saamatta aivan hillittyä väkisin huulilleen pyrkivää virnettä. Se oli sellainen ilme, jota hän ei olisi välttämättä halunnut viljellä aivan niin julkisella paikalla, vaikka tallipiha olikin tyhjä sillä hetkellä.
"Mutta siitä huolimatta mä lähden mielelläni sun kanssasi treffeille", Heidi lisäsi vielä antaen huulilleen sitten luvan hymyillä aidon onnellisena hetken ajan.

Oli se sitten piknik takapihalle tai ruokailu viiden tähden ravintolassa Helsingin sykkeessä, brunette tiesi nauttivansa Laurin seurasta yhtä lailla kummassakin.

Heidin reaktio nytkäytti Laurin suupieliä ylöspäin, ensin hämmentyneen varovasti ja sitten naisen vastauksen myötä rennommin.
"En väitä, etten olisi vähempää ruosteessa sillä saralla", Lauri yskähti huvittuneena, antaen katseensa viipyillä Heidin huulilla, joiden hymyyn oli helppo vastata.

"Täytyy miettiä jotain sopivaa, nyt kaikki ajatukset pyörivät kisoissa eikä ole mitään after ridea kehittävämpää ideaa", Lauri mutisi lähtien taluttamaan Vegasia kohti tallia, sillä tamma ei enää puuskuttanut ja pääsisi tarhaan jaloittelemaan.
"Aiotko sinnitellä kisakatsomossa miten paljon?" Lauri kääntyi kysymään. Vegasin askeleet hiipuivat tammaa taluttavan miehen askelten tahdissa, koska tämä ei halunnut jättää ei-niin-vaivattomasti kävelevää Heidiä jälkeensä.

"Ollaan molemmat sitten yhtä huonoja siinä", Heidi myötäili yrittäen olla näyttämättä yhtäkkistä epävarmuutta kasvoillaan. Ei sitä ihan joka päivä saatu treffikutsuja viimeisillään raskaana ja vielä niin komealta mieheltä. Hän ei olisi ikinä uskonut löytävänsä itseään sellaisesta tilanteesta elämänsä aikana.

"Eiköhän me jotain keksitä, sitten kisojen päätteeksi. Jos sä voitat, niin jotain vähän isompaa ehkä sitten?" Heidi virnuili ja asteli hidastavan Laurin ja tämän tamman vierelle. Naiselta ei jäänyt ikinä huomaamatta toisen herrasmiesmäisyys sellaisten pienten eleiden kautta.

"Kyllä mä ajattelin selvitä siellä ihan koko päivän. Enhän mä siellä tee muuta, kuin istun, pakkohan mun on pärjätä siellä", brunette vastasi naurahtaen.
Tietenkään sekään ei ollut ihan niin helppoa siinä vaiheessa, kun sisäelinten tilalla oli potkiva pieni lapsi.

"Millä yhdistelmällä meinasitte lähteä kisoihin? Olisiko teidän fiksuin lähteä rekalla ja ottaa Jeramy mukaan? Vivia ja Viljami lähtee molemmat teidän kisahoitajiksi, sen verran mä olen jo järjestellyt teidän puolesta", Heidi jatkoi kilpailuaiheella, jättäen treffijutut hautumaan pieneen onnelliseen kuplaansa.

Lauri loi Heidiin merkitsevän katseen voittomanailun vuoksi ja nyökkäsi sitten vastaukselle kisakatsomoaikeista. Vegasin kaviot kopisivat tallikäytävällä, kun mies talutti tammansa hoitopaikalle ja pyöräytti tummanrautiaan kiinni kahdelta puolen.

"Rekka on fiksuin, olikin tarkoitus kysyä Jeramyn mielipidettä siitä", Lauri totesi. "Ja kiitos, en uskonutkaan pärjääväni ilman Viljamia."
Heidin luottotyöntekijä oli ollut korvaamaton apu monessakin asiassa ja Lauri tiesi tarvitsevansa kisapäivänä henkilön, jonka käsiin uskaltaisi luovuttaa paitsi hankalasti käsiteltävän Malachain, myös omat hevosensa. Eri luokissa starttaaminen helpottaisi tilannetta, mutta kolmen hevosen show olisi silti liikaa yhden ihmisen pyöritettäväksi.

Vegas venytteli päätään Laurin ottaessa suitset pois tamman päästä ja satulan pois hannoverisen selästä. Satulahuovan alus oli hionnut kevyesti, joten otettuaan suojat pois Lauri laski sankoon haaleaa vettä ja nappasi käteensä lähimmän sienen.
"Onko sulla ideoita tai toiveita Malachain suhteen? Ratsastin sen eilen kunnolla läpi, mutta se ei tarkoita, etteikö sillä olisi tänäänkin energiaa", Lauri puuskahti harhauduttuaan ajattelemaan päivän muita mahdollisia ratsuja.

Heidi hymähti tahtomattaankin.
"Jeramyn mielipide on varmasti melko lailla 'ihan sama, kunhan mun ei tarvitse ajaa'. Ja ole hyvä." Hymy naisen kasvoilla muuttui lauseen aikana aidoksi.

Siniset silmät seurasivat kaksikon elekieltä Laurin purkaessa tammansa varusteita ja hoitaessa sitä. Häntä hymyilytti nähdä miten hyvää huolta mies piti hevosistaan, ne eivät olleet mitään liukuhihnatavaraa. Toisen kysymys sai katseen keskittymään jälleen tummanpuhuviin silmiin.

"Olitko sä maastoillut sen kanssa? Sille tekisi varmaan aika hyvää päästä revittelemään laukkasuorille, siellä se onneksi jopa kuuntelee mielellään. Tai sitten sen voi päästää irti maneesiin?" Heidi pohdiskeli ääneen, toivoen tietenkin jälkimmäistä valintaa tälle päivälle. Ori oli sen verran omatoiminen liikkuja vapaana juostessaan, että Lauri ehtisi viettää hetken hänen seuranaankin mahdollisesti.

"Kisoja edeltävänä päivinä sillä kannattaa ehkä hyppätä jonkin verran joka päivä. Kunto sillä ei ainakaan lopu kesken."

"Silloin tällöin", Lauri vastasi. Mies maastoili huomattavasti useammin Vargasilla kuin Malachailla ja se oli suurimmaksi osin luottamiskysymys. Kisoja edeltävään viikkoon energiaa purkava ja paikkoja avaava maasto tosin kannattaisi sisällyttää, vaikka sillä hetkellä Laurilla itsellään ei tuntunut olevan sellaiseen jaksamusta.
"Eikö se riko itseään vapaana?" Lauri hymähti toinen kulma koholla, vaikka tiesi samalla, ettei Heidi olisi ehdottanut sellaista ellei mustan orin irtojuoksutus olisi mahdollista. Suojat jalassa Malachai saattaisi pysyä ehjänä, etenkin, kun se oli liikkunut edellisenä päivänä kunnolla.

Lauri jätti Vegasin Heidin seuraan siksi aikaa, että sai laskettua tammalle veden, johon ujutti mitallisen elektrolyyttiä ja puoli kauhallista melassia. Tamma oli juonut huonosti pari päivää saapumisensa jälkeen ja vaikka vesi oli nyt alkanut maistua, Lauri halusi varmistua, että Vegas joi tarpeeksi.
"Ehkä nappaan sen yhden köhelön mukaan samalla, kun vien tämän ulos", Lauri mutisi puoliääneen tarjotessaan sankoa sylistään tummanrautiaalle, joka laski turpansa oitis alas.
"Tuletko vahtimaan, ettei se tee virheliikkeitä?" Lauri kysyi vilkaisten Heidiä rento virne suupielessään.

"Mikäs pahan tappaisi", Heidi vastasi virnistäen ja kohotteli kulmiaan merkitsevästi.
"Laittaa sille vain suojat ja putsit jalkoihin, niin se pärjää kyllä", nainen lisäsi sitten ja ojensi sormensa oitis Vegasin haisteltavaksi Laurin lähtiessä vedenhakureissulle. Tamman turvan pehmeys oli terapeuttista sormien iholla ja tummanrautias puhalsi kevyesti ilmaa sieraimistaan bruneten ranteelle. Hän väisti askeleen sivulle juomatarjoilun saavuttua.

"Voin tulla", Heidi vastasi tuntien ihonsa kihelmöivän Laurin läheisyydestä. Miehen huulilla oleva virne ei ainakaan auttanut asiaa pätkääkään.

"Raskauden myötä sitä on ainakin ymmärtänyt miten paljon rakastaa ratsastamista, mulla on vieläkin vain ihan hirvittävä ikävä hevosen selkään", Heidi hymähti ja antoi sormiensa vaeltaa suklaisella karvapeitteellä Vegasin keskittyessä juomiseen.
"Sä olet ollut kyllä todella iso apu hevosten kanssa kaiken tämän keskellä. Ja muutenkin, tietysti", nainen totesi siirtäen katseensa Laurin silmiin, hymyn koristaessa huuliaan.

Tummat silmät arvioivat Heidiä hetken, ennen kuin Lauri nyökkäsi ja vilkaisi juomaansa hyvällä halulla ryystävää Vegasia. Tamman turpa räiskäytti melassiveden pintaa ennen kuin tummanrautias korjasi päänsä asentoa ja pakotti Laurin tiukentamaan otettaan ämpäristä.

"Hyvä niin", Lauri totesi itsekseen hymyillen. Miehen teki mieli palauttaa katseensa vieressään seisovaan brunetteen, mutta sen sijaan mies tuijotti piirtoa Vegasin sirossa päässä.
"Eikä siitä ole edes ollut vaivaa", Lauri jatkoi ja käänsi hitaasti päätään. Sinisiin silmiin katsominen sai miehen entistä tyytyväisemmäksi treffiehdotuksesta, koska aika ei tulisi koskaan olemaan täysin oikea ja siksi idean hautominen olisi ollut turhaa.
"Pyydät vain jatkossakin apua", Lauri lisäsi luoden Heidiin merkitsevään katseen.

Vegas oli saanut ryystettyä juomansa, joten mies laski tumman ämpärin sivuun ja irrotti tamman hoitopaikalta.
"Käyn vaihtamassa hevosen, hetki", mies hymähti ennen kuin lähti tammansa kanssa kohti ulko-ovea.

"Hyvä", Heidi vastasi, tuntien arkisesta tilanteesta huolimatta mahanpohjansa hypähtelevän henkisiä volttejaan, fyysisten muljahteluiden lisäksi luonnollisesti. Vauvan liikehdintä ei kuitenkaan liittynyt siihen tilanteeseen millään lailla.
"Tottakai", nainen lupasi hymy koristaen huuliaan. Laurille riittäisi kyllä ratsutettavia tämän itse halutessa raskausajan jälkeenkin.
Mikäli mies päättäisi siis jäädä Suomeen ja Orijoelle.

"Haen Malachain suojat ja harjat sillä välin", Heidi kertoi Laurin jo lähdettyä liikkeelle Vegasin kanssa. Hän askelsi satulahuoneeseen ja avasi Cain kaapin oven. Orin tummansinisen harjakassin päällä oli valmiiksi jännesuojat, Heidi joutui kaivamaan hieman löytääkseen sen putsit myös. Harjakassi kädessään nainen asteli takaisin hoitopaikalle, jolle Malachai juuri asettautui Laurin ohjeiden mukaisesti. Tai ainakin sinne päin.

"Hurjimus", Heidi huokaisi pyöräyttäen silmiään orin lyödessä etujalkansa kerran lattiaa vasten voimalla. Vaaleanruskeat silmät tuijottivat Heidin vatsanseutua ja nainen näki Malachain sierainten liikkeestä tämän haistelevan.
Musta paholainen oli yllättävän herkkä hevonen ja kaiken sen esityksen alla hyvinkin välittävä ainakin omistajaansa kohtaan. Se ei ollut kertaakaan edes yrittänyt purra Heidiä tämän tultua raskaaksi, vaikka sitä ennekin yritykset olivat olleet vähenemässä jo.

Malachai ei ollut pahimmalla mahdollisella tuulella, joten Lauri elätteli toiveita siitä, että ori olisi irtojuoksutuksenkin jälkeen täysin kyvykäs hyppäämään viikon päästä arvokisoissa.

Heidin huokaisu sai Laurin vilkaisemaan harjakassin ja suojien kanssa ilmestynyttä naista. Malachai ei selvästi ollut ihan varma, mitä mieltä oli kahdesta holhoojasta, mutta Lauri ei jäänyt analysoimaan orin käytöstä vaan nappasi pölyharjan käteensä ja alkoi käydä mustaa karvaa läpi. Pöly jäi leijailemaan ilmaan, sillä Malachai oli selvästi piehtaroinut ulkona.

"Kiitos", Lauri hymyili ottaessaan vastaan Heidin tuomat suojat ja putsit. Mies kumartui lattiatasoon ja seurasi Malachain ilmettä sivusilmällään, sillä orin erikoisuutena oli tempoa jalkaansa juuri silloin, kun varustaja yritti kiinnittää suojaa.

"Mennäänkö?" Lauri hymähti suojitettuaan kaikki Malachain neljä jalkaa. Ori viskoi päätään kuin aavistaen, mitä seuraavaksi oli luvassa.

Kovasta auttamisenhalustaan huolimatta Heidi tyytyi toimimaan vain varusteiden ojentajana Laurin hoitaessa mustan orin juoksutuskuntoon. Nainen nyökkäsi kysymykselle ja väistyi sitten, antaen kaksikon kulkea ensin tallin käytävää pitkin maneesin ovelle. Brunette jätti hyvän turvavälin kävellessään orinsa ja sen taluttajan perässä.

Maneesissa oli hiljaista, valoja ei tarvinnut sytyttää luonnon hoitaessa valaistuksen suurten, taktisesti sijoitettujen ikkunoiden kautta. Malachai hirnui kovaa ja tuijotti hetken aikaa omaa peilikuvaansa, asettautuen sitten Laurin vierelle alkukäyntien ajaksi. Heidi sulki talliin johtavan kulkuväylän portin kanssa ja käveli sitten katsomon penkille odottamaan.

Maneesissa kaikui, kun Malachai vinkui onnellisena, pukitellen ja heitellen kehoaan suuntaan jos toiseenkin. Heidi seurasi orin teutarointia, se vaihtoi suuntaa sekunnin sadasosassa ja laski korvansa niskaansa, ponnistaen voimakkaaseen laukkaan maneesin toisesta päästä toiseen päähän. Juuri ennen lyhyttä sivua se laski takapäänsä alleen, tehden lähes täydellisen sliding stopin peilin eteen. Hyppypukin kautta ori lähti uuteen laukkaan, nauttien saamastaan vapaudesta täysin rinnoin.

"Voisi melkein sanoa, että se kaipasi pientä irroittelevaa liikutusta", Heidi virnisteli. Nainen ei ollut huolissaan Malachain jalkojen puolesta, sillä se oli ehtinyt todistaa hänelle olevansa varsin varovainen kaikesta riekkumisesta huolimatta. Sillä ei kovinkaan usein ollut haavoja hoidettavana jaloissaan.

Malachai ei ollut miettinyt hetkeäkään Laurin laskettua ori irti. Tummat silmät olivat seuranneet paitsi Malachain vauhdikasta liikkumista, myös Heidin ilmeitä ja eleitä. Sinisissä silmissä oli ollut kaikista räjähtävistä liikkeistä huolimatta levollinen katse, jonka ansiosta Laurikin oli huokaisten tullut mielessään siihen tulokseen, että vapaa irrottelu teki Malachaille hyvää.

"Voisi", Lauri myönsi suupieli nykien. Musta trakehner korskahteli maneesin toisessa päässä ja tanssahteli hetken häntä soihduksi kohonneena, ennen kuin spurttasi pitkän sivun kaulaansa venytellen. Kun ori oli purkanut pahimmat energiansa, sen liikkuminen oli muuttunut soljuvammaksi ja Lauri näki sen potentiaalin, jonka vuoksi Heidi oli Malachain todennäköisesti pitänytkin.

"Täytyy käyttää sitä maastossa alkuviikosta", Lauri tuumasi ääneen. Hänellä olisi edessään työntäyteinen viikko, koska valmennuksia oli sovittu eri suunnille Suomea ja niiden ohella miehen täytyisi valmistella kolmea hevosta Power Jumpiin. Se ei kuitenkaan stressannut Lauria, koska pikavisiitti Saksaan ja uusi hevonen olivat muistuttaneet miehen mieleen elämänvaiheen, johon oli kuulunut monia kenttä- ja rataestestartteja Euroopassa.

Heidin sydän meinasi pakahtua nähdessään Malachain liikkuvan. Se rakasti elämäänsä kaikesta yrmyilystä huolimatta, ehkä juuri siksi se asennoitui kaikkeen mielestään turhaan nyrpeästi. Niin elämänhaluinen hevonen ei halunnut tuhlata energiaansa tyhmiin asioihin.

"Se tekisi sille varmasti hyvää", Heidi vastasi ja vilkaisi Lauria hymyillen. Muisto Siperiasta ja viikon pituisesta selviytymiskurssista palasi naisen mieleen elävänä. Sen reissun jälkeen hänen elämänsä vasta olikin muuttunut Jessen ja humalaisten päätösten myötä.

"Olenko mä ikinä kertonut siitä, kun lähdin viikoksi Malachain kanssa Siperiaan selviytymiskurssille?" Heidi kysyi pitäen katseensa mustassa orissa, mystisen virneen noustessa tämän kasvoille.
"Sen viikon jälkeen se ei ollut enää niin polleaa poikaa, voitti helposti Auburnissa pidetyt seuraavat kisatkin", brunette jatkoi siirtäen sitten katseensa Laurin kasvoihin.

"Et", Lauri naurahti huvittuneen epäilevästi, koska pelkkä ajatus Siperian selviytymiskurssista kuulosti liian absurdilta ollakseen totta. Nopea vilkaisu Heidiin kertoi naisen olevan tosissaan ja kätensä puuskaan automaattisesti nostava mies päätteli, että sen täytyi olla tositarina.

"Veit puoliverisen Siperiaan?" Lauri ähkäisi kulmat kurtussa. Mies pyöritteli ajatusta hetken päässään ja huomasi huvittuvansa, koska vaikka Lauri ei ollut esimerkiksi nähnyt Heidiä vielä kertaakaan satulassa, mies pystyi silti kuvittelemaan naisen juuri niin päättömältä kuulostavalle reissulle.

Laurin katse valui hetkeksi Malachaihin, joka oli pysähtynyt maneesin keskelle ja tuijotti tyhjää nurkkaa korvat hörössä. Lauri naksautti kieltään, johon mustan orin reaktio oli nopea: kuului vain kohahdus ja Malachai liiteli toiseen päätyyn komeassa keskiravissa.

Laurin reaktio oli ehdottomasti tiedon jakamisen arvoista. Heidiä virnistytti kamalasti.

"En mitä tahansa puoliveristä, tuon", nainen kommentoi ja osoitti sormellaan mustaan paholaiseen.
Siihen, joka pienestä kannustuksesta lähti esittelemään omaa liikevarastoaan oikein olan takaa. Se ei ollut mikään ratsastuskoulun luottoratsu, joka kulki samaa uraa vuosi toisensa jälkeen opettaen selkäänsä kiipevät nuoret ratsastamaan. Sen selässä pysyivät vain ne, jotka ori itse sinne hyväksyi.

"Yllättävän hyvin se siellä pärjäsi. Ja Milo myös, mutta se nyt on syntynyt samoamaan jäisillä vuorilla", Heidi muisteli hymyillen.
"En mä edes muista mistä se idea lähti, mutta teki kyllä hyvää mulle ja Malachaille."

Lauri oli kohotellut kulmiaan Heidin kertomukselle ja yritti palauttaa kasvonsa peruslukemille - ilmeisesti treenileirejä oli monenlaisia.
"Mä olen harkinnut korkeintaan kuukauden tai parin treenireissua Saksaan Vargasin kanssa", mies puuskahti pudistellen huvittuneena päätään. Sitä suunnitelmaa Lauri ei ollut vielä toteuttanut eikä tulisi ehken heti toteuttamaankaan, koska töitä riitti ja hevosia oli nyt yhden sijaan kaksi.

"Jokohan sille riittäisi", Lauri hymähti. "Voisin pyöräyttää sitä liinassa pari kierrosta."
Mies löysi liinan tutusta naulasta katsomon kupeesta ja lähti harppomaan hitaasti kohti levottomasti askeltavaa oria. Matala vislaus sai Malachain huomion Lauriin ja ori pysähtyi hetkeksi tarkkailemaan lähestyjää. Kun Lauri pääsi kosketusetäisyydelle, musta ori lennähti vauhdilla laukkaan ja sinkosi itsensä kohti maneesin toista päätyä.

Lauri huokaisi, vilkaisi Heidiä ja yritti olla välittämättä naisen todennäköisesti tulevista kuiteista. Mies seurasi hetken vapaudestaan nauttivaa oria, ennen kuin liikahti kohti maneesin keskustaa. Malachai pysähtyi taas, mutta ny5 Lauri ei kävellyt suoraan oria päin. Puoliverinen keinautti itsensä raviin, mutta huomatessaan Laurin jäävän usean metrin päähän, uteliaisuus nosti päätään.

"Hyvä", Lauri murahti hiljaa, kun Malachain turpa kävi epäilevästi miehen käsivarrella. Ori ei kuitenkaan tarjonnut hampaitaan, joten Lauri kääntyi ympäri tarttuen kiinni nahkariimuun ja pujotti liinan paikoilleen.

"Ei ihan yhtä suuri hyöty, kuin viikosta Siperiassa, mutta hyväksyttänee", Heidi vitsaili hyväntuulisena. Tuntui mukavalta puhua sellaisista asioista Laurin kanssa, vaikka yleensä hän piti hyvin tarkasti oman elämänsä omana tietonaan.
"Eiköhän", nainen mutisi jääden paikalleen, katse maneesin reunalle kävelevän tummaverikön selässä. Vaivihkaa hymyillen hän silmäili toisen urheilupaidan paljastamia selkälihasten muotoja.

Malachai ei kuitenkaan ollut täysin varma kiinni antamisen kannattavuudesta. Heidi tarkkaili mielenkiinnolla kuinka Lauri ratkaisisi välttelevän hevosen pulman.
Miehen liikehdintä sai mustan orin hyväksynnän ja hetken päästä se ravasi varsin maltillisen näköisenä toisen ympärillä.

"Katso nyt, kyllä se osaa olla nätistikin", Heidi huomautti ja vaihtoi hieman asentoa maneesin penkillä, katse seuraten kauniiseen muotoon hakeutuvaa mustaa trakehneria.

"Kunhan esittää omistajansa mieliksi", Lauri yskähti takaisin yrittäen säilyttää pokerinaamansa sinnikkäästi nykivästä suupielestä huolimatta. Malachai liikkui hyvin, mutta orin elekielestä näki kuinka se oli valmis heittämään homman ranttaliksi heti, jos enemmän tai vähemmän pätevä syy löytyisi. Lauri antoikin puoliverisen liikkua omaan tahtiinsa eikä paineistanut sitä niin kauan kuin tahti ei muuttunut päättömäksi juoksemiseksi - hidastelusta ei ollut pelkoa.

Kun Malachai oli saanut jäähdytellä ravissa, Lauri jarrutteli orin käyntiin ja kasasi liinaa lyhyemmäksi jääden kävelemään trakehnerin vierelle. Tummien silmien katse nauliintui katsomossa istuvaan naiseen, jonka läsnäoloon Lauri oli jo ehtinyt tottua. Kuinkahan kauan Heidi olisi poissa tallilta lapsen synnyttyä? Ajatus treffeistä ennen laskettua aikaa tuntui entistä järkevämmältä, koska Lauri ei uskaltanut edes arvailla, mitä elokuu toisi tullessaan ja miten lapsen syntymä vaikuttaisi heidän väleihinsä.

"Eiköhän me olla valmiita", Lauri hymähti kävelytettyään Malachaita hetken. Ori puhalsi ilmaa sieraimistaan ja pysähtyi dramaattisesti talliin vievän portin kohdalle kuin ilmoittaen, että oli yhtä valmis lopettamaan hommat.