Auringonlaskun aikaan

Hiekka tuntui lämpimältä sormien lomassa. Sarah upotti kätensä sen pehmeyteen ja nautti tunteesta, jonka päivän paistanut aurinko oli jättänyt jälkeensä. Latinan rintakehää pisteli ja hengitys kulki raskaasti äärimmilleen venytetyn juoksulenkin ansiosta. Kipu oli kuitenkin hyvää kipua, sillä se säteili lihaksissa ajatusten sijaan. Rannan hiljaisuus oli kaunista, veden rauhallinen kohina pienten aaltojen iskeytyessä rantahiekalle sai naisen olon aavistuksen helpommaksi.

Sarah tuijotti kaukaisuuteen ja toivoi sydämensä pohjasta raastavien ajatusten pysyvän edes hetken poissa.

Tumman violetit, lähes mustat juoksutrikoot erottuivat vaalealta hiekalta. Nainen oli sitonut hiuksensa tiukalle ponnarille, mutta lyhyet hiukset olivat karanneet kiinnityksestään. Ne kihartuivat juoksemisesta punehtuneiden kasvojen ympärille vallattomina, heiluen pienessä tuulenvireessä aavistuksen.
Tauon piti olla vain lyhyt, kunnes hengitys olisi tasaantunut, mutta Sarah unohtui nauttimaan hiljaisuudesta ja kauniin järven maisemista laskevan auringon alla.

Vauhdin hurma. Se oli yksi parhaista tunteistä, mitä Leo pystyi tuntemaan ajaessaan moottoripyörällään pitkin Kallan teitä. Leo tiesi myös toisen tunteen, mikä sai hänen henkensä haukkomaan joka kerta - jopa olevinaan niin raavaan miehen. Hän suuntasi mustanpuhuvan ratsunsa kohti rantaa ja toivoi ehtivänsä näkemään kauniin auringonlaskun ennenkuin se häipyisi oranssiin ja punaisiin sävyihin verhoutuneena horisonttiin.

Hän ei selvästi ollut rannalla yksin, vaan paikalle oli eksynyt joku toinenkin maisemaihailija.

Parkkeerattuaan pyörän mies nousi ajokkinsa päältä pujoittaen punamustan kiiltävän kypärän pois päästään. Hiukset törröttivät joka ilman suuntaan ja vielä vähän enemmän sen jälkeen, kun Leo yritti saada jonkun järjestyksen päälaelleen.

Hiekka valui voimakkaasti jalan alta, kun Leo asteli rennoin askelin Sinisalon punamustassa ajoasussaan kohti vesirajaa. Hän pysähtyi niin, että tuntematon naisihminen jäi hieman näkökentässä takaviistoon.
"Mikään ei ole kauniimpaa, kuin värikäs auringonlasku", hän tokaisi yllättäen.

Sarah oli varma, ettei ollut kuullut yhtäkkiä suunsa avanneen miehen saapumista paikalle. Meripihkan väriset silmät tutkivat tutulta vaikuttavan tulijan olemusta ja siirtyivät sitten ajoasun vuoksi rantaviivan vastakkaiseen suuntaan.
Musta moottoripyörä ei näyttänyt hiljaiselta ja latina ymmärsi vielä vähemmän miksei ollut kuullut toisen saapumista.

"Niihin ei taida kyllästyä koskaan", Sarah vastasi ja hymyili, sävähtäen sitten tuntiessaan kireyttä alahuulessaan. Hymy kapeni aavistuksen, mutta ei poistunut kokonaan.

Toisen tuttu olemus häiritsi yhä enemmän, mutta latina ei saanut mieleensä mistä tunsi miehen. Töissä tietenkin tutustui jos kehenkin, mutta Sarah oli varma, ettei siitä ollut nyt kyse.
"Mä olen Sarah", latina esittäytyi, mutta ei vaivautunut liikkumaan hyvältä istumapaikaltaan mihinkään.

Nainen puhui hänelle. Leo ei kääntynyt kannoillaan, mutta tunnisti silti naisen äänestä pienen hymynkareen. Aurinko laskeutui hitaasti kohti horisonttia.

Kuullessaan toisen esittelevän itsensä mies kääntyi ympäri ja hymyili takaisin.
"Mä olen Leo", vaaleatukkainen esittäytyi. Leo olisi voinut väittää nähneensä naisen jossain ennenkin, mutta ei kehdannut liittää lauseen jatkoksi perus iskurepliikkiä, vaikka eihän hän itse toki olisi sitä niin mieltänyt.

"Sulla on kyllä kauniit lenkkeilymaisemat", tämä totesi ja viittasi naisen juoksutrikoisiin sekä ympärillä oleviin maisemiin. Vaatetuksesta hän oli päätellyt Sarahin olevan lenkillä.

Leo oli itsekin yllättynyt, miten Kallassa asuessa hän oli oppinut nauttimaan luonnosta ja sen kauneudesta, väreistä ja tuoksuista.

Sarah kaivoi juoksukenkiensä kantapäitä syvemmälle pehmeään hiekkaan ja mietti ottavansa kenkänsä pois saadakseen upotettua varpaansa hiekan lämpöön.
"Hauska tutustua", latina vastasi tutkien miehen piirteitä hieman paremmin.

"Ei paremmasta väliä", nainen sanoi hymähtäen.
"Mun piti pysähtyä vaan tasailemaan hengitystä, mutta tähän taisin jäädä", Sarah paljasti eikä voinut estää pienen virneen leviämistä kasvoilleen.

"Käytkö sä useinkin ihailemassa auringonlaskuja tyhjillä rannoilla, Leo?" nainen kysyi naurahtaen pienesti, murtaen jäykkyyttä heidän välillään edes hieman.
"Istu toki seuraan, en mä pure", Sarah lisäsi hymähtäen itsekseen. Flirttailu tuli hieman turhan luonnollisesti pinnalle ja latina yritti keskittyä pitääkseen äänensävystään ylimääräisen leikkisyyden minimissään.

Hän ei kaivannut seuraavaa sydämensärkijää elämäänsä.

"Kiitos samoin. Mä en tunne Kallasta vielä paljoa porukkaa vaikka oonki asunu täällä jo jonku aikaa", Leo tunnusti haroen ennestään sekaista hiuspehkoaan. Toivottavasti naisparka ei säikähtänyt hänen räjähtänyttä olemustaan. Tuskin, koska olisi tämä jo varmasti kadonnut horisonttiin, jos niin olisi käynyt.

Sarah vaikutti jotenkin hyväntuuliselta, mutta silti vähän salaperäiseltä yhtä aikaa.
"Tuskin siinä mitään isoa vahinkoa on käynyt, vaikka tauko venyy", mies virnisti hieman takaisin.

Leon täytyi tosissaan miettiä, mitä vastaisi naisen seuraavaan kysymykseen, koska hän ei ollut itsekään varma kuinka usein päätyi rannalle ihastelemaan auringonlaskuja. Aika usein varmaan.
"No tota.. Mun täytyy myöntää, että kyllä sitä aika usein huomaa löytävänsä ittensä rannalta. Nimenomaan tälleen ilta-aikaan."

Mies käveli naisen lähelle ja istahti sopivan matkan päähän rantahiekalle. Ajoasussa alkoi tulla kuuma, varsinkin kun auringon lämmittämä rantahiekka vielä hehkui lämpöä. Hän avasi ajotakkinsa ja riisui sen.
"No, Sarah. Mitäs muuta teet, jos et siis pure tai lenkkeile luonnon helmassa? Sua on ainakin tainnut joku purra", mies osoitti ilmassa sormellaan kohti naisen huulta, jonka huomasi olevan rikki.

Sarah seurasi sormien matkaa sotkuisten hiusten läpi ja hymyili. Leo vaikutti ihan mukavalta ihmiseltä ja naisen oli vaikea uskoa, etteikö toisen olisi helppo tutustua muihin.
"Ei mitään maitohappoja pahempaa. Mutta ne lähtee sitten liikkeessä ja venyttelemällä", Sarah vastasi hymähtäen, hymy edelleen kasvojaan koristaen.

"Tähän aikaan täällä ainakin on rauhallista. Ei ole kuumuutta pakoilevia ihmisiä tai auringonottajia", latina totesi.

Meripihkan väriset silmät seurasivat Leon liikehdintää rantahiekalla mietteliäinä. Sarah pohti oliko järkevää antaa itsensä vain kertoa totuudenmukaisesti itsestään vaiko ei. Auburn oli Kallassa tunnettu talli ja jopa sellaiset, jotka eivät ratsastaneet, olivat ainakin kuulleet tallista.

Hiekan joukossa olleet sormet koskettivat arkaa alahuulta ja nainen kostutti kuivuneet huulensa antaakseen itselleen hetken lisää mietintäaikaa.
"Horjahdin baarissa pari iltaa sitten, siitä tilanne lähti vähän vauhdilla käsistä ja päädyin lattian ja nyrkin väliin", Sarah lopulta paljasti ja irvisti aavistuksen.
"Ei mitään sen vakavampaa."

"Mutta juoksemisen ja baaritappeluiden lisäksi käyn töissä, tallilla ja kuntosalilla. Satunnaisesti myös ampumaradalla. Mitenkäs sä? Moottoripyöräilyn ja auringonlaskujen lisäksi siis", Sarah tutki Leon kasvoja kevyt hymy huulillaan.

Sarah puhui asiaa. Leo oli alkanut nauttia myös rauhallisuudesta. Helsingissä ihmispaljous oli ollut hänelle arkipäivää, mutta nyt hän ei yhtään kaivannut sitä enää. Hän oli alkanut tosissaan pitää Kallasta - tai ehkä enemmänkin siitä rauhasta ja hiljaisuudesta. Ellei lasketa Kallan virallista juorumummoa Maijaa, joka viihtyy levittelemässä kuulemiaan juttuja kovaäänisesti kaupassa eteenpäin.

"Siis mä en tiedä, mutta ei tällasia asioita osannu ennen arvostaa. Nyt ne näkee ihan eri valossa", mies tajusi kuulostaa todella henkevältä. Hyvä että kaksikko oli päässyt esittelyistä eteenpäin.

Leon sisällä kuohahti, mutta hän onnistui hillitsemään itsensä. Kasvojen lihakset jännittyivät hieman. Mies ei voinut sietää naistenhakkaajia, eikä tässäkään ollut vielä selvinnyt edes, että kuka tappelun toinen osapuoli oli ollut. Olipa uhri kuka tahansa, vaaleahiuksinen oli valmis puolustamaan eikä hän voinut sille mitään.
"Oho, oot toiminnan nainen tosissaan", Leo kuitenkin päätyi toteamaan saaden kasvonsa hieman rennommaksi.

"Mä yritän kans joskus käydä töissä ja salilla. Tai siis töissä käyn kyllä joka arkipäivä. Lenkkeilen ja systeri raahaa joskus mukaansa tallille. Joskus kun ehdin, entisöin vanhaa jenkkiautoa", totesi Leo muina miehinä.

Sarah nyökkäsi hitaasti. Hiljaisuudessa oli vain yksi huono puoli - silloin kuuli omat ajatuksensa liian selkeästi. Varsinkin viime aikoina latina oli täyttänyt mielellään hiljaisuuden äänillä, joiden keskellä oli mahdotonta keskittyä.

Nauru kaikui veden pinnalta Leon väittäessä häntä toiminnan naiseksi.

"En mä siitä nyt niinkään tiedä, vaikka aika vähän mä taidan vain olla missään", latina paljasti virnistäen ja potki sitten kenkänsä pois jaloistaan. Saatuaan sukkansa pujotettua kenkiensä sisälle, Sarah toteutti mielitekonsa ja upotti varpaansa hiekan lämpöön.

"Missä sä olet töissä?" kysymys oli viivyttelyä, sillä latina oli tajunnut purreensa syöttiin jo ennen, kuin se näytettiin hänelle.
"Missä tallilla sun sisko käy?"

Sarah vaikutti huolettomalta tai sitten tämä osasi näytellä todella hyvin. Nainen oli ensimmäinen ihminen pitkään aikaan, jota Leo ei osannut lukea kuin avointa kirjaa ja se teki tästä hyvin mielenkiintoisen persoonan. Tutustumisen arvoisen.

Hyväntuulinen nauru tarttui ja välillä oli ihan mukavaa jutustella rennosti rannalla yksinäisyyden sijaan.
"Eli ei mun veikkaus niin pieleen menny", mies naurahti naisen paljastukselle.

Leo kaivoi rantahiekasta vihreän ruohonkorren ja alkoi nyplätä sitä. Ei hermostuksissaan, vaan se nyt sattui olemaan tapa, että näpeissä piti aina olla jotain.
"Mä korjaan autoja työkseni tossa Peltosen pajalla", mies paljasti. Leo halusi hieman leikitellä ja olla paljastamatta itsestään heti kaikkea. Vastahan kaksikko oli tavannut. "- Ja mitä systeriin tulee, se käy siellä jossain Sokan siskoksien hienolla kartanotallilla. Sillä on oma heppakin siellä", Leo jatkoi kertomista.

Leon olisi tehnyt myös mieli kuoriutua hiostavasta ajopuvusta ja upottaa varpaat rantahiekkaan, mutta päätti yrittää kärsiä ettei säikäyttäisi juttukaveriaan pois. Sen sijaan hän jatkoi korren pyörittelyä kääntäen katseen kuitenkin naista kohti.
"Entäs sä? Vähän tökeröä kysyä samat kysymykset takas, mutta koeta kestää", mies pohti ääneen hieman anteeksipyytävä ilme kasvoilla.

"No ei", Sarah myönsi virnuillen.

Korjaan autoja sai latinan sydämen sykähtämään tahattomasti. Sata ja yksi asiaa, jotka liittyivät vähänkään Thomakseen, tukahduttivat naisen sekunniksi, pariksi. Ikävä puristi rintaa vielä sen jälkeenkin.
Leo antoi uuden suunnan ajatuksille, kun Sarah kuuli epäilyksensä varmistettavan todeksi. Auburnin ote oli moniulotteinen ja melkein jokainen Kallalainen liittyi jollain tavoin Sokan siskoksiin.

Meripihkan väriset silmät tutkivat tarkemmin Leon kasvonpiirteitä, etsien niistä yhtäläisyyksiä tuttuihin kasvoihin. Sarah ei peitellyt tutkivaa katsettaan juuri laisinkaan.
"Vai niin. Siellä mä käyn myös, mulla on vuokrahevonen siellä", nainen kertoi ja paloi halusta kysyä toisen sukunimeä. Vaikka eihän se välttämättä olisi vastannut kysymyksiin, sillä latina ei tuntenut ihan jokaista yksityisenomistajaa.

Aiheiden välistä pujottelu tuntui silti liian houkuttelevalta ja Sarah jätti kysymyksensä kysymättä.
"Ja olen töissä Krouvissa", nainen vastasi hymyillen. Jos toinen ei tietäisi mikä tai missä Krouvi oli, tämä saisi luvan selvittää.
"Eikö sulle tuu kuuma tossa ajopuvussa?" kysymys karkasi ilmoille ennen, kuin Sarah ehti estellä.

"Vai onko mulla vain juoksemisen jäljiltä jotenkin erityisen nihkeä olo, kun mulla on kuuma näinkin ohuessa varustuksessa?"

Leo hämmentyi hieman Sarahin tutkivasta ilmeestä, jota mies ei voinut olla sivuuttamatta. Hän oli melko varma, että nainen mietti täysin samaa asiaa, mutta kumpikaan ei kehdannut heittää kysymystä ilmoille.

"Mä oon kyllä ihan ihmeissäni, ettei me olla koskaan törmätty. Muistaisin varmasti sut", mies pohti ääneen yrittäen edelleen keksiä vastausta kysymykseensä. Vielä tämä kuitenkin piti itseään jännityksessä.

"Vai että Kallan paikallisessa. Joko oot moneltakin kylän puliukolta saanu treffikutsun?" vaaleahiuksinen naurahti vilpittömästi. "- Me siis ollaan systerin kans siellä muutaman kerran käyty yksillä ja yleensä paikalla on vaan paikalliset puliukot. Enkä mä ole sua kyllä sielläkään nähny" tämä jatkoi virne naamalla.

Bruneten seuraava kysymys sai Leon huokaisemaan helpotuksesta hiljaa oman päänsä sisällä. Hän saattoi saada vihdoin tekosyyn vähentää varustustaan.
"Et uskokaan. Nää on aika tuulenpitävää materiaalia", mies totesi hieraisten ajohousujensa kangasta, kuin esitellen niiden ominaisuuksia.

Leo nousi lupaa kysymättä rennosti ylös hiekalta ja pujottautui notkeasti ajohousuistaan pois. Onneksi hänellä oli päällihousujen alla farkut, eikä pitkät kalsarit, niinkuin oli ensin suunnitellut laittavansa. Nainen hänen vieressään ei vielä ollut kadonnut mihinkään, joten mies liittyi takaisin tämän seuraan istumaan hietikolle.

"Syötkö makkaraa? Mulla ois repussa paketillinen?"

Sarah virnisti toisen sanoille. Se oli vilpitön reaktio kehuihin, joiden kuulemisesta oli turhan pitkä aika.
"Onko se paha vastaus, jos sekosin laskuissa jo ensimmäisen kuukauden aikana?" latina naurahti kevyesti ja pusersi aivonsa ylikierroksille. Sellainen pähkinä tuntui tervetulleelta häiriötekijältä, eikä nainen tiennyt olisiko joutanut kiittää toista salaisuuden pitkittämisestä vaiko ei.

"Mä teen aika satunnaisia vuoroja, mutta kyllä mä olen siellä jo vuoden ollut töissä", Sarah paljasti ja yritti olla seuraamatta ihan niin kovin ajohousujen päätymistä rannan hiekalle. Farkut ja ajohousut tuntuivat ihan tappoyhdistelmältä, mutta ainakin ne suojaisivat kaatumisen varalta varmasti.
Latina yritti muistella koska olisi viimeksi ollut moottoripyörän kyydissä, epäili, että siitä oli ainakin kaksi vuotta ellei enemmänkin.

"Herranjumala, sitähän ollaan oikein varauduttu", Sarah nauroi ja tuijotti hetken Leon kasvoja mietteliäänä. Ehkä hän voisi luottaa toiseen sen verran, että uskaltaisi syödä Leon tarjoamia ruokia.

"Makkara kuulostaa järkyttävän herkulliselta, mutta mistä me taiotaan hiillos tähän hätään?"
Tästähän oli kehittymässä mielenkiintoinen auringonlasku.

Leo hymähti hyväntuulisesti, sillä hänen arvaus oli osunut oikeaan. Toki puliukot yleensä pyytelivät treffeille kaikkia kylän kauniita naisia, ettei Sarah ollut varmasti ainut uhri.
"No se ei nyt tullu yhtään yllätyksenä. Nuorena naisena pienessä kylässä ei oo varmasti helppoa", mies virnisti.

"Oot ollu pidempään siellä töissä, ku mä asunu Kallassa", mies pohdiskeli ääneen ja melkein säikähti, että hänen muutostaankin alkoi olla jo aika pitkä aika ja edelleen maja löytyi siskon katon alta.

Ihana tuulenvire viilensi nihkeäksi hionnutta ihoa ja se sai Leon painamaan silmät ihan hetkeksi kiinni ja nauttimaan olotilasta. Kesä oli miehen mielestä mukava, mutta joku raja hellelukemissakin saisi olla. Siksi viilenevät illat olivat tämän mielestä parhaita.

"No, mulla on yleensä aina makkarapaketti kaiken varalta jos vaikka pärrä jättää tielle", mies juksasi hieman naista ja katsoi, menikö se läpi.
"Mut hyvä tosiaan jos sulle kelpaa lenkin keskellä vähän epäterveellisempi eväs. Nää kyllä joutuu syömään nyt kylmänä", Leo yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta pokka ei kauaa kasassa kestänyt, kun mies tyrskähti nauramaan. "No siis mun mielestä tässä ihan lähellä piti olla ihan nuotiopaikka, jos en väärin muista."

"En mä tiedä, sitä oppii tuntemaan ne vakioasiakkaat melko nopeasti. Tietää sitten jo, ettei ne ole ihan niin tosissaan, tai että niillä on vaimo kotona odottamassa jo", Sarah vastasi suupielet nykien aavistuksen.

"Mä olin aluksi ihan umpisurkea baarimikko, mutta onneksi se on vain tekniikkalaji, johon auttaa harjoittelu", nainen kertoi ja antoi katseensa lipua takaisin taivaan värikirjoon. Järven tyyni pinta heijasti vastarannan puiden siluetit mustana punaista, oranssia ja violettia vasten.

"Seuraavaksi mun pitää varmaan murehtia siitä, että miten pitkään tuo kyseinen makkarapaketti on odottanut sun pyörän hajoamista", Sarah huomautti virnistellen, tutkien Leon katsetta. Hän ei vieläkään keksinyt kehen tallilaisista yhdistäisi toisen parhaiten.
Miehen nauru tarttui myös latinoon.
"Pitänee siis siirtyä nuotiontekopuuhiin", nainen sanoi ja kaappasi kenkänsä viereltään käsiinsä. Vaatteiden pudistuksen jälkeen Sarah ja Leo lähtivät kävelemään rantaviivaa pitkin oletettuun grillipaikkaan.

Lämmin hiekka tuntui ihanalta paljaiden varpaiden alla.
"Missä sä asuit ennen Kallaan muuttoa?" latina kysyi kävellessään verkkaiseen tahtiin Leon vierellä.

"Tiiätkö, mäkin olin ihan umpisurkea automekaanikko aluksi vaikkei uskoisi, joten samassa veneessä ollaan. Tekemällä oppii", Leo hymähti ja vilkaisi naista vierellään. Bruneten silmien väri muuttui illan hämärtyessä todella salamyhkäisen ja syvän sävyiseksi. Mies ei tunnistanut sävyä, mutta no, hän olikin mies eikä miesten tarvinnut osata sellaisia.

Mies iloitsi Sarahin lähtiessä juttuun mukaan. Nainen vaikuttikin alusta asti siltä, että Leon paska huumorintaju ei ehkä ajaisi tätä ihan heti pois.
"Ööm.. Ostinkohan mä tän pyörän kaks vuotta sitten eikä tää oo vielä levinny", mies mietiskeli ja hieroi leikillään leukaansa.

Pieni hiljainen hetki laskeutui kaksikon ylle näiden kävellessä rantaviivaa pitkin. Leo melkein säpsähti naisen lopulta avatessa suunsa.
"Mä asuin Helsingissä. Tein siellä töitä eräälle aika isolle merkkiliikkeelle", vaaleahiuksinen mies kertoi, mutta ei kertonut yhtään enempää kuin oli tarvis. Pieni salamyhkäisyys piti jännitystä uudessa tuttavuudessa yllä.

"No, osaakos neiti tehdä tulta?" Leo heitti Sarahille haasteen nuotiopaikalle päästyään. Mies kuitenkin oli sen verran herrasmies, että kantoi jo puuta valmiiksi nuotion viereen.

Sarah virnisti niin kovin, että huulta pakotti. Sormien pyyhkäistessä huulen pintaa, latina näki, että se värjäytyi hieman punaiseksi. Pitäisi siis tyytyä irvistelemään ja virnistelemään hieman vähemmän hetken aikaa.
"Mä taidan odottaa, että sä syöt sun makkaran ensin siinä tapauksessa", nainen totesi määrätietoisesti.

"Okei", Sarah vastasi ja vilkaisi vieressään kävelevää miestä uudemman kerran. Hänen pitäisi muistaa jarrutella jossain vaiheessa, toisen kanssa keskusteleminen tuntui aavistuksen liian helpolta. Latina tiesi nyt mitä helpoista keskusteluista seurasi.

"Osaan, mutta kyllä mäkin jonkun tulentekovälineen tarvitsen. Sytkärin, tulitikun, tulukset..." Sarah vastasi naurahtaen.
"Silmälasitkin voisi mennä jossain tapauksessa, jos aurinko paistaisi vielä", nainen jatkoi. Ei hän varmaankaan oikeasti osaisi sytyttää tulta kovinkaan haastavissa olosuhteissa.

"Kohta sä kerrot, että sulta löytyy sytkäri ja makkaratikutkin valmiina repussa?"

Kaiken kukkuraksi Sarah päätti epäillä Leoa myrkytysyrityksestä. Onneksi mies ei ollut kovinkaan tosikko ja olisi tämä itsekin tehnyt Sarahin tilanteessa samoin. Tuntematon  mies ja epäilys kaksi vuotta vanhasta makkarapaketista.
"No jos se saa sut vakuuttumaan, niin siinä tapauksessa", Leo tokaisi huvittuneesti määrätietoiselle naiselle. "- Mut kyllä mä nää Kabanossit kävin tänään Kallan paikallisesta kaupasta ostamassa", mies jatkoi vielä virnistäen ja toivoen, ettei kohta tulisi kivestä tai oksasta päähän.

"Ai, mä kun luulin et se syttyy ajatuksen voimalla", mies lisäsi hieman pökköä pesään, mutta kyseessä ei ollut nuotio. Leo tunsi itsensä hyvin vapautuneeksi ja uskalsi olla oma itsensä. Kaikki eivät vain jaksaneet miehen läpänheittoa, mutta ainakin Sarah vaikutti vielä kestävän miehen jekut. Saa nähdä miten pitkään.

"No itseasiassa nyt kun sen noin ilmaset, niin on mulla saattanu jäädä repun pohjalle yks sytkäri. Takeita sen toimivuudesta ei ole", Leo kaivoi sytyttimen repustaan ja heitti sen Sarahille.

Mies itse istahti nuotiopaikalla sijaitsevalle pöllistä tehdylle penkille ja otti mukavan asennon.
"Ootko sä asunu koko ikäs Kallassa?" hän heitti pallon tulta tekevälle naiselle.

"No hyvä", Sarah vastasi nyökäten, kevyt virne huulillaan. Eikä hän nyt ihan tosissaan ajatellut miehen kantelevan mitään pilaantuneita elintarvikkeita ajoretkillään.
"Mä alan epäillä sun erätaitoja ihan huolella kohta", latina tokaisi yrittäen pidellä turhan leveää virnettä poissa huuliltaan. Leon vitsailuiden myötä solmuiset ajatukset kaikesta muusta tuntui häviävän edes hieman taustamölyksi. Se tuntui äärimmäisen hyvältä.

Näppärät sormet saivat heitetyn sytkärin ilmasta kiinni vaivattomasti.
"Kokeillaan", nainen vastasi ja heilutti laitetta käsissään pari kertaa kokeilevasti, yrittäen saada sen sisällä olevan nesteen liikkeelle. Muutaman tuloksettoman kokeilun jälkeen oranssi liekki ilmestyi sytkärin päähän ja Sarah syötti sille Leon hakemia kuivia puita ruoaksi.

Iloinen tulen rätinä sai latinan virnistämään onnistuneesti.

"Olen ja en. Muutin takaisin vuosi sitten, kun mun isoäiti loukkaantui. Sen piti olla vain parin kuukauden väliaikaisratkaisu, mutta täällä mä olen edelleenkin", Sarah kertoi ja katsahti Leon kasvoja hymyillen. Hän ojensi käytetyn sytkärin takaisin sen oikealle omistajalle.
"Kiitos lainasta", ääni oli pehmeä.

Leo seurasi tarkkaavaisesti tulta tekevän naisen ilmeitä ja eleitä. Yleensä hän oli se herrasmies, joka teki tulen valmiiksi, mutta tällä kertaa hän halusi testata olisiko toisesta tekemään sitä.
"Ethän sä mikään turha tyttö ole ollenkaan", mies virnisti Sarahille. "- Musta on kiva kun naisetkin osaa 'miehisiä' taitoja", hän jatkoi lempeästi näyttäen sormillaan lainausmerkkejä ilmassa miehisiä-sanan kohdalla.

"Eli paluumuuttaja. Mikä sai sut jäämään Kallaan?" Leo kysyi uteliaana kohottaen asentoaan paremmaksi ja vastaanotti sytyttimen takaisin näppärästi. Tuli räiskyi leikkisästi nuotiossa ja se lämmitti mukavasti jo viilenevää kesäiltaa.

Leo pohti hetken avaisiko hieman menneisyyttään vielä toistaiseksi melko mysteerinä pysyneelle naiselle. Toki tiesihän hän naisen työpaikan ja harrastukset, olihan sekin jo alku.
"Mä tulin etsimään mun systeriä, jonka olemassaolon olen tienny vasta muutaman vuoden", hän mumahti katse liekkeihin lukkiutuneena. Leo oli edelleen hyvin onnellinen löytäessään siskonsa, koska vielä enemmän Helsingin elämää tärkeämpänä hän piti perhettä.

Hyväntuulinen naurahdus nousi Sarahin huulille Leon vakuutellessa, ettei hän ollut mikään turha tyttö. Myös aseen puhdistaminen ja sillä ampuminen taisi lukeutua niihin "miehisiin" taitoihin, mutta latina ei ylpeillyt asialla. Leo tiesi jo, että hän osasi ampua, oli aivan turha hieroa sitä lisää miehen kasvoille.
"En mä ole ihan niin hemmoteltu prinsessa, miltä saattaa vaikuttaa", Sarah myönsi virnuillen. Lenkkivaatteissa, hien jättämä kosteus ihollaan ja hiukset sotkuisina nainen ei toden totta ollut kovin kuninkaallisen näköinen sillä hetkellä.

"Hevoset", nainen myönsi ja karvasteli sitten toisen syyn kohdalla hetken aikaa. Olisi kai ollut helpompaa jättää mainitsematta lisäsyyt, mutta Sarahilla oli tunne, että Leo saisi tietää sen aikanaan. Nyt, kun molemmat tiesivät, että heillä oli yhteinen tuttava.
"Ja rakkaus. Hevoset taisi kyllä olla pysyvämpi syy tällä kertaa", latina lisäsi lopulta ja irvisti aavistuksen.

Leon puhe siskostaan sai Sarahin jälleen miettimään. Toisen kasvot hehkuivat tulen valossa, auringonlaskun hävittyä jo horisonttiin.
"Miten sä sait tietää sun siskon olemassaolosta?" latina kysyi, jättäen vieläkin toisen henkilöllisyysutelut äänettömiksi. Leo kertoisi, jos haluaisi.

Leo naurahti Sarahin prinsessa-kommentille.
"Musta sä et kyllä vaikuta yhtään prinsessalta", tämä totesi ja hymyili. Toki eihän Leo tiennyt, millainen Sarah oikeasti oli ja voihan olla, että nainen vaikuttaa arjessa prinsessalta. Leolle oli tärkeää nähdä ihmisestä muutakin, kuin ulkonäkö. Vaikka baarissa ollessa miehet saattaa katsella hyvännäköisiä naisia, ei se kerro aina koko totuutta.

"Kallan kohdalla nuo syyt taitaa olla aika yleisiä", mies totesi mietteliäästi ja mietti omaa siskoaan. Olihan Gabriellakin jäänyt Kallaan pysyvästi hevosten ja rakkauden tähden. Tällä hetkellä tosin hevoset olivat se syy.
"Mutta ei ne oo ollenkaan huonoja vaihtoehtoja. Kalla muutenkin on ihan kiva pitäjä asua", mies hymähti ja ketjureaktiona irvisti myös hieman.

Sarah kysyi mieheltä juuri sen kysymyksen, mitä hän ehkä jopa pelkäsi, mutta itsepähän hän oli aloittanut aiheesta puhumisen.
"Se on tosi pitkä stoori. Mä sain joitain vuosia sitten tietää olevani adoptoitu. Mun helpoimmat tiet selvittää oikeet vanhemmat ei tuottanu tulosta ja jouduin kaivelemaan kaks vuotta, ennenku sain tietää että systeri asuu Kallassa. Ensin mä olin ihan ihmeissäni, et miten joku tämmöseen kyläpahaseen muuttaa, mutta nyt mun käsitys on muuttunu ihan kokonaan", Leo selosti.

Mies nousi seisomaan ja lisäsi nuotioon pari kalikkaa lisää. Ei menisi enää kauaa, kun tuli alkaisi hiipua makkaranpaistoon sopivaksi hiillokseksi. Leo istahti takaisin alas ja asetteli kasvoilleen lempeän hymyn.
"Joskus sitä luulee olevansa jotain, mitä ei oikeesti ole."

"Mä en tiedä pitäisikö mun loukkaantua, vai olla mielissäni sun kommentista", Sarah vitsaili ja virnisti hyväntahtoisesti.
"Ehkä valitsen sen jälkimmäisen", nainen myöntyi kuitenkin nopeasti.

"Niinhän ne taitaa. Ja kyllä mä myös pidän siitä, että mun isoäiti on lähellä", latina kertoi hymyillen ja katsoi hetken ajan tanssivia liekkejä. Vaikkei hänen suhteensa abuelaan ollut sillä hetkellä paras mahdollinen, niin toisen läheisyys oli silti toivottua.

Leon kertomus sai Sarahin hiljenemään. Miehen äänestä kuului läpi asiat, joita tämä oli joutunut kokemaan totuutta selvittäessään, eikä latina kadehtinut tämän elämää. Meripihkan väriset silmät seurasivat tarkasti toisen liikehdintää nuotion ympärillä.
"Varmasti aika shokki saada tietää sellainen asia itsestään. Mutta onneksi sun tutkinnat johdatteli sut lopulta oikealle tielle. Ja Kallaan", nainen lausui ja hymyili. Leo vaikutti sellaiselta ihmiseltä, jolla oli jalat melko tukevasti maassa. Sarah siirteli hiekkaa varpaillaan ja mietti halusiko tietää vielä lisää mysteerisesti samalla rannalle moottoripyöränsä kanssa eksyneestä miehestä.
"Asutko sä nyt sun siskon luona, vai missä?"

Leo huokasi helpotuksesta, hän ehti jo säikähtää suututtaneensa naisen jo nyt.
"Huh, mä jo ehdin säikähtää. En mä toki sitä tarkottanut, ettet sä ois kaunis, mutta taisitkin ymmärtää mitä mä tarkotin", mies naurahti hyväntahtoisesti nojaten samalla kyynärpäillä polviin.

Mies seurasi, miten lämpimästi Sarah mainitsi isoäitinsä, mutta ei kertonut mitään omista vanhemmistaan. Leo pelkäsi, että taustalla oli joku surullinen tarina, joten hän päätti jättää kysymättä asiasta.
"Kiva et sä ajattelet noin."

Hän palasi kuitenkin ajattelemaan aikaa, kun hän ei tiennyt siskostaan yhtään mitään. Ja millainen hän oli ennen.
"Mä oon kyllä onnellinen tästä lopputulemasta, enkä jaksa enää murehtia menneitä", Leo totesi vakavan naaman vaihtuessa lempeästi hymyyn. "- Ja kyllä, mä iso mies asun nolosti systerin nurkissa. En oo vielä löytäny kivaa kämppää itelleni", tämä jatkoi kertomustaan.

"Kyllä mä ymmärsin", Sarah vakuutteli vielä virnistellen.

"Et sä ainakaan vielä anna mitään varoitusmerkkejä kahden vuoden makkarapaketin lisäksi, eli kyllä se taitaa olla vain hyvä, että eksyit tänne", latino vitsaili antaen kehonkielensä puhua virneen takaa rentoudestaan.
"En mä ehkä muuten olisi jäänyt keskustelemaan hevosista ja auringonlaskuista sun kanssasi", nainen lisäsi naurahtaen kevyesti.

"Eikä ole noloa asua oman siskonsa nurkissa. Varsinkaan tässä seurassa, sillä mä itse asun edelleen isoäitini talossa. Vaikka mä kyllä parannan omakuvaani sen verran, että mä olen muuttamassa sieltä omaan asuntoon ensi viikolla", Sarah kertoi ja mietti oliko kertonut asiasta vielä kenellekään muulle. Nainen oli menossa allekirjoittamaan vuokrasopimuksen huomenna ja ajatteli pääsevänsä muuttamaan jo ennen viikonloppua.

Sarah siirsi katseensa tyyneen järveen ja mietti miten ihanan lämpimältä vesi varmasti tuntuisi viilenevässä illassa. Iholla oleva hiki olisi ollut ihana huuhdella pois yöuinnilla, mutta varusteiden puuttuessa uinti sai jäädä vain haaveeksi.
"Olisipa uikkarit mukana", Sarahin huulilta kuitenkin lipesi. Sanoja seurasi virnistys ja katse hakeutui takaisin Leon kasvoille.