Työ ennen huvia

Heidi mietti hetken miten Jesse ei sillä tavoin varmasti vain ymmärtäisi. Mies haluaisi, että hän lepäisi ja keskittyisi vain raskauteen, mitä Heidi itsekin halusi, mutta ei vain voinut.
"Onneksi mä olen muutenkin tehnyt itse enää hyvin vähän asioista, niin raskaus ei häiritse ihan kovin paljoa firman päivittäistä pyörimistä. Ja ainahan mut saa sitten puhelimella kiinni, ellen ole juuri synnyttämässä", nainen lisäsi ja virnisti puoliksi, tietämättä ihan oliko soveliasta vitsailla sellaisella asialla. Juuri nimenomaisesti tässä seurassa.

"Katsotaan", Heidi vastasi ja tutki vielä hetken tummien silmien katsetta ennen, kun nosti haarukan ja veitsen käsiinsä. Laurin tekemä lautasliinan siirto jäi tekemättä, nainen oli jo kuukausi-kaksi sitten tajunnut, ettei siitä olisi enää hyötyä. Eikä hän alkaisi ripustamaan servettejä kaulastaan vain siksi, että sylin ja suun välissä oli pieni ihminen kerällä.

Ruoka oli hyvää. Se selvisi jo heti, kun Heidin kieli kosketti täydellisesti kypsennettyä pihviä ensimmäisen kerran. Nainen ei kuitenkaan antanut sen näkyä kasvoiltaan, vaikka kuinka hymy yritti tunkea huulille.
"Hmm", brunette mutisi ja otti toisen suullisen ruokaa, katse tarkkaillen Laurin kasvoja.

"Sä taisit olla oikeassa sen järjettömän hyvän kanssa", Heidi lopulta paljasti ja peitteli virnettään vesilasinsa taakse.

Lauria nauratti, kun Heidin tiukkaakin tiukempi, arvioiva ilme suli hymyksi. Mies oli itsekin ehtinyt maistella ruokaansa ja todennut hiljaa mielessään, ettei taso ollut laskenut sitten viime käynnin, josta oli vierähtänyt useampi vuosi.

"Olen aika usein oikeassa", Lauri totesi luoden Heidiin merkitsevän katseen. Mies maistoi taas viiniä ja jumiutui hetkeksi ajatuksiinsa. Kenenköhän kanssa Lauri oli viimeksi syönyt siinä paikassa? Mies oli käynyt ravintolassa niin kavereidensa kuin deittiensäkin kanssa, vaikkei jälkimmäisiä ollut Espoon aikoina ravintolaan asti vietäväksi kovin montaa ollut.

"Pihvin paistaminen on kyllä taitolaji", Lauri totesi leikattuaan palan mediumina tilaamastaan pihvistä. Mies ei halunnut kehua, mutta oli itse aikoinaan ollut melko etevä ja saanut kaikissa kavereiden illanvietoissa virallisen pihvinpaistajan tai grillimestarin roolin.

Ravintolaympäristö hillitsi aavistuksen Heidin huulilta karannutta naurua, vaikka sekin vähäinen tyrkähdys sai lähipöytien katseet siirtymään heihin. Nainen piti katseensa tiukasti Laurin kasvoissa, huvittunut virne muodostuen huulilleen.
"Niinhän sä taidat olla", Heidi myönsi ja pudisti sitten päätään. Sellaiset pienet, itsevarmuutta vaativat lausahdukset olivat ehdottomasti Laurin parhaita puolia.

Ruoasta nauttiminen oli hetken ajan etusijalla, kunnes miehen ääni rikkoi heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden.
"Niinhän se on", Heidi myönsi. Hän olisi itse normaalisti tilannut pihvinsä mediumina, mutta välttääkseen kaiken mahdollisen riskitekijän, oli siirtynyt läpikypsiin ruokiin raskauden myötä.

"Sä epäilemättä osaat senkin", nainen lisäsi virnistäen paljonpuhuvasti. He olivat viikko sitten keskustelleet asioista, joita he eivät osanneet. Ruoanlaitto pysyi ehdottomasti siinä listassa, mihin Laurin taidot riittivät varsin hyvin.

"Vaikka tämmöinen kehuminen saattaa kyllä nousta vahingossa päähän, että ole tarkkana sen suhteen", Heidi lisäsi, eikä edes yrittänyt peitellä ilkikurista virnettä kasvoillaan.

"Kohtuullisen hyvin", Lauri vastasi Heidin virneeseen vastaten. Miehen suupielet nytkähtelivät bruneten muistuttaessa, miten korkea pudotus maanpinnalle voisi pahimmillaan olla.

"Olen", Lauri puuskahti hyväntuulisesti. Mies tiesi omakohtaisesta kokemuksesta, kuinka helposti niin kävi - varsinkin naisten kanssa. Ne ajat olivat kuitenkin takana päin, koska Karon kanssa kariutuneen suhteen jälkeen mikään ei ollut hetkeen tuntunut miltään.

Paitsi nyt. Vastapäätä istuva kaunis brunette sai Laurissa aikaan tunteen, jota mies ei osannut pukea sanoiksi. Siihen liittyi paljon varomista ja rajojen hahmottelua, mutta myös ihan uudenlaista kiinnostusta.
"Jäikö tilaa jälkiruoalle?" Lauri tiedusteli merkitsevä hymy huulillaan.

Heidin huulilla ollut virne ei kokenut juurikaan muutoksia Laurin vastauksen myötä. Naisen olo oli hyvä ja rentoutunut, eikä raskausvatsan varominen ollut aivan päällimmäisenä tämän mielessä. Hän nautti siitä tilanteesta, että sai luoda ruokaseuralaiseensa katseita, joita normaalisti ei niin julkisesti halunnut tuoda esille.

Se sai mielen vaeltelemaan mitä jos-tilanteisiin, joihin Heidi poikkeuksellisesti antoi itsensä vaipua sillä kertaa. Hän pystyi kuvittelemaan käsien kosketuksen ravintolan pehmeässä valaistuksessa ja nautti tuntemuksista, joita jo ajatus sai aikaiseksi.

"Pakko myöntää tällä kertaa, että ei", Heidi vastasi puoliksi virnistäen ja puoliksi irvistäen. Reilu annoskoko oli saanut naisen jättämään osan lisukkeistakin syömättä vatsalaukun todettua tilanteen.
"Vaikka mieli tekisikin, niin ei auta", brunette lisäsi leputtaen kättään puisella pöydällä, katse pysyen tummissa silmissä.

Heidin ajatukset lipuivat aikaan, jolloin tarjoilija tulisi esittämään laskun heille. Hän halusi korvata Laurin tarjoaman yösijan ja kyydin jollakin tavoin, mutta ei tiennyt halusiko mies välttämättä toimia siitä huolimatta maksajana. Tarkoittiko se automaattisesti, että heidän illallisensa luokiteltaisiin treffeiksi, vai olivatko he vain kaksi ystävää syömässä?
"Saanko mä tarjota tämän ruokailun?" kysymys tuntui helpolta tieltä tilanteen selvittämiseksi. Lauri saattaisi jopa yllättää ja myöntyä sellaiseen ratkaisuun.

"Jätän siis kertomatta, miten hyviä ne ovat", Lauri murahti suupieli virneeseen venyneenä. "Vaikka minähän en niin makeasta välitä."
Virne vain leveni, kun Lauri nosti viinilasin huulilleen katse sinisiin silmiin nauliintuneena.

Laurin kulmat kohosivat tahattomasti, kun mies kuuli Heidin kysymyksen. Tummat silmät katsoivat naista arvioiden samalla, kun Lauri kävi päänsä sisällä keskustelua siitä, mitä Heidin tarjoama illallinen merkitsisi.
"Jos välttämättä vaadit", Lauri tyytyi vastamaan ja hymyili hillitymmin kuin aiemmin. Vaikka ei ollut miehen tapaista myöntyä sellaiseen, Lauri tiesi kieltäytymisen aiheuttavan pettymyksen Heidissä.

Joten kun tarjoilija saapui ja oli aika maksaa lasku, Lauri nyökkäsi itsekseen hymyillen Heidin suuntaan.

Heidi oli aavistanut miten Lauri reagoisi rahakysymykseen, niin selkeästi hän huomasi kulmien kohottelun ja hymyn, joka ei ylettynyt aivan rehdisti silmiin asti. Ne oli yksityiskohtia, joihin ei olisi osannut kiinnittää huomiota, ellei tuntisi toista ja osaisi etsiä.
"Kiitos. En halua ihan sun siivellä elellä, kun kerran järjestit kyydin ja majoituksen mulle", nainen vastasi kiitollinen hymy huulillaan.

"Tulee mullekin sellainen olo, että olen kiittänyt sua jollakin tavalla", Heidi lisäsi vielä, eikä voinut peitellä kasvoilleen pyrkivää virnettä aivan niin hyvin, kuin olisi halunnut. Toisessa tilanteessa hän olisi kyllä keksinyt muitakin tapoja kiitellä Lauria.

Laskun hoitamisen jälkeen he poistuivat ravintolasta viilenneeseen kesäiltaan. Vaikka aurinko oli jo laskenut, kaduilla näki kävellä sen jättämässä valossa hyvin. Heidi tunsi jalkojaan hieman särkevän, mutta ei valittanut, sillä muuten naisen oli hyvä olla.

"Kiitos, että otit mut mukaasi", brunette lausahti, kun he kävelivät verkkaiseen tahtiin kohti Laurin asuntoa. Siniset silmät kääntyivät katsomaan miestä ja huulilla viipyili hymy, jota ei tarvinnut pakottaa esille.

Lauri sai aidon hymyn takaisin huulilleen kaksikon poistuessa ravintolasta hämärtyvään kesäiltaan. Katu oli hiljainen, eivätkä Heidin sanatkaan rikkoneet rauhaa, joka oli harvinaista Laurin työmatkoilla.
"Ei se mikään suuri vaiva ollut", mies huomautti huvittuneesti ja vilkaisi vierellään kävelevää Heidiä. Naisen korot kopisivat asfaltilla ja Lauri keskittyi pitämään kävelynsä hitaana, koska kävely koroilla ei voinut olla raskaana olevalle naiselle kovin mukavaa.

Lauri oli juuri kommentoimassa sitä, kuinka mukavaa vaihtelua seura yhden yön yli kestävällä työkeikalla oli, kun kulman takaa vastaan asteli tuttu hahmo.
"No katsos!" Panu, Laurin entinen naapuri ja ystävä, hörähti riemastuneena. Laurin kasvoille leviävä hymy oli yllättynyt, kun mies tajusi, että Panun täytyi edelleen asua samoilla nurkilla.
"Mitä sä täällä?" vaalehiuksinen mies kysyi ja Lauri huomasi, kuinka tämän katse valui Heidiin ja tämän vatsalle.
"Työmatka, punkkaan tutussa osoitteessa, koska Valtteri lomailee", Lauri vastasi. "Tai siis, me, punkataan."
Miehen suusta putoilevat hitaat sanat eivät ainakaan auttaneet tilannetta, joka oli saamassa outoja viboja.

"Tässä on Heidi", Lauri tajusi puuskahtaa ja viittoi vierelleen pysähtyneen naisen suuntaan. "Heidi, Panu."
"Entinen naapuri ja toivottavasti nykyinen ystävä", Panu jatkoi virnuillen ja ojensi kätensä brunetelle. Lauri näki Panun kasvoilta, kuinka onnittelut - tai muut yhtä kiusalliset sanat - olivat lipsahtamassa Panun suusta. Lauri ei kuitenkaan osannut sanoa siinä hetkessä mitään, vaan tuijotti lamaantuneena kättelevää kaksikkoa.

"Hyvä", Heidi vastasi pehmeä hymy huulillaan. Laurin seurassa oli ihanan helppoa olla. Ainakin siihen asti, kunnes vieraan miehen ääni keskeytti heidän kävelynsä. Naisen hymy vaihtui neutraalin ystävälliseen, jollainen se oli suunnilleen kaikkien, paitsi Laurin kohdalla.

Kaksikon vaihdellessa kuulumisia, Heidi piti kasvojensa ilmeet mahdollisimman tulkitsemattomana. Erityisesti siinä kohdalla, kun toisen katse valui naisen raskausmahalle.
"Hauska tavata", Heidi vastasi tarttuen ojennettuun käteen. Puristus oli tarkka ja voimakas, vuosia harjoiteltu ja se jätti vastaanottajalle usein tunteen asiallisuudesta. Nainen toivoi sen toimivan myös suojamuurina heidän välillään raskauskysymyksiin.

"Mukava nähdä muitakin Laurin ystäviä", Heidi lisäsi ja peitteli huulilleen pyrkivän virnistyksen asiallisen ystävällisen hymynsä taakse. Sinisten silmien katse kävi Laurin kasvoilla, yrittäen lukea sen ilmeitä mahdollisimman vaivihkaa.

Heidin toteamus sai Laurin melkein irvistämään. Brunette selvästi nautti voidessaan laittaa hänet ahtaalle tilanteessa, jossa Lauri ei halunnut istuttaa Panun päähän yhtäkään oletusta - vain tarvittaessa oikaista niitä.
"Vai niin", Panu rykäisi laskematta katsettaan Heidistä. "Onkos sillä yhtään ystäviä siellä.. Minne se nyt muuttikaan? Orijoella?"

Laurin katse kääntyi Panusta Heidiin, jolle oli taas siunaantunut tilaisuus kuittailuun. Tummat silmät kävivät taas Panussa ja huomasivat merkitsevän katseen, jonka mies Lauriin loi. Ei jäänyt arvailun varaan, olettiko Panu Heidin olevan Laurin naisystävä - tai enemmänkin - ja raskaana Laurille.

Laurin pitäessä suunsa edelleen kiinni, jäi Heidin hartioille ylläpitää keskustelua miehen entisen naapurin ja nykyisen mahdollisen ystävän kanssa. Nainen olisi voinut todeta faktat suoraan kylminä pöytään, mutta ei kuitenkaan ajautunut sellaiseen epätoivoon.
Ei, vaikka tilanne oli vaarallisesti liukumassa yhä lähemmäs virheellisiin suhdeilmaisuihin.

"En osaa itseni lisäksi sanoa. Me ei tunneta tarpeeksi hyvin vielä Laurin kanssa, että tietäisin millainen ystäväpiiri sillä on itseni lisäksi", Heidi totesi rauhallisella, asiallisella äänensävyllä, ystävällinen hymy edelleen huulillaan.

"Oletko sä itse käynyt koskaan Orijoella?" nainen kysyi ohjaten keskustelun raskauskysymyksistä ja suhdeasioista hieman neutraalimpaan. Laurin hiljaisuus sai bruneten miettimään syitä sen taustalla. Heidi ei tiennyt millaisella pohjalla mies halusi pysyä omien ystäviensä edessä, mutta muisti omat sanansa maailmanmestaruuspelin jälkeen.
Ehkä silti parempi, että pidetään tämä meidän välisenä.

Lauri kohotti kulmiaan Heidin vastaukselle. Se sai myös Panun katseen poukkoilemaan kaksikon välillä, sillä mies halusi selvästi saada tukea päätelmilleen siitä, että Lauri oli ehtinyt saada aluilleen lapsen sitten viime näkemän. Miehen teki mieli lisätä, kuinka Heidi oli hänen paras ja ainoa ystävänsä uudella kotiseudulla, mutta eihän se ollut koko totuus.

"En, en poistu Kehä kolmosen ulkopuolelle", Panu virnisti Heidille. Mies hieroi käsiään yhteen ja reaktio sai Laurin vilkaisemaan kelloaan.
"Kaljakauppaan menossa?" mies tiedusteli tietäväisesti hymyillen. Jos arvaus osui oikeaan, Panu ei todennäköisesti jäisi rupattelemaan enää kovin pitkäksi aikaa.
"No joo, kai sitä saa pari bisseä kiskaista", Panu vastasi. "Olisin pyytänyt saunomaan, mutta sulla taitaa olla parempaa seuraa."
Panun virnisti suoraan Laurille, joka tyytyi vain nyökkäämään hillitysti hymyillen.
"Joku toinen kerta", Lauri virkkoi ja vilkaisi Heidiä.

Panun jatkettua matkaansa Lauri huokaisi äänettömästi ja lähti liikkeelle kaivaen avaimia taskustaan.
"Sehän sattui sopivasti", mies ähkäisi hiuksiaan haroen ja vilkaisi taas varovasti Heidiä, jonka fiilistä tapaamisesta ei ollut vielä päättänyt. Toisaalta nainen oli näyttänyt koko keskustelun rennolta - ainakin Lauriin verrattuna - mutta eihän sitä koskaan tiennyt.

Laurikin sai vihdoin suunsa auki ja Heidin tehtäväksi jäi jälleen tarkkailla kahden tuttavan keskustelua. Saunakeskustelu sai naisen virnistämään hillitysti vieraan seuran vuoksi.

"Hyviä löylyjä silti", brunette toivotteli ja siirsi katseensa sitten Lauriin Panun poistuttua heidän seurastaan.

"Harmittaako, ettet pääse saunomaan?" nainen kysyi tutkien toisen kasvoja, huulillaan hymy viipyillen. Hän halusi kysyä toisen ajatuksia, mutta oli melko varma, että tiesi jo vastauksen siihen. Tuntui vieläkin oudolta jäädä sellaisiin tilanteisiin Laurin seurassa, mutta toisen seura oli silti kaiken sen arvoista.
Toisenlaisessa tilanteessa niissä tapaamisissa ei olisi ollut mitään omituista.

"Kaikki hyvin?" Heidi huomasi kysyvänsä.

"No eipä oikeastaan", Lauri vastasi avatessaan alaovea. "On mullakin - tai no Valtterilla - sauna."
Miehen kasvoilla kävi vakuutteleva hymy, vaikka Lauri oli melko varma, ettei jaksaisi enää lämmittää saunaa. Hissi saapui juuri talon alimpaan kerrokseen ja sieltä poistuva pariskunta tervehti heitä reippaasti.

"On. Edelleen", Lauri vastasi kärsivällisesti, vaikka Heidin kysymys tuntui miehestä turhauttavalta. Ei siksi, että nainen kysyi niin, vaan siksi, että Laurin käytös oli aiheuttanut kysymyksen. Panuun törmääminen oli vain omalta osaltaan pilannut illallisen aikana vallinneen vapautuneen tunteen, jonka vuoksi Laurista ei ollut tuntunut kertaakaan väärältä olla syömässä Heidin kanssa. Se tunne oli kuitenkin romuttunut siinä vaiheessa, kun Panu oli vahvistanut sen, mitä Lauri oli ounastellutkin: Heidiä luultiin hänen naisekseen.

Siinä ei olisi ollut mitään turhauttavaa, jos Heidi ei olisi ollut raskaana toiselle miehelle.

"Meillä ei muuten ole aamupalatarvikkeita", Lauri mutisi päästyään sisälle. "Ehkä me voidaan käydä aamupalalla jossain."
Mies hymyili väsyneesti eikä viitsinyt kertoa, kuinka usein päätyi vastaavanlaiseen ratkaisuun työmatkoillaan.

"Hyvä", Heidi vastasi rentoutuen jo aavistuksen lisää. Hän ymmärsi paremmin, kuin hyvin toisen reaktiot, vaikka turhaantuikin niiden tarpeellisuudesta. Nainen yritti olla ajattelematta miten olisi voinut varastaa suudelman hissin kiivetessä toiseksi ylimpään kerrokseen korkeassa talossa. Sitä, miten olisi pujottanut sormensa toisen kauluspaidan alle tunteakseen ihon lämmön kättään vasten toisen kyljillä.

"Ei se haittaa, voidaan hyvin käydä", Heidi vastasi ja riisui korkokenkänsä jaloistaan. Tyytyväinen huokaisu karkasi naisen huulilta tämän seuratessa Laurin väsynyttä hymyä.

Suudelman sijasta Heidi asteli makuuhuoneeseen oman laukkunsa luokse ja nosti sieltä käsiinsä puhtaat vaatteet ja peseytymistarvikkeet. Lauri oli käynyt suihkussa jo aiemmin päivällä ja nyt oli naisen vuoro hyväksikäyttää kylpyhuoneen suihkutarjontaa.
Heidi yritti olla ajattelematta miten kovin olisi halunnut pyytää toisen seurakseen tutkimaan veden painetta suihkukopissa.

Kylpyhuoneen ovi napsahti kiinni ja turhautunut huokaus karkasi naisen huulilta tämän sulkiessa silmänsä hetkeksi.

Suihkuhetki ei kestänyt kauaa ja naisen päällä oli viinipunainen toppi ja mustat, venyvästä kankaasta tehdyt housut. Sinisten silmien katse haki Lauria sormien levitellessä märkiä hiuksia hieman ilmavammin olkapäille.

Heidin kadottua suihkuun Lauri käveli parvekkeelle ja istui sohvalle, jonka oli itse ostanut. Mies oli jättänyt massiivisen ulkosohvaryhmän Valtterille, joka oli huolinut sen mielellään. Parveke oli paikka, jonka kalustamiseen Lauri oli panostanut ja jossa mies oli viettänyt paljon aikaa. Valtterikin oli useampaan kertaan kehunut parvekkeelta avautuvaa maisemaa ja sitä, miten paljon lisää tilaa se asuntoon toi.

Laurin oli tarkoitus avata vain kauluspaidan ylimmät napit, mutta mies päätyi ajatuksissaan napittamaan koko rivistön auki. Ajatuksiinsa vaipunut mies jumittui selaamaan puhelintaan ja lukemaan tuttujensa somepäivityksiä SM-esteiltä.

"Olitpa nopea", olohuoneeseen ehtinyt Lauri totesi Heidille. Mies ei ollut ehtinyt siinä ajassa kuin avata kauluspaitansa napit, vaikka oli ajatellut istuvansa vain hetken ennen vaatteiden vaihtoa rennompiin.

Silmien löydettyä kohteensa, niiden katse löysi lisää katseltavaa. Tyytyväinen virne kohosi Heidin huulille tämän nauttiessa Laurin kehon tarjoamista näkymistä. Mies oli komea ja hyvässä kunnossa, eikä brunette olisi mitenkään halunnut pidätellä seikkailunhaluisia sormiaan.

"Mitäpäs sitä viipyilemään, kun ei ollut edes seuraa", Heidi vastasi virnistellen ja siirtyi katsomaan tummia silmiä. Vaaleat chinot sopivat toiselle täydellisesti, eikä nainen keksinyt mitään, mitä olisi muuttanut toisin.
Paitsi oman nykyisen tilansa, jonka takia kaikki jarruttelu oli ajankohtaista.

"Joko sä haluat nukkumaan?" kysymys oli tarkoitettu kevyeksi, mutta Heidi huomasi äänenpainonsa muuttuneen hieman aiottua raskaammaksi. Oli kiduttavaa olla sellaisen tilanteen keskellä, suljettujen ovien takana ja silti tuntea selän taakse sidotut kätensä. Alahuuli eksyi hampaiden väliin muistuttamaan ajatuksien hillitsemisestä.

"Ai, sullako on yleensä seuraa?" Lauri virnisti toinen kulma kysyvästi koholla. Mies yritti tulkita sinisten silmien katsetta ja päätellä siitä, kuinka tosissaan Heidi oli letkautuksensa suhteen ollut. Jos Lauri suinkin olisi voinut, mies olisi tarjoutunut seuraksi uusintasuihkuun.

"En vielä", Lauri puuskahti. Vaikka miestä väsytti, tämä tiesi, ettei saisi vielä unta.
"Mennäänkö parvekkeelle?" mies kysyi, koska hämärtyvän kesäillan katseleminen tuntui sillä hetkellä kiehtovammalta kuin vaatteiden vaihto. Mitä järkeä siinä edes olisi ollut, kun Lauri tulisi joka tapauksessa riisuutumaan nukkumista varten?

Mitähän Heidi siihenkin sanoisi? Lauri hymyili itsekseen palatessaan edellä parvekkeelle ja istuessaan takaisin sohvalle, jossa oli hetki sitten norkoillut. Nyt mies ei kuitenkaan kaivanut puhelintaan esiin, vaan katseli Heidiä pää pienesti kallellaan.

"Pidätkö asunnosta?" Lauri kysyi mietteliäästi hymyillen.

"Toisinaan", Heidi vastasi kohottaen olkiaan mahdollisimman huolettoman näköisesti.

"Mennään vain", nainen myöntyi ja yritti nollailla sataan kiihtyneitä ajatuksiaan astellessaan Laurin perässä ulos. Korkean kerrostalon antamat maisemat olivat vakuuttavat illalla, eikä sinisten silmien katse siirtynyt vieressä istuvaan Lauriin ennen toisen kysymystä.

Tummat silmät olivat hieman kallellaan ja Heidi tutki niiden katsetta hetken maltillisesti.
"Pidän. Näen sut helposti asumassa täällä, nauttimassa kesäilloista ja suurkaupungin läheisyydestä", nainen vastasi nojaten sohvan selkänojaan rentoutuneena.

"Kaipaatko sä tänne?"

Heidin ajatus kaupunki-Laurista sai miehen naurahtamaan. Brunette oli osunut oikeaan, sillä Lauri oli viihtynyt pääkaupunkiseudulla hyvin ja oli asunut siellä yli puolet elämästään.
"Kaipaan", mies myönsi ja käänsi katseensa parvekelasien takana avautuvaan maisemaan. "Mutta toisaalta viihdyn Orijoellakin."

Siihen oli montakin syytä, miksi Lauri oli päättänyt muuttaa. Valmennusryhmien laajentuminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle oli yksi painava syy ja sen puolesta Orijoki oli järkevämpi sijainti - sieltä pääsi kätevästi myös etelään päin. Myös Vargasin tallipaikka oli hinta-laatusuhteeltaan parempi ja Lauri piti erityisesti siitä, että oli saanut orin pienemmälle tallille. Vaikka hevosia Runiacissa riittikin, omistajien määrä ei huimannut päätä ja takasi rauhan.

Yksi syy muuttamiseen oli myös lopullinen irtaantuminen Karosta. Vaikka Lauri ei ollut viettänyt naisen kanssa aikaa enää Espooseen muutettuaan, miehestä tuntui, että kaikki etelässä muistutti Karosta. Orijoella Lauri ei ollut enää automaattisesti verrannut kaikkia naisia Karoon, mikä oli ollut helpottava huomata.

Heidi nyökkäsi ja katseli Laurin kasvojen sivuprofiilia.
"Niin", äännähdys karkasi naisen huulilta ja hiljaisuus laskeutui lasitetun parvekkeen sisälle. Heidi huomasi kaipaavansa luontoa ympärilleen ja mietti oliko Lauri Orijoella asuessaan tottunut sellaiseen jo. Lintujen viserrykseen ja tuulen suhinaan lehtipuiden oksilla.

Heidi mietti myös miten paljon Lauri kaipasi tänne. Hän mietti oliko kireys, joka oli esiintynyt aiemmin päivällä, normaalia arkea kaupunki-Laurin elämässä.

Kysymättömät kysymykset jäivät ilmaan heidän välillään, kun sohvan kangas kahisi Heidin selkää vasten. Nainen siirtyi Laurin viereen ja painoi päänsä toisen olkapäätä vasten, vaikka ei ollut kysynyt lupaa siihen.
Syvä huokaus karkasi bruneten huulten välistä tämän täyttäessä hajuaistinsa Laurin iholla viipyilevällä tuoksulla.

"Millainen aikataulu sulla on huomenna?"

Lauri ei liikahtanutkaan, kun Heidi laski päänsä miehen olkapäälle. Se olisi voinut olla täysin kaverillinen ele, jos suudelmia ei olisi koskaan vaihdettu. Vaikka edellisestä kerrasta oli kulunut aikaa, molemmat tiesivät kuinka helposti niin kävi - ja kuinka vaikea matka sen jälkeen kuitenkin oli.

Joten sen sijaan, että Lauri olisi reagoinut mitenkään, mies pudotti katseensa sohvaryhmän matalaan pöytään ja huokaisi tuskin kuuluvasti.

"Kaksi yksäriä yhdestätoista puoli yhteen. Otin vielä puolen tunnin ratsutuksen siihen perään, eli päästään lähtemään yhden jälkeen", Lauri vastasi. "Lähdetkö mukaan vai jäätkö tänne? Voin kyllä koukata sut kyytiin täältäkin."
Mies jätti sanomatta, kuinka paljon sujuvampaa olisi lähteä suoraan Kirkkonummelta, koska ei sillä loppujen lopuksi ollut mitään väliä - Lauri ehtisi joka tapauksessa käydä ratsastamassa Vargasin illalla.

"Okei", Heidi mutisi ja piti katseensa hämärtyvässä iltamaisemassa. Hän yritti miettiä oliko Helsingissä vielä tehtävää huomiseksi, mutta ei keksinyt mitään tarpeellista. Hän voisi siis valita vapaasti olla yksin Laurin asunnolla tai yksin kentän laidalla. Toisessa olisi ainakin jotain seurattavaa ja matkaseuraa myös Laurille.

"Mä voin tulla mukaan, ei mulla ole mitään tähdellistä tekemistä täällä enää", Heidi vastasi hymyillen, vaikkei mies näkisikään hänen kasvojensa ilmettä.

"Jesse alkaa liikuttamaan Adamasta."
Sanat pulpahtivat ennen ajatuksia esille ja vaikka sen möläyttäminen tuntuikin harkitsemattomalta, Heidi muistutti itseään, että oli hyvä tuoda asia esille.
"Se kävi ratsastamassa sillä torstaina ja tykästyi. Saan taas yhden hevosen vähemmän Jeramyn kontolle."

"Ei hitsi mä kaipaan kyllä ratsastamista ehkä kaikkein eniten", Heidi huokaisi vielä ja siirsi päätään sen verran, että näkisi Laurin kasvojen sivuprofiilin. Hän ei tiennyt miten mies reagoisi Jesse-uutisiin.

Lauri nyökkäsi hitaasti Heidin vastaukselle ja kiitti onneaan siitä, että viikonlopun kahdesta tallista nainen lähtisi mukaan pienemmälle ja tutummalle. Talliporukka oli tullut tutuksi ja Lauri tiesi, ettei joutuisi ristikuulusteluun tai saisi seuraavalla kerralla vastailla kysymyksiin siitä, joko oli tullut isäksi. Hyvällä tuurilla mies saisi jopa oikaistua harhaluulot ilman, että loukkaisi kenenkään uteliaisuutta - tai Heidiä.

“Ahaa”, Lauri murahti kohotellen kulmiaan Jesselle. Mistähän sekin diili oli saanut alkunsa? Lauri ei ollut nähnyt Jesseä tallilla edes Matildan mukana, mikä oli puhunut jollain tapaa puolestaan.
“Selvä”, mies jatkoi mietteliäällä äänensävyllä. “Hyvä tietää.”
Miten Heidi olikin voinut heittää sellaisen tiedon ilmoille vain hetki sen jälkeen, kun Lauri oli listannut mielessään Runiacin parhaisiin puoliin pienen talliporukan?

“No, olet voiton puolella jo”, Lauri hymähti. Miehestä tuntui oudolta ajatella Heidiä ratsastamassa, vaikka olikin tutustunut naiseen nimenomaan hevosten kautta ja tiesi tämän olevan kokenut ratsastaja. Kuinkahan kauan Malachain ratsastusdiili kestäisi? Kuinkahan kauan Jesse pyörisi tallilla?
“Kohta eletään jo syksyä”, hiuksiaan harova mies totesi.

Heidi todella toivoi sillä hetkellä olevansa ajatustenlukija. Laurin reaktiot olivat lyhyitä, asiallisia, mutta naiselle tuli niistä silti olo, että niiden takana kyti asioita. He olivat jo hyvän aikaa keskustelleet tyhmistäkin asioista avoimesti ja brunette pohti oliko se muuttumassa. Oliko kaiken solmussa olevan asian paino saamassa heidät hiljentymään?

Silti Heidi ei ruvennut kaivelemalla kaivelemaan.

"Kesäkuu on hädin tuskin puolessa välissä. Ei me ihan syksyssä olla vielä", nainen naurahti purren alahuultaan jälleen mietteliäänä.
"Enkä mä edes tiedä koska mä saan taas ratsastaa. Mä en tunne ketään, joka olisi palannut satulaan synnytyksen jälkeen", Heidi kertoi pitäen katseensa Laurin kasvoissa, jotka olivat niin kovin lähellä.

"Enkä mä tiedä sitäkään, että osaanko mä enää." Se oli pelko, joka oli äänettömästi kalvanut naisen sisintä siitä asti, kun tämä oli lopettanut treenaamisen. Mieli ehkä muisti, mutta osasiko keho enää samalla tavalla, kuin ennen. Sillä tasolla, millä Heidi oli tottunut ratsastamaan.