Asiahan ei minulle kuulu, mutta...

"Kiitos, lapsi on varmasti kiitollinen saadessaan noin hyvän mummon itselleen", Heidi vastasi hymyillen.
"Ja minä myös", nainen lisäsi vielä ajatellen hetken omaa lapsuuttaan.

"Jokohan meillä olisi tarpeeksi tavaraa yhdelle retkelle? Haluatko mennä syömään vielä johonkin?" Heidi kysyi, kun Ritvan ostoskori alkoi olla ääriään myöten täynnä. Bruneten vatsa kurni äänekkäästi, vauvalla taisi myös olla jo kova nälkä.

Heidi vilkaisi kassajonoa merkitsevästi ja siirsi sitten katseensa Ritvaan, joka näytti hyvin onnelliselta lastenvaateosaston keskellä pyöriessään.

Ritva hymyili leveästi Heidin sanoille. Hän todellakin toivoi olevansa hyvä mummo.

Sen jälkeen hän vilkaisi ostoskoriinsa, jossa oli jos jonkinmoista bodya, paitaa, sukkia, housuja ja ties mitä.
"Eiköhän meillä ole", nainen sanoi iloisesti.
"Luit minun ajatukset! Saat päättää mihin mennään syömään. Minä tarjoan", Ritva sanoi kääntäessään katseensa takaisin Heidiin. Kieltämättä hänelläkin oli jo nälkä, vaikka olikin jotain pientä välipalaa haukannutkin ennen lähtöä. Voileipä ja omena ei nälkää kauan pitänyt poissa.

Ritva siirtyi jonon hännille odottamaan vuoroaan onnellinen ilme kasvoillaan ennen kuin vakavoitui hieman.
"Tunnetko sinä sen Matildan kuinka hyvin?"

Niin Matilda kuin Heidikin olivat edelleen pieniä kysymysmerkkejä naiselle, sillä kumpikaan ei tuntunut olevan elämästään avautuvaa sorttia.

"Tuossa alempana on yksi hyvä ravintola", Heidi mutisi hymy huulillaan. Raha-asiat olivat aina yhtä herkkä paikka naiselle ja tämä joutui nieleskelemään sanansa toisen tarjoamisesta.
"Kiitos", brunette lausui kuitenkin ääneen ja käveli jonoon Ritvan vierellä.

"En ihan kamalan hyvin. Kuinka niin?" Heidi kysyi miettien kaikkia vaiheita hänen ja Matildan suhteessa. Miten nainen oli ollut niin kylmä, mutta silti ollut se, joka oli pelastanut hänet uima-altaasta silloin cocktail-juhlissa.

"Matilda on hyvä ihminen ja se tieto riittää ainakin minulle tässä vaiheessa", Heidi lisäsi hymyillen. Olihan toinen aikeissa olla hyvin läsnä hänen ja Jessen lapsen elämässä.

"Kunhan olen utelias. Eihän sitä anoppikokelaalle kaikkea kerrota, joten ajattelin vain josko sinä hänet vähän paremmin tuntisit", Ritva virnisti Heidille.

"Hyvä kuulla", nainen nyökkäsi. "Toivotaan, että näin myös on. Milan jälkeen Jesse ansaitsee hyvän naisen."
Vaikka Ritva olikin pitänyt Milasta ja silloin tällöin vaihtoi kuulumisiakin Santasen kanssa, oli hän silti käärmeissään siitä, miten nainen oli jättänyt Suomen ja Jessen.

Jono oli onneksi lyhyt, joten maksettuaan ostoksensa, naiset astuivat ulos liikkeestä.
"Onneksi Jessellä on kaappitilaa, mihin nämä laittaa", Ritva naureskeli heilutellen täyteen sullottua ostoskassiaan. "Ellei kaikki hevostarvikkeet ole vallanneet jokaista kaappia..."

"Lapsestakin tulee varmaan ratsastaja, kunhan kasvaa", nainen mietiskeli ääneen. "Itse en varmaan uskaltaisi päästää sitä satulaan kuin vasta parikymppisenä. Vieläkin hirvittää katsella, kun se Jesse ratsastaa."

Heidi ei osannut kommentoida Ritvan sanoja juurikaan, sillä ei tuntenut Milaa, mutta ei myöskään Jesseä tarpeeksi.

"Eiköhän sinne mahdu", nainen sanoi virnistäen. Hän oli saanut omat hevostarvikkeensa tallille ja autotalliinsa.

"Ihan varmasti, jos vain haluaa. Kyllä niitä hevosia pihassa riittää", Heidi vastasi naurahtaen. Hän ei aikoisi pakottaa lasta hevosen selkään, mikäli tämä itse ei haluaisi.
"Ehkä siihen suhtautuu eri tavalla, kun on itse ollut aina hevosten kanssa, luulisin. Sen näkee sitten", nainen lisäsi hymyillen.

Ritvaa hymyilytti, mutta myös samalla kauhistutti, ajatus lapsenlapsesta jonkun pikkuruisen ponin selässä. Ison hevosen selkään hän ei todellakaan uskaltanut lasta ajatella.

"Totta. Ehkä", Ritva lausahti katsoen Heidiä.
"Uskoisin, että sinä hevostuntemuksellasi ja sitten sillä tulevalla äidinvaistolla tiedät, minkä hevosen selkään lapsen päästät. Jos päästät."

He lähestyivät liukuportaita, jotka veivät yhden kerroksen alaspäin.
"Voittehan te tietenkin Jessen kanssa ostaa sille lapselle oman ponin. Semmoisen pikkuisen. Mitä ne nyt on... Shetlanninhevosia?" Ritva ehdotti astuessaan portaille. Ei hänellä ollut hajuakaan hevos- tai poniroduista. "Semmosen pörröisen."

Ehkä totuuden puhuminen Ritvalle, joka ei mitä ilmeisemmin ollut hevosihmisiä, ei ollut kovin hyvä idea. Silti Heidin huulille kaartui hymy.
"Ei shetlanninponia. Mitä pienempi poni, sitä suurempi ego, valitettavasti", nainen kertoi, muistellen omia poniaikojaan.

He pääsivät ravintolaan asti, jossa heidät ohjattiin suloiseen, pieneen kulmapöytään.
Heidi sai käsiinsä ruokalistan ja selasi sitä mietteliäänä.
"Mitä meinasit syödä?" nainen kysyi Ritvalta.

"Ai, no ei sitten sellaista shetlanninponia", Ritva tuhahti. Jos ne olisivat sellaisia ihmisiä syöviä pirulaisia, ei hän haluaisi päästää lasta sellaisen lähellekään.

Ritva katseli uteliaana ympärilleen, kun he saapuivat ravintolaan ja tarjoilija ohjasi heidät pöytään.
"Viihtyisän näköinen paikka", nainen sanoi kääntäen katseensa ruokalistaan.
"Tuo lehtipihvi kuulostaa hyvältä", tämä vastasi Heidin kysymykseen.

"Onkohan niillä kahdella kivaa siellä Portugalissa", Ritva mietiskeli ääneen ja vilkaisi vaihvihkaa Heidiä.
"Seuraavaksi onkin sitten sinun vuoro lähteä. Jesse ja Matilda saavat katsoa lapsen perään", nainen hymyili pienesti. "Oletko koskaan käynyt missään lomailemassa?"

"Mmm, se kuulostaisi kyllä hyvältä. Vaikka ehkä otan itse jotain pastaa", Heidi vastasi mietteliäänä ja lukitsi katseensa ruokalistan pastavaihtoehtoihin.

Keskittyessään listaan, Ritvan sanat meinasivat mennä täysin ohitse. Onneksi lauseen lopusta oli helppo päätellä, mitä alku oli sisältänyt.
"Eiköhän niillä ole. Jesse lisäsi rantakuvan instagramiin tänään, siellä on ilmeisesti ihan sopivan lämmin", Heidi vastasi hymyillen ja ojensi sitten puhelimensa Ritvalle. Kuvan saatesanoina oli Kyllä kelpaa.

Nainen hymähti toisen sanoille.
"Olen matkustanut kyllä paljon töiden ja hevosten puolesta, mutta en ole lomaillut varmaan koskaan ulkomailla", Heidi vastasi virnistäen. Lomailu ei niinkään kuulunut kiireisen yrittäjän elämään, eikä sellainen melko varmasti tulisi kuulumaan aikaan lapsen jälkeenkään.
"Katsotaan sitä sitten", nainen kuitenkin sanoi pitäen hymyn huulillaan.

Ritva katsoi kuvaa ja nyökkäsi sitten.
"Näyttää olevan. Mutta onneksi täälläkin on ihan kiva ilma", nainen totesi hymyillen. Hetkeksi hän jäi pohtimaan, mikä on instagram. Ei hän ymmärtänyt näiden nykyajan hömpötysten päälle. Juuri ja juuri osasi Facebookia käyttää.

"No, vielä sinä ehdit lomailemaankin", Ritva hymyili lempeästi, vaikka toivoikin, että edessään istuva nainen osaisi edes hetkeksi jättää hevostelut ja työt lapsen synnyttyä.
"Tai sitten lähdetään jonnekin lomalle yhdessä. Koko porukka", vanhempi nainen keksi ja piti ideaansa oikeinkin hyvänä.

Tarjoilijan ilmestyminen paikalle keskeytti lomahaaveilut ja otti naisten tilauksen vastaan.