Walk of shame

Lauri havahtui hereille. Miehen huulilta karkasi turhautunut huokaus, kun tämä ei uskaltanut edes raottaa silmiään päänsärkyä peläten. Suu tuntui rutikuivalta ja muistikuvat viime yöltä palailivat hiljalleen mieleen. Miksi Laurin olikin pitänyt suostua Tonin ehdotukseen ja lähteä Murronmaalle baariin?

...yökerhoon?
...ja Henrietan kanssa-

Laurin teki mieli manata ääneen, mutta mies sai pidettyä suunsa kiinni. Miehen silmät olivat rävähtäneet auki ja krapulapäänsärky vyöryi päälle kertalaakista samalla, kun tummien silmien katse näki viereiselle tyynylle ryöpynneet tummat hiukset.
Lauri onnistui nousemaan sängystä niin, ettei Henrietta herännyt. Vaatteet - niin naisen kuin Laurinkin - olivat sängyn päädyssä parissa mytyssä, josta ei niin elinvoimaiseksi olonsa tunteva mies poimi pois omansa.

Burana ja suihku auttoivat ensihätään, vaikka ne eivät pyyhkineet pois viime yötä ja yövierasta, joka nukkui Laurin sängyssä kuin Ruusunen konsanaan. Lauri odotti kahvin valumista ja vilkaisi kelloa tajuten kauhukseen, että hänen täytyisi lähteä tunnin sisällä tallille, mikäli meinasi ehtiä Vargasin kanssa Kallaan kouluvalmennuksen alkuun mennessä. Astiakaapilla kolistelu oli tahallista, mutta ehdottomasti välttämätöntä, eikä Lauri yllättynyt yhtään kuullessaan hiljaiset askeleet selkänsä takaa muutamaa minuuttia myöhemmin.

Se oli kiusallista. Lauri ei käsittänyt, mikä Henrietassa oli viehättänyt Murronmaalla niin paljon, että mies oli päättänyt pyytää naisen yöksi luokseen. Bruneten pukemisoperaatiota ja turhanpäiväistä keimailua seuratessaan Lauri oli lähinnä onnellinen siitä, ettei Henrietta ollut lähellekään paikallisia.
"Moimoi", brunette kujersi vielä eteisessäkin. Lauri nyökkäsi vähän vaivaantuneesti hymyillen ja oli huokaisemasa helpoituksesta oven kolahdettua kiinni naisen perässä, kun tajusi vilkaista puhelintaan, joka vilkkui ilmoituksia. Heidi oli laittanut viestiä ja soittanut ja vaikutti siltä, että nainen uskoi Laurin nukkuneen pommiin.

"Huomenta", Lauri murahti puhelimeen, kun Heidi vastasi heti ensimmäisen tuuttauksen jälkeen. "Olin eilen Murronmaan yössä ja... Vähän venähti. Lähden kohta ajamaan mikäli, no, uskallan ajaa."
Lauri hieroi häpeissään otsaansa tajutessaan, että olo oli edelleen sen mukainen, ettei rattiin välttämättä ollut kannattavinta lähteä.

Heidi oli ajellut rauhassa Orijoelle Runiaciin ja hoitanut Carleen ja Epionen kunnolla. Kello oli vasta vähän, mutta nainen oli halunnut lähteä Laurin avuksi ja seuraksi jo tänään Auburnin valmennuksiin. Mies oli yleensä hyvissä ajoin paikalla, Heidi tuijotti messengerin viestiketjua, jonka yläreunassa luki Aktiivinen 12 tuntia sitten.

Epäilys oli herännyt ja Heidi oli lähettänyt viestin, että oliko Lauri herännyt ja kohta tallilla. Puolen tunnin päästä Heidi kysyi vielä, että haluaisiko Vargasin jo sisälle valmiiksi vai hakisiko tämä itse hevosensa.
Kymmenen minuuttia siitä, nainen oli näppäillyt toisen numeron ja ajatellut, että Laurin oli pakko nukkua pommiin. Mies ei myöhästellyt huvikseen.

"Mä lähden käymään kaupassa! Otatko Vargasin sisälle tasalta, jos Lauria ei näy vielä silloin?" Heidi huikkasi Viljamille, joka lupasi hoitaa asian kuntoon. Nainen lähti ajamaan lähikauppaa kohden, matkan puolessa välissä Lauri vihdoin soitti takaisin.
"Huomenta", Heidi vastasi ja kuunteli käheää ääntä, joka ei kuulostanut ihan Laurilta. Pieni hymy nousi naisen kasvoille, kun syy myöhästymiselle selvisi.

"Vai niin. Mä olen kauppareissulla melkein sun vieressä, haluatko kyydin? Voit käydä myös kaupasta hakemassa krapulasta selviytymiseväät? En siis ehtinyt vielä ihan kauppaan asti, voin koukata sun kautta ensin."

Lauri oli onnellinen, ettei Heidi tuhlannut aikaa liiallisella vahingonilolla mässäilyyn vaan tarjosi ratkaisua, joka kuulosti järkevältä.
"Se kuulostaa hyvältä, voin syödä sitten.. Jossain välissä", Lauri vastasi hitaasti. Miehen ei tehnyt lainkaan mieli ruokaa, mutta jotain olisi saatava alas ennen valmennusta.
"Tule vain ylös jos olet lähellä, menee hetki että vaihdan vaatteet", Lauri jatkoi vielä välittämättä siitä, että oli juuri darrapäissään kutsunut Heidin seuraamaan pukeutumistaan.

Koska Henrietta oli jo lähtenyt, Lauri saattoi mennä tutkimaan makuuhuoneen. Lattialla ei näkynyt enää ylimääräisiä vaatekaappaleita, jotka mies oli hyvin avokätisesti auttanut naisen päältä yöllä, mutta valkoisella lakanalla näkyi pitkiä, ruskeita hiuksia. Laurin kasvoilla kävi irvistys, kun tämä tarttui lakanaan ja alkoi vetää sitä pois sängystä.

Lauri oli ehtinyt juuri viedä lakanat pyykkikoriin ja vetää ratsastushousut jalkaansa, kun ovikello soi. Mies nappasi ensimmäisen vastaantulevan paidan käteensä matkalla eteiseen ja avasi oven pitäen paitamyttyä rintakehänsä korkeudella siltä varalta, että joku naapureista sattuisi rappukäytävään samaan aikaan.

"Huomenta", Lauri ähkäisi ennen kuin oli edes nähnyt tulijaa ja alkoi kiskoa mustaa, pitkähihaista treenipaitaa päälleen.

Heidi kohotteli kulmiaan rauhassa, tietäen olevansa autossa kaikkien katseiden ulottumattomissa. Nainen kuitenkin vastasi myöntävästi ja kääntyi seuraavasta risteyksestä oikealle vasemman sijaan. Iso lava-auto oli onneksi helppo pysäköidä tien varteen ja nainen hyppäsi autosta alas varoen.

Heidi yritti olla tuijottamatta vaatekappaleen takaa paljastuvaa ihoa, mutta epäili Laurin huomiokyvyn juuri sillä hetkellä olevan niin poissa, ettei pienestä katsomisesta ollut haittaa.
"No huomenta", nainen vastasi ja puristi suunsa tiukaksi viivaksi haistaessaan alkoholin jäljet Laurin jäljiltä. Miehen sotkuiset hiukset näyttivät olevan vielä aavistuksen kosteat, joten suihkussa toinen oli selvästi ehtinyt jo käydä.

Siniset silmät katsoivat asuntoa läpi pitääkseen itsensä kiireisinä Laurin pukiessa paitaa päälleen.
"Mä voin kyllä soittaa Viljamille, että harjaa Vargasin valmiiksi, se lupasi ottaa sen sisälle tasalta", Heidi ehdotti ja käänsi katseensa silmiin, joista viime yön hetket heijastuivat vahvasti.
"Oliko edes hauskaa?"

Kunnon känni-ilta tekisi kyllä hyvää itse kullekin, kunhan Heidi muistaisi jatkossa pitää pöksyt jalassaan niinä iltoina. Yksi vahinkoraskaus riittäisi opettajaksi.

"Joo, kiitos", Lauri mutisi kiskoen paidan kunnolla päälleen. Mies vilkaisi Heidiä, joka katseli asuntoa kuin olisi vähintään epäillyt, että viimeöinen juhlinta oli tapahtunut Laurin luona - vaikka eihän se täysin väärä oletus olisikaan.
"No jaa, venähti vähän turhan pitkäksi", Lauri puuskahti kääntäen katseensa pois Heidistä, ettei kaksikon katseet kohtaisivat. Mies haroi hiuksiaan vähän vaivaantuneena, koska ei välttämättä halunnut jakaa kaikkia kuluneen vuorokauden tapahtumia Heidille.

Lauri nykäisi makuuhuoneen oven kiinni, jättäen sen vain nipin napin raolleen, jottei Heidi näkisi lakanatonta sänkyä. Mies oli juuri jatkamassa valmistautumistaan sopivan takin valinnalla, kun kuuli jonkun koputtavan oveen. Ei kulunut kuin pari sekuntia, kun ovikello soi, mikä ei ainakaan selventänyt Laurin käsitystä siitä, kuka ovella saattoi siihen aikaan olla.

"En odota vieraita", Lauri totesi ohimennen Heidille ja ohitti naisen suunnaten ovelle. Mies taikoi huulilleen kohteliaan hymyn, joka hyytyi kuitenkin sillä sekunnilla, kun hän tajusi tuijottavansa Henrietan hymyileviä kasvoja.
"Unohdin mun puhelimen", brunette ilmoitti ja työntyi jo seuraavassa hetkessä Laurin ohi asuntoon niin, ettei mies voinut kuin vetää neutraaleimman ilmeen kasvoilleen ja kohdata Heidin katseen hengitystään pidätellen.

Laurin kulku asunnossa oli väkinäistä ja Heidi yritti olla ylianalysoimasta tilannetta, kun mies nykäisi makuuhuoneensa oven melkein kiinni. Nainen ei tiennyt olisiko pitänyt istua olohuoneeseen, vai kävellä keittiöön juomaan, joten pysyi paikallaan ja yritti hymyillä.
Ovikellon soidessa Heidi maalaili jo mieleensä kaikki maailman kummallisimmat skenaariot, eikä Laurin kommentti siitä, ettei kenenkään pitänyt olla tulossa, helpottanut ainakaan asiaa.

Siniset silmät kohtasivat tummanruskeat, jotka eivät kuuluneet Laurille. Pienikokoinen, selvästi bilevaatteisiin pukeutunut nainen tunkeutui omistajan ohitse asuntoon ja pysähtyi sitten huomatessaan eteisen lähellä seisovan Heidin.
"Kuka sä olet?" vieras kysyi ja siirsi katseensa Lauriin.
Heidin ajatukset juoksivat jo tilanteen edellä ja kylmä tunne levisi naisen levottomaan kehoon.
"Onko toi sun lapsi?" kysyin nainen, jonka tummanruskeat hiukset olivat sotkuisella nutturalla kasvojensa ympärillä.

Heidi nosti katseensa Lauriin, peläten katseestaan näkyisi läpi pettymys ja hämmästys. Lauri ei ollut enää lämmin oma itsensä, miehen silmien taakse oli ilmestynyt vivahde, joka ei kuulunut sinne.
Heidi pysyi hiljaa, koska pelkäsi äänensä värisevän kaikista tunteista, joita kävi läpi sisällään sillä hetkellä.
Laurilla oli ollut täällä nainen viime yönä.
Lauri ei olisi voinut paremmin kertoa hänelle, ettei ollut kiinnostunut sillä tavalla.
Lauri oli yrittänyt peitellä sitä, että oli saanut yövieraan kotiinsa.

Laurin teki mieli vajota lattian läpi talon alimpaan kerrokseen ja senkin läpi, kun Henrietta alkoi laukoa kysymyksiään. Miehen tummien silmien katse kävi nopeasti Heidissä, jonka katse kertoi oleellisen: Lauri oli tuhonnut naisen käsityksen itsestään täydellisesti.

"Hän on Heidi", Lauri mutisi Henrietalle, joka tuijotti Heidiä ärsyttävän avoimesti. "Eikä Heidi odota minun lastani."
Lauri loi Heidiin pahoittelevan katseen, vaikkei kestänyt katsoa sinisten silmin katsetta kovin kauaa peläten sitä tuomitsevuutta, joka niiden taakse pakostikin kätkeytyi.
"Ai", Henrietta ynähti ja tuntui muistavan puhelimensa, koska marssi makuuhuoneeseen korot kopisten. Naisen pikkumusta ei näyttänyt enää yhtään niin houkuttelevalta kuin edellisiltana, mutta Lauri seurasi tätä silti makuuhuoneen ovelle.

Lauri manasi itseään alimpaan helvettiin samalla, kun seurasi Henrietan etsintäoperaatiota. Kun puhelin ei ollut yöpöydällä tai sen läheisyydessä, Lauri alkoi miettiä, oliko koko puhelimen unohdus ollut pelkkä tekosyy livahtaa takaisin.
"Missä helvetissä se on?" Lauri puolittain ärähti ja sai Henrietan katseen ponnahtamaan itseensä. Nainen keimaili huoneen laidalla eikä Lauri uskaltanut katsoa taakseen varmistaakseen, seurasiko Heidi tilannetta.

"Se on tuolla", sängyn viereen kyykistynyt mies totesi osoittaen sen alle. Laurilla ei ollut mitään käsitystä, miksi Henrietan puhelin oli sängyn alla, mutta miehen onneksi se oli sekunneissa takaisin omistajansa käsissä.

Lauri palasi eteisen puolelle ensimmäisenä. Mies loi Heidiin uuden, pahoittelevan katseen, haroi hiuksiaan ja kirosi tilannetta hiljaa mielessään. Laurista oli hankala valita, vituttiko häntä enemmän nykyhetki vai koko viime yö. Ajatus tuulettumisesta oli vain katkera muisto, koska kaikesta huolimatta Laurilla oli kaikkea muuta kuin rentoutunut olo.

Lauri puhui Heidin puolesta, eikä esitellyt hänelle yövierastaan. Nainen tunsi olonsa alipukeutuneeksi, vaikkei ollutkaan pukenut päälleen sentään tuulipukua tai jotain muuta yhtä kamalaa. Olihan suunnitelmana lähteä Auburniin, sinne ei likaisissa lökäreissä menty edes katsojan roolissa.
Laurin katseet tuntuivat pistävän Heidin sisintä, kuin tikarit. Nainen ei nähnyt niiden pahoitteluita, tunsi vain niiden säälin, miten haavemaailmoissa eläneen ihmisen pilvilinnat romahtivat vauhdilla.
Miten hän oli taas antanut itsensä purjehtia toisen ihmisen lähelle, vain todetakseen jälleen kerran miten paljon sieltä poistuminen sattuikaan.

Lauri ja vieras siirtyivät makuuhuoneeseen, eikä hengitystään tasaileva Heidi tiennyt miten päin olisi ollut. Hänen teki mieli poistua asunnosta, mutta pakotti itsensä seisomaan paikoillaan. Nainen tuijotti tärisevää kättään, kun kirjoitti Viljamille viestin ja vihasi itseään, että oli niin antanut itsensä haaveilla.
Laurin ääni kuulosti röyhkeältä kiroillessaan. Heidi muisti miehen kertoneen kirjavasta menneisyydestään ja yritti kertoa itselleen, että ei ollut oikeutettu olemaan vihainen. Että Lauri oli sinkku ja sai kestitä vieraita luonaan ihan niin paljon, kuin itse halusi.

Laurin palatessa uudemman kerran eteiseen, Heidin oli pakko kävellä keittiöön ja juoda vettä.
"Kiitos, otetaan toki joskus uusiksi vielä", Heidi kuuli vieraan sanovan. Sanoja seurasi ulko-oven aukaisu ja sulkeminen, jonka jälkeen hiljaisuus laskeutui asuntoon.
"Meneekö sulla kauan vielä?" Heidi kysyi tavoitellen mahdollisimman virallista sävyä sanoihinsa. Nainen laski ottamansa lasin tiskialtaan pohjalle ja käännähti sitten palatakseen takaisin eteiseen odottamaan.

Heidi käveli pois keittiöstä, Henrietta rappukäytävään. Naisen sanat saivat Laurin leukapielet kiristymään, mutta vastaus ei oteta jäi kuitenkin huulille, koska darra-Lauri ei halunnut olla epäkohtelias känni-Laurin naishuuman jälkeisenä aamuna.

"Ei mene", Lauri vastasi Heidille täysin automaattisesti. Miehen kasvot olivat vakavat, kun tämä puri turhautuneena hammastaan ja haali kaiken tarvittavan puhelimesta kotiavaimiin ja lompakkoon. Takkivalinta suoriutui puoliksi arpomalla, koska naulakko oli täynnä valmennusreissulle soveltuvia takkeja.

"Mennään", Lauri mutisi eteisestä kumartuen kiskomaan kengät jalkaansa. Koska mies oli jättänyt omat ratsastusvarusteensa tallille, hänen kantamuksensa olivat kevyet juuri tapahtuneen sähläyksen aiheuttamaa henkistä taakkaa lukuunottamatta.

Rappukäytävässä Lauri muisti Heidin puhuneen kaupasta. Ripeästi portaita alas harpponut mies hidasti askeleitaan ja odotti perässään kävelevää naista, jonka ajatuksia Lauri ei edes uskaltanut arvailla.

Heidi seurasi, miten Lauri keräili tavaransa asunnosta ja lopulta puki takin päälleen. He astelivat asunnosta ulos ja Lauri sulki kotiovensa heidän perässään. Miehen askel oli reipas, kun tämä lähti harppomaan portaita vauhdilla alas. Heidi seurasi perässä huomattavasti hitaammin, antaen ajatustensa seurata rauhassa perässään. Hän mietti miten hänen pitäisi käyttäytyä ihan samalla tavalla, kuin ennen tätä aamua Laurin seurassa.
Laurin, jonka selkä loittoni jatkuvasti, kunnes mies taisi itsekin tajuta kuskinsa jäävän jälkeen.

Heidi ei ollut avautunut elämästään kovinkaan monelle ihmiselle, mutta jokin Laurissa oli saanut lukot auki naisen mielessä. Brunette kuuli niiden lukittautuvan sisällään, vaikka yritti uskotella itselleen, ettei ollut menettänyt mitään. Lauri oli hänen ystävänsä, ilman poika- tai mies-etuliitettä.

"Viljami harjaa Vargasin valmiiksi ja laittaa sille suojat jalkaan. Traikku me ehdittiin laittaa valmiiksi jo ennen, kun lähdin tallilta", Heidi puhui saatuaan Laurin melkein taas kiinni. Ääni kuulosti viileämmältä, kuin nainen olisi halunnut sen kuulostavan, mutta ei pystynyt siinä hetkessä parempaan.
Heidin ei tehnyt kovin pahasti mieli lähteä Auburniin, mutta oli jo luvannut ja matkasta jättäytyminen olisi paljastanut liikaa bruneten ajatuksista.
"Ehditään varmasti ihan sopivasti Auburniin."

Lauri vilkaisi Heidiä naisen avatessa suunsa. Bruneten ääni oli erilainen kuin yleensä ja siitä huomasi, kuinka nainen yritti kontrolloida sitä.
"Kiitos", Lauri mutisi edelleen viime yötä ja aamua häpeillen. Mies harppoi viimeiset portaat edelle, jotta pystyi avaamaan rappukäytävän oven Heidille.

"Eihän teidän tarvitsisi tällaista tehdä", Lauri puuskahti odotettuaan, että Heidi oli päässyt ulos. Ovi kolahti kiinni miehen perässä, kun tämä jatkoi kulkuaan kohti tuttua lava-autoa.
"Itsehän minun pitäisi hevoseni laittaa, mutta, no.. Niin", Lauri mutisi otsaansa hieroen. Miestä hävetti vielä vähän enemmän, kun selittelystäkään ei tullut mitään.

Miksi hän edes koki niin palavaa tarvetta pahoitella tapahtunutta Heidille? Siksikö, että Heidi oli ollut niitä harvoja naisia, joilla oli ollut hyvä kuva Laurista vielä senkin jälkeen, kun tämä oli päässyt neutraaleinta ensivaikutelmaa syvemmälle?

Matka lähimmälle kaupalle ei ollut pitkä, mutta Laurin teki silti mieli kiemurrella pelkääjän paikalla. Jos mies olisi luottanut ajokykyynsä etenkin traileri auton perässä, hän olisi tarjonnut Heidille vapautusta koko reissusta. Eihän Lauri hevosenhoitajaa yhden hevosen kanssa tarvinnut ja olisi pärjännyt yksinkin, mutta Heidin tarjouduttua seuraksi mies ei ollut harkinnut hetkeäkään kieltäytyvänsä.

Heidi mietti kuuliko Lauri eron hänen äänessään tavalliseen. Mies ainakin tuntui vaivaantuneelta, mutta brunette ei tiennyt johtuiko se siitä, että toista kadutti valintanta, vai siitä, että toinen sääli häntä.
Naista itseään kadutti se, että oli antanut itsensä haaveilla asioista, jotka eivät selvästi olleet vain tarkoitettu hänen elämäänsä. Siitä, että joku mies olisi valinnut hänet, vaikka historian olisi pitänyt opettaa hänet paremmin.

"Mielellänihän mä sua autan. Kunhan seuraavalla kerralla laitat viestiä vaikka, jos sulla menee aikataulut sotkuun", Heidi vastasi ja starttasi Fordin. Auto hörähti käyntiin, muristen matalasti, kun nainen painoi kaasupoljinta.

K-Marketin edessä oli rajallisesti parkkitilaa, joten Heidin piti pysäköidä Raptor hieman kauemmaksi. Naisen teki mieli kysyä Laurilta asioita, joita pyöritteli päässään, mutta ei ollut varma haluaisiko kuulla vastauksia niihin.
Kaksikko käveli hiljaisuuden keskellä kohti pikkukauppaa. Heidin oli pakko katkaista vaivaantunut hiljaisuus, ennen kuin se kävisi liian tuskalliseksi.
"Mikä sun deitin nimi oli? Et tainnut kertoa sitä."
Kysymyksen kepeä äänensävy oli hieman liian kepeä ollakseen aito.

Lauri vilkaisi Heidiä, jonka kysymys oli monellakin tapaa yllättävä. Mies huomasi miettivänsä tilannetta Heidin näkökulmasta, koska Lauria mietitytti, miksi nainen kysyi sellaista. Oliko se vain kaverillista uteliaisuutta vai tapa niellä sitä pettymystä, joka Lauriin ja miehen kevytkenkäisyyteen liittyi?

"Henrietta", mies vastasi. Kaupan liukuovet avautuivat ja Lauri astui edeltä sisään kauppaan, jonka pieni aula oli hiljainen. Lauri toivoi, ettei Heidi kysyisi Henrietasta tarkempia yksityiskohtia, koska niihin Laurilla ei ollut vastauksia - ja sekös antaisi miehestä entistä paremman kuvan.

Lauri nappasi eineshyllystä mukaan täytetyn patongin ja juomahyllystä suuren pullon vissyä. Mies toivosi pärjäävänsä niillä, vaikka ruokahalu ei ollut palautunut vieläkään. Jatkuva jano Laurilla tosin oli, mutta toisaalta pullon saattoi täyttää vedellä jos se tyhjentyisi ennen itse valmennusta.

Lauri oli aika-ajoin vilkuillut ilmettä Heidin kasvoilla, muttei keksinyt sanoja, joilla olisi voinut selventää tilannetta. Mies ei rehellisesti sanottuna tiennyt, halusiko Heidi edes kuulla enempää.
"Mua hävettää", Lauri totesi lopulta tyhjässä hyllyvälissä, kun myllerrys miehen pään sisällä vyöryi yli äyräiden. "Ei minulla alun perin ollut edes tarkoitus lähteä mihinkään näin valmennusten alla, eikä varsinkaan langeta yhtään keneenkään."

Laurin huolilta karkasi turhautunut, epätoivoisen huvittunut naurahdus ja tummien silmien katse viisti hyllyjen hintalappuja.
"Tuli juotua muutama liikaa. Muuten tilanne olisi ollut monellakin tapaa hyvin erilainen", mies jatkoi vielä kääntäen katseensa Heidiin.

Heidi maisteli Laurin kertomaa nimeä mielessään, todeten, ettei tullut tiedosta juurikaan paremmalle tuulelle. Mies löysi itselleen eväät nopeasti ja brunette yritti keskittyä omaan napaansa hetken verran fyysisellä puolella. Naisen vatsa murahti vaativasti ja sisäänkäynnin vierestä napattuun koriin tippui hedelmiä, kolmioleipä ja omenamehua. Tuntui hyvältä antaa hormoninälän johdatella askeleita tyhjässä kaupassa, sillä siihen touhuun ei tarvinnut uhrata ajatustakaan epä-äidillisestä puolesta. Siis siitä, joka juuri ruoski itseään tyhjästä rakkauselämästään.

Laurin sanat saivat siniset silmät nousemaan puolitäydestä ostoskorista miehen kasvoihin. Ne näyttivät kireiltä, katsekontaktin saaminen tuntui mahdottomalta. Ei lainkaan lämmin, helposti lähestyttävä Lauri, johon Heidi oli tottunut. Liian hyvin selvästi.

Kun katsekontakti vihdoin löytyi, Heidi tunsi epämiellyttävää myllerrystä sisällään. Nainen mietti antaisiko ajatuksiensa lipua ulos huuliltaan, vai sulkisiko ne vain sisälleen, kuten tähän asti elämässään.

"Ei mulla ole sananvaltaa sun elämääsi, eihän me olla mitään muuta, kuin kavereita. Sä saat panna ihan ketä haluat, koska haluat, ei sitä tarvitse hävetä mun nähden", Heidi sanoi aavistuksen liian terävästi. Siniset silmät tuijottivat tummanruskeita vahvoina, vaikka niiden takana kyyneleet olivat melkein sekuntien päässä. Eikö toinen oikeasti nähnyt miten paljon hän piti miehestä?

Heidi yritti seistä mahdollisimman suorassa ja olla nostamatta ostoskoria heidän väliinsä, kuten jokainen vaisto naisen sisällä huusi. Ele olisi viimeistään paljastanut Laurille kuinka luottamus heidän väliltään oli murenemassa.

Heidin vastauksen kuultuaan Lauri mietti hetken, miksi oli avannut suunsa ja pukenut ajatuksensa sanoiksi. Ei Heidiä naisen kertoman mukaan kiinnostanut, joten mitä Lauri oikeastaan oli olettanut? Että miehen edessä seisova nainen olisi oikeasti pettynyt tapahtuneeseen ja Lauriin, vaikka kaksikon välit olivat olleet ystävälliset?

Lauri nielaisi. Kuinka tyhmäksi kolmekymppinen mies saattoi itsensä tuntea?
"No tätä häpeäisin ilman sinun läsnäoloasikin", Lauri totesi pitäen katseensa vakaasti Heidissä. "Anteeksi vielä, että jouduit kiusalliseen tilanteeseen."
Henrietan paluu asunnolle oli tuonut tilanteen esiin pahimmassa mahdollisessa valossa, vaikkei Lauri ollut ehtinyt miettiä täysin loppuun saakka, olisiko maininnut asiasta Heidille.

Kassalla ei ollut jonoa.
"Mä maksan nuo", Lauri totesi Heidille napaten naisen ostokset tämän korista kassalle. Mies ei halunnut vaikuttaa siltä kuin olisi yrittänyt ostaa itseään takaisin Heidin suosioon, joten lisäsi vielä:
"Vähintä, mitä voin vaivanpalkaksi tehdä."

Viljamia Heidin eväät eivät paljoa lämmittäisi, mutta Lauri uskoi, että joku päivä tulisi eteen sopiva tilanne, jonka myötä mies voisi kiittää tallityöntekijää tämänpäiväisestä - ja kaikista niistä muista palveluksista, joita Viljami oli tehnyt ja tulisi todennäköisesti tekemäänkin.

Heidin teki mieli fyysisesti ravistella Lauria, miten toinen saattoi olla niin sokea? Miehen sanat halusivat livauttaa bruneten lähemmäksi lähtötilannetta, jossa Heidi piti miehestä aavistuksen liikaa. Jäykkä nyökkäys otti vastaan anteeksipyynnön, eikä nainen halunnut ajatella tilannetta, jossa Lauri oli joutunut myös kiusalliseen tilanteeseen Jessen kanssa.

Laurin tarjous sai Heidin kiristelemään hampaitaan entisestään, sillä se saattoi naisen heikkoon asemaan. Hän halusi kieltäytyä tarjouksesta, sillä oli vahva, itsenäinen nainen, jolla ei ollut pulaa rahasta. Kassahenkilön takia Heidi piti suunsa kiinni, eikä ruvennut pitämään palopuhetta Laurille siitä, miten osasi itse maksaa omat ostoksensa.
Lämmin hymy olisi riittänyt kiitokseksi ennen sitä päivää.

"Ei sun olisi tarvinnut", sanat kuulostivat jähmeiltä, sillä Heidi ei halunnut suoranaisesti kiittää tarpeettomasta eleestä. Varsinkaan, kun se oli siinä tilanteessa kaikkea muuta, kuin mukava, ystävällinen teko.
Heidi otti omat ostoksensa kantoon ripeästi, ennen kuin ritarillinen Lauri oli saanut tilaisuutta ottaa ne omiin käsiinsä. Vaikka hän oli raskaana, hän pystyisi huolehtimaan itsestään.
Heidi yritti myös prosessoida ajatuksissaan tapahtuvaa taistelua hormoni-Heidin ja loogisen version välillä.
Ford tuntui silti olevan ihan liian kaukana ja nainen joutui vaihtamaan painavaa ostoskassia kädestä toiseen jo toistamiseen ennen puolta väliä matkaa.

Heidistä paistoi kilometrin päähän, ettei nainen ollut erityisen otettu Laurin tarjouduttua maksamaan tämän ostokset. Kassaneiti hymyili miehelle kohteliaasti, mutta Laurin katse valui Heidiin, joka keräsi ostoksensa ripeästi jättäen kassalle niin Laurin kuin miehen eväätkin.

Lauri käveli Heidin perässä antaen naiselle oman tilan. Miehen mielessä kävi, miten hän oli unohtanut kuinka naisten kanssa päätyi sellaisiin tilanteisiin - eikä sillä ollut näköjään väliä, oliko kyseessä ystävä vai jokin muu. Vuorokauden sisällä tämä oli nyt pätenyt kahteen naiseen, joista toisen kanssa Lauri halusi viettää aikaansa jatkossakin, toisin kuin toisen.

Ostoskassi vaihtoi sijaintia Heidin kädestä toiseen useamman kerran kävelymatkan aikana, mutta Lauri pidättäytyi tarjoamasta apua, koska oletti sen provosoivan naista liikaa. Autolle päästyään mies odotti vaitonaisena ovien avaamista ja kapusi kyytiin miettien, sujuisiko koko valmennusreissu yhtä hilpeissä merkeissä.

Heidi oli sekä pettynyt, että tyytyväinen, ettei Lauri ollut rynnännyt apuun. Nainen itse ei toki halunnut nähdä ristiriitaa ajatuksissaan, sillä oli aivan liian ärsyyntynyt koko päivään ollakseen looginen.
Brunette laski ostoksensa takapenkkien jalkatilaan ja nousi sitten kuskin paikalle yhtä aikaa, mitä Lauri nousi apukuskin paikalle.
Auto käynnistyi ja hetken Heidi mietti olisiko pitänyt puhua tilanne heti läpi vai ei. Valmennuspäivästä tulisi huomattavasti helpompi, jos kaksi aikuista ihmistä olisi nielleet turhamaisuutensa ja puhuneet keskenään.

Harmi vain, että Heidiä ärsytti liikaa, vaikka tiesikin käyttäytyvänsä, kuin lapsi. Eikä nainen joka tapauksessa tiennyt miten olisi selittänyt Laurille, että miehen näkeminen toisen naisen kanssa oli sattunut liikaa siihen nähden, mitä he olivat toisilleen.
Raptor nytkähti liikkeelle ja siniset silmät tarkkailivat tietä aivan turhan tarkasti, jotta tilanne auton kopissa olisi ollut luonnollinen ja rento.

Auton liikkeellelähtö helpotti, koska se joudutti kaksikon pääsemistä tallille. Siellä Laurin olisi helppo hoitaa traileri ja hevosensa lähtökuntoon ja alkaa keskittyä siihen tosiasiaan, että edessä oli kouluvalmennus siitä huolimatta, että ajatukset takkusivat edelleen eilisen jäljiltä.

Heidin lava-auto nieli hiekkatietä. Sää oli pilvinen, vaikka aurinko yrittikin aika-ajoin pilkistellä pilvimassojen takaa.
"Täytyy varmistaa tänään, otanko sen Malachain mukaan huomenna", Lauri sanoi muistaessaan, ettei ollut maininnut asian päivittämättömyydestä Heidille. Saviojat eivät olleet vastanneet miehen kysymykseen, mutta tämä ei ollut erityisesti ajatellut tilannetta, johon saisi kysyttyä varmuuden tänään. Loppujen lopuksi oli se ja sama, lähtisikö Lauri huomenna Kallaan yhden vai kahden hevosen kanssa, koska mies ajaisi joka tapauksessa saman matkan.

Laurin sanat saivat Heidin hellittämään hieman ajatuksistaan, johon automatisoitu ajomatka oli naisen sulkenut.

"Ai. Eikö Saviojat ole varmistanut sitä vieläkään?" brunette kysyi vilkaisten vieressään istuvaa miestä lähes normaalina itsenään.
"Onpa outoa. Luulisi, että niille kelpaisi lisäratsukot, kun kerran ovat valmentamaan tulleet", nainen lisäsi ja ajoi auton tallipihaan pysäköidyn trailerin eteen. Peruutuskamera teki työstä 90% helpompaa ja Heidi pysäytti auton oikeaan kohtaan, sammuttaen moottorin ja siirtäen katseensa Lauriin.

Heidi halusi olla kypsä, halusi pitää välit mieheen hyvinä ja pystyä keskustelemaan asioista ihan niinkuin aikaisemminkin.
Siniset silmät tutkivat ruskeita silmiä ja hetken ajan nainen melkein kertoi ajatuksensa ääneen. Surullinen hymy kävi bruneten huulilla, kun tämä irroitti katseensa Laurista, avaimen virtalukosta ja liukui alas autosta.

"Ei", Lauri vastasi päätään pudistaen. "Varmaan unohtunut."
Mies seurasi sivupeilistä, kuinka Heidi peruutti auton suoraan kopin eteen ja valmistautui nousemaan autosta vasta, kun nainen oli valmis. Bruneten katse nauliintui kuitenkin Lauriin, eikä mies tiennyt hetkeen, mitä Heidin ilmeestä olisi pitänyt tulkita.

"Kiitos Viljami", Lauri puuskahti väsyneesti hymyillen löytäessään orinsa tallityöntekijän käsittelystä. Vargas seisoi hoitopaikalla suojat jaloissaan ja tallitoppaloimi päällään.
"Pakkaan vain varusteet autoon niin voidaan lähteä", Lauri sanoi vilkaisten Heidiä. Mies ei tiennyt vieläkään, haluaisiko nainen jatkaa keskustelua aamun tapahtumista, mutta siinä hetkessä sille ei ollut aikaa. Kello liikkui eteenpäin tasaisen varmasti ja olisi kaikille mukavampaa, jos joustovaraa jäisi Kallan päähän.

Lauri kantoi Vargasin varusteet sekä saappaansa ja kypäränsä trailerin varusteboksiin. Koska heinäverkko oli jo täytetty ja paikoillaan trailerissa, Lauri palasi talliin hakemaan Vargasin.
"Tuletko sulkemaan takapuomin?" mies kysyi Heidiltä, vaikka tiesi kykenevänsä siihenkin yksin. Lauri halusi kuitenkin keventää tunnelmaa edes jotenkin ja Vargas oli hyvä jäänrikkoja.

Ruunikonkimo käveli traileriin tottunein askelin. Vargas oli ehdottomasti reissaaja ja Lauri oli siitä luonteenpiirteestä enemmän kuin tyytyväinen. Esiintymistä rakastava ori oli yleensä parempi vieraassa ympäristössä kuin kotona, mikä oli kisojen kannalta toimiva piirre.

Tallissa oli helpompaa, vaikka Heidi olikin tehnyt oman osuutensa jo valmiiksi. Onneksi kaikenlaista muuta puuhaa löytyi omasta tallista, niin ei tarvinnut seistä toimeettomana hoitopaikan edessä.

"Toki", nainen vastasi ja lopetti puhtaan käytävän lakaisun. Heidi varmisti, että oli ottanut mukaansa kaiken ja käveli sitten kuljetussuojiin pakatun orin takana. Vargasin haava oli onneksi parantunut hyvin ja siinä oli enää tumma arpi muodostumassa. Orin takapää hävisi tilavan trailerin sisälle ja Heidi sulki takapuomin kimon takana.
Lauri ei ehtinyt poistua trailerista, kun nainen oli jo sulkenut takasillan ja kurotteli yläpressua pienen jalansijan varassa, pitäen toisella kädellään kiinni takasillasta.

Heidi sai narun käteensä ja nykäisi sitä alaspäin, kun tunsi jalkansa lipeävän. Trailerin takasillassa kiinni ollut jalansija murtui irti pakkasten heikentämänä, vieden naisen mukanaan maata kohti.

Lauri huomasi Heidin alkavan viritellä lastaussiltaa ylös. Mies kiirehti Vargasin kiinnityksen suhteen ehtiäkseen naisen avuksi, koska ei halunnut tämän joutuvan rehkimään mahansa kanssa.

"Anna minä laitan sen loppuun", Lauri huikkasi astuessaan ulos trailerista. Mies ehti kopin kulmalle samalla, kun jalansija petti räsähtäen ja Lauri tajusi sen pudottavan samalla Heidin alas.
"Ohop", mies ähkäisi syöksähdettyään lähemmäs niin, että ehti tukea naista sen verran, ettei tämä menettänyt tasapainoaan. Krapula oli ilmeisesti väistynyt sen verran, että reaktionopeus oli palautunut kutakuinkin normaaliksi.

"Olisit antanut mun laittaa sen", Lauri puuskahti säikähtäneesti hymyillen laskiessaan otteensa Heidistä.

Laurin kädet oli siinä, juuri oikeaan aikaan ja Heidin uhkaavasti alkanut pudotus pysähtyi pehmeästi toisen käsivarsille. Siniset silmät tuijottivat säikähtäneesti hymyileviä kasvoja hämmentyneinä. Vasta, kun miehen ote herpaantui, Heidin sydän alkoi lyödä jälleen normaalisti verta naisen elimistöön. Hämillään omista tunteistaan, joita ei halunnut enää omistaa, brunette laski katseensa hetkeksi maahan keräilläkseen itsensä.

"Kiitos", Heidi ähkäisi vilkaisten uudelleen ruskeita silmiä ujon helpottuneesti hymyillen.

Ruskeista silmistä katse lipui maassa lojuvaan muoviosaan.
"Tuo täytyy kyllä reklamoida, koppi on sen verran uusi", Heidi totesi huokaisten onnellisena, ettei esinevahinkoa suurempaa ehtinyt tapahtumaan.
"Yletytkö sä siihen pressuun ilman jalansijaa?" nainen kysyi ja nosti katseensa vähän liian korkealla heiluvaan naruun.
Heidi muistutti itselleen uudelleen kuinka oli juuri tavannut Laurin viimeöisen valloituksen ja ettei hänen kuulunut saada sydämentykytyksiä miehen seurassa.

"Täytyy kyllä, yleensä nämä kestävät paremmin", Lauri mutisi ja kumartui tutkimaan murtunutta osaa tarkemmin. Siinä oli täytynyt olla jotain vikaa, koska mies ei ollut nähnyt vastaavaa aiemmin ja sellaisilla jalansijoilla oli ollut jos jonkinmoista kurkottelijaa.

"En ihan, mutta melkein", Lauri totesi suoristauduttuaan. Mies vihelsi varoittaakseen Vargasia, ennen kuin hypähti kohti keskimmäistä lenksua. Ruunikonkimo ei kolistellut kopissa lainkaan vielä siinäkään vaiheessa, kun Lauri veti pressun alas.

"Onko kaikki ok?" Lauri kysyi käännettyään huomionsa takaisin Heidiin. "Tuon äskeisen suhteen ja.. Yleensä. Vaikutat vähän mietteliäältä."
Se oli täydellinen tilaisuus udella naisen ajatuksia, jotka epäilemättä olivat ainakin jossain vaiheessa pyörineet Henrietassa.