Walk of shame

Heidi seurasi puolittainen hymy kasvoillaan, miten kymmenen senttiä häntä pidempi mies loikkasi tasajalkaa trailerin perässä saadakseen pressun suljettua. Ajatukset pysyivät solmussa, mutta ehkä ajan kanssa hän saisi selvitettyä ne auki.
Kunnes nainen kuuli Laurin kysymyksen ja näki sen pehmeän katseen itsessään. Sen katseen, mikä sai ajatukset juoksemaan vähän huolettomammin.

Ei, älä sano sitä ääneen.

"En mä tiedä. Mä en tiedä miten mun pitäisi olla, kun törmäsin sun seuralaiseen. Mä olen ihan tavattoman pihkassa suhun ja.."
Mitä me sovittiin?
Heidin huulet puristuivat tiukaksi viivaksi, ja siniset silmät eivät enää tuijottaneet Laurin kasvoja.

"En mä tiedä enää mitä mä olen. Yritän päästä tästä nyt yli ja kyllä mä ajan myötä opin olla vain sun ystävä. Siihen vaan on vielä matkaa, mutta yritän kyllä parhaani, koska mä en todellakaan halua jonkun näin pienen asian tulevan meidän väliin."
Heidiä turhautti, vaikka olikin saanut puettua ajatuksensa melko järkeviksi lauseiksi. Järjellä ajateltuna puhumattomuus olisi ollut fiksumpaa, mutta ainakin Heidi oli ollut reheellinen. Alahuulen pureminen toi hyvää selkeyttä juokseviin ajatuksiin.

Lauri ehti miettiä ohimenevän hetken, oliko kysymyksen esittäminen kuitenkaan ollut viisasta. Entä jos Heidi loukkaantuisi uteluista, koska oli jo ollut tavallista viileämpi Henrietan kohtaamisen jälkeen?

Heidi kuitenkin vastasi. Laurin oli vaikea pitää katseensa sinisissä silmissä, kun niiden omistaja antoi vastauksen naisen aiemmalle käytökselle - niin aamun kuin kuluneiden viikkojenkin osalta.

Tavattoman pihkassa suhun. Yritän päästä tästä nyt yli. Vain sun ystävä.

Laurin oli vaikea pysyä mukana Heidin puheissa, koska vaikka ne antoivat samaan aikaan vastauksen moneen asiaan, tilanne oli liian absurdi ymmärrettäväksi. Vargas kopaisi trailerin pohjaa kaviollaan kuin muistuttaakseen, että kaiken hyvän lisäksi heidän täytyi alkaa tehdä lähtöä mikäli Lauri halusi varustaa orinsa ilman järkyttävää kiirettä.

"No se selventää asioita", Lauri totesi, kun oli saanut suodatettua kaikki ai ja selvä -vastaukset pois. Mies vaihtoi levottomana painoa jalalta toiselle ja vilkuili koppia sekä rannekelloaan haluamatta sanoa Heidille sellaisessa tilanteessa, että heidän olisi viisainta lähteä ajamaan.

Heidi näki Laurin ilmeestä jo kaiken oleellisen, kun vihdoin sai nostettua katseensa tämän silmiin. Nainen ei tiennyt mitä oli alitajuntaisesti odottanut tapahtuvaksi. Hän oli liian fiksu ollakseen odottamatta yhtäkkistä suunnanmuutosta, jossa kaikki menisi kuin elokuvissa. Elämä oli opettanut, ettei asiat sujuneet hänen kohdallaan niin.

Laurin sanat olivat varovaisia ja niitä seuranneet eleet saivat Heidin katumaan syvästi reheellisyyttään. Miehellä oli kiire, sekä valmennukseen, että pois tilanteesta. Siitä huolimatta toinen oli itse kysynyt, halunnut tietää, muttei sittenkään oikeasti ollut halunnut.
Syvään huokaisten Heidi pudotti katseensa alas, huomaten samalla pidättäneensä jälleen hengitystä. Odottaen jotakin.

"Mennään, päästään joskus poiskin", Heidi totesi äänellä, joka oli löytänyt jälleen paikkansa. Nainen yritti jättää jokaisen sähkönkaltaisen tunteen siihen tallin hiekkamaalle. Unohtaa se, miten paljon teki mieli koskettaa toista edes vähän.
Brunette kiipesi Fordin ratin taakse ja hyväksyi kohtalonsa siinä hetkessä.

Laurista tuntui pahalta olla niin jähmeä, mutta siinä tilassa ja tilanteessa mies ei saanut itsestään enempää irti. Lauri ei varsinaisesti ollut kiusaantunut, vaikkei tuntenut oloaan kovin rennoksikaan. Tilanne tuntui vieraalta, koska siitä oli vierähtänyt aikaa, kun kukaan oli sanonut vastaavia sanoja Laurille.

Lauri nyökkäsi Heidin lähtökommentille ja yritti hymyillä mahdollisimman rennosti noustessaan autoon. Tummat silmät seurasivat vaivihkaa ratin taakse istumaan kiivenneen Heidin ilmeitä yrittäen tulkita, katuiko nainen sanojaan. Mitä brunette oli odottanut vastineeksi kertomalleen? Olisiko Laurin pitänyt vastata jotain muuta? Missä välissä Heidi oli kehittänyt tunteita?

Lauri tuijotti auton ikkunasta avautuvaa maisemaa ja muisteli yötä, jolloin oli pelastanut altaassa tahattomasti pulikoineen Heidin kotiinsa. Silloin nainen oli suudellut Lauria ja lopulta niin oli käynyt myös miehen aloitteesta, mutta silloin Lauri ei ollut ajatellut tunteiden liittyneen tapahtuneeseen - ei, se oli ollut hetken huumaa. Kaksikon tutustuttua Lauri oli huomannut viihtyvänsä Heidin seurassa ja vaikka nainen oli kaikin puolin viehättävä, mies oli päättänyt pitää suhtautumisensa Heidiin puhtaasti kaverillisena. Siihen vaikutti ensisijaisesti naisen elämäntilanne, joka muovautui tällä hetkellä päivä päivältä kasvavan vatsan tahdissa.

Ajomatka oli hiljainen ja Heidi vaipui ajatuksiinsa Laurin pysyessä hiljaa. Nainen näki silmäkulmastaan toisen tuijottavan maisemia ja mietti mitä ajatuksia Lauri pyöritteli mielessään. Ei varmasti ollut helppoa tulla miehenä tilanteeseen, jossa yritti pysyä ystävänä naisen kanssa, joka oli raskaana toiselle miehelle. Lauri oli joutunut sietämään paljon, vaikka oli tuntenut hänet vain hetken.

Auburnin kartanon maisemat aukesivat heidän edessään, yhtä vaikuttavina, kuin aina ennenkin. Heidi pysäköi yhdistelmän niin, että heillä oli tilaa touhuta rauhassa.
Nainen irroitti avaimen virtalukosta ja laskeutui alas hytistä. Auringon lämpö hiveli bruneten kasvoja, kun tämä siirtyi katsomaan Lauria odottaen toimintaohjeita. Kuten hyvän valmennushoitajan kuului.

Lauri yritti virittää ajatuksiaan tulevaan valmennukseen, mutta se ei ollut kovin helppoa. Autossa vallitseva hiljaisuus raastoi kyynärpäätään ikkunaan nojaavan miehen mieltä, kun tämä yritti keskittyä edes ohi viliseviin maisemiin, jotka kertoivat Auburnin lähestyvän.

Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Lauri laskeutui autosta ja harppoi kopin sivuovelle varmistaakseen, että Vargasilla oli kaikki hyvin. Kimo söi heiniään ja vilkaisi omistajaansa, ennen kuin mies katosi avaamaan lastaussiltaa - ja kohtaamaan autosta nopeasti ulkoistautuneen Heidin.
"Jospa minä hoidan tämän", Lauri virkkoi niin kepeästi kuin osasi kurkotellessaan yläpressua auki niin, ettei se lävähtänyt ylös miten sattui. Lastaussilta avautui vaivattomasti, eikä miehen tarvinnut erikseen pyytää Heidiä avaamaan takapuomia.

"Viitsitkö pitää tätä sen aikaa, että saan sille satulan selkään?" Lauri kysyi tarjoten Vargasin ketjuriimunnarua Heidille. Kaksikon katseet kohtasivat ja Lauri huomasi analysoivan omaa ilmettään: kuuluiko hänen hymyillä? Mies veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhalsi ne tyhjäksi samalla, kun narua ojentava käsi kosketti Heidin kättä.
"Kiitos", Lauri tajusi mumahtaa, ennen kuin harppoi hakemaan Vargasin satulaa ehtiäkseen verrytellä oria itsenäisesti ennen valmennuksen alkua.