Tie Tähtiin! Estevalmennus 2.4.

Auburnin kartanon maneesilla järjestetään Tie tähtiin -kilpailusarjan kolmanteen osakilpailuun valmistava estevalmennus tiistaina 2.4.2019. Auburnin tiimiin kuuluvat ratsukot ovat etusijalla, mutta vapaiksi jääneisiin paikkoihin saavat ilmoittautua kaikki Tähtikilpailijat.

Ryhmät
1. 60-80 cm (klo 18-19) 4/4
2. 100-120 cm (klo 19-20) 4/4

Valmentajana toimii 30-vuotias Niklas Pietinen. Niklas on lempeä, mutta vaativa valmentajana.

Ilmoittautuminen

Tähän ketjuun (ulkopuolisilta ei vaadi kirjautumista), muodossa:

Etunimi Sukunimi - [ url=osoite ]Hevonen[/ url]  (taso)

Älä poista välilyöntejä. Ilmoittautumisviestit poistetaan, kun ratsukko on lisätty osallistujiin.


Valmennuksen kuittaaminen

Yli 200 sanan tarina tai piirros = 1 lisäarpa
Yli 400 sanan tarina = 2 lisäarpaa

Laita tähän ketjuun viesti, jossa on linkki tarinaasi (esimerkiksi hevosen omassa päiväkirjassa) tai postaa se suoraan tänne. Auburnilaiset voivat käyttää tägiä #tietähtiin2019 tarinassaan, eikä linkkiviestiä tähän topiciin tarvita.

Lähetä kuittauksesi viimeistään 5.4.

Osallistujat

1. 60-80 cm klo 18-19
Ava Pulkkanen - Sysivalkee (60 cm)
Santtu Aarnipuro - Fifill frá Kievari (60 cm)
Adelina van Leeuwen - Leafocean Zei (80 cm)
Linnea Närhi - Camelopardalis (80 cm)

2. 100-120 cm klo 19-20
Janna Kaajapuro - Sharazan (100 cm)
Jesse Lehtoniemi - Heljän Hurmos (100 cm)
Reita - Sand Pond (100 cm)
Naava Sumulahti - Mapelpath's Triangle (120 cm)

Molempien ryhmien aihe

Alkuun verryttely kaikissa askellajeissa sekä jokaisen esteen lämmittelyhyppy vähintään kertaalleen. Verryttelyissä esteet ryhmän minimitasossa tai hieman niiden alle. Tämän jälkeen hypätään esteitä ratana vuorotellen. Keskitytään siistiin ja puhtaaseen suoritukseen niin esteiden välillä, lähestymisissä kuin hypyissäkin.

Lisäarvat

1. 60-80 cm klo 18-19
Ava Pulkkanen - Sysivalkee (60 cm) (2 lisäarpaa)
Santtu Aarnipuro - Fifill frá Kievari (60 cm) (2 lisäarpaa)
Adelina van Leeuwen - Leafocean Zei (80 cm) - ei kuittausta
Linnea Närhi - Camelopardalis (80 cm) (2 lisäarpaa)

2. 100-120 cm klo 19-20
Janna Kaajapuro - Sharazan (100 cm) - ei kuittausta
Jesse Lehtoniemi - Heljän Hurmos (100 cm) (2 lisäarpaa)
Reita - Sand Pond (100 cm) (2 lisäarpaa)
Naava Sumulahti - Mapelpath's Triangle (120 cm) (2 lisäarpaa)

Naava - Mapelpath's Triangle

Naava oli toki kuullut Auburnin kartanosta paljon, mutta silti paikan upeus yllätti. Kartano oli kuin suoraan jostain satukirjasta ja tallialuekin oli aivan eri luokkaa kuin Hallavan loskainen ja kotikutoisen oloinen tallipiha. Kuinkakohan monta tallityöntekijää täällä oli kun paikat sai pysymään niin siisteinä? Naava laittoi trailerin parkkiin ja siirtyi sitten auttamaan Jesseä lastaussillan laskemisessa. Hurmos sai tulla ensimmäisenä ulos, joten Naava jäi seisomaan rampin viereen varmistamaan ettei ori astuisi liian sivuun. Hurmos tulikin oikein rytinällä alas ja käännähti sitten kokonaiset 360 astetta ilmoittaen saapumisestaan hirnuen. Jesse lähti määrätietoisesti kävelyttämään levotonta Hurmosta ja Naava otti samalla huomattavasti rauhallisemman Tillin ulos trailerista. Tamma pysähtyi hetkeksi katselemaan uutta ympäristöään ja todettuaan sen vaarattomaksi henkäisi syvään.

Naava rapsutti hetken hyvin käyttäytynyttä matkalaista ja alkoi sitten riisua kuljetussuojia ja loimea pois. Tilli oli onneksi pysynyt loimensa alla hyvin puhtaana, joten nopea sipaisu harjalla riitti. Jessekin oli saanut Hurmoksen rauhoittumaan ja sidottuaan orin trailerin sivuun, alkoi myöskin valmistautua valmennukseen. Tällä kertaa he hyppäisivät molemmat samassa valmennuksessa, vaikka kisoissa Naavan ja Tillin estekorkeus olikin kaksikymmentä senttiä korkeampi. Tallikaverukset juttelivat rennosti niitä näitä varustamisen lomassa ja aika kului kuin siivillä. Kohta kello alkoi lähestyä seitsemää ja Naava tajusi ettei hän ollut vielä edes vetänyt ratsastussaappaita jalkaan.

Onneksi saappaat löytyivät nopeasti ja ratsukot saattoivat suunnata kohti maneesia. Siellä heitä odotti kaksi muuta valmennukseen osallistuvaa ratsukkoa, sekä itse valmentaja. Naava moikkasi kaikkia nopeasti ja talutti sitten Tillin jakkaran luo, josta pääsi helposti kapuamaan korkean kimonsa selkään. Tilli tuntui onneksi tänään rennolta omalta itseltään eikä viime valmennuksen pöllöenergiasta ollut tietoakaan. Naava nosti ravin ja lähti keventelemään ympyröille ja kaareville urille ottaen välillä hieman temponmuutoksia. Tilli vertyi nopeasti ja se oli alusta asti hyvin avuilla. Laukka oli hieman vetelän tuntuista, mutta kun Naava ohjasi ensimmäiselle verryttelyesteelle, tamman jalkoihin tuli uutta vipinää ja korvat kääntyivät tötterölle. Este ylittyi kevyesti sillä korkeus oli vielä melko maltillinen. Naava ratsasti päätyyn suuren voltin odottaen, että tie sarjaesteelle oli vapaa ja ohjasi sitten linjalle. Ensimmäinen hyppy tuli hieman pohjaan ja askeleet esteiden välissä olivat aivan liian pitkät, jolloin okserilta tuli pudotus. Tilli huitaisi ärsyyntyneenä häntäänsä ja Naava lähti ratsastamaan laukkaa paremmin eteen. Kun energia oli paremmin kohdallaan, Naava lähti kokoamaan sitä ja käänsi uudestaan sarjalle. Tällä kertaa ponnistuspaikka löytyi helpommin ja laukka esteiden välissä oli tarpeeksi lyhyttä, mutta energistä, jotta okseri ylittyi puhtaasti. Naava taputti Tilliä kaulalle ja hyppäsi sitten vielä kaksi muuta verryttelyestettä.

Valmennuksessa hypättävä rata oli melko simppeli, mutta valmentaja oli tarkka ja vaati jokaiselta täydellistä suoritusta. Ensimmäinen este, sekä diagonaalilla oleva okseri sujuivat alusta asti mallikkaasti, mutta sarjaesteen ratsastusta Naava ja Tilli pääsivät hiomaan kierros toisensa jälkeen. Myös viimeiselle esteelle ratsastettava tiukka lähestyminen vaati paljon harjoitusta, jotta laukan energia ei pääsisi katoamaan kaarteessa ja Tilli ehtisi suoristua ennen varsinaista hyppyä. Toistojen ja täsmällisten vinkkien avulla ratsukko kuitenkin sai alleen useamman hyvän suorituksen, joihin saattoi olla tyytyväinen.

461 sanaa

Jesse Lehtoniemi - Heljän Hurmos, ryhmä 2

Hurmos tuli trailerista ulos ryminällä, ja sain kaksin käsin pidellä riimunnarua kun ori pyörähti ympäri äänekkäästi hirnuen. Sen korvat kääntyilivät joka suuntaan ja sieraimet valtavan kokoiset, eikä siinä muu auttanut kuin lähteä kävelyttämään oria tallin pihassa jotta se pääsisi vähän käyttämään matkan aikana kertynyttä energiaansa. Olin jo osannut varautua sellaiseen lähtöön, sillä vielä kertaakaan Hurmos ei ollut tullut trailerista ulos mitenkään rauhallisesti. Ori on kuitenkin aina ori. Liityin Naavan seuraan vasta kun Hurmos oli aikansa puhissut jokaiselle mahdolliselle liikkuvalle asialle, ja trailerin kyljessä ryhdyimme yhteistuumin laittamaan ratsujamme kuntoon tulevaa valmennusta varten. Tulee olemaan hauskaa nähdä Naava Tillin kanssa tositoimissa, kun tiesin että nainen kisaa kuitenkin korkeammalla tasolla.

Valehtelisin jos sanoisin, ettei mua jännittänyt. Vatsaa kivisti noustessani maneesissa jo jännittyneenä steppailevan orin selkään, ja sain heti ottaa ohjista kiinni kunnolla ettei se olisi lähtenyt alta. Pari pyörähdystä me tehtiin paikallaan ennenkuin Hurmos malttoi seistä sen verran, että sain satulavyön kiristettyä kunnolla. Vilkaisin maneesiin pystytettyihin esteisiin ohjatessani Hurmoksen uran sisäpuolelle kävelemään. Jospa tällä kertaa saisin jonkun älynväläyksen, joka auttaisi ymmärtämään mitä Hurmos vaatii että se pysyisi koko valmennuksen rauhallisena. Kouluvalmennuksissa se on tosi hieno, mutta heti esteen nähdessään siitä tulee ihan liian innokas ja ihan liian energinen. Kyllä mä tiedän, ettei se oo pahantahtoista innokkuutta eikä se tarkoituksella oo hankala, se vaan tykkää esteistä niin. Julmetun. Paljon.

Alkulämmittelyt oli meillä jokaisen askellajin läpi voltteja, väistöjä ja pysähdyksiä. Paljon, paljon pysähdyksiä, sillä halusin varmistaa että jarrut toimii. Ainakin niin pitkään kuin mahdollista. Ensimmäisen lämmittely este oli pysty, ei mitään erikoista siinä, mutta ei sen erikoista tarvinnut Hurmokselle ollakaan että ori meni innostumaan. Käänsin orin samantien voltille kun nostin laukan, josta ohjasin sen estettä kohti. Pidättää täytyi viimeiseen saakka, josta nousin jalustimille ja annoin ohjaa reilusti. Hurmos ponnisti aika läheltä estettä, ja ylin puomi tuli alas. Ori viskaisi päätään ja hidastin sen raviin.
"Okei, joo. Kun sillä on noin paljon energiaa täytyykin pidättää, mutta sun pitää kanssa olla tarkkana ettet häiritse sitä liikaa esteelle mennessä. Nyt taisit jäädä pidättään liikaa ja se hyppäsi siksi noin läheltä", meidän valmentaja, Niklas, sanoi lähtiessään nostamaan puomia.

Hurmos oli ihan törkeän raskas kädelle. Mitä enemmän me hypättiin, sitä enemmän se alkoi painamaan kuolainta vastaan. Sen takapää ei tehnyt yhtään töitä, ja tuntui että tein kaikki mahdolliset virheet ratsastajana.
"Älä vedä!" Niklas sai muistuttaa taas kun me lähdettiin ratsastamaan rataa läpi. "Ratsasta enemmän pohkeella ja vähemmän kädellä."
Este ylittyi, vaikka se hyppy oli tosi huono. Hurmos tuli alas jotenkin oudosti niin että se kompuroi mennessään, ja hetken jo ehdin ajatella että me kaadutaan. Ori sai kuitenkin tasapainonsa pidettyä, ja päädyin hidastamaan sen suoraan käyntiin. Käänsin Hurmoksen voltille ja vedin syvään henkeä. Hurmos pureskeli kuolaimiaan suu vaahdoten.
"Noniin", Niklas sanoi kun palasimme voltilta ja olin ehtinyt kerätä itseni. "Otetaas uudelleen."

Skarppasin loppua kohti, ja tajusin että mä en edelleenkään voi vaan toivoa, että kyllä ne esteet ylittyy kun vaan tarpeeksi lujaa mennään. Ehkä mä vähän toivoin, että se esterata olis vaan nopeammin ohi, mitä nopeammin me siellä mennään. Ehkä mä en vieläkään oo kuitenkaan niin itsevarma esteillä mitä ajattelin. Enkä mä edes ole ikinä pitänyt itseäni varmana esteratsastajana! Kunhan sain otteen siitä hetkestä alkoi oma ratsastamiseni tuntua ja varmasti näyttääkin paremmalta, sillä Hurmoksessa se ero tuntui. Se alkoi malttaa enemmän, kun en ollut kokoajan ohjassa kiinni. Ratsastin pohkeella aktivoidakseni myös sen takaosaa, enkä vain vauhdin takia. Ensimmäistä kertaa sen valmennuksen aikana me saatiin hillitty ja oikeasti hyvä hyppy, joka tuntui ihan mahtavalta. Taputin Hurmosta kunnolla, ja päätin että loputkin esteet mennään samalla tavalla.

573 sanaa

1. 60-80 cm klo 18-19
Linnea Närhi - Camelopardalis (80 cm)

Tuntui hieman hassulta, että menisin oman tallin valmentajan valmennukseen toiselle tallille. Eteenkin kun kyseessä on oma mieheni. Niklasta oli kuitenkin pyydetty vierailevaksi valmentajaksi ja tottakai mies oli siihen suostunut. Itsellenikin se oli luksusta, sillä kerrankin vierasvalmennukseen ei tarvinnut ajaa itse.

Tallipiha oli jo hyvin sulanut kun kömmin tallin puolelle valmistautumaan lähtöön. Parda oli vielä pihalla ja annoinkin sen jatkaa ulkoilua sen aikaa, että saisin laitettua kamppeet autoon. Pieni ärtymys kumpusi sisältäni, sillä Niklas oli eilen pistänyt minut ostamaan Pardalle uusia satulahuopia, pinteleitä ja suojia. Pitää kuulemma kilpailevan ja aktiivisesti valmentautuvan ratsukon näyttää asialliselta ja käyttää laadukkaita varusteita. Kumpi meistä olikaan nainen tässä suhteessa. Pakko kyllä myöntää että Sokka Luxuriesista ostetut kamppeet tulisivat näyttämään sairaan hyvältä tammalla.

En oikeastaan edes jännittänyt tämän päivän valmennusta, sillä paikka oli jo tullut tutuksi ainakin jotenkuten ja valmentajanki tunsin. Jotenkin rauhallisuuteni tarttui Pardaankin kuin hain sen sisälle ja valmistelin tamman lähtöön. Harjaaminen ja kuljetussuojien laitto meni todella nopsasti tamman käyttäytyessä moitteettomasti.
- Joko te ootte valmiita lähtöön, Niklas huikkasi ovelta.
- Joo ollaan, vastasin ja irrotin tamman pesupaikalta. Talutin jalkojaan korkealle nostelevan hevosen traileriin, nostin lastaussillan ja hyppäsin sitten autoon.

Auburnin pihassa oli yllättävän rauhallista saapuessani paikalle. Niklas katosi samantien johonkin tallien suuntaan. Ilmeisesti hoitamaan jotain asioita. Itse otin Pardan ulos trailerista ja taluttelin sitä tällä kertaa vain hetken tallipihalla tutkiessani itse samalla paikkoja tarkemmin. En ollutkaan aiemmin huomannut hiekkakentän takana olevan vielä nurmipohjainen kenttä. Hienot on kieltämättä tosiaan puitteet. Talutin hevosen takaisin trailerille jossa varustin sen hyvissäajoin jotta ehtisin verrytellä sen kunnolla ennen valmennusta. Sillä kun oli paha tapa vähän kuumentua hypätessä.

Ratsastin tallin kentällä tovin aikaa joka askellajissa ja tein paljon askellajimuutoksia, jotta saisin hevosen kuuntelemaan apuja paremmin. Pikkuhiljaa Parda alkoi tasoittumaan ja kulki tasaisesti eteenpäin käyttäen myös takapäätään. Hidastin vauhdin käyntiin vähän ennen valmennusta ja näin samalla, että maneesille päin meni musta suomenhevonen ja voikko issikka hienon puoliverisen jälkeen. Suuntasin itsekin sitten kulkuni sinne jotta en myöhästyisi.

Meidän osalta valmennus meni tällä kertaa harvinaisen hyvin. Ainoa mikä tuotti enemmän päänvaivaa oli toisen ja kolmannen esteen mutka, sillä Parda vähän yritti kiihytellä ja vetää vähän liiankin pitkäksi tien kolmannelle esteelle. Sain tamman kuitenkin nopeasti hallintaani ja suoriuduimme jokaisesta hypystä ilman pudotuksia. Mielenkiinnolla seurasin aina vuoroani odotellessa Santun ja Avan suoriutumisia, sillä emme normaalisti olleet samoissa ryhmissä. Parda kyllä meinasi vähän katsoa kummastuneena ja pörähdellä aina issikan tullessa lähemmäksi, sillä neiti ei ilmeisesti ollut tottunut niin pieniin ja pörröisiin otuksiin. Itse kuitenkin ajattelin sen olevan oikein söpö ja valloittavan näköinen pikkukaveri.

// 405 sanaa //

Ryhmä 2
100cm / hard
Reita - Sand Pond

Tämän piti olla maailman hauskin kevät. Minun piti vielä kerran hypätä kilpaa ja nauttia siitä, ja sitten voisin taas jatkaa vanhana ja raihnaisena köllöttelemistä eläkeläishevoseni kanssa. Pond palaisi kotiinsa, minulla olisi hyvällä säkällä pari ruusukettakin kesän koittaessa, mutta sitten kaikki olisi niin kuin ennen. Voisin nyt vain nauttia ja mennä lujaa taitavalla hevosella, jota en tosiaankaan rakastanut niin kuin omaani. Voisin ihan vain ratsastaa. Ihan vain nauttia elämästä ja antaa mennä.

Kokosin parhaani mukaan Pondin laukkaa. Kyllä minä nyt sen tiesin, minkä kaikki alkeiskurssilaisetkin, että pitäisi katsoa sinne, minne on menossa. Piti katsoa Pondin innokkaiden korvien välistä esteen yli. Katsoinkin. Sitten huomasin katsovani itse asiassa hevosen korvien kärkiä. Kun tajusin sen, Pondin korvat käännähtivätkin ensin esteen suunnasta minua päin, värähtivät ja alkoivat pyöriä hermostuneesti. Tiesin, että se kieltäisi, enkä ehtinyt tehdä mitään, vaikka minulla oli ainakin kaksi askelta vielä aikaa. Eihän se ollut ennen ollut ikinä epävarma. Nyt se oli, koska minä en ratsastanut ollenkaan. Kunhan istuin sen selässä.

Ylitettyäni esteen ilman hevosta, en halunnut edes nousta ylös. Jos olisin kuvitellut sitä hetkeä vuosi sitten, olisin kuvitellut, että kuolisin häpeästä. En kai olisi keksinyt mitään kauheampaa Pondin kanssa, kuin epäonnistua sillä tavalla kaikkien katsellessa. Siinä maneesin kattoa muutaman sekunnin ajan katsellessani en kuitenkaan tuntenut mitään sellaista. En tuntenut kerrassaan mitään. Ei sattunut, enkä tosiaankaan meinannut kuolla häpeästä. Ei huvittanut nousta ylös, pyyhkäistä roskia housuistaan ja nousta takaisin hevosen selkään. Ei pelottanut, mutta ei huvittanutkaan. Nousin silti. Tiesin tasan tarkkaan, mikä minua vaivasi, mutta en halunnut ajatella sitä.

Kun yritimme uudelleen, hyppäsimme teknisesti paremman harjoitusradan kuin ikinä. Ylitimme itsemme. Ponnistukset menivät ihan nappiin. Pond kuunteli minua niin hienosti, että en ole sellaista yhteyttä ennen sen kanssa päässyt kokemaan - tai siis syvältä yhteydeltä se saattoi näyttää. Se ei kuitenkaan tuntunut hienolta: sekään ei tuntunut miltään. Pond, lainahevoseni, oli maailman kultaisin ratsu. Eikä tuntunut minusta kerrassaan miltään. Meinasin unohtaa taputtaa Pondin kaulaa, mutta lopulta muistin tehdä senkin mekaanisesti. Muistin hymyillä ja kiittää kommenteista, joita en kuullut. Valmentaja sanoi, että Pond on hieno hevonen. Taisin vastata, että niin on. Niinhän se oli, ja minun pitäisi olla iloinen ja ylpeä.

Kotimatkalla pidin radionkin äänettömällä ja ajoin niin lujaa kuin trailerin kanssa turvallisesti pystyin. Minun hevoseni oli kipeänä kotona. Mitä minä täällä tein, valmentautumassa ja kilpailemassa jollain vieraalla tammalla? Kunnollinen ihminen jättäisi tässä vaiheessa leikin kesken. Hoivaisi omaa hevostaan. Minulla oli aivan hirveä ikävä sitä, enkä enää pystynyt uskottelemaan itselleni, että minä ja hevoseni olemme molemmat aivan kunnossa.

(402 sanaa)