Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Muotiguruna

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry alas

Muotiguruna Empty Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 05.03.19 22:02

02.03.2019, Orijoki / suljettu, mukaan @Lauri M.
(tapahtui aiemmin)

Heidin pohjetta oli kivistänyt ja nouseva aurinko oli häikäissyt suljettujen silmäluomien läpi häiritsevästi. Epämääräisen mumahduksen saattelemana nainen oli herännyt kummallisesta asennosta vuodesohvan selkänojapäädystä, jalat kippurassa ja kädet puutuneina kehon alla. Makuuhuoneesta kaikuva herätysääni oli saanut Heidin muistamaan kaiken tapahtuneen, Sokka Luxuries malliston lanseeraustilanteen jatkojen märän tunnelman ja vaivaannuttavan hyvältä tuntuneen suudelman yön pikkutunteina.

Lauri oli tarjoillut aamupalaa, se oli maistunut ihan yhtä hyvältä, kuin yölläkin. Vastapäätä istunut mies ei mitä luultavimmin kärsinyt krapulasta, vaikka tunnelma olikin molempien puolesta kevyen jännittynyt.

Brunette seisoi kylpyhuoneen ovella mietteliäänä. Kumpi olisi pahempi - ilmestyä Runiaciin kloorissa ryvettyneessä juhlamekossa, vai hieman liian suurissa Laurin hupparissa ja collarihousuissa?
Koskettuaan mekkoa, Heidi totesi sen kuivuneen melkein korpuksi, pesulan henkilökunta saisi sen ehkä vielä jollain ilveellä pelastettua. Talliasuksi siitä ei kuitenkaan ollut, joten nainen taitteli mekon kaksinkerroin käsillensä ja kääntyi ympäri.
"Korkkarit jalkaan ja menoksi", Heidi vitsaili, sillä tajusi kenkävalintansa olevan melko hyvin yhteensopiva asunsa kanssa.
"Jos ajetaan kolari matkalla, niin voitko sanoa ensihoitajille, että mä olen sokea ja mun avustajani erotetaan ensikädessä?" nainen lisäsi virnistäen ja pujotti korkokengät paljaisiin jalkoihinsa. Onneksi tallilta löytyisi vaihtovaatteita kylliksi.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 6:31

Puhelimensa herätykseen havahtuneelta Laurilta oli mennyt hetki viikonpäivän määrittämiseen. Mies oli kiskonut housut jalkaansa ja heittänyt paidan olalle aikeenaan kiirehtiä kahvinkeittoon, kun hänen katseensa oli heti makuuhuoneesta ulos astumisen jälkeen osunut sohvaan. Jolla Heidi oli nukkunut.

Edellisilta ja -yö palasivat kertarysäyksellä mieleen, kun Lauri kiskoi paidan päälleen vikkelämmin kuin oli ajatellut ja käveli vasta sitten keittämään kahvia.

Aamutoimet olivat Laurin onneksi sujuneet suhteellisen kivuttomasti. Miehellä oli huomenna edessään pitkä valmennuspäivä ja hän aikoi ajaa yöksi Espooseen jo tänään. Lauri seurasi Heidin liikehdintää asunnossaan sivusilmällä, samalla kun pakkasi vaatteitaan voidakseen lähteä sujuvasti reissuun tallikäynnin jälkeen.

"Voin", Lauri vastasi huvittuneena. Heidi näytti mielenkiintoiselta collegeissaan ja korkokengissään.
"Älä unohda tuota", mies jatkoi osoittaen puvuntakkia, joka ei ollut hänen.

Ajomatkan aikana Lauri huomasi pitävänsä katseensa visusti tiessä. Mies yritti uppoutua radiosta kantautuvan kappaleeseen ja olla kuin tilanteessa ei olisi mitään outoa - että Heidi oli oikeasti tullut vain iltapalalle ja he olivat menneet suoraan nukkumaan ilman kahta suudelmaa.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 10:30

"Hyvä huomio", nainen vastasi.

Laurin mainitessa Jessen pikkutakista, Heidi osittain toivoi, että olisi vain voinut unohtaa sen miehen eteisen naulakkoon. Sen palauttaminen ei olisi kovin vaivatonta, sillä nainen ei halunnut rypistää toisen puvuntakkia hevoselta haisevien satulahuopien ja loimien sekaan Jessen kaapiin Purtseilla. Palauttaminen vaatisi kasvotusten kohtaamisen ja vaikka he olivatkin puhuneet asiat melko hyvälle mallille jo, pelkkä ajatus miehen häititsemisestä aiheutti epämiellyttävän tunteen bruneten vatsanpohjaan.

Heidi keskittyi seuraamaan maisemia ajomatkan aikana. Laurin läheisyys aiheutti edelleen kummallisia tuntemuksia, mutta nainen oli päättänyt työntää ne järjestelmällisesti sivuun. Silti ajatus suudelmasta häilyi Heidin ajatuksissa, hän yritti olla muistelematta vatsanpohjaan nousseita perhosia Laurin suudellessa häntä takaisin.

"Menetkö Malachailla tänään?" nainen kysyi rikkoen hiljaisuuden, joka oli vallinnut siitä lähtien, kun Lauri oli sulkenut kotiovensa.
Siniset silmät kääntyivät katsomaan vieressä istuvaa miestä, sormet kävivät jälleen siirtämässä aukiolevat hiukset toisen korvan taakse. Hän todella kaipasi niinkin yksinkertaista asiaa, kuin hiuslenkki sillä hetkellä elämäänsä.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 17:40

Heidin kysymys havahdutti Laurin ajatuksistaan. Mies kurtisti kulmiaan ja kertasi suunnitelmiaan, jotka oli tehnyt viikonloppua varten.
"Joo", Lauri vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Menen."
Mies muisteli sopineensa Matildan kanssa, että nainen tulisi ratsastamaan Vargasilla uudestaan. Lauri tulisi maaliskuussa tarvitsemaan liikutusapua orille, joten Matildasta tulisi olemaan hyötyä. Miehen kulmat kurtistuivat, kun tämä toivoi, että muistikuva pitäisi paikkansa ja Vargaskin saisi liikkua miehen kiireistä huolimatta.

Auton moottorin sammuttua Lauri vilkaisi varovasti Heidiä.
"Olisitko sä kuitenkin halunnut kotiin?" mies kysyi toinen kulma varovasti koholla. Nainen ei Laurin collegeissa näyttänyt erityisen vakuuttavalta, eikä asukokonaisuus vaikuttanut millään muotoa käytännölliseltä korkokenkineen päivineen.

Lauri huokaisi, koska olisi voinut tiedustella asiaa aika paljon aikaisemminkin. Mies oli kuitenkin ollut niin omissa maailmoissaan, että kyseenalaisti sen vuoksi ajatuksen Malachain satulaan nousemisestakin.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 17:56

Laurin myötämielinen vastaus Malachain liikuttamisesta helpotti Heidin oloa huomattavasti. Ori oli jäämässä täysin Laurin vastuulle, kun Jeramyllä ei riittänyt huumorintaju niin ehdottoman hevosen ratsastamiseen. Lauri sen sijaan oli osoittanut olevansa mustan orin kanssa hyvinkin yhteensopiva ja tieto siitä oli vähentänyt puolet raskausajan stressimäärästä. Toinen vaihtoehto oli myydä roisi ori, sillä seisomiseen siitä ei ollut. Se olisi tappanut itsensä keinolla millä hyvänsä.
"Hyvä", Heidi vastasi lyhyesti ja hymyili hieman.

"Yritätkö sä vihjailla, etten mä ole kovin esiintymiskelpoinen juuri nyt?" nainen kysyi virneen työntyessä kasvoille kevyesti. Brunette vilkaisi itseään ja hymähti.
"Paremmalta mä näissä näytän, kuin sä", Heidi ehti lipsauttaa kevyesti ennen, kuin tajusi viime öisen tapahtuman työntäneen heidät tilanteeseen, jossa ei ehkä vitsailtu ulkonäöllisistä seikoista. Nainen kuitenkin hymyili itsevarmana, vaikka sisällään hieman kauhisteli omia sanavalintojaan.

"Mulla on vaihtovaatteita aimo pino kaapissa. Sitä oppii varastoimaan jokaista vaatetta vähintään kolmet kappaleet käyttövalmiiksi, kun työskentelee omien hevostensa kanssa. Ne taitaa kaikki olla enemmän tai vähemmän halukkaita työntämään mut vesilätäköihin ja mutaan", Heidi selvensi vielä hymyillen leveästi.
"Mä osaan keräillä noita luonnevikaisia ilmeisen helposti", tämä lisäsi henkäisten syvään. Autosta nouseminen tuntui kovin epämiellyttävältä ajatukselta, sillä ulkona oli kylmä ja autossa mukavan lämmintä. Eikä hän ollut ihan varma oliko sillä jotain tekemistä asian kanssa, että autosta noustuaan hän ei olisi enää lainkaan riippuvainen Laurista tai tämän ystävällisyydestä.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 18:03

Rattiin katseensa pudottaneen Laurin pää kääntyi rivakasti, kun Heidi esitti kysymyksen esiintymiskelpoisuudestaan.
"En tietenkään", mies puuskahti havahtuen vasta sitten ruskeaverikön kasvoilla lepäävän virneen. Se oli ollut vitsi, mutta Lauri oli tunsi olonsa kaikkea muuta kuin skarpiksi ja hölmö vastaus sai miehen irvistämään.
"Mmm, no se on kyllä totta", Lauri nyökkäsi Heidin sanoille. Miehen katse pysyi sinisissä silmissä, kun tämä vastasi naisen hymyyn ja yritti sinnitellä mukana tilanteessa.

"No siinä tapauksessa", Lauri puuskahti, kun autossa istuminen tuntui Heidin puhetulvan jälkeen vaikealta. "Lähden tästä varmaan hakemaan sitä yhtä luonnevikaista."
Mies virnisti, mutta virne jäi jäykäksi ja Lauri paikkasi tilannetta nousemalla autosta rivakammin kuin oli ajatellut. Miehen mietteliäs katse kävi vielä kerran Heidissä, ennen kuin Lauri lähti toteuttamaan sanojaan ja harppomaan kohti Malachain tarhaa.

Musta ori yritti puoliksi lentää talliin, mutta Lauri sai pidettyä orin käsipuolessaan. Vielä tallissakin teutaroiva Malachai sai miehen leukapielet kiristymään, mutta Lauri päätti, ettei antaisi periksi - ori joutuisi töihin aivan kuten ratsastajakin.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 18:21

Lauri tuntui kiirehtivän autostaan pois, Heidi nousi huomattavasti verkkaisemmin ulos ja sulki oven perässään. Nainen käveli varovasti hiekoitetun parkkialueen poikki talliin, jossa ei tuoksunut hevonen kovin vahvasti hyvän ilmastoinnin takia. Korkeat korot napsuivat betonilattiaa vasten, kun Heidi käveli varustehuoneeseen omalle kaapilleen ja avasi sen varmalla liikkeellä.

Kaapista löytyivät sukat, mustat tennarit, tummanpunainen pitkähihainen ja naisen päälle paremmin sopivat mustat urheiluhousut, joissa oli tummanpunaiset koristevärit. Onneksi kaappiin oli jäänyt myös kevytuntuvatakki, joka olisi tervetullut lämmönlähde pelkän hupparin sijaan.
Heidi vaihtoi vaatteensa ripeästi vessan suojassa, todeten sitten, että takin mitat eivät aivan antaneet periksi pyöristyneelle alamahalle. Myöskään pitkähihainen ei ollut kovin löysä, joten turhautunut tuhahdus karkasi bruneten huulilta.

Ehkä Runiaciin ei eksyisi juuri tähän sekuntiin ketään, joka kiinnittäisi hänen turvonneeseen olomuotoon kovin paljoa huomiota? Viljami oli niin sokea naisten muodoille, että varmasti ajattelisi pomonsa vain syöneen viimeaikoina hieman tukevammin.

Heidi lähti viemään lainavaatteitaan tallin kuivaushuoneeseen, jonka pesukoneen alle puolituntinen pikaohjelma ehtisi hyvin pyöriä ja koneen päällä oleva kuivuri ehtisi varmaan saamaan hupparin ja housut melko kuiviksi ennen Laurin lähtöä.

Brunette palasi takaisin tallin puolelle miettien oliko Lauri laittanut Malachain karsinassa vai hoito- tai pesupaikalla kuntoon.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 18:31

Malachain yrittäessä leikkiä tosielämän Houdinia sillä erotuksella, että ori yritti turvautua taikuuden sijaan raakaan voimaan Lauri ehti harjata loimen paljastaneen karvan läpi ja lähteä hakemaan Malachain varusteita. Matkalla mies törmäsi Heidiin, joka oli saanut vaatteet vaihdettua ja näytti vähemmän koomiselta.

"Tuo täytyisi opettaa käyttäytymään", Lauri murahti Heidille palattuaan edelleen hoitopaikalla tempoutuvan Malachain luo varusteiden kanssa ja ehti viime tipassa väistää mustan pirulaisen hampaita. Miehen huumori ei olisi väsymyksen ja outojen sattumusten sarjan jälkeen riittänyt aikuisen orin ala-arvoiseen käyttäytymiseen, mutta ei Laurilla ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Laurin ajatukset olivat juuri valuneet Matildaan, jonka mies toivoi totisesi saapuvan paikalle muistikuviensa ja odotustensa vuoksi, kun hoitopaikan viereiseltä ovelta kuuluva kopina sai Malachain terästäytymään. Lauri käänsi katseensa ja näki vilauksen valkoisesta päästä hetkeä ennen tuttujen, violettien hiusten näkemisestä.

"Huomenta", Matilda enemmän puuskahti kuin toivotti taluttaessaan Vargasin hoitopaikan ohi. Lauri vastasi naiselle yhtä pirteästi kuin sellaisesta huomenesta saattoi olettaa ja mies alkoi muistella, mitä Heidi oli Matildasta sanonutkaan.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 18:42

"Uskotko, että 10 päivän retki Siperiassa teki sen käytöstavoille melko hyvää?" Heidi paljasti irvistäen, vain hetkeä ennen, kuin tarhoille päin oleva ovi aukesi. Naisen ilme jäykistyi välittömästi tämän tajuttua kuka tulija oli ja brunette sai vain vaivoin pysäytettyä kätensä, jotka melkein heilahtivat takin liepeille peittääkseen kallisarvoisen salaisuuden alleen.

Heidi ei tiennyt miten päin olisi ollut, sillä eiliseen asti kylmäkiskoinen ja etäinen lähestymistapa olisi ollut kiistattomasti paras valinta Matildan kanssa. Eilen nainen oli kuitenkin auttanut hänet ylös altaasta ja huolehtinut Heidin hyvinvoinnista paremmin, kuin Jesse.
Tilanteen ajatteleminen sai kylmät väreet lipumaan naisen ylitse. Siinä olisi voinut käydä huomattavasti säikähdystä ja yhtä mustelmaista säärtä pahemmin.

"Huomenta", Heidin ääni helähti ilmoille hieman aiottua pirteämmin ja saadakseen käsilleen jotakin tekemistä, nainen astui irvistelevän orinsa pään viereen. Sormet koskettivat sen kiiltävän mustaa peitinkarvaa nenäpiin kohdalta. Cain sieraimet suurenivat uloshengityksen myötä ja sen korvat pysyivät visusti niskassa. Ori mulkoili ohitse kulkenutta Vargasia epäluuloisena, yrittäen selkeästi päättää pitäisikö kimolle kertoa vielä äänen kanssa, että miten paljon hän inhosi toista.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 18:49

Heidin huomenet olivat huomattavasti pirteämmät ja Lauri vilkaisi naista sivusilmällä kumartuessaan laittamaan suojaa Malachain etuseen. Vargasin kaviot kopisivat käytävällä kaksikon suunnatessa kimon karsinalle, jossa Matilda ilmeisesti aikoi varustaa ratsunsa.

"Se takki", Lauri mutisi muistettuaan puvuntakin, joka oli ollut jäädä miehen asunnolle. Siinä vasta olisikin ollut show, kun välikädeksi jäänyt Lauri olisi lähtenyt toimittamaan takkia sen oikealle omistajalle. Tummien silmien katse kohdistui Heidiin, kun mies toivoi, että nainen hoitaisi asian nyt, kun paikalla oli henkilö, jonka vastuulle takin viemisen voisi jättää.

Malachai irvisti saadessaan satulan selkään, mutta Lauri oli jo tottunut orin käytökseen. Mies tiesi väistää mustan puremisyritystä vyötä laittaessa ja siirtyi sujuvasti suitsimaan Malachaita vilkaisten Vargasin karsinan suuntaan. Matilda oli ehtinyt hakea orin varusteet, joten nainen saattaisi lähteä maneesille heti Laurin perään.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 19:00

Heidi irvisti tahtomattaankin Laurin huomauttaessa autossa olevasta takista. Sen välittäminen pikkutakin oikeallekin omistajalle kuulosti kamalan hankalalta ja väkinäiseltä, mutta takin antaminen Matildalle kuulosti todella kiusalliselta. Mies ei jäänyt kauppaamaan lisää vaihtoehtoja, joten kuuliaisesti Heidi huokaisi ääneen ja lähti hakemaan takkia Laurin auton takapenkiltä.

Takapenkillä oli myös naisen mekko, jonka sullomista omaan kaappiinsa brunette todella harkitsi sillä hetkellä. Hän ei tiennyt olisiko Lauri vapaaehtoinen viemään hänet kotiin Kallaan, vai pyytäisikö hän Vivian hakemaan hänet samalla, kun toisi Milon hoidosta kotiin.
Kylmyyden turvin Heidi päätti jättää mekon murehtimisen myöhemmäksi, sillä hän saisi sen varmasti Laurin autosta vielä ennen, kuin mies mahdollisesti hylkäisi hänet Orijoelle ilman kuljetusta.

Jessen puvuntakki käsivarrellansa Heidi suuntasi takaisin tallirakennukseen, ehkä olisi helpointa vain työntää takki Matildan huolenaiheeksi ja unohtaa sitten koko ritarillinen ele eilisillalta?
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 19:27

Lauri ehti vaihtaa saappaat jalkaansa ja kypärän päähänsä, kun takkia hakemaan lähtenyt Heidi oli palannut takki mukanaan. Mies vilkaisi naista ihmetellen ruskeaverikön mietteliästä ilmettä.
"Vietkö sä sen Matildalle?" Lauri kysyi tarkkaillen tiiviisti Heidin reaktiota kysymykseen. Kiinnostus naisten välejä ja Heidin viimeöistä, ympäripyöreää kuvausta kohtaan oli herännyt uudestaan ja ratsastamaan valmis Merikanto tiesi uteliaisuuden kuultaneen äänestään.

"Mä lähden ainakin jo, Matilda tulkoon perässä", Lauri tokaisi vilkaistuaan Vargasin karsinalle, jossa violettihiuksinen nainen hääräsi orin anatomisesti muotoiltujen suitsien kimpussa. Mies hymyili Heidille rohkaisevasti, ennen kuin irrotti Malachain kaksipuoleisesta kiinnityksestä, nosti ohjat pois orin kaulalta ja jätti Heidin omaan rauhaansa takin luovuttamisen suhteen.

Maneesi oli autio ja Malachai jäi tuijottamaan sen toista päätyä patsaaksi jähmettyneenä. Lauri hyödynsi tilaisuuden häikäilemättä ja kapusi orin satulaan patistaen sen sitten liikkeelle. Musta häntä viuhui ilmassa, kun Malachai osoitti mieltään terävämmästä pohkeesta ja tarjosi päivän ensimmäiset askeleet ravissa.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 19:40

Pikkulapsi Heidin sisällä olisi halunnut mutristaa hieman alahuulta ja kieltäytyä toimimasta aikuisten tapaan. Eleen sijaan Heidi nyökkäsi lyhyesti ja vilkaisi Vargasin karsinan suuntaan. Nainen väisti Malachaita ja Lauria hieman. Jäätyään kaksin talliin Matildan kanssa, brunette käveli viimeiselle karsinalle ennen maneesin ovia jäykästi.

"Matilda", Heidi aloitti ja selvitti kurkkuaan välissä. Siniset silmät yrittivät pysyä mahdollisimman vakaina lilahiuksisen naisen katseen alla.
"Kiitos vielä eilisestä. Voisinkohan mä jättää tän Jessen takin sulle, saatko sä sen toimitettua sille?"

Heidi yritti olla kuulostamatta liian varovaiselta sanojensa kanssa, vaikka vaistonsa huusivatkin nöyristelemään ja välttelemään Matildaa. Nainen oli ansainnut väheksyntää parempaa kohtelua autettuaan hänet ylös altaasta, mutta vanhoista kaavoista irtautuminen tuntui kovin vaikealta.

Matildan myöntävän vastauksen jälkeen Heidi jätti takin Vargasin karsinan ovelle loimien päälle ja puikahti lähes äänettömästi maneesin ovesta viileän hallin puolelle.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 19:56

Lauri käveli Malachain kanssa hetken, kunnes kävelemään hyvin haluton ori oli sama siirtää raviin. Trakehner nosti kierroksia heti ja Lauri päätyi taas pohtimaan, saisiko koskaan verryteltyä Malachaita ilman, että se tuntuisi jatkuvasti nostavan kytkintä.

Heidi oli ilmestynyt maneesiin Laurin huomaamatta. Malachain kaltaisen orin selässä oli keskityttävä ratsastukseen eikä ylimääräiselle haaveilulle ollut varaa. Haaveiluksi miehen turhautuneita ajatuksia ei ehkä voinut kuvata, vaikka ne yrittivät ryöstäytyä käsistä yhtä tarmokkaasti kuin Malachai.

Lauri nosti laukan ja istui tiiviisti satulassa, vaikka musta ori tarjosi lennokkaan pyrähdyksen uuteen askellajiin. Malachain pärskähdykset kaikuivat maneeissa, kun Lauri antoi orin edetä ja lämmitellä lihaksistoaan ennen kokoamisaikeita.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 20:09

Malachai näytti hyvältä jo alkuverryttelyissä Laurin alla. Ori oli säpäkkä, mutta se oli pitkälti vain hyvä asia estehevosen kohdalla. Heidi oli Laurin kanssa samaa mieltä, että Cain pitäisi oppia rauhoittumaan yhtä lailla, kuin se osasi jo kiihtyä. Tie rauhoittumisen oppimiseen olisi kuitenkin pitkä, sillä puoliverisen suonissa virtasi tuli, eikä sen sammuttaminen - tai edes hallintaan saaminen tulisi olemaan helppoa.

"Haluatko sä puomeja tai esteitä?" Heidi kysyi ohiratsastavalta mieheltä sen verran kovaa, että tämä varmasti kuulisi pohjaa tömistävien askelten läpi hänen äänensä.

Nainen ei tiennyt oliko Lauri aikeissa ratsastaa orin vain läpi, treenata koulua vai hypätä esteitä. Hän oli siirtänyt päätäntävallan täysin miehen käsiin, myös sen takia, että näkisi miten Lauri käyttäisi oria oman mielensä mukaisesti.
Heidi nautti katsoa omia hevosiaan muiden ratsastajien työskenneltävinä, sillä silloin näki paremmin miltä hevonen näytti ulospäin ja miten ratsastaja vaikuttaisi hevoseen.
"Sano vaan, niin mä teen teille vaikka täyden esteradan", Heidi lisäsi hymyillen. Hän olisi ehkä voinut tehdä jotain tärkeämpääkin ollessaan tallilla, mutta Malachain katseleminen tuntui sillä hetkellä mukavimmalta askareelta. Eikä Laurissakaan mitään vikaa ollut, Heidi ajatteli ja tuhahti ajatuksenkululleen ääneen.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 06.03.19 20:41

Laurin keskittyminen herpaantui Heidin kysymyksen vuoksi ja se näkyi heti Malachaissa, jonka laukan rytmi kärsi orin viskatessa päänsä taivaisiin. Mieheltä meni hetki palauttaa trakehner ruotuun ja siirtää se sitten raviin.

"Eiköhän me mennä tänään ihan sileällä", Lauri vastasi, koska ajatus raskaana olevan Heidin radanrakentamisesta ei tuntunut hyvältä. Mies siirsi Malachain hetkeksi käyntiin ja harhautui oitis ajattelemaan Heidin ja Josefinan eilistä allasepisodia: olikohan joku nähnyt Heidin kastuneen mekon paljastaman kummun?

Jatkojen muisteleminen palautti myös Isabellan Laurin mieleen. Perijätär oli kiehnäytynyt kenttävalmentajaa vasten ja kadonnut seuraavassa hetkessä toisaalle. Laurin olo ei ollut kovin rento, kun mies ajatteli Isabellaa ja Heidiä, jotka edustivat molemmat sitä naistyyppiä, jota Merikanto normaalisti karttoi ammatinvalintansa vuoksi. Kaikenlainen kanssakäyminen tuntui ajatuksena helpommalta ei-hevosnaisten kanssa ja se Laurin olisi kannattanut muistaa esimerkiksi silloin, kun mies meni ja suuteli Heidiä takaisin rauhoittaakseen naisen.

Lauri vaihtoi suunnan ja nosti uuden laukan. Malachain rullailtua hetken mies alkoi koota orin laukkaa asteittain ja käänsi sen keskiympyrälle pitäkseen paketin paremmin kasassa.
"Miltä näyttää?" Lauri huikkasi Heidille samalla hetkellä, kun Matilda ja Vargas ilmestyivät maneesiin. Violettihiuksinen nainen oli todennäköisesti käynyt kävelyttämässä kimoa ulkona, koska Lauri ehti nähdä Matildan purevasta tuulesta punertavat poskipäät.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 06.03.19 21:21

Brunette yritti keskittää ajatuksensa koulutuomari-vaihteelle, sillä oli huomattavasti helpompi keskittyä siihen, miten Laurin jalka kävi välillä liian takana, kuin siihen, miten väärältä ja silti oikealta oli tuntunut suudella miestä yöllä.

"Sun jalka saisi olla vähän tasaisempi, se painuu vähän liian taakse välillä", Heidi vastasi ja vilkaisi maneesiin saapunutta Matildaa sivusilmällään.
"Muuten tosi hyvältä, se luottaa suhun", brunette jatkoi vielä ja loi Lauriin hyväksynnänkaltaisen hymyn.

Naisen katse seurasi vaivihkaa Matildan selkäännousua, hän mietti oliko toinen edelleen vaivaantunut hänen läsnäolostaan. Siniset silmät siirtyivät takaisin mustaan ratsuun, ne olivat Vargasin kanssa kuin yö ja päivä.

Heidin olo oli levoton, kun yön ajatteleminen sai jälleen ajatukset karkaamaan siihen tunteeseen, minkä Lauri oli tahattomasti tai tahallaan iskostanut häneen. Pääsisikö hän siitä yli ja kuinka helposti?
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 07.03.19 6:24

Heidin kommentoidessa taakse valuvasta jalasta Lauri muisteli hetken, milloin olisi itse ratsastanut viimeksi valvovien silmien alla. Siis sillä tavalla valvovien, että niiden omistaja kommentoisi ratsastusta ja korjailisi istuntaa.

Jalan ajoittain huono asento ei tullut yllätyksenä, sillä Lauri oli paikantanut saman ongelman maneesin peileistä jo aiemmin Malachain satulassa. Miehen katse kävi Vargasissa, jonka selkään Matilda oli kiivennyt. Vankan Vargasin selässä Laurin oli ollut alusta alkaen luonteva istua ja siihen verrattuna Malachai tuntui kiikkerältä, äärimmilleen venytetyltä jouselta, joka odotti vain hetkeä levitä.

Malachai kuitenkin kokosi laukkaansa, kun Lauri teki työn istunnalla ja säilytti painon ohjissa höyhenenkevyenä. Mies ei itse asiassa ollut vielä kertaakaan tuntenut mustaa oria niin kontrolloituna ja se tunne täytyisi lähteä siirtämään myös esteille.

"Näköjään ei kannata odottaa mitään, niin tämä toimii edes jotenkuten", Lauri naurahti Malachain satulasta työstettyään myös harjoitusravia hyvän tovin. Koska ori oli liikkunut hyvin, mies päätti lopettaa onnistumiseen ja alkoi kevennellä trakehneria pois. Matilda oli vasta ravaillut Vargasin kanssa, mutta jos nainen ei pyytäisi Lauria jäämään, mies ei jumittaisi kyttäämässä kaksikon työskentelyä.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 07.03.19 9:50

Heidi muisti pesukoneen ja kävi siirtämässä pyykit kuivausrumpuun sillä välin, kun maneesissa oli rauha ratsastajien keskellä. Nainen palasi paikalleen ja katseli hymyillen Malachain rentoutta, kun Lauri ratsasti sillä koottua laukkaa.
Oli helppo unohtaa kaikki ympäröivä ja keskittyä työskentelevän ratsukon seuraamiseen.

"Se on hyvin omalaatuinen ratsu", Heidi vastasi katse viipyillen Laurin silmissä, jotka tuntuivat pysyvän keskittyneinä edessä aukeavassa urassa, käyden maneesin peileissä aina ohiratsastuksen ajan.

Cain siirryttyä käyntiin Heidi vilkaisi jälleen Matildaa, joka ravasi kimon orin kanssa.
"Haluatko jäädä katsomaan Vargasia, mä voin kyllä hoitaa Malachain pois?" Heidi kysyi Laurilta tämän ratsastaessa hänen ohitseen.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 07.03.19 18:37

Lauri mietti hetken ja vilkaisi Vargasia, joka ravasi maneesin toisessa päädyssä.
"Voisin jäädä hetkeksi", mies vastasi, koska huomasi Matildan vilkuilevan suuntaansa. Ehkä nainen kaipaisi vielä rohkaisua Vargasin ratsastamiseen ja koska päivän aikataulu oli toistaiseksi pitänyt, Laurin olisi sama tarjota apuaan.

"Kiitos", Lauri hymähti kävelytettyään Malachaita hetken ja laskeuduttuaan sitten orin satulasta. Mies taputti mustan orin kaulaa vielä kerran ja ojensi luimistelevan ratsunsa ohjat Heidille katse sinisissä silmissä käyden.

Laukkaamaan siirtynyt Matilda siirsi Vargasin nopeasti käyntiin, kun Lauri lähti harppomaan maneesin keskelle jututtaakseen ratsastajaa.
"Mites sun jatkot menivät?" nainen kysyi ratsastusvinkkien sijaan ja sai Laurin kohottelemaan henkisesti kulmiaan. Miehen ilme ei kuitenkaan värähtänytkään, kun tämä kohautti harteitaan ja survoi kädet takkinsa taskuihin.
"Menikö myöhään?" Matilda jatkoi ja Laurin kulmat alkoivat kurtistua ihan oikeasti. Mistä tämä kyselytunti johtui?
"No ei mitenkään liian myöhään", mies vastasi lopulta. Matilda nyökkäsi ja jäi katsomaan valmentajaansa odottavasti.

Muutaman vinkin ja tehtäväidean jälkeen Matilda sai Vargasista irti hyvää työskentelylaukkaa.
"Voisit hypätä sillä joskus", Lauri totesi. "Oikeastaan.. Miltä maastoesteet kuulostaisivat?"
Matildan ilme oli lähinnä kauhistunut, kun violettihiuksisen naisen katse kääntyi salamana Lauriin: mitä mies oli juuri kysynyt?
"Voisin tuoda Vargasin Auburniin silloin maastoestevalmennusten aikaan", Merikanto jatkoi suostutteluaan. Hän ei odottanut Matildan vastaavan heti, vaan oli toteamassa lähtevänsä tallin puolelle, kun nainen Vargasin satulassa avasi suunsa vielä kerran:
"Miksi Heidi tuli sun kyydissä ja ilmeisesti sun vaatteissa?"

Lauri harppoi talliin leukaperiään kiristellen.
"Matilda näki meidän tulon tänne", mies ilmoitti Heidille kaunistelematta asiaa sen enempää. Lauri ei ollut kuin murahtanut Matildalle epämääräisen selityksen iltapalasta ja märästä mekosta ja livistänyt tallin puolelle.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 07.03.19 19:03

Heidi purki Malachain varusteista verkkaisesti, silittäen turpaansa rypistelevää oria hiljaa joka välissä. Sillä oli tapana olla niin kovis, ettei kukaan antanut sille ajan kanssa huomiota. Mitä vähemmän ori sai kontaktia ihmisiin, sitä vähemmän se tuntui niistä pitävän.

"Huomenta!" Viljami vilahti hoitopaikan ohitse ja katosi ihan yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.
"Huomenta", nainen vastasi tyhjälle tallikäytävälle hymähtäen.

Malachai sai päällensä juuri ulkotoppaloimen, kun synkän näköinen Lauri ilmoitti Matildan nähneen heidät.
"Mitä?"
Kysymys oli automaattinen, eikä oikeastaan liittynyt mitenkään kuulemiseen tai ymmärtämiseen.

"Mitä sanoit sille?" Heidi kysyi, käsi Malachain kyljelle pysähtyneenä ja katse Laurissa, tarkkaillen miehen kehonkieltä ja kasvojen ilmeitä.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 07.03.19 19:10

Lauri oli ilmeisesti ajatellut, että asiasta ilmoittaminen riittäisi Heidille, sillä tummien silmien hämmentynyt katse jumiutui naiseen kuin tämä olisi esittänyt kysymyksen vieraalla kielellä.
"Taisin puhua iltapalasta ja siitä sinun märästä mekostasi, mistä Matilda kyllä tiesikin", Lauri mutisi vähän nolostuneena siitä, ettei ollut itsekään täysin varma, mitä oli hämillään mennyt selittämään. Matildan kysymys oli osoittanut sen, että hevospiireissä - etenkin tämän kokoluokan - oli toden totta vaarallisilla vesillä naisten suhteen.

"Ei kai siitä tarvitse stressata", Lauri totesi seisoen käytävällä katse Malachaissa. Musta ori nuilotti hoitopaikalla omistajansa käsiteltävänä eikä näyttänyt ihan niin turhautuneelta kuin ennen ratsastusta. Laurin teki mieli kysyä Heidiltä, oliko tämä samoilla linjoilla siitä, etteivät Matilda Tammilehton kaltaiset ihmiset juoruilleet kenekään asioista, ainakaan laajemmalle yleisölle.

"Kenelle se muka siitä kertoisi? Varmaan sille Jesselle korkeintaan", Lauri puuskahti mietteliäänä, kun Heidin kysymys herätti miehessä pienen huolen. Kuinka valmennuskuvioille kävisi, jos Auburnin väki kuulisi, että uusi vieraileva kenttävalmentaja poimi hevosnaisia mukaan jatkoilta luokseen iltapalalle - ja yökylään - lainaten heille vaatteitaan?
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 07.03.19 19:38

Heidin ajatukset laukkasivat samaa tahtia, kuin silloin, kun hän oli antanut Malachaille kerran luvan lähteä tutun laukkasuoran alussa. Ori oli painanut korvansa niskaan ja niellyt maata kavioillaan julmetun pitkällä askeleella. Vauhti oli tuonut mukanaan kyyneleet, joka oli sumentanut näkökyvyn. Malachai ei ollut kovin hyvä tuki, sillä naisen nojatessa epähuomiossa sen kylkeen. Ori siirtyi paineesta kauemmas ja liike sai Heidin horjahtamaan hieman.

"Niin", nainen vastasi ilmeettömänä. Mitä Jesse ajattelisi siitä, että hänen syntymättömän lapsen äiti oli lähtenyt juhlista toisen miehen kanssa. Ja saapunut tämän miehen vaatteissa tämän kanssa samalla autolla aamulla tallille.

"Mitähän se ajattelee meidän tehneen?" kysymys karkasi Heidin huulilta puolivahingossa, sillä hän ei ollut aikonut kysyä sitä ääneen.
Naisen poskille kohosi kevyt puna, kun tämä tuijotti tummanruskeita silmiä, tuntien vieläkin miehen huulet omillaan. Äänetön henkäys karkasi hieman raottuneilta huulilta.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Lauri M. 07.03.19 20:03

Heidin ilmeettömyys vain lisäsi Laurin huolta. Oliko mies kämmännyt täysin? Olisiko hänen pitänyt niellä huolestuneisuuden, kohteliaisuuden ja ystävällisyyden värittämät ehdotukset iltapalasta ja myöhemmin yöpaikasta ja tilata Heidille niiden sijaan taksi kotiin?

"Mitähän se ajattelee meidän tehneen?"
Lauri huokaisi, sillä Heidin kysymyksessä kiteytyi pahin pelko valmentajan maineen menettämisestä tuoreen asiakaskunnan keskuudessa.

"Jaa-a", mies murahti turhautuneena. "En tiedä millaisena minua täällä pidetään."
Ei ehkä ollut järkevää pohtia sitä ääneen, mutta turhautuneisuus puhui. Lauri sulloi kätensä tiiviimmin takkinsa taskuihin ja tuijotti tallikäytävää toivoen, että olisi tajunnut kysyä asiaa Matildalta. Jälkikäteen sellainen olisi lähinnä epäilyttävää, eikä Lauri tiennyt, pahentaisiko aiheeseen jälkikäteen palaaminen asiaa.
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 576

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Heidi M. 07.03.19 20:14

Heidin silmät siristyivät aavistuksen Laurin sanojen myötä. Millaisena Lauri ajatteli itseään pidettävän? Brunette oli ollut niin huolissaan omasta maineestaan yhden ihmisen silmissä, että ei ollut pysähtynyt miettimään tilannetta Laurin kannalta. Naista itseään ei häirinnyt muiden ajatukset, sillä ne eivät olisi tulevaisuudessa sidottuja hänen elämäänsä. Jesse oli.

"Pelkäätkö sä, että sä saat mun seurassa leiman itseesi?" Heidi kysyi yhtäkkiä terävämmin, kuin oli aikonut. Oliko raskaus ja sen aiheuttama häpeä syitä siihen, että Lauri oli ollut niin varautunut suudelman jälkeen?

Nainen kyseenalaisti hetkessä kaiken, analysoi yön tapahtumia päässään hurjan kovaa vauhtia ja yritti ymmärtää Laurin päätöstä suudella häntä takaisin.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 1095

https://teepa.net/h/

Takaisin alkuun Siirry alas

Muotiguruna Empty Vs: Muotiguruna

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa