Hanin päiväkirja

Viimeisimmät päivät olivat madelleet niin hitaasti, että hyvä kun järki ei ollut lähtenyt. Olin vain tuijottanut vuorotellen konettani ja puhelintani odottaen vastausta Auburn Estatesta, jonne olin hakenut vuokraajaksi. Tänään vihdoin päivien odotus palkittiin, olin nyt virallisesti Hanin vuokraaja. En suoraan sanottuna ollut täysin varma kuinka käsitellä asiaa, joten tuijotin vain puhelimeeni saapunutta viestiä hämilläni. Viimeisin oma hevoseni oli menehtynyt muutaman kuukautta sitten ja aika ilman omaa projektihevosta oli ollut haastavaa. Omaa hevosta en tällä hetkellä lähtenyt heti etsimään, koska olin löytänyt Hanin. Uskomattoman suloisen ponitamman, jolla oli takanaan rankka menneisyys. 

Olin käynyt kerran aikaisemmin tutustumassa Haniin. Olin tutustunut ponin omistajaan Amanda Sokkaan, toiseen mystisen Auburn Estaten perijättäristä. Tämä oli esitellyt tallin minulle, kysellyt hevostaustastani ja tämän jälkeen olimme suunnanneet tarhoille katsomaan Hania. Poni oli katsellut meitä uteliaasti tarhastaan, muttei ollut uskaltanut tulla tekemään tarkempaa tuttavuutta. Olin Amandan luvalla mennyt moikkaamaan ponia ja hetken rauhallisen jutustelun jälkeen olin saanut rapsuttaa tammaa ja yllätyksekseni Hani oli jopa kävellyt perässäni portille poistuessani. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja olin kertonyt Amandalle, että olisi upea päästä osaksi tämän ponin elämää. 

Kerrattuani päässä koko hässäkän, nousin ylös, vaihdoin tallivaatteeni ja suuntasin ulos autolleni. Pakkohan sitä uutta vuokrahevostani olisi heti mennä katsastamaan. Koko ajomatka kului kuin siivillä ja yhtäkkiä vain tajusin saapuneeni Auburniin. Parkkeerasin autoni ja kävelin hieman ujosti talliin, josta onnekseni löysin Amanda Sokan. Nainen puunasi yhdessä karsinoista komeaa suurta ruunikkoa oria. Karsinan ovesta bongasin nimen "Kallan Vermilion". 
"Moi", sanoin ovelta hieman ujosti ja Amanda kääntyi nopeasti suuntaani. Naisen kasvoille levisi pieni hymy.  
"Moi! Kiva kun pääsit näin pian käymään", tämä sanoi ystävällisesti. 
"Joo, ajattelin että tutustuminen ois hyvä aloittaa heti", sanoin jo hieman rohkeammin ja tervehdin Amandan nuoren näköistä oria, joka kurkisti karsinasta. 
"Toki. Voit vaikka hakea Hanin sisälle ja vähän touhuilla sen kanssa. Varusteiden paikan taisinkin näyttää viime kerralla?" tämä ehdotti nopeasti. 
"Sopii. Joo, enköhän mä ne löydä", sanoin ja aloin hitaasti kääntyä varustehuoneelle päin.
"Hani kannattaa sitten hoitaa käytävällä", Amanda huikkasi vielä perääni. Nyökkäsin ja suuntasin sitten hakemaan Hanin harjapakin jo valmiiksi käytävälle. 

Saavuin Hanin tarhalle ja silmäilin tammaa uteliaana. Se on kohtalaisen pienikokoinen, mutta minulle kerrassaan täydellisen kokoinen. Otin aidan tolpasta käsiini tamman vaaleanpunaisen riimun ja siinä kiinni olevan riimunnarun. Kävelin rauhallisesti Hanin luokse ja juttelin tammalle lempeällä äänellä. Pilkukas tamma katsoi minua epäröiden, mutta antoi minun silittää sen kaulaa. Kun aloin liikuttaa riimua lähemmäs tammaa, se päätti ottaa ja lähteä. Taskussani oli porkkananpalasia, joten nappasin herkkuja käteeni ja lähdin houkuttelemaan Hania niillä. Aina kun pääsin tamman lähelle, se kääntyi poispäin ja kipitti karkuun. Kärsivällisesti jaksoin yrittää ja lopulta päätin vain jäädä seisomaan ja odottamaan porkkananpala avoimella kämmenelläni. Jonkin aikaa jouduin tarhassa seisomaan, mutta lopulta Hanin uteliaisuus voitti ja tamma tuli luokseni. Tällä kertaa onnistuin ujuttamaan riimun vaivihkaan tamman päähän ja lopulta uusi vuokrahevoseni seisoi narun päässä. Lähdimme sitten yhdessä kävelemään portille päin. 

Pääsimme ongelmitta talliin, vaikka matkalla Hani hieman säikkyikin puskasta lentoon lehahtanutta lintua. Tallissa kiinnitin tamman käytävälle ja rauhallisesti otin harjapakista käteeni melko pehmeän harjan. Aloin todella rauhallisin liikkein harjata Hanin silkkistä karvaa jutellen tammalle kokoajan hiljaisella äänellä. Hani steppaili jonkin verran ja säikähti kerran varustehuoneesta ulos tullutta ihmistä. Olin kuitenkin itse kokoajan hereillä ja tarvittaessa väistin nopeastikkin steppaavaa tammaa. Vähitellen Hani kuitenkin alkoi rauhoittua, vaikka se edelleen katselikin minua huolestuneena. Vaihdoin lopulta harjan kaviokoukkuun ja kumarruin puhdistamaan Hanin kavioita. Etukaviot sain puhdistettua ongelmitta, mutta takakavioita puhdistaessani tamma yritti kokoajan kiskaista jalkansa pois ja väistää minua. Rauhallisesti mutta päättäväisesti sain lopulta takakaviotkin puhdistettua. 

Amanda saapui luoksemme ja tervehti poniaan. Hani selvästi tunsi Amandan ja uskalsi hieman rohkeammin ottaa tähän kontaktia. 
"Miten teillä on sujunut?" nainen kysyi uteliaasti. 
"Ihan hyvin. Rauhassa kun vaan on, niin lopulta sain kaviotkin putsattua", selitin samalla kun silittelin Hanin kaulaa. 
"Kuulostaa hyvältä. Hanin kanssa tärkeintä on että on itse rauhallinen ja tietää mitä on tekemässä", Amanda sanoi ja jatkoi: "ajattelitko tänään touhuilla Hanin kanssa vielä jotain?" 
"En mä varmaan. Hyvä ottaa hitaasti vaan. Vienkö Hanin vielä tarhaan, vai jääkö se karsinaan?" kysyin ja silmäilin Hania, joka alkoi pikkuhiljaa jo rentoutuakkin. 
"Jätä sisälle vaan. Muutkin hevoset tulee ihan just sisälle", Amanda sanoi ja neuvoi minulle vielä Hanin karsinan sijainnin. Ensimmäinen päiväni Auburn Estaten porukassa oli sujunut paremmin kuin hyvin. Minusta ja Hanista tulisi varmasti hyvä pari, kunhan vain rauhassa touhuamme. 

Uuden hevostuttavuuden ilmestyttyä elämääni, en luonnollisestikkaan pystynyt olemaan poissa tallilta. Vasta eilen olin saanut tietää päässeeni Hanin vuokraajaksi, mutta olin jo täksi päiväksi sopinut Hanin omistajan Amandan kanssa, että kipuaisin ratsaille. Amanda oli tulossa luonnollisesti tarkkailemaan ensimmäistä yhteistä ratsastustamme ja jakelemaan neuvoja. Pitkä vaaleaverikkö oli minusta suorastaan pelottava, vaikka hän oli aina ollut täysin ystävällinen ja kohtelias minulle. Jokin Amandan katseessa ja ilmeissä oli etäistä ja kylmää. Uskoin siinä kuitenkin olevan kyse vain siitä, että olin täysin uusi tuttavuus. 

Saavuin tallille iltapäivällä ja törmäsin ensimmäistä kertaa tallin toiseen omistajaan, Isabella Sokkaan. Tämän kanssa oli heti helpompi alkaa juttelemaan niitä näitä, vaikka Isabella, tai Isbe kuten hän itsensä esitteli, oli todella asiallisen ja tarkkaavaisen näköinen. Isbe oli minua vain hieman pidempi, enkä tällä kertaa tuntenut itseäni kääpiöksi, kuten hurjan pitkän Amandan seurassa. 
"Tervetuloa vielä porukkaan!" Isabella huikkasi vielä minulle, ennenkuin jatkoi matkaansa kohti Sokan suvun hulppeaa kartanoa, joka komeili vähän matkan päässä. Itse suuntasin talliin hakemaan täydennystä hupparini herkkutaskuun. Kannoin myös Hanin varusteet tamman karsinaa lähempänä olevalle hoitopaikalle valmiiksi, etten joutuisi jättämään Hania yksin seisoskelemaan. Osasin jo melko hyvin suunnistaa tallissa, olin painanut heti ensimmäisellä kerralla päähäni mahdollisimman tarkkaan kaikki tarpeelliset paikat. 

Kävelin nyt kolmatta kertaa Hanin tarhalle ja näin pilkukkaan ponin hamuamassa maasta heinänkorsia. Nappasin käsiini tamman narun ja riimun ja rapistelin taskuani herättääkseni Hanin kiinnostuksen. Tamma nosti päänsä ja katsoi minua epäröiden, otti muutaman askelta lähemmäs, mutta päätti kuitenkin että olin turhan pelottava. Hani ravasi pari kertaa tarhan ympäri ja pysähtyi sitten taas katselemaan minua. Seisoin rauhallisesti paikallani ja rapistelin taskuani. Kaivoin loputa porkkananpalan esille ja ojensin sitä rauhallisesti Hania kohti. Poni käveli jo lähemmäs ja kurotti päällään niin, että sai juuri ja juuri napattua herkun kädestäni. Hitaasti otin uuden porkkananpalan esille ja houkuttelin Hania lähemmäs itseäni. Muutaman herkun voimalla sain Hanin lopulta tarpeeksi lähelle ja sain sujautettua riimun tamman päähän. Hani hieman säpsähti kurottaessani sulkemaan riimua, mutta malttoi seistä kiltisti ja rauhallisesti aloillaan. 

Tallissa harjasin Hanin huolellisesti läpi, selvitin sen harjan ja puhdistin kaviot. Tänään Hani oli melko rauhallinen, vaikka tietenkin silloin tällöin tamma hieman steppaili. Olimme sopineet Amandan kanssa tapaavamme maneesissa puoli viideltä siten, että olisin jo kävelyttänyt Hanin valmiiksi, joten aloin heti varustaa tammaa. Suojien laittoa Hani hieman epäröi ja se yritti nostella jalkojaan. Rauhallisesti jutellen sain suojat kuitenkin paikalleen. Seuraavaksi oli vuorossa satula, jota huomasin Hanin selvästi jännittävän. Nostin satulan todella rauhallisesti tamman selkään ja vähitellen asettelin sen oikealle paikalleen. Hani steppasi melko paljon ja yritti pari kertaa singahtaa eteenpäin, mutta malttoi lopulta seisoa ja sain satulan aloilleen. Kiinnitin satulavyön aluksi todella löysälle ja kiristelin sitä rauhallisesti reikä kerrallaan. Satulavyön kiristystä tamma ei yllätyksekseni stressannut. Virittelin vielä häntäremmin paikalleen, jonka jälkeen vielä suitsin Hanin. Suitsiessa tamma nosti vain päätään taivaisiin ja yritti peruttaa karkuun, mutta parin herkun voimalla Hani suostui pitämään päänsä alhaalla ja sain suitset ihan kivasti paikoilleen. Ratsastussaappaat itselläni oli jo valmiiksi jalassa, mutta vedin vielä kypäräni päähän ja ratsastushanskat paikalleen. 

Maneesi oli onnekseni tyhjä, tallilla muutenkin oli yllättävän rauhallista. Vain muutaman muun ihmisen olin nähnyt, mutten ollut ehtinyt pahemmin kenenkään kanssa jutella, kun olin niin keskittynyt pelkästään Hanin kanssa touhuamiseen. Kävelytin Hania maastakäsin maneesia ympäri ja tamma rohkeasti kulki vierelläni. Muutaman kerran tamma säpsähti ulkoa kuuluvaa kolahtusta tai muuta ääntä. Tasan viideltä kuului maneesin ovelta vihellys ja Amanda asteli sisään, yhtä siistinä kuin ennenkin. Tämä tervehti minua kohteliaasti ja sanoi että voin nousta ratsaille. Amanda tarkisti vielä Hanin varustuksen läpi niin tarkkaan, että pelkäsin tämän löytävän jonkin aivan pienen vian. Nainen kuitenkin hyväksyi varustuksemme ja asettui vähän matkan päähän tarkkailemaan tilannetta. Kiristin vielä yhdellä reijällä Hanin satulavyötä ja lyhensin jalustimia muutamilla reijillä, jonka jälkeen talutin tamma maneesissa olevan jakkaran vierelle. Hani muutamaan otteeseen lähti kipittämään karkuun, mutta lopulta istuin uuden vuokrahevoseni selässä silmät suurina. Hani kuunteli tarkkaavaisesti kaikkea mitä selässä tein, mutta seisoi paikallaan. Annoin tammalle luvan lopulta kävellä ja lähdimme kiertämään maneesia puolipitkällä ohjalla. 

"Se on vielä täysin raaka, eikä osaa pahemmin mitään. Kaikki askellajit menee, ratti ja jarrut toimii, mutta tasapaino on heikko", Amanda valaisi minua vähäsanaisesti Hanin ratsastuksellisesta osaamisesta minun kootessa ohjia käsiini. Istuin tamman selässä mahdollisimman rennosti ja hiljaa, antaen nuorelle tilaa hakea itse sopivaa tahtia ja muotoa. Otin muutamat pysähdykset ja suuret ympyrät käynnissä, jonka jälkeen pyysin tammalta ravia. Hani ampaisi eteenpäin pää pystyssä, mutta rauhoittui nopeasti kun huomasi että mitään pahaa ei tapahdu. Kevensin rauhallista tahtia tamman tasaisessa ravissa ja menimme aluksi vain uraa pitkin. Pyysin pari kertaa Hanin hetkeksi käynnille, jonka jälkeen otimme aina takaisin raville. Kun raviin alkoi hieman löytyä tahtia, otin muutaman kertaa suuren keskiympyrän. Amanda huikkaili minulle silloin tällöin jotain neuvoja ja lähinnä naisen silmään tuntui jalkani, jotka valahtivat helposti yleissatulassa turhan eteen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut tänään, että Amanda pitäisi minulle valmennusta, joten pääasiassa nainen vain tarkkaili hiljaa. Annoin hetken ravailun jälkeen Hanille hetken välikäynnit ja yllätyksekseni tamma alkoi jo jopa hieman rentoutua, eikä kokoajan ollut tarkkailemassa ympäristöä.

Ravasin vielä pari pitkää sivua, jonka jälkeen nostin laukan. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin Hanin laukata koko uraa. Tamma yritti pari kertaa kolahduksen kuullessaan ampaista eteenpäin, mutta se rauhoittui joka kerta nopeasti. Oikaisin päädyistä jonkin verran, niin Hanin ei tarvinnut yrittääkkään mennä kulmiin huonolla tasapainollaan. Laukkasimme molempiin suuntiin muutamat kierrokset koko uraa, jonka jälkeen vielä ravasin lyhyet loppuravit ja siirryimme käyntiin. 
"Ihan kivasti se meni ensimmäiseksi kerraksi", Amanda alotti lupaavasti, mutta jatkoi sitten: "mutta kyllä valmennuksissa teistä saadaan varmasti paljon parempaakin irti." 
Otin koko lauseen kuitenkin kehuna, koska Amanda uskoi meissä olevan potentiaalia kehittyä. Laskeuduin ratsailta ja taputin Hanin kaulaa. Löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet siististi ylös. 
"Mulla on vähän kiire, kun pitää Leevikin vielä ratsastaa, mutta te varmaan pärjäätte?" Amanda huikkasi ovelta. Vastasin myöntävästi ja nainen meni menojaan. Kävelimme Hanin kanssa pitkät loppukäynnit ja vain jutustelin tamman kanssa rauhallisesti. Meistä varmasti tulisi hyvä pari! Kävelyn jälkeen lähdimme lopulta palaamaan takaisin talliin, jossa tällä kertaa ehkä ehtisin vaihtamaan pari sanaa muidenkin tallilaisten kanssa. 

Vasta kolmas päiväni Auburnin kartanolla ja nyt jo eteeni tuli ensimmäinen ongelma. Miten ihmeessä saisin Hanin kiinni laitumelta, jonne hevoset olivat vasta päässeet? Seisoin laitumen reunalla kädet puuskassa Hanin riimun ja narun roikkuessa olaltani. Tamma laidunsi kaikessa rauhassa vähän matkan päässä, mutta säännöllisin väliajoin tamma vilkaisi minua. Laitumelta hakiessa eivät herkutkaan tainneet tehota, kun joka puolella ympärillä on syötävää. Lopulta lähdin kuitenkin madellen lähestymään tammaa. Juttelin kokoajan rauhallisella äänellä, mutta heti kun pääsin kosketusetäisyydelle, kavahti Hani kauemmas ja katsoi minua epäröiden. Löysin taskustani jonkun vanhan karkkipaperin ja rapistelin sitä herättääkseni Hanin huomion. Kyllähän tamma minua uteliaasti katseli, muttei päästänyt lähelle. Lopulta kuitenkin pitkän houkutteluleikin jälkeen sain kuin sainkin Hanin kiinni. Kehuin tammaa hurjasti ja palkitsin sen muutamilla herkuilla taskustani. Lähdimme yhdessä kävelemään tallille. Matkalla Hani säpsyili jonkin verran, mutta tamma oli tainnut syödä itsensä melko pinkeäksi, eikä jaksanut mitään suurta showta järjestää. 

Hanin karsinan lähellä oleva hoitopaikka oli taas vapaana ja parkkeerasin nuoren tamman siihen. Hoitopaikan viereisessä karsinassa seisoskeli todella suuren kokoinen mustankimo ori, joka vaikutti melko kiinnostuneelta Hanista. Se hörähti kohteliaasti hoitopaikalla seisovalle Hanille, mutta nuorta tammaa ei orin huomio kiinnostanut. Samassa karsinasta kurkisti ihminenkin, todella vaaleat hiukset omaava kaunispiirteinen tyttö. 
"Ai moi, en huomannutkaan että joku tuli", tämä naurahti ja tuli ulos karsinasta. 
"Joo, me hipsittiin Hanin kanssa aika hiljaa", sanoin ujosti ja naurahdin pienesti. 
"Oon Ellen Nylund, omistan tän Meidhirin", tyttö esittäytyi kohteliaasti hymyillen. 
"Minka Aavikko, Hanin vuokraaja", esittäydyin itsekkin. Uusien ihmisten tapaaminen oli aina jotenkin kiusallista, en keksinyt ikinä mitään sanottavaa ja tavallisesti tilanne päätyi vain siihen, että seisoin vieraan ihmisen edessä hiljaa. Ellen vilkuili Hania uteliaasti ja poni tuijotti meitä lähes kauhuissaan. 
"Millainen Hani onkaan? En ole vielä ehtinyt pahemmin Amandan ja Isabellan hevosiin tutustua", Ellen kysyi sitten ja tarjosi Hanille kättään haisteltavaksi. Hani vilkuili tätä hieman epäröiden, mutta otti sitten askeleen lähemmäs. 
"Hani on viis, se on tosi arka ja raaka. Paljon meillä on hommia edessä, mutta kyllä me kisakentille tähdätään Amandan avustuksella", selitin nopeasti. 
"Hei muuten nytkun oot siinä, voitko katsoa hetken Hanin perään niin käyn hakemassa sen vermeet", kysyin sitten, Ellen nyökkäsi hymyillen ja jäi tutustumaan Haniin. 

Palasin Hanin harjapakin, suojien, suitsien ja juoksutusliinan kanssa takaisin karsinalle. Suunnitelmanani oli käydä kävelyttämässä Hania Auburnin tiluksilla. Ellen palasi touhuamaan Meidhirin kanssa ja itse aloin harjaamaan Hania läpi. Tamma oli löytänyt jostain päin laidunta jonkin mutakohdan ja sen toinen kylki oli kuivuneen saven peitossa. Hani ei oikein ollut varma tykkäsikö vai vihasiko se piikkisualla rapsutusta, sillä välillä tamman ylähuuli venyi pitkäksi, mutta sitten taas se polkaisi jalallaan hermostuneena. Sain kuitenkin Hanin puhdistettua ja harjasin vielä ylimääräiset pölyt pois pehmeämmällä harjalla. Tänään tamman kavioiden puhdistus sujui täysin ongelmitta, joten palkitsin tamman pienellä herkulla. Isabella asteli talliin kauniin hannovertammansa Eelan kanssa. Nainen tervehti minua ystävällisesti ja kyseli heti uteliaasti miten Hanin kanssa on sujunut. 
"Hani on kyllä ihana. Siinä on sopivasti haastetta ja luottamuksen eteen ainakin pitää tehdä hommia", sanoin naurahtaen samalla kun virittelin ponitammalle suojia paikalleen. Suitsin vielä Hanin, jonka jälkeen kiinnitin juoksutusliinan kuolaimiin ja lähdimme ulos tallista. 

Minulla ei ollut mitään tarkkaa reittiä suunniteltuna, mutta kävelimme laitumelle johtavaa tietä pitkin ja vain fiilistelimme lempeää kesäiltaa. Kello oli juuri sopivasti sen verran, että pystyisin jättämään Hanin sisälle kävelylenkkimme jälkeen. Muita hevosia alettiin jo vähitellen hakea laitumelta ja liikkeellä olikin suuri porukka. Hani hieman sähläsi ihmisten mennessä ohitsemme ja vielä enemmän kun se huomasi että laitumelta napattiin kaverit kiinni. Hani kuitenkin pysyi ihan hyvin käsissä ja jopa kuunteli minua hyvin. Kiertelimme rauhaksiin Auburnin maiden maastoja ja aikaa saimme kävelyyn vierähtämään jopa tunnin. Melko pian palattuamme talliin, alkoi Isabella aloitella iltatallin tekoa tallimestari Annan kanssa. Vein Hanin suoraan karsinaan, jossa ensin nappasin tammalta suojat pois ja sitten suitset. Hetken mietittyäni päätin kokeilla puhdistaa Hanin kaviot nopeasti sen ollessa vapaana karsinassa. Ilmeisesti ensimmäinen laidunnuspäivä ja tunnin kävelylenkki olivat vieneet ylimääräiset puhdit pois ja Hani oikeasti seisoi aloillaan minun puhdistaessani sen kaviot. Olin hämilläni, mutta kehuin Hania suuresti ja palkitsin sen porkkanalta. Tämän jälkeen tamma sai jäädä karsinaansa odottelemaan ruokaansa ja itse vein tamman varusteet siististi paikoilleen. Kotiin lähdin hyvillä mielillä, nyt takana oli jo kolmas virallinen kertani Auburnin kartanolla. 

// Kiitos palautteesta! <3

Oli uskomattoman kuuma ilma. Väsyneenä nousin autostani, jonka ilmastointi oli tottakai tänään alkanut reistailla. Kietaisin siniset hiukseni korkealle sotkuiselle nutturalle, viritin hanskat käsiini ja lähdin kävelemään laitumelle päin. Noin kilometrin kävelymatkan aikana hörpin lähes pullollisen vettä uupumukseeni. 

Hani lähti tällä kertaa laitumelta yllättävänkin mielellään matkaani. Se yritti karkuun vain kaksi kertaa ja silloinkin se vain käveli kauemmas. Kuuma ilma oli varmasti vaatinut tammastakin veronsa. Lähdimme rinnatuste kävelemään tietä pitkin tallin suuntaan ja Hani käveli vieressäni rauhassa katsellen ympärilleen. Tottakai matkan aikana tamman piti hieman säpsyillä rapisevaa puskaa, mutta muuten selvisimme ilman sen kummempaa draamaa. 

Tallissa päästin Hanin aluksi karsinaansa ja suuntasin itse varustehuoneeseen hakemaan tamman varusteita. Varustehuoneen ovella olin lähes törmätä siihen kauniiseen ja pitkähiuksiseen vaaleaverikköön, joka taisi Riepua vuokrata. Muistin tytön nimeksi Ellie ja tervehdin tätä kohteliaasti jatkaen sitten matkaani Hanin varusteiden luokse. En ollut vielä pahemmin tutustunut keneenkään tallissa. Ellenin kanssa olin pari kertaa muutaman sanaa vaihtanut, mutta muuten olin lähinnä viihtynyt omissa oloissani, niinkuin oikeastaan aina. Olin huono hankkimaan kavereita talleilta, kun jännitin niin hirveästi uusiin ihmisiin tutustumista. Toivoin kuitenkin, että Auburn olisi siinä asiassa poikkeus ja löytäisin täältä itselleni kavereita. 

Palasin Hanin luokse ensin satulan, suitsien ja suojien kanssa, jonka jälkeen vielä hain tamman harjapakin. Talutin tamman karsinasta hoitopaikalle ja aloitin harjailemisen. Hanilla oli tänään selvästikkin normaalia rauhallisempi päivä, eikä se paljoonkaan jaksanut steppaillakkaan. Kavioiden puhdistuksesta saatiin kuitenkin draamaa aikaiseksi, kun Hani ei millään olisi halunnut antaa kavioitaan minulle. Kyllähän se nosti jalkansa taivaisiin, mutta huitoi niin raivolla, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada kaviosta otetta. Lopulta Hani kuitenkin luovutti ja sain kaikki kaviot puhdistettua rauhassa. Satuloidessa Hani yritti hieman taas väistää satulan alta pois, mutta kun juttelin tammalle rauhassa ja olin itse rauhallinen, sain satulan selkään ongelmitta, eikä Hani steppaillut enää lainkaan siinä vaiheessa kun virittelin karvaromaanin siistimmin paikalleen ja kiinnitin satulavyön. 

Suitsiessa Hani aluksi hieman epäröi, kun nostin käteni sen pään yläpuolelle, mutta nopeasti tamma jo hieman rauhoittui ja sain suitset kohtalaisen näppärästi paikalleen. Itselleni olinkin virittänyt jo kypärän ja ratsastussaappaat paikoilleen, mutta vedin vielä hanskat käsiini. Nyt oli niin kuuma ilma, että menisimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan kentälle. Ratsastaisin ihan lyhyen ratsastuksen vain, mutta näkisimpä ainakin mitä Hani sanoo kentällä menosta. 

Kentällä Hani selvästi keskittyi taluttaessakin ympäristöön paljon enemmän mitä maneesissa, mutta se ei ole mikään ihme. Nousin ratsaille vartin alkukäyntien jälkeen ja otin heti ohjat käsiini. Menimme muutamia suuria ympyröitä niin, että Hani oppisi taivuttamisen. Tamma haki itse luonnostaan helposti muotoon ja hyvillä pätkillä jopa tamman takajalat tulivat aika kivasti kropan alle. Otimme jonkin verran pysähdyksiä ja muutaman herättelypysähdyksen jälkeen Hani alkoi kuunnella yllättävän hyvin. Aina paikallaan seistessä tamma jännittyi tuijottelemaan, mutta heti kun lähdimme liikkeelle, se taas hieman rentoutui. 

Raviin siirtyessä Hani palautui hetkeksi taas todella jännittyneeksi ja se ravasi pää pilvissä kunnon tikittävää ravia. Pidin oman käteni tasaisena ja vain keventelin suuria ympyröitä, rauhoittui Hani taas ja malttoi ravata oikein kivasti. Pari kertaa tamma säpsyili tallin suunnalta kuuluvia ääniä, tai tarhoissaan hengailevia oreja. Säpsyilyt jäivät onneksi todella pieniksi ja kehuin Hania aina kunnolla kun se malttoi rauhoittua. Ravissa haimme hyvää ja tahdikasta ravia, sekä tasapainoa suurilla ympyröillä. Laukkaa otin vain yhdet nostot molempiin suuntiin, mutta laukkasin muutamat kerrat koko kentän ympäri. Hani keskittyi laukatessa yllättävän hyvin ja aina suoralla tamma laukkasi melko mukavasti hyvässä tahdissa. 

Lopetin ratsastuksen ja taluttelin Hania loppukäyntien ajan. Tamma oli hieman hionnut lämpimän ilman takia, mutta lainkaan väsyneeltä Hani ei näyttänyt. Se pikemminkin oli virkistynyt ratsastuksen aikana ja tarkkaili nyt ympäristöä vielä tarkemmin kuin aluksi. Lopulta palasimme talliin ja vein Hanin suoraan pesarille. Päätin tänään testata mitä tamma sanoisi jos pyyhkisin sitä hieman märällä sienellä. Kipaisin varusteet nopeasti varustehuoneeseen ja palasin sitten pesarille pesusienen ja ämpärin kanssa. Otin ämpäriin kädenlämpöistä vettä ja aloin huuhdella Hania. Se suhtautui hommaan melko epäilevästi ja yritti aina väistää, mutta liikuin tamman mukana ja rauhassa jutellen huuhtelin tamman. Viimeisillä sienenvedoilla Hani jo seisoi aloillaan, vaikka edelleen mulkoilikin minua epävarmasti. Laitoin sienen pois, palkitsin Hanin rapsutuksilla ja herkuilla, jonka jälkeen lähdimme suuntaamaan takaisin laitumelle. Palaisin vielä sen jälkeen takaisin talliin siistimään jälkemme ja pesemään Hanin nahkavarusteet. 

Istuin silmät ristissä tallituvassa hörppimässä kahvia. Viime yönä ei pahemmin ollut nukuttu, kun yksi äitini valjakkohevosista oli varsonut ja olin ollut siellä auttamassa. Pieni musta friisiläisvarsa saatiin turvallisesti ulos ja pirteä varsa oli ollut todella nopeasti jaloillaan. Parin tunnin yöunien jälkeen olin jostain ihmeen mielijohteesta lähtenyt tallille, vaikka olisin hyvin voinut jäädä vielä nukkumaan. Kahvi selvästi hieman piristi. 

"Minka, moi!" kuulin samassa ovelta ja näin toisen Auburnin perijättäristä. Isabella asteli sisälle pirteänä ja istahti pöydän ääreen napattuaan ensin kahvikupin. 
"Moi", mutisin väsyneenä ja vilkaisin tätä nopeasti. 
"Ootko ajatellut alkaa maastoilla Hanin kanssa? Onhan se maastossa aika haastava, mutta se olisi sille varmasti hyvää harjoittelua", nainen aloitti jutustelun. 
"Oonhan mä sitä ajatellut. Ollaan käyty maastossa jo maasta käsin, mutta olisi se selästäkin käsin kiva", sanoin  ja vilkaisin tarkemmin Isabellaa. 
"Voisin tulla vaikka Vilan kanssa mukaan. Ei sua ois tänään huvittanut lähteä maastolenkille? Ihan käyntilenkille vaan kun Hani on vielä niin arvaamaton" nainen ehdotti hymyillen kohteliaasti. 
"Kaipa me voitaisiin lähteäkkin. Tulisi sitten sekin testattua", sanoin melko hiljaa ja yritin viritellä kasvoilleni jonkin hymyntapaisen. 

Hain Hanin laitumelta ja tamma hetken juoksentelun jälkeen antoi ihan kivasti kiinni. Oli todella lämmin ilma ja sen huomasi taas Hanin rauhallisuudesta. Tamma ei jaksanut pahemmin säpsyillä ja pääsimme melko helpolla takaisin tallille. Isbe harjaili Vilaa tamman karsinassa ja itse vein Hanin taas hoitopaikalle, jonne olin kantanut tamman varusteet jo aikaisemmin. Hanissa ei pahemmin ollut harjattavaa, mutta sudin sen läpi pölyharjalla ja puhdistin kaviot. Kavioita putsatessa tamma yritti muutaman kerran huitaista jalallaan epäluuloisena, mutta pidin jalasta vain kiinni ja sain kaviot puhdistettua. Varustin vielä Hanin, joka antoi minun satuloidakkin yllättävän helposti ilman turhaa säpsyilyä. 

Kun olimme molemmat valmiit, siirryimme tallipihalle. Nousin Hanin selkään, jossa menikin hieman aikaa kun tamma yritti väistää alta pois. Lopulta parkkeerasimme seinän viereen, josta Hani antoi minun nousta ratsaille. Olin asettanut jalustinhihnat hieman lyhyemmiksi kuin tavallisesti, jotta pysyisin tukevasti kyydissä mahdollisissa pompuissa. Otin heti ohjat käsiini ja ohjasin Hanin mustan Vilan perään. Tamman suuri vatsa keinahteli edellämme ja Hani lähti yllättävän luottavaisesti seuraamaan tammaa. Heti kun poistuimme tallipihasta, sen kyllä huomasi Hanista. Itselläni oli pieni herkkupussi kiinni vyötärölläni, josta pystyin mahdollisten pelottavien juttujen kohdalla rohkaisemaan Hania. Tamma käveli melko jännittyneesti eteenpäin ja katseli ympärilleen huolestuneena. Vila kuulosteli takaa tulevan ponin ääniä, mutta käveli rauhaksiin eteenpäin. 

"Sulla on siis ollut omiakin hevosia?" Isabella aloitti keskustelua ja vilkaisi minua olkansa yli. 
"Joo on. Viimeisin jouduttiin lopettamaan tossa viime syksynä kun loukkasi jalkansa pellossa. Sen jälkeen en nyt sitten oo hevosta hankkinut vaikka oonkin niitä kokoajan selaillut", selitin ja taputin rohkaisevasti Hanin kaulaa tamman tuijottaessa rapisevaa puskaa. 
"Nyt on onneksi Hani, niin ei mulla oo mikään kiire hankkia omaa hevosta", jatkoin vielä ja naurahdin pienesti. Samassa Hani pompahti pystyyn ja otti pienen syöksyn eteenpäin. Olin onneksi hereillä ja pysyin kyydissä. Sain tamman hidastamaan Vilan takapuoleen ja Hani puhisi jotain. Rauhoittelin pikkutammaa ja jatkoimme sitten kävelyä eteenpäin. Hieman Hani tanssahteli allani ja puhisi kaikelle, mutta loppujen lopuksi pikkutamma oli paljon maltillisempi mitä olin etukäteen ajatellut. 

Palatessamme takaisin tallipihaan, oli Hani hieman hionnutkin, mikä oli varmaan yhdistelmä jännitystä ja lämmintä ilmaa. Laskeuduin ratsailta, annoin Hanille pari herkkua ja kehuin sitä kunnolla. Tamma pärskähti rentoutuen vähitellen, kun olimme saapuneet takaisin kotiin. 
"Ihan hyvinhän se meni. Kannattaa varmaan koittaa alkaa useamminkin maastoilla, mutta aina porukassa kun Hani vaatii niin paljon harjoittelua vielä", Isabella sanoi hymyillen ja talutin sitten Hanin tämän perässä sisälle talliin. Nappasin tamman varusteet pois hoitopaikalla, jonka jälkeen suuntasimme taas pesarille, jossa huuhtelin Hanin kyljet ja kaulan märällä pesusienellä. Hani steppasi puolelta toiselle, mutta lopetin vasta kun tamma malttoi seistä aloillaan. Sitten palktistin sen herkulla ja lähdimme kävelemään laitumelle. 

Jäin hetkeksi katselemaan Hanin touhuja laitumella. Se oli saanut kavereita pellosta ja tamma rapsutteli milloin kenenkin kanssa. Hani vaikutti luottavan toisiin hevosiin hyvin, mutta ihmiskontakti vaati vielä harjoittelua. Lähdin lopulta kävelemään takaisin tallille siivoamaan jälkemme, jonka jälkeen pääsisin takaisin kotiin nukkumaan. Isbekin oli jo ehtinyt palauttaa Vilan tarhaan ja nainen oli varmaan mennyt kartanolle. Itse vielä tallista ulos lähtiessäni pysähdyin katsomaan ykköstarhassa olevia Vilaa ja Rillaa. Molemmat tammat varsoisivat tänä kesänä ja odottaisin ehdottomasti uteliaana millaiset varsat sieltä putkahtaa. Ei sitä tiedä vaikka itsellekkin iskisi varsakuume. 

Hani mulkaisi minua korvat luimussa ja lähti pukin kautta viilettämään karkuun. Huokaisin syvään ja aloin rauhassa kävellä hieman vinosti Hania kohti. Rapistelin samalla taskussani olevia leivänpalasia, joilla yritin ponitammaa luokseni houkutella. Muutkin laitumen hevoset olivat lopettaneet omat touhunsa ja vain tuijottelivat minua. Osa vähän innostui juoksemaankin Hanin mukana. Joka kerta kun pääsin vähänkään lähemmäs vuokrahevostani, se ampaisi taas matkaan. En kuitenkaan luovuttanut ja jo vartin sisällä olin saanut houkuteltua kirjavan tamman kiinni. 

Matka tallille ei ollut mitenkään erityisen miellyttävä. Hani poukkoili milloin mihinkin suuntaan ja itse vain huokaisin helpotuksesta että minulla oli hanskat kädessä. Rauhoittelin tammaa minkä pystyin, tarjoilin sille herkkuja aina kun se käveli edes pari metriä rauhassa ja lopulta selvisimme molemmat hengissä tallin eteen. Seuraavaksi mutkaksi matkaamme tuli sisälle talliin meneminen. Hani löi liinat pohjaan ja vain tuijotti minua silmät lautasen kokoisina. Asetuin itse seisomaan oviaukon vierelle ja ojensin käteni Hania kohti herkku kämmenelläni. Tammaa selvästi kiinnosti, mutta sitä ei olisi huvittanut tulla sisälle. Vähitellen houkuttelemalla sain Hanin jo puoliksi sisälle, kun sitten tallista kuului jokin kolahdus ja tamma peruutti hätääntyneenä ulos. Hetken taas vain hengittelin ja rauhoittelin Hania, jonka jälkeen lähdin päättäväisesti taluttamaan tammaa sisälle. Tällä kertaa se jopa toimi ja kirjava poni käveli jännittyneenä perässäni talliin. Onnekseni olin hakenut harjapakin hoitopaikalle jo ennen laitumelle lähtemistä, enkä joutuisi jättämään Hania missään vaiheessa yksin. 

Amanda ilmestyi aivan yhtäkkiä jostain tallin perältä. En ollutkaan tätä nähnyt pitkään aikaan, kun nainen oli tainnut olla vierailulla Saksassa tai jotain. Vaaleaverikkö asteli meidän luoksemme ja katsahti Haniin kallistaen hieman päätään. 
"Mites teillä on sujunut?" tämä kysyi lopulta kääntäessään jäätävän katseensa minun suuntaani. Nainen kuitenkin oli virittänyt kasvoilleen jotakin hymyn tapaista. 
"Ihan hyvin noin yleisesti ottaen, Hani on ollut tosi maltillinen. Paitsi tänään.. en tiiä mikä sillä on mutta se kyttää kaikkea", huokaisin ja silittelin Hanin kaulaa tamman mulkoillessa vuorotellen minua ja Amandaa epäluuloisena. 
"Voi olla että sille on kiima tulossa, viimeksikin silloin se oli vähän tuollainen kuin kuvailit. Varmaan parempi jos tänään vaikka vaan kävelette, ettei turhaan joudu ratsastaessa tappelemaan", nainen mutisi ja rapsutti hieman Hanin otsaa tamman vihdoin laskiessaan päätään. 
"Joo niin mäkin ajattelin että vois olla paras", huokaisin ja nappasin harjapakista pölyharjan. Hani oli onneksi vain hieman pölyinen, eikä ollut hankkinut mahtavaa mutakuorrutusta niinkuin yhtenä toisena päivänä. Amanda lähti menemään menojaan ja jäimme kahdestaan talliin. Aamupäivä oli todella aurinkoinen, eikä tallilla näkynyt oikeastaan ketään. Ellie ja Riepu olivat vilahtaneet kentällä, mutta muita en ollut nähnyt. 

Harjatessa Hani oli kohtalaisen rauhallinen ja enemmän oma itsensä. Kehuin Hania usein ja muutenkin jutustelin tammalle kaikenlaista. Selvitin Hanin harjan ja hännän ja harjailin jopa hieman tamman päätä. Vaikka Hani tuijottikin minua hieman epävarmasti, se piti päänsä kauniisti alhaalla. Kavioiden puhdistus olikin taas ihan oma lukunsa ja vaati enemmän suostuttelua. Hani yritti väistää kauemmas aina kun yritin nojautua ottamaan jalan. Kerran tamma jopa töytäisi minua ja yritti lähteä ylitseni karkuun. Silloin rauhassa palautin tasapainoni ja käskin Hania väistämään. Lopulta tamma seisoi maltillisesti ja sain ensimmäisen puolen kaviot puhdistettua. Toisen puolen kanssa jouduin taas hieman suostuttelemaan, mutta tämän puolen kaviot puhdistuivat huomattavasti nopeammin. 

Hani liikkui pellossa itsestäänkin jo todella paljon, joten päätin että tälle päivälle kävelyksi riittää matka laitumelta talliin ja takaisin. Taskussani oli vielä muutamia leivänpaloja, joilla uskoin selviäväni takaisin laitumelle. Hani lähti tallista rauhallisella mielellä seuraamaan minua, mutta heti kun saavuimme ulos, epävarmuus palasi ja tamma katsoi hämmentyneenä ympärilleen. Lähdin vain päättäväisesti taluttamaan ponia laitumelle johtavalle tielle. Pariin otteeseen Hani säikähti puskasta lentoon lähtevää lintua ja tamma yritti kaasuttaa ohitseni, mutta Hani kunnioitti yllättävän hyvin pelkästä riimustakin tulevaa painetta, eikä lähtenyt minnekkään kauemmas. Pääsimme takaisin laitumelle huomattavasti helpommin mitä laitumelta talliin, joten olin tyytyväinen päivän suoritukseen. Päästin Hanin laitumelle ja se viilettikin heti kavereidensa seuraksi. Itse jäin hetkeksi taas katselemaan lauman touhuiluja, jonka jälkeen lähdin kävelemään takaisin tallille siivoamaan jälkemme ja hakemaan autoni parkkipaikalta. 

Olimme sopineet Amandan kanssa että testaisimme irtohypyttää Hania tänään, jotta ehtisimme ennen torstaita nähdä mitä tamma sanoo esteistä. Tehtävänjakomme oli se, että Amanda kokosi Hanille sopivan estesuoran hyvillä väleillä ja itse kävelytin ja juoksutin ponia alkuverryttelyksi. Hani katseli esteitä ihmeissään ja hieman säpsyili puomien kolinaa. Huomasin Isben ja muutaman muunkin tallilaisen ilmestyneen maneesin katsomoon ja huomasin jännittäväni tilannetta itsekkin. Nopeasti huokaisin syvään ja nollasin ajatukseni, jotta malttaisin pysyä rentona. 

Juoksutin Hania hieman ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Tamma oli yllättävän rauhallinen ja kuuliainen juoksutettava, vaikka tämä oli vasta toinen kerta kun itse juoksutin tammaa. Kaipa Amanda oli Hanille opettanut liinassa juoksemisen jo aikaisemmin. Vihdoin Hani oli hyvin verrytelty ja kävelimme yhdessä estekujan läpi, kun puomit olivat vielä maassa. Puomeja olimme kerran aikaisemmin Hanin kanssa kävelleet, eikä tamma niistä mitään sen kummempaa sanonut. Olimme sopineet Amandan kanssa, että minä voin lähettää Hanin ja hän on kujan päässä herkkusangon kanssa palkitsemassa tammaa. Vaihdoin Hanin juoksutusliinan ohuempaan naruun, jonka pujotin kuolainrenkaasta läpi ja talutin Hanin kujan alkuun. Hanin ilmeestä päätellen se saattaisi joskus jopa olla irtohypännyt, sillä heti kun päästin tamman irti, se ampaisi eteenpäin ja loikki matalien ristikoiden yli mitä eksoottisimmilla tekniikoilla. Tamma ei selvästikkään tajunnut Amandan herkkuämpäriä ja se vain viuhahti vaaleaverikön ohitse ja viiletti pitkin maneesia. 
"Vou se menee kovaa", kuulin jonkun sanovan katsomossa. Itse pyörittelin silmiäni Hanille, joka loikki ohitseni innostuneena. 

Hetken juoksentelun jälkeen Hani malttoi rauhoittua ja saimme sen kiinni parin leivänpalan avulla. Nappasin tamman taas narun päähän ja nyt Hani selvästi vilkuili uteliaana Amandaa, joka rapisteli ämpäriä kujan päässä. Päästin taas Hanin irti ja tällä kertaa se suoritti esteet huomattavasti maltillisemmin, valtavalla ilmavaralla ja Hani jopa pysähtyi Amandan luokse. Itse kävelin hakemaan taas ponin ja klipsautin juoksutusliinan kiinni siksi aikaa, kun Amanda nosti esteet pystyiksi. Vaihdoin taas liinan naruun ja talutin Hanin suoran päähän. Se lähti taas hyvällä energialla eteen ja hyppäsi esteet ilman minkäänlaista epäröintiä. Tamma selvästi tykkäsi hyppäämisestä ja se unohti hetkeksi arkuutensa pärskien tyytyväisenä. Näin jopa Amandan hymyilevän hetken aidosti katsellessaan ponitammaansa. 

Emme viitsinyt Hania montaa kertaa hypyttää, mutta tamma sai vielä pariin otteeseen mennä kujan ja lopulta viimeinen este oli 80cm korkuinen. Hani hyppäsi loppujenlopuksi ihan kivalla tekniikalla ja ainakin mielellään se meni. 
"Eiköhän me siitä kiva poni esteillekkin saada", Amanda huikkasi minulle ja nyökkäsin hymyillen. Hanista tulisi upea yleisponi, joka varmasti pärjäisi lajissa kuin lajissa. Katsomokin oli hieman tyhjentynyt ja siellä istui enään vain Isabella, joka hymyili minulle tyytyväisenä. Itse ujona laskin vain katseeni maahan ja kävelytin Hania ympäri maneesia Amandan kootessa esteitä pois. Isabella siirtyi siskonsa avuksi ja hetken kuluttua maneesi oli taas oikein siisti. 

Torstaina olisi ensimmäisen valmennuksen vuoro ja odotinkin sitä innoissani, vaikkakin hieman jännittynein fiiliksin. Tiesin kuitenkin, että Hanin takia minun olisi pidettävä hermoni kurissa ja oltava rauhallinen. Minulla olisi hyvin vielä aikaa ennen valmennusta kiivetä Hanin selkään. Siirryimme maneesista sisälle talliin ja vein Hanin hoitopaikalle harjattavaksi. Vaikka oli kuuma ilma, tamma ei pahemmin ollut hionnut, joten harjasin sen vain läpi piikkisualla, puhdistin kaviot, tarkistin jalat ja lähdimme suuntaamaan laitumelle, jossa hevoset nyt vielä ainakin toistaiseksi saisivat olla. Irtohypytys oli ollut oikein onnistunut ja Hani vaikutti oikein kapasiteetikkaalta hyppääjältä. 

"Hani ja Riepu?" kysyin vielä varmistaakseni kuulemaani. Amanda nyökkäsi virnistäen hieman. Auburnin omistajattarilla oli suunnitelmana ponivarsa, Hanista ja Riepusta. Katsahdin vierelläni steppaavaa Hania ja vilkaisin sitten Amandaa. 
"Kuulostaa mielenkiintoiselta", sanoin vielä hieman epävarmasti. Se tietenkin tietäisi taukoa Hanin kanssa ratsastustreenaamiseen, mutta tulisi ainakin panostettua kunnolla maastakäsittelyyn. Kehuin Hania heti kun tamma seisoi hetken aloillaan. Meillä olisi tänään edessä Amandan kouluvalmennus, joka jännitti mua suorastaan laittoman paljon. Vielä toistaiseksi vaaleaverikkö näytti olevan yllättävänkin leppoisalla tuulella, mutta uskon tilanteen muuttuvan heti kun tämä ottaa valmentajan roolinsa käyttöön. Nainen jatkoi matkaansa talliin varmistamaan että kaikki ensimmäiselle valmennukselle tulevat olisivat jo varustamassa ratsujaan. 

Olin hakenut Hanin laitumelta jo hyvissä ajoin ja päätin päästää tamman hetkeksi yhteen tyhjistä tarhoista. Vähän matkan päässä olevassa tarhassa leikkivät Rillan ja Vilan varsat, jotka olivat molemmat vihdoin syntyneet. Katsoin niiden touhuja lempeästi hymyillen ja istahdin Hanin tarhan edustalle. Oma varsa olisi ihana, siitä saisi upean projektin ja Hanin ja Riepun varsasta voisi tulla aikamoinen monitoimihevonen, tai poni. Riepu on kyllä tosi iso, niin vois sieltä melkein hevoskokoiseksi kasvava varsakin putkahtaa. Katselin Hania pää kallellani ja kuvittelin varsan mielessäni. Jos minulta kysytään, se saisi periä Hanin kirjavan värityksen ja suloisen ponimaisen ulkonän, mutta luonne olisi helpompi jos se tulisi isältä. 

Emänä Hani olisi varmaan vähän turhankin suojelevainen tai jotenkin sellainen kuva minusta tulee tammalle. Se voisi tuottaa hieman hankaluuksia, jos tamma ei meinaa päästää ihmistä edes karsinaan. Pitäisi alkaa harjoitella Hanin kanssa hetkellisiä harjaustuokioita karsinassa, ihan vain niin että tamma hyväksyisi ihmisen läsnäolon omalla alueellaan. Haastavimmat asiat katosivat taas mielestäni kun kuulin Hanin hörisevän. Se katsoi uteliaasti Vilan ja Rillan tarhalle. 
"Niin Hani, tommosen söpön varsan säkin voisit saada", naurahdin tammalle ja se vilkaisi minua korvat hörössä. Kyllä Hanista tulisi hyvä äiti! 

Vaikka olin ajatellut kokoajan hankkivani jossain vaiheessa valmiiksi jo vähän kokeneemman pienen hevosen itselleni, alkoi nyt mielessä pyöriä villisti ajatus Hanin varsasta. Näinkin lyhyessä ajassa Hanista on tullut minulle uskomattoman tärkeä. Minun pitää nyt miettiä tätä tarkemmin ja keskustella sitten Amandan kanssa. Katsahdin kelloani ja aika olikin kulunut yllättävän nopeasti. Nappasin Hanin tarhasta mukaani ja suuntasimme talliin hoitopaikalle, jossa aloin valmistella Hania ja itseäni tulevaa kouluvalmennusta varten. 


// Tää oli nyt vaan tämmönen lyhyt enemmän pohtiva pätkä!

Aamulla olin käynyt ratsastamassa äitini uusimmalla ostoksella, komealiikkeisellä welshorilla, jonka selkään äitini oli liian pitkä. Ori oli kyllä ollut upea ja todella miellyttäväluonteinen, mutta kyllä siinä tuli jotenkin kotoisa tunne kun kipitin laitumelle hakemaan Hania. Äitini ei pitänyt siitä että kävin vieraalla tallilla kun hänenkin tallissaan olisi niin monenlaista hevosta, mutta minkäs sille voi kun en ole kiinnostunut valjakkoajosta ja suurin osa äitini hevosista on vain kärryjen eteen koulutettuja. Sitäpaitsi minä viihdyn Auburnissa ihan tosissani. Hani antoi kummallisen hyvin kiinni ja lähti seuraamaan minua leppoisalla fiiliksellä tietä pitkin tallille. Ilma oli vähän harmaa ja taisin minä välillä muutamia vesipisaroitakin tuntea otsallani. Talutin Hanin talliin suojaan ja tajusin että aamuruuhkan ansiosta kaikki hoitopaikat olivat varattuja. Hetken naputin jalkaani tallin lattiaa vasten mietteliäästi, jonka jälkeen vein Hanin karsinaan, kyllä meijän pitää opetella karsinassakin valmistautumaan. 

Hain Hanin harjat, suojat ja suitset jo valmiiksi karsinan edustalle. Nappasin käteeni vain pölyharjan, sillä Hanin kirjava karvapeite kiilteli kuin viimeistä päivää, eikä likatahroja näkynyt missään. Rauhallisesti jutustellen menin sisälle karsinaan, annoin Hanin haistella kättäni ja lähdin rauhassa harjaamaan tamman kaulaa. Hani seisoi aloillaan hämmentyneenä eteenpäin tuijottaen ja samassa se kuuli jostakin äänen ja kääntyi äkillisesti astuen jalalleni. Kirosin hiljaa mielessäni ja päätin laittaa tamman kiinni välttääkseni suurempia vaurioita. Kun Hani oli kiinni kaltereissa, se vaikutti hieman rentoutuvan eikä kuunnellut ääniä enää niin suurieleisesti. Harjasin tamman tehokkaasti läpi ja nappasin kaviokoukun harjapakista. Kavioiden puhdistus tuotti taas hieman haasteita ja Hani yritti väistellä minua karkuun. Karsinassa ei kuitenkaan liikaa tilaa ollut ja sain lopulta kaviot puhdistettua. Kehuin Hania ja huomasin karsinamme lähellä olevan hoitopaikan vapautuneen. Nappasin Hanin riimunnarun irti kaltereista ja talutin tamman hoitopaikalle varustuksen ajaksi. Harjailu karsinassa sujui ensimmäiseksi kerraksi oikein kivasti, joten ei kannata alkaa kaivamaan verta nenästään. 

Varustin Hanin hoitopaikalla valmiiksi, jonka jälkeen lähdimme suuntaamaan maneesille. Maneesilla satulavyötä kiristellessäni tarkastin hieman Hanin satulan sopivuutta. Tamma oli selvästi alkanut jo saada selkälihaksia, eikä varmaan menisi pitkään ennenkuin karva jouduttaisiin ottamaan satulan alta pois, tai sitten pitäisi vaihtaa leveämpään satulaan, en tiedä miten Amanda on sen ajatellut. Kiristin vyön ja vedin jalustimet alas. Jalustimet olivat näppärästi jo omalla pituudellani ja talutin vain Hanin jakkaran vierelle ja nousin ratsaille. Maneesissa oli lisäksemme Ellie ja Riepu, sekä Jemina Tevin kanssa. Moikkasin näitä hieman ujosti ja ohjasin Hanin kävelemään hieman uran sisäpuolelle. Otin heti ohjat käsiini ja aloin hakea hyvää tuntumaa ja hieman taivutella Hania. 

Tänään suunnitelmissa oli vain kevyt jumppa, mutta jotenkin innostuin ratsastamaan hieman pidemmän kaavan kautta. Teimme paljon samoja tehtäviä kun Amandan kouluvalmennuksessa ja Hani liikkui aika kivasti. Paikoitellen jopa oikein tunsin miten tamma lähti pyöristämään selkäänsä ja käyttämään takajalkojaan kunnon voimalla. Olihan sitten tietenkin niitä huonompia pätkiä kun Hani säikkyi jotain ja suoritti pukkiloikat, tai kun se ravasi pää taivaissa ilman mitään tuntumaa, mutta keskityin niihin hyviin ja positiivisiin pätkiin ja tavoittelin niitä. Laukassa Hanilla oli energiaa, mutta pääsääntöisesti pikkutamma kuunteli minua kivasti. Laukkaympyröillä tasapaino hieman horjui, mutta tuin tammaa parhaani mukaan ja loppuun saimme muutamat melko hallitutkin suoritukset. Loppuravit suoritin reippaassa ravissa puolipitkällä ohjalla antaen Hanin venyttää selkäänsä. 

Laskeuduin ratsailta, löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. 
"Kyllä susta tulee vielä oikein hieno ratsu", sanoin Hanille hymyillen ja silittelin sen kaulaa. Tamma kuunteli hieman epäluuloisena maneesin kattoon osuvien vesipisaroiden rapinaa, mutta kirjava malttoi seistä aloillaan ja jopa hetkeksi rentoutui ja laski päänsä alas. Talutin Hania loppukäynnit maastakäsin ja yhtä singahdusta lukuunottamatta tamma käveli vierelläni todella hienosti. Siitä huomasi että se oli alkanut jo vähän luottaa minuun, eikä kokoajan ollut ylivaruillaan. Vielä meillä olisi paljon työtä edessä, mutta ainakin olemme päässeet hyvään alkuun. 

Hoidettuani Hanin pois, vein sen takaisin laitumelle ja palasin itse talliin. Vaihdoin jopa muutamia sanasia tallissa olevien ihmisten kanssa, enkä tuntenut oloani ihan niin ahdistuneeksi mitä yleensä ihmisten keskuudessa. Päätin vielä pestä Hanin varusteet, jonka jälkeen suuntaisin tekemään satulansovituksia yhdelle pikkutallille vähän matkan päähän, jonka lisäksi olin luvannut mennä lyömään illalla kaverin hevosen irtokengän takaisin paikalleen. Satulansovittajan hommissa kivaa on se, että voi itse vaikuttaa niin paljon omiin työaikoihinsa, mistä jää loistavasti aikaa talleiluun. Kun Hanin vermeet hohtivat puhtauttaan, suuntasin parkkipaikalle autolleni ja siitä kotiin vaihtamaan vaatteet ennen töitä. 

Julkaisen huomisen tarinan jo siltä varalta etten huomenna ehdi! 


Olin vasta pari päivää sitten infoillut Amandalle siitä, että Hanille voisi olla ajankohtaista satulan vaihto. Tämä olikin heti pannut hihat heilumaan ja tilannut Auburniin satularekan ja satulansovittajan. Olinhan minäkin satulansovittaja, mutta tietenkin Amanda tahtoo käyttää tuttua sovittajaa. Olin lupautunut tulemaan tallille hyvissä ajoin ennen satulansovittajan saapumista ja harjaamaan Hanin siistiksi. 

Amandakin oli kiireiltään ehtinyt liittyä seuraamme satulansovittajan saapuessa. Hani mulkoili tamman yleissatulaa katsastavaa naista ja steppasi edestakaisin. Itse rauhoittelin tammaa rapsuttelemalla sitä ja jutustelemalla rauhallisella äänellä.
”Kyllä tää alkaa kapeaksi jäämään. Yllättävän nopeasti ootte massaa saanut ponin ympärille”, tummahiuksinen nainen nimeltä Minna naurahti. 
”Millaista satulaa olisi sitten etsinnässä?” Minna kysyi lopulta eikä oikein tiennyt katsoakko minua, vai seinään nojailevaa kylmäkatseista Amandaa.
”No, Minkalla on asiaan aika paljon sanavaltaa kun kisakentille olisi tavoitteet. Hinnalla ei sinäänsä ole mitään väliä, tärkeintä on että saataisiin ponille hyvät penkit”, Amanda sanoi ja silmäili hieman satulasovittajan valmiiksi käytävään tuomia penkkejä. 
”Vähän me Amandan kanssa puhuttiin että otettaisiin sekä este- että koulusatula”, avasin lopulta itsekkin suuni ja silittelin Hanin turpaa tamman puhistessa. 
”Sä oot sen verran pienen näköinen, että varmaan mahdut kuustoista tuumaseen istuimeenkin?” Minna kysyi ja mittaili minua katseellaan.
”Juu hyvin, vanhakin penkki tais olla jotain sitä luokkaa”, vastasin ja kurkistin vielä Hanin selässä olevan yleissatulan satulansiiven alle varmistaakseni tietoni. 
”Onko teillä värille väliä?” Minna kysyi vielä ja vilkaisin Amandaan.
”Kaipa se saisi ruskea olla, kun mätsää hyvin sitten muitten varusteiden kanssa”, Amanda vastasi ja Minna nyökkäsi, lähti sitten kävelemään rekalleen hakemaan muutaman penkin lisää testiin. 

Muutamat satulat jouduimme kokeilemaan ennenkuin löytyi muutama silmänmääräisesti sopivan näköinen koulusatula. Kaikki todella kalliita, mutta ei se Amandaa näyttänyt haittaavan. Hetken katselun jälkeen saimme estesatuloitakin kasaan muutaman kappaletta, jotka pääsisivät jatkoon eli testaisimme niitä ratsastaessa. Laitoimme ensimmäiseksi Hanin selkään yhden koulusatuloista, jonka jälkeen suitsin ponin, vedin kypärän päähäni ja lähdimme maneesille. Amanda ja Minna saivat yhteisvoimin kannettua testisatulamme mukana. 

Ensimmäisellä satulalla en montaa ravipätkää ottanut, kun tulin jo siihen tulokseen että se nousee turhan paljon keventäessä takaa. Niimpä otimme seuraavan satulan kehiin ja se oli jo todella lupaavan oloinen. Tykkäsin siitä miten tukeva ja muhkea satula oli, antaen minulle kuitenkin tilaa liikkua satulassa. Amandakin näytti tykkäävän satulan kauniista ulkonäöstä. Kokeilin vielä yhden koulusatulan ratsailla, mutta se paljastui kuitenkin hieman turhan suureksi. Vaihdoimme estesatuloihin ja Amanda päätti jopa koota meille pienen ristikon maneesin keskelle. Estesatuloista tykkäsin jo heti ensimmäisestä, mutta hypyissä se nousi takaa liikaa. Hani pisti ratsastaessa selvästikkin parastaan, mistä olin ehdottomasti iloinen, sillä halusin yhteistyömme näyttävän Amandan edessä mahdollisimman hyvältä. Tottakai nuori tamma hermostui siitä että joutusin hyppäämään monta kertaa alas ja satulaa vaihdettiin, mutta kaikkeen siihen sähläykseen nähden Hani käyttäytyi ihan yllättävän hyvin. Estesatuloista viimeinen osoittautui parhaaksi ja se olikin aivan uusi, ehkä kerran ennen jonkun hevosen selässä ollut. 

”No, nämä kaksi nyt olivat sitten parhaat. Olisikohan mahdollista sopia jostain koeajasta?” Amanda kävi kauppaa Minnan kanssa samalla kun itse talutin Hania loppukäyntien ajan maneesia ympäri. 

”Eiköhän koeaika maksua vastaan onnistu. Jos päädytte ostamaan satulat, hyvitetään koeajan maksu kokonaishinnasta”, Minna selitti ja oli selvästi tyytyväisen näköinen onnistuneesta sovituskerrasta. Kun koeajasta oli sovittu, siirtyi Minna tallin puolelle vielä tarkastamaan jonkun muun satulan. Amanda kääntyi minun ja Hanin puoleen.
”Voit ratsastaa vuokrauspäivinäs kummalla vain satulalla, testata miltä ne tuntuu. Järkätään myös vaikka Isben kanssa yks kerta niin että pääset vähän hyppäämään tolla estesatulalla, että voidaan olla varmoja että sopii. Tarkkaile myös Hanin liikkumista erityisen tarkkaan ja vahdi ettei selkä kipeydy”, Amanda lateli ohjeet kädet puuskassa katsellen Hania tarkkaavaisesti.
”Mutta kivasti se käyttäyty. Oot tehnyt sen kanssa selvästi hommia”, nainen sanoi vielä ja soi minulle pienen hymyntapaisen suupielien kohotuksen, joka oikeasti tuntui hyvältä. Tämän sanottuaan nainen lähti viilettämään talliin testisatuloidemme kanssa ja itse jäin vielä kävelemään maneesia ympäri Hanin kanssa. Tamma hieman pörhisteli ulkoa kuuluville kolahduksille, mutta malttoi kävellä rauhassa vierelläni. Uusien satuloiden voimin saisimme takuulla kehityksemme kunnon nousuun. 

Saavuin tallille jo aikaisin aamulla. Olin Amandan kehotuksesta eilen satulansovittajan käynnin jälkeen soitellut miehelle nimeltä Iivari Savela, joka ilmeisesti oli ainakin Amandan hevosten vakihieroja. Mieheltä oli juuri peruuntunut tästä aamusta joku käynti ja tämä tarjoutui heti pistäytymään Auburniin. Seuraava aika olisi ollut tarjolla vasta melkein kuukauden päästä, joten otin aamuajan ja raahauduin tallille. Hevoset oli juuri viety ulos, mutta olin eilen illalla laittanut Annalle viestiä ja pyytänyt naista jättämään Hanin aamulla tarhaan, veisin sen sitten hieronnan jälkeen itse laitumelle. Kirjava oli jotenkin saanut itseensä sievän mutakerroksen, vaikka tarha näytti minusta kuivalta. Sitten sen huomasin, tamma oli lätrännyt vesiautomaatin kanssa ja yksi kulmista oli mutainen.
”Hienoa Hani, tosi ovelaa”, mutisin tammalle ja lähdin pyydystämään mutamonsteriani. Kirjava mulkoili minua epäillen ja otti parit ravipyrähdykset ympärilläni, mutta lopulta se antoi melko kivasti kiinni, alkoi varmaan jo oppia etten tee sille mitään pahaa. Lähdin taluttamaan Hania kohti tallia. 

Hoitopaikalla tarkastelin mutatilannetta tarkemmin ja onnekseni likakerros oli sen verran ohut että se oli ehtinyt jo kuivahtamaan. Niimpä pyörittelin Hanin mutavapaaksi pölypilven sisällä yskien, jonka jälkeen suoritin vielä viimeisen silauksen pölyharjalla. Hani oli kaikenkaikkiaan aika helpolla ja leppoisalla päällä, vaikka se hieman kuuntelikin tallin toisessa päässä karsinoita siivoavan Annan hyväntuulista hyräilyä. Jutustelin Hanille rauhaksiin ja toivoin todellakin että se käyttäytyisi näin hyvin hierojankin kanssa. Olin varannut taskuuni muutamia herkkunappuloita siltä varalta, että Hani aiheuttaisi jonkun kohtauksen. Puhdistin vielä tamman kaviot ja olin vähällä saada kirjavan oikeasta etukaviosta otsaani Savelan astellessa sisälle talliin. Sain kavion puhdistettua ja menin ripeästi esittäytymään miehelle.
”Minka Aavikko, oon Hanin vuokraaja ja soittelinkin sulle eilen siitä hieronnasta”, sanoin ja hymyilin kohteliaasti. Savela oli leppoisan näköinen keski-ikäinen mies, joka hymyili minulle leveästi. 
”Iivari Savela, kiva tutustua”, mies esittäytyi ja katsahti sitten Haniin.
”Hän onkin mulle uusi tuttavuus. Noita muita Amandan hevosia olen aikaisemmin hieronut, se iso musta on erityisen murhanhimoinen”, mies selitti naurahtaen puhuen ilmiselvästi Fellusta. Naurahdin hieman ja taputin Hanin kaulaa tämän alkaessa steppailla.
”Joo tää on Hani, arviolta 5v risteytystamma. Se on aika arka ja herkkis, eikä sitä varmaan oo koskaan ennen hierottu”, kerroin Hanista ja rapsuttelin tamman otsaa saadakseni sen rentoutumaan. Kerroin Iivarille vielä hieman tarkemmin Hanin historiasta samalla kun Iivari lähestyi tammaa rauhassa ja siirtyi Hanin sivulle ensin vain silitellen tammaa. Hani mulkoili miestä ja hieman polkaisi jalallaan, muttei tehnyt mitään sen kummempaa. 

Iivari hieroi tammaa hiljaisuuden vallitessa. Itse jutustelin Hanille hiljaisella äänellä ja tarkkailin miehen toimia. Hani alkoi pikkuhiljaa rentoutua ja se jopa näytti tykkäävän hieronnasta, ainakin paikoitellen. Hanissa ei ole ainakaan ratsastaessa tuntunut mitään sen suurempaa jäykkyyttä, mutta varmasti sillä ainakin pikkujumeja olisi, varmaan vähän suurempiakin. Niskan alueen hieromisesta Hani ei oikein tykännyt, se oli vasta muutaman viikon ajan antanut minun koskea päähänsä ilman hirveää vastustelua ja nyt kun vieras mies hipelöi sitä, huiski tamma hännällään ja yritti väistää karkuun. Lopulta annoin Iivarille pari heppanamia ja tämä lahjoi Hanin hierottavakseen. Kun Iivari oli valmis tamman pään ja kaulan liittymän tarkastelussa, Hani suorastaan nuokkui.
”Eihän se niin kamalaa ollut”, naurahdin Hanille ja tamma vain mulkaisi minua ja jatkoi eteenpäin tuijottamista.
”Hän on oikein hurmaava neiti, olette varmasti hyvä pari”, Iivari naurahti ja katsahti vielä minua ja Hania vuorotellen. Ollaanhan me varmaan aikamoinen näky, eksoottisen värinen poni ja minä pitkien sinisten hiusteni kanssa. 


”Ei siinä nyt mitään erikoista ollut. Oikea puoli oli vähän sellaisessa kokojumissa, mutta ei Hani kipeältä tuntunut mistään. Niskassa oli selvää jäykkyyttä, mutta se ei ole mikään ihme jos kerran ratsutouhutkaan ei tammalle ole niin tuttuja vielä”, Iivari selosti ja kirjoitti samalla paperille raporttia.
”Selässä on aika kivasti lihaksia siihen nähden, millainen historia hänellä on. Sain kaikki jumit nyt aika kivasti auki, mutta uusi hieronta voisi olla paikallaan parin kuukauden päästä”, Iivari totesi vielä ja antoi minulle kirjoittamansa raportin.
”Kiitos ja kiva kun pääsit näin nopeasti. Juttelen Amandan kanssa ja otan sitten uudelleen yhteyttä niin varataan seuraava hieronta”, naurahdin ja taputin Hanin kaulaa. Laskin hierontaraportin Hanin harjapakin päälle ja nappasin maasta vohveliloimen jonka olin siihen aikaisemmin tuonut. Ilma oli hieman viileämpi mitä vähään aikaan, niin Amanda oli pyytänyt minua heittämään Hanille ohuen loimen, että juuri hierotut lihakset eivät pääsisi kylmenemään. Heitin vohveliloimen Hanin selkään ja lähdin sitten viemään tammaa laitumelle kavereidensa seuraksi. Eivät ne kauaa enää laitumella oleskelusta saisi nauttia. Kävelytin Hanin laitumelle hieman pidennettyä reittiä jotta tamma saisi liikkua ja vein sen sitten peltoon. Tamma ravasi kavereidensa luokse ja itse palasin talliin siivoamaan jälkemme. 

Kyllä huomaa että syksy on tullut, ilma on taas harmaa ja tuulinen, vesipisaroitakin tippuu taivaalta silloin tällöin. Talutin Hanin siis maneesiin, sillä ei kyllä tehnyt mieli mennä ulos kylmyyteen ratsastamaan kun maneesikin löytyy. Maneesissa olikin Mikael ja Haitta, sekä Alessa Lassen kanssa. Moikkasin näitä taluttaessani Hanin sisään. Ei siinä kyllä yhtään pieni olo ollut kun maneesissa oli lisäksemme kaksi Hania 30cm korkeampaa puoliveristä. Aloitin kävelyttämään tammaa maneesia ympäri alkukäynneiksi.

Nousin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen ratsasille ja otin heti hieman ohjia käsiini. Hani käveli eteenpäin jännittyneesti ja pää taivaissa kuunnelle ulkoa tulevia tuulen ääniä. Aloin ensin käynnissa hieman houkuttelemaan tammaa myötäämään niskastaan ja otin hieman taivutteluja suurilla ympyröillä vähitellen pienentäen niitä. Hanin tasapaino alkoi käynnissä jo olla yllättävänkin hyvä ja sen käyntikin oli paikoitellen oikein kiva, kunhan tamma vain malttoi rentoutua. Hani oli nyt hieronnan jälkeen liikkunut vähän kevyemmin, mutta tänään suunnitelmissa olisi ottaa hieman rankempi treeni. Hani on tuntunut ratsastaessa todella hyvältä ja selvästi jumien availu helpotti sen menoa.

Siirsin tamman lopulta raviin ja aloitin vain keventelemällä suuria uria ja jumppaamaan Hania pyöreämmäksi. Hyvin pärjäsimme sielä isompien ja kokeneempien ratsukoiden seassa, vaikka Hani hieman tuijottelikin ohi kulkevia puoliverisiä. Vähitellen Hani alkoi rentoutua ja keskittyä työskentelyyn, niin lyhensin vähitellen ohjia ja lähdin vaatimaan tammalta hieman ryhdikkäämpää muotoa. Hanista alkoi löytyä aika kivojakin liikkeitä nyt kun niitä on enemmän tullut esiin kaiveltua. Ei sitä tiedä vaikka tamman vanhemmat olisivatkin olleet jotkut paremmankin luokan ratsuhevoset. Istuin hetkeksi harjoitusraviin ja otin hieman taivuttelua kolmikaarisella kiemurauralla. Hanin ravi oli todella miellyttävän pehmeä ja siellä olisi jaksanut istua vaikka koko päivän. Kertaalleen Hani otti pienen jähmettymisen ja jäi hyppimään paikalleen kun Mikael ja Haitta poistuivat maneesista, mutta löysäsin vain ohjasta ja käskin tamman pohkeella eteen.

Laukkaa en niin paljoon ottanut, mutta keskityin lähinnä siirtymisille ravin, laukan ja käynnin välillä. Laukkasin vain sen pituisia pätkiä, että Hani ehti saada laukkansa pyörimään. Eteenkin laukannostot tekisivät hyvää Hanin takaosan lihaksille. Laukassa Hani malttoi keskittyä yllättävän hyvin, kehuin sitä paljon ääneen ja oma ääneni vain kaikui tyhjentyneessä maneesissa Alessan ja Lassenkin poistuttua takaisin talliin. Loppuun annoin Hanin laukata kierroksen molempiin suuntiin reippaampaan tahtiin. Vaikka tamma kuumui laukkaamisesta, se antoi mukavasti kiinni. Loppuraveihin annoin Hanille hieman pidempää ohjaa ja tamma malttoi olla kiihdyttelemättä tahtiaan liikaa. Loppuraveissa huomasin tamman alkavan väsyä, joten siihen oli hyvä lopetella. Siirsin tamman käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Kävelin selästä käsin pari kierrosta, jonka jälkeen hyppäsin ratsailta, löysäsin satulavyön ja nostin jalustimet ylös. Silmäilin vielä hetken Hanin testissä olevaa koulusatulaa tyytyväisenä. Sopii Hanille täydellisesti. Taputin Hanin kaulaa ja aloin taluttaa sitä loppukäynneiksi maneesia ympäri.

Tallissa vain nappasin Hanilta varusteet pois, heitin sille kuivatusloimen päälle ja päätin jättää tamman tarhalle, parin tunnin päästä ne kuitenkin haettaisiin sisälle. Jäin hetkeksi silmäilemään Hanin touhuja tarhalla, enkä voinut muuta kuin hymyillä. Tuo poni on kyllä uskomaton tapaus ja se kehittyy todella vauhdilla. Onhan meillä vielä pitkä matka tavoitteisiimme, mutta ei meillä mikään kiire ole.

Auburnin kartanon "paluusta" tulipalon jälkeen ei ole vielä kovinkaan kauan aikaa, mutta jo nyt koko Kallan kylässä ei pahemmin muusta puhutakkaan. Liikkeellä oli vaikka mitä juttua, niin tosiasioita, kuin ilmiselviä valheitakin. Ei sitä sitten tiedä kuka kaikki jutut liikkeelle laittaa, mutta oli niitä mielenkiintoista kuunnella.

Saavuin tallille jo aamupäivällä ja hain Hanin samantien laitumelta. Tammat ja ruunat saavat vielä laidunnella, mikä on kyllä mukavaa. Hani on kerännyt pellossa hyvin massaa ympärilleen lihomatta kuitenkaan. Amanda varmaan hirttäisi minut jos päästäisin Hanin lihomaan. Naurahdin itsekseni mielikuvalle kiukkuisesta Amandasta ja talutin Hanin sisälle talliin. Tallissa olikin Annalla ja sillä uudella tallityöntekijällä Johnnyllä karsinoiden siivoukset kesken. Pakkeerasin Hanin hoitopaikalle ja samalla kun aloin harjailla steppaavaa tammaa, jäin kuuntelemaan noiden juttuja.

"Nii, olin ihan varma että se oli Amanda, mutta kun menin sisälle ni ei sielä ketään ollut", Jonathan selosti lapatessaan paskaa kottikärryihin. Tämä oli aamulla talliin saapuessaan nähnyt satulahuoneen ikkunassa vaalean hahmon, jota tietenkin Auburnin tuntien luuli Amandaksi. Tyhjä satulahuone oli kuitenkin yllättäny ja nyt Anna ja Jonathan yhdessä spekuloivat kuka oli satulahuoneessa ollut. Ajatus vaaleasta hahmosta sai aikaan kylmiä värejä ja samassa viimeisiään vedellyt hiuslenkkini pamahti rikki vapauttaen pitkät siniset hiukseni. Hätkähdin ja Hani syöksähti eteenpäin melkein tallaten varpaani. Huomasin sekä Johnnyn että Annan tuijottavan minua ihmeissään.
"Hiuslenkki vaan katkes", mutisin näille hieman nolosti ja noukin mustan hajonneen lenkkini maasta. Tungin sen ratsastushousujeni taskuun ja nappasin ranteestani uuden lenkin, jolla kiepsautin hiukseni löysälle nutturalle.

En ollut vielä Auburnissa oikeastaan tutustunut keneenkään ja tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi. Mutta niin se on vähän joka tallilla, ihmisten seurassa oleminen ei tule minulta mitenkään luonnostaan vaikka ammattini puolesta pitääkin olla tekemisissä ihmisten kanssa. Töissä on kuitenkin helppoa vetää asiakaspalveluhymy naamalle ja olla jotakin mitä ei oikeasti ole. Hanin kavioita puhdistaessa huomasin että tamman oikea etukenkä repsotti. Huokaisin syvään ja laskin kavion maahan. Kaipa minä sen voisin irroittaa ja laittaa takaisin kun kengittäjäkin virallisesti olen. Päätin kuitenkin laittaa Amandalle varmistusviestiä, johon tämä vastasi lyhyen ytimekkäästi "OK". Pyysin siis Annaa katsomaan hetken Hanin perään ja kipaisin hakemaan autostani kengitysvälineeni. Palasin ponin luokse ja sovittelin varmuudeksi kenkää tämän kavioon. Kenkä ei ollut vääntynyt mitenkään, joten pystyisin vain naputtelemaan sen paikalleen.

Kengän kiinnitys ei ollut iso homma ja nopeasti olimme valmiit jatkamaan. Päätin tänään vain kävelyttää Hanin ja viritin sille suojat jalkaan, suitset päähän ja nappasin tamman narun päähän. Lähdimme ulos kävelemään, kun ei edes satanut. Päätin lähteä tekemään pienen maastolenkin maastakäsin. Poni oli vireällä tuulella, mutta se keskitti energiansa lähinnä vierelläni tanssahteluun, eikä turhaan syöksähtelyyn. Auburnia ympäröivät maastolenkit olivat kyllä upeita, ainakin ne jotka olen nähnyt. Pitäisi varmaan alkaa maastoilemaan Hanin kanssa selästäkin käsin, se olisi hyvä mahdollisuus tutustua myös muihin tallin ihmisiin.

Kyllä se pakko on Hanin jarruja maastossa kokeilla ennen laidunlaukkoja, tälleen muutamaa päivää ennen itse kilpailuja. No, maastoseurakseni lähtivät Isabella ja Eela, joten rohkeasti ohjasin kirjavan ponini suuremman mustanruunikon perään. Isbe oli varoitellut että Eela sitten kuumuu, mutta tärkeintä on jarrujen toimiminen. Hani lähti kävelemään melko itsevarman oloisena, eikä kyttäillyt kovinkaan paljoon. Lähdimme kävelemään leveää hyväpohjaista hiekkatietä pitkin eteenpäin 

Juttelimme niitä näitä, lähinnä Hanin kehityksestä ja tulevasta estevalmennuksesta, johon olin juuri ilmoittautunut mukaan. Isbe on huomattavasti vähemmän pelottava kuin Amanda, mutta kyllä Isbenkin seurassa olin melko varovainen. 
"Eli oot siis kouluttautunut ainakin kengittäjäksi? Kuulin Amandalta että olit kiinnittänyt Hanin repsottavan kengän", nainen vaihtoi samassa puheenaihetta ja vilkaisi olkansa yli minuun. 
"Joo, oon käyny kengityksen peruskurssin. Peruskengitykset ja irtokengät sujuu, ja olis mun tarkotus sitä koulutusta joskus lähteä täydentämää. Satulansovittajan ja -kunnostajan hommia mä enemmän teen", selitin ja silittelin Hanin kaulaa tamman hieman säpsähdettyä pöpeliköstä kuulunutta rapinaa. 
"Sähä oot oikea moniosaaja", Isbe naurahti ja kokosi vähän Eelan ohjia paremmin käsiinsä. 

Ravasimme hiekkatietä pitkin jonkin matkaa. Hani eteni alkuun hieman jännittyneesti, mutta kun se huomasi ettei mitään pahaa tapahdu, tamma malttoi hieman rentoutua ja keskittyi vain tikittämään eteenpäin. Kerran tamma yritti tehdä jonkun ihmesyöksyn eteenpäin, mutta jarrutti hyvin käskystä. Kun olimme edenneet sekä käynnissä että ravissa, tulimme loivan ylämäen kohdalle, jossa Isbe ehdotti laukkaa. Nyökkäsin vain ja mutisin jotain myöntymisen merkiksi. Nostimme laukan ja minun oli pakko nousta kevyeeseen istuntaan pysyäkseni tasapainossa. Hani nosti laukan pienen pomppusarjan kautta, mutta kun päästiin vain laukkaamaan eteenpäin, ponitamma keskittyi vain kovaa menemiseen ja jätti poukkoilut pois. Kyllä siinä oli aikamoinen voittajafiilis, kun niin arka ja säikky vuokraponini laukkasi tietä pitkin kiltisti ilman mitään säikkyilyä. Poni palautti minut nopeasti maanpinnalle pienellä pukilla, mutta minä vain naurahdin ja taputin Hanin kaulaa. Suoran lopuksi jarrutimme ravin kautta käyntiin ja aluksi Hani hieman vastusteli jarruttelua pomppimalla eteenpäin, mutta nopeasti poni luovutti ja siirtyi kiltisti käyntiin. 
"Hyvinhä se sujui", Isbe naurahti ja taputti Eelan kaulaa tyttyväisen oloisena. 

Ravasimme vielä pienen pätkän varmistaaksemme, että jarrut myös pysyvät toiminnassa. Hani kävi melko kuumana, mutta jarrut toimivat kokoajan. Hieman tamma säpsyili kaikenlaista, mutta ei tehnyt mitään erikoista ja kun lopulta siirryimme käyntiin, pärski Hani tyytyväisenä. Kävelimme jotain metsäpolkua pitkin takaisin Auburniin ja Hani nosteli hienosti jalkojaan, vaikka olikin hieman turhan keskittynyt tuijottelemaan puita, ihankun poni ei olisi ennen mäntyä nähnyt! 

Saavuimme takaisin tallin pihaan, jossa hyppäsin alas ratsailta. Hanin estesatula oli kyllä mukavan tukeva ja siinä kelpasi istuskella maastolenkilläkin. 
"Hanihan meni ihan nätisti, vähän säpsyili ja kyttäili mutta kyllä se siitä alkaa tasottua kun vaan pääsette enemmän maastoilemaan", Isbe sanoi ja löysäsi samalla Eelan satulavyötä. 
"Joo, se meni yllättävänkin hyvin. Saa nähä pysynkö laidunlaukoissa ees selässä kun siinä on sitten vielä enemmän laukkaajia", naurahdin ja taputin Hanin kaulaa. Tamma mulkoili minua epävarmasti, mutta seisoi paikallaan kuin tatti. 
"Kyllä sä kyydissä pysyt!", Isbe rohkaisi ja lähti taluttamaan Eelaa sisälle talliin. 

Otin Hanilta varusteet pois käytävällä, jonka jälkeen talutin ponin pesariin. Huuhtelin tamman vedellä ja tuttuun tapaansa Hani yritti steppailla veden alta pois. Ei tamma kauaa jaksanut säheltää ja asettui aloilleen, pitäen korvansa edelleen luimussa. Kun tamma oli huuhdottu, vetelin ylimääräiset vedet pois hikiviilalla, jonka jälkeen tarkistin vielä Hanin jalat ja kaviot. Kaikki näytti siistiltä, joten lähdin viemään Hania takaisin laitumelle, jossa hevoset saisivat vielä olla ehkäpä viikon verran. Tamma oli todella rauhallinen kävellessämme laitumelle, varmaan maastolenkki oli tehnyt tammalle ihan hyvää. 
"Kyllä me nyt aletaan maastoilemaan. Pitää sutkin siihen hommaan totuttaa", naurahdin tammalle ja hilitin sen poskea kävellessäni kirjavan vierellä. Laitumille päästyämme päästin Hanin kavereidensa luokse ja itse lähdin suuntaamaan tallille, jossa vielä putsaisin tamman varusteet. 

"Nii mitä sanoit?" havahduin ajatuksistani kun kuulin jonkun puhuttelevan minua. Olin hyvää matkaa hautautumassa taukotuvan vuodensohvan sisuksiin, mutta kun tajusin etten olekkaan siellä enää yksin, ryhdistäydyin ja nostin katseeni ylös puhelimestani. Edessäni seisoi hurjan pitkä punapäinen Jonny.
"Että ihan sitä, ootko kuullut jotain niistä kylällä liikkuvista juoruista?" tämä kysyi hetken kiusallisen tuijotuskilpailun jälkeen.
"Aa, en pahemmin. En mä hirveesti käy kylällä", virnistin ja Jonny istahti pöydän ääreen.
"Tai siis oon mä jotain spekulointi asiakkailta kuullut, mutta en mitään erikoista. Kuinka nii?" jatkoin vielä ja kaivoin jaloissani lojuvasta laukustani vesipullon.
"Amanda ja Isbe vaikuttaa aika hermostuneilta niistä kaikista jutuista mitä on liikkeellä. Jakun oli se kynttiläjuttu jne.", Jonny selitti selvästi yrittäen jotain keskustelua kehitellä.
"Ai niin se kynttiläki, kummallista", mutisin ja vilkaisin kelloa. "No, eiköhän ihmiset pian tajuu et ne juorut on ihan turhia", jatkoin vielä. Jonny kohautti hartioitaan ja kaivoi jostain itselleen eväsleivän. Itse uppouduin takaisin selaamaan puhelintani, äidin jonkun kaverin hevosen kenkä olisi taas irti ja pitäisi vielä illalla mennä sekin laittamaan.

Nousin lopulta sohvalta ja suuntasin tarhoille. Hani oli vuokraustaipaleeni aikana edistynyt todella paljon, eteenkin tarhasta hakiessa. Enää hyvinä päivinä karkuun viiletettiin vain pari kierrosta, jonka jälkeen lähdettiin kiltisti mukana talliin. Tänään oli selvästi superhyvä päivä, sillä pieni kirjava käveli melkeinpä portille vastaan. Kehuin Hania hieman turhankin äänekkäästi, jonka jälkeen talutin tamman talliin ja tällä kertaa karsinaan. En minä sitä todellakaan aina uskalla karsinassa hoitaa, mutta on se taas hyvä kokeilla, jos olisi hyvä päivä ja pääsisimme edistymään tämänkin asian kanssa. Nappasin karsinan eteen kantamastani harjapakista pölyharjan ja siirryin karsinaan harjaamaan Hania. Tamma pörräsi jonkin verran, mutta maltoin itse olla mahdollisimman rauhallinen ja vähäeleinen rauhoittaakseni tammankin. Jonkin aikaa pörrättyään Hani antoi vihdoin periksi ja asettui harjauksen ajaksi aloilleen. Kavioita puhdistaessa olin saada kengästä otsaani Hanin säikähtäessä karsinan ulkopuolelta kuuluvaa kolahdusta, mutta lopulta kaikki kaviotkin oli siististi puhdistettu.

Ilma oli kiva ja derbykenttä oli näyttänyt kuivalta, joten varustin Hanin estesatulalla ja varustettuani tamman, suuntasimme suurelle ja avoimelle nurmialueelle, jossa emme olleet estevalmennuksen jälkeen olleet. Aluksi kävelytin Hania derbykenttää ympäri ja kun olin varma että tamma on nähnyt kaikki mahdolliset kulmat ja varjot, nousin ratsaille ja otin heti ohjia hieman käsiini. Aluksi halusin että Hani vain malttaisi kävellä rennosti ja rauhallisesti, jonka jälkeen aloimme ravailla hieman puolipitkällä ohjalla ympäriinsä. Tänään suunnitelmana oli vain totuttaa Hania derbykenttään, eikä vääntää mitään koulukiemuroita. Ratsastin Hania reippaassa ravissa eteenpäin ja alun pään viskomisten ja kiihdyttelyiden jälkeen tamma tuntui rauhoittuvan kuin napista painamalla. Pari viimeistä ratsastuskertaa tamma oli käynyt todella kierroksilla ja olin melkein suorittanut ensimmäisen ilmalentoni alas kirjavan selästä. Oli siis ollut hieman itsetuhoista lähteä ponin kanssa derbykentälle, mutta nyt kyllä olin tyytyväinen päätökseeni. Hanilla oli tänään selväsi hyvä päivä ja se kulki oikeastaan todella nätisti.

Laukassa Hani otti muutamat pukit ja yritti lähteä rallittelemaan, mutta kunhan saimme muutamat rauhalliset ja rennot ympyrät, annoin tammalle luvan laukata hieman reippaammassa tahdissa derbykenttää ympäri molempiin suuntiin. Ihan lopuksi innostuin vielä hyppäämään pari kertaa derbykentän keskellä olevan ristikon, jonka Hani suoritti maltillisesti ja hyvällä fiiliksellä. Loppuverryttelyitä tehdessäni en voinut muuta kuin hymyillä, kyllä me vielä kisaradoillekkin päästäisiin! Ravatessani puolipitkällä ohjalla orien tarhojen puoleista pitkää sivua, havaitsin vaalean ja hoikan hahmon aidan vieressä. Amanda nojasi aitaan tyytyväisen näköisenä ja pysäyttessäni Hanin tämän kohdalle, nainen avasi suunsa.
"Teidän menohan oli ihan kivan näköistä. Sun kannattaa käyttää tätä derbykenttää hyödyksi nyt vielä kun kelit sallii", tämän sanottuaan Amanda käveli Fellun tarhalle ja nappasi suuren ja tumman orin mukaansa. Itse jäin vain hölmistyneenä katsomaan Hanin omistajan perään, enkä voinut olla miettimättä kuinka kauan Amanda Sokka oli ratsastustani seurannut. No, palaute oli ollut todellakin positiivista, joten eipä siitä mitän haittaakaan ollut.

Loppuverryttelyiden jälkeen palasimme vihdoin talliin ja nappasin Hanilta varusteet pois. Tamma oli hionnut melko kevyesti, mutta päätin hieman huuhdella sitä lämpimällä vedellä, kun poni kuitenkin jäisi jo sisälle. Huomenna tulisi taas pitkä tallipäivä kun tulisin tekemään päivätallia, mutta vuoroni loputtua ehtisin vielä ratsastamaan Hanin. Päätin vielä tehdä jotain hyödyllistä, joten pesin Hanin molemmat satulat ja suitsetkin siihen samaan läjään. Kun kaikki vihdoin kiilteli, pystyin hyvillä mielin lähtemään tallilta äitini tallille, jonne tämän ystävätär toisi hevosensa irtokengän kiinnitykseen.

Hani vilkaisi minuun hieman epäluuloisena, mutta käveli rauhassa perässäni ulos tallista. Ovella sen oli aivan pakko hieman poukkoilla ja kytätä jotakin, mutta selvisimme hengissä ainakin jakkaralle saakka. Kiristin tamma satulavyötä vielä reiällä ja vedin jalustimet alas. Pyyhkäisin Hanin koulusatulasta siihen tippuneen kellertävän lehden pois ja siirsin jakkaran tamman vierelle. Hieman Hani lähti tuttuun tapaansa steppaamaan noustessani jakkaralle, mutta pääsin ongelmitta selkään. Kokosin ohjat siististi käsiini, pujotin oikeankin jalkani jalustimeen ja painoin pohkeeni kevyesti Hanin kylkiin ja ohjasin sen Auburnin lähimaastoissa kiertävälle maastolenkille. Hani lähti matkaan jopa omituisen rauhallisesti, sen korvat heiluivat tyytyväisinä puolelta toiselle. Mietin voisiko sillä olla asiansa, että Hani yritetään saada tiineeksi Riepusta. Ensimmäinen yritys on jo takana, mutta vielä ei ole tietoa siitä onnistuttiinko ja onko Hani tiineenä. Jotenkin toivon että Hanin rauhoittunut mieli olisi merkki tiineydestä. 

Kävelimme rauhassa aivan Auburnin lähimaastoissa. Hieman Hani säpsyili, mutta alkoi olla jo yllättävänkin tottunut maastoilemaan verrattuna lähtöpisteeseemme. Hani oli alkanut myös kasvattaa talvikarvaa ja syksyn karvanlähtö alkoi olla pikkuhiljaa jo takana päin. Puskasta lentoon lehahtanut lintu aiheutti Hanille pienoissydänkohtauksen ja tamma teki sivuloikan, mutta pysyin tukevasti satulassa ja Hani rauhoittui nopeasti jatkaen matkaa eteenpäin. 

Palasimme takaisin Auburnin pihaan ja päätin suunnata hetkeksi vielä kentälle ottamaan ravit ja laukat läpi. Kentällä oli muutamia pieniä vesilätäköitä, mutta ne eivät meidän menoa haittaa. Otin hetken käynnissä ihan perus taivuttelua ja Hani rentoutui selkeästi päästyään turvaan kentälle. Kokeilin muutamia kertoja Hanin kanssa sitä, että suurella ympyrällä väistätän takaosaa hieman ulospäin. Hani tajusi tehtävän idean yllättävänkin nopeasti ja oli todella herkkä jo ihan istunnallekkin. Hani on ratsastaessa todella herkkä ja se reagoi eteenkin ratsastajan painopisteen muutoksiin todella helposti. Selässä joutuu siis istumaan todella rauhassa ja välttämään kaikkea ylimääräistä sähellystä. Siirsin Hanin lopulta raviin ja vain keventelin suuria ympyröitä ja keskityin taivuttelemaan tammaa huolella molempiin kierroksiin. Alkuun huomasin että Hani oli hieman jäykkä, eikä olisi oikein tahtonut vertyä, mutta huolellisella taivuttelulla saatiin aikaan oikein letkeääkin liikettä. Laukkaa otin vain muutaman noston verran ja niissä Hani hieman yritti taas kaasutella, mutta malttoi mielensä ja käyttäytyi oikein asiallisesti. 

Lopulta ohjasin Hanin tallin edustalle ja hyppäsin ratsailta. Taputin Hanin kaulaa ja rapsutin hieman tamman otsaa, ainakin sen hetken kun Hani antoi rauhassa koskea päähänsä. Löysäsin vielä satulavyön ja nostin jalustimet ylös, jonka jälkeen lähdimme kävelemään sisälle talliin. Parkkeerasin Hanin hoitopaikalle ja nappasin ensin suitset pois, jotta sain sujautettua tammalle riimun päähän. Ripustin suitset seinustalla olevaan koukkuun ja nappasin vielä satulankin pois. Jätin varusteet hoitopaikalla oleviin telineisiin, jotta muistaisin pestä ne kunhan vien Hanin takaisin ulos. Harjasin Hanin läpi, heitin tammalle vielä sadeloimen päälle ja vein tamman takaisin tarhaansa. Palasin talliin pesemään nahkavarusteet, jonka jälkeen menin siivoamaan pari karsinaa kun tänään olisi iltatallivuoroni, eivätkä hevoset ihan vielä tule sisällekkään. Viimeisten karsinoiden siivouksen jälkeen suuntasin hetkeksi taukotiloihin vain hengailemaan ennenkuin lähtisin hakemaan hevosia sisälle. 

Heti noustessani autostani Auburnin parkkipaikalla, tiesin että nyt on jotain tapahtunut. Hevoset olivat tarhoissaan levottomina ja huomasin Hanin ravailevan tarhassa yksinään, eikä Armia näkynyt missään. Eikai se nyt vielä ole varsonut, eilen ei ainakaan mitään merkkejä siitä ollut näkynyt kun olin ollut tekemässä iltatallia. Nopeasti kipitin talliin ja hissukseni menin sisälle talliin, jossa vallitsi rauhallinen hiljaisuus. Näin Isabellan seisoskelemassa varsomiskarsinan edustalla ja katselevan sisälle karsinaan lempeästi hymyillen. 
"Moikka, Armi on tainnut varsoa. Menikö kaikki hyvin?" kysyin hiljaisella äänellä ja katsoin hieman tutkivasti Isabellan helpottuneita kasvoja. 

Isabella selosti minulle nopean version aamun tapahtumista, Armin varsomisen kanssa oli tullut ongelmia ja koko piha oli ollut kaaoksen vallassa. Ei siis mikään ihme että Hani edelleen näytti järkyttyneeltä tarhassaan. Onneksi kaikki oli päättynyt hyvin ja nyt varsa kuulemma on jo oikein pirteä. Kurkistin tässä vaiheessa ensimmäistä kertaa karsinaan ja näin siellä lepäävän vaalean varsan. Armi oli selvästi väsyneen näköinen, mutta se työnsi uteliaasti turpansa vasten kaltereita ja pujotin käteni kaltereista läpi rapsuttaen tamman otsaa. Käänsin katseeni takaisin varsaan ja se oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä. 
"Onko se tamma vai ori?" kysyin sitten ja katsahdin Isabellaan. 
"Tamma", kuului jostain takaatani ennenkuin Isbe ehti mitään vastata. Vaaleahiuksinen Amanda oli saapunut talliin todella hiljaa. 
"Teillä oli kuulemma aika hurja aamu. Onneks kaikki on hyvin ja onnittelut upeasta varsasta", sanoin Amandalle kohteliaasti ja hymyilin tälle ihan tosissani. 
"Kiitos", Amanda vastasi lyhyesti ja asettui katsomaan karsinaan tammansa varsaa. 
"Eikö siinä ois Minka sulle hyvä tulevaisuuden kisatykki", Amanda sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja käänsi jäisen katseensa minun suuntaani. 
"Tottakai mä sitä vähän mietin tässä kokoajan", vastasin mietteliäästi ja lopulta mutisin jotain siitä, että menisin hakemaan Hanin sisälle. Päässäni pyöri varmaan tuhat ajatusta, enkä ottanut oikein selvää enää omista mietteistänikään. 

Tarhalla järkyttyneen näköinen Hani oli selvästi tyytyväinen näkemisestäni. Tarhan keskellä oli läntti jotain verieritettä, josta huomasi että Armin varsominen oli alkanut täällä. Huokaisten nappasin Hanin riimun ja narun portilta ja pujahdin sisälle tarhaan ja nappasin Hanin kiinni. Tamma tuntui lähtevän mielellään mukaani, vaikka tanssahtelikin kävellessämme hieman levottomasti. Pysäytin tamman vielä ennen kuin menimme sisälle talliin. Talutin Hanin tarkoituksella sisälle tallin toisesta päästä, ettei meidän tarvitsisi kulkea varsomiskarsinan vierestä. Vein Hanin karsinaan ja nappasin tammalta riimun pois. Ripustin riimun naruineen karsinan edustalle ja lähdin suuntaamaan varustehuoneelle. Amanda ja Isbe istuskelivat varsomiskarsinan edustalla ja keskustelivat hiljaisella äänellä, kun itse kävelin varustehuoneeseen. Nappasin sieltä mukaani Hanin juoksutusliinan, suojat, suitset ja harjapakin. 

Hoidin Hanin aika nopeasti valmiiksi ja lähdimme taas kauimmaisen oven kautta ulos. Huikkasin Isbelle ja Amandalle että kävisimme kävelemässä maastossa ja poistuin sitten tallista. Hani käveli ripein askelin vierelläni pää pystyssä, mutta kuunteli minua hyvin ja jarrutti aina heti käskystä. Mitä kauemmas taakse Auburn jäi, sitä enemmän mielessäni pyöri vain kuva voikosta varsasta, jonka Amanda oli kuulemma nimennyt Karkiksi. Olin pitkään miettinyt että oma hevonen olisi kiva jossain vaiheessa saada, mutta eniten siinä pelotti se, jos se tarkoittaisi luopumista Hanista. Enkä tiedä miten Auburnissa on tilaakaan ja mielessäni pyörii myös mahdollisesti Hanille syntyvä varsa. Olin kokoajan mielessäni pitänyt tilaa Hanin varsalle, jos sieltä vaikka tulisi sellainen unelmieni poni, mutta kilparatsastajahaaveideni kannalta täysikokoinen hevonen olisi järkevämpi ajatus. Armi on ihana tamma, joten sen varsa on takuulla ainakin yhtä ihana ja Armin kokoa katsellessa varsa saattaisi kasvaa minulle järkevän kokoiseksi, vaikka varsan isä onkin melko kookas. Kaipa minun pitäisi kysyä Amandalta mitä se tarkoittaisi, jos ostaisin Armin varsan itselleni. Saisinko pitää Hanin edelleen vuokrahevosenani niin pitkään kuin haluan, vai vain Karkin varsa-ajan. Havahduin taas mietteistäni Hanin säpsähtäessä jotain, mutta tamma rauhoittui nopeasti ja pärskähdellen laski päänsä alas tyytyväisenä. Hanikin alkoi pikkuhiljaa oppia nauttimaan metsälenkeistä. 

Palatessamme takaisin talliin, olin tehnyt päätöksen puhua Amandalle jossain vaiheessa Karkista, mutta nainen oli kadonnut tallista päästyäni sinne. Talutin Hanin karsinaan ja nappasin tammalta suitset ja suojat pois. Isbe istuskeli varsomiskarsinan edustalla selaillen puhelintaan. Kuullessaan Hanin karsinan oven sulkeutuvan, nainen nosti katseensa ylös ja hymyili minulle pienesti. Kävin puhdistamassa Hanin kuolaimet ja vein ne varustehuoneeseen, jonka jälkeen palasin hakemaan suojat, jotka kannoin pesarille ja suihkutin vedellä läpi. Suojat pääsivät kuivumaan ja palasin Hanin karsinalle, jossa puhdistin tamman kaviot ja annoin Hanille pari porkkananpalaa ruokakuppiin. Rapsuttelin hetken tammaa, joka ainakin hyvinä päivinä oli jo karsinassakin ihan mukava hoidettava, vaikka siinä joutuikin itse olemaan kokoajan hereillä, ettei jää alle jos tamma säpsähtää jotain. 

Palautettuani Hanin ulos, palasin talliin ja kävelin suoraan varsomiskarsinalle. Karkki oli jalkeilla ja se joi innoissaan Armin mahan alla. Kun pikkuinen oli saanut vatsansa täyteen, se otti muutamia huojuvia askeleita ympäri karsinaa ja lopulta varsa katseli pää kallellaan minua. Ei siinä voinut muuta kuin hymyillä, varsat ovat niin ihania, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. 
"Karkki ois sulle kyllä täydellinen", Isbe sanoi melko hiljaisella äänellä ja virnisti minulle. 
"Mä tiiän", mutisin vastaukseksi ja käänsin katseeni takaisin varsaan. Tätä asiaa pitää nyt miettiä tarkkaan. 

Hani katseli minua tarhan toisesta päästä pää korkealla. Se kävi selvästi kierroksilla, eikä ollut mikään ihme. Ensimmäiset pakkaset olivat tulleet kohinalla ja Hanilla oli sopivasti takanaan pari kevyempää päivää. Tänään kuitenkin olisi edessä taas kunnon koulutreeni, joten ylimääräisestä energiasta toivottavasti päästäisiin eroon. 

Hetken houkuttelun jälkeen Hani antoi itsensä kiltisti kiinni ja lähti tanssahtelemaan vierelläni häntä tötteröllä. Portista tamma kääntyi maltillisesti, mutta kääntäessäni sen kohti tallirakennusta, yritti pieni kirjava kertaalleen rykäistä itsensä irti. Pidin vain jämptisti narusta kiinni ja palautin Hanin päättäväisesti omalle paikalleen vierelleni ja lähdimme tällä kertaa rauhassa kävelemään kohti tallia. 

Laitoin Hanin suosiolla hoitopaikalle kiinni, kun sillä kerran on tällainen pärinäpäivä. Karsinassakin hyvinä päivinä hoitaminen onnistuu jo kohtalaisen vaarattomasti, eikä Hani ole enää ihan niin herkkis kaikista äänistä tai vaikka hieman liian nopeista liikkeistä. Olin kantanut Hanin varusteet jo valmiiksi hoitopaikalle, joten nappasin vain harjan harjapakista ja aloin siistiä Hanin yllättävän pörröiseksi kasvanutta karvaa. 

Hani oli nopeasti hoidettu ja samalla vaihdoin hieman kuulumisia talliin juuri saapuneen Julian kanssa. Nainen tuntui olevan hyvällä tuulella ja tulisi kanssa maneesiin Valerien kanssa. Tämän kadotessa hakemaan omaa tammaansa, itse aloin laittaa Hanille koulusatulaa. Satulointiin tamma oli tottunut jo todella kivasti, saattoi välillä väistää askeleen tai kaksi, mutta muuten antoi todella rauhassa laittaa satulan. Satulavyötä kiristäessä Hani laittoi hieman korviaan luimuun, muttei mitään sen kummallisempaa. Olin vaihtanut jo jalkaani uudet kiiltävät ratsastussaappaani, kun vanhoista oli mennyt vetoketju rikki. Suitsin vielä Hanin ja olimme valmiit lähtemään maneesiin. 

Heti noustuani Hanin selkään aloin tehdä ympyröitä ja varmistella että kirjava on kuulolla. Viikon päästä olisi jo Kalla Cup:in toisen osakilpailun aika, jonne olin taas ilmoittautunut Hanin kanssa luokkiin Helppo C ja 60cm. Olin tällä hetkellä rankingin johdossa loistavasti sujuneen ensimmäisen osakilpailun ansiosta, josta suurin kiitos kuuluu sille, että olin mennyt koulumestari Armilla naurettavan helpon Helppo C -luokan tämän vauvamahan takia. Kolmanteen osakilpailuun en enää pääsisikään Hanilla, jos sen vauvamaha alkaisi kasvaa toivotulla tavalla, mutta Amanda oli hieman vihjaissut että voisin ehkä 3. osakilpailun ratsastaa Armilla. 

Siirsin Hanin lopulta raviin, jossa jatkoin ensin hetken työskentelyä pidemmällä ohjalla ja erikokoisilla ympyröillä. Kun Hani alkoi vertyä, lyhensin ohjaa ja aloin samalla vaatia Hanilta pyöreämpää muotoa. Tamma oli todella kuuman tuntuinen ja reagoi pieniinkin apuihin melko räjähtävästi. Tein paljon siirtymisiä ja taivutuksia, joilla sain tammaa hieman maltillisemmaksi menettämättä kuitenkaan herkkyyttä. Istuin pieniksi pätkiksi aina välillä alas ja otin muutamat raviväistötkin. Hani suoritti muutamia todellakin hyviä pätkiä ja tuntui tekevän mielellään hommia. 

Välikäyntien jälkeen kokosin taas ohjat ja nostin kulmasta laukan. Hani oli saanut laukannostoihinsa viime aikoina todella paljon voimaa ja meno alkoi paikoitellen näyttää jo ihan kouluratsastukselta. Tänään otin laukassa muutamia hieman laajempia voltteja ja suoraan menoa. Suoralla Hani lähtee helposti viipottamaan kauheaa vauhtia, joten tarvittaessa jarrutin menoa voltilla, mutta niin kauan kuin jarrut toimivat ja laukan tahti säilyi rentona, sai tamma mennä suoraan. Otin muutamat siirtymiset ravin ja laukan välillä ja vaihdoin suuntaa. 

Laukkojen jälkeen Hanista alkoi huomata sen että se väsyy, joten siirryin suosiolla loppuraveihin. En kuitenkaan päästänyt ohjia pitkäksi, vaan ravasimme muutamat laajat ympyrät molempiin suuntiin hyvässä ja ryhdikkäässä muodossa. Hani pyöristi kivasti selkää ja tuntui kaikenkaikkiaan todella hyvältä ratsastaa. Välillä sitä melkein unohti kuinka vähän aikaa vasta olemme tehneet töitä yhdessä ja kuinka nuori hevonen minulla on allani. 

Loppukäynneistäkin selvisimme ilman turhaa draamaa ja palasimme hyvillä mielin talliin. Nappasin Hanilta varusteet pois, harjasin sen kevyesti läpi ja heitin tammalle sadeloimen pitämään edes hieman tuulta pois sen kevyesti hionneilta kyljiltä. Klipsautin sitten riimunnarun kiinni riimuun ja lähdin palauttamaan Hania tarhaansa, jossa asusteli myös Armi ja Karkki. 

Vapautin Hanin tarhaan ja se otti muutamat liitävät askeleet häntä tötteröllä ennenkuin asettui tutkimaan tarhan pohjaa. Itse kävin vielä vähän tervehtimässä Armia ja tämän uskomattoman söpöä varsaa. Karkki tuli reippaasti tervehtimään ja rapsuttelin varsaa ja sen emää hetken, jonka jälkeen sanoin Hanille heipat ja palasin talliin siivoamaan jälkemme. 

"Voi pallero", naurahdin Hanille tamman hamutessa huulillaan takkini hihaa. Tänään oli ohjelmassa vain kävelyä ja hengailua, sekin tekee Hanille välillä ihan hyvää. Tamma on todettu vihdoin ihan oikeasti kantavaksi ja nyt odottelenkin innolla mitä sieltä masusta sitten ulos tuleekaan. 

En tiedä kuvittelenko vain, mutta jotenkin Hanista on alkanut tulla joku lempeämpi puoli esille astutuksen jälkeen. Voihan se vain olla sitäkin, että Hani on tutustunut minuun jo aika hyvin, kun sitä monta kertaa viikossa käsittelen. Tänään Hani ainakin on ihan uskomattoman hyväntuulisen tuntuinen. Karsinassa hoitaminen ei ollut tuottanut mitään ongelmaa ja Hani tuntui kotiutuneen suureen varsomiskarsinaan hyvin. Viereisessä karsinassa olevat Armi ja Karkki piristivät sitä, olihan se kaverin naapurina olo mukavaa.  

En ikinä ennen ollut kokeillut juosta Hanin kanssa, mutta tänään päätin kokeilla. Naksutin kielelläni ja lähdin ottamaan kevyitä, rauhallisia juoksuaskelia. Pari kertaa Hani heilautti päätään hieman huolestuneena, mutta kun se huomasi ettei mitään pahaa tapahdu, lähti tamma ravaamaan vierelläni hieman hämmentyneen oloisesti. Kehuin Hania valtavasti ja palkkasin sitä porkkanalla hyväntuulisesti. Kävelin vielä hetken ja otin uuden ravipätkän, joka sujui ihan yhtä hyvin kuin aikaisempikin. 

Kun olimme kävelleet noin 40 minuuttia, palasimme talliin, jossa päästin Hanin karsinaansa. Nappasin kirjavalta suitset pois ja nappasin vielä pölyharjan käteen alkaen harjailla Hania läpi vielä uudelleen. 

Hetken aikaa harjailtuani olin ihan ajatuksissani ja melkein säikähdin kun kuulin karsinan ovelta tutun äänen. Julia kurkisti karsinaan kaltereiden välistä. 
"Ai moi, sori olin ihan ajatuksissa ni en huomannut sua", naurahdin ja Hani katsoi hieman epäröiden vierasta karsinansa ovella. 
"Näytitki keskittyneeltä. Olitteko jo liikkeellä vai ootko vasta menossa?" nainen kysyi hymyillen ja tervehti ujoa Hania rohkaisevasti. 
"Joo oltiin jo kävelemässä, Hanilla on kumman leppoisa päivä", virnistin ja taputin kirjavan kaulaa tyytyväisenä. 
"Oisin vaan maastoon teitä kysynyt. Mentäiskö joku toinen päivä?" Julia kysyi ja omille kasvoilleni levisi leveä hymy. On aina kivaa, kun joku kysyy maastoon mukaan tai vaikka vaan samaan aikaan ratsastamaankin. 
"Mennään vaan, mulle käy melkeen millon vaan. Viestitelläänks päiväst viel tarkemmin?" ehdotan ja Julia nyökkää. 
"Sopii", Julia sanoo hymyillen ja lähtee sitten takaisin oman tammansa luokse. 

Harjattuani Hanin läpi jäin mietteliäänä katselemaan tamman pyöristyviä kylkiä. Toivottavasti tamman lihakset eivät tippuisi ihan hirveästi mammaloman aikana, kun vihdoin olen saanut Hanin aika hyvään lihaskuntoon. Silittelin kättäni tamman kylkiä pitkin ja Hani seisoskeli rauhassa paikoillaan. Pieni kirjavani on kehittynyt sinä aikana kun olen sitä vuokrannut ja on ihan uskomatonta kuinka hyvin olen sen luottamuksen voittanut, kun miettii kuinka arka tamma oli aloittaessani sen kanssa. Tietenkin edelleen kaikki päivät ovat erilaisia, mutta näistä erityisen hyvistä päivistä nautin kyllä täysin siemauksin. Halaan vielä Hanin kaulaa melkein tippa linssissä, jonka jälkeen ryhdistäydyn ja laitan tamman harjan harjapakkiin. Hani pääsee vielä takaisin ulos, eikä tamma loimeakaan tarviste, kun ulkona on ihan kiva ilma. Siivoan ensin kaikki tavarani tallista, jonka jälkeen lähden viemään Hania tarhaan ja siitä suoraan lähden suuntaamaan töihin. Huomenna tulisin tekemään iltatallia ja sitä ennen ehtisin hyvin ratsastaa Hanin läpi. 

Hani nosti päänsä taivaisiin, tuijotti hurjan pelottavaa oviaukkoa (josta ollaan muuten kävelty ainakin miljoona kertaa ennen) ja päästi sieraimet suurina valtavan puhinaäänen. Huokaisin syvään pyöräyttäen samalla silmiäni hölmölle pikkukirjavalle. 
"Ihan totta Hani, se on se sama ovi, mistä sä menet monta kertaa päivässä", lepertelin tammalle ja rauhoittavasti rapsutin sen otsaa Hanin laskiessa päätään alemmas. 
"Mentäiskö sitten?" kysyin tammalta ja otin rauhallisen askeleen kohti ovea. Hani puhisi, katseli ovea epäröiden ja lopulta seurasi minua nopein askelin talliin, jossa huomasinkin tamman kyttäyksen kohteen. Amanda seisoi kädet puuskassa varjoissa ja katsoi meitä jäisellä katseellaan. Päätin vain moikata kohteliaasti ja talutin Hanin ripeästi blondin ohitse omalle karsinalleen. Amandan tuijotus tuntui edelleen niskassani, mutta päätin olla välittämättä ja nappasin Hanilta riimun pois sen ollessa karsinassa. 
"Meillä oli puhetta Isben kanssa siitä, että Hanille vois alkaa syöttämään proteiinilisää, mitä mieltä oot?" kysyin sitten Amandalta ja käänsin katseeni tämän suuntaan. Nainen katsoi minua hetken arvioivasti ja nyökkäsi sitten. 
"Ihan hyvä ajatus. Ilmoita Isbelle että sitä voisi laittaa huomiseen aamuruokaan ja siitä eteenpäin aina aamuisin", Amanda sanoi rauhalliseen ääneen, kääntyi sitten kannoillaan ja marssi ulos tallista. Itse kaivoin puhelimeni esille, lähetin Isabellalle viestiä ja suuntasin hakemaan varustehuoneesta Hanin harjoja. 

Harjasin Hanin kaikessa rauhassa. Se oli karsinassakin hoitaessa nykyään jo aika leppoisa, mutta vieraita ihmisiä tamma tuntui edelleen aristavan. Äitini oli yksi päivä halunnut päästä kurkkimaan Auburnin tiluksia, joten käytimme tekosyynä sitä että hän oli tullut katsomaan Hania, vaikka todellisuudessa poni ei ollut äitiäni pätkän vertaa kiinnostanut. Hani ei antanut äitini edes koskea ja se muuttui melko levottomaksi jo siitä, että äitini seisoi karsinan ulkopuolella. No, toistaiseksi ainakin Hania käsittelee vain tutut ihmiset, niin ei se ongelma sinäänsä ole. Puhdistin vielä tamman kaviot ja laitoin tammalle sitten juuri pestyt vaaleanpunaiset suojat. Silmäilin hetken tammaa tyytyväisenä, jonka jälkeen suuntasin vaihtamaan ratsastussaappaat ja hakemaan kypäräni. 

Lopulta Hanilla oli yllään ruskea koulusatula vaaleanpunaisella huovalla ja päässä oli jo tutuksi tulleet ruskeat meksikolaiset suitset. Olin alkanut miettiä, että voisin ostaa Hanille vielä toiset suitset ihan perinteisellä englantilaisella turpahihnalla. Ne sopisivat hieman paremmin kouluradoille. Maneesiin vievästä ovesta pääsimme ongelmitta, eikä Hanille selvästikkään ollut tullut mitään ovitraumaa. Viheltelin ennen kuin avasin maneesin oven ja talutin Hanin sitten sisälle. Toisessa päädyssä ravaili Ellie Riepun kanssa ja komeaa pohkeenväistöä suoritti Tilda ja Fellu. Moikkasin molempia ratsastajia pirteästi ja aloin kävelyttää Hania maneesia ympäri antaen muille ratsukoille tilaa. Hani oli hieman säpsy ja se hätkähteli pienimmistäkin kolahduksista. Juttelin tammalle rauhallisesti kokoajan ja viitisen minuuttia käveltyämme alkoi Hani olla jo melko rauhallinen. 

Heti ratsaille noustuani aloin työstää Hania käynnissä. Tamma oli kehittynyt ihan hurjasti ja se jaksoi kantaa itseään jo aika kivasti. Kalla-cupin toinen osakilpailu oli mennyt kouluratsastuksen osalta meillä ihan kivasti, mutta toisilla oli mennyt vielä paremmin, joten emme olleet sijoituksille asti yltäneet. Hani oli liikkunut kivasti ja itse olin ratsastanut rauhassa ilman turhaa kiirettä. Olihan siellä muutamia tahtirikkoja tullut ja yhden voltin tein turhan aikaisin, mutta niistä huolimatta rata oli ollut perushyvä. Esteillä sen sijaan olimme tehneet parhaan ratamme ikinä ja olimme sillä voittaneet ja esteillä pysyneet rankingin kärjessä. Valitettavasti Hanilla en pystyisi kolmanteen osakilpailuun osallistumaan, kun se alkaa siinä vaiheessa jo mammalomalle siirtyä, mutta Amanda ja Isabella ovat tarjonneet minulle esimerkiksi Armia tai Rillaa kilparatsuksi. Sitä ehdin kuitenkin vielä onneksi pähkäilemään ja nyt toistaiseksi pitää keskittyä vain Hanin kanssa työskentelemiseen. 

Ravissa otimme pohkeenväistöjä ja siirtymisiä, jotka sujuivat ihan kivasti. Hani oli todella energisellä tuulella, mutta se liikkui kokoajan yllättävänkin hyvässä tasapainossa. Hetken aikaa työskenneltyämme Hani malttoi rauhoittuakkin, eikä liikkunut enää yhtä kiireisesti, vaan keskittyi kokoajan hommiin. Tänään keskityin enemmän ravityöskentelyyn ja jätin laukan vähemmälle. Laukassa otin vain muutamia nostoja niin kaarevalla, kuin suorallakin uralla. Hani osaa nostaa jo laukat todella hyvin ja ilmavasti sekä käynnistä että ravista, mutta itse laukassa tulee välillä hieman vielä ongelmia tasapainon kanssa, eikä meno ole ihan niin tahdikasta, kuin mitä tavoittelemme. Laukkojen jälkeen annoin Hanin vielä hölkkäillä pidemmällä ohjalla, ennenkuin siirryimme loppukäynteihin. 

"Teillä meni aika kivasti", huikkasi minulle Jemiina, joka oli saapunut meidän laukkojen aikana maneesiin Lefan kanssa. 
"Kiitos. Hani on kehittynyt ihan hurjasti viime aikoina. Harmi että tulee treenitaukoa mammaloman takia", naurahdin ja taputin Hanin kaulaa ennenkuin laskeuduin ratsailta. 
"Ainiin kun se on kantavana. Eikö isä ollutkin Riepu?" Jemiina kysyi ja pysähtyi vähän matkan päähän Lefan kanssa. 
"Joo, saa nähdä mimmonen vauva sieltä tulee. Joku kirjava orivarsa ois aika jees", totesin virnistäen ja löysäsin Hanin satulavyötä silmäillen samalla tamman mahaa. 
"Meinaatko ostaa sen varsan itelles?" Jemiina kysyi vielä. 
"Pitää nyt kattoa, haluisin ihan hirveesti, mutta jos se jää kovin pieneksi niin se ois vähän kurja", mutisin vielä ja nostin jalustimet ylös. 
"No, toivotaan isoa ja kirjavaa orivarsaa", Jemiina naurahti ja itse nyökkäsin. Niin toivotaan. Nappasin ohjista kiinni ja lähdin taluttamaan Hania mietteliäänä maneesia ympäri. Mielessäni pyöri kuvia söpöäkin söpömmistä pikkuvarsoista ja kokoajan vain aloin varmistua enemmän siitä, että yrittäisin Hanin varsan itselleni ostaa, tulisi sieltä mitä tahansa. 

Hani oli rauhoittunut oikeastaan ihmeen paljon vauvanodotusaikanaan. Oli se edelleen oma hieman arka itsensä, joka mulkoili erityisesti vieraita todella pahalla silmällä, mutta ei se ollut enää mikään valmiiksi viritetty räjähde. Tänään olin päättänyt jättää Hanilta satulan pois, olihan se paisunut jo ihan valtavaksi jumppapalloksi. Heitin sille hoitopaikalla fleeceloimen niskaan, suitset päähän ja viritin itselleni kypärän, jonka jälkeen lähdin taluttamaan kirjavaa jumppapalloani ulos tallista kohti maneesia. 

Maneesissa katselin hetken Hania tarkkaavaisesti, sen maha vilkkui jo loimen alta. Tamma katseli minua hetken aikaa lempeästi, jonka jälkeen se keskittyi tuijottamaan ovelle, josta kuului jotain kolinaa. Naurahdin hiljaa itsekseni ja hain maneesin laidalta jakkaran, jonka päältä nousin ratsaille. Ei tämä ollut ensimmäinen kertani Hanin selässä ilman satulaa, mutta tällä kertaa tamma tuntui täysin erilaiselta. Se oli todella leveä entiseen verrattuna ja jotenkin tamman virittyneisyystilakin oli hieman alempi. Puristin kevyesti pohkeeni tamman kylkiin ja se lähti keinuvin liikkein eteenpäin. Ei meillä enää suunnitelmissa ollut mitään rankkaa ratsastusta, lähestyihän Hanin laskettu aika kokoajan. Pyrin kuitenkin liikuttamaan tammaa selästäkäsin mahdollisimman pitkään, sillä selästä pystyn huomattavasti paremmin jumppaamaan sitä, niin ei pääsisi kaikki selkälihaksetkaan tippumaan. 

Julian ja Valerien asteltua sisään ovesta Hani suoritti äkkilähdön. Pysyin onneksi ongelmitta selässä, mutta Hani virittyi taas parin kierroksen ajaksi kunnon räjähteeksi. Sain kuitenkin viritystilan purettua muutamilla väistöillä ja pysähdyksillä. 
"Sähän oot alkanut oikeen hurjaks", Julia naurahti minulle taluttaessaan Valerieta maneesia ympäri. 
"No joo, en mä enää voi tälle satulaakaan laittaa mut pitää yrittää jumppailla", virnistin hieman ujosti ja silittelin Hanin kaulaa. 
"En ois kyllä uskonut silloinkun Valerien kanssa tänne muutettiin, että Hanilla pystyis menee ilman satulaa", Julia totesi ja silmäili tarkkaavaisesti allani kävelevää kirjavaa ponia. 
"No joo, en kyllä mäkään meinannut uskoa sillonkun tän vuokraajana alotin. Hani on kehittynyt ihan hurjasti, vaikka onhan tässä edelleen pitkä matka meidän tavotteisiin", sanoin jo hieman reippaammalla äänellä. 
"Miten pitkälle te tähtäätte?" Julia kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. 
"No Amandan kanssa ollaan sovittu tavoitteeksi koulupuolella Helppo A ja esteillä 100cm ratana", sanoin ja naurahdin pienesti. 
"On meillä sinne vielä aikamoinen matka", jatkoin vielä ja vilkaisin hymyillen Juliaa. 
"Joo, mut varmaan Hanin mammalomailun jälkeen pääsette kunnolla vauhtiin ja kehitytte sit supernopee", Julia sanoi rohkaisevasti ja pysäytti sitten tammansa jakkaran viereen ja nousi ratsaille. 

Otin Hanin kanssa muutamat raviympyrätkin ja tamma malttoi kulkea ihan rauhassa. Tärkeintä tällä hetkellä ravissa oli minulle vain se, että Hani meni mielellään eteenpäin. Kun olimme parit pätkät ravanneet, löysäsin ohjia ja annoin Hanin kävellä kaulaansa alas venyttäen. Hyppäsin hetken päästä vielä alas ratsailta ja kävelytin Hania pitkät alkukäynnit katsellessani samalla Julian ja Valerien työskentelyä. Valerie on kyllä varmasti yksi kauneimmista puoliverisistä mitä olen ikinä nähnyt. Hymyilin itsekseni ja pysäytin Hanin taputtaen sitten sen kaulaa. Tamma oli hyvällä tuulella ja tuuppaisi minua turvallaan pirteästi. En malta odottaa että tamma varsoisi, mutta samalla minua pelotti varsominen ja se, jos kaikki ei menisikään hyvin. Halasin Hanin kaulaa ja huokaisin syvään vakuuttaen itselleni että kaikki sujuu varmasti hyvin. Hetken seisoskelun jälkeen huikkasin Julialle moikat ja lähdin sitten taluttamaan Hania talliin. 

Mun sydän pamppaili tuhatta ja sataa ajaessani kahdeksan aikaan tallille. Aurinko oli vasta nousemassa ja lupaili ainakin alustavasti kaunista päivää. Olin herännyt vartti sitten Amandalta saamaani viestiin, Hani oli varsonut. En tiennyt vielä enempää, mutta olin noussut ylös salamana, tunkenut paahtoleivän suuhuni ja vetänyt tallivaatteet päälle, jonka jälkeen lähdin ajamaan tallille.

Parkkeerasin autoni melko tyhjälle parkkipaikalle, jossa näkyi olevan vain pari autoa toisessa reunassa. No, harvoin tähän aikaan tallilla paljoon on porukkaa. Kipitin liukkaan pihan halki kohti tallia ja olin muutaman kertaa liukastua suoraan persiilleni, mutta selvisin hengissä tallin ovelle. Huokaisin syvään ja avasin oven livahtaen sisälle.

Matka käytävää pitkin varsomiskarsinalle tuntui ikuisuudelta. Aamutallin tekijät olivat alkaneet tarhata hevosia ja Amanda ja Isbe seisoskelivat Hanin karsinan edessä. Ennenkuin edes moikkasin näitä, tuijotin suurin silmin kirjavan ponitamman karsinassa tomerana jaloillaan seisovaa ruunikonkirjavaa varsaa. Sydämeni oli sulaa söpöysyliannostuksesta ja hetkeen en pystynyt sanomaan mitään.

"Siinä on nyt sun ponis. Kirjava ori", Amanda sanoi jopa hieman hymyillen ja katsoi Hanin varsaa tyytyväisenä. Niin, minun ponini. Olin pari viikkoa sitten sopinut Amandan kanssa, että minä ostan Hanin varsan, tuli sieltä sitten mitä tahansa. Tästä hetkestä olin haaveillut pitkään ja vihdoin kosketin karsinan ovea ja vilkaisin Amandaa ja Isbeä ilmeellä, jolta pikkulapsi näyttäisi odottaessaan karkkikauppaan pääsyä. Nämä nyökkäsivät hyväksyvästi ja hitaasti avasin karsinan oven.

Kyykistyin alas suljettuani karsinan oven perässäni. Hani vilkaisi minua hieman epäluuloisesti, mutta kun juttelin sille rauhassa, tamma selvästi tunnisti minut ja jatkoi heiniensä hamuilua. Varsa otti muutaman huteran askeleen minua kohti ja ojensin varoen kättäni sitä kohti. Samaan aikaan kuulin Amandan ja Isben selostavan ilmeisesti minulle jotain aamun tapahtumista, mutta olin liian pahasti varsan lumoissa, että suurin osa meni ihan ohi. Varsa ojentautui ensin varovasti haistelemaan ja kun se varmistautui etten hyökkää kimppuun, se tuli lähemmäs ja yritti selvästi popsia siniset hiukseni suuhunsa. Naurahdin ja olin vähällä pyllähtää turpeeseen istumaan.
"Se on ihana", sanoin haaveilevalla äänellä melkein tippa linssissä ja silitin vaihteeksi hieman minua uteliaasti tarkkailevan Hanin turpaa.
"Susta tulee upee äiskä", naurahdin ja katsoin ylpeänä vuokraponiani ja tämän mahan alta kurkkivaa tulevaa omaa poniani.