Hei, miten sulla menee?

"Äh, ei se mitään. Niin kuin sanoin, ne kuuluvat elämään", vastasin Jusulle ja hymyilin hieman vielä surumielisesti.

Pukushoppailu oli mukava aihe, siihen ei liittynyt mitään kiusallisia tilanteita. Vielä ainakaan.
"Käykö ensi viikonloppuna? Mulla ei pitäisi silloin olla mitään ja sitten on noi kisatkin onneksi ohi jo. Jännittää ihan kamalasti miten mulla menee siellä. Malachaikin on ehkä jopa pahentunut Alaskan reissun jälkeen, se on oikeasti kuin ruutitynnyri, valmiina räjähtämään milloin tahansa."

Pyöräytin hieman silmiäni. Ei mua kovinkaan monen hevosen selässä pelottanut, mutta Cai alkoi olla jo sillä rajalla.

”Ensi viikonloppu käy hyvin”, nyökyttelin, ja sitten kuuntelin Heidin huolia Cain käytöksestä. Naurahdin vähän.

”Tuttu fiilis”, huokaisin ja vilkaisin levottomana tallin ovelle. Mun oli pakko myöntää: ”Keskittyisin kyllä mieluummin pelkäämään itseni kuin teidän puolesta.”

Irvistin vähän.

”Kamalaa vaan istua katsomossa ja jännittää muiden ratoja. Tai odotella tallissa ja miettiä, saako tää tuuli Grannin pimahtamaan ja palaako ne ylipäänsä takaisin.”

Kosketin Heidin olkapäätä.
”Älä sä anna sen Cain räjähtää. Mä en ehkä kestäisi katsoa sellaista.”

Ymmärsin Jusua paremmin, kuin hyvin.
"Onneksi se on sentään väliaikaista, jos pitää jotain positiivista keksiä. Mutta ei käy kyllä kateeksi sun tilanne", kerroin ja hymyilin pahoittelevasti.

Jusun kosketus hätkähdytti, se oli niin kevyt, mutta silti aidon välittävä, että hämmennyin. Hymy nousi huulilleni uudelleen.

"Yritetään."