Sunnuntairatsastelijat

Käytin reilusti aikaa Effin kuntoonlaitossa, olin ehkä hieman jopa pakkomielteinen siitä. Hevosen tuli aina olla edustavan näköinen, sillä eihän sitä tiennyt koskaan, että kuka sitä halusi tulla katsomaan. Tamma oli onneksi ruvennut jo tottumaan siihen, että se ei suunnilleen ikinä päässyt viidessä minuutissa töihin ja olin itse ainakin sitä mieltä, että kirjava piti puunauksestaan ihan yhtä paljon, kuin minäkin.

Ruskea koulusatula kiilsi hieman hoitopaikan valoissa, tarkistin vielä, että tummanruskea huopa oli suorassa ja valkoiset koulusuojat täsmällisesti tarrapuoli ulospäin jaloissa. Irroitin riimun tamman päästä ja pujotin kankisuitset Effin päähän. Soljet suljettuani heitin kirjavan enkkuviltin tamman selkään ja lähdimme maneesia kohden.
Ulkoilmassa hengitys höyrysi ja olin onnellinen, että maneesiin ei ollut tammatallista pitkä matka. Aurinko oli jo noussut, mutta lämpötila oli silti hieman miinuksen puolella. Maneesissa olisi onneksi silti lämpimämpi.

Kävelytin Effiä uraa pitkin maastakäsin alkulämmittelyksi ja kävin päässäni läpi asioita, joita minun pitäisi harjoitella tänään tamman kanssa.

Yleensä kykenin viikonloppuisin Auburniin vasta iltapäivästä, mutta tänä viikonloppuna olin yllättänyt itsenikin ja ajellut tallille heti aamusta. Kiitos kaljojen, jotka olin jättänyt juomatta.

Pikaisesti hoidin Vilan ennen ratsastusta, laitoin varusteet tamman niskaan ja painoin kypärän omaan päänuppiini.
Talutin tamman maneesin ovelle ja työnsin sen auki.

"Heii, voidaanko tulla?" kysyin varovaisesti, kun paikansin katseellani toisen ratsukon. Hauskan värinen hevonen näytti hieman säikähtävän meidän paikalle pölähtämistä.

Olin liian keskittynyt ajatuksiini enkä kuullut maneesin oven käyvän. Miehen ääni herätti mut tähän hetkeen ja viimeistään, kun Effi nykäisi ohjista säikähtäessään, olin kunnolla hereillä.

"Ai moi, joo, tottakai", vastasin hymyillen ja pysähdyin katsomon viereen. Nostin enkkuviltin laidalle ja kiristin koulusatulan vyön reiällä. Jalustimet olivat valmiiksi oikean mittaiset, joten hyppäsin Effin selkään vaivatta.

"En muista ollaanko me jo esittäydytty, mä oon Sarah, Effin vuokraaja", esittäydyin ja katsoin mustaa hevosta taluttavaa miestä. Olin varmasti nähnyt tämän aiemminkin, mutta mulla ei ollut harmaintakaan aavistusta olinko keskustellut tämän kanssa lainkaan.

Katselin, kuinka nainen nousi ketterästi ratsunsa selkään annettuaan "luvan" liittyä seuraan. Olin kyllä nähnyt naisen pari kertaa aikaisemminkin, mutten kuollaksenikaan muistanut hänen nimeään.

"Anton. Hoidan tätä Vilaa", vastasin Sarahiksi osottautuneelle naiselle tämän esittäydyttyä.
Kiristin Vilan satulavyötä, laskin jalustimet alas ja ponnistin kevyesti tamman selkään.

Kevyt pohkeiden puristus antoi Vilalle merkin lähteä liikkeelle.
"Onko se Amandan vai Isabellan hevonen?" kysäisin seuraten katseellani hyvännäköistä ratsast... ratsukkoa.

Antoniksi esittäytynyt mies nousi Vilan selkään tottuneesti, minua kiinnosti aina seurata muiden ratsastusta ja hevosten käsittelytaitoja.

"Amandan", vastasin hymyillen ja keräsin ohjat käsiini asettaen nivelohjat nimettömän ja pikkurillin väliin ja kankiohjat pikkurillin alta nyrkin sisään.

"Vila taisi olla Isabellan, eikö?" kysyin ja tein muutamat lyhyet väistöt pitkällä sivulla uran sisäpuolelle ja takaisin uralle.
"Ootko sä ratsastanut pitkäänkin?" kysyin vielä ja katsahdin vaaleaverikköä mustan tamman selässä. Ratsukon värierossa oli kiva kontrasti. Me oltiin Effin kanssa molemmat vain ruskeita tyttöjä.

"Juu, Isabellan", vastasin leveästi hymyillen.
Annoin Vilan hetken kävellä kaviouralla pitkin ohjin ennen kuin keräsin ohjat tuntumalla.
"No, miten sen nyt ottaa", aloitin Sarahin udellessa minun ratsastajataustoja. "Nuorempana ratsastin ja kisasinkin, mutta sitten tuli teini-ikä enkä kymmeneen vuoteen hevosen selkään kiivennyt. En ennen kuin minut hyväksyttiin Vilan hoitajaksi."

"Entäs sä?" kysyin kääntäessäni Vilaa pääty-ympyrälle.

Kohotin hieman kulmiani kuullessani Antonin kymmenen vuoden ratsastustauosta.
"No se ei ainakaan heti näy päälle päin", vastasin viitaten ratsastustaukoon.

"Koko ikäni ratsastuskouluissa, paitsi muutama vuosi sitten aloin vuokraamaan yhtä Villeä, joka nosti mut helppo a tasolle. Effin myötä oon kyllä kehittynyt tosi nopeasti, mä oon ennen ratsastanut vaan helppoja hevosia. Effi ei ole helppoa nähnytkään", kerroin naurahtaen.
Kuin tilauksesta tamma hypähti sivulle, josta selvisin puristamalla jalkani hieman kovemmin kirjavan ympärille.
"Se on vähän säikky", selitin ja vein tamman voltille, josta jatkoin ravilla.

Hämmennyin hieman Sarahin todetessa, ettei minun ratsastustauko näkynyt päälle päin. Pieni ylpeyskin nosti päätään.
Enhän minä ollut läheskään niin taitava ratsastaja kuin moooonet muut täällä, mutta kyllä ne ratsastusopit olivat silti siellä jossain muistin syövereissä tallessa.

Nostin kevyen ravin Sarahin selittäessä omasta hevoshistoriastaan.
Kuin Sarahin sanojen painikkeeksi Effi hypähti sivulle, mutta nopeasti ratsastaja sai tamman aisoihin.

"Vila on just kyllä hyvä tällainen niin sanotusti uudelleen aloittelevan ratsastajan hoidokki. Helppo, mutta kyllä silläkin omia vinkeitä välillä on", höpöttelin niitä näitä.

"Hyvä, että tykkäät siitä", vastasin ja keskityin sitten ratsastukseen. Amanda ei katsoisi hyvällä, jos höpöttelisin jonnin joutavia sen sijaan, että ratsastaisin kunnolla.

Effi oli vähän jäykkä ja säpsy, mutta kuunteli enimmäkseen pyytöjäni kuuliaisesti. Meidän yhteistyö oli parantunut huomattavasti alusta ainakin omasta mielestäni, mutta aina pystyi olemaan parempi.

Kevyt hiki oli noussut pintaan, kun päätin antaa Effin kävellä hetken pitkin ohjin. Sain samalla tilaisuuden seurata hieman lähemmin Antonin ratsastusta.

Tunsin Sarahin katseen seuraavan työskentelyäni Vilan kanssa. Hieman meinasi jännittää, sillä tuntui kuin olisin unohtanut kaiken sillä sekunnilla.
Huokaisin syvään ja päätin ratsastaa niin kuin maneesissa ei olisi ketään muuta kuin minä ja Vila.

Teimme ihan perinteisia siirtymisiä ravista laukkaan sekä toisinpäin vaihdellen suuntaa aina parin kierroksen jälkeen.
Vila totteli mukisematta, joten sen takia minun ei ainakaan tarvitsisi nolostua.
Teimme vielä hieman kiemurauraa ennen kuin hidastin tamman takaisin käyntiin ja annoin sille hetkeksi pitkät ohjat.
Hymyilin leveästi Sarahille.

Anton käsitteli Vilaa hyvin ja tamma vastasi miehen apuihin kuuliaisena. Effi kehitteli omia mörköjään taas katsomopäätyyn, mutta olin kun en huomaisikaan. Välinpitämättömyys toimi tamman kanssa melko useassa tilanteessa. Niin se toimi nytkin.

"Sä ratsastat sitä hyvin, kevyesti", kehuin hymyillen.
"Meinasitko startata sillä seuraavassa Kalla CUPissa?" kysyin kohoittaen toista kulmaani hieman.

"Kiitos", hymyilin peittämättä ylpeyttä, jonka Sarahin kehut saivat pintaan. "Ja joo, Isabella sanoi, että seuraavaksi olisi minun vuoro osallistua Vilan kanssa."
Taputin Vilaa kaulalle.

"Harvest Games meni lähinnä Juuson ja Amandan juoksupoikana olemiseen", naurahdin kohauttaen harteitani ja katsahdin sitten seurassani olevaa ratsukkoa.
"Teillä taisi Effin kanssa mennä ne kisat hyvin?" kysäisin kaivellessani jostain muistin sopukoista kyseisen viikonlopun kisatuloksia.

"Ihanaa", vastasin.
"Joo, ne oli meidän ekat yhteiset kisat. KN me voitettiin ja Helpossa A:ssa oltiin viidensiä. Meinasin kuolla jännityksestä, mutta meillä oli kyllä hyvää tuuria matkassa", jatkoin hymyillen ylpeänä itsestäni ja ratsustani.

"Ootko sä enemmän koulu- vai esteratsastaja? Vai kenttä?" naurahdin hienoiselle kömpelyydelleni. Minua kiinnosti aina tutustua uusiin ihmisiin, mutta välillä puheliaisuuteni koitui hankalaksi ja toisella saattoi tulla epämukava olo.
"Anteeksi, jos tuntuu, että kyselen kamalasti. Mä olen vaan hyvin utelias ihminen luonnostani, sano vaan, jos haluut mun olevan hiljaa", sanoin virnistäen.

Huomasin hieman yllättyväni, kun Sarah kertoi kisojen olleen ratsukon ensimmäiset. Taisinpa olla hieman kateellinenkin, menisipä meilläkin Vilan kanssa niin hyvin.

"Oon ihan kaikkiruokainen, mitä ratsastuslajeihin tulee. Silloin joskus starttasin lähinnä koulu- ja esteluokissa", selitin. "Kyllä minua myös se kenttäratsastuskin kiinnostaa."

"Hahah, ei minua häiritse. Kysele pois vaan. Kiva, kun on juttuseuraa", vastasin leveästi hymyillen naiselle, joka pahoitteli kyselyikäänsä.

"Ootko sinä jossain töissä vai opiskeletko vai sekä että?"
Oli minun vuoro udella.

Helpotuin hieman, kun Anton sivuutti höpöttelyni kuin kädenheilautuksella. Hymyillen rapsutin Effin säkää, kun kuulin miehen urakysymyksen.

"Mä oon osa-aikaisena Krouvissa töissä", vastasin ja mietin oliko paikka tuttu miehelle vai ei.
"Olin kyllä opiskelija ennen, kun muutin takaisin Kallaan, mutta en mä usko, että jatkan sillä linjalla enää", jatkoin irvistäen. Mua ei saisi mikään maailman mahti palaamaan enää vanhaan kouluuni.
"Mitenkäs itselläsi? Ja ootko tykännyt olla Auburnissa?"

Hymähdin hieman huvittuneena, kun Sarah mainitsi Krouvin.
"Olenkin käynyt siellä", totesin muistellen pieleen menneitä tinder-treffejä. "Kerran."

"Mä korjailen päivät autoja siellä Murronmaan korjaamolla", vastasin iloisesti, kun Sarah heitti kysymyksen minulle takaisin.
"Olen tykännyt. Enhän minä täällä hirveän kauan oo vielä pyörinyt, mutta kyllähän täällä viihtyy. Nyt kun alkaa pikkuhiljaa tutustumaan muihinkin", kerroin luoden Sarahille lämpimän hymyn.

Yllätyin hieman kuullessani Antonin ammatinvalinnasta. Toki se näyttikin juuri siltä, että halusi tehdä käsillään töitä.

"Mun poikaystävä on myös autokorjaamolla töissä, tosin Kytömäellä", paljastin hymyillen.
"Ja kiva kuulla, että olet viihtynyt. Saattaa välillä olla vaikea kuvitella, että näin.. yleellisessä talliympäristössä olisi sijaa ystäville. Auburnissa on yllättävän paljon mukavia ihmisiä, vaikka puitteet suosivatkin ehkä enemmän kilpailu-, kuin ryhmähenkeä", sanoin virnistäen.

"Musta on ainakin hauska huomata miten paljon erilaisia ihmisiä tänne on löytänyt tiensä."

Kohotin kiinnostuneena kulmiani Sarahin mainittua poikaystävänsä ja tämän ammatin.

"Suurin osa on vaikuttanut mukavilta, joiden kanssa oon jutellut. Tai sitten en vain ole vielä törmännyt kunnolla niihin ei-mukaviin", totesin, kun Sarah höpötti Auburnista ja sen ilmapiiristä.

Katselin ympärilleni Auburnin hulppeassa maneesissa.
"Alussa vaati kyllä totuttelua nää tilat. Ajattelin, että täällä on liian hienoa tällaiselle perusjampalle", naurahdin hämilläni.

"Onko se sinun poikaystäväs myös hevosihmisiä?" utelin.

Naurahdin ääneen Antonin viimeiselle kysymykselle.

"Sori, ei se ole. On se täällä käynyt useasti, mutta ei siitä mitään heppapoikaa saada. Sillä on isoveli hoitamassa sitä puolta, tunnethan sä Jonathanin, tallimestarin?"

Hymyilin hieman ja Effi alkoi käydä allani hieman levottomaksi. Tiesin, että välikäynnit olivat venyneet luvattoman pitkiksi ja kohta menettäisin tamman huomion. Antonin kanssa oli helppo keskustella, en ollut huomannut edes ajan kulkua.

"Ahaaa. En tiennytkään, että Jonathanilla on veli", naurahdin. Tosin enpä minä tiennyt oikein kenestäkään muustakaan mitään. "Ei ole tullut puheeksi koskaan."

Aika oli tosiaan rientänyt siinä juttelun ohessa.
Tein vielä hieman taivutuksia ja väistöjä seuraillen sivusilmällä toisen ratsukon menoa.

"Jahas, olisikohan se aika lopetella tältä kertaa?" mietiskelin ääneen antaessani Vilalle pitkät ohjat.

Jatkoin ravilla ja sain lämmitellä Effiä tovin, että se rupesi taas olemaan kuulolla. Anton ilmaisi olevansa valmis jo.

"Mä taidan jatkaa vielä tovin, mutta oli kiva jutella. Toivottavasti törmätään pian uudelleen", sanoin miehelle hymyillen, kun ravuutin Effiä pääty-ympyrällä miehen ja Vilan ympäri.

Nostin laukan ja kokosin sitä reilusti, Effi heilautti päätään, annoin sille lisää pohjetta ja kerroin, että harjoittelua jatkettaisiin vielä vähän aikaa. Meillä oli pitkä harjoitteluaika ennen seuraavaa osakilpailua.