Sä teet mut hulluks

Laiskat päivät olivat parhaita. Tänään mulla oli juuri sellainen. Kesälomakin oli aika kiva, mä sain käydä rauhassa tallilla, ilman huolta koulutehtävistä. Mulla ei ollut kiire mihinkään, olihan päivä vasta puolessa. Mun ei tarvinnut edes ruuasta huolehtia, ainakaan siis tänään. Mä istuin keittiössä saarekkeen ääressä, pitäen mun henkilökohtaiselle kokille seuraa, joka hääräsi hellan ääressä. Luojan kiitos edes Jimi osasi tehdä ruokaa.

Välit meillä Jimin kanssa olivat edelleen vähän oudot, mutta kyllä me pystyttiin puhumaan jo. Tosin aihe Niko kierrettiin kaukaa. Mä en tiedä, oliko se helpottavaa ja typerää. Mä halusin asian pois päiväjärjestyksestä, mutta toisaalta olin mielummin puhumatta asiasta. Miksi mun pitäisi selittää veljelleni, miksi ja miten mun ja meidän lapsuuden kaverin välit olivat muuttuneet?

“Mitä Ritalle kuuluu?” Jimi kysyi jotain keitosta hämmennellessään. Mulla ei kyllä ollut hajuakaan mitä kattilassa oli. Eikä sen puoleen meille melko läheisen serkun kuulumisistakaan.
“Ihan hyvää kai, eipä me paljoo samaan aikaan olla tallilla. Ja lähinnä vaihdellaan Ramidan kuulumisia sillon kun viestitellään”, mä kohautin olkiani. Ideana kun oli, että mä autan liikuttamaan Ramidaa kun Rita ei kerkeä.

Mä hätkähdin hieman ovikellon soimista.
“Ootatko sä jotain?” Jimi katsahti mua.
“En tietääkseni, mut mä voin mennä avaamaan. Jatka sä ruuanlaittoa niin saadaan ruokaa joskus”, mä virnistin hypätessäni jakkaralta alas ja tepsuttelin ovelle. Seuraavan hätkähdyksen aiheutti oven takana seisova blondi. Mä kaduin mun laiskan päivän asuani heti. Vähän pieni ja kulahtanut t-paita, yhtä kulahtaneet kangasshortsit ja sotkuinen nuttura. Mä näytin varmasti aivan kamalalta. Ja koska mä olin alkanut välittää ulkonäöstäni miehen edessä, jonka mä olin tuntenut naperosta asti?

Olin herännyt aivan liian aikaisin siihen nähden, että mulla alkaisi työvuoro vasta neljän aikaan. Olin jo pari tuntia viettänyt aikaa Netflixin parissa, mutta sekin alkoi käydä pitkästyttäväksi. Kello näytti aivan liian vähän, joten ajattelin tehdä yllätysvierailun tyttöystäväni luo. Oltiin seurusteltu jo kuukauden päivät ja vieläkin sen ääneen sanominen kuulosti hassulta. Tottuisiko tähän ikinä?

Kieltämättä mua jännitti nousta autosta sen tutun omakotitalon pihassa. Mä en ollut käynyt Nitan kotona sen jälkeen, kun Jimille selvisi meidän kuvio. Sen jälkeen, kun Nita oli romahtanut niiden keittiössä. Mä vedin syvään henkeä soittaessani ovikelloa. Hetken kuluttua kuulin lukon naksahduksen. Olin valmistautunut Jimin avaavan oven, mutta yllätyin positiivisesti kun oven takaa kurkisti tuttu brunette, yllään kulahtaneet vaatteet hiukset sekaisin.
“Moi, muru”, virnistin tuttuun tapaani suukottaen Nitaa nopeasti. Naisen kasvoilla oli todella hämmentynyt ilme, ilmeisesti olin kuin olinkin päässyt yllättämään tämän täysin.

“Kai mä saan peremmälle tulla? Vai tulinko huonoon aikaan…?” jätin kysymyksen leijumaan kuikuillen sisälle. Sisältä leijaili tekeillä olevan ruuan tuoksu ja olin kuulevinani kolahduksen.

Mä näytin varmaan täydeltä idiootilta, kun vain tuijotin Nikoa. Ja häpesin ulkonäköäni. Muru. Se hämmensi mua aina. Mutta ei kai siihen noin vain tottuisi, että mies jonka olit tuntenut pitkään kutsui sua yhtäkkiä muruksi. Tosin, oltiinhan me hetki jo oltu yhdessä. Lopulta mä heräsin takaisin maan pinnalle.

“Öh, tuu vaan sisälle. Jimi tekee ruokaa, eiköhän siitä riitä sullekin jos haluut”, mä mumahdin. Noh, jos olin äsken miettinyt tästä hemmetin kuviosta puhumista, niin nyt taisi olla sen aika. Mulla ei tosin ollut hajuakaan, mitä mä sanoisin kenellekään tai miten koko juttu tulisi menemään. Ainoa toive olisi, että ilman veren vuodatusta.

Mä suuntasin takaisin keittiöön. Niko seuraisi heti tai ei, tämä kuitenkin osaisi sinne.
“Kuka siellä oli?” veljeni kysäisi ollen selin muhun.
“Tota, Niko tuli käymään”, mä totesin varovasti odottaen toisen reaktiota. Miespuolinen kaksoisolentoni jähmettyi hetkeksi, mutta jatkoi sitten touhujaan.
“Jääkö se syömään?”, Jimi lopulta huokaisi. Ja mä huokaisin samalla helpotuksesta, ainakaan veren vuodatus ei alkaisi ihan heti.

Mua alkoi väkisinkin naurattamaan Nitan vaipuminen omiin ajatuksiinsa. Mutta sellainen tämä oli aina ollut. Astuin kuitenkin sisään vetäen ulko-oven perässäni kiinni ja potkaisin kulahtaneet tennarit pois jaloistani. Mua suoraan sanottuna alkoi pelottamaan kuullessani Jimin olevan kotona. Noh, ei auttanut muu kuin mennä Nitan perästä keittiöön ja kuulla mitä miehellä oli sanottavana.

Keittiössä vastassa oli aavistuksen kiusallinen tunnelma. En tiennyt sisarusten aikaisemmasta keskustelusta mitään, mutta Jimin huokaisu ja kysymys mun syömään jäämisestä ja siitä seurannut Nitan helpottunut huokaus (raukka oli varmaan pidättänyt hengitystään) saivat mutkin rentoutumaan aavistuksen. Laskin käteni varovasti Nitan osin paljaalle alaselälle, ikään kuin keräten rohkeutta.
“Tota, jos siitä mulle riittää niin voin. En mä oo syöny vielä”, totesin varovasti virnistäen Jimille. Mies vilkaisi mua tutkaillen olkansa yli ja sai mut hieman hermostuneeksi.

Tilanne oli kieltämättä koominen. Jimi oli ollut mun paras ystäväni ja nyt oltiin tässä tilanteessa. Tilanne oli kuumottavampi kuin ensimmäinen tapaaminen tyttöystävän vanhempien kanssa. Nitan vanhemmat taas olivat paljon pois kotoa, en nähnyt niitä nuorempanakaan kovin usein. Pitäiskö huolestua, että pelkäsi enemmän tyttöystävänsä isoveljeä kuin vanhempia?

Onneksi Niko oli tottunut siihen, että mä saatoin seikkailla ties missä mieleni kanssa. Niko oli kuin olikin seurannut melkein heti mun perässäni ja vastasi itse Jimille syömisestä. Jos mä en olisi ollut olennainen osa tätä kuviota, mä olisin varmaan paennut kiusallisuutta ja jättänyt miehet keskenään juttelemaan. Mutta en mä oikein voinut. Kyseessä oli kuitenkin mun veljeni ja mun poikaystäväni. Ei jessus. Nikon laskiessa kätensä mun selälle, mä värähin tahtomattani.

“Jimi tekee yleensä reilun satsin, että kyllä siitä sullekin riittää”, mä lopulta huokaisin kun Jimi ei vastannut asiaan juuta eikä jaata. Mä vilkaisin ensin veljeäni ja sitten Nikoa. Tilanne tuskin voisi olla yhtään oudompi, vaikka sen ei pitäisi olla. Koska mä halusin jotain tekemistä, mä suuntasin kaapille ja nappasin kolme lautasta. Mä tyrkkäsin ne Nikolle ja nappasin seuraavaksi lasit sekä välineet.
“Me mennään kattaan pöytä”, mä mumahdin ja suuntasin astioita kantaen ruokailutilan puolelle.

Mä järjestelin astioita paikoilleen vähän huolimattomasti. Siisti kattaus ei ollut nyt ihan päällimmäisenä mielessä.
“Oliko sulla joku erikoinen syy tulla käymään?” mä kysyin hiljaa virnistäen Nikolta. Mä katsahdin blondia ja sipaisin karanneen hiussuortuvan korvan taakse.

Mä säikähdin Nitan värähtäessä mun käden alla. Se ei ollut samanlainen värähdys kuin aikaisemmin, pikemminkin varautunut ja säikähtänyt. Toinen oli kireä kuin viulunkieli, joka kieli siitä, että tämä jännitti mun ja Jimin kohtaamista enemmän kuin mitään muuta. Mun teki mieli jotenkin ilmoittaa Nitalle, että turha oli jännittää, en vain tiennyt miten ja milloin. Yritin huokaista mahdollisimman huomaamattomasti, mutten uskonut onnistuneeni siinä.

Aavistuksen hämmentyneenä otin vastaan Nitan mulle antamat lautaset, kunnes tajusin tämän haluavan mut seurakseen pöydän kattamista varten. Tavallisesti niin tarkka nainen asetteli aterimia vähän miten sattuu asettelemieni lautasten vierelle. Toki mulla oli ammattitaustaa koulun puolesta, joten mun silmäni oli siinä mielessä tarkka, mutta silti normaalisti niin tarkan Nitan käytös pisti mietityttämään.

Jos joku kehtasi väittää, että tytöt tarvitsivat pakosti meikkiä näyttääkseen kauniilta, oli tämä todella väärässä. Meikitön Nita oli nimittäin todella kaunis ja meinasin sen vuoksi sivuuttaa koko tämän kysymyksen.
“Äh, ei. Kunhan podin tylsyyttä kotona. Ei Netflix jaksa mua kovin kauaa viihdyttää”, hymyilin siirtyen pöydän toiselta laidalta Nitan viereen, ottaen tämän syleilyyni.
“Ja sun pitää relata. Kyl mä ja Jimi hoidetaan tää ilman et sun pitää stressata”, kuiskasin painaen otsani Nitan otsaa vasten. “Laitoit nimittäin aterimia ihan miten sattuu.”

Musta tuntui, ettei Niko ihan pysynyt mun ajatuksien tahdissa koko ajan. Tosin ei toista voinut siitä syyttää. En mäkään aina pysynyt omien ajatuksieni perässä. Nikon vastatessa mun kysymykseen, mä saatoin vain tuhahtaa. Vai että tylsää.
“No mutta kiva että mä olen kivempi kun netflix”, mä naurahdin, mutta se oli edelleen vähän jännittynyt äännähdys.

Mä huokaisin ja yritin rentoutua kun Niko nappasi mut syleilyynsä.
“Mm, mä lähinnä pelkään et te käytte toistenne kimppuun tai jotain”, mä naurahdin nyt hieman vapautuneemmin. Mua nauratti miehen kommentti aterimista.
“No, ei oo niin tarkkaa”, hymähdin. Mä liikahdin poispäin Nikosta, kun Jimi ilmestyi ruokailutilaan kattilaa kantaen. Tämä katsoi meitä pitkään, mutta ei sanonut mitään. Hemmetti vieköön, sanoisi jos olisi jotain sanottavaa. Mä en ollut ajatusten lukija. Mun ymmärrys ei riittänyt siihen, miten aikuinen mies käyttäytyi noin lapsellisesti.

Me istuttiin syömään hiljaisuuden vallitessa.
“Lopeta toi”, mä ärähdin lopulta Jimille. Mä huomasin Nikon kummeksuvan katseen.
“Niin mikä?” Jimi kysyi, vaikka tiesi tasan tarkkaan mitä tarkoitin.
“Kyllä sä tiedät.”
“Entä jos en tiedä?” Jimi kysyi haastavasti. Me mulkoiltiin toisiamme pöydän yli. Vaikka Niko tunsi meidät molemmat aika hyvinkin, ei tämä tainnut ihan pysyä meidän väittelyssä perillä. Tämähän meni hienosti.

Mua alkoi myös jo hieman huvittamaan oma pilkun viilaukseni mitä aterimiin tuli.
“Hei, ei me toistemme kurkkuihin käydä kiinni. Ainakaan jos se musta on kiinni”, hymyilin sivellen toisen alaselkää peukalollani. Nita kuitenkin erkani musta Jimin ilmestyessä tilaan. Miehen ilmeestä oli vaikea sanoa yhtään mitään, se oli niin välinpitämätön, mutta kuitenkin niin arvioiva. Mun oli pakko hillitä haluni irvistää. Tuliskohan tästä sittenkään mitään?

Mä vähän jopa säikähdin Nitan kiukkuista ärähdystä, joka rikkoi välillämme olevan hiljaisuuden. Ajattelin ensin seurata sisarusten “keskustelua” sivusta ottamatta siihen osaa lainkaan, mutta en lopulta malttanut pitää suutani supussa.
“Nita tarkottaa varmaan…” aloitin varovasti miettien nopeasti mun seuraavia sanojani. “Oletettavasti mun ja Nitan suhdetta”, huokaisin. Tää olikin vaikeampi puheenaihe mitä olin odottanut. Hiljaisuus valtasi jälleen ruokailutilan, välillä kuului haarukan kilahdus lautasta vasten, muuten oli täysin hiljaista.

“Mä haluun sun tietävän, et haluun vaan parasta sun siskolles. Kukaan meistä ei varmasti oo täydellinen, vähiten minä. Mut mä en ikinä satuttais Nitaa millään tapaa”, sanoin painottaen jokaista sanomaani sanaa katsoen Jimiä suoraan syvälle silmiin. Ja mä todella toivoin, että mun lupaus pitäisi.
“Mä uskon sen, sun ei tarvi todistella sitä. Tää kaikki tuli vaan niin…” Jimi huokaisi löytämättä kunnollista sanaa kuvaamaan tunnettaan.
“Puskista? Et arvaakaan kuinka pahasti”, virnistin vähän vasenta kulmaani kohottaen.

“Mhm, mä en olis niin varma, mut saa nähä miten käy”, mä hymähdin. Nikon sivellessä mun alaselkää, mä värähdin taas. Tällä kertaa hyvällä tavalla. Mä saatoin vähän kyllä hämmentyä Nikon avatessa suunsa, kun me oltiin hetki Jimin kanssa väännetty. Hyvä etten mä tuijottanut toista monttu auki, kun tämä puhui. Itsestään. Musta. Meistä.

Okei, tää vois mennä ihan siististi. Vaikka Jimi puhui välillä, mä en pystynyt kuin katsomaan Nikoa. Hemmetti tää oli outoa niin monella tasolla.
“Jonkinlainen shokki tää on ollu vähän jokaselle”, mä liityin keskusteluun ja käänsin lopulta katseeni Jimiinkin.
“En mä tarkotuksella pitäny mykkäkoulua”, Jimi sanoi mulle vähän nolosti.
“No saattaisin mäki vähän pitää mykkäkoulua, jos sä nyt yhtäkkiä päätyisit vaikka seurustelemaan Minjan kanssa”, mä virnistin. Jimi punastui, todella vähän mutta punastui silti. Osuinkohan mä nyt johonkin arkaan paikkaan?

“Onks kaikki nyt okei? Kaikkien osalta. Ei mitään mykkäkouluja, kyräilyjä, mitään?”, mä kysyin.
“Ainakin mun puolesta”, Jimi hymähti. Me katsottiin kumpikin Nikoa, vaikka mulla ei ainakaan ollut epäilystä tämän puolesta. Pöydän alla mä siirsin kättäni ja tartuin tätä kädestä. Mä hymyilin miehelle. Me oltiin nyt ilmeisesti selvitty Jimistäkin, tosin se oli sujunut helpommin kuin mä olin kuvitellut. Ehkä blondin sanat olivat saaneet toisen pehmentymään. Ja vaikka asia nyt oli selvä, juttu vaatisi totuttelua vielä vähän jokaiselta.

Kuvittelinko vaan vai näinkö Jimin punastuvan kun Nita mainitsi Minjan? Tavallaan ymmärsin jos miehellä oli Minjan kanssa jotain meneillään, olihan se ihan nätti likka. Yritin muistella oliko jostain tullut ilmi Minjan mieskuviot, mutten äkkiseltään saanut mitään mieleeni. Pitäisi ehdottomasi kysyä Jimiltä naiskuvioista, ihan kuten ennen vanhaan.

Mä vastasin nopeasti Nitan hymyyn ja puristin tämän kättä kevyesti pöydän alla. Mä olin tyytyväinen, että ilmeisesti olin puheillani saanut Jimiä leppymään. Harvoin siinä onnistuin, tosin harvoin muutenkaan edes yritin.
“Kaikki on paremmin kuin okei”, hymyilin. Mä olin oikeasti onnellinen mun tilanteeseen: mulla oli ihana tyttöystävä ja mun paras ystävänikin oli lopulta hyväksynyt tilanteen.

Ruokailun jälkeen istuttiin Nitan kanssa sohvalle, bruneten pää nojautuneena mun rinnalle. Jimi oli sanonut hoitavansa tiskit ja mun oli pakosti luotava tähän epäilevä katse. Jimin hymy oli kuitenkin saanut kaikki epäilykset kaikkoamaan, mies todellakin oli täysin okei mun ja Nitan suhteen.
“Mä en muuten oo mun porukoille puhunu meistä. Tosin en tiiä et onko niillä edes tarvetta tietääkään”, mutisin toisen hiuksiin. Mä en ollut käynyt vieläkään kotona pihaa pidemmällä Kallaan paluun jälkeen, enkä tiennyt että halusinko edes.

Mua jäi kiusaamaan Jimin punastelut. Ehkä mun pitäisi kysyä Minjalta, koska Jimiltä mä en uskaltaisi ihan heti tentata mitään naisiin liittyvää. En ehkä koskaan. Mä olin yrittänyt pysytellä erossa veljeni kuvioista, kuten tämäkin pitkälti mun. Tosin tää tapaus tais olla vähän poikkeus, Niko oli kuitenkin tuttu. Ja sekin oli vähättelevä sana.

Mä en tiedä oliko Jimillä jotain taka-ajatuksia suostuessaan tiskaamaan, mutta ei haitannut mua. Mulla oli taas hyvä ja rento olo siinä puoliksi Nikon sylissä. Mä kuuntelin miestä ja ynähdin vastaukseksi.
“En mäkään oo mun porukoille puhunu, tosin en puhu paljoo mitään muutenkaan. En oo kokenu tarpeelliseks, eikä niitä tunnu kiinnostavan”, puhahdin. Mä käänsin päätäni katsoakseni Nikoa silmiin.

“Tää on aika kiva, kun saatiin jutut selviks”, mä hymyilin miehelle. Enää ei tarvinnut ainakaan stressata Jimistä ja meidän välit voisi palautua hiljalleen entiselleen. Ja ei tarvitsisi miettiä, voiko Niko tulla tänne käymään. Ja mun ei tarvinnut varoa sanomasta miehen nimeä.
“Nyt säkin voit tulla käymään täällä, mun ei tarvii aina livahtaa sun luokse”, mä virnistin. Mä nousin ja istahdin hajareisin miehen syliin tuijottaen tätä silmiin. Hetken typerän virnuilun jälkeen mä painoin huuleni miehen huulille.

Meissä oli kyllä hämmästyttävän paljon samoja piirteitä Nitan kanssa, esimerkiksi suhde vanhempiin. Tai no, isään mulla oli siedettävät välit, mutta äidin kanssa oli alkanut rakoilemaan yläasteen puolivälin aikoihin. En ollut tainnut puhua äitini kanssa kunnolla sen jälkeen, kun muutin Helsinkiin. Totta kai valmistujaisissa, mutta sekin oli niin pakkopullaa, etten pahempaa keksinyt.
“Mä uskon, et mun porukoita vois kiinnostaakin. Mut mua ei kiinnosta kertoo niille”, virnistin puolittaisesti.

“Sopu on aina kiva juttu, mielummin eläisin kaikkien kanssa sovussa kuin muutaman kanssa riidellen. Mut aina ei vaan ne kuuluisat kemiat kohtaa”, mutisin. Mä jos kuka tiesin sen, muiden kokemuksia vähättelemättä.

Havahduin ajatuksistani kunnolla vasta Nitan kavutessa istumaan hajareisin mun syliin.
“Ai, eikö mun kämppä enää kelpaa? Musta siellä on mukavan rauhallista”, totesin hiljaa mukamas loukkaantuneena. Nita kuitenkin keskeytti mun lauseen suutelemalla mua, välittämättä siitä, että tämän veli oli viereisessä huoneessa. Sen faktan tiedostaminen toimi todella hyvänä jarruna.
“Hitto sun kanssas”, virnistin bruneten huulia vasten. Tää nainen tekee mut hulluks, jollei oo tehny jo.

// end