Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Sivu 7 / 7 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7

Siirry alas

sokkaluxlaunch - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 11.07.22 20:19

SOMMERSOLVERV
8. heinäkuuta 2022
Kirjoitettu tulosliven aikana reaaliaikaisesti reagoiden

#SSV2022

"Letit on pian valmiit. Onko hyvät?"
"Tiiän katsomattakin, että on. Sä oot letityskone. Kiitos!"

Jusu ei enää muistuta Rasmusta siitä, miten tämä on luvannut opetella letittämään itse.

"Mennäänkö hetkeksi katsomaan kisoja? Ehditään vielä hyvin."

Radalla on näyttävä kimo Vasco X.

"Noi on niin komeita. Jos en ratsastaisi esteitä, varmaan alkaisin harrastaa tollaisilla kouluratsastusta", Jusu virnistää.
"Vähän kiireinen", Rasmus, suuri kouluratsastusasiantuntija, arvioi. "Ja epätasainen. Saas nähdä mitä tuomarit sanoo."
"Se näyttää vielä aika nuorelta", Jusu sanoo katsellen hevosta armollisin silmin.
"Niin taitaa olla."

Luokka etenee.

"Pitäisikö kohta lähteä valmistelemaan Brania kävelytettäväksi?" Jusu kyselee.
"Oota, mä haluun nähdä tän."
"Kenet?"
"No tää on yksi Holma. Mä tavallaan tutustuin siihen silloin laivalla, kun oli paljon niitä seppeleläisiä siellä. Ja kun jouduttiin jakamaan se hytti sen Cellan kanssa."

Rasmus ei ole vieläkään toipunut kokemuksestaan, mikä hymyilyttää Jusua. Hän muistaa yhä, kuinka avomies kertoi hyttivaraussekoilustaan hänelle niin vaikeana, että hänen epäilyksensä heräsivät.

"Tapahtuiko jotain", Jusu kysyi silloin sydän kauhusta kiemurrellen — miksi muuten mies olisi niin hankalana!
"EI!" Rasmus kiekaisi hätäisenä. "Ei, ei mitään semmoista. Ei tietenkään! Tai Cella oli rinta…liiveissään aika paljon, mutta mä en katsonut. Mä menin vessaan."
"Menit vessaan?" Jusu ei oikein ymmärtänyt puolisonsa kertomusta.
"No. Niin. Että siitä ei tulisi kiusallista."
Silloin Jusu alkoi nauraa niin että Rasmuksen posket punoittivat. Hän oli melko varma, että tilanne oli ollut kiusallinen jo valmiiksi.

Helppo B on niin suuri luokka, että he ehtivät katsoa yhdessä senkin alkua ennen kuin Rasmuksen täytyy lähteä Branin luo. Jusu ilmoittaa jäävänsä katsomaan luokkaa, jossa on tuttujakin kuten Ava Zenzillä, Lidia Maralla ja Viivi äitinsä arabioriilla.

"Kova taso", Rasmus kommentoi ensimmäisen ratsukon jälkeen, mutta taso ei säily yhtä kovana seuraavien ratsukoiden aikana. Jususta on opettavaista nähdä tuomareiden eri tavalla pisteyttämiä ratoja peräkkäin.
"No, ei tässä varmasti ruusukkeet helpolla irtoa, kun jo nyt on kaksi yli 70 prosentin tulosta", hän povaa juuri ennen kuin Rasmus poistuu katsomosta ja jättää hänet yksin.

Thyra-Jorunnin hevosen nimi hymähdyttää Jusua, mutta tulos ei varmasti ratsastajaa.

Viivin suoritusta Jusu katselee penkillään etee nojaten. Kun teinin suoritus on niinkin onnistunut kuin on, hän arvelee, ettei Viiviä ehkä tarvitse peläten vältellä loppuviikonlopun ajan; tarvitsisi, jos suoritus olisi ollut surkea ja kiharapää kiukkuinen kaikessa teinimäisessä kiukkuvoimassaan.

Kun Jusu kuuntelee hitusen alle 60 prosenttia saaneiden ratsukoiden luisuvan luokan häntäpäähän, hän irvistää vähän. Ne prosentit kuulostavat realistisilta hänelle, esteratsastajalle, ja niillä ei selvästi olisi näissä kisoissa mitään jakoa kasvojen säilyttämiseen. Ajatella, että vielä keväällä hän harkitsi alkavansa kilpailla kouluratsastuksessa Grannin kanssa, ennen kuin päätyi antamaan sen Billy Centerille ylläpitoon.

"Hyvä Ava", hän mutisee itselleen tuntemattomasta syystä, kun Purtsilan tallikaveri pitkältä ajalta ratsastaa tiensä kiinni sijoihin. No, eipä sijoittuneisuutta kauan kestä, mutta tuskin se Avaa suuresti surettaa: hän ratsastaa nuorella hevosellaan kenttärankingissa, jossa tällä suorituksella otetaan varmasti hyvät asemat.

Jos Jusu aiemmin ihailikin Antoninin PRE-hevosta, saa myös Malmilan sympaattinen suomenhevonen ihastuneita katseita osakseen. Vilihuiskis! Miten hauska nimi, ja miten suloinen hevonen. Kuinkahan pahasti puoliverisiä kasvattavat vanhemmat pyörisivät (no, eivät sentään haudoissaan vaan) vuoteissaan, jos kuulisivat hänen ajatuksiaan?

Auburn Estaten nimen mainitseminen saa Jusun aina ryhdistäytymään ja toivomaan menestystä ratsukolle. Olisi sentään hienoa tuoda ulkomaisille kisakentille upeita suorituksia muiden ihasteltavaksi ja näyttää, että täältä pesee. Pohjimmiltaan purtsilalaisesta sydämestä riittää kyllä Auburninkin kannustamiseen; samalta kylältähän sitä ollaan, ja pitkä työsuhde ja Pikin nykyinen tallipaikkakin hänet sinne sitoo.

On hauskaa nähdä kilpailuissa laaja rotukirjo: puoliveristen rinnalla erilaisia täysiverisiä, suomenhevosia, joitain ponejakin ja paikallista norjalaiskantaakin. Se lienee matalien luokkatasojen suomaa luksusta yleisölle, sillä mitä ylemmäs tasoilla kiivetään, sitä yksitoikkoisemmaksi käy rotuvalikoima.

Mitä pidemmälle luokka etenee, sitä todennäköisempänä Jusu alkaa pitää sitä, että joutuu onnittelemaan Viiviä. Samaan aikaan Ava putoaa tuloslistoilla alemmas kuin Jusu olisi arvellut. Se muistuttaa häntä aiemmista ajatuksistaan: jos kuusikymmentä prosenttia kuulostaa hänestä hänelle itselleen kelpo tulokselta, se kertoo vain siitä, ettei hän ole kovinkaan syvällä kouluratsastuksessa. No, ei ollenkaan syvällä.

Jännitys alkaa tiivistyä, kun kolmas luokka — se, jossa Rasmus ja Brankin suorittaisivat koulukokeensa — lähestyy alkuaan. Heti toisena starttaavan Pontson suoritukseen Jusu suhtautuu suurella mielenkiinnolla. Viivi on ollut kovassa vedossa aiemmassa luokassa, mutta ilkikurinen pullukka poni voi tarjoilla sirkushuvejakin. Sitä edeltää kuitenkin tavattoman sievä ja kuuluttajalle hiuksenhienoja vaikeuksia aiheuttava Llygedyn Dewydd, joka saa Jusun haikailemaan nyt vuorostaan isojen welshien perään.

"Hmm", Jusu mumahtaa, kun Viivi ratsastaa itselleen jälleen syytä hymyyn. Mitähän tytön valmennuksessa on tapahtunut?

Edellisluokan upealla suorituksella nimiinsä vieneen vaalean täysiverisen vire on kai mennyt, ja Latviaa edustavan ratsukon vasta onkin. Niin hyväntahtoinen kuin Jusu onkin, hän ajattelee, että jokainen heikko tai keskeytetty suoritus parantaa Rasmuksen mahdollisuuksia.

Branin letit ovat yhä kasassa, kun se saapuu valmistautumaan suoritukseensa. Jusu pidättää henkeään. Rasmus ei ole treenannut Branin kanssa koko kesänä, tietenkään, kun hevonen on ollut eri maassa kuin he. Silti Jusu toivoo maagista suoritusta, sellaista kuin aiemmin Pariisissa — mutta sellaista ei tule. Jos aiempien luokkien kovaa tulostasoa on uskominen, tuskin tässä noustaan keskitasoa ylemmäs. Niin kovasydäminen Jusu ei ole, ettäkö toivoisi luokan kaikille muille ratsukoille tasonnotkahdusta oman puolisonsa edun nimissä. Kai se on urheilijan solidaarisuuttakin: Jusukin tietää, miten joka kisassa toivotaan hyvää suoritusta.

Wahlmanin myötä Rasmus keikahtaa jo viimeisen sijoittuneen osaan, ja luokkaa on runsain mitoin jäljellä. Jusu yrittää ajatella, että kenttärankinghan ratsukon päätavoite on, ja siinä on vielä kaksi ratkaisevaa osakoetta jäljellä. Ties vaikka ratsukko toistaisi saman tempun kuin Tanskassa: hyvän estekokeen ja huikean maaston! Koulukokeen palkintosijoilta heidät kiilaa hauskanvärinen puoliverinen Siquirres, jonka päistärikköys saa Jusun muistelemaan takavuosien ratsutettavaansa Kerttua. Mitähän sillekin nykyään kuuluu?

Ja mitä kaikkea muuta sitä tuleekaan kisojen tuoksinassa miettineeksi: sitä, onko Sonia Stordahl yhä Antonin, jonka somesta nainen on Jusulle nimitasolta tuttu, tyttöystävä, ja mitähän Antonillekin oikein kuuluu, ja kun kerran ajattelee Antonia, voi aivan hyvin myös muistaa Aliisa Hurun olemassaolon ja laittaa tälle "hei mitäs sulle kuuluu" -viestiä. Sen tehtyään Jusu päättää lähteä etsimään Rasmusta — tämä on varmaan jo ehtinyt kävelyttämään Brania hyvän aikaa, ja ehkä he voivat käydä ostamassa syötävää ennen luokkienvälisen tauon mukanaan tuomaa ruuhkaa ja palata sitten katsomaan kilpailuita.


Viimeinen muokkaaja, Jusu R. pvm 14.07.22 13:39, muokattu 1 kertaa
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1259

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Inna P. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

sokkaluxlaunch - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 14.07.22 13:38

SOMMERSOLVERV II
9. heinäkuuta 2022
#SSV2022

Viivin pää on paisunut lähes sietämättömiin mittoihin, enkä puhu hänen koulunutturaltaan vapautetun hiuspaljoutensa uusista ulottuvuuksista. Hän on pärjännyt eilen kisoissa hyvin niin äitinsä arabioriilla kuin omalla Pontsollaankin. No, Aamoksella tuloslistan osalta huikaisevan hyvin ja jos Pontson kanssa nyt ei sijoitusta tullutkaan, kyllähän sellaiset prosentit kansainvälisten kilpailuiden tuoksinassa helposta A:sta jo olivat jonkinlainen saavutus kuitenkin. Viivihän oli eilen kuin varteenotettava kouluratsastaja konsanaan.

Nyt se haluaa olla tuikitarpeellinen hevosenhoitaja.

"Kiitos Viivi", sanon kohteliaasti harkitsematta hetkeäkään, että antaisin Artun kallisarvoista jalostusoritoivoa tai Dierk Mayerin kilpatammaa edes hevosia ikänsä käsitelleen koululaisen käsiin kisapaikan hulinassa. Ei niin, etteikö Viivi voisi pärjätä – mutta mitkä huudit ja vastuukysymykset edessä odottaisivatkaan, jos asiat eivät menisikään kuin Strömsössä! "Mutta Nita on luvannut auttaa mua."
"Hö, mutta ei se mitään! Voin auttaa Rasmusta!"
"... Petra auttaa."
"Etkö sä sitten pelkää, että Petrahan voi yrittää kietoa Rasmuksen pikkurillinsä ympärille? Mä en vokottelisi", Viivi yrittää saada tahtonsa läpi vaikka kuinka kieroin keinoin, "mähän olen lapsi." Vain silloin kun sen myöntämisestä voi olla hyötyä, ajattelen kuivasti sen lausunnon perään.
"En mä kyllä usko, että Petra yrittäisi iskeä Rasmusta."
"Miksei yrittäisi?" Viivi tivaa, ja kysyy ovelasti, enkö mä pidä omaa siippaani yleisellä mittapuulla tavoittelun arvoisena.
"Marc on tuolla", sanon liukkaasti kalla-italiaanon nähdessäni a) tumpatakseni puheenaiheen heti alkuunsa kuin loppuunpoltetun tupakan ja b) päästäkseni parhaassa tapauksessa herhiläisestä eroon. "Mene kysymään siltä, jos se tarvitsee apua." (Ole hyvä, Marc!)

Viivi lähtee kuin lähteekin. Katselen hetken epäluuloisena hänen peräänsä; ties vaikka kaartaisi takaisin! Kun luotan siihen, ettei niin käy, suuntaan Teddyä valmistelevan Nitan luo.

"Pääsit siitä eroon", Nita kommentoi.
"Usutin sen Marcin vaivoiksi", sanon, ja niskaani pistelee, kun pelkään Viivin hiipineen selkäni taakse todistamaan, kuinka kutsun häntä vaivaksi.
"Ha! Kiva sille."
"En keksinyt muutakaan", sanon potien vain hienoista syyllisyyttä tekosistani (kaipa Marc aikuisena ihmisenä osaa potkia yhden pontevan teini-ihmisen jaloistaan, jos niin haluaa). "Oi, kivat letit! Oot loistohoitaja, kiitos."
"Tuli aika tasaiset! Vaikka tässä olikin aika ohutta tää harja, tai kun vertaa tänne", Nita sanoo liu'uttaen kättään Teddyn kaulaa pitkin korvien takaa kohti keskustaa.
"Totta, mullekin tulee aina tänne alkuun aika pienet ja harvat letit", myöntelen.
"Pitäisikö sen otsatukka jättää auki? Se näyttää aika söpöltä niin, sellaiselta villevallattomalta", Nita fiilistelee.
Tarkastelen hetken nuorta mustaa oria päätäni kallistellen ja lopulta nyökkään innostuneena.
"Jätetään! Vaihtelu virkistää! Ja onhan se nyt oikeasti söpö."

Söpö todellakin! Teddy on herttainen hevonen, ja niin ammattiratsuttajana kuin tässä nyt oman yritystoiminnan ja Artun asiakassuhteen myötä ollaankin, olen hevoseen jo kiintynyt vähän samaan tapaan kuin omiinikin. Syystä tai toisesta minulla on aina ollut enemmän tammoja ratsastettavani ja niin sanottuina sielunkumppaneinani, mutta Teddyn myötä on myönnettävä, että on sydämessäni kai tilaa oreillekin. Jonkinlaisille, ainakin. Tästä kyseisestä poikahevosesta on mahdoton olla pitämättä, sillä se yrittää aina vilpittömästi parhaansa ja tekee nöyrästi töitä kanssani.

Jos Teddy on hankala ratsastaa, syy on usein lyhyen mietiskelyn jälkeen selvä. Se on nimittäin hyvin herkkä ja jännittyväinenkin, mutta viime kädessä reagoi hyvin tarkasti siihen, mitä minä sen satulassa teen. Jos vastaan hevosen jännittymiseen jännittymällä itsekin, huomasin sitä itse tai en, kierretään siinä sitten ikuista ongelman korjaaminen uudella ongelmalla -kehää. Vielä en aina osaa toimia sen kanssa oikein. Sellaista gurua minusta ei ole tullut. Uskon meidän kuitenkin olevan oikealla tiellä.

"Onneksi otettiin vaan pikkuluokka", sanon verryttelyn jälkeen meitä tsemppaamaan poikenneille Rasmukselle, Petralle ja Nitalle. "Sitä jännitti välillä verkassa, kun joku meni läheltä. Se tuntuu vähän omaan kuplaansa käpertyneeltä."
"No mutta jos joku osaa sitä ratsastaa niin sä", Rasmus vakuuttelee huolettomana.
"Vauvahepan ekat kisat", Petra virnistää. "Eikös se niin ollut? Että ei turhia paineita! Radalla käyminenkin on jo uusi kokemus."
"Totta", mutisen.

Meidät kuulutetaan radalle valmistautumaan, ja irvistän pienesti kuullessani joutuvani yleisön eteen saatesanoilla "suomalainen kuuluisuus" – ja vieläpä tunnettu työstäni nuorten kanssa! Ei turhia paineita! Kohtapa nähtäisiin, oliko tunnettu sama kuin taitava.

Teddy tuntuu lyhyeltä. Se ei ole mikään pieni hevonen, mutta nyt se on kuin kasaan kurtistuva haitari. Ratsastan sitä jalalla eteen, mutta yhtä hyvin voisin puristaa sitä suoraan ylöspäin! Hevospolo vain kipittää. Mietin, voiko hevonen pidättää hengitystään niin että se pyörtyy. Patistelen Teddyn raviin ja kevennän niin rennosti kuin voin, annan sille aikaa ja ymmärrän, että Hannabyn nuorten oriarvostelun ja joidenkin rataharjoitusten lisäksi sillä ei ole kokemusta tällaisista tilanteista.

Onneksi sen järkytys tasaantuu nopeasti. Ori hyväksyy olevansa yksin areenalla ja alkaa kuulostella apujani. Rata alkaa alitempoisena, mutta jossakin kolmannen ja neljännen esteen välissä hevosessa tapahtuu muutos, joka sallii minun ratsastaa paremmin ja helpommin. Esteet ovat niin pieniä, ettei puomien pudottamisen vaaraa juuri ole, mikäli suinkin osuu edes lähelle soveliasta ponnistuspaikkaa. Niin kauan kun Teddy ei kieltäydy ja saan pidettyä yllä sopivan ratatemmon, meillä ei pitäisi olla hätää.

Eikä olekaan. Muutamien horjahtavien leiskautusten sävyttämä rata heittää meidät luokan kärkeen, emmekä me siitä sitten enää putoa kuin yhden sijan alaspäin. Kokemustenhakureissu poikiikin meille sievän punaisen norjalaisruusukkeen, jonka taustalle kirjaan päivämäärän, luokan, kilpailupaikan ja sijoituksen. Ehkä suorituksemme ei tasoltaan ole yhtä vakuuttava kuin eilen vaativissa luokissa ruusukkeita pokanneiden kallalaiskouluratsukoiden, mutta onhan tämä sentään Teddyn ensimmäinen ruusuke!
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1259

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Inna P., Jesse A., Lidia R., Lena H. and Petra L. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

sokkaluxlaunch - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 11.09.22 13:00

Huoli
11. syyskuuta 2022
#jusmus #eedit

Kahvi oli laihaa. Josefina istui, joi, eikä valittanut. Aamu oli jäänyt taakse, päivä taittunut keskikohtansa yli, ja mitä pidemmäksi päivä kului, sitä mietteliäämmäksi Josefina kävi. Hänen mietteensä tekivät hänestä hiljaisen, mutta hiljainen hän oli muutenkin, eikä vaitonaisuus herättänyt huomiota etenkään, kun hän kuitenkin livautti kohteliaan kommentin sinne ja toisen tänne keskustelun lomaan.

"Kiitos kovasti, Eedit", nuori nainen sanoi lopulta, nousi ja auttoi ohimennen pöydän siistimisessä. Etäisesti kahvinmakuisen veden maidonsekaiset jämät hän kaatoi posliinikupista lavuaariin. "Nyt minun on mentävä. Lähdemme Rasmuksen kanssa tallille."
"Niin, niin toki, tietenkin. Onhan teillä elämä elettävänä, ja kaunis syyspäivä, niin kovin kaunis, olkaahan paljon ulkona. Taidan itsekin käydä kävelemässä, ja josko puolukkaa löytyisi, vaan ehkä ensin käyn levolla. Vielä riittää valoa pitkälle..."

Naapurinrouvan polveilevan puheen saattelemana Josefina poistui pihamaalle, kiitteli vielä mennessään Eeditiä seurasta, lounaasta ja kahvista, ja hetken harkittuaan nielaisi halunsa sanoa, että Eedit olisi varovainen, jos lähtisi metsään puolukoita etsimään. Mikä hän oli aikuista naista holhoamaan. Reipasta, aikuista, ikääntyvää ja kesän aikana kömpelömmäksi ja hössöttävämmäksi käynyttä naista.

"Ai sä tulitkin", oli Rasmuksen käyttämä tervehdys, kun Josefina astui heidän keittiöönsä.

Rasmus oli jo täysissä tallipukeissa.

"Joo, anteeksi, tiedän että sanoin että lähdettäisiin vähän aiemmin, mutta Eedit tahtoi... se kattoi jo pöydän ja alkoi keitellä kahvia. En raaskinut lähteä heti. Mutta mä käyn vain vaihtamassa vaatteet ja mennään sitten heti."

Edellispäivän Josefina oli käyttänyt kilpailuissa Pikin kanssa. Tänään hän oli kuljettanut Eeditin kirkkoon ja istunut tämän vieressä kuuntelemassa jumalanpalvelusta, odottanut sen jälkeen aulassa kun leski vaihtoi kuulumisia tuttujen ikäihmisten kanssa ja vastaanottanut kehuja ja kiitoksia siitä, kuinka mukavaa oli, kun Eeditillä oli sellainen ihastuttava nuori naapuri. Mukava maastolenkki syyssäässä odotteli.

Rasmus ajoi ja Josefina pureskeli huultaan.

"Mua vähän pelottaa", nainen sanoi lopulta.
Rasmus vilkaisi häntä ja hölläsi hieman jalkaa kaasulta, niin kuin Josefina olisi ollut peloissaan lievän ylinopeuden vuoksi. Rasmus saattoi aivan hyvin ajatella, että niin oli. Hän teki toisinaan sellaisia konkreettisia tulkintoja.

"Musta tuntuu, että Eedit alkaa vähän höpsähtää", Josefina kertoi sitten.
"Aijaa?"
"Mm. Mä oon miettinyt sitä."
"Mikä saa sut ajattelemaan niin?"
"En mä tiedä. Tai sellaiset pienet asiat. Se tuntuu erilaiselta kuin ennen, kun sehän on aina ollut niin skarppi kaikessa, sellainen..."
"Tolkku", Rasmus ehdotti, ja Josefina nyökkäsi, vaikkei ollut aivan varma, mitä tolkku oikeastaan tarkoitti. Mutta kyllä se varmasti tarkoitti samaa kuin skarppikin, sitä mitä Josefina ajoi takaa: Eedit hoiti asiansa säntillisesti ja oli korkeasta iästään huolimatta hyvin kiinni tässä maailmanajassa.
"Tänäänkin se rupesi ihan yhtäkkiä hosumaan ja huolehtimaan, että kiusaus pitää ottaa uunista, ja että uuni pitää sammuttaa ettei vain tule tulipalovaaraa, vaikka se oli jo vähän aikaisemmin nostanut sen vuoan jäähtymään ja vetäytymään, ja mä näin itse että se sammutti uunin. Ja sitten kun se keitti kahvia, ja kahvinpurut loppui paketista, se ryhtyi ottamaan kaapista uutta pakettia ja unohti laittaneensa vasta kaksi mitallista puruja siitä edellisestä paketista keittimeen. Se vain laittoi uuden paketin peltipurkkiin ja pisti purkin pois. Enkä mä viitsinyt ottaa sitä vaniljakastikettakaan, mitä se piirakan kanssa tarjosi, kun siinä oli kyllä päiväykset menneet jo ihan tosi kauan sitten. Ei sillä ennen ollut sellaista, että asiat vanhenee jääkaapissa eikä se yhtään katso päiväyksiä."

Josefina oli hetken hiljaa.

"Vai ylireagoinkohan mä?" hän kysyi sitten kulmat kevyesti kurtussa ja naama huolestuneeseen ilmeeseen mutristuneena. "Onko noi ihan tavallisia juttuja vaan?"
"No", Rasmus aloitti verkkaisesti. "Kyllä mäkin ehkä vähän miettisin, jos äiti vaikka alkaisi käyttäytyä noin. Mutta voihan se olla, että sillä oli vaan asioita mielenpäällä. Ehkä sitä voi nyt rauhassa seurailla vähän."
"Mm", mumisi Josefina.

Hän päätti visusti todella seurailevansa Eeditin oloa. Josefina oli naapurinrouvasta enemmän huolissaan kuin oli omista elossaolevista isovanhemmistaan. Hänen isovanhempansa olivat välittävän suvun ympäröimiä. Eeditillä ei juuri ollut ketään. Hänen puolisonsa oli kuollut ja poikakin menehtynyt jo vuosia aiemmin, tapaninpäivän tsunamissa, eikä Eeditin siskosta enää ollut usein vierailemaan hänen luonaan, sillä ikä painoi jo molempia. Josefina tunsi olonsa neuvottomaksi miettiessään, mitä tekisi, jos havaitsisi Eeditin voinnin huononevan ja ilmassa alkaisi olla merkkejä siitä, ettei heidän vuokranantajansa ehkä enää pärjäisi itsenäisesti naapuriasunnossa.

Mutta ehkä hän huolehti liikaa. Aikaa oli varmasti vielä jäljellä: hyvää, hyvinvoivaa aikaa.

"Äiti muuten kutsui meidät kylään", Rasmus muisti kertoa, kun he lähestyivät Auburnin parkkipaikkaa. "Heti kun ehditään. Se haluaisi kuulla meidän kesästä, ja nähdä meitä. Ja kuulemma udella vähän hääsuunnitelmista." Niitä sanoja saatteli pikkuruinen irvistys ja sitten epätietoisen näköinen vilkaisu Josefinaan. "Onko meillä sellaisia?"

Josefina ravisteli Eedit-huolen mielensä perukoille ja keskittyi uuteen puheenaiheeseen. Hän naurahti pehmeästi puolisolleen.

"Ehkä", hän myönsi kepeästi. "Ajankohtaahan me jo vähän mietittiin, ja mä pikkaisen googlasin paikkoja ja löysin ehkä kivan valokuvaajankin, ja sitten oli joitakin cateringeja... mutta jos olisi ravintolahäät niin sittenhän tarjoilut olisi juhlapaikan kautta. Voitaisiin vaikka katsoa vähän niitä paikkoja tänään, niin säkin voisit alkaa haudutella, että millaista haluaisit."
"Okei", Rasmus sanoi lakonisesti pysäyttäessään auton ja vaihtaessaan  vaihteen parkille. "Joo."
"Tehäänkö lämpimiä voileipiä?" Josefina vielä ehdotti, mukavaa hääpalaveroinnin kirjomaa koti-iltaa suunnitellen, ja he suuntasivat kohti talleja ja rauhallista, palauttelevaa syysmaastoa, joka häviäisi varmasti vauhdissa keskiviikkoiselle sänkipeltoretkelle mutta rentouttavuudessaan ei lainkaan.
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1259

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Rasmus A., Matilda T., Sarah R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

sokkaluxlaunch - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Jusu R. 13.12.22 11:33

Päivän väri: valkoinen
10. joulukuuta 2022

Josefinan olo on samanlainen kuin lauantain lumisade: kepeä, leijaileva, kauniskin. Usein hän ei tunne itseään sellaiseksi, mutta tänään mieli on lempeä ja ajatukset höttöisen romantiikan pehmentämät. Hän on juuri hyvästellyt kahvitteluhetken päätteeksi yhtä matkaa kotejaan kohti lähteneet vierailijat — Vilhelmina-siskon ja Hanna-bestiksen — sekä Heidin, joka on ennättänyt paikalle vauva-arjen keskeltä. Josefina askeltaa kohti parkkipaikkaa, jolle Rasmuksen on määrä kaartaa hetkenä minä hyvänsä. Lumihiutaleita laskeutuu Josefinan pipolle ja kaulahuiville. Valkea maisema on rutkasti kauniimpi kuin vain muutamaa viikkoa aiemmin valloillaan ollut pimeä ja harmaa.

"Heippa!" Josefina heläyttää avatessaan Rasmuksen auton oven ja istahtaessaan apukuljettajan penkille, ja koska punaposkinen poikaystävä, jonka pipon alta kiemurtelevat näkyville pähkinänruskeat hiuskuohut, näyttää kertakaikkisen vastustamattomalta, Josefina nojautuu suikkaamaan tälle suukon.

Rasmus hätkähtää ensin, ilahtuu sitten ja mukautuu tilanteeseen. Suukko liukuu suudelmaksi ja toiseksikin, ja kun nuoret nojautuvat takaisin kumpainenkin oman penkkinsä selkänojaa vasten ja auto valuu liikkeelle, molemmat hymyilevät.

"Löytyikö se oikea?" Rasmus utelee; ensi talven morsian vaikuttaa niin tyytyväiseltä, että ties vaikka.

Josefina kuitenkin kohauttaa olkiaan vieno hymynviive kasvoillaan ja pudistaa sitten pienesti päätään.

"Ei ihan", hän sanoo. "Ihan kivoja parikin, mutta mikään ei tuntunut siltä. Sellaiselta että tässä se on."
"Ai, no, harmi", Rasmus tokaisee, vaikka aistiikin, ettei Josefina ole kovinkaan tai kenties lainkaan lannistunut.
"Mm, niin, no. Oli hyvä käynti silti. Oli kiva nähdä kaikkia pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia, ja pukujenkin osalta tämä oli hyödyllistä. Nyt mä tiedän edes vähän tarkemmin, mitä etsin."
"Otitko kuvia?" Rasmus kysyy vikkelästi, kurtistuu sitten mietteliääseen ilmeeseen ja lisää: "Vai saanko mä siis nähdä edes? Jos – eikö siinäkin ole joku perinehuuhaa. Ettei saa."
"Äsh, joku vanha uskomus että tulee huonoa onnea, jos sulhanen näkee — mutta en mä taida olla ihan niin perinteinen kuitenkaan", Josefina naurahtaa. "Ja sitä paitsi mikään tänpäiväisistä ei ole mun hääpuku muutenkaan. Me otettiin kuvat niistä parista, jotka oli ehkä lähimpänä sitä, mitä haluan, niin voin sitten vielä miettiä niitä. Voin mä ne sulle näyttää."
"Äiti varmaan innostuisi", Rasmus ennustaa samalla kun naksauttaa vilkun päälle kääntyäkseen ulos keskustasta ja kohti vanhempiensa kotia vievälle reitille. "Näytä sillekin."

Alsilat ovat kutsuneet heidät jouluiselle lounaalle. Jouluiselta elämä alkaa tuntuakin, Josefina ajattelee. Vuoden viimeinen tentti on takanapäin ja edessä on muutama höllä viikko lepoa varten. Ne tulevat tarpeeseen, ja ihan ehdottomasti ne auttavat joulun tunnelmaan virittäytymisessä.

Vaikka ihan kuin se nyt olisi hänelle, talven lapselle ja joulusieluiselle, ylitsepääsemättömän vaikeaa muulloinkaan.
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1259

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Louna R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

sokkaluxlaunch - Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R. - Sivu 7 Empty Vs: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 7 / 7 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa