Tarinoita sieltä sun täältä

Keskiviikkona
7. tammikuuta 2020

Mikke sai vihdoin kauan odotetun puhelun. Sitä puhelua tai oikeastaan tietoa hän oli odottanut useamman kuukauden ja nyt kaikki olisi varmaa. Hänellä oli nyt uusi hevonen, koska Hanna oli käynyt Ruotsissa odotettua aiemmin tsekkaamassa valitut hevoset läpi. Tämä tieto sai miehen hymyilemään ja häntä jännitti kovasti miten kaikki tulisi menemään. Hevonen tulisi helmikuussa ja nyt olisi lievästi sanottuna kiire etsiä tallipaikka. Mikke oli uskonut, että tuleva hevonen tulisi vasta keväällä, mutta kaikenlaisten sattumusten jälkeen oli käynytkin toisin. Noh, rahalla saa ja hevosella pääsee. Mikke uskoi, että jostain tallilta löytyisi varmasti hevosen mentävä aukko, kunhan rahaa laittoi peliin mukaan.

Mies otti paremman asennon sohvallaan ja päätti heti laittaa viestiä Sarahille:
"Nyt sunkaan ei tarvitse enää kestää mun hevosmietteitä liikaa. Hanna kävi valitsemassa mulle parhaan päältä. Ei tarvitse murehtia sitä asiaa enää niin olisitko halunnut tulla käymään täällä?"
Jo pieni toiveen kipinä naisen vierailusta sai hymyn Miken huulille ja haave myöntävästä vastauksesta kutkutti miehen ajatuksissa.

Puhelin piippasi viestin merkiksi ja mies avasi puhelimen kiireellä. Viesti ei ollut kuitenkaan Sarahilta, vaan Mimmiltä. Viestin sisältönä oli kuva hänen Aino-tyttärestään ja pyyntö, että Mikael voisi joskus tulla katsomaan tytärtään. Se sai Miken huokaisemaan ja laskemaan puhelimen alas käsistään. Milloin hänen yksinkertaisesta elämästään oli tullut monimutkaisempaa? Ennen oli ainoastaan ratsastuksessa omat tavoitteet ja tyttöystävä Silja. Uusi aloitus Auburnissa oli tuonut kuvioihin Sarahin, joka ei ollut hänen tyttöystävänsä ja Mikke oli hyväksynyt sen, ettei nainen halunnut mitään virallista. Joskus sen asian hyväksyminen oli vaikeaa ja toisinaan yllättävän helppoa. Silti he viettivät aikaa yhdessä kuin pariskunnat konsanaan.

Sarahin lisäksi kuvioihin oli tullut vauva. Aarnisuo ei olisi koskaan voinut kuvitella, että hänestä olisi voinut tulla isä. Varsinkaan silloin kun lapsen äidiksi oli valikoitunut ihminen, jota Mikke ei meinannut sietää, vaikka Mimmi Kallasvuon sisko oli ollut miehen yksistä ihastuksista aikoinaan. Herranjestas, eihän KUKAAN olisi voinut ajatella Mikkeä isälliseksi hahmoksi (tai ainakaan ne, jotka joutuivat todistamaan aikoinaan erästä viuhahdusta Auburnin kartanolla). Aino-vauvakin olisi kohta jo yhden, mutta vieläkin Mikeltä puuttui kiinnostus jälkeläistään kohtaan. Joskus vauva oli hetken kiinnostanut, mutta miehen mielessä pyöri aina ajatus:

Entä jos Sarah saa tietää?

Puhelin piippasi uudestaan havahduttaen tuhlaripojan ajatuksistaan. Mies otti puhelimen takaisin käteensä hieman laiskasti, mutta piristyi heti nähdessään lähettäjän nimen.

"Ihana juttu ja nähdään sitten kun tulen tallilta", Sarah vastasi lyhyesti ja Mikke arveli naisen tulleen vasta Effiä liikuttamasta. Mies hymyili jälleen ajatukselle Sarahista ja samalla ajatteli, että ehkä nyt piti elää enemmän vain hetkessä, eikä miettiä mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita.

Keskiviikko
3. helmikuuta 2021

Siinä se nyt seisoi tarhassaan Panun tarhanaapurina. Se otti välillä isoja juoksuaskeleita ja silloin Mikael kuvitteli ostaneensa täysiverisen. Kauas se ajatus ei siitä kuitenkaan heittänyt, sillä olihan kyseisen tamman isä ihan puhdas englantilainen täysiverinen. Ehkäpä siitäkin puolesta oli siis periytynyt jotain? Mies nojasi puiseen aitaan ja katseli uusinta ostostaan mietteliäänä. Oliko se nyt hyvä? Parempi kuin hyvä?

Ainakin hetkellisesti tamma asuisi Hannan tallilla, sillä Mikke ei ollut ehtinyt tammikuun aikana etsiä läheltä Kallaa sopivia tallipaikkoja. Joskus mies haaveili ihan omasta tallista, mutta tällä hetkellä hän halusi keskittyä täysin ainoastaan treenaamiseen. Tästä saisi tulla paras kilpailuvuosi koskaan. Kaksi hevosta valmiina vaativiin luokkiin oli viime vuoden tavoite ja nyt se tavoite oli saavutettu. Nyt piti toivoa vain Velmulle onnekasta debyyttiä vaativiin luokkiin. Ainakin oria oli treenattu siihen urakalla.

"Mikä sen kutsumanimi on?" Hanna käveli Miken viereen katsomaan virkeää rautiasta.

Mikke pysyi vaiti ja katsoi vain loimitettua hevosta. Vaaleanpunainen sopi tammalle kuin nenä päähän, mutta Miken edustusväri se ei koskaan tulisi olemaan. Samalla tavalla hevosen nimi ei saanut olla hempeä. Hannahan oli ensin sanonut sitä Rosieksi ja sen jälkeen suomalaisittain Roosaksi. Mikke ei halunnut Roosa-hevosta. Se nimi melkein edellytti kaikkea vaaleanpunaista. 

Viimein Mikke siirsi katseensa Hannaan.
"Mä en tosissaan tiedä. Saanko mä omistaa Kalja-hevosen?"
Hannan naurahdus oli huvittunut.
"Ei kukaan ota sua tosissaan jos ratsastat Kaljalla."
"Nimenomaan. Kaikki aliarvioisivat Aarnisuon ja Kaljan mahdin. Voitettaisiin kaikki."
Myös Miken oli pakko naurahtaa.
"Nimi ei nyt ole tärkein asia. Kunhan saisin sen kohta treeniin ni sen nimi saa olla melkein mikä vaan."
"Rosie?"
"EI! Melkein mikä vain."

Hymyillen Mikke katsoi uusinta hevostaan. Mies vain odotti, että pääsisi näyttämään hevosen Sarahillekin.


CARRAROSIE