PääsivuTarinoita sieltä sun täältä
Sivu 1 / 2 • 1, 2 
Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 17.10.17 23:06
Matias pyöritteli mulle huvittuneena päätään.
”Mä olisin luullut, että sä osaisit viimein elää paremmin, mutta mihinkäs se koira karvoistaan pääsis”, brunette sanoi ivalliseen sävyyn ja joi lasistaan ison kulauksen. ”Kun löysit Siljan mä olin varma, että viimein osaisit jotain mistä meidän vanhemmat olis ollut ylpeitä. Olisinpa tajunnut miten väärässä mä olinkaan.”
”Älä ota niitä mukaan tähän”, äyskäisin.
”Ihan hyvin voin ottaa jos se saisi sinutkin joskus tajuamaan, että vaikka he eivät ole täällä valvomassa niin osaisit edes joskus käyttäytyä.”
”Mä en suostunut näkemään sua vaan sen takia, että alkaisit valittamaan musta”, kommentoin ja pyörittelin pulloa kädessäni. Ei tehnyt yhtään mieli edes siemaista siitä.
Nuorempi veljeni mulkaisi minua.
”Mä voin valittaa ihan miten paljon mä haluan”, Matias löi tyhjän lasinsa pöytään ja katsoi minua tuimasti. ”Sun vikahan kaikki loppujen lopuksi on, että me tässä tilanteessa ees ollaan!”
”Tiedät kyllä, ettei se mun vika ollut!” älähdin puolustavaan sävyyn.
”Kaikki muut voi sääliä sua, mutta mä ja sä tiedetään ihan hyvin, että se kaikki oli vaan sun vika. Kukaan muu ei ollut syyllinen! Oli vahinko tai ei niin sä sen aiheutit!” oikein kuulin sen kaiken tuskan veljestäni ja se jätti minut hiljaiseksi.
”Matias..”
Mies kuitenkin nousi tuohtuneena pöydästä ja lähti niin hyvineen ovet paukkuen Krouvista. Hän ei ollut edes kertonut syytään tulemiseensa.
Annoin pääni painua käsieni väliin ja en tiennyt olinko tilanteesta järkyttynyt vai pelkästään hämilläni. En ollut uskonut, että olisin saanut suoraan kuulla syytöksiä tapahtuneesta. Kaikki olivat sanoneet, ettei se ollut mitenkään syyni, mutta oliko se?
”Mikael, ole nyt vaiti!” isäni komensi ja katsoi minua vakaasti. ”Keskity nyt siihen ajamiseen kun on pimeää..”
”Mutta se Capris olisi juuri oikea hevonen Matiakselle”, tyydyin vastaamaan rauhalliseen sävyyn. ”Ajattele nyt! Sähän haluat, että se palaisi takaisin ja jatkaisi tilalla. Mikä olisi sen parempi kuin hyvä hevonen mitä se ei osais vastustaa. Capris on Gabrielletin varsa ja tiedät miten tunteellinen Matias on sitä hevosta kohtaan... tai oli”, väitin.
Isäni naurahti ivalliseen sävyyn.
”Mä en tosissaan anna veljellesi palkintoa siitä mitä hän teki. Hän saa ihan itse tulla pyytämään ensin anteeksi tekemisiään, joten älä Mikael puutu tähän. Katso nyt vaan tietä.”
”Äiti..” katsoin taustapeilistä äitini asiallisen rauhallisia kasvoja. ”Kai sä nyt edes haluat, että Matias tulee takaisin?”
”Mikael rakas, totta kai me molemmat halutaan sitä, mutta isäsi on aivan oikeassa. Ei me voida ostaa kallista estehevosta ja olettaa, että hän palaisi. Sitä paitsi mehän ollaan menossa katsomaan sulle uutta kouluratsua. Siitä hyötyy koko tila kun saadaan se jalostuskäyttöön. Ei estehevosella tee meistä kukaan mitään.”
”Matias tekee..”
”Mikael!”
”NO?”
”Varo!”
Ehdin kääntää katseeni eteenpäin, mutta rekan sokaisevat valot olivat jo sellaisessa kohtaa missä niiden ei kuulunut olla...
”Mä olisin luullut, että sä osaisit viimein elää paremmin, mutta mihinkäs se koira karvoistaan pääsis”, brunette sanoi ivalliseen sävyyn ja joi lasistaan ison kulauksen. ”Kun löysit Siljan mä olin varma, että viimein osaisit jotain mistä meidän vanhemmat olis ollut ylpeitä. Olisinpa tajunnut miten väärässä mä olinkaan.”
”Älä ota niitä mukaan tähän”, äyskäisin.
”Ihan hyvin voin ottaa jos se saisi sinutkin joskus tajuamaan, että vaikka he eivät ole täällä valvomassa niin osaisit edes joskus käyttäytyä.”
”Mä en suostunut näkemään sua vaan sen takia, että alkaisit valittamaan musta”, kommentoin ja pyörittelin pulloa kädessäni. Ei tehnyt yhtään mieli edes siemaista siitä.
Nuorempi veljeni mulkaisi minua.
”Mä voin valittaa ihan miten paljon mä haluan”, Matias löi tyhjän lasinsa pöytään ja katsoi minua tuimasti. ”Sun vikahan kaikki loppujen lopuksi on, että me tässä tilanteessa ees ollaan!”
”Tiedät kyllä, ettei se mun vika ollut!” älähdin puolustavaan sävyyn.
”Kaikki muut voi sääliä sua, mutta mä ja sä tiedetään ihan hyvin, että se kaikki oli vaan sun vika. Kukaan muu ei ollut syyllinen! Oli vahinko tai ei niin sä sen aiheutit!” oikein kuulin sen kaiken tuskan veljestäni ja se jätti minut hiljaiseksi.
”Matias..”
Mies kuitenkin nousi tuohtuneena pöydästä ja lähti niin hyvineen ovet paukkuen Krouvista. Hän ei ollut edes kertonut syytään tulemiseensa.
Annoin pääni painua käsieni väliin ja en tiennyt olinko tilanteesta järkyttynyt vai pelkästään hämilläni. En ollut uskonut, että olisin saanut suoraan kuulla syytöksiä tapahtuneesta. Kaikki olivat sanoneet, ettei se ollut mitenkään syyni, mutta oliko se?
”Mikael, ole nyt vaiti!” isäni komensi ja katsoi minua vakaasti. ”Keskity nyt siihen ajamiseen kun on pimeää..”
”Mutta se Capris olisi juuri oikea hevonen Matiakselle”, tyydyin vastaamaan rauhalliseen sävyyn. ”Ajattele nyt! Sähän haluat, että se palaisi takaisin ja jatkaisi tilalla. Mikä olisi sen parempi kuin hyvä hevonen mitä se ei osais vastustaa. Capris on Gabrielletin varsa ja tiedät miten tunteellinen Matias on sitä hevosta kohtaan... tai oli”, väitin.
Isäni naurahti ivalliseen sävyyn.
”Mä en tosissaan anna veljellesi palkintoa siitä mitä hän teki. Hän saa ihan itse tulla pyytämään ensin anteeksi tekemisiään, joten älä Mikael puutu tähän. Katso nyt vaan tietä.”
”Äiti..” katsoin taustapeilistä äitini asiallisen rauhallisia kasvoja. ”Kai sä nyt edes haluat, että Matias tulee takaisin?”
”Mikael rakas, totta kai me molemmat halutaan sitä, mutta isäsi on aivan oikeassa. Ei me voida ostaa kallista estehevosta ja olettaa, että hän palaisi. Sitä paitsi mehän ollaan menossa katsomaan sulle uutta kouluratsua. Siitä hyötyy koko tila kun saadaan se jalostuskäyttöön. Ei estehevosella tee meistä kukaan mitään.”
”Matias tekee..”
”Mikael!”
”NO?”
”Varo!”
Ehdin kääntää katseeni eteenpäin, mutta rekan sokaisevat valot olivat jo sellaisessa kohtaa missä niiden ei kuulunut olla...
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 11.09.18 23:16
Tuhlaajapojan paluu 11.9.2018
Vedin syvään henkeä astuessani tummanharmaasta Panamerasta ulos valkoisen kivitalon pihalle. Tuttu maisema tuntui ennenkaikkea turvalliselta. Oli kiva palata kotiin. Kiva. Se sana piti kyllä paljon sisällään. Huokaisten löin Porchen oven kiinni napattuani ensin matkalaukkuni takapenkiltä. Kävelin harmaat kivistä tehdyt rappuset ylös etuovelleni ja kaivoin taskusta avaimet. Niissä roikkui vieläkin Siljan antama kultainen kettinki, joka oli omiaan parantamaan avaimieni löydettävyyttä. Silti ex-tyttöystävän lahjan säilyttäminen noin esillä ei tuntunut enää normaalilta. Varsinkin kun kaikki oli muuttunut.
Tuntui oudolta astua viileeseen asuntoon, vaikka tiesin, että se oli minun ja se oli tuttu. Paikka jonka tiesi läpikotaisin. Silti kun olit viettänyt kuukausia poissa, se tuntui samaan aikaan täysin vieraalta.
Riisuin ulkovaatteeni ja sen jälkeen heittäydyin selälleni mustalle nahkasohvalle. Se oli nahkasohvaksi yllättävän tyylikäs ja mukava samaan aikaan. Paljon siis sohvalta. Haroin hiuksiani yrittäen saada itselleni rennompaa olotilaa.
En onnistunut siinä.
Koko viime kevät, kesä ja koko aika tähän päivään saakka vilisivät päässäni tiuhaan. Kaikki tapahtunut, joka alkoi jo silloin kun tiet olivat jäisiä. Silloin kun nousukiidossa oleva ratsastajan urani keskeytyi ja pahasti. Mistä siis oli kyse? Katoamistemppuni koko Kallasta johtui siitä, että olin ajanut ojaan oikeasti aika pahasti. Myönnän, että ylinopeus jäisellä tiellä ei ollut hyvä idea, saati kun tuli jyrkkään mutkaan. Siinä vaiheessa ei mikään enää auttanut kun auto oli luisunut ensin vastakkaiselle kaistalle, siitä ojaan, muutaman kerran katon kautta ympäri ja rikkoen samalla kaksi valopylvästä. Siitä oli paikallisessa lehdessä, mutta onneksi rahan avulla välttyi siltä, että mitään tietojani ei julkaistu. Kaikki tiesivät kolarista, mutta en uskonut kenenkään tietävän, että minä olin kuski.
Tajuni oli palannut aika nopeasti, mutta olin saanut todella pahat vauriot jalkoihin. En pystynyt edes kävelemään. Silloin olin todella vihainen ja harmillinen kun tajusin, etten voisi hetkeen ratsastaa. Olin niin pettynyt, että olin parissa päivässä myynnyt tuttavieni avulla rakkaimman hevoseni Haitan pois. Halusin kaikesta eroon kun tuntui, että menetin jo kaikki. Olin varma, että olisin pyörätuolissa loppuelämäni. Sen takia ei mennyt kauaa kun hävisin Auburnista. Haitta vain haettiin sieltä pois ja enempää ilmoittamatta katosin. Sydämessäni jäin kaipaamaan yhtä henkilöä erityisesti, mutta Isabella kuului Auburniin yhtälailla kuin tammani, joten en puhunut naisellekaan enää koskaan mitään. Nyt kaduin sitä, mutta millekään ei voinut mitään. Nykyään pystyin liikkumaan jo normaalisti, mutta ratsastamaan en ollut enää halunnut. Muuten olin urheillut todella paljon ja olin elämäni kunnossa. Minulta vain puuttui Haitta.
Kesällä olin etsinyt tamman käsiini vain saadakseni tietää, että se oli saanut jalkavamman, Sellaisen, että se pystyi elämään, mutta sillä ei voisi todennäköisesti koskaan ratsastaa rankemmin. Sen kuullessani sydämeni oli tainnut hajota. En saanut laadukasta tammaani enää takaisin. Ennen kuin poistuin sieltä, olin kyllä saanut kuulla Haitan varsasta ja olinkin tehnyt 5-vuotiaasta Baltheoksesta tarjouksen. Ihan vain siksi, että kaipasin sitä samankaltaisuutta mitä sen emässä oli.
Nyt minulla ei ollut oikein mitään ja palasin Kallaan rankentamaan elämääni uudestaan.
Vedin syvään henkeä astuessani tummanharmaasta Panamerasta ulos valkoisen kivitalon pihalle. Tuttu maisema tuntui ennenkaikkea turvalliselta. Oli kiva palata kotiin. Kiva. Se sana piti kyllä paljon sisällään. Huokaisten löin Porchen oven kiinni napattuani ensin matkalaukkuni takapenkiltä. Kävelin harmaat kivistä tehdyt rappuset ylös etuovelleni ja kaivoin taskusta avaimet. Niissä roikkui vieläkin Siljan antama kultainen kettinki, joka oli omiaan parantamaan avaimieni löydettävyyttä. Silti ex-tyttöystävän lahjan säilyttäminen noin esillä ei tuntunut enää normaalilta. Varsinkin kun kaikki oli muuttunut.
Tuntui oudolta astua viileeseen asuntoon, vaikka tiesin, että se oli minun ja se oli tuttu. Paikka jonka tiesi läpikotaisin. Silti kun olit viettänyt kuukausia poissa, se tuntui samaan aikaan täysin vieraalta.
Riisuin ulkovaatteeni ja sen jälkeen heittäydyin selälleni mustalle nahkasohvalle. Se oli nahkasohvaksi yllättävän tyylikäs ja mukava samaan aikaan. Paljon siis sohvalta. Haroin hiuksiani yrittäen saada itselleni rennompaa olotilaa.
En onnistunut siinä.
Koko viime kevät, kesä ja koko aika tähän päivään saakka vilisivät päässäni tiuhaan. Kaikki tapahtunut, joka alkoi jo silloin kun tiet olivat jäisiä. Silloin kun nousukiidossa oleva ratsastajan urani keskeytyi ja pahasti. Mistä siis oli kyse? Katoamistemppuni koko Kallasta johtui siitä, että olin ajanut ojaan oikeasti aika pahasti. Myönnän, että ylinopeus jäisellä tiellä ei ollut hyvä idea, saati kun tuli jyrkkään mutkaan. Siinä vaiheessa ei mikään enää auttanut kun auto oli luisunut ensin vastakkaiselle kaistalle, siitä ojaan, muutaman kerran katon kautta ympäri ja rikkoen samalla kaksi valopylvästä. Siitä oli paikallisessa lehdessä, mutta onneksi rahan avulla välttyi siltä, että mitään tietojani ei julkaistu. Kaikki tiesivät kolarista, mutta en uskonut kenenkään tietävän, että minä olin kuski.
Tajuni oli palannut aika nopeasti, mutta olin saanut todella pahat vauriot jalkoihin. En pystynyt edes kävelemään. Silloin olin todella vihainen ja harmillinen kun tajusin, etten voisi hetkeen ratsastaa. Olin niin pettynyt, että olin parissa päivässä myynnyt tuttavieni avulla rakkaimman hevoseni Haitan pois. Halusin kaikesta eroon kun tuntui, että menetin jo kaikki. Olin varma, että olisin pyörätuolissa loppuelämäni. Sen takia ei mennyt kauaa kun hävisin Auburnista. Haitta vain haettiin sieltä pois ja enempää ilmoittamatta katosin. Sydämessäni jäin kaipaamaan yhtä henkilöä erityisesti, mutta Isabella kuului Auburniin yhtälailla kuin tammani, joten en puhunut naisellekaan enää koskaan mitään. Nyt kaduin sitä, mutta millekään ei voinut mitään. Nykyään pystyin liikkumaan jo normaalisti, mutta ratsastamaan en ollut enää halunnut. Muuten olin urheillut todella paljon ja olin elämäni kunnossa. Minulta vain puuttui Haitta.
Kesällä olin etsinyt tamman käsiini vain saadakseni tietää, että se oli saanut jalkavamman, Sellaisen, että se pystyi elämään, mutta sillä ei voisi todennäköisesti koskaan ratsastaa rankemmin. Sen kuullessani sydämeni oli tainnut hajota. En saanut laadukasta tammaani enää takaisin. Ennen kuin poistuin sieltä, olin kyllä saanut kuulla Haitan varsasta ja olinkin tehnyt 5-vuotiaasta Baltheoksesta tarjouksen. Ihan vain siksi, että kaipasin sitä samankaltaisuutta mitä sen emässä oli.
Nyt minulla ei ollut oikein mitään ja palasin Kallaan rankentamaan elämääni uudestaan.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 19.10.18 17:43
Ylös vai alas? 19.10.2018
Salitreenin jälkeen oli mukava haukata happea juoksemalla ja joka ilta juoksulenkkini päättyi sinne minne unelmani olivat jääneet. Auburn Estateen. Tähtien ja kuun loisteessa oli mukava seurailla tallin elämää johon en kuulunut enää ollenkaan. Olin kirjaimellisesti ulkopuolinen, vaikka alle vuosi sitten olin kuulunut sinne samalla tavalla kuin muut nyt. Nyt heppapojalta puuttui talli ja hevonen. Sitä myöten myös tietynlainen elämäntyyli. Näinä aikoina aika menikin urheiluun ja sen kyllä huomasi helposti. Treenin jälkeinen suihku kotona piristi ja sen jälkeen olikin hyvä siirtyä vakituiseen juomapaikkaan. Kallan krouvi oli tullut vastaan vähän liiankin usein.
Tilasin pöydässä karskeasti vain ison tuopin olutta ja siirryin nurkkapöytään istumaan. Sieltä oli hyvä seurailla paikan muuta menoa ja vaikka olinkin nurkassa niin olin silti tarpeeksi näkyvillä. Siemailin Sandelsia yllättävän varovaisesti ja odotin. Välillä vilkuilin baaritiskin takana pyörivää Dannia, jonka olin tuntenut Auburnin kautta. Hevosenhoitaja, joka oli ensimmäisiä naisia, jotka sanoivat ei minun charmilleni. Sellainen sai mielenkiintoni heräämään, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta olin saanut vain tiukanoloista piikittelyä takaisin. Kuulemma rikkaat luulivat saavansa kaiken haluamansa, mutta häntä en saisi mistään hinnasta. Yleensä olisin uskonut naisen olevan katkera, mutta Dannissa oli tietynlaista itsevarmuutta ja epäilin sitä kovasti.
”Kelpaako seura?”, yllättävä ääni herätti minut omista maailmoistani ja katsoin timmiä blondia ensin päästä varpaisiin. Tyttö oli selvästi minua nuorempi, mutta ihan hyvännäköinen, joten nyökkäsin luoden kasvoilleni pienen virneen. Tästä se taas lähtisi.
Ilta kului mukavissa merkeissä ja Tiiaksi osoittautunut neitokainen oli hakenut pöytäämme ystäviäänkin. Minä tilasin jatkuvasti pöydän täyteen juomia ja shotteja. Tunsin kuinka humala nousi päähäni ja sen huomasi myös muista. Hymyilytti. Välillä painoin huuleni viereisen naisen huulia vasten ja ajattelin vain kuinka hyvä ilta tästä oli tulossa. Fiiliksen mukaan meneminen oli mahtavaa ja nautin siitä, kuinka Tiia loi kateellisia katseita minuun ja hänen kaveriinsa Iidaan, jonka kanssa oli helppoa olla läheisimmissä merkeissä.
Kuten jokainen ilta niin myös Krouvi suljettiin ja päädyin pihalla nappaamaan kaksi naiskaverusta kainalooni. Huomasin toisen katseessa pientä epävarmuutta, mutta soittaessani taksia Iida sai Tiiankin humalatilan ylös ja lopulta kummatkin vaikuttivat tyytyväiseltä päätökseeni. Taksia sai odottaa kauan, mutta kahden naisen välissä penkillä istuminen läheisissä tunnelmissa ei tuntunut lainkaan pahalta, vaikka maailma pyörikin alkoholin vaikutuksesta päässä.
Taksin ajaessa pihaan annoin herrasmiesmäisesti naisten mennä edellä ja kun yritin itse mennä perässä niin minut vedettiinkin sivuun.
Kulmani kurtistuivat yllätyksestä ja humalassa jouduin hetken hakemaan tasapainoa, jotta en olisi päätynyt tekemään lähempää tuttavuutta maan kanssa.
”Silja?” katsoin naista aivan hämilläni. Mitä ex-tyttöystäväni teki edessäni varsin tympääntyneen näköisenä?
”Oon kattonu sun menoa viimeiset pari viikkoa ja mun oli pakko puuttua”, blondi siristi silmiään. Oliko hän vihainen?
”Herranjestas Mikael. Etkö sä edes tajua mitä sä teet?”
Katsoin vieläkin naista sanomatta sanaakaan. Mikä pointti tässä oli?
”Tiedätkö sä millainen maine sulle tulee jos jatkat samalla tavalla?”
Vieläkään en noteerannut naisen sanoja. Oliko Silja mustasukkainen? Loin hymyn huulilleni ja ilman ennakkovaroitusta suutelin naista, kuten ennen vanhaan. Epäröinnin jälkeen sain blondilta jopa vastakaikua, kunnes tämän kääntyi ja tarrasi minua kädestä kiinni.
”Oot ainakin tosi humalassa näköjään.. Vien sut kotiin. Mulla oli sulle oikeeta asiaakin, mutta se saa odottaa huomiseen..”
Salitreenin jälkeen oli mukava haukata happea juoksemalla ja joka ilta juoksulenkkini päättyi sinne minne unelmani olivat jääneet. Auburn Estateen. Tähtien ja kuun loisteessa oli mukava seurailla tallin elämää johon en kuulunut enää ollenkaan. Olin kirjaimellisesti ulkopuolinen, vaikka alle vuosi sitten olin kuulunut sinne samalla tavalla kuin muut nyt. Nyt heppapojalta puuttui talli ja hevonen. Sitä myöten myös tietynlainen elämäntyyli. Näinä aikoina aika menikin urheiluun ja sen kyllä huomasi helposti. Treenin jälkeinen suihku kotona piristi ja sen jälkeen olikin hyvä siirtyä vakituiseen juomapaikkaan. Kallan krouvi oli tullut vastaan vähän liiankin usein.
Tilasin pöydässä karskeasti vain ison tuopin olutta ja siirryin nurkkapöytään istumaan. Sieltä oli hyvä seurailla paikan muuta menoa ja vaikka olinkin nurkassa niin olin silti tarpeeksi näkyvillä. Siemailin Sandelsia yllättävän varovaisesti ja odotin. Välillä vilkuilin baaritiskin takana pyörivää Dannia, jonka olin tuntenut Auburnin kautta. Hevosenhoitaja, joka oli ensimmäisiä naisia, jotka sanoivat ei minun charmilleni. Sellainen sai mielenkiintoni heräämään, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta olin saanut vain tiukanoloista piikittelyä takaisin. Kuulemma rikkaat luulivat saavansa kaiken haluamansa, mutta häntä en saisi mistään hinnasta. Yleensä olisin uskonut naisen olevan katkera, mutta Dannissa oli tietynlaista itsevarmuutta ja epäilin sitä kovasti.
”Kelpaako seura?”, yllättävä ääni herätti minut omista maailmoistani ja katsoin timmiä blondia ensin päästä varpaisiin. Tyttö oli selvästi minua nuorempi, mutta ihan hyvännäköinen, joten nyökkäsin luoden kasvoilleni pienen virneen. Tästä se taas lähtisi.
Ilta kului mukavissa merkeissä ja Tiiaksi osoittautunut neitokainen oli hakenut pöytäämme ystäviäänkin. Minä tilasin jatkuvasti pöydän täyteen juomia ja shotteja. Tunsin kuinka humala nousi päähäni ja sen huomasi myös muista. Hymyilytti. Välillä painoin huuleni viereisen naisen huulia vasten ja ajattelin vain kuinka hyvä ilta tästä oli tulossa. Fiiliksen mukaan meneminen oli mahtavaa ja nautin siitä, kuinka Tiia loi kateellisia katseita minuun ja hänen kaveriinsa Iidaan, jonka kanssa oli helppoa olla läheisimmissä merkeissä.
Kuten jokainen ilta niin myös Krouvi suljettiin ja päädyin pihalla nappaamaan kaksi naiskaverusta kainalooni. Huomasin toisen katseessa pientä epävarmuutta, mutta soittaessani taksia Iida sai Tiiankin humalatilan ylös ja lopulta kummatkin vaikuttivat tyytyväiseltä päätökseeni. Taksia sai odottaa kauan, mutta kahden naisen välissä penkillä istuminen läheisissä tunnelmissa ei tuntunut lainkaan pahalta, vaikka maailma pyörikin alkoholin vaikutuksesta päässä.
Taksin ajaessa pihaan annoin herrasmiesmäisesti naisten mennä edellä ja kun yritin itse mennä perässä niin minut vedettiinkin sivuun.
Kulmani kurtistuivat yllätyksestä ja humalassa jouduin hetken hakemaan tasapainoa, jotta en olisi päätynyt tekemään lähempää tuttavuutta maan kanssa.
”Silja?” katsoin naista aivan hämilläni. Mitä ex-tyttöystäväni teki edessäni varsin tympääntyneen näköisenä?
”Oon kattonu sun menoa viimeiset pari viikkoa ja mun oli pakko puuttua”, blondi siristi silmiään. Oliko hän vihainen?
”Herranjestas Mikael. Etkö sä edes tajua mitä sä teet?”
Katsoin vieläkin naista sanomatta sanaakaan. Mikä pointti tässä oli?
”Tiedätkö sä millainen maine sulle tulee jos jatkat samalla tavalla?”
Vieläkään en noteerannut naisen sanoja. Oliko Silja mustasukkainen? Loin hymyn huulilleni ja ilman ennakkovaroitusta suutelin naista, kuten ennen vanhaan. Epäröinnin jälkeen sain blondilta jopa vastakaikua, kunnes tämän kääntyi ja tarrasi minua kädestä kiinni.
”Oot ainakin tosi humalassa näköjään.. Vien sut kotiin. Mulla oli sulle oikeeta asiaakin, mutta se saa odottaa huomiseen..”
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 20.11.18 20:36
Naiset pahan alku ja juuri? 20.11.2018
Raudan nostaminen oli yksi viikottaisista rutiineista juoksemisen lisäksi. Kunnon musiikin soidessa taustalla oli helppo keskittyä treenaamiseen. Niin ne kaikki sanoivat. Itse olin aivan eri mieltä. Saadessani uudestaan tallipaikan Auburnista olin treenannut entistä enemmän ja oli jopa itse pakko myöntää, että harjoittelu oli kyllä tuottanut tulosta. Ainakin ulkoisesti. Silti päässäni pyöri liikaa eräs asia. Varmaan sellainen mikä pyöri monen miehen mielessä.
Nainen.
Eikä mikä tahansa nainen. Ei, ei tosiaan Silja, vaikka blondi olikin kääntänyt aavistuksen elämääni toiseen suuntaan. Kuulemma ei ollut hyväksyttävää käydä Kallan kaikkia naisia läpi. Vitut. En ollut lähelläkään sellaista. Silti olin ehkä vähän ryhdistäytynyt, enkä ollut käynyt Krouvissa pariin viikkoon. Se oli oikeastaan suoranainen ihme. Siitä kiitin ex-tyttöystävääni. Jos omisti nuoren hevosen niin ei ollut kovinkaan kannattavaa ryypätä joka ilta vaan keskittyä olennaisempaan asiaan. Treenaamiseen niin itsensä kun hevosen kanssa.
Kyseessä oli tosiaan kuitenkin Isabella, jota olin miettinyt jo ennen Auburnia ja auta armias vielä enemmän sen jälkeen kun olin kohdannut naisen Velmun karsinan edessä. Olin ehkä pettynyt siihen, miten alkava juttumme oli aikoinaan päättynyt, mutta Isbe oli silti edelleen Isbe ja noin kaunista naista ei pitänyt ottaa uudestaan jos oli jo mokannut. Sellainen sai turhautumaan vähemmästäkin.
Tuollaista asiaa kun mietti kovassa treenissä niin mietti sitä hevosenkin selässä. Sen huomasi kun lensi kolmatta kertaa nuoren orin selästä maahan.
”Mikael Aarnisuo! Mitä pelleilyä tuo on?” naisen suorastaan vihainen ääni kajahti aika nopeaan ilmoille kentän laidalta. Jo ennen sellaista kysymystä kuin vaikka oletko kunnossa?
Danni kävi nappaamassa hevosensa kiinni ja piteli sitä ohjista kiinni kun kävelin selkää hieroen heidän luokseen.
”Se on virkeässä kunnossa. Suosittelen, että juoksuttaisit sitä...”, aloitin kylmästi, mutta brunette katsoi minua murhaavasti.
”Mikael! Mä näin kyllä Auburnissa viime talvena kun pysyit hevosesi selässä, vaikka se olisi tehnyt mitä piruetteja. Sen takia mä pyysinki sua tähän diiliin. Mikä sua nyt vaivaa?”
Purin huultani. Epäilin vahvasti, että naisella oli se aika kuukaudesta menossa.
Sormia napsautettiin kasvojeni edessä.
”Kuunteletko sä edes?!” Kallasvuon nainen katsoi mua edelleen pahasti.
”Kuuntelen”
”Hyvä”
”Joko sä lopetit?” Kallistin päätäni luoden kasvoille pienen virneen, jota kukaan nainen ei olisi voinut vastustaa.
Paitsi Danni.
Katselin kuinka brunette käänsi armottomasti selkänsä minulle nousten itse Baltheoksen selkään. Päätäni pyöritellen lähdin kävelemään kentältä ulos.
”Seuraavan kerran kun tulet niin vaadin täydellistä keskittymistä tai diili on ohi!” Sain vielä yhden huudon perääni talsiessani suoraan autolleni. Mikä nainen.
Kotona oli helppo vain riisutua ja astella kuumaan suihkuun. Antaa veden virrata päästä varpaisiin. Se jos joku oli rauhoittavaa. Vaikka elämäni ei vieläkään ollut täysin tasapainossa.
Nainen.
Eikä mikä tahansa nainen. Ei, ei tosiaan Silja, vaikka blondi olikin kääntänyt aavistuksen elämääni toiseen suuntaan. Kuulemma ei ollut hyväksyttävää käydä Kallan kaikkia naisia läpi. Vitut. En ollut lähelläkään sellaista. Silti olin ehkä vähän ryhdistäytynyt, enkä ollut käynyt Krouvissa pariin viikkoon. Se oli oikeastaan suoranainen ihme. Siitä kiitin ex-tyttöystävääni. Jos omisti nuoren hevosen niin ei ollut kovinkaan kannattavaa ryypätä joka ilta vaan keskittyä olennaisempaan asiaan. Treenaamiseen niin itsensä kun hevosen kanssa.
Kyseessä oli tosiaan kuitenkin Isabella, jota olin miettinyt jo ennen Auburnia ja auta armias vielä enemmän sen jälkeen kun olin kohdannut naisen Velmun karsinan edessä. Olin ehkä pettynyt siihen, miten alkava juttumme oli aikoinaan päättynyt, mutta Isbe oli silti edelleen Isbe ja noin kaunista naista ei pitänyt ottaa uudestaan jos oli jo mokannut. Sellainen sai turhautumaan vähemmästäkin.
Tuollaista asiaa kun mietti kovassa treenissä niin mietti sitä hevosenkin selässä. Sen huomasi kun lensi kolmatta kertaa nuoren orin selästä maahan.
”Mikael Aarnisuo! Mitä pelleilyä tuo on?” naisen suorastaan vihainen ääni kajahti aika nopeaan ilmoille kentän laidalta. Jo ennen sellaista kysymystä kuin vaikka oletko kunnossa?
Danni kävi nappaamassa hevosensa kiinni ja piteli sitä ohjista kiinni kun kävelin selkää hieroen heidän luokseen.
”Se on virkeässä kunnossa. Suosittelen, että juoksuttaisit sitä...”, aloitin kylmästi, mutta brunette katsoi minua murhaavasti.
”Mikael! Mä näin kyllä Auburnissa viime talvena kun pysyit hevosesi selässä, vaikka se olisi tehnyt mitä piruetteja. Sen takia mä pyysinki sua tähän diiliin. Mikä sua nyt vaivaa?”
Purin huultani. Epäilin vahvasti, että naisella oli se aika kuukaudesta menossa.
Sormia napsautettiin kasvojeni edessä.
”Kuunteletko sä edes?!” Kallasvuon nainen katsoi mua edelleen pahasti.
”Kuuntelen”
”Hyvä”
”Joko sä lopetit?” Kallistin päätäni luoden kasvoille pienen virneen, jota kukaan nainen ei olisi voinut vastustaa.
Paitsi Danni.
Katselin kuinka brunette käänsi armottomasti selkänsä minulle nousten itse Baltheoksen selkään. Päätäni pyöritellen lähdin kävelemään kentältä ulos.
”Seuraavan kerran kun tulet niin vaadin täydellistä keskittymistä tai diili on ohi!” Sain vielä yhden huudon perääni talsiessani suoraan autolleni. Mikä nainen.
Kotona oli helppo vain riisutua ja astella kuumaan suihkuun. Antaa veden virrata päästä varpaisiin. Se jos joku oli rauhoittavaa. Vaikka elämäni ei vieläkään ollut täysin tasapainossa.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 08.01.19 0:59
Hei taas, petturi. 08.01.2019
Ikkunoista tulevat valonsäteet häikäisivät pahasti, vaikka olin luullut sulkeneeni kaihtimet yöllä. En näköjään ollut. Kirkas valo sai minut piristymään sen verran, että oli aivan pakko avata silmät. Tiesin, etten saisi enää unta. Hieraisin ensin silmiäni, sitten kuivia suunpieliäni ja lopulta käsi käväisi jo valmiiksi sekaisin olevassa hiuspehkossa. Päätä jomotti ja hirveä jano poltteli kurkkua. Krapula. Se se oli. Nousin sängyssä käsieni varaan ja silloin huomasin naisen siinä vieressä. Ensin kurtistin kulmiani, koska tuota kohtaa en kyllä eilisestä Krouvin reissusta muistanut. Sitten tunnistin bruneten Danniksi ja pieni virne käväisi huulillani. Olin viimein onnistunut!
Sivelin tyytyväisenä naisen sileää poskea ja ajattelin, miten kaunis tuo olikaan. Harmi, etten muistanut yöstä mitään.
Annoin sormieni liukua Dannin kasvoilta kaulalle ja siitä paljaalle olkapäälle. Jostain syystä se tuntui väärältä, enkä ollut ainoa, joka niin ajatteli.
”Mitä vittua Mikke?!” kämmeneni huitaistiin nopeasti syrjään samalla kun brunette nousi yllättävän ketterästi istumaan. Olettaen, että hän oli vasta nukkunut varsin sikeästi.
Katsoin Dannia aivan hiljaa. Yritin lukea tilannetta, mutten osannut.
”Et sä noin voi alkaa koskettelemaan!” nainen huusikin ja pyöritteli tyytymättömänä päätään.
”No jos me ollaan yö oltu yhdessä ni ei kai tollasella oo enää mitään väliä?” levittelin käsiäni epäuskosena. Naiset, huoh, pyöräytin silmiäni.
Dannin ilme ei kuitenkaan edes hievahtanut toiseen suuntaan.
”Me ei tehty mitään sellasta. Etkö sä muista?”
”En.”
”Huomaan.”
Sitten brunette nousi sängystä ylös puhuen jostain veden hakemisesta, enkä voinut kuin jäädä katsomaan naisen perään. Tuon kroppa hipoi lähes täydellisyyttä ja jouduin puremaan huulta, jotten olisi heittänyt ilmoille jotain tosi nasevaa kommenttia. Tiesin, että olisin saanut siitä vain läimäisyn kasvoille tai johonkin ihan väärään paikkaan. Sen sijaan nousin itsekin ylös ja harpoin naisen perässä keittiöön.
”Harva nainen vaan ilman syytä nukkuu mun vieressä pelkillä alusvaatteilla”, yritin perustella luulojani.
Danni joi lasinsa tyhjäksi ennenkuin sain häneltä edes katsetta.
”Ja siinä se vastaus tulikin. Mulla oli alusvaatteet. Etkö sä ole nähnyt naista kesällä bikineissä? Ihan sama asia.”
Huokaisin. Tuossa oli liian itsevarma nainen. Ei minun tyyppiäni.
”Tulin tänne juttelemaan siitä hevosenhoitajan pestistä”, Danni sitten kertoi ja muistikuvia alkoikin palautumaan mieleeni. Yritimme laatia sopimusta Velmun hoitajuudesta ensin Krouvissa ja sitten luonani muutamilla. Mitään sopimusta ei syntynyt. En muistanut kuitenkaan miksi naikkonen oli jäänyt yöksi.
”Aa joo”, hieraisin taas hiuksiani ja annoin olla.
Danni alkoi keräilemään vaatteitaan sitten sohvalta ja pukeuduttuaan tämä katosi eteiseen.
”Muistaki olla juomatta tänään. Sun pitää liikuttaa Baltheos huomenna”, sain vain tuiman katseen lopuksi, ennen kuin ovi paiskaistiin kiinni. Siinä vaiheessa uskoin, että tuo nainen olisi ikisinkku. Miehet varmasti pelkäsivät häntä. Minä en todellakaan, mutta ai että kun nainen osasi ottaa joskus hermoille.
Naisen lähdön jälkeen talossa oli hiljaista.
Kävin yllättävän pitkässä suihkussa. Varmaan kymmenisen minuuttia. Sitten harjasin hampaat, oioin hiukset ja puin aavistuksen siistimpää ylle. Jos oli rahaa niin mieluusti halusin myös näyttää hyvältä ja tyylikkäältä missä vaan. Laitettuani lompakon ja puhelimen taskuuni kävelin autotalliini, jossa harmaa Panamera oli onneksi täysin sula. Istuin autoon ja heti minulle soitettiin. Se oli Silja.
Pienen epäröinnin jälkeen vastasin.
”Joo?”
”Tiesitkö, että susta on juttu urheilusivuilla?”
”Ööm, en?” mietin kuumeisesti vain, että mitä vittua nyt taas.
”Mikael Aarnisuon paluu kilpakentille pahan kolarin jälkeen”, Silja sanoi hitaasti. ”Noin kuuluu hieno otsikko. Sun onnistunut kisasuoritus viime viikonlopulta on huomattu”
Purin hampaani tiukasti yhteen ja suljin puhelimen. Etsin netistä käteeni kyseisen artikkelin ja luin sen läpi.
Totta tosiaan. Siinä puhuttiin onnistuneesta paluusta ratsastuksen pariin, mutta miten artikkelissa mainittiin melkein vuodentakainen kolari? Olin kuitenkin silloin pimittänyt tiedon todella hyvin rahan avulla. Kenenkään ei pitäisi tietää siitä.
Paitsi.
Selasin artikkelin loppuun, jossa kerrottiin kirjoittaja. Matias Aarnisuo. Ihminen, josta en ole kuullut vuosiin.
Ikkunoista tulevat valonsäteet häikäisivät pahasti, vaikka olin luullut sulkeneeni kaihtimet yöllä. En näköjään ollut. Kirkas valo sai minut piristymään sen verran, että oli aivan pakko avata silmät. Tiesin, etten saisi enää unta. Hieraisin ensin silmiäni, sitten kuivia suunpieliäni ja lopulta käsi käväisi jo valmiiksi sekaisin olevassa hiuspehkossa. Päätä jomotti ja hirveä jano poltteli kurkkua. Krapula. Se se oli. Nousin sängyssä käsieni varaan ja silloin huomasin naisen siinä vieressä. Ensin kurtistin kulmiani, koska tuota kohtaa en kyllä eilisestä Krouvin reissusta muistanut. Sitten tunnistin bruneten Danniksi ja pieni virne käväisi huulillani. Olin viimein onnistunut!
Sivelin tyytyväisenä naisen sileää poskea ja ajattelin, miten kaunis tuo olikaan. Harmi, etten muistanut yöstä mitään.
Annoin sormieni liukua Dannin kasvoilta kaulalle ja siitä paljaalle olkapäälle. Jostain syystä se tuntui väärältä, enkä ollut ainoa, joka niin ajatteli.
”Mitä vittua Mikke?!” kämmeneni huitaistiin nopeasti syrjään samalla kun brunette nousi yllättävän ketterästi istumaan. Olettaen, että hän oli vasta nukkunut varsin sikeästi.
Katsoin Dannia aivan hiljaa. Yritin lukea tilannetta, mutten osannut.
”Et sä noin voi alkaa koskettelemaan!” nainen huusikin ja pyöritteli tyytymättömänä päätään.
”No jos me ollaan yö oltu yhdessä ni ei kai tollasella oo enää mitään väliä?” levittelin käsiäni epäuskosena. Naiset, huoh, pyöräytin silmiäni.
Dannin ilme ei kuitenkaan edes hievahtanut toiseen suuntaan.
”Me ei tehty mitään sellasta. Etkö sä muista?”
”En.”
”Huomaan.”
Sitten brunette nousi sängystä ylös puhuen jostain veden hakemisesta, enkä voinut kuin jäädä katsomaan naisen perään. Tuon kroppa hipoi lähes täydellisyyttä ja jouduin puremaan huulta, jotten olisi heittänyt ilmoille jotain tosi nasevaa kommenttia. Tiesin, että olisin saanut siitä vain läimäisyn kasvoille tai johonkin ihan väärään paikkaan. Sen sijaan nousin itsekin ylös ja harpoin naisen perässä keittiöön.
”Harva nainen vaan ilman syytä nukkuu mun vieressä pelkillä alusvaatteilla”, yritin perustella luulojani.
Danni joi lasinsa tyhjäksi ennenkuin sain häneltä edes katsetta.
”Ja siinä se vastaus tulikin. Mulla oli alusvaatteet. Etkö sä ole nähnyt naista kesällä bikineissä? Ihan sama asia.”
Huokaisin. Tuossa oli liian itsevarma nainen. Ei minun tyyppiäni.
”Tulin tänne juttelemaan siitä hevosenhoitajan pestistä”, Danni sitten kertoi ja muistikuvia alkoikin palautumaan mieleeni. Yritimme laatia sopimusta Velmun hoitajuudesta ensin Krouvissa ja sitten luonani muutamilla. Mitään sopimusta ei syntynyt. En muistanut kuitenkaan miksi naikkonen oli jäänyt yöksi.
”Aa joo”, hieraisin taas hiuksiani ja annoin olla.
Danni alkoi keräilemään vaatteitaan sitten sohvalta ja pukeuduttuaan tämä katosi eteiseen.
”Muistaki olla juomatta tänään. Sun pitää liikuttaa Baltheos huomenna”, sain vain tuiman katseen lopuksi, ennen kuin ovi paiskaistiin kiinni. Siinä vaiheessa uskoin, että tuo nainen olisi ikisinkku. Miehet varmasti pelkäsivät häntä. Minä en todellakaan, mutta ai että kun nainen osasi ottaa joskus hermoille.
Naisen lähdön jälkeen talossa oli hiljaista.
Kävin yllättävän pitkässä suihkussa. Varmaan kymmenisen minuuttia. Sitten harjasin hampaat, oioin hiukset ja puin aavistuksen siistimpää ylle. Jos oli rahaa niin mieluusti halusin myös näyttää hyvältä ja tyylikkäältä missä vaan. Laitettuani lompakon ja puhelimen taskuuni kävelin autotalliini, jossa harmaa Panamera oli onneksi täysin sula. Istuin autoon ja heti minulle soitettiin. Se oli Silja.
Pienen epäröinnin jälkeen vastasin.
”Joo?”
”Tiesitkö, että susta on juttu urheilusivuilla?”
”Ööm, en?” mietin kuumeisesti vain, että mitä vittua nyt taas.
”Mikael Aarnisuon paluu kilpakentille pahan kolarin jälkeen”, Silja sanoi hitaasti. ”Noin kuuluu hieno otsikko. Sun onnistunut kisasuoritus viime viikonlopulta on huomattu”
Purin hampaani tiukasti yhteen ja suljin puhelimen. Etsin netistä käteeni kyseisen artikkelin ja luin sen läpi.
Totta tosiaan. Siinä puhuttiin onnistuneesta paluusta ratsastuksen pariin, mutta miten artikkelissa mainittiin melkein vuodentakainen kolari? Olin kuitenkin silloin pimittänyt tiedon todella hyvin rahan avulla. Kenenkään ei pitäisi tietää siitä.
Paitsi.
Selasin artikkelin loppuun, jossa kerrottiin kirjoittaja. Matias Aarnisuo. Ihminen, josta en ole kuullut vuosiin.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 28.01.19 18:01
Selvästi tuhoontuomittu suku, 28.01.2019
Ilmassa saattoi yhä haistaa palaneen puisen käryn kävellessäni perheeni lopullisessa tuhoutumispaikassa -lapsuudenkodissani. Aivan kuin tulipalo olisi tapahtunut eilen. Lumi narskui kenkieni alla kävellessäni raunioiden keskellä. Katselin kuinka kiviset osat olivat ainoina pystyssä ja kuinka koko asuintalo oli palanut perustuksia lukuunottamatta maan tasalle. Ainoastaan tallirakennuksesta pystyi erottamaan kokonaisia huoneiden sijainteja.
Koko paikka oli hyvin karua katseltavaa ja kesällä olisi huomannut kuinka metsittynyt ennen niin hieno alue oli nyt.
Kävelinkin talliin sisälle, jos sitä nyt sisälle sanomiseksi pystyi edes sanomaan. Pieni hymy kävi kuitenkin huulillani kun tunnistin muutaman karsinan sijainnin. Siellä oli ollut minun suuri raudikkoni ja Belloube, hevonen jonka kanssa starttasin ensimmäiset vaativani. Pysähdyin viimeisen karsinan eteen ja kurtistin kulmiani.
Siinä oli jopa nimikyltti tallella.
Yesbaby.
Niin siinä luki.
Pieni pala nousi kurkkuuni ja painoin hampaani tiukasti yhteen. Muistin, kuinka olin ripustanut kyltin siihen. Olin jopa tehnyt nimikyltin aivan itse, koska olin ollut sinä päivänä niin onnessani. Hymyilin, mutta samalla silmäni kostuivat. Vanhempani olivat silloin luvanneet, että Matias saisi vihdoin palata kotiin ja tuoda estehevosensa mukanaan. Ennen kun he olivat ajatelleet, että esteratsastus oli ihan turha laji. Sen takia veljeni oli alunperin joutunut lähtemään kotoaan. Esteratsastajaksi haluaminen kouluratsastusperheessä ei ollut kovinkaan hyvä asia. Vanhempamme kun eivät olleet kovin suotuisia asiaa kohtaan. Olin ehkä oppinut samaan asiaan itsekin, mutta silloin en halunnut mitään muuta kuin Matiaksen takaisin. Pikkuveljeni oli kuitenkin ollut minulle rakas.
Muistelin kuinka palasin samaisena iltana silloin vuosia sitten takaisin kotiin oltuani Peten kanssa pelaamassa jalkapalloa. Matias oli ollut paikalla ja riidellyt kauheasti isäni kanssa. En tiennyt vieläkään tarkalleen mistä. Vain sen, ettei isäni suututtamiseen tarvinnut oikein mitään. Sinä iltana veljeni kertoi minulle vain, että hänen hevosensa oli kuollut ähkyyn. Matias jopa purki vihaansa minuun. Kuulemma olin aivan samanlainen kuin isämme... Ilman syytä. Ajattelin sen johtuvan kuitenkin vain kouluratsastuksesta. Lajin valinnastani. Ehkä se oli Matiaksesta väärä?
Seuraavana iltana olimme lähteneet hakemaan minulle uutta kouluhevosta. Ajoin autoa ja yritin saada vanhempiani muuttamaan mieltään. Toivoin, että he olisivat ostaneet veljelleni uuden hevosen, kuten minullekin. Yritin matkalla kääntää vanhempieni päät. Isäni oli kuitenkin yhä edellisestä päivästä raivoissaan. Asia oli minulle vaikea, sillä halusin pikkuveljeni takaisin perheeseen.
Voi kun olisin silloin ollut vain hiljaa ja keskittynyt ajamiseen.
Ajoin kolarin vastaantulevaan rekkaan. Kolari oli Kallan yksi pahimpia. Molemmat vanhempani olivat menehtyneet jo kauan ennen ambulanssin tuloa. Minä olin säilynyt hengissä kuin ihmeen kaupalla. Tokikaan en ruhjeitta, mutta elossa.
Päästyäni sairaalasta sain tietää, että perin vanhempieni koko omaisuuden ja tilan totta kai, mutta yksin. Matias oltiin jätetty ilman perintöä ja siitähän meidän vuosia kestänyt riita oli alkanut. Päästyäni takaisin kotiini onnettomuuden jälkeen asiat vain pahentuivat. En ehtinyt ajaa edes pihaan asti kun tajusin tilan olevan liekeissä. Niin talo kuin talli paloivat kuin viimeistä päivää. Olin tullut myöhässä pelastaakseni edes hevosia.
Luulin silloin, että Matias oli ollut syypää paloon, mutta tajusin vasta paljon myöhemmin, ettei veljeni koskaan voisi satuttaa hevosia..
Purin huultani.
Vanhojen muisteleminen oli tuskaa. Harva tiesikään mitä Aarnisuon nimen taakse piiloutuikaan. Täydellinen elämä? Kaukana siitä.
Kävelin pihalle kohti autoani. Pysähdyin kuitenkin kun huomasin tutun ihmisen seisovan jonkun naisen rinnalla autoni vieressä.
”Matias..”, pääsi huulieni välistä hentona kuiskauksena.
Mies vain tuijotti minua.
”En ymmärrä miten kehtasit kirjoittaa minusta jutun Kallan Sanomiin”, olikin lopulta ainoa asia mitä pystyin kunnolla sanomaan ääneen.
Veljeni pyöritti silmiään. Sitten tämä käveli luokseni jättäen punatukkaisen naikkosen autolle.
”Hienoa jos sain siis vihdoin huomiosi, Mikael”, mies hymyili pienesti, mutta huomasin ivan hänen kasvoiltaan.
”En ymmärrä miksi. Luulin, että sä oisit arvostanut mun asioita vähän enemmän”, hymähdin.
”Mä en arvosta sua ollenkaan”, Matias kuitenkin totesi ja äänestä tiesin, että tuo puhui totta.
”Mä en ole koskaan tehnyt sulle mitään pahaa”
”Sä olet se paha. Sun takia mulla ei koskaan ole ollut perhettä!” mies astui minua lähemmäs. ”Ihan oikein, että maailma saa tietää sunkin salaisuudet. Sait ehkä rahat, mutta mä näytän, että se ei aina merkitse kaikkea! Et pääse omaisuudellasi kaikesta pälkähästä.”
”Mä tuin sua aina..”
”Et koskaan. Olit se vanhempien lellikki, joka sai kaiken haluamansa.”
”Mun ansiosta olisit saanut tuoda hevosesikin talliin..”
”Paskat”
Huokaisin.
”Mä en tiedä miten sä suututit isän, mutta mun ansiosta ne edes yritti kuunnella sua”, yritin pitää hermoni kasassa.
”Sun ansiosta meillä ei ole enää edes vanhempia”
Se oli minulle viimeinen niitti. Puristin nyrkkiäni ja löin pikkuveljeäni kasvoihin. Siitä syntyikin niin paha nyrkkitappelu, että Matiaksen nainen oli soittanut poliisit ja pääsin viettämään yöni putkassa.
Tästähän tulisi kova uutinen.
Ilmassa saattoi yhä haistaa palaneen puisen käryn kävellessäni perheeni lopullisessa tuhoutumispaikassa -lapsuudenkodissani. Aivan kuin tulipalo olisi tapahtunut eilen. Lumi narskui kenkieni alla kävellessäni raunioiden keskellä. Katselin kuinka kiviset osat olivat ainoina pystyssä ja kuinka koko asuintalo oli palanut perustuksia lukuunottamatta maan tasalle. Ainoastaan tallirakennuksesta pystyi erottamaan kokonaisia huoneiden sijainteja.
Koko paikka oli hyvin karua katseltavaa ja kesällä olisi huomannut kuinka metsittynyt ennen niin hieno alue oli nyt.
Kävelinkin talliin sisälle, jos sitä nyt sisälle sanomiseksi pystyi edes sanomaan. Pieni hymy kävi kuitenkin huulillani kun tunnistin muutaman karsinan sijainnin. Siellä oli ollut minun suuri raudikkoni ja Belloube, hevonen jonka kanssa starttasin ensimmäiset vaativani. Pysähdyin viimeisen karsinan eteen ja kurtistin kulmiani.
Siinä oli jopa nimikyltti tallella.
Yesbaby.
Niin siinä luki.
Pieni pala nousi kurkkuuni ja painoin hampaani tiukasti yhteen. Muistin, kuinka olin ripustanut kyltin siihen. Olin jopa tehnyt nimikyltin aivan itse, koska olin ollut sinä päivänä niin onnessani. Hymyilin, mutta samalla silmäni kostuivat. Vanhempani olivat silloin luvanneet, että Matias saisi vihdoin palata kotiin ja tuoda estehevosensa mukanaan. Ennen kun he olivat ajatelleet, että esteratsastus oli ihan turha laji. Sen takia veljeni oli alunperin joutunut lähtemään kotoaan. Esteratsastajaksi haluaminen kouluratsastusperheessä ei ollut kovinkaan hyvä asia. Vanhempamme kun eivät olleet kovin suotuisia asiaa kohtaan. Olin ehkä oppinut samaan asiaan itsekin, mutta silloin en halunnut mitään muuta kuin Matiaksen takaisin. Pikkuveljeni oli kuitenkin ollut minulle rakas.
Muistelin kuinka palasin samaisena iltana silloin vuosia sitten takaisin kotiin oltuani Peten kanssa pelaamassa jalkapalloa. Matias oli ollut paikalla ja riidellyt kauheasti isäni kanssa. En tiennyt vieläkään tarkalleen mistä. Vain sen, ettei isäni suututtamiseen tarvinnut oikein mitään. Sinä iltana veljeni kertoi minulle vain, että hänen hevosensa oli kuollut ähkyyn. Matias jopa purki vihaansa minuun. Kuulemma olin aivan samanlainen kuin isämme... Ilman syytä. Ajattelin sen johtuvan kuitenkin vain kouluratsastuksesta. Lajin valinnastani. Ehkä se oli Matiaksesta väärä?
Seuraavana iltana olimme lähteneet hakemaan minulle uutta kouluhevosta. Ajoin autoa ja yritin saada vanhempiani muuttamaan mieltään. Toivoin, että he olisivat ostaneet veljelleni uuden hevosen, kuten minullekin. Yritin matkalla kääntää vanhempieni päät. Isäni oli kuitenkin yhä edellisestä päivästä raivoissaan. Asia oli minulle vaikea, sillä halusin pikkuveljeni takaisin perheeseen.
Voi kun olisin silloin ollut vain hiljaa ja keskittynyt ajamiseen.
Ajoin kolarin vastaantulevaan rekkaan. Kolari oli Kallan yksi pahimpia. Molemmat vanhempani olivat menehtyneet jo kauan ennen ambulanssin tuloa. Minä olin säilynyt hengissä kuin ihmeen kaupalla. Tokikaan en ruhjeitta, mutta elossa.
Päästyäni sairaalasta sain tietää, että perin vanhempieni koko omaisuuden ja tilan totta kai, mutta yksin. Matias oltiin jätetty ilman perintöä ja siitähän meidän vuosia kestänyt riita oli alkanut. Päästyäni takaisin kotiini onnettomuuden jälkeen asiat vain pahentuivat. En ehtinyt ajaa edes pihaan asti kun tajusin tilan olevan liekeissä. Niin talo kuin talli paloivat kuin viimeistä päivää. Olin tullut myöhässä pelastaakseni edes hevosia.
Luulin silloin, että Matias oli ollut syypää paloon, mutta tajusin vasta paljon myöhemmin, ettei veljeni koskaan voisi satuttaa hevosia..
Purin huultani.
Vanhojen muisteleminen oli tuskaa. Harva tiesikään mitä Aarnisuon nimen taakse piiloutuikaan. Täydellinen elämä? Kaukana siitä.
Kävelin pihalle kohti autoani. Pysähdyin kuitenkin kun huomasin tutun ihmisen seisovan jonkun naisen rinnalla autoni vieressä.
”Matias..”, pääsi huulieni välistä hentona kuiskauksena.
Mies vain tuijotti minua.
”En ymmärrä miten kehtasit kirjoittaa minusta jutun Kallan Sanomiin”, olikin lopulta ainoa asia mitä pystyin kunnolla sanomaan ääneen.
Veljeni pyöritti silmiään. Sitten tämä käveli luokseni jättäen punatukkaisen naikkosen autolle.
”Hienoa jos sain siis vihdoin huomiosi, Mikael”, mies hymyili pienesti, mutta huomasin ivan hänen kasvoiltaan.
”En ymmärrä miksi. Luulin, että sä oisit arvostanut mun asioita vähän enemmän”, hymähdin.
”Mä en arvosta sua ollenkaan”, Matias kuitenkin totesi ja äänestä tiesin, että tuo puhui totta.
”Mä en ole koskaan tehnyt sulle mitään pahaa”
”Sä olet se paha. Sun takia mulla ei koskaan ole ollut perhettä!” mies astui minua lähemmäs. ”Ihan oikein, että maailma saa tietää sunkin salaisuudet. Sait ehkä rahat, mutta mä näytän, että se ei aina merkitse kaikkea! Et pääse omaisuudellasi kaikesta pälkähästä.”
”Mä tuin sua aina..”
”Et koskaan. Olit se vanhempien lellikki, joka sai kaiken haluamansa.”
”Mun ansiosta olisit saanut tuoda hevosesikin talliin..”
”Paskat”
Huokaisin.
”Mä en tiedä miten sä suututit isän, mutta mun ansiosta ne edes yritti kuunnella sua”, yritin pitää hermoni kasassa.
”Sun ansiosta meillä ei ole enää edes vanhempia”
Se oli minulle viimeinen niitti. Puristin nyrkkiäni ja löin pikkuveljeäni kasvoihin. Siitä syntyikin niin paha nyrkkitappelu, että Matiaksen nainen oli soittanut poliisit ja pääsin viettämään yöni putkassa.
Tästähän tulisi kova uutinen.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 17.06.19 20:17
Päivä jona elämä sai uuden suunnan, 17.06.2019
Mikaelin mielestä oli hauskaa mennä Kallan Krouviin kaverinsa kanssa. Se tarkoitti sitä, ettei hän vaikuttanut epätoivoiselta, koska ei ollut yksin. Baaritiskiltä tilattiin isot Sandelssonit pariin kertaan ja sitten tiirailtiin kivannäköisiä leidejä. Jospa ei yötäkään tarvitsisi yksin viettää.
"Mikke!", Oscar naurahti Mikelle. "Katso, Siljakin on täällä."
Mikael hymähti asialle, mutta jäi silti tiirailemaan katsellaan blondia tuttuaan. Ex-tyttöystävä oli aina entinen, mutta tietyllä tapaa naikkonen kiinnosti edelleen. Ehkä kun heillä oli samoja mielenkiinnon kohteita. Loppuunsa harva oli kuitenkaan hevosihmisiä. Ainakaan niistä hyvännäköisistä.
Siljakin vilkuili joskus Miken suuntaan ja molemmat kyllä huomasivat toisensa. Välissä kuitenkin oli varma tieto, ettei siitä enää mitään tulisi heidän välilleen. Varsinkaan kun joku mies meni ja pussasi Siljaa otsalle. Sitten se mies istahti blondin viereen ja nappasi naisen syliinsä. Mikke oli siitä ehkä vähän katkera, mutta antoi asian olla ja tyytyi kaverinsa Kersantti Santun seuraan "ihmiskaverin" kadotessa vähän väliä pois näköpiiristä.
Lopulta Oscar tuli ja ohjasi Aarnisuon sivummalle pöytään, jossa istuskeli ennestään joku nainen. Mikael katsoi naista varsin häpeilemättömästi päästä varpaisiin ja istui tätä vastapäätä. Nainenhan oli varsin nätti hattaran vaaleanpunaise hiuksineen, valkoisessa mekossa ja korkeissa koroissaan. Mies virnisti ja nojasi pöydässään eteenpäin. Hymy hyytyi kuitenkin lyhyeen Oscarin istuessa naisen viereen ja pussatessa tuota huulille. Miken suu meni tiukaksi viivaksi, sillä ei tiennyt kaverillaan olevan muijaa.
"Me asutaan nykyään yhdessä", Oscar selitti huomatessaan kaverinsa hämmennyksen. "Mimsu ei vaan kauheena juo niin en oo voinu esitellä sulle". Mies katsoi ylpeänä ensin ilmiselvää avopuolisoaan ja sitten aremmin parasta kaveriaan.
"Olisihan tollanen tieto aika oleellinen joo..", Mikke tuumasi pöytää naputellen.
Nainen katsoi suurilla silmillään vuorotellen kumpaakin miestä vähän epävarmana mitä tilanteessa tekisi. Olihan Mikke naiselle täysin vieras ja hattarapää oli yllättynyt, ettei hänen mielitiettynsä ollut kertonut toiselle heidän suhteestaan. He kun kuulemma olivat läheisiäkin kavereita.
"Mikke Aarnisuo", Mikke esittäytyi kuitenkin rohkeasti ja tarjosi naiselle pöydän yli kättänsä, johon kaunotar tarttui hieman vaisusti.
"Mimmi Kallasvuo"...
Mikellä kesti kauan päästää naisen kädestä irti ennen kun lopulta teki sen katsoen naista hämmeksyen.
"Kallasvuo?", mies toisti kuin ei uskoisi sanaa todeksi. "Dannin sisko?"
Dannin nimen kuullessaan Mimmiksi esittäytynyt elävöityi silmissä.
"Tunnetko sä Dannin?!", nainen vaikutti ilahtuneelta. "Mistä ihmeestä?"
"Tallilta", Mikael tuumasi ja yritti etsiä hattarapäästä yhteneväisyyksiä siskoonsa verraten. Joita kyllä löytyi yllättävän paljon. Ihme, ettei Mikke aiemmin huomannut niitä.
"Aarnisuon poika tallilla", Oscarkin naurahti huvittuneesti väliin. "Ei uskoisi, vai mitä?"
Nainen pyöritti päätään.
"Ei joo."
Loppu ilta sujuikin hyvissä merkeissä Krouvissa. Ehkä liiankin hyvissä Miken osalta tai sitten ehkä vähän liian huonoissa. Riippui toki miltä kantilta asiaa katsoi. Seuraavana aamuna Mikael Aarnisuo löysi itsensä nimittäin naisen vierestä. Eikä vain kenen tahansa naisen vierestä vaan Oscarin naisen vierestä, heidän yhteisestä asunnostaan.
Mikaelin mielestä oli hauskaa mennä Kallan Krouviin kaverinsa kanssa. Se tarkoitti sitä, ettei hän vaikuttanut epätoivoiselta, koska ei ollut yksin. Baaritiskiltä tilattiin isot Sandelssonit pariin kertaan ja sitten tiirailtiin kivannäköisiä leidejä. Jospa ei yötäkään tarvitsisi yksin viettää.
"Mikke!", Oscar naurahti Mikelle. "Katso, Siljakin on täällä."
Mikael hymähti asialle, mutta jäi silti tiirailemaan katsellaan blondia tuttuaan. Ex-tyttöystävä oli aina entinen, mutta tietyllä tapaa naikkonen kiinnosti edelleen. Ehkä kun heillä oli samoja mielenkiinnon kohteita. Loppuunsa harva oli kuitenkaan hevosihmisiä. Ainakaan niistä hyvännäköisistä.
Siljakin vilkuili joskus Miken suuntaan ja molemmat kyllä huomasivat toisensa. Välissä kuitenkin oli varma tieto, ettei siitä enää mitään tulisi heidän välilleen. Varsinkaan kun joku mies meni ja pussasi Siljaa otsalle. Sitten se mies istahti blondin viereen ja nappasi naisen syliinsä. Mikke oli siitä ehkä vähän katkera, mutta antoi asian olla ja tyytyi kaverinsa Kersantti Santun seuraan "ihmiskaverin" kadotessa vähän väliä pois näköpiiristä.
Lopulta Oscar tuli ja ohjasi Aarnisuon sivummalle pöytään, jossa istuskeli ennestään joku nainen. Mikael katsoi naista varsin häpeilemättömästi päästä varpaisiin ja istui tätä vastapäätä. Nainenhan oli varsin nätti hattaran vaaleanpunaise hiuksineen, valkoisessa mekossa ja korkeissa koroissaan. Mies virnisti ja nojasi pöydässään eteenpäin. Hymy hyytyi kuitenkin lyhyeen Oscarin istuessa naisen viereen ja pussatessa tuota huulille. Miken suu meni tiukaksi viivaksi, sillä ei tiennyt kaverillaan olevan muijaa.
"Me asutaan nykyään yhdessä", Oscar selitti huomatessaan kaverinsa hämmennyksen. "Mimsu ei vaan kauheena juo niin en oo voinu esitellä sulle". Mies katsoi ylpeänä ensin ilmiselvää avopuolisoaan ja sitten aremmin parasta kaveriaan.
"Olisihan tollanen tieto aika oleellinen joo..", Mikke tuumasi pöytää naputellen.
Nainen katsoi suurilla silmillään vuorotellen kumpaakin miestä vähän epävarmana mitä tilanteessa tekisi. Olihan Mikke naiselle täysin vieras ja hattarapää oli yllättynyt, ettei hänen mielitiettynsä ollut kertonut toiselle heidän suhteestaan. He kun kuulemma olivat läheisiäkin kavereita.
"Mikke Aarnisuo", Mikke esittäytyi kuitenkin rohkeasti ja tarjosi naiselle pöydän yli kättänsä, johon kaunotar tarttui hieman vaisusti.
"Mimmi Kallasvuo"...
Mikellä kesti kauan päästää naisen kädestä irti ennen kun lopulta teki sen katsoen naista hämmeksyen.
"Kallasvuo?", mies toisti kuin ei uskoisi sanaa todeksi. "Dannin sisko?"
Dannin nimen kuullessaan Mimmiksi esittäytynyt elävöityi silmissä.
"Tunnetko sä Dannin?!", nainen vaikutti ilahtuneelta. "Mistä ihmeestä?"
"Tallilta", Mikael tuumasi ja yritti etsiä hattarapäästä yhteneväisyyksiä siskoonsa verraten. Joita kyllä löytyi yllättävän paljon. Ihme, ettei Mikke aiemmin huomannut niitä.
"Aarnisuon poika tallilla", Oscarkin naurahti huvittuneesti väliin. "Ei uskoisi, vai mitä?"
Nainen pyöritti päätään.
"Ei joo."
Loppu ilta sujuikin hyvissä merkeissä Krouvissa. Ehkä liiankin hyvissä Miken osalta tai sitten ehkä vähän liian huonoissa. Riippui toki miltä kantilta asiaa katsoi. Seuraavana aamuna Mikael Aarnisuo löysi itsensä nimittäin naisen vierestä. Eikä vain kenen tahansa naisen vierestä vaan Oscarin naisen vierestä, heidän yhteisestä asunnostaan.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 09.09.19 18:38
Elokuussa tapahtuu
Mikke saapui puolenpäivän aikaan Zettermanien pihalle. Ilma oli varsin pilvinen ja tuntui siltä, että kohta voisi alkaa satamaan. Itse asiassa vähän aikaa sitten oli satanutkin. Maa oli märkä, mutta missään ei näkynyt edes lätäköitä. Sen verran laadukkaasti tehdyn pihamaan kyllä huomasi näinkin pikkutarkka ihminen. Ei ehkä Auburnin tasoa, mutta hyvää tasoa kuitenkin.
Pian tallirakennuksesta käveli ulos vanhempi miespuolinen henkilö, jonka ikä läheni taatusti enemmän 60 kuin 50 ikävuotta.
"Moikka! Sä oot varmaan Mikael?"
Mikke käveli nyökäten hänen eteensä ja kätteli vanhempaa.
"Kyllä, Mikke Aarnisuo", hän esittäytyy kaihtaen automaattisesti Mikael-nimeä, mutta esittäytyessään yritti hymyillä hieman.
"Åke", toinenkin mies esittäytyi kääntyen tallinsa puoleen. "Rina onkin kävelyttämässä tammaa maastossa. Me voidaan mennä kentän katsomoon odottamaan. Pieni sade tuskin meitä hevosihmisiä haittaa!", mies naurahti.
Mikke kuitenkin nyrpisti nenäänsä. Jos oli maneesi niin miksei sitä käytetty?
Kauaa kentän laidalla ei tarvinnut odotella kunnes kavionkopse läheni ja kentälle asteli kaunis, siro ruunikko. Sillä oli pitkät jalat ja se asteli varsin reippaasti. Selässä istuva nainen antoi tammalle usein pidätteitä, johon hevonen ei aina jaksanut vastata kunnolla. Hevonen näytti muuten siltä, että sillä oli kauniit askeleet, mutta Mikke ei voinut lisäksi olla huomaamatta selässä istuvankin sievää profiilia.
Tamma pysäytettiin kentälle ja Mikke käveli Åken kanssa hevosen vierelle. Shaleraksi nimetty kaviokas puri kuolaintaan hieman kärsimättömän oloisena, mutta Rina sai tamman pysymään silti aloillaan sen aikaa kunnes Mikael pääsi siirtymään naisen tilalle satulaan.
Hevonen tuntui hyvin herkältä ja Mikke huomasi vertaavansa sitä Velmuun, kuten myös vanhaan hevoseensa Haittaan. Tämä yksilö ei kuitenkaan ollut lainkaan samanoloinen niiden kanssa. Herkkyydestä huolimatta sitä sai jalalla patistaa aika reilustikin eteen, jotta se alkoi käyttämään kroppaansa oikein. Muutoin se jäi edestä hyvin tyhjän oloiseksi.
Mikke kävi kaikki askellajit lyhyesti läpi samalla taivutellen hevosta ja kokeillen miten se reagoisi kaikkeen pyydettyyn. Tamma liikkui miehen mielestä todella hyvin jos ei laskenut satunnaisia säpsähdyksiä kun puskista lähti lintuja lentoon..
09.09.2019
Mikke kävi allekirjoittamassa sopimuksen, jolla Shalera siirtyi Aarnisuon omistukseen.
Mikke saapui puolenpäivän aikaan Zettermanien pihalle. Ilma oli varsin pilvinen ja tuntui siltä, että kohta voisi alkaa satamaan. Itse asiassa vähän aikaa sitten oli satanutkin. Maa oli märkä, mutta missään ei näkynyt edes lätäköitä. Sen verran laadukkaasti tehdyn pihamaan kyllä huomasi näinkin pikkutarkka ihminen. Ei ehkä Auburnin tasoa, mutta hyvää tasoa kuitenkin.
Pian tallirakennuksesta käveli ulos vanhempi miespuolinen henkilö, jonka ikä läheni taatusti enemmän 60 kuin 50 ikävuotta.
"Moikka! Sä oot varmaan Mikael?"
Mikke käveli nyökäten hänen eteensä ja kätteli vanhempaa.
"Kyllä, Mikke Aarnisuo", hän esittäytyy kaihtaen automaattisesti Mikael-nimeä, mutta esittäytyessään yritti hymyillä hieman.
"Åke", toinenkin mies esittäytyi kääntyen tallinsa puoleen. "Rina onkin kävelyttämässä tammaa maastossa. Me voidaan mennä kentän katsomoon odottamaan. Pieni sade tuskin meitä hevosihmisiä haittaa!", mies naurahti.
Mikke kuitenkin nyrpisti nenäänsä. Jos oli maneesi niin miksei sitä käytetty?
Kauaa kentän laidalla ei tarvinnut odotella kunnes kavionkopse läheni ja kentälle asteli kaunis, siro ruunikko. Sillä oli pitkät jalat ja se asteli varsin reippaasti. Selässä istuva nainen antoi tammalle usein pidätteitä, johon hevonen ei aina jaksanut vastata kunnolla. Hevonen näytti muuten siltä, että sillä oli kauniit askeleet, mutta Mikke ei voinut lisäksi olla huomaamatta selässä istuvankin sievää profiilia.
Tamma pysäytettiin kentälle ja Mikke käveli Åken kanssa hevosen vierelle. Shaleraksi nimetty kaviokas puri kuolaintaan hieman kärsimättömän oloisena, mutta Rina sai tamman pysymään silti aloillaan sen aikaa kunnes Mikael pääsi siirtymään naisen tilalle satulaan.
Hevonen tuntui hyvin herkältä ja Mikke huomasi vertaavansa sitä Velmuun, kuten myös vanhaan hevoseensa Haittaan. Tämä yksilö ei kuitenkaan ollut lainkaan samanoloinen niiden kanssa. Herkkyydestä huolimatta sitä sai jalalla patistaa aika reilustikin eteen, jotta se alkoi käyttämään kroppaansa oikein. Muutoin se jäi edestä hyvin tyhjän oloiseksi.
Mikke kävi kaikki askellajit lyhyesti läpi samalla taivutellen hevosta ja kokeillen miten se reagoisi kaikkeen pyydettyyn. Tamma liikkui miehen mielestä todella hyvin jos ei laskenut satunnaisia säpsähdyksiä kun puskista lähti lintuja lentoon..
09.09.2019
Mikke kävi allekirjoittamassa sopimuksen, jolla Shalera siirtyi Aarnisuon omistukseen.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 04.10.19 19:05
Mä tiesin jo joskus aiemmin, että mullistaisit mun elämän
04.10.2019 klo 15:47
"Kuulitko, että Oscar jätti Mimmin?", Teemu kysäisi vähän ohimennen ja sai Miken kurtistamaan kulmiaan. Hän ei ollut kuullut naisesta hetkeen.
"En. Ei se puhu mulle mistään", mies hymähti.
"Jaa. Ennenhän te puhuitte kaikesta".
"No en nyt siitä tiedä".
"Puhuitte kyllä. Oma asias sitten jos et kerro mulle nykysen tilanteen syitä."
Mikke puri hampaitaan tiukasti yhteen. Teemun ei ollut hyvä saada tietää syytä minkä takia parhaat kaverukset eivät olleet enää kavereita. Mikke ja Osku forever bromance ei ollutkaan forever.
"Tiiätkö ees miks ne sit eros?", hän kysyikin vuorostaan.
"Joo o... Mimmi kait tuli paksuks ja haluu pitää lapsen. Oscar ei."
"Mä olisin kyl luullut, että Oskuki ois sitä lasta halunnu. Sehän puhu aina kuinka kiva se ois".
"Jep", Teemu tuumasi. "Saa olla iso syy miks se ei yhtäkkiä haluakaan sitä."
Siinä vaiheessa Mikke nielaisi syvään aavistaen pahinta.
Klo 18:48
Mikael tuijottaa WhatsAppin viestikenttää mietteliäänä. Välillä siihen kirjoitetaan jotain ja välillä pyyhitään. Lopulta kenttä on taas kokonaan aivan tyhjä. Miehen pää lyö aivan tyhjää. Mitä tässä tilanteessa voisi edes kysyä? Entä jos lapsi ei ollutkaan Miken vaan jonkun muun? Olihan Mimmi ollut hänenkin kanssaan, vaikka oli suhteessa. Voihan se olla, että syy olikin kokonaan ihan toisenlainen ja sitten mies olisi olettanut itsestään vain liikoja. Mikke harkitsi hetken, että olisi antanut asian olla.
Hän ei pystynyt siihen.
"Kuulin, että erosit Oscarin kanssa. Onko sulla kaikki hyvin?", Mikael kirjoitti ja lähetti.
"Niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi olla", tuli nopeasti lyhyt vastaus.
"Hyvä", mies tyytyi toteamaan vielä lyhyemmin.
Sitten nainen ei laittanut enää mitään ja Mikael mietti uskaltaako kysyä asiaa suoraan.
No mies kysyy kaikki aina suoraan...
"Onko se lapsi mun?"
Viesti katsottiin, mutta mitään ei vastattu. Mikestä tuntui, että häntä pidettiin pilkkanaan ja hammasta purren hän heitti puhelimen sivuun. Mies ehti syödä, käydä salilla ja suihkussakin käytiin. Silti ei vastausta kuulunut ja Mikke alkoi turhautua.
Kai Mimmi olisi sanonut suoraan jos lapsi olisi ollut hänen. Eihän nainen näin kauaa olisi odotuttanut häntä muuten. Vai? Lapsi oli varmasti Oscarin. Heille oli tullut vain jotain muuta riitaa. Nyt Mimmi pitäisi häntä tyhmänä kun hän heti luuli liikoja. Tyytyväisenä johtopäätökseensä Mikke meni nukkumaan.
Klo 23:01
Viesti Mimmi Kallasvuolta
"On se sun".
04.10.2019 klo 15:47
"Kuulitko, että Oscar jätti Mimmin?", Teemu kysäisi vähän ohimennen ja sai Miken kurtistamaan kulmiaan. Hän ei ollut kuullut naisesta hetkeen.
"En. Ei se puhu mulle mistään", mies hymähti.
"Jaa. Ennenhän te puhuitte kaikesta".
"No en nyt siitä tiedä".
"Puhuitte kyllä. Oma asias sitten jos et kerro mulle nykysen tilanteen syitä."
Mikke puri hampaitaan tiukasti yhteen. Teemun ei ollut hyvä saada tietää syytä minkä takia parhaat kaverukset eivät olleet enää kavereita. Mikke ja Osku forever bromance ei ollutkaan forever.
"Tiiätkö ees miks ne sit eros?", hän kysyikin vuorostaan.
"Joo o... Mimmi kait tuli paksuks ja haluu pitää lapsen. Oscar ei."
"Mä olisin kyl luullut, että Oskuki ois sitä lasta halunnu. Sehän puhu aina kuinka kiva se ois".
"Jep", Teemu tuumasi. "Saa olla iso syy miks se ei yhtäkkiä haluakaan sitä."
Siinä vaiheessa Mikke nielaisi syvään aavistaen pahinta.
Klo 18:48
Mikael tuijottaa WhatsAppin viestikenttää mietteliäänä. Välillä siihen kirjoitetaan jotain ja välillä pyyhitään. Lopulta kenttä on taas kokonaan aivan tyhjä. Miehen pää lyö aivan tyhjää. Mitä tässä tilanteessa voisi edes kysyä? Entä jos lapsi ei ollutkaan Miken vaan jonkun muun? Olihan Mimmi ollut hänenkin kanssaan, vaikka oli suhteessa. Voihan se olla, että syy olikin kokonaan ihan toisenlainen ja sitten mies olisi olettanut itsestään vain liikoja. Mikke harkitsi hetken, että olisi antanut asian olla.
Hän ei pystynyt siihen.
"Kuulin, että erosit Oscarin kanssa. Onko sulla kaikki hyvin?", Mikael kirjoitti ja lähetti.
"Niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi olla", tuli nopeasti lyhyt vastaus.
"Hyvä", mies tyytyi toteamaan vielä lyhyemmin.
Sitten nainen ei laittanut enää mitään ja Mikael mietti uskaltaako kysyä asiaa suoraan.
No mies kysyy kaikki aina suoraan...
"Onko se lapsi mun?"
Viesti katsottiin, mutta mitään ei vastattu. Mikestä tuntui, että häntä pidettiin pilkkanaan ja hammasta purren hän heitti puhelimen sivuun. Mies ehti syödä, käydä salilla ja suihkussakin käytiin. Silti ei vastausta kuulunut ja Mikke alkoi turhautua.
Kai Mimmi olisi sanonut suoraan jos lapsi olisi ollut hänen. Eihän nainen näin kauaa olisi odotuttanut häntä muuten. Vai? Lapsi oli varmasti Oscarin. Heille oli tullut vain jotain muuta riitaa. Nyt Mimmi pitäisi häntä tyhmänä kun hän heti luuli liikoja. Tyytyväisenä johtopäätökseensä Mikke meni nukkumaan.
Klo 23:01
Viesti Mimmi Kallasvuolta
"On se sun".
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 25.10.19 15:21
Veit ajatukseni hetkeksi pois
22.10.2019, kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
Kingi oli yllättävän täynnä ottaen huomioon, että oli tiistai. Vaikka tosin sen kaltaisessa paikassa oli lähes aina joku opiskelijaporukka tai seuranjanoinen tinderin käyttäjä hakemassa lämmikettä peittonsa alle. Tanssilattialla ei ollut ahdasta, vaan juuri sen verran porukkaa, että keskellä massaa tanssiva Sarah tunsi olonsa itsevarmaksi. Hän oli tullut Kingiin pääosin alkoholin perässä, sillä ei kehdannut juopotella turhan usein työpaikallaan Krouvissa. Tanssiminen oli seurausta liian hyvästä soittolistasta, joka oli saanut naisen johdateltua kaikkien keskelle hieman vahingossa.
Kappaleen vaihtuessa Sarah pyörähti ympäri, suunnitelmanaan käydä nesteyttämässä itseään kappaleiden välissä. Liikkeen päätteeksi hän törmäsi pitkänhuiskeaan mieheen ja haki hetken tasapainoa korkeissa koroissaan.
"Oi, sori", Sarah pahoitteli tyrskähtäen humalansa takaa. Vasta hetken tuijotettuaan nainen tajusi tuntevansa kohteen.
"Mikkekö se oli?" Lauseen muodostaminen tuntui hieman hankalalta kaikkien k-äänteiden kanssa. Sarah nojautui hieman lähemmäksi saadakseen äänensä kuuluviin.
Mies ei kuitenkaan pistänyt lainkaan pahaksi lähemmäs nojautuvaa naista, sillä tunnisti tämän oitis meripihkan värisistä silmistä.
"Mikke, kyllä", hän vastasi virnistäen kauniille neidolle. Mikke piti käsiään Sarahin lähellä varmistaen, että tämän tasapaino piti.
"Yksinkö olet täällä?" Aarnisuo esitti jatkokysymyksen peittelemättä hymyään. Naisseura kelpasi aina. Varsinkin kaunis sellainen.
"En enää", kuului Sarahin vastaus varsin nopeaan, vaikka humaltunut ääni kertoi itsessään paljon. Se sai Miken vain naurahtamaan. Täydellistä.
Mikke oli aina ollut Sarahin mielestä sellainen ihminen, jonka lähelle ei kannattanut eksyä. Nainen ei tiennyt mihin oli perustanut mielipiteensä, sillä ainakaan sillä hetkellä toisesta ei huokunut minkäänlaisia luotaantyöntäviä fiiliksiä. Ehkä se oli humala tai sitten kotona odottavat kiusalliset tilanteet, jotka saivat Sarahin jäämään siihen, hieman liian lähelle Mikkeä.
Katse tutki avoimesti kasvonpiirteitä, johon ei ollut aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Hymy Miken kasvoilla teki tämän helposti lähestyttävän näköiseksi.
"Haluatko tanssia, vai odottaako joku tyrmäävän näköinen daami sua jossakin?" Sarah kysyi irroittamatta katsettaan toisen silmistä. Nainen ei kysellyt enempää lupia kietoessaan sormensa tummaverikön niskan taakse. Itsevarmuutta huokuva virne pysytteli Sarahin huulilla.
Mies tykkäsi naisen itsevarmuudesta, joka oikein huokui toisen olemuksesta. Miken hymykin vain yltyi kun naisen kädet koskettivat hänen niskaansa ja se sai miehen vain innostumaan. Hän laittoi kätensä yhtä rohkeasti naisen vyötäisille, vaikka samalla tarkkailtiinkin naisen reaktioita. Aarnisuo ei selvästikään ollut niin humalassa kuin yleensä.
"Ainoa tyrmäävä neito taitaa seistä tällä hetkellä edessäni", Mikael naurahti. Mietteet Mimmistä poistuivat välittömästi miehen katseen upotessa kauniisiin silmiin. Tätä hän ehkä kaipasikin juuri nyt.
"Sulavaa", Sarah vastasi virnistäen. Jossakin takaraivossa jyskytti ajatus siitä, että sen kaltainen läheisyys tallikaverin kanssa ei ollut aiemminkaan johtanut helppoihin tilanteisiin. Sarah kääri ajatuksen huolellisesti piiloon itseltään - eihän hän ollut tekemässä syntiä, jos hän vain tanssi hetken tuttunsa kanssa.
Oli äärettömän helppoa upottautua musiikin vietäväksi ja lantiolla lepäävät kädet tuntuivat korostavan tilanteen luonnollisuutta. Sarah tunnusteli Miken paidan kaulusta sormillaan pitäessään katseensa toisen silmissä. Se katse hiveli naisen itsetuntoa entisestään. Tuntui, kuin Kingin tanssilattia oli varattu vain heille ja Sarah mietti miksei ollut aiemmin kiinnittänyt Mikkeen huomiota.
Tall, dark and handsome, ajatus syvensi kasvoilla viipyilevää virnettä.
"Sä olet pysynyt yllättävän mysteerinä, vaikka ollaankin törmäilty tallilla", Sarah totesi nojatessaan lähemmäksi Miken korvaa saadakseen äänensä kuuluviin pauhaavan musiikin ylitse.
"Olen tallilla vain hevosten takia", Mikke hymähti ainoastaan vastaukseksi. Talli oli paikka missä sai yleensä olla rauhassa turhilta ihmiskontakteilta. Talli oli paikka, jossa treenattiin ja hoidettiin hevosia. Ei sellainen paikka, jossa juoruiltiin kaikki kylän asiat läpi tai sellainen se ei ainakaan ollut miehelle.
Miehen suuta alkoi kuivaamaan ja hän ei millään olisi halunnut päästää irti Sarahista. Nainen selvästi piti tanssimisesta ja tuntui, että seuraava kysymys lähinnä pilasi hetken. Se piti kuitenkin kysyä.
"Mä voisin hakea juomista lisää. Tuutko sä? Voin tarjota", mies hymyili ja löysäsi otetta naisen lanteilla.
Mieluiten Mikke olisi vetänyt Sarahin vain lähemmäs, mutta tämäkin tilanne vaati humalaa tai jos ei tämä tilanne niin arjen haasteet väistämättä kyllä.
Kappale vaihtui sopivasti ja Mikke päästi naisesta kokonaan irti.
"Käydään vaan, sinne mä olin matkalla jo aiemmin", Sarah paljasti virnistäen, ymmärtäen hyvin miehen tallillakäyntipolitiikan. Siellä tuntui jokainen janoavan uusia juoruja asioista, jotka eivät välttämättä kuuluneet kaikille. Sarah nosti kuvitteellisesti hattua edellään kulkevalle tummaverikölle ja asettautui sitten toisen kylkeen heidän päästyään tiskille asti.
"Mä voin ottaa viskiä", Sarah kertoi baarimikolle ja käänsi katseensa jälleen Miken silmiin. Humala toi oman sävynsä kasvoilla olevaan virneeseen.
Mikael hymyili kauniille neidolle ja tilasi sitten oman juomansa. Molemmat juomat maksettiin ja sitten kaksikko siirtyi sivummalle seisomaan.
"Vieläkö neiti halajaa tanssilattialle?" Mikke kysäisi Sarahilta olettaen, että pieni huilitauko tekisi molemmille terää.
Samalla Aarnisuo astui lähemmäs brunettea katsoen tätä tiukasti silmiin. Noista silmistä ei hevin päässyt irti.
"En mä välttämättä", Sarah kehräsi, laskien sormensa Miken olkavarrelle kevyesti. Musiikin pauhaava rytmi tuntui vaimenevan taustameluksi, kun nainen kietoi kätensä uudelleen toisen niskaan ja kurottautui lähemmäksi. Hänellä ei ollut kuitenkaan kiire, ajatus piti suudelman kevyempänä, kokeilevana. Kuin olisi maistanut uutta drinkkiä ensimmäistä kertaa.
Taksitolpalla oli jonoa, mutta Mikke talutti Sarahin suoraan jonon ohi taksiin. Muutama humalainen huudahdus vaimeni oven sulkeutuessa, kaksikon keskittyessä sitten täysin jo toisiinsa. Kummallakin oli unohdettavia asioita, eikä kumpaakaan haitannut käyttää toista häiriötekijänä. Sarah painautui puoliksi miehen syliin, antaen janoisuutensa tuntua läpi suudelmissaan ja Mikke vastasi samalla mitalla takaisin. Muutaman kilometrin taksimatka miehen asunnon eteen tuntui liiankin lyhyeltä suudelmien lomasta. Maksettua matkan mies kaappasi Sarahin kevyesti syliinsä, vaikka taustalla olikin pienoinen humala.
Haparoivin liikkein kivisen omakotitalon ulko-ovi aukesi, sillä vaikein osuus ei ollut kantaa ja suudella Sarahia vaan kääntää samalla avainta lukossa. Aulassa nainen laskettiin varovasti takaisin maahan ja automaattisesti Miken kädet vaeltelivat naisen paidan reunuksilla. Samanaikaisesti ja hieman kömpelösti Sarah ohjattiin tilavan makuuhuoneen puolelle.
Vaatteiden tippuessa matkan varrella, naisen päässä kuiskineet viimeisetkin järjenrippeet tipahtelivat hiljaisuuteen.
22.10.2019, kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
Kingi oli yllättävän täynnä ottaen huomioon, että oli tiistai. Vaikka tosin sen kaltaisessa paikassa oli lähes aina joku opiskelijaporukka tai seuranjanoinen tinderin käyttäjä hakemassa lämmikettä peittonsa alle. Tanssilattialla ei ollut ahdasta, vaan juuri sen verran porukkaa, että keskellä massaa tanssiva Sarah tunsi olonsa itsevarmaksi. Hän oli tullut Kingiin pääosin alkoholin perässä, sillä ei kehdannut juopotella turhan usein työpaikallaan Krouvissa. Tanssiminen oli seurausta liian hyvästä soittolistasta, joka oli saanut naisen johdateltua kaikkien keskelle hieman vahingossa.
Kappaleen vaihtuessa Sarah pyörähti ympäri, suunnitelmanaan käydä nesteyttämässä itseään kappaleiden välissä. Liikkeen päätteeksi hän törmäsi pitkänhuiskeaan mieheen ja haki hetken tasapainoa korkeissa koroissaan.
"Oi, sori", Sarah pahoitteli tyrskähtäen humalansa takaa. Vasta hetken tuijotettuaan nainen tajusi tuntevansa kohteen.
"Mikkekö se oli?" Lauseen muodostaminen tuntui hieman hankalalta kaikkien k-äänteiden kanssa. Sarah nojautui hieman lähemmäksi saadakseen äänensä kuuluviin.
Mies ei kuitenkaan pistänyt lainkaan pahaksi lähemmäs nojautuvaa naista, sillä tunnisti tämän oitis meripihkan värisistä silmistä.
"Mikke, kyllä", hän vastasi virnistäen kauniille neidolle. Mikke piti käsiään Sarahin lähellä varmistaen, että tämän tasapaino piti.
"Yksinkö olet täällä?" Aarnisuo esitti jatkokysymyksen peittelemättä hymyään. Naisseura kelpasi aina. Varsinkin kaunis sellainen.
"En enää", kuului Sarahin vastaus varsin nopeaan, vaikka humaltunut ääni kertoi itsessään paljon. Se sai Miken vain naurahtamaan. Täydellistä.
Mikke oli aina ollut Sarahin mielestä sellainen ihminen, jonka lähelle ei kannattanut eksyä. Nainen ei tiennyt mihin oli perustanut mielipiteensä, sillä ainakaan sillä hetkellä toisesta ei huokunut minkäänlaisia luotaantyöntäviä fiiliksiä. Ehkä se oli humala tai sitten kotona odottavat kiusalliset tilanteet, jotka saivat Sarahin jäämään siihen, hieman liian lähelle Mikkeä.
Katse tutki avoimesti kasvonpiirteitä, johon ei ollut aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Hymy Miken kasvoilla teki tämän helposti lähestyttävän näköiseksi.
"Haluatko tanssia, vai odottaako joku tyrmäävän näköinen daami sua jossakin?" Sarah kysyi irroittamatta katsettaan toisen silmistä. Nainen ei kysellyt enempää lupia kietoessaan sormensa tummaverikön niskan taakse. Itsevarmuutta huokuva virne pysytteli Sarahin huulilla.
Mies tykkäsi naisen itsevarmuudesta, joka oikein huokui toisen olemuksesta. Miken hymykin vain yltyi kun naisen kädet koskettivat hänen niskaansa ja se sai miehen vain innostumaan. Hän laittoi kätensä yhtä rohkeasti naisen vyötäisille, vaikka samalla tarkkailtiinkin naisen reaktioita. Aarnisuo ei selvästikään ollut niin humalassa kuin yleensä.
"Ainoa tyrmäävä neito taitaa seistä tällä hetkellä edessäni", Mikael naurahti. Mietteet Mimmistä poistuivat välittömästi miehen katseen upotessa kauniisiin silmiin. Tätä hän ehkä kaipasikin juuri nyt.
"Sulavaa", Sarah vastasi virnistäen. Jossakin takaraivossa jyskytti ajatus siitä, että sen kaltainen läheisyys tallikaverin kanssa ei ollut aiemminkaan johtanut helppoihin tilanteisiin. Sarah kääri ajatuksen huolellisesti piiloon itseltään - eihän hän ollut tekemässä syntiä, jos hän vain tanssi hetken tuttunsa kanssa.
Oli äärettömän helppoa upottautua musiikin vietäväksi ja lantiolla lepäävät kädet tuntuivat korostavan tilanteen luonnollisuutta. Sarah tunnusteli Miken paidan kaulusta sormillaan pitäessään katseensa toisen silmissä. Se katse hiveli naisen itsetuntoa entisestään. Tuntui, kuin Kingin tanssilattia oli varattu vain heille ja Sarah mietti miksei ollut aiemmin kiinnittänyt Mikkeen huomiota.
Tall, dark and handsome, ajatus syvensi kasvoilla viipyilevää virnettä.
"Sä olet pysynyt yllättävän mysteerinä, vaikka ollaankin törmäilty tallilla", Sarah totesi nojatessaan lähemmäksi Miken korvaa saadakseen äänensä kuuluviin pauhaavan musiikin ylitse.
"Olen tallilla vain hevosten takia", Mikke hymähti ainoastaan vastaukseksi. Talli oli paikka missä sai yleensä olla rauhassa turhilta ihmiskontakteilta. Talli oli paikka, jossa treenattiin ja hoidettiin hevosia. Ei sellainen paikka, jossa juoruiltiin kaikki kylän asiat läpi tai sellainen se ei ainakaan ollut miehelle.
Miehen suuta alkoi kuivaamaan ja hän ei millään olisi halunnut päästää irti Sarahista. Nainen selvästi piti tanssimisesta ja tuntui, että seuraava kysymys lähinnä pilasi hetken. Se piti kuitenkin kysyä.
"Mä voisin hakea juomista lisää. Tuutko sä? Voin tarjota", mies hymyili ja löysäsi otetta naisen lanteilla.
Mieluiten Mikke olisi vetänyt Sarahin vain lähemmäs, mutta tämäkin tilanne vaati humalaa tai jos ei tämä tilanne niin arjen haasteet väistämättä kyllä.
Kappale vaihtui sopivasti ja Mikke päästi naisesta kokonaan irti.
"Käydään vaan, sinne mä olin matkalla jo aiemmin", Sarah paljasti virnistäen, ymmärtäen hyvin miehen tallillakäyntipolitiikan. Siellä tuntui jokainen janoavan uusia juoruja asioista, jotka eivät välttämättä kuuluneet kaikille. Sarah nosti kuvitteellisesti hattua edellään kulkevalle tummaverikölle ja asettautui sitten toisen kylkeen heidän päästyään tiskille asti.
"Mä voin ottaa viskiä", Sarah kertoi baarimikolle ja käänsi katseensa jälleen Miken silmiin. Humala toi oman sävynsä kasvoilla olevaan virneeseen.
Mikael hymyili kauniille neidolle ja tilasi sitten oman juomansa. Molemmat juomat maksettiin ja sitten kaksikko siirtyi sivummalle seisomaan.
"Vieläkö neiti halajaa tanssilattialle?" Mikke kysäisi Sarahilta olettaen, että pieni huilitauko tekisi molemmille terää.
Samalla Aarnisuo astui lähemmäs brunettea katsoen tätä tiukasti silmiin. Noista silmistä ei hevin päässyt irti.
"En mä välttämättä", Sarah kehräsi, laskien sormensa Miken olkavarrelle kevyesti. Musiikin pauhaava rytmi tuntui vaimenevan taustameluksi, kun nainen kietoi kätensä uudelleen toisen niskaan ja kurottautui lähemmäksi. Hänellä ei ollut kuitenkaan kiire, ajatus piti suudelman kevyempänä, kokeilevana. Kuin olisi maistanut uutta drinkkiä ensimmäistä kertaa.
Taksitolpalla oli jonoa, mutta Mikke talutti Sarahin suoraan jonon ohi taksiin. Muutama humalainen huudahdus vaimeni oven sulkeutuessa, kaksikon keskittyessä sitten täysin jo toisiinsa. Kummallakin oli unohdettavia asioita, eikä kumpaakaan haitannut käyttää toista häiriötekijänä. Sarah painautui puoliksi miehen syliin, antaen janoisuutensa tuntua läpi suudelmissaan ja Mikke vastasi samalla mitalla takaisin. Muutaman kilometrin taksimatka miehen asunnon eteen tuntui liiankin lyhyeltä suudelmien lomasta. Maksettua matkan mies kaappasi Sarahin kevyesti syliinsä, vaikka taustalla olikin pienoinen humala.
Haparoivin liikkein kivisen omakotitalon ulko-ovi aukesi, sillä vaikein osuus ei ollut kantaa ja suudella Sarahia vaan kääntää samalla avainta lukossa. Aulassa nainen laskettiin varovasti takaisin maahan ja automaattisesti Miken kädet vaeltelivat naisen paidan reunuksilla. Samanaikaisesti ja hieman kömpelösti Sarah ohjattiin tilavan makuuhuoneen puolelle.
Vaatteiden tippuessa matkan varrella, naisen päässä kuiskineet viimeisetkin järjenrippeet tipahtelivat hiljaisuuteen.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 05.01.20 22:24
Matka Rovaniemelle
29.11.2019, kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa.
Trailerin takasilta nousi kevyesti ja lähes äänettömästi trailerin takaosassa. Sarah kiinnitti Effin omalle puolelleen riimusta niin, ettei se päässyt haistelemaan vieraalta tallilta tullutta valkopäistä ruunikkoa.
"Kaikki mukana?" nainen kysyi suljettuaan trailerin sivuoven takanaan. Hän haaveili termoksessa odottavasta kahvista pakkasaamun nipistellessä sormenpäissään. Musta bemari kävi tyhjäkäynnillä tallin pihassa pitäen sisätilan lämpimänä pitkälle matkalle lähteviä matkustajiaan varten. Sarah katsoi trailerin takaosasta ilmestyvää miestä vino hymy huulillaan ja mietti, että monen tunnin matka kulkisi huomattavasti kevyemmin tässä seurassa, kuin yksin.
"Joo on", Mikke vastasi ja loi viimeisen vilkaisun traileriin. "Ainakin uskon niin".
Miestä jännitti hieman lähteä reissuun uudella hevosellaan. Velmu ei vaan ollut valmis ja tämä tamma oli paljon valmiimpi. Se oli ollut Hollannissa ratsutettavana ja se oli vasta pari viikkoa sitten saapunut takaisin Suomeen. Mies ei kuitenkaan malttanut olla osallistumatta Rovaniemen koulukilpailuihin ihan vain Sarahin takia ja olihan tämä hyvä katsaus myös Shaleraan. Näkisi onko siitä hevosesta mihinkään.
Sarah ja Mikke istuutuivat lämpimään autoon. Se tuntui todella mukavalta kylmän ulkoilman jälkeen.
"Mäkin voin sitten tarvittaessa ajaa välillä", mies hymähti ja varoi olemasta liian iloinen matkasta meripihkasilmäisen naisen kanssa.
"Joo, katsotaan jos iskee väsymys jossain vaiheessa", Sarah vastasi hymyillen ja tarkisti vielä, että Effin passi oli keskikonsolissa. Yhdistelmä lähti sulavasti liikkeelle, uudella autolla oli ihanan helppo vetää koppia ja automaattivaihteisto oli luojan lykky. Trailerikamera näytti miten tammakaksikko asetteli itseään tukevampaan asentoon ja miten Effi keskittyi enemmän maisemien tuijottamiseen, kuin heinäverkkoonsa.
"Oliko Shalera, olihan se sen nimi, millainen hevonen?" nainen kysyi ja vilkaisi vieressään istuvaa Mikkeä pikaisesti odottaessaan omaa vuoroaan risteysalueella.
"Ai niin, otin sulle kahvia myös siihen mustaan mukitermariin, jos maistuu. Ei tarvitse pysähtyä ekalle huoltoasemalle sen vuoksi", Sarah muisti kertoa nähdessään vilauksen omasta sinisestä termoksestaan.
"En laittanut siihen vielä maitoa, ettei se jäähdy. Ja siksi, että jos et juo sitä, niin voin itse juoda sen myöhemmin. Maitokapseli löytyy siitä mukien vierestä, jos haluat."
"Joo", Mikke nyökkäsi kahviin liittyen. "Mä juonkin kahvini aina yleensä mustana".
Oli hyvä, että toinen heistä oli muistanut juotavaa ottaa mukaan. Mies muisti paremmin hevosensa asiat ja eikö naiset muutenkin yleensä huolehtineet itsestään paremmin? Oli siis melkein itsestäänselvyys, että Sarah oli huolehtinut kahvia mukaan. Näin Mikke päätteli.
"Ja joo Shalera on sen nimi. Saa vinkata lempinimiä jos tulee mieleen", mies naurahti ja harmitteli kun ei itse keksinyt tammaan osuvia lyhyempiä kutsumanimiä. "Se on tosi kiva, mutta ihan perhanan huonohermoinen hevonen. Se on ollut mun omistuksessa syksystä, mutta se oli Hollannissa ratsutettavana tuon asian takia. Saa nytten näyttää kyntensä".
"Se on sitten hyvässä seurassa heikkohermoisen Effin kanssa", Sarah naurahti kevyesti. Kahvi maistui äärettömän hyvältä ja lämmitti viilentynyttä kehoa sopivasti.
"Katsotaan jos keksin sen lempinimen tämän reissun aikana", nainen lisäsi ja nosti kulmaansa hieman, pieni pilke silmäkulmassaan.
"Käydään vielä illalla hoitamassa ne, nyt on pakko päästä hotellille", Sarah sanoi, kun he olivat saaneet tammat Adinan lainakarsinoihin ja tavarat niille osoitettuihin paikkoihin. Jannica oli kyllä tarjoutunut majoittamaan kaukaa tulleet kisaajat luokseen, mutta Sarah oli varannut silti ennemmin huoneen läheisestä hotellista.
"Joo kuulostaa hyvältä", Mikke venytteli käsiään ja mietti mielessään miten ihana olisi nyt vain heittäytyä pitkäkseen hotellin sängylle. Pitkä ajomatka tuntui aina ja nyt varsinkin olisi hyvä pitäytyä kunnon kisavireessä.
Vieras paikka, suhteellisen vieras seura ja Mikelle vieras hevonen (vaikkakin oma) toi ilmaan pienen jännityksen aiheen.
"Se hotelli ei tainnut olla kovin kaukana?", mies kysäisi Sarahilta, joka hyppäsi kuskin paikalle.
Mikke kiinnitti turvavyönsä tottuneesti ja haukotellen loi katseen Adinan loittonevaan pihaan.
"Ei, viitisen minuuttia autolla", Sarah muisteli naputellessaan osoitetta navigaattoriin. Se vahvisti naisen mielikuvat, sillä ETA näytti tasan 5 minuuttia kohteeseen.
"Mulla oli varaus, nimellä Reyes", Sarah kertoi ystävällisen näköiselle vastaanottovirkailijalle. Katse kääntyi sitten katsomaan Mikkeä.
"Varasitko sä edes omaa huonetta, vai meinasitko sisällyttää itsesi mun huoneeseen?" nainen kysyi nojatessaan rennosti tiskiä vasten. Ideana olisi ollut ehkä parempi, jos heillä olisi ollut erilliset huoneet, mutta Sarahia ei juurikaan haitannut ajatus samasta huoneesta.
"Itseasiassa ajattelin, että sinä hoidat sen puolen matkasta", Mikke hymyili. "Mä nimittäin enemmän kuin mielelläni tulen piristämään sua sun huoneeseen. Toki voin maksaa oman osuuteni."
"Ei sun tarvitse", Sarah vastasi päätään huvittuneena pyöritellen.
Pidemmän kaavan kautta Mikke ja Sarah selvisivät hotellihuoneeseen. Mies heitti kassinsa heti sivummalle lattia nurkkaan ja heittäytyi itse rennosti pehmeälle sängylle selälleen. Mikestä tuntui hyvältä hengähtää viimein paremmin.
Sänky heilahti, kun Sarah liittyi matkaseuralaisensa viereen. Pitkä matka ja kokoaikainen ajamiseen keskittyminen tuntuivat kehon jokaisessa kohdassa.
"Tiedätkös, pieni palautteleva liikunta voisi tehdä hyvää", Sarah mumahti ja käänsi päätään sen verran, että saattoi luoda Mikkeen haastavan katseen.
Mies käännähti lähemmäs Sarahia vino hymy kasvoillaan.
"Jaa sitäkö mieltä neiti on", mies naurahti tarkkaillen naisen eleitä.
Aarnisuo asettui parempaan asentoon ja painoi pehmeän suudelman reippaasti Sarahin huulia vasten. Sitten mies erkaantui hieman.
"Mä voisin kannattaa tuota ideaa."
Miken sydämen tahti kiihtyi hänen katsellessaan sängyllään makaavaa meripihkasilmää.
"Arvasin", Sarah vastasi virnistäen ja painautui uudelleen lähemmäksi miestä.
30.11.2019
Koko kisapäivä oli ollut suoranainen farssi Miken mielestä. Toki Sarah oli voittanut oman luokkansa ainoana osallistujana, mutta sitä ei laskettu. Mikke ajatteli ainoastaan omaa huonoa tuuriaan Shaleran kanssa.
Mies oli osallistunut helppo B -luokkaan vain sen takia, että tamma oli Miken varsin uusi hevonen, eikä tämä ollut koskaan aiemmin startannut sillä. B:n olisi pitänyt olla suorastaan lastenleikkiä, mutta miten kävikään.
Luokasta ei ollut tullut edes sijoitusta. Jannica oli mennyt kolmella, siis KOLMELLA hevosellaan Miken ohi ja Shalera oli kuitenkin vaativan tason hevonen. Shalera ei ehkä tuntunut enää niin huipulta hevoselta mitä mies oli alunperin luullut. Mikke ei kuitenkaan Sarahille kehdannut myöntää, että hänen teki mieli jo nyt myydä tamma.
Eikä siinä vielä kaikki. Mikael ei tiennyt mikä virhe osallistumisissa oli tullut, koska tapahtui häpeällisin asia koskaan. 50cm oli päivän kohokohta ja mies oli uhkaillut Sarahia ettei paljastaisi tapahtunutta koskaan. Mikke nimittäin vahingossa oli osallistunut estekilpailuihin ja hävinnyt..
29.11.2019, kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa.
Trailerin takasilta nousi kevyesti ja lähes äänettömästi trailerin takaosassa. Sarah kiinnitti Effin omalle puolelleen riimusta niin, ettei se päässyt haistelemaan vieraalta tallilta tullutta valkopäistä ruunikkoa.
"Kaikki mukana?" nainen kysyi suljettuaan trailerin sivuoven takanaan. Hän haaveili termoksessa odottavasta kahvista pakkasaamun nipistellessä sormenpäissään. Musta bemari kävi tyhjäkäynnillä tallin pihassa pitäen sisätilan lämpimänä pitkälle matkalle lähteviä matkustajiaan varten. Sarah katsoi trailerin takaosasta ilmestyvää miestä vino hymy huulillaan ja mietti, että monen tunnin matka kulkisi huomattavasti kevyemmin tässä seurassa, kuin yksin.
"Joo on", Mikke vastasi ja loi viimeisen vilkaisun traileriin. "Ainakin uskon niin".
Miestä jännitti hieman lähteä reissuun uudella hevosellaan. Velmu ei vaan ollut valmis ja tämä tamma oli paljon valmiimpi. Se oli ollut Hollannissa ratsutettavana ja se oli vasta pari viikkoa sitten saapunut takaisin Suomeen. Mies ei kuitenkaan malttanut olla osallistumatta Rovaniemen koulukilpailuihin ihan vain Sarahin takia ja olihan tämä hyvä katsaus myös Shaleraan. Näkisi onko siitä hevosesta mihinkään.
Sarah ja Mikke istuutuivat lämpimään autoon. Se tuntui todella mukavalta kylmän ulkoilman jälkeen.
"Mäkin voin sitten tarvittaessa ajaa välillä", mies hymähti ja varoi olemasta liian iloinen matkasta meripihkasilmäisen naisen kanssa.
"Joo, katsotaan jos iskee väsymys jossain vaiheessa", Sarah vastasi hymyillen ja tarkisti vielä, että Effin passi oli keskikonsolissa. Yhdistelmä lähti sulavasti liikkeelle, uudella autolla oli ihanan helppo vetää koppia ja automaattivaihteisto oli luojan lykky. Trailerikamera näytti miten tammakaksikko asetteli itseään tukevampaan asentoon ja miten Effi keskittyi enemmän maisemien tuijottamiseen, kuin heinäverkkoonsa.
"Oliko Shalera, olihan se sen nimi, millainen hevonen?" nainen kysyi ja vilkaisi vieressään istuvaa Mikkeä pikaisesti odottaessaan omaa vuoroaan risteysalueella.
"Ai niin, otin sulle kahvia myös siihen mustaan mukitermariin, jos maistuu. Ei tarvitse pysähtyä ekalle huoltoasemalle sen vuoksi", Sarah muisti kertoa nähdessään vilauksen omasta sinisestä termoksestaan.
"En laittanut siihen vielä maitoa, ettei se jäähdy. Ja siksi, että jos et juo sitä, niin voin itse juoda sen myöhemmin. Maitokapseli löytyy siitä mukien vierestä, jos haluat."
"Joo", Mikke nyökkäsi kahviin liittyen. "Mä juonkin kahvini aina yleensä mustana".
Oli hyvä, että toinen heistä oli muistanut juotavaa ottaa mukaan. Mies muisti paremmin hevosensa asiat ja eikö naiset muutenkin yleensä huolehtineet itsestään paremmin? Oli siis melkein itsestäänselvyys, että Sarah oli huolehtinut kahvia mukaan. Näin Mikke päätteli.
"Ja joo Shalera on sen nimi. Saa vinkata lempinimiä jos tulee mieleen", mies naurahti ja harmitteli kun ei itse keksinyt tammaan osuvia lyhyempiä kutsumanimiä. "Se on tosi kiva, mutta ihan perhanan huonohermoinen hevonen. Se on ollut mun omistuksessa syksystä, mutta se oli Hollannissa ratsutettavana tuon asian takia. Saa nytten näyttää kyntensä".
"Se on sitten hyvässä seurassa heikkohermoisen Effin kanssa", Sarah naurahti kevyesti. Kahvi maistui äärettömän hyvältä ja lämmitti viilentynyttä kehoa sopivasti.
"Katsotaan jos keksin sen lempinimen tämän reissun aikana", nainen lisäsi ja nosti kulmaansa hieman, pieni pilke silmäkulmassaan.
"Käydään vielä illalla hoitamassa ne, nyt on pakko päästä hotellille", Sarah sanoi, kun he olivat saaneet tammat Adinan lainakarsinoihin ja tavarat niille osoitettuihin paikkoihin. Jannica oli kyllä tarjoutunut majoittamaan kaukaa tulleet kisaajat luokseen, mutta Sarah oli varannut silti ennemmin huoneen läheisestä hotellista.
"Joo kuulostaa hyvältä", Mikke venytteli käsiään ja mietti mielessään miten ihana olisi nyt vain heittäytyä pitkäkseen hotellin sängylle. Pitkä ajomatka tuntui aina ja nyt varsinkin olisi hyvä pitäytyä kunnon kisavireessä.
Vieras paikka, suhteellisen vieras seura ja Mikelle vieras hevonen (vaikkakin oma) toi ilmaan pienen jännityksen aiheen.
"Se hotelli ei tainnut olla kovin kaukana?", mies kysäisi Sarahilta, joka hyppäsi kuskin paikalle.
Mikke kiinnitti turvavyönsä tottuneesti ja haukotellen loi katseen Adinan loittonevaan pihaan.
"Ei, viitisen minuuttia autolla", Sarah muisteli naputellessaan osoitetta navigaattoriin. Se vahvisti naisen mielikuvat, sillä ETA näytti tasan 5 minuuttia kohteeseen.
"Mulla oli varaus, nimellä Reyes", Sarah kertoi ystävällisen näköiselle vastaanottovirkailijalle. Katse kääntyi sitten katsomaan Mikkeä.
"Varasitko sä edes omaa huonetta, vai meinasitko sisällyttää itsesi mun huoneeseen?" nainen kysyi nojatessaan rennosti tiskiä vasten. Ideana olisi ollut ehkä parempi, jos heillä olisi ollut erilliset huoneet, mutta Sarahia ei juurikaan haitannut ajatus samasta huoneesta.
"Itseasiassa ajattelin, että sinä hoidat sen puolen matkasta", Mikke hymyili. "Mä nimittäin enemmän kuin mielelläni tulen piristämään sua sun huoneeseen. Toki voin maksaa oman osuuteni."
"Ei sun tarvitse", Sarah vastasi päätään huvittuneena pyöritellen.
Pidemmän kaavan kautta Mikke ja Sarah selvisivät hotellihuoneeseen. Mies heitti kassinsa heti sivummalle lattia nurkkaan ja heittäytyi itse rennosti pehmeälle sängylle selälleen. Mikestä tuntui hyvältä hengähtää viimein paremmin.
Sänky heilahti, kun Sarah liittyi matkaseuralaisensa viereen. Pitkä matka ja kokoaikainen ajamiseen keskittyminen tuntuivat kehon jokaisessa kohdassa.
"Tiedätkös, pieni palautteleva liikunta voisi tehdä hyvää", Sarah mumahti ja käänsi päätään sen verran, että saattoi luoda Mikkeen haastavan katseen.
Mies käännähti lähemmäs Sarahia vino hymy kasvoillaan.
"Jaa sitäkö mieltä neiti on", mies naurahti tarkkaillen naisen eleitä.
Aarnisuo asettui parempaan asentoon ja painoi pehmeän suudelman reippaasti Sarahin huulia vasten. Sitten mies erkaantui hieman.
"Mä voisin kannattaa tuota ideaa."
Miken sydämen tahti kiihtyi hänen katsellessaan sängyllään makaavaa meripihkasilmää.
"Arvasin", Sarah vastasi virnistäen ja painautui uudelleen lähemmäksi miestä.
30.11.2019
Koko kisapäivä oli ollut suoranainen farssi Miken mielestä. Toki Sarah oli voittanut oman luokkansa ainoana osallistujana, mutta sitä ei laskettu. Mikke ajatteli ainoastaan omaa huonoa tuuriaan Shaleran kanssa.
Mies oli osallistunut helppo B -luokkaan vain sen takia, että tamma oli Miken varsin uusi hevonen, eikä tämä ollut koskaan aiemmin startannut sillä. B:n olisi pitänyt olla suorastaan lastenleikkiä, mutta miten kävikään.
Luokasta ei ollut tullut edes sijoitusta. Jannica oli mennyt kolmella, siis KOLMELLA hevosellaan Miken ohi ja Shalera oli kuitenkin vaativan tason hevonen. Shalera ei ehkä tuntunut enää niin huipulta hevoselta mitä mies oli alunperin luullut. Mikke ei kuitenkaan Sarahille kehdannut myöntää, että hänen teki mieli jo nyt myydä tamma.
Eikä siinä vielä kaikki. Mikael ei tiennyt mikä virhe osallistumisissa oli tullut, koska tapahtui häpeällisin asia koskaan. 50cm oli päivän kohokohta ja mies oli uhkaillut Sarahia ettei paljastaisi tapahtunutta koskaan. Mikke nimittäin vahingossa oli osallistunut estekilpailuihin ja hävinnyt..
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 20.02.20 20:55
17.02.2020
"Uusi hevonen?" Sarah katsoi Mikkeä kahvikuppinsa takaa kuin hullua.
"Sullahan on Velmu ja Shalera. Etkö sä liikuttanut Minaakin?"
"Joo tai myin Shaleran, koska en uskonut sen olevan vaan tarpeeksi hyvä. Pitäs saada kokeneempi hevonen Velmun rinnalle, että mäkin kehittyisin, eikä vaan Velmu", mies yritti selitellä ja Sarah pyöritteli jostain syystä päätään.
"Ei hevosia kuulu ostella ja heti perään myydä.."
"En mä oo Velmuakaan myyny, eikä se oo aikomuskaan".
Miken aamu meni uuden hevosen miettimisessä, sillä olisihan se nyt vähintäänkin hiton hyvä omistaa opetusmestari. Hevonen, jolla pääsisi jo tällekin kaudelle kisaamaan vaativaa. Miehestä tuntui, että tämä junnasi vuodesta toiseen samalla tasolla, koska ei ollut tarpeeksi hyvää omaa hevosta. Velmu nyt olisi varmasti sellainen joskus, muttei nyt ainakaan tänä vuonna.
Mikael käveli hevosensa karsinalle ja avasi sen oven. Velmu katseli uteliaana tulijaa, mutta muuten se seisoi yllättävän rauhallisena aloillaan. Mies ojensi sille taskustaan leivän ja nappasi sen jälkeen karsinan ulkopuolelta harjan käteensä. Oli ollut kätevä tuoda kaikki varusteet valmiiksi karsinalle niin siitä oli helppo alkaa laittamaan oria kuntoon treeniä varten.
19.02.2020
Mikael katsoi oudon väristä ruunaa maneesissa. Kristiinaksi esittäytynyt neljissäkymmenissä oleva nainen liikutteli hevosta vaivattoman oloisesti jokaisessa eri askellajissa ja huomasi, että hän oli ratsastanut hevosella aiemminkin. Kaikki näytti liiankin helpolta, joten Mikke tarkkaili hevosen askelluksen laatua enemmän kuin pelkkää avotaivutuksen tasoa.
"Panu on tosiaan ihan vasta ruunattu, joten siitä voi huomata vielä orimaisia piirteitä", Kristiina pysäytti hevosen tullessaan uudestaan miehen kohdalle.
"Ei se ikinä ole mikään vaikea ollut. Vähän jähmeä ja hidas alkuun, mutta löytyy siltä hyvää liikettäkin", nainen ojensi ohjat Mikelle ja mies kiipesi heti jakkaralta puoliverisen selkään.
Ruuna otti tosi rauhallisesti ratsastajan vaihdoksen ja mies pääsi heti kokeilemaan mitä tämä Panuksi ristitty hevonen osasi. Mikke nyrpisteli hieman nenäänsä hevosen lempinimelle, mutta se nyt oli mahdollisesti pienin vika hevosessa.
Mies oli etukäteen ajatellut, ettei tämä varmasti olisi se oikea hevonen, koska hän piti yleensä reaktiivisemmista kaviokkaista. Panussa oli kuitenkin yllättäen sitä jotain. Sitä ei liikaa tarvinnut pyytää eteen, jotta se olisi tehnyt -noh, jotain. Se liikkui niin paljon tasaisemmin ja suoremmin kuin Velmu, joten mies suorastaan nautti ruunan selässä istumisesta.
"Miltäs se tuntui?", Kristiina kysyi miehen palatessa lopulta maankamaralle.
"Ihan hyvältä", Aarnisuo totesi lyhyesti.
Tuon jälkeen käytiin pitkä keskustelu, jonka jälkeen mies päätti, että haluaisi juuri tämän, jos se vain läpäisisi eläinlääkärin tarkastukset.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 20.02.20 21:31
Isoja päätöksiä luvassa
20.02.2020
Mikke ei tiennyt miksi ajatteli vain ja ainoastaan Sarahia kun Mimmi oli tullut hänen luokseen "kahville". Ehkä siksi, että tämä nainen oli pyöreä(!) ja Sarah ei. Siinä oli aika iso ero kumpi oli Miken mielestä seksikkäämpi ja totta kai sitä paremmannäköistä naista mietti. Varsinkin kun hänellä oli säätöä Sarahin kanssa ja Mimmin kanssa hän oli ollut tasan kerran. Todistusaineisto siitä näkyi nyt liiankin hyvin Mikaelin edessä.
"Mikke, mä haluan tietää haluutko olla osallinen kun sun lapsi syntyy?" Mimmi yritti kysyä viattomasti, jopa vähän hymyillen.
"En", Mikke tiesi, eikä uskaltanut liikkua sohvalla yhtään. Löisikö se? Eikö raskaana olevat naiset olleet jotenkin kiukkusempia tai jotain?
Sen sijaan nainen puri huultaan ja piti pienen tauon ennen kuin jatkoi puhumistaan:
"Tiedän, ettei sulla ollut päätösvaltaa tässä asiassa aiemmin. Lapsi on kuitenkin myös sun", Mimmi yritti valistaa turhaan.
"Ei."
"Mitä ei?"
"Se on SUN lapsi. Ei MUN. Mä en sitä halunnut", Mikke uskalsi sanoa.
"Joten voit tehdä sille miten parhaaksi näät. Mä en halua liittyä siihen mitenkään."
Kallasvuon nainen huokaisi.
"Haluatko sä edes tietää kumpi se on: tyttö vai poika?"
"En!" Mikael ärjäisi ja siirtyi hakemaan itselleen vettä. Mies laski hanasta kylmää vettä pienen ikuisuuden ennen kuin laski sitä lasiin asti. Sitten mies joi lasin sisällön kerralla tyhjäksi ja henkäisten mies palasi vieraansa viereen.
"Sori, mutta mä en tykkää vauvoista. Jos haluan jonkun, joka paskoo ni voin ostaa koiran. Mä en halua edes sitä koiraa", Mikke totesi tylysti.
"Mä en ymmärrä miksi sä oot noin tyly. En mä halua sulta rahaa tai mitään. Vauvalla ei vaan oo tällä hetkellä ketään isähahmoa ja toivoin, että olisit halunnut olla se edes jotenkin", nainen puri taas huultaan hieman levottomammin ja antoi katseensa hiipua maahan asti.
"Mun laskettu aika on huhtikuussa, joten ota yhteyttä ennen sitä jos kiinnostaa".
Niine hyvineen Mimmi nousi hyvästelemättä ja lähti ovesta nopeammin kuin koskaan kukaan. Ovea ei kuitenkaan paiskottu.
Mikael haroi tummia hiuksiaan epävarmana ja samalla hän mietti edelleen Sarahia. Pitäisikö hänelle kertoa, että joku nainen odotti Miken lasta ja mies itse ei tulisi koskaan olemaan osallinen heihin enää? Eikö se olisi aika turhaa? Varsinkin kun nyt oli se Robert-juttu, joten varmasti Mikke menettäisi naisen tuolle. Mimmillä ja vauvalla ei pitäisi olla mitään merkitystä, joten ehkä sitä ei pitäisi kertoa?
Entä jos Mikael haluaisi kuitenkin olla osallinen sittenkin vauvan elämään?
20.02.2020
Mikke ei tiennyt miksi ajatteli vain ja ainoastaan Sarahia kun Mimmi oli tullut hänen luokseen "kahville". Ehkä siksi, että tämä nainen oli pyöreä(!) ja Sarah ei. Siinä oli aika iso ero kumpi oli Miken mielestä seksikkäämpi ja totta kai sitä paremmannäköistä naista mietti. Varsinkin kun hänellä oli säätöä Sarahin kanssa ja Mimmin kanssa hän oli ollut tasan kerran. Todistusaineisto siitä näkyi nyt liiankin hyvin Mikaelin edessä.
"Mikke, mä haluan tietää haluutko olla osallinen kun sun lapsi syntyy?" Mimmi yritti kysyä viattomasti, jopa vähän hymyillen.
"En", Mikke tiesi, eikä uskaltanut liikkua sohvalla yhtään. Löisikö se? Eikö raskaana olevat naiset olleet jotenkin kiukkusempia tai jotain?
Sen sijaan nainen puri huultaan ja piti pienen tauon ennen kuin jatkoi puhumistaan:
"Tiedän, ettei sulla ollut päätösvaltaa tässä asiassa aiemmin. Lapsi on kuitenkin myös sun", Mimmi yritti valistaa turhaan.
"Ei."
"Mitä ei?"
"Se on SUN lapsi. Ei MUN. Mä en sitä halunnut", Mikke uskalsi sanoa.
"Joten voit tehdä sille miten parhaaksi näät. Mä en halua liittyä siihen mitenkään."
Kallasvuon nainen huokaisi.
"Haluatko sä edes tietää kumpi se on: tyttö vai poika?"
"En!" Mikael ärjäisi ja siirtyi hakemaan itselleen vettä. Mies laski hanasta kylmää vettä pienen ikuisuuden ennen kuin laski sitä lasiin asti. Sitten mies joi lasin sisällön kerralla tyhjäksi ja henkäisten mies palasi vieraansa viereen.
"Sori, mutta mä en tykkää vauvoista. Jos haluan jonkun, joka paskoo ni voin ostaa koiran. Mä en halua edes sitä koiraa", Mikke totesi tylysti.
"Mä en ymmärrä miksi sä oot noin tyly. En mä halua sulta rahaa tai mitään. Vauvalla ei vaan oo tällä hetkellä ketään isähahmoa ja toivoin, että olisit halunnut olla se edes jotenkin", nainen puri taas huultaan hieman levottomammin ja antoi katseensa hiipua maahan asti.
"Mun laskettu aika on huhtikuussa, joten ota yhteyttä ennen sitä jos kiinnostaa".
Niine hyvineen Mimmi nousi hyvästelemättä ja lähti ovesta nopeammin kuin koskaan kukaan. Ovea ei kuitenkaan paiskottu.
Mikael haroi tummia hiuksiaan epävarmana ja samalla hän mietti edelleen Sarahia. Pitäisikö hänelle kertoa, että joku nainen odotti Miken lasta ja mies itse ei tulisi koskaan olemaan osallinen heihin enää? Eikö se olisi aika turhaa? Varsinkin kun nyt oli se Robert-juttu, joten varmasti Mikke menettäisi naisen tuolle. Mimmillä ja vauvalla ei pitäisi olla mitään merkitystä, joten ehkä sitä ei pitäisi kertoa?
Entä jos Mikael haluaisi kuitenkin olla osallinen sittenkin vauvan elämään?
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 02.03.20 14:24
Yllätyskäänne
02.03.2020
Mimmi Kallasvuo istui taas Mikael Aarnisuon kalliilla sohvalla. Naisen maha oli suorastaan valtava, eikä mies ymmärtänyt miksi tuo halusi niin paljon Miken osallisuutta tulevan vauvan syntymään. Mies kieltäytyi kuitenkin koko ajan, koska ei halunnut lasta omaan elämäänsä tai edes vierasta naista tällä hetkellä. Danni oli ollut ihan jees, mutta Mimmi oli vain nätti, ei mikään älykkö. Joskus nainen tuntui tosi tyhmältä ja raivostuttavalta, koska hän ei ollut luonteensa puolesta lainkaan Miken tyyppiä. Mikä sitten oli Miken tyyppi - sitä ei mies tainnut tietää itsekään.
”Noh, tämä oli viimeinen kerta kun käyn sun luona”, Mimmi huokaisi pukiessaan isoa toppatakkiaan päälle. Mikestä nainen näytti tuplasti isommalta sen takin kanssa, mutta siinä vaiheessa hän ei uskaltanut olla lainkaan huvittunut.
”En mä sua aikaisemminkaan pyytänyt”, Mikke huomautti, sillä ei kauheana jaksanut naisen seuraa.
”Mä en varmaan ikinä tuu ymmärtämään sua Mikke.”
”Se tässä on ihan hyvä pointti”, mies nyökkäsi. ”Mutta mun oma valinta ja tuo on sun valinta”, Mikke osoitti Mimmin mahan suuntaan.
”Niin kai sitten. Taisit olla mulle paskin ihminen elämään mitä sain. Sun takia mulla ei oo Oscariakaan ja saan elää lapsen kanssa yksin”, Mimmi pyöritteli silmiään, johon Mikke vain naurahti ivallisesti.
”Kuule tohon (taas osoittelua vatsan suuntaan) tarvittiin kaks. Et voi syyttää mua mihin säkin oot ihan yhtälailla osallinen. Sitä paitsi MÄ en halunnut mitään lasta ja sä halusit. Et voi vaatia mua osalliseks sun omista päätöksistä.”
Mikke käveli naisen ohitse ja avasi ulko-oven reippaasti jääden pitelemään sitä Mimmiä varten.
”Mä en oikeastaan halua, että tuut tänne enää ikinä”, mies tokaisi tuimaan sävyyn ja vaati naista poistumaan.
Sanaton nainen huokaisi ja lähti ovesta ulos Miken niin vaatiessa. Mimmi kuitenkin käännähti ympäri vielä sanoakseen miehelle jonkin vastalauseen, mutta siinä vaiheessa naisen jalka lipesi portaalta alas ja naisen menettäessä tasapainonsa kokonaan niin tämä kaatui selälleen, lyöden päänsä maahan.
Mikke säikähti yllättävää käännettä ja syöksyi auttamaan naista ylös, mutta siinä vaiheessa tajusi, että nainen oli menettänyt tajuntansa. Mies kaivoi äkisti taskustaan puhelimensa ja soitti hätäkeskukseen. Ambulanssi tuli vartin päästä ja Mikke lähti Mimmin mukaan Murronmaan sairaalaan.
Myöhemmin sinä päivänä hätäsektion avulla syntyi tyttölapsi.
02.03.2020
Mimmi Kallasvuo istui taas Mikael Aarnisuon kalliilla sohvalla. Naisen maha oli suorastaan valtava, eikä mies ymmärtänyt miksi tuo halusi niin paljon Miken osallisuutta tulevan vauvan syntymään. Mies kieltäytyi kuitenkin koko ajan, koska ei halunnut lasta omaan elämäänsä tai edes vierasta naista tällä hetkellä. Danni oli ollut ihan jees, mutta Mimmi oli vain nätti, ei mikään älykkö. Joskus nainen tuntui tosi tyhmältä ja raivostuttavalta, koska hän ei ollut luonteensa puolesta lainkaan Miken tyyppiä. Mikä sitten oli Miken tyyppi - sitä ei mies tainnut tietää itsekään.
”Noh, tämä oli viimeinen kerta kun käyn sun luona”, Mimmi huokaisi pukiessaan isoa toppatakkiaan päälle. Mikestä nainen näytti tuplasti isommalta sen takin kanssa, mutta siinä vaiheessa hän ei uskaltanut olla lainkaan huvittunut.
”En mä sua aikaisemminkaan pyytänyt”, Mikke huomautti, sillä ei kauheana jaksanut naisen seuraa.
”Mä en varmaan ikinä tuu ymmärtämään sua Mikke.”
”Se tässä on ihan hyvä pointti”, mies nyökkäsi. ”Mutta mun oma valinta ja tuo on sun valinta”, Mikke osoitti Mimmin mahan suuntaan.
”Niin kai sitten. Taisit olla mulle paskin ihminen elämään mitä sain. Sun takia mulla ei oo Oscariakaan ja saan elää lapsen kanssa yksin”, Mimmi pyöritteli silmiään, johon Mikke vain naurahti ivallisesti.
”Kuule tohon (taas osoittelua vatsan suuntaan) tarvittiin kaks. Et voi syyttää mua mihin säkin oot ihan yhtälailla osallinen. Sitä paitsi MÄ en halunnut mitään lasta ja sä halusit. Et voi vaatia mua osalliseks sun omista päätöksistä.”
Mikke käveli naisen ohitse ja avasi ulko-oven reippaasti jääden pitelemään sitä Mimmiä varten.
”Mä en oikeastaan halua, että tuut tänne enää ikinä”, mies tokaisi tuimaan sävyyn ja vaati naista poistumaan.
Sanaton nainen huokaisi ja lähti ovesta ulos Miken niin vaatiessa. Mimmi kuitenkin käännähti ympäri vielä sanoakseen miehelle jonkin vastalauseen, mutta siinä vaiheessa naisen jalka lipesi portaalta alas ja naisen menettäessä tasapainonsa kokonaan niin tämä kaatui selälleen, lyöden päänsä maahan.
Mikke säikähti yllättävää käännettä ja syöksyi auttamaan naista ylös, mutta siinä vaiheessa tajusi, että nainen oli menettänyt tajuntansa. Mies kaivoi äkisti taskustaan puhelimensa ja soitti hätäkeskukseen. Ambulanssi tuli vartin päästä ja Mikke lähti Mimmin mukaan Murronmaan sairaalaan.
Myöhemmin sinä päivänä hätäsektion avulla syntyi tyttölapsi.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 01.04.20 15:53
I'm a human not a sandwich
01.04.2020
Mikestä oli hassua pidellä pientä vauvaa sylissään. Mimmi ei jättänyt parivaljakkoa hetkeksikään kahdestaan, mutta hänkään ei olisi voinut olla erimieltä siitä, että Mikke ja vauva yhdessä näyttivät niin suloisilta.
"Ristiäiset pidetään tän kuun vika lauantai", Mimmi kertoi pidellen kahvikuppiaan molempien käsiensä välissä." Jos sä haluat tulla niin olisin tosi kiitollinen."
Mikke siirsi katseensa varovaisesti vauvasta naiseen ja sitten taas takaisin vauvaan. Mies tuntui arvoivan kauheasti omia mielipiteitään ja tunteitaan. Olihan hän aluksi ollut täysin varma, ettei haluaisi lasta elämäänsä, mutta nyt pidellessään tytärtään sylissä mieli meinasi muuttua. Kaikki tuntui Mikestä kuitenkin väärältä. Hän oli aina kuvitellut saavansa lapsen naisen kanssa, jonka kanssa hän olisi naimisissa. Mimmi taas oli sellainen nainen, johon miehellä ei ollut tunteita lainkaan. Joskus aikoinaan Mikke oli ollut ihastunut Mimmin siskoon Danniin, mutta mies itse ei saanut vastakaikua.
"Ootko sä päättänyt jo nimen?" Mikke kysyi Mimmiltä katsomatta häneen.
"Joo. Toki säkin saat sanoa mielipiteesi ja vaikuttaa jos haluat. Dannin kanssa vaan suunniteltiin, että Aino olisi kiva etunimenä. Toinen nimi tosin on vähän mietinnässä vielä. Äitini ehdotti Katariinaa ja se voisi sopiakin Kallasvuon kanssa", Mimmi selitti iloisena.
"Aino sopii hyvin", Mikke sanoi heti ja ojensi pienen vauvan takaisin äidilleen. "En vain tiedä kuuluuko mun tulla ristiäisiin. Siskos haukku mut pystyyn jo sairaalassa. En halua samaa kohtelua sun vanhemmilta. Mä en kuitenkaan kuulu teidän perheeseen, vaikka meillä nyt on yhteinen lapsi. Mä en vieläkään tiedä mitä ajatella tästä."
"Voisithan sä kuulua jos sä haluaisit. Musta tuntuu, että meillä vois oikeesti olla jotain enemmänkin", Mimmi yritti, mutta Mikke pyöritteli välittömästi päätään.
"Meille ei vois ikinä tulla mitään. Mä sanon ihan suoraan, että sä olit kirjaimellisesti mulle vaan yhden yön juttu, koska oot kaunis ja ...mukava. Varmasti löydät sulle vielä oikean miehen, mutta mä en ole se. Enkä tuu ikinä olemaan."
"Niin kai sitten", Mimmi vain totesi ilman, että ilme värähtikään kasvoilla. Vastaus oli selvästi odotettu.
"Mun pitää oikeesti miettiä tätä vielä. Mulla on kaksi hevosta, joilla pitää valmentautua ja kilpailla. Se on mun elämää. Vauva ei välttämättä sovi siihen."
Niin Mikke sai ison asian mietittäväkseen. Eniten häntä pelotti asiassa saisiko Sarah tietää asiasta joskus ja sitä hän halusi välttää viimeiseen asti. Kallasvuon suvussakin oli niin paljon temperamenttisia naisia, että niitäkin Mikke halusi vältellä niin kauan kuin pystyi. Nyt kuitenkin oli syntynyt Aarnisuon sukuun lapsi, ilman Aarnisuon nimeä.
01.04.2020
Mikestä oli hassua pidellä pientä vauvaa sylissään. Mimmi ei jättänyt parivaljakkoa hetkeksikään kahdestaan, mutta hänkään ei olisi voinut olla erimieltä siitä, että Mikke ja vauva yhdessä näyttivät niin suloisilta.
"Ristiäiset pidetään tän kuun vika lauantai", Mimmi kertoi pidellen kahvikuppiaan molempien käsiensä välissä." Jos sä haluat tulla niin olisin tosi kiitollinen."
Mikke siirsi katseensa varovaisesti vauvasta naiseen ja sitten taas takaisin vauvaan. Mies tuntui arvoivan kauheasti omia mielipiteitään ja tunteitaan. Olihan hän aluksi ollut täysin varma, ettei haluaisi lasta elämäänsä, mutta nyt pidellessään tytärtään sylissä mieli meinasi muuttua. Kaikki tuntui Mikestä kuitenkin väärältä. Hän oli aina kuvitellut saavansa lapsen naisen kanssa, jonka kanssa hän olisi naimisissa. Mimmi taas oli sellainen nainen, johon miehellä ei ollut tunteita lainkaan. Joskus aikoinaan Mikke oli ollut ihastunut Mimmin siskoon Danniin, mutta mies itse ei saanut vastakaikua.
"Ootko sä päättänyt jo nimen?" Mikke kysyi Mimmiltä katsomatta häneen.
"Joo. Toki säkin saat sanoa mielipiteesi ja vaikuttaa jos haluat. Dannin kanssa vaan suunniteltiin, että Aino olisi kiva etunimenä. Toinen nimi tosin on vähän mietinnässä vielä. Äitini ehdotti Katariinaa ja se voisi sopiakin Kallasvuon kanssa", Mimmi selitti iloisena.
"Aino sopii hyvin", Mikke sanoi heti ja ojensi pienen vauvan takaisin äidilleen. "En vain tiedä kuuluuko mun tulla ristiäisiin. Siskos haukku mut pystyyn jo sairaalassa. En halua samaa kohtelua sun vanhemmilta. Mä en kuitenkaan kuulu teidän perheeseen, vaikka meillä nyt on yhteinen lapsi. Mä en vieläkään tiedä mitä ajatella tästä."
"Voisithan sä kuulua jos sä haluaisit. Musta tuntuu, että meillä vois oikeesti olla jotain enemmänkin", Mimmi yritti, mutta Mikke pyöritteli välittömästi päätään.
"Meille ei vois ikinä tulla mitään. Mä sanon ihan suoraan, että sä olit kirjaimellisesti mulle vaan yhden yön juttu, koska oot kaunis ja ...mukava. Varmasti löydät sulle vielä oikean miehen, mutta mä en ole se. Enkä tuu ikinä olemaan."
"Niin kai sitten", Mimmi vain totesi ilman, että ilme värähtikään kasvoilla. Vastaus oli selvästi odotettu.
"Mun pitää oikeesti miettiä tätä vielä. Mulla on kaksi hevosta, joilla pitää valmentautua ja kilpailla. Se on mun elämää. Vauva ei välttämättä sovi siihen."
Niin Mikke sai ison asian mietittäväkseen. Eniten häntä pelotti asiassa saisiko Sarah tietää asiasta joskus ja sitä hän halusi välttää viimeiseen asti. Kallasvuon suvussakin oli niin paljon temperamenttisia naisia, että niitäkin Mikke halusi vältellä niin kauan kuin pystyi. Nyt kuitenkin oli syntynyt Aarnisuon sukuun lapsi, ilman Aarnisuon nimeä.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 13.04.20 19:46
Kesäksi pois?
13.04.2020
Mikael ajoi Kallasta pois kohti toista tallia, kuten hän teki lähes joka päivä. Hanna Brantgård omisti pienen yksityistallin, jonne hän majoitti omat mukana kulkevat kilpahevosensa ja muutaman yksityisen. Niihin jälkimmäisiin lukeutui myös Miken Panu, jolla mies kilpaili vaativia luokkia kouluratsastuksessa. Myös Hanna oli kouluratsastaja ja joskus nuorempana Mikke oli ollut hänellä töissä ratsuttajana. Hannalla oli joka vuosi ihastuttavia nuoria hevosia kasvamassa ja joskus hän oli haaveillut sellaisen ostamisesta. Joka kerta hevonen oli kuitenkin tullut Mikelle Suomesta ja sekin oli ihan okei.
Nyt Mikael pysäytti Porchensa hiekkaiselle parkkipaikalle, sillä toisin kuin Auburn niin tämä totisesti oli pieni talli, jonka ulkoisesta olemuksesta ei jaksettu huolehtia. Talli oli Hannalle tärkein ja se huokui kyllä moderniutta, mutta siihen se jäikin. Pieni maneesi pihalla tallin vieressä sentään oli. Muuten Mikke ei olisi tänne hevostaan tosin pistänytkään.
Mies läimäytti autonsa oven kiinni ja käveli reippain askelin sisälle viileään talliin. Muutama hevonen hörähteli Mikelle ruoan toivossa, mutta mies käveli suoraan oman hevosensa karsinan eteen ja sen hevosen nimi oli Panu. Panu ei ollut hörähtelijä tyyppiä, vaikka se olikin välillä tosi lempeän ja hitaanoloinen. Siinä oli tietynlaista välinpitämättömyyttä ja omapäisyyttä, joka oli Miken mieleen. Eihän mies itsekään aina ollut se sosiaalisin.
Panu makoili rennosti karsinassaan ja se vain vilkaisi Mikkeä hänen astuessa sisälle. Mies sai patistella ruunaa aika paljonkin ennen kuin se viitsi nousta turpeen päältä makoilemasta.
"Ai moikka! Mä en kuullut yhtään, että sä tulit tänne", yllättävä ääni sai Miken käännähtämään ympäri. Se oli Hanna.
"Joo no ehkä ihan hyvä, että tallilla ei meluta ylimääräistä", Mikke kohautti rennosti hartioitaan ja samalla hän nappasi harjan käteensä karsinan vieressä olevasta pakista.
"Joo no siinä oot kyllä oikeassa", Hanna myönsi ja siirsi vaaleita hiuksiaan lippiksensä alta syrjään.
"Mitäs sun hevosrintamalle kuuluu?"
Mikke harjasi rennosti seisovaa Panua voimakkain liikkein ja samalla hän kuunteli tallinomistajaa kuitenkaan katsomatta häneen.
"Noh Panu nyt tietenkin on ja Velmu edelleen. Niiden kanssa on tarkoitus kisailla tää kausi. Tässä ohella ratsastan toki Auburnissa Isabella Sokan tammaa Minaa, mutta sillä en kisaa."
"Jooo." Hanna tuntui vähän empivältä ja salamyhkäiseltä, mutta Mikke päätti olla hiljaa. Tallinomistaja oli kuitenkin jo nelikymppinen, joten hän osaisi kyllä puhua jos olisi tarve. Siispä Mikke jatkoi Panun harjaamista. Jokaisen irtokarvan pitäisi olla pois ennen kuin satula laitettaisiin selkään. Kauaa mies ei saanut harjailla kun Hanna tuli Panun karsinalle.
"Mä oon miettinyt yhtä juttua..."
"Mitä juttua?"
"Olisin ehkä kaivannut kesäksi apuja ja mietin, että kun kerran oot aiemminkin ollut töissä mun luona niin miksei nytkin. Voisit ottaa sun hevoset mukaan ja pääsisit kilpailemaan Ruotsiin."
Mikke hiljeni ja meni vuorostaan mietteliääksi. Eikö naisella muka ollut tarpeeksi työvoimaa jos hän miestä kysyi apuun?
"Mä en oo ratsuttajan hommia tehnyt muutamaan vuoteen enää ja mulla on Kalla Cup tänä vuonna tärkein kilpailu. Sen osakilpailu on kesällä Auburnissa", Mikke tuumi tiputtaen harjankin takaisin pakkiin.
"Meillä vaan pari tammaa saa varsat tänä vuonna niin olisit iso apu pelkästään liikutuksessa. Meillä on tänä kesänä vaan pari apukättä ja susta olis iso apu. En uskalla muille antaa kaikkia ratsastettavaksi. Säkin saisit rutiinia ja samalla sun hevoset olis hetken samalla tallilla."
"Hmmh", Mikke tuumi lisää. "Mun pitää miettiä tätä vähän enemmän. Tekis se kyllä hyvää päästä hetkeks pois samoista ympyröistä."
"Joo mieti ehdottomasti ja älä ainakaan heti tyrmää sitä ideaa."
Silti kaikki kuumotteli miehen päässä. Miten Kalla Cup, Sarah ja pieni vauva jäisi jälkeen jos Mikke menisi kesätöihin Ruotsiin?
13.04.2020
Mikael ajoi Kallasta pois kohti toista tallia, kuten hän teki lähes joka päivä. Hanna Brantgård omisti pienen yksityistallin, jonne hän majoitti omat mukana kulkevat kilpahevosensa ja muutaman yksityisen. Niihin jälkimmäisiin lukeutui myös Miken Panu, jolla mies kilpaili vaativia luokkia kouluratsastuksessa. Myös Hanna oli kouluratsastaja ja joskus nuorempana Mikke oli ollut hänellä töissä ratsuttajana. Hannalla oli joka vuosi ihastuttavia nuoria hevosia kasvamassa ja joskus hän oli haaveillut sellaisen ostamisesta. Joka kerta hevonen oli kuitenkin tullut Mikelle Suomesta ja sekin oli ihan okei.
Nyt Mikael pysäytti Porchensa hiekkaiselle parkkipaikalle, sillä toisin kuin Auburn niin tämä totisesti oli pieni talli, jonka ulkoisesta olemuksesta ei jaksettu huolehtia. Talli oli Hannalle tärkein ja se huokui kyllä moderniutta, mutta siihen se jäikin. Pieni maneesi pihalla tallin vieressä sentään oli. Muuten Mikke ei olisi tänne hevostaan tosin pistänytkään.
Mies läimäytti autonsa oven kiinni ja käveli reippain askelin sisälle viileään talliin. Muutama hevonen hörähteli Mikelle ruoan toivossa, mutta mies käveli suoraan oman hevosensa karsinan eteen ja sen hevosen nimi oli Panu. Panu ei ollut hörähtelijä tyyppiä, vaikka se olikin välillä tosi lempeän ja hitaanoloinen. Siinä oli tietynlaista välinpitämättömyyttä ja omapäisyyttä, joka oli Miken mieleen. Eihän mies itsekään aina ollut se sosiaalisin.
Panu makoili rennosti karsinassaan ja se vain vilkaisi Mikkeä hänen astuessa sisälle. Mies sai patistella ruunaa aika paljonkin ennen kuin se viitsi nousta turpeen päältä makoilemasta.
"Ai moikka! Mä en kuullut yhtään, että sä tulit tänne", yllättävä ääni sai Miken käännähtämään ympäri. Se oli Hanna.
"Joo no ehkä ihan hyvä, että tallilla ei meluta ylimääräistä", Mikke kohautti rennosti hartioitaan ja samalla hän nappasi harjan käteensä karsinan vieressä olevasta pakista.
"Joo no siinä oot kyllä oikeassa", Hanna myönsi ja siirsi vaaleita hiuksiaan lippiksensä alta syrjään.
"Mitäs sun hevosrintamalle kuuluu?"
Mikke harjasi rennosti seisovaa Panua voimakkain liikkein ja samalla hän kuunteli tallinomistajaa kuitenkaan katsomatta häneen.
"Noh Panu nyt tietenkin on ja Velmu edelleen. Niiden kanssa on tarkoitus kisailla tää kausi. Tässä ohella ratsastan toki Auburnissa Isabella Sokan tammaa Minaa, mutta sillä en kisaa."
"Jooo." Hanna tuntui vähän empivältä ja salamyhkäiseltä, mutta Mikke päätti olla hiljaa. Tallinomistaja oli kuitenkin jo nelikymppinen, joten hän osaisi kyllä puhua jos olisi tarve. Siispä Mikke jatkoi Panun harjaamista. Jokaisen irtokarvan pitäisi olla pois ennen kuin satula laitettaisiin selkään. Kauaa mies ei saanut harjailla kun Hanna tuli Panun karsinalle.
"Mä oon miettinyt yhtä juttua..."
"Mitä juttua?"
"Olisin ehkä kaivannut kesäksi apuja ja mietin, että kun kerran oot aiemminkin ollut töissä mun luona niin miksei nytkin. Voisit ottaa sun hevoset mukaan ja pääsisit kilpailemaan Ruotsiin."
Mikke hiljeni ja meni vuorostaan mietteliääksi. Eikö naisella muka ollut tarpeeksi työvoimaa jos hän miestä kysyi apuun?
"Mä en oo ratsuttajan hommia tehnyt muutamaan vuoteen enää ja mulla on Kalla Cup tänä vuonna tärkein kilpailu. Sen osakilpailu on kesällä Auburnissa", Mikke tuumi tiputtaen harjankin takaisin pakkiin.
"Meillä vaan pari tammaa saa varsat tänä vuonna niin olisit iso apu pelkästään liikutuksessa. Meillä on tänä kesänä vaan pari apukättä ja susta olis iso apu. En uskalla muille antaa kaikkia ratsastettavaksi. Säkin saisit rutiinia ja samalla sun hevoset olis hetken samalla tallilla."
"Hmmh", Mikke tuumi lisää. "Mun pitää miettiä tätä vähän enemmän. Tekis se kyllä hyvää päästä hetkeks pois samoista ympyröistä."
"Joo mieti ehdottomasti ja älä ainakaan heti tyrmää sitä ideaa."
Silti kaikki kuumotteli miehen päässä. Miten Kalla Cup, Sarah ja pieni vauva jäisi jälkeen jos Mikke menisi kesätöihin Ruotsiin?
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 14.04.20 19:06
Varainkeruujuhla
04.04.2020
Kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
Mikael ja Sarah astuivat sisälle isoon huoneeseen, joka vaikutti paljon gallerialta. Seinillä koreili kalliita tauluja ja kukka-asetelmia löytyi varmaan jokaiselta pöydältä. Seinät olivat valkoiset ja muutamalta seinustalta löytyi pöytiä, jossa tarjoiltiin erilaisia drinkkejä. Ihmisten puheensorina täytti koko paikan ja Miken teki mieli heti kääntyä ympäri. Häntä ei oltu luotu ihmispaljouden keskelle, vaikka osasihan hän kaikki etikettisäännöt liiankin hyvin. Rikas suku oli huolehtinut, että tällaisessakin ympäristössä pärjäsi, vaikkei sellaisesta täysin tykännytkään.
"Näytät kauniilta", mies hymyili Sarahille ohjatessaan tämän juomien luokse. Naisella oli päällään Miken mieleen oleva tummansininen mekko, mutta silti naisen silmät veivät miehen silmissä voiton.
"Kiitos kun tulit mukaan."
"Tietysti", Sarah vastasi, vaikkei tuntenut oloaan vieläkään ihan varmaksi lupauksestaan. Hän vilkuili ympärilleen, yrittäen sisäistää koristeellista ympäristöään. Miksi olikaan luvannut lähteä Miken seuraksi?
"Kaikki hyvin?" nainen kysyi kääntäen levottoman katseensa tutuksi käyneisiin sinisiin silmiin. Ne eivät saaneet samalla tavoin rauhan tunnetta Sarahin sisimpään, kuten eräs silmäpari oli saanut aina. Huolellisesti punatut huulet kaartuivat hillittyyn hymyyn ja sormet kävivät kuin varkain kaulalla, jolla lepäsi painava timanttikoru. Ele saattoi olla varmistava, sillä Sarah tunsi olonsa melkein maalitauluksi se kaulassaan, vaikka siinä seurassa koru tuntui olevan vähintä, mitä hän oli saattanut pukea päälleen.
"On", Mikael tyytyi vastaamaan huomatessaan seuralaisensa levottomuuden. "En vain pidä tällaisista juhlista, joihin on kutsuttu myös veljeni Matias." Mies vilkuili hetkellisesti sivuilleen, mutta tajusi, ettei hänen olonsa helpottaisi lainkaan Sarahin rauhattomuutta, joten lopulta hän vain hengähti.
"Mutta mehän tultiin tänne vain nauttimaan!" Mikke lopulta virnisti naiselle. "Ilmaista ruokaa ja juomaa. Mikäs sen parempaa!"
Sarah hymähti huvittuneena, pudisti sitten päätään ja pyöräytti vielä silmiäänkin kaupan päälle.
“Nyt puhut vähän, mutta asiaa”, nainen myönsi, sillä koki jakavansa Miken ahdistuksen tämän veljen mahdollisesta läsnäolosta. Hän ei ollut kysynyt tarkennuksia veljesten väleistä, sillä asia ei oikeastaan edes kuulunut hänelle. Ehkä sitten, jos he olisivat oikeassa suhteessa, mutta ei siinä tilanteessa.
Kun he pääsivät baaritiskille, Sarah oli huomioinut miten tapahtuman muut naiset pitelivät käsissään viini- ja samppanjalaseja. Siihen asti hän oli ollut varautunut tilaamaan tiskiltä viskiä, mutta epävarmuus iski sosiaalisen paineen myötä. Katse haki pienen hetken pulloja baarimikon takana ja palasi sitten odottavaan työntekijään.
“Sauvignon Blancia 16cl”, Sarah lopulta tilasi ja käänsi sitten päätään vieressään seisovaan Mikkeen, lähes koristeellinen hymy huulillaan.
Mikke hymyili Sarahille ja tilasi itselleen Martinin, sekä kaksi viskipaukkua. Hän ei tiennyt halusiko nainen pysyä pelkästään hienommissa juomissa, mutta Mikke totesi itse ainakin tarvitsevansa vahvempaa.
"Tässä on sullekin jos tarvitset", mies virnisti ja ojensi Sarahia kohden toista viskilasia. Toisella kädellä Mikke joi kerralla omansa ja sen jälkeen otti käteensä hienostuneemman juomansa.
Sivusilmällään Aarnisuo huomasi kuinka hänen veljensä Matiaskin oli saapunut paikalle ja käänsi tälle automaattisesti selkänsä. Hän ei halunnut mennä juttelemaan pikkuveljelleen, vaikka kerrankin Mikellä oli kaunis seuralainen esiteltävänään.
"Kiitos, en sitten voi juoda liikaa, kun huomenna on se Ruunaankosken koulufinaali", Sarah muistutti, mutta totesi, ettei kuolisi yhteen viskilasilliseen. Hän oli Miken pyynnön vuoksi päättänyt osallistua ainoastaan huomisen pääluokkaan, vaikka siihen asti oli hyödyntänyt edellisenkin päivän luokat. Sarah odotti mielenkiinnolla josko Lefalle sopisi ennemmin yhden startin taktiikka.
"Tunnetko sä täältä ketään?" Sarah kysyi uteliaana ja juoksutti katsettaan väkijoukossa. Yhdenkään ihmisen kasvot eivät näyttäneet tutuilta, eikä nainen ollut odottanutkaan tuntevansa sieltä ketään. Vaikka hänen perheensä varallisuus oli huomattava, he eivät olleet rantautuneet Suomen seurapiireihin, pääosin sukunsa historian vuoksi. Oli ollut parempi pysyä varjoissa, kuin parrasvaloissa.
"Noh kuten ennen tilaisuutta mainitsin niin nämä ovat setäni järjestämät pippalot. Häntä tosin en ole vielä nähnyt", Mikke mainitsi ja mietti hetken kannattiko Matiasta edes mainita. Perhekaunat kannatti pitää perheen välisinä. "En ole läheisissä väleissä veljeni kanssa, joten valitettavasti häneen en halua edes törmätä." Sarah ei menettäisi siinä mitään.
Ihmisiä alettiin pikkuhiljaa ohjaamaan isompaan saliin ja Mikke tiesi huutokaupan alkavan. Olihan hän käynyt näissä juhlissa joka vuosi, vaikka välillä hän mietti pitäisikö viimeisetkin rippeet perhe-sanasta heittää pois.
"Mennäänkö katsomaan huutokauppaa?" Mikke ojensi käsivartensa Sarahia kohden, jotta olisi vaikuttanut edes hieman kohteliaalta.
"Ties mitä muinaiskrääsää ne kaupittelevat, mutta päästään hetkeksi istumaan", mies virnisti saaden seuralaisensa hymähtämään huvittuneesti.
“Hyvä on”, Sarah myöntyi ja kiersi kätensä tarjotun käsivarren ympärille. Tilanne tuntui enemmän kohtaukselta jostakin sarjasta, kuin todelliselta elämältä. Sarahin pää oli pyörällä kaikista virikkeistä ympärillään, joten antautui mieluusti Miken johdateltavaksi.
Rahasummat, joita huutokaupassa pyöriteltiin, oli aivan pöyristyttävän suuria. Viikon loma Firenzessä, autoja, maalauksia ja perintökalleuksia - kaikki muiden rikkaiden lahjoittamia huutokauppakohteita. Mikke ei nostellut kulmiaan jalokiville tai sille, miten yhdestäkin maalauksesta maksettiin satoja tuhansia euroja. Sarah tarkkaili miehen kasvoja mahdollisimman vaivihkaa ja mietti oliko juuri päässyt vilkaisemaan esiripun taakse. Mietti halusiko hän todella nähdä sen, mitä esityksen taustalla tapahtuisi.
“Tanssitaanko?” Sarah kysyi, kun he eksyivät tanssisalin puolelle. Siitä oli hetki aikaa, kun latina oli pyörinyt paritanssien tahdissa, mutta luotti lihasmuistiinsa. Luotti siihen, että jalat kantaisivat hänet oikeisiin askeleisiin musiikin mukana.
"Jos niin haluat", Mikke vastasi hieman epäröiden. Hän ei koskaan oikein ollut mikään hyvä tanssija, vaikka osasihan hän jotenkuten. Se ei vain koskaan ollut miehen lempipuuhia. Hevoset olivat aina Mikelle tärkein asia maailmassa ja tällaiset piirit olivat ainoastaan sellainen pakollinen asia, joka kuului mukaan vain suvun takia.
Mikke ja Sarah antoivat musiikin vain viedä. Mieskin onnistui saamaan itselleen tietynlaisen flown päälle ja tuntui, että siihen hetkeen olisi voinut vain unohtua. Siinä hetkessä tanssilattialla Sarahin meripihkasilmiin oli helppo uppoutua ja unohtaa kaikki muu ympärillä. Ei tarvinnut miettiä kuinka jutella seurapiirien hienosto rouville ja sedille, eikä tarvinnut tuntea pikkuveljen kateellista katsetta niskassa. Siinä olivat vain Sarah ja Mikke.
"Pitäiskö meidän käydä hengähtämässä ulkona?" Mikke lopulta kysyi samalla kun pysäytti askeleensa tanssin pyörteistä.
“Käydään vain”, Sarah myöntyi, tuntien olonsa hieman omituiseksi. Mikke päästi kätensä valumaan hänen alaselältään, mutta jäi pitämään toisesta kädestä kiinni, pujottaen sormensa naisen sormien väliin, johtaen tämän eteenpäin väkijoukossa. Se oli pieni ele, mutta tuntui vaaralliselta.
Sarah seurasi miestä valtavan laivan kannelle ja värähti hieman kylmästä. Kylmä ilma auttoi selventämään sumentuneita ajatuksia, auttoi pääsemään irti sinisten silmien katseen intensiivisyydestä. Ihan pienen hetken ajan Sarah oli unohtanut millainen suhde hänellä oli Mikkeen, oli unohtanut sopimukset ja tuntenut jotakin muuta, kuin pelkkää fyysistä vetoa mieheen. Se, jos jokin oli vaarallista.
Ajatustensa sijaan Sarah keskittyi pilvien välistä näkyvään täysikuuhun, kietoi kätensä ympärilleen pitääkseen illan viileyden poissa iholtaan.
“Sä tanssit hyvin”, Sarah lausahti täyttääkseen hiljaisuuden, jota vain laivan kylkeen hiljaa lyövät laineet rikkoivat. Nainen katsahti vieressään olevaa Mikkeä ja salli tälle pienen hymyn, joka olisi noussut huulille haluamattakin.
Mikke naurahti naisen kehulle huvittuneena.
"En tainnut astua kuin kerran sun varpaille niin ehkä sitä voi kutsua hyväksi suoritukseksi."
Mies katsoi Sarahia hymyillen ja tunsi itsensä miltein jopa onnelliseksi. Se tunne jopa pelotti miestä hieman, mutta sillä hetkellä kaikki tuntui vain niin hyvältä. Sarah naurahti kevyesti.
Viileä ilma puhalsi ulkona ja Mikke tajusi miten vähissä vaatteissa hänen seuralaisensa oli. Tuimalla miehelläkin oli onneksi hyviä hetkiä ja hän riisui puvuntakkinsa tarjoten sitä Sarahille.
"Äläkä sano, että sulla ei olis kylmä", mies virnisti ja laittoi takin naisen olalle. Samalla Mikke painoi hennon suudelman Sarahin otsalle.
“Pyh, latinaveri pitää lämpimänä”, Sarah yritti vitsailla, värähtäen sitten jostakin muusta, kuin kylmästä tuntiessaan toisen huulet otsallaan.
“Mutta kiitos”, nainen lisäsi yrittäen rentoutua. He olivat siellä pitämässä hauskaa, vaikka juhlat olivatkin viralliset, ei mitään sen oudompaa.
“Eikö sulle tuu kylmä?” Sarah kysyi kääntyen katsomaan Mikkeä, hakien sitten lisää lämpöä käsivarsilleen miehen kyljiltä. Korkeista koroista huolimatta mies oli edelleen häntä huomattavasti pidempi ja Sarah joutui kallistamaan päätään taaksepäin pitääkseen katsekontaktin niin lähellä.
"Ei tietenkään", Mikke virnisti seuralaiselleen, vaikka huomasi kyllä ulkona olevan kohtuullisen viileää. "Tällaisen naisen ollessa lähellä pysyy kyllä lämpimänä."
Myöhemmin illasta molemmat löysivät tiensä Miken asunnolle. Pakollinen varainkeruujuhla oli selvitty ilman miehen kärkkyviä sukulaisia ja Mikke olikin todella tyytyväinen istuessaan Sarahin vieressä sängyllä. Mies silitteli naisen paljasta selkää hymyillen ja mietti vain kuinka kaunis Sarah oli ja miten onnelliseksi tämä hänet toisinaan teki.
"Kiitos vielä kun tulit mukaan. Autoit välttelemään Matiasta ja sen lisäksi teit illasta jopa ihan siedettävän." Mikke suuteli naisen selkää siitä kohtaa, mihin oli ensin sormillaan koskenut. "Jospa sun kilpailut menee huomenna vähintään yhtä hyvin!"
04.04.2020
Kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
Mikael ja Sarah astuivat sisälle isoon huoneeseen, joka vaikutti paljon gallerialta. Seinillä koreili kalliita tauluja ja kukka-asetelmia löytyi varmaan jokaiselta pöydältä. Seinät olivat valkoiset ja muutamalta seinustalta löytyi pöytiä, jossa tarjoiltiin erilaisia drinkkejä. Ihmisten puheensorina täytti koko paikan ja Miken teki mieli heti kääntyä ympäri. Häntä ei oltu luotu ihmispaljouden keskelle, vaikka osasihan hän kaikki etikettisäännöt liiankin hyvin. Rikas suku oli huolehtinut, että tällaisessakin ympäristössä pärjäsi, vaikkei sellaisesta täysin tykännytkään.
"Näytät kauniilta", mies hymyili Sarahille ohjatessaan tämän juomien luokse. Naisella oli päällään Miken mieleen oleva tummansininen mekko, mutta silti naisen silmät veivät miehen silmissä voiton.
"Kiitos kun tulit mukaan."
"Tietysti", Sarah vastasi, vaikkei tuntenut oloaan vieläkään ihan varmaksi lupauksestaan. Hän vilkuili ympärilleen, yrittäen sisäistää koristeellista ympäristöään. Miksi olikaan luvannut lähteä Miken seuraksi?
"Kaikki hyvin?" nainen kysyi kääntäen levottoman katseensa tutuksi käyneisiin sinisiin silmiin. Ne eivät saaneet samalla tavoin rauhan tunnetta Sarahin sisimpään, kuten eräs silmäpari oli saanut aina. Huolellisesti punatut huulet kaartuivat hillittyyn hymyyn ja sormet kävivät kuin varkain kaulalla, jolla lepäsi painava timanttikoru. Ele saattoi olla varmistava, sillä Sarah tunsi olonsa melkein maalitauluksi se kaulassaan, vaikka siinä seurassa koru tuntui olevan vähintä, mitä hän oli saattanut pukea päälleen.
"On", Mikael tyytyi vastaamaan huomatessaan seuralaisensa levottomuuden. "En vain pidä tällaisista juhlista, joihin on kutsuttu myös veljeni Matias." Mies vilkuili hetkellisesti sivuilleen, mutta tajusi, ettei hänen olonsa helpottaisi lainkaan Sarahin rauhattomuutta, joten lopulta hän vain hengähti.
"Mutta mehän tultiin tänne vain nauttimaan!" Mikke lopulta virnisti naiselle. "Ilmaista ruokaa ja juomaa. Mikäs sen parempaa!"
Sarah hymähti huvittuneena, pudisti sitten päätään ja pyöräytti vielä silmiäänkin kaupan päälle.
“Nyt puhut vähän, mutta asiaa”, nainen myönsi, sillä koki jakavansa Miken ahdistuksen tämän veljen mahdollisesta läsnäolosta. Hän ei ollut kysynyt tarkennuksia veljesten väleistä, sillä asia ei oikeastaan edes kuulunut hänelle. Ehkä sitten, jos he olisivat oikeassa suhteessa, mutta ei siinä tilanteessa.
Kun he pääsivät baaritiskille, Sarah oli huomioinut miten tapahtuman muut naiset pitelivät käsissään viini- ja samppanjalaseja. Siihen asti hän oli ollut varautunut tilaamaan tiskiltä viskiä, mutta epävarmuus iski sosiaalisen paineen myötä. Katse haki pienen hetken pulloja baarimikon takana ja palasi sitten odottavaan työntekijään.
“Sauvignon Blancia 16cl”, Sarah lopulta tilasi ja käänsi sitten päätään vieressään seisovaan Mikkeen, lähes koristeellinen hymy huulillaan.
Mikke hymyili Sarahille ja tilasi itselleen Martinin, sekä kaksi viskipaukkua. Hän ei tiennyt halusiko nainen pysyä pelkästään hienommissa juomissa, mutta Mikke totesi itse ainakin tarvitsevansa vahvempaa.
"Tässä on sullekin jos tarvitset", mies virnisti ja ojensi Sarahia kohden toista viskilasia. Toisella kädellä Mikke joi kerralla omansa ja sen jälkeen otti käteensä hienostuneemman juomansa.
Sivusilmällään Aarnisuo huomasi kuinka hänen veljensä Matiaskin oli saapunut paikalle ja käänsi tälle automaattisesti selkänsä. Hän ei halunnut mennä juttelemaan pikkuveljelleen, vaikka kerrankin Mikellä oli kaunis seuralainen esiteltävänään.
"Kiitos, en sitten voi juoda liikaa, kun huomenna on se Ruunaankosken koulufinaali", Sarah muistutti, mutta totesi, ettei kuolisi yhteen viskilasilliseen. Hän oli Miken pyynnön vuoksi päättänyt osallistua ainoastaan huomisen pääluokkaan, vaikka siihen asti oli hyödyntänyt edellisenkin päivän luokat. Sarah odotti mielenkiinnolla josko Lefalle sopisi ennemmin yhden startin taktiikka.
"Tunnetko sä täältä ketään?" Sarah kysyi uteliaana ja juoksutti katsettaan väkijoukossa. Yhdenkään ihmisen kasvot eivät näyttäneet tutuilta, eikä nainen ollut odottanutkaan tuntevansa sieltä ketään. Vaikka hänen perheensä varallisuus oli huomattava, he eivät olleet rantautuneet Suomen seurapiireihin, pääosin sukunsa historian vuoksi. Oli ollut parempi pysyä varjoissa, kuin parrasvaloissa.
"Noh kuten ennen tilaisuutta mainitsin niin nämä ovat setäni järjestämät pippalot. Häntä tosin en ole vielä nähnyt", Mikke mainitsi ja mietti hetken kannattiko Matiasta edes mainita. Perhekaunat kannatti pitää perheen välisinä. "En ole läheisissä väleissä veljeni kanssa, joten valitettavasti häneen en halua edes törmätä." Sarah ei menettäisi siinä mitään.
Ihmisiä alettiin pikkuhiljaa ohjaamaan isompaan saliin ja Mikke tiesi huutokaupan alkavan. Olihan hän käynyt näissä juhlissa joka vuosi, vaikka välillä hän mietti pitäisikö viimeisetkin rippeet perhe-sanasta heittää pois.
"Mennäänkö katsomaan huutokauppaa?" Mikke ojensi käsivartensa Sarahia kohden, jotta olisi vaikuttanut edes hieman kohteliaalta.
"Ties mitä muinaiskrääsää ne kaupittelevat, mutta päästään hetkeksi istumaan", mies virnisti saaden seuralaisensa hymähtämään huvittuneesti.
“Hyvä on”, Sarah myöntyi ja kiersi kätensä tarjotun käsivarren ympärille. Tilanne tuntui enemmän kohtaukselta jostakin sarjasta, kuin todelliselta elämältä. Sarahin pää oli pyörällä kaikista virikkeistä ympärillään, joten antautui mieluusti Miken johdateltavaksi.
Rahasummat, joita huutokaupassa pyöriteltiin, oli aivan pöyristyttävän suuria. Viikon loma Firenzessä, autoja, maalauksia ja perintökalleuksia - kaikki muiden rikkaiden lahjoittamia huutokauppakohteita. Mikke ei nostellut kulmiaan jalokiville tai sille, miten yhdestäkin maalauksesta maksettiin satoja tuhansia euroja. Sarah tarkkaili miehen kasvoja mahdollisimman vaivihkaa ja mietti oliko juuri päässyt vilkaisemaan esiripun taakse. Mietti halusiko hän todella nähdä sen, mitä esityksen taustalla tapahtuisi.
“Tanssitaanko?” Sarah kysyi, kun he eksyivät tanssisalin puolelle. Siitä oli hetki aikaa, kun latina oli pyörinyt paritanssien tahdissa, mutta luotti lihasmuistiinsa. Luotti siihen, että jalat kantaisivat hänet oikeisiin askeleisiin musiikin mukana.
"Jos niin haluat", Mikke vastasi hieman epäröiden. Hän ei koskaan oikein ollut mikään hyvä tanssija, vaikka osasihan hän jotenkuten. Se ei vain koskaan ollut miehen lempipuuhia. Hevoset olivat aina Mikelle tärkein asia maailmassa ja tällaiset piirit olivat ainoastaan sellainen pakollinen asia, joka kuului mukaan vain suvun takia.
Mikke ja Sarah antoivat musiikin vain viedä. Mieskin onnistui saamaan itselleen tietynlaisen flown päälle ja tuntui, että siihen hetkeen olisi voinut vain unohtua. Siinä hetkessä tanssilattialla Sarahin meripihkasilmiin oli helppo uppoutua ja unohtaa kaikki muu ympärillä. Ei tarvinnut miettiä kuinka jutella seurapiirien hienosto rouville ja sedille, eikä tarvinnut tuntea pikkuveljen kateellista katsetta niskassa. Siinä olivat vain Sarah ja Mikke.
"Pitäiskö meidän käydä hengähtämässä ulkona?" Mikke lopulta kysyi samalla kun pysäytti askeleensa tanssin pyörteistä.
“Käydään vain”, Sarah myöntyi, tuntien olonsa hieman omituiseksi. Mikke päästi kätensä valumaan hänen alaselältään, mutta jäi pitämään toisesta kädestä kiinni, pujottaen sormensa naisen sormien väliin, johtaen tämän eteenpäin väkijoukossa. Se oli pieni ele, mutta tuntui vaaralliselta.
Sarah seurasi miestä valtavan laivan kannelle ja värähti hieman kylmästä. Kylmä ilma auttoi selventämään sumentuneita ajatuksia, auttoi pääsemään irti sinisten silmien katseen intensiivisyydestä. Ihan pienen hetken ajan Sarah oli unohtanut millainen suhde hänellä oli Mikkeen, oli unohtanut sopimukset ja tuntenut jotakin muuta, kuin pelkkää fyysistä vetoa mieheen. Se, jos jokin oli vaarallista.
Ajatustensa sijaan Sarah keskittyi pilvien välistä näkyvään täysikuuhun, kietoi kätensä ympärilleen pitääkseen illan viileyden poissa iholtaan.
“Sä tanssit hyvin”, Sarah lausahti täyttääkseen hiljaisuuden, jota vain laivan kylkeen hiljaa lyövät laineet rikkoivat. Nainen katsahti vieressään olevaa Mikkeä ja salli tälle pienen hymyn, joka olisi noussut huulille haluamattakin.
Mikke naurahti naisen kehulle huvittuneena.
"En tainnut astua kuin kerran sun varpaille niin ehkä sitä voi kutsua hyväksi suoritukseksi."
Mies katsoi Sarahia hymyillen ja tunsi itsensä miltein jopa onnelliseksi. Se tunne jopa pelotti miestä hieman, mutta sillä hetkellä kaikki tuntui vain niin hyvältä. Sarah naurahti kevyesti.
Viileä ilma puhalsi ulkona ja Mikke tajusi miten vähissä vaatteissa hänen seuralaisensa oli. Tuimalla miehelläkin oli onneksi hyviä hetkiä ja hän riisui puvuntakkinsa tarjoten sitä Sarahille.
"Äläkä sano, että sulla ei olis kylmä", mies virnisti ja laittoi takin naisen olalle. Samalla Mikke painoi hennon suudelman Sarahin otsalle.
“Pyh, latinaveri pitää lämpimänä”, Sarah yritti vitsailla, värähtäen sitten jostakin muusta, kuin kylmästä tuntiessaan toisen huulet otsallaan.
“Mutta kiitos”, nainen lisäsi yrittäen rentoutua. He olivat siellä pitämässä hauskaa, vaikka juhlat olivatkin viralliset, ei mitään sen oudompaa.
“Eikö sulle tuu kylmä?” Sarah kysyi kääntyen katsomaan Mikkeä, hakien sitten lisää lämpöä käsivarsilleen miehen kyljiltä. Korkeista koroista huolimatta mies oli edelleen häntä huomattavasti pidempi ja Sarah joutui kallistamaan päätään taaksepäin pitääkseen katsekontaktin niin lähellä.
"Ei tietenkään", Mikke virnisti seuralaiselleen, vaikka huomasi kyllä ulkona olevan kohtuullisen viileää. "Tällaisen naisen ollessa lähellä pysyy kyllä lämpimänä."
Myöhemmin illasta molemmat löysivät tiensä Miken asunnolle. Pakollinen varainkeruujuhla oli selvitty ilman miehen kärkkyviä sukulaisia ja Mikke olikin todella tyytyväinen istuessaan Sarahin vieressä sängyllä. Mies silitteli naisen paljasta selkää hymyillen ja mietti vain kuinka kaunis Sarah oli ja miten onnelliseksi tämä hänet toisinaan teki.
"Kiitos vielä kun tulit mukaan. Autoit välttelemään Matiasta ja sen lisäksi teit illasta jopa ihan siedettävän." Mikke suuteli naisen selkää siitä kohtaa, mihin oli ensin sormillaan koskenut. "Jospa sun kilpailut menee huomenna vähintään yhtä hyvin!"
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 16.04.20 13:26
Mikelle riittää!
16.04.2020
Mikael istui autossa ajaen kohti pääkaupunkiseutua. Sinne oli reilu tunnin matka Kallasta ja loppu oli pelkkää hiekkatietä. Mies mietti, miten kukaan halusi asua hiekkatien varressa. Tosin eihän kaikilla ollut varaa valita niitä parhaita asuinpaikkoja, kuten Mikkekin oli tehnyt. Hänellä oli ollut varaa ottaa asfalttitien varresta vähän syrjäsemmästä isompi tontti, joka oli tosin suureksi osaksi pelkkää metsää. Asuintalo oli vaan rakennettu moderniksi.
Mies parkkeerasi Porchensa punaisen farmari Audin viereen ja astui ulos autostaan. Mikke venytteli pitkästä ajomatkasta puutuneita jäseniään ja samalla hän katseli ympärilleen. Auburn Estatea ei olisi voinut verrata paikkaan mitenkään ja jopa Hanna Brentgårdin pikkutalli oli paremmassa kunnossa, vaikka sekin oli hiekkapihainen ympäristö. Punainen puurakennus oli selvästi talli, vaikka sen ympäristö näytti hyvin kulahtaneelta Miken silmään. Tallin takana näkyi pieni kenttä ja sen vieressä viisi tarhaa. Kauempana oli myös selvä asuinrakennus.
Mikke käveli kentän reunalle ja katseli kun vaaleahiuksinen lettipää ratsasti tummanrautiaalla puoliverisella. Kentälle oli kasattu muutamia esteitä ja niille mies nyrpisti automaattisesti nenäänsä. Mikke ei silloin edes tajunnut miten paljon muistutti isäänsä siinä suhteessa. Nainen huomasi Miken melkein välittömästi ja hevonen siirrettiin käyntiin. Ratsukko käveli miehen eteen ja vain valkoinen aita erotti heidät toisistaan.
"Mitä sä täällä teet?" Blondi katsoi Mikkeä melkein yhtä tuimasti kuin Mikke yleensä muita. Mies kuitenkin vain virnisti naisen kysymykselle.
"Matias ei oo kotona", nainen jatkoi.
"Mä tiedän. Tulin tapaamaan sua", Mikke vastasi ja silitti ystävällistä tammaa turvan päältä. Hevonen yritti hamuilla miehen kättä herkkujen toivossa, mutta ratsastaja käänsi hevosta kauemmas.
"Ihan kivannäköinen hevonen sulla."
"Kiitos", blondi vastasi pienesti hymyillen. "En tosin usko, että tarkoitat sitä. Matias sanoi, että oot samanlainen kuin teidän isä: et kuulemma pidä estehevosista."
Mikke naurahti. Oli siinä pieni osa totuutta.
"Matias nyt ei taida itsekään tietää koko totuutta musta."
"No tykkäätkö estehevosista?"
"Hevoset on ihan okei, koska kaikkihan ne on vaan hevosia loppujen lopuksi. Esteratsastajat sen sijaan..."
"No onhan ne esteratsastajatkin loppuunsa vaan ratsastajia. Enhän mäkään arvostele sun lajivalintaa", nainen kohotti kulmiaan katsoessaan Mikkeä ja samalla tämä rapsutti tammaa kaulasta.
"Esteratsastajat ei yleensä vaan osaa ratsastaa", Mikke totesi lyhyesti ja siirtyi nojaamaan käsillään aitaan.
"Mä oon entinen kouluratsastaja. Enkö mäkään osaa ratsastaa kun oon nykyään esteratsastaja? Mikke, aika paska argumentti."
"Oho, mikäs sai sut vaihtamaan lajia? Ehkä et osannut ratsastaa ja halusit helpottaa lajia?", mies tuumasi pisteliäästi. "Sulla näyttää olevan ihan laadukkaan oloinen hevonen ja eikö se sanota, että esteratsastaja saa olla huono jos hevonen on erinomainen?"
"Onnettomuus tapahtui. Olin sponsoriratsastaja Seppeleen ratsastuskoululla ja kaaduin hevosen kanssa. En pystynyt pitkään aikaan ratsastamaan ollenkaan niin Matias sai mut innostumaan hevosista uudelleen esteiden kautta", blondi selitti tyytyväisen oloisena. "Kokeilisit sinäkin. Ei kaiken pidä olla niin vakavaa."
"Sanoo nainen, jonka kihlattu on yksi maailman vakavimmista ihmistä ja tykkää puuttua muiden elämään."
Nainen huokaisi syvään.
"Sulla on selvästi enemmänkin asiaa, mutta mun on pakko liikuttaa Araminta loppuun. Voit joko odottaa tai lähteä. Jos odotat niin voisit hakea Lysithean sisälle talliin. Pääset nopeemmin jatkamaan asiaasi.." Sen enempää sanomatta nainen siirsi hevosen takaisin raviin ja jätti Miken yksinäisyyteensä.
Mies katsoi hetkisen naista hyppimässä esteitä ja kääntyi sitten tarhojen puoleen. Siellä seisoi vain yksi hevonen, joten oli helppo päätellä, että tummanruunikko oli se hevonen, joka piti viedä talliin. Pinkki riimunnaru roikkui aidan ulkopuolella ja Mikellä ei mennyt kauaa saada hevosta kiinni. Tallissakin karsinat oli ihmeellisen hyvin nimetty, joten oli helppo sujauttaa tamma paikoilleen. Lytty-nimen omaava tamma näytti todella nuorelta ja Mikke arveli, ettei se ollut vielä kummoisessakaan käytössä.
Puolentunnin päästä blondikin saapui ratsunsa kanssa talliin, jossa Mikke istuskeli puisella penkillä. Mies antoi naisen purkaa hevosensa varusteet ennen kuin käveli ulos nainen perässään. Ulkona molemmat seisoivat hetken vain aloillaan hiljaisuudessa.
"Mitä asiaa sulla oli?" Nainen katsoi Mikkeä vähän väsyneesti.
"Haluan, että puhut Matiakselle järkeä. Mä en halua, että se kertoo mun elämästä kaikille. Sitä paitsi se asuu täällä niin ei sen oo mitään järkeä asua puolet viikossa Kallassa tekemässä töitä. Pyydä siltä, että se hakee siirtoa lähemmäs sua ja ettei se enää puuttuis mun elämään."
Blondi naurahti vaivaantuneesti.
"Adalind", Mikke astui lähemmäs naista. "Mä en pyytäis tätä ellei mun veli oikeesti häiritsis jo mun elämää ja oot ainut, jota Matias jopa kuuntelee!"
Vieläkään nainen ei hetkeen sanonut mitään. Tämä vain pyöritteli päätään huvittuneena.
"Mikke arvaa mitä! Jotkut oikeesti joutuu jopa tekemään töitä, että ne voi elää ja saa rahaa! En mä voi pyytää Matiasta lopettamaan kun sen pomokin kuulemma pitää sen jutuista. Se sai kuulemma etusivun uutisen!"
"Niin, etusivun uutisen musta!" Mikke ärähti niin, että Adalind astui askeleen kauemmas. "Matiaksen takia mun elämä menee pilalle. Haluutko, että mäkin puutun teidän elämään niin?! Et edes arvaa mitä kaikkea voin teille tehdä!"
"Mikael Aarnisuo älä edes kuvittele uhkailevas meidän elämää. Oot tehny jo ihan tarpeeks."
"Mä en oo tehnyt vielä mitään. Matias varmaan valehtelee sulle muutenkin musta puolet kun se aina pistää kaiken mun syyksi. Tiedätkö mitä? Mä en jaksa sitä enää. Jos et pyydä Matiasta painumaan vittuun mun elämästä ni mä teen sen sun puolesta. Se on tehnyt mun elämästä liiankin seurattavan ja jos julkisuudessa mainitsen siitä jotain paskaa ni sen maine menee hevospiireissä ihan hetkessä!"
Mikke kääntyi kannoillaan ympäri ja käveli raivoissaan autolleen. Ovi avattiin ja mies istui Porchensa kyytiin. Yhtä nopeasti tämä ajoi pihasta pois. Hetken päästä hän pysäytti autonsa kuitenkin pientareelle ja antoi itsensä tasata hengitystään. Hän oli niin vihainen veljelleen, joka oli laittanut hänestä kuvan lehteen Sarahin kanssa. Eihän Mikke ollut yhtään ajatellut, että Matias oli tullut työnsäkin puolesta varainkeruujuhliin ja ottaisi salakuvan hänestä. Sarah oli ollut niin vihainen Mikelle ja Mikke siirsi vihansa pikkuveljeensä. Matias oli pilannut hänen seesteisen elämän Sarahin kanssa ja nyt hän tekisi saman hänelle jos Sarah ei tahtoisi olla tekemissä miehen kanssa enää. Kaikki oli ollut niin hyvin, mutta nyt mikään ei ollut.
16.04.2020
Mikael istui autossa ajaen kohti pääkaupunkiseutua. Sinne oli reilu tunnin matka Kallasta ja loppu oli pelkkää hiekkatietä. Mies mietti, miten kukaan halusi asua hiekkatien varressa. Tosin eihän kaikilla ollut varaa valita niitä parhaita asuinpaikkoja, kuten Mikkekin oli tehnyt. Hänellä oli ollut varaa ottaa asfalttitien varresta vähän syrjäsemmästä isompi tontti, joka oli tosin suureksi osaksi pelkkää metsää. Asuintalo oli vaan rakennettu moderniksi.
Mies parkkeerasi Porchensa punaisen farmari Audin viereen ja astui ulos autostaan. Mikke venytteli pitkästä ajomatkasta puutuneita jäseniään ja samalla hän katseli ympärilleen. Auburn Estatea ei olisi voinut verrata paikkaan mitenkään ja jopa Hanna Brentgårdin pikkutalli oli paremmassa kunnossa, vaikka sekin oli hiekkapihainen ympäristö. Punainen puurakennus oli selvästi talli, vaikka sen ympäristö näytti hyvin kulahtaneelta Miken silmään. Tallin takana näkyi pieni kenttä ja sen vieressä viisi tarhaa. Kauempana oli myös selvä asuinrakennus.
Mikke käveli kentän reunalle ja katseli kun vaaleahiuksinen lettipää ratsasti tummanrautiaalla puoliverisella. Kentälle oli kasattu muutamia esteitä ja niille mies nyrpisti automaattisesti nenäänsä. Mikke ei silloin edes tajunnut miten paljon muistutti isäänsä siinä suhteessa. Nainen huomasi Miken melkein välittömästi ja hevonen siirrettiin käyntiin. Ratsukko käveli miehen eteen ja vain valkoinen aita erotti heidät toisistaan.
"Mitä sä täällä teet?" Blondi katsoi Mikkeä melkein yhtä tuimasti kuin Mikke yleensä muita. Mies kuitenkin vain virnisti naisen kysymykselle.
"Matias ei oo kotona", nainen jatkoi.
"Mä tiedän. Tulin tapaamaan sua", Mikke vastasi ja silitti ystävällistä tammaa turvan päältä. Hevonen yritti hamuilla miehen kättä herkkujen toivossa, mutta ratsastaja käänsi hevosta kauemmas.
"Ihan kivannäköinen hevonen sulla."
"Kiitos", blondi vastasi pienesti hymyillen. "En tosin usko, että tarkoitat sitä. Matias sanoi, että oot samanlainen kuin teidän isä: et kuulemma pidä estehevosista."
Mikke naurahti. Oli siinä pieni osa totuutta.
"Matias nyt ei taida itsekään tietää koko totuutta musta."
"No tykkäätkö estehevosista?"
"Hevoset on ihan okei, koska kaikkihan ne on vaan hevosia loppujen lopuksi. Esteratsastajat sen sijaan..."
"No onhan ne esteratsastajatkin loppuunsa vaan ratsastajia. Enhän mäkään arvostele sun lajivalintaa", nainen kohotti kulmiaan katsoessaan Mikkeä ja samalla tämä rapsutti tammaa kaulasta.
"Esteratsastajat ei yleensä vaan osaa ratsastaa", Mikke totesi lyhyesti ja siirtyi nojaamaan käsillään aitaan.
"Mä oon entinen kouluratsastaja. Enkö mäkään osaa ratsastaa kun oon nykyään esteratsastaja? Mikke, aika paska argumentti."
"Oho, mikäs sai sut vaihtamaan lajia? Ehkä et osannut ratsastaa ja halusit helpottaa lajia?", mies tuumasi pisteliäästi. "Sulla näyttää olevan ihan laadukkaan oloinen hevonen ja eikö se sanota, että esteratsastaja saa olla huono jos hevonen on erinomainen?"
"Onnettomuus tapahtui. Olin sponsoriratsastaja Seppeleen ratsastuskoululla ja kaaduin hevosen kanssa. En pystynyt pitkään aikaan ratsastamaan ollenkaan niin Matias sai mut innostumaan hevosista uudelleen esteiden kautta", blondi selitti tyytyväisen oloisena. "Kokeilisit sinäkin. Ei kaiken pidä olla niin vakavaa."
"Sanoo nainen, jonka kihlattu on yksi maailman vakavimmista ihmistä ja tykkää puuttua muiden elämään."
Nainen huokaisi syvään.
"Sulla on selvästi enemmänkin asiaa, mutta mun on pakko liikuttaa Araminta loppuun. Voit joko odottaa tai lähteä. Jos odotat niin voisit hakea Lysithean sisälle talliin. Pääset nopeemmin jatkamaan asiaasi.." Sen enempää sanomatta nainen siirsi hevosen takaisin raviin ja jätti Miken yksinäisyyteensä.
Mies katsoi hetkisen naista hyppimässä esteitä ja kääntyi sitten tarhojen puoleen. Siellä seisoi vain yksi hevonen, joten oli helppo päätellä, että tummanruunikko oli se hevonen, joka piti viedä talliin. Pinkki riimunnaru roikkui aidan ulkopuolella ja Mikellä ei mennyt kauaa saada hevosta kiinni. Tallissakin karsinat oli ihmeellisen hyvin nimetty, joten oli helppo sujauttaa tamma paikoilleen. Lytty-nimen omaava tamma näytti todella nuorelta ja Mikke arveli, ettei se ollut vielä kummoisessakaan käytössä.
Puolentunnin päästä blondikin saapui ratsunsa kanssa talliin, jossa Mikke istuskeli puisella penkillä. Mies antoi naisen purkaa hevosensa varusteet ennen kuin käveli ulos nainen perässään. Ulkona molemmat seisoivat hetken vain aloillaan hiljaisuudessa.
"Mitä asiaa sulla oli?" Nainen katsoi Mikkeä vähän väsyneesti.
"Haluan, että puhut Matiakselle järkeä. Mä en halua, että se kertoo mun elämästä kaikille. Sitä paitsi se asuu täällä niin ei sen oo mitään järkeä asua puolet viikossa Kallassa tekemässä töitä. Pyydä siltä, että se hakee siirtoa lähemmäs sua ja ettei se enää puuttuis mun elämään."
Blondi naurahti vaivaantuneesti.
"Adalind", Mikke astui lähemmäs naista. "Mä en pyytäis tätä ellei mun veli oikeesti häiritsis jo mun elämää ja oot ainut, jota Matias jopa kuuntelee!"
Vieläkään nainen ei hetkeen sanonut mitään. Tämä vain pyöritteli päätään huvittuneena.
"Mikke arvaa mitä! Jotkut oikeesti joutuu jopa tekemään töitä, että ne voi elää ja saa rahaa! En mä voi pyytää Matiasta lopettamaan kun sen pomokin kuulemma pitää sen jutuista. Se sai kuulemma etusivun uutisen!"
"Niin, etusivun uutisen musta!" Mikke ärähti niin, että Adalind astui askeleen kauemmas. "Matiaksen takia mun elämä menee pilalle. Haluutko, että mäkin puutun teidän elämään niin?! Et edes arvaa mitä kaikkea voin teille tehdä!"
"Mikael Aarnisuo älä edes kuvittele uhkailevas meidän elämää. Oot tehny jo ihan tarpeeks."
"Mä en oo tehnyt vielä mitään. Matias varmaan valehtelee sulle muutenkin musta puolet kun se aina pistää kaiken mun syyksi. Tiedätkö mitä? Mä en jaksa sitä enää. Jos et pyydä Matiasta painumaan vittuun mun elämästä ni mä teen sen sun puolesta. Se on tehnyt mun elämästä liiankin seurattavan ja jos julkisuudessa mainitsen siitä jotain paskaa ni sen maine menee hevospiireissä ihan hetkessä!"
Mikke kääntyi kannoillaan ympäri ja käveli raivoissaan autolleen. Ovi avattiin ja mies istui Porchensa kyytiin. Yhtä nopeasti tämä ajoi pihasta pois. Hetken päästä hän pysäytti autonsa kuitenkin pientareelle ja antoi itsensä tasata hengitystään. Hän oli niin vihainen veljelleen, joka oli laittanut hänestä kuvan lehteen Sarahin kanssa. Eihän Mikke ollut yhtään ajatellut, että Matias oli tullut työnsäkin puolesta varainkeruujuhliin ja ottaisi salakuvan hänestä. Sarah oli ollut niin vihainen Mikelle ja Mikke siirsi vihansa pikkuveljeensä. Matias oli pilannut hänen seesteisen elämän Sarahin kanssa ja nyt hän tekisi saman hänelle jos Sarah ei tahtoisi olla tekemissä miehen kanssa enää. Kaikki oli ollut niin hyvin, mutta nyt mikään ei ollut.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 23.04.20 13:18
Ruotsissa
23.4.2020
Mikke tuntsi olonsa aina kotoisaksi Brantgårdien tallilla, vaikka siitä oli jo vuosia kun mies oli viimeksi ollut siellä. Aarnisuon vanhempien talon palaessa asumiskelvottomaksi oli Mikke mennyt jo silloin Hannan hoiviin. Miehen onneksi tallilla olijat osasivat puhua Suomea, joten tämän oli helppo kommunikoida kaikkien kanssa, vaikka ruotsi ei ollut hallussa.
Tämä oli miehen toinen kokonainen päivä Ruotsissa ja Mikke oli jo ratsastanut omat hevosensa Panun ja Velmun. Hevoset olivat kotoutuneet yllättävän hyvin, vaikka Velmu kauhisteli toisinaan tallilla vapaana kulkevia irlanninsusikoiria Ullea ja Puttea. Ne nyt yleensä makoilivat jossain varjoisessa paikassa, mutta silti ne olivat pelottavia Kallalaisen orin mielestä.
Mikke nojaili valkoiseen aitaan ja katseli laitumella käyskenteleviä nuoria tammoja kun Hanna käveli miehen vierelle.
"Mä tiesin, että löytäisin sut täältä varsoja ihastelemasta", Hanna naurahti ja antoi itsekin katseensa siirtyä hevosiin "Näille tää kesä tosin on jo kolmas. Meillä ei ole pariin vuoteen ollut varsoja."
"Eli en mä näitä kauheasti varsoiksi enää sanoisi", Mikke naurahti kääntämättä katsettaan hevosista. "Meinasitko pitää nää kaikki?"
"Joo", nainen nyökkäsi ja katsoi Mikkeä virnistäen. "Meinasitko, että sulle tuli jo nyt heppakuume?"
"En mä näin nuoria hevosia halua enää. Velmu sai olla viimeinen. Haluan päästä omaakin uraa viemään eteenpäin, enkä vain hevosia."
"Ainahan sitä voi olla joku nuori kasvamassa valmiiksi", Hanna katsoi miestä salakavalasti. "Eihän sun Panukaan mikään nuori ole. Sillä tuskin on montaa aktiivista kilpailuvuotta jäljellä ja Velmun rinnalle tarviit toisen."
"Vaativaa tasoa menevän hevosen. En näin nuorta", Mikke totesi, vaikka ainahan nuorissakin hevosissa oli sitä tiettyä hehkua.
"Tosiaan tuo kimo on Castanea, ruunikko on Åsa ja ja kolmas on Carrarosie. Vikan emä on kantavana tänäkin vuonna ja saa nähdä millainen siitäkin tulee. Toi on ainakin todellinen kauhukakara", nainen osoitteli vuorotellen hevosia ja mies katseli niitä kiinnostuneena. "Voisit noista yhden valita sun toiseksi vastuuhevoseksi Särmän lisäksi."
Hanna taputti Mikkeä olalle ja lähti kävelemään siitä suoraan muualle. Mies tiesi, että nainen oli kiireinen, mutta joskus se oli turhauttavaa. Täällä Mikke arvosti rauhallisuutta.
Mikke otti kolmesta hevosesta kuvan ja oli juuri lähettämässä sitä Sarahille, kunnes jäi empimään lähetyksen kanssa. Nainen ei varmaan halunnut tällä hetkellä edes tietää miten Mikellä meni. Huokaisten mies poisti viestin ja laittoi puhelimensa pois. Nyt oli vain reilu viikko Hanami weekin alkuun ja olisi hyvä keskittyä ainoastaan siihen. Sarah olisi syytä pistää kisaviikkoon asti syrjään, vaikka mies ei millään olisi malttanut olla puhumatta hänelle.
Mikke vilkaisi vielä kerran kolme vuotiaita hevosia ja lähti sitten kävelemään takaisin talliin. Seuraavaksi pitäisi ratsastaa vielä Hannan hevoset.
23.4.2020
Mikke tuntsi olonsa aina kotoisaksi Brantgårdien tallilla, vaikka siitä oli jo vuosia kun mies oli viimeksi ollut siellä. Aarnisuon vanhempien talon palaessa asumiskelvottomaksi oli Mikke mennyt jo silloin Hannan hoiviin. Miehen onneksi tallilla olijat osasivat puhua Suomea, joten tämän oli helppo kommunikoida kaikkien kanssa, vaikka ruotsi ei ollut hallussa.
Tämä oli miehen toinen kokonainen päivä Ruotsissa ja Mikke oli jo ratsastanut omat hevosensa Panun ja Velmun. Hevoset olivat kotoutuneet yllättävän hyvin, vaikka Velmu kauhisteli toisinaan tallilla vapaana kulkevia irlanninsusikoiria Ullea ja Puttea. Ne nyt yleensä makoilivat jossain varjoisessa paikassa, mutta silti ne olivat pelottavia Kallalaisen orin mielestä.
Mikke nojaili valkoiseen aitaan ja katseli laitumella käyskenteleviä nuoria tammoja kun Hanna käveli miehen vierelle.
"Mä tiesin, että löytäisin sut täältä varsoja ihastelemasta", Hanna naurahti ja antoi itsekin katseensa siirtyä hevosiin "Näille tää kesä tosin on jo kolmas. Meillä ei ole pariin vuoteen ollut varsoja."
"Eli en mä näitä kauheasti varsoiksi enää sanoisi", Mikke naurahti kääntämättä katsettaan hevosista. "Meinasitko pitää nää kaikki?"
"Joo", nainen nyökkäsi ja katsoi Mikkeä virnistäen. "Meinasitko, että sulle tuli jo nyt heppakuume?"
"En mä näin nuoria hevosia halua enää. Velmu sai olla viimeinen. Haluan päästä omaakin uraa viemään eteenpäin, enkä vain hevosia."
"Ainahan sitä voi olla joku nuori kasvamassa valmiiksi", Hanna katsoi miestä salakavalasti. "Eihän sun Panukaan mikään nuori ole. Sillä tuskin on montaa aktiivista kilpailuvuotta jäljellä ja Velmun rinnalle tarviit toisen."
"Vaativaa tasoa menevän hevosen. En näin nuorta", Mikke totesi, vaikka ainahan nuorissakin hevosissa oli sitä tiettyä hehkua.
"Tosiaan tuo kimo on Castanea, ruunikko on Åsa ja ja kolmas on Carrarosie. Vikan emä on kantavana tänäkin vuonna ja saa nähdä millainen siitäkin tulee. Toi on ainakin todellinen kauhukakara", nainen osoitteli vuorotellen hevosia ja mies katseli niitä kiinnostuneena. "Voisit noista yhden valita sun toiseksi vastuuhevoseksi Särmän lisäksi."
Hanna taputti Mikkeä olalle ja lähti kävelemään siitä suoraan muualle. Mies tiesi, että nainen oli kiireinen, mutta joskus se oli turhauttavaa. Täällä Mikke arvosti rauhallisuutta.
Mikke otti kolmesta hevosesta kuvan ja oli juuri lähettämässä sitä Sarahille, kunnes jäi empimään lähetyksen kanssa. Nainen ei varmaan halunnut tällä hetkellä edes tietää miten Mikellä meni. Huokaisten mies poisti viestin ja laittoi puhelimensa pois. Nyt oli vain reilu viikko Hanami weekin alkuun ja olisi hyvä keskittyä ainoastaan siihen. Sarah olisi syytä pistää kisaviikkoon asti syrjään, vaikka mies ei millään olisi malttanut olla puhumatta hänelle.
Mikke vilkaisi vielä kerran kolme vuotiaita hevosia ja lähti sitten kävelemään takaisin talliin. Seuraavaksi pitäisi ratsastaa vielä Hannan hevoset.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 09.05.20 15:45
Ihan pieni hetki, mistä juteltiin myöhään perjantai iltana.
08.05.2020
Kilpailuviikko Hannaby Hanami Weekissä ei ollut mennyt mitenkään erityisen hyvin Mikellä. Hän oli osallistunut neljään luokkaan viikon aikana ja vain yhdestä luokasta tuli sijoitus. Sekin oli viimeinen sijoittuja-palkinto, eikä ensimmäinen, toinen tai kolmas. Mikke oli ollut Panun kanssa kymmenes 39 kilpailijan joukossa ja se tuntui harmilliselta mieheltä, joka halusi olla paras. Prosentit olivat sentään olleet hyvät (72,143 %) eli parhaat prosentit vaativalla tasolla mitä miehellä oli Panun kanssa ollut. Vaativa a-luokka taas oli ollut kokonaan ihan floppi, sillä Miken ajatukset olivat pyörineet ihan jossain muualla kuin radassa. Prosentit olivat olleet 54%. Perjantaina radat eivät menneet huonosti, mutta ei hyvinkään.
Suurempia ongelmia ei ollut, mutta pieniä ihan liikaa. Mikke oli miettinyt vain Sarahia, jonka kanssa heidän välinsä eivät olleet kunnossa.
"Mä voisin haluta sijoittaa suhun", Hanna herätti Miken perjantaina ajatuksistaan. "Mä oon aina uskonut, että pärjäät ja tarvisin yhden kisaajan lisää meidän tiimiin."
"Sanot, että pärjään, vaikka viikko meni huonosti", Mikke naurahti.
"No sussa on silti potentiaalia. Meillä alkaa hevoskiintiö olemaan ihan täysi ja oon huomannut kun meillä ollessasi ihailit yhtä tammaa. Haluaisin, että otat sen sulle Suomeen kisattavaksi", Hanna kertoi ja Mikestä ajatus tuntui lähinnä huvittavalta. Eihän hän ollut mikään GP-tason ratsastajakaan.
"Me ollaan Mikke tunnettu kauan. Sä saisit uuden hevosen sulle ratsastettavaksi mikä tuo rutiinia lisää ja mä saan mun kasvatille kilpailutuloksia."
"Ja jos en pärjää?" Mikke katsoi Hannaa edelleen huvittuneena. Ajatus tuntui tyhmältä.
"Jos et pärjää niin aina voin ottaa sen takas. Haluan siitä joskus varsan niin ei sun sitä ikuisuuksia tarvitsisi kilpailuttaa."
"Kaikkea voi harkita", Mikke naurahti ja antoi asian silloin olla.
08.05.2020
Kilpailuviikko Hannaby Hanami Weekissä ei ollut mennyt mitenkään erityisen hyvin Mikellä. Hän oli osallistunut neljään luokkaan viikon aikana ja vain yhdestä luokasta tuli sijoitus. Sekin oli viimeinen sijoittuja-palkinto, eikä ensimmäinen, toinen tai kolmas. Mikke oli ollut Panun kanssa kymmenes 39 kilpailijan joukossa ja se tuntui harmilliselta mieheltä, joka halusi olla paras. Prosentit olivat sentään olleet hyvät (72,143 %) eli parhaat prosentit vaativalla tasolla mitä miehellä oli Panun kanssa ollut. Vaativa a-luokka taas oli ollut kokonaan ihan floppi, sillä Miken ajatukset olivat pyörineet ihan jossain muualla kuin radassa. Prosentit olivat olleet 54%. Perjantaina radat eivät menneet huonosti, mutta ei hyvinkään.
Suurempia ongelmia ei ollut, mutta pieniä ihan liikaa. Mikke oli miettinyt vain Sarahia, jonka kanssa heidän välinsä eivät olleet kunnossa.
"Mä voisin haluta sijoittaa suhun", Hanna herätti Miken perjantaina ajatuksistaan. "Mä oon aina uskonut, että pärjäät ja tarvisin yhden kisaajan lisää meidän tiimiin."
"Sanot, että pärjään, vaikka viikko meni huonosti", Mikke naurahti.
"No sussa on silti potentiaalia. Meillä alkaa hevoskiintiö olemaan ihan täysi ja oon huomannut kun meillä ollessasi ihailit yhtä tammaa. Haluaisin, että otat sen sulle Suomeen kisattavaksi", Hanna kertoi ja Mikestä ajatus tuntui lähinnä huvittavalta. Eihän hän ollut mikään GP-tason ratsastajakaan.
"Me ollaan Mikke tunnettu kauan. Sä saisit uuden hevosen sulle ratsastettavaksi mikä tuo rutiinia lisää ja mä saan mun kasvatille kilpailutuloksia."
"Ja jos en pärjää?" Mikke katsoi Hannaa edelleen huvittuneena. Ajatus tuntui tyhmältä.
"Jos et pärjää niin aina voin ottaa sen takas. Haluan siitä joskus varsan niin ei sun sitä ikuisuuksia tarvitsisi kilpailuttaa."
"Kaikkea voi harkita", Mikke naurahti ja antoi asian silloin olla.
Viimeinen muokkaaja, Mikke A. pvm 09.05.20 16:00, muokattu 1 kertaa
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 09.05.20 15:46
Kohtaamisia Ruotsissa osa 1
09.05.2020 myöhään illalla, kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
Kun oli jatkuvasti ihmisten ympäröimänä, jopa sosiaalisuudestaan tunnettu Sarah kaipasi hetken omaa rauhaa. Päämäärätön kävely oli lopulta vienyt naisen vaaleanpunaisten terälehtien keskelle. Kirsikkapuisto oli äärimmäisen kauniisti valaistu, kukkien terälehdet olivat vaikuttava näky jopa illan hämäryydessä. Iloinen naurunremakka kantautui kilpailualueen toiselta laidalta, rekkaparkilla oli käynnissä groomien, ratsastajien ja muiden tukijoukkojen yhteinen hetki, kun joku oli viritellyt pallogrillin oman hevosautonsa vierelle.
Sarah kurotti sormillaan hiekkapolun reunalle ylettyvään oksaan, tunnusteli sormillaan illan kostuttamia terälehtiä ja hengitti syvään tuoksua keuhkoihinsa. Eilinen startti oli mennyt jo huomattavasti maanantaista paremmin. 69,493 prosentin tulokseen nainen oli äärimmäisen tyytyväinen.
Mikke huomasi Sarahin kävelevän yksin kirsikkapuiden lomaan ja mies lähti pikaisesti hänen peräänsä. Hänen askeleet olivat hiljaiset, jotta Sarah ei huomaisi häntä ainakaan heti. Koko päivän Mikael oli miettinyt sitä, miten hän saisi naisen huomion tai pääsisi edes hetkeksi juttelemaan Suomessa käyneistä tapahtumista. Mies kun oli saanut Ruotsissa miettiä tapahtumia yhä uudestaan ja uudestaan, jonka takia hän oli päätynyt tulokseen, jossa hän halusi korjata heidän välinsä. Mikke ei tosin tiennyt kuinka vihainen Sarah oli hänen veljensä lehtijutusta, vaikka olihan siitäkin aikaa jo hetki. Tosin oliko meripihkasilmäinen kaunotar pitkävihainen?
Mies kaarteli puiden lomassa hiljaa ja piti Sarahin samalla hänen näkökentässään. Nainen tuntui ihastelevan kirsikankukkia, mutta Mikke näki vain yhden ihanan asian edessään. Ennen lähestymistä mies kaivoi kuitenkin taskustaan taskumatin ja otti siitä reilumman ryypyn rohkaisuksi. Vasta kun Aarnisuo tunsi polttelevan juoman menneen kurkusta alas, tämä lähti kävelemään Sarahia kohti. Askeleet olivat edelleen hiljaiset ja miehen huulet kääntyivät pieneen epävarmaan hymyyn. Se oli joko kaikki tai ei mitään nyt. Asia pitäisi saada selvitettyä.
Mikael onnistui kävelemään Sarahin taakse ilman, että tämä huomasi sitä lainkaan. Sen takia mies seisoi hetken naisen takana keräten rohkeutta ja laittoi kätensä sitten varovaisesti Sarahin silmien eteen.
Oli ihmeellistä miten vuosien mittaan harjoiteltu reagointi oli sulautunut selkärankaan. Se oli niitä asioita, joiden avulla selvisi hengissä ja mikä muistutti samalla menneisyydestä jokaisen kehossa olevan solun myötä. Se oli myös asia, jota ei odottanut hoikalta naiselta, joka haisteli kukkasia kirsikkapuutarhassa.
Hetki sitten silmiä peittänyt käsi oli nyt luonnottomalla mutkalla, kiihkeästi lyövä sydän yritti hajottaa kylkiluut sen ympäriltä. Kesti vain sekunnin, ehkä kaksi, kunnes silmät tavoittivat kasvot ja sormien ote irtosi, kuin kosketus olisi polttanut. Ja niin se varmasti teki ainakin toiselle heistä, sillä ei ollut kaukana, ettei Sarah ollut rikkonut Miken rannetta.
Anteeksipyytävä henkäys karkasi naisen huulilta, mutta se ei tuonut sanoja kuultavaksi asti. Sarah yritti hengittää ja tasoittaa hakkaavaa sydäntään, joka muutti rytmiään nyt tajutessaan tilanteen.
"Anteeksi, mä en…" Sarah aloitti, kädet nousivat automaattisesti ylös ja siirtyivät lähemmäksi, nyt hoivatakseen eikä satuttaakseen. Liike kuitenkin pysähtyi epäröivästi puolitiehen, eikä nainen enää tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä.
"Säikäytit", brunette lopulta päätteli kietoen kätensä jännittyneesti ympärilleen.
Mikke pyöritteli rannettaan hetken, mutta antoi sen olla sitten rauhassa, vaikka yllätyshyökkäys oli saanut ranteeseen kivaa osumaa. Se teki miehestä kipeää vielä hetkenkin jälkeen, vaikka Sarah oli päästänyt jo irti. Mikke päätti kuitenkin kestää sen kuin mies, sillä olihan hän ottanut tietoisen riskin säikäyttäessään naisen illalla. Oikeastaan sitä ei ihan täysin tietoiseksi voinut kuitenkaan sanoa, sillä Sarahin kyky puolustaa itseään tuli Aarnisuolle täysin yllätyksenä. Toisessa tilanteessa Mikke olisi voinut reagoida täysin eri tavalla, mutta nyt kun kyseessä oli Sarah ja sovinnon yrittäminen niin mies ei halunnut ylireagoida.
"Mun vika", Mikke puri hieman huultaan, sillä ranteen kipu ei ollut kokonaan hellittänyt. Mies kuitenkin katsoi naista silmiin kuin yrittäen etsiä vihjettä Sarahin mielialasta.
"Ajattelin tilanteen väärin, mutta olit niin sopivasti siinä ja.."
Mies hiljeni hetkeksi ja katsoi melkein anovasti naista.
"Voidaanko me jutella?"
Sarah nielaisi. Hän oli onnistuneesti vältellyt Mikael Aarnisuota kotona ja nyt Ruotsissa yhteensä jo useamman viikon. Nyt kuitenkin mies seisoi siinä hänen edessään ja Sarah oli juuri fyysisesti satuttanut toista, vahingossa kylläkin, mutta silti. Kehon ympärillä olevat kädet puristivat hetken lujempaa, kuin hakeakseen tukea itseltään sen ohikiitävän hetken ajan, kun jalat olisivat halunneet juosta.
"Mistä sä haluat jutella?" Sarah kuitenkin kysyi hiljaisella äänellä, eikä voinut vastustaa kiusausta tarkistaa ympäristönsä uteliaiden silmäparien varalta. Katse kuitenkin palasi takaisin Mikkeen ja rintakehä kohoili säännöllisesti, vaikka Sarahista tuntui, ettei osannut enää hengittää.
Mikke katseli aina niin kaunista Sarahia hetken aivan hiljaa. Oli vaikeaa keksiä miten naiselle olisi puhunut, sillä Auburnissa kohtaaminen ei mennyt hyvin.
"Haluan puhua meistä ja ennen sitä haluan kertoa, että oon pahoillani siitä artikkelista. En ajatellut, että Matias olisi niin pitkälle mennyt ja sai kyllä kuulla kunniansa siitä." Mikke haroi tummia hiuksiaan kärsimättömänä, sillä tunsi olonsa varsin tukalaksi. Harvoin hänen piti varoa sanomisiaan kenenkään lähellä. "Mä tykkäsin siitä miten meillä oli asiat ennen sitä.."
Sarahin keho reagoi, vaikka nainen yritti olla välittämättä siitä, miten luonnollisesti Mikke lausui meistä-sanan. Sananmuoto sai aikaan puristavan tunteen mahanpohjassa - oliko hän ja Mikke yhdessä me? Mitä, jos Mikke haluaisi poistaa säätösuhteesta sen säätö-kohdan? Sarah nielaisi uudelleen, pala kurkussaan ja yritti edelleen hengittää. Pahin tunnekuohu, pettymys ja hyväksikäytetty olo oli väistynyt kisastressin avulla, jättäen jälkeensä omituisen tyhjiön. Oliko hän vielä vihainen?
Kun hiljaisuus oli venynyt ihan liian pitkäksi, Sarah yritti muodostaa sanoja solmuista, joilla ajatuksensa olivat sillä hetkellä.
"Mä en tiedä, Mikke." Lauseessa ei ollut mitään järkeä, mutta samalla se toi esille kaiken tarpeellisen.
"Mulla oli omat syyni siihen, miksi halusin pitää kaiken meidän kahden välisenä. Me ei voida palata enää siihen, kun kaikki tietää jo. Mä en tiedä…" olenko mä valmis suhteeseen. Sarah puristi käsivarttaan sormillaan, jotka palelivat hieman illan viileässä tuulenvireessä. Sisuskalujen polttelusta huolimatta nainen piti katseensa tiukasti sinisissä silmissä.
09.05.2020 myöhään illalla, kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
Kun oli jatkuvasti ihmisten ympäröimänä, jopa sosiaalisuudestaan tunnettu Sarah kaipasi hetken omaa rauhaa. Päämäärätön kävely oli lopulta vienyt naisen vaaleanpunaisten terälehtien keskelle. Kirsikkapuisto oli äärimmäisen kauniisti valaistu, kukkien terälehdet olivat vaikuttava näky jopa illan hämäryydessä. Iloinen naurunremakka kantautui kilpailualueen toiselta laidalta, rekkaparkilla oli käynnissä groomien, ratsastajien ja muiden tukijoukkojen yhteinen hetki, kun joku oli viritellyt pallogrillin oman hevosautonsa vierelle.
Sarah kurotti sormillaan hiekkapolun reunalle ylettyvään oksaan, tunnusteli sormillaan illan kostuttamia terälehtiä ja hengitti syvään tuoksua keuhkoihinsa. Eilinen startti oli mennyt jo huomattavasti maanantaista paremmin. 69,493 prosentin tulokseen nainen oli äärimmäisen tyytyväinen.
Mikke huomasi Sarahin kävelevän yksin kirsikkapuiden lomaan ja mies lähti pikaisesti hänen peräänsä. Hänen askeleet olivat hiljaiset, jotta Sarah ei huomaisi häntä ainakaan heti. Koko päivän Mikael oli miettinyt sitä, miten hän saisi naisen huomion tai pääsisi edes hetkeksi juttelemaan Suomessa käyneistä tapahtumista. Mies kun oli saanut Ruotsissa miettiä tapahtumia yhä uudestaan ja uudestaan, jonka takia hän oli päätynyt tulokseen, jossa hän halusi korjata heidän välinsä. Mikke ei tosin tiennyt kuinka vihainen Sarah oli hänen veljensä lehtijutusta, vaikka olihan siitäkin aikaa jo hetki. Tosin oliko meripihkasilmäinen kaunotar pitkävihainen?
Mies kaarteli puiden lomassa hiljaa ja piti Sarahin samalla hänen näkökentässään. Nainen tuntui ihastelevan kirsikankukkia, mutta Mikke näki vain yhden ihanan asian edessään. Ennen lähestymistä mies kaivoi kuitenkin taskustaan taskumatin ja otti siitä reilumman ryypyn rohkaisuksi. Vasta kun Aarnisuo tunsi polttelevan juoman menneen kurkusta alas, tämä lähti kävelemään Sarahia kohti. Askeleet olivat edelleen hiljaiset ja miehen huulet kääntyivät pieneen epävarmaan hymyyn. Se oli joko kaikki tai ei mitään nyt. Asia pitäisi saada selvitettyä.
Mikael onnistui kävelemään Sarahin taakse ilman, että tämä huomasi sitä lainkaan. Sen takia mies seisoi hetken naisen takana keräten rohkeutta ja laittoi kätensä sitten varovaisesti Sarahin silmien eteen.
Oli ihmeellistä miten vuosien mittaan harjoiteltu reagointi oli sulautunut selkärankaan. Se oli niitä asioita, joiden avulla selvisi hengissä ja mikä muistutti samalla menneisyydestä jokaisen kehossa olevan solun myötä. Se oli myös asia, jota ei odottanut hoikalta naiselta, joka haisteli kukkasia kirsikkapuutarhassa.
Hetki sitten silmiä peittänyt käsi oli nyt luonnottomalla mutkalla, kiihkeästi lyövä sydän yritti hajottaa kylkiluut sen ympäriltä. Kesti vain sekunnin, ehkä kaksi, kunnes silmät tavoittivat kasvot ja sormien ote irtosi, kuin kosketus olisi polttanut. Ja niin se varmasti teki ainakin toiselle heistä, sillä ei ollut kaukana, ettei Sarah ollut rikkonut Miken rannetta.
Anteeksipyytävä henkäys karkasi naisen huulilta, mutta se ei tuonut sanoja kuultavaksi asti. Sarah yritti hengittää ja tasoittaa hakkaavaa sydäntään, joka muutti rytmiään nyt tajutessaan tilanteen.
"Anteeksi, mä en…" Sarah aloitti, kädet nousivat automaattisesti ylös ja siirtyivät lähemmäksi, nyt hoivatakseen eikä satuttaakseen. Liike kuitenkin pysähtyi epäröivästi puolitiehen, eikä nainen enää tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä.
"Säikäytit", brunette lopulta päätteli kietoen kätensä jännittyneesti ympärilleen.
Mikke pyöritteli rannettaan hetken, mutta antoi sen olla sitten rauhassa, vaikka yllätyshyökkäys oli saanut ranteeseen kivaa osumaa. Se teki miehestä kipeää vielä hetkenkin jälkeen, vaikka Sarah oli päästänyt jo irti. Mikke päätti kuitenkin kestää sen kuin mies, sillä olihan hän ottanut tietoisen riskin säikäyttäessään naisen illalla. Oikeastaan sitä ei ihan täysin tietoiseksi voinut kuitenkaan sanoa, sillä Sarahin kyky puolustaa itseään tuli Aarnisuolle täysin yllätyksenä. Toisessa tilanteessa Mikke olisi voinut reagoida täysin eri tavalla, mutta nyt kun kyseessä oli Sarah ja sovinnon yrittäminen niin mies ei halunnut ylireagoida.
"Mun vika", Mikke puri hieman huultaan, sillä ranteen kipu ei ollut kokonaan hellittänyt. Mies kuitenkin katsoi naista silmiin kuin yrittäen etsiä vihjettä Sarahin mielialasta.
"Ajattelin tilanteen väärin, mutta olit niin sopivasti siinä ja.."
Mies hiljeni hetkeksi ja katsoi melkein anovasti naista.
"Voidaanko me jutella?"
Sarah nielaisi. Hän oli onnistuneesti vältellyt Mikael Aarnisuota kotona ja nyt Ruotsissa yhteensä jo useamman viikon. Nyt kuitenkin mies seisoi siinä hänen edessään ja Sarah oli juuri fyysisesti satuttanut toista, vahingossa kylläkin, mutta silti. Kehon ympärillä olevat kädet puristivat hetken lujempaa, kuin hakeakseen tukea itseltään sen ohikiitävän hetken ajan, kun jalat olisivat halunneet juosta.
"Mistä sä haluat jutella?" Sarah kuitenkin kysyi hiljaisella äänellä, eikä voinut vastustaa kiusausta tarkistaa ympäristönsä uteliaiden silmäparien varalta. Katse kuitenkin palasi takaisin Mikkeen ja rintakehä kohoili säännöllisesti, vaikka Sarahista tuntui, ettei osannut enää hengittää.
Mikke katseli aina niin kaunista Sarahia hetken aivan hiljaa. Oli vaikeaa keksiä miten naiselle olisi puhunut, sillä Auburnissa kohtaaminen ei mennyt hyvin.
"Haluan puhua meistä ja ennen sitä haluan kertoa, että oon pahoillani siitä artikkelista. En ajatellut, että Matias olisi niin pitkälle mennyt ja sai kyllä kuulla kunniansa siitä." Mikke haroi tummia hiuksiaan kärsimättömänä, sillä tunsi olonsa varsin tukalaksi. Harvoin hänen piti varoa sanomisiaan kenenkään lähellä. "Mä tykkäsin siitä miten meillä oli asiat ennen sitä.."
Sarahin keho reagoi, vaikka nainen yritti olla välittämättä siitä, miten luonnollisesti Mikke lausui meistä-sanan. Sananmuoto sai aikaan puristavan tunteen mahanpohjassa - oliko hän ja Mikke yhdessä me? Mitä, jos Mikke haluaisi poistaa säätösuhteesta sen säätö-kohdan? Sarah nielaisi uudelleen, pala kurkussaan ja yritti edelleen hengittää. Pahin tunnekuohu, pettymys ja hyväksikäytetty olo oli väistynyt kisastressin avulla, jättäen jälkeensä omituisen tyhjiön. Oliko hän vielä vihainen?
Kun hiljaisuus oli venynyt ihan liian pitkäksi, Sarah yritti muodostaa sanoja solmuista, joilla ajatuksensa olivat sillä hetkellä.
"Mä en tiedä, Mikke." Lauseessa ei ollut mitään järkeä, mutta samalla se toi esille kaiken tarpeellisen.
"Mulla oli omat syyni siihen, miksi halusin pitää kaiken meidän kahden välisenä. Me ei voida palata enää siihen, kun kaikki tietää jo. Mä en tiedä…" olenko mä valmis suhteeseen. Sarah puristi käsivarttaan sormillaan, jotka palelivat hieman illan viileässä tuulenvireessä. Sisuskalujen polttelusta huolimatta nainen piti katseensa tiukasti sinisissä silmissä.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 11.05.20 14:51
Miken tarina; Mikaelista Mikeksi
Harva tiesikään mitä kaikkea Aarnisuon nimen taakse piiloutuikaan. Täydellinen elämä? Kaukana siitä.
Mikael Aarnisuo on Kallan ehkä pahamaineisin tuhlaripoika, jonka veli on yrittänyt mustamaalata miestä jo pitkään erilaisten lehtien sivuilla, koska pitää tätä hyvin pahana ihmisenä. Sanoissa on ehkä hivenen perääkin, mutta aina niin ei ole ollut. Ennen Mikael oli Aarnisuon veljeksistä se lempeämpi, joka halusi vain pitää perheensä kasassa. Kouluratsastus oli perheelle kaikki kaikessa ja he omistivatkin hevostilan Kallan alueen reunamilla, jossa kasvattivat kouluhevosia. Matias oli kuitenkin erilainen ja oli paljon enemmän esteratsastaja. Aluksi vanhemmat olivat pitäneet sitä pienenä paheena, mutta loppujen lopuksi siitä oli tullut kokonainen perheriita. Estehevoset olivat kuulemma turhin ja lapsellisin asia, sitä ei siis Aarnisuon perheessä hyväksytty millään tasolla.
Vanhemmat olivatkin tehneet Mikaelista varsinaisen suosikkinsa. Hänet pistettiin opiskelemaan hevosalaa ratsuttajaksi asti ja hänestä povattiin isoakin nimeä koulupuolelle. Hänelle ostettiin uusia hevosia ja häntä kuskailtiin joka viikonloppu kilpailuihin. Matias sen sijaan lähes unohdettiin ja häntä pidettiin suvun mustana lampaana. Hänelle ei annettu tukea ratsastusuralleen ja sen takia mies päättikin muuttaa pois tilalta. Mikael ja Matias omistivat hyvät välit sentään toisiinsa, sillä Mikael ei ymmärtänyt miksi hänen isänsä erityisesti syrji estehevosia niin kovasti. Hevosiahan nekin olivat.
Matias palasi muutama vuosi myöhemmin hakemaan tukea vanhemmiltaan, koska hänen hevosensa oli juuri menehtynyt ähkyyn. Hänellä itsellään ei ollut varaa laadukkaampaan estehevoseen, joten hän alentui kysymään apua. Siitä hän sai kuitenkin maailman isoimman riidan aikaiseksi isänsä kanssa, eikä sopua tullut vieläkään. Seuraavana päivänä riidasta perhe lähti ilman Matiasta hakemaan Mikaelille uutta kouluhevosta. Mikael ajoi autoa ja yritti saada vanhempiaan tajuamaan miksi heidän pitäisi ostaa Matiakselle se uusi hevonen. Hän halusi niin kovasti vain saada veljensä palaamaan kotiin, ettei keskittynyt tiehen tarpeeksi. Pian he törmäsivätkin vastaantulevaan rekkaan ja se koitui Mikaelin äidin ja isän kohtaloksi. Mies itse oli selvinnyt juuri ja juuri hengissä.
Matias syytti veljeänsä tapahtuneesta ja piti tätä ihan samanlaisensa kuin heidän isäänsä. Mikael oli kuulemma se pahis, joka aiheutti vain pahaa. Sitä ajatusta yllytti lisää se, että riitojen takia Matias oltiin jätetty perinnöttä. Matiakseen silmiin isoveli oli se rikas lellipentu, joka oli aina saanut haluamansa ja se joka tappoi äidin, sekä isän. Sen takia Mikael osittain halusikin, että häntä kutsuttaisiin jatkossa vain Mikeksi. Ei enää Mikaeliksi, koska hänen vanhempansa olivat kutsuneet häntä aina sillä nimellä.
Mikael Aarnisuo on Kallan ehkä pahamaineisin tuhlaripoika, jonka veli on yrittänyt mustamaalata miestä jo pitkään erilaisten lehtien sivuilla, koska pitää tätä hyvin pahana ihmisenä. Sanoissa on ehkä hivenen perääkin, mutta aina niin ei ole ollut. Ennen Mikael oli Aarnisuon veljeksistä se lempeämpi, joka halusi vain pitää perheensä kasassa. Kouluratsastus oli perheelle kaikki kaikessa ja he omistivatkin hevostilan Kallan alueen reunamilla, jossa kasvattivat kouluhevosia. Matias oli kuitenkin erilainen ja oli paljon enemmän esteratsastaja. Aluksi vanhemmat olivat pitäneet sitä pienenä paheena, mutta loppujen lopuksi siitä oli tullut kokonainen perheriita. Estehevoset olivat kuulemma turhin ja lapsellisin asia, sitä ei siis Aarnisuon perheessä hyväksytty millään tasolla.
Vanhemmat olivatkin tehneet Mikaelista varsinaisen suosikkinsa. Hänet pistettiin opiskelemaan hevosalaa ratsuttajaksi asti ja hänestä povattiin isoakin nimeä koulupuolelle. Hänelle ostettiin uusia hevosia ja häntä kuskailtiin joka viikonloppu kilpailuihin. Matias sen sijaan lähes unohdettiin ja häntä pidettiin suvun mustana lampaana. Hänelle ei annettu tukea ratsastusuralleen ja sen takia mies päättikin muuttaa pois tilalta. Mikael ja Matias omistivat hyvät välit sentään toisiinsa, sillä Mikael ei ymmärtänyt miksi hänen isänsä erityisesti syrji estehevosia niin kovasti. Hevosiahan nekin olivat.
Matias palasi muutama vuosi myöhemmin hakemaan tukea vanhemmiltaan, koska hänen hevosensa oli juuri menehtynyt ähkyyn. Hänellä itsellään ei ollut varaa laadukkaampaan estehevoseen, joten hän alentui kysymään apua. Siitä hän sai kuitenkin maailman isoimman riidan aikaiseksi isänsä kanssa, eikä sopua tullut vieläkään. Seuraavana päivänä riidasta perhe lähti ilman Matiasta hakemaan Mikaelille uutta kouluhevosta. Mikael ajoi autoa ja yritti saada vanhempiaan tajuamaan miksi heidän pitäisi ostaa Matiakselle se uusi hevonen. Hän halusi niin kovasti vain saada veljensä palaamaan kotiin, ettei keskittynyt tiehen tarpeeksi. Pian he törmäsivätkin vastaantulevaan rekkaan ja se koitui Mikaelin äidin ja isän kohtaloksi. Mies itse oli selvinnyt juuri ja juuri hengissä.
Matias syytti veljeänsä tapahtuneesta ja piti tätä ihan samanlaisensa kuin heidän isäänsä. Mikael oli kuulemma se pahis, joka aiheutti vain pahaa. Sitä ajatusta yllytti lisää se, että riitojen takia Matias oltiin jätetty perinnöttä. Matiakseen silmiin isoveli oli se rikas lellipentu, joka oli aina saanut haluamansa ja se joka tappoi äidin, sekä isän. Sen takia Mikael osittain halusikin, että häntä kutsuttaisiin jatkossa vain Mikeksi. Ei enää Mikaeliksi, koska hänen vanhempansa olivat kutsuneet häntä aina sillä nimellä.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 14.07.20 14:19
Hevosen metsästystä
14. heinäkuuta 2020
Mikael pyyhkäisi hikipisaran kypäränsä alta ja keskittyi sitten tekemään sulkuväistöä kimon ratsunsa kanssa laukassa. Ruuna pärskähteli tyytyväisenä ja ulkopuolisen silmiin meno näytti kaikinpuolin harmoniselta. Hannakin nyökkäili tyytyväisenä näkemäänsä, sillä tiesi hevosen laadukkuuden. Siitä Mikael saisi pitkäksi aikaa taitavan hevosen, jonka kapasiteetti riittäisi pitkälle. Pidemmälle kuin Panun, joka vietti kevyttä laidunlomaa viereisellä laitumella.
Mikke pysäytti hevosen suoraan laukasta tasajaloin ja mies näki, kuinka Hannan hymy loisti, jopa niin paljon, että hänet olisi palkattu Pepsodent-mainokseen välittömästi. Mies pyyhkäisi uudestaan hikeä otsaltaan.
"Tämä ei ole yhtään hakemaani", Mikke totesi lyhyen kylmästi naiselle, sillä tiesi, että Hanna arvosti suoruutta, kuten hänkin.
"Ai miten ei ole sun tyylinen?" Naisen suu loksahti auki. Tuollaista vastausta hän ei ollut odottanut yhtään. "Teidän meno näytti todella hyvältä ja varmasti pärjäisitte kilpailuissakin.."
"Mutta mä en tykkää tästä. En sitten yhtään. Osaa se tehdä kaiken mitä pyydän", Mikke kertoi. "Mutta se ei ole tarpeeksi reaktiivinen ja siltä puuttuu se mitä kaipaan kilpahevoselta: energisyys ja innokkuus tehdä työtä."
Hanna nyökkäsi ja Mikke huomasi miten pettyneeltä tämä vaikutti, vaikka kokenut hevosalan ihminen tiesi mitä Mikke tarkoitti. Kaikki hevoset eivät sopineet tietyille ihmisille. Vähän kuten Panu. Panu oli kiva ja helppo ratsastaa, mutta se ei vain ollut Miken tyylinen hevonen. Se hevonen oli väliaikaisratkaisu, mutta nyt Mikke etsi nuorempaa hevosta pidemmälle ajalle.
"No mulla tulee Ruotsista ensiviikolla vielä kaksi hevosta. Kokeile niitäkin varmuuden vuoksi. Muita hevosia mulla ei ole enää sitten myytävänä, mutta voin kysellä tutuilta jos ne tietäisi joitain hyviä", Hanna piilotti pettymyksensä tunteet ja kertoi Mikelle mitä seuraavaksi voisi tehdä. Nainen oli varma, että löytäisi tuhlaripojalle oikean hevosen. Olihan hän aikoinaan löytänyt miehelle Haitankin, joka taisi olla Miken elämän tärkein hevonen. Nyt sellaista paikkaa kukaan ei vaan tuntunut saavan enää miehen kylmässä sydämessä.
"Kannattaako mun kokeilla edes niitä kahta?" Mikke kysyi vakavalla äänellä saaden Hannan tuhahtamaan. "Mä etsin oikeasti hyvää hevosta, kuten vaikka Velmu. Siinä on laatua ja kaikkea mitä haen. Mä en etsi tällaisia harrasteratsuja."
"Mitä ihmettä sä luulet, että mä myyn? Älä Mikke kuitenkaan ala arvostelemaan mun hevosia huonoiksi jos et niistä vain tykännyt tai en anna sulle enää mitään ratsastettavaksi", Hanna tokaisi ja samalla hän pyysi tallityttöään liikuttamaan kimon hevosen loppuun Miken laskeuduttua selästä alas.
Aarnisuo huokaisi.
"Anteeksi. Sä vaan tiedät miten tärkeää tämä on minulle ja jos en löydä uutta hevosta niin voin sanoa vielä hyvästit mun uralle."
Hanna pyöräytti silmiään, mutta leppyi Mikelle sitten. Tiesihän nainen millainen tuittupää mies oli. Ei mies aina sellainen ole ollut, mutta maailman meno oli tehnyt hänestä sellaisen mitä hän nyt oli.
"Molemmat on tammoja, joista löytyy kyllä potkua. Ne ovat vain vielä kokemattomia, mutta uskon niistä molemmista tulevan hyviä hevosia."
"Okei no kokeilen niitä molempia sitten kun ne tulevat", Mikke hyväksyi kävellessään Hannan perässä talliin selaillen samalla puhelintaan. "Ilmoittele sitten. Mun pitää palata Auburniin. Danni laittoi viestiä, että Velmu liikkuu viimein puhtaasti."
14. heinäkuuta 2020
Mikael pyyhkäisi hikipisaran kypäränsä alta ja keskittyi sitten tekemään sulkuväistöä kimon ratsunsa kanssa laukassa. Ruuna pärskähteli tyytyväisenä ja ulkopuolisen silmiin meno näytti kaikinpuolin harmoniselta. Hannakin nyökkäili tyytyväisenä näkemäänsä, sillä tiesi hevosen laadukkuuden. Siitä Mikael saisi pitkäksi aikaa taitavan hevosen, jonka kapasiteetti riittäisi pitkälle. Pidemmälle kuin Panun, joka vietti kevyttä laidunlomaa viereisellä laitumella.
Mikke pysäytti hevosen suoraan laukasta tasajaloin ja mies näki, kuinka Hannan hymy loisti, jopa niin paljon, että hänet olisi palkattu Pepsodent-mainokseen välittömästi. Mies pyyhkäisi uudestaan hikeä otsaltaan.
"Tämä ei ole yhtään hakemaani", Mikke totesi lyhyen kylmästi naiselle, sillä tiesi, että Hanna arvosti suoruutta, kuten hänkin.
"Ai miten ei ole sun tyylinen?" Naisen suu loksahti auki. Tuollaista vastausta hän ei ollut odottanut yhtään. "Teidän meno näytti todella hyvältä ja varmasti pärjäisitte kilpailuissakin.."
"Mutta mä en tykkää tästä. En sitten yhtään. Osaa se tehdä kaiken mitä pyydän", Mikke kertoi. "Mutta se ei ole tarpeeksi reaktiivinen ja siltä puuttuu se mitä kaipaan kilpahevoselta: energisyys ja innokkuus tehdä työtä."
Hanna nyökkäsi ja Mikke huomasi miten pettyneeltä tämä vaikutti, vaikka kokenut hevosalan ihminen tiesi mitä Mikke tarkoitti. Kaikki hevoset eivät sopineet tietyille ihmisille. Vähän kuten Panu. Panu oli kiva ja helppo ratsastaa, mutta se ei vain ollut Miken tyylinen hevonen. Se hevonen oli väliaikaisratkaisu, mutta nyt Mikke etsi nuorempaa hevosta pidemmälle ajalle.
"No mulla tulee Ruotsista ensiviikolla vielä kaksi hevosta. Kokeile niitäkin varmuuden vuoksi. Muita hevosia mulla ei ole enää sitten myytävänä, mutta voin kysellä tutuilta jos ne tietäisi joitain hyviä", Hanna piilotti pettymyksensä tunteet ja kertoi Mikelle mitä seuraavaksi voisi tehdä. Nainen oli varma, että löytäisi tuhlaripojalle oikean hevosen. Olihan hän aikoinaan löytänyt miehelle Haitankin, joka taisi olla Miken elämän tärkein hevonen. Nyt sellaista paikkaa kukaan ei vaan tuntunut saavan enää miehen kylmässä sydämessä.
"Kannattaako mun kokeilla edes niitä kahta?" Mikke kysyi vakavalla äänellä saaden Hannan tuhahtamaan. "Mä etsin oikeasti hyvää hevosta, kuten vaikka Velmu. Siinä on laatua ja kaikkea mitä haen. Mä en etsi tällaisia harrasteratsuja."
"Mitä ihmettä sä luulet, että mä myyn? Älä Mikke kuitenkaan ala arvostelemaan mun hevosia huonoiksi jos et niistä vain tykännyt tai en anna sulle enää mitään ratsastettavaksi", Hanna tokaisi ja samalla hän pyysi tallityttöään liikuttamaan kimon hevosen loppuun Miken laskeuduttua selästä alas.
Aarnisuo huokaisi.
"Anteeksi. Sä vaan tiedät miten tärkeää tämä on minulle ja jos en löydä uutta hevosta niin voin sanoa vielä hyvästit mun uralle."
Hanna pyöräytti silmiään, mutta leppyi Mikelle sitten. Tiesihän nainen millainen tuittupää mies oli. Ei mies aina sellainen ole ollut, mutta maailman meno oli tehnyt hänestä sellaisen mitä hän nyt oli.
"Molemmat on tammoja, joista löytyy kyllä potkua. Ne ovat vain vielä kokemattomia, mutta uskon niistä molemmista tulevan hyviä hevosia."
"Okei no kokeilen niitä molempia sitten kun ne tulevat", Mikke hyväksyi kävellessään Hannan perässä talliin selaillen samalla puhelintaan. "Ilmoittele sitten. Mun pitää palata Auburniin. Danni laittoi viestiä, että Velmu liikkuu viimein puhtaasti."
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Jusu R., Sarah R. and Anton S. like this post
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 29.07.20 10:34
Mikke pääsee hommiin
26.heinäkuuta 2020
Mikael tuhahteli Hannan kommenteille kahdesta tammasta, jotka nainen oli tuonut hänelle näytille koeratsastettavaksi. Molemmissa oli kyllä todella paljon potentiaalia, sitä Mikke ei voinut kieltää. Hannan hevosenhoitaja Denise osasi ainakin liikuttaa hevoset hienosti läpi. Yksi iso ongelma oli tullut kuitenkin vastaan, sillä Hanna oli unohtanut kertoa jotain:
"Nehän ovat vasta VIISIVUOTIAITA!?" Mikke äimistyi ja tunsi itsensä huijatuksi. "Mä en tee mitään hevosella jos se ei ole vaativaa tasoa." Mies pyöritteli päätään pöyristyneenä. Olihan hän kertonut naiselle vaikka kuinka monta kertaa, että hevosen piti olla kokenut.
"Mutta minä tiedän paremmin, että tällainen hevonen olisi sinulle parempi", Hanna pysyi tyynenä Miken vastahakoisuudesta huolimatta. "Sulla on hevosasiat nyt hyvin ja kun Panu jää sulta eläkkeelle niin sulla on sitten kaksi valmista hevosta. Velmulla pääset ensi kautena kilpailemaan jo vaativaa ja nämäkin on jo koulutettu pitkälle. Vastaa hyvin ikätasoaan."
Mikke jatkoi tuhahteluaan.
"Mutta mulla oli sulle tärkeämpääkin asiaa. Mennäänkö toimistoon?" Hanna kysäisi ja sai kerrankin Miken yllättyneeksi. Nainen tiesi, että mies oli tullut paikalle ainoastaan hevosten takia ja tämä asia ei liittynyt uuden hevosen etsintään. Mies kuitenkin nyökkäsi ja kaksikko lähti kävelemään tallirakennusta kohden.
Toimistoon päästyään Mikke sulki oven perässään ja istui Hannaa vastapäätä tuolille. Heidät erotti valtava tamminen pöytä, jonka päällä oli papereita sekaisin iso pino ja tietokone. Mikke kuitenkin tiesi, että Hanna löytäisi tuosta sotkuläjästä aina kaiken tarvitsemansa. Silti epäjärjestys puistatti perfektionismiin taipuvaa miestä.
"Mä tiedän, ettet sä tarvitse rahaa", Hanna aloitti pehmeästi ja Mikke tiesi heti minne suuntaan blondi yritti häntä johdatella. "Mutta mä haluaisin sut mulle töihin."
"Mä en enää halua ratsuttaa nuoria hevosia", Mikke mainitsi väliin. "Ollaan tästäkin puhuttu, että haluan kehittyä itse."
"Mä haluaisin, että et kehittäisi vain hevosia vaan myös ihmisiä", Hanna kertoi ja Mikke nauroi. Se ei ollut lyhyt naurahdus kireässä huoneessa, vaan aito huvittunut nauru, jota kuka tahansa olisi pelästynyt jos tunsi Miken. Hanna kuitenkin vain katsoi miestä päättäväisenä.
"Haluan susta valmentajan. Haluan laajentaa yritystäni ja haluan sut valmentajaksi."
"Mä en halua toimia muiden ihmisten kanssa, saati opettaa niitä", Mikke tuhahti. "Mä en ole edes virallinen valmentaja, enkä edes ratsastuksenopettaja. Multa löytyy hevosalan tutkinnot pohjalta, mutta en mä silti osaa opettaa muita."
"Sulta löytyy taitoa ja aluksi aloittaisit pienistä. Pikkuhiljaa sulle kertyisi kokemusta ja voit kouluttautua valmentajaksi. Mä en ole huolissani mistään muusta kuin sun vuorovaikutustaidoista, mutta haluan ihmisen, joka sanoo kaiken suoraan. Saisit lisäksi ratsastaa mun hevosilla, joten kehittyisit itse."
"Ja mikä juju tässä on?"
"Mä saan rahaa kun valmennat muita ja mä valmennan aikataulujen rajoissa sua. Oot junnannut vaativalla tasolla mun mielestä tarpeeksi pitkään, joten auttaisin sua itseäsi kehittymään. Molemmille win win -tilanne."
Huoneeseen syntyi painostava hiljaisuus kun kaksi vanhaa tuttua tuijottivat toisiaan hämärässä huoneessa.
"Mä suostun, mutta niissä rajoissa, että kilpailen itsekin ja se vie aikaa kun on omatkin hevoset. Auburn ja Velmu on mulle ykkösasiat. Siinä sivussa voin joitain opettaa, JOS joku edes haluaa mun oppiin. Tuskin, mutta en mä kieltäydy."
"Hyvä!" Hanna hymyili ja tiesi auttavansa Mikke-erakkoa monessa asiassa. Seuraavaksi miehelle pitäisi myydä hevonen..
26.heinäkuuta 2020
Mikael tuhahteli Hannan kommenteille kahdesta tammasta, jotka nainen oli tuonut hänelle näytille koeratsastettavaksi. Molemmissa oli kyllä todella paljon potentiaalia, sitä Mikke ei voinut kieltää. Hannan hevosenhoitaja Denise osasi ainakin liikuttaa hevoset hienosti läpi. Yksi iso ongelma oli tullut kuitenkin vastaan, sillä Hanna oli unohtanut kertoa jotain:
"Nehän ovat vasta VIISIVUOTIAITA!?" Mikke äimistyi ja tunsi itsensä huijatuksi. "Mä en tee mitään hevosella jos se ei ole vaativaa tasoa." Mies pyöritteli päätään pöyristyneenä. Olihan hän kertonut naiselle vaikka kuinka monta kertaa, että hevosen piti olla kokenut.
"Mutta minä tiedän paremmin, että tällainen hevonen olisi sinulle parempi", Hanna pysyi tyynenä Miken vastahakoisuudesta huolimatta. "Sulla on hevosasiat nyt hyvin ja kun Panu jää sulta eläkkeelle niin sulla on sitten kaksi valmista hevosta. Velmulla pääset ensi kautena kilpailemaan jo vaativaa ja nämäkin on jo koulutettu pitkälle. Vastaa hyvin ikätasoaan."
Mikke jatkoi tuhahteluaan.
"Mutta mulla oli sulle tärkeämpääkin asiaa. Mennäänkö toimistoon?" Hanna kysäisi ja sai kerrankin Miken yllättyneeksi. Nainen tiesi, että mies oli tullut paikalle ainoastaan hevosten takia ja tämä asia ei liittynyt uuden hevosen etsintään. Mies kuitenkin nyökkäsi ja kaksikko lähti kävelemään tallirakennusta kohden.
Toimistoon päästyään Mikke sulki oven perässään ja istui Hannaa vastapäätä tuolille. Heidät erotti valtava tamminen pöytä, jonka päällä oli papereita sekaisin iso pino ja tietokone. Mikke kuitenkin tiesi, että Hanna löytäisi tuosta sotkuläjästä aina kaiken tarvitsemansa. Silti epäjärjestys puistatti perfektionismiin taipuvaa miestä.
"Mä tiedän, ettet sä tarvitse rahaa", Hanna aloitti pehmeästi ja Mikke tiesi heti minne suuntaan blondi yritti häntä johdatella. "Mutta mä haluaisin sut mulle töihin."
"Mä en enää halua ratsuttaa nuoria hevosia", Mikke mainitsi väliin. "Ollaan tästäkin puhuttu, että haluan kehittyä itse."
"Mä haluaisin, että et kehittäisi vain hevosia vaan myös ihmisiä", Hanna kertoi ja Mikke nauroi. Se ei ollut lyhyt naurahdus kireässä huoneessa, vaan aito huvittunut nauru, jota kuka tahansa olisi pelästynyt jos tunsi Miken. Hanna kuitenkin vain katsoi miestä päättäväisenä.
"Haluan susta valmentajan. Haluan laajentaa yritystäni ja haluan sut valmentajaksi."
"Mä en halua toimia muiden ihmisten kanssa, saati opettaa niitä", Mikke tuhahti. "Mä en ole edes virallinen valmentaja, enkä edes ratsastuksenopettaja. Multa löytyy hevosalan tutkinnot pohjalta, mutta en mä silti osaa opettaa muita."
"Sulta löytyy taitoa ja aluksi aloittaisit pienistä. Pikkuhiljaa sulle kertyisi kokemusta ja voit kouluttautua valmentajaksi. Mä en ole huolissani mistään muusta kuin sun vuorovaikutustaidoista, mutta haluan ihmisen, joka sanoo kaiken suoraan. Saisit lisäksi ratsastaa mun hevosilla, joten kehittyisit itse."
"Ja mikä juju tässä on?"
"Mä saan rahaa kun valmennat muita ja mä valmennan aikataulujen rajoissa sua. Oot junnannut vaativalla tasolla mun mielestä tarpeeksi pitkään, joten auttaisin sua itseäsi kehittymään. Molemmille win win -tilanne."
Huoneeseen syntyi painostava hiljaisuus kun kaksi vanhaa tuttua tuijottivat toisiaan hämärässä huoneessa.
"Mä suostun, mutta niissä rajoissa, että kilpailen itsekin ja se vie aikaa kun on omatkin hevoset. Auburn ja Velmu on mulle ykkösasiat. Siinä sivussa voin joitain opettaa, JOS joku edes haluaa mun oppiin. Tuskin, mutta en mä kieltäydy."
"Hyvä!" Hanna hymyili ja tiesi auttavansa Mikke-erakkoa monessa asiassa. Seuraavaksi miehelle pitäisi myydä hevonen..
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Isabella S., Jemiina R. and Anton S. like this post
Vs: Tarinoita sieltä sun täältä
Mikke A. 11.10.20 19:15
Panusta ei ole enää kilpahevoseksi
11. lokakuuta 2020
Mikke katsoi karsinassaan seisovaa ruunaa hieman haikein mielin. Hevonen mutusteli tyytyväisenä iltaheiniään, eikä ollut lainkaan tietoinen siitä, että se oli saanut huonoja uutisia.
"Ootko tehnyt jo päätöksen?" Hanna katsoi Mikkeä kysyvästi ja laittoi kätensä hetkellisesti ystävänsä olalle. Mies kuitenkin pyöritteli vain päätänsä.
"En haluaisi jostain syystä luopua siitä. Järjellä ajateltuna en tee sillä mitään ja vaikka se kuntoutuisi niin silti siitä ei tule minulle enää mitään..", Mikke huokaisi ja mietti, että se oli varmasti Sarah, joka oli pehmittänyt kylmän miehen mielen. Aina aiemmin Aarnisuo on pystynyt luopumaan hevosista liiankin helposti.
"No sulla on onneksi täällä paljon ratsastettavia hevosia", Hanna hymyili hieman. "Muista se."
Mikke nyökkäsi, mutta se ei helpottanut sitä, että tämän hetken koulutetuin hevonen oli saanut diagnoosin jännevammasta. Mies oli aina tiennyt, ettei Panu olisi hänen ykkösratsunsa ja se oli ainoastaan väliaikainen hevonen, kunnes Velmu yltäisi vaativalle tasolle. Silti Mikke oli tykästynyt vanhempaan ruunaan ja olisi halunnut sille kilpavuosia enemmän.
Aarnisuo tekikin lopulta päätöksen ja myi Panun Hannalle. Nainen oli päättänyt, että kuntouttaisi kiltin ruunan ja antaisi sen sitten siskontytölleen harrasteratsuksi. Se oli Mikestä hyvä ratkaisu ja mies saisi itsekin seurata vielä pitkään hevosen elämää. Se ei olisi enää koskaan valkoisten aitojen sisäpuolella pistämässä parastaan, mutta siitä tulisi mainio opetusmestari vielä toiselle.
Myöhemmin Miken istuessa Hannan tallin oleskeluhuoneen sohvalla nainen katsoi miestä mietteliäänä. Uskaltaisiko Mikelle antaa jo ehdotuksia tulevasta vai pitäisikö odottaa? Hanna pyöritteli vaaleaa hiussortuvaa etusormensa ympärillä ja tuijotti mustatukkaista ystäväänsä tuumien. Mikke selaili ainoastaan puhelintaan, eikä huomannut naisen intensiivistä katsetta. Sarah oli tulossa yöksi Miken luokse ja se oli ehdottomasti miehestä kiinnostavin asia juuri sillä hetkellä, joten Hanna jäi helposti huomaamattomaksi.
"Mikke?" Hanna kuitenkin aloitti ja sai miehen nostamaan katsettaan aavistuksen puhelintaan ylemmäs.
"Joo?" Mikke kysyi Hannan jäädessä hetkeksi empimään jatkaako vai eikö.
"Haluatko sä lähteä mun kanssa marraskuussa Ruotsiin? Katsomaan hevosia."
"Eikö sulla oo jo hevoskiintiö täynnä?" Mikke naurahti huvittuneesti ja alkoi tarkastamaan puhelimestaan huomisen valmennettavien aikatauluja. Eevi tulisi omalla hevosellaan Kallella 12 Miken valvovan silmien alle ja Katri 14 Bounssella. Mikke oli yllättynyt miten hyvin Hanna oli saanut hänelle töitä, vaikka miehen persoona ei ollut ehkä parhain asiakaslähtöiseen työhön.
"Meinasin, että voisit viimein lähteä katsomaan sulle toista hevosta. Oot puhunut siitä jo kauan ja nyt viimeistään vois olla hyvä saada uusi. Ehtisit valmistautua ensi kauteen", Hanna kertoi. "Voisin kysyä tutuilta jos niillä olisi sulle hevosia testattavaksi."
"Joo ihan sama."
Mikke ei uskonut löytävänsä itselleen enää tänä vuonna uutta hevosta ja hän olikin sen suhteen varsin pessimisti. Velmu oli onneksi elämänsä kunnossa ja Mikke treenasi sitä valmentajien avulla tosissaan, jotta sekin pääsisi ensi kaudella starttaamaan ensimmäisen vaativa b -luokan.
11. lokakuuta 2020
Mikke katsoi karsinassaan seisovaa ruunaa hieman haikein mielin. Hevonen mutusteli tyytyväisenä iltaheiniään, eikä ollut lainkaan tietoinen siitä, että se oli saanut huonoja uutisia.
"Ootko tehnyt jo päätöksen?" Hanna katsoi Mikkeä kysyvästi ja laittoi kätensä hetkellisesti ystävänsä olalle. Mies kuitenkin pyöritteli vain päätänsä.
"En haluaisi jostain syystä luopua siitä. Järjellä ajateltuna en tee sillä mitään ja vaikka se kuntoutuisi niin silti siitä ei tule minulle enää mitään..", Mikke huokaisi ja mietti, että se oli varmasti Sarah, joka oli pehmittänyt kylmän miehen mielen. Aina aiemmin Aarnisuo on pystynyt luopumaan hevosista liiankin helposti.
"No sulla on onneksi täällä paljon ratsastettavia hevosia", Hanna hymyili hieman. "Muista se."
Mikke nyökkäsi, mutta se ei helpottanut sitä, että tämän hetken koulutetuin hevonen oli saanut diagnoosin jännevammasta. Mies oli aina tiennyt, ettei Panu olisi hänen ykkösratsunsa ja se oli ainoastaan väliaikainen hevonen, kunnes Velmu yltäisi vaativalle tasolle. Silti Mikke oli tykästynyt vanhempaan ruunaan ja olisi halunnut sille kilpavuosia enemmän.
Aarnisuo tekikin lopulta päätöksen ja myi Panun Hannalle. Nainen oli päättänyt, että kuntouttaisi kiltin ruunan ja antaisi sen sitten siskontytölleen harrasteratsuksi. Se oli Mikestä hyvä ratkaisu ja mies saisi itsekin seurata vielä pitkään hevosen elämää. Se ei olisi enää koskaan valkoisten aitojen sisäpuolella pistämässä parastaan, mutta siitä tulisi mainio opetusmestari vielä toiselle.
Myöhemmin Miken istuessa Hannan tallin oleskeluhuoneen sohvalla nainen katsoi miestä mietteliäänä. Uskaltaisiko Mikelle antaa jo ehdotuksia tulevasta vai pitäisikö odottaa? Hanna pyöritteli vaaleaa hiussortuvaa etusormensa ympärillä ja tuijotti mustatukkaista ystäväänsä tuumien. Mikke selaili ainoastaan puhelintaan, eikä huomannut naisen intensiivistä katsetta. Sarah oli tulossa yöksi Miken luokse ja se oli ehdottomasti miehestä kiinnostavin asia juuri sillä hetkellä, joten Hanna jäi helposti huomaamattomaksi.
"Mikke?" Hanna kuitenkin aloitti ja sai miehen nostamaan katsettaan aavistuksen puhelintaan ylemmäs.
"Joo?" Mikke kysyi Hannan jäädessä hetkeksi empimään jatkaako vai eikö.
"Haluatko sä lähteä mun kanssa marraskuussa Ruotsiin? Katsomaan hevosia."
"Eikö sulla oo jo hevoskiintiö täynnä?" Mikke naurahti huvittuneesti ja alkoi tarkastamaan puhelimestaan huomisen valmennettavien aikatauluja. Eevi tulisi omalla hevosellaan Kallella 12 Miken valvovan silmien alle ja Katri 14 Bounssella. Mikke oli yllättynyt miten hyvin Hanna oli saanut hänelle töitä, vaikka miehen persoona ei ollut ehkä parhain asiakaslähtöiseen työhön.
"Meinasin, että voisit viimein lähteä katsomaan sulle toista hevosta. Oot puhunut siitä jo kauan ja nyt viimeistään vois olla hyvä saada uusi. Ehtisit valmistautua ensi kauteen", Hanna kertoi. "Voisin kysyä tutuilta jos niillä olisi sulle hevosia testattavaksi."
"Joo ihan sama."
Mikke ei uskonut löytävänsä itselleen enää tänä vuonna uutta hevosta ja hän olikin sen suhteen varsin pessimisti. Velmu oli onneksi elämänsä kunnossa ja Mikke treenasi sitä valmentajien avulla tosissaan, jotta sekin pääsisi ensi kaudella starttaamaan ensimmäisen vaativa b -luokan.
Mikke A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 134 -
Sarah R. and Anton S. like this post
Sivu 1 / 2 • 1, 2
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa