Ei naurata (off, avoin)

Mikke A. 31.08.17 19:13

(Avoinna kaikille, tervetuloa vapaasti mukaan!)

Tummansiniset silmät tuijottivat minua peilistä nojatessani lavuaariin vettä valuvana. Sade oli kastellut jo valmiiksi luonnostaan mustat hiukseni oikein syvän mustiksi ja kontrasti silmien, sekä hiuksien välillä alkoi olemaan jo liian suuri. Huokaisten kuivasin kasvojani pyyhkeellä ja yritin estää itseäni ärsyyntymästä yhtään enempää. Mä en tykännyt sateesta. En sitten yhtään. Saati siitä, että sellainen oli yllättänyt minut Haitan haku reissulla. Tammakin oli näyttänyt ihan uitetulta, mutta sentään vielä hyvältä. Musta en olisi voinut sanoa samaa kun t-paita tummansinisen bombertakin alla tuntui aika nihkeältä. Ehkä kesällä olis ollut ihan jees, mutta mä aloin jo laskemaan tän päivän syksyksi. Ei sitä kauheasti enää kekkaloitu rannalla, eli tätä ei voinut kutsua enää söpöksi rantalookiksi. Ei ei...

Vessasta kävelin saappaat jalassa tallin puolelle sellaisella ilmeellä, että Silja olisi käskenyt mua edes yrittämään hymyilemistä kun ei kuulunut näyttää siltä että olisi tungettu piikkejä sinne minne aurinko ei paista. Mutta mä en hymyillyt. En edes aikonut kun tyttöystäväni ei ollut paikalla, sillä mua ei todellakaan kiinnostanut muiden mielipiteet. Eikä mua hymyilyttänyt. Kävelin satulahuoneeseen hakeakseni Haitan varusteet, mutta jouduin pysähtymään kun tajusin että sieltä puuttui jotain.

Suitset. Haitan suitset ei ollut paikoillaan, vaikka luulin jättäneeni ne viimeksi eilen siihen. Sen takia kävelin talliin etsiäkseni käsiin jonkun joka voisi tietää asiasta jotain.

#auburninmysteeri

Julia L. 01.09.17 11:33

Vaikka toisin olisi voinut kuvitella, täydellisessäkin miljöössä vallitsi myrsky. Ensin talli oli täyttynyt perijättärien raikuvasta riitelystä ja myöhemmin arvaamaton syksysää oli iskenyt aivan yllättäen. Viskasin vettä valuttavan kirkkaankeltaisen sadetakkini Valerien karsinan seinässä kiinni olevaan koukkuun ja päästin blondit kutrini vapaaksi poninhännältä. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä tuo ensimmäinen maastolenkki, kun taivas päätti rysäyttää oikein kunnon sadekuuron meidän niskaamme. Ja uuden uutukainen satulakin taisi lainehtia vedestä, voi hitto..

Revin kaikki märät varusteet kuin uitetulta tammaltani ja suuntasin kohti varustehuonetta. Juuri kun olin avaamassa suuni pienelle yksinpuhelulle, en ollutkaan varustehuoneessa yksin. Mustahiuksinen mies ei tainnut huomatakaan minua, joten tervehtimättä ripustin ruskeat suitset oikeaan naulaan.

Miehen etsivä katse sai minun huomioni kuitenkin kiinnittymään, mutta hän oli yhtä nopeasti poissa kun oli tullutkin.
Heitin satulan oikeille sijoilleen, minkä jälkeen minulla vasta raksutti. Olin ehkä hänelle selityksen velkaa. Kävelin ripein askelin miehen perään ja kopautin hänen olkaansa.
“Mä taidan tietää, mitä sä etsit.”

Mikke A. 10.09.17 19:27

En päässyt kovinkaan pitkälle varustehuoneesta kun joku tarrasi olkapäähäni. Sisälläni käväisi pieni hämmennys kosketuksesta ja hetken jo mietin oliko Silja tullut tallille, mutta kääntyessäni kannoillani ympäri katsomaan puhujaa se ei ollut tyttöystäväni. Ei vaikka blondi tuokin oli. Hetken aivoni joutuivat raksuttamaan hiljaisuudessa kun rekisteröin samalla mitä minua nuoremman näköinen nainen sanoi. Sitten kulmani kurtistuivat samalla kun huuleni käväisivät tiukkana viivana.

"Niinkö ajattelit?" tuhahdin aavistuksen pilkalliseen sävyyn ja kallistin päätäni. Mistä tuo olisi voinut tietää Haitan suitsista... ellei blondi ollut katoamisen takana?
"Ehkä sitten voisit auttaa minua löytämään etsimäni?" katsoin naista suoraan silmiin ja kylmä sävy katosi muuttuen enemmän mietteliääseen sävyyn. En ihan keksinyt syytä miten hän olisi voinut liittyä tähän, mutta ehkä se kohta selvenisi?

Jotenkin en ainakaan osannut kuvitella sievännäköistä naista varkaaksi, vaikka suitset olivatkin hemmetin hyvälaatuiset ja kalliit, joten toisaalta ei olisi ihme jos joku ne ottaisi. Ehkä siis tämä oli nähnyt jonkun muun ottavan ne?

Julia L. 11.09.17 20:36

Miehen kylmän äänensävyn kuullessani kaduin heti, että olin koskaan pyytänytkään apua Annalta satuloiden kanssa. Oli täysin ajattelematonta koskea luvatta toisten tavaroihin. Hieman halveksuvalla katseellaan hän vaikutti kovin säntilliseltä kaikessa, mikä tuli hänen hevoseensa, eikä syyttä. Mitä luultavammin jokainen, jolla oli varaa pitää hevosta näissä maisemissa, tahtoi kaiken olevan täsmällistä, eikä melkein sinne päin.

"Se olin minä", päästin suustani, samalla huokaisten syvään. Katseeni laski tuijottamaan omia lyhyitä jalkojani, jotka olivat kaiken tämän sotkun syy. Minua odotti suoraan silmiini uppoutuva katsekontakti, jonka ansiosta olisin voinut tehdä mitä tahansa, myöntää vaikka tehneeni murhan, vaikka olin täysin syytön. Tämän miehen kanssa ei tehnyt mieli selitellä tekojani, joten nyökäten käännyin aloillani.
"Mä näytän, mihin se satula on siirretty", totesin suorasanaisesti marssien takaisin satulahuoneeseen.

"Se satula löytyy yhden telineen ylempää, mut siirrän mun oman sinne, niin saat sun paikkasi takaisin", sanoin nopeasti puhuen ja kurottelin miehen hevosen satulan alas paikaltaan. Valerien ruskean koulupenkin nostaminen olikin nyt entistä hankalampaa, enkä millään saanut sitä heitettyä uudelle paikalleen, heitto toisensa jälkeen. Noloa.

Mikke A. 23.09.17 20:10

Nuori neitokainen vaikutti hyvin katuvalta ja hänen sanoessaan ne ratkaisevat sanat "se olin minä", niin kiukku meinasi oikein kuohahtaa sisimmässäni. Miten ihmeessä sievä nainen olisi uskaltanut kajota hänen kalliisiin tavaroihin? Jouduin hetken aikaa vetämään syvään henkeä, koska toinen näytti niin harmilliselta, etten edes minä kehdannut alkaa raivoamaan hänelle.

Siinä blondi sitten kehotti seuraamaan nyökkäyksellä perässään, mutta seuraavat sanat pysäyttivät kaikki ajatukseni hetkeksi, vaikka jalkani liikkuivat yhä eteenpäin.

Satula? Katselin kuinka nuori nainen alkoi siirtelemään satuloiden paikkaa ja minut valtasi todella hämillinen tunne. Nyt oli tainnut mennä asiat vähän sekaisin.

"Hetkinen, hetkinen. Puhut siis todellakin satulasta, etkä suitsista?", kysäisin ihmeissäni keskeyttääkseni blondin yrityksen saada satulaa ylemmäs. Huokaisten kävelin lähemmäs ja nostin Haitan satulan takaisin ylemmäs.
"Kyllä mä huomasin jo, että varusteet on tossa ylempänä ja se on ihan okei, mutta ehkä huomaat, että suitset puuttuu paikalta. Tiedätkö niistä mitään?" Ristin käteni yllättävän rauhalliseen sävyyn. Toinen olikin ihan harmiton tyyppi.

Julia L. 24.09.17 19:00

Samalla kun satula nostettiin käsistäni, tunsin pienen taakankin tipahtavan harteiltani. Minua ei luultukaan enää omatoimiseksi tallitytöksi. Olin kajonnut pilkuntarkan miehen varusteisiin, mutta sain sen tuosta vain anteeksi. Pidin enemmän kirkastuneesta katseesta hänen silmissään, enkä tuntenut pakottavaa tarvetta katsoa pois.

Toden totta, timanteista ja uudesta nahkasta hohtavat koulusuitset olivat kadoksissa. Uteliaana rottana tiesin tasan tarkkaan, millaisia varusteita muut hevoset käyttivät, sillä olin vastikään oppinut saamaan rahalla muutakin kun hyvän mielen. Täällä suitsinaulakoita ei koristaneet marketin tusinasuitset, vaan täydellisen uniikit luomukset. Se ei kuitenkaan tehnyt minusta niin rietasta, että olisin varastanut toisten omaisuutta.

Kartanossa oli kuitenkin tovin jo tapahtunut järin outoja tapahtumia, mutten tohtinut antaa pelolle valtaa. Mikäli tallia vainosi tulipalossa kuolleiden henget, suljin silmät niiden olemassaololta. Tai jos joku katkera, alueelle kuulumaton ihmissielu liikkui kiusaamassa viattomia hevosihmisiä tallilla, en missään nimessä tahtonut tietää. En edes, vaikka olin joskus illalla kuullut tallivintiltä epämääräistä kolinaa, jonka loogisesti olin ajatellut johtuvan tuulisesta säästä.

"Ei aavistustakaan", vastasin tietämättömästi minulle heltyneelle miehelle, vaikka olisin voinut samantien kiljaista juorut hänenkin tietoonsa. Tieto vain lisäisi hänen tuskaansa.
"Tuskin suitsiisi kajonnut tahtookaan, että hänestä olisi kenelläkään mitään aavistusta", lipsautin kuitenkin ympäripyöreästi epäilyksistäni.
"Mut hauska tutustua, Julia", vaihdon lipevästi aihetta loppukevennykseksi ja ojensin käteni mustahiuksiselle miehelle hymyillen.

Isabella S. 01.10.17 20:43

Halusin tuulettaa työstressini taivaantuuliin ja lähteä Eelan kanssa maastoon, mutta luontoäiti tuntui tarjoavan sen luokan tuulta sateen kera, että pelkkä raivokas treeni maneesissa saisi riittää. Mitä vain, kunhan pääsisin tuoksuttamaan nahan ja hevosten tuoksua ja keskittymään johonkin muuhun kuin Nature-lehden uusimpiin, aivan liian vaikeisiin artikkeleihin.

Menin aivan ensimmäiseksi toimistoon ja kaivoin kaapistani mahdollisimman tummat ja masentavat ratsastusvaatteet. Vilkaisin pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen kuitenkin peiliin ja päädyin letittämään hiukset uudestaan - siistimmin. Kaivoin Amandan kaappia ja löysin piilotetun huulipunan sieltä missä se oli ollut jo vuoden. Pieni sipaisu kaunista Chanelin nude-sävyä, joka antoi kasvoille huolitellun ilmeen ilman meikattua vaikutelmaa. Hymyilin itsekseni viekkaasti, sillä olin varma, ettei Amanda tiennyt rosvouksistani mitään.

Hengitin syvään ja astuin tallin puolelle sadetakkia riiputtaen. Hevoset täyttivät mieleni tuoksullaan ja äänillään, vaikka niitä olikin tallissa vain kourallinen. Kiskaisin Amandan vaaleanpunaisen sadetakin ylleni - naisella oli tänään muuta menoa, tiesin sen varmaksi. Pujotin hupun niin syvälle kuin mahdollista ja nopealla täsmäiskulla hain Eelan ja vieressä kyhjöttävän Epin sisälle. Minun piti hakea vain Eela, mutta Epi näytti sateessa niin surkealta, etten tohtinut jättää sitä ulos.

Laitoin tammat karsinoihinsa ja hankkiuduin eroon ällöpinkistä takista. Mietin kuumeisesti tehokkainta tapaa kuivata Eelaa edes vähän, kun tajusin satulahuoneesta kuuluvan puhetta. Uteliaana ja välittömästi ryhtiäni parantaen astuin satulahuoneeseen, jossa yllätyksekseni juttelivat komea mustahiuksinen Mikke (tällä kertaa ilman tyttöystävää) ja pituiseni sinisilmäinen Julia. Lempeän näköinen lyhyt blondi ja pitkä, mustanpuhuva Mikke olivat melkoiset vastakohdat seisoessaan vastakkain. Tunnelma huoneessa oli ehkä hivenen vaivaantunut. Vai vaivaannutinko minä sen läsnäolollani?

"Iltaa", hymyilin ja nyökkäsin molemmille turhankin kohteliaasti.
Keräsin syliini Eelan varusteet ja olin jo lähtemässä, kun kaksikon hiljaisuus sai minut epäluuloiseksi. "Onko kaikki hyvin?" kysyin kulmat kurtussa. Tarkkailin molempien huolestuneita kasvoja ja pelkäsin, että jotain oli tosiaankin taas sattunut.

Mikke A. 08.10.17 11:54

Ei aavistustakaan oli ollut naisen kommentti kadonneisiin suitsiini, joten huokaisin syvään. Sormeni liukuivat kerran mustien hiuksien läpi ja oloni alkoi olemaan ehkä aavistuksen epätoivoinen, vaikka edessäni seisovan edellinen lause jäi vähän pyörimään päässä. Kauheasti en kuitenkaan sen merkitystä ehtinyt miettimään kun nainen ojensi kättään minulle esittäytyen samalla Juliaksi. Kesti hetken aikaa tarttua ojennettuun kämmeneen, mutta päätin kerrankin olla ystävällisempi ja vastasin kättelyyn.

"Mikke", esittäydyin ja hymyilin pienesti. Olin jo myös avaamassa uudestaan suutani kysyäkseni Julialta vielä tuosta mahdollisesta varkaasta, mutta huoneen ovi kävi ja tuttu henkilö asteli sisään. Itse tallinomistajatar Isabella. Astahdin askeleen taaemmas Juliasta, mutten osannut poistua tilanteesta.

"Iltaa iltaa", nyökkäsin perijättärelle kohteliaasti vastaukseksi, mutta päässäni pyöri vain kadonneet suitseni ja pieni epäilys tiesikö Julia oikeasti tästä enemmän kuin tohti paljastaa. Odotinkin Isben lähtöä huoneesta jatkaakseni uteluja, mutta nainen pysähtyikin selvästi huomatessaan meistä, ettei kaikki ollut ihan niinkuin piti. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään syytä peitellä totuutta, koska ärtymys sisälläni kasvoi.
"Ei", vastasinkin suoraan. "Haitan suitset ovat kadoksissa."

Isabella S. 08.10.17 20:19

Hetken epäröinnin jälkeen Mikke vastasi, Julia seisoi vaisuna vierellä. Vastaus sai vereni välittömästi kiehumaan ja laskin Eelan satulan lattialle. Pistin kädet lanteille ja silmät kiinni, sillä nyt tarvittaisiin taikavoimia, jotten raivostuisi asiakkaiden edessä. Silmät avattuani tajusin mitä olin tehnyt ja kiirehdin nostamaan arvokkaan satulan lattialta. Ihmeekseni Mikke riensi avuksi pyyhkimään olemattomia pölyjä satulan pinnasta ja tarkistamaan kanssani mahdollisia (mutta järjellä ajateltuna epätodennäköisiä) vaurioita. Julia tuijotti meitä kahta silmät suurina, mutta Mikke selkeästi ymmärsi varusteasioiden vakavuuden. Hymyilin miehelle hämmentyneenä. Hän katsoi takaisin ymmärtäväisenä, kuin salaliittolaista. Kömpelösti nostimme satulan takaisin telineeseen yhdessä, kun kumpikaan ei irrottanut otettaan arvokkaasta nahasta.

"Kiitos", naurahdin oudolle välikohtaukselle. "Mutta ne suitset... Kauan ne ovat olleet poissa?" kysyin, ja tunsin jo valmiiksi vihastuvani tilanteelle. Miksi meille sattui tällaista...
"Oletteko etsineet kaikkialta? Vintiltäkin? Tiedätkö sinä Julia tästä jotain?" lisäsin, vaikka tiesin kysymykset turhiksi. Alkoi näyttää siltä, että elämäni pilaaja oli palannut. Muuta selitystä en keksinyt. Minun olisi puhuttava Amandalle.

Julia L. 09.10.17 13:40

Olin tyytyväinen itseeni, kun osasin pitää kerrankin mölyt mahassani. Mikeksi esittäytynyt mies ei kuitenkaan tyytynyt pelkkään kädenpuristukseen, vaan kulmia kurtistaen avasi jo suutaan lisäkysymyksiä esittääkseen. Kertasin mielessäni jo valmiiksi, kuinka viattomalta ja ihmettelevältä minun tulisi kuulostaa.
Kun vähiten sitä osasi odottaa, tupsahti varustehuoneen jo valmiiksi vaivautunutta ilmapiiriä vaivaannuttamaan vanhempi omistajatar tummanpuhuvassa, suorastaan hautajaismaisessa vaatetuksessaan. Hän hymyili meille asialliseen imagoonsa kuuluvasti, mutta tarttui hetken päästä meidän kummalliseen olemukseen. Minä päätin antaa miehen tuoda häntä kohdanneen ongelman julki, pysyttäytyen itse loitommalla perijättären hampaista, kun tämä kuulisi jutun todellisen juuren.

Isabellan reaktio oli juuri sellainen, kun osasin kuvitella. Hallittu, sisäinen raivo, joka purkautui syvällä hengityksellä ja hermostuneella, oudolla tapahtumasarjalla, johon Mikke otti herrasmiehenä osaa. Minä vain katselin kummastellen kalliin satulan matkaa lattialta yhteistuumin satulatelineeseen, enkä sanonut sanaakaan. Naisella oli hyvin kummallinen tapa hallita raivoaan purkamalla se arvokkaisiin varusteisiin. Tällä hetkellä ei tehnyt mielikään härnätä Isabellan jo valmiiksi hermostunutta mieltä.

Mutta mitä vielä. Se tästä puuttuikin, että Isabella luulisi minua varkaaksi. Sivullisena olon sijasta nousin vihdoin ääneen katselijan roolista ja vastasin tummaverikölle vakuuttavasti.
"Jos tietäisin, emme seisoisi tässä. Minä olen kajonnut Miken hevosen varusteisiin vain yhden ainoan kerran eikä se tule toistumaan", puhuin kiirehtien sanoissani. Aiemmin kivenkovaa vakuuttelemani vastaus Isabellalle juoruista oli mennyt täydestä, enkä aikonut paljastaa perijättärelle vieläkään mitään, vaan kielsin kaiken tapahtuneen itseltänikin. Tuskin tämä ainakaan parantaisi tallin yleistä ilmapiiriä, mutta oli parempi pitää nokkansa pois asioista, joista ei tiennyt hölkäsen pöläystä.

"Anteeksi, en vain pysy oikein mukana, mitä täällä tapahtuu. Vintti on varmaan viimeinen vaihtoehto", totesin nöyrästi, pahoitellen äkkipikaista käytöstäni. Hermostuneisuus iti nyt minussakin, kun aavistuksen vapisevin käsin näpräsin Valerien konjakinsävyisiä suitsia tiukkaan nippuun.

Mikke A. 16.10.17 21:32

"Joo siis suitset oli eilen vielä tässä", annoin sormieni lipua kerran hiuksieni läpi. "Huomasin vasta, että ne ovat poissa, joten ei olla ehditty vielä katsomaan oikein muualta", totesin vielä Isabellalle ja vilkaisin hermostuneen oloista Juliaa pikaisesti. "Mä en vaan ymmärrä miten ne olis muka viety muuten vaan jonnekin muualle".
Jotenkin varkaus kuulosti järkevimmältä vaihtoehdolta koko hommaan, mutta kuka ihme olisi jossain välissä kenenkään huomaamatta ehtinyt näpistää suitset -ne kun eivät olleet taskuun mahtuvaa sorttia.

Ellei se varas ollut joku joka kuului tallin ihmisiin. Silloin kukaan ei kiinnittäisi huomiota tuttuun ihmiseen ja jos se varas oli joku joka liikutti hevosia niin ei olisi edes outoa jos tuo kantaisi suitsia mukanaan. Eri vaihtoehdot pyörivät päässäni tiuhaan, mutta lopulta ahdistunut ilmapiiri huoneessa herätti minut ajatuksistani.

"Pitää varmaan käydä varulta kiertämässä talli ympäri", hymähdin. "Ei varmaan kannata vetää mitään johtopäätöksiä ennen sitä, vaikka kuulostaahan tää vähän uskomattomalta."

Isabella S. 17.10.17 14:55

Mikke totesi pyörähtävänsä vielä tallin ympäri ja hermostuneen oloinen Julia kiersi kanssani vintin. Kukaan meistä ei kuitenkaan löytänyt mitään. Lannistuneina tapasimme toisemme uudestaan tallikäytävällä, satulahuoneen edessä.

"Veikkaan, että niitä ei koskaan löydy. Olen suuresti pahoillani ja lupaan, että selvitämme tämän läpikotaisin", sanoin Mikelle. Katsoin miestä harmistuneena silmiin - aloin olla väsynyt kiukkuisen sijaan.

"Korvaan rahan heti tilillesi ja saat lainata hevosteni suitsia jos tarvis. Toisaalta..." mietin ääneen. "Toisaalta olen juuri tehnyt kaupat kahdesta uudesta hevosesta. Olen itsekin kipeästi uusien varusteiden tarpeessa - vanhat eivät tule kuuloonkaan. Olisitko vain halunnut tulla mukaani varusteostoksille? Maksan ehdottomasti kaiken", ehdotin rohkaistuneena Mikelle.

Käännyin vielä vilkaisemaan Juliaa ja tämän jännittynyt olemus sai minut antamaan naiselle pikaisen halauksen. "Kiitos kun autoit etsimään", hymyilin varautuneesti, mutta tarkoitin sanojani.

Julia L. 18.10.17 18:34

Suostuin kiltisti auttamaan Isabellaa vintillä, jossa nainen nuuski nurkat hyvinkin tarkasti läpi - eli minä lähinnä kuljin omistajattaren perässä, kun hän mutisi hermostuneena ja varmistin, ettei suitsien timanttien kimallus jäänyt naiselta huomaamatta.

Suitsia ei kuitenkaan löytynyt, joten menimme pahoittelemaan yhteistuumin Mikaelille uutisia tallin puolelle. Oikeastaan en edes sanonut mitään, mutten osannut liuetakaan tilanteesta.
Tuntiessani bruneten lähestyvän minua halauksella, rentouduin hieman ja sain kasvoilleni vähän siedettävämmän ilmeen, joka taipui hymyyn.
"Eipä mitään", totesin ystävällisesti, jättäen sitten kaksikon sopimaan varusteiden ostotreffejä. Piti ilmeisesti jatkossakin olla yhtä avulias, jotta sai edes toisen perijättären puolelleen.

Mikke A. 02.11.17 22:52

Epäonnisen etsintäreissun jälkeen Isabella ehdotti, että kävisimme yhdessä varusteostoksilla. En ollut mikään shoppailija ihminen edes hevosasioissa, mutta koska tämä oli aika pakollinen hankinta niin nyökkäsin naiselle.

"Tämä kelpaa kyllä", hymyilin jopa hieman katsoen naista silmiin.

Sen jälkeen seurailin kuinka Isbe halasi Juliaa ja kuinka jälkimmäinen lähti ensimmäisenä huoneesta. Käännyinkin sitten takaisin tallinomistajattaren puoleen sopimaan asiasta paremmin..

Isabella S. 03.11.17 10:10

"No, miten tehdään? Kohtuullisen matkan päässä sijaitsee sekä Equestrian PRO:n että Mestyn varusteen liike. Ne ovat ihan vierekkäin oikeastaan. Voidaan lähteä heti tai joskus myöhemmin, minulla on hyvin joustava aikataulu", hymyilin. Tosiasiassa olin kiireinen, mutta siirtelisin menojani tarvittaessa. Asiakkaiden ensiluokkainen palvelu oli Auburnissa tärkeää. Onneksi Amanda oli kaikessa palveluhaluttomuudessaan samaa mieltä, joten sisko kyllä auttaisi paikkaamaan, jos Miken valitsema ajankohta olisi minulle hankala.

"Tai sitten saat sen tilisiirron jos ostosseura ei miellytä", epäröin. Ehkä miesparka ei halunnut juuri minun seuraani ja kahdenkeskeinen ostosreissu omistajattaren kanssa saattoi olla jo pelkkänä ajatuksena epämiellyttävä. Onneksi Mikellä oli sentään tyttöystävä, ajattelin. Ainakaan kukaan ei keksisi typeriä juoruja, jos lähtisimme asioille kahdestaan.

Isabella S. 07.11.17 17:06

Osittaista jatkoa (Mikke & Isabella): Mites tässä nyt näin kävi?

Sponsored content

Ei naurata (off, avoin)

Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)

Vs: Ei naurata (off, avoin)