Voisiko mennä enää huonommin? part II (on)

Ootan tähän mukaan Ellietä

---

Ellie oli palannut jo sisälle, istuin vielä Ladassani ja sytytin uutta tupakkaa. Vinssasin ikkunan auki ja samalla luottopelini hyytyi. "No mitäs paskaa?" Nousin ylös ja avasin konepellin. En tiedä osuiko karma kohdalle vai leikkikö universumi kanssani peliä; starttimoottorini hajosi. Kirosin siinä aikani ja hetken päästä vettä satoi kuin aisaa. Kirosin lisää.

Kävin läpi varmaan kaikki summerit talon seinässä. Vasta viimeisten nappien kohdalla muistin Ellien sanoneen asuvansa ylimmässä kerroksessa. Kirosin vielä lisää.

Olin juuri saanut vedettyä ratsastushousuni jalasta ja laitettua kahvin tippumaan, kun kuuli ovisummerin soivan. Kuka ihme siellä muka olisi, ei täällä ikinä käynyt vieraita kutsumatta. Olinkohan taas tilannut jotain netistä? Laahustin ovipuhelimeen ja nostin kuulokkeen korvalle.
"Haloo?"

"Hate to ask you, voinks tulla pitää sadetta. Karma iski ja asun kaupungin ulkopuolella..." ensimmäistä kertaa elämässäni kuulostin näin nololta. "Mun auto hajos, sait mitä halusit, Jääkuningatar" naurahdin lauseen perään, en halunnut kuulostaa liian vakavalta. Jos blondi olisi ollut kanssani alhaalla, olisin varmaan vinkannut.

"Mitä, mitä? Eikö ah, niin luotettava Lada kestänytkään", en voinut estää vahingoniloa hiipimästä ääneeni ja leveää virnettä kohoamasta kasvoilleni.
"No, ehkä mun pitää auttaa neitoa hädässä ja tarjota sulle suojaa sateen ajaks", myönnyin ja painoin nappia avatakseni alaoven.

Ennen kuin Jonathan ennättäisi yläkertaan asti, olisi mun kuitenkin äkkiä keksittävä jotain vaatetta päälleni. Koska olin minä, tämä "jotain" tarkoitti tietenkin tyylikkäitä merkkivaatteita, joskin hivenen rennompia sellaisia. En sentään kärvistellyt omassa kodissani piukoissa farkuissa.

Vahingonilo paras ilo. Varsinkin jos itse on se vahingoniloinen, muuten se on paskaa. Tässä vaiheessa kiitin universumia, Jumalaa ja/tai Jeesusta siitä, et mulla oli huumorintajua, kylläkin vähän oudompaa kuin muilla, mutta edes jotain !

Koko kerrostalo oli kuin katalogista. Ei vinoa taulua seinällä ja lattiasta kirjaimellisesti näki oman peilikuvansa ja minä, minä näytin uitetulta koiralta. Damn. Hissi toimi, onneksi, ei tarvinnut kavuta portaita ylimpään kerrokseen, joka oli korkealla. Hyvin korkealla.

Hissin ovien avautuessa tajusin, etten ollut kattonut summerista blondin sukunimeä. Kirosin uudestaan. Seisoskelin käytävässä tumput suorana, en kehdannut tähän aikaan mennä enää kenenkään randomin ovelle koputtelemaan, vaikka blondi oli minulle lähes yhtä random kuin hänen naapurinsa.

Saatuani vaatetta ylleni ja siistyttyäni pikaisesti koko asuntoa palasin takaisin ovelle. Olikohan mies eksynyt matkalla, eikai hissimatkan pitänyt noin kauaa kestää? Nopea vilkaisu ovisilmästä paljasti miehen seisoskelevan rappukäytävästi, näemmä pohtien ankarasti oikean oven sijaintia. Päätin päästää punapään kärsimyksistään ja ystävällisesti avata tälle oven.

"Tervetuloa von Brandtin ylelliseen lukaaliin", tervehdin virnistäen. Eteisestä aukesi suuri avonainen ja valoisa tila, joka kahdella seinämällä oli suuret ikkunat, sekä ovi molempia seiniä reunustavalle parvekkeelle.

Ovi avautui vasemmalla puolellani. Myönnän, säikähdin hieman. Blondi toivotti minut tervetulleeksi naamallaan Brain Blasterzejakin imelämpi hymy. Kävelin sisään asuntoon ja katselin ympärilleni. Taisin jopa lopettaa hengittämästä pariksi sekunniksi. Asunto oli valtava yksin asuvalle, ainakin uskoin hänen asuvan yksin... "Asutko tääl miehes kans? Ei kenelläkään oo näin paljoa tilaa vaan ja ainoastaan itelleen?" kysyin aidosti hämmentyneenä.

Tunsin suurta ylpeyttä asunnostani, jossa tosiaan olisi mahtunut asumaan pieni perhe. Toisaalta olisin varmaan tullut hulluksi pienessä yksiökopissa, tämä oli ihan sopivan kokoinen minulle.
"Ainakin toistaiseksi yksin", vastasin hymyille ja kävelin pari askelta keittiöön.

"Otatko kahvia? Ehdin just laittaa tippumaan ennen kuin ilmestyit ovelle", tiedustelin hapuillen samalla mukeja keittiön kaapista.

"Toistaseks? Onks monikin yrittäny tulla jäädäkseen?" näpäytin blondille takaisin ja virnistin. "Ja joo, kahvi olis ihan jees, maitovaral, kiitos" Onneksi vanhempani olivat opettaneet minut hyville tavoille. Kuitenkin niistäkin sai laistaa välillä. Istuin ehkä valkoisimmalle sohvalle, mitä olin ikinä nähnyt. "Älä vaan sano et isi makso tän kaiken?"

"Ollaanpas sitä nyt uteliaita", hymähdin punapäälle ja kaadoin kahvia kuppeihin jättäen kumpaankin maitovaran. Tietämättä miten maitoisana toinen halusi kahvinsa, päätin kaataa myös sen valmiiksi kuppeihin.

Miehen seuraava lause sai minut pysähtymään hetkeksi. Olin osannut odottaa kommenttia, enhän juurikaan peitellyt varakasta elämäntyyliäni, mutta silti pyrin yleensä välttelemään vanhempiini liittyviä keskustelunaiheita.
"Entä sitten?" tiuskahdin tuttavallisen virneen kadotessa hyvin nopeasti kasvoiltani. "Luulitko että ihan itse olisin ehtinyt tässä tienaamaan omaisuuden?"

Tyrkkäsin toisen kahvikupin sohvapöydälle Jonathanin eteen ja peruutin sitten istumaan toiselle puolelle nojatuoliin, ilmeeni muistuttaen hyvin paljon samaa kuin potkiessani aiemmin Mersun renkaita.

"Whoa, ei ollu tarkotus suututtaa..." katsoin naista suoraan silmiin. "Suoraa sanoen mullaki on vaikeuksii puhuu mun porukoista, jos tää liittyy yhtään niihin.." tiesin tuon lauseen olevan shot in the dark, mutta en keksinyt mistä muusta Ellie olisi voinut pahastua.

Jotenki multa puuttuu aivoista se hälytysvalo, joka kertoo missä vaiheessa katsominen muuttuu tuijottamiseks. Noh, nyt mä melkein enää tuijotin. Tajutessani sen käänsin katseen nopeasti ikkunan läpi putoileviin sadepisaroihin.

Otin kahvikupin pöydältä ja otin kunnon hörpyn. "Tota, ota vaikka tunnelman keventäjänä, mut yritäks hukuttaa mun kahvin maitoon ?"

Jonathan tajusi onneksi perääntyä väittelystä samantien, ja hyvä niin, sillä seuraavana olisin varmaankin heittänyt toisen ulos asunnostani. Tuhahdin vain punapään kommenttiin, en takuulla alkaisi avautumaan vanhemmistani. Etenkään, kun en edes tuntenut Jonathania kunnolla. Mitä tämä oikein kuvitteli?

Tuijotuskilpailu tuntui jatkuvan hetken, kunnes Jonathan koki tarpeelliseksi kommentoida jopa maidon määrää kahvissa.
"Ei tarvii juoda jos ei kelpaa", äyskähdin ja nousin ylös tuolistani marssien takaisin keittiöön vain saadakseni purettua ärsyyntymistäni johonkin.

"Eikö sun pitäny hinauttaa se autos johonki romuttamolle vai mitä ajattelit tehdä?"

Seurasin Ellietä keittiön puolelle. "Kyl tää on juotavaa, älä sitä huoli.. En oo vaa tottunu näin maidokkaaseen kahviin..." hymyilin naiselle pehmeästi. "Ja mitä Ladaan tulee, soittelen huomenna kaverille, josko se tulis hakee ton lavalla pois hallille, nii pääsee ite korjaa sen, säästää heti 300€." selitin blondille.

Katselin naista päästä varpaisiin. Olihan tässä naisessa kestämistä, mutta omalla tavallaan hän oli myös tosi mukava, tai sitten olin vain tulossa -jälleen kerran- hulluksi. "Jos toi oli viittaus siihen, et haluut mun lähtevän, nii sano vaa iha suoraan, ei tarvi kierrellä." toivoin, ettei mun todellakaan tarvis lähtee takasin sateeseen niin kuin Eput ja katsoin ulos kuinka taivas jatkoi itkuaan.

Koko tilanne ärsytti minua edelleen valtavasti, mutta eri syystä kuin aiemmin. Miksi Jonathanin piti laukoa ensin typeriä kommentteja ja suututtaa minut, mutta sitten muuttua niin mukavaksi etten millään voinut vastata mitään vihaista, koska se olisi ainoastaan saanut minut vaikuttamaan täydeltä mielipuolelta.
"No, ens kerralla sä saat sit tarjota kahvit ni tulee oikee määrä maitoa", puuskahdin.

"Just, miehet", pyöräytin silmiäni punapään suunnitelmille korjata itse autonsa, mutta äänensävyni kuulosti jo paljon vähemmän vihaiselta. "No enkai mä nyt niin sydämetön oo, että ajaisin sut tonne sateeseen", kohautin olkiani ja avasin jääkaapin oven vilkaistakseni olisiko siellä mitään syötävää.
"Jos sulla on nälkä, niin pitäs tilaa jotain ruokaa, täällä ei oo nimittäin mitään."

"Kunhan kahvia riittää ja maitoa mä pärjään vaikka kolme vuorokautta" naurahdin. Tässä vaiheessa en tiennyt miten voisin saada huoneen tunnelmaa rennommaksi. Harvoin menin sanattomaksi, mutta nyt tuntui kuin kurkussa olisi ollut tulppa. Katsoin vain ulos ja välillä sivusilmällä Ellietä.

"Jos kerran oot niin sweet heart, saanks mä punkkaa sohvalla. Veikkaan ettei toi sade oo loppumas vähään aikaan ja alkaa tulee vähän myöhä." Olin viittä vaille soittamassa kaverilleni, josko hänen luonaan voisi nukkua. "Voin kyl kysyy Jonnalt, josko sen luo pääsis." Jäin odottamaan vastausta... "Niin, sitä piti kysyä, voiks sun parvekkeel käydä tupakalla, en viiti vaan rynnätä sinne."

"No mä ainakin tarviin jotain ruokaa", totesin ja siirryin selaamaan puhelimesta, mitä tarjontaa lähipizzerialla olisi. Siinä selaillessani punapää lähes aneli saisiko jäädä sohvalle nukkumaan. Kohotin katseeni puhelimesta arvioiden.
"Etköhän sä voi siinä nukkua, keksin sulle jonkun peiton ja tyynyn", nyökkäsin päättäväisenä Jonathanin mainitessa voivansa mennä ehkä Jonnan luokse. Pyh, kyllä tämä lukaali nyt aina jonkun Jonnan luukun voittaa.

"Mee vaan, siellä pitäis olla joku purkkikin valmiina," nyökkäsin. "Mut hei, otatko sä minkä pizzan? Mä tilaan nyt."
Tarkkailin Jonathania kysyvästi ja nostin puhelimen korvalleni.

"Surprise me" vinkkasin naiselle silmää.

Kävelin pois keittiöstä ja ajattelin käydä ensin vessassa siistimässä hiuspehkoani joka oli vihdoin alkanut tuntua edes vähän kuivemmalta. Avasin ensimmäisen oven joka sattui eteeni ja jämähdin niille sijoilleni; olin avannut Jääkuningattaren valtakunnan pyhimmän huoneen oven. Makuuhuone. Shit.

Lattialla oli kasa märkiä vaatteita, jotka blondi oli tainnut riisua kiireessä minun soitellessa summeria. Käännyin nopeasti kannoillani ja suuntasin seuraavalle ovelle. Bingo. Jätin oven raolleen perässäni ja katsoin itseäni peiliin. Ei ihme että Ellietä nauratti; hiukseni olivat kuin harakan pesä. Yritin pakottaa itsepäisiä käärmeitä takaisin omille paikoilleen mutta turhaan. Annoin niiden elää omaa elämäänsä ja poistuin parvekkeelle.

Viileä ilma paskautui kasvoihini avatessani oven. Vedin syvään henkeä ja laitoin oven perässäni kiinni, jottei savut häiritsisi kuningatarta.

Päätin lopulta tilata neljä eri pizzaa, sillä en osannut päättää mitä halusin. Ehkä jokin niistä kelpaisi punapäällekin, joka parhaillaan marssi parvekkeelle. Kävin sillävälin hakemassa vaatehuoneesta sohvalle ylimääräisen täkin ja pari tyynyä, eipähän ainakaan olisi epämukavaa nukkua.

Pizzat saapuivat naapurikorttelista epäilyttävän nopeasti, ja sain kannettua ne keittiöön jokseenkin samoihin aikoihin Jonathanin palatessa parvekkeelta.
"Tässä olis sit vähän kaikenlaista", esittelin availlessani laatikoita. Huumaava vastapaistetun pizzan tuoksu levisi asuntoon. Minulla oli ainakin kamala nälkä.

"No huhhuh.. meinasitko ruokkia myös naapurit?" kysyin nauraen. Katselin pizzoja pöydällä ja päädyin ottamaan palan kinkku-ananas pizzaa, joka sattui olemaan lempipizzani. En tiedä, miksen sanonut sitä Ellielle. Mussutin herrkuani kuin viimeistä päivää, en edes tajunnut olevani nälkäinen.

Loppujen lopuksi söin yhteensä kolme palaa, kaikki hiljaisuuden vallitessa. En osannut sanoa mitään. Oikeastaan en uskaltanut sanoa mitään. En halunnut suututtaa tai saada Ellietä muuten melankoliseksi. Kiitin ruoasta ja marssin takaisin parvekkeelle. Miksi olin yht' äkkiä näin hermostunut?

"No en", hymähdin. "En vaan osannut päättää minkä pizzan haluaisin."
Päädyin lopulta syömään jokaisesta pizzasta palan, minkä jälkeen olin niin täynnä ja tyytyväinen, että olisin voinut kaatua suoraan nukkumaan. Sen sijaan päätin seurata punapäätä parvekkeelle, minne toinen oli äkkiä kadonnut.

"Tästä raikkaasta ilmastako tulit taas nauttimaan", virnistin Jonathanille, joka puhalsi savupilviä ilmaan. "Siinä sohvalla on pari peittoo ja tyynyy, telkkari seinällä ja sillee, oo ku kotonas", selostin. "Aattelin mennä tässä kohta nukkuu, kun alko väsyttää ja kellokin on jo aika paljon."

"Ulkoilma rauhottaa mua enemmän ku mikää muu. Tai ainakaan en tiiä muuta" vastasin blondin kommenttiin. Katselin puistoon, jossa puut heiluivat rauhalliseen tahtiin tuulessa. Taivas edelleen kaatoi vetta luonnon niskaan. Toisaalta olin iloinen siitä, että Ellien auto hajosi ja myöhemmin oma Lada-rakkaani. En muuten olisi tutustunut Jääkuningattareen yhtään enempää.

Käänsin katseeni häneen. Hänkin katseli sateen riepottelemaa puistoa(?). Huomasin taas enemmänkin tuijottavani häntä, kuin katsovan. Perkele. Käänsin katseeni lähes loppuun palaneeseen tupakkaan.

"Joo, kaipa sitä pikkuhiljaa pitäis nukkumaan mennä. Jaksaa huomenna nousta edes aamulla ylös" hymähdin. Tumppasin syöpäkääryleen purkin reunaan ja pudotin tumpin pohjalle. Avasin oven ja kuin hovimestari viitoin naista menemään edellä. "Nii joo, kiitos." hymyilin hänelle.

Astelin edellä takaisin sisälle hymyillen hieman. Viileä ulkoilma oli saanut oloni hieman kylmäksi, ja halusin jo peiton alle lämpimään.
"Noh, hyviä öitä sitten", toivotin punapäälle pienen hymyn kera poistuen makuuhuoneeseeni.

Menin Ellien perässä sisälle ja suljin oven perässäni. Sen enempää miettimättä heitin hupparini lattialle sohvan viereen ja revin puoliksi märän t-paidan päältäni. Tässä vaiheessa toivoin Ellien olevan jo omassa makuuhuoneessaan ovi suljettuna, mutta toisaalta.. Oma moka, hän sanoi 'ole kuin kotonasi' ! Jos hän nyt tulisi vielä edes keittiöön, hän näkisi koko selkäni peittävä Maori-tyylisen tatuoinnin, joka viimeistään antaisi hänelle hyvän syyn heittää minut ulos nukkumaan.

"Öitä Jääkuningatar" huusin blondille ennen kuin rojahdin sohvalle ja kömmin peiton alle.