Soman päiväkirja

“Houu, tyttö. Vedäppä vähän henkeä”, Lidia mutisi. Soman silmänvalkuaiset muljahtivat samaa tahtia, kun nainen puhalsi ilmaa keuhkoistaan varsin autiolla tallipihalla. Tamma tanssahteli, puhahti ja seisahtui vihdoin hetkeksi. Lidia käytti hetken tilaisuuden hyväkseen ja hyppäsi nopealla temmolla aina selkään asti. Maastolenkin alku ei varsinaisesti luvannut hyvää, mutta nainen oli vielä toiveikas reissun etenemisestä.
“Eikö Mara ollu ihan yhtä pöljä, kun se tuli?” Lounan hihittävä ääni kuului toisen ratsun selästä Lidian selän takaa. Kyseinen kimo katsoi hölmönä sielunsiskonsa toikkarointia ja Lidia kohotti kulmiaan tokaisulle.
“Maralla oli lähtökohtaisesti jo vähän enemmän varmuutta”, nainen totesi yrittäen kiristää vielä satulavyötä, “Tällä sitä vastoin sitä ei varsinaisesti ole.”
“Ai eikö? En huomannukkaan”, Louna jatkoi vielä virnistellen ja ohjasi sitten serkkunsa silmäterän kohti laidunten välistä alkavaa maastoreittiä. Pakkasilma höyrysi ja Soma kiiruhti äkkiä Maran perään. Ihme ja kumma tämän tamman kimo oli hyväksynyt kaverikseen, eikä edes korviaan luimistanut, kun Soma osui melkein toisen häntään asti.

“Mikä sen tyypin nimi olikaan, jolle Viscountess muutti?” Lounan ääni kantautui edestä päin mietteliäänä, “Yritin ettiä sitä, mutta en onnistunu, kun ei sen ukon nimeä löydy vieläkään liiton sivuilta.” Lidiaa ei varsinaisesti yllättänyt, että sen sijaan, että serkku olisi häneltä suoraan kysynyt, oli hän ensin ottanut asiakseen kaivella nettiä.
“Magnus Antoninille Mutukoskelle”, nainen vastasi. Hän kiristi hieman ohjaa ennen kuin jatkoi.
“Haluutko sä mennä sitä katsomaan vai miksi kysyt?”
“Eei, kunhan pohdin”, Louna vastasi puhahtaen, “Se oli kyllä niin söpö varsa. Ihme, että Marasta edes voi tulla mitään niin söpöä ulos.”
“Kenenkäs hevosesta sä nyt puhuitkaan?” Lidia kysyi kulmiaan kohottaen, vaikka suupieliä kutittikin huvittunut hymy. Louna kohautti olkiaan virnistäen ja käänsi sitten Maraa jälleen seuraavalle polulle.

“Ajattelitko sä nyt tänä kesänä sitä astuttaa, kun toi sun kasvatusbisnes on nyt hyvässä nosteessa? Mara ei ehkä oo samaa mieltä, mutta mä niin haluaisin tietää mitä oria sä sille tällä kertaa käyttäisit”, tyttö jatkoi jutusteluaan ja Lidia tuhahti äänekkäästi ‘kasvatusbisnekselle’. Vaikka edelliskesän varsottaminen oli tullut hyvään aikaan ajatellen, että naisella oli ollut kädet täynnä Soman ratsutusta, ei hän ihan heti uudestaan halunnut lähteä siihen rumbaan.
“En kyllä. Seuraava, joka tulee tiineeksi, jos tulee on korkeintaan Soma ja sekin vasta joskus hamassa tulevisuudessa.”
“Voi, että! Pikku Soma ois kyllä niin ihana”, sinitukkainen hymisi ja epäilemättä maalaili jo varsantuoksuisia kuvia mielessään. Rautias olisi varmasti hyvä emä, mutta tällä hetkellä varsotus oli viimeinen, mitä nuorikon kalenterissa oli.

Viime kesäinen satulaanlaitto oli Soman kohdalla sujunut huomattavasti paremmin kuin Lidia oli osannut edes toivoa. Vaikka tammassa piili valtava määrä herkkyyttä, osasi se myös johdonmukaisella otteella keskittyä. Rauhassa tehty pohja auttoi kovasti, kun tallin ryhmässä hiljakseltaan etsitty apukäsi uhrattiin ensimmäisenä tamman selkään. Avasta oli ollut suuri apu ratsutuksessa, vaikkei Lidia ehkä sitä ihan suoraan naiselle myöntäisikään. Vaikka nainen itse oli ehkä edelleen Avaa edellä ratsastustaidoissa, oli naisella joku syvempi käsitys nuorista, jonka tasolle Lidia ei ainakaan vielä ollut itse päässyt. Punatukkainen oli selkeästi Soman lempi-ihmisiä, mikä kertoi ehkä jotain siitä miten hyvin nuorempi hommansa hoiti. Ehtiessään Ava ratsutti tammaa edelleen, eikä Lidialla ollut mitään sitä vastaan. Tamma oli aina sen jälkeen miellyttävä ratsastaa, eikä nainen epäillyt, etteikö Ava olisi ollut tyytyväinen kartuttaessaan kokemusta useista hevosista.

Lidia silitteli Soman kaulaa rauhoittavasti, kun Louna pyysi edellä Maralta ravia. Tamma siirtyi sipsuttelevaan raviinsa ja rauhoittui nopeasti ohjalle, kun Marakaan ei keksinyt mitään pöllöiltävää. Rautiaan harja pomppi iloiseen tahtiin ja korvat liikahtelivat tarkkaavaisesti edestakaisin ratsukkojen ravatessa metsäpolkua pitkin. Helmikuun puolessa välissä varattu estevalmennus kummitteli mielen perukoilla, vaikka nainen tavallaan odottikin Laurin tuomiota nuorikkonsa edistymisestä. Jossain kohti pitäisi varmaan satulaakin sovittaa uudestaan, sillä varsinkin ratsutuksen alettua Soman selkä oli ymmärrettävästi muuttunut reilustikin. Nyt tamma liikkui kuitenkin varsin kivasti ja letkeästi, eikä edes alkumaaston säpsyminen häirinnyt Soman mielentasapainoa.