Puutarhan perukoilla (avoin)

// edit: muokkaus kolmanteen persoonaan

Hannaby Hanami Week oli vain yksi välietappi tummapiirteisen miehen matkalla kohti Italiaa. Pohdittuaan asiaa jonkin aikaa Isabellan kanssa, oli parivaljakko tullut siihen tulokseen, jotta kisakauden avausta siirrettäisiin vielä jonkin aikaa ja näin ollen ilmoittautuminen ruotsiin oli lähtenyt vain Quinnin kanssa. Kuitenkin kisareissu ei ollut mennyt rautiaan kanssa putkeen, joten mies saattoi vain toivoa, että tulostaso paranisi jossain kohtaa, jotta tamman myynti olisi mahdollista.

Ilta-auringon säteet lämmittivät mustan puvuntakin selkämystä, askelluksen johdattaessa kohti Hannabyn linnan puutarhaa. Oli sopinut tapaavansa Edoardon jossain kohtaa iltaa Cocktail Hourin aikana, mutta antoi nuoremmalleen aikaa ja mahdollisuuden nollata hieman päätään huonosti menneen kisasuorituksen jäljiltä. Marc tiesi millainen ratsu nuorella oli alla, joten sai nostaa oikeastaan hattua jo siitä, että nuori mies oli lähtenyt tällaiselle kisareissulle orin kanssa lähtökohtaisesti.

Lopulta linnan puutarha aukesi miehen silmien eteen ja ensimmäisenä tuo kävikin hakemassa itselleen viinilasin, ennen kuin siirtyi hieman sivummalle, paikkaan, jossa katseen oli helppo kiertää muissa puutarhaan saapuneissa ja mahdollisesti jopa etsiä muita paikalle saapuneita Auburnilaisia.

Kevyet hameenhelmat heilahtelivat säärten ympärillä, kun Josefina seurasi veljensä pitkänhuiskeaa hahmoa linnan viehkeään puutarhaan. Rasmus oli lähtenyt Joachimin kyyditsijäksi "tarpeellisille asioille" (mitä ne sitten olivatkaan; Josefina epäili, että mies oli unohtanut pakata juhlakuteensa ja oli nyt, juhlan jo ollessa käynnissä, sovittelemassa itselleen uusia), mutta Alexanderin vanavedessä Josefinakin uskalsi luovia tiensä juhliin.

Olisihan siellä tietenkin ollut muitakin tuttuja — kuinka olisi voinut olla olematta, kun oli kyse ratsastusurheilusta? Kallalaisiakin oli paikalla hyvänkokoinen joukko, ja tuskinpa kaikki sentään jättäisivät juhlia väliin. Mutta niin rohkea Josefina ei ollut, ettäkö olisi saapunut paikalle ihan yksin.

Alexander tervehti milloin ketäkin, vaihtoi sanoja sinne tänne, ja Josefina seurasi perässä kuin sievä mutta tylsä seuraneiti, jolla ei ollut ujoa hymyä enempää annettavana kenellekään. Ja juuri kun nuori nainen oli vähällä tukehtua vaivaantuneisuuteensa ja omaan kyvyttömyyteensä osallistua Alexanderin ja tämän kahden tuttavan keskusteluun, vilahti silmäkulmassa huiskahtava käsi ja luokseen kutsuva hymy.

"Ursäkta mig", Josefina mumahti seurueelleen, nyökytti hyvästien merkiksi ja erkaantui matkalle kohti Petraa, Auburnin uudehkoa tulokasta. Matkalla jännitti: he eivät tunteneet niin hyvin, että Josefina olisi osannut keksiä etukäteen paljonkaan jutunjuurta, mutta toisaalta, eiköhän sitä kisasuorituksista ja -puitteista saisi jotakin keskusteltua, jos ei muusta.

"Hei", Josefina tervehti sydän vähän kiivaammin takoen. "Onpa kaunis asu ja kampaus!"

Lidian kädessä pielemä drinkki oli makea. Sellainen överimakea, jossa maistuivat persikat ja mansikat. Sellainen, joita joi helposti liikaa ja sai tuloksena vain huonon olon. Siksi naisen nenä nyrpistyi kuin itsestään hänen siemaistessa juomaansa ja silmäillen samalla muuta juhlakansaa. Jos Lidian jotain ratsastajista pitäisi sanoa, nin ainakin heillä oli useimmiten tyylitajua. Ympärillä näkyi useita toinen toistaan paremmin pynttäytyneitä tuntemattomia, puolituttuja ja tuttuja, joita Lidia sai kutsua kilpakumppaneikseen. Oma luokka Maran kanssa oli ohitettu jo edellisen päivän aikana, ja vaikka menestys oli ollutkin vähän sinne päin, oli nainen silti tyytyväinen lähdöstään. Ei sitä ihan jokainen päivä saanut linnamaisemissa kisata saati sitten seurustella juhlavaatteissa.

Juoma oli tyhjennyt jo hyvän aikaa sitten, kun Lidia lähti metsästämään itselleen tuttua juttuseuraa. Hän oli päätynyt juttelemaan muutaman puolitutun kanssa jo pariin otteeseen, mutta kaipasi nyt jotakuta, jonka kanssa ei tarvitsisi pitää yllä koko ajan kiusallista small talkia. Viininpunaisen mekon pitkät hihat hivelivät käsiä, kun nainen suunnisti juhlahumun keskellä nyökkäillen sinne tänne tervehdyksiä. Hän äkkäsi Alexander Rosengårdin ja samaan syssyyn Josefinankin, joka juuri parahiksi ehti livahtaa eteenpäin. Lidia seurasi katseellaan naisen menoa ja huomasi yhden uusista tallilaisista sivummalla, jonka luokse Jusu oli mitä ilmeisimmin matkalla. Nainen ei ollut varma oliko erityisen kohteliasta tuppautua toisten seuraan noin vain kesken keskustelun, mutta Lidia huomasi silti luovivansa tietään kaksikon luokse. Voisihan hän aina lähteä eteenpäinkin ja etsiä seuraavan juttukumppanin, jos tunnelma olisikin jollain tapaa kireä. Olikohan hän ehkä nähnyt Marcinkin jossain?

// Nopea luonnos asusta täällä.

Petra oli lopulta nähnyt Josefinan omassa joukkiossaan ja brunette oli ensin empinyt, lähtisikö vilkuttamaan blondille - jos Josefina oli juuri pahassa paikassa oman keskustelunsa kanssa - mutta ennen kuin ajatus ehti loppuun, heilautti kouluratsastaja jo kättään iloisesti kohti Josefinaa, suupielet kääntyen leveään hymyyn. Hymy leveni levenemistään, kun Grannin ratsastaja sitten lähtikin tulemaan kohti, Petra ottaen pari askelta vastaan ihan jo kohteliaisuussyistä.
Kehu vaatteista ja hiuksista sai Petran levittämään kätensä - drinkki melkein koittaen ryöpytä yli lasista - teatraalisesti. "Kiitos, kiitos. Alerekistähän tää, mutta mä en kyllä jätä ikinä tilaisuutta pukeutua hienosti, välistä."
Nainen kertoi hyväntuulisesti, sitten silmät käväisten Jusun vaatetuksessa - Petra yritti hyvin tietoisesti olla kyttäämättä liian pitkään tai ahdistelevasti, ettei antaisi väärää käsitystä.
"Kuin myös - keltanen sopii tosi nätisti sulle. Ja, no, kevääseen muutenkin." Nainen kehui suu aidossa hymyssä, hörpäten kitkerähköä juomaansa ennen kuin puhui taas, loputtomana papupatana. "Sä ja Granni oottekin niittänyt ruusukkeita molempina päivinä, onnittelut niistä! Enhän mä pahemmin puokeista mitään ymmärrä, mut se on kyllä ihan törkeän kivan näkönen."

Lidia oli eksynyt juuri sopivasti Petran ruskeiden silmien näkökenttään, jolloin Petra heilautti kättään tervehdykseksi, vähän koittaen viittoa punaiseen pukeutunutta naista itsensä ja Josefinan seuraksi.
"Ihanan värinen mekko!" Petra huuteli jo vähän kauempaa - ei nyt kurkku suorana, mutta kuitenkin niin että Lidia sen kuulisi, vaikka päättäisikin lähteä eri suuntaan. Petran katse kääntyi sitten takaisin Josefinaan, pää kallistuen hivenen, kulmat kohoten. "Mä kuulin huhua että sä oot reissussa koko kesän - mihin sä aattelit suunnata?"

Josefinan hymy oli kohteliaan innostunut, kun Petra mainitsi alerekin. Ei niin, ettäkö Josefinalla olisi ollut tapana nyrpistellä nenäänsä kenenkään pukeutumiselle, mutta rahasta puhuminen – sen runsauteen tai vähäisyyteen viittaaminen – oli Rosengårdien kuopukselle ikuisesti tabu. Omaan asuunsa kohdistuvat kehut hän otti kainona vastaan, ja Grannin kutsuminen "törkeän kivan näköiseksi" naurattikin vähäsen. Tamma oli laadukas peruspuokki eikä luonteeltaan kovinkaan kiva. Ehkä törkeä oli kuvauksen osuvin sana.

Mutta Josefina kiitteli kohteliaasti. Sitä ei käynyt kiistäminen, etteivätkö kisat olisi Grannin kanssa sujuneet erinomaisesti. Sen sijoitusprosentti heidän lyhyeksi jäävällä kilpailukaudellaan oli miellyttävästi 100. Josefina onnittelo myös Petraa ruusukkeestaan. Sen hän jätti sanomatta, ettei ollut tiennytkään hestianrotuisten hevosten kykenevän kilpailemaan näillä tasoilla; se jos mikä olisi antanut hänestä junttidiivan kuvan.

"Vau, väri todella pukee häntä", Josefina myönteli vilpittömästi Petran Lidialle suunnattuja kehuja ja suintasi sanojensa päätteeksi nopean hymyn Marcille, jonka kanssa hänen katseensa sattui etäältä kohtaamaan. Sitten hän kääntyi vastaamaan Petran kysymykseen.

"Mm. Me ollaan muutamana vuonna käyty Rasmuksen – Alsilan – kanssa Saksassa treenaamassa ja töissä Dierk Mayerilla ja mennään tänäkin vuonna", hän sanoi käyttäen puolisostaan tarkentavaa sukunimeä, sillä ei tiennyt lainkaan tunsivatko Petra ja Rasmus toisiaan ollenkaan; kihlattu kun ei ollut suurin suuna päänä uusiin tallilaisiin tutustuja (eikä myöskään henkilö, jolle olisi tullut mieleen mainita, jos sattui tuntemaan tulokkaita ennestään). Hetken Josefina pähkäili vaivaantuneena, pitäisikö hänen tarkentaa, että hänen saksanmatkakumppaninsa oli hänen puolisonsa, mutta asian esiintuominen tuntui liian hankalalta, ja sen sijaan hän päätyi kertomaan: "Tänä vuonna otan mukaan Pikin ja yhden orin, joka on mulla ratsutettavana. Granni lähtee Floridaan Billy Centerille."

Nyt se oli sanottu. Piki katoaisi Auburnista ja Granni Purtsilasta, ja kesäelämä Kallassa jatkuisi taas kerran ilman Rasmusta ja häntä, ja etenkin Grannin ympärillä saattaisi Kallan tuntien liikkua erinäisiä huhuja. Ylläpitäjänetsintäilmoitus oli epäilemättä herättänyt huomiota, ja niin sen nopea katoaminenkin. Usein aidon tiedon jakaminen eteenpäin oli paras ase outoja huhuja vastaan.

Vihreiden silmien katse tutki Hannabyn linnan puutarhaa paremmin paikasta johon Marc oli jäänyt katselemaan menoa. Mies oli saapunut juhliin yksin, joten seuraa tuolla ei ollut, vaikka tiesikin että viikonaikana kisaisi myös muita Auburnilaisia. Edoardo oli ilmoittanut saapuvansa paikalle seuraavan puolentunnin aikana, joten ainakin sen aikaa italialainen saisi viettää itsensä kanssa. Käsissään pitelemänsä punaviinilasi nousi huulille aina tasaisesti, siemausten pysyessä pieninä ja enemmänkin vain juomaa maistelevina sillä humaltuminen ei ollut tuolla mielessä.

Antaessaan katseensa kiertää taas kerran puutarhassa ja katseensa kohtasikin Josefinan kanssa. Marc yritti pitää hymynsä mahdollisimman ystävällisenä ja sellaisena että sitä ei voisi lukea väärällä tavalla. Tuo ei ollut varma, kuka Josefinan kanssa jutteli ja se sai miehen hieman varovaisemmaksi liikkeissään, vaikka alkoikin hitaasti liikkumaan kohti naisia, jotka olivat käymässä keskustelua. Matkansa kuitenkin pysähtyi soivaan puhelimeensa, Edoardon ilmoittaessa olevansa paikalla muutaman minuutin päästä. Lopulta matkansa kuitenkin jatkui ja mies saapui Josefinan ja Petran luokse.

”Hyva ilta” tuo tervehti molempia naisia, nostaen hienoisesti viinilasiaan tervehdyksessä.

Lidia otti Petran kehut vastaan vilpittömästi hymyillen ottaen käden heilautuksen kutsuna keskusteluun. Hän taapersi korkeissa koroissaan lähemmäksi tervehtien myös Jusua hymyn kera. Nurmikko ei ollut ihan paras paikka korkojen kanssa ja nainen joutui hetken hakemaan tukevaa asentoa, ettei olisi upottanut kenkiänsä maahan. Lidia olisi myös mieluusti kehunut molempien asuvalintoja ja onnitellut sijoituksista, mutta oletti, että moiset kohteliaisuudet oli käyty jo hetki sitten.
"...Alsilan kanssa Saksassa treenaamassa ja töissä Dierk Mayerilla ja mennään tänäkin vuonna", Lidia ehti kuulla lauseesta noin puolikkaan nyökkien asiaan kuuluvalla tavalla, vaikka sanat taisivatkin olla osoitettu lähinnä Petralle, johonkin bruneten aikaisemmin kysymään kysymykseen vastaukseksi. Seuraavat Jusun sanat häntä hieman yllättivät. Florida oli kaukana, aina mantereen toisella puolen, eikä varmasti kuljetus olisi halpaa huvia. Toki Lidia oli kuullut myös paljon hyvää Billy Centeristä ja hänen taidoistaan, eikä nainen kyseenalaistanut esteratsastajan päätöstä - hän olisi mieluusti antanut myös Maran jollekin yhtä taitavalle ratsutukseen, mikäli vain itse kehtaisi luopua siitä kesän ajaksi.

"Mayerillä taitaa varmaan olla tänäkin kesänä hevosia myynnissä?" Lidia kysyi osoittaen sanansa Jusulle, "Maran rinnalle olen miettinyt toista hevosta, mutta Suomen markkinat eivät ole ihan iskeneet", nainen myönsi. Mustankimo oli ostettu kyseiseltä mieheltä, eikä Lidian montaa kertaa ollut tarvinnut katua tamman ostoa. Ehkä silloin, kun holstein sai päähänsä viskata naisen maastolenkillä pusikkoon aiheuttaen parin kuukauden sairasloman.

Lidia ei kehdannut myöntää harkinneensa jo alkutalvesta toisen ratsun hankkimista. Mara oli vasta melko nuori ja menisi vielä pari vuotta aikaa siihen, että tamma olisi naisen toivomalla tasolla. Olihan hänellä toki Angelo, mutta Veronica oli valottanut suunnitelmiaan jättää ori aktiivisesta kisaamisesta tämän kauden jälkeen. Nainen ei vielä tiennyt halusiko toista omaa, mutta hevosmaailmassa oli paljon mahdollisuuksia ja diilejä, eikä nainen uskonut, että se tulisi olemaan ongelma.

Lidia muisteli ihan oikein aikaisempaa havaintoaan italiailaismiehestä, joka nyt ilmestyi juoma kädessään piiriin mukaan. Lidiaa hymyilytti Marcin hyväntahtoinen toivotus ja punamekkoinen tervehti samalla mitalla takaisin.

Petra hymyili nyökäten seuraan liittyneelle Marcille, nostaen omaa cocktail-lasiaan tervehdyksen mukana. Sitten katse kuitenkin pesiytyi taas Josefinaan, jonka kesäsuunnitelmia nainen juuri avasi. Lidiakin oli siihen mennessä ehtinyt liittyä seuraan, jolloin nelikko muodosti seurapiirijuhlaan sopivan pienen piirinsä. Petran kulmat kohosivat muutaman kerran Saksansuunnitelmille, lopulta brunette kuitenkin puhuen.
"Jösses, sullahan on menoa. No, tiedänpähän sitten ettet oo tullut maan nielemäksi kun sua ei näy kesällä." Petra vitsaili kevyesti, floridalaisen ratsuttajan nimi nostaen jonkin etäisen muistikuvan brunen päässä. "Billy Center? Ihan hirveen tuttu nimi, oiskohan joku mun tuttu laittanu sille kans jonkun hevosensa treeniin, tiedä häntä."
Lidian muistellessa floridalaismiehen myyvän hevosiaan, Petra nyökkäsi kuin vastauksen saaneena - kenties nimi oli tuttu kauppamarkkinoilta.

Ruskeat silmät siirtyivät sitten Lidiaan ja Marciin, joista kumpaakaan Petra ei sinänsä tuntenut syvemmin.
"Mitäs te? Kesäsuunnitelmia?" nainen nyökkäsi vuoronperään punaiseen sonnustautuneeseen Lidiaan ja viiniä pitelevään Marciin, katse uteliaana; Petra oli kasvanut pienellä puskatallilla ja ratsastuskouluilla, ja Auburnin kaltainen hienostotalli toki veti puoleensa hyvin erilaisia porukoita, joilla varmasti oli Josefinan tapaan kesä täynnä kisoja ja ulkomaanreissuja. Naisen teki vähän mieli itsekin lähteä, mutta Hestia ei ollut vielä niin matkavarma, että suin päin olisi uskaltanut lähteä reissuun. Olihan pari kutsua brittilästä tullut ihan vain vanhoja tuttuja moikkaamaan, mutta mitään hevosvaltaista kesää ollut tiedossa. Petraa kertoili sitten omia kesäsuunnitelmiaan, kun keskustelussa sopiva kohta olisi. "Mä oon varmaan kesän läpi ihan vaan koto-Suomessa, kerta se on ensimmäinenki moneen vuoteen. Irlantiin tai Skotlantiin tulee varmaan lähettyä jossain välissä, mut täytyy toivoa ettei sieltä ainakaan mitään hevosta ois rahdattavaksi takas."

Nainen hörppäsi lasistaan, sulavat jäät kalahtaen yhteen kun juomalasi alkoi tyhjentyä - mitäpä litrahuuli itselleen voi.

Pieneen ryhmään liittyi vielä neljäskin henkilö, jota Marc tervehti vain hymyllä. Piiriksi muodostuneessa seurueessa käytiin keskustelua ilmeisesti suunnitelmista, vaikka täysin varma ei tummapiirteinen ollut siitä, että muisti oikein mitä sanat tarkoittivat. Olihan suomensa harjaantunut päivien, viikkojen ja kuukausien aikana, mutta silti jotkin sanat ja niiden käyttö oli tuolle vielä hankalahkoa, varsinkin jos ne olivat sellaisia, joita Marc ei kuullut päivittäin.

Ruskeiden silmien katseen kiinnittyessä italialaiseen, miehen kasvoilta saattoi nähdä keskittymisen tuon kääntäessä kysymystä itselleen englanniksi. Hiljalleen tyhjenevä punaviinilasi nousi huulilleen, tyhjentyäkseen vain hienoisesti. Olettaen että Lidia ei ollut kerennyt aloittamaan vastaustaan, Marc korjasi hienoisesti asentoaan.
”Ei mitan isoa. Ehka kotin katsoman perhe. In July I want to be in Finland as I want to be present when Leslie has her foal as I want to see the birth of my first horse” kieli vaihtui englantiin välissä, sillä mies ei tiennyt, että miten asian olisi sanonut suomeksi. ”Talta ma jatkan toki koti, joten en tieda menenko viela” jatkoi suunnitelmistaan Hanami viikon jälkeen.

Jatkoi kuuntelemaan Petran kertomusta naisen omista kesäsuunnitelmista. Vihreä katse huomasi tyhjentyneen lasin ja teki kierroksen myös muidenkin laseissa, ennen kuin katse palasi taas ylemmäs, odottaen sopivan hetken keskustelussa. ”More to drink? I can pick them up.”

Josefina hymyili niin Lidialle kuin Petrallekin, joka taivasteli hänen meneväistä elämäänsä. Niin, erinomaisesti kotona viihtyväksi ihmiseksi Josefina kyllä oli reissannut menneinä vuosina runsain mitoin, eikä tahti varmaankaan ollut ainakaan hidastumassa hetkeen. Ehkä sitten, kun heillä olisi Rasmuksen kanssa oma talli, tai jos he perustaisivat joskus perheen. Perustaisivatko? Äh, ei tämä ollut mikään aika tai paikka sellaisen asian pähkäilemiseen.

"Dierkillä on takuulla hevosia myynnissä", Josefina lupasi Lidialle - niinhän pomo talliaan pyöritti. Kiintotähdet ehkä olivat ja pysyivät, mutta hevoskauppa kävi vilkkaana ja toi jatkuvaa kassavirtaa. Sen verran oli Josefinassakin jo yrittäjähenkisyyttä, että hän sanoi kohteliaasti: "Jos sulla on ostoaikeita, voit laittaa vaikka viestillä mitä etsit niin me Rasmuksen kanssa pidetään silmät auki sellaisen varalta."

Josefina, jonka omat kesäkuulumiset oli pitkälti käsitelty - hän ratsastaisi ratsastamasta päästyään pomon haukankatseen alla - keskittyi kuuntelemaan muiden suunnitelmia. Marcille hän sanoi ilahtuneena:
"Hopefully you'll get to experience a beautiful Finnish summer then! July's supposed to be warm and sunny."
Hän saattoi itse olla talvi-ihmisiä, mutta ei niin voimakkaasti, etteikö olisi arvostanut kesän vehreyttä.

Petran puheet Irlannista ja Skotlannista havahduttivat pienen ajatuksen Josefinan mielen perukoilta.

"Ah. Mä olen monesti miettinyt, että olisi kiva käydä Irlannissa. Jos olisi aikaa hetki lomailla, sitähän voisi Power Jump -reissun yhteydessä matkustaa... Aiotteko te osallistua?" nainen suuntasi kysymyksensä Lidialle ja Marcille, sillä ei ainakaan toistaiseksi ollut koskaan nähnyt Petran hyppäävän (vaikka, hän ajatteli yhä omasta aiemmasta ennakkoluuloisuudestaan hiljaa nolostuneena, mistäpä sitä tiesi jos naisen kirjava irlantilainen hyppäsikin isoja luokkia, kun se nyt oli osoittautunut kansainvälisesti kelvoksi kouluratsuksikin).

Lidia nyökkäsi miettiväisenä Josefinan vastaukselle. Hän ei todellakaan ollut vielä varma ostoaikeistaan, mutta lupasi itselleen silti mainita jossain sivulauseessa mietintänsä valmiimmasta esteratsusta. Tiedä vaikka pariskunnalle sattuisi vastaan joku sopivan oloinen.

Petran kysymys kesäsuunnitelmista sai Lidian osin irvistämään, osin odottavaiseksi ja hän pyöritteli lasinsa pohjia kädessään vastatessaan.
"Lähinnä hevosia ja kisoja. Joksikin viikoksi olen luultavasti matkalla Belgiaan saa nähdä mitä tekemään, mutta muuten kesään kuuluu lähinnä kotimaassa istuskelua", nainen sanoi hymyillen hieman kireästi. Belgian reissu meinasi isänsä tapaamista, mutta toisaalta kenttäkausi oli parhaimmillaan juuri lämpimään aikaan ja nainen odotti kovasti treenejä ja mahdollista tasonnostoa Maran kanssa. Tänä kesänä hänellä kun ei olisi keskenkasvuista varsaa hoidettavanaan. Marcin ja Petran suunnitelmia hän kuunteli kiinnostuneena. Ehkä hän voisi kysyä jompaa kumpaa jossain kohti maastoseuraksi, jos ainakin Petra viettäisi kesänsä kokonaan Suomessa.

"Vielä en tiedä itse osallistumisesta, ratsu kun on hieman epäselvä, mutta ainakin olen kisa-asvustajaksi ja katsojaksi lähdössä Hamaroiden seurassa. Kovasti houkuttaisi osallistuakin, mutta tosiaan se hevonen helpottaisi", naurahti Lidia osoittaen sanansa Jusulle. Power Jump tuntui vielä jotenkin kaukaiselta, mutta kalenteria katsoessa huomasi kisojen olevan jo parissa kuukaudessa. Nainen käänsi katseensa Marciin, hänen tietojensa mukaan mies oli ehta kenttäratsastaja, mutta ilmeisesti tietoja kannattaisi päivittää.

Mitä muutakaan olisi voinut odottaa hevosihmisten kesäsuunnitelmilta kuin hevosten ympärille liittyviä sellaisia. Tummapiirteinen kuunteli Jusun sanat, ennen kuin nosti huulilleen pienen ystävällisen hymyn.
”Se on varmasti erilainen kuin kotona. Vime kesa oli melkein kuin kotona.”

Power Jumpin tullessa puheeksi Marcin kulmat kurtistuivat hienoisesti. Olisihan Power Jumpiin mielenkiintoista osallistua, mutta siinä matkassa olisi vielä monta mutkaa edessä. Antoi aikaa muille vastata, ennen kuin aloitti oman vastauksensa.

”Tayty katso onko hevonen. Quinn is for sale and I don’t know if she will be sold before there qualification show or if she will be sold before the show. It also might be that Giulio wants to take her back home to teach new riders or maybe for breeding. She’s not a superstar but a nice horse for someone who would like to have a horse with capacity for bigger levels.” Quinnin tilanne oli koko ajan hieman vaakalaudalla, ja Marc ei ollut varma myitäisiinkö tamma lopulta vai lähtisikö tamma takaisin kotiin, jos se ei tuntuisi menevän kaupan. Toki Marc oli tottunut siihen, että ratsunsa vaihtuivat, joten sen puolesta mies ei olisi pahoillaan vaikka tamma löytäisikin kodin, jossa se pääsisi opettamaan uusia ratsastajia uusille tasoille.

Petra kuunteli Marcin kesäsuunnitelmia - ja puolestaan pian Lidian, naisen sisällä mylvien kevyt konflikti siitä, heittäytyisikö itsekin puhumaan lontoon murretta, kerta se oli Marcille sujuvampaa; toisaalta jos mieheltä taipui suomi niinkin hyvin kuin keskustelun yhteydessä, ehkä olisi parempi pysyä suomen kielessä ja valmistautua avaamaan sanoja, vaikkapa englantia käyttäen. Petra ehti hetkeksi jumittua omaan pääkoppaansa analysoimaan, mitä tekisi, kunnes sitten havahtui että oli ollut ainakin 10 sekuntia hiljaa - harvinaista brunetelle - ja pääsi taas ääneen, sanat osoitettuna pitkälti Josefinalle.
"Joo! Suosittelen lämmöllä. Irlanti on tosi jees, olin siellä opiskeluaikoina monet kesät, kun hyvä kaveri asuu siellä ja otti mut vierashuoneeseen punkkaamaan. Jos oot luontoihmisiä, niin Antrimissa on ihan mielettömät näkymät ja paljon matkaratsastustalleja, ihan huippu kokemus varsinkin kesällä!" nainen mainosti, virne leveten huulilla - Petra oli kuin kotonaan päästessään ohjailemaan muiden kesäreissuja. Marcin sitten tarjoutuessa hakemaan lisää juotavaa, Petra pudisteli päätään lievästi - "Ei kiitos - pidän vähän taukoa."

Power Jumpin tullessa puheeksi, naisen kulmat kohosivat hieman. Niin, talli tuntui olevan täynnä este- ja kenttäratsastajia, joten ihmekö tuo. Petra odotteli muiden vastaukset, sitten höpötyksensä alussa nyökäten lyhyesti kohti Lidiaa, kun oli aikalailla samoilla linjoilla. "Mä meen ehkä kisa-avustajaksi, kattoo nyt. Mun kaveri - tää samainen irlannissa asuva - on vähän kosiskellut mua sen perheyrityksen ständille auttamaan. Mut en mä kyl kilpaile, hyvä jos uskallan irti maasta olevaa okseria hypätä!" Petra naurahti, pudistellen päätään - no, eihän se ihan totta ollut. Oli Petra joskus entisessä elämässä kisannut esteitäkin, mutta suomenpullien kapasiteetti harvoin riitti kisaamaan yli sadassa sentissä rataesteitä.

"Kuulostaa vähän siltä, et teiltä ei puutu ku hevoset. Katotaan vaan, niin tuutte kesän jälkee ainakin yhtä hevosta rikkaampana molemmat takas." Petra totesi huvittuneena, kun niin Marc kuin Lidiakin puhuivat, että kisaaminen voisikin kiinnostaa, mutta hevonen puuttui vielä alta.
"Jos oon ite menossa Cloudfieldiin, niin tuun sitten kannustamaan keuhkoni tärviölle teitä, jos bongaan jonkun teistä ilmottautuneista." Koulutuuppari lupaili, silmät säihkyen liki ilkikurisesti.

Josefina vastaanotti kiitollisena Petran matkavinkit ja alkoi jo hivenen innostua. Lomaviikko kahdestaan Rasmuksen kanssa tulisi hektisen kesän keskellä varmasti tarpeeseen kaivattuna hengähdystaukona ja parisuhteen hoitona, ja mitä enemmän nainen kuuli Irlannista, sitä kiinnostavammalta kohde vaikutti.

Muiden hevostilanteet muistuttivat Josefinaa hänen omasta etuoikeutetusta asemastaan. Hänellä oli Piki, joka saattoi hyvin ollakin valmis uransa ensimmäiseen Power Jump -koitokseen, ja Dierkin hevosia.

"Sittenhän meitä voikin olla iso porukka paikalla", Josefina hymyili muille ujoa hymyään, "jos tulette myös kisahumuun. Power Jump on kyllä omaa luokkaansa."

Hänellä oli liuta tapahtumaan liittyviä huimia muistoja. Ei vähiten oma voitto vuosien takaa, mutta siihen vuoteen kietoutui myös Rasmus Alsila. Ihastuksen tunne, jännitys ja odotus, roihuava ilo kun rohkeus kannatti ja treffit saatiin sovituksi kanadalaisessa voitonjuhlahumussa. Kummitytön syntymä, Grannin ensimmäinen Power Jump -kisa, Pisanjin menestys.

"Kannustus otetaan kyllä kiitollisena vastaan", hän hymähti Petralle. "Siellä jännittää kuitenkin aina, ja tekee hyvää jos muistaa, että paikalla on väkeä joka toivoo hyvää."

Silmäkulmastaan Josefina näki häivähdyksen tutuista hahmoista. Hän huiskautti kättään ja hämmästyttävästi tyyliniekaksi muuntunut Joachim Altmann huiskutteli huomattavasti villimmin takaisin, tarrasi Rasmusta tiukasti käsivarresta ja raahasi hänet perässään kuin hontelon heinänkorren.

"Good evening!" hyvin istuvaan vaaleanharmaaseen liivilliseen pukuun sonnustautunut tyyli-Joe kajautti kuuluvalla äänellä ja tervehti jokaista vuorollaan kädestä pitäen. "Joachim Altmann. Pleasure to meet you! Ah, I must say you look dashingly elegant today, ladies. Marc, you're not too hideous either."

Tietysti Joe tiesi Marcin nimeltä; eivätköhän heidän tiensä olleet aikojen saatossa kohdanneet siellä täällä, ja Joella jos jollakulla oli pettämätön nimi- ja kasvomuisti.

Rasmuksen tervehdykset olivat hillitympiä, mutta kohteliaita yhtä kaikki. Mies asettui kaikessa hiljaisuudessa avovaimonsa vierelle, silitti huomaamattomasti käsivartta ja laski kätensä kevyenä, tuttuna ja turvallisena ristiselälle. Josefinalla oli äkisti aiempaa rennompi olo.