Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Hestian päiväkirja

Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 13.01.22 22:57

Hestia de Sailchuach
"Hestia"
s. 2014, ic-tamma
Omistaja Petra Lukkari

Tammatallissa karsinassa 16, tarhattu tarhaan 1 Effin, Armin ja Haikun kanssa.

Hestian päiväkirja Fe7ccd8d6613246d5be9f49d2616a3b9bf16ab2f
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 15.01.22 1:45

14.1.2022 - Uusi koti

Puhelu oli tullut torstaina iltapäivästä; pehmeä naisääni raadollisella Manchesterin aksentilla höystettynä kertoi Hestian paperien olevan kunnossa ja lennon lähtevän ensin Saksaan ja siitä jatkolennolla Suomeen perjantaina aamupäivästä. Hestian alkuperäinen ostaja oli Petran onneksi ollut jo pitkällä ostohommissaan ennen kuin joutui perumaan ja kaikki paperit olivat pitkälti valmiina ja hevoskuljetus varattuna. Niinpä Hestian matkaan tuli kevyet tuhat kilometria ja pari tuntia lisää ja illan alkaessa hämärtyä cob-tammaa kuljettava lento laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle. 
Petra istui autossa rattia rummutellen, levottomana. Ajomatka alas pääkaupunkiseudulle oli yksinään ollut monta tuntia, mutta onneksi matka Auburniin olisi huomattavasti lyhyempi. Nainen oli aamulla pakannut tärkeimmät tavaransa - pitkälti siis vielä purkamattomat matkalaukut auton perään ja pysähtynyt Murronmaan kautta, jossa oli ottanut väliaikaisen makuusijansa avaimet. Petra oli joutunut kieriskelemään päätöstensä kanssa pari yötä, mutta keskiviikkona sähköpostiin kilahtanut viesti oli sen varmistanut; muutto Murronmaalle olisi pian edessä. Tai, ei mistään voinut olla varma, mutta toivon mukaan tulevan työnantajan laveiden lupauksien pohjalta naisen itsevarmuus oli kasvanut - niinpä Petra oli ottanut nimiinsä Murronmaan yliopiston alueelta kahdeksi viikoksi vuokralle pienen yksiön, jossa voisi punkata niin kauan, että työ alueella varmistuisi paperillakin. 

Nyt kuitenkaan lyhytaikainen muutto Murronmäen yliopiston alueelle ei ollut se, mikä jännitti - jännityksen kohteena oli edessä avautuvan lentokentän sopukoissa piilotteleva tamma, jota Petra ei ollut nähnyt kuin kuvissa ja videolla. Iltapäivä oli jo pilkkopimeä, hennon lumisateen leijailessa maahan ja sumentaen auton etulasin välillä, ennen kuin pyyhkijät taas puhdistivat lasin. Petra hörppäsi kylmää kahviaan - ei kylmää siksi, että se olisi jäähtynyt, vaan se oli alunperinkin ollut jääkahvi, nyt vain jääpalojen sulaessa äärimmäisen vettynyt versio siitä sokeri- ja kofeiiniherkusta, joka se oli alun perin ollut. Nainen oli juuri kääntymässä heittämään tyhjentyneen mukin takapenkin roskapussiin, kun autoriviä alkoi astella edestakaisin pari huomioliiveihin sonnustautunutta miestä.

"Hevoskuljetuksien hakijat!! Picking up horse transportation!!" Huudot jäivät pian käynnistyvien moottoreiden humuun, Petran startatessa oman kaaransa (tai no, oma ja oma - se oli lunastettu Jennin pihalta ja se todennäköisesti jaksaisi vielä muutaman tuhat kilometriä, mutta auton kojetaulu paloi kuin joulupuu konsanaan, täynnä vilkkuvia valoja...) ja rullasi ikkunaa alas kuullakseen ajo-ohjeita lastausalueelle. Hyinen tuuli tunki ikävästi autoon sisälle, saaden Petran irvistämään. Autojono ei liikkunut vielä kuin metrin tai pari kerrallaan, hohtavan keltaisissa liiveissä kulkevat työntekijät käyden vähitellen autojonoa läpi - onneksi autojonosta päätellen kone ei ollut ainakaan aivan täynnä hevosia ...
"Anteeksi? Ma'am?" kuului vierestä, ruskeat silmät hypäten ylös kohti vanhempaa, mursunviiksistä miestä.
"Ai -- Joo, hei --" Petra alkoi jo kaivaa oikeita papereita ja asiakirjoja, kun mursunviiksi puhui päälle.
"Hevoskuljetus? Saisinko sukunimen, henkilöllisyystodistuksen ja hevosen nimen?"
"Lukkari -- hetkinen, haen sen juuri --" nainen pläräili kukkarostaan henkkareitaan, puhuen vahingossa alaspäin "Ja Hestia de Sailchuach."
"Anteeksi?"
"Lukkari?"
"Ei, vaan hevosen nimi. Hestia mikä?"
"D - e S - a - i - l -"
"Ah, niin, joo, tuossa. Noniin, ajakaa kolmanteen jonoon mustan hevosrekan perään."




Petra ei ehtinyt juuta sanoa saatika kiittää, kun mies lampsi jo seuraavalle autolle naisen trailerin takana. Petra veti syvään henkeä ja jätti ajokorttinsa, joka oli miehen kädessä käynyt, penkille, ja ajoi sitten kolmanteen ja viimeiseen autojonoon mustan, tyylikkään hevosrekan taakse.
Vähitellen hevosia alkoi suorastaan tulvia lentokoneen ramppia pitkin alas. Ensimmäinen autojono, vasemmanpuoleisin, alkoi vähitellen purkautua, kun yksittäiset tai parilliset hevoset tuotiin lastattaviksi. Petra istui ja katseli, kuinka rautiaat puoliveriset ja kimot lämppärit vilisivät silmissä, kisaratsujen siirtyessä maasta toiseen - kenties "talvilomilta" tai joulun kisakauden jälkeen. Joukossa oli pari kylmäveristä, joita ruskeat silmät seurasivat tiiviisti, tutkaillen ja miettien - suurikokoinen shire asteli ainakin paria päätä korkeampana kuin taluttajansa koiranpentumaisesti traileriin, mutta jokin hevosen papereissa mättäsi ja levottomana Petra odotti, mikä maksoi - hän saisi Hestiansa tällä menolla vasta yömyöhällä.
Viimein edessä oleva hevosrekka liikkui ja ajoi suoraan sivumpaan. Yksi lastausalueen työntekijöistä viittoi kuitenkin Petran tulemaan vierelle - arvatenkin Hestia oli hevosrekan hevosten seassa. Petra ajoi mellevän auton vierelle ja nousi, ottaen tarvittavat ja tarpeettoman liput ja laput esille ja vielä niiden kopiot auki puhelimeen.
Koneesta talutettiin juuri komeaa, kyömynenäistä puoliveristä ja Petra oli varma, että mustavalkea harja liikahti jossain koneen perällä kutsuvasti.
"Lukkari?"
"Tässä." Petra astui eteenpäin ja heilautti kättään.
"Hestia de Sailchuach?"
"Juuuri hän. Joo." Petra ojensi papereita vielä tarkistettavaksi, saaden vaihtokaupassa käsiinsä Hestian passit ja muut tärkeät paperit - mutta huomio meni siinä samassa aivan harakoille, kun koneen lavaa pitkin asteli viimein mustavalkea tinkertamma, pälyillen hermostuneesti ympärilleen. Hestiaa taluttava, elämäänsä kyllästyneen näköinen mies vilkuili ympärilleen, vetäen tammaa tasaisesti mukanaan, kun hevonen olisi jäänyt joka askeleella ihmettelemään maailman menoa. Viimein Petran tajutessa vilkuttaa, lähti mies suuntaamaan kohti häntä. 
"Oli vähän stressaava reissu kuulemma - ainakin tämä Berliinin ja Helsinki-Vantaan väli." Parrakas mies ilmoitti ensitöikseen.
Hestian päiväkirja 41beedb8b1ca76cb632efa63c6f9da78d50ab0e5
"Noh, kellepä ei - hei, muru ... " brunette hymähti, ottaen Hestian riimunnarusta tukevan otteen, ojentaen kättään hermostuneen tamman haisteltavaksi. "Ei kuitenkaan mitään suurempia ongelmia?"
"Eeei, ilmeisesti. Aiemmalla lennolla sillä oli ilmeisesti tuttu hevonen vieressä, mutta ei ole mitään epäilystä loukkaantumisesta tai muusta - kunhan oli valvojan mukaan ollut levottomampi kuin rivikaverinsa." Mies kertoili, taputtaen pari kertaa tamman kevyesti hikistä kaulaa. Hestian siniset silmät pyörivät jatkuvasti päässä, Petran ottaessa tamman riimusta kevyen otteen. 
"Jes, kiitos paljon - mä luulen, että me aletaan lähteä tästä aika pikaiseen, niin ei oo villiä irkkua juoksemassa pitkin lentokenttää kohta." Petra vitsaili, hädin tuskin saaden katsettaan irti tammasta. 

Hestian lastaaminen traileriin olikin oma projektinsa - tamma oli turhan menevällä päällä vain kävelläkseen koppiin ja lopulta yksi hevosia valvoneista työntekijöistä auttoi Petraa kopittamaan tinkerin autettuaan toista porukkaa. Viimein Hestia kuitenkin oli trailerissa nyhvämässä heinää heinäverkosta, joka oli liki tyhjä. Brunette hypähti trailerin etuosaan ja rapsutteli hevosen kaulaa, käsi livahtaen kevyen sadeloimen alle, pohtien olisiko se matkalla tarpeellinen - toisaalta Hestia ei vaikuttanut niin hikiseltä ja ulkona satoi ohutta pellavalunta, joten Petra päätti luopua ajatuksesta riisua loimi tamman päältä akrobaattisesti trailerissa. Muutamaa hevosennappia ja kuivahtanutta porkkananpalaa myöhemmin Hestia alkoi jo vähän rauhoittua paikalleen ja Petra hyppäsi auton rattiin, näpytellen navigaattoriin Auburnin kartanon osoitteen. 


Matka sujui rattoisasti. Autossa ei ollut kameraa traileriin, ikävä kyllä, mutta koska traileri ei vaikuttanut erityisen levottomalta Petran kääntäessä auto motarille, ei reilun tunnin matkalla pysähdyksiä kaivannut - nainen päätteli, että yhtäkkinen pysähdys olisi vain stressannut Hestiaa lisää. Ilta alkoi jo lähennellä kello seitsemää, kun Petran räkivästi kulkeva auto trailereineen kääntyi Auburnin parkkipaikalle. Petra silmäili hetken illan pimeyden halki näkyviä kutsuvan lämpimiä, hulppeita tallirakennuksia ja kartanoa, kyseenalaistaen sekunnin ajan, pääsisikö asettumaan moiseen paikkaan - sitten moiset ajatukset hätyyteltiin pois ja Petra nappasi puhelimen taskuunsa, tarkistaen että oli ottanut tallin omistajattarien puhelinnumerot ylös, että voisi soittaa jos jotakin ongelmaa tulisi. 
Sitten alkoikin operaatio saada Hestia pois traileristaan. Siinä missä traileriin meno oli ollut työn takana, Hestia suorastaan kiisi peruuttaen pois trailerista, sieraimet suurina ja silmät pyörien epävarmoina. Muhkea pää kohosi korkealle taivaisiin ja muutama steppausaskel ehti jo saada Petran pelkäämään pahinta, että Hestia ottaisi ja lähtisi, mutta lopulta tamma rauhoittui sen verran, että siitä sai kunnon otteen. Petra kiersi kätensä pehmeän, lampaankarvalla pehmustetun ruskean riimun ympärille ja lähti hevosesta kaksin käsin pidellen taluttamaan Hestiaa ohi kartanon, kohti tallirakennuksia, toivoen törmäävänsä johonkuhun, joka osaisi auttaa. 
Petra oli tekstannut matkalta arvioidun laskeutumisaikansa, eikä Lukkari tammoineen ehtinyt edes yksityistallin kulmalle, kun Petraa hitusen lyhyempi, mutta vanhempi brunette nainen asteli kohti parivaljakkoa. 
"Oletan, että Petra? Ja Hestia?" nainen aloitti ennen kuin Petra ehti miettiä aivonsa solmuun, miten esittäytyisi. Petra irrotti toisen kätensä Hestian riimusta, nyökäten ja tarjosi hymyillen kättään naiselle, joka oli kirinyt välimatkan kiinni. "Isabella Sokka, tervetuloa. Matka meni ilmeisesti hyvin?"
"Joo, ei suurempia ongelmia. Vähän Hestialla on nyt menovaihde päällä..." Petra mutisi, huomaten Sokan katseen käyvän läpi vihreään loimeen ja kuljetussuojiin puettua hevosta arvioiden, mutta se peittyi melko pian kun Petra avasi taas suunsa. "En kai tullut pahaan aikaan?" 
"Ei, ei lainkaan - odottelinkin jo, että tulisitte. Alamme ottaa pian hevosia sisälle, se ei välttämättä ole suotuisin hetki jo valmiiksi aralle hevoselle." Isabella totesi, kevyt hymy kasvoillaan ojentaen kättään kohti tamman turpaa, antaen Hestian haistella kättä. 

"Koitettiin joo tulla sillee, ettei olis mikää hirveä hulabaloo menossa."
"Lähdetäänkö sitten katsomaan, mihin Hestia pääsee muuttamaan tuota pikaa?" Isabella ehdotti, ikään kuin kädellään viittoen näyttävänsä tietä. Petra nyökytteli tyytyväisenä, lähtien taluttamaan välillä levottomasti steppailevaa tammaa läpi pihan, katse jumittuen hetkeksi suihkulähteeseen, mutta Hestian jatkuva pälyily piti Lukkarin huomion hyvin hevosessa. 

"Tässä on tosiaankin yksityistalli, siellä on vakinaisilla sopimuksilla olevat yksityishevoset." Isabella viittoi kohti vieressä olevaa tallia samalla kun johdatti kaksikon katetun käytävän alle. "Ja tästä pääsee molempiin maneeseihin." 
Petra oli jo aivan tarpeeksi päästä pyörällään, kun Isabella kaarsi sitten oikealle kahden rakennuksen väliin, osoittaen ne vuorotellen. 
"Tästä pääsee lantalaan ja sieltä löytyvät myös kuivikkeet ja heinät. Rehuhuone löytyy erikseen molemmista talleista, samoin kuin varustehuone, eli ramppaamista rakennuksen välillä ei ole hevosten takia. Yksityistallin puolella on kuitenkin yksityistenomistajille tarkoitetut tilat, eli rider's lounge ja kuntosali ja muut mukavuudet. Sieltä löydät myös oman kaappisi." 
Petra nyökytteli ja yritti painaa kaiken mieleensä, rakentaen aivoissaan jonkinlaista karttaa tiluksista. Pian Isabella kuitenkin hidasti vauhtiaan, nyökäten kohti tammatallin "sisäpihaa". 
"Tästä pääsette helpoiten tammatalliin - ja Hestia tarhataan tuossa oikealla olevassa tarhassa kolmen muun kanssa."



Esittelykierros tuntui vähitellen loppuvan, kun Isabella johdatti Petran tammoineen U:n mallisen tammatallin toiseen päätyyn, osoittaen Hestian karsinapaikan. 
"Muut hevoset alkavat vähitellen saapua sisälle - Hestialla on tämä päätypaikka, jottei ympärillä ole koko ajan menoa ja melskettä." Isabella kertoi hymyillen samalla kun Petra talutti tamman karsinaan, alkaen riisua kahisevaa loimea tamman selästä. Hestian korvat siirtyivät oitis luimuun kahinan myötä, pehmeä hyssyttely kuuluen Petran huulilta. 
"Annan teidän tutustua rauhassa - jos tulee jotakin kysyttävää, olen lähellä." Sokan vanhempi sisar totesi, hymyillen lyhyesti vielä kertaalleen Petralle ja saatuaan kiittelyitä ja nyökkäyksiä takaisin, alkoi astella rivakoin askelin pitkin tammatallin käytävää. 
Petra sen sijaan jäi jututtamaan uusinta löydöstään - toistaiseksi Hestia oli "puilla paljailla" ilman suurta sydänystävä-hevosta ja osa varusteistakin oli jäänyt britteihin; Petra oli neuvotellut hinnasta kun ratsastuskeskuksen omistaja oli huomannut, että Hestian satula sopi liki paremmin toiselle tammalle ja muutoinkin Petra oli mielummin halunnut itse hankkia hoitotarvikkeet ja muut Suomesta. Petra rapsutteli tamman otsaa rauhaksiin karsinan ulkopuolelta, roikkuen karsinan ovella pehmeästi hymyilin. 
"Meistä tulee sit jees parivaljakko, eiks vaa?" Petra höpisi pehmeällä äänellä uudelle ratsulleen, silmät jo nyt täynnä pyyteetöntä rakkautta karsinaansa tutkivaa, arahkoa tammaa kohtaan. "Mitäs, Hestia - minkä väriset kamat sulle hankittaisiin? Neonpinkit? Ai ei..."
Ainakin kamala vihreä oli poistettava mukana tulleista varusteista alta aikayksikön. Mutta eipä tässä muuta ollutkaan, kuin aikaa luoda yhteinen matka, olivat varusteet mitä sävyä tahansa.
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Isabella S., Jusu R., Matilda T., Inna P., Jesse A., Louna R., Jenna A. and Lena H. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 10.04.22 12:56

9.4.2022 - Uusi lumi on vanhan surma

Petra tuijotteli taivaalle, josta raskaat alkukevään lumihiutaleet putoilivat ripsille. Siinä, missä muutto Briteistä Suomeen oli tapahtunut turhankin nopealla aikavälillä, olivat lopputalven kuukaudet sakanneet paikallaan; Petra teki muutaman sijaisuuspätkän kouluissa ja paikkasi Murronmaan nuorisotyöntekijää ja etsi samalla asuntoa. Helmikuu meni asuntoja katsoessa ja elämää järjestellessä - maaliskuu oli mennyt niin tiiviisti töissä, ettei nuori nainen ollut edes ehtinyt pahemmin tallille. Hestia ei tuntunut välittävän - arka tamma oli toki ottanut harppauksia eteenpäin ja alkoi tottua Auburnin rutiineihin, mutta kaikki tuntui sekavalta, hankalalta.

Petra seisoi kädet taskussa bussipysäkillä, hieraisten pois kosteutta, jonka sulanut lumihiutale oli tuonut poskipäälle. Petralla oli vielä eiliset vaatteet - mustat farkut, avokauluksinen paita jonka anteliaisuutta onneksi peitti edes paksu tuubihuivi, nahkatakin roikkuessa auki. Tinderistä löydetty parikymppinen punapää oli ollut hauskaa seuraa baarissa ja jatkoilla, mutta nyt kevyesti jyskyttävä pää oli ihan eri mieltä illan meiningeistä. Petra oli päätynyt lopulta johonkin Jumalan selän taakse - tai, no, Google Maps kertoi bruneten olevan jossain Kytömäen keskustan liepeillä. Kotiin olisi vielä matkaa. Petra hyppäsi seuraavan ohi menevän paikkurin kyytiin ja kysyi kuskilta vinkkejä viikoksi, miten pääsisi helpoiten Murronmaalle; bussi kuulemma kulkisi puoleltapäivin.

Kellon lähestyessä yhtä, kävi viimein Murronmaalla sijaitsevan kaksion ovi; Petra astui kengät lumisohjosta läpimärkänä kapeaan eteiseen, puistaen takkinsa ja loputkin vaatteet lattialle, suunnaten suoraan jääkaapin kautta suihkuun. Kenties se olisi vastaus kaikkiin kysymyksiin ja ahdistukseen?
Ei ollut - puoli tuntia myöhemmin Petrasta tuntui, että naisesta oli muuttunut kattilassa lilluva punaiseksi käristynyt hummeri, mutta elämän suuret salaisuudet eivät olleet vieläkään auenneet. Petra napautti puhelimensa auki alkaessaan vetää tallikuteita päälleen. Hiukset olivat vielä valuvan märät, kun nainen pyöräytti ne ponnarille ja veti pipon syvälle korvien ylle. Suihkun jälkeen olo oli toki parempi, mutta vatsan pohjalla kalvoi yhä epävarmuus.
Petra oli ollut varma, että elämä asettuisi sormia napsauttamalla paikalleen heti, kun hän vain pääsisi takaisin koto-Suomeen. Mutta sitten Murronmaan lyseon koulupsykologin paikka olikin mennyt sivu suun, kun koulu olikin päätynyt pitämään sijaisen kevään ajan. Sitten asunnon löytäminen oli ollutkin hankalampaa. Sitten seurasivat riidat perheen sisällä - tuliko Petra vain lusimaan tätinsä nurkkiin, kun elämä Skoteissa potki päähän? Ja sitten, tietenkin, alkoi taas itsetunnon mureneminen ja Tinderiin tarrautuminen; helmi- ja maaliskuun aikana Petrasta tuntui, että tuo oli nukkunut useamman yön jossain muussa sängyssä kuin omassaan. Uusi koti oli pelottava ja hiljainen ja yksinäinen. Tallilla oli hiljaista ja kaikilla oli omat porukkansa ja Petran loputon puheliaisuus ja iloisuuskaan ei riittänyt saamaan ihmisiä välittömiksi bestiksiksi. Toisaalta nainen tiesi, että niin se aina meni - asioiden eteen, erityisesti ihmisten eteen piti tehdä töitä - mutta stressin kasaantuessa kaikki tuntui jyrkemmältä ja synkemmältä kuin olikaan.

Petra istahti autoonsa, pieneen kirkkaanvihreään Toyota Yarikseen, jonka bensavalo paloi uhkaavasti - siitä huolimatta Petra peruutti parkkipaikalta pois ja käänsi auton nokan kohti Auburnia.

Jos muu elämä stressasi, Hestiasta oli onneksi tullut naiselle yhdenlainen majakka; tamma oli hyväksynyt viime kuun puolella Petran lopullisesti uudeksi ihmisekseen ja tammasta oli tullut vielä enemmän perskärpänen, kuin ennen. Petra oli antanut säikyn cobin lomailla ja tehnyt vain kevyttä ratsutusta ja maastakäsittelyä lopputalven ajan ja se tuntui sopivan irkulle. Petra oli parina edellisenä viikonloppuna käynyt Hestian kanssa pitkällä kävelyllä maasta käsin Auburnia ympäröivässä maastossa. Petra oli henkeen ja vereen maastoilija, mutta tuo tiesi, ettei Hestian iskeminen keskelle vierasta pöheikköä olisi paras vaihtoehto. Niinpä Petra oli käynyt Hestian kanssa maastossa haistelemassa kaikki pelottavat risukasat ja ohi kulkevat koiranulkoiluttajat ennen kuin edes yritti nousta tamman selkään. Paksussa lumisateessa ajaessaan Petran oli helppo tuudittautua Hestian miettimiseen - se oli turvallista, se tuntui edistyvän. Kun kaikki muu sakkasi paikallaan kuin mutakuoppaan jäänyt autonrengas, Hestia onneksi edistyi - tamman kanssa pääsi nykyään jopa rapisevien muovipussien ohi ilman vuosisadan hajoamista.
Auburnin parkkipaikalla oli muutamia autoja ja Petra körötteli pienen Yariksensa kanssa kahden massiivisemman auton väliin lähinnä ironiasyistä, suoristautuen autosta seisomaan ja nappasi pelkääjänpuolelta kangaskassinsa. Hestia oli kuullut Yariksen tutun köhimisen parkkipaikalta ja seisoi jo pörröiset korvat pystyssä tarhan sivulla, heiluen paikallaan levottomasti. Tamman yllä oleva kirjava sadeloimi kahisi hevosen heilutellessa päätään, paksu lumi jääden sadeloimen pintaan paksuna vilttinä. Petran kasvoille nousi lämmin hymy, kun tuo asteli kohti aitaa, ojentaen kätensä Hestian haisteltavaksi; tumma turpa nousi töykkimään Petran kasvoja ja haistelemaan kukkaistuoksuista hoitoainetta nuoren naisen virnistellessä, sulaen kaikesta ahdistuksesta renotuuneempaan, ominaisempaan itseensä. Hestialla tuntui olevan se vaikutus.
"Oota hetki, Haen sut kohta, oke?" Petra höpötteli tammalle kun harppasi mutaisen tarhanreunan yli kohti tietä. Hestia seurasi aidanvierusta pitkin tiiviisti Petran askelia samalla kun tamman tarhakaverit, sirot puoliveriset, hamusivat tarhan toisella puolen lumensekaisesta maasta päiväheiniään.
Kun Petran askeleet veivät pidemmälle kuin mitä tarhan raja salli Hestiaa etenemästä, jäi tamma aidan reunalle, hermostuneena stepaten sen takana ja pöhisten itsekseen. Petralla ei onneksi mennyt kauaa hakea roosansävyistä riimunnarua ja pian Hestia suorastaan rynnikin ulos tarhastaan päästäkseen lemppari-ihmisensä luokse. Petran lähtiessä taluttamaan Hestiaa kohti tammatallia, seurasi kirjava tamma omistajaansa koiranpennun tavoin, välillä töykkien herkkujen toivossa naisen takin taskuja turvallaan.

Hestia oli tottunut päätykarsinaansa varsin hyvin - tamma sai olla käytävän päädyssä rauhassa ilman suurempia nikotteluja ja viereisen karsinan Dittekään ei enää saanut Hestiaa hermoiluunsa mukaan tuosta vain. Petra virnisti itsekseen hakiessaan varustehuoneesta Hestian varustepakin, samalla retkellä napaten satulan käsivarrelleen ja suitset olkapäälle kantoon - säästyisi taas yksi reissu. Petraa huvitti itsekseen, että kaksi kreikan mytologian tammaa asuivat vierekkäin ja pieni mytologianörtti naisessa sai tuon hymyilemään aina itsekseen ohittaessaan Hamaran Aphroditen karsinan. Hestia seisoi heti karsinansa ovella odottamassa omistajaansa - Petra työnsi hellästi tammaa taaksepäin päästäkseen sisälle karsinaan, jättäen satulan ja suitset karsinan ovelle.
Petra kääri lumen kostuttaman sadeloimen pois tamman päältä, taputellen välillä Hestian kylkiä, kun lämmin ja kuiva karva yritti pöllytä kesäkarvan vaihdossa pitkin ilmatilaa. Petra saikin taas harjata hyvän tovin Hestiaa, joka oli päättänyt pudottaa klipatun talviturkkinsa jäänteet pitkin tammatallin päätyä, vaaleanpunasävyiset harjat pian valkomustan, kirjavan karvan peitossa. Petra meni taas pohtimaan, että eiköhän tässä jo olisi kaikki karva tältä keväältä, tietäen jo sitä ajatellessaan että seuraavana päivänä karvaa lähtisi vähintään yhtä paljon.

Viimein Petra sai Hestian harjan selvitettyä ja tehtyä paksun letin tamman häntään, kiinnittäen lettiin punaisen rusetin. Hestia ei ollut vaikuttanut potkivaiselta kenttä- tai maneesityöskentelyssä, mutta koskaan ei voinut olla liian varma. Hestia oli jo ehtinyt saada kevyen horroksen itselleen päälle kun Petra jaksoi touhuta tamman harjan ja hännän parissa, tamman silmät kuitenkin aueten liki innokkaina, kun Petra nosti ison tamman selkään koulusatulan. Se liukui oikealle paikalleen nätisti - Petra oli maksanut pitkän pennin sopivan koulusatulan hankkimisesta viime kuussa. Suitsittu hevonen oli viimein valmis kaksikon ensimmäiselle maastoretkelle selästä käsin. Petra nappasi kangaskassistaan pienen laukun, jonka heitti olkansa yli, sulloen sinne henkkarinsa ja puhelimensa; jos Hestia kuitenkin säikähtäisi ja pudottaisi Petran johonkin suonsilmään, ei nainen halunnut olla Jane Doe joka löydettäisiin mystisesti suolta vuosikymmenien päästä. Joten, ajokortti mukaan.

Petra talutti Hestian pihalle, kiiveten tamman selkään penkiltä, joka oli jäänyt lantalan liepeille. Hestia otti muutaman tasoittavan askeleen kun Petra punnersi itsensä irkun selkään, puuskahtaen kun viimein sai itsensä suoristettua. Petra ei ehkä kärsinyt krapulasta, mutta huomasi viimeistään vatsalihaksia ja reisiä käyttäessä, että eilisen illan baarikeikka tuntui silti luissa ja ytimissä. Nainen taputti pariin kertaan tamman kaulaa, painaen kantapäät kevyesti kouluratsun kylkiin, jolloin hevonen lähti liikkeelle sujuvasti. Hestialla oli kaunis, pitkä askel, mutta tallipihan läpi kulkiessa sinisilmä kurkki kaikkea ympärillään, hidastaen välillä vauhtia - ja toisaalta loikaten puoli metriä eteenpäin kerralla, kun jostain maneesin suunnalta kuului epämääräinen kolahdus. Askeleet olivat myös mennä sekaisin, kun tamma bongasi Jusun lappaamasta lantaa Banskun, Kingin ja Leevin tarhassa, ja talikko sai blondin naisen näyttämään vähintäänkin murhanhimoiselta monsterilta, joka söi pieniä tinkereitä välipalaksi.
"Hölmö akka. Ei kukaa koita syödä sua." Petra naureskeli, kun Hestia tuijotti Jusua syyttävän hermostuneesti, nuori nainen kumartuen taputtamaan pari kertaa Hestian kaulaa. Itsessään matka tammatallilta läpi tarhojen ja laitumien aitojen muodostaman kujan läpi kesti hyvän tovin. Jusun ollessa sopivasti kohdalla, Petra heilautti kättään lääkisläiselle, hymy kasvoillaan. "Mä käyn maastossa - jos mua ei kuulu iltaan mennessä ni oon mahollisesti kuollu tai rampautunu. Koitan sit pudota näkyvään paikkaan ni ei oo hirvee ettimisen vaiva."
Jusu kurtisti kulmiaan lyhyesti naiselle, selvästi olematta täysin varma oliko Petran huutelu enemmän vitsiä vaiko ei, sitten näyttäen peukkua. "Tsemppiä! Älä kuole."
Petran vastaus oli virnistys blondille - mutta samalla katse oli hetken kauemmin suhteellisen vieraan naisen kasvoissa - toki Petra oli Jusuun törmännyt viime kuukausien aikana ja vaihtanutkin pari sanaa, mutta jokin hälytyskello soi bruneten päässä. Ehkä se oli Jusun tummat silmänaluset tai jokin muu naisen ulkoisessa olemuksessa. Petra tunki hetkeksi pinnalle nousseen huolen äkkiä alas sinne, mistä se tulikin - hän ei tuntenut Josefinaa, ei tiennyt vaikka takana olisi vain pari unetonta yötä. Hän ei ollut töissä. Eikä vastuussa muista. Petran hymy kiristyi hieman, kun tuo kiukutteli itsekseen sille, että lähti syväanalysoimaan ihmisiä turhan herkästi tietämättä noiden tilanteista mitään, sitten keskittyen saamaan Hestian jatkamaan matkaansa, kun tamma yritti jäädä haistelemaan Banskua, joka kurkotteli tarhan aidan yli.

Petra veti syvään henkeä, kun pääsi viimein kohti Kaajapuroille vievää tietä. Petra ei tiennyt Kaajapurosta sen enempää kuin mitä Inna oli kertonut, eikä tien nytkään kuulunut käydä naapuritallille asti. Petra ohjasi Hestian kääntymään oikealle pohjoislaitumen kulmalta, tamman pää koholla ja korvat kääntyillen villisti. Oli sinänsä harmi, että ainakaan vielä Hestia ei osannut rentoutua maastossa - Petra oli löytänyt monet sielunsa salat rauhallisilla maastokäppäilylenkeillä.

Kaksikko käveli reilun vartin rauhallisesti, lumen leijaillessa hiljalleen kirjavan tamman ja tämän ratsastajan päälle. Petra räpytteli silmistään sulanutta lunta, joutuen pyyhkäisemään vähän ajan välein lasiensa pintaan kertynyttä vettä. Tie oli onneksi pitkälti sula, vaikka sitä peittikin sohjoinen lumi, eikä Hestian askel tuntunut takkuavan pahemmin. Silmät toki olivat jatkuvasti valppaina ja hevosen pää kääntyi pienistäkin äänistä, mutta Petran iloksi tinker pysyi omille standardeilleen hyvin rauhallisena. Puoli tuntia lisää maastossa käppäilyä - ja kääntyminen takaisin päin kohti Auburniin vievää tietä - ja Hestia uskalsi jopa laskea päätään hieman ja rentouttaa käyntinsä. Petra hymyili itsekseen, taputellen kirjavaa kaulaa ja kehuen irkkua vähän väliä, tuudittautuen vanhaan elämäänsä, jonka oli jo miltei unohtanut. Petra oli aina ollut talleilla, mutta metsässä käppäily kylmäverisen konin kanssa oli jäänyt viime vuosina nollaan. Hukkareissu, Petran silmäteräruuna, joka asui liki viiden tunnin ajomatkan päässä, toki oli yhä luotettavaa maastoiluseuraa, mutta Petra ei päässyt käymään Vientareessa kuin joskus ja jouluna.

Ensimmäinen ongelma tuli vastaan, kun tunnin ja vartin maastossa köpöteltyään Petra ja Hestia tapasivat ensi kertaa toisen tiellä liikkujan. Vanhempi pariskunta kahisevissa tuulipuvuissaan kääntyi metsänkulmalta muutaman kymmenen metrin päästä - ja sekös vasta olikin pelottavaa. Hestia pysähtyi kuin liimattuna paikalleen, pää kohoten - hevonen näytti enemmän peuralta ajovaloissa, kuin urhealta tinkertammalta. Petra kumartui eteen, yrittäen rauhoittaa matalalla äänellä Hestiaa.
"Onk teellä kaik' iha hyvi?" vanhemman naisen ääni kuului matkan päästä, jossa vanhuspari oli hidastanut miltei pysähdyksiin.
"Joo! Joo, ei hätää, tää on vaa vähä .. Hermoheikko." Petra vastasi, yrittäen hymyillä jossain anteeksipyytelevän ja rauhoittavan välimaastossa, mutta ilme oli kireä ja varautunut - jos Hestia lähtisi juoksuun, ei Petra halunnut yliajaa paria vanhusta. Hän oli näin monta vuotta päästänyt vanhukset tien yli, olisi noloa yliajaa kävelijät hevosella.
"Mee voidaa olla täsä vähä sivussa, menkkä te vaa." Kahisevan tuulipuvun kahina kertoi, että vanhukset siirtyivät seisomaan ojan lähelle, Petran ilme hivenen hellittäen - kyllä tästä selvittäisiin. Nainen painoi kevyesti Hestian kylkiä, tamma lähtien nytkähtäen etenemään, epäileväisenä katsellen hymyilevää harmaahapsista naista ja lähinnä ryppyistä rusinaa muistuttavaa miestä. Petra oli melkein kohdalla, kun tuo lopulta avasi suunsa.
"Kiitos - sori, Hestia on vähän stressipallo maastossa."
"Ee kuule mittää - ookko sää siitä -- Mikä tää ny oli, oliko se Kaaja-- Kaajalaakso? Kaaja ..."
"Kaajapuro - "
"Just hää! Nii, ookko sää siitä tallilta? Mee asutaa siin lähellä ja katellaa aina, ku siel hevooset juossee toistens peräs'." Mamma höpötteli, Petran hidastaessa Hestian vauhdin kaksikon kohdalle, tamma steppaillen paikallaan. Ei sitä nyt kehdannut puhuvan ihmisen ohi vain juosta.
"Ei, me ollaa tossa Auburnissa. Vähän matkan päässä."
"Nii tee ootte siit hianolt tallilt. Kyl määki aikoinaa puljasin hevosten kanssa, ja Tarmo kans - mut eei me olla ennää monnee monnee vuotee nähty hevosta muuta ku tällee meeän lauantailenkillä."
"Joo - öö, no, me ei pahemmi käydä maastossa, ei olla varmaa siks nähtykkää." Petra totesi, hymyillen vähän kiusallisesti - mitä tuohon nyt piti sanoa, kun vanha ihminen alkoi puhua nuoruudestaan? Kohta seuraisi varmaan selvitys terveydentilasta ja nivelreumasta.
"Kyl hevoone on semmone, mikä tietää kuk' o hyvä ihmiine. Meän naapurissa oli näit - näit ... Mitää ne Tarmo oli, suamenhevossii? Joo, ni oli ne melkoose komeita. Kyl mää nii aattelen, et eläämet tietää et millasella asialla ihmiine o." Mamma alkoi jauhaa, Petran ilme alkaen taas kiristyä.
"Joo, tota, musta tuntuu et -- Mun pitää varmaan tästä..." Petra aloitti, samalla kun ryppyinen vanha mies yskäisi räkäisesti kahisevaan hihaansa - ja se oli tarpeeksi Hestialle. Tuulipuvut, höpöttävä mummo? Siedettävää, mutta yskimisessä meni raja. Petra oli saamassa lauseensa juuri loppuun, kun Hestia steppasi pari kertaa paikallaan, ennen kuin repäisi itsensä liikkeelle, Petra liki pudottaen ohjat kun kirjava tamma bolttasi paikaltaan ja lähti lennokkaaseen ravin ja laukan sekaiseen pakojuoksuun.
"VOI NY PERRRRRKELEVITTUSAATANAHELvettI --" Petralta pääsi karvainen kasa kirosanoja, katsomatta pariskuntaan huutaen. "SORI!"

Hestia jaksoi juosta hetken karkuun pelottavaa yskijä-äijää ja puheripulista pellavapäätätiä, lopulta Petra joutuen suorastaan repimään Hestian pysähdyksiin, kun tamma olisi varmaan jaksanut paeta keskimäärin maailman ääriin. Hestian jalat kävivät armotonta tahtia vielä, kun vauhti hiljeni käynniksi ja hevonen veti päätään tuohtuneena edestakaisin ylös ja alas, koittaen keventää Petran otetta ohjista. Petra vapautti ohjaa vähitellen, kun hevonen rauhoittui. Irkun askel oli yhä levoton, lyhyt ja varautunut ja Petra päättikin suunnata suorinta tietä tallille - alun perin ajatuksena oli ollut maastoesteradan viertä menevän polun kiertäminen, mutta se oli jo unohtunut täysin.

Hestia rauhoittui kunnolla vasta, kun tallin piha oli näkyvissä. Valkoiseksi maalattu maisema oli rauhallinen ja hiljainen, kun Petra ja Hestia saapuivat tallin pihaan, Petra taputellen taas tammaa, pudistellen päätään.
"Kyl susta viel maastoponi tehdään. Pirun tuulitakit."

Petra loikkasi alas tinkerin selästä ja taasen koiranpentumaisesti seuraava Hestia lähti naisen perässä talutettuna, päätään roikuttaen. Petra ei kuitenkaan jatkanut matkaa kohti tammatallia ja lantalaa, vaan käätyi katetun käytävän alle, taluttaen Hestian toimiston viereisestä ovesta sisälle, kaartaen irkun kanssa pesupaikalle. Petra napsautti toisen naruista Hestian suitsiin, riisuen tamman koulusatulan ja nosti sen lähimmän tyhjän karsinan oven päälle. Hestia ei onneksi karttanut perustoimenpiteitä, ja tamma nauttikin viileän veden huuhtoessa paniikkihiet pois, vetäen samalla muutaman kourallisen vanhaa talvikarvaa mukanaan. Petra pesi ajatuksiinsa uppoutuen Hestian vain vedellä saadakseen enimmät sonnat ja hien pois, jättäen Hestian hetkeksi yksin kun kävi puolijuoksua tammatallissa viedäkseen Hestian satulan pois ja palasi riimun ja muutaman harjan kanssa. Suitset vaihtuivat pikaisesti riimuun ja pesupaikka solariumiin. Petra napsautti solariumin humisemaan hiljaa hevosen ylle, kyykistyen itse selvittämään Hestian jalkatupsujen takkuja, Alahuuli lerpattaen Hestia tuntui viimein rentoutuvan kunnolla - sen seesteisen hetken tosin brunette rikkoi, kun tuo nappasi suitset ja harjat kainaloon, ottaen Hestian mukaansa ja palautti tamman karsinaansa - se saisi kuivatella loppuillan rauhassa karsinassaan. Petra palautti Hestian tavarat paikalleen, muistuttaen itselleen että satulankin saisi rasvata piakkoin, suunnaten sitten ratsastajien loungeen, jossa oli kesken lauantaisen alkuillan pitkälti tyhjillään, vaikka selkeitä jälkiä vieraista olikin - viilenevä kahvi odotti kannussa ja vuodesohva näytti siltä, että siinä oli juuri röhnötetty. Petra suuntasikin ottamaan itselleen lasin vettä, istahtaen pienen pöydän ääreen ja nappasi muistilehtiöstä sivun ja kynän, riipustaen loungen seinälle lapun, josta oli sutattu muutama sana pois.

ETSITÄÄN KAHISIJAA ILMAN KAHISEVAA:
Onko sinulla ylimääräinen, superkahiseva tuulipuku? Irkkutamma Hestia on sitä mieltä, että tämä muotihirvitys vaatekappale on pahinta, mitä maailmalla on tarjota. Lupaan tarjota pullakahvit sille, joka tulee kahisemaan kentän laidalle joku päivä ja totuttamaan Hestiaa. Olen tallilla illat, jos omistat tai saat lainaan tuulipuvun jostain ja aikataulut kohtaavat, laita viestiä numeroon 040 1234 567
- Petra Lukkari.
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Isabella S., Jusu R., Inna P., Sarah R., Louna R. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 02.05.22 13:26

2.5.2022 - Kirsikankukkia ja kakkossijoja

Hannabyn linna kohosi aamuauringon loisteessa ylhäisenä ja kauniina, kun Petra käänsi katseensa maantasalta kohti Kirsikka-areenaa ja sen takana kohoavaa linnaa. Nuoren naisen huulilla oli keveä, jollain tapaa unenomainen hymy - Petra oli kaivannut tätä. Kilpailua, treenaamista, rutiinia.
Hevosrekallinen Auburnilaisia oli saapunut edellisenä päivänä, sunnuntaina, Hannaby Hanami Weekin kisoihin. Petra oli lopulta pakannut mukaan myös kylmäverisen Hestian, joka seisoskeli Sarahin kanssa muutamien metrien päässä, kun Petra oli käynyt antamassa tarvittavat tiedot kisatoimistoon, astellen toisen lämmittelykentän viertä kohti kasaa siroja puoliverisiä, joiden seassa tinker-tamma hyppäsi väkisinkin silmille.

"Kiitti ku pidit Hestiaa - en ehtiny kysyy, mut miten meni?" Petra kysäisi kun pääsi tarpeeksi lähelle Sarahia, joka piteli vuokraamaansa Effiä toisella puolellaan, Hestia hamuten hiekkaista maata pehmeästi. Sarah oli ollut ensimmäisen kymmenen starttaajan joukossa, eikä Petra ollut päässyt katsomaan tallilaisen suoritusta, kun oli itse lämpännyt Hestian kanssa. Ehkä vähän turhankin aikaisin - Petra oli lähtöluokan loppupäässä, numerolla 33 ja ratsukkoa 19 kuulutettiin juuri kentälle.
"Siinähän se." Nainen vastasi lyhyesti, tarjoten lyhyttä hymyä ennen kuin ojensi Hestian ohjia takaisin Petralle. Effi tuhahti vähintäänkin levottomana, kun mustavalkea tinker otti pari askelta sivummalle, kun Petra siirtyi hieman sivummalle ottaakseen pomppuvoimaa kentänlaidan aidasta. Effi ja Hestia olivat jakaneet tarhansa lähemmäs viisi kuukautta, mutta Effi ei tuntunut lämpenevän Hestialle ihan sillä tahdilla, mitä läheisriippuvainen Hestia olisi kenties halunnut.

"Mä teen viel hetken lämppää - kiitti viel et pidit tätä ällipäätä. Oisin antanu tän jollee vieraalle pidettäväks niin tää ois varmaa juossu takas Suomen puolelle." Petra naurahti kuivasti, kun pääsi Hestian selkään, asettautuen mukavaan koulusatulaan tiiviisti. Hestia oli yllättävänkin rauhallinen - ehkä se oli tuttujen tallilaisten ja hevosten läsnäolo, tai sitten Hestia oli myyttisesti kylmähermoisempi kisoissa. Ei sillä, että Hestia olisi vaikuttanut rauhalliselta - tamma steppaili vähän väliä ja katseli varautuneesti ympärilleen joka hetki, levottomana - myöskään aamuruoka ei ollut maistunut, joten voi olla että Hestia oireili stressiään syömättömyydellä. Petra pisti itsekseen mieleensä laittaa vähän melassia iltakaurojen sekaan, jos Hestia olisi niin makealle perso, että se kelpaisi.
"Mä tuun sitten katsomaan, miten teillä menee." Sarah lupaili; Sarah oli Auburnissa niitä harvempaan jääneitä kouluratsastusintoilijoita, enkä ollut varma, oliko Hannabyn tämän päivän koululuokassa edes muita Auburnilaisia starttaamassa. Aamun kenttäkokeessa oli kyllä ollut tuttuja nimiä - Jemiina oli Auburnilaisia, mutta myös Petran menneisyyden haamut kolkuttelivat ovelle, kun Santasen Mila oli startannut puoliveriorin selässä. Oli outoa nähdä ihminen, jonka kanssa Petrakin oli käynyt läpi kamalat teinivuotensa ja kasvanut nuoreksi aikuiseksi peräti Milan katon alla, aivan vieraana ihmisenä toisella puolella kenttää.

Petra lähti tekemään vielä lämmittelyjä Hestian kanssa - tamma ei ehkä olisi sitä enää niinkään tarvinnut, mutta enemmänkin Petra yritti kuulostella, olisiko jokin tietty ääni tai liike, jota tamma vieraistaisi ja voisi vetää pultit kisasuorituksessa. Hestia tuntui kuitenkin olevan elementissään. Mustavalkoinen hevonen liikkui sujuvasti ja työhönsä keskittyen koko lämmittelyn, antaen Petralle aikaa kuunnella kuulutuksia. Petraa ennen oli vielä kymmenisen ratsukkoa - Petra näki katsomoiden välistä Kultasaaren Sofian suorituksesta pätkiä. Nimi oli niitä harvoja, jotka Petra oli tunnistanut ei-Auburnilaisista osallistujalistoilta: Kultasaaren suokkitamma oli tiineenä Hukkareissusta ja Petra odotti sormet ristissä, millaisen projektin saisi vanhan silmäteränsä jälkeläisestä.

Hestia roikutti päätään, kun Petra siirtyi pois lämmittelykentältä, hamuten kevätruohoa samalla kun Petra näpräsi hivenen hermostuneena kisatakkinsa hihansuita. Yhdestä kirjaillusta kukkasesta oli katkennut lanka, ja sen nyppiminen vei Petran huomion täysin - se oli paha tapa, fiksaatio pieniin asioihin hermostuessa. Langanpää jäi uudelleen ja uudelleen sormenpäiden väliin, kunnes sitten kovaäänisistä kuului kuulutus:
"Aaaand next on the Cherry Arena we have a Finnhorse stallion .. Ytyn Jeverstheii. Ridden by finnish rider Minerva -- Jilonthaival, number 32."

Petraa hymyilytti ruotsalaisen kuuluttajan vääntäminen suomenkielisistä nimistä - eipä suomenhevosia nähty paljon kansainvälisillä kentillä. Mutta ennen kaikkea Utun Everstin ja Minerva Ilontaipaleen meno tarkoitti, että Petra ja Hestia olivat seuraavia. Petra asteli hissukseen lähemmäs portteja, nyökäten kenttäsihteerille, joka varmisti, että kaikki menivät omalla vuorollaan kentälle.
"Lukkari and Hestia, number 33." Petra sutkautti naiselle, joka nyökytteli ja merkkasi jotakin ylös puhelimeensa ja heti perään paperilapulle. Petra käänsi katseensa viimeisiin liikkeisiin Vaativan B:n ohjelmassa, jonka jälkeen Ilontaival ratsasti suokkinsa kanssa ulos kentältä.

Petra veti syvään henkeä, suoritsi kertaalleen selkänsä ja veti hansikkaat paremmin käsiinsä, kumartuen taputtamaan kertaalleen Hestian lapaa. "Hyvin se menee."

"And with that, we'll have the next competitors - with number 33, Gypsy cob mare Hestia de Sailchuach, ridden by finnish Petra Loukhari."

Petra ratsasti Hestian kentälle ja tervehti tuomareita, leveä hymy huulillaan - kentälle jännityksen ja odotuksen humussa ratsastaessaan Petrasta tuntui pitkästä aikaa kotoisalta. Tätä hänen kuuluikin tehdä.

---

Hestia ei säikkynyt. Hestia ei nykinyt päätään tai seonnut askeleissa, vaikka pieni lapsi alkoi huutaa katsomossa juuri ratsukon ohittaessa samainen kohta. Hestia otti avut vastaan ja teki aidosti töitä, liikkuen sulavasti ja sujuvasti läpi kouluohjelman - Petra ei tuntunut rekisteröivän mitään, ennen kuin kumartui radan lopuksi taputtamaan tammaa pari kertaa kaulalle, hengästyneenä ja suu virneessä - kaikki meni vähän liiankin hyvin. Petra nyökkäsi vielä tuomareille, ennen kuin poistui kentältä, kovaääniset kuuluttaen Hestian ja Petran ulos ja toivottaen seuraavan ratsukon sisään.

"Sehän meni tosi hyvin!" Sarah sanahti kentän laidalta, kun Petra ratsasti Hestian eroon Kirsikka-areenan hälinästä.
"Yllättävän hyvin!" Petra naurahti, kumartuen juttelemaan Hestialle. "Mistä lähtien sä et oo alkanut skitsoilemaan huutavista mukuloista?"

Petran tehtyä loppulämmöt Hestian kanssa, jätti Petra tamman Effin kanssa hevosparkkiin muutaman Auburnilaisen kanssa hakeakseen nopeasti jotakin juotavaa sillä aikaa, kun estekilpailut saivat vallata kentän. Petra nosti kypärän hetkeksi päästään, riiputtaen sitä sormistaan kun asteli kohti katsomon takana olevaa Expoa, josta kuuleman mukaan sai ruokaakin. Petra pystyi heti ohittamaan mausteiset streetfood-myyjät, päätyen nappaamaan pienen kanasalaatin ja pullon limsaa matkaansa ennen kuin lähti kiertämään takaisin muiden Auburnilaisten luokse odottelemaan tuloksia. Matilda ja Lidia olivat peräkanaa estekentällä, jonka takia iso osa Auburnilaisista oli pakkautunut katsomaan tallitoveriensa suorituksia tiimikatsomoihin.

Kun iltapäivän aurinko alkoi jo olla turhan tehoton viileää kevättuulta vasten, ratsasti viimeisinkin ratsukko ulos kentältä ja Petra lähti muiden mukana hakemaan hevosia käden ulottuville. Koulukisojen tulokset olivat ensimmäisenä ja Petra sai ottaa pari juoksuaskelta, että ehti Kirsikka-areenan laidalle, kun tuloksia alettiin käydä läpi.
"Ladies and Gentlemen, we have our winners for today's dressage event. We ask the competitors to participate in winner's circle and come to the arena as we announce the placements."
Petra risti sormensa - olihan hänen ja Hestian suoritus ollut hyvä, mutta tuskin sillä voittorinkiin päästiin.
"Ninth, we have P.T. Barnum with Marshall Kozlov, with 67,137% - great job."
"Next, #8 iiiis ... Mortalisx, with rider Sonya Tahdeesto. With slight rise, 67,420 % - well, ha, would you look at that.. Ha... Alright, we got our seventh horse and rider, with 67,748%, it's Roscoff Elite and Vanessa Wettesburg."

Ratsukot valuivat yksi kerrallaan kentälle ja Petra nyrpisti nenäänsä, käytännössä todeten jo mahdollisuutensa menneen. Yksi toisensa jälkeen ratsukot - etupäässä sijoittuneita pitkälti puoliveriset - lähtivät kentälle.

"And now, we have out top 3! For today's program, third place goes to Besmirch Thrill and rider Luisa Monterrosa - with whopping 68,966%. Cogratulations, yes... Please be careful to leave each other space, riders, thank you -- And, on second place we have Hestia de Sailchuach with rider Petra Loukhari, with 69,737%, congratulations ----"
Petralta meni kaikki muu ohi - oliko hän tosiaan tullut toiseksi? Hestian ja hänen ensimmäisissä kisoissa?

Sarah töytäisi Petraa hennosti, kun Petra jäätyi paikalleen. Sarahin töytäisy herätti Petran transsistaan, nainen sitten räpiköiden itsensä äärimmäisen epä-sulavasti Hestian satulaan, hengähtäen. "Ei vittu, ei vittu, ei vittu..." Petra kiroili matalasti, vähintäänkin shokissa, kun ratsasti kentälle muiden ratsukoiden sekaan, Hestia heilutellen päätään ylös ja alas, kun oli joutunut niin yhtäkkisesti kiertämään kehää. Petraa seurasi kentälle vielä koko ohjelman voittaja, mutta Petraa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa - pelkästään sijoittuminen oli ihme, ja naisen rinta oli pakahtua ylpeydestä, kun tuo ratsasti halki kentän ottaakseen vastaan kakkossijan sinisen ruusukkeen, jonka kenttäassistentti kiinnitti Hestian suitsiin.

Petra nyökkäsi virne korvasta korvaan ylettyen assistentille, sydän hakaten tehden viimeisen kunniakierroksen, ennen kuin ratsasti ulos kentältä, raivokkaan onnellisena, silmät kiiluen ilosta ja vuodattamattomista kyyneleistä, nainen avaten suunsa kun oli tarpeeksi lähellä Auburnilaisjoukkoja. "Kuka lähtee mun kanssa Expoon käyttämään voittorahoja?"

Hestian päiväkirja Hanami

Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Matilda T., Inna P., Ava P., Louna R. and Lena H. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 09.05.22 19:53

9.5.2022 - Kouluvalmennus Vihiniemessä, valmentajana Aleksi Vaalavuo. Kirjoittanut Hazel.

Lehmänkirjava Hestia oli kaikessa hellyydenkaipuisuudessaan juuri sellainen hevonen, johon ihastuttiin heti ensinäkemältä. Tamman herasilmät ja pienelle kiharalle käpertyvä otsatukka saivat jopa mut, aikuisen miehen, joka ei kovin avoimesti tunteitaan ilmaissut, lässyttämään sille viisivuotiaan lapsen tavoin. Hyvä, että maltoin käteni siitä irrottaa, kun Hestian omistaja Petra ilmoitti naurahtaen olevansa valmis lähtemään kohti maneesia.

Petra ja Hestia aloittelivat verryttelemään itsenäisesti sillä välin, kun mä kipaisin hakemassa kahvion automaatista itselleni juotavaa. Palatessani sitten maneesiin puolelle, istahdin tuttuun tapaani hetkeksi vähän kauemmaksi tarkkailemaan jo ravityöskentelyyn siirtynyttä ratsukkoa. Ulkona pauhaava voimakas tuuli sai Hestian selkeästi hieman jännittyneeksi. Tamma liikkui kyllä reippaasti, mutta reagoi ratsastajansa apuihin pienellä viiveellä ja näin ollen jäi pohkeen taakse. "Kuten ehkä itsekin huomaat, niin nyt se vähän juoksee sun alta karkuun. Tuuli ja uusi ympäristö jännittää sitä ihan ymmärrettävästi, joten keskitytään nyt ainakin aluksi ihan vain siihen, että saataisiin se liikkumaan rennommin", sanoin ja ohjeistin Petraa pitämään tasaisen tuntuman suuhun sekä pohkeet tasaisesti kiinni kyljissä. "Muista, ettet lähde itse liikaa tuuppaamaan tai puristamaan hevosta sun lantiolla. Jos oot itse kauhean jäykkä, niin ihan varmasti sun hevonenkin on. Pidä vaan tasainen ja joustava tuntuma hevoseen, vaikka se liikkuukin jo reippaasti. Älä jätä sitä yksin."

Ihan aluksi keskityimme tavallisiin käynti-ravi siirtymisiin ilman sen kummempia taikatemppuja. Hyvin nopeasti Hestia alkoikin tarjota toivottua reaktiota Petran selkeiden ja napakoiden apujen sekä niitä heti seuraavien kehujen avulla. Hiljalleen siirtymisten yhteyteen voitiin lisätä myös erilaisten teiden ratsastamista ja suunnanvaihtoja. Sitten, kun hevonen reagoi toivotulla tahdilla pohkeeseen ja ohjaan, voitiin alkaa työstää pikkuhiljaa myös asetuksia ja taivutuksia. Hestian liikkeissä oli edelleen havaittavissa pientä jännittyneisyyttä, mutta se uskalsi alkaa keskittyä huomattavasti paremmin sille annettuihin tehtäviin, vaikka keväinen tuuli aina välillä vinkuikin inhottavasti maneesin nurkissa.

Petran ja Hestian työskentelyä oli ilo katsella, kun pakka alkoi pysyä kasassa. Tupsujalkainen Hestia rikkoi kaikki kylmäverisistä useimmiten kuullut stereotypiat - se liikkui keveästi, oli reipas liikkeissään ja koulupuolella tamma oli vielä varsin osaavakin. Kaunis se oli kuin mikä, ja varustukseen kuului selkeästi hyvä työmotivaatiokin. Keskityimme tänään pääasiassa sulku- ja avotaivutuksiin sekä lopuksi vielä muutamiin laukanvaihtoihin, mistä ratsukko suoriutui kunnialla. Korjauksia ja hiomisia tein lähinnä Petran käsiin ja istuntaan liittyen, mutta suurempia hankaluuksia ratsukolla ei ollut. Ennen kaikkea keskityimme tänään siihen, että tekeminen olisi rentoa ja molemmille mukavaa. Aina silloin tällöin Hestia vielä valmennuksen loppupuolellakin vähän säpsähteli kovempia tuulenpuuskia, mutta yleisolemukseltaan se oli jo silminnähden rennompi kuin alkuverryttelyiden aikana. Tamman liikkuminen oli tänään rauhallista ja letkeää, mistä Petra oli - syystäkin - erityisen ylpeä.

10.5.2022 - Kouluvalmennus Auburnissa, valmentajana Aleksanteri Lumme. Kirjoittanut VRL-15050.


Saapuessani Auburnin kartanolle, minulla meni hetken aikaa löytää päivän valmennettava ratsukko. Onnekseni olin tullut etuajassa ja löydettyäni ratsukon jo lämmittelemästä maneesissa, pääsimme kuitenkin aloittamaan sovittuun aikaan. Olin totta puhuen yllättynyt, kun huomasin päivän ratsun olevan irlannincob. Eihän siinä mitään väärää ollut, olin ihan vaikuttunut, mutta kuullessani että pääsisin pitämään VaB-VaA tasoisen valmennuksen odotin puoliveristä. Mutta tässä sitä nyt oltiin irlannincobia valmentamassa. Olin suunnitellut, että tänään päivän valmennuksessa harjoiteltaisiin avo- ja sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa ja puolipiruettia laukassa. Alkukäyntien ajan kyselin ratsastajalta, Petra Lukkarilta, hieman hevosesta ja ratsukon yhteistyöstä. Sain kuulla, että Hestia-niminen ratsu on ihan menevä ja taipuisa, mutta toisinaan hieman säikky. Onneksi siis olimme maneesissa, ulkonakin oli hiljaista ja aurinkoinen tyyni sää. Kun sain kuulla, että tamman laukka on hieman epätasaista paljastin mitä olin suunnitellut. Laukkapainotteinen valmennus saattaisikin tehdä ratsukolle ihan hyvää.

Alkuverryttelyiden jälkeen Petra ja Hestia saivat aloittaa tekemällä hieman avo- ja sulkutaivutuksia ravissa niin oikeaan kuin vasempaan kierrokseenkin. Hestia totta vien näytti tottelevan hyvin Petran apuja ja erityisesti sulkutaivutukset sujuivat ratsukolta erittäin hyvin. Hestia tosin säikähti hieman, kun otin takin pois istuessani katsomossa etupäädyssä. Laitoin siis takkini jalkojeni juureen ja päätin olla liikkumatta sen enempää, jotta en häiritsisi ratsukon työskentelyä. Kun avo- ja sulkutaivutukset sujuivat ratsukolta hyvin ravissa, pyysin Petraa ottamaan hiemaan laukkaa ja tekemään vaikka sulkutaivutuksia molempien pitkien sivujen keskellä. Pomppiva laukka näytti hieman epämukavalta istua, mutta ilmeisesti Petra näytti jo tottuneen siihen hieman, hän istui hyvin satulassa ja sulkutaivutukset sujuivat taas hyvin. Parin kierroksen jälkeen ratsukko sai tehdä vielä parit avotaivutukset ennen kuin annoin luvan siirtyä hetkeksi ravin kautta käyntiin.

Koska Hestian laukka näytti sen verran pomppivalta ja jopa hieman epätasaiseltakin, päätin lisätä päivän ohjelmaan laukanvaihdot. Petra saisi itse päättää kuinka monen askeleen välein hän vaihtaisi laukan, mutta ihanne olisi tietysti se kolmen tai neljän askeleen välein. Hetken kävelemisen jälkeen pyysin ratsukkoa taas ravaamaan ja kerroin Petralle ideani. Niinpä ratsukko lähti taas laukkaamaan maneesin uraa pitkin.
”Voit ottaa sitä hieman uran sisäpuolelle, täällä on sen verran tilaa, ettei se ota liikaa tukea seinästä ja ala hidastamaan kulmissa”, toitotan ja Petra tekee työtä käskettyä. Ratsukko nostaa laukan ja aluksi Petra tekee laukanvaihtoja ehkä seitsemän askeleen välein. Pikkuhiljaa ratsukon vauhti jopa hieman tasaantuu ja laukanvaihdot sujuvat hienosti neljän askeleen välein jo pidemmänkin pätkän ajan. Kehun ratsukkoa ja annan Petralle luvan siirtää Hestian takaisin käyntiin. Hetken kävelyn jälkeen ratsukko saa vielä yrittää puolipiruettia laukassa.

Petra nostaa jälleen pyynnöstäni laukan. Tällä kertaa ratsukko saa laukata hetken aikaa, jotta laukkaan tulee tietty rytmi. Sitten ratsukko saa kokeilla puolipiruetin tekemistä, milloin vain Petra itse on valmis. Tarkkailen ratsukon laukkaamista ja katselen miten Petra ylläpitää Hestian rytmiä, vaikka tamman laukka onkin melko poukkoilevaa aika-ajoin. Erään hyvän ja pitkän laukkapätkän jälkeen Petra kokoaa itsensä ja antaa ratsulleen apuja puolipiruettia varten. Ensimmäinen puolipiruetti sujuu ihan hyvin, mitä nyt Hestian takaosa on hieman turhan alhaalla. Toinen puolipiruetti ei suju yhtä hyvin, sillä Hestia kompastuu omiin jalkoihinsa ja säikähtää sitä. Mitään ei onneksi satu ratsukon kummallekaan osapuolelle ja kompuroinnin jälkeen ratsukko saa laukata vielä puoli kierrosta ja tehdä pari sulkutaivutusta ravissa, ettei Hestialla tai Petralla jää paha maku suuhun valmennuksesta. Lopuksi annan luvan tehdä vapaan loppukevennyksen. Keskustelen Petran kanssa hieman valmennuksen kulusta ja Hestiasta.
”Teillähän meni oikein hyvin ja vaikka Hestian laukka näytti välillä tosi epätasaiselta ja epämukavaltakin, sä sait siihen välillä jopa tietynlaista rytmikkyyttäkin. Jaksoit oikein hienosti myös istua siellä kaikkien tehtävien ajan. Eikä Hestiakaan mikään huono hevonen ole. Jatkakaa vain laukan työstämistä ehkä se siitä vielä alkaa tasaantumaan hieman”, kehun ratsukkoa vielä lopuksi. Kiitosten ja hymyjen kera poistun maneesista takaisin lämpimään iltaan.
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Isabella S. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 31.05.22 22:29

31.5.2022 - Ja kesä tulee aina yöllä

Hestia heilutteli päätään edestakaisin, ylhäältä alas, kun Petra yritti saada tamman jaksamaan vielä loppuverryttelytkin. Kesäillan aurinko porotti selkään ja Petran toppi oli selästä hiestä tummunut, olkapäissäkin oli jo ikävän näköistä punaa. Petra oli ollut jo pari tuntia kentällä tekemässä enemmän tai vähemmän tappotreeniä Hestian kanssa; kun yhteistyö Hestian kanssa viimein alkoi sujua mutkattomasti, tarkoitti se myös kisakauden alkua. Hestian kisakalenteriin tupsahteli vähitellen yhä enemmän ja enemmän kisoja - seuraavaksi olivat parin viikon päästä Gullgruven kouluratsastuskilpailut ja heti perään Aarniometsän kolmen päivän koulukisat... Niitä taas seuraten Kultasaari Cupin kisat. Hestiakin oli alkanut viimein kevään aikana rentoutua - se ei enää säikkynyt kuin pahimpia pressun kahinoita, ja Hanami weekillä tamma oli osoittanut olevansa kisoissa yllättävän kylmähermoinen. Sitä ei kyllä olisi uskonut - ei silläkään hetkellä, kun Petran vaipuessa kisakalenterin mietintään Hestia loikkasi kesken pitkän suoran metrin sivulle, kun derby-kentän reunan pusikosta starttasi joku rusakko kauheaa kyytiä. Petra älähti mustavalkean ratsunsa selässä ja oli kupsahtaa sivulle, mutta veti itsensä pikaisesti takaisin satulaan ja tuhahti Hestialle.
"Hölmö..." nainen mutisi tammalle, taputellen sen hikistä kaulaa muutaman kerran ja jatkoi vielä loppuverryttelyjä, antaen Hestialle vähitellen ohjaa venytellä kaulaansa ja päätään. Tiistaista oli salamyhkäisesti muodostunut tappotreenipäivä, joka tuntui Petralla reisissä seuraavana päivänä - Hestia taas sai ylimääräistä, energiarikasta apetta naaman eteen ja vapaapäivän rankkojen treenien palkinnoksi, samalla kun hevosen omistaja oli parkua keskiviikkoaamuisin kiivetessään kerrostalon rappusia alas (ja myöhemmin ylös... Sitä hampaiden kiristelyn määrää...).

Aurinko alkoi vähitellen painua taivaalla yhä alemmas, kun Petra viimein totesi Hestian tehneen tarpeeksi loppuverryttelyjä. Nainen lysähti alas hevosen selästä, antaen Hestian olla vapaana aidatulla kentällä sen tovin, kun Petra kävi lapioimassa kentälle muodostuneet papanat roskiin - mielummin vielä, kun voimaa oli jäljellä, eikä sitten kun toivoisi jo pääsevänsä kotiin kuumaan suihkuun ja sängyn pohjalle. Petran lapioidessa kakkoja pois, Hestia seurasi koiranpentumaisesti, pää alhaalla ja talikkoa haistellen naisen perässä. Hestian läheisriippuvuus oli omalla tavallaan ihanaa - ja silloin, kun tamma päätti kaivata rakkautta karsinassa ja murskasi hoitajansa seinää vasten kerjätessään rapsutuksia, oli hellyydenkipeys huomattavasti epämukavampaa. Ainakin hoitajan mustelmaisille kylkiluille.
Kentän tultua siistiksi, nappasi Petra laiskasti otteen Hestian ohjista, lähtien taluttamaan tammaa kartanon pihan halki, ohi hulppean suihkulähteen ja kohti valkotiilistä tammatallia. Hestia oli aivan rättiväsynyt, ja sen huomasi tamman riippuvasta päästä ja nuokkumisesta, kun Petra lopulta parkkeerasi Hestian tammatallin hoitopuomille. Brunette alkoi ottaa Hestian varusteita pois, laskien koulusatulan puomille ja sujautti riimun Hestian päähän suitsien tilalle.

Nainen rahtasi ulos ämpärillisen vettä ja pesusienen, koittaen pyyhkiä Hestiasta enimmät hiet pois. Tamma venytteli kaulaansa pitkänä, silmät luppaisten joka välissä viileän veden valuessa kylkiä pitkin, vieden tuntien aikana kerääntyneen hien mukanaan. Hestian hemmotteluhetkikään ei kuitenkaan jatkunut ikuisesti, vaan tovin päästä Petra otti tamman riimusta kiinni ja jaksamatta noutaa riimunnarua vei Hestian vielä hetkeksi tarhaan liikkumaan. Onneksi tarhan pohja oli kuiva - Petra mietti jo kauhulla, millaista mutavelliä tammatarha olisi myöhemmin syksyllä. Ei liassa sinänsä mitään pahaa ollut, mutta brunette oli ottanut elämäntehtäväkseen pitää Hestian tupsujalat priimakunnossa (ja, no - olihan niitä näyttelyitäkin tulossa.. Ja tupsujalat veivät huomion ja näyttivät niin pirun hienoilta).
Petra nojautui aitaa vasten, katsellen kun Hestia kävi tehvehtimässä Armia, turvallaan tökkien tamman kylkeä, ennen kuin hevoslauma asettui nyhtämään maasta heiniä. Siinä aitaan nojaillessaan Petran pohdinnat mutavellistä tulivat kesken kaiken pysähdyksiin - Hestian kausipaikkahan loppuisi kuukauden päästä. Kausipaikkasoppari oli tehty kesäkuun loppupuolelle - nainen hylkäsikin sitten aidanreunuksen, astellen takaisin tammatallin hoitopuomeille ja kävi viemässä koulusatulan ja suitset omiin nauloihinsa, napaten koulusatulan huovan mukaansa heittääkseen sen pesuun, huopa oli aivan järkyttävän hajuinen, vaikka se oli ihan hetki sitten pesty. Tai, hetki ja hetki, taisi olla joskus kuun alkupuolella...

Petra pudotti huovan pyykkihuoneeseen ja suuntasi sitten rider's loungeen, lysähtäen istumaan. Hestian kausipaikkaa pitäisi ehdottomasti jatkaa, kunhan Sokat eivät heitä nyt pois pistäisi. Petra otti vesipullonsa kaapistaan ja täytti sen jääkylmällä vedellä, jääden vähäksi aikaa loungeen kyttäämään, jos sattuisi näkemään Isabellan anoakseen jatkoaikaa Auburnissa. Auburnista oli tullut jo "kotitalli", luksustalli ei ehkä alkuun tuntunut ollenkaan pellossa kasvaneen Lukkarin jutulta, mutta kattokruunut ja tyylikkäät ratsukot olivat luikerrelleet tiensä naisen sydämeen yllättävänkin tiukasti. Olisi ollut harmi heittää se kaikki menemään - niinpä Petra alkoi näpytellä viestiä omistajattarelle, pieni hymynkaarre vahingossa nousten huulille - oli kivaa, kun oli paikka joka tuntui kotiinpaluulta.
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Isabella S., Jusu R., Sarah R. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 07.06.22 23:35

7.6.2022 - Nätti ilma? You wish. w/ @Marc Di B.

"Hei! Lähetkö maastoon? Siel on nätti ilma."

Ja siitä se kaikki sitten lähti.

Petra oli saapunut Kallan kulmille päivän porottavan auringon alkaessa laskeutua taivaalta ja tehdessä olosta hieman siedettävämmän. Alkuillan tallissa pyöri yksi jos toinenkin hevosten omistaja ja liikuttaja, joita Petra moikkaili ohi mennessään, mutta juuri ennen kääntymistä loungeen hakeakseen ratsastushousunsa kaapistaan oli nainen törmätä orikarsinasta pyyhältävään Marciin.
Italiano ja suomalaispulla olivat hetken aivan yhtä hämmentyneitä miltei törmättyään, kunnes Petra sitten remahti nauruun Marcin pöllämystyneelle ilmeelle - Marc oli niitä tallilaisia, joihin Petra koki vähitellen tutustuvansa paremmin, olihan kaksikko vetänyt pienet valssauksetkin Merikantojen häissä. Ruskeat silmät käväisivät Cavan karsinan kaltereiden sisäpuolella, jossa tummapäinen ori oli ilmeisesti odottaessa hoitotoimenpiteitä.
Ja sitten sitä taas mentiin - Petra alkoi udella, mitä Marc suunnitteli Cavan kanssa, ja kun mitään suurta "aion hypätä kaksitoista(tuhatta) 170cm okseria ja sen jälkeen tehdä voltteja hevosen selässä väliverryttelyksi jonka jälkeen teemme improvisoidun Grand Prix-tasoisen Kür-ohjelman"-kertomusta ei seurannut (kyllä, Petran päässä kenttäratsastajat olivat hevosmaailman hulluja ylisuorittaja-supermiehiä) niin ehdotti nainen miehelle maastoon lähtöä.
Marc-parka ei tiennyt, minkä puheripulin kohteeksi joutui suostuessaan.
Reilua puolta tuntia myöhemmin Petra punnersi itsensä Hestian selkään, Marcin jo seisoessa tallin ovien vieressä. Petra oli rahdannut Hestian hoitopaikalle Cavan karsinan viereen ja siinä, missä tummapiirteinen Di Bianchi oli säästynyt Petran jatkuvalta puhetulvalta hoitaessa hevosia maastoilukuntoon, ei mies enää päässyt pakenemaan siltä sen enempää kuin kukaan muukaan.
"Ah! Mä siis rakastan maastoilua, kiva et saa jonkun kaveriksi. Varsinkin kun ei Hestiasta tiiä vaikka se päättäis pelästyy jotai koivunvarpua ja heittää mut johonki keskelle mettää karhujen syötäväks." Petra pulputti samalla kun lyhensi jalustimia hieman. Marc räpäytti hitaasti, jotenkin huvittuneen hämmentyneen oloisena silmiään pari kertaa, kun yritti varmaankin saada jotain päätä tai häntää bruneten puheenporinasta.
"Ah, yes. Hestia saikahti yksi paiva minua, kun menin tammatarhan ohi." mies totesi, ottaen Cavan paremmin kuulolle - oripoika kun oli niin kovin kiinnostunut yleensä toisella puolella koko Auburnin aluetta sijaitsevasta lehmänkirjavasta tammasta.
"En ihmettele. Tää akka säikähti yks päivä mua kun tulin hakee sitä aurinkolasit päässä. Luulin, ettei se antais ikinä kiinni." Petra selosti naurua äänessään, saaden Marciltakin palkinnoksi naurahduksen, joka tosin tuntui hieman ... Hm, miten sen sanoisi? Epävarmalta? Hetken ajan Petra ehti jo miettiä, että lähtisikö kääntämään lausettaan jos jokin tärkeä sana oli mennyt italialaiselta ohi, mutta sitten Marc kysyi itse, ääni jokseenkin hämmentyneenä.
"Um... Halusin vain kysya. Eiko "akka" ole uh... Bad word? Paha sana?" Marc kysyi, tummat kulmat kurtistuen hienoisesti silmien ylle. Petra tuijotti hetken miestä, sitten elehtien käsillään vähän kiusallisesti, kun mietti mitä sanoisi.
"No, joo. Mut mä käytän sitä niinku... Hellittelynimenä. Pet name, you know? Mut mä kiroilen muutenkin paljon, mulla on vähä eri ... Standardit pahoille sanoille." Petra selitti vähän vaikeana, mutta huvittuneena - hän käytti tosiaan hirveitä nimityksiä niin ystävistä kuin ratsuistaankin ihan vain puhekielessä ajattelematta useinkaan sitä, miltä se muille kuulosti. Petra ja Marc laittoivat sitten Hestian ja Cavan liikkeelle, suunnaten kohti kesälaidunten välistä tietä kohti maastoreittejä.

Hestia ja Cava hörähtelivät tasaisesti toisilleen, samalla kun Petra uteli Marcin menoja - kaksikko oli jo ehtinyt vaihtaa kuulumisia ja kesäsuunnitelmia niin Merikantojen häissä kuin Hannabyn Hanami Weekin kesteilläkin, mutta Petralla oli paha tapa kysyä automaattisesti toisten kuulumisia ja suunnitelmia.
"... Niin, ja sitten se olisikin minun." Marc sai selostuksensa loppuun uudesta hevosestaan, Petran nyökytellessä silmät kirkkaina samalla kun asteli muutaman askeleenmitan päässä Cavasta ja Marcista, jotka johtivat ratsukkoparia.
"Kui cool! Mut siis ihan mahtavaa, aattelitko siitäkin sitte lähtee koulimaan kenttäponia?"
Marcin vastaus oli hävitä tuulen sekaan, yltyvän tuulen riepotellessa Petran ponnaria ja hevosten harjoja. Marc tuntui huomaavan sen ja mies ehdottikin nostoa raviin; pian lehmänkirjava Hestia pinkoi isoa, näyttävää kouluratsun raviaan ison täysiverioriin perässä, Petran päästäessä innostunutta, sydämestä kumpuavaa naurua ilmoille - metsälenkit hyvässä seurassa olivat kaivattuja.

Marc ja Petra olivat ehtineet ottaa muutamat ravi- ja käyntipätkät pitkin Kallan metsäteitä, tuulen yltyessä entisestään. Kaksikko vaihteli omia taustojaan ennen Kallaan saapumista, molemmat Kallassa ulkomailta joko palanneina tai muuttaneina. Ehtipä Petra opettaa Marcille parit karvaiset, uudet paikalliset kirosanatkin ja nuorisoslangit, joita voisi tulla vastaan - olihan se tärkeä pitää italialaiset ajan harjalla!

"Joo, ja siis Hukkiksellahan on iha kauheet määrät varsoja pitkin ja poikin, just viime kisoissa ---" Petra oli selittämässä casanova-orinsa (nykyisen ruunan, rip Hukkiksen miehuus 2010 - 2021) menoista, kun taivas räjähti. Yllä olevat pilvet ryöpsäyttivät ratsukon päälle kerralla ämpärillisen verran vettä ja aiempi tuulisuus alkoi muuttua myrskytuulen tuoksuiseksi.
"Öö -- Okei, vittuun täältä. Otetaanko iha laukkaa? Vaikka siihen laidunristeytykseen?" Petra ehdotti, kun Marc yritti pyyhkiä vettä kasvoiltaan - myöntävän vastauksen saatuaan kannustivat Petra ja Marc ratsunsa laukkaan, kuumuva Cava ponnahtaen sujuvasti laukkaan Hestia kannoillaan, tupsujalkainen tamma jääden nopeasti jälkeen - Petra näki, että Marc joutui pidättelemään Balaclavaa tasaisin väliajoin, ettei Hestia ratsastajineen olisi jäänyt ihan kauhean pitkän matkan päähän. Käyntiä ja höpötystä täynnä ollut menomatka leikkautui lyhyeksi, kun kesäsateen läpi kaahaavat ratsut pinkoivat kohti kotitallia, sateen alkaessa vain ryöpytä niskaan kovempana ja ilman alkaessa tuntua ukkosta enteilevältä - ehtipä pari salamaakin taivaalla iskeä välähdyksiä, ennen kuin kaksikko oli päässyt Auburnin kesälaidunten risteykseen saakka. Puuskuttava, kuumunut Cava steppaili Marcin alla, kun Petra saapui hetken päästä risteykseen, pyyhkien vettä laseistaan. (Joku voisi innovoida lasinpyyhkimet, vähän niin kuin autoissa, mutta laseihin. Olisi Suomen suveen varsin tarpeellinen keksintö.)

Petra letkautti jotain Suomen kesäsateesta ennen kuin kipitti Marcin ja Cavan perässä tallipihalle tekemään loppulämpöjä ja energian purkuja maneesin puolelle, läpimärkinä mutta naureskellen vähän väliä keskenään koko tilanteelle, päivitellen kelin muuttuvuutta - kun kaksikko lähti viemään Cavaa ja Hestiaa laitumille vielä muutamaksi hetkeksi, oli ukkosenilma jo purkautunut ja ilmassa haisi vain sade, ruoho ja kesä.
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Isabella S., Sarah R., Lidia R. and Lena H. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 11.06.22 21:52

11.6.2022 - Päivä ennen kisoja: 10-vaiheinen opas

Petra oli juossut pikkuflikasta asti pitkin kilpailukenttiä, niin apukätenä kuin ratsasajanakin. Ei ollut valhe väittää, etteikö naiselle olisi kerääntynyt lähemmäs tuhat kisapäivää meriiteiksi, ja silti, joka ikinen kerta ennen kuin Lukkari pakkasi kamansa ja koninsa, kävi nainen läpi kymmenenvaiheisen, paniikinsävytteisen listan kohta kohdalta.

Kaikki alkoi aina edellisenä päivänä kevyellä liikutuksella; Petra istui Hestian selässä, mennen rennolla otteella VaA-rataa läpi, itse rata tullen jo miltei lihasmuistista. Tarkoitus olikin vain pitää Hestia liikkeessä ja varmistaa, ettei tamma ontunut ja oli muutenkin kisakunnossa.

Koko ykkösvaiheen ajan Petra mietti itsekseen, mitä pitäisi vielä tehdä; tästä pääsemme kohtaan kaksi. Tuudittautuminen siihen, että olihan niitä kisoja nähty, eiköhän kaikki ollut kunnossa. Petra talutti Hestian tammatallin puolelle, napaten tammalta varusteet päältä ja avasi Hestialle ikkunan - tamma voisi nauttia vielä kesätuulesta sillä aikaa, kun omistaja nopeasti katsoisi varusteet kasaan ja tarkistaisi kaiken olevan kunnossa ja sitten Hestia saisikin mennä yöksi vielä ulkoilemaan laiduntoveriensa kanssa. No biggie, helppo homma - kamat kasaan ja Petrakin voisi lähteä tallilta.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Petra pääsi varustehuoneeseen saakka, iskisi kuitenkin päälle vaihe 3: kollektiivinen hajoaminen. Siinä kohtaa, kun Petra kohtasi sen faktan, että Hestian kisahuopa ei ollut vielä kuiva (voi paska, ehtisikö se kuivua jos laittaisi sen ulos kuivumaan?) ja ruoat ja arkielämän tavarat oli keräämättä, puhumattakaan suoraan sanottuna paskaisista kisavarusteista joita joku ääliö ei puhdistanut edellisen kisaviikonlopun jäljiltä, oli Petra vajota polvilleen varustehuoneeseen. Kolmosvaihe oli aina yhtä iso shokki, vaikka se tapahtui joka kerta - niinpä nainen alkoi sukkuloida pitkin tallia, hakien Hestian kisatavaroita yhteen paikkaan. Nelosvaihe olikin vain tavaroiden kokoamista paniikissa - Hestian karsinan eteen alkoi kerääntyä puhdistettavaa satulaa, ylimääräistä riimunnarua, harjaa ja suihketta, ponnareita ja yksi (1) saapas. Toinen saapas oli taas karkuteillä, vaikka ihan varmasti se oli viimeksi jäänyt Loungeen, tai ... Tai sitten ei?

Viides vaihe onkin vain putsausta ja puunausta - Petra kävi istumaan pienelle jakkaralle Hestian karsinan edustalle, alkaen palavalla raivolla putsata ja rasvata Hestian kulusatulaa, puhdistaa pronssinsävyisiä metalliosia ja kuolaimia suitsista ja löydettyään toisen saappaansa, rasvaamaan myös kilpailubootsejaan.
Viimeistään viidennen vaiheen lopulla pakostakin Petra kuitenkin huomaisi, että hitto vieköön, Loungen kaapissa homehtuneet kisahousut (toiset olivat kotona pyykissä, jossain tallikama-pyykkikorin pohjalla) olivat jossain kohtaa kastuneet sen verran, että ne olivat imaisseet Petran viininpunaisesta, uudesta hupparista sievän läikikkyyden kaapissa kuivuessaan. Niinpä kuudes vaihe, jokakertainen oman kisavarustuksen paniikkisävytteinen tahranpoisto, kiroilu ja kätevä emäntä-vinkkien googlaaminen oli jo virallinen osa Petran kisoihin valmistautumislistaa.

Tässä kohtaa voidaan toki todeta, että Petra olisi neljä päivää putkeen kisoissa - ensin Satakunnassa Gullgruven kisoissa ja ajaisi siitä ylöspäin Aarniometsän tallille Veitjärvelle. Toisin sanoen - jos jotain unohtuisi, se puuttuisi kaikista kisoista, kaikissa luokissa.

Seitsämäs kohta oli lamaantuminen. Siihen saavuttiin sillä sekunnilla, kun Petra vajosi loungen tuolille, pidellen sitruunalta haisevia valkoisia kisahousujaan sylissään, yrittäen vielä hieroa vähäisetkin punaisen sävyt pois vasemman jalan pohkeen tienoilta. Hiton hengittävät superkankaat, kun imivät kaikki värit itseensä jos jäivät kosteina jonkin värikkään viereen. Lamautumiseen liittyi usein vähintään kaksi kuppia teetä ja seinän tuijottaminen, kun Petran päässä hyrräsi miljoonakierroksilla se, mitä oli vielä tekemättä. Piti kerätä rehut, tarkistaa hoitopakki, hoitaa Hestia (tammaparka oli edelleen karsinassaan aiemman ratsastuksen jäljiltä) ja tarkistaa kaikki paperit ja tarvittavat tiedot kisoista. Senkin olisi voinut miltei laittaa kohdaksi 7.1. - lamaantuneena teekuppi kädessä kaikkien kisakutsujen läpikäyminen, jos kuitenkin joissain kisoissa vaadittiin jotain erilaista tai jos jokin oli peruuntunut tai siirtynyt... Petran ja Hestian luokat olivat onneksi aina iltapäivässä, joten naisella oli usein kisapaikalla hyvä tovi tarkistaa infosta kaikki tarvittava vielä viisitoista kertaa.

Siinä kohtaa, kun loungen läpi kulkeva Nita toivotti Petralle hyvää yötä ja nainen tajusi kellon käyvän jo miltei kymmentä, sai lamaantuminen viimein loppunsa ja Petra suorastaan lokkasi (teekuppi miltei kaatuen pöydänkin heilahtaessa) jaloilleen ja samalla, kun asiaan kuuluvasti alkoi kyseenalaistaa hevosurheilun ja kouluratsastuksen eettisyyttä, halukkuuttaan kisata ja kaikkea mitä hevosiin liittyi, siirtyi Petra viimein taas tekovaiheelle, alkaen pakata tammatallissa Hestian päätyyn tavaroita, joita mukaan tarvittaisiin; rehut, pari ylimääräistä mittaa kuivattua kamomillaa sekä kisahevosille tarkoitettua ravintolisää, kaikki mahdolliset tarvittavat harjat, ensiapulaukku... Ja toki, puhdistetut ja rasvatut varusteet käden etäisyydelle. Petra pääsi Gullgruven kisoihin vanhan tuttunsa kyydillä ja aamupysähdys oli kuulemma melko tiukalla aikataululla, joten aamuksi ei voinut jättää asioiden hakemista, etsimistä ja muuta.

Hestian hoitaminen oli onneksi nopeaa - tamma ei mennyt kevyestä treenistä hikeen ja Petra oli kerrankin ollut kaukaa viisas ja hoitanut tamman jalkatupsut edellisenä päivänä sileiksi ja takuttomiksi, joten nopea läpi kampaus ja selvitysaineen suihkuttelu riitti hyvin. Kellon alkaessa lähennellä yhtätoista, alkoi brunette letittää Hestian muhkeaa harjaa pienille leteille, jotka olisi helppo vetää kisoissa sykeröiksi tai jättää auki, riippuen infopisteen suosituksista.
Hestialla oli kuitenkin tukkaa enemmän kuin Jörö-Jukalla, ja miltei tunti ehti vierähtää vain siinä, että Petra punoi pieniä lettejä tamman harjaan ja veti ne tuplakummareilla kiinni, etteivät ne lähtisi aukeamaan yön aikana laitumella.

Viimeinen kohta Petran kisapaniikkilistassa oli aina sama: kun hevonen oli viety yöpymään ja vuorokausi oli jo ehtinyt vaihtua kisapäivän puolelle, väsynyt, hikinen, ällö ja hermonsa käristänyt brunetti mietti, voisiko ottaa nokoset tallilla... Jos vain pari tuntia, loungessa tai vaikka tavarakasansa päällä (kyllä kisatakkia voisi käyttää peittona ja satulaa tyynynä?!) ... Ja viimein, brunette raahautui halki Auburnin tammatallin, pihan ja viimein parkkipaikan, jossa Petran limenvihreä kottero seisoi yksinään. Nainen hyppäsi kyytiin ja vilkaisi puhelinta - no, olisi hänellä melkein neljä tuntia aikaa nukkua. Olettan, että hän kävisi suihkussa vielä illalla.

Joka kerta sama juttu.

Lukkarin kisapaniikkilista tiivistettynä:
1. Kevyt liikutus
2. Chillaus, ei tässä mitään hätää ole!! Smile Smile Smile
3. Kollektiivinen hajoaminen kaikkeen tehtävään
4. Tavaroiden kokoaminen paniikissa
5. Puunaus ja putsaus
6. Kilpailuhousujen tahranpoisto
7. Paniikki ja lamautuminen loungeen
(7.1. Kisakutsun tarkistaminen)
8. Kilpailujen ja harrastuksen kyseenalaistaminen
9. Rehujen + varusteiden lopullinen keräily ja hevosen hoitaminen kisakuntoon
10. Pohdinta, voisiko nukkua tallilla, koska aamulla lähtö on luvattoman aikainen ja väsyttää ja vituttaa mutta vittu jee olen kilparatsastaja
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Isabella S., Jusu R., Sarah R., Jesse A., Lidia R. and Lena H. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Petra L. 31.08.22 21:28

31.8.2022 - No ainakin joku on Dickin perään tässäkin taloudessa

Vihreä, köhivä ja outoa kolinaa pitävä kottero pysähtyi nytkähtäen Auburnin kartanon parkkipaikalle. Petra nousi viileään alkusyksyn ilmaan autostaan, pyöritellen päätään; nainen oli tehnyt pitkän työpäivän lyseolla, ja laatuaika Hestian kanssa oli enemmän kuin kaivattua. Petra lampsi pihan halki, kantaten tammatallin sisennykseen - Eela seisoskeli hoitopuomiin sidottuna, vanha rouva kurkaten naista kohden.
"No mitä mummo?" Petra hymähti, kaartaen Eelan takaa - heti ovensuussa vastaan lampsikin Raynottin Jonathan, jolle brunette antoi tietä, miehen kantaessa Eelan satulaa ulos.

"Moi - ooksä menos mihi Eelan kans?" Petra tervehti, kääntyen tammatallin ovella nähdäkseen, kun Jonathan nosti satulaa herkkähipiäisen tamman selkään.
"Varmaan ihan vaan maneesiin, kui?" Jonathanin vastaus hävisi osittain Eelan kylkeen, kun tamma siirtyi sivulle nopealla askeleella (varmaan joku hirveä hevosensyöjä-kärpänen oli iskenyt hampaansa tamman herkkään nahkaan). Petra hymähti itsekseen katsoessaan steppaavaa tammaa hoitajineen, nojautuen sitten ovenkarmiin. Petra ei ollut pahemmin Jonathanin kanssa ehtinyt jutella - toki nyökkäyksiä ja tervehdyksiä oli vaihdeltu, muttei mitään sen syvällisempää. Petra tunsi kuitenkin jotain pakollista sielunsisaruutta tatuoituun ja räikeään mieheen - ehkä se oli takaraivossa piippaava homotutka.
"Haittaako jos mä tuun Hessu Hopon kanssa siihen kans? Aattelin kokeilla vähän puomitreenejä." Nainen kysyi, toinen kulma kohoten sarjakuvamaisesti. Jonathan pudisteli päätään.
"Sekaan vaan. Mä voin ottaa jo muutamat puomit varastosta, jos sais muorin innostumaan niistä." Mies totesi, taputellen Eelan kylkeä.
"It's a date!" Nainen huikkasi, kadoten tammatalliin hyväntuulisena; ekstrovertti ultimate-Lukkari oli taas vauhdissa. Hestia oli otettu Petran pyynnöstä sisälle jo tovia aikaisemmin, kun nainen oli Murronmaalta lähtiessään laittanut tallin yhteiseen whatsappiin viestiä, että jos joku jaksaisi ja ehtisi, niin saisi Hestian ottaa sisälle kuivumaan. Päivällä oli satanut kuin saavista kaataen ja brunette mietti jo kauhulla, miltä syksyn rapa ja muta toivat tullessaan Hestian pörröisille jaloille.

Hestian iloinen hörinä päätykarsinassa sai hymyn huulille, nainen astellen tamman luokse ja ojensi kätensä tamman haisteltavaksi. "No mitä? Olinko mä kokonaan kadonnut, hylkäämässä sut lopuniäksi, mitä?" nainen lässytti mustavalkoiselle, joka tuuppi naisen kättä pehmeällä turvallaan.
Psykologi kävi hakemassa Hestian hoitotarvikkeet ja varusteet karsinan edustalle, alkaen harjata Hestiaa nopsaan; olisi se noloa jumittua puoleksi vuosituhanneksi harjaamaan hevosta, jos juuri oli kysellyt, saisiko tuppautua Jonathanin ja Eelan seuraksi.

Kesä alkoi vedellä viimeisiään, ja viime päivien viilentynyt ilma kertoi omaa tarinaansa. Kesällä Petra ja Hestia olivat käyneet kisoissa jos toisissakin - melko huonoin tuloksin. Satunnaisia sijoituksia ja jokunen voittokin tuli, mutta monesti suomalaisratsastajan ja brittihevosen nimet löytyivät listojen häntäpäästä. Petra laittoi osan vielä ensimmäisen kisakauden ja Hestian nuoruuden piikkiin, mutta viinankatkuinen ääneen pohdiskelu muutaman vanhan tallikaverin kanssa oli saanut Petralle ihan uuden fiksaation ja suunnan Hestian uralle: tamma saisi lähteä mammalomailemaan. Kevyt kysely pitkin irkkupiirejä oli paljastanut hiomattoman timantin, Spotted Dickin, ja mitä Lukkari nyt päähänsä sai, niin sehän tehtiin. Niinpä muutamia viestinvaihdoksia myöhemmin Petra oli sopinut Dickin omistajan, Ambrose Greysonin, kanssa astutuksesta. Pikkukylän pikkutalli Englannissa oli juuri järjestämässä yhteisen vaelluksen paikallisilla pelloilla, ja kun Hestian kiima sattui juuri kohdalle, niin ei muuta kuin parit paperit pikapostiin, Lukkari ja Hestia lentokentälle ja Dickin perään. Petra oli kyllä jaksanut vääntää asiasta vitsiä väsymiseen saakka, ainakin Auburnilaisten harmiksi.
Heti syyskuun alussa Hestialla olisi ensimmäinen tarkki, jossa katsottaisiin, olisiko tiineys lähtenyt normaalisti etenemään. Petra oli ollut vähän päälle viikon Englannissa Hestian kanssa, pyrkimyksenään minimoimaan Hestian stressiä, mutta takaraivossaan nainen oli varma, että Hestian stressitaso oli niin korkea, että kaikki kova työ (tai no, suurin työhän se Dickillä oli) menisi hukkaan.

Viimein Hestia oli valmiina, Petra kipitellen tammansa kanssa maneesille, jossa Jonathan oli jo päässyt starttaamaan, antaen Eelan kulkea pää pitkänä ja rentona halki maneesin pitkän sivun.
"Sori et kesti!"
"No prob, ei tässä jäniksen selässä olla."

Petra hyppäsi Hestian selkään penkiltä, asettuen mukavasti satulaan ja laittoi Hestian liikkeelle. Työteliäs irkkutamma lähtikin iloisesti kiertämään uraa, takajalat tosin hieman laahaten. Petra sai koko alkulämmöt keräillä Hestian takapäätä, kun mustavalkoinen oli kokoajan vähän laiskottelemassa. Hestia tuntui venyvältä ja vanuvalta, liikkuen ja kuunnellen omistajansa avuja varsin hienosti, mutta oli selvästi laiskalla päällä. Ei sinänsä ihme, viime viikot olivat olleet melkoista hullunmyllyä. Petra kumartui taputtelemaan paksun tukan peittämää kaulaa, sitten kääntäen katseensa kohti Jonathanin laittamia puomeja - välit olivat sopivat niin Hestialle kuin Eelallekin, ja ainakin Hestia saisi tehdä vähän töitä, ettei kolisisi menemään. Petra käänsi kouluratsunsa puomeille ja hidasti Hestian vauhdin rytmikkääseen käyntiin.
Hestia oli kouluratsuna askeleistaan korkea ja tarkka - mutta se ei aina tarkoittanut, että tamma olisi katsonut, minne oli menossa,. Siitä Petra epäili parin sijoituksen menneen sivu suun, kun Hestia ei keskittynyt jalkoihinsa, vaan teki vain automaattisesti koulutetut, ja toki hyvän näköiset, mutta huolimattomat askellajit. Puomiharjoitus olikin tarpeen - muutaman kerran puomit ylitettyään tamma alkoi selvästi närkästyä typeriin, koliseviin keppeihin jaloissaan, ja sen liikkeestä tuli elastisempaa ja keskittyneempää. Petra virnisti tyytyväisenä, kun tunsi hevosen allaan liikkuvan halutusti, keskittyen siihen, että tupsujalat pysyivät ruodussa eikä tamma tekisi pelkästään lihasmuistin kanssa töitä.
"Hiiiiieno! Hieno Hestia." naisen suusta tuli kasa kehuja, kun Hestia alkoi selvästi keskittyä myös ilman puomeja askellukseensa. Puomit vapautuivatkin sopivasti Jonathanille, ja mies lähti ratsastamaan vanhaa estekopukkaa esteiden yli kuin vettä vain. Petra seuraili uteliaana ratsukon touhuja, antaen kaksikon keskittyä. Toki Eela näytti siltä, että maan tasalla olevien puomien ylitys oli sille suorastaan törkeä vihjaus vanhenemisesta, mutta kyllä vanha rouva ylitti kaikki puomit energisen elegantisti.

Petra ei kehdannut ratsastaa Hestiaa hikeen, kun piakkoin olisi ensimmäinen ultra (ja piru vie, jos Hestia ei ollut tiinehtynyt - sitten mentäisiin pakaste- ja siemennyshelvettiin, joka olisi taas ihan oma laskunsa ja stressinaiheensa) joten reilun kolmen vartin päästä Petra jo alkoi tehdä loppulämppiä lähinnä tottumuksesta, irrottaen kätensä Hestian ohjista ja antoi tamman kävellä omaa tahtiaan pitkin uraa. Jonathan oli laskeutunut sen verran, että oli nostanut puomit maasta muutaman kymmenen sentin korkeuteen tarjotakseen Eelalle edes jotakin virikettä, ja Petraa alkoi huvittaa ajatuskin Hestian kanssa hyppäämisestä; ei sitä oikeastaan ollut tullut kokeiltua, mutta nainen ei millään uskonut, että tammasta mitään suurta estetykkiä tulisi.

Lopuolta Petra totesi, että Hestia alkoi itsekin kyllästyä ympyrään käppäilemiseen ja liukui alas tamman selästä. Jonathan ja Petra eivät olleet pahemmin puhuneet kolmen vartin aikana - mitä nyt muutaman kerran tarkistaneet, voisiko jompi kumpi mennä puomeille tai naureskelleet jotain turhaa hevosistaan (täyttääkseen hiljaisuuden), mutta sen siitä sai kun kävi moisella luksustallilla; maneesikin oli niin iso, että siellä olisi saanut huutaa saadakseen äänensä kuuluviin.
"Hei, kiitti! Mä taidan lähtee nyt tän laiskurin kanssa." Petra huikkasi, saaden nopean moikka-huudon Jonathanilta. Nainen nappasi Hestian suitsista ja lähti astelemaan ulos, jossa kevyt syyssade alkoi kerääntyä maahan vesilammikoiksi. Kaikessa kauneudessaan ja väriloistossaan syksy oli kuitenkin niin mutavelli-keli, että Petra ei voinut olla irvistämättä. Toisaalta, voisi olla, että juokseminen Auburnissa himotreenien takia vähenisi, jos Hestia todettaisiin tiineeksi - toki nainen kävisi liki päivittäin liikuttamassa Hestian, mutta monituntiset tallireissut voisivat vähentyä kuudesta kerrasta viikossa vaikka jopa kolmeen kertaan viikossa. Petran asiakaslista kasvoi koulujen alkaessa, ja toisaalta Hangon saaristossa kasvoi Petran uusi silmäterä - vetelehtivät kesän jälkeen sai taas olla tukka putkella menossa sinne, tänne, tuonne.
Petra L.
Petra L.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 24

https://premlin.altervista.org/hestia-de-sailchuach/

Heidi M. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Hestian päiväkirja Empty Vs: Hestian päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa